Isä ei saa// Suskari

Rafael Daemon

Se oli aivan tavallinen päivä kiertelevälle papille, joka oli kulkenut erään henkilön perässä aina täysikuun aikaan. Vahtinut lastaan kuin suojelusenkeli konsonaan, mutta ei silti puuttunut asioihin, koska olihan tämä mies täysi-ikäinen henkilö, joka teki oman elämänsä päätöksensä. Toisaalta mitä hän oli nyt tarkkaillut mustaa koiraa oli hän kyllä huomannut, ettei ehkä tuon löytämä apu sopinut miehelle itselleen. Halusiko koira tosiaan muuttua sellaiseksi, jota tuon ystävä ensinnäkin pelkäsi sekä mitä tuo ei välttämättä itse halunnut olla. Rafael oli saapunut Kalman mukana tänne, missä erään ihmissuden laumakin eli. Oli ehkä parasta, ettei Rafael menisi liian syvälle tätä laaksoa, sillä hän saisi kokonaisen lauman kimppuunsa ja sehän ei tekisi hyvää. Rafael ei koskaan ole tuntenut itsessään sellaista purkausta, jonka jokainen ihmissusi koki täydenkuun aikaan. Hän ei tarvinnut hakea itselleen ketään, jotta voisi vain repiä ja nauttia siitä. Eihän se jumalan työlle edes sopisi, kerta puoli enkeli täällä oltiin.
Rafael istui rauhassa juoden puukupistaan vettä. Hän oli tehnyt pienen leirin kauemmaksi, temppeleitä, joissa Kalma tällä hetkellä lymyili. Hän oli aina siirtynyt kauemmaksi, kun täyden kuun aika tuli ja oli hän täydenkuun ollessa pimennossa kadonnut kauemmaksikin vahdittavastaan. Hän vain piti silmällä näin aluksi, mitä koira oikein puuhasi ja mitä hänet yllytettiin tekemään. Pappi katseli leiriään ja puhdisti juomisensa jälkeen jalkajoustaan. Hn kuunteli luonnon ääniä ja kuunteli, kjuinka vesi solisi talvisessa maisemassa. Talvihan siis oli. Valkeana oli maa ja sitä rataa, mutta kokenut metsästäjä tiesi miten jäljet peitettiin niin omat jalanjälkensä kuin oman leirinsä jäljet.

Oikeastaan Rafaelilla oli hieman asiaa koiralle. Hän halusi tehdä tuolle selväksi, mihin tuo oli sotkemassa itseään. Jos tuo laumaan liittyisi, täytyisi tuon heittää hyvästit normaalille elämälleen kokonaan sekä sille, kuinka ihmisyys voitaisiin heittää pois sinne astuessa. Pappi siinä hymisi kylmässä säässä ja asetti jalkajouseensa puhtaaksi kiiltelevän nuolen. Hän katseli sen asentoa ja sen kiiltoa. Sitten hän vain nopeasti heitti aseen osoittamaan kohti selkäpuoltaan. Silmälasit välkähtäen lumesta heijastuvaa hohtoa hän ampui kun käänsi päätään. Kuului inahdus ja mies nousi kiven päältä istumasta ja nosti rillejään nenälleen hymyillen. Hän juoksahti hetkessä pois leiriltään ja saapui nuolen laskeutumis paikalle. Nuoli törrötti ilkeästi hyvä kokoisen peuran sydämestä. Pappi heilautti käsiään rituulin maisesti ristiin ja kiitti ruuasta. Sitten hän otti peuran helposti olalle ja juoksahti takaisin leirilleen, jossa hän suoritti peuran teurastuksen. Mitään ei juurikaan jätetty, kaikki hyödynnettiin.
Rafael nautti aamiaisensa ja sitten hän hautasi peuran jämät maahan ja siunasi sen vielä kerran. Hän asetti kiven merkiksi eläimen haudasta. Pappi keräsi leirinsä kasaan ja iski repun selkäänsä sekä kohotti jalkajousensa. Sitten mies lähti liikeelle. Hän kuunteli hiljaisen laakson ääniä ja lähti etsimään mahdollista puhuteltavaa vahdittavaansa.

//Suskari ja Kalma tänne :D

Jälleen yksi täysikuu oli takana, vailla muistoja tai tapahtumia ennen aamua, jolloin Kalma oli herännyt hereille Ferguksen linnoituksessa. Haavoja ei ollut, eikä liioin ylinmääräistä vertakaan pitkin kehoa joten Kalma laski yön menneen hyvin. Mahdollisesti lauma oli käynnyt vain perinteisellä ja normaalilla saalistus reissulla johon kuului metsän eläimet. Fergus oli pitänyt sanansa tähän asti: he eivät metsästäneet ihmisiä tarkoituksella ja menneet kyliin riehumaan. Tietenkin Fergus saattoi peitellä asioita Kalman muistinmenetyksen varjolla, mutta Kalma halusi uskoa alfaa.. hänellä ei ollut muuta paikkaa jonne paeta itseään täydenkuun aikaan. Missä hän olisi turvassa itseltään että metsästäjiltä kerta hänen hukkansa oli osoittautunut täydeksi toheloksi. Se piti kouluttaa ja ehkä paras paikka saattoi olla Ferguksen lauman opissa.

Yö oli kuitenkin takana ja oli jälleen uusi ilta kun aavekoira tallusti kohti kotiaan, rakkaan perheensä luokse. Hän oli jälleen ollut liian kauan poissa rakkaan perheensä luota ja tuonnut liikaa huolta kotiin. Aavekoiran mustat tassut hakkasivat äänettömästi maata allensa kun keskikokoinen koira teki matkaa pimeässä hukkuen täysin kokonaan yön mustaan metsän pohjaan, kiitos mustan turkkinsa. Vain kirkkaan punainen hohtava silmä vilahteli pimeydessä.
Kalman matkaessa sen etujalkaan kuitenkin alkoi koskemaan ja särkemään. Kalma oli saannut Fergukseen ensinmäisenä yönä törmätessään metsästäjältä etujalkaansa hopeisesta puukosta syvän haavan ja hopea tunnetusti oli täyttä myrkkyä ihmissusille. Etujalan parantuminen oli hidasta, vaikka sitä pystyi käyttää, se tuli yhä kipeäksi rasituksessa. Kalma joutui pysähtymään ja raahasi pienen koiran ruumiinsa lähistössä olevaan pusikkoon näkösuojaan, jossa koira asettui makaamaan ja nuolemaan etujalkaansa.

// Tässä ollaan niin könkön alotuksen kanssa että itku tulee :D //

Oli selvää, että tämä pieni ja oikein lapsekas uusi tuttavuus näytti liikkuvan mielummin yön varjoissa kuin kirkkaassa päivän valossa. Mikä sinällään oli harmi, kerta Rafael joutui aina matkaamaan koiran perässä öisin tai jäljittämään tätä mistä milloinkin. Pappi ei tosin pistänyt pahakseen sitä jahtaamisleikkiä, josta hän niin piti. Nyt kun päivä oli jo takana mies veti rillinsä päästään ja siristi silmiään. Hän toi lasinsa aivan naamansa eteen ja hinkkasi niitä palasella kangasta. Hän asetti rillinsä takaisin naamalleen ja katseli taas yön pimeyteen. Vaikka hänen näkökykynsä ei ollut tässä muodossa parhaimmillaan oli se paljon terävempi kuin ihmisten. Hän seisoi paikoillaan vähenevän kuun valossa ja katsoi pimeyteen. Hän kuunteli lumen luomia ääniä ja tuulen puhaltamia ääniä. Mies seisoi paikoillaan hievahtamatta ja silmät kiinni, kunnes avasi ne ja lähti määrätietoisesti hymy suullaan kohti määrämpäätä.
Pitkään hänen ei tarvinnut sitä etsiä, mitä oli hakenut. Hän oli jäljittämisen mestari, niin hän kerskui aina alitajuisesti, mutta ei koskaan sanonut niin. Pitihän ihmissuden puolikkaalla olla nyt jotain tiettyä itsekeskeisyyttä kuin pelkkä enkeli, joka jakeli oppejaan muille. "Iltaa! Se olen minä, Rafael" Rafael huusi suoraan pusikkoon, jossa tiesi eripari silmäisen koiran olelevan. "Kotiinko menossa?" pappi kysyi virnistäen valkoisia hampaitaan. Jos häneltä kysyisi reittiä hän osaisi kertoa sen, hän osaisi viedä kenet tahansa tämänkin koiran kotikololle, mutta onneksi papilla oli vaitiolovelvollisuus eikä hän niinkään edes myynyt tietojaan eteenpäin. Rafael istahti alas lumeen hymyillen pimeässä pusikkoon. Näky saattoi olla huvittava, mies istui pusikon edessä ja huuteli sinne. "Haluaisin vain vaihtaa pari sanaa ja sitten päästän sinut menemään kotiisi, mutta olisin kiitollinen jos tapaisimme uudestaan", hän toi esille sen, että hän halusi keskutella, mutta ei nyt sillä tiesi koiralla olevan hoppu perhettään katsomaan. Rafael nousi ylös seisomaan takaisin ja pudisteli takamustaan lumesta. Sitten hän ojentui kohti puskaa ja kuiskasi iloisesti: "Tuon ihmissusilauman opit ihmisten saalistamisesta eivät tee sinulle hyvää".

Hän ei sanonut enempää vaan hymyili koiralle. "Tavataan huomenna, yöllä tietenkin. Täällä, laaksossa. Odotan sinua täällä. Et varmasti halua minua kuokkimaan kotiisi ja jakamaan mielipiteeni, joten täällä", hän toisti uudestaan ja uudestaan. Iloinen asenne ei lakannut, mutta pappi vinkkasi koiralle silmää. Hän kohensi jalkajousen asentoa selässään ja vei kaksi sormeaan otsalleen ja sanoi sillä tavalla hyvästit koiralle. Toki koira saattaisi huutaa perään, mitä hän oli tarkoittanut, mutta hänellä ei ollut aikomustaan kertoa ennen huomista yötä. Hän saisi koiran pakosta tulemaan paikalle ja puhumana hänelle. Hän odottaisi pientä vahdittavaansa ja kertoisi mikä oli totta ja mikä ei.
Jos koira luuli, että tämä ihmissusilauma vain harrasti eläiten metsästämisestä täydenkuun aikaa oli tuota vedetty narusta ehkä vähän liiankin lujaa. Rafael oli katsellut sen lauman touhuiluja joka täysikuu siitä asti kun Kalma oli astunut lauman piiriin. Hän oli katsonut kaukaa ja arvioivasti. Toki hän olisi voinut auttaa ihmisiä tai hillitä ihmissusia, mutta mitä hän tekisi? Hän muuttui itsekin ihmissudeksi ja ihmiset vain yrittäisivät tappaa hänetkin, eikä se käynyt. Hän mielummin meni väliin kun ihmisiä ei ollut mukana rähinöinnissä. Olisi parempi, ettei hänen henkilöllisyys paljastuisi millään tavalla, vahingossakaan. Pappi menikin jo sitten omia öitään. Hän nukkuisi seuraavan päivän ja palaisi asiaan ensi yönä.

***

Seuraavana yönä oli pakkasta. Huuruiset hengityksen päästöt näkyivät valkoisina savuina ilmassa. Kylmä viima iski vihreään takkiin ja ruskeisiin hiuksiin. Rafaelin silmälasitkin olivat täysin huurussa, jota mies vain naureskeli putsaten niitä joka toinen minuutti, jotta näkisi jotain eteensä. Hän oli kuitenkin sanonut, että täällä nähdään, joten sinne piti myös tulla.

Kalma kohotti päätään kun huomasi tumman hahmon lähestyvän piilopaikkaansa metsän suojista. Kalma luimisti korviaan ja kurtisti kuonoaan uristen hiljaa kurkusta jännittäen lihaksensa lähteäkseen karkuun, mutta kun tämä hahmo tuli lähemmäksi ja jäi seisomaan siihen piilopaikan viereen, Kalma tunnisti hahmon. Tuttu silmälasipäinen puoli ihmissusi muistutteli aavekoiraa olevansa Rafael, sama ihmissusi joka heidät oli pelastanut riehumis reissulta Edin kanssa ja sen jälkeen tarjonnut Kalmalle rahaa, jonka Kalma tietenkin muisti. Ei Kalma voinnut kevyesti unohtaa sellaista avunantoa.

Koira heilutti häntäänsä tuttavuudellensa, joka kysyi oliko Kalma matkalla kotiinsa. "Olen." Kuului pusikosta vastaus silmälasipäiselle ihmisusi papille. "Ja muistan kyllä sinut.. annoit ne rahat minulle." Kalma jatkoi ja venytteli jäseniään nousten piilossa istumaan, sekä kuuntelemaan pappia kerta siihen oli tullut. Rafaelkin asettui istumaan lumiseen kylmään maahan, kertoen vain haluavansa vaihtaa aavekoiran kanssa pari sanaa ja pyysi samalla että he tapaisivat vielä uudestaan. "Hm, se riippuu täysin ajankohdasta ja missä asiassa liikut." Kalma ei ollut tulossa kuuntelemaan jumalallisia saarnoja. Vaikka koiran sielu olikin pudistettu niistä kaikista hirviö teoista se ei tarkoittanut sitä että Kalma saarnoja halusi kuunnella, paitsi käydessään kirkkossa aina silloin tällöin. Säikyttämässä paikallisen papin lähes hengiltä ulkonäkönsä kanssa. Oli siinäkin aina selittämistä, heh.
Rafael nousi seisomaan, pudisteli lumet takamuksestaan, ja kumartui aavekoiran piilopaikkaa kohden kuiskaten sinne ettei Kalman tämän hetkinen ystävä piiri ollut sitä parasta. Kalma kohotti korviaan suu loksahtaen hieman auki ja sitten pappi olikin jo tekemässä lähtöä. Kalma nosti takapuolensa ylös lumihangesta ja hyppäsi ulos piilopaikastaan vain katsomaan kuinka Rafael jo meni muualla. Kalma jäi yksinään seisomaan pimeyteen ja napitti pimeyteen. Olisi koira toki voinnut juosta perään, mutta Rafael olisi varmasti vain lähtenyt karkuun ja kovaa.

***

Yö oli jälleen laskeutunut ja Kalma teki jälleen yössä matkaansa, tällä kertaa ihmisenä. Rafael oli halunnut tavata hänet uudestaan.. ja näin hurjan kaukana kaikesta! Kalma oli saannut pitää kiirettä ja tassua toisensa eteen että olisi ehtinyt edes jollakin tasolla ajoissa paikalle. Onneksi Kalma oli tottunut taittamaan pitkiä matkoja ja asiaa helpotti suuresti aavekoiran läpinäkyvä aavemainen koiramuoto, joka ei rasituksesta välittänyt. Loppu matkan ajaksi Kalma oli vaihtanut muotonsa ihmismäiseksi kerta oli saannut tutun papinkin jo näkyviin. Kalma käveli rauhallisesti ja turhia yrittämättä piilottaa tuloaan astellen oksat rasahdellen paikalle.
"Toivon asian olevan tärkeä." Kalma totesi vetäen kätensä puuskaan hieman ehkä loukkaantuneena että oli joutunut näin lyhyessä ajassa palaamaan tänne. "Ja mitä sinä olet arvostelemaan uusia ystäviäni?" Kalma urahti.

Rafael kuuli jo kaukaa kuinka äänekköösti mies asteli esille. Kalman piirteet olivat tummat pimeyden keskellä ja himmeässä valossa. Rafael virnisti toiselle, joka tuli kuin mököttävä lapsi hänen luokseen. "HEII Kalmaa!" hän hihkaisi iloisesti miehelle, joka jo totesi, että asian täytyi olla tärkeä. Rafael naurahti siihen. "Kyllä se on aika tärkeä", hän totesi, mutta ei aikonut sentään saarnaa pitää, jota toinen ehkä pelkäsi. Kalma siihen sitten vielä lisäsi, että mitä hän oli tuomitsemaan tuon uusia ystäviä. rafael vain hymyili lempeästi. Hän ei sentään lannistunut tai loukkaantunut. Ei hän loukkaantunut mistään, hän oli ilon miehiä. Hän hankasi käsiään yhteen, joiden peitteenä oli nahkaiset hanskat, joiden sisällä oli lämmin turkki.
"Niin", pappi rökäisi, niin että valkea pilvi leijaili ilmaan näkyvästi. "Asiani oli yksinkertainen. Nämä uudet ystäväsi, eivät ole hyväksi sinulle", hän totesi uudestaan. "Kai kuuntelit, että sanoin heidän syövän ihmisiä?" Rafael kysyi ja katsoi hymyillen Kalmaa. "Kyllä, hyvä", hän sanoi ja paukautti kätensä yhteen sekä nappasi nuorekkaan miehen kainaloonsa. Hän nauroi vain ja pörrötti toisen mustia hiuksia päästäen lopulta irti. Papin hymy vain leveni. "En tiedä, omapahan on valintasi. En halunnut osallistua omaan elämääsi, sehän on sinun elämäsi, mutta kun olen nyt hieman katsellut sen lauman touhuilua ja sinua niin näen kyllä, ettet sinä osaa erottaa totuutta valheesta", hän sanoi virnistäen. Hän katseli ympärilleen ja ylös taivaalle, josta alkoi pikku hiljaa sataavalkeita lumihiutaleita. "Usko tai älä, viimeksi kun pidin teidät kahdet erossa ongelmista olin täysin järjissäni. Siksi myös tiedän tasan tarkkaan, mitä teet tuon lauman kanssa joka ikinen täysikuu", hän totesi hymyillen. "Olen ehkä vain puolikas ihmissusi ja muutan kyllä täysikuun aikaan muotoani, mutta en koskaan muutu sellaiseksi pedoksi kuin te", hän totesi ja taputti Kalmaa olalle. "Siksi, Kalma. Haluan sinun ymmärtävän ettei ehkä tämän alfa ystäväsi opit ole täysin terveitä itsellesi sekä pedolle, sillä se voi alkaa saada ihmisen lihan maun suuhunsa, jonka jälkeen alat jopa itsenäsi himoita sitä salaa. Olen nähnyt sellaisia tapauksia", hän sanoi rauhallisesti.

Rafael liikahti pienesti ja veti jalkajousensa selästään nostaen huuruisia lasejaan kasvoilleen. Siinä ei kyllä ollut nuolta, mutta hän osoitti sillä Kalmaa. Hän käänteli jalkajoustaan edessään ja tuijotti sitä pyyhkien sen vaijeria. Hän asetti sen takaisin selkäänsä ja hymyili Kalmalle. "Kalma, et varmastikaan ole huomannut mitään kummalista niin kuin sitä miltä he haisevat täydenkuun jälkeen? Et varmaan ole herännyt keskelle sellaista teloitusta? Etkä varmasti halua, joten kuuntele neuvojani", Rafael totesi ja katsoi Kalmaa sinisillä silmillään. Pappi hymähti hyväntuulisesti. "Suosittelen jättämään sen lauman nyt heti, ellet sitten halua vaarantaa niin itseäsi kuin perhettäsi", hän sanoi.

Kalman vakavilla kasvoilla kävi puolittainen virne kun Rafael tervehti häntä jopa ylipirteästi ja vastasi sitten että asia oli aika tärkeä. Kalma kohotti kulmaansa odottavasti ja lisää selitystä miksi pappi oli hänet tänne asti vaivannut tulemaan. Hän ei ollut tosiaan vain raahannut itseään tänne tervehtimään papin pirulaista.
Pappi rökäisi kurkkuaan ja aloitti, hänen asiansa oli hyvin yksinkertainen, Kalman uudet ystävät eivät olleet hyväksi aavekoiralle. Kalma pyöräytti murahtaen silmiään päässään. Rafael lisäsi tähän vielä että oliko Kalma ollenkaan kuullut papin sanoja ihmislihan syönnistä, johon Kalma pitkän katseen kera. Pappi paukautti nahka hansikkaitaan yhteen ja yllättäen nappasi Kalman kainaloonsa, jolle aavekoira hieman parahti yllättyneenä moisesta eleestä. Yleensä hän oli se joka niitä heitti, eikä joku muu. Kalma kuitenkin vastasi tähän ja pörrötti papin hatun alla olevia hiuksia ennenkuin kaksikko erkaantui toisistaan.

Rafael aloitti varsinaisen saarnansa, joka nyt tosiaan koski Kalma uusia ystäviä ja turvapaikkaa jonka aavekoira oli itselleen valinnut. Kuitenkin Rafael vakuutti ettei halunnut tunkeutua Kalman elämään, aikuisena Kalma sai kuitenkin valita mitä elämällään tekisi, mutta Rafael oli seurannut hänen ja lauman toimia.. eikä ollut vakuuttunut Kalman valitseman lauman toimista. Puhumattakaan Kalman taidoista valita ystäviään. Kalman kurtisti kulmiaan.
"Mitä?" Kalma kysyi pieni ärtyneisyys äänessään. "Hmph, en olisi odottanut villityneen lajitoverin kykenevän sitomaan meitä kahta sillä tavalla." Ihmissudet kun eivät kyenneet täydenkuu aikaan järkevään ajatteluun vaan olivat oman petonsa vankeja ja söivät kaiken, ja sitä rataa. Kalma tiesi jo omasta kokemuksestaan sen vallan hyvin, kerta ei muistanut mitään ja no kaikki liikkuva tuntui olevan vain ruokaa tai raadeltavaa uudelle ihmissudelle siitä kaikesta verestä päätellen mitä hän yleensä yllään kantoi herätessään.
Rafael taputti vahdittavaansa olalle, jonka ohessa pappi antoi vaarista otettavan neuvon jättää lauman ennenkuin olisi liian myöhäistä ja Kalma alkaisi salaa itsekkin uudestaan himomaan ihmislihaa. Kalma säpsähti sisäisesti ajatusta. "Mitä minä sitten teen? ..Minne menisin?" Kalma kysyi sitten vakavissaan. "Yö on pitkä, petoni ehtii juosta monta mailia kylästä toiseen nälissään.. ja Fergus sanoi että sen sitominen tekisi siitä vain agresiivisemman." Kalma sitten löi pöytään omat huolensa pedostaan ja täysikuusta, vaikka hän menisi kauas ja syvälle metsään.. se ei estäisi petoa palaamasta samaa reittiä takaisin. Sitominen, Kalmalle tuli mieleen vain se mitä Edin kanssa oli tapahtunut. Peto repisi itsensä vapaaksi tai hän joutuisi samaan kierteeseen mitä Ed kun peto ei enään olisi kuun orja vaan pomppisi esille miten haluaisi. Hänen ihmissutensa oli kuitenkin Edistä lähtöisin, joten samat piirteet olivat mahdollisia vaikka hukka vielä vaikutti normaalilta.

Rafael veti yllättäen jalkajousen selästään, se sai Kalman loikkaamaan taaksepäin muristen ja paljastaen hampaansa. Vasamassa ei kuitenkaan ollut nuolta, jolla pappi olisi osoitellut. Kalma kurtisti kulmiaan ja rentoutui jääden kuitenkin hieman hermostuneeksi.
"Ja mitä luulet Ferguksen ajattelevan kuin vain katoan yllättäen ja jätän tulematta?" Kalma kysyi. "En usko että asian olisi ihan niin.. yksinkertainen."

Kyllä pappi ymmärsi, että hänen saarnansa saattoi kuulistaa yliliioiten isän paapomiselta omaa lastaan kohtaan. Hän oli kuitenkin sanonut, että omahan oli Kalman elämä ja jos tuo tosiaan halusi muuttua ihmisiä himoitsevaksi ihmissudeksi niin siitä vain. Kalma siinä sitten äreästi pani omaan pataansa sanoja, joihin Rafael nylkytteli hymyillen. "Mhmm~ Kyllä minä ymmärrän , että oletat minunkin ehkä jollain tapaa menettäväni järkeni, mutta en tosin kyllä ole. Sitä paitsi, kuinka petona voisin sitia teidät aisoihin, ilman että liittyisin silti seuraanne ja lähtisin kirmaamaan pitkin kyliä syömässä ihmisiä?" pappi kysyi virnistäen ajatukselleen. Sitten mies kysyikin pienesti hädissään, mihin tuo sitten menisi? Jos tuolla ei olisi turvapaikkaa minne mennä. "No ensinäkin tuo ei ole turvapaikka. Se on lauma, jonka alfa on syntynyt ihmissudeksi ja kasvanut ihmisiä tappaen koko elämänsä. Hän ei haise sellaiselta tai edes käyttäydy sillä tavalla, että hän olisi muuttunut kesken kaiken", pappi totesi. Kalma intti vastaan. Selitti, että susi oli aina nälissään ja ravaisi kylästä toiseen. "Ei se ole nälkä, joka sitä sutta piiskaa eteen päin. Se on silkkaa raivoa ja hulluuden tapaista verenhimoa, jota se janoaa tyydyttää syömällä kaiken minkä naamaansa saa", Rafael sanoi naurahtaen.
Hän kuuli kyllä, neuvoja joita lauman johtaja, Fergus, oli antanut. "Jos minulta kysytään. En ole koskaan nähnyt sinun tapaista ihmissuttasi. Näytät ihmissudelta, mutta käyttäydyt kuin avuton koira konsonaan. Sinut melkein voisi kouluttaa, aggressiivisuudestasi huolimatta", hän sanoi hykerrellen huvittuneena ajatukselle. "Asiani ydin kuitenkin oli, että jokainen ihmissusi on erilainen, sillä kirous muokkautuu sen omistajan mukaan. Se ei välttämättä ole aina samanlainen kuin se keneltä olrt sen saanut", hän selitti. "Joten siis, ihmissutesi voi hyvinkin vain hyväksyä sitomiskohtalonsa, koska olit oikein nätisti silloinkin, kun sidoin sinut kiinni", hän hihkaisi iloisesti.

Kalman huolet eivät saaneet Rafaelia myötäilemään miehen mielipiteitä tai tunteita. Hänellä oli omansa ja hän myös esitti ne. Hän esitti ne raa-alla omalla tavallaan, jolla hän myös toi ilmi, et kyllä kaikkeen ratkaisun löytäisi, jos sitä vain kokeilisi.
Jalkajousen pylrittelystä jännittyneenä Kalma kysyi, että mitä lauman johtaja sitten ajattelisi. Jos mied ei ilmaantuisikaan paikalleen. "Oletko siis sitten lauman virallinen jäsen?" Rafael kysyi kohottaen toista kulmaansa ja virnistäen. "Sillä jos et ole, niin mitä hän on soihen vaikuttamaan? Toki saatat olla hänelle velkaa", pappi osoitti miehen jalkaa. "Mutta se ei tarkoita, että olisit lauman jäsen. Vai oletko?" Rafael kysyi kohautellen olkiaan. "Sitä paitsi, alfan rooliin kuuluu se, että hän saa otteen alaisistaan eivätkä nämä pääse pois. Jolloin ajan kanssa alaiseen ja alfaan muodostuu side, josta on sitten hankalempaa päästä irti. Suosittelen, että teet välinne selväksi. En sitä paitsi halauisi mielelläni asettua kokonaista ihmissusi laumaa vastaan, kun en ole oikein ihmissudelle vertainen vastus", hän huokaisi muka voivotellen vinosti hymyillen.

Rafael laski kuitenkin Kalmaan katseensa. "Jätäk sinut nyt. Mutta haluan, että tapaamme uudestaan ja sitten. Alan kouluttamaan sinua. Niin ihmisenä kuin ihmissutena", hän ilmoitti. "Treenistä ei tule helppoa, sillä opetan sinulle niin sivistystä kuin erilaisia tippejä, kuinka voit ihmissusi puoltasi hyödyntää sekä valmistautua täysikuuhun", hän hihkui innokkaasti.

Rafael sanoi suoraan vastaan ettei Ferguksen lauma ollut turvapaikka, joksi Kalma sitä oli kutsunut, vaan lauman alfa oli syntynyt ihmissutena ja ei nähnyt ihmisten teurastamisessa ja syömisessä mitään pahaa. Ajan kanssa Kalma joutuisi vain ongelmiin ja Rafaelin sanojen mukaan valuisi hitaasti ihmissyöjäksi, joka tuskin kamalasti ponnisteluja vaatisi. Kalmalla oli yhä omat henkilökohtaiset ongelmansa päästä eroon "huonoista" tavoistaan. Välillä hän salaa kaipasi tuoreen ihmislihan makua, se oli kuitenkin parempaa kuin sika.. tai yksikään riistaeläin.
Kalma huokasi äänettömästi. Hän tiesi Ferguksen hyvin ylpeäksi sen suhteen miksi alfa oli syntynyt ja kieltämättä silmäpuolisen alfan puheet eivät juurikaan kunnoittanut niitä, jotka olivat alfan tielle osuneet enemmän tai vähemmän vahingossa. Oli käskenyt Kalmaakin hyväksymään mikä hän oli.. ja tulisi aina olemaan purema päivästä lähtien.

Rafael huomautti Kalmalle ettei nälkä ollut se joka ajoi ihmissusia täydestäkuusta toiseen tappamaan ja syömään kaiken tielleen osuvan elävän, vaan silkka puhdas raivo ja hullu tappamisen halu. Kuin vesikauhun saannut koira.
"Älä-- jooko... nolaat minut.." Kalma urahti peittäen kasvonsa kädellään kun puheeksi tuli hänen ihmissutensa, joka olisi Rafaelin mukaan ehkä kesytettävissä. Sen verran pehmo. Kiva, nyt hänen viimeinenkin ylpeyden aihe revittäisiin alas. Kaikki muut saivat olla ylpeitä hurjasta ihmissudestaan ja mitä hän sai? Surkean uikuttavan rakin.. Ehkä oli tosiaan parempi ettei hän muistaisi mitään täydenkuun jälkeen. Kalma laski kätensä ja katsoi Rafaelia, joka aloitti kertomaan että jokaisen ihmissusi olisi aina omanlaisensa aina omistajasta riippuen. Ei sen joka oli purrut ja jos niin olisi ollut, Kalma ei muuttuisi edes täydenkuun aikaan vaan olisi kuin Ed ja räjähtelisi missä sattujaan.
"En tiedä.. en osaa sanoa mitä tapahtuu kun se tajuaa ettei pääsekkään vapauteen, nyt kun se on tottunut siihen laumansa kanssa." Kalma tarkoitti tietenkin Ferguksen laumaa, jonka mukana hukka oli juossut nyt muutaman yön verran. Hänen sutensa saattaisi hätääntyä kun tuttu lauma ei ollut lähellä.

"En.. vielä ainakaan omasta mielestäni. Olen vain mennyt sinne koska ei ole muutakaan." Ferguksen ajatuksista Kalma ei tiennyt. Kalma vilkasi kättään, jossa oli yhä arpeutuma syvästä haavasta ja kyllä Kalma oli velassa alfalle henkensä pelastamisesta ja johon aavekoira nyökkäsi pienesti.
"Niin.." Kalma vastasi hiljaa kun Rafael kertoi kuinka Fergus mahdollisesti yritti saada aikaiseksi sidettä hänen ja itsensä välille, josta ei enään noin vain luikittu pois. Johtajan ja alaisen side.. ehkä Fergus oli onnistunut jo saamaan sellaisen jollakin asteella. Kalma oli niitä henkilöitä, jotka eivät unohtaneet noin vain velkaansa tai pettäneet lupausta. Hän oli kuitenkin luvannut mennä Ferguksen luokse jälleen ensi täydenkuuna.
"Et tietenkään.. käyn puhumassa Fergukselle asiasta." Kalma vastasi hieman vaikeana.

Sitten Rafael oli jälleen jättämässä häntä ja vakuutti kouluttavansa aavekoiraa niin ihmisenä kuin ihmissutena elämiseen. "Miksi et voi kertoa niitä tässä? Kalma kysyi. "Olen tässä nyt.. täysin käytettävissä." Kalma ihmetteli.

Hurja ihmissusipuoli muka joku ylpeyden aihe? Tietysti se oli joillekin henkilöille, mutta esimerkiksi Kalman hyvälle ystävälle se tuntui olevan juuri sitä, kirous. "Aaah, tykkäät siis, että olisit hurja ja vaarallinen. Mikäs siinä, jatkat sitten vain samaan malliin", hän totesi huvittuneena toisen sanoihin. Kalma myös esitti asiansa niin, että kokoi oman petonsa hämmentyvän siitä, ettei saanutkaan tuntea ehkä jo tutuksi tullutta vapautta. "Ei kukaan peto ole sellaiseen tottunut, eikä totu", Rafael totesi ja korjasi lasiensa asentoa kasvoillaan. "Ihmissudet ovat luotu levittämään kiroustaan kuin mustaa surmaa, ne ovat luotu elämään raivokkaina ilman sen suurempaa päämäärää", hän sanoi puhaltaen kylmää ilmaa suustaan. Hän hymyili taas leveästi. "Jotkut ovat luotuja laumoihin jotkut eivät, en voi päättää mitään puolestasi, voin vain neuvoa ja katsoa sinua kaukaa", hän totesi.
Kalmalla ei ollut muutakaan paikkaa ja se oli aivan totta. Kyllähän Rafael sen ymmärsi, että mies etsi itselleen turvaa ja tukea. Vertaistukea, jota tuon oma perhe tai ystävä ei kyennyt auttamaan. Hän myös mietti jotain asioita ja päätti sitten kysyäkin. "Jos sinä haet turvapaikkaa, mitä ystäväsi on tehnyt nämä kaikki vuodet? Hän näytti melko, hakatulta minusta siinä vaiheessa", hän hymähti ja virnisti. Kalma sitten totesi, että kävisi puhumaan alfalleen asiasta ja pappi nyökkäsi. Tosin kun hän oli jättämässä miestä ja palaamassa sitten asiaan hieman myöhemmin otti Kalma sitten hieman oudoksuen asian vastaan. Miksi ei nyt, kerta tuo oli täysin käytössä. "Sen pitää olla täyden kuun yö", hän sanoi paljasten valkeat hampaansa ja hymyili niin vinosti kuin kykeni. Se ei ollut lempeä papin hymy vaan kokeneen metsästäjän. "Opetan pedollesi hieman tapoja", hän totesi naureskellen.

Tosin sitten Rafael vain purskahti nauramaan ja läpäytti Kalmaa ystävällisesti olalle. "No no, katsos kun jos käyt nyt puhumassa alfallesi hieman järkeä ja palaamme asiaan täydenkuun aikaan niin sinulla on myös aikaa hoitaa normaali elämäsi kuntoon. En hän minä halua suotta viedä ihmissusitonta aikaasi, kun voit käydä perheesi luona", hän ilmoitti. "Sitä paitsi, se mitä aijon sinulle opettaa ei ole vain yhden yön sanavarastoa. Saat kotiläksyäkin, sivistän sinua ja tuon sinulle vähän maalaisjärkeä peliin*", hän naureskeli.

"Äh, en minä sitä.. Saan vain hävetä silmäni päästä jokaisen täydenkuun jälkeen kun kuulen mitä typerä hukkani on tehnyt." Se oli totta, melkein jokaisella kerralla Kalma oli saannut kuulla kuinka hänen susi puolensa oli juossut ja tehnyt jotakin tyhmää.
"Kurja rakkini tarvii silti johdattajan.. ei se selviä yötäkään yksin." Kalma murahti tuhahtaen, että oli jokaisen oma valinta halusiko olla laumassa vai yksinään. Kalma oli syvästi sitä mieltä että hänen rakkinsa tarvitsi johtajan, josta ottaa oppia.

Yllätykseksi Rafael kävi kysymään Edistä, mitä tämä nuori mies oli tehnyt nämä ajat. Viimeeksi Ed oli ollut melkoisen hakatun näköinen. "Se hakatuksi tuleminen oli minun syyni." Kalma hieraisi niskaansa hymähtäen pahoittelevasti. "Ja noh, olen kouluttanut häntä selviämään metsässä." Kalma paljasti. Oli huvittavaa kun Edin opettajasta oli yllättäen tullut se oppilas Rafaelille.
Kalma kohotti kulmiaan kun pappi kävi mainitsemaan että halusi nimenomaan täydenkuun yönä tavata hänet ja hymyili valkeat hampaat näkyen. Se ei kuitenkaan ollut mikään lämmin hymy, joka papin kasvoilla usein oli. Kalma kurtisti kulmiaan. Pitäisikö hänen epäillä loppujen lopuksi Rafaelin aikomuksia? Kaikki tuntui kuitenkin olevan liian helppoa ja kilttiä.. Pieni vakava tilanne kuitenkin vaihtui nopeasti kun pappi naurahti ja läppäsi aavekoiraa olalle, kertoen että aavekoiran pitäisi ensin saada oma elämänsä kuntoon, sekä tietenkin kertoa Fergukselle mukavat uutiset. Kalma nyökkäsi näyttäen hieman epäilevältä.
"Alat kuulostaa jo joltakin koulu opettajalta." Kalma murahti, mutta hymähti ja päätti päästää Rafaelin sitten matkaan, minne ikinä pappi olikaan matkalla seuraavaksi. Kalma itse jäi hetkeksi aloillensa, ennenkuin itsekkin katosi yön pimeyteen.

****

Kului useampi viikko, Kalma oli sen ajan lähinnä kotonaan ja töissään kun jälleen oli aika. Täysikuu oli nousemassa taivaan rantaan kun aurinko oli laskeutunut taivaan rannan taakse. Taivas yhä punersi oranssin punaisena kuin kertoakseen väreillään mitä yö oli tuomassa tullessaan. Se olisi jälleen ihmissusien yö ja niin metsästäjät olivat liikkeellä tietoisesti saaliinsa laadusta ja arvosta. Vain rohkeat ja rahan ahneet metsästivät ihmissusia. Kalma liikkui siis syyn kanssa varovaisesti hämärtyvässä metsässä, kuunnellen ja haistellen ilman tuomia hajuja. Kalman oli tarkoitus tavata Rafael, kuten oli sovittu viime kerralla. Kalman askeleet kuitenkin hidastuivat ja mies pysähtyi. Kalma ei ollut käynnyt Ferguksen luona, peläten alfan reagtiota ja no Kalman liian uskollinen luonne oli tullut vastaan. Hän ei voinnut vain kävellä sisään ja kieltäytyä Ferguksen tarjomasta suojasta. Myös Rafael alkoi tuntumaan liian kiltiltä ja Kalma oli usein, niin monta kertaa luottanut näihin kiltteihin tyyppeihin ja maksanut siitä.. ja Rafaelin viimeiset sanat ja asenne ei ollut luottamusta herättänyt. Kalma tuijotti hetken metsän pimeyteen, kunnes mies kääntyi ja lähti hitaasti kävelemään toiseen suuntaan.

Ei hänen virkeä ja ehkä vähän epäilyttävä virneensä oikeastaan tarkoittanut mitään pahaa. Se vain oli papin huvittava tapa vain vitsailla ja pelästyttää nuoremman näköisät miestä. Toki hänellä oli se taka-ajatus, että jos tuon hukka käyttäytyi tosiaan kuin koira, voisi tuon myös kouluttaa kuin koiran, joten siinä ei tulisi olemaan mitään vaaraa Kalmalle itselleen. Hän ei tekisi mitään pahaa, ellei olisi pakko, jos vaikka verisukulainen päättäisi purra häneltä niskat nurin. "Niin, koska olen pappi. Saarnaan ehkä liikaa suokaa se minulle anteeksi", hän totesi miehelle hymyn kera ja katsoi tuon epäileviä kasvoja. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta tiesi tuon epäilevästä katseesta melkein kaiken. Sitä hän mietti kun hän käveli pois tapaamispaikalta. Toki oli riski toki se, että mies ei tulisikaan hänen luokseen vaan pelkäisi ja livistäisi kesken kaiken, mutta ei papille ollut temppu tai mikään jäljittää yhtä heikkoa hajua ilmassa.
Hän myös pohti, kuinka Kalma oli varmasti kokenut suuren menetyksen muuttuessaan ihmissudeksi ja kostanut sen tietysti nuoremmalleen vihan ja surun voimin. Toiseksi olihan nuorempi Kalman sanojen myötä ollut tuon opissa.

***

Muutama viikko oli kulunut ja oli edelleen kylmä ja hyinen pakkas yö, kun Rafael istui odottamassa tapaamispaikalla tulevaa oppilastaan. Hän li sulkenut silmänsä ja hän tunsi suonissaan nousevan täysikuun. Hän tunsi kuinka hänen kehonsa veri tuntui kurkottavan kohti taivasta ja terävöittävän kaiken hänen asteissaan. Pienet vivahteet ilmassa ja pienet liikeet maastossa. Hän kuuli jo kaukaa, kuinka Kalman, juuri Kalman askeleet kantautuivat kauempaa, mutta ne empivät. Mies pysähtyi, tuntui miettivän ja sitten tuo kääntyi, joka sai papin vain hymyilemään leveämmin. Hän rauhallisesti katosi paikaltaan ja saavutti miehen hetkessä, ellei alle sekunneissa. "Minne matka?" hän kysyi virne kasvoillaan ja tarttui Kalmaa tuttavallisestu olista. Hänen tarkoituksenaan ei ollut saada toista tietenkään mihinkään paniikkiin, mutta kyllä hän halusi tietää minkä takia toinen pakeni tai livisti. "En minä aikonut sinua piestä henkihieveriin jos sinä sitä ajattelit", hän sanoi vitsikäänä. Rafael tiedosti, jopa huolettomana itsenään, että saattoi antaa asenteellaan hyvin erilaista kuvaa kuin ehkä haluaisi.
Pappi katseli Kalmaa ja tunsi sen myös omissa luissaan. Hän hytisi hymyillen ja ravisti sitten miestä hellästi, kunnes vain päästi irti. "Ala riisua", hän sanoi ja alkoi itse riisua ainakin, koska ei halunnut sentään rikkoa vaatekertaansa. Kun hän oli sitten ilkosen alasti veti appi vielä lasinsa päästään ja tunki ne sitten reppuunsa. Hän hymyili Kalmalle edelleen, joka saattoi näyttää hyvin härskiltä, kerta hän oli ilkosen alasti kylmässä talvi yössä. "Nyt sitten alkaa treenisi Kalma", hän totesi ja heitti repun puun oksalle odottamaan aamua. Sitten hänessä alkoi näkyä muutoksia. Toisin kuin muilla ihmissusilla, jotka pakotettiin neljälle jalalle luiden rusahdellessa. Rafaelin muutos näytti paljon kivuttomalta, vaikka hänen lihas määränsä kasvoi, hänen korvansa siirtyivät eri paikkaan sekä hänen kasvonsa muotoutuivat. Toki hänessä näkyi muitekan muutoksia kuten hännän ilmestyminen ja karvoitus, mutta se ei tarvinnut kuin pieniä luiden rusahteluja.

Muutoksen jälkeen kahdella jalalla seisova ihmissusi tuojotti nuorempaa verisukulaistaan, mutta vain virnisti sille ja ehkä susimaisella tavallaan nauroikin. Rafael ei toki kyennyt puhumaan tässä muodossa, mutta hän oli täysin järjissään ja nyt vain piti hallita tätä uutta, koiramaista ihmissutta.

Kalma kääntyi paljastaen hampaansa koskijaansa ja päästi kurkustaan agresiivisen ärähdyksen, jota olisi seurannut isku suoraan tulijan kasvoihin.. mutta Kalma tajusi tuijottavansa tuttua silmälasipäistä pappia. Kalma tuijotti edessään olevaa pappia, joka kysyi jo että minne aavekoira oli menossa, ja laski sitten kätensä murahtaen.
"Ei minnekkään.." Kalma vastasi hiljaa. Luottamus ongelmia vain, ei sen suurempaa. Tältä papilta ei selvästi noin vain karattu pimeyteen ja jätetty taakseen.
"En minä sitä.." Kalma hymähti hieman vaisuisti pudistaen päätään papin vakuutuksiin ettei aikoisi sentään hakkaa oppilastaan henkihieveriin. Ei Kalma sitä pelännyt, tai no pelkäsi, ja rillipää oli metsästäjä joka ei todellakaan herättänyt mitään luottamus ajatuksia aavekoiran kohdalla.. senkin lisäksi että Rafaelin aikomuksia tuntui olevan vaikea lukea. Toisena hetkenä mies hymyili ja sitten toisena sohi jalkajousen, tai muun aseen kanssa. Se piti Kalmaa varovaisena, sen faktan lisäksi että pappi oli tosiaan metsästäjä.

Täysikuu nousi yhä ja Kalma nosti katseensa taivaalle tuntien kuinka hänen kaikki sisällä olevat vaistot huusivat hoosiannaa, peto kuiskaili korvaan ja hänen uusi veriperimä vaati verta tänäkin yönä. Halua metsästää ja saalistaa. Sydän tykytti rinnassa nopeasti ja lihakset alkoivat nytkähtelemään saaden Kalman tekemään pieniä haluttomia liikkeitä. Silloin ääni keskeytti ja Kalma laski katseensa, joka oli muuttunut jo petomaiseksi kun mustat valkuaiset peittivät silmiä tehden aavekoirasta entistäkin jäätävämmän näköisen. Pappi käski riisua vaatteet pois ja no ei Kalmalle siihen mitään vastaan sanomista ollut. Kalma irrotti takkinsa vyön ja riisui takkinsa, jonka jälkeen mies riisui loputkin vaatteensa viikaten ne vain johonkin puun koloon sivuun. Siinä sitten noh oli kaksi alastonta miestä keskellä lumista metsää, ainakin sen hetken.
Kalma nytkähti rajusti irvistäen, pyörien ympyrää pidellen kylkiään kun luut raksahtelivat kun ne alkoivat ottamaan uutta muotoa. Karvoitus lähti kasvamaan ja sen mukana miehen piirteet alkoivat muuttua hitaasti petomaisemmiksi, joissa meni kauan vain Kalman ylinmääräisen vastustelun vuoksi. Peto oli kuitenkin jälleen vapaa. Se päästi kurkustaan kuin vapauden huudoksi metsän hiljaisuuteen karjaisun, joka varmasti kuului kauas.
Musta ihmissusi kuitenkin huomasi kahdella jalalla seisovan lajikumppaninsa ja voi kyllä se muisti sitojansa. Se peljasti välittömästi hampaansa ja luimisti korviaan taaksepäin niskakarvat pystyssä. Tällä kertaa sitä ei sidottaisi! Mustaturkkinen lähti uhmakkaasti lähestymään kaksijalkaista hukkaa ja syöksähti sitten lajitoveriaan kohden yrittäen päästä käsiksi herkkään kaulaan.

Ei toki, Kalma tietenkään myöntänyt sitä, että olisi lähtenyt karkuun tai muuttanut mieltään. Rafaelilla ei ollut siihen mielipiteitä tai arveluita tuon vihaa metsästäjiä kohtaan, sillä pappi oli pappi ja rakasti kaikkea mikä maan päällä eli. Toisaalta ei hänen rakkautensa aina yllettynyt kaikkille.
Täydenkuun luoma muutos näkyi ja kuului. Ulvonta, sekä luiden rusahtelu kuului kauas. Nyt siinä sitten seisoi neljällä ja kahdella jalalla seisovaa ihmissutta. Tietenkään tämä musta turkkinen susi ei ollut unohtanut sitojaansa ja vangitsijaansa, mutta jos susi oli ja käyttäytyi kuin koira. Oli tuo enemmänkin kuin koulutettavissa. Toki, tämä peto piti vain saada väsytettyä ja siihen tarvittaisiin hetki aikaa, ehkä kaksi tai kolme täysikuuta, mutta Rafael aikoi tehdä sen hienotunteisesti ja hyvin tehokkaasti. Kalma katsoi häntä ja oli valmiina hyökkäämään viime tilanne mielessään hänen kaulaansa, kun kaksijalkainen susi vain siirsi askeltaan ja väisti toisen hampaat. Ihmissusi virnisti valkeat hampaat välkähtäen, hän väisti sitä seuraavan ja seuraavan hyökkäyksen. Ei Rafael aikonut sitoa Kalmaa tänä yönä, mutta hän aikoi pitää sutta silmällä ja tietysti estäät tuota juoksemasta minnekään edes "laumansa" luokse.
Ihmissusi katseli petoa ja asettui sitten hieman alemmas ja murahti sille. Se muistutti pientä käskyä. "Tule", oli käskyn muoto ja ihmissuden puolikas osoitti paikkaa, mihin toisen piti tulla. Tietysti jos toinen päättäisi vain hyökätä, hän väistäisi ja toistaisi saman. Hän toistaisi niin paljoin kun oli tarvetta ja hän näyttäisi kumpi heistä oli se alfa tässä hommassa.

Rafael oli tehnyt jo toistuvan kaavan tunnin ajan ja odotti Kalman pedon toimia. Hän katsoi hymy huulillaan kuinka peto reagoi hänen uudestaan ja uudestaan toistamaansa murahdukseen ja kätensä osoittamaan paikkaan. Hän oli väistellyt ja blokannut vaarallisimmat iskut läheltään. Hän myös esti Kalman pakenemisen, jos oli tarvetta, eikä päästänyt tuota pieneltä alueelta minnekään.

Leiat loksahtivat ohi maalistaan, mutta nuori ja juuri täydenkuun voimasta herännyt mustaturkki vain jarrutti vauhtiaan ja kääntyi takaisin uuteen iskuun aikomuksenaan upottaa uudemman kerran leukansa kaksijalkaan, siihen hirveään sitojaan. Pappi tosin vain väisti isku toisensa jälkeen nuorempansa raivokkaat iskut tai esti niitä pääsemästä perille saakka. Se oli kuin tanssia, jota mustaturkkinen hukka kävi vaaleamman ruskea turkkisen kanssa vain hampaiden ja kynsien käytön erolla, joita Rafael ei käyttänyt ahdistelijaansa. Taistelu ei siis edennyt minnekkään suuntaan, se oli vain typerää toistoa kerta toisensa jälkeen lumen pöllähdellessä kaksikon jalkojen alla. Myös Kalma alkoi tajuta sitä kun osumat eivät menneet perille ja halu metsästää alkoi ottamaan ihmissuden mieltä valtaansa, kuin turhan päiväinen taistelu lajikumppaninsa kanssa.

Taistelu pysähtyi Kalman läähättäessä kevyesti, se katsoi Rafaelia joka kumartui hieman päästäen kurkustaan käskyn murahduksena. Kalma höristi korviaan ja luimisti sitten korviaan urahtaen. Ei sitä kiinnostanut mitä tämä kaksijalkainen hukka oikein hänestä tahtoi, eikä se edes vilkaissut suuntaan jonne kaksijalka yritti häntä johdattaa. Sen sijaan se käänsi selkänsä ja hitaasti lähti lompsimaan omaan suuntaansa, kun kulkutielle tuli este. Se oli Rafael ja sai nuoremman murisemaan korvat luimussa, yritti jopa näykkäistä lajitoveriaan, mutta kuten aikaisemmin se väistettiin.. ja sama leikki oli jälleen päällä ainakin hetken aikaa kun Kalma sai uutta mielenkiintoa jahdata Rafaelia. Kalma kuitenkin väsähti leikkiin nopeasti ja antoi olla, vilkaisten vain olkansa yli kun vieras yritti komennella vielä kaiken kukkuraksi. Kalma nyrpisti kuonoaan hieman hampaitaan paljastaen ikenien välistä ja yritti uudemman kerran lähteä. Sama tulos, Rafael ei päästänyt. Kalma luimisti korviaan ja käänsi uudemman kerran selkänsä vieraalle hukalla jolkottaen toiseen suuntaan, mutta ei päässyt ohi. Kalma räjähti uudestaan ja tällä kertaa se sitkeämmin jahtasi kaksijalkaista lajitoveriaan tarkoin rajatulla alueella, kunnes koko touhu taas tympäsi. Kalma läähätti ja seisoi etujalka koholle nostettuna lumihangessa napittaen Rafaelia, joka yhä käski mustaturkkia omaan suuntaan. Kalma kapinallisena väläytti hampaitaan, mutta ei liikkunut aloiltaan vaan päätti käydä makaamaan aloillensa. Hukka nuoli särkevää etujalkaansa haavaan kohdilta, mutta katse oli Rafaelissa yhä.. se murisi jos Rafael yritti lähelle.

Jonkin aikaa siinä maattuaan ja nuoltuaan jalkaansa, jonka jomotus alkoi rauhoittumaan, nosti hukka katseensa ympäristöönsä katsellen sitä vain kieli ulkona riippuen kun katseeseen osui jotakin mielenkiintoista. Suden olemus valpastui ja se nousi ylös maasta jolkottaen puun luokse nojautuen sen runkoa vasten. Se oli huomannut Rafaelin repun roikkumassa puun oksalla. Se ei ollut elävä, mutta siinä oli jotakin "haastetta" nuoremmalle kuin tylsäksi käynneen Rafaelin jahtaaminen. Susi kurkotti puunrunkoa vasten nojaten kohden reppua, mutta ei yltänyt siihen joten Kalma päästi irti puunrungosta ja takajaloillaan tasapainoitellen yritti hyppiä sitä alas. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta, joten mustasusi laskeutui takaisin neljälle jalallensa napittaen ylös.. Rafael ei enään saannut mitään huomiota.

Kalma katseli reppua häntä ylhäällä heilahdellen ja hieman vikisten, katsoen sitten puunrunkoa ja hyppäsi sitä vasten tarraten kynsillään sen rungosta kiinni. Se ei ollut järin luontevan näköistä kun iso ihmissusi yritti kavuta pieni lapsen askel kerrallaan runkoa ylös. Pikkuhiljaa susi eteni ja lopulta ylsi reppuun, ollen nappaamassa sitä leukojensa väliin vetääkseen sen alas kun hukka itse vedettiin alas. Säikähtäneenä Kalma päästi vinkaisun suustaan kun se putosi tömähtäen maahan. Kalma ravisti turkkiaan ja murisi jälleen Rafaelille. Mokoma häiriön tekijä!

Tietysti Rafael tahtoi, että kalma tottelisi kuin kiltti koira, mutta kyllä häk tiesi vallan hyvin ettei se toimisi ehkä välttämättä puhdasta raivoa vellovaan ihmissuteen. Tosin tämä ihmissusi tai Kalma itsessään käyttäytyi paljon inhimmillisemmin tai normaalin eläimen tavalla. Ainakin se, mitä hän oli nähnyt tuon ystävän pedosta. Kalma oli paljon rauhallisempi ja selkeästi kyllästyi, joten se oli ajatteli myös osittain. Tuon ystävän peto ei ajatellut sitä, oliko kohde tavoitettamattomissa tai sitä oliko se itse väsynyt, ennen kuin se rojahtaisi täysin uupuneena. Se, jos mikä kuvasti sitä ihmissuden raivoa ja jäätävää verenhimoa. Kalma taas, tuntui enemmän syli koiralta siihen verrattuna. Oliko miehessä sittenkään ihmissuden verta suonissaan?
Nyt kun Rafael vain katseli suden suunsa virneessä, kuinka Kalma asettui vain makaamaan ja nuolemaan haavojaan.Tietenkin pelkkä muriseminen ei saanut pappia perääntymään. Hän vain odotti rauhassa ja aktsoi mitä toinen tekisi. Hän ei antanuy enää käskyjä vaan seurasi mitä toisen päässä oli meneillään. Hän analysoi ja hymyili itsekseen.

Hetken päästä Kalma nousi, se näytti tarkkailevan ja pohtivan vaihtoehtojaan. Lopulta se vain kiinitti huomionsa hänen korkealla riippuvaan reppuunsa ja lähti tuon luokse. Kuinka suloista suoraan sanottuna ja kuinka hyvä aihe sitten myöhemmin hieman kiusata nuorta ihmissuden alkua. Tuo alkoi mielenkiinto täysin suunnattuna reppuun, yrittää saada sitä alas ja mahdollisesti retuuttaa sitä jollain tavalla. Ei Rafaelilla ollut sitä mitään vastaan. Ainakaan niin kauaa kunnes Kalma repäisi oikeasti repun alas ja mahdollisesti saisi hopea rististä kuonoonsa.
Siinä Kalmaa katsellessaan, kun tuo hyppi ja yritti kiivetä epätoivoisesti reppua lohden, alkoi Rafael itse lähestyä tuota kerta hänelle ei tarjottu huomiota.
Kuin pieni lapsi, joka ei saanut mitä halusi, vikisi susi ja yritti epätoivoisesti hamuta reppua ulottuviinsa. Tuloksetta. Mitä ihmissuden muotoihin tuli ei ollut temppu eikä mikään, että ihmissudet alkujaankon kävelivät kahdellajalalla. Kalman ihmissusimuoto oli selkeästi rajoittuneempi tai taito vain ei ollut hallinassa heti alusta saakka. Liekö kiroukseen vaikuttanut Kalman oma koiramuoto sekä siihen liittyvät syyt. Minkä takia tämän ihmissusi tuntui myös paljon heikommalta ja epäihmissusimaiselta.

Lopulta pappi oli päättänyt jotain, kun nuorempi jo pomppi lähempänä reppua. Hän oli päässyt lähelle ja tarrasi mustaan turkkiin kuin perunasäkkiin. Hän veti toisen alas puusta, niin että naarmut näkyivät sen pinnalla. Niin paljon kuin hänelle muristiin ja oltiin vihaisia se ei lannistanut hänen virnettään kasvoilta. Rafael ek oikeastaan odotellut sen enempää vaan käskyjensä ja väistelyidensä sijaan hän vain pinkoi salaman nopeana vasten Kalmaa ja veti tuon mukaansa yhteiseen kuperkeikka sarjaan. Hän ei satuttanut tai muutenkana vahingoittanut toista. Hän vain repi tuon aina uudestaan pakenemispyrkimyksistä mukaansa ja lopulta hän selätgi tuon ja oli tuon päällä. Hengitys höyryten hän nauroi kumeasti ja hieman räheällä suden äänellään. Se ei ollut ilkeää vaan huvittunutta. Jos toinen pyrki ylös yms. Hän vei tuon aina samaan lumen pöllytys kamppailuun ja selätti ja näytti oman paikkansa. Kuka heistä oli alfa. Ei. Hän ei tehnyt sitä väkivallalla tai kurkkuun kiinni menemisellä, hän vain näytti sen elleillään sekä vahvalla otteellaan.
Lopulta ehkä jo viideskymmenens kerta, kun he olivat taas samassa asetelmassa. Rafael puuskautti ulos höyryävää ilmaa ja paljasti hampaansa, mutta ei tehnyt mitään, jotta olisi muka oikeasti aikonut tappaa. Hän halusi toiden vain ymmärtävän, ettei hän oikeasti aikonut tehdä pahaa ja oli tuon toveri. Toveri tietyllä tavalla. Hän oli täällä opettamassa nuorempaansa.