Kirjoittaja suskari » 02 Huhti 2009, 20:51
Kalmankoira
Kalma vain nyökkäsi pienesti Blackin vastaukselle siintä, että se tuon Tomo-mikä lie jälleen liikkui missä milloinkin. Vaeltaja tyyppiä siis? Heh... Hänkin, mutta oli nyt päättänyt asettua hetkeksi aikaa tähän saaren pahaiselle, tai ainakin niin pitkäksi aikaa kun kaikki pysyisi kasassa, eikä karkaisi käsistä. Niin oli käynnyt useammin kuin kerran.
"Thanks..." Kalma kiitti Blackiä (ihme kyllä) tuon suostumuksesta, että hän saisi riehua vankilassa miten haluaisi ja niin paljon kuin sielu sietäisi. Ai että hän tulisi nauttimaan siintä niin paljon... Vesi herahti jo melkein kielelle näiden kauniiden ajatusten saattelemana, kun hän pääsisi syömään lihaa ja repimään jotakin kappaleiksi.
"Meinaatko että minä todellakin välittäsin jokun friikin hengestä, jota en edes tunne? HAH! Sellaiset saavatkin kuolla kauttani!" Kalma naurahti Blackin sanoille, vaikkei tuo ihan noin ollutkaan väittänyt, mutta saattoihan tuo noin ajatellakkin.
Blackin alkaessa äkisti puhumaan siintä, ettei pelko suinkaan ole vahvin ase ihmisiä vastaan nosti Kalma aavistuksen toista kulmaansa, mutta naurahti sitten leppoisasti. "Meneehän se noinkin, mutta kuten sanoin jos pelkoa osaa käsitellä siintä voi muokata pelottavan aseen ja puolustuksen... Kuninkaan kansa? Kukaan täys järkinen ei uskaltaisi hyökätä kuninkaan ja tämän joukkojen päälle noin vain, ei edes paljon puhutut haltijat. Eikös? Aivan, kuningas pitää kansaansa teloituksilla pelon vallassa, etteivät nuo alkaisi kapinoimaan häntä vastaan. ...Niin se pelon käyttäminen toimii, mutta ainoa huono puoli on se että pelko on kaksi teräinen miekka." Kalma piti pienen puheen Blackille ihan huvikseen ja kuullakseen mitä mieltä tuo oli asian kanssa. Kerrankin järkevää seuraa, jonka kanssa voisisi puhua.
"Aivan, rakkaus ja lähinmäisistään välittäminen... Ja se joka siihen lankeaa ei pääse enää pois ja loppu peleissä olet valmis uhraamaan henkesi rakkaimpiesi puolesta kunhan nuo saisivat elää. Voi noita ihmis raasuja..." Kalma lisäsi viellä ja naurahti lopun vain omaa julmuuttaan, vaikka itsekkin on langennut tuohon samaan kuoppaan usemmin kuin kerran, mutta verenhimonsa takia tappanut yli puolet ystävistään... Hänen sydämmensä oli täynnä arpia menneisyydestä ja ystävien kuolemista. Ja pelkästään niiden puheeksi otto sattui häneen.
"Noh äläs turhia hoppuile ilta on viellä nuori..." Kalma naurahti julmahkosti Blackille ja halusi olla ihan tahalleen ärsyttävä tuota kohtaan. "Onko noillla antamillasi lääkkeillä mitään sivu vaikutuksia?" Kalma kysyi sitten vakavoituen kuin katkasijasta painamalla.
Kalma hiljeni sitten hetkeksi aikaa jääden tapittamaan Blackia silmiin, tuon verenpuanisiin silmiin. "Saatan mennä nyt ehkä yksityskohtaisiin asioihin, mutta miksi kuninkaan vierellä ja oikeana kätenä on puoliverinen, eikä ihminen kuten voisi olettaa?" Tämä kysymys oli kiusannut häntä jo pidemmän aikaan ja hänellä oli käynnyt mielessä kysyä tuota kuninkaalta, mutta tuo nyt tuskin tietäisi. Joten kysytään sitten velholta ihan henkilökohtaisesti.