Kirjoittaja suskari » 25 Huhti 2009, 13:32
Kalmankoira
Menee ohi vai? Meinisi jo vähän vauhdilla, tai kohta voisi olla ruumiita. Hänenkin pinnalla oli rajansa ja kun se katkeaa tuhot ovat aikamoiset ja sitten saataisiinkin selitellä kuninkaalle. Tuskin hyvällä katsoisi.
Ei häntä olisikaan oikeasti kiinnostanut mitä Black oli puuhaillut päivällä, mutta kunhan halusi olla edes hieman ystävällisemmän oloinen. Tai olihan hän nyt kun Black sen tuntui sallivan.
Linna tosiaan oli kuin kuollut muutamaa työntekijää lukuun ottamatta, sekä vartijaa. Kaikki melkeinpä nukkumassa tai ainakin käymässä ja hän vasta herännyt.... jotenkin nurinkurista. Ja hän ei kyllä vielläkään tajunnut mitä kuningas hyötyä hänestä edes oli kokonaisuudessa kun hänhän kykeni liikkumaan vain auringon laskettua tai vaihtoehtoisesti pilvisellä säällä, mutta ei hän päivällä koskaan jaksanut ulos lähteä. Silloin hän nukkui "yö uniaan" kun muut olivat hereillä.
Hänestä ei ole onneksi viellä lähtenyt kulkemaan erikoisempia huhuja täällä, mutta siellä missä hänet tunnetaan ja tiedettiin oli monenlaisia huhuja. Häntä on kutsuttu hiljaiseksi kuolemaksi ja vain sen takia, että hän tappoi ja katoisi kuin usva. Sitten hänen koira muodostaan on lähtenyt liikkeelle paljonkin huhuja... Jotkut uskovat että hänen näkemisensä ennustaa tasa varmaa kuolemaa ja siintäkin huhuista on monia muunnoksia. Voi ihmis parkoja ja niiden vilkasta mielikuvitusta.
Black johdatti Kalmaa linnan alimpaan kerroksiin, joissa luonnollisesti tyrmät sijaitsivat. Ilmakin alkoi muuttumaan huomattavasti kylmemmäksi ja muutenkin täällä oli karumpaa muuhun linnaan verrattuna, mutta pimeys tuntui vain päin vastoin oikein kotoisalta.
"Pimeys on paras kaverini." Kalma hymähti pienesti omalle vitsilleen. Kyllä pimeys oli hänen paras ystävänsä ja hän näki jopa säkki pimeassä eteensä ilman ongelmia. Hän sitten rakasti pimeyttä.
Kalmakaan ei pahemmin kiinnittänyt mitään näiden vanki parkojen tuskan ujelluksiaan ja valituksiin, jos kyse olisi ollut jostakin tutusta niin ehkä sitten olisi voitukkin myötätuntoa tuntea. Mutta eipä ollut kukaan tuttu täällä, joten hauskaa vain pitämään. Lopulta päästiin tyrmiin vievään käytävään ja vartijatkin siirtyivät mielihyvin sivuun. "Heikko hermoiset..." Kalma mumisi itsekseen pienesti hymyillen.
Blackn seuraava kehotus taas oli Kalmalle maailman ihanin kehotus, kuin lapselle olisi antanut luvan astua karkkikauppaan ja syödä kaiken mitä tahtoi ja jaksoi. Ei perkele, nyt hän oli taivaassa! Ja Kalman silmissä kyllä paistoi innokkuus päästä riehumaan. Viimekerrasta olikin pitkä aika. Oikeastaan viime kerta oli ollut kuin hän oli kunkun kimppuun käynnyt. Sen jälkeen ei oltukkaan.
Kalma ei suinkaan astunut siihen ensinmäiseen häkkiin vaan lähti etsimään parempaa. Hän halusi mahdollisimman hyvä kuntoisen vangin, sillä luita ja nahkaa ei ollut hirveän kiva syödä. Oli kokemusta kun nälkäisenä oli syöty nälkä kuoleman partaalla oleva nuorukainen. Ei ollut hyvää... Jonkin matkaa käveltyään mies pysähtyi yhden häkin oven eteen ja avasi sen lukon kynnen kanssa tiirikoimalla. Ei jaksanut avainta pyydellä. Ovi avattiin ja Kalma astui sisään kohdaten tuon lattialla uinuva herran. Selkä oli täynnä ruoskimis jälkiä, joten tuota oltiin ilmiesesti kidutettu tässä lähi päivinä. No nyt tuo saisi loppunsa kärsimyksille hänen kauttaan pienen leikkimisen jälkeen. Kalma astui lähemmäs tuota miestä ja potkasi tuota muutaman kerran kylkeen kevyesti että tuo heräisi. Nukkuvaa oli tylsä kiduttaa. Mies heräsi laiskan puoleisesti, mutta ennenkuin tuo ehti edes kunnolla herätä huomasi tuo roikkuvansa riveleistä Kalman otteessa kasvotusten. "Tere... Olen tämän talon uusi teloittaja ja voin sanoa että olen hieman huono lopettamaan nopeasti." Kalma naurahti käheästi ja päästi irti miehestä, mutta ennenkuin tuo edes ehti pudota maahan Kalma potkasi tuolta ilmat pihalle ja sitten tuo sai vasta kaatua maahan henkeään haukkoen. Kalma tapitti toista kylmin kasvoin hetken aikaa ja kun tuo viimein alkoi kampeamaan itseään ylös sai tuo uuden tällin jalasta pamahtaen tyrmän seinään niin että siihen tuli lommo... Ehkä liikaa voimaa? Mutta onneksi tuo herra näytti olevan viellä hengissä ja yritti vielläkin ylös. ...Kalma antoikin miehen nousta ylös ja tuo hyökkäsi yrittäen lyödä Kalmaa kasvoihin. Tso, tso hän ei enempää halunnut kasvojensa tuhoutuvan. Isku rinta kehän alle olevaan pallea lihakseen ja hyökkäys pysähtyi samalla kun ilmat lensivät jälleen ulos tuolta mieheltä. "Ymmärrä jo... Ihminen ei voi koskaan yksin tappaa hirviötä." Kalma sanoi kasvoille levitessä saatanallinen virne, joka ennusti kaikkea muuta kuin hyvää. Kalma nosti toisen vapaan kätensä ja pamautti kädellään tuon miehen kasvoihin kynsiensä kera. Mies lensi taas mukavasti pitkin selliä kasvot auki ja näytti toinen silmäkin puhjeneen samalla. Ja jälleen vanki parka yritti päästä ylös, mutta voimat näköjään loppuivat. Viimeistelyn aika. Kalma käveli rennosti miehen luokse ja kyykistyi tämän eteen hymyillen. "Leikitäänkö? Minä olen koira ja sinä koiranruokaa." Kalman sanat saivat miehen säpäshtämään ja tuo olisi varmasti juossut nyt karkuun jos olisi enää kyennyt. Luita oli varmaan mennyt muutama poikki. Kalma lipasi huuliaan ja vaihtoi mutonsa koiraksi hyökäten tuon miehen päälle raadellen ja repien tuota niin kauan kunnes tuskan huudot loppuivat viimein. Olisi aika ruokailla. Senät olivat tahriutuneet vereen ja samoin Kalma itsekkin, mutta pikku vika se. Koira upotti hampaansa miehen lihaa käyden vain kaiken rauhassa syömään tuota miestä. Kerrankin sai syödä rauhassa ilman keskeytyksiä. Muut vangit taas kuuluivat heränneen ja kuuluivat suputtelevan jotakin keskenään äskeisestä metakasta.