Kirjoittaja Ivy » 06 Joulu 2007, 21:34
Ophelia
Ophelia kuunteli Blackin tarinaa kuten Black oli kuunnellut hänen. Hän katsoi tätä miettien, hän ymmärsi nyt Blackin vihan jumalaa kohtaan, jumala oli kyllä eri mitä hänen eikä hän ollut kuullut heidän jumalastaan koskaan.
"En ole koskaan kuullut jumalstasi ja saatan kuulostaa nyt itsekkäältä, mutta olen iloinen etten ole koskaan kuullutkaan." Ophelia sanoi, ehkä hieman vihaisella äänensävyllä.
Hän pisti kätensä taskuun (kyllä, siellä on pieni tasku) ja otti sieltä kirjan,
paljon pienikokoisemman kuin Blackin loitsukirja. Hän piteli sitä käsissään ja jatkoi saarnaansa.
"Minun jumalani, joka minut pelasti on lempeä ja armollinen. En ymmärrä jumalaasi joka edusti ylimystöä, sotaa, viisautta ja kuolemaa. Minun jumalani edustaa elämää, kauneutta ja kaikkea hyvää." Ophelia sanoi, hän saattoi kuulostaa vain hölmöltä pikkutytöltä joka ei ole kokenut mitään pahaa elämässän, mutta hän oli ihan vakavissaan, vaikka hänen hymynsä piettikin sen. Hän uskalsi hymyillä kohti Blackia, johtuikohan se siitä että hän tunsi tämän paremmin vaiko jostain muusta. Ophelia avasi pienen kirjan kädessään ja etsi sieltä tietyn sivun, hän tiesi juuri mistä etsiä ja hän lausahti.
"Tiedätkö tarinan kadonneesta lampaasta? Oletetaan että lampaat olivat ihmisiä ja paimen joka heitä laidunsi oli jumala. Lampaita on joskus vaikea pitää koossa, ja siksi jotkut niistä saattavat lähteä harhailemaan omille teillensä, paimen tosin löysi heidät aina yksi toisensa jälkeen, mutta jotkut lampaat saattoivat jo olla menneitä sudelle, se tarkoitti ettei se lammas joka oli saanut surmansa sudelta, voisi enää palata takaisin muiden lampaiden luokse." Hän sulki kirjan ja ojensi sen kohti Blackia
"Minäkin menetin rakkaimpani vaikka jumala oli läsnä kaiken aikaan, aivan kuten sinä. Se kuulostaa nyt julmalta, mutta opein että vanhempani ovat nyt paremmassa paikassa, jumalan vierellä taivaassa. Jumala on olemassa, hän asustaa sydänmissämme, en osaa itse hyvin selittää asioita sanoin, mutta ehkä ymmärrät myös kantaani jos viitsi lukea tämän!"
Ophelia seisoi siinä kädet ojossa kohti Blackia pidellen pientä kirjaa nimeltä raamattu, hän oli puristanut silmänsä kiinni ja hänen sydänmensä pomppi taas tuhatta ja sataa, hän oli uskaltanut uhmata Blackia ja tämän takia pieni pelko onnistui taas valtaamaan hänet.
"Sinä Black saatat olla kadonnut lammas". Ophelia sanoi viimein ääni väristen ja odotteli mitä Black tekisi seuraavaksi.
//*Kaivaa raamatun esiin...* Ja mä näin vaivaa toho saarnaan! Eipäs etitä porsaanreikiä!//
Viimeksi muokannut
Ivy päivämäärä 06 Joulu 2007, 21:57, muokattu yhteensä 1 kerran