Piru hartioilla

Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 25 Maalis 2014, 18:51

Linnan häly alkoi pikkuhiljaa kaikota illan myötä. Ulkona vallitsevaa pimeyttä ja kylmyyttä vastusteltiin loppuun saakka soihtujen ja takkojen avulla, mutta hovi jaksoi pysyä hereillä ja tehdä töitä vain tiettyyn pisteeseen saakka. Viimeisiä päivän askareita viimeisteltiin vielä pienen melun kanssa, mutta suurimmaksi osaksi ihmisväki pääsi vihdoin vapaalle, lähtien linnan käytäviltä minne ikinä mielivätkin – joka monelle oli ruoan jälkeen se oma pehmeä ja lämmin sänky, kiitos aikaisen aamuherätyksen. Kiireinen työpäivä se oli huomennakin, mutta toisilla se tämänkin päivän työ alkoi vasta nyt. Vartijoita oli käytävillä ja muureilla aina ajasta riippumatta, vuorojen vaihtuessa päivän mittaan parikin kertaa, uusien vartijoiden ottaessa edellisten paikan. Oli väärin sanoa, että linna koskaan nukkuisi... Mutta iltaa kohden se totta tosiaan hiljeni.

Roswell taas ei nukkunut koskaan. Ei tuntenut tarvetta, eikä edes voinut. Töitä pystyi tekemään vaikka päivin ja öin, jos siltä tuntui – ja jos niitä riitti tai jos niitä edes pystyi tekemään, kun kaikki muut olivat unten mailla. Kiireisiä päivät olivat nyt kuninkaan tapaturman jälkeen, asiat piti silti hoitaa ja Henry ei niitä itse pystynyt olla juoksemassa. Samaan aikaan pojalle piti vielä olla pitämässä seuraakin, ettei tylsyyksissään itseään vielä satuttaisikin – sitä demoni ei itselleen antaisi anteeksi. Olihan sarvipää sen Henrylle velkaakin lähtiessään kostoreissulle niin vain sen enempää sanomatta, jättäen toisen yksin huolehtimaan vanhuksen kunnosta. Nyt oli siis Roswellin aika huolehtia taas kuninkaasta, pitää huoli, että kaikki oli toisella hyvin. Ja ettei sitä nyt käytäville lähdetty yhdellä jalalla hyppimään ja tiputtu portaita alas.

Illat olivatkin kovin hiljaista aikaa kaikkeen siihen päivän hälyyn verrattuna. Joskus demoni pysyi Henryn rinnalla niin kauan, kuin toinen vain tahtoi, mutta joskus tuo häädettiin omia asioita puuhailemaan. Joskus vain siksi, että neuvonantajallakin olisi omaa aikaa. Se ei ollut aina tarpeellista, mutta täytyihän sarvipään syödäkin joskus. Ja olihan hänellä... Muitakin asioita hoidettavanaan, kiitos sen pienen tutustumisretken haltioiden linnaan. Black oli häntä siinä tempauksessa auttanut ja varmasti tuota kiinnosti kuulla, mitä tapahtui, mutta ikävä kyllä velho oli nyt joutunut odottamaan. Ensisijalle olivat menneet kuningas ja oma nälkä, mutta vihdoinkin Roswellilla oli otollinen hetki käydä tapaamassa sitä luisevaa kaljupäätä. Olihan hän itse ottanut asioista selvää ja tiesi nyt, mihin aikaan toista yleensäkin mökissään näki...

Sarvipäinen neuvonantaja liikkeellä hämärän aikaan olisi varmasti vielä jokin aikaa sitten ollut todella pelottava ja epäilyttävä näky, mutta vartijatkin olivat tottuneet demoniin läheisyydessään. Melkein. Eivätpähän enää tuijottaneet samalla tavalla, kun vanhus ohi käveli tervehtiessään. Takki päällä ja valmiina astumaan ulos kylmään ja lumeen. Outoa ehkä, mutta demonithan olivat outoja otuksia, eikä tämä kyseinen yksilö ollut vielä mitään pahaa tehnyt. Mutta ehkäpä tällä kertaa Roswellilla olikin jotain vähän epäilyttävämpää mielessään, käärö povitaskussa piilossa, vasten rintaa suojassa. Jos Aranilla ei olisi ollut ässää hihassaan, olisi vanhus jo nyt sen räkänokkaisen Tystanin niskanpäällä. Mutta Henry oli jättänyt liikaa mainitsematta itsestään, joten tässä sitä oltiin. Silti, oli Roswell nyt jotain saanut vaivanpalkaksi, jotain aivan yhtä hauskaa. Jotain, mikä aloittaisi hieman pidemmän leikin, mutta pidempiin leikkeihinhän hänellä oli todellakin aikaa ja malttia. Käärö omasi sen nuoremman demonin merkin, jota oltiin suojeltu ja piiloteltu makuuhuoneessa hyvin tarkkaan. Aivan vain siltä varalta, että haltiakuninkaan vakoojia muurien sisästä löytyisi. Mutta Aran ei saisi tätä tietoa enää sarvipään käsistä – ei, vaikka tämäkin käärö vanhoista käsistä katoaisi. Olihan hänellä tietenkin varakappaleita, jäljennöksiä. Varmuuden varalta.

Roswell käveli pihan poikki lumi kenkien alla narskuen, suoraa tietä kohti velhon pientä mökkiä. Olisihan hän voinut taas kiusallaan livahtaa sisään jo ennen toista – kuten aikaisemminkin oli tullut tehtyä – mutta tällä kertaa tuo ajatteli olla kiltti. Olihan hänellä syy käydä "ystäväänsä" tapaamassa, ja Black oli varmasti itsekin utelias. Miksipä hänet jätettäisiin kylmään seisomaan, kun hänellä oli se haluttu tieto sen hyökkäyksen tapahtumista? Varmana demoni pysähtyi puisen oven eteen, koputtaen nyrkillään pari kertaa oikein kuuluvasti.




((Aksu tänne niin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2014, 22:12

Black


Jälleen kerran velho oli vältellyt koko päivän onnistuneesti henkilöitä, joita ei katsonut tarpeelliseksi tavata. Aivan sama tarvitsiko joku hänen apuaan, velhoa ei voinut kiinnostaa vähempää auttaa ketään taas vaihteeksi. Ne, jotka oikeasti tarvitsivat kaljupäisen apua jossain polttavassa hädässä, osasivat kääntyä kuninkaan tai prinsessan puoleen. Noita kahta velho sentään kuunteli, vaikka yrittikin toisinaan edes tulla toimeen myös sotilastuvan isojenkihojen kanssa. Viime aikoina velho oli entistä enemmän vältellyt ihmisiä ja ylimääräisten seuraa. Black ei vain jaksanut ihmisiä enää, hovikin tuntui niin kovin raskaalta paikalta nykyään. Mutta minnekäs velho täältä lähtisi. Ainoat henkilöt joista hän välitti ja se pieni osa hovia jota hän pystyi kutsumaan perheeksi asuivat täällä ja tuskin olivat valmiita lähtemään pois, vaikka Hans sitä olisikin ehdottanut.

Viimeisin henkilö, jota velho oli auttanut, oli kuninkaan neuvonantaja. Sekin johtui vain siitä, että demoni tarvitsi velhon apua päästäkseen riehumaan haltioiden pariin. Tietenkin kaaosta tavalla tai toisella rakastava kaljupää oli suostunut auttamaan sarvipäistä, tämän kerran. Sen koommin velho ei ollut kuullutkaan demonista, muuta kuin tiesi tuon jo palanneen pieneltä huviretkeltään. Se, miten demonilla oli mennyt ja mitä tuo oli tehnyt, oli täysin pimennossa. Ja jos totta puhuttiin, oli velho liian nyreä ja laiska lähestyäkseen itse demonia asian tiimoilta. Seth tietenkin olisi voinutkin moista lähteä mielellään kyselemään, mutta velho oli saanut pidettyä ilkeämmän puolen itsestään aisoissa suhteellisen hyvin viimeaikoina. Vaikkakin viimevuosiin verrattuna, Seth oli ollut ohjissa ehkä turhankin usein...
Kun ilta viimein oli laskeutunut valtakuntaan ja vieraat varmasti päättäneet kokeilla onneaan toisena päivänä, oli velho viimein luikerrellut takaisin omaan tönöönsä. Kaapumainen sisätakki oli jo heitetty naulakkoon kaljupäisen nautiskellessa takkatulen lämmöstä kirjan ääressä. Oli velho myös vieraillut linnan viinivarastolla ja napannut mukaan pullon jos toisenkin, ennen kuin kukaan edes ehätti tajuta varjoissa liikkuvan velhon käyneen paikalla.

"Rankan" päivän jälkeen velho oli ajatellut rentoutua omassa rauhassa, mutta nämä suunnitelmat kävivät yllättäen pirstoutumaan ovelta kuuluvan koputuksen myötä. Hitaan jäätävästi katse kääntyi kirjasta ovelle, velhon käydessä tuijottamaan puista kapistusta, aivan kuin se olisi tehnyt jotain väärin. Kuka mahtoi tähän aikaan enää vierailla? Jos kyseessä olisi ollut prinsessa, olisi tuo tullut vain sisään. Kukaan muu ei tähän aikaan oikeastaan enää kehdannut vierailla velhon asunnolla... tai yksinkertaisesti ei uskaltanut. Paitsi vain muutamat harvat. Joko hänen oppilaansa, Aavekoira, joka jostain syystä vielä jaksoi katsella velhoa ystävälistallaan, tai sitten...
Hitaasti luiseva velho kävi nousemaan tuolistaan selkä naksuen, kävellen rauhallisesti ovelle. Käsi kävi laskeutumaan ovenkahvalle, velhon avatessa ovensa pienelle rakoselle ja kurkisti tutun murhaava ilme kasvoillaan ulos. Kukapa muukaan se olisi ollut, kuin sarvipäinen demoni.
"Sinä" Oli ainoa sana mitä velho kävi sanomaan, avatessaan oven ja astahtaessaan sivummalle sen verran, että Roswell pääsisi astelemaan sisään. Suotta hän löisi ovea demonin nenän edestä kiinni, tuo ei kuitenkaan lähtisi minnekään ennen kuin olisi asiansa saanut sanottua.
"Mitä sinä nyt olet vailla?"


// Täällä olen rakkaani, mutta älä kerro Harlekiinille, suhteemme täytyy pysyä salassa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 26 Maalis 2014, 00:28

Roswell odotti. Selkä suorana ja liikkumattomana, rauhallisesti ovea katsellessaan. Varma, tyytyväinen hymy huulillaan tuo odotti, tietäen, että ovi kyllä aukeaisi – vaikka siihen hetki menisi. Siitähän tuo vanhus oli varma ja siinä oltiin valmiita seisomaan vaikka tunteja, jos oli pakko... Mutta eiköhän velho antaisi periksi aikaisemminkin. Demoni tiesi kyllä velhon olevan sisällä, vaikkei toista voinutkaan aistia kiitos talon oman kovin erikoisen voiman. Monilla taianomaisilla asioilla kun oli tapana... Vuotaa itseään ympäristöönsä, niin sanotusti, peittäen muun alleen. Tuntuihan kylmä viima jo kasvoissa ja käsissä, tuulen ulvoessa kaukaisuudessa, mutta sekään ei estänyt määrätietoista sarvipäätä odottamasta ja seisomasta nätisti paikoillaan. Odottaen, hymyillen. Ovea katsellen ja kuin kuunnellen, milloin askeleet vihdoin lähestyisivät.

Viimeinhän se jykevä puuovi kävi narahtamaan raolleen, eikä se tullut minään yllätyksenä. Kuten ei myöskään se velhon kalpeana loistava naama lämpöisestä tuvasta, yhtä tympääntynyt ja ärsyyntynyt kuin aina. Niin luokseen vetävä ja sai olon tervetulleeksi tosiaan. Roswelllin hymy ei kadonnut minnekään, päinvastoin leveni entisestään pistävänkeltaisten silmien katsoessa toista huvittuneena, mutta lempeänä. Eiköhän Black jo tiennyt, kuka sieltä oven takaa paljastuisi, mutta avasipa tuo ovensa silti ärtyneisyydestään huolimatta.
"Minäpä minä, velhoseni," sarvipää virnisti naurahduksen kera, levittäen käsiään kuin itseään esitelläkseen. Ovea avattiin entisestään ja velhokin astui sivuun, kutsuen yllättävän vieraansa peremmällekin. Tämähän meni oikeastaan paremmin, kuin yleensä.
"Halusinhan minä tulla teitä tapaamaan ja katsomaan, missä kunnossa olette," Roswell hymyili sisään astuessaan, kävellen rauhallisin askelin naulakolle. Kylmettyneet kädet nousivat jo nappeja avaamaan, vanhuksen selvästikin aikoessa jäädä vähän pidemmäksikin aikaa porisemaan, halusi kaljupää sitä tai ei. Mutta ehkä se vain oli sitä demonin tyypillistä ilkeilyä ja huijaamista...

"Jouduin lähtemään viime tapaamisestamme hieman turhan nopeasti. Ymmärtänette syyn luultavasti, mutta ette näyttäneet silloin olevan erityisen hyvässä kunnossa," takki valutettiin harteilta alas ja ripustettiin naulakkoon Blackin oman kaavun viereen, demonin käydessä kumpaakin vielä hieman suoristelemassa käsillään,
"Olinhan minä teistä huolissani, mutta uskoin teidän selviytyvän. Kuten teittekin, en kuullut teidän kuolemastanne tai loukkaantumisesta palatessani, joten kykenin huokaisemaan helpotuksesta sen asian suhteen," Roswell touhusi vielä takkinsa parissa kääntymättä kohti velhoa, vetäen tietenkin ensiksi sen käärön takkinsa sisältä. Leveän hymyn kera neuvonantaja sitten vihdoinkin kääntyi ympäri, katsoen kovinkin tyytyväisenä toista suoraan silmiin.

"Löysin jotain mielenkiintoista," hymy muuntui hitaasti pieneksi, pirulliseksi virneeksi – omalla tavallaan viattoman ilkikuriseksi, mutta silti jotenkin omituisen petomaiseksi ryppyisillä kasvoilla,
"Haluan tietää tästä demonista... Kaiken," käsi kävi ojentamaan rullattua kääröä kohti Blackia, antaen sen niin varjellun paperinpalan nyt sitten toisiin käsiin. Velho tiesi demoneista ja omisti kirjoja, joista voisi löytyä vaikka ja mitä. Tsytan oli typerä demoni, joka oli varmasti tehnyt ennenkin tuttavuutta tämän maailman kansan kanssa. Jonkun muunkin kanssa tuo olisi tehnyt virheen tai muka niin järkevän sopimuksen, jonka seurauksena liikaa tietoa nuoresta demonista oli vuotanut kuolevaisten korviin. Se tieto taas löytäisi tiensä kirjoihin, ja sitä kautta Tsytan saisi kärsiä omasta koppavuudestaan...




((Ei se mikään salainen ole, olen kertonut jo kaikille.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Maalis 2014, 02:32

Jälleen kerran demoni vaikutti saman tien turhan iloiselta velhon seuraan. Turhankin negatiivinen kaljupää ei oikeastaan jaksanut tuollaista virnuilua ja hyväntuulisuutta lähellään, variskaan näin myöhään illasta. Ehkä demoni oli jo sen hoksannut, ehkä ei, mutta velho teki kyllä ilmeellään selväksi sen, ettei pahemmin välittänyt sarvipäisen ystävällisen asiallisesta asenteesta tähän aikaan illasta. Kuitenkaan Black ei käynyt estelemään demonia, vaan antoi Roswellin kävellä sisään, sulkien oven tummapäisen perästä. Tuttuun tapaansa velho ei vastannut mitään demonin todetessa tulleensa katsomaan, miten velho voi ja missä kunnossa tuo oli. Black ei nähnyt syytä kertoa olotilastaan mitään, varsinkaan tuolle sarvipäiselle perkeleelle.

Sivusilmällä velho seurasi, kuinka demoni kävi riisumaan takkiaan naulakon ääressä, sen pahemmin vieläkään vastannut mihinkään, mitä Roswell sanoi. Velho vaikutti turhankin varautuneelta demonin seurassa, syyttä tai suotta. Katse kuitenkin kiinnittyi sarvipäisen kasvoihin, tuon viimein kääntyessä ympäri ja suoden huomionsa takistaan kaljupäiseen. Velho kävi kurtistamaan kulmiaan demonin todetessa löytäneensä jotain mielenkiintoista, eikä Hans varsinaisesti voinut sanoa pitävänsä sarvipäisen virneestä. Se tuntui jotenkin... väärältä. Oudolta, varoittavalta. Tietenkin velho oli varuillaan demonin seurassa muutenkin, mutta tuon ilmeen nähdessään velho suorastaan nousi varpailleen. Vaikkakaan ulkoisesti Black ei näyttänyt mitenkään reagoivan demonin elkeisiin tai liikkeisiin.
Katse laskeutui käärön puoleen, demonin ojentaessa sitä velhon puoleen. Hetken epäröityään Black kävi ottamaan käärön vastaan ja kävi avaamaan sen varovaisesti. Demoneihin jokseenkin perehtyneelle velholle tuon käärön sisältö ei näyttänyt kovin erikoiselta, mutta Roswell ilmeisesti oli siitä enemmän kuin innoissaan. Roswell sanoi haluavansa tietää kaiken kyseisestä demonista, jolle tämä kyseinen sinetti kuului.

Velho katseli kääröä hetken ilmeettömästi, kunnes tumma katse kääntyi sarvipäisen puoleen.
"Ja miksi moinen...?" Oli ainoa kysymys velholta, joka kävi nyt kysymyksensä myötä kävelemään takaisin nojatuoliinsa istumaan, samalla kun avasi kädessään olleen käärön uudestaan, tutkiakseen sinettiä paremmin. Ei se varsinaisesti tutulta näyttänyt, mutta ehkä Black oli sen jossain nähnyt. Ei se sinällään olisi ihme, velho oli elämänsä aikana lukenut enemmän kirjoja kuin hänellä oli vuosia takanaan, joten varmasti jossain oli tullut vastaan kyseinen sinetti tai ainakin sen tapainen...


//.... No perkele. Senkin kurja //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 29 Maalis 2014, 16:42

Roswell piti hymynsä – virneensä – huulillaan, seuraten silmillään velhon kasvoja tuon tuumiessa. Toinen katseli ojennettua kääröä vanhemman kädessä, epäröiden sen ottamista. Siitä ei ketään voitu syyttää, kukapa sitä heti kävisi nappaamaan mitään sarvipään käsistä ajattelemattomasti. Seuraukset voisivat olla vaikka ja mitä, eikä tämä demoni tehnyt tällä hetkellä mitään omasta hyväsydämisyydestään. Jotain tuolla oli mielessä, se oli selvä – eikä mokoma edes yrittänyt peitellä sitä. Blackin onneksi Roswell ei ollut täällä kiusaamassa tai satuttamassa itse velhoa, eikä ketään muutakaan, josta kaljupää välittäisi. Tämä olisi turvallista velholle kaikin tavoin ja lopulta luiseva käsi kävikin ojentumaan, ottamaan käärön otteeseensa. Demoni päästi sen kiltisti irti eikä käynyt tappelemaan ja repimään edes kiusoitellakseen, keltaisten silmien katsoessa toisen varovaisia liikkeitä turhankin huvittuneena. Kaksikon silmät kohtasivat viimein, kun Black omansa nosti kääröstä, tavaten taas sarvipään leveän hymyn.

"No, tiedättehän," neuvonantaja naurahti päätään pudistellen, tuon eleiden muistuttaessa taas enemmän hyväntuulista vanhusta kuin kieroa demonia,
"Me demonit. Ainaista taistelua hierarkiaa vastaan, nuoremmat yrittävät kavuta ylemmäs vanhempiaan uhmaten, vanhemmat ja voimakkaammat taas iskevät takaisin ja näyttävät koppaville nuorukaisille paikkansa," keltainen katse seurasi velhon kävelyä nojatuolille käärö mukanaan, tarkkaillen sen sisältöä nyt tarkemmin, kuin aikaisemmin, silmien pysyessä sen pinnalla kauemmin. Kyllähän Roswell nyt kuvasi oman rotunsa kuin minäkin vaistojensa varassa toimivina eläiminä, jotka miettivät vain omaa reviiriään ja sen puolustusta... Mutta sen kuvan Black taisi ymmärtää ja luultavasti jopa jakaa, monien muiden tehdessä aivan samoin.

"En usko, että näpäytykseni on ollut vielä tarpeeksi kova rikkeeseen verrattuna. Ojensin kättäni ystävyyden merkeissä, annoin sääliä ja ymmärsin ikävän tilanteen demonin näkökulmasta, enkä aikonut siitä rokottaa. Kaikki tekevät virheitä joskus, nuorimmat etenkin. Se on normaalia," demoni seurasi hetken päästä velhoa rauhallisin askelin, istahtaen vapaalle nojatuolille itsekin sen kummempia kysymättä,
"Pyysin vain yhtä asiaa ja varoitin. Ilmeisesti sanojani ei otettu tosissaan, joten uskon, että minun on sitten aika todistaa voimakkuuteni. Nyt se on henkilökohtaista. Täydellinen alistaminen ja nöyryytys olisi varmaan juuri ja juuri sopiva rangaistus," Roswell nosti sormensa hieromaan leukaansa kuin muka kovastikin miettien, vaikka selväähän oli, että tuo oli päätöksensä tehnyt jo aikoja sitten, eikä tyytyväinen virne tuon huulilla yrittänyt yhtään peitellä sitä. Tietenkin tuo nautti ajatuksesta ja oli tekemässä kaiken, mitä pystyi sen saavuttamiseksi. Se olisi... Hauskaa, kyllä.

"Haltioiden kuningas on saanut saman varoituksen. Voi olla, ettei hänkään vielä ota sanojani tosissaan... Joten ajattelin, että se olisi hänellekin hyvä oppitunti nähdä vierestä, mitä voi tapahtua. Ehkäpä se saisi hänet ajattelemaan kahdesti, mitä kannattaa uhrata ja minkä vuoksi," vanhempi mies hymähti, antaen kehonsa rentoutua tuolilla ja kyynärpään käydä nojaamaan vasten käsinojaa, lepuuttaen omaa päätään kädellään,
"Eihän kenenkään muun tarvitse tietää, kuinka paljon se edellinen hyökkäys vaati. Eläköön siinä pelossa, että se on mahdollinen hetkenä minä hyvänsä, niin kauan kuin olen pelinappulana tällä laudalla. Varoen ja odottaen vaikka koko loppuelämänsä ajan."




((Rakkautemme on todellista ja sitä ei pidättele mikään.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Maalis 2014, 00:22

"Te demonit..." Velho kävi mutisemaan sarvipäisen sanojen myötä, ottamatta sen pahemmin kantaa asiaan. Hän kun oli koittanut kauniisti koko pitkähkön ikänsä vältellä demoneja ja mustaa magiaa, mutta kappas kummaa, näin vanhemmilla vuosilla voimanhimoissaan sitä löysi itsensä lukemasta mitä mielenkiintoisimpia kirjoja. Varsinkin nyt viimeaikoina moiset touhut olivat lähellä karata velholta käsistä, kun kukaan ei varsinaisesti kaljupäistä ollut vahtimassa... Edesmennyt kuningas pelkällä läsnäolollaan sai pidettyä uteliaan luuviulun aisoissa.
Roswell ei kuitenkaan uskonut "näpäytyksensä" olleen tarpeeksi hyvä varoitus siitä, ettei kyseisen pikkupirun kannattanut hyppiä sarvipäisen nenille. Toisaalta oli suorastaan pelottavaa, että Henryllä oli tuollainen demoni talutushihnassa. Tähän asti poika kuitenkin oli vaikuttanut kovinkin fiksulta asian suhteen, joten toivoa sopi, ettei Henry kehitellyt mitään typerää. Riitti, että velho leikki tulella.

Roswellin mainitessa haltioiden kuninkaan, kohosi Blackin katse kääröstä takaisin nojatuoliin istahtaneeseen sarvipäähän.
"Olisit tappanut hänet. Olisit helpottanut Henryn tilannetta niin suuresti" Tosin, Hans halusi olla itse se, joka haltiakuninkaalta hengen veisi, mutta se saattoi olla nyt turhankin mahtipontinen toive. Velhon olisi myös tehnyt mieli käydä saarnaamaan siitä, kuinka kaikki saattaisi olla jo ohi ja koko typerä sota kääntymässä heidän voitokseen, jos demoni - joka ilmeisesti ilman kovin suuria vaikeuksia päässyt itse haltiakuninkaan lähettyville - olisi vain ottanut ja vetänyt siltä suippokorvaiselta paskiaiselta niskat nurin. Jostain syystä Black kuitenkin koki sen harvinaisen turhaksi, eikä sen enempää käynyt asiasta motkottamaan demonille, jonka mielenkiinto oli selvästikin enemmän tämän toisen demonin nöyryyttämisessä, kuin itse haltioiden kukistamisessa...

Velhon katse laskeutui jälleen käärön puoleen, joka nyt lepäsi lähes avoimena kaljupäisen sylissä. Tummat silmät tuijottivat jokseenkin levollisina symbolia, velhon selvästi miettiessä asiaa paremmin. Hän ei mielellään lähtenyt leikkimään demoneiden kanssa, eikä kyllä nähnyt hyvää syytä vieläkään moiseen..
"Pelinappula, jota kukaan ei käytä..." Velho kävi tokaisemaan Roswellin kuvaillessa olevansa yksi pelinappuloista laudalla. Kukapa tuota nyt käyttäisikään? Henry oli liian hyväuskoinen ja muut näkisivät demonin hirressä ennemmin kuin ottaisivat tuon liittolaiseksi hyvässä tai pahassa.
"Mutta haluat siis saada tämän... demonin narunpäähän ja leikkiä pikku leikkejäsi siitä kuka on alfa?" Velho kävi nyt viimein kysäisemään varmistusta käsitykselleen, samalla kun nojautui paremmin vasten nojatuolinsa selkänojaa "Ja mikä saa sinut luulemaan, että auttaisin sinua... Taas?"


// Eivät vuoret eivätkä ovet. Vain Jääkaappi voi tulla väliimme //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Maalis 2014, 15:12

Roswell ei voinut olla hymähtämättä velhon kertoessa kantansa siihen, mitä demonin olisikaan pitänyt haltiakuninkaan kanssa tehdä. Se haltiahan oli vielä elossa, se samainen pieni ilkimys, joka oli aiheuttanut niin paljon ongelmia kaikille ympärilleen. Henrylle myös, ikävä kyllä. Ehkäpä se kaikki olisi ollut helpompaa tulevaisuudessa, jos se pahuuden siemen revittäisiin maasta ja heitettäisiin menemään, ettei se voinut enää kasvaa suuremmaksi ja voimakkaammaksi, aiheuttaen enemmän vahinkoa. Ehkäpä Roswell olisi voinut yhdellä, nopealla liikkeellä napata Aranin käsiinsä ja päästää tuon päiviltä, ennen kuin kukaan muu ehti reagoida. Ehkä. Sen jälkeen demonin kimppuun oltaisiin kyllä hyökätty, eikä siitä luultavasti oltaisi voitu selvitä. Kuolemaahan terävät aseet eivät saaneet aikaiseksi, mutta hankalahan sitä olisi ollut palasina minnekään ryömiä turvaan...

"Kenties omalla tavallaan. En voi väittää, etteikö haltioiden kuninkaan olemassaolo tee tätä kaikkea paljon hankalammaksi meille kaikille," neuvonantaja nyökkäsi hymyillen,
"Ehkäpä olisin sitten ollut sankari ihmisten silmissä. Vihdoinkin se sarvipää teki jotain hyödyllistä, sanoisivat. Mutta ei Hänen Majesteettinsa siitä olisi pitänyt," naurahdus karkasi tuon huulilta, kuin se olisi selvääkin, miksi asiat niin olisivat olleet. Ei Henry pitänyt Aranista, ei. Olisihan se ollut kosto kaikesta, jos pojan demoni olisi haltian nirhannut. Kuningas olisi saanut olla rauhassa.
"Saanen muistuttaa, että Hänen Majesteettinsa ja minä haluamme molemmat samaa. Rauhaa. Jos murhaisin haltioiden kuninkaan, joku muu ottaisi hänen paikkansa, jatkaisi sotaa tekojeni yllyttämänä, eikä rauha tulisi enää kysymykseenkään monen sukupolven ajan. Minun takiani," Roswell nosti katsettaan kohti kattoa sen suuremmin kasvojaan liikauttamatta, antaen niiden katsella rakenteita ja puisia palkkeja rauhallisesti. Niin kovin mietteliäänä ja kaukaisina.
"Olisin pettänyt Hänen Majesteettinsa. Uskon, että jos joku saa rauhan tässä sodassa aikaiseksi, se olisi Hän. En aio heittää kaikkea menemään niin kauan, kun se mahdollisuus on vielä olemassa."

Sarvipää ei voinut kuin virnistää turhankin huvittuneena ja tyytyväisenä Blackin tuodessa esille sen seikan, ettei demonia kukaan pelinappulanaan käyttänyt. Se oli totta. Mutta mikäpä demoni haluaisi tulla käytetyksi? Kuka haluaisi isännän? Vapaus oli houkuttelevampaa, kuin orjuus... Joten siitähän vain oltiin ylpeitä, ettei kenenkään käskyteltäviksi oltu alistuttu!
"No, minähän joskus nähdessäni sopivan tilaisuuden kyllästyn odottamaan jonkun muun käyttävän sen ja oma käteni on vapaana," Roswell hymisi velhon kasvoja katsellessaan, ilmoittaen mieluusti olevan itse oma pelaajansa, vapaa demoni. Kaiken hän teki omasta, vapaasta tahdostaan. Varsin uhkaavaa ja vaarallista kyllä, mutta vanhus ei ollut vielä kenenkään kimppuun hyökännyt... Ellei Tsytania otettu huomioon – ja tuohan oli itsekin demoni.

"Voisitte sanoa niin," sarvipää naurahti velhon sanoille kaljupään kuvaillessa demonien suhdetta niin eläimellisenä, mutta itsehän Roswell oli sen kyllä aloittanut. Ja sitä oltiin kyllä valmiita jatkamaankin, huvittavaltahan se vain tuntui.
"Tosinimi on se suurin salaisuus, jota varjellaan loppuun asti. Sitä ei kuulu kenenkään muun tietää, se on jotain henkilökohtaista, heikkous," keltaiset silmät kaventuivat viekkaina, hymyn leventyessä vanhoilla huulilla,
"Ja jos vihollinen tietää sen? Joku, joka haluaa satuttaa? Ei välitä kohtalostasi? Pelko seuraa siitä. Vaikka ikuinen, tässä tilanteessa, täydellinen tuho. Mikään ei estä minua kertomasta sitä kaikille, jos orjani käyttäytyminen ei minua miellytä," matala hyminä kuului syvempää demonin suusta. Ehkäpä Black ei koskaan voisi ymmärtää täydellisesti olematta itse demoni, mutta eiköhän samoja tunteita velhonkin päässä voinut liikkua. Tosinimen tietäminen oli vain niin paljon, paljon pahempaa, kuin moni ihminen voisi kuvitellakaan...

"Uskoisin, että te haluatte tehdä aivan samaa, velhoseni. Taitaisitte nauttia siitä," Roswell nauroi hyväntuulisena, huvittuneena,
"Se on haltioiden kuninkaan demoni, hänen omaisuuttaan. Ette pidä hänestä, eikä hän taitaisi pitää tavaroihinsa koskemisesta. Miksemme yhdessä ottaisi sen uusimman leikkikalun ja pakottaisimme hänet... Jakamaan?"




((Ja sekin vain silloin, kun on täynnä. Siihen ei mene kauaa, kunnes se on tyhjä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Maalis 2014, 16:57

Velho kävi hymähtämään kuivahkosti demonin tuodessa esiin syitä, miksei haltioiden kuningasta nirhannut. Jos velholta olisi kysytty, koko suippokorvien kansa saisi joutua lahdatuksi. Rauhaa tuskin tulisi ennen kuin jompikumpi osapuolista oli täysin hävitetty tai alistettu toisen alle. Velho katselisi mielellään kuinka koko haltioiden kulttuuri ja kansa palaisivat maan tasalle. Sitä kuitenkaan ei paranisi käydä sanomaan ääneen ihan jokaiselle. Henrylle varsinkaan, poika kun halusi löytää sen rauhaan johtavan ratkaisun, kuten demonikin toi esille.
"Aina ei voi saada sitä mitä haluaa... Kyllä Henrykin sen tulee oppimaan" Velho tuhahti tarkkaillessaan sarvipäistä kulmiensa alta "Eiköhän se ole selvää, että niin kauan kuin nykyinen haltioiden kuningas on elossa, rauha ei tule olemaan edes vaihtoehto".
Velhon olisi tehnyt mieli tuoda esille seikka jos toinenkin Cúthalionin perijöistä mutta piti suunsa kiinni. Sopimus oli tehty eikä Black aikonut salaisuutta jakaa kenellekään, varsinkaan tuolle pirulaiselle, sillä se saattaisi vielä kohtua yhden jos toisenkin henkilön kohtaloksi.

Roswellin käydessä puhumaan tosinimistä, alkoi velhollekin selvitä vähän paremmin mitä sarvipäisellä oli mielessä. Black ei kuitenkaan vaikuttanut olevan yhtä innoissaan tästä suunnitelmasta, mitä hymisevä sarvipäinen. Sen sijaan velho näytti turhankin flegmaattiselta koko suunnitelman suhteen, käymättä muuttamaan ilmettään mihinkään suuntaan.
"Minua ei kiinnosta Aranin omaisuus, josta se suippokorva tuskin välittääkään millään emotionaalisella tasolla..." Black kävi hymähtämään demonin toteamukselle "Haluan vain hänet... kuolleena".
"Joten mikäli suunnitelmasi eivät tuo suippokorvien kuningasta eteeni puolikuolleena, en oikeastaan näe syytä varsinaisesti auttaa sinua... Ilmaiset palvelukset alkavat olla jo täynnä osaltasi".



// Se pysyy tasan sekunnin täynnä, sitten kaikki on poissa. Sitten sinun pitää käydä taas kaupassa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Maalis 2014, 21:25

Roswell taputteli mietteliäänä huuliaan etusormellaan, toinen tummista kulmista nostettuna. Eiköhän Henry tiennyt paremmin kuin hyvin, ettei aina voinut saada kaikkea haluamaansa, sitä opetusta poika ei enää tarvinnut. Jalka oli menetetty ja siten moni ennen niin yksinkertainen asia oli muuttunut mahdottomaksi. Enää Henry ei tulisi kirmaamaan pitkin maita ja metsiä jalan, se oli varma. Toinen oli niin nuori, eikä voinut enää edes kävellä omin neuvoin. Sekin olisi vielä mahdollista, varmasti, mutta vielä se oli niin kaukana ja kuninkaalle se ei ollut helppoa. Black ei viettänyt niin paljon aikaa pojan kanssa, kuin demoni. Neuvonantaja joutui näkemään niin paljon enemmän. Henryllä ei ollut helppoa, eikä tuo todellakaan saanut, mitä halusi – oli kuningas tai ei.
"Siitä en tiedä, velho hyvä," Roswell hymyili sormensa takaa toisen epäillessä, että rauhaa ei koskaan saataisi aikaiseksi niin kauan, kuin Aran oli elossa,
"Mutta oli miten oli, jos haltioiden kuningas kaatuu ihmisen tai ihmisten liittolaisen kädestä, rauha on mennyttä," tuo hymähti, ei ilmeisestikään vastustaen haltiakuninkaan tappamista yleensäkään, mutta jos joku sen teki, se ei voisi olla kumpikaan heistä.

Sarvipää näytti olevan kovinkin huvittunut, vaikkei Black erityisemmin näyttänyt niistä ideoistaan olevan innostunut. Velho ei tulisi saamaan sitä, mitä haluaisi. Se olisi mahdotonta ja toisen halut todellakin olivat viime kerrasta kasvaneet kovinkin vaativiksi. Ilmeisesti demonin olisi pitänyt käydä aikaisemmin kaljupäätä tyydyttämässä – ja se ajatus sai tuon vain virnistämään, naurunkin melkein karatessa huulilta, ennen kuin se tukahdutettiin nyrkillä.
"En tiedä, onko haltiakuningas aivan sitä mieltä leikkikalustaan, velhoseni. Tarkoituksenani oli käydä rikkomassa se, mutta hän esti minua. Teki sopimuksen kanssani pelastaakseen sen hengen. Kuulostaa minusta ainakin kovasti siltä, ettei sitä lelua haluta niin helposti päästää käsistään, muutenhan se olisi jo nyt kasa rikkinäisiä osia haltioiden linnan pihalla," Roswell naurahti, kuin olisi jostain niin hauskasta ja suloisesta asiasta puhunut,
"Uskoisin tämän haltian olevan kovin omistuksenhaluinen, jos ei muuta."

"Taidatte pitää muiden tunteilla leikkimisestä, hm?" Demoni kävi puuttumaan Blackin aikaisempiin sanoihin virneen ja terävän katseen kera,
"Hän... Pelkäsi. Kun hän astui eteeni, näki suuren olemukseni läheltä... Edes haltioiden kuningas ei voinut peittää sitä minulta, sen näin selvästi. Enkä voi syyttää häntä," hyminä säesti virnettä, silmien tarkkaillessa velhon kasvoja. Kenties toinen siitä sitten piti, kovastihan Black oli viime puheiden aikana inhonnut Arania ja halunnut tuon kärsiä. Eiköhän sarvipää ollut tehnyt edes jotain miellyttääkseen velhoa?
"Mutta sen demonin nimi olisi teillä aivan kuten minullakin. Miten käytätte sitä, en välitä enkä estä. Usuttakaa vaikka se edellisen isäntänsä kimppuun, mutta suosittelen kyllä, ettette lähde sen demonin kanssa leikkimään mitään. Se on typerä ja nuori, mutta rotumme kuuluu olla viekas ja saada haluamamme muiden kustannuksella. Kohdelkaa sitä kuin orjaa, työkalua, älkää kuin kykyä saada jotain enemmän."




((Ei ole minun vuoroni, kävin viimeksi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 10 Huhti 2014, 22:03

Velho kävi naurahtamaan sarkastisenkuivahkosti demonin mainitessa rauhan puheissaan.
"Tämä valtakunta ei ole rauhaa nähnytkään" Velho kävi mutisemaan lähinnä itsekseen kääntäessään katseensa demonista takkatulen puoleen. Jos velholta kysyttiin - harmi ettei koskaan kysytty... tai jos kysyttiin, niin hänen mielipiteitään pidettiin tyhminä - niin tämä "rauha" olisi tarvinnut äkkikuoleman. Joko haltiat tai he, kukaan ei ollut nyt turvassa kun vihanpito jatkui ja viattomat saivat kärsiä siitä, omasivatko suipot korvat vai eivät... Ei sillä että Black viattomista sivullisista olisi välittänyt. Hänelle se oli se ja sama, niin kauan kuin hänelle tärkeät henkilöt eivät olleet vaarassa. Valitettavasti niistä kolmesta henkilöstä joista Black välitti, kaksi oli alkanut seikkailemaan turhankin usein kaupungin ulkopuolella joko yksin tai seurassa... Se, mitä papitar tai prinsessa tekivät reissuillaan, oli kysymys velhollekin. Ophelia tuntui luikkivan tiehensä juuri silloin, kun velho ei päässyt tuota varjostamaan ja Lily taas liikkui kenraali Fritzin saattamana... hyvä sinällään, kyllä velho Fritzin maineen ja taidot tiesi, mutta kaljupäinen ei sattuneista syistä tullut tuon kenraalin kanssa toimeen.

Velho vihasi olla väärässä, vaikka se olisi todistettukin hänelle. Kuten Roswellin puheet antoivat nyt ymmärtää. Ilmeisesti Aran sittenkin piti demoniaan niin tärkeänä, että esti sen "Rikkomisen" tekemällä sopimuksen tämän sarvipäisen kanssa. Velho näyttikin harvinaisen välinpitämättömältä Roswellin latoessa faktojaan pöytään, eläen yhä siinä uskossa, että itse oli oikeassa suippokorvaisen suhteen. Suusta karkasi kuitenkin harvinaisen närkästynyt puuskahdus, demonin mainitessa haltiakuninkaan omistushaluisuuden. Siitä velho olisi voinut kertoa tarinan jos toisenkin, mutta jälleen kerran oli parempi pitää suunsa vain kiinni. Black ei edes vilkaissut demoniin, ennen kuin tuo otti puheeksi tunteilla leikkimisen. Tietenkin velho piti siitä, vaikkei sitä ääneen myöntänytkään. Oli kuitenkin tavalla tai toisella tyydyttävää saada tietää suippokorvaisen pelänneen vanhaa demonia. Black oli tyytyväinen moisen kuullessaan, vaikkei antanutkaan sen näkyä ulospäin millään tavalla. Toivottavasti haltiakuningas eli nyt pelossa tämän demonin suhteen, eipähän tuntuisi täysin turhalta Roswellin auttaminen näin jälkikäteenkään.

"Minulla ei ole mitään mielenkiintoa leikkiä demonien kanssa tai käydä väärin kohtelemaan mokomia" Velho viimein avasi suunsa, kenties suoltaen vain valheita kapeiden huuliensa välistä, mutta juuri nyt Black - tai ainakin Hans.. - halusi pysyä kaukana demoneista. Ties mitä hän tai "se toinen" saisi päähänsä jos tarjoutuisi tilaisuus väärinkäyttää valtaa niin voimakkaita olentoja kohtaan, eikä velho varsinaisesti halunnut ottaa riskiä. Juuri kun viimeisimmän kalabaliikin huhut olivat haihtumassa, ei velho kaivannut yhtään enempää tai uutta huomiota puoleensa.
"Oletan, ettei Henry edes tiedä tästä...?" Velho kävi kysymään katseen kääntyessä kunnolla demonin puoleen "Vai onko poika muka sujut sen kanssa, että hänen linnassaan harrastettaisiin demonienkutsumisia valvomatta?"


//Kyllä se nyt on sinun vuorosi. Liikuntaa. Vieri siitä nyt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 11 Huhti 2014, 00:54

Roswellin hymy ei laantunut minnekään, vaikka kuuli kyllä hyvin toisen mutinat kasvojenkääntämisestä huolimatta – eihän vanhuus vielä kuuloon ollut vaikuttanut. Siitähän tänne ei tultu väittelemään, joten siihen kommenttiin ei tarvinnut tuhlata sen enempää aikaa tai vaivaa. Velho uskokoot mitä halusi, kyllä demoni voisi senkin mielipiteen vielä muuttaa ja todistaa vääräksi... Kunhan sen aika tulisi. Mutta sarvipään virnehän vain leveni entisestään Blackin käydessä kovin hiljaiseksi kuullessaan, mitä kaikkea haltiakuningas olikaan tehnyt oman demoninsa pelastamiseksi. Olihan hän jo tarpeeksi aikaa viettänyt kaljupäisen ystävänsä kanssa poristessa, ja tietyt eleet olivat tulleet kovinkin tutuiksi. Kuten aikaisemminkin saatiin todeta, ei velho helpolla luovuttanut, jos tiesi olevansa oikeassa – tai luuli, kuten tässä tapauksessa Roswell ajatteli tilanteen olevan. Toisen oli pakko saada viimeinen sana, vaikkei ollut asiasta valmis keskustelemaan, mutisten vastalauseensa liekeille vain, että saisi vastustella.

Mutta nyt pysyttiin kovin hiljaa. Black oli sanonut, kuten luuli tilanteen olevan, mutta demoni oli nähnyt toista. Ilmeisesti ne sanat uskottiin ja niiden totuus ymmärrettiin, vaikkei sitä haluttu myöntää. Todellakin, sitä ei ääneen sanottu, ei vanhalle pirulle saati sitten niille liekeille, joille oltiin kovasti aiemmin paapatettu. Ja sehän vasta Roswellia huvittikin, vaikka tuo itse mieluusti hiljaisena siitä pysyi – eihän hän toki halunnut velhoa suututtaa niin paljoa, ei vielä todellakaan! Kyllähän sarvipää sen tiesi, tiesi toisen ymmärtävän olevansa väärässä ja demonin oikeassa... Mutta Black ei vain voinut sitä myöntää kenellekään, ei varmasti itsellekään! Sen hymyn kyllä näki vanhoilla huulilla, eikä sitä yritetty edes peittää. Ehkäpä Roswell kuitenkin halusi kiusata toista edes sen verran, että näytti tietävänsä, mitä velhon mielessä liikkui. Näytti tietävänsä, että oli oikeassa... Kuitenkin piinaavasti pitäen sen tiedon muka sisällään, kiusoitellen kaljua miestä.

Kävipä demoni vielä nostamaan kulmakarvaansakin kysyvästi ja huvittuneena Blackin kovasti inttäessä, ettei muka omannut mielenkiintoa leikkiä demoneiden kanssa saati kohdella niitä väärin. Sitä ei kyllä tainnut uskoa velhokaan – ja selvää oli, ettei tämä vanhus uskonut sanaa myöskään. Mutta kun toinen alkoi suoltaa syytöksiään, ei Roswell voinut vastustaa kiusausta ja nostaa kättä rinnalleen, katsoen toista niin pyörein silmin suu ammollaan kuin olisi kovinkin ymmällään ja satutettu, niin viaton.
"No mutta, velho hyvä," tuo kävi naurahtamaan,
"Enhän minä ole puhunut demoninkutsumisesta vielä mitään... Te sen nyt tähän keskusteluun toitte ensimmäistä kertaa," demoni suorastaan virnisti, nauttien kyllä pienestä leikistään saadessaan velhon näyttämään siltä henkilöltä, joka tämän koko asian oikeastaan aloittikaan. Periaatteessa, hän ei itse ollut sitä maininnut ja vihjaukset olisivat voineet tulla ymmärretyiksi väärin. Itse Black nyt yhdisti kaksi pistettä omin neuvoin, eivätkä ne välttämättä olleet se oikea pari. Mutta jos sitä kerran tultiin tähän pisteeseen...

"Minähän olen vain pyytänyt apuasi löytämään sen demonin nimen," Roswell hieroi leukaansa,
"Mutta voin lopettaa kiusoitteluni hetkeksi vastatakseni tosissani. Ei, Hänen Majesteettinsa ei tiedä tästä. Tällä hetkellä en edes usko Hänen tarvitsevan tietää. Ei siinä kunnossa, missä Hänen Majesteettinsa on nyt," demoni antoi katseensa kääntyä kohti takkaa, seuraillen laiskasti tanssivia liekkejä silmillään. Henry voisi vielä tehdä jotain... Typerää, jos ei ollut varuillaan. Viimeinen asia, mitä hän halusi, oli... Että se pieni pirulainen satuttaisi poikaa taas. Tyydyttäisihän se häntäkin kovasti, jos Henry saisi kostonsa, mutta sille oli oma aikansa. Aluksi nuoren kuninkaan piti olla valmis siihen, mitä tuolta vaadittaisiin.
"Tarvitsen sen nimen. Se ei välttämättä tarkoita, että tekisin mitään kutsumisia... Tai edes sitä, että koko demonia toisin näiden muurien sisään. Minusta hieman kuulostaa, että teillä olisi jo joitain suunnitelmia itsellänne, velhoseni...?"




((Liikunta on köyhille. Hae ruokaa ja syötä minua.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Huhti 2014, 06:42

Roswellin tuodessa esiin sen, ettei sarvipäinen itse ollut ehdottanut saatikka maininnut toisen demonin kutsumista tänne, kävi velho hymähtämään pienesti.
"Mitä muutakaan nimellä ja demonin sinetillä tekisi..." kaljupäinen jatkoi, käydessään samalla poimimaan viinipikarin pöydältä nojatuolin vierestä "Olisi tyhmää jäädä odottamaan että saisi mahdollisuuden tavata kyseisen demonin uudestaan jossain... ja vielä tyhmempää odottaa, että pystyisit marssimaan uudemman kerran haltioiden hoviin kohtaamaan sen 'kakaran' ".
"Miksei saman tien kutsuisi mokomaa paikalle ja vangitsisi niille sijoilleen..." Katse laskeutui takaisin sylissä lepäävään avattuun kääröön, viinipikarin käydessä vierailemaan huulilla. Tietenkään Black ei vieläkään halunnut leikkiä tulella, mutta syvällä sisimmissään velho tietenkin oli kiinnostunut asiasta. Henry ei tuntunut välittävän siitä, mitä velho teki, joten Black katsoi itsellään olevan vapaammat kädet magian suhteen, mitä edesmenneen kuninkaan seurassa. Jos Hans olisi edes harkinnut demonin kanssa keskustelua Haraldin aikana, olisi velho päätynyt pölkylle.

Roswellin mainitessa Henryn tietämättömyyden tämän operaation suhteen, kohosi velhon katse takaisin sarvipäiseen. Kaljupäinen oli yhä kovin varuillaan asian suhteen, mikäli kuningas ei ollut tietoinen jostain, ei velho mielellään moiseen osallistunut. Vaikkakin, hän oli nykyään prinsessan puoliso, eikä vain pelkkä satunnainen silmänkääntäjä hovissa, halusi Black silti pysyä suhteellisen neutraaleissa väleissä Henryn kanssa. Nyt kun ne oli edes saatu neutraalille tasolle. Ennen velho ja kruununprinssi eivät tulleet toimeen ollenkaan, mutta edesmenneen kuninkaan poistumisen myötä välit olivat menneet neutraaleiksi, ehkä jopa vähän lämpimämmiksi, mitä olisi voinut olettaa.
"Hänen ei tarvitse tietää?" Velho kävi saman tien tuhahtamaan "Ymmärtääkseni poika olisi enemmän kuin kiinnostunut tämän demonin suhteen... Saadakseen pienen kostonsa. Oikeastaan se on mielenkiintoista nähdä Henry kostonjanoisena, sitä hän ei todellakaan ole koskaan ollut... Ehkä hänestä sittenkin on tulossa isänsä kaltainen...".
"Minulla ei ole mitään suunnitelmia" Velho kävi napauttamaan Roswellin kysymykseen "Mutta olen kuunnellut Henryä. Hän todellakin haluaisi demonin tänne - tai ulottuvilleen - jahka itse on valmis" Black jatkoi laskiessaan pikarin pöydälle.
"Mutta en käy selvittelemään mitään ilman Hänen Majesteettinsa tietämättä... Minulla on jo tarpeeksi naruja kaulallani, en kaipaa yhtään enempää tällä hetkellä" Velho kävi huokaisemaan muka niin pahoittelevasti "Joten, kunnes sinulla on kuninkaan suostumus, en lähde sinu... Teille selvittelemään yhtään mitään".
Ehkä kyseessä oli jonkin asteen kunnioitus Henryä kohtaan, tai sitten pelko oman pään menettämisestä, oli mikä oli, ei velho uskaltanut käydä yksikseen - tai Roswellin kanssa - selvittelemään yhtään mitään. Hän ei halunnut tahrata ja vaarantaa mainettaan, saatikka sitten läheistensä mainetta.


// En. Sinä haet ruokaa ja syötät minua. Näin se vain menee. Olen ylläpitäjä, voin bannia sinut jos et tunge banaaneja suuhuni //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 12 Huhti 2014, 15:59

Roswell vain virnisti huvittuneena velhon mainitessa, ettei itse sille nimelle parempaa käyttöä löytänyt. Muut tavat olivat muka niin typeriä, täynnä odotusta tai mahdottomia tilanteita. Niin, haltiat luultavasti pitivät nyt aroja ympärillään oikein tarkasti silmällä, ettei eräs suurensuuri, tummanpuhuva hahmo pääsisi taas muurien yli vierailulle. Toisella kertaa sitä yllätystä ei luultavasti saataisikaan omalle puolelle, tällä kertaa tuo varmasti huomattaisiin paljon aikaisemmin. Mutta mikäs siinä? Antakoot haltioiden pitää maitaan silmällä, eihän demoni ollut sinne nyt hyökkäämässä. Tehkööt turhaa työtä, kuluttakoot rahaa, aikaa ja voimiaan sellaiseen. Kenties sitten sillä kerralla kun vanhus halusi haltioita käydä tervehtimässä... Ei kukaan enää jaksaisi töitään tehdä samalla antaumuksella, kuin tällä hetkellä. Eihän se demoni ollut hyökännyt pitkään aikaan...
"Oi, paljonkinhan sillä voi tehdä, enkä usko pienen demonimme olevan niin älykäs, että osaisi pysyä isäntänsä sylissä turvassa loppuelämänsä," Roswell naurahti leukaansa hieroen,
"Pakko myöntää, että se olisi oikein huvittavaa, jos se otus ei tietäisi ennen kuin sen nimen satun itse mainitsemaan täysin yllättäen. Kutsumisessahan on se ikävä sivupuoli, että se tietäisi minun tekevän jotain..."

Sarvipää nyökkäsi Blackin käydessä kyselemään, että pojanko muka ei kuuluisi tietää tästä pienestä suunnitelmasta. Toisen kerran nyökättiin velhon tuodessa esiin koston, jota kuningas myös itse varmasti halusi jalkansa menettäneenä enemmän, kuin kukaan muu. Mutta Henry ei ollut mikään koekaniini, joka laitettiin moisiin tilanteisiin vain siksi, että jotain kiinnosti nähdä tulokset.
"Siinä se vaara piileekin, velhoseni," demoni kävi katsomaan velhoa suoraan tuon silmiin kovinkin ystävällinen hymy huulillaan,
"Siinä tilassa ihminen on niin haavoittuvainen, niin tunteikas, niin erehtyväinen. Viimeinen asia, minkä sille pienelle nilviäiselle haluan antaa, on toinen mahdollisuus satuttaa Hänen Majesteettiaan," Roswellin hymy kävi hieman laantumaan tuon silmien kaventuessa, selvästikin ottaen tilanteen tosissaan ja vakavasti. Kyllähän demoni käyttäisi hyväkseen kaikkia keinoja, eikä Tsytan ollut mikään poikkeus. Ei todellakaan. Jos tuo näki Henryssä heikkouden, siitä kyllä otettaisiin kaikki irti, kunnes sen punapään nöyryytys muuttuisikin tragediaksi pojan kohdalla.

Demoni ei voinut kuin hieman virnistää Blackin niin nopeasti käyden inttämään, ettei muka mitään suunnitelmia tämän suhteen omannut. Olihan se niin mukavaa aina kiusata toista, kun siihen mahdollisuus tuli. Eihän tiikeri niistä raidoistaan kovin helpolla päässyt.
"Heti, kun Hänen Majesteettinsa on valmis," vanhempi miehistä kävi kuitenkin yhtymään toisen sanoihin, myöntyen ehtoihin ehkäpä turhankin helposti,
"Mutta sehän tarkoittaa sitä, että meidänkin pitäisi olla valmiita heti, kun Hänen Majesteettinsakin on, eikö?" Roswell virnisti, kuin olisi löytänytkin sen tilanteen, jota tarvitsi. Itse velho oli sen käynyt tälläkin kertaa sanomaan, joten oli vain entistä hauskempaa saada mahdollisuus käyttää niitä sanoja toista vastaan.

"Olisi ikävä, jos siinä menisi liian kauan saada kaikki valmiiksi. Päivä, viikkoja. Kenties jopa vuosia. Entä jos Hänen Majesteettinsa ei olekaan enää valmis sitten, tai entä jos se pieni mätäpaise tällä mantereella on jo tuhottu?" Sarvipää nosti leukaansa voitokkaana,
"On tehtävämme saada kaikki Hänelle valmiiksi jo nyt. Kun sen aika koittaa, voimme vain vetää tietomme esiin ja Hänen Majesteettinsa saa haluamansa. Mitäs sanotte, kiiltäväpäinen ystäväni?"




((Minähän työnnän banaania suuhusi, vaikken yhtään banaania omaisi. Enkä kyllä mene minnekään, jos minut bannaat, niin sitten tulee se Sands2 tänne foorumille. Ei ole muuten sitten minä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Aksutar » 04 Touko 2014, 14:25

"Tiedä häntä..." Velho napautti demonin epäillessä, ettei haltiakuninkaan demoni pysyttelisi isäntänsä luona turvassa loppuelämäänsä. Roswell oli juuri käynyt riehumassa itse haltioiden linnalla, saattoi hyvinkin olla, että kyseinen demoni pysyttelisi turvassa niin kauan kuin mahdollista. Ellei tosiaan ollut tarpeeksi tyhmä lähteäkseen isäntänsä selän takaa liikkeelle. Eiköhän Roswell ollut tehnyt asiansa selväksi ja Black epäili syvästi, ettei Aran toista kertaa demoniaan olisi pelastamassa. Jo kerta mahtoi olla tarpeeksi nöyryyttävä.
Jälleen kerran demoni toi esiin sen, kuinka suojelevainen oli Henryä kohtaan. Velho ei vieläkään ollut sulattanut sitä, miten suojelevainen demoni osasi olla poikaa kohtaan. Varsinkaan, kun Henry ei varsinaisesti ollut Roswellin isäntä... kai? Katse kuitenkin pysyi nauliintuneena demoniin tuon käydessä yhä suostuttelemaan velhoa etsimään demonin tosinimeä. Demoni toi esille että kaiken kannatti olla valmiina silloin, kun kuningas itse olisi valmis. Olisi ikävää, jos prosessin aloittaisi vasta silloin. Prosessin, joka saattoi viedä muutamasta päivästä moneen kuukauteen. Tiedon etsiminen kun ei ollut helppoa, ellei tiennyt, mistä etsiä...

Suupieli kävi nykäisemässä pienesti, kulmien käydessä kurtistumaan samalla, kun demoni kävi kutsumaan velhoa 'kiiltäväpäiseksi ystäväksi'. Nimitys, mitä kovin moni ei uskaltanut ääneen sanoa velholle, mutta demonille sen lausuminen ei näyttänyt olevan ongelma. Eipä tuon kai tarvinnutkaan pelätä henkensä puolesta, toisin kuin toisten.
"Älä koskaan käytä tuota nimeä uudestaan" Velho kävikin huomauttamaan "En ole ystäväsi".
Joskin, ehkä kannatti pitää demoni ystävien listalla. Mitä nyt oli saanut tietää, mitä mokoma teki vihollisilleen...
"Mutta ehkä olet oikeassa..." viinilasi kävi nousemaan pöydältä velhon jatkaessa puheitaan "En kuitenkaan halua, että tästä kerrotaan kenellekään ulkopuoliselle... Kuten todettu, minä en halua yhtään enempää veitsiä kurkulleni".
Kaiken lisäksi velho tiesi, että muutama tässä hovissa oli turhankin innoissaan etsimässä tuota demonia, saadakseen kostettua. Yksi näistä oli itse nuorin Scarlington, joka mielellään kostaisi veljensä menetyksen keinolla millä hyvänsä. Sääli sinänsä, että ennen niin ystävällisestä ja lämminhenkisestä neitokaisesta oli muuttumassa kovin kylmä ja... brutaali nainen. Toisaalta, Black piti siitä. Toiset eivät ehkä niin paljon.


// En tykkää banaaneista, kovin ovat löysiä ja ällöjä. Ei voi tulla Sands2 koska on olemassa vain yksi ja ainoa, aito Sands. All hail Sands //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Piru hartioilla

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Touko 2014, 00:46

Roswell vain virnisti velhon epäilyille, tehden jo omat uskomuksensa selväksi tässä tilanteessa. Se haltiakuninkaan pieni piru oli kaukana älykkäästä otuksesta, muutenhan tuo ei niin typerästi olisi käyttäytynyt vanhemman varoituksen jälkeen. Tai olisi edes tajunnut esittää katuvansa tekojaan. Tuskinpa se pentu uskoisi tästäkään näpäytyksestä kovin kauaa, mutta punapää saisi vain katua siitäkin. Tämä demoni kun sattui ottamaan toisen teot kovinkin vakavasti, eikä Tsytan vielä rikoksestaan johtuvia vahinkoja ollut korvannut. Oi, ei lähimaillekaan. Maksu oli paljon, paljon kalliimpi, eikä vanha sarvipää ollut aikonut luovuttaa, ennen kuin nuori demoni oli saanut opetuksensa – eikä se varmasti ollut oppinut vieläkään, tulisi taas isottelemaan ja uhittelemaan joku päivä. Haltioiden kuninkaan Roswell uskoi olevan hieman järkevämpi tapaus, mutta kuka tietää; ehkä tuokin kävisi typeräksi ja koppavaksi nyt, kun Henryn demoni oli itse käynyt työntämään kätensä herhiläispesään...

Demoni hymähti turhankin huvittuneena nähdessään Blackin suupielen nytkähtävän sanojensa myötä, ilmeisesti osuen oikein huvittavaan hermoon aivan yhtä huvittavin seurauksin. Ainahan se oli hupaisaa nähdä niin vakavan velhon pokerinaaman pettävän joskus...
"Selvä, kaljupäinen velhoseni," sarvipää kehräsi oikein hunajaisesti viekkain silmin tyytyväisen hymyn kera, totellen kyllä Blackin käskyä mieluusti. Jos velho vastusti kaljupäiseksi ystäväksi kutsumista ja väitti kovasti, ettei Roswellin ystävä ollut, niin kyllähän vanha mies monta muuta lempinimeä toiselle keksisi! Demonimaiseen tapaan sanat tietenkin otettiin täysin kirjaimellisesti ja niitä käytettiin käskyttäjää vastaan. Kukapa demoni voisi vastustaa moista kiusausta kaivaa verta nenästään suorastaan pitkän tikun avulla!

Roswell nyökkäsi naama hieman lähempänä peruslukemia velhon tuumiessa sarvipään sanojen olevan totta. Olihan vanhus tietenkin toisen luona vierailemassa siksi, että saisi Blackin tekemään, mitä halusi... Mutta sitä varten tuo ei kyllä aikonut alentua valehtelemaan tai huijaamaan velhoa tekemään likaiset työnsä. Totuudenhan demoni vain sanoisi tässä tilanteessa... Mutta se totuus ei ollut typerä. Miksipä muuten demoni niin kovasti olisi halunnut tehdä tämän?
"Kenenkään muun ei tarvitse tietää tästä," neuvonantaja hyväksyi toisen ehdot helposti, ymmärtäen kyllä kaljupään huolen ja halun varovaisuuteen paremmin kuin hyvin,
"En usko, että kukaan arvostaisi sitäkään, jos kuulisivat kuninkaan neuvonantajan juonittelevan ja etsivän kiellettyä tietoa demoneista," Roswell hymyili toista katsellessaan, ollen kyllä samassa sopassa, kuin velhokin. Eihän sarvipään samalla tavalla pitänyt kuolemaa pelätä, mutta ongelmiahan moisesta vain tulisi... Henrylle etenkin.

"Satutteko tarvitsemaan apua? En voi sanoa tietäväni paljoa kuolevaisten demonikirjoista, mutta jos tarvitsette vain toisen parin silmiä auttamaan etsinnöissä, siihen kyllä kykenen," demoni kävi kyselemään kulma koholla pienen hymyn kera, selvästikin valmiina aloittamaan vaikka heti.




((Eli jotain kovempaa haluaisit? Lenkkimakkaraa? Tulee. Ja Sands2 on salaa Sands, mutta se on salaisuus enkä kerro sinulle.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron