Kirjoittaja Aksutar » 17 Helmi 2015, 21:00
Henry antoi Tsytanin puhua, nyt kun tuolla asiaa oli. Jos hän jotain halusi demonille suoda, niin puheen vuoron. Olisihan hän voinut keskeyttää mokoman ja lisäillä kommentteja tuon puheisiin, mutta siniverinen piti suunsa kiinni. Katse kyllä pysyi Tsytanissa, yllättävänkin vakavana, nuoren selvästi saatua jostain nyt rohkeutta kohdata tuo pikku piru kasvotusten. Ehkä syynä oli Roswell, joka pysytteli kuninkaan vierellä ja siitä jos jostakin Henry oli kiitollinen. Tsytan saattoi kiukutella, mutta Roswell, demoneista vanhempi ja mahtavampi, pysyi kiltisti kuninkaansa rinnalla. Ehkä se oli jo sanomaan jotain nuoresta, joka ei itse vielä ollut valmis seisomaan yksin.
Velhon mielestä Tsytanin puheissa oli jotain perää, se Blackin täytyi myöntää. Kaljupäisen mielestäkin poika olisi saanut jo kasvaa aikuiseksi eikä velloa tuossa typerän naiivissa tilassaan, maailma ei tulisi muuttumaan hänen aikanaan, se Henryn oli hyväksyttävä. Tai näin Black uskoi, eihän hänellä mitään todisteita loppuepeleissä ollut. Mutta, Kuninkaan hyväsydämisyys saisi jäädä nyt unholaan ja tuon olisi parasta alkaa hallita sillä asenteella, mitä tuolta odotettiinkin. Se asenne tosin veisi Tsytanin teloitettavaksi, mutta se ei velhoa haitannut.
Tsytanin kysellessä aikoisiko Henry kantaa kaunaa loppuikänsä, kävi kuningas nopeasti pudistamaan päätään. Jos pikkupiru olisi lopettanut siihen, olisi Henry ehkä antanut tuolle mahdollisuuden, mutta toinen jatkoi. Käyden saarnaamaan asioista, joista Henry oli aikanaan isälleen huutanut. Kuinka se vanha hölmö oli antanut pelkonsa ja vihansa vallata ja hallita itseään. Henry ei ollut kuin isänsä ja sen hän aikoi todistaa. Jo moiset kommentit Tsytanilta saivat Henryn sisältä kumpuamaan raivon. Tuo pikkupiru ei tiennyt hänestä mitään, siinä missä hän ei tiennyt punapäästä mitään. Kuka Tsytan oli häntä tuomitsemaan tai arvostelemaan. Tuo ei tiennyt mitään! Ja oli jo käytöksellään hankkiutunut Henryn huonolle puolelle, jos sellaista pojalla edes varsinaisesti oli... Silti.
Roswell oli jälleen avannut suunsa, eikä Henry nähnyt syytä keskeyttää vanhinta. Katse kääntyi sarvipäisen puoleen tuon puhutellessa Tsytania, käyden tuomaan esiin pointteja, jotka Henrykin olisi voinut mainita - ja jos Henry niistä ei olisi huomauttanut, olisi Black avannut jälleen suunsa. Mutta kerta sarvipäinen oli aloittanut, pysyivät velho ja kuningas hiljaa.
Siniverisen katse laskeutui lattiaan tuon kuunnellessa ja punnitessa Roswellin puheita, sen jälkeen kun sarvipäinen hänen puoleensa oli kääntynyt puhumaan. Henry ei luottanut Tsytaniin, mutta halusi ehkä antaa tuolle mahdollisuuden johonkin. Vaikka kuinka punapää olisi käynyt häntä herjaamaan, ei Henry kyennyt vihaamaan tuota sydämensä pohjasta, toisin kuin esimerkiksi Arania. Aranin hän tunsi ja Aran tunsi hänet, kaiken sen jälkeen mitä oli tapahtunut, Henryllä oli syy ja oikeus vihata haltiakuningasta... Vaikka sinällään ymmärsi tuon motiivit, mutta ei se silti tehnyt haltiakuninkaan teoista oikeutettuja!
"Jos totta puhutaan, sinun kutsumisesi ei ollut minun idea" Henry kävi lopulta avaamaan suunsa vilkaisten Tsytanin puoleen, puhuen yllättävänkin rauhallisesti äskeiseen verrattuna "Ehkä aluksi kannoin sinua kohtaan kaunaa, mutta aika kului. Siinä ehti miettimään ja punnitsemaan asioita. Antamaan jopa anteeksi..."
"Mutta tämän tapaamisen jälkeen en tiedä, mitä sinusta enää ajatella" Nuori jatkoi "En luota sinuun, sitä sinä et ole ansainnut minulta. Mutta en ole tyhmä ja luota sokeasti myöskään Roswelliin tai velhoon ja heidän arviointikykyynsä. Luotin kerran sokeasti erääseen ja sain maksaa siitä".
"Mitä ikinä kerrotkaan puolustukseksesi, en voi luottaa siihen, että kertoisit minulle koko totuuden. Minulle on ihan sama oletko Aranin alainen vai oletko vain opportunisti, sillä ei ole minulle väliä, mutta sinä olet vienyt minulta jotain, mitä en takaisin saa. Ehkä puhutkin totta, ehkä olisitkin helposti voinut viedä henkeni, en kiistä etteikö sekin olisi sinulle siinä tilanteessa - jos oikein muistan - mahdollista... Mutta juuri nyt tekojesi puolustelut eivät merkitse minulle mitään. Olet ollut röyhkeä, etkä näytä katuvan tekojasi... Tiedän että demonit osaavat katua, olen sen nähnyt Roswellista... Tai ehkä hänkin näyttelee, mutta siinä tapauksessa sinun näyttelytaitosi ovat kovin surkeat neuvonantajaani verrattuna" Siniverinen loi merkittävän katseen Tsytanin ohitse nurkassa seisovaan velhoon, josta katse kääntyi myös nopeasti Roswellin puoleen. Kaljupäinen ei reagoinut kuninkaan puheisiin saatikka katseeseen mitenkään, tuijotti vain hiljaisena hämärässä nurkassa poikaa, joka jostain nyt rohkeutta oli saanut. Kuulostaen ehkä pelottavankin paljon isältään.
"Kerroin terveisesi Roswellille" Nuorimman katse kääntyi takaisin Tsytaniin "Sen takia nyt seisot siinä. Sinä teit tästä henkilökohtaista ne terveiset lähettäessäsi, saat syyttää seurauksista vain itseäsi. Jos olisit pitänyt suusi kiinni, etkä kokenut tarvetta näpäyttää neuvonantajaani - oletan, että siitä oli nyt kyse - olisit yhä turvassa haltioiden hovissa, nauttimassa Cúthalionin suosiosta".
Tottahan se oli. Jos Tsytan olisi pitänyt turpansa kiinni silloin metsässä, jättänyt terveiset lähettämättä, ei tuo olisi sotkenut itseään mukaan tähän sotkuun. Tätä sotkua ei edes olisi! Kuningas olisi menettänyt jalkansa ja syy olisi ollut haltioiden, arki olisi jatkunut ja kenenkään ei olisi tarvinnut tietää, että Tsytan oli syypää - tai ainakin osasyyllinen - asiaan.
"Sinä kuulut nyt minulle, Tsyderenimodarennashel" Henry lopulta totesi demonin nimen tullessa kuin apteekin hyllyltä, olihan sitä nimeä jo monta pitkää yötä hoettu mielessä, kuten Roswell oli käskenyt. Mutta moisen toteamuksen ääneen sanominen ei tuntunut hyvältä. Ei Henry halunnut ketään omistaa, mutta ilmeisesti nyt - ainakin velhon ja neuvonantajan mielestä - kannatti vääntää kaikki rautalangasta.
"Ja sinä pysyt täällä niin kauan, kuin minä haluan. Ehkä päästän sinut menemää jo heti huomenna, ehkä teloitutan sinut jo tänään. Ehkä annan sinut kuulustelijoillemme ja he vääntävät sinusta kaiken irti, ennen kuin sinulle suodaan armokuolema. Tai saat jäädä tänne riutumaan, kunnes kukaan ei edes muista sinun olleen olemassa... Tai ehkä annan Roswellin hoitaa hommansa loppuun... Tai ehkä katkaisen jalkasi ja lähetän sinut takaisin Aranin luokse ja käsken kertoa hänelle terveiseni" Siniverinen antoi nopean, harmittoman virneen käväistä kasvoillaan Roswellin mainitessaan.
"Mutta nyt sinä pysyt siinä. Ja mitä tulee teihin kahteen" Vieläkään ei näkynyt loppua Henryn puheille, kuninkaan käydessä nyt jälleen puhuttelemaan Roswellia ja Blackia "Uskon, ettei kukaan turmele omaisuuttani ilman minun lupaani... Onko selvä?"
"Kuten tahdotte" Hans kävi virnuilemaan nurkastaan, pitäen yllättäen siitä, mitä nuori kuningas oli juuri suustaan päästänyt. Tuollahan oli asennetta, sittenkin. Toivottavasti, ehkä poika yritti vain esittää, mutta silti tuo esityskin oli parempi, kuin edes takaisin kävely paniikissa ja mahdollinen demonin sääliminen!