Vaarallisia leikkejä

Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2015, 01:50

Ilme ei värähtänytkään Henryn kasvoilla tuon käydessä nyt kuuntelemaan, kuinka Tsytan kertoi, ettei varsinaisesti vihannut nuorta hallitsijaa. Kai se sinällään oli ollut typerä kysymys, mutta Henry oli kokenut pakottavaa tarvetta kysyä sen silti. Tsytan tosin kävi korjaamaan Henryn kysymyksen ja alkoi selittämään tilannetta omalta osaltaan, huomauttaen, että olisi voinut jalan katkaisemisen sijaan päästää nuoren kuninkaan hengiltä tuona päivänä. Niin ei kuitenkaan tehnyt. Vasta siinä vaiheessa, kun demoni mainitsi kuninkaan sisaren, kävi Henryn katse kaventumaan varoittavasti. Eikä hän ollut ainoa, myös velho kävi kääntämään katseensa varoittavasti pikkudemonin puoleen, samalla kun silmät kävivät hakemaan punaisempaa sävyä.
Vaikka kuinka Henry olisi halunnut sivuuttaa Tsytanin puheet, oli niissä perääkin. Ehkä demoni tosiaan oli orja, eikä tehnyt mitään vapaa-ehtoisesti Aranille. Ehkä Aran tosiaan piti toista tossunsa alla. Ehkä Tsytan oli uhri siinä missä kuka tahansa muukin. Moinen ajattelu kävi kuitenkin säikäyttämään nuoren kuninkaan, Henryn käyden perääntymään puoliaskelta kauemmas pikkupirusta. Mitä jos hän olikin asennoitunut Tsytaniin aivan väärin?

Sekä kuninkaan, että velhon katseet kääntyivät Roswellin puoleen, tuon käydessä avaamaan suunsa. Vaikka savipäisen puheet herättelivätkin Henryä takaisin varovaiseen ja tuomitsevaan tilaan Tsytanin suhteen, ei Henry voinut myös alkaa pienesti epäillä Roswellia. Olihan tuokin demoni... Mitä jos kaikki, jotka häntä olivat varoitelleet sarvipäisen suhteen, olivatkin oikeassa?
Kysymyksiä oli liikaa. Se myös näkyi Henrystä, nuorin ei edes yrittänyt peitellä sitä hämmennystä ja tiedottomuutta joka sisällään mylläsi. Katse koitti etsiä jonkinlaista vastausta Roswellin katseesta, kunnes Henry kävi yllättäen käännähtämään ympäri ja suuntasi kohti ovea.
"Tarvitsen happea..." Siniverinen henkäisi heikosti ovelle suunnatessaan "Palaan pian... Älkää satuttako häntä" Kuului vielä käsky velholle ja neuvonantajalle, ennen kuin Henry kävi poistumaan huoneesta yllättävänkin sutjakasti, jääden askeltamaan edestakaisin käytävällä. Nuorin ei enää kestänyt tilannetta ja sen ahdistusta, hänen teki mieli huutaa ja luhistua lattialle. Parempi koittaa selvittää päänsä ja palata tilanteeseen vasta sitten, kun ajatuskin kulki, eikö? Kun se pala kurkusta olisi poistunut ja painostava tunne rintakehässä hävinnyt. Ei hän vielä ollut valmis lopettamaan, mutta hän tarvitsi tauon. Tauon, vaikkei mitään suurta vielä ollut edes tapahtunut. Vaikka näkikin oikeudekseen poistua paikalta ja koki järkeväksi selvittää päänsä, tunsi Henry myös olonsa typeräksi.

Black ei tehnyt elettäkään estelläkseen pojan poistumista, eikä liioin lähtenyt tuon perään varmistamaan pärjäsikö jalkapuoli. Sen sijaan katse tuijotti hetken ovelle, josta Henry kovin sukkelasti oli poistunut, ennen kuin velhon pistävänpunainen katse kääntyi Tsytanin puoleen. Mitään kaljupäinen ei sanonut, mutta näytti siltä että häneltä taisi jäädä kuulematta monarkin käsky olla satuttamatta pikkudemonia.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 16 Helmi 2015, 16:51

”Sinulla on minusta kovin negatiivinen käsitys”, Tsytan kävi huomauttamaan vanhemmalle. Aika paksua leimata hänet itsekkääksi juonittelijaksi ja parantumattomaksi, kunniattomaksi opportunistiksi vain yhden kunnon tapaamisen perusteella. Ei sillä, etteikö se olisi ollut totta, mutta sattui se silti. Teoriassa.
”Ja loppujen lopuksi…” Hän iski silmää vanhemmalle, ”olet itse demoni yhtä lailla, Roswell hyvä. Sama kuvaus pätee sinuun. Oletko itse Hänen Majesteettinsa tiukassa talutushihnassa? Rohkenen väittää, että petollisuus ei ole sinusta itsestäsi kovinkaan kaukana, mikäli sangen loukkaava kuvauksesi pitää paikkaansa.”

Hän saattoi kuningasta katseellaan ja hymyllään. Vai siinä oli ihmisten kuningas ja valtakunnan tulevaisuus. Ei hääppöiseltä vaikuttanut, joskaan huomio ei tullut yllätyksenä. Hyvänen aika, mieshän oli täysi pelle! Kenties se oli verenhukan syytä, siitä oli kuuleman mukaan vaikea toipua.
Loppujen lopuksi, toivoa sopi niin pirun hartaasti että sekä Roswellin että velhon uskollisuus hömötinttiäkin hölmömpää kuningastaan kohtaan hillitsisi heidän kostonhimoaan. Aivan kuin kostolle olisi edes tarvetta, mikäli Tsytanilta kysyttiin, Roswell oli hoidellut asian jo. Tämä oli aivan turhaa vainoamista. Hän ei ollut tehnyt kenellekään mitään pahaa.
Ainakaan kenellekään ihmiselle.
No jaa, ainakaan kenellekään ihmisten sotajoukkojen tukijalle.
Vähään aikaan.

Hän hieroi kämmeniään yhteen yrittäen vaikuttaa yhtä rennon huolettomalta kuin aikaisemminkin.
”Täällä on melko kylmä, eikö vain? Olen aina ollut sitä mieltä, että ihmisten rakennustaidossa on parantamisen varaa. Johtuneeko se rakennusmestareiden lyhyestä eliniästä, mitä luulette? Tietotaidon hiominen pitkittyy kun jokainen joutuu aloittamaan ellei alusta niin jostain keskeneräisestä? Mielestäni jokin alusta olisi sopivaa, en haluaisi istua kylmällä kivellä. Minulla on sellainen tunne, että tapaamisemme ei tule olemaan siitä lyhyimmästä päästä.”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Helmi 2015, 17:59

Roswell nosti kulmaansa kovinkin merkittävästi pienen demonin vikistessä hänen muka niin kovin negatiivisesta käsityksestään. Kyllä tuo mokoma itse tiesi aivan hyvin sen olevan totta, turha sen oli esittää viatonta. Demoneita he olivat molemmat ja tämän he tiesivät aivan yhtä hyvin.
"Hänen Majesteettinsa tietää syyni," oli vanhuksen vastaus pikkupirun takertuessa siihen seikkaan, että sarvipää itsekin sattui demoni olemaan ja siten joutui itsekin kärsimään siitä yleistyksestä, jonka juuri ilmoille päästi. Niinhän se oli – mutta siksi hänen oli täytynyt lisätä, että hyvästä syystä demonikin tekisi vaikka ja mitä, aivan omasta tahdostaan. Jos joku halusi oikein kovasti sitä tarkastella... Sama päti kyllä mihin tahansa muuhun elävään olentoon, joka halusi henkensä pitää. Mutta se kai oli sitä totuuden muokkaamista omaksi hyväksi, Henryn täytyi varoa demoneita nyt ensimmäisenä...

Neuvonantaja käänsi katseensa kohti nuorta kuningasta, mutta suu oli supussa eikä sanoja enää syntynyt. Kyllä hän näki pojan kysymykset suurten silmien takana, mutta koskaan niitä ei ilmoille päästetty. Tottahan hän kuitenkin puhui, eikä ollut sanojaan syömässä. Velho taisikin olla oikeassa silloin aikoinaan sanoessa, kuinka neuvonantaja oli antanut Henrylle aivan väärän kuvan demoneista. Niinpä niin, muihin demoneihin kuningas ei juurikaan ollut yhteyksissä ja neuvonantajansa kanssa tuo ehdottomasti vietti eniten aikaa... Ja Roswell kun sattui olemaan lempeä ja kesy kuin lammas konsanaan. Toiselle oltiin varoitettu demoneista, mutta se ensimmäinen kyseisen rodun edustaja olikin ollut aivan jotain muuta. Mutta vaarallisia otuksiahan he olivat, eikä hän halunnut kuninkaan oppivan sitä liian myöhään!

Keltaisissa silmissä paistoi huoli niiden katsellessa Henryn kasvoja, eikä kumpikaan miehistä puhunut, ennen kuin nuorempi yllättäen kääntyi ympäri ja lähti hyppelemään kohti ovea.
"Teidän Majesteettinne–" Demoni aloitti ottaessaan pari askelta kuninkaan perään, mutta pysähtyi käskemättäkin. Eihän hän halunnut estellä ja poika lupasi kyllä tulla takaisin... Joten eihän Roswell voinut muuta tehdä, kuin nyökätä hyväksyvästi – ja hyväksyen samalla molemmat ehdot. Henry käykööt ulkona ja Tsytan pysykööt vielä vieraana... Ja yhtenä palasena. Pakko sarvipään oli kuitenkin perääntyä aivan oven luokse kuullakseen, mitä sen takana tapahtui. Kuningas ei ollut näyttänyt voivan erityisen hyvin, joten huoli toisen pyörtymisestä oli ilmassa. Niin kauan kuin hän kuuli toisen liikkuvan käytävällä, pystyi demoni olemaan rauhassa...

Kädet vedettiin puuskaan Roswellin katsellessa nuorta demonia yhtä tympeänä, kuin aikaisemminkin. Selkää nojattiin vasten kylmää kiviseinää oven vieressä, korvien yhä kuunnellessa oventakaisia ääniä tarkasti.
"En valittaisi kylmyydestä tässä seurassa. Arvon velho voi korjata ongelman sytyttämällä sinut tuleen," vanhus varoitti kylmästi, vaikka kyllä se oikeastaan aika huvittavaa katsottavaa olisi ollut. Ikävä kyllä se hupi ei tulisi toteutumaan, Henry kun sitä ei halunnut ja sitä päätöstä demoni aikoi kunnioittaa.
"…Mutta Hänen Majesteettinsa ei taitaisi ymmärtää apuamme, joten emme voi tehdä sitä," kellertävät silmät vilkaisivat kaljupäistä velhoa päin, tietäen, että hänen sanansa yllyttäisivät tuon helposti oikeasti sen tekemäänkin. Niin paljon kuin Roswell inhosi Tsytania, hän oli silti valmis suojelemaan mokomaa kuninkaan käskystä.
"Mitään muutakaan et saa. Odota hiljaa Hänen Majesteettinsa paluuta, kuten me muutkin."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2015, 19:09

Henry jatkoi käytävällä edestakaisin kävelyä, kunnes viimein pysähtyi. Kämmenissä ei kiertänyt veri, nuoren puristaessa kainalosauvojen kädensijaa rystyset valkoisina. Eikä kävely tuntunut auttavan siihen ahdistukseen, hänen piti rauhoittua, pysyä paikoillaan. Siniverinen kävi konkkaamaan itsensä lähelle kiviseinää ja nojasi sitä vasten, vetäen syvään henkeä. Tämä oli yhä typerää, hän ei edes ymmärtänyt mistä moinen ahdistus oli päälle noussut. Mitään hätää ei ollut, Tsytanista ei ollut mitään vaaraa kenellekään. Se soitti vain suutaan. Eikä Henry olisi saanut epäillä Roswellia, tuo yritti vain auttaa. Mutta niin sitä paniikissa tuli ajatelleeksi vain kaikkea negatiivista, eikä kyennyt tilannetta rauhallisesti arvioimaan järjen kanssa. Ehkä se pikkuhiljaa tästä, hetken jos vielä sykettään tasailisi ja rohkeutta keräisi.
Ei hänellä ollut mitään hätää.

Black pysyi hiljaa ja kuunteli sivusta demoneiden keskustelua. Velho oli yllättävänkin rauhallinen ottaen huomioon, että noita piruja oli nyt kaksi samassa huoneessa hänen kanssaan. Velho kun ei perustanut demoneista pahemmin, johtuen henkilökohtaisista syistä. Kyllä hän osasi yksilöt erottaa massasta, eikä tuomita kaikkia samalla, mutta silti kaljupäisellä oli negatiivisempi asenne näitä olentoja kohtaan.
Toispuoleinen virnistys käväisi nopeasi velhon kasvoilla, Roswellin mainitessa, että velho saattaisi sytyttää pikkupirun liekkeihin jos tuo vielä kylmyyttään valitti. Tietenkin Black tekisi sen enemmän kuin mielellään.
"Tapetaan se" Punasilmäinen kävi yllättäen töksäyttämään samalla kun lähti jälleen kiertämään kehää Tsytanin sinetin ympärillä, askeleen ollen tällä kertaa suhteellisen ripeä. Katse kuitenkin pysyi koko ajan Roswellissa, velhon puhutellessa vanhempaa demonia, jättäen nuoren omaan arvoonsa "Ei poika siitä suutu".
"Ja jos poika edes harkitsee tuon armahtamista, me kerromme sen läsnäolosta kaikille. He eivät armahtaisi" Kaljupäinen jatkoi, puhuen jälleen itsestään monikossa. Kyllä se muuttunut äänikin kertoi, kuka juuri nyt taisi puhua, ainakin Roswellille.
Tietenkin kertomisessa olisi omat riskinsä, varmasti jokainen olisi valmis lynkkaamaan myös velhon ja neuvonantajan - kenties kuninkaankin - siitä hyvästä, mitä he juuri nyt olivat tekemässä. Mutta Black - tai Seth - katsoi ennemmin tämän pikkupirun pääsevän hengestään samalla kun itse odotti teloitusjonossa, kuin antaisi Henryn armahtaa sen.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 16 Helmi 2015, 20:46

Huumorintajutonta väkeä. Tsytan ei hetkeäkään epäillyt etteikö velho haluaisi huolehtia hänen lämpimänä pysymisestään sangen lopullisilla keinoilla, joten hän sulki toistaiseksi suunsa. Näiden kahden kanssa oli turha yrittää edes olla ystävällinen. Hän pyytäisi tarvitsemaansa suoraan kuninkaalta. Tilanne oli huvittava, olla nyt yhden kuninkaan passari ja toisen passattava, näin kärjistetysti ajateltuna. Ah, toki Roswell tekisi parhaansa heitelläkseen kapuloita rattaisiin, mutta niin pitkään kuin hän onnistuisi pysyttelemään monarkin hyvällä tai vähintäänkin neutraalilla listalla, hän olisi pääsääntöisesti turvassa.

Velhon tokaisu sai punatukkaisen käännähtämään häntä kohti silmät kaventuneina. Vai oli hän se? Hyvä on, antakaa hänelle pienikin mahdollisuus ja hän käyttäytyisi niin kuin se… Mutta nyt ei ollut sopiva aika. Nyt tarvittiin uskonloikkaa. Siinä oli huonona puolena vain se, ettei demoneilla ollut ketään johon uskoa tai jota rukoilla.
Hän kohautti hartioitaan.
”Tappakaa vain”, hän sanoi välinpitämättömänä. ”Tulen muutaman vuoden päästä takaisin. Mutta ennen kuin teette sen, hyvät herrat, saanen pyytää teitä harkitsemaan seuraavaa: jos te kerrotte läsnäolostani kaikille, kaikki tulevat myös tietämään, että heidän kuninkaansa on kutsunut hoviinsa jo toisen demonin muutaman vuoden sisällä. Tässä kohtaa tavallinen kansalainen alkaa miettiä, miksi ihmeessä? montako vielä? ja niin edespäin. Ja, tämä on tärkeää, hyvät herrat, mitä heidän päässään mahtaakaan liikkua jos he kuulevat minun kuolleen?”

Hän joi pikarinsa tyhjäksi nopeasti ollakseen menettämättä suunvuoroa.
”Antakaapa kun kerron. Tavallisen kansalaisen silmissä on käynyt näin: nuori kuningas on kutsunut linnaansa jo kaksi demonia, mahdollisesti enemmänkin. Tämä tarkoittaa sitä, että hovi on demoneiden ympäröimä. Mikä pahinta, toinen näistä demoneista jouduttiin tappamaan. Mitä ilmeisimmin demoni karkasi manaajansa otteesta, mikä muukaan kuin äärimmäinen vaara olisi johtanut moiseen toimenpiteeseen? Voi, taatusti löydätte muutaman jotka ovat valmiita uskomaan ’virallista’ versiota, mutta milloin viimeksi olette törmänneet kansalaiseen joka luottaa hallitukseensa? Kuningas on hairahtanut pyytämään apua demoneilta, ja jo yksi on karannut käsistä. Kuinka kauan kestää, ennen kuin se tapahtuu uudestaan? He saattavat jopa ajatella, ettei kuningas ole tehtäviensä tasalla. Liian nuori, liian epätoivoinen. Liian…vaarallinen. Kenties, he saattavat jopa ajatella, olisi tarpeen harkita…tilapäistä vallanvaihtoa. Varsin usein siihen liittyy kirves.”
Hän hörppäsi viimeiset pisarat pikarinsa pohjalta ja hymyili leveästi.
”Yllättäen, arvon herrat, minä olenkin paljon arvokkaampi kuin osaatte kuvitella. Paljon riippuu siitä, että minä poistun tästä huoneesta hengissä.”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Helmi 2015, 21:09

Roswell jatkoi käytävän kuuntelua, tuon silmistä selvästikin näkyen sen, että ajatus ja keskittyminen oli nyt jossain muualla. Hän kuuli kuninkaan edestakaisen kävelyn keppiensä kera... Ja vaikkei hän toisen hermostuneisuudesta pitänytkään, ainakin se liike kertoi pojan olevan vielä hengissä. Hetkeksi se kaikki kuitenkin pysähtyi, saaden vanhan demonin suoristamaan selkäänsä jännittyessään ja kuuntelua jatkaessaan. Henry ei ollut kaatunut tai luhistunut, sen hän kyllä kuulisi... Mutta matka ei jatkunutkaan ovelle eikä kuningas palannut huoneeseen. Syitä Roswell olisi voinut arvuutella vaikka loputtomiin, mutta demonin ei kuitenkaan tarvinnut rynnätä ovesta pojan tueksi. Kuuntelua kuitenkin jatkettiin aivan varmuudenvaralta...

Vanhan demonin silmät vilkaisivat velhoa tuon ehdotuksen jälkeen, kulman hieman noustessa. Hetihän se olisi pitänyt kieltää, mutta... Aivan näin Tsytanin kiusaksi tuo päätti miettiä sitä hetken. Sanoi se mokoma mitä tahansa, henkeään se ei ollut kovin nopeasti valmis heittämään hukkaan. Jos se olisi ollut niin, viime kerralla se ei olisi taistellut vastaan niin epätoivoisesti.
"Niinkin hauskaa kuin se olisi, kerroin teille tästä jo aikaisemmin, velhoseni: Hänen Majesteettinsa päättää, mitä haluaa tehdä tämän demonin suhteen. Meillä muilla ei ole siihen oikeutta," Roswell kertoi rauhallisesti, pysyen yhä paikallaan seinää vasten nojaamassa. Niin hän oli aina luvannut pojalle, vaikka tuo olisi kuinka halunnut muiden päättävän puolestaan. Ei hänellä ollut oikeutta käydä syömään sanojaan, jos asiat eivät menneet hänen toivomallaan tavalla.

"Tosin... Minulla on aikaa koko sen elämän ajan käydä opettamassa se tavoille haluamallani tavalla. Vaikka Hänen Majesteettinsa sen armahtaisi, se ei ole turvassa kuin hetken, sen kovin lyhyen ihmisen elämän ajan," tuo kävi tuumailemaan pientä demonia silmäillessään. Velhon ajatus kertomisesta oli typerä, eikä siitä kukaan hyötyisi. Kuninkaan uhkailu oli myös typerää, ottaen huomioon että niin demoni kuin velhokin sai elää niin mukavaa elämää vain siitä syystä, että olivat kuninkaalle mieluisia henkilöitä.
"Uskoisin sen olevan huvittavampaa," Roswell hymähti kuivasti vilkaistessaan velhoon päin. Ehkä Black ei siitä koskaan pääsisi nauttimaan, mutta Tsytan ikävä kyllä onnistui hankkimaan itselleen pitkäikäisen ja pitkävihaisen vihamiehen. Leikki muuttuikin hauskemmaksi, kun siihen ei sotkettu kuolevaisia.

"Pahoin pelkään tämän pienen suunnitelmasi kaatuvan siihen seikkaan, ettei meillä ole mitään syytä kertoa olemassaolostasi," silmät kävivät taas katsomaan kohti nuorempaa demonia,
"Tässä hovissa on vain kolme henkilöä, jotka tietävät tästä. Haltioiden kuningasta eivät ihmiset uskoisi – eikä kyllä demoniakaan, vaikka onnistuisit tulemaan kertomaan siitä tulevaisuudessa. Olet arvoton. Joko poistut hengissä kuninkaan armollisuutta kiittäen, tai sitten et. Se on yhdentekevää minulle lyhyellä aikatähtäimellä. Saan haluamani lopussa ja olen kärsivällinen."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Helmi 2015, 21:45

Velho kävi nyrpistämään nenäänsä Roswellille sarvipäisen huomautellessa, että Tsytanin henki oli pojan käsissä, eivätkä he tuon tahtoa vastaan kävisi tekemään mitään. Hän olisi kyllä voinut saman tien päättää Tsytanin elämän ennen kuin Roswell ehtisi enempää vastaan sanomaan, mutta toisaalta, ei velhokaan halunnut suoda pikkupirulle nopeaa ja armollista kuolemaa. Tuon piti kärsiä. Ihan vain sadistisuuden nimissä. Eihän velholla ollut mitään henkilökohtaisia kaunoja pikku demonia kohtaan, toisin kuin Roswellilla - ainakin siltä se vaikutti - ja Henryllä. Hanssille nuori demoni oli vain vihollinen, siinä missä muutkin, jotka Aranin kanssa liittoutuisivat. Oli kyse sitten haltiakuninkaan vilpittömästä auttamisesta tai omahyväisistä syistä, jotka taisivat tätä demonia ajaa eteenpäin elämässään.
Katse kuitenkin kävi kääntymään pikkupiruun, velhon pysähtyessä kuuntelemaan tuon kannan asiaan. Hyviä pointtejahan tuo toi esille, mutta eipä kaljupäinen niistä näyttänyt kovinkaan paljon hetkahtavan.
"Sitä paitsi et ole vain mikä tahansa demoni" Kaljupäinen kävi jatkamaan Roswellin perään, kun tuo ensin oli pointtinsa tuonut esille Tsytanin puheisiin liittyen "Olet se, joka katkaisi kuninkaan jalan. Sinun hengestäsi maksettaisiin. Jos selittäisimme tilanteen oikeassa valossa oikeille tahoille, meitä pidettäisiin sankareina. Ja jos poika sinut tuomitsisi teloitettavaksi, katsottaisiin häntäkin suopeammin. Tietenkin aina löytyy ryhmä jos toinenkin, joka ei ole päätös tuomioon - oli se sitten teloitus tai armahtaminen - mutta juuri nyt kansa haluaa nähdä teidän vertanne. Kirkko haluaa nähdä teidät teloitettavana. Ja jos jotain kansa kunnioittaa, niin kirkkoa".
Se, ketä velho tarkoitti puhuessaan monikossa, jääköön jokaisen tulkittavaksi.
"Toisaalta jos pysymme hiljaa..." Kaljupäinen jatkoi pienesti virnistäen "Sitten voisimme pitää tuon täällä ikuisesti. Katsoa kuinka kauan sinulla menisi, ennen kuin olisit nöyrä ja anoisit armoa. Anoisit kuolemaa".

Henry oli tovin tuijottanut kohti kattoa, jota ei oikeastaan edes näkynyt ylhäällä. Maaginen käytävä näytti omaavan vain seinät ja lattian, katon sijaan ylhäällä avautui vain pimeys. Omalla tavalla se oli rauhoittava näky, mutta kun alkoi miettiä mitä tuon pimeyden sisällä saattoi lymyillä, ei sen jälkeen käytävällä seisoskelu tuntunut kovinkaan turvalliselta. Kai se oli normaali reaktio tuntea sisällään automaattisesti pelkoa tuntemattomasta.
Siniverinen oli lähtenyt jälleen liikkeelle ja askeltanut rauhallisesti oven eteen, mutta sisään Henry ei astunut. Hän oli jäänyt kuuntelemaan puhetta, jota toiselta puolelta kuului. Kaikkea hän ei kuullut, hyvä jos mitään selkeästi, sillä sydän tuntui hakkaavan rinnassa yhä siihen tahtiin, että se peitti kaiken äänen alleen. Sen verran hän kuitenkin kuuli, että kaikki kolme puhuivat jotain.
Siinä kuunnellessaan tuli siniverinen miettineeksi myös, miten nyt aikoisi tilannetta jatkaa. Tietenkään hän ei halunnut päästää Tsytania helpolla, mutta hän halusi saada tuosta jotain enemmän irti, ennen kuin mitenkään toista kävisi tuomitsemaan. Olihan tuo vihollinen tai ainakin toiminut vihollisen kanssa, joten jo se olisi rangaistava teko...
Vai oliko sittenkään? Ehkä oli ja Henry oli toden totta vain liian lempeä, siitä hänelle oli sanottu jo monesti! Oli yllättävän vaikeaa tuomita muita, kun ei ollut tietoinen koko kuvasta.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 16 Helmi 2015, 22:11

”Luuletko, ettei sana lähde kiertämään yhtä kaikki? Ja vaikkei lähtisikään…kauanko luulette voivanne piilotella minua? Jonkun on pakko löytää tiensä tänne, ennemmin tai myöhemmin. Minulla on kyllä aikaa odottaa.” Vaikka fyysinen kipu olikin tämän maailmantason mukanaan tuoma haitta, Tsytan ei loppuviimein pystynyt keksimään kovinkaan monta asiaa jotka olisivat olleet pahempia kuin Helvettiin joutuminen. Siellä ei pidetty epäonnistujista.
”Ja kun niin käy, kansalle paljastuu, että paitsi kutsuneensa demonin kuningas oli myös piilotellut häntä kellarissaan. Ja, kuten juuri ystävällisesti mainitsit, väki on täälläpäin hyvin uskonnollista. Ihmiset eivät pidä siitä, että heidän hallitsijansa sekaantuu epäpyhiin asioihin. Olen melko varma, että jo sinun läsnäolosi, Roswell hyvä, riittää aiheuttamaan mutinaa. Millä kansa vaiennetaan? Kieltämällä asian? Kuin kieltäisi kuun taivaalta! Verelläkö sitten? Haluatko kuninkaasi jäävän historiaan Henry Verisenä, Henry Kansansurmaajana? Vihainen väkijoukko soihtuineen ja talikoineen koputtaa linnan ovia ennen kuin huomaattekaan, eivätkä he ole tulossa hakemaan minua. Jumalaapelkäävä kansa ei suhtaudu mustan magian kanssa veljeilijöihin suopeasti.”

Tsytan siirsi painonsa toiselle jalalleen ja risti kätensä, osin uhmakkuuttaan, osin pysyäkseen lämpimänä. Oli onni, ettei hän ollut elementaali.
”En voi katsoa ketään silmiin ja väittää, että olisin haltiakuninkaalle jotenkin tärkeä. Mutta hän näkee minussa…tiettyä hyötyä. Ja olen melko varma, että hänellä on keinonsa selvittää missä minä olen, eikä hän tule ilahtumaan.”
Hän kaiveli ruuantähteitä hampaankolostaan. Aran ei taatusti kiirehtisi saadakseen hänet takaisin, mutta haltiakuningas tuskin antaisi vastustajansa, oli mies kuinka nuori tahansa, pitää komennossaan kahta demonia joista toinen vielä kantoi hänelle kaunaa.
”Minä olen kärsivällinen olento, arvon velho, mutta minun kärsivällisyyteni ei tule olemaan koetuksella.”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Helmi 2015, 23:54

Roswell käytti omat hiljaiset hetket hyväkseen ja jätti velhon ja pikkupirun keskustelun vasta toiseksi huolenaiheekseen. Niin lähellä ollessaan hän kuuli helposti, mitä seinän takana tapahtui, Henryn kepeistä ollen ainakin se hyöty ja tehden varsin omalaatuisen äänensä. Kuningas oli lähestynyt ovea, mutta vieläkään se ei käynyt aukeamaan. Demoni kuunteli sitä hetken aikaa mietteliäänä. Ehkäpä nyt oli pojan vuoro kuunnella heitä? Se olisi varmaan ollut se järkevin hetki muuttaa sanat siihen muotoon, mistä kuningas pitäisi... Mutta Roswell ei kyllä ollut sellainen henkilö, joka halusi esittää olevansa muuta, kuin oli. Samaan malliin sitä jatkettaisiin, siis.

Demoni käänsi taas keskityksensä ja katseensa sen kera kohti velhoa ja demonia. Kovasti Tsytan oli puolustelemassa itseään, eikä sarvipäinen mies voinut olla laittamatta sitä merkille. Suunnitelmat eivät ilmeisesti miellyttäneet mokomaa, joten ilmeisesti tuo sitten halusi heidän hylkäävän ne. Ikävä kyllä, oli joitain asioita, mitä pieni pirulainen ei tässä asiassa ymmärtänyt. Niinpä vanhempi demoneista purskahti nauruun raukan yrittäessä uskotella, että joku tänne tilaan päätyisi ennemmin ja myöhemmin ja salaisuus demonista siten tulisi ilmi. Roswell kokosi nopeasti itsensä ja hiljensi naurunsa vain hyminään, antaen sen huvittuneen hetken loppua, ennen kuin puhuisi.

"Voi että," vanhus virnisti, nähden tilanteen samalla niin hauskana kuin suloisenakin, kuin katselisi pienen lapsen oppivan pyyhkimään takamuksensa ensimmäistä kertaa... Ja jotenkin kuitenkin siinä epäonnistuen niin viattomaan tapaan.
"Et taida tietää, missä olet? Älä huoli, kukaan muu ei tänne tietään löydä – sen voin luvata," tuo jatkoi naurahtaen, pudistaen sitten päätään,
"Hyvä yritys, mutta pelkäänpä, etten voi antaa siitä kovin montaa pistettä. Tietämättömän on turha esittää tietävänsä," Roswell veti hieman syvempään henkeä itseään rauhoitellakseen, mutta ei hän vielä hymyään onnistunut ryppyisiltä kasvoiltaan pyyhkimään. Ei tämä taitanut edes oikeasti olla kovin hauskaa – tai ehkei se edes saisi olla hauskaa – mutta minkä demoni luonteelleen mahtoi. Tsytanista ei pidetty, joten ehkäpä pienet mokaukset vain tuntuivat huvittavammilta...

"Muistakaa myös, että Hänen Majesteetillaan on demoni neuvonantajanaan. Tiedät varmasti sen rotumme lahjan puhua totta ja silti muotoilla totuuden haluamaamme muotoon, mh? Enköhän keksisi jotain, vaikka jostain syystä kansa kuulisi tästä ja ärtyisi," sarvipää kallisti hieman päätään kohotetuin kulmin, ilmeisesti oikeastikin kysyessään moista toiselta,
"Voisin aloittaa vaikka sanomalla, ettei Hänen Majesteettinsa kutsunut demonia, eikä Hänen Majesteettinsa myöskään piilotellut sellaista kellarissaan," Roswell hymähti. Niinpä niin. Velho sen demonin kutsui ja tuo sellaista myös kellarissaan piti, jos sitä sellaiseksikaan pystyi kutsumaan. Pelkällä rehellisyydellä ja totuudella pystyttiin pelastamaan kuningas jo moisista syytöksistä, käyttäkööt vaikka taikuutta valheet paljastamaan.

Demoni nosti kätensä leualleen, hieraisten sitä pari kertaa sormellaan hiljaisena, katsellessaan vuoron perään niin velhoa kuin pientä piruakin. Jatkohan tässä oli kysymyksenä, kaljupää oli ehdotellut oman versionsa ja nuori demoni vikissyt vastalauseensa.
"Vankeusrangaistus on rikolliselle aivan laillinen tuomio, kenties sopiva Hänen Majesteettinsakin mielestä. Ruokinta tosin ei kävisi päinsä, joten ilmeisesti kohtalosi olisi sitten kuihtua pois..."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2015, 01:02

Yllättäen siinä missä sarvipäinen, kävi myös velho pärskähtämään - joskin hieman hillitymmin, enemmän halveksuvasti kuin huvittuneena - pikkupirun huomauttaessa, että joku löytäisi tänne kyllä tiensä. Ei löytäisi, jos se velhosta olisi kiinni. Roswell oli ensimmäinen joka ikinä oli itse alkanut epäilemään salakäytävän olemassaoloa, siihen asti kaikki muut olivat olleet tiedottomia velhon siivouskomeron salakäytävästä, joka muutti muotoaan tarpeen tullen. Tällä hetkellä siitä olivat tietoisia velhon, neuvonantajan ja kuninkaan lisäksi kuninkaan sisar, papitar ja velhon ja prinsessan ottolapsi. Ja tietenkin Aavekoira ja Blackin oppilas, mutta nuo kaksi nyt harvemmin edes vierailivat velhon luona. Kaikki mahdolliset mukaan laskien, Lily tai Anemone olivat ne, jotka tänne vahingossa saattaisivat eksyä. Parempi siis pitää ovi lukittuna. Ei sillä, kumpikaan noista ei pahemmin velhon asunnolle tullut ja jos tulivat, halusivat he yleensä kaljupäisen pois tunkkaisesta tönöstään. Papitar nyt ei edes hänen asunnolleen tullut, joskin ajatus siitä, kuinka nuori papitar olisi demoniin törmännyt ja viskellyt tuota saman tien vihkivedellä, oli kyllä kieltämättä huvittava.

Mitä taas tuli puheisiin haltiakuninkaasta, ei velho jaksanut uskoa tuon kiinnostuvan yhden demonin puuttumisesta. Tai no, oli hän saanut todistaa kuinka omistushaluinen se hullu saattoi olla, ehkä hän halusi demoninsa takaisin periaatesyistä, mutta muuten tuo tuskin oli tärkeä haltialle. Tai no, mistä hän tiesi. Mutta kerta Aran ei ollut edes yrittänyt tehdä mitään ehkäiseviä toimenpiteitä - kuten antanut väärän sinetin kuvan heille - estääkseen tämän kutsumisen tapahtumista, olettaa saattoi, ettei Tsytanista pahemmin välitetty.... Tai sitten tämä oli suunniteltu juoni? Mistä sen tiesi.
Kaljupää ei myöskään nähnyt syytä lisätä mitään Roswellin puheiden jälkeen. Vanhempi demoni toi erittäin hyvin esiin kaikki mahdolliset kompastuskivet ja kuinka ne kierrettäisiin, ei Hanssilla ollut mitään lisättävää. Ja vaikka olisikin ollut, ei velho mitään ehättänyt sanomaan, kun ovi kävi viimein avautumaan.

Henry oli jatkanut oven takana kuuntelemista, käyden jopa pienesti hätkähtämään kuullessaan Roswellin nauravan. Äänestä päätellen sarvipäinen oli lähellä ovea, mikä sinällään ei yllättänyt nuorta kuningasta. Mikä ikinä olikaan syynä tuolle naurulle, kävi Henryn kiinnostus siitä kohoamaan. Paniikki oli jo helpottanut, ahdistus oli yhä olemassa, mutta pikkuhiljaa tuntui että uteliaisuus tulisi viemään voiton. Henry lohdutteli itseään yhä sillä, että hänellä oli Roswell mukana tilanteessa. Olihan velhostakin jotain turvaa, mutta syvällä sisimmässään Henry epäili kaljupäistä. Henget olivat kutsuneet velhoa "kaksisieluiseksi", mitä ikinä se olikaan tarkoittanut, Black selvästi salaili jotain. Henry vain ei ollut ehättänyt asiasta kysymään velholta, eikä tämä tainnut olla oikea hetki moiselle. Myöhemmin sitten, kuten hänen piti myös puhua Roswellin kanssa. Tuon sanat olivat jääneet vaivaamaan nuorta.
Henry veti kuitenkin syvään henkeä pari kertaa, suoristi selkänsä ja kävi avaamaan oven viimein, astellen sisään keppiensä kanssa. Katse osui heti ensimmäisenä Roswelliin, jolle Henry kävi nyökkäämään pienesti merkkinä siitä, että kaikki oli hyvin eikä tuon tarvitsisi edes kysyä. Henryn astellessa peremmälle kävi Black perääntymän kauemmaksi kuninkaasta, tuon suunnaten takaisin sille samaiselle penkille, jolla oli alun alkaen istunutkin.
"Pahoitteluni. Seurasi sai minut voimaan pahoin" Henry kävi tokaisemaan istahdettuaan, puhutellen nyt Tsytania. Pojan jokseenkin sarkastinen kommentti sai velhon virnistämään hämärässä nurkassa, johon kaljupäinen oli perääntynyt tilannetta seuraamaan.
"Mutta uskoakseni meidän pitäisi nyt keksiä, mitä teemme sinulle. Minulle on tehty jo selväksi, ettei sinun kanssasi kannata neuvotella eikä sinuun kannata todellakaan luottaa..."
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 17 Helmi 2015, 01:22

Hän oli siis jossain turvatussa paikassa, mahdollisesti maagisessa sellaisessa mikäli reaktioista voi mitään päätellä. Se rajasi mahdollisuuksia jonkin verran. Mikäli hänet olisi jätetty tavalliseen kellariin, hän olisi voinut odotella kiven rapautumista. Siihen olisi mennyt satoja, jopa tuhansiakin vuosia, mutta se olisi tapahtunut lopulta. Entä maagisessa ympäristössä? Kauanko magia kestäisi? Hänen kokemuksensa mukaan kaikella oli elinkaarensa, jopa jumalilla. Pahimmassa tapauksessa hän voisi vääntää itseltään niskat nurin, palata Helvettiin ja odotella pääsyä takaisin. Ulospääsyteitä löytyi aina.
”Ah, aivan, koska niin kauan kun vakuuttelijana on toinen demoni, kaikki on hyvin”, hän pilkkasi. Nyt kun hän oli tehnyt päätöksen kohtalostaan, hänellä oli hyvin vähän pelättävää. ”Älä viitsi. Luuletko, että ihmiset piittaavat siitä, kuka minut tänne kutsui? Kuningas veljeilee demonien kanssa, se riittää, vaikka kuinka olisikin kriisin aika.”

Hänen yltiöpäinen kohteliaisuutensa oli rakoilla jo itse kuninkaankin kanssa tuon viimein suotua siunata heitä läsnäolollaan. Hänen loukkaantunut olemuksensa vain tehosti hänen sanojaan.
”Jos saan sanoa, Teidän Majesteettinne, tilanne on varsin naurettava. Mitä todisteita teillä muka on minun petollisuudestani, muuta kuin tämän Roswellin sanat? Me demonit olemme luonnostamme kilpailuhenkisiä, totta kai hän mustamaalaa minua joka hengenvedollaan. Tosiasia on se, hyvä kuningas, että minä en ole tehnyt mitään epärehellistä koko tänä lyhyenä aikana jonka olemme saman maan kamaralla astelleet. Entä jos katkaisinkin jalkanne? Oliko minulla vaihtoehtoja? Jos en olisi tehnyt niin, kuten jo kerroin, teidät olisi surmattu, ja Cúthalion vallannut maanne jo ennen hautajaisia. Tämä, huomatkaa, on ollut ainoa tapaamisemme, ja jotkut voisivat jopa väittää, että pelastin henkenne. Ainakin ostin teille lisäaikaa. Ainoa, jolla on oikeus syyttää minua petollisuudesta, on Aran Cúthalion, ette te. Jalkanne on poikki? Työllistäkää artesaaninne, tehkää uusi! Hevosenne ei tottele teitä? Kouluttakaa se! Sotavamma on vain todiste karaistumisestanne! Aiotteko kantaa kaunaa loppuikänne? Hyvin lyhytnäköistä, herrani, ja tiedätte sen itsekin. Mikäli annatte pelollenne ja vihallenne vallan huomaatte pian käpertyneenne valtaistuimellenne pelkkiä kuiskauksia korvissanne ja side silmillänne vailla käsitystä siitä, mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Kasvakaa aikuiseksi, hyvä mies. Minä en tappanut teitä, vaikka minulla oli siihen mahdollisuus. En ole koskaan juonitellut teitä vastaan. Nämä ovat tosiasiat. Rankaiskaa minua jos haluatte, mutta joudutte rankaisemaan myös jokaista muuta joka täyttää samat kriteerit. Seison tässä.”
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Helmi 2015, 03:22

Roswell napsutti kieltään toruvasti pikkudemonin yrittäessä tyrmätä idea toisen demonin selityksestä aiheeseen. Vanhus nosti kättään ja naputti päätään etusormellaan pari kertaa, pitäessään katsekontaktin punaisen paholaisen kanssa.
"Järjenkäyttö on toki sallittua. En suosittele koskaan takertumaan ensimmäiseen mahdolliseen ongelmaan, sillä viisas demoni onnistuu aina kipuamaan aidan yli sieltä, mistä se on matalin," tuo aloitti, näin vanhempana pukien opetuksensa kuin minkäkin oppitunnin kaltaiseksi,
"Kuka sanoi, että sanani tulisivat suustani? Tarpeeksi monta välikättä ja selittäjäksi tiedettäisiin vain kuninkaan uskollinen palvelija, mikä ei sekään valhe oli. Sen taitaisi jopa itse piispa hyväksyä – etenkin, jos kuninkaan otteet johtivat yhden demonin katoamiseen tästä maasta," demoni hymähti. Monta vaihtoehtoa oli olemassa ja Roswell osasi olla sen verran lipevä, että parhain tie kyllä löydettiin – ja apuverkostoa oltiin jo kudottu.
"Itsekäs otus työntää kaikki luotaan käytöksellään, avulias yksilö ansaitsee ystävällisiä sieluja omaksi avukseen. Ehkäpä ymmärrät sen jokin päivä."

Oven avautuminen sai demonin irrottautumaan seinästä ja kääntämään katseensa ääntä kohden, sen tullen oikeastaan yllätyksenä. Hetken aikaa tuo ei ollut oventakaisia ääniä kuunnellutkaan, keskittyen toisen demonin kanssa puhumiseen... Mutta hämmennys muuttui pian huoleksi sarvipään katsellessa Henryn kasvoja kysyvästi nyt, kun kuningas takaisin huoneeseen oli saapunut. Ehkei toisen kasvot olleet aivan yhtä kalpeat, kuin hetki sitten, mutta ei Roswell vielä uskaltanut sanoa pojan näyttävän voivan erityisen hyvin. Neuvonantajansa kuningas kuitenkin tunsi tarpeeksi hyvin ja kysymyksiin vastattiin ennen niiden kysymistä nyökkäyksellä, rauhoittaen vanhusta jonkin verran. Silti tuo kävi astelemaan Henryn luokse, istahtaen toisen viereen penkille alas. Tässä tilanteessa hän pysyisi kuninkaansa rinnalla, kerran jo joutuen pojasta eroamaan tuon omasta tahdosta.

Aikaansa kuningas ei ollut viettänyt päättäessään pienen demonin kohtalosta – tai jos oli, päätökseen ei vielä oltu päästy. Halusiko Henry kenties tietää enemmän vai odottiko tuo apua joko velholta tai neuvonantajaltaan? Kai kaikki mahdollisuudet olivat käypiä. Tsytan käytti hiljaisuuden hyväkseen vikistessään lisää vaikka ja mistä epäoikeudenmukaisuudesta tuttuun tapaansa, saaden Roswellin vain pyöräyttämään silmiään moisille kovin säälittäville yrityksille päästä kuin koira veräjästä. Päätös kuitenkin oli kuninkaan ja vaihtoehtoja oli moni – parasta oli sanoa tosiasiat kylmästi, kuten neuvonantajalla yleensäkin oli tapana.

"Hänen Majesteettinsa ei tarvitse käyttää vain kertomuksiani tuomion tekoon. Hänen Majesteettinsa tietää tarpeeksi aivan omien kokemustensa perusteella. Kirkko tuomitsisi sinut rotusi perusteella, mutta samaan Hänen Majesteettinsa ei kykene – ellei ole valmis tekemään samoin myös minulle," silmät pysyivät eteenpäin suunnattuina, pikkupirua katsellessaan. Tasavertaisesti hän ainakin oli valmis kohtelemaan itseään ja tuota mokomaa tässä tilanteessa...
"Jäljelle jää jalan katkaiseminen ja vihollisen kanssa veljeily, molemmat tuomittavia rikoksia. Syytön veriteko – ja oman aseman pönkittäminen ei syyksi kelpaa, eikä käsketyksi tuleminen pese käsiäsi verestä – on vakava rikos, oli uhri kuka tahansa. Kuninkaan raajan katkaiseminen taas on hyvin, hyvin suuri rikos. Korvausta et rahallisesti voi maksaa eikä Hänen Majesteettinsa sitä tarvitse, joten niin ei tule käymään. Vaihtoehtoina olisi tietenkin teloittaminen tai vankeustuomio – tai kenties sitten silmä silmästä periaatteella arvon velho voisi laittaa sinut puremaan vaikka oman jalkasi irti."

"Haltioiden kuninkaan kätyri teloitettaisiin – luultavasti kidutuksen jälkeen, jos tärkeää tietoa tuosta voisi lypsää irti. Niin, ja kuinka monta sielua oletkaan syönyt Hänen Majesteettinsa mailla? Uskoisin sen vain lisäävän rangaistuksen vahvuutta," Roswell tuumasi penkillä istuessaan ja käänsi sitten katseensa viereensä. Kuninkaalle hän oikeastaan selvensi rikoksia, rangaistuksia ja lakeja, että tuo tietäisi parhaiten, mitä tässä tilanteessa tehdä. Vaikka poika itse antaisi anteeksi, rikokset olivat vakavia, teki ne kuka tahansa.
"Armahtaminen on aina mahdollista kuninkaalta, mutta siinäkin on riskinsä. Kenties kosto aiheuttaa kierteen, mutta siihen Hänen Majesteetillaan on oikeus. Viimekertainen tapaamisemme oli oma ideani, eikä Hänen Majesteettinsa liittynyt siihen mitenkään, joten kostoaan Hän ei ole saanut. Jos tuomiot eivät ole mieleenne, Teidän Majesteettinne," sarvipäinen demoni kääntyi nyt kunnolla kohti Henryä, puhutellen nyt toista suoraan.

"Voitte toki laittaa sen tekemään jotain muuta huviksenne tai hyödyksenne armonne maksuksi. Voittehan tietenkin laittaa sen vakoilemaan haltioiden hovia... Mutta kuten jo ehdotin, niitä tietoja ei kannata ottaa kovin tosissaan. Silti, se olisi harmittava takaisku vihollista vastaan ja haltioiden kuningas joutuisi elämään sen tiedon kanssa, että hovissa on vakooja ja tieto vuotaa korviinne. Mitä luultavimmin haltiakuningas rankaisee sitten itse demoniaan ja ehkäpä se vihdoinkin oppii käyttäytymään."
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2015, 21:00

Henry antoi Tsytanin puhua, nyt kun tuolla asiaa oli. Jos hän jotain halusi demonille suoda, niin puheen vuoron. Olisihan hän voinut keskeyttää mokoman ja lisäillä kommentteja tuon puheisiin, mutta siniverinen piti suunsa kiinni. Katse kyllä pysyi Tsytanissa, yllättävänkin vakavana, nuoren selvästi saatua jostain nyt rohkeutta kohdata tuo pikku piru kasvotusten. Ehkä syynä oli Roswell, joka pysytteli kuninkaan vierellä ja siitä jos jostakin Henry oli kiitollinen. Tsytan saattoi kiukutella, mutta Roswell, demoneista vanhempi ja mahtavampi, pysyi kiltisti kuninkaansa rinnalla. Ehkä se oli jo sanomaan jotain nuoresta, joka ei itse vielä ollut valmis seisomaan yksin.
Velhon mielestä Tsytanin puheissa oli jotain perää, se Blackin täytyi myöntää. Kaljupäisen mielestäkin poika olisi saanut jo kasvaa aikuiseksi eikä velloa tuossa typerän naiivissa tilassaan, maailma ei tulisi muuttumaan hänen aikanaan, se Henryn oli hyväksyttävä. Tai näin Black uskoi, eihän hänellä mitään todisteita loppuepeleissä ollut. Mutta, Kuninkaan hyväsydämisyys saisi jäädä nyt unholaan ja tuon olisi parasta alkaa hallita sillä asenteella, mitä tuolta odotettiinkin. Se asenne tosin veisi Tsytanin teloitettavaksi, mutta se ei velhoa haitannut.

Tsytanin kysellessä aikoisiko Henry kantaa kaunaa loppuikänsä, kävi kuningas nopeasti pudistamaan päätään. Jos pikkupiru olisi lopettanut siihen, olisi Henry ehkä antanut tuolle mahdollisuuden, mutta toinen jatkoi. Käyden saarnaamaan asioista, joista Henry oli aikanaan isälleen huutanut. Kuinka se vanha hölmö oli antanut pelkonsa ja vihansa vallata ja hallita itseään. Henry ei ollut kuin isänsä ja sen hän aikoi todistaa. Jo moiset kommentit Tsytanilta saivat Henryn sisältä kumpuamaan raivon. Tuo pikkupiru ei tiennyt hänestä mitään, siinä missä hän ei tiennyt punapäästä mitään. Kuka Tsytan oli häntä tuomitsemaan tai arvostelemaan. Tuo ei tiennyt mitään! Ja oli jo käytöksellään hankkiutunut Henryn huonolle puolelle, jos sellaista pojalla edes varsinaisesti oli... Silti.
Roswell oli jälleen avannut suunsa, eikä Henry nähnyt syytä keskeyttää vanhinta. Katse kääntyi sarvipäisen puoleen tuon puhutellessa Tsytania, käyden tuomaan esiin pointteja, jotka Henrykin olisi voinut mainita - ja jos Henry niistä ei olisi huomauttanut, olisi Black avannut jälleen suunsa. Mutta kerta sarvipäinen oli aloittanut, pysyivät velho ja kuningas hiljaa.
Siniverisen katse laskeutui lattiaan tuon kuunnellessa ja punnitessa Roswellin puheita, sen jälkeen kun sarvipäinen hänen puoleensa oli kääntynyt puhumaan. Henry ei luottanut Tsytaniin, mutta halusi ehkä antaa tuolle mahdollisuuden johonkin. Vaikka kuinka punapää olisi käynyt häntä herjaamaan, ei Henry kyennyt vihaamaan tuota sydämensä pohjasta, toisin kuin esimerkiksi Arania. Aranin hän tunsi ja Aran tunsi hänet, kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut, Henryllä oli syy ja oikeus vihata haltiakuningasta... Vaikka sinällään ymmärsi tuon motiivit, mutta ei se silti tehnyt haltiakuninkaan teoista oikeutettuja!

"Jos totta puhutaan, sinun kutsumisesi ei ollut minun idea" Henry kävi lopulta avaamaan suunsa vilkaisten Tsytanin puoleen, puhuen yllättävänkin rauhallisesti äskeiseen verrattuna "Ehkä aluksi kannoin sinua kohtaan kaunaa, mutta aika kului. Siinä ehti miettimään ja punnitsemaan asioita. Antamaan jopa anteeksi..."
"Mutta tämän tapaamisen jälkeen en tiedä, mitä sinusta enää ajatella" Nuori jatkoi "En luota sinuun, sitä sinä et ole ansainnut minulta. Mutta en ole tyhmä ja luota sokeasti myöskään Roswelliin tai velhoon ja heidän arviointikykyynsä. Luotin kerran sokeasti erääseen ja sain maksaa siitä".
"Mitä ikinä kerrotkaan puolustukseksesi, en voi luottaa siihen, että kertoisit minulle koko totuuden. Minulle on ihan sama oletko Aranin alainen vai oletko vain opportunisti, sillä ei ole minulle väliä, mutta sinä olet vienyt minulta jotain, mitä en takaisin saa. Ehkä puhutkin totta, ehkä olisitkin helposti voinut viedä henkeni, en kiistä etteikö sekin olisi sinulle siinä tilanteessa - jos oikein muistan - mahdollista... Mutta juuri nyt tekojesi puolustelut eivät merkitse minulle mitään. Olet ollut röyhkeä, etkä näytä katuvan tekojasi... Tiedän että demonit osaavat katua, olen sen nähnyt Roswellista... Tai ehkä hänkin näyttelee, mutta siinä tapauksessa sinun näyttelytaitosi ovat kovin surkeat neuvonantajaani verrattuna" Siniverinen loi merkittävän katseen Tsytanin ohitse nurkassa seisovaan velhoon, josta katse kääntyi myös nopeasti Roswellin puoleen. Kaljupäinen ei reagoinut kuninkaan puheisiin saatikka katseeseen mitenkään, tuijotti vain hiljaisena hämärässä nurkassa poikaa, joka jostain nyt rohkeutta oli saanut. Kuulostaen ehkä pelottavankin paljon isältään.
"Kerroin terveisesi Roswellille" Nuorimman katse kääntyi takaisin Tsytaniin "Sen takia nyt seisot siinä. Sinä teit tästä henkilökohtaista ne terveiset lähettäessäsi, saat syyttää seurauksista vain itseäsi. Jos olisit pitänyt suusi kiinni, etkä kokenut tarvetta näpäyttää neuvonantajaani - oletan, että siitä oli nyt kyse - olisit yhä turvassa haltioiden hovissa, nauttimassa Cúthalionin suosiosta".

Tottahan se oli. Jos Tsytan olisi pitänyt turpansa kiinni silloin metsässä, jättänyt terveiset lähettämättä, ei tuo olisi sotkenut itseään mukaan tähän sotkuun. Tätä sotkua ei edes olisi! Kuningas olisi menettänyt jalkansa ja syy olisi ollut haltioiden, arki olisi jatkunut ja kenenkään ei olisi tarvinnut tietää, että Tsytan oli syypää - tai ainakin osasyyllinen - asiaan.
"Sinä kuulut nyt minulle, Tsyderenimodarennashel" Henry lopulta totesi demonin nimen tullessa kuin apteekin hyllyltä, olihan sitä nimeä jo monta pitkää yötä hoettu mielessä, kuten Roswell oli käskenyt. Mutta moisen toteamuksen ääneen sanominen ei tuntunut hyvältä. Ei Henry halunnut ketään omistaa, mutta ilmeisesti nyt - ainakin velhon ja neuvonantajan mielestä - kannatti vääntää kaikki rautalangasta.
"Ja sinä pysyt täällä niin kauan, kuin minä haluan. Ehkä päästän sinut menemää jo heti huomenna, ehkä teloitutan sinut jo tänään. Ehkä annan sinut kuulustelijoillemme ja he vääntävät sinusta kaiken irti, ennen kuin sinulle suodaan armokuolema. Tai saat jäädä tänne riutumaan, kunnes kukaan ei edes muista sinun olleen olemassa... Tai ehkä annan Roswellin hoitaa hommansa loppuun... Tai ehkä katkaisen jalkasi ja lähetän sinut takaisin Aranin luokse ja käsken kertoa hänelle terveiseni" Siniverinen antoi nopean, harmittoman virneen käväistä kasvoillaan Roswellin mainitessaan.
"Mutta nyt sinä pysyt siinä. Ja mitä tulee teihin kahteen" Vieläkään ei näkynyt loppua Henryn puheille, kuninkaan käydessä nyt jälleen puhuttelemaan Roswellia ja Blackia "Uskon, ettei kukaan turmele omaisuuttani ilman minun lupaani... Onko selvä?"

"Kuten tahdotte" Hans kävi virnuilemaan nurkastaan, pitäen yllättäen siitä, mitä nuori kuningas oli juuri suustaan päästänyt. Tuollahan oli asennetta, sittenkin. Toivottavasti, ehkä poika yritti vain esittää, mutta silti tuo esityskin oli parempi, kuin edes takaisin kävely paniikissa ja mahdollinen demonin sääliminen!
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja harlekiini » 17 Helmi 2015, 21:40

Keskustelun edetessä Tsytanin aurinkoinen virne oli hiljalleen hyytynyt kunnes se oli muuttunut lähes halveksivaksi. Roswellin huomautuksen puolesta ironista kyllä hän tuntui olevan ainoa joka käytti aivojaan tässä kellarissa.
”Luuletko, että heitä kiinnostaa kuka sen kertoi? Demoni on demoni.” Ja hän pitäisi Helvetin kekäleet vieköön huolen siitä, että tieto pääsisi vuotamaan. Kuinka, sillä ei ollut väliä, mutta hän levittäisi niin sitkeitä huhuja että ne leviäisivät kansan keskuudessa kuin syöpä. Eikä hän julistaisi asiaansa kovaan ääneen kadulla, ehei. Hän puhuisi ensin juopoille, sitten maalaisille ja syrjäkyläläisille, kaikille niille jotka eivät eläneet linnan välittömässä läheisyydessä tai olivat alkoholin avulla saavuttaneet tantrisen tilan. Hän antaisi spekulaatioiden kihistä ja levitä, ja vaikkei sitä uskottaisikaan se jäisi takaraivoon nakuttamaan, ja lopulta… Metsäpalo saattoi syttyä pienestä kipinästä. Hän vannoi ja vakuutti, ettei ollut mikään kostonhimoinen olento, mutta pirullisuus oli suorastaan vaatimus hänen ammatissaan. Ja lajissaan.

”Vai vihollisen kanssa veljeily.” Muuta sanottavaa hänellä ei asiaan ollut, mutta hänen äänensävynsä kertoi riittävästi. Sen myötä hän sulki Roswellin universumistaan ja suuntasi huomionsa nuoreen kuninkaaseen, jonka kaniininsilmien takana oli havaittavissa jotain uhman kaltaista. Tai ummetusta, sitä oli vaikea sanoa.
”Uskoakseni minun ja Roswellin välit selviteltiin parisen talvea sitten. Menneistä on turha harmistua uudestaan.”
Hän irvisti nimensä kuullessaan. Mikä näitä olentoja vaivasi, ei minkäänlaisia tapoja tai huomaavaisuutta toisen yksityisyyttä kohtaan.

”Kuten tahdotte”, hän virkkoi koleasti. ”Olen varma, että yhden harvoista vihollislinjojen takana lymyävistä tukijoistanne vangitseminen ja kiduttaminen ovat osoitus rajattomasta viisaudestanne.”
Jos sarkasmi olisi ollut vettä, he olisivat kaikki hukkuneet.
Ollakseen syytettynä epäluotettavuudesta ja valehtelusta hän oli puhunut yllättävän paljon totta, ainoana onnahduksena julistautumisensa ihmisen tukijaksi. Häntä ei kiinnostanut, kumpi puoli voitti, mutta sillä nimenomaisella hetkellä hänen kaunansa Arania kohtaan oli suurempi –joskin hänen nimensä törkeä väärinkäyttö oli nopeasti laskemassa Henryä samalle tasolle haltiakuninkaan kanssa, eikä hän jättäisi sitä siihen.
harlekiini
 

Re: Vaarallisia leikkejä

ViestiKirjoittaja Sands » 18 Helmi 2015, 05:34

Roswell piti katseensa Henryn kasvoissa, tutkiessa niitä ja silmien viestiä. Pojan silmät tosin pysyivät maassa kovin mietteliäinä, eikä tässä seurassa kuninkaan ehkä pitänyt katsettaan maahan laskea... Mutta antoi toisen miettiä, jos miettiä piti. Helppoa päätöksen tekeminen tässä ei ollut, kaikki huoneessa halusivat tilanteesta jotain eriä irti. Kuningas ei edes näyttänyt tietävän, mitä halusi, mutta hetki sitten tuon kasvojen lihakset olivat tuntuneet kovin jännittyneiltä pikkupirun sanojen myötä. Taisi Tsytan olla se viimeinen henkilö, keneltä Henry saarnan halusi. Roswell ei kuitenkaan voinut auttaa päätöksessä sen enempää, kertoen jo, mitä laki tästä oli mieltä. Pojan se lopullinen päätös piti tehdä, joten kasvot kävivät taas suuntautumaan eteensä pientä demonia katselemaan, vanhemman sarvipään pysyessä hiljaisena ja nojatessaan hieman taakse.

Silmät vilkaisivat laiskasti viereensä Henryn rikkoessa hiljaisuutensa, mutta moisia selityksiä pieni pirulainen oikeastaan ansainnut. Turhaa tietoa turhalle otukselle. Silti, nyt oli kuninkaan vuoro puhua ja neuvonantaja pysyi kiltisti hiljaa, eikä käynyt kritisoimaan toisen tapaa kohdella kutsuttua demonia. Jos omien ajatusten käyminen läpi ääneen auttoi poikaa pääsemään lähemmäs päätöstään, se oli vain hyvä. Tsytaniin ei luotettu, mikä myös oli hyvä asia. Roswell kuitenkin nyökkäsi toisen kertoessa, ettei luottanut sokeasti velhoon taikka neuvonantajaan, hyväksyen senkin. Eipä tuo näyttänyt olevan erityisen huolissaan muutenkaan, vaikka luottamus myös itseään kohti ei ollut täydellinen. Jos vanhukselta kysyttiin, täytyi henkilön aina luottaa itseensä ensin, ennen kuin muiden ehdotuksia kävi seuraamaan. Henrynkin täytyi olla päättäväisempi ja varmempi henkilö ollakseen hyvä kuningas eikä vain kuunnella muita, joten moinen toteamus oli vain hienoa hänen silmissään!

Roswell käännähti katsomaan poikaa, pienen hymyn noustessa uurteisille kasvoille. Jos kuningas vieläkin epäili, oliko demonin kutsuminen ollut hyvä idea, niin siihen neuvonantaja olisi vastannut myöntyvästi. Henry oli jalkansa menettänyt pikkupirulaisen takia, eikä oikein ollut tiennyt, kuinka suhtautua syylliseen. No, nytpä poika oli ensimmäistä kertaa pirulaisen kanssa päässyt puhumaan kunnolla, eikä rääpäleen käytös ollut monarkkiin saanut vaikutusta. Roswell ei voinut kuin hymähtää hieman katsoessaan nuorta demonia kohti, itse tuo omalla käytöksellään oli työntänyt sen viimeisenkin avuliaan sielun luotaan. Ehkäpä jos Tsytan olisi osannut käyttäytyä ja ymmärsi, kuinka pahassa liemessä oli... No, ehkäpä tilanne olisi ollut toinen.

"Se oli vasta alkua," vanhus selvensi nuorempansa ollessa sitä mieltä, että he kaksi olivat välinsä jo aikoja sitten selvittäneet. Pyh. Kuten kuningas sanoi, itse verensä pieni piru oli silloinkin nenästään kaivanut ja oman henkilöllisyytensä tuonut ilmi, uhmaten Roswellia pojan jalan katkaisemisen kautta. Selvästikään Tsytan ei ollut ottanut opikseen, vaikka oli tullut pieksetyksi.
"Se on ohi sitten, kun ymmärrät paikkasi ja osaat nöyrtyä," tuo jatkoi tuhahtaen. Hitto vie, jos pieni demoni olisi edes katunut tekoaan, ei hän olisi voinut toista syyttää mistään. Demonina hän tiesi kyllä, ettei isännän käskyä vastaan voinut mennä. Hän olisi ollut valmis selittämään sen jopa itse kuninkaalle ja tukenut nuorempaansa, olihan hän jo tarjonnut ystävyyttään... Mutta jos se ei ollut minkään arvoista ja penikka meni tekemään sen ainoan asian, mistä hän varoitti, niin tämä oli sitten se tulos.

Vanhuksen käsi nousi hieromaan leukaansa tuon muutenkin suoristautuen hieman, näyttäen olevansa kovinkin kiinnostunut kuninkaan sanoista pojan puhutellessa pientä demonia sen oikealla nimellä. Hänhän oli käskenyt Henryä oppimaan nimen kunnolla... Ja ilmeisesti sitä ehdotusta oltiin noudatettu. Moinen sai Roswellin hymyilemään tuon kääntäessään katseensa nuorukaisen kasvoihin. Tarkoitti poika mitä tahansa, ainakin tuo nyt osasi pitää pintansa ja kertoi Tsytanille paikkansa kuningaskunnassaan. Jos neuvonantajalta kysyttiin, kuninkaan tapa olla tekemättä päätöstä kieli siitä, että tuo kenties halusi vielä lisää mietintäaikaa. Pieni virnehän siinä kävi huulilla, mutta tämä oli hyvä tapa hoitaa se tavalla, joka ei tuntunut liian tietämättömältä. Henry tuntui tekevän päätöksiä ja tuo uskalsi pitää leukansa pystyssä, juuri niin koppavan demonin kanssa pitikin käyttäytyä. Tietämättömyys ja vangitseminen olivat ehkä nyt tarpeeksi pikkupirulle, ehkäpä sekin oppisi jotain, jos jonkin aikaa joutuisi ajattelemaan...

"Kyllä, Teidän Majesteettinne. Sehän olisi rikos," Roswell vastasi nyökkäyksen kera pojan varmistaessa, että niin velho kuin demoni tiesi kuninkaan haluavan uuden demoninsa säilyvän ehjänä. Henry oli päätöksensä tehnyt, joten hän noudattaisi sitä – ja pitäisi huolen, että Black noudatti myös.
"Arvon velhon kannattaisi käydä katsomassa sen tilaa ja pitää huoli, ettei se pääse livahtamaan karkuun. Ette taida haluta kenenkään tulevan sen luokse ilman lupaa?" Vanhus nosti toista tummista kulmistaan kysyvästi, varmistaen vielä kuninkaan suunnitelmat. Yksinäisyys voisikin tehdä demoninpenikalle hyvää, mutta hän kyllä haluaisi jonkun käydä aina varmistamassa sinettien kunnon.
"Haluatteko jo lähteä, Teidän Majesteettinne?"
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron