Kirjoittaja Ivy » 07 Touko 2008, 21:13
Aaron Ophelia
Ophelia katse oli suurimmaksi suuntautuneena ovelle, mutta nosti katsettaan hieman Blackin suuntaan tämän ensimmäiset sanat ulos takelleltuaan. Sitten Ophelia kuunteli hiljaa kun Black pääsi kunnolla selittämään että kyllä tämä voisi Lilyä unohtamaan auttaa, mutta vain jos tämä itse halusi. Ophelia nyökkäsi, siirtäen katseensa takaisin ovelle, vain jos tämä itse halusi ja siitä tuskin oli epäilystäkään. Vaikka Ophelia itse piti hyviä että jopa tuskallisia muistoja tärkeinä, hän uskonut että Lily kuitenkaan haluaisi muistaa jotain niin kauheaa, tai sellaisen kuvan Ophelia ainakin hyvin vahvasti sai... Ophelia nyökkäsi vielä kerran pienesti kun Black lisäsi, ettei olisi Artiakaan silloin auttanut ilman tämän suostumusta. Tosin, Art ei ollut tuolloin mitään varsinaista suostumusta edes kerennyt antamaan kun Black oli jo mennyt ja ottanut oman käden oikeuden mäjäyttämään tämän tajuttomaksi ja lukinnut tämän mielen. Tosin, Art oli täysin eri asia mitä Lily...
Ophelia irroitti otteensa Blackin hihasta vasta hetken kuluttua kun tämä lähti kävelemään ovelle päin, pysähtyi ovella ja kääntyi osoittelemaan Aaronia sitten sormellaan, käskien heitä pysymään kirjastossa ja Ophelian vahtimaan Aaronia.
"Selvä..." Ophelia vastasi Blackille, pitämättä siitä että Black osoitteli sormella, muttei sen pahemmin nyt tästä välittänyt.
Sitten Black poistui huoneesta ja Ophelia jäi hetkeksi yksikeen tuijottelemaan ovelle, pyyhkien sitten toisen käden hihaan kostuneet silmänsä ja henkäisi. Sai nähdä miten tässäkin kävisi, mutta kyllä Ophelia uskoi Lilynkin myös rauhoittuvan... Pyyhittiin muisti sitten tai ei. Ophelia siirsi katseensa olkansa yli Aaroniin, joka puolestaan käänsi katseensa takaisin pöytään heti kun huomasi häneen katsottavan. Ophelia ei oikein tiennyt mitä tehdä, Black käski vain vahtia, joten Ophelia kääntyi ja käveli takaisin pöydän ääreen, istahtaen alas paikalleen, katselemaan pöytään Aaronia vastapäätä. Hänen teki mieli sanoa Aaronia idiootiksi, mutta ei löytänyt siihen jaksamusta eikä viitsimystä ja jäi siis hiljaa.
Aaronin niska oli kyyrymmässä mitä Ophelian ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan hän tunsi itsensä vaivaantuneeksi, istua siinä hiljaa ja nöyränä. Miksi hän oli nauranut?
Aaron ei tiennyt enää itsekään, se vaan tuntui oikealta aina niin kauan kun oli sen -yhä tuntuvan- läimäytyksen saanut. Hän ei tosiaankaan ymmärtynyt tilanteesta juurikaan mitään, mutta tunne oli nyt sama mitä hän oli joskus pienenä saanut tuntea, tosin paljon voimakkaampana ja katkerampana sillä tunne sisälsi nyt paljon hämmennystä. Hän oli joskus käynyt omena varkaissa ja hänen äitinsä oli passittanut hänet nurkkaan häpeämään ja Aaron, joka ei silloin äitinsä tahtoa juuri ollenkaan vastustanut, oli mennyt ja hävennyt, mutta oli vuosien mittaan senkin sitten unohtanut... Teoistaan häpeämisen ja omenavarkaudet. Lyöty häntä ei oltu, ainakaan hänen äitinsä, mutta Aaronilla oli vähän sellainen tunne että tämäkin läimäisis häntä jos vain saisi ikinä tietää missä hän oli koko päivän ollut.
"Miksi... Siis, ei miksi hän vaan..." Aaron lähti puhumaan, tarkoituksena kysyä miksi Lily sitten oli paksuna Aranille, mutta ei osannut oikein muodostaa kysymystään oikein. Lilyn läimäisyäkään hän ei kunnolla ymmärtänyt, tai ymmärsi, kai, tai ei... Tai sitten ymmärsi, omalla tavallaan. Ophelia oli kohottanut katseensa pöydältä Aaroniin ja ihme kyllä tajusi mitä tämä sopertelultaan takaa ajoi.
"Se oli sopimus..." Ophelia aloitti, rauhoittuneena jo itse sisälle nielaistulta kiukultaan ja päätti että voisi kertoa Aaronillekin hieman asian laitaa, ei siitä voisi yhtään enempää haittaakaan olla... Ehkä Aaron ymmärtäisi sitten paremmin. Aaron oli kohottanut päätänsä enemmän ylös ja katsoi Opheliaan kysyvänä, kunnes tämä jatkoi.
"Se oli sopimus Lilyn ja Aranin välillä. Me olimme joutuneet vangeiksi, minä, Ane ja Black Lilyn syntymäpäivä juhlilta ja Aran oli kiristänyt sitten Lilyä antamaan hänelle perillisen meidän hengemme säästöksi." Ophelia selitti, katsellen peukaloitaan joita pyöritteli pöydän päällä, kyynerpäät pysyen kuitenkin pois pöydältä.
"Me emme päässeet sopuun minkään muun vaihtoehdon kanssa. Siitä on jo kuusi kuukautta eikä Lily ole oikein päässyt sen yli." Ophelia jatkoi ja hiljeni.
Aaron ei sanonut mitään, koko juttu tuntui hyvin sekavalta. Kuinka monesti nämä olivat oikein jääneet kiinni? Aaronkun oli tietoinen vain yhdestä kerrasta... Ei sillä väliä, nyt häntä hämmästytti se että Aran hyväksyi seuraavan kruununperijän olevan joku joka olisi vereltään vain puoliksi haltija, mutta sivuutti senkin hämmästelyn tuonnemmaksi, ei hän jaksanut välittää, ei se hänen tulevaisuuttaan pitänyt millään lailla haitata.
"En minä.... Tarkoittanut." Aaron sanoi lopulta, purren hammasta sen sanottuaan ja katsahti Opheliasta vähän sivummalle kuin asiaa häveten, tajuttuaan nyt myös ehkä paremmin sen mitä ei hetki sitten ollenkaan tajunnut.
"Ei se mitään... Jos pyydät anteeksi, niin Lily ehkä myös antaa sinulle anteeksi sinun harkitsemattomuutesi." Ophelia sanoi saaden Aaronin katsomaan tähän kuin pyöveliin, hänkö pyytäisi anteeksi?
"Sinähän kun menit toimimaan ennenkuin ajattelit. Sinä et tiennyt asiasta mitään, joten se on kai ihan ymmärrettävää... Vaikka sinä tosiaan saisitkin harkita ennenkuin alat nauramaan jostain mikä saattaisi satuttaa toista." Ophelia jatkoi, hymyillen nyt ihan tyynenä, ei kyynelehtinyt saatika näyttänyt halukkaalta lähteä huutamaan, ei enää.
Aaron tuijotti hetken hiljaa Opheliaan, todeten pikkuhiljaa että tämä oli ehkä oudoin kaikista kolmesta. Tämä oli kertonut hänelle syyn prinsessan raskauteen ilman sen enempiä vastaväitteitä (vaikkei Aaronkaan siis mitään haittaa näillekään asiasta enää nähnyt) ja jutusteli hänen kanssaan ihan rauhallisena, vaikka hän oli haltija ja saanut tämän ystävän itkemään. Tosin tuo anteeksi pyyntö kohta ei sointunut Aaronin korvaan yhtä mukavasti, se toi hänelle ennemminkin kylmät väreet. Hän kyllä katui, pitkään aikaan elämässään sitä että oli toiminut ennen kuin harkitsi, yksi läimäisy ja kunnon sättiminen oli saanut hänet niinkin katuvaksi.
"Pweh, kukaan koskaan kertonut että kuulostat välillä aivan aikuiselta?" Aaron sanoi lopulta nojauttaen selkänsä selkänojaan, hymyillen jokseenkin huvittuneena.
"Heeh? Enkä kuulosta!" Ophelia puolustautui, ihmeissään Aaronin heittämästä kommentista, olematta kuitenkaan varma siitä ottaisiko asian kohteliaisuutena vai loukkauksena. Aaron ei voinut olla hymyilemättä leveämmin, mutta oli tipahtaa tuolilta kun Ophelia keksi puhua tälle takaisin:
"Kukaan kertonut että muistutat enemmän ihmis poikaa mitä haltija?"
"HEEH!? NO EN KYLLÄ VARM-" Aaron lähti huutamaan takaisin Ophelialle joka vain hymyili hänen reaktiolleen, pysäyttäen kuitenkin kielensä kun kuuli käytävältä vaimeita askelia.
Ophelia lopetti hymyilemisen ja katsahti kysyvänä ovelle Aaronin mukana, ei kuitenkaan kuullen saatika nähden vielä mitään. Black kuitenkin saapui ovelle hetkeä myöhemmin, katse maassa ilmoittamaan että Tomtom olisi valmis lähtöön... Ophelia ei tiennyt mitä tulkita Blackin kasvoilta, siitä vähästäkään mitä tästä näki, mutta se sai kuitenkin hänet hetken tuntuvalta hilpeydeltään jälleen masentumaan.
"Noh, sinä varmaan menet nyt sitten." Ophelia sanoi kääntäessään kasvonsa ovelta Aaroniin.
"Mmh.." Aaron ymähti jotain, nousi tuolilta ja kerkesi ottamaan pari askelta pöydän luota kohti ovea kun Opheliakin nousi ja kiersi nopein askelin hänen eteensä ja tarttui tätä ranteesta kiinni.
"En anna sinun kuitenkaan lähteä takaisin haltijoiden kylään ilman anteeksi pyyntöä!" Ophelia sanoi ilme vakavana, kääntyi ja lähti raahaamaan tätä sitten perässään.
"Mitä!? Ettekö te halunneetkaan minusta eroon niin pian kuin mahdollista!?" Aaron ärähti takaisin, hämmästyneenä siitä että Ophelia oli tosiaankin tarttunut häntä ranteesta ja antoi nyt itsensä olla tämän raahattavana.
"Halusimme, mutta silti!" Ophelia vastasi lyhyehköksi kävellessään jo pitkin käytävää, saapuen lopulta oleskeluhuoneeseen missä kaikki muut olivat.
Aaron oli vain murahtanut jotain vastaukseksi, pidellen katseensa sivulle maassa kun he saapuivat oleskeluhuoneen puolelle, jossa Tomtom, Black ja Lily olivat. "Herra Tomtom, ennenkuin lähdette, Aaron haluaisi sanoa jotain." Ophelia sanoi, saaden Aaronin hätkähtämään, mitä pirua tällä oli mielessään!?
"Aaron?" Ophelia sanoi katsahtaen tähän olkansa yli ja tämä vastasi tälle katsomalla tätä tympääntyneesti takaisin. Sitten Ophelia puristi otettaan tämän ranteesta, saaden Aaronin muistamaan jo kertaalleen poskeensa saaneen läimäytyksen ja syyn miksi oli sen saanut. Aaron mutisi jotain hetken aikaa, riuhtaisi kätensä sitten Ophelian otteesta ja vaikka jokainen askel tuntuikin epämukavalta, hän käveli nojatuolilla istuvan Lilyn eteen, katsoen alas tähän ärtyneen että hermostuneen näköisenä, vilkaisten sitten Opheliaan joka ei tehnyt elettäkään mitään tehdäkseen ja katsahti siis takaisin Lilyyn.
"An...teeksi..." Aaron sai juuri ja juuri jännittyneestä ilmapiiristä pitkin hampain sanottua, mutta ei pitämään katsettansa Lilyssä ja vilkaisi yrityksensä jälkeen yli kulmiena takaisin Opheliaan, kelpaako? Kyllä se olisi kai Ophelian puolesta kelvannut, mutta päätti nyt kuitenkin katsomaan tätä tuimasti takaisin, kyllä tämä parempaankin pystyi.
"Äh... Oli... typerää nauraa vain harkitsemattomuuteni takia... Eikä minun ollut tarkoitus loukata, joten anteeksi..." Aaron yritti uudelleen, kulmat yhä kurtussa ja katse suurimmaksi osassa lattiaa päin, Lilyyn hän ei kyennyt kuitenkaan pyyntönsä aikana katsomaan, mutta tätä nöyrempää Aaronilta oli turha odottaa.
//....*ojentaa konssua*//
Viimeksi muokannut
Ivy päivämäärä 08 Touko 2008, 15:01, muokattu yhteensä 1 kerran