Sivu 1/2

Tämä ei ole lastenleikkiä

ViestiLähetetty: La Joulu 22, 2007 10:35
Kirjoittaja Aksutar
Art&Aran

Art johdatti Twiggyn kaupungin läpi kohti linnaa. Art meinasi pari kertaa tippua katolta kun he laskeutuivat alaspäin, mutta sai juuri ja juuri pidettyä tasapainonsa. Linnan porteilla vartijat eivät vastustelleet heitä ja he pääsivät helposti ja nopeasti linnaan. Art kysyi matkalla yhdeltä vartijalta, tietäisikö tämä missä Aran herra oli. Vartija vastasi että Aran olisi kuninkaan salissa, miettimässä asioita.
Art johdatti Twiggyn kuninkaan salin oville, mutta ennen kuin avasi ovet, hän kääntyi Twiggyyn päin.
"Aran herra saattaa olla hieman äreällä päällä, varsinkin kun hävisi velholle.. joten älä rupea uhittelemaan.. ai niin, yksi juttu, älä sano häneä kuninkaaksi, sano herraksi, hän rinnastaa kuninkaan Haraldiin eikä pahemmin pidä ajatuksesta" Art sanoi hymyillen ja avasi ovet.

Aran istui tuolillansa, nojaten käteensä ja mietti syntejä syviä. Hän ei pahemmin ollut ilahtanut kenestäkään vieraasta jonka tänään oli nähnyt, mutta Artin näkeminen sai hänet hymyilemään.
"Art, sinua on aina mukava nähdä!" Aran sanoi nousten tuoliltaan ja käveli Arttia vastaa, tervehtien tätä iloisesti.
"samoin teitä herra Aran" Art sanoi iloisesti ja työnsi Twiggyn sitten eteensä.
"Tässä on neiti Twiggy, hänellä olisi yksi toive" Art sanoi Aranille.
Aran vilkaisi alaviistoon Twiggyä ja hymyili.
"mitän nuori keiju herraltansa haluaa?" Aran kysyi laittaen kätensä taakseen ja jäi odottamaan Twiggyn vastausta.

// ja jatkuu >8D //

ViestiLähetetty: La Joulu 22, 2007 10:54
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy.

Kun he olivat ovella niin Twiggy kävi kaikki ajatuksensa nopeasti läpi ja vatsassa kierteli perhosia, eli Twiggyä jännitti jonkin verran. Twiggy olisi halunnut kysyä kenelle Aran oli hävinnyt, muttei nyt pystynyt sillä Art aukaisi salin ovet. Sisälle päästyään Twiggy seurasi sivusta Aranin ja Artin tervehdyksiä, mutta Art päätti sitten pistää Twiggyn puhumaan.
"Haluaisin liittyä sotilasjoukkoihin, Aran herra." Twiggy vastasi päättäväisesti Aranille ja laskeutui maahan, ja suoristi selkänsä. Twiggyä jännitti nyt enemmän, mutta hän päätti piettää jännityksensä piilossa ja yrittää tukahduttaa sen pois, mutta Artin varoitus ei antanut tilaa jännityksen laantumiselle lainkaan.
"Tiedän, että olen vielä nuori, mutta osaan taistella ja haluan puolustaa äiti maata viimeiseen hengen vetooni asti, jos tulen kuolemaan taitelussa se olkoon niin tarkoitettu. En halua jäädä avuttoman seuraamaan tilannetta, vaan haluan auttaa taitojeni mukaan ja minun taidot ovat taistelussa." Twiggy puhui hetkeäkään empimättä, sillä nyt saattaisi olla hänen elämänsä tilaisuus antaa kaikkensa äiti maansa puolesta, jota piti suojella parhaan mukaan ja uhrata vaikka oma henki maan puolesta. Twiggy ei viitsinyt alkaa korjaamaan sitä, että oli haltiakeiju, mutta ei hän kyllä edes muutenkaan yleensä sitä korjaillut muiltakaan.

//Jatkuu jatkuu >.^//

ViestiLähetetty: La Joulu 22, 2007 11:12
Kirjoittaja Aksutar
Art&Aran

Aran kuunteli hymyillen ja nosti katseensa sitten Arttiin.
"Tyttöhän on tosissaan?" Aran totesi kysyen, samalla kun kääntyi ympäri ja käveli tuolilleen.
Kävellessään hän hieroi kipeää kylkeään, johon Black oli tehnyt syvän haavan.
"Kyllä herra" Art sanoi selkä suorana, kädet seläntakana.
Aran istui tuolille ja katoi Arttia, odottaen että tämä jatkaisi.
"Minä menen hänestä takuuseen" Art lisäsi, muistaessaan että tuo kannatti sanoa.
Aran hymyili ja pyöritteli pientä papaeri kääröä käsissään.
"Vai niin" Hän totesi katsoessaan Twiggyyn.
"Kuinka ajattelit vakuuttaa minut, Twiggy neiti? Jos todella aijot armeijaan, jos todella uskot että päästäisin sinut, vaikka Art sinua suosittelisi, sinun täytyy vakuuttaa minut. " Aran sanoi nojautuen toiseen käteensä ja toisella kädellä yhä pyöritteli paperi kääröä.
"Uskon kyllä että hän pystyy vakuuttamaan teidät" Art lisäsi, ennen kuin Twiggy kerkesi sanomaan mitään.
"Hyvä on, osaanet ampua jousella, kun sinulla kerran on oma.. osutko täältä ovelle laitettavaan maalitauluun?" Aran kysyi ja napsautti sormiaan.
Yksi haltija toi pienen maalitaulun oville ja kiinnitti sen niihin. Art työnsi Twiggyä eteenpäin, Aranin viereen. Aranin ituimelta oville oli monta metriä, ihminen ei olisi sieltä asti millään onnistuisi ampumaan napakymppiin, ellei omaisi joitakin erikoiskykyjä.
"Anna mennä vaan" Aran sanoi vilkaisten vierelleen tullutta Twiggyä ja siirsi sitten kantseensa kaukana olevaan maalitauluun.

// ^^ //

ViestiLähetetty: La Joulu 22, 2007 11:26
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy.

Twiggyä arvioi nopeasti matkan, se oli hiukan pidempi, kuin mitä oli siihen aitaan, johon hän oli aikaisemmin ampunut. Twiggy otti jousipyssynsä esiin ja otti yhden nuolen ja asetti sen huolellisesti, mutta nopeasti jousipyssyyn. Twiggy veti ripsakasti hihojansa hiukan ylemmän ja nosti jousensa tähtäys kohdalle. Twiggy veti jousen kireälle ja tähtäsi tarkasti, sillä nyt hän ei missään nimessä halunnut epäonnistua senttiäkään. Hetken tähdättyään Twiggy päästi nuolen ilmaan, nyt se liikkui nopeammin mitä aikaisemmin päivällä, sillä nyt hän käytti enemmän voimaa ampumiseen. Nuoli jysähti suoraan keskelle maalitalua, joten Twiggy sai huokaista helpoituksesta. Nuoli pysyi hetken koossa, mutta se oli liikkunut niin nopeasti, että ilman paine suoraan sanotusti räjäytti sen siihen, jos se olisi uponnut vasta johonkin elävään, ei nuolea olisi voinut enään pahemmin irroittaa haavasta, sillä sen varsi olisi sirpaleina sen henkilön sisällä. Twiggy laittoi jousensa takaisin selkäänsä.
"Tuossa oli nyt osa taidoistani, lähitaisteluissakin pärjään." Twiggy sanoi ystävällisellä äänellä Aranille ja katsoi tätä silmiin.

//Lyhyt, nyt ei oikein inspaa, ku väsyttää hiukan, olen siivonnut koko päivän. *haukotus*//

ViestiLähetetty: La Joulu 22, 2007 11:35
Kirjoittaja Aksutar
Art&Aran

Aran vilkaisi ensin maalitaulua ja siirsi sitten katseensa Twiggyyn.
"Sinähän todella osaatkin jotain" Aran sanoi hieman yllättyneenä.
Aran nousi tuolista ja käveli maailtaulun luo ja katseli nuolta, mitä siitä nyt enää jäljellä olikaan.
"Se on napakymppi" Aran huudahti toiseen päähän salia.
"Hyvin tehty" Art huomautti hiljaa Twiggylle.
"Sinustahan tulisi hyvä tarkka-ampuja.. murha tehtäviin" Aran sanoi kävellessään takaisin.
"Tähtäät aika kauan, taiseluissa ei ole aikaa kauaa miettiä" Aran totesi samaa mitä Art oli kylällä puhunut "Mutta jos ammut piilosta, sinähän olet tappava" Aran jatoi astuessaan Twiggyn eteen.
Sitten Aran vilkaisi Arttia joka nyökkäsi tälle.
"Hyvä on.. pääset koeajalle" Aran sanoi siirtäessään katseensa takaisin Twiggyyn.
"Mutta ennen kuin pääset, sinun täytyy hankkia itsellesi ratsu. Matka meidän kylästämme ihmisten kylään on pitkä, eikä kukaan lähde sitä jalan taittamaan ilman erillistä syytä" Aran jatkoi istuessaan tuolille.
"Joten, hanki itsellesi ratsu, tuo se näytille, niin pääset mukaan" Aran sanoi hymyillen.
Art oli iheman hämillään, miksi Aran oli päästänyt Twiggyn näin helpolla, mutta oli onnellinen tämän puolesta.

// ei se mitään ^^ aina ei voi inspaa. höh, kaikki on tänään siivonnu :D jos väsyttää niin mee nukkumaan ^^ //

ViestiLähetetty: La Joulu 22, 2007 11:58
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy & Arthorious.

"Ratsu on ja saan sen ihan tuota pikaa tänne, sillä se on kylällä." Twiggy sanoi ja sulki silmänsä, hän otti Arthiin yhteyden ajatuksensa kautta, eikä kauaa kun hänen viereensä ilmaantui tyhjästä yksisarvipegasos, joka pietti päätänsä korkealla.
"Mitä sinä nyt olet mennyt tekemään!" Arth huusi Twiggylle minkä ehti, kun kerta sai tietää missä Twiggy oli.
"Ole nyt kunnolla." Twiggy tiuskaisi Arthille, joka rauhottui hiukan, mutta oli edelleen ihan pihalla asioista, siitä mitä oikein oli tapahtunut.
"Tässä on ratsuni, no olen hänen isäntänsä." Twiggy sanoi, vaikka tiesi hyvin, että hän oli oikeaastaan emäntä pikemmin kuin isäntä. Tilanne alkoi myös Arthille seljentyä.
"Menit sitten liittymään armeijaan." Arth sanoi Twiggylle närkästyneesti.
"Olemme koe-ajalla." Twiggy kuiskasi Arthille.
"Anteeksi aikaisempi käyttäytymiseni, mutta säikähdin että jotain on tapahtunut, herra Aran." Arth pyyteli anteeksi, Arth oli aikaisemmin kuullut jo, että Arania kannatti sanoa mielummin Herraksi, kuin Kuninkaaksi. Arth ei ollut mitenkään iloinen siitä mitä Twiggy oli mennyt tekemään, mutta joutui nyt tyytymään siihen, sillä tehtyä ei saanut tekemättömäksi.

//Sekotin nyt Arthinkin tähän. En mie halua mennä nukkuun ^^//

ViestiLähetetty: Su Joulu 23, 2007 12:19
Kirjoittaja Aksutar
Art&Aran

Aran katsoi yläviistoon hieman vihaisesti kun Arth alkoi raivoamaan Twiggylle. Artin ilmeestä huomasi että jotain olisi voinut jättää tekemättä, mutta tästä hän ei aikonut huomauttaa, kai kaksikko sen itsekkin tajusi.
" Mitäpä pienistä" Aran sanoi hieroessaan leukaansa.
"hmh, teillä näyttää olevan erillaiset kannat tähän asiaan" Aran huomautti noustessaan ylös ja lähti kiertämään Arthia kuin haukka.
Art katsoi vierestä hiljaa ja kuuliaisesti, kuin koira joka oli uskollinen isännälleen. Lopulta Aran pysähtyi Arthin eteen ja katsoi tätä.
"Minkäs laista sotakokemusta sinulla on?" Aran kysyi.
Hän piti oleellisena kysyä tätä, sillä osasihan tämä ratsu puhua ja oli selvästikkin oma persoonansa, eikä vain hömelö hevonen joka tottelisi omistajaansa kuin huumattu.
Aran lähti taas kiertelemään Arthia, kun hänen kylkeään vihlaisi äkkiä. Hän kirosi itsekseen ja käveli sivupöydälle missä oli vesikannu ja lasi. Hän otti kulauksen lasista ja kääntyi sitten takaisin kolmikkoa kohti.
"Niin, mihin jäimmekään?" Aran sanoi suoristaen selkänsä ja jäi odottamaan että saisi vastauksen.

// njee, ei vielä voi nukkua x'3 eilenkin yritin mennä yhden aikaan nukkumaan mut pyörin vielä kaks tuntia sängyssä >_> //

ViestiLähetetty: Su Joulu 23, 2007 3:18
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy & Arhurious.

"Sen verra sotakokemusta, että edellinen isäntä kuoli, enkä minä säästynyt ehjänä. Twiggyn ansiosta olen ylipäätään edes hengissä." Arth sanoi rauhallisella äänellä, sillä ei kannattanut yhtään kiihtyä oman kuninkaan edessä ja hankkia itselleen täten helposti hankaluuksia ja pahimmas tapauksessa myös Twiggylle Arth saattaisi hankkia siinä samalla hankaluuksia vielä entistä enemmän.
"Mielummin minä olen ratsuna Twigsillä, kuin joku pörrö normaali hevonen." Arth sanoi ja heilautti päätään kohti Twiggyä.
"Arthista saattaa olla muutenki apua. Arth.." Twiggy sanoi ja katsoi anovasti Arthia, joka tuijotti takaisin Twiggyä. Lopulta Arth muuntautui haltian muotoon.
"Oliko sinulla Aran herra haava kyljessäsi? Arth voisi ehkä parantaa sen." Twiggy sanoi ja kääntyi kohti Arania ja samalla Arth muutti muotonsa niin sanottuun normaaliin muotoonsa. Arth katsoi Arania, sillä hän ei ollut ainakaan huomannut, että Aranilla olisi haava, sillä yleensähän sitä aristaa tosi paljon.
"Riippuu haavasta, että voinko parantaa sen sataprosenttisesti vain pystynkö parantamaan vain osan haavasta." Arth lausui ja nyökytteli päätänsä mietteliäästi, Arthin silmät olivat nauliutuneena nyt Araniin.

//Nyt mie taijan mennä nukkuun XD//

ViestiLähetetty: Su Joulu 23, 2007 12:29
Kirjoittaja Aksutar
Aran&Art

Art ja Aran katsoivat silmät pyöreinä kun Arth muuttui.
"Eh, kiitos, mutta ei kiitos." Aran sanoi, hän ei halunnut että kukaan sorkkisi hänen haavojaan.
"Se mikä ei tapa, vahvistaa ja minä kärsin vaikka ruton jos siitä elossa selviän" Aran jatkoi kävellen takaisin.
"Art" Aran sanoi istuessaan takaisin tuoliin.
"Niin herra" Art vastasi tavalliseen tapaansa.
"Näytä heille majoitus tilat.. saatte oman huoneiston, kaikilla sotilailla ja hovin väellä on oma huoneisto linnan alueella" Aran sanoi vilkaisten Twiggyä ja Arthia.
"Selvä. seuratkaa minua" Art sanoi ja johdatti kaksikon ulos salista.
Hän sulki oven ja nojasi siihen hetken aikaa, huokaisten syvään.
"Vedit kyllä pahan, luulin jo että Aran herra heittäisi teidät pihalle" Art sanoi vilkaisten Arthia.
"Tulkaa" Art sanoi ja lähti kävelemään käytävää vasemmalle päin.
Hetken käveltyään he tulivat ovelle, Art avasi sen ja astui sisään. Huoneessa oli nuori halitja tyttö joka järjesti avaimia.
"Tarvitsemme yhden huoneen.. kahdelle?" Art sanoi kääntyen Twiggyyn päin.
"Nukutteko samassa huoneessa vai meneekö ystäväsi talleille?" Art kysyi odotellen vastausta, samalla kun sai huoneen avaimen käteensä.

// heh, menit muo myöhemmin nukkuun x'D //

ViestiLähetetty: Su Joulu 23, 2007 9:20
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy & Arthorious.

Arth virnisti, sillä häntä ei olisi yhtään haitannut, vaikka heidät olisi heitetty pihalle, sitä hän oikeastaan oli hiukan toivonutkin, mutta niin ei käynyt Twiggyn onneksi.
"Arth ei mene talliin." Twiggy sanoi päättäväisen kuuloisesti, ennen kuin Arth oli ehtinyt sanoa sanaakaan. Arthia hiukan otti päähän, kun Twiggy teki äkkinäisiä päätöksiä, eikä kysynyt häneltä koskaan tai antanut tilaa mielipiteelle, ainakaan kovin usein. Arth ihmetteli, sitä että Twiggy oli tänään niin puheliaalla päällä, sillä oikeastaan Twiggy oli aika hiljainen, mutta tänään hän oli pälpättänyt jatkuvasti.
"Arth on varmaan parempi, että liikut vaikka haltian muodossa, sillä olet aika iso noin." Twiggy sanoi Arthille kääntyen tätä kohti ja samassa Arth muutti ulkomuotonsa haltiaksi, sillä Arthin omasta mielstäkin niin oli parasta, ettei hän tuhoaisi kaikkia paikkoja maan tasalle. Arth katseli ympärilleen arvostelevasti ja tuli tulokseen, että tämä paikka oli parempi kuin monella muilla oma koti.
"Kuinka iso meidän huonesitomme on? Onko täällä pahemmin muita naispuolisia?" Twiggy kyseli Artilta, sillä Twiggy pelkäsi olevansa ainoa naispuolinen näissä majoitustiloissa, siis sotilaana.
"Siis tuliko minusta muuten tarkka-ampuja vai?" Twiggy kysyi, sillä hän ei nyt ollut ihan varma asiasta, osa meni ohi hänen korvien.

//Joo tulihan sitä valvottua VÄHÄN ^^//

ViestiLähetetty: Su Joulu 23, 2007 10:09
Kirjoittaja Aksutar
Art

"ehe, et ole. Täällä on muitakin naisia. Suurin osa tosin on salamurhaajina, naiset ovat parempia hiipimisessä kuin me miehet." Art sanoi samalla kun käveli käytävää pitkin.
"Teidän huoneistonne on kahdelle suunniteltu, eli siellä on kaksi makuuhuonetta, oleskelu tilat, keittiö ja peseytymis tilat, eivät kovin hääppöiset, mutta paremmat mitä majataloissa" Art sanoi heittäen avaimen olkansa yli Twiggylle.
"Kyllä, tarkka-ampuja.. huomenna pääset kokeeseen missä mitataan sinun kaikki taitosi, jos loistat siellä, saatat päästä muihinkin hommiin." Art sanoi.
"Minä olen varjostus puolella, itse valitsin sen alan." Art kertoi. "Minusta ei ole taistelu kentille, siellä on liian paljon meteliä. Kaksintaistelut taas ovat paljon mukavampia" Art jatkoi.
He saapuivat suuren oven luo, Art työnsi sen auki ja antoi Twiggyn ja Arthin kävellä ensin sisään. He saapuivat käytävään missä oli paljon ovia. Jokaisessa ovessa oli numero, joitakin ovia oli koristeltu. Art johdatti Twiggyn ja Arthin ovelle, minkä numero oli 145.
"Tämä on teidän huoneenne, ole hyvä ja avaa ovi" Art sanoi ja päästi Twiggyn oven eteen.

// vähän x) noh, kyllä sitä ittekkin joskus valvoo "vähän" pidempään ^^ //

ViestiLähetetty: Ma Joulu 24, 2007 1:10
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy & Arthorious.

"Pitääkö minun olla huomenna Twiggyn mukana? Vai saanko mennä muualle siksi aikaa, tai jäädä nukkumaan?" Arth kysyi väsyneesti heidän päästyään huoneen ovelle. Twiggy mulkaisi Arthia pahemman kerran, mutta pysyi vaiti. Twiggy aukaisi oven.
"Paljon mukavemmat mitä majatalojen huoneistot." Twiggy sanoi asiantuntevalla äänellä, sillä olihan hän joutunut viettämään monia öitä majataloissa. Tämä heidän huoneisto oli loppujen lopuksi aika suuri, suurempi kuin useimmat majatalojen huoneet.
"Tuletko sinä hakemaan täältä minua, vai tulenko itse saliin vai?" Twiggy tiedusteli Artilta, ennen kuin tämä lähtisi.

Yöllä Twiggy ei saanut unta, sillä häntä jännitti aivan liikaa se mitä olisi edessä aamulla. Twiggy alkoi yöllä tekemään punnerruksia ja kaikkea mahdollista.
"100..101..102..103.." Twiggy laski omia punnerruksiaan. Hiki valui pitkin Twiggyn niskaa ja kasvoja. Lopetettuaan punnerrukset Twiggy oli tehnyt niitä 300, joka oli todella paljon, sillä vain joka 100 jälkeen tuli pieni tauko. Seuraavaksi vuorossa oli vatsa- ja selkälihakset. Lopulta Twiggy oli saanut kaikki sarjat tehtyä ja hän lähti käymään suihkussa, sillä hän oli aivan likomärkä hiestä. Tultuaan suhkusta Twiggy laittoi nukkumaan muutamaksi tunniksi ja herätessään hän oli pirteä kuin peipponen. Twiggy kiillotti omat aseensa huolellisesti ja teki niille perushuollot, ettei mikään menisi vain pieleen siellä. Twiggy söi runsaan aamupalan, kun Arth oli käynyt kylällä ostoksilla ja tehnyt ruokaa. Syötyään Twiggy alkoi vielä tekemään lisää punnerruksia, muttei niin hirveitä sarjoja, mitä edellisenä yönä. Twiggy tynsi olevansa todella hyvässä kunnossa. Twiggy vaihtoi päälleen asusteen, joka päällä oli helpompi mennä tekemään tuollaisia testejä. Suojat Twiggy kiristi kunnolla ja tarkisti, ettei niissä ole mikään osa rikki, tai menossa ihan kohta rikki. Twiggy alkoi vielä venytellä hiukan, että jännitys raukeaisi paremmin. Arth istui unisena oleskelutiloissa ja katsoi Twiggyn puuhastelua. Arthin mielestä kaikki mitä Twiggy oli nyt tehnyt oli ihan turhaa.

//Joo niin tekee. Yleensä, kun on koulua valvon viikoloppuisin johonkin kolmeen asti ^^//

ViestiLähetetty: Ma Joulu 24, 2007 12:27
Kirjoittaja Aksutar
Art

"Ei sinun tarvitse tulla, ethän sinä joudu jousta käyttämään" Art sanoi.
Hän seurasi sivuta kun Twiggy tutki huonetta.
"Minä tulen hakemaan sinut aamulla ja menemme sitten taistelusaliin, tulen hakemaan sinut noin kymmenen aikaan" Art sanoi ja perääntyi ovelta.

Yö meni asioiden hoitamisessa, sairaiden piti saada lääkettä mikä parantaisi mystisen kuolio taudin, Arania piti auttaa valtakunnan asioissa, veljille piti ilmoittaa menoista ja loppujen lopuksi Art pääsi huoneeseensa vasta neljän aikaan yöllä... Tosin hän ei aikonut nukkua, hänen piti kirjotaa muutama kirje, eräälle tutulle. Hän rustasi kirjeitä kynttilän valossa, kirjoitus pöytänsä ääressä. Hänellä oli suuri joutsenen sulkakynä ja kun sitä liikutteli, syntyi pieni ilmavirta joka viilensi mukavasti kasvoja. Kun Art oli saanut kirjeet kirjoitettua, kello olikin jo kuusi. Art päätti koittaa nukkua sen vähänisen ajan, mitä jäljellä oli.
Kun hän viimein avasi silmänsä, kello oli vähän yli yhdeksän. Hän puki nopeasti ja lähti sitten tervehtimään Arania, jonka jälkeen hän meni suoraan Twiggyn ja Arthin asunnolle. Hän saapui ovelle tasan kymmeneltä, juuri ajallaan ja koputti oveen.
"Oletteko valmis neiti Twiggy?" Art kysyi.

// viikonloput on tarkotettu valvottaviks x3 //

ViestiLähetetty: Ma Joulu 24, 2007 12:46
Kirjoittaja Anonymous
Twiggy & Arthurious.

Arth kuuli aikaisemmin koputuksen ja meni avaamaan oven. Arth katsoi unisena Artia.
"Ai, huomenta." Arth väsyneesti ja haukotteli.
"Twiggy on vasta valmistautumassa." Arth sanoi ja ohjasi Artin oleskelu tilaan, jossa Twiggy oli voimistelemassa. Twiggy oli juuri suoraansanotusti kaksin kerroin, hän makasi kehollaan eteenpäin ja oli jaloissaan kiinni.
"Olen ihan heti valmis." Twiggy sanoi ja pomppasi seisomaan, Arth kävi nopeasti noutamassa Twiggyn aseet Twiggyn huoneesta. Arthin palatessa Twiggy käski laittaa aseet ovelle ja juoksi itse pesemään nopeasti kasvonsa. Lopulta he pääsivät pois huoneistosta, mutta Arth jäi sinne jatkamaan uniaan.
"En ymmärrä miten joku voi olla noin hyvä uninen." Twiggy sanoi ja pudisteli päätänsä, sillä hän ei ikinä pytyisi nukkumaan noin paljoa ja Arth oli vielä hevonen, tai no hevosen sukulainen ja niille riittää noin tunninkin unet.
"Minä en itse saanut millään unta, olen melkein koko yön tehnyt lihasliikkeitä ja venytellyt." TWiggy pälpätti, kun he olivat Artin kanssa menossa kohti taistelusalia.

//Niimpä XD//

ViestiLähetetty: Ma Joulu 24, 2007 12:59
Kirjoittaja Aksutar
Art

Art odotti kärsivällisesti sen ajan kun Twiggy tarvitsi ja lähti sitten tämän kansssa kävelemään kohti salia.
"hmh, jotkut vaan omaavat hyvät unenlahjat. Minäkään en nukkunut yöllä ollenkaan, aamusta muutaman tunnin, mutta siihen se jäi. "Art kertoi heidän saapuessaan suurelle puiselle ovelle.
Art työni ovet auki, saranat pitivät ilkeän kuuloisen äännähdyksen. Sali oli suuri ja pyöreä, keskellä salia oli hiekkainen taistelukenttä ja sen ympärillä katsomo. Kattoa ei ollut vaan ylhäällä oli suuri aukko mistä valo tulvi sisään, valaisten areenan.

Salissa oli harjoitukset menossa, areenalla oli jousiammuntaa ja kaksintaistelua, katsomossa ei ollut paljoa porukkaa, mutta muutama sotilas sieltäkin löytyi. Kakki katsoivat Twiggyä kuin ruttoa, noin nuori tyttö oli päässyt harjoituksiin? Art huomasi tämän, mutta oli välittämättä noin pienestä seikasta.
Art johdatti Twiggyn maalitaulujen luo.
"Jos läpäiset tämän testin, olet aivan varmana mukana tarkka-ampujissa.. se miten nopeasti suoriudut, määrää tehtäväsi. Kun tämän olet suorittanut, pääset kokeilemaan kaksintaistelua" Art sanoi.

Tehtävänä oli osua viiteen maalitauluun, lähes yhtä kaukaa mitä Kuninkaan salissa eilen. Maalitaulut olivat siis kaukana ja kaiken lisäksi melko pieniä. Art oli aikoinaan suorittanut tehtävään uuden pohja-ajan, mutta ei kyennyt Arania päihittämään tässä kilpailussa.
Väki kerääntyi katsomaan Twiggyn suoritusta, tätä ei kukaan halunnut jättää väliin.
"Ole hyvä ja aloita.. äläkä kiirehdi suotta, osu mieluummin napakymppiin hitaasti kuin ammut ohi nopeasti, me arvostamme tarkkuutta" Art sanoi, tapautti Twiggyä olkapäähän ja meni taaemmas, jättäen Twiggylle tilaa suoritukselle.

// ja si vanhemmat vikisee ku valvoo yöllä >_> millon si pitäis valvoo jos en viikonloppuna//