Pääsy kielletty! || Aksu kera Henryn

Kuninkaan velhon, Blackin, asunto. Tämä pieni mökin tapainen asunto on täynnä kaikkea mitä velholta voi odottaa, taika tavaroita. Tänne voit tulla kysymään apua kaikkein vaikeimpiinkin asioihin, tosin se on toinen asia suostuuko velho auttamaan. Mökki on melko pieni ja pimeä, ikkunat ovat pieniä ja niistä ei paljoa valoa tule. Huoneistoon kuuluu keittiö, makuuhuone, oleskeluhuone ja komero. Oleskelu huone on ensimmäinen huone mihin tulet kun astut sisään isosta puuovesta.
Lisäksi mökki sisältää salakäytävän, jonka rakentamiseen velho on käyttänyt taikuutta. Salakäytävän ovi muistuttaa tavallista komeron ovea, mutta sen takaa aukeaa suuri, pitkä käytävä joka on täynnä ovia...

Valvojat: Crimson, Aksutar

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Joulu 2009, 21:12

Black, Lily

Black ei enää pahemmin huomioinut Kalman saatika Ophelian puheita, sillä oli turhankin innoissaan nuoresta vaimostaan. Olihan se aika karua, ajatellen että Lily oli vasta alta kaksikymmen kesäinen, kun Black taas veteli jo viittäkymppiä. Sairasta? Eeei. Olihan niitä nuoria naisia naitettu ikälopuille miehille jo monia kertoja. Sitäpaitsi Black näytti yhä nuorekkaalta, joten kukaan ei valittanut.. ainakaan usein.
Lily oli vihdoista viimein saanut vaatteet niskaansa ja hiippaillut taitavasti hiljaisia käytäviä pitkin pihalle, kenenkään huomaamatta. Ja vaikka joku olisi huomannutkin, Lily olisi vain sanonut menevänsä velhon luo ja asia olisi ollut sillä selvä.
Loogisestikkaan Black ja varsinkaan Lily eivät kuulleet Ophelian ja Kalman puheita, mutta juuri sillä hetkellä kumpaakaan se ei olisi voinut kiinnostaa pätkääkään. Ilkeää? Ei, toisinaan vain toisten ihmisten seura kiinnosti enemmän mitä toisten.

Pariskunta väitteli aikansa lumessa pötkötellen - Lily alla, Black yllä (velho oli muuttanut muotonsa takaisin ihmiseksi) - kunnes Lily sai oman tahtonsa läpi ja Black suostui näyttämään prinsessalle jälleen kerran pitkät, valkeat hiuksensa. Känni päissä Blackiä oli helppo yllyttää ja suostutella.
Vielä hetken kaksikko kuherteli lumessa - humalassa kun pakkanenkaan ei tuntunut missään - kunnes Black kertoi Kalman - eli Jackin - ja Ophelian olevan paikalla myös. Siitäkös Lily riemastui ja työnsi velhon pois päältään, lähtien sitten iloisesti hypellen suuntaan josta Black hänen kimppuunsa oli hypännyt. Velho kompuroi ylös lumesta ja lähti sitten prinsessan perään.

"O-PHELI-AAA!" Lily huudahti saadessaan pikku papittaren näkökenttäänsä.
Lily puolestaan oli sekava, mutta aina yhtä hurmaava näky. Prinsessa oli yltäpäältä lumessa ja hiukset aivan sekaisin, mutta silti tuon kasvoilla oli se aina yhtä lempeä, kaunis ja lämmin hymy. Mitä nyt vähän hiprakanoloinen ilme kasvoilla. Mutta Black oli heistä se joka oli enemmän humalassa.
"Sinunhan pitäisi olla jo nukkumassa! Mitä sinä täällä pihalla teet? Ja hyvää huomenta sinulle, Jack" Lily kysyi, samalla kun Black saapui hiuksiaan sukien paikalle.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 10 Joulu 2009, 16:51

Ophelia

Vai niin Ophelia kerkesi vastata yhä hymyillen lempeästi ja tunsi kuinka pureva pakkanen nakersi hänen poskiaan punaisiksi. Sitten Jack, ilman mitään ennakko varoitusta muutti muotoaan ihmiseksi Tai ainakin ihmismäisemmäksi sillä tämän toinen silmä yhä hehkui punaisuuttaan ja tästä löytyi muitakin poikkeavaisuuksia normaaliin ihmiseen nähden. Ophelia otti vaistonvaraisesti puoli askelta taemmas tämän jäädessä vain noin askeleen päästä hänestä ja kertoi että koira muoto olisi hänen todellinen muotonsa.
Papitar ei kehdannut sanoa mitään vaan seisoi ennemmin jäykkänä paikallaan, puristaen lyhtyä vasten rintakehäänsä. Hän ei haluaisi olla ennakkoluuloinen, mutta varovaisuus ei ollut pahasta, ei edes Blackin kohdalla vaikka hän jo tunsikin tämän.
Ophelia kääntyi katsomaan pian Jackin jälkeen pimeyteen, vaikkei todellakaan nähnyt kauaksi, mutta nyökkäsi kuitenkin siihen mitä Jack sanoi, näiden paluuseen ja pian Opheliakin tahtoi luottaa.

Hetken hiljaisuuden jälkeen Ophelia katsahti huokaisten lyhtyynsä, tuikku oli varmasti märkä eikä hänellä ollut tulitikkujakaan, pitäisi varmaan pyytää Blackia sytyttämään lyhty hänelle
Papitar lähti jo tonkimaan tuikkua lyhdystä, mutta kuuli nimensä huudettavan ja saatuaan katseensa nostettua tutun ääneen suuntaan, hänen leukansa loksahti auki.
LILY! Ophelia huudahti ja otti pari juoksuaskelta lumihangen läpi tämän luokse ja lähti pudistelemaan lumia tämän takista sillä prinsessasta näkyi ja kauas ettei tämä välittänyt huurupäissään edustavasta kunnostaan ollenkaan.
Niin pitäisi sinunkin Lily olla! Ophelia vastasi saatuaan suurimman osan pois ja katsoi Lilyä sitten huolestuneena, ollen samalla epävarma olisiko hänen pitänyt olla huolissaan vai ei prinsessan tekemisistä.
Niin olisin minäkin, mutta en saanut iltarukoustani loppuun lausuttua metakan takia joten tulin tarkistamaan mikä oli, mutten olisi ikinä uskonut törmääväni sinuun täällä! Ophelia vastasi tarkemmin ja vilkaisi sitten Jackiin. Lilykin tunsi Jackin? Kuinkakohan kauan, oli papittaren seuraava kysymys, muttei kehdannut alkaa kysellä.
Lilyy... Mikä sai sinut päättämään lähteä vielä ulos noin juovuspäissä? Ophelia kysyi katsahtaen takaisin Lilyyn, uskoen ettei asia ollut vakava niin kauan kun prinsessa ei tekisi sitä surun takia.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 10 Joulu 2009, 17:50

Kalmankoira

Papitarhan pelkäsi häntä.. Eihän hän ole käyttäytynyt tuota kohtaan missään välissä agresiivisesti, vaikkakin pois työntävästi. Ei voi mitään jos epäili ihmisiä kaikessa, olivat kuinka ystävällisiä tahansa.
Kalma nosti katseensa huudahduksen kuullessaan ja näki Lilyn juoksevan kohden.. hyvin, nuhruisen näköisenä ja haisi itsekkin alkoholille jos jonkin verran. Mutta Kalma ei edelleenkään sitä kyseenalaistamaan. Ei ennen kuin tuo riistäytyisi käsistä täydellisesti, sitten hän saattaisi puuttua. Vaikka epäilikin ettei tuollaista varmasti tapahtuisi koskaan. Olisi se kyllä aika koomista... Mutta olihan alkoholi ihmisen pahin vihollinen, sihen jäi helposti koukkuun ja rappeutui sen mukana pikku hiljaa. Tuhosi itseään.
No Ophelia meni sitten Lilyn luokse pyyhkimään tuota lumesta ja muutenkin saarnaamaan tuolle kaikesta turhasta.
"Saahan sitä välillä pitää hauskaa.." Kalma huomautti papitattarelle. "ja näyttää tilanne ihan hallinnassa olevan." Kalma lisäsi hymähtäen pienesti, kunnes se kairiutui pois murto-osan sekunnissa kun aavekoira sai silmiinsä tuon vaalea tukkaisen herran- Blackin siis. Aikailematta yhtään Kalma otti ja veti tylysti jalkajousensa esille ja tunnistamatta velhoa ollenkaan Kalma laukasi kuusi nuolta perän jälkeen kohti Blackiä- jota Kalma luuli haltiaksi. Nuolet oli tähdätty tarkasti rintaan ja mahan alueille..
Niin Kalma oli sekoittanut Blackin pahasti haltiaan tuon hiuksien takia, jotka saivat tuon muistuttamaan haltiaa liiankin hyvin. Kalma jätti jalkajousi kätensä vakakaaksi laskematta sitä milliäkään ja tuijotti vakavana, sekä odottavasti että olivatko nuolet tehneet tehtävänsä.

//Tulipas lyhyt, mutta jatkuu ^^`//
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2009, 07:52

Black, Lily

Lily vain hymyili Ophelian alkaessa paasaamaan siitä, kuinka Prinsessankin pitäisi olla jo nukkumassa. Eihän vielä ollut edes keskiyö! No, olihan se totta että prinsessan pitäisi olla jo koisimassa, mutta kerrankos jos toisenkin sitä piti hauskaa. Ei elämä ollut niin tylsää ja synkkää, vaikka sodan uhan alla elettiinkin.
"Jack puhuu asiaa" Lily huomautti kesken Ophelian paasauksen "Saahan sitä välillä pitää hauskaa!"
Ophelia kertoi, että oli tullut pihalle tarkistamaan metakan alkuperän, kun ei huudolta ollut saanut rukoiltua. Lily naurahti pienesti, hänellä ei ollut harmainta aavistustakaan mistä metakasta Ophelia puhui.. ei hän ollut kuullut sitä linnan sisälle.
"Ei minun tarkoitus ollut tulla pihalle.. vain hilpaista pihamaan poikki Blackin talolle. Ajattelimme viettää yön siellä, jotta saisimme nukkua aamulla rauhassa. Tiedät että kamarineidot ovat heti aamusta liikkeellä, eikä Black heistä pahemmin perust--- ÄLÄ!" Lily selitti, mutta keskeytti lopun lauseestaan nähdessään Jackin aikeet.

Kyllä Lily osasi arvata - vaikka huppelissa olikin - että Jack oli ilmiselvästi erehtynyt Blackistä. Kyllähän itse kuningaskin oli aikanaan katsonut pitkään neuvonantajaansa, kun näki tuon hiukset.
Kuitenkin - kuten olettaa saattoi - Jack oli Lilyn suuta nopeampi ja ampui nuolensa ennen kuin kukaan pahemmin ehti selittämään mitään. Lily päästi huudahduskiljaisu välimuodon, samalla kun kääntyi kohti Blackiä, joka oli Kalman tähtäimessä.
Black oli onnellisen tietämätön Kalman pikku erehdyksestä siihen asti, kunnes kuuli Lilyn huudahdukset ja nosti katseensa ylös. Velholla ei mennyt edes murtosekunttia reagoida nuoliin.. tai no, sillä toisella puolella ei mennyt.
Ennen kuin nuolet ehtivät osua kohteeseensa, valtavan voimakas tuulenpuuska tempaisi niiden kurssin ylemmäs. Seuraavaksi tuli sininen, kirkas liekki valli, joka poltti nuolet poroksi alta aikayksikön.
Tuon hetken ajan, kun Black käytti voimakkaampaa taikuutta, velhon silmät olivat kirkkaan punaiset ja kasvoilla ilkeä virne. Se toinen puoli oli paikalla ja sen pystyi jo tavallinen ihminenkin aistimaan. Ilma tuntui raskaammalta, kylmemmältä ja masentavammalta. Kuin pelkkä olotila olisi saanut toiset kuolemaan pois.
Black - jos tuota olentoa sillä nimellä saattoi kutsua juuri nyt - kohotti kasvonsa poroksi palaneista nuolista kolmikkoon, virnuillen, silmät suorastaan palaen.

Lily oli astetta järkyttyneempi äskeisestä, mutta onneksi tilanteesta oli selvitty vain säikähdyksellä.. vai oliko?
Tuo virnuileva otus ei näyttänyt yhtään ystävälliseltä, saatika sitten Blackiltä ollenkaan. Näin Lilyn hämäränäkökyvyllä - mikä siis oli surkea - erotti vain tumman, pitkähiuksisen hahmon ja tämän silmät ja ilkeän virneen.
Kuitenkaan Lily ei jäänyt tumut suorina seisomaan lumeen, vaan hetken "järkytykseltään" lähti juoksemaan Blackin luo. Liekö vain tyhmyyttä vai kännipäisyyttä, tyhmältähän se kuulosti.
Ennen kuin Black - Tai Seth, kuka ikinä puikoissa olikaan - ehti reagoida prinsessan liikkeeseen, tyttö oli jo kietaissut kätensä velhon kaulan ympäri ja roikkui siinä kuin hukkuva oljenkorressa. Hetken näytti siltä että velho olisi repinyt tytön kappaleiksi, mutta tuo sulki silmänsä, seisoi hetken paikoillaan, kunnes kietoi kätensä Lilyn ympärille, näyttäen täysin tyyneltä ja rauhalliselta. Kliseistähän se oli, että rakkaus palautti hirviön ennalleen, mutta niin kävi muuallakin kuin vain saduissa.

// Lyhyet vastaukset on <3
ja pahoittelen mahd. epäselvyyttä, nopea selitteisyyttä, muuten vaan paskaa tekstiä, mutta eilen kirjotin kympillä ja sitten teksti katosi kun kone tilttas -> tänään kirjotin ulkomuistista uudestaan. Se niistä selityksistä, jatkuu
ÄÄÄHÄHÄÄHÄHÄHÄÄÄÄ pitkä >8P //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Joulu 2009, 19:16

Ophelia

Papitar ei vastannut mitään Jackin ja Lilyn puolustelulle että saisihan sitä joskus hauskaakin pitää. Kaipa tuo sitten hyvä asia, mitään vakavaa ei siis ollut tekeillä, mutta hän ei silti ollut menossa nukkumaan ennen kuin oli varma Lilynkin menneen. Ophelia päästi itsestään pienen henkäyksen kuin ei olisi koko tuon aikana uskaltanut hengittää ja hymyili sitten pienesti Lilylle joka kertoi miksi hän oli ylipäätänsä sitten pihalla tähän aikaan yöstä. Kaikki päättyi tosin Lilyn kiljahdukseen joka sai Ophelian säpsähtämään pahemman kerran ja kääntymään nähdäkseen kuinka Jack oli vetänyt aseen esiin ja ampui nyt nuolia kohti Blackia. Kaikki tapahtui niin nopeasti, ettei papitar kerinnyt kun heittämään kasvonsa kämmeniinsä ja kiljumaan, tuntien velhon nostattaman tuulenpuskan hiuksissaan ja nähden valonvälähdyksiä silmäkulmistaan.
Vasta sitten kun tuli täysin hiljaista, Ophelia uskaltautui katsomaan mitä oli tapahtunut Black, joka oli luojan kiitos ehtinyt puolustautumaan, mutta näytti hänen silmissään nyt tuhannen kertaa pelottavammalta kuin mitä Jack. Tuon ilkeän virneen papitar tunnisti liiankin hyvin, tämä ei ollut oma itsensä!
Black Lily EIH! Ophelia parkaisi Lilyn lähtiessä juoksuun Blackin luo ja halasi tätä!
Ophelia sulki jälleen kerran silmänsä, mutta risti kätensä ja rukoili ettei Black repisi Lilyä kappaleiksi kuten alussa näytti niin uhota, mutta rauhoittui sitten ja halasi Lilyä pian takaisin.

Papitar valahti polvilleen ja puristi kaulallaan olevaa ristiä, hengitellen rauhallisesti saadakseen sydämenlyöntinsä tasaantumaan. Se oli liian lähellä. Pitäisikö Ophelian olla nyt kiitollinen Lilyn juopuneisuudesta että oli mennyt uskaltamaan halaamaan velhoa niin kriittisessä tilanteessa?
Sitten Ophelia vakavoitui, nousi jaloilleen ja asteli Jackin luokse riistäen jalkajousen kaksin käsin tältä ja nyrpisti tälle niin hyvin kuin osasi.
Tämä olisi voinut juuri tappaa meidät kaikki! Papitar ärähti painostaen sanaa mitä tarkoitti jalkajousta ja ei tehnyt nyt elettäkään antaakseen sitä takaisin. Sitten, antamatta Jackille varaa puolustuksen sanaan, Ophelia otti pari askelta taaksepäin ja pinkaisi juoksuun Lilyn ja Blackin luokse, pysähtyen näistä sivuun ja katsoi ylös velhon kasvoihin.
Oletko... Oletko kunnossa? Ophelia kysyi selvästi huolestuneena tästä ja huohotti todeten, ettei niinkään painavan aseen kanssa ollut helppo juosta.

//Paska teksti sulta on sula mahdottomuus.....//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Joulu 2009, 19:56

Kalmankoira

Kalma tajusi joten kuten kenen kimppuun oli mennyt hyökkäämään, kun Black teki tuulen puuskan joka ohjasi nuolet raiteiltaan ja kärvensi ne tuhkaksi. Oliko tuo Black? Kalma tappeli mielessään ja oli muutaman sekunnin kahden vaiheilla ettei ampuisi vielä toistakin satsia velhon päälle, mutta vasta huomatessaan velhon silmät. Verenpunaisena hehkuvat silmät ja aistiessaan tuon tutuksi käynneen synkän auran Kalma sai täydellisen varmistuksen siintä, että tuo oli Black. Eikä Kalma ollut yhtään iloinen asiasta, oikeastaan hyvin järkyttynyt että oli mennyt hyökkäämään oman ystävänsä- sekä isäntänsä- kimppuun tuolla tavalla. Pettymys itseensä, nolostus, häpeä ja järkytys paistoi aavekoiran kasvoilta kun tuo laski ase kättään alemmas, joka värisi hieman. Niin järkyttynyt Kalma oli teostaan..

Kalma jäi tuijotti hiljaa tyhjän näköisenä eteensä keksimättä mitään sanottavaa, eikä paljoa kiinnittänyt enää huomiota siihen että Lily meni halauksellaan pelastamaan kolmikon vielä pahemmalta pahalta, kuin hänen pikku vahinko. Ei hän tahallaan, hän ei satuttaisi velhoa koskaan ilman järkevää syytä.
Kalma säpsähti hereille sekaisin olevista ajatuksistaan kun Ophelia tuli ja repäsi jalkajousen pois aavekoiran käsistä ja huusi, että hän olisi voinut tappaa tuolla kaikki. Ei.. ei hän nyt sellaista tekisi ilman syytä, ei hän niin paha ollut. Mutta ennen kuin Kalma mitään vastaan väittämään papitar oli jo mennyt Blackin luokse hänen jalkajousi mukanaan ja kysellen tuon vointia. Kalma ei liikkunut minnekkään, kunhan tuijotti Blackiä, Lilyä ja Opheliaa hiljaa uskaltamatta sanaakaan sanoa, ihan kuin ne olisivat voinneet satuttaa jota kuta. Eniten Kalma kyllä pelkäsi, että saisi huutoja ja huutia, sekä jonkin sortin porttikiellon tänne.. tai Black päättäisi hänet muuten vain mukiloida puolikuolleeksi yksin tai porukalla ja sitten käskeä häntä painumaan hiiteen. Mistä Kalma tuollaista päähänsä saanut? No hän sattui omaamaan aika huonoja kokemuksia jos oli mennyt tekemään jotakin pahasti väärin ja yleensä hänet oli sen jälkeen hakattu maahan niin hienosti, ettei ylös enää ihan helposti päässyt. Kyllä sellainen jälkensä jättää.
Kalma olisi tehnyt mieli vain juosta karkuun kuin kapinen kuja rakki tässä tilanteessa. Hän oli pettänyt velhon luottamuksen tyystin, taas.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Joulu 2009, 20:57

Black, Lily

Black näytti sen hetken rauhalliselta, kunnes puristi silmiään yhä tiukemmin kiinni ja painoi kyntensä Lilyn selkää vasten. Lily kuitenkin oli tottunut Blackin "pikku" rutistuksiin, eikä hän pahemmin tuntenut tuon kynsiä takin ja mekon läpi.. varsinkaan näin humalassa. Lily päästi irti Blackistä, joka piti silmiään yhä kiinni, aivan kuin lapsi joka ei halunnut tarkistaa, oliko sängyn alla mörköjä vai ei. Lily taas kääntyi Opheliaa ja Jackia kohden, Ophelian vetäistessä Jackin jalkajousen tuon kädestä. Sitten Jack saikin mäkätykset äskeisestä tempauksestaan. Lily mutristi pienesti suutaan, mutta ei sanonut vielä mitään. Ei se Jackin vika ollut.. kaikki erehtyivät joskus, vaikkakin nyt se erehdys oli koitua toisen kuolemaksi.
Ophelia kipittikin sitten Blackin ja Lilyn luo, kysellen Blackin vointia. Velho ei vastannut heti mitään, pursiti vain nyrkkejään ja silmiään kiinni, kunnes rentoutui. Black avasi silmänsä ja vilkaisi heti ensimmäiseksi Kalmaan, sivuuttaen Ophelian ystävällisen kysymyksen tyystin.

"HULLUKO OLET?!" Black karjaisi heti ensimmäisenä lähtien kävelemään kohti Kalmaan.
"taitaa hän kunnossa olla.." Lily totesi ohimenne papittarelle, samalla kun itse lähti velhon perään.
"Olisit voinut tappaa jonkun! Minut, hyvällä tuurilla Lilyn tai Ophelian, mikäli nuo eteen olisivat hypänneet!" Velho jatkoi päästyään lähemmäksi Kalmaa.
"SE olisi ollut meidän omaa vikamme, Ei hänen!" Lily huudahti kompuroidessaan Blackin ja Kalman väliin, kasvot kohti velhoa.
"Hän se nuolet ampui"
"Tiedät että monet ovat erehtyneet luulemaan sinua haltiaksi hiustesi kanssa! Sitäpaitsi sinun pitäisi olla otettu, että Jack noinkin valppaasti on valmis suojelemaan, jopa näinkin turvallisella alueella" Prinsessa vastasi velhon nuoli huomautukseen, saaden velhon hiljenemään hetkeksi.. ensinnäkin siksi ettei tuo tiennyt mitä sanoa - näin humalassa hoksottimet eivät olleet terävimmillään - ja toiseksi siksi, että Black oli astetta hämmästyneempi, että Lily meni ja puollusteli Kalmaa ja asettui jopa hänen ja velhon väliin.

"..... olet oikeassa" Black totesi lopulta nostaen katseensa Lilystä Kalmaan "anteeksi..".
Anteeksi pyytäminen ei ollut velhon parhaimpia osa-alueita, mutta humalassa sekin näytti onnistuvan.. vaikka oikeastaan se oli Kalma, jonka anteeksi piti pyydellä.
"... mennään sisälle.. minulla on kylmä" Lily totesi sitten siirtäen katseensa takaisin Opheliaan "Tuletko sinäkin.. olemme menossa Blackin asunnolle?".
Kysymyksen - joka oli osoitettu Ophelialle - jälkeen Lily vilkaisi olkansa yli Kalmaan.
"Ja tuletko sinäkin?"
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Joulu 2009, 23:35

Ophelia

Papitar sätkähti hieman Blackin lähtiessä karjumaan Jackille hänen kysymykseen vastaamatta, mutta nyökkäsi sitten Lilyn vastatessa tämän puolesta, kunnossa tämä kai oli kun jaksoi niin temperamenttinenkin olla.
Ophelia katsoi suosiolla sivusta, ennemmin kuin lähti Blackin menoa estelemään hän jäisi jalkoihin samantien- toisinkuin Lily joka lähti puolustamaan Jackia.
Ophelia huokasi vielä kerran helpotuksesta, tajuten nyt vasta Jackinkin olleen järkyttynyt päästyään omasta säikähdyksestään. Ophelia oli loppujen lopuksi muutenkin samaa mieltä Lilyn kanssa
Tuoli oli ollut valpas puolustamaan, tosin ehkä vähän liiankin valpas joten Ophelia ei ollut kovin pahoillaan varsijousen anastuksesta jota hän yhä piteli rintaansa vasten, lyhdyn hän oli mennyt kadottamaan jossain vaiheessa lumihankeen
Black tosin jopa pyysi anteeksi Ophelian tepastettua lähemmäksi, se oli tosi harvinaista, mutta Ophelia oli iloinen että velho oli edes kykeneväinen moiseen eleeseen.
Sitten Lily kysyi tulisiko hänkin sisälle, Blackin asunnolle.
Tulenhan minä Ophelia vastasi tuntien itsekin jo kylmän käyvän ihoon kiinni ja hän ei yhäkään ollut menossa nukkumaan ennen kuin Lilylläkin olisi pää tyynyssä.

Ophelia hankkiutui mahdollisimman lähelle Lilyä heidän kävellessä velhon tönölle ja sisälle päästyään, Ophelia ei riisunut ensimmäisenä takkiaan vaan käveli peremmälle, lainasi pöydän ääreltä yhtä tuolia nousten sen päälle ja asettaen varsijousen korkean hyllyn päälle. Hän kyllä tiesi, että Jack ylettyisi siihen helposti haluttaessa, mutta toivoi tämän ymmärtävän ettei hänellä olisi siihen vielä lupaa. Ophelia vilkaisi Jackiin ikään kuin kertoen tämän tuimahkolla katseensa välityksellä.
Sitten Ophelia asetti tuolin takaisin paikalleen ja purkasi ulkovaatteensa tuolin nojatuolille sanomatta sanaakaan.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 11 Joulu 2009, 23:54

Kalmankoira

Black huusi sitten ihan kunnolla ja Kalma- yllätyksellisesti- hieman hätkähti sitä tuijottaen velhoa, joka tuli lähemmäs vihaisena kuin ampiaisen pistämä härkä.
"Niin, mut-" Kalma oli sanomassa Blackille vastaan astuen askeleen taaemmas, mutta Lily tulikin sitten siihen väliin puolustamaan aavekoiraa puolisoltaan. Kalma olisi voinut vaikka vetää vetoa, että Black olisi ollut ihan valmis kurnuttamaan häntä tuollaisen tempun jälkeen. Mutta hyvä että prinsessa tuli väliin, hän tuskin olisi pahemmin kyennyt mitään velholle vastaan sanomaan. Paitsi sen ettei hän tahalleen sitä tehnyt edelleenkään, Black vain muistutti tukkansa kanssa liikaa haltiaa. Siinä kaikki.. Mitäs tuo oli tukkansa edes loihtinut?
Ejeijei, Kalma ketään suojellut, muuta kuin itseään, sillä omisti ihan tarpeeksi huonoja kokemuksia haltioista ja ne olivat nousseet pieneksi peloksi. Tai ei peloksi, mutta Kalmasta oli tullut yli varovainen noita noita suippokorvia kohtaan, halusivathan nuo hänen päänsä. Vaikka poikkeuksia löytyikin, mutta silti.
No velho rauhoittui vaimonsa selityksen jälkeen samalla kun Kalma oli vain ollut hiljaa sivussa tuijottaen kaksikkoa siinä pienessä hiljaisuudessa. Kohta Black sitten avasikin suunsa ja.. pyysi anteeksi. Mitä anteeksi pyydettävää tuolla muka on? Hänhän tässä päälle kävi. Kalma kuitenkin nyökkäsi velhon anteeksi pyynnölle.
"Minunhan tässä pitäisi.. anteeksi." Kalma kuitenkin lisäsi vielä vähän ennen kuin Lily pyysi heitä tulemaan sisään. Kalma olisi varmaankin lähtenyt kotiinsa jo, mutta kun huomasi papitattaren sitten olevan tekemättä mitään elettä, että antaisi hänen jalkajousensa takaisin, Kalma otti ja kipitti kaikkien perästä sisään.

Sisälle päästyään Kalma seurasi tiiviisti kuin haukka, kun Ophelia meni tuolin päälle ja laittoi hänen jalkajousensa hyllyn päälle. Tuon mulkkaukselle Kalma nyrpisti nenäänsä muristen omiaan ja siirtyi riisumaan takkinaan, sekä kenkiään jotka jätti naulakkoon. Ja jos Ophelia meinasi että jalkajousi oli Kalman ainoa ase.. tuo oli väärässä, Kalmalla oli koko aseistus mukanaan sillä alunperin hänen oli tarkoitus käydä metsässä, kunhan olisi ensin palauttanut kirjat Blackille. Mutta nyt se vähän jäi, eikä sinne enään ehtisi.
Kalman mustalla asevyöllä roikkui kaksi pitkää veistä ja selkä puolella kaksi täyttä nuolikoteloa, että hän kykeni vielläkin tappamaan aseillaan ja ilman niitäkin. Kalma ei kuitenkaan ottanut mitään huomiota siihen jos joku nyt hänen aseistustaan katoisi kieroon, vaan käveli peremmälle mulkoillen mennessään papitattareen.
"Hiuksesi... mistä sinä ne taijoit päähäsi? Vai pölläsitkö jostakin peruukin?" Kalma kääntyi velhon suuntaan jättäen papitattaren omaan arvoonsa mätänemään ja loppu huomautus oli ihan vitsiä. Tuo pehko ei näyttänyt peruukille ollenkaan..
"Ja kiitos Lily.." Kalma hymähti vielä prinsessalle, joka osittain oli pelastanut hänen nahkansa velholta.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2009, 14:55

Black, Lily

Kyllä Lily tiesi ettei Kalma ketään suojellut, paitsi itseään. Se nyt vaan tuntui järkevältä mainita känniselle miehelle, jottei tuo repisi toista kappaleiksi. Ei Lily tyhmä ollut. Sai Blackin pahemmin rauhoittumaan, jos vähän valehteli tässä tilanteessa.
No, Kalmakin sitten pyyteli anteeksi, saaden velhon hymähtämään pienesti. Kunhan kukaan ei enää tuosta äskeisestä tapahtumasta mitään mainitsisi, niin kaikki olisi hyvin. Vahinkoja sattui, mutta onneksi tällä kertaa ei käynyt kenellekkään pahemmin. Tosin Blackiin tulisi jälleen kolahtamaan, kun tuo tajuaisi että häntä luultiin haltiaksi, taas. Nyt velho ei sitä kuitenkaan huomioinut millään tavalla.
Lily nyökkäsi pienesti Ophelialle tuon sanoessa tulevansa mukaan velhon asunnolle. No, he lähtivät kävelemään kohti synkkää asuntoa, Jackin kipitellessä perästä.

Sisällä oli onneksi lämmintä ja valoisaa, kiitos takkatulen. Lily ja Black riisuivat takkinsa, samalla kun Ophelia kipitti viemään Jackin jalkajousen takavarikkoon hyllyn päälle. Lily ei voinut olla naurahtamatta pienesti tuolle tempaukselle.. suloista, mutta Jack kyllä saisi jalkajousensa sieltä mikäli vain itse haluaisi. Kuitenkin tässä taisi olla kyse tottelevaisuudesta ja arvovallasta.. jota Ophelialla taisi olla enemmän.
Black asteli peremmälle, mutta kääntyi sitten Kalman puoleen tuon kysymyksien myötä.
"Arvon prinsessa halusi nähdä hiukseni jälleen kerran" Black sanoi liu'uttaen katseensa Kalmasta Lilyyn, joka virnuili itsekseen.
Lily puolestaan vilkaisi Jackiin tuon kiitellessä häntä.
"Älä pienistä kiittele" Prinsessa totesi ohimennen, tapautti Jackia olkapäähän ja käveli nojatuoliin istumaan.
"Luuletko, ettei Jack saa sitä hyllyn päältä?" Lily kysyi sitten Ophelialta, samalla kun Black kömysi itsensä istumaan lattialle Lilyn eteen niin, että prinsessa saattoi silittää hänen päätään. Ja siihen hommaan Lilyä ei tarvinnut kahdesti kehottaa.
Lily rakasti toisten paijaamista, varsinkin eläinten. Black oli muutamaan kertaan joutunut muuttumaan sudeksi vain, jotta Lily saisi paijata tuon kuoliaaksi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 12 Joulu 2009, 17:05

Ophelia

Sitten Ophelia länttäsi takamuksensa tuolille voidakseen vahtia paremmin Jackin varsijousta, nostaen kantapäänsä tuolin reunalle ja halasi tapansa mukaan polviansa. Onneksi takan lämpö kuitenkin ylettyi häneen asti ja hän oli tajunnut pukeutua kunnolla harmaaseen pellava mekkoonsa ja paksuihin mustiin sukkahousuihin. Papitar piti Jackia hetken aikaa silmällä, huomaten tämän nyrpistellen hänelle kuin pikkupoika äidille joka ei saanutkaan joka viikkoista karamelliaan tehtyään jotain pahaa. Ei auttanut, hän istuisi tässä niin kauan kunnes jommankumman oli aika lähteä. Ei sillä että hän pelkäsi Jackin enää erehtyvän Blackia haltiaksi, mutta varsijousi oli ollut hänestä hieman radikaali ratkaisu vaaarsinkin kun tällä näytti olevan loppujenlopuksi muitakin aseita mukanaan Nyt oli Ophelian vuoro nyrpistää nenäänsä.
Black selitti Lilyn halunneen nähdä hänen hiuksensa, jotka saivat hänen mielestään velhon näyttämään paljon nuorekkaammalta, syystä taikka toisesta.

Ophelia kohotti katseensa Lilyyn tämän esittäessä hänelle kysymyksen ja ravisti sitten päätään.
Kyllä hän varmasti siihen ylettyisi, mutta minä en anna Ophelia vastasi vilkaisten Jackiin ja avasi suunsa uudelleen.
Varsijousi oli liian radikaali ratkaisu, jos kerran pystyt muuttumaan sudeksi olisit voinut tehdä niin ja taltuttaa tunkeilijan, varsinkin kun et millään voinut olla varma oliko tunkeilija, nimimerkillä Black, todella haltia vai ei. Ophelia saarnasi mielipiteensä, hän oli tietenkin papittarena aina rauhallisimpien ratkaisujen kannalla.
Mutta en ole vihainen Sinä varmasti vain säikähdit, anteeksi jos olen kuulostanut ilkeältä, mutta pidän tämän jousesi takavarikossa siinä toivossa että sisäistäisit äskeisen sanomani tulevaisuuden varalle. Ophelia selitti ja käänsi sitten katseensa Lilyyn nähden varmaan suloisimman näyn pitkään aikaan! Hänen oli pakko hymyillä hetken, mutta käänsi katseensa pian takaisin Jackiin siltä varalta, mikäli tuolla oli jotain sanottavaa.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Joulu 2009, 18:23

Kalmakoira

Eli, kuten Kalma oli itse päätellytkin Black oli loitsinut tukkansa esille.. ja jos Kalmalta olisi menty kysymään, häntä häiritsi ihan suunnattomasti se että Black näytti noin paljon haltialta. Parempi tuo kajuna oli kuin tuon pehkonsa kanssa. Ääneen Kalma ei mitään viitsinyt mennä sitten sanomaan omaa mielipidettään ties mitä huudot olisi taas saanut. Vähiten Blackiltä huutoja olisi tähän hätään tarvinnut, sillä ties mitä tuo keksisi känni päissään.
Lilyn sanoihin Kalma vain hymähti pienesti ja kävi itse istumaan toiseen nojatuoliin toinen jalka vedettiin toisen päälle mukavasti. Onneksi hänellä nyt oli kuta kuinkin parempaa seuraa kuin aikaisemmin. Ei, etteikö prinssi ihan kamalakaan olisi ollut, mutta Kalma nyt koskaan heti ensinmäisenä ollut kenenkään ihmisen hyvä ystävä. Opheliasta puhumattakaan, joka avasi suunsa ja sanoi ettei aikoisi antaa hänen varsijousta takaisin. Kalma vain murahti siihen mumisten omiaan kuin pikku lapsi joka ei saanut haluamaansa. Oikeastaan Kalmaa alkoi vain pikku hiljaa kyrsimään papitattaren käytös.
Etenkin siinä vaiheessa kun tuo kunnolla kävi saarnaamaan hänelle pihalla tapahtuneesta. Kalmaa olisi kiinnostanut piirun vertaa moisen sonnan jauhaminen... se oli vahinko ja sillä siisti.

Ophelian päätettyä puheensa Kalma oli hiljaa sanomatta hetkeen mitään, vaikka nyt näyttikin hyvin kyrsiintyneeltä papitattaren käytökseen itseään kohtaan.
"Mistä helvetistä olisin muka voinut arvata, että se oli Black?" Kalma sitten murahti kääntäen katseensa papitattareen, jääden tujottamaan tuota kulmiensa alta. "Minulla on sattumoisin ERITTÄIN huonoja kokemuksia haltioiden kanssa... ja Black sattui nyt muisttuttamaan." Kalma karjasi kesken lauseensa ja vilkasi velhon suuntaan tuosta tullen puhetta. Sitten Kalma hiljenikin jääden vain istumaan hiljaa... tai ainakin hetkeksi aikaa.

Kalma otti vyöltään toisen veitsistään ja jäi katselemaan arvioivalla katseella sen hopean värisenä kimmeltävää terää, mikä oli ihan sileä ja naarmuton. Ja ihan omaa tyhmyttää Kalma veti etusormensa pitkin sen terää, jolla olisi varmasti voinnut leikata jopa silkkiä ilman voimaa, ja kävihan siinä niin kuten moni olisi arvannut: Kalma leikkasi sormensa auki leikkiessään aseensa kanssa. Sormen päähän ilmestyi veripisara, josta veri sitten lähti leviämään pitkin sormea.
"Au.." Kalma tuumasi ja työnsi verta vuotavan etusormensa suuhun, josta otti sen kohta pois.. Haavaa ei enää ollut ja se sai Kalman virnistämään itsekseen. Sitten Kalma alkoikin heittelemään veistään niin, että se heitti voltteja ilmassa ja aina putosi terä alas päin, josta Kalma sen koppasi. Lapsellista? Olihan se, mutta Kalmaa leikitti vielläkin muttei viitsinyt sisällä alkaa riehumaan. Black heittäisi vielä ulos, eikä sitä viitsinyt kuhertelua häiritä.
suskari
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 12 Joulu 2009, 19:19

Black, Lily

Ophelia kertoi ettei aikonut Antaa Kalmalle tämän jalkajousta. Lily hymyili pienesti, mutta Black puolestaan virnuili itsekseen hiustensa suojissa. Velho oli arvannut etteivät nämä kaksi tulisi toistensa kanssa juttuun, ainakaan heti alkuunsa. Ophelia oli voimakas tahtoinen ja päättäväinen persoonsa, kuten Kalmakin.. ja molemmilla oli omat vakaumuksensa.
Ophelia kertoi myös, ettei ollut vihainen. Koska tuo nyt kunnolla vihainen olisikaan ollut? Black ei muistanut tältä seisomalta sellaista päivää. Velho jatkoi virnuilemistaan, samalla kun Lily suki tuon hiuksia katsellen välillä Opheliaa ja välillä Jackiä. Tästä ei voinut hyvää seurata.
No, Kalma avasi sitten suunsa ja sanoi aikalailla suorat sanat papittarelle. Lily mutristi pienesti huuliaan Jackin yltyessä ihan kiroilemaan ja karjumaan, mutta piti suunsa kiinni. Hän halusi pysyä tästä keskustelusta poissa mahdollisimman pitkään. Black taas kuunteli erittäin tarkkaavaisena, kunnes naurahti pienesti Kalman saatua suunsa puhtaaksi.

"Jaaack... se on vain pieni ihmistyttö.. mitä sinä moiselle alat mitään selittelemään? Anna sen valittaa aikansa, kyllä se pian kyllästyy. Sen piti aikoinaan käännyttää minutkin, mutta eipä ole vieläkään onnis--"
"SEN nimi on Ophelia ja tietääkseni Ophelia ei ole eläin, joten puhu Ophelisasta muodossa HÄN" Lily keskeytti Blackin juopuneen puheen mottaisemalla tuota päähän.
Kalman pikku veitsileikkiin Lily ei sanonut mitään, katsoi vain varautuneena vierestä. Black oli kuin ei mitään ihmeellistä olisikaan tapahtumassa, mutta silti sisällään tuo oli valmis hyppäämään Kalman niskaan, mikäli tuo nyt kunnolla riehumaan yltyisi... Tai Ophelian niskaan, mikäli tuo taas alkaisi turhan ärkähästi motkottamaan. Black kun oli helposti yllytettävissä, näin humalassa. Ja ei, Black ei vieläkään napannut vihjailua siitä, että näytti haltialta.. viimeistään huomenna krapulassa hän sen huomaisi.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 12 Joulu 2009, 20:18

Ophelia

Näin papitar vähän pelkäsikin tapahtuvan Jack ei mitä ilmeisimmin pitänyt hänen saarnastaan, saatikka sitten siitä, että tätä vielä muistutettiin tämän tekemästä virheestä. Ophelia ei kuitenkaan lähtenyt sanomaan mitään takaisin vaan antoi tuon ärjyä hänelle aikansa, kuunnellen tuon puolustusta kulmat mutrussa, kuitenkaan näyttämättä vihaiselta tätä kohtaan. Hän oli ja pysyi omien sanojensa takana, ehkä tämä jäisi kuitenkin opetukseksi jonnekin Jackin alitajuntaan, tämä oli Ophelian ainoa päämäärä.
Kelläpä ei olisi ollut Ophelia sanoi lopulta hiljaa, niin hiljaa että saattoi vain itse kuulla sen kääntäessään katseensa Jackista vastakkaiseen suuntaan ja laski poskipäänsä polviensa päälle Jackin avauduttua kuinka hänellä oli ollut erittäin huonoja kokemuksia haltijoista. Kelläpä heistä ei olisi ollut?
Sitten Black avasi suunsa, mitä ilmeisimmin vaan saadakseen Jackin antamaan asian olla ja nimitti häntä esineen tavoin johon Ophelia itse ei pahemmin viitsinyt kiinnittää huomiota, hän alkoi olla väsynyt ja oli eksynyt ajatuksiinsa jo muutenkin.

Koko Jackin aloittamaa veitsi leikkiään papitar ei noteerannut katsoessaan ikkunasta ulos purevaan talvipakkaseen, miettien oliko kyläläisten uhkaama lumimyrsky tullakseen vielä tänä yönä. Ajatuksen kulku tosin katkesi Lilyn rääkäistäessä Blackille, ettei Ophelia ollut eläin!
Ophelia käänsi tässä vaiheessa katseensa takaisin kolmikkoon jokseenkin hämmentyneenä, mutta lopulta ei voinut vastustaa hymyilemistä Lilyn reaktiolle, hänen pieni rintansakin tuntui hieman lämpimämmältä.
Lily, ei se mitään, anna vain olla Ophelia sanoi hymyillen, hän tiesi velhon olevan kuitenkin juopunut eikä juopuneen puheisiin kannattanut niin paljoa huomioida.
Mutta asia sikseen Kauanko te olette oikein tunteneet Jackin? Olin kuullut korkeintaan huhuja että Black olisi liikuskellut jonkun tuntemattoman miehen kanssa viimeaikoina Ophelia kysyi, yrittäen sivuttaa selvästi Jackille epämiellyttävän puheenaiheen, sukaistaessa punoittavan posken päälle tyrkyttävän hiussuortuvan korvan taakse.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja suskari » 12 Joulu 2009, 22:01

Kalmankoira

Black teki huomautuksensa, ettei aavekoiran tarvitsisi pahemmin välittää Ophelian sanoista ja vikinöistä. Eihän hän niitä henkilökohtaisesti ottanutkaan missään välissä ja olisi ihme jos alintajuntaankaan edes jäisi. Ei Kalmaa moiset pikku vahingot liikuttaneet yhteen, eihän kehenkään sattunut, joten kaikki oli ihan hyvin. Näin Kalman mielestä.
Kuitenkaan Kalma ei ehtinyt mitään vastaamaan, saati Black sanomaan sanojansa loppuun kun Lily huomautti Blackille vääsrä sana valinnasta. Kalma katsoi sivusta astetta kysyvämmin Lilyn päälle ja sitten velhoon, sitten takaisin Lilyyn.
"Mitä väliä sillä on?" Kalma kysyi kuin idiootti, mutta ei tuo koskaan kuullutkaan tuollaisesta käytännöstä.. Etenkin kun tämä taas oli näitä ihmisten outoja juttuja mitä Kalma harvoin tajusi, tai edes tiesi. Hänellä olisi vielä paljon oppimista ihmisistä ja noiden tavoista..

Ja onneksi Ophelia jätti tuon Blackin päälle hyökkäämis asian sivuun jo. Kalma ei olisikaan jaksanut puhua siintä mitään. Etenkin jos kun hän olisi räjähtänyt jossakin välissä asiasta ihan kirjaimellisesti ja sitten olisikin ollut kunnon huutoa, sekä mahdollisesti päälle käymistä. Ainakin jos Blackin ajatuksiin oli luottamista yhtään.
No kaikki oli hyvin ja Kalma heitteli veistää ilmaan ja antoi sen välillä tulla kunnolla pyörien alas, kopaten sen kuitenkin aina kahvasta kiinni. Se leikki kuitenkin alkoi käydä hieman yksitoikkoiseksi ja Kalma alkoi pikku hiljaa nakkelemaan veistään korkeamalle, niin että se melkein osui kattoon- vain muutama kymmenen senttiä heitti katosta ja siintä ettei veitsi töksähtänyt sinne kiinni. Sepäs olisi ollut noloa.
"En nyt sanoisi, että ihan tuntematon olen.." Kalma huomautti papitattaren sanoihin ja nakaksi veitsen taas ilmaan, josta se lähti tippumaan alas hieman liian taakse, josta se olisi pudonnut lattiaan pystyyn. Kalma kuitenkin koitti hieman pelastaa Blackin lattiaa ja koitti hieman nousta tulista ylemmäs että ehtisi saada veitsestä kopin ennen kuin lattiaan tömähtäisi. No Kalma sai kyllä kopin, mutta sitten kuului vain rysähdys kun koko nojatuoli otti ja kaatui rytisten, Kalman parkaistaessa jotakin hätääntynyyttä.

Kalma nousi istumaan hieroen niskaansa kun sen kovaan lattiaan oli pamauttanut mumisten samalla omiaan, veitsi toisessa kädessään.
"Olen kunnossa.." Kalma virnisti pienesti katsellen vähän jokaiseen nolostuneena, hyvä ettei helahtanut punaiseksi. Kalma nousi ylös ja nosti tuolin takaisin pystyyn, samalla kun veitsi päättyi takaisin tuppeensa. Ehkei se ollutkaan ihan hieno ajatus.. Mutta häntä leikitti vielläkin ja hän halusi seuraa, mutta kuka nyt suostuisi? Blackilläkin oli vaimonsa kanssa tekemistä ja Kalma ei todellakaan ollut pyytämässä Opheliaa leikkimään kanssaan. Eivät he niin tuttuja sentään olleet.
Kalma kävi siis takaisin nojatuoliin istumaan muurahaisisten juostessa pöksyissä, piti päästä meuhaamaan.
suskari
 

EdellinenSeuraava

Paluu Velhon asunto

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron