Vaarallisia leikkejä

Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2015, 21:14

Black, Henry



"Tämä tuntuu jotenkin tutulta..." Nuori monarkki kävi huomauttamaan seuraillessaan jälleen kerran, kuinka velho piirteli kylmään, kiviseen lattiaan verellä kuvioita. Ei siitä pitkä aika ollut, kun Henry oli velhon, sekä kenraali Fritzin kera vapauttanut Aleigan henkien lumouksesta ja tuollakin kerralla oli hovin velho saanut suorittaa rituaalin. Black oli eittämättä pätevin henkilö moisiin tehtäviin, ainakin näin Henryn mukaan. Ei hän tiennyt ketään muuta, johon luottaa tällaisissa asioissa.
"Taas vuohen verta?" Nuorin kolmesta jatkoi, saaden kaljupäisen velhon vain hymähtämään.
"Sovitaan niin", Black mutisi vastaukseksi sen pahemmin valottamatta totuutta Henrylle. Tietenkään se ei ollut eläimen verta, ei tällä kertaa, mutta ehkä pieni vale tässä tilanteessa ei haitannut ketään. Ainakaan näin velhon mielestä, Roswell ja Henry saattoivat olla erimieltä, mutta juuri nyt ei ollut se oikea hetki alkaa väittelemään asioista, jos Hansilta kysyttiin. Ehkä jälkikäteen kaljupäinen voisi asiasta mainita ja kuunnella kuinka hän teki väärin, vaikka tämä koko toimenpide ei alun alkaenkaan ollut hänen ideansa. Velhon onneksi Henry ei nyt lähtenyt sen pahemmin kyselemään verestä, jolla velho lattiaan piirteli. Sen sijaan Henry tyytyi vain hymähtämään, samalla kun korjasi asentoaan puisella penkillä.

Kauan Henry oli tarvinnut päättääkseen mitä aikoi tehdä tiedoilla, jotka velho ja neuvonantaja hänelle olivat hankkineet. Jo alkuunsa Roswell oli saanut velhon mukaan suunnitelmiin, joten sinällään kuninkaalla ei ollut syytä viivytellä enää päätöksensä suhteen. Silti, Henry halusi olla varma päätöksensä suhteen ja tarvitsi aikaa miettimiseen. Pieni ääni päässä koputteli koko ajan, muistuttaen ettei kosto korvaisi mitään ja demonien kanssa leikkiminen sillä tavalla oli enemmän kuin vaarallista. Sen äänen Henry koitti nytkin sivuuttaa ja uskotella itselleen, ettei tässä huonosti tulisi käymään. Hän luotti Roswelliin ja Hansiin, lisäksi he olivat tarpeeksi syrjäisessä ja salaisessa paikassa, ei tänne kukaan ylimääräinen ainakaan olisi sännännyt. Aluksi Henry oli uskonut, että tämä kutsumisrituaali tultaisiin suorittamaan tyrmillä, mutta velho oli ollut toista mieltä. Blackista turvallisinta oli käyttää yhtä hänen salakäytävän huoneistaan. Harva edes tiesi tuosta maagisesta salakäytävästä velhon asunnolla, joten oli erittäin epätodennäköistä, että kukaan edes löytäisi tähän hämärästi valaistuun, kellarimaisenkiviseen huoneeseen. Ikkunoita huoneessa ei tietenkään ollut, vain yksi ovi, joka johti tuolle kyseiselle maagiselle käytävälle. Käytävä puolestaan muuttui velhon mielen mukaan, jos nyt olisi kurkannut käytävälle, olisi se näyttänyt tyhjältä ja pitkältä ja ainoa toinen ovi tämän oven lisäksi olisi ollut käytävän päässä näkyvä siivouskaapin ovi. Sekin ovi oli lukittu, yrittipä sitä avata suunnasta tai toisesta, joten kukaan ei pääsisi sisään tai ulos ilman avainta. Avainta, joka oli nätisti tallessa Henryn taskussa.
Henry ei ollut tietoinen tästä salakäytävästä, ennen tätä iltaa. Aina hän oli epäillyt velholla olevan jotain mystisempää asunnossaan, mutta nyt hän vasta sai tietää tästä maagisesta salakäytävästä. Tietenkin Henry olisi halunnut tietää enemmän mokomasta, mutta moisille kysymyksille oli aikaa myöhemmin. Ylipäätään hän oli otettu siitä, että Black luotti häneen sen verran, että tämän käytävän ja sen mysteeriset huoneet oli hänelle näyttänyt. Kuulemma edes Henryn isä, Harald, ei ollut tietänyt tästä salakäytävästä. Tietenkään kuninkaana Henry ei pitänyt siitä, että häneltä salailtiin asioita, mutta tässä tapauksessa hän kyllä ymmärsi täysin moisen piilottelun. Ehkä velho sai kiittää onneaan, että nuori kuningas oli niin kovin anteeksiantavainen. Henry oli myös pitänyt suunsa kiinni, eikä ollut kertonut tästä tempauksesta kenellekään. Ei edes puolisolleen tai siskolleen. Loppujenlopuksi taisi tosiaan olla parasta, ettei kukaan ylimääräinen tästä tiennyt. Salaisuuksilla kun oli tapana ennemmin tai myöhemmin lähteä leviämään hovissa. Joten, salaisuus oli pysynyt heidän kolmen välisenä, tai ainakin velho ja kuningas olivat pitäneet suunsa kiinni. Olettaa myös saattoi, että Roswell oli tehnyt myös samoin.


Hans puolestaan ei ollut kovin innoissaan tästä tempauksesta. Tietenkin, se sadistinen puoli halusi todellakin tuoda punaisenpaholaisen tuomiolle, mutta kokemuksellaan velho osasi sanoa, ettei demonien kutsuminen ollut kovin suositeltavaa. Mutta, saatuaan sarvipäiseltä verta vaihtokaupaksi ja keskusteltuaan tuon kanssa, oli velho tullut toisiin ajatuksiin. Tietenkin hän uskoi pitävänsä kaiken hallinnassa ja oletti, ettei kukaan tulisi olemaan missään vaarassa, mutta samalla kaljupäinen oli valmis uhraamaan itsensä jos pikkupiru pääsisi valloilleen. Eihän hän tietänyt mitään varsinaisesti tästä "Tsytanista" mutta demoneiden kanssa piti aina olla varovainen. Oli kyseessä sitten pikkupiru tai suurempi uhka. Silti, Velho uskoi pystyvänsä pitämään tämän demonin kurissa. Hän oli piirtänyt sinetin täydellisesti lattiaan, varmistaen että kaikki oli kohdallaan. Jokainen merkki oli oikealla kohdalla ja toivoa vain saattoi, että heillä tosiaan oli oikean demonin merkki ja nimi. Se oli löytynyt vanhasta kirjasta, joka ei alun alkaenkaan ollut Cryptistä peräisin. Ehkä haltiakuningas oli huijannut heitä ja antanut Roswellille täysin väärät tiedot, ehkä velho ja demoni olivat erehtyneet, kaikki kompastuskivet olivat mahdollisia... Mutta silti tässä he olivat, silti velho uskoi tietävänsä mitä teki, eikä antanut sen pienenkään epäilyksen näkyä päällepäin.
Kaapunsa kaljupäinen oli jälleen jättänyt sivuun, moinen pitkähelmainen vaatekappale vain sotkisi merkkejä lattiassa. Yllään kaljupäisellä oli vain pitkähihainen, musta paita ja pitkät housut, joiden lahkeet oli kääritty säären puoliväliin. Mikään ei saanut sotkea nyt kuviota lattialla, tämän takia kuningas ja neuvonantaja olikin käsketty pysymään huoneen seinustalla, penkin vieressä.

"Kukaan ei saa astua sinetin päälle. Niin kauan kuin se on ehjä, pitäisi demonin pysyä sen sisällä" Black kävi kertomaan viimeistellessään työtään, ennen kuin kävi perääntymään verisinetin luota pojan ja demonin luo "Symbolit, jotka ovat neliön ulkopuolella, ovat tärkeimmät. Niiden tarkoitus on pitää demoni sinetin sisällä.... Yksikin hipaisu, joka rikkoo symbolin ja se pääsee vapaaksi".
"Entä jos olet tehnyt virheen niitä piirtäessä?" Henry kysyi kuulostaen huolestuneelta, syystäkin. Vaikka nuorimies oli koko tämän ajan koittanut näyttää kovinkin rauhalliselta ja vitsailikin vähän väliä jostain, paistoi Henrystä silti se huoli ja pelko.
"Sitten niistä ei ole mitään hyötyä" Velho töksäytti samalla kun luki päässään läpi kirjassa olevaa manausloitsua ".... Mutta minä en tee virheitä" kaljupäinen lisäsi huomatessaan sivusilmällä, kuinka jalkapuoli oli silminnähden kalvennut jo pelkälle ajatukselle siitä, että pikkupiru pääsisi vapaalle jalalle.
"Siitä voimme olla erimieltä" Henry hymähti nostaen kätensä puuskaan. Ei siksi, että olisi halunnut näyttää kiukuttelevan kaljupäiselle, vaan koska huone oli kovin koleahko. Kivinen huone kera tovi sitten sytytettyjen kynttilöiden ei ollut kovin lämmin paikka alun alkaenkaan, vähemmästäkin sormet palelivat.
Hans ei vastannut Henryn huomautukseen mitään. Heillä oli oma historiansa ja pojalla taisi olla kyllä oikeus moiseen kommenttiin. Pitäkööt sen, Black ei nyt kaivannut ylimääräisiä väittelyitä. Jälleen kaljupäinen pyrki itse pysymään rauhallisena, ettei sadistinen ja arvaamaton puoli mielestä ottaisi valtaa. Joskin, tuskin kukaan tulisi mieltään pahoittamaan jos velho aggressionsa siihen pikkupiruun purkaisi.

"Valmiina...?" Velho kysyi lopulta, katsahtaen kuninkaaseen.
Henry tuijotti hetken lattiaan piirrettyä sinettiä, vastaamatta mitään velhon kysymykseen. Kannattiko tämä nyt sittenkään? Miksi hän oli edes tekemässä tätä, ei hän tiennyt. Miksi hän olisi edes halunnut nähdä Tsytanin? Toisaalta... Ehkä Henry halusi tavallaan kostonsa. Ei hän halunnut satuttaa sitä demonia, mutta halusi ehkä näyttää tuolle, ettei jalan puuttuminen ollut häntä lannistanut. Näyttää, kuinka demoni loppujen lopuksi ei ollut saavuttanut mitään. Mutta mitä sitten? Ei hän voisi päästää sitä pirulaista vapaaksikaan! Ehkä sen voisi tuomita, kuten muutkin viholliset? Varmasti moni haluaisi sen demonin pään pölkylle. Mutta mitä jos Tsytan oli tosiaan vain noudattanut käskyjä...? Mitä jos Aran piti häntä orjana? No... Kai se selviäisi vain kysymällä.
Kuninkaan katse kääntyi hetkeksi Roswellin puoleen, aivan kuin Henry olisi olettanut tuolta jonkinlaista vahvistusta päänsisäisille ajatuksilleen. Ennen kuin kukaan ehätti mitään kuitenkaan kommentoida, kävi Henry nyökkäämään ja kääntämään katseensa takaisin velhoon.
"Tee taikasi" Nuorin hymähti, antaen sitten velholle työskentely rauhan.
Black nyökkäsi Henrylle, käyden lukemaan vielä kerran manausloitsun päässään varmuuden vuoksi. Olisihan demonin voinut vähemmälläkin vaivalla koittaa kutsua, mutta parempi mennä pidemmän kaavan kautta. Pitäisi ainakin varmasti toimia. Velho aloitti kutsumisloitsun lukemisen, puhuen selkeästi ja rauhallisella äänellä. Kertaakaan kaljupäinen ei käynyt takeltelemaan sanoissaan vaan luki tekstin kuin olisi moista tehnyt päivittäin työkseen. Black oli myös valmis toistamaan loitsun niin monta kertaa kuin tarve, mutta todennäköisesti toistamiselle ei ollut tarvetta... Toivottavasti...




// "teen alotuksen tässä kohta ihan just" ja silleen. Tein sen. Kilo kakkaa ja gramma päälle, olkaa hyvät. Toinen sämpylä ja nakki mukaan, eli Sands ja Harlekiini ahterit ja demonit tänne nyt, Harlekiini nakkina ensin. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 11 Helmi 2015, 23:07

Tsytan nautti olostaan. Se ei sinänsä ollut harvinaista, 90 prosenttia hänen ajastaan kului hedonistisissa merkeissä ja loput sen tavoittelussa, joten demoni taisi olostaan nauttimisen perusteellisemmin ja taidokkaammin kuin laiska kissa. Oli myönnettävä että hänellä oli ollut lieväksi aallonpohjaksi kuvailtavissa oleva jakso hänen toipuessaan Roswellin selkäsaunasta, sen aiheuttamasta nöyryytyksestä, sekä luuytimiä myöten halvaannuttavasta järkytyksestä haltiakuninkaan luovutettua hänen sinettinsä –mistä lie senkin saanut. Tsytan oli kääntänyt koko palatsin kirjaston ympäri etsiessään demoneja ja manauksia käsitteleviä kirjoja, ja hienovaraisesti ja turhaa meteliä pitämättä tuhonnut kaikki joita piti raskauttavina. Lähinnä kaikki sivut; kirjastossa pyöri usein hassahtaneen oloinen harmaahapsinen vanha haltia joka äityi hysteeriseksi mikäli kirjoja ja kääröjä kohdeltiin kaltoin. Tsytan oli riipinyt sivut irti ja polttanut ne kaikessa rauhassa odottamattoman rauhan turvin huomautettuaan miehelle…mitä hän olikaan sanonut? Jonkin vertauksen sadepisaroista. Äijä oli tehnyt henkisen täyskäännöksen ja harhaillut omille teilleen puhellen kiihtyneesti optiikasta. Demoni oli poistuessaan nähnyt hänet kyykkimässä palatsin puutarhassa tirkistelemässä vesipisaroita.

Kaiken kaikkiaan Tsytan voi paremmin. Hän oli vahvistunut sieluista joita oli saanut joko palkinnoksi tai hävyttömästi epätoivoon vajonneita kansalaisia hyväkseen käyttäen. Lopullinen määrä ei ollut paljon, mutta se oli tarpeeksi piristämään häntä, huolimatta kosmeettisesta erheestä jota se ei ollut pystynyt korjaamaan kasvattamalla hänen katkenneen sarvensa takaisin. Kaikeksi onneksi hänen haltianhahmossaan sitä ei näkynyt.

Tsytan oli juuri hörppäämässä viiniä kun hän tiedosti tajuntansa äärirajoilla surisseen äänen. Se oli arvatenkin ollut siellä jo jonkin aikaa, mutta vasta nyt se oli voimistunut tarpeeksi jotta hän saattoi kiinnittää siihen huomiota. Hän lämmitti suutaan ja sieluaan kunnon siemauksella ennen kuin hänen morfologista kenttäänsä vääntävä isku oli saada hänet purskauttamaan suuntäyden pihalle. Helvetin kekäleet! Joku kutsui häntä! Sitä ei ollut tapahtunut….tuota noin…moneen kymmeneen vuoteen, ellei jopa useampaan sataan. Niistä oli vaikea pitää lukua. Hän nousi istumaan riippumatossaan –kuinka voi olla, että jotain tapahtui aina kun hän oli loikoilemassa?– ja nousi jaloilleen pikari yhä kädessään. Hänen silmiensä keltaisuus oli vaihtunut raivopäisen punaiseksi, ja punainen väri oli syventynyt kaikkialla muuallakin hänen välittömässä läheisyydessään, minkä lisäksi hänen koko olemuksensa läpi kulki voimistuva värinä. Juuri ja juuri kuuloalueen tuntumassa olleet sanat alkoivat myöskin muotoutua.

Abyssus Abyssum invocat…

Ah, musiikkia, maestro! Tämä oli sitä mitä kaivattiinkin! Demoni suoristi selkänsä ja virnisti himmenevälle huoneelle. Ei raivostuttavia pääkopan kaiveluita ja sen varjolla ympäriinsä pompottelua, vaan tyyliä!. Hän puristi pikariaan rystyset valkoisina hänen aineellisen ruumiinsa hiljalleen hajotessa ja siirtyen ovi-ulottuvuuden kautta manauksen vetämänä kohti tuntematonta. Jos hänen vaatteensa tulisivat mukana, saisi piru vie tulla sekin.

Veni Spiritus obscurus, veni Tsyderenimodarennashel!

Tullaan, tullaan. Ei tarvitse heittäytyä tuollaiseksi.
Kellarin lattiaan piirretty symboli syttyi hohtamaan punaisena, ja punainen oli myöskin savu joka nousi pyörteilemään ilmaan lähes lempeästi ennen kuin otti kiinteän hahmon. Hassua kyllä, nyt kun asiat vihdoin tehtiin sääntöjen mukaan –kutsuja oli jopa ihminen, aivan varmasti, voi hyvänen aika, olisi Tsytan toivonut hieman heikompaa manausta saadakseen ilmestyä hitaasti ja vaikuttavasti.
Hän laski painonsa kiinteytyneille jaloilleen ja venytteli hartaasti, lievä liskomaisuus havaittavissa hänen niskojensa naksautuksessa. Koskaan ei kannattanut olla täysin ihminen (tai haltia), sen hän oli huomannut. Vaikutelma oli tehokkaampi.
Hän avasi silmänsä tarkastellakseen manaajaansa, ja oli pudottaa ne tunnistaessaan toisen heistä. Voiko olla! Hänen aivonsa, kokemuksensa ja piilevä kyynisyytensä kiiruhtivat toisiaan tuuppien ja tungeksien esittämään välittömästi kuusi eri teoriaa hänen kutsumisensa syyksi, mutta demoni vain arkistoi tiedot ja päätti palata niihin myöhemmin. Toistaiseksi hän aikoi nauttia tästä! Yhteensattumaksi sitä ei voinut kutsua, ja hänen viimeisin, joskin epäsuora, yhteytensä ihmiskuninkaaseen oli ollut varsin kivulias, mutta ah, katso nyt noita nuoria kasvoja, niin puhtaita ja viattomia! Ei ihme, että kuningas ympäröi itsensä voimakkailla seuralaisilla, hänellä oli koiranpennun sielu ja elämänkokemus. Ja muisto viimeisimmästä tapaamisestaan Tsytanin kanssa, jota demoni ei ollut suinkaan jättänyt huomioitta.

Tsytan kumarsi syvään. Liioitellun syvään.
”Teidän majesteettinne! Totisesti, suuri on iloni ja hämmästykseni kun nyt seison molemmin jaloin tässä edessänne. Montako kevättä onkaan vierinyt viime tapaamisestamme? Paha kyllä, olen seonnut laskuissa. Tiimalasin hiekka juoksee varkain, eikö totta, aika rientää ohitsemme ja pian huomaamme vuosien virranneen ohi! Mitkä elämykset ovatkaan käsistämme livenneet, ja mitkä vastoinkäymiset meitä kohdanneet unohtaessamme kiihdyttää vauhtia vuosien mukana! Eikö suuri Sepulchren filosofi sanonutkin: ’Ja niin se lapsen jalka kärsi tappion, kaatui taistelussa, joutui vangiksi, tuomittiin elämään kengässä, valoa vailla se vähitellen oppi tuntemaan maailmaa omalla tavallaan, tuntematta toista jalkaa, vankina, tutkien elämää sokean tavoin’? Ah ja voih, niin on meidät siihen tuomittu, hapuilemaan pimeässä toiveemme ja unelmamme särkyneenä, kuin sokeat, todellakin. Vaan siinä seisotte te, suoraselkäisenä kuten aina! Taatusti täytätte isänne saappaat, kaksinkertaisesti ja enemmänkin! Tosin, mikäli sallitte huomautuksen, puolet halvemmalla tekee työn suutarinne. Kuinka voin olla avuksi?”




((Hoaargh! Aivan varmana vastaan heti. Tsytanin "filosofi" on sitten Pablo Neruda, lyhenneltynä ja täältä lainattuna koska reasons. Ja puujalka. Hih, jalka.))
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 12 Helmi 2015, 00:31

Roswell oli huolissaan, vaikka yrittikin parhaansa mukaan peitellä sisäiset tunteensa – aivan vain Henryn vuoksi. Poika itsekin näytti yrittävän pysyä rauhallisena, mutta kyllä se hermostuneisuus näkyi toisen ruumiissa. Joka päivä sitä ei käytykään kutsumaan vihamielistä demonia hoviin, joten syitä huoleen löytyi kyllä vaikka ja mistä. Kuninkaan läsnäolo kuitenkin hermostutti vanhaa demonia eniten, saaden tuon melkeinpä toivomaan, ettei Henry tulisi olemaan sen pienen pirulaisen kanssa samassa huoneessa... Mutta se oli mahdotonta. Jos alusta asti Roswell oli halunnut tämän olevan pojan oma asia, josta tuo tulisi päättämään vain itse. Hän ja velho olivat mukana vain tekemässä toisen toiveista todellisuutta – ja suojelemassa, jos jokin meni pieleen, tietenkin. Henryn täytyi olla mukana, eikä kukaan muu voinut – tai saanut – tätä asiaa hoitaa. Se oli vain ja ainoastaan kuninkaan asia. Neuvonantaja ei ollut edes hoputtanut kuningasta tekemään päätöstään millään lailla, jättäen koko asian sikseen, heti kun oli oman ja velhon puolen siitä kertonut. Oltiin toista kyllä suositeltu pitämään suunnitelma salaisuutena, vedoten siihen, että eihän Roswellkaan kertonut pojalle nimeään, vaikka toiseen luotti. Koskaan ei tiennyt, mitä tulevaisuudessa tapahtuisi. Tieto oli turvallisinta pitää omassa päässään, eikä demonin edes tarvinnut osoitella sormellaan ketään syyttävästi. Onneksi poika oli sen ymmärtänyt.

Vanhus pysyi hiljaisena katsellessaan velhon puuhia, pitäen tietenkin kaikkea silmällä ja tarkistaen toisen työn hieman kauempaa. Olihan se toki mahdollista, että haltioiden kuningas oli antanut väärää tietoa tai että kirja itse valehteli, mutta muuhun he eivät nyt voineet luottaa. Sarvipää oli itse siitä ainakin sataprosenttisen varma, ettei aikonut antaa tilanteen edetä, jos näki yhdenkään virheen – oli se sitten kuinka pieni tahansa. Oman käden palovamma kirvelemässä hihan alla oli kuitenkin hieman häiritsevä, mutta eipä demoni ollut siitä kenellekään vikissyt koko tänä aikana odottaessaan Henryn päätöstä, joten eiköhän hän vielä kestänyt. Kuningas näytti mieluusti rupattelevan Blackin kanssa, mutta siihen keskusteluun Roswell ei itse liittynyt. Vuohen vereltä veri ei todellakaan tuoksunut, joten ehkäpä tässä tilanteessa oli vain parempi, jos Henry ei tiennyt todellisuutta...

Keltaiset silmät kävivät vilkaisemaan sivulle, suunnaten katseensa kohti poikaa vieressään. Molemmat heistä oltiin patistettu kauemmaksi velhon piirtämistä merkeistä, ettei kumpikaan heistä vahingossakaan kävisi sotkemaan piirroksia ja siten saaneet aikaan sellaisen virheen, jota ei sitten välttämättä helposti korjattukaan. Ainakin yksijalkainen kuningas ja vanha mies pääsivät istahtamaan penkille alas odottamaan, mikä oli heille molemmille varmasti helpompaa, kuin seisoskelu. Demonin ei tarvinnut kuulla Blackin selityksiä sinettien ja merkkien tärkeydestä, mutta ehkäpä ne oli Henryn vuoksi hyvä kerrata. Kaiken täytyi olla juuri oikein, täydellistä – ja se näytti saavan nuorukaisen kalpenemaan tuon ymmärtäessä, kuinka helposti asiat pystyivätkään menemään tässä pieleen.
"Jos ette halua luottaa arvon velhoon, niin kenties voitte sitten luottaa silmiini, Teidän Majesteettinne," Roswell kävi vihdoin avaamaan suunsa pehmeän naurahduksen kera, katsoen kuninkaan kasvoja tavalla, jonka tuo toivoi olevan edes hieman rohkaiseva,
"Tiedän, miltä kaiken pitää näyttää... Ja olen pitänyt velhon työtä silmällä. Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä, Teidän Majesteettinne."

Demonia ei oikeastaan huolettanut velhon kyky piirtää kaikki oikealla tavalla maahan, vierestäkin seuratessa tuo kykeni sanomaan, ettei Blackillä näyttänyt olevan ongelmia... Mutta eniten huolena oli nyt niiden merkkien aitous. Kaikkea lukemaa ei voinut kutsua todeksi, eikä demoneillakaan ollut tapana olla niin rehellistä rotua – mutta Roswell ei voinut nyt näyttää epäilyjään.
"Jos jotain sattuisi, olen varma siitä, ettei Teille käy mitään, Teidän Majesteettinne. Olemme auttamassa. En uskoisi sen otuksen pääsevän tästä huoneesta kovin helposti, saati sitten löytävän tiensä ulos käytäviä pitkin," neuvonantaja mainitsi vielä, kenties haluten rauhoittaa omia hermojaankin. Paikka oli suojaisa ja salainen, eikä tunkeilijoita tulisi sisään – tai pääsisi kovin pitkälle ulos, varmasti. Black veisi Henryn heti turvaan vaaratilanteen sattuessa, siitä vanhus halusi olla varma. Se pikkupirulainen varmasti hyökkäisi kuninkaan kimppuun, jos sille vain annettiin mahdollisuus... Mutta kerran Roswell oli jo mokomaa vastaan taistellut. Hän ei jaksanut uskoa, että se pienempi demoni kykenisi tekemään jotain, mistä pitäisi olla kovin huolissaan. Hän halusi uskoa, että se oli jo laittanut parastaan pelätessään henkensä puolesta. Sen suurempia yllätyksiä ei luultavasti ollut luvassa... Mutta mitään vastusta hänestä ei ollut nuoremmalle demonille tässä vanhassa kehossaan.
"Onko Teillä kylmä, Teidän Majesteettinne? Pahoitteluni, en tuonut mitään paksumpaa takkia mukanani..."

Hetken hiljaisuuden jälkeen velho ilmoitti olevansa valmiina kysyessään heidän – tai oikeastaan kuninkaan – omasta valmiudesta. Siihen demonin ei tarvinnut mitään sanoa, tämäkin oli vain Henryn päätös... Mutta kyllähän hän tunsi nuoren ruhtinaan katseen nahassaan toisen etsiessä apua vastaukseen neuvonantajaltaan, kääntäessään omatkin silmänsä kohti poikaa. Suoraa vastausta Roswell ei tähän aikonut antaa, hymyillen vain Henrylle toista rauhallisesti katsoen. Vaikka poika olisi nyt päättänytkin, ettei halunnut demonia kutsua, ei se olisi häntä haitannut. Black olisi varmasti ärtynyt, mutta sittenpähän olisi, se ei häntä hirveästi pelottanut. Kuninkaan päätös oli kuitenkin myöntyvä, eikä vanhus voinut itsekään kuin nyökätä sille, nousten lopulta jaloilleen. Pieni jännitys kehossa suorastaan vaati sitä, ei hän enää kyennyt vain istuskelemaan.

Velho aloitti manauksensa, sanojen kumistessa pienessä huoneessa ja rikkoen sen hiljaisuuden. Vähän väliä Roswell kävi vilkaisemaan kuninkaan puoleen varmistaessaan toisen turvallisuuden, mutta suurimmaksi osaksi katse haluttiin pitää siellä, minne sen mokoman pienen pirulaisen pitäisi ilmestyä. Vaikka sarvipäinen mies yritti pysyä rauhallisena Henryn tähden, ei tuo voinut estää sitä pientä jännittyneisyyttä lihaksissaan ja silmien siristelyä tuntiessaan ilman väreilevän omituisesti ympärillään. Veriviivat lattialla saivat punaisen hohdon itseään koristamaan, syrjäyttäen kynttilöiden himmeän loiston hämärässä huoneessa. Hetkeksi Roswell lopetti hengittämisenkin savun noustessa huoneeseen, suun puristuessa viivaksi punertavan savun ottaessa tutun muodon. Näytti Tsytan miltä tahansa, vanhus kyllä tunnisti toisen... Sitä hajua ei helposti unohdettu.

Roswell ei totta tosiaan näyttänyt tyytyväiseltä tuijottaessaan kapein silmin pientä pirulaista edessään. Haltiakuningas oli ilmeisesti sitten antanut oikeaa tietoa... Ja kirjan tieto oli tarpeeksi demonin kutsumiseen. Muusta hän ei uskaltanut olla vielä täysin varma, mutta kauhean huolestuneelta tämä kutsuttu demoni ei ainakaan näyttänyt. Roswell ei antanut sen häiritä, eikä ivaavien elkeiden tai sanojen annettu vaikuttaa. Inhoa hän vain tunsi tuota pientä saastaa kohtaan.
"Suloista. Toivottavasti et tuhlannut kovin montaa yötä tuota miettiessä," vanhempi demoneista avasi suunsa, sanojen valuessa ulos kovin kylminä ja pisteliäinä,
"Mutta lupaa puhumiseen et ole saanut. Tästä lähtien tarvitset sen," tuo jatkoi asialliseen sävyyn, käyden heti tuomaan säännöt nuoremman demonin tietoon ja toivottavasti antamaan kuninkaalle hetken ymmärtääkseen, että oli tässä tilanteessa niskanpäällä. Vaikka kaiken keskittymisen olisi pitänyt pysyä vaarallisessa vihollisessa, kellertävät silmät eivät voineet kuin käydä vähän väliä vilkaisemassa Henryn puoleen, tarkistamassa toisen tilan.

"Tsyderenimodarennashel, eikö? Mitä pienempi ja mitättömämpi demoni, sen pidempi nimi, ilmeisesti. Hassua," sarvipäinen neuvonantaja kävi kallistamaan päätään, muttei näyttänyt erityisemmin huvittuneelta sanoistaan huolimatta. Sen sijaan silmät kävivät tarkkailemaan ja arvostelemaan hiljaisena pienen demonin koko olemusta, pitäen kuitenkin löytönsä vain omassa tiedossaan.
"Hänen Majesteettinsa seurassa polvistut ja pidät katseesi maassa."




((Hippeli pippeli, olen kikkeli. Puujalat ovat kohta syvällä Tsytanin takamuksessa, kannattaa varoa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2015, 11:48

Roswellin rauhoittelut saivat siniverisen olon helpottumaan hieman. Henry kävikin vilkaisemaan pienesti hymyillen sarvipäisen puoleen, sen pahemmin kykenemättä kommentoimaan asiaa. Kyllä hän luotti, että Tsytan pysyisi hallinnassa ja jos jokin menisi vikaan, olisivat velho ja neuvonantaja heti ensimmäisenä astumassa väliin. Eikä hän niinkään pelännyt Tsytania... kai... Ei sillä tavalla, että suurin pelko olisi ollut tuon hyökkääminen. Ei Henry edes tiennyt, mitä pelkäsi siinä punaisessa pirussa. Ehkä mitään syytä pelkoon ei ollutkaan, vaan pelko tuli itsestään alitajunnasta. Olihan heidän viimeisin tapaaminen ollut kovin... Epämieluisa. Mutta tuskin uusi kohtaaminen nyt niin epämieluisaksi kävisi? Toivoa sopi.
"Ei hätää, pärjään kyllä" Henry vastasi nopeasti naurahtaen Roswellille, tuon kysellessä oliko nuoremmalla kylmä. Korkeakauluksisen, punaisen villapaidan ansiosta ei Henryllä muuten kylmä ollut, mutta sormet tuntuivat paljaina ollessaan kylmettyvän vähän väliä.

Heti kun Hans kävi manausta suorittamaan, alkoi Henryn vatsassa vääntää. Ehkei tämä sittenkään ollut hyvä idea, ehtisikö vielä perua? Ei, ei nyt enää voinut, kerta näin pitkälle oli tultu! Rintakehää ahdisti, siniverinen yritti parhaansa mukaan peittää vaikeaksi käyneen hengittämisen. Yrityksistä huolimatta kyllä sen ahdistuksen ja epämukavanolon näki nuoresta hyvin, jos vähääkään osasi tulkita eleitä ja liikkeitä. Velho ei keskittynyt poikaan nyt, Roswell sai hoitaa rauhoittelun jos nuori ahdistukseensa meinasi kuolla. Hänen piti keskittyä demonin kutsumiseen, mutta yksikin sana Henryltä, niin hän olisi lopettanut. Tietenkään kaljupäinen ei olisi ollut mielissään keskeyttämisestä - ties mitä olisi tapahtunut jos rituaalin tässä välissä olisi kesken jättänyt - mutta Henry oli kuningas ja tuon tahdosta tämä kutsumisrituaali suoritettiin, joten tuo saisi myös päättää sen kulusta.
Keskeytystä ei kuitenkaan tullut, vaan velho sai suorittaa kutsumisloitsun loppuun asti. Symboli kivilattiassa kävi hohkaamaan punaisena, samanvärisen savun käydessä nousemaan ylös ja ottamaan kiinteää muotoa. Siinä missä velho pysyi kovinkin rauhallisena paikoillaan, nojautui Henry vaistomaisesti paikallaan paremmin vasten kiviseinää. Hän halusi pois paikalta, nyt heti. Mutta vaikka olisikin päättänyt lähteä, ei hän voinut. Kroppa ei tuntunut tottelevan, nuoremman ollessa jähmettyneenä paikoilleen, tuijottaen tuota turhankin tutunnäköistä ilmestystä.

Sitten se avasi suunsa. Kädet puuskassa Henry kuunteli kaikessa hiljaisuudessa nuo kovinkin herjaavat sanat, demonin ollessa turhankin tyytyväisenoloinen. Ei se katunut mitään, mitä oli tehnyt. Kukaan ei sitä ollut pakottanut. Se nautti suorastaan siitä mitä oli saanut aikaan ja nyt pääsi siitä vielä näkyvästi heille kertomaan. Oli Henry ennenkin kuullut herjoja, mutta tuon pirun suusta ne tuntuivat... ahdistavilta. Jokin tuon koko asenteessa muistutti myös itse haltiakuninkaasta, lienikö seura tehnyt kaltaisekseen. Samanlaista juttua olisi hyvinkin voinut tulla sen suippokorvaisen suusta. Joskin Henry tunsi Aranin, Tsytan oli hänelle tuntematon. Ja juuri nyt kaikki tuntematon tuntui pelottavan tavallista enemmän.
Velho tyytyi tuhahtamaan terävästi pikkudemonin käydessä kovinkin lipevästi huomauttelemaan kuninkaan jalasta. Jostain syystä Black oli myös pettynyt, hän oli odottanut jotain... Suurempaa. Tästä demonista kun oli hänelle kerrottu ties mitä, kai sitä sitten oli tarinoiden perusteella odottanut jotain erikoisempaa, mutta kovin tavalliselta, lipeväkieliseltä pirulaiselta tuo velhon silmään näytti. Siinä missä Roswell kävi avaamaan suunsa ja puhuttelemaan nuorempaa demonia, lähti velho hitaasti kiertämään kauempaa Tsytania ympäri, pysyen kaukana tuon sinetin merkeistä. Paljasjalkainen kaljupää askelsi hitaasti ja tarkasteli punapäistä pirulaista päästä varpaisiin. Velho ei näyttänyt ollenkaan vaikuttuneelta, sen sijaan kaljupäinen toi kerrankin esille asenteellaan ja ilmeellään, että suorastaan halveksui mokomaa sinetinvankia.

Henry ei saanut suutaan auki. Nuorin oli yhä kauhusta kankea ja kykeni vain tuijottamaan Tsytania. Syke oli noussut ja sen kun lisäsi ahdistavaan tunteeseen rintakehässä, oli Henry vakuuttunut nyt siitä, että kuolisi kohta johonkin.
Onneksi Roswell avasi suunsa. Vanhemman ääni vierestä sai Henryn viimein irrottamaan katseensa Tsytanista ja kääntämään kasvojaan vanhemman puoleen. Roswell ei näyttänyt pelkäävän. Eikä kyllä velhokaan. Molemmat olivat rauhallisia ja tuntuivat katsovan nuorempaa demonia alakanttiin. Se tuntui rauhoittavan siniveristä jonkin verran, mutta silti Henry ei tuntenut oloaan mukavaksi.
Roswellin mainitessa polvistumisen, päästi Henry viimein äänen itsestään, hymähtäen pienesti. Ei hän olisi moisia vaatinut itse Tsytanilta - tai ehkä olisi sitten kun hieman rohkeutta olisi saanut - mutta eipä hänellä ollut mitään vastaankaan sanomista.
"Niin... Sinä kun vielä pystyt polvistumaan" Katse kääntyi takaisin Tsytanin puoleen, Henryn äänestä kuuluen sen jännittyneisyyden tilanteen suhteen "Viime tapaamisemme jälkeen polvistuminen on ollut minulle hieman... hankalampi tehtävä".



// Mun pärstäni ei kestä enää yhtäkään puujalkavitsiä, mulla on kohta permavirne naamalla niiku jokerilla. Jos Henryllä nyt olisi oikeasti ollut jo puujalka, olisi se lentänyt päin Tsytanin näköä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 12 Helmi 2015, 17:37

Ah, Roswell. Tässä maailmassa ei totisesti saanut mitään ilmaiseksi. Toisaalta hän oli hyvässä turvassa rinkinsä sisällä, sillä vaikka hän ei sieltä pois päässytkään, tuskin Roswell rohkenisi tehdä hänelle seuraa. Piiri oli turhan pieni heille molemmille. Itse asiassa –Tsytan tarkasteli symbolikuviota tyytymättömästi– se oli verraten ahdas jopa hänelle. Ja valitettavan virheetön. Hänen manaajansa ei siis vain näyttänyt oppikirjaversiolta vaan todella osasi asiansa. Ainakin toistaiseksi. Huoneessa oli kovin hämärää ja virheitä sattui kun ihminen kiihtyi. Hänellä oli aikaa odottaa.

Hän soi vanhimmalle demonille hurmaavimman hymynsä, joskin sen laitamilla oli aavistus hermostuneisuutta. Vähemmästäkin.
”Sinne päin. Valitan, ystävä hyvä –ja Teidän majesteettinne, luonnollisesti-” hän kumarsi uudestaan, ”mutta polvistumiseen liittyy tiettyjä…yksityiskohtia. Puhtaasti muotoseikkoja, luonnollisesti, mutta muotoseikoista on pidettävä kiinni. Pelkään pahoin, etten saata nöyrtyä edessänne.” Ainakaan ennen kuin hinnasta sovittiin. Tsytan, ikuinen opportunisti, kulki elämänsä läpi kuin rotta joka etsi kulman takaa juustoa, ja huolimatta loputtomista juustottomista mutta harmittavan useista kissallisista ja rotanloukullisista nurkista oli yhtä kaikki vakuuttunut, että seuraavan nurkan takana olisi juustoa. Niin ylimielinen tai typerä hän ei ollut että olisi ehdottanut kauppojen tekemistä siinä ja nyt. Ei, oli paras antaa tilanteen kehittyä omalla painollaan. Hän paistatteli nuoren kuninkaan epämukavuudessa ja imi sitä sisäänsä, hänen asentonsa rento kuin maailman omistajalla. Nuori mies oli typerä. Hän murtuisi kyllä.

”Niin paljon kuin minua miellyttäisikin notkistaa polviani Teidän majesteettinne edessä, minun on otettava huomioon myös eräs toinen majesteetti joka saattaisi olla moisen johdosta paheksuva. Jopa harmistunut. Mitä teidän kunnianarvoisuuteenne tulee, tuskin on kuninkaan tarpeellista taivuttaa polveaan kenenkään edessä paitsi Jumalansa, ja olen varma että Hän ymmärtää.” Hän väläytti leveän hymyn koko kolmikolle, jonka sävy tuntui kielivän että koko tilanne oli jotenkin hassu ja etteivät muut vain olleet tajunneet sitä vielä.
”Ja nyt, toistaakseni: kuinka voin olla avuksi?”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 12 Helmi 2015, 19:56

Roswell ei voinut olla huomaamatta kuninkaan hermostuneisuutta ja kireyttä, pakottaen vanhuksen huolehtimaan nyt siitäkin tässä tilanteessa. Vaarallinen yhdistelmä, mutta hän halusi vain toivoa, ettei pojalla ollut oikeasti mitään syytä pelkoon. Tilanne oli vain uusi ja outo – ja kyseessä oli kuitenkin demonin kutsuminen. Siitä varoiteltiin ja varmasti Henry oli saanut nauttia vaikka ja minkälaisista kauhutarinoista, jotka saivat tilanteesta pelottavamman. Ja lisäksi tässä edessä seisoi nyt se samainen demoni, joka oli kuninkaan kimppuun hyökännyt jo aikaisemmin. Roswell ei epäillyt, etteikö moiset muistot olleet vielä oikein tuoreina nuorukaisen muistissa – mutta sarvipäinen mies halusi saada Henryn uskomaan, ettei syytä pelkoon nyt ollut. Pikkupiru ei pääsisi tekemään mitään tuhojaan, eivätkä pelkät sanat saisi oikeaa kipua aikaan.

Vanhempi demoneista nosti toista tummista kulmistaan Tsytanin hymyille sillä tavalla, joka vain kieli tuomariston juuri antaneen moiselle esitykselle vain yhden pisteen kymmenestä – ja säälistä senkin. Erityisen huvittuneelta Roswell ei vaikuttanut, eikä pelkoakaan ollut pätkääkään – ja itse asiassa minkäänlainen hermostuneisuuskin näytti katoavan tuon olemuksesta. Pieni saasta oli aivan samanlainen mitättömyys, kuin se oli aina ollutkin. Sitä ei voitu enää edes ottaa tosissaan. Ehkäpä se ei vielä ymmärtänyt olevansa liemessä ja vain se tyhmyys ja tietämättömyys piti otuksen kasassa. Roswell tiesi kyllä, että se kykeni murtumaan ymmärtäessään tilanteen vakavuuden. Sen hän oli jo päässyt näkemään omin silmin.

Sarvipää kallisti hieman päätään nuoren demonin niskuroinnille. Ehkäpä ei olisi pitänyt olla yllättynyt siitä, ettei demoni halunnut totella kiltisti... Mutta typeräähän se oli leikkiä hengellään tällä tavalla. Keltaiset silmät kävivät vilkaisemaan Henryn suuntaan ennen kuin ne palasivat takaisin tuijottamaan Tsytanin kasvoja kylmästi.
"Et ole tainnut vielä ymmärtää," demoni aloitti rauhallisesti, pitäen pienen tauon sanoissaan vain tutkaillakseen toisen reaktioita,
"Sinunlaisesi ei voi auttaa meitä, mutta emme me apua tarvitsekaan. Sinä olet se, mikä tarvitsee tällä hetkellä apuamme," tuo jatkoi nostaessaan toisen käsistään muka niin mietteliäästi hieromaan leukaansa, huulien mutristuessa hetkeksi Roswellin pitäessä hetkellisen miettimistauon.

"Viimekertaisesta vikinästä päätellen haluat pitää henkesi, joten onneksesi olemme sen verran armollisia, että suomme sen mahdollisuuden. Minusta olisi kuitenkin kovin hauskaa levitellä sisälmyksesi pitkin tämän huoneen seiniä, enkä uskon arvon velhonkaan väittävän vastaan," vanhus nyökkäsi kaljupäisen velhon suuntaan, tehden selväksi, ettei tässä tilassa ollut kovin montaa armeliasta sielua. Oltiinko tästä puhuttu Henryn kanssa? Ei tietenkään, ei edes Blackin. Pystyikö Roswell itse edes mitään tekemään nuoremmalle demonille? Ei oikeastaan – ainakaan sitä, mitä uhkaili tekevänsä. Mutta se hassu puolihan tässä oli, ettei Tsytan sitä pientä faktaa tainnut tietää. Viime kerralla vanhempi demoneista oli tehnyt kovin selväksi sen, mihin voimansa kykenivät. Uskalsiko pikkupiru käydä uhmaamaan sitä, tietäen sen mahdollisesti johtavan johonkin epämiellyttävämpään?

"Mutta Hänen Majesteettinsa päättää kohtalosi, eikä Hänen Majesteettinsa tee mitään niskuroivilla pikku hyönteisillä. Suosittelisin näin hyvänä ystävänänne tottelemista mukisematta, ja saat pitää henkesi. Minusta se on kovin hyvä sopimus asemassasi," sarvipäinen mies nosti toista puolta suustaan toispuoleiseen hymyyn, vaikka ystävälliseksi sitä hymyä ei kyllä saatu tekemälläkään. Sen enempää punaiselle pirulaiselle ei kuitenkaan suotu, eikä Roswell mieluusti tuhlannut aikaansa mokoman tunteakseen olonsa mukavaksi. Käsi palasi takaisin sivulle ja demoni kävi kääntämään kasvonsa kunnolla Henryn suuntaan, katsellessaan nuorukaista. Ehkäpä poika ei ollut aivan tällaista odottanut, mutta itsepä nuori demoni sai itseään syyttää. Jos tuo olisi ollut hieman nöyrempi, tähän pisteeseen ei olisi pitänyt tulla. Mutta jos Tsytan halusi leikkiä isojen poikien leikkejä, niin kyllähän Roswell mieluusti laittoi omat panoksensa pöytään...
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Helmi 2015, 21:05

Henry kävi kurtistamaan kulmiaan pienesti, Tsytanin vihjaillessa siitä, kuinka ei voinut nöyrtyä siniverisen edessä ja kuinka joku toinen siitä saattaisi harmistua. Demonilla selvästi oli oma asenteensa nuorta kuningasta kohtaan, mikä sinällään ei yllättänyt ketään. Henry ei ollut edes olettanut tuolta pirulaiselta mitään, mutta jos totta puhutaan, oli hän odottanut Tsytanin olevan hieman nöyrempi, ottaen huomioon millaiseen tilanteeseen tuo oli kutsuttu. Velho oli kertonut, ettei demoni pääsisi pakoon mitenkään, niin kauan kuin sinetit olivat ehjänä. Joten, jos kukaan ei koskisi niihin, niin Tsytan ei todellakaan olisi menossa minnekään. Sitä Henry ei tiennyt, olisiko joku muu voinut yhtä lailla kutsua Tsytanin nyt pois heidän luotaan, mutta kerta Black moisesta mahdollisuudesta ei ollut maininnut, oletti siniverinen sen olevan mahdotonta.
Nuorin oli jälleen hiljaa Tsytanin sanojen myötä, kun Roswell jälleen suunsa avaamaan. Sarvipäinen teki selväksi sen, ettei yksikään tässä huoneessa halunnut pikkupirulta mitään. Tsytanin olisi parasta jo herätä tilanteeseen, he eivät olleet kutsuneet tuota tänne vain leikkimään ja heittämään puisevia vitsejä siniverisen puuttuvasta jalasta. Ei, jos jonkin takia Tsytan tänne oli kutsuttu, niin kohtaamaan tuomionsa vihollisena.

Siniverisen katse käännähti nopeasti Roswellin puoleen ja siitä velhoon, demonin mainitessa haluavansa mielellään levittää Tsytanin sisälmykset pitkin huonetta, eikä kaljupäiselläkään olisi mitään sitä vastaan. Tässä välissä Blackin kasvoilla kävi nopea virne, joka kuitenkin katosi nopeasti velhon huomatessa Henryn kyseenalaistavan katseen. Jalkapuolelle oli jokseenkin yllätys kuulla moista Roswellin suusta. Kyllähän Henry oli tiennyt, ettei sarvipäinen ihan niin kiltti tainnut olla, mitä antoi itsestään ilmi, mutta silti oli kovin… yllättävää kuulla moisia puheita vanhuksen suusta. Tietenkään Henry ei moista ollut odottanut eikä totta vie ollut edes suunnitellut Tsytanin osalle! Ei hän edes tiennyt miksi tuon punaisen paholaisen tänne oli halunnut! Tai juuri nyt jonkinlaisen paniikin sekaiset ajatukset eivät saaneet sitä syytä mieleen sitten millään.

Roswellin hiljennettyä Henry pysyi yhä hiljaa. Hän ei tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Ajatukset jumittivat pelon takia ja sanat jäivät kurkkuun. Suuta kuivasi ja Henry halusi yhä vain poistua paikalta. Mutta minkälainen kuningas hän sitten olisi ollut? Juossut pakoon kuin mikäkin pelästynyt lapsi.
“Voisin pistää sen polvistumaan…” Hans kävi viimein avaamaan suunsa pysähtyessään seisomaan Tsytanin selän taakse, pitäen yhä sen kiitettävän välimatkan sinettiin “Voisin pistää sen myös tanssimaan”.
“Mutta…” Henry aloitti varovaisesti katsellessaan alas lattian rajaan, ennen kuin yhä pelokas - joskin asteen rohkeutta keräävämpi - katseen Tsytanin puoleen “Eihän se olisi yhtä hauskaa. Emme saavuttaisi sillä mitään, jos hän ei tee sitä itse. Kuningas voi pakottaa - väkivalloin tai uhkauksin - alamaisensa polvistumaan, mutta kunnon kuninkaan edessä alamaiset polvistuvat pyytämättäkin”.
Velho kävi lähes huomaamattomasti nyrpistämään nokkaansa hämärässä. Olihan noissa sanoissa sitä viisauttakin, mutta velhon korvaan nuori monarkki kuulosti liian… Kiltiltä. Ehkä äitinsä oli moisia nuorelle kruununprinssille joskus opettanut, mutta edesmennyt kuningas Harald ei ehkä tuota mieltä olisi ollut. Näin velhon mielestä, siitäkin saattoi olla montaa mieltä, mitä joku edesmennyt olisi ehkä asioista ajatellut.
“Joskin olisihan se mielenkiintoista nähdä, kuinka sinä tanssisit” Hermostuneelta kuulostava siniverinen kävi naurahtamaan kovinkin vaisusti, saaden velhon hymähtämään pienesti.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 13 Helmi 2015, 19:49

Vai että ihan alaisensa, hellanlettas. Tsytanin olisi kai pitänyt tuntea olonsa imarrelluksi kun niin moni kuningas himoitsi häntä kokoelmiinsa. Vielä visiitti kääpiökuninkaan luokse ja hänen oma kokoelmansa olisi valmis. Roswell oli tyypilliseen tapaansa puhunut sanomatta mitään, ja nuorempi demoni onnistui vain vaivoin hillitsemään kyllästyneisyyden vilahtamasta kasvoillaan.
”Tällä hetkellä tarvitsisin vain tuolin”, hän tuumaili takaisin. ”Seisominen alkaa pitkässä juoksussa käydä jalkoihin. Toki lainkaan viittaamatta Teidän majesteettiinne.” Hän nyökkäsi ylhäisesti nuorelle kuninkaalle ja pyöräytti viiniä pikarissaan, joka oli kuin olikin seurannut häntä portin läpi. Huumorilla oli taipumus kulua käytön mukaan, mutta näin harvinaislaatuista tilaisuutta ei sopinut jättää käyttämättä, varsinkaan kun poikakuningas reagoi niin mainiosti ilmeidensä välityksellä. Jalan katkaisu ei ollut ollut hänen oma ideansa, ainakaan asioiden suuremmassa mittakaavassa, mutta siitä oli kosolti hupia. Oli sääli, ettei hän ollut ottanut sitä mukaansa. Hän olisi voinut lähettää sen ihmiskuninkaalle rakkaiden terveistensä kera. Roswellin kostokäynti olisi tarjonnut hänelle erinomaisen syyn ja keinon iskeä takaisin.

Kaljupäinen ihminen ei ollut sen huumorintajuisempi, mutta piru –äh– joku hänet periköön jos hän sallisi uhkailut kommentoimatta niitä edes hieman.
”Käsittääkseni läntisessä kuningaskunnan osassanne tanssitaan kerrassaan hurmaavaa paikallista polskaa”, hän vastasi katsellen samalla viinin pyörteilyä. ”Joskin pelkään pahoin että tarvitsisin tanssiparin ja hieman enemmän tilaa.”
Aina nostaessaan katseensa hän suuntasi keltaiset silmänsä nuoreen kuninkaaseen ja hymyili tälle yhtä lukemattomista hymyistään joissa yhdistyi sekä tavaton herttaisuus että pahanilkisyys. Hän oli katkaissut kuninkaan jalan kuin voitangon, ja hän tiesi että kuningas tiesi, että hän tiesi…
”Pääsisimmekö viimein siihen, minkä vuoksi minut on kutsuttu tänne? Yleensä manaajani kertovat asiansa heti, pienen hihkumisen ja onnistumisen juhlinnan jälkeen. Teille en voisi kuvitellakaan tarjoavani valtaa ja vaurautta; miksi haluaisitte sitä, mitä teillä jo on? Ette vaikuta ihmiseltä, jolle mikään ei riitä. Mitähän muuta?” Hän naputti hampaitaan etusormensa kynnellä. ”Tjaah, rakkautta kenties? Se on yleensä seuraavana listalla. Vaiko armeija viimeisimmän muodin mukaan puettuna? Kuninkaan on toki oltava tyylikäs.”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 14 Helmi 2015, 02:12

Roswell katseli tilannetta hetken hiljaisena sivusta. Nuorempi demoneista ei käynyt inttämään vastaan hänen sanoihinsa, mutta eipä tuo mitään tehnyt siitä huolimatta. Ehkäpä toinen ei vieläkään ymmärtänyt tilanteen vakavuutta. Velho oli kyllä nopeasti huomauttamassa, kuinka hän kyllä saisi pikku pirulaisen taipumaan tahtoonsa muiden huviksi – mutta Henryn värisevä ääni pysäytti sen ehdotuksen niille teilleen. Sarvipää käännähti katsomaan nuorta ruhtinasta, joka ei näyttänyt voivan kovin hyvin tässä tilanteessa. Poika oli yhä kovin pelokas ja vaitonainen – jotain, mikä ei tainnut saada nuorta demonia ottamaan tilannetta tosissaan ja ymmärtämään sen vakavuuden. Harmillista sinänsä, mutta...

Vanhus ei voinut kuin hymyillä kuninkaan kertoessa oman näkemyksensä asemastaan ja muiden tottelemisesta. Hetkessä se jäykkyys ja ärtyneisyys pikkupirun takia olivat tiessään Roswellin rentoutuessa nyt kunnolla, tuon silmien katseen muuttuessa lempeiksi. Pelostaan huolimatta Henry taisi taas kerran todistaa omat kykynsä hallitsijana. Ehkäpä niin hellää kättä Tsytan ei ansainnut, mutta ylpeähän vanhempi demoneista moisesta oli. Roswell kävi perääntymään hieman ja istahti takaisin penkille, antaen kuninkaan nyt hoitaa tilanteen. Ei häntä enää tarvittu siihen eteen uhittelemaan, turvana hän voisi olla siinä vieressäkin. Hän luotti Henryyn – ja Henry taisikin olla se ainoa, joka demonin sai niin nopeasti perääntymään.

"Nuori ja vielä terve demoni ei tuolia tarvitse," sarvipää tuumasi pienen paholaisen vikistessä tuolin perään, nauttien kyllä itse omasta paikastaan penkillä istuskelemassa. Tsytania ei todellakaan tuotu tänne nauttimaan, joten siinäpähän saisi seisoskella vaikka maailmanloppuun saakka, jos vanhemmalta demonilta kysyttiin. Ehkäpä se saisi toisen vihdoinkin ymmärtämään tilansa.
"Tässä huoneessa vain minä taidan pitää tanssimisesta. Jäihän meillä viime kerta kesken," Roswell myhähti kuivahkosti pienen virneen kera. Pikkudemonin piti kyllä varoa sanojaan ja toiveitaan. Tanssipari kyllä voisi järjestyä, mutta tuskin vanhus oli se, jonka kanssa tuo halusi tanssia. Se voisi käydä kovin rajuksi... Tai ainakin niin oli hauska uskotella toiselle. Kuninkaan neuvonantaja oli jo kerran todistanut olevansa vanha ja voimakas demoni; typerähän hän olisi, jos ei käyttäisi sitä seikkaa hyväkseen.

"Onko vikaa kuulossa vai ymmärryksessä?" Roswell kallisti hieman päätään kulmakarvan noustessa kysyvästi, ehkäpä aivan oikeasti epäillessä pienemmän demonin tietämättömyyttä. Kyllähän hän jo kutsumisen syystä vihjaili aivan tarpeeksi, eikö? Vanhin miehistä kävi vetämään kätensä puuskaan ottaessaan hieman rennomman asennon penkillä, nojaten selkänsä vasten kylmää kiviseinää.
"Et voi antaa mitään meille. Olet täällä, sillä Hänen Majesteettinsa päättää kohtalosi. Elät, jos Hänen Majesteettinsa sallii sen – tai et. Yksinkertaista," demoni käytti silmiään kiinni hetkeksi puhuessaan kovin rauhallisella ja asiallisella äänellä, keltaisten silmien avauduttuaan vilkaistessa Henryä vieressään. Hän ja velho leikkisivät mieluusti pienen demonin kanssa... Ja ehkäpä Tsytan vihdoin ymmärtäisi nuoren ruhtinaan olevan se ainoa henkilö, joka omasi minkään sortin sääliä tuota saastaa kohtaan. Ehkäpä tuo ymmärtäisi vihdoinkin käyttäytyä kunnolla...
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2015, 19:54

Velhoa alkoi ärsyttämään nuoremman demonin asenne tilannetta kohtaan. Olisihan moiseen pitänyt osata varautua, mutta silti kaljupäinen tunsi suurta tarvetta pistää Tsytanin hiljenemään ja tajuamaan, millaiseen liemeen oli joutunut. Ehkä demoni vain esitti ja oli täysin tietoinen kuinka syvällä suossa juuri oli, tai sitten se tosiaan ei tajunnut omaa asemaansa tässä asettelussa. Mutta ei Tsytan velhon silmään tyhmältä vaikuttanut. Sillä oli samanlainen hymy, mitä Roswellilla välillä, jos Blackiltä kysyttiin. Hymy joka kätki taakseen jotain muuta, kuin idiootin. Juonittelijan, jonkun joka tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää.

Henry vilkaisi nopeasti velhon puoleen, Tsytanin käydessä luettelemaan mitä voisi kenties tarjota. Velho pudisti päätään siinä missä nuori kävi tekemään samoin, suunnaten tosin päänsä pudistelut lähinnä demonille. Ei Henry halunnut tuolta mitään, mitä mokoma kävi ehdottelemaan, eikä kyllä muutakaan. Kuten myös henkien kohdalla - joita he aikaisemmin olivat kutsuneet - myös demonin suhteen Black oli valmis näpäyttämään Henryä, jos tuo vahingossakaan olisi pyytämässä kutsutulta olennolta jotain. Noiden kanssa ei kannattanut käydä vaihtokauppaa tai tehdä sopimuksia ja kaljupäinen oli valmis varmistamaan, ettei niin tulisi käymäänkään. Tämä oli yksi syy, miksei Black halunnut kenenkään muun kuulevan Tsytanin kutsumisesta. Joku hieman heikompi mielinen, helposti johdateltavissa oleva - kuten esimerkiksi kuninkaan sisar... - olisi saattanut helpostikin mennä typeryyttään tekemään sopimuksen demonin kanssa, tietämättä kunnolla mihin oli ryhtymässä.
Roswell kävi ääneen kertomaan nuoremmalleen, etteivät he tosiaan olleet kutsuneet mokomaa paikalle jotta voisivat tuolta jotain pyytää. Sarvipäinen mainitsi myös, kuinka Tsytanin henki oli nyt Henryn käsissä, mikä puolestaan sai nuoren kuninkaan tuntemaan olonsa entistä ahdistuneemmaksi. Olihan hän jo joutunut antamaan mielipiteitään ja tuomioitaan kuninkaan virkaa toimittaessa, mutta nyt kun tuli ajatelleeksi kuinka suuri valta hänellä oli tämän demonin suhteen tässä tilanteessa...
Tuntu epämukavalta.

"Mutta ehkä tiedät jotain, mitä haluaisimme kuulla" Henry kävi yllättäen kommentoimaan samalla kun kävi viimein nostamaan kädet puuskasta ja kävi nappaamaan kainalosauvansa penkin viereltä.
"Henry ei" Velho kävi kommentoimaan väliin heti, samalla kun siniverinen kävi vääntämään itsensä ylös penkiltä ja lähti liikkumaan varovaisesti ympäri huonetta, pysytellen kuitenkin syystä taikka toisesta lähellä ovea.
"Jos hän on elänyt heidän hovissaan, saattaa Tsytan tietää jotain, mistä olisi meille hyötyä! Etkö itsekin haluaisi ottaa kaiken tiedon irti, jos mahdollista? Olemme jo muutenkin polkeneet paikallaan tilanteen suhteen, taho jos toinenkin vaatii minulta päätöstä seuraavan siirron suhteen! Jos tietäisimme edes jotain vihollisen suunitelm--"
"Luuletko Aranin olevan niin tyhmä, että antaisi kenenkään kertoa mitään tärkeää tietoa demonille, jonka vihollinen haluaa käsiinsä keinolla millä hyvänsä?" Velho keskeytti kiihtyneesti puhuneen kuninkaan, saaden Henryn menemään lukkoon jälleen sanoissaan.
Henry jatkoi edestakaisin kävelemistä, pitäen katseensa maassa. Siniverisen piti rauhoitella itseään jotta kykenisi edes suunsa avaamaan, se pala oli jälleen palannut kurkkuun ja jo pelkkä hengittäminen tuntui vaikealta. Hän halusi pois koko tilanteesta, mutta ei kyennyt lähtemään.
"Hän voi silti tietää jotain" Nuorin sai lopulta sanotuksi värisevällä äänellä, kohottaen katseensa nyt takaisin Tsytaniin "Eikö totta?".
Black ei pitänyt siniverisen tavasta puhutella demonia. Henry ei näyttänyt muutenkaan voivan kovin hyvin, olisi vain lähtenyt pois ja jättänyt pikkupirun heidän hoideltavaksi. Velho oli ottanut yhden varovaisen askeleen lähemmäksi alati liikkuvaa kuningasta, menemättä kuitenkaan liian lähelle. Hän tiesi saavansa kepistä päin näköä, jos nyt yrittäisi kuninkaan luo pyrkiä. Ei poika halunnut häntä rauhoittelemaan itseään, se oli varma.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 15 Helmi 2015, 21:21

Tsytan jätti juuri omaksutun tapansa mukaan Roswellin huomioitta. Se ei käynyt helposti, ottaen huomioon että vanhempi demoni oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, mutta hän pussaisi mieluimmin pappia kuin näyttäisi sen Roswellille. Demoni virnisti itsekseen muistellessaan parin vuoden takaista tapahtumaa jolloin tuo nimenomainen tapahtuma oli sattunut, joskaan pappi ei ollut ollut oikea.
Tsytanilla oli vahva epäilys siitä ettei hänen kohtalonsa olisi kovinkaan suurilta osin ihmiskuninkaan päätöksen mukaista. Mikäli olisi, hän seisoisi kellarissa maailman tappiin sillä aikaa kun nuori monarkki yritti saada ajatuksensa järjestykseen voidakseen tehdä edes yksinkertaisimpia päätöksiä. Ei, mikäli hänelle jotain tapahtuisi, se olisi todennäköisesti Roswellin idea.

Vai olisiko sittenkään? Hän tarkkaili silmät viiruina ihmislasta joka toikkaroi keppiensä kanssa kellarin poikki. Saattoi hyvinkin olla, ettei Henry sallisi mitään pahaa tapahtuvan hänelle. Ah, mikä sääli, ettei hän ollut löytänyt nuorta monarkkia ensin, noin sinisilmäinen ja heikkomielinen oli ihanneisäntä, helposti ohjailtavissa ja tarjosi vielä suojeluakin nopeaälyisemmiltä ja epäluuloisemmilta alamaisiltaan. Toisaalta ajatus Roswellista Aranin oikeana kätenä oli puistattava.
Hän kuunteli velhon ja kuninkaan sananvaihtoa joka paljasti heidän tarkoituksensa paremmin kuin mitä olisi ollut ellei velho olisi kiirehtinyt keskeyttämään kuningastaan. Vai vasikaksi oli ryhdyttävä? Mikäs siinä, hän ei taatusti rakastanut Arania. Mutta oli paras olla kertomatta liikaa. Hänellä oli ollut kuukausia aikaa hioa suunnitelmaansa mitä tyydyttävimmästä kostosta, ja hänellä olisi vielä muutamia vuosia aikaa ennen sen täytäntöönpanoa. Hän halusi tasoittaa tilit haltiakuninkaan kanssa ennen kuin sallisi ihmisten sorkkia kaupunkia.

Hän hymyili valloittavasti ja kumarsi ties monennenko kerran.
”Olen nöyrin palvelijanne.” Oli Henryn onni, ettei Tsytan ollut Roswell. Tilanne olisi saattanut muuttua hieman kiusalliseksi. Lisäksi, oli hän kumpi tahansa, mikään ei estänyt häntä samalla urkkimasta tietoja haltiakuninkaalle. Velho ja Roswell osaisivat varoa, mutta kuningas oli kuin avoin kirja.
”Voin jo tässä vaiheessa vakuuttaa teille, että haltiakuninkaalla on todella mitä suurin aikomus tallata varpaillenne –missä lienevätkin. Mutta minun on suureksi häpeäkseni myönnettävä, että…yhteisymmärrykseni Cúthalionin kanssa estää minua ryhtymästä suureen petokseen.” Demonin ilme kertoi kristallinkirkkaasti mitä mieltä hän oli tästä yhteisymmärryksestä. ”Mutta…voinemme tehdä tiettyjä…järjestelyjä.”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Helmi 2015, 21:56

Roswell oli nojaillut hetken aikaa kovin rennosti seinää vasten, mutta Henryn äkillinen "älynväläys" sai vanhuksen suoristamaan selkänsä, kuin varautuen jo tulevaan. Tietenkin häntä huolestutti jo nyt, mihin kaikki oli johtamassa – ja demonin keltaiset silmät kävivät kyllä katsomaan kuningasta sillä tavalla, että nyt liikuttiin vaarallisilla vesillä. He eivät tarvinneet mitään nuorelta demonilta – eikä sitä ollut järkevä muutenkaan ilmoittaa niin kovalla innolla. Poika kävi pomppaamaan jalalleen kävelykeppiensä avulla ja Roswellkin kävi jo valmistautumaan nousemaan, mutta pysytteli kuitenkin vielä penkillä istuskelemassa, katsellen vain Henryn liikkeitä. Mitään demonin ei tarvinnut sanoa velhon jo ollessa kovasti nuorukaisen ideaa vastaan, kovin kärkkäästi väittäen, ettei Tsytanista saisi mitään oikeasti hyödyllistä irti. Siihen sarvipäinen mies ei voinut kuin nyökätä myöntyvästi.

Kellertävät silmät kävivät mulkaisemassa kutsuttua demonia tuon alkaessa liverrellä Henrylle nyt, kun tilanne siihen suotiin. Tuhahdus kävi karkaamaan vanhoilta huulilta.
"Pieni vieraamme on leikkikalu, orja. Sille ei kerrota mitään tärkeää, eikä siihen luoteta. Se on järkevä ajatus, myös meidän kohdallamme," vanhus avasi suunsa ja kääntyi katsomaan kuningasta päin. Toisin kuin Black, hänen äänensävynsä ei ollut aivan yhtä... Vastusteleva ja moittiva, sen sijaan neuvonantaja vain kertoi ne tosiseikat, joita poika jo häneltä osasi odottaa.
"Yhteenkään sanaan ei kannata luottaa. Vaikka se jotain kertoisi, se ei välttämättä ole totta, tai kenties se on vain puolet totuudesta. Haltioiden kuningas saa myös halutessaan tietoonsa sen, mitä demoninsa on Teille kertonut, Teidän Majesteettinne. Viimeistään siinä vaiheessa uskoisin suunnitelman muuttuvan ja tiedon tulevan turhaksi – ja käyvän Teitä vastaan, jos jatkatte sen käyttämistä, Teidän Majesteettinne."

Roswell nosti kätensä hieromaan leukaansa mietteliäänä, pysyen hetken hiljaa. Tsytanista puhuttiin niin, kuin se ei edes olisi samassa huoneessa kolmikon kanssa.
"Ja halusi se tehdä mitä tahansa, sen on vastattava isännälleen. Kaiken mitä se tietää Teistä tulee haltioiden kuningaskin tietämään – kuten tässä tilanteessa sen, että suunnittelette jotain ja hänen pitäisi varautua johonkin lähitulevaisuudessa," silmät kävivät kaventumaan varoittavasti Henryä katsellessaan. Pojan piti varoa sanojaan tässä seurassa. Juuri nyt Tsytan tiesi, ettei nuori kuningas tiennyt, mitä tehdä. Että tuota painostettiin päätökseen ja se pitäisi tehdä pian. Se oli vaarallista – ja vaarallisemmaksi se vain menisi, jos Henry jatkaisi. Luottamusta tämä pieni demoni ei ansainnut... Ei, vaikka sillä ei isäntänä olisikaan vihollista.

"Suunnitelmanne ei tulisi toimimaan kovin hyvin olosuhteet huomioiden, Teidän Majesteettinne. Haltioiden kuningas tulee tietämään orjansa uudesta roolista vakoojana. Sitä tultaisiin käyttämään Teitä vastaan aivan kuten Te yritätte käyttää sitä häntä vastaan... Tai sitten kumpikin puoli ymmärtää olla sen verran varovainen, ettei se tule mitään vaarallista kuulemaan. Mutta," vanha demoni lopetti hetkeksi puheenvuoronsa, laskiessaan kätensä syliinsä,
"Kenties se haluaa pitää henkensä ja on valmis suostumaan vakoojaksi pyytämättä enempää. Enempää sille kun ei anneta. Voittehan tietenkin käyttää sitä, Teidän Majesteettinne, muttei Teidän sen sanaan kannata luottaa. Saisitte kuitenkin haltioiden kuninkaan epäilemään sitä, eikä se saisi enää nauttia samankaltaisesta vapaudesta, kuin ennen. Ehkäpä sen olisi aika ymmärtää sanan karma merkitys, ehkäpä se kasvaisi aikuiseksi," Roswell ehdotti, vilkaisten nopeasti nuoremman demonin puoleen. Tuskin se uskalsi toivoa, ettei haltioiden kuningas saisi tietää tästä suunnitelmasta? Sen verran hänkin oli siitä haltiasta jo oppinut, että uskoi moisen olevan mahdotonta. Mutta jos se saisi pikkupirun elämän hankalaksi, olisi se vain huvittavaa...

"Pyydän Teitä ymmärtämään, Teidän Majesteettinne; vaikka se oikeasti haluaisi vilpittömästi auttaa Teitä – ja tiedän, ettei se todellakaan halua – se ei kykene. Se on haltioiden kuninkaan demoni, eikä se voi sille mitään. Mutta sääli ei sitä seikkaa muuttaisi ja se kääntyisi Teitä vastaan haluamattaankin."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2015, 23:51

Henry kävi pysähtymään paikoilleen Tsytanin käydessä jälleen kumartamaan. Siniverinen ei yhtään pitänyt demonin asenteesta, eikä Tsytan kyllä näemmä edes yrittänyt hankkia minkäänlaisia säälipisteitä osakseen Henryltä, ainakaan näin puheiden perusteella. Toisaalta, poika taisi silti kokea jonkinlaista tarvetta yrittää edes sääliä ja ymmärtää Tsytania ja tuon kantaa asiaan jos toiseenkin. Se ei valitettavasti päällepäin näkynyt, nuoren näyttäessä turhankin kalpealta kasvoistaan, mitä nyt tuon paksujen, kasvojen eteen valuneiden hiusten takaa saattoi nähdä.
Henry ei pitänyt puheenaiheesta, jonka itse oli tosin valinnut. Pelkkä Aranista puhuminen sai nuoren ahdistuksen kasvamaan entisestään. Varsinkin siinä vaiheessa, kun Roswell kävi suunsa avaamaan ja tuomaan esille sen, että Aran tulisi tietämään kaiken mitä Tsytan näki ja kuuli. Jos Tsytan nyt ikinä pääsisikään Aranin seuraan enää uudestaan. Henry oli harvinaisen tietoinen haltian ajatuksenlukukyvystä, mutta mitä hän nyt siitä tiesi, ei Aran sitä taitoa voinut käyttää pitkänmatkankantamalla. Toivottavasti. Muutenhan he olisivat olleet typeriä, kun toivat Tsytanin tänne. Ties vaikka Demoni paraikaa välitti tietoja haltiakuninkaalle, mikä ei ollut yhtään mukava ajatus.
Ahdistus kasvoi.

"Jo yksi demoni hovissa on liikaa" Black kävi kommentoimaan Roswellin hiljennyttyä "Et tee toisen kanssa mitään sopimuksia. Et neuvottele sen kanssa. Se haluaa sinulle vain pahaa, kuten Cúthalion".
"Lupasin suojella teitä jos tuo tänne kutsutaan ja niin aion myös tehdä. Ehkäisevänä toimenpiteenä katson, ettet tee mitään typerää demonin kanssa. Luotat ehkä yhteen, mutta tähän et voi" Hans hiljeni, jääden seurailemaan Henryn reaktioita.
Henry pysyi hiljaa. Näytti siltä, kuin poika olisi viittä vaille valmis pillahtamaan itkuun tai romahtamaan lattialle. Tai kenties molempia. Hän hengitti kuuluvasti sieraimien kautta pitäen katseensa lattiassa, vastaamatta kenellekään mitään. Ei hän tiennyt mitä olisi sanonut, ajatuksien poukkoillessa yhä miten sattui.
"En..." Katse kohosi jälleen maasta, tällä kertaa vilkaisemaan velhoa ja neuvonantajaa Henryn aloittaessa "Pidä tavasta jolla puhutte hänestä. Hän ei ole se, hän ei ole eläin josta puhutaan tuolla tavoin".
"Mutta olette oikeassa... Kaiketi" Siniverinen lisäsi lähtiessään jälleen kävelemään, tällä kertaa lähemmäksi Tsytania. Black joutui puremaan hammasta yhteen ettei kävisi räjähtämään pojalle. Hänen piti suunnata aggressionsa ennemmin pikkudemoniin, kuin kuninkaaseen, jonka asenne alkoi jälleen jäytämään kaljupäisen hermoja. Jos häneltä kysyttiin, ei tuo demoni ansainnut tulla kohdelluksi edes eläimen tasolla. Se oli niiden alapuolella. Eläimistä kun on yleensä jotain hyötyäkin.

"Haluan silti tietää miksi" Henry jatkoi puhumista puhutellen nyt Tsytania, kävellessään yhä lähemmäs tuota. Black oli samalla käynyt askeltamaan lähemmäksi, ollen valmiina astumaan kuninkaan ja sinetin väliin jos tuo meinasi liian lähelle - näin velhon arvion mukaan - mennä. Henry kun ei näyttänyt voivan hyvin, ties vaikka horjahtaisi heikkouttaan ja menisi sinetin rikkomaan.
"Vaikutat siltä että vihaat minua... Miksi?" Siniverinen kysyi nyt Tsytanilta, hakien jopa tyhmänrohkeanoloisesti katsekontaktia demonin kanssa.
Black huokaisi syvään, selvästi pidätellen itseään räjähtämisensä suhteen. Poika oli typerä, naiivi, ei tuollaisia tarvinnut demonilta kysellä, miksi tuo edes kysyi?! Mitä Henry luuli saavuttavansa moisilla kysymyksillä, miksi poika edes puhutteli demonia. Vihasi Tsytan Henryä tai ei - henkilökohtaisista tai yleisestä syystä - ei kuningas sillä tiedolla mitään tekisi, näin velhon mielestä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 16 Helmi 2015, 00:31

Roswell oli tilanteen tasalla, se täytyi myöntää, vaikka vanhuksella tuntui olevan tarpeettoman kyyninen asenne nuoremman rehellisyyttä kohtaan. Tsytan oli ylpeä siitä, ettei hän koskaan valehdellut. Valehtelusta jäi kiinni. Mutta siinä sarvipäinen oli oikeassa, että vaikka Tsytan ei muuttanut totuutta valheeksi, hänen kielensä ryösti totuuden kodistaan, kuljetti sen vieraaseen paikkaan, riisui sen alasti, raiskasi sen ja lähetti sen kadulle myymään itseään hänen hyväkseen. Yksikään hänen suustaan tuleva asia ei ollut vale, mutta totuutta puhtaimmassa muodossaan se ei myöskään ollut.

Punaiset kulmakarvat kohosivat melkein hiusrajaan kuninkaan esittäessä kysymyksensä. Hänkö vihaisi ketään? Ainakaan tätä pentua jota hän ei ollut koskaan tavannut? Ihmisiä ei ollut syytä vihata, eikä heihin ollut syytä tuhlata muitakaan tunteita paitsi sääliä ja halveksuntaa; he elivät niin nopeasti, että moinen olisi ollut ajanhaaskausta. Eihän hän edes tuntenut kuningasta! Hän oli silpaissut mieheltä koiven poikki ja tullut raahatuksi riippumatostaan sangen epämukavaan kellariin, siinä heidän vuorovaikutuksensa. Kummallakin oli syytä lievään harmistukseen, mutta vihaan? Tuskinpa.
”Minäkö vihaisin teitä? En suinkaan! Voin vakuuttaa Teidän Majesteetillenne etten ole koskaan tuhlannut aikaa yhdenkään ihmisen vihaamiseen. Miksi ihmeessä tekisin niin? Muutaman vuosikymmenen jälkeen huoleni poistuvat luonnollisesti.” Hän väläytti uuden hainhymyn.
”Totisesti minulla ei ole syytä suhtautua vähäisimmässäkään määrin vihamielisesti teihin, joka tietojeni mukaan olette hyvä ja oikeamielinen hallitsija, tuomioissaan reilu ja hallitsijana lempeä, ja kaikki alamaisenne teitä ylistävät.” Kumarrus. ”Ei, herrani, olette tulkinnut minut väärin, jopa erehtyneet. Ei, vihaa en teitä kohtaan tunne.”

Paras lopettaa vakuuttelut siihen ennen kuin ne kaatuisivat omaan melodramaattisuuteensa. Tsytanin keltaiset silmät kääntyivät alaspäin kohti kuninkaan koiventynkää.
”Mitä todellisuudessa tahdotte tietää lienee se, miksi katkaisin teiltä jalan. Oikeutettu kysymys, joka on varmasti askarruttanut teitä, näetten en ennättänyt perustella tekojani ennen tilanteen etenemistä.” Jotenkin demoni onnistui saamaan sen kuulostamaan vilpittömältä. Hän kohautti olkapäitään ja levitti käsiään.
”Miksi talonpoika maksaa veroja? Miksi koira palaa kun vislataan? Olen orja, kuten armas palvelijanne suvaitsi huomauttaa. Jalon ruumiinosanne ryöstö ei ollut oma ideani, vaan pikemminkin pyrkimys varjella henkeäni ja terveyttäni –joka tosin koki pienimuotoista ruhjontaa sen seurauksena.” Hän nyökkäsi Roswellille. ”Arvatenkin monet ajatukset ovat kulkeneet läpi päänne tänä aikana, vaan oletteko pohtineet tätä: miksi tyydyin jalkaanne, kun jalo kaulanne oli aivan yhtä hyvin saatavilla? Minulla oli kaikki mahdollisuudet surmata teidät ja syöstä valtakuntanne kaaokseen sen menetettyä jo toisen hallitsijan lyhyen ajan sisällä. Kuinka pitkään vartijanne voisivat suojella kuninkaallista sisartanne? Valtakuntanne olisi luhistunut sisältä päin, ja viimeisten hengenvetojensa aikana alamaistenne korvissa kaikuisi haltioiden nauru.”

Hän piti lyhyen tauon antaakseen sanoilleen aikaa upota. Hän nautti tästä aivan liikaa.
”Mutta en tehnyt sitä. Sen sijaan katkaisin teiltä raajan, jota ette tarvitse. Hevosta voi ohjata ilmankin. Mutta rampauttamalla teidät nousin paitsi suosiossa haltiakuninkaan edessä, myös varmistin että valtakunnallanne olisi kuningas. Luuletteko, että haluan Cúthalionin voittoa? Jos näin olisi, hyvä kuningas…miksi te olette yhä elossa?”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Helmi 2015, 01:13

Roswell piti poikaa kokoajan silmällä, välittäen tuon olosta nyt eniten. Selvästikin kuningas oli... Ahdistunut, tuon kasvot kalpeammat kuin yleensä. Se häiritsi demonia kovasti ja huoli vain kasvoi, luultavasti jo näkyen tuon vanhoilta kasvoilta. Yleensäkään vanhus ei halunnut pitää Henryä epämiellyttävissä tilanteissa, mutta joskus se vain oli pakko... Ja tämäkään tilanne ei tulisi loppumaan, ennen kuin poika sen itse halusi lopettaa. Siltikin, muuta Roswell ei nyt voinut antaa, kuin oman olemassaolonsa ja läheisyytensä. Kädet nousivat reisille puskemaan vanhan miehen jaloilleen hitaasti nikama nikamalta rutinan kera, hetken vierähtäessä ennen kuin tuo kykeni suoristamaan selkänsä koko pitkään mittaansa. Blackillä oli sanottavansa Henrylle, kaljupään äänensävyn kovin hyökkäävä ja uhkaava, vaikka kuninkaan parastahan tuo vain ajatteli. Demoni ei kuitenkaan voinut olla katsomatta velhoa päin silmiään kovin kainosti räpytellen toisen mainitessa, kuinka yksi demoni hovissa oli jo liikaa...

Henryn tila sai Roswellin kuitenkin lähestymään rauhallisesti, haluten pysyä nuorukaisen lähellä jos jotain sattuisikin. Tai jos toinen vain kaipasi sitä. Olivathan velho ja demoni asettuneet tuota vastaan hetkellisesti, joten eihän neuvonantaja tietenkään halunnut kuninkaan tuntevan oloaan hylätyksi, jätetyksi aivan yksin ahdistavaan tilanteeseen vihollisen demonin kanssa. Sarvipää kuitenkin pysähtyi Henryn avatessa suunsa, jääden kuuntelemaan ja katselemaan hieman kauemmas. Sanat saivat kuitenkin vanhuksen vain mutristamaan suunsa ja kääntämään katseensa pois nuoresta ruhtinaasta, kovin mietteliäänä ja kenties jopa ärtyneenäkin. Pikkupiru ei tosiaankaan ansainnut pojan suomaa kunnioitusta... Mutta tämä oli Henryn oma asia ja tuon kosto, jos kuningas tämän hetken halusi hyväkseen käyttää. Kuningashan oli joutunut demonin uhriksi, ei Roswell – mutta oliko hän valmis jättämään oman inhonsa nuorta demonia kohtaan vain kuninkaan halun takia? ...Sitä pitikin miettiä vähän pidempään.

Sarvipäinen demoni kävi kuitenkin astelemaan kuninkaan rinnalle, tuon selkä suorana ja katse kohti pientä punaista paholaista. Vaikka aivan kaikkea hän ei Henryltä hyväksyisikään, toisen rinnalla hän aikoi silti seistä, vaikkei nyt samaa mielipidettä sattunutkaan jakamaan. Yksin pojan ei tarvinnut kohdata mitään, edes velhon kritiikkiä – vaikka kyllähän kuninkaan kysymys oli varsin omituinen. Pitkään Roswell oli ihmisten parissa elänyt, mutta ihminen hän ei kuitenkaan ollut. Ehkäpä hän ei koskaan tulisi ymmärtämään niitä pieniä, omituisia ihmisten asioita, kuten juuri tämä hetki tässä...

Keltaiset silmät vilkaisivat Tsytania kovin varoittavasti tuon leperrellessä ja liverrellessä kuninkaalle tuttuun tapaansa. Vakavasti ei toinen mitään vieläkään ottanut, mutta eihän pikkupiru sanonut mitään vielä väärin, joten hänellä ei ollut mitään syytä käydä näpäyttämässä takaisin. Ilmekään ei värähtänyt nuoremman demonin muistuttaessa siitä aikaisemmasta löylytyksestä, jonka vanhempi opetuksena niin ystävällisesti aikoinaan antoi. Henry kuitenkin sattui olemaan sellainen henkilö, joka saattaisi ottaa demonin kuin demonin sanat hyvin mielin vastaan ja jopa luottaa tähän yksilöön, vaikka sitä ei ansaittu. Siihen Roswell ei halunnut antaa mahdollisuutta.

"Demoni on pohjimmiltaan itsekäs olento, Teidän Majesteettinne. Meillä ei ole usein syytä välittää mistään muusta, kuin omasta itsestämme. Emme auta jotain muuta, ellei meillä ole todella hyvää syytä tai ellei meitä pakoteta," vanhus käänsi katseensa viereensä, puhutellen nyt kuningasta, eikä ketään muuta,
"Vaikka demoni ei ole haltiakuninkaan liittolainen omasta tahdostaan, ei se silti tee siitä Teidän ystäväänne. Tämä nuorukainen tässä on itsekäs ja omahyväinen, eikä aja muuta kuin omaa asiaansa. Muistakaa se, Teidän Majesteettinne."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron