Kevätflunssaa, hän sanoi


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Heinä 07, 2008 11:50

Kevätflunssaa, hän sanoi

http://p1.foorumi.info/thenightfantasy/ ... .php?t=378

Aran, Lily

hetki siinä käveltiin täydessä hiljaisuudessa, kunnes Ophelia rikkoi hiljaisuuden. Aran piti katseensa menosuunnassa ja naurahti pienesti. Hetken hiljaisuuden jälkeen hän avasi suunsa.
"totta kai Lily tulee siitä murtumaan, mutta tajuaapahan että se velho on ja pysyy poissa. Sen tajuttuaan hän ymmärtää, ettei hänellä ole ketään muuta kuin minä..." Aran kertoi.
Pettämätön suunnitelma? Ei todellakaan, kaikki riippui oletuksista, mitkä Aran oli tehnyt. Hän oli huomannut että Lily turvautui aina Blackiin ja puhui tästä, kun hän tiesi Blackin olevan jossain. joten, piti vain hankkiutua Blackistä eroon ja kaikki olisi hyvin! Tyhmäkin tuon olisi tajunnut jo ajat sitten..
Aran johdatti Ophelian toiseen kerrokseen, pitkän käytävän päässä olevaan huoneeseen. Hän laski Lilyn hetkeksi maahan, pitäen tätä vasten rntakehäänsä ettei Lily maahan valahtaisi ja kaivoi taskustaan avaimet, jolla avasi oven. Sitten hän otti Lilyn taas syliinsä ja astui sisään huoneeseen.

Huone oli erittäin avara ja raitis. Siellä oli suuret ikkunat, joita reunusti samenttiset, vihreät verhot. Lattia ja seinat olivat valkoista marmoria, seinillä oli tauluja sekä seinä kankaita, lattialla oli iso, vihreä matto. Sänky oli korkeammalla tasolla, huoneen perällä. se oli erittäin iso, pehmeä ja verhoiltu vihreillä petivaatteilla. Lisäksi huoneessa oli tietysti kaappeja, kirjahyllyjä, kirjoitus pöytä, yö pöydät ja muita pöytiä, sekä oleskelu nurkkaus jossa oli sohva ja matala pöytä. Huoneesta oli ovi joka vei parvekkeelle ja kaksi muuta ovea, joista toinen vei kylpyhuoneeseen ja toinen vaatekomeroon.
Lienee turha edes mainita että tuo huone oli Aranin makuuhuone. Se oli paljon hienompi, mitä muut tähän astisista huoneista, mitä Lily, Black tai Ophelia oli nähnyt... tai no... olihan Lily tämän jo kerran nähnyt.
Aran käveli huoneen poikki sängyn luo ja asetti Lilyn makaamaan siihen, heti kun sai riisuttua Lilyn takin ja kengät.
"Odottakaa täällä... minulla on nyt asioita hoidettavana" Aran sanoi vilkaisten Opheliaan ja sen kummemmin selittämättä poistui paikalta, lukiten oven perässään.
Lily oli yhä tajukankaalla, mumisten hieman itsekseen.

//....... >_> //
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä To Touko 28, 2009 10:56, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 08, 2008 9:11

Ophelia

Ensiksi Aran vain naurahti, mutta vastasi kuitenkin hänen kysymykseensä hetken eteenpäin käveltyä. Aran siis ymmärsi että se murtaisi Lilyn, mutta uskoi että Lily tyytyisi sitten häneen Blackin mentyä? Ophelia ei uskonut siihen, tai ei ainakaan halunnut uskoa... Mihin hänen pitäisi uskoa? Hän ei ollut enää varma. Tarkoitettuna nyt sitä että joutuuko Black hirtetyksi vai ei, jäisivätkö he tosiaan tänne vai ei, kiintyisikö Lily Araniin ajan mittaan vai ei!? Kaikki tuntui sekavalta ja yhtä aikaa ei miltään. Tosin Aran oli väärässä siinä kohtaan että Lilylle jäisi vain Aran, olihan Lilyllä vielä hänet... Ja hänellä vain Lily.

Ophelia sipsutteli Aranin perässä sanomatta koko loppu matkana mitään kunnes he saapuivat toisen kerroksen käytävän päähän. Ophelia pysähtyi, jääden odottamaan kun Aran kaivoi taskustaan avaimia ja avasi oven huoneeseen jonka sisällöstä Ophelia ei ollut tähän asti ollut ollenkaan tietoinen. Aranin avattua oven ja Ophelian astuttua -ehkä hieman arastellen- sisään, tuntui kun maailma olisi pysähtynyt hetkeksi. Huone oli valtava, näin makuuhuoneeksi jonka Ophelia tavallaan järkytykekseen huomasi. Huone omasi valkoisen marmorin että vihreän sävyt, mikä lieni hyvin paljon arvattavissa haltijoiden kuninkaalta, mutta se miksi Ophelia otti asian pienenä järkytyksenä oli se koska se oli kuninkaan, -vieläpä sellaisen miehen kuin Aranin- makuuhuone. Ei Ophelia ollut koskaan nähnyt, eikä koskaan kuvitellut näkevänsä oman kuninkaansa, kuningas Haraldin makuuhuonetta. Se ei vain tuntunut soveliaalta...

No ei auttanut itku markkinoilla, joten Ophelia vain käveli peremmälle, riisuen samalla märät tumppunsa ja sulloi ne taskuihinsa, pysyen hiljaa ja utelematta sen enempää mistään. Tosin kun Aran riisui Lilyn takista ja tämän kengistä, Ophelialle tuli jälleen epäsoveliaisuuden tunne, mutta mitä hän tuohonkaan olisi voinut sanoa... Ophelia pysytteli koko ajan jossain hyvän matkan päässä takavasemmalla Aranista, katsellen lähinnä Lilyyn kuin tähän. Aranin saatua Lily sängylle, tämä ilmoitti että hänellä olisi asioita hoidettavanaan ja käski heidän odottaa täällä. Ophelia ei sanonut mitään, toivoi vain ettei asioilla hoitamisessa puhuttu Blackistä ja mihin Aran oletti heidän katoavan jos tämä vielä lukitsi ovenkin perässään....
Aranin poistuttua, Ophelia päästi pitkän ja syvän huokauksen, siirtäen katseensa nopeasti sulkeutuneelta ovelta lähimpiin ikkunoihin ja oviin joita huoneessa oli, tajuten pian ettei se heitä hyödyttänyt. Black oli mitä ilmeisemmin tyrmässä ja Lily oli--
"Lily!" Ophelia parahti ja juoksahti sängynvierelle, tarttuen Lilyä olkapäistä ja lähti ravistelemaan tätä minkä väsähtäneiltä käsivoimiltaan jaksoi.
"Lily! Aikovatko he tosissaan hirttää Blackin?! Emme kai me tosissamme jää tänne? Me pääsemme pois täältä niinkuin aina ennekin, niinhän!" Ophelia jatkoi ravisteluaan, kunnes totesi sen turhaksi eikä enää jaksanu ja niinpä siis luovutti, päästäen irti Lilystä ja jääden hälleen hiljaiseksi... Lysähtäen sitten polville sängyn viereen ja jäi siihen.
Taasko heidän piti vain odottaa..? Ophelia alkoi vihaamaan odottamista... Hän tunsi itsensä väsyneeksi ja turhautuneeksi koko päivän tapahtumista... Ja niitä tapahtumia riittikin enemmäksikin kuin yhdelle päivälle.

//Oopsie! DUFF MAN!!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 08, 2008 9:47

Lily

Lily ei herännyt vaikka Ophelia kuinka ravisteli. Hän oli nyt poissa pelistä ja pysyisikin poissa hetken aik--
Lily räväytti silmänsä auki ja veti syvään henkeä kuin hukkumiselta pelastunut. Hän makasi paikallaan hiljaa katsellen ylös kattoon, kunnes tajusi vilkaista ympärilleen.. ja sitten kiljuttiin.
Lily ponkaisi ylös sängyltä ja kompuroiden syöksähti kauemmas, kunnes pyllähti lattialle. Hän tuijotti sängylle päin kuin itse saatana olisi siellä makoillut ja hymyillyt, kunnes hän käänsi katseensa Opheliaan.
"ei uudestaan, en halua uudestaan.." Lily vikisi koukistaen jalkansa eteensä ja laski kasvonsa vasten polviaan, kietaisten samalla käsivartensa jalkojensa ympärille.
Se mitä Lily tarkutti "uudestaan" sanalla saattoi jäädä Ophelialta pimentoon ja ehkä hyvä niinkin. Totta kai sen saattoi yhdistää siihen, ettei Lily halunnut uudestaan joutua haltijoiden kylään, mutta se ei nyt ollut päällimmäinen tarkoitus tuolle sanalle. Tuohon kyseiseen sänkyyn Lily ei enää ikinä halunnut joutua, ei edes vaikka saisi nukkua siinä aivan ypö yksin. Siihen sänkyyn liittyi erittäin epämukavia muistoja.
Sitten Lily alkoi itkemään.. taas. Tällä kertaa hän ei edes jaksanut yrittää kätkeä kyyneliään saatika nyyhkytystään, nyt hän päästi sen kaiken ulos. Ei sitä aina jaksanut suruaan peittää.. joskus oli syytä itkeä, kuten nyt!
"missä.. Missä Black on?" Lily sai kysytyksi samalla kun kohotti kasvojaan irti polvistaan.
"haluan nähdä Blackin..." Kuului viimeinen lause ennen kuin Lily purskahti taas vuolaaseen itkuun, peittäen kasvonsa jälleen polviinsa.
Kaikki oli niin turhauttavaa.. kaikki tuntui niin turhalta, turha edes yrittää pakoon, tänne kun kuitenkin päätyisi ennen pitkään.. Tällä hetkellä Lilystä paras vaihtoehto olisi kuolla pois.. eipähän tarvitsisi kokoajan kestää tätä kaikkea, se ainakin olisi lopullinen tie pois täältä.
Mutta Lily ei sattunut olemaan itsemurha tyyppiä, joten se siitä.. Aran tuskin suostui Lilyä tappamaan/tapatuttamaan. Ehkä heillä vielä olisi toivoa? Ehkä Tomtom tulisi taas ja järjestäisi heidät pois? Tai ehkä Aran olisi niin typerä että suostuisi taas kaksintaisteluun Blackin kanssa? Lilyä jäi mietityttämään miten Black täällä pärjäisi. Eihän Lily tietoinen siitä ollut, että Aran aikoi hirttää Blackin..

// :----------------------------] //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Heinä 09, 2008 6:36

Ophelia

Lily ei herännyt vaikka Ophelia oli kuinka ravistellut ja kutsunut nimeltä tätä, niin Ophelia oli luovuttanut ja lysähtänyt polvilleen sängyn virelle, jääden katsomaan lattiaan ja omia, kolotuksesta väsyneitä polviaan. Ophelia ei tuntenut jaksavansa tehdä oikein mitään... Mitä hänen olisi voinut edes tehdä...? Mitä olisi ollut tehtävissä? Miten pahasti asiat olivat? Hän ei tiennyt saatika osannut määrittää edes sitä! Luottiko hän liikaa? Ei kai jumala jättäisi heitä nyt....?
Täydellinen hiljaisuus valtasi huonetta eikä Ophelia kuullut edes omaan hengitystään jota hän pidätteli itkua estääkseen.

Lopulta Ophelian oli pakko vetää henkeä ja hän huomasi kuinka pari kyyneltä vierähti hänen silmistään hänen polvilleen. Kauaa Ophelia ei kerennyt itseään asiasta moittia kun sängyllä makaava Lily yks kaks vetäisi henkeä keuhkoihinsa, saaden Ophelian jälleen kerran sätkähtämään ja nostamaan katseensa salaman nopeasti lattialta sängynreunan yli nyt suhteellisen järkyttyneen näköisenä että yllättyneenä Lilyn äkillisestä heräämisestä.
"Li...Lily?" Ophelia kysyi varoen kurottautuessaan sängynreunan yli, jolloin Lily lähti kiljumaan täyttä kurkkua kuin tätä oltaisiin elävältä syöty, saaden Ophelian kiljumaan täyttä kurkkua tämän kanssa ja tömähtämään polviltaan taaksepäin takamukselleen, jääden taaksepäin käsien varaan nojautuneena ihmettelemään kun Lily lähti kompuroimaan pois sängyltä ja pyllähti itsekin vähän matkan päähän hänestä ja sängystä lattialle.

'ei uudestaan, en halua uudestaan' Kuului Lilyn suusta ennenkuin tämä parahti itkuun, saaden Ophelian hetkeksi aivan häkellyksiin. Ophelia vilkaisi nopeasti sängylle ja tätä takaisin Lilyyn, tämä oli jälleen yksi plus yksi oli kaksi eikä siis mikään temppu Ophelialle ainakaan kuvitella tajuavansa mitä Lily tarkoitti...
Sydäntä puristi jälleen kun Lily itki eikä aikaakaan kun Ophelia itsekin lähti vuolaasti kyynelehtimään tämän mukana, ei hänkään ikuisuuksiin jaksanut omaa suruaan peittää! Missä Black on..? kuului seuraavaksi. Ophelia puristeli päätään, vedellen henkeä ja pyyhki poskiaan ja silmäkulmiaan hihoihinsa minkä kerkesi. Ophelia tiesi! Ophelia tiesi, muttei suostunut uskomaan. Mitä hänen pitäisi sanoa?!
"Black on..Black on!" Ophelia lähti änkyttämään oman nyyhkytyksensä ja kankean kurkkunsa alta.
"He..! He veivät Blackin pois! En tiedä minne, mutta uskoisin että tyrmiin ja...! A-Aran sanoi..! Ku-kun olit tajuton et-että hän olisi hu-huomenna vain historiaa!" Ophelia änkytti, nyyhki, kuivasi silmiään jo suolavetistyneisiin hihoihin, kertoen Lilylle toduuten mitä asiasta tiesi, sanomatta kuitenkaan suoraan sanaa 'hirttäminen'.
Näin äkkiseltään ajateltuna lieni parempi että Lily kuuli sen häneltä kuin että Ophelia väittäisi ettei tiennyt jolloin Aran saisi sen itse omahyväisellä virnuilullaan kertoa.


//Klassikot! \o7 (siin on seiska ihan tarkoituksella) //
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Heinä 09, 2008 7:43

Lily, Aran

Ophelia aloitti änkyttämällä jotain.. ja mitä pidemmäksi Ophelia pääsi sitä järkyttyneemmäksi Lilyn ilme muuttui. huomenna vain historiaa... eihän Blackiä voinut tappaa! Ei Aran niin voinut tehdä, ei hän vain voinut!
Tosiasia oli että Aran sai hirttää kenet halusi, olihan hän kuningas! Ja Black jos joku oli se, jonka Aran halusi hirttää heti ensimmäisenä.
"E..ei.." Lily sai sanotuksi. Hänen kasvonsa valahtivat valkoisiksi pelkästä ajatuksesta. Hetken siinä paikoillaan istuttuaan hän ponkaisi ylös lattialta ja juoksi Aranin kirjoituspöydän luokse ja alkoi penkomaan pöytälaatikoita.
"h-hän säilytti avaimia täällä!" Lily selitti samalla kun aukaisi laatikon toisensa jälkeen.
Eihän ne siellä tietenkään olleet. Ne olivat Aranilla mukana. Aran vain sattui säilyttämään avaimiaan pöytälaatikossa, silloin kun oli itse huoneessa. Tietenkään Lily ei tätä järkytykseltään tajunnut, joten hän jatkoi penkomista, lopulta vetäisten yhden pöytälaatikoista irti paikoiltaan ja paiskasi sen lattialle.

"Tuo ei ollut kovinkaan kilttiä.." Ääni sanoi ovelta.
Lily oli saada sydänkohtauksen tajutessaan että Aran oli luikkinut sisään huoneeseen - jälleen kerran - huomaamattoman hiljaa. Joskus Lilystä tuntui että Aran osasi kävellä seinien läpi..
"Aran haluan nähdä Blackin!" Lily sanoi värisevällä äänellä, ollen kokoajan varuillaan.
"se ei nyt käy... eikä käy enää jatkossakaan" Aran sanoi astellen peremmälle, Lilyn ohi sohvalle istumaan, kuin olisi aivan normaalina päivänä palannut töistä kotiin.
Aran oli käynyt "korjauttamassa" nenänsä, joka ei enää vuotanut verta. Lily katsoi erittäin happamana - kyyneleet poskia pitkin virraten - Arania.
"hän on kaunis.. poikamme." Aran sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, vilkaisten Lilyyn.
"Haluan nähdä Blackin.." Lily toisti itseään, pyyhkien kyyneliä pois poskiltaan.
Hetken oli hiljaista, kunnes Aran huokaisi syvään ja nyökkäsi pienesti. Hän nousi ylös sohvalta ja käveli ovelle, viittoen Lilyä sekä Opheliaa seuraamaan.. totta kai Aran oletti että Opheliakin sen velhon halusi vielä nähdä.

Aran johdatti heidät aivan alimpaan kerrokseen, tyrmille joissa pidetiin kuolemaan tuomittuja. Amod&kumppanit olivat vielä Blackin sellin luona, mutta Aran käski näitä poistumaan - haltija kielellä tietysti - kun he saapuivat paikalle. Sen jälkeen kuningas avasi sellin oven ja päästi Lilyn ja Ophelian sisälle.
"Viisi minuuttia, ei enempää" Aran sanoi ja sulki oven, jääden itse ulkopuolelle odottamaan.
Black oli - jälleen kerran - mukiloitu pahemman kerran. Velho istuskeli penkillä, nojaten kyynärpäillään polviinsa ja roikotti päätään alas päin, mutta nosti katseensa kun Lily ja Ophelia saapuivat. Black nousi seisomaan - vaivanloisesti tosin - ja Lily oli alta aikayksikön tätä halaamassa. Blackissä ei pahemmin näkynyt pinnallisia haavoja tai ruhjeita, mutta pahin jälki oli kaulassa. Se oli tullut siitä kun köysi oli nykäissyt hänen kaulaansa takaa ajon aikana ja nyt kaulan ympärillä oli mustelma hiertymä, joka punoitti eirttäin epämukavasti.
"Sano että sinulla on suunnitelma.. sano että tiedät miten täältä pääsee pois.." Lily sanoi lähes kuiskaten halatessaan Blackiä.

// \o/ olen oomeena, olen oomeena //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 10, 2008 11:12

Ophelia

Lily valahti kalpeaksi heti kun Ophelia oli vain saanut änkytettyä sanat suustaan, jääden sen jälkeen tuijottamaan Lilyä kysyvänä, yhä pienesti nyyhkivänä ja kyyneliä hihaan pyyhkivänä. Sitten Lily ponkaisi ylös, saaden Ophelian hetkeksi hämmilleen kunnes Lily mainitsi Aranin kirjoituspöydän laatikoita penkoessaan avaimet. Siinä samassa Opheliakin haparoitsi itsensä jaloilleen, jääden taas kädet rintakehän päällä, nyrkkiin tiukasti puristettuina katsomaan kauempaa Lilyn penkomista avainten toivossa, saaden pian hätkähtää kun Lily yks kaks paiskasikin yhen laatikoista maahaan niin että sisällä olevat tavarat lensivät ties minne, jättäen heidät kuitenkin avaimetta.

Mutta seuraava hätkähdys ei ollut mitään edellisen rinnalla. Ophelian katse nousi salaman nopeana lattialle paiskautuneesta laatikolta ovelle, saaden sydänmen melkein ponnahtamaan ulos rinnasta kun Aran oli ilmestynyt huoneeseen kuin ilmasta, kuin ei olisi koko huoneesta poistunutkaan.
Ophelia pysyi hiljaa, vilkaisi Lilyyn kun tämä sanoi Aranille haluavansa tavata Blackin, otti sitten pari askelta sivummalle, lähemmäksi Lilyä kun haltija kuningas asteli muina miehinä huoneensa sohvalle istumaan, sanoen ettei se kävisi nyt eikä jatkossakaan.
Tässä vaiheessa Ophelia ei suostunut pysymään paikallaan vaan käveli jokseenkin kiiruhtaen Lilyn vierelle, tarraten tottumuksen mukaisesti tämän hameenhelmasta kiinni.
Silloin Aran manitsi Antonin... Mutta Lily ei suostunut poikkeamaan asiasta ja toisti vaatimuksensa, he halusivat nähdä Blackin.
Aran, Lily sekä varsinkin Ophelia pysyivät hetken hiljaa, kunnes Aran nyökkäsi myönteisesti, nousi ylös ja viittosi ovelta heitä seuraamaan.

Ophelia irroitti otteensa ja lähti kävelemään Lilyn perässä Aranin opastamaan suuntaan, kakkoskerroksesta kaikkein alimman kerroksen käytävään josta löytyi rivistä sellin ovia toisensa jälkeen...
Vaikka haltijoiden kylää ylistettiin sen valoisuudesta, tunnelma oli tällä hetkellä kaikkea muuta paitsi valoisa... Se oli pimeä ja synkkä, synkempi mitä velhon tönössä, tai siltä se ainakin tuntui. Ophelia pysytteli kaiken aikaa Lilyn lähettyvillä kunnes he saapuivat sellin luo jossa Ophelia tunnisti Amodin parin muun haltijan kanssa, jotka kuitenkin -että onneksi- hätyytettiin muualle kun Aran avasi oven ja soi heille aikaa ruhtinaalliset viisi minuuttia...
Ophelia astui selliin Lilyn perässä, jääden seisomaan hänen taakseen suljetun oven eteen, tuijottamaan hiljaa päätänsä roikottavaa Blackia, joka heidät huomatessaan nousi -selvästi ontuen- pystyyn, päätyen samantien Lilyn halittavaksi.
Samassa Ophelia huomasi ilkeän hiertymän Blackin kaulalla, kuin tätä oltaisiin jo yritetty hirttää onnistumatta lopputuloksen suhteen ollenkaan. Amodin köydenveto oli näemmä ollut kovempi mitä Ophelia oli kuvitellut.
"Auttaisin sinua ruhjeissasi ellei se veisi loppujakin minusta..." Ophelia sanoi kävellessään peremmälle Lilyn ja Blackin luokse. Kauniiksi ajatukseksihan tuo jäi kun Ophelialla itsellään riitti juuri ja juuri energiaa voidakseen kävellä.
"Mitä tapahtuu...? Ethän sinä vielä luovuta! Ethän!? Et kai sinä oikeasti anna heidän hirttää sinua!?" Ophelia jatkoi tarraten kiinni tällä kertaa Blackin hihasta, katsoen ylös tähän kyyneleet silmäkulmissa.

Vaikka Ophelia tiesikin... Tiesikin ettei edes kuninkaan velholla ollut valtaa kaikkeen, se ei vain mahtunut päähän. Eihän Black vaan voinut kuolla ja jättää heitä? Ei Aranin itsekkään pakkomielteen takia.

//ETKÄ OLE! D8<//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Heinä 10, 2008 11:49

Aran, Black, Lily

Black vilkaisi Opheliaan kun papitar tarrautui hänen hihaansa ja alkoi pommittamaan kysymyksillä. Ei Black vielä luovuttanut! Ei hän koskaan luovuttanut. Ei se ollut luovuttamista, että hän auringon noustua kävelisi hirttolavalle tyynesti ja alistuisi kohtaloon.. ei, se oli vain pakotie. Black oli jo keksinyt miten pääsisi elävänä täältä pois, eikä kukaan edes huomaisi sitä.. mutta voisiko hän kertoa suunnitelmanssa tässä ja nyt Lilylle ja Ophelialle? Se olisi riskialtista, sillä nämä eivät sitten käyttäytyisi "luonnollisesti" sen tapahtuman jälkeen.. Lisäksi Aran voisi lukea heidän ajatuksiaan ja sitä kautta saada selville, joten Black ei halunnut ottaa sitä riskiä... pakko antaa näiden kahden elää siinä uskossa että Black tosiaan kuolisi.
Lopulta - hetken asiaa mietittyään - Black nyökkäsi.. kyllä, Hän luovutti, hänet "oikeasti" hirtettiin. Näin oli parempi, vaikka se sydäntä raastoi nähdä Ophelian ja Lilyn kyynehtelevän kuin niagaran putoukset.
"Mitä muutakaan tässä voisi tehdä?" Black sanoi hinkuvalla, hieman rahisevalla äänellä... se nykäisy ei tehnyt hyvää äänitorvelle.
Mutta siitä nykäyksestä oli hyötyä, nyt kun Black "oikeasti" hirtettiin, olipahan ainakin valmiiksi jälki kaulassa.. joten huijaus menisi täydestä.

Ai miten Black muka hirttämisestä selviäisi? Leijumalla.. hänhän osaa lentää! Riittää vain että näyttelee hirttämisen, vaikka oikeasti leijuukin "kuolleena" paikallaan, siinä köyden jatkona. Siitä eteenpäin Black ei sitten ollut varma.. mitä haltijat tekisivät hirtetyille? Jos he polttaisivat ruumiit, Black selviäisi siitä.. hänen toinen elementtinsä oli tuli, joten tulessa makoilu tuntui vain vähän lämpimämmältä mitä kirkas kesäpäivä. Hautaaminen.. tuskin niin juhlallista tapaa oli hirtetyille olemassa, mutta siitäkin Black selviäisi.. pitäisi vain kaivaa tie ylös. Mutta Black oli melko varma siitä, että haltijat heittivät ruumiit jokeen joka veisi ne ihmistenkylälle päin ja lopulta mereen.. siihen Black luotti, se olisi täydellinen pakotie. Sitten hän tulisi - voimia kerättyään - hakemaan Lilyn ja Ophelian.. mutta siihen hän tarvitsi Tomtomia....

Lily purskahti ituun saman tien kun kuuli Blackin sanovan, ettei muutakaan ollut tehtävissä. Ei Lily halunnut erota Blackistä vielä! Ei vielä moneen vuoteen! Lily halusi kokea Blackin kanssa kaiken! Vanheta tämän kanssa, hankkia lapsia ja lapesenlapsia, nähdä näiden varttuvan... mutta nyt nekin unelmat murskautuivat yhden silmukan takia.... yhden haltijan takia...
Lily nappasi Blackiä poskista ja suuteli tätä - näin yllättäen - koska ei enää ikinä tulisi suutelemaan häntä.
Ensimmäistä kertaa elämässää Blackin teki pahaa valehdella.. Lily ja Ophelia olivat aivan raunioina ja nyt kun Lily suuteli häntä kuin viimeistä päivää.. Blackin sydämeen pisti.
Tosin sekin jäi lyhyeen.. viisi minuuttia ei ollut kovinkaan pitkä aika.. Aran avasi pian oven ja käski Lilyn ja Ophelian ulos. Black irroitti vasemmasta nimettömästään sormuksensa ja ojensi sen Lilylle salaa Aranilta.
"Pidä se tallessa... " Black kuiskasi samalla kun sulki Lilyn käden nyrkkiin.
Lily ei suosiolla lähtenyt, joten yhden vartioista piti tulla kiskomaan prinsessa ulos sellistä. Toinen vartija tuli sisään olettaen että papitarkin piti kiskoa ulos, mutta tämä pysähtyi hetkeksi nähdessään Blackin kumartuvan Ophelian korvanjuureen.
"Pysy Lilyn seurassa.. minä palaan vielä" Ne olivat viimeiset sanat jotka Black sanoi.. ei hyvästejä, ei rakkauden tunnustuksia.. vain kolme sanaa.. Minä palaan vielä.

Sitten kun papitar sekä kurkku suorana itkevä prinsessa oltiin saatu tyrmästä pois, ovi paukautettiin kiinni ja matka jatkui takasin ylempiin kerroksiin, tällä kertaa suureen saliin, joka näytti olevan jonkinlainen oleskelu tila. Siellä oli suuria kirjahyllyjä, jotka olivat täynnä kirjoja ja vanhoja kääröjä. salin kulmissa oli valtavat tyyny kasat ja siellä täällä oli yksittäisiä nojatuoleja. Keskellä salia oli monta erillistä pyöreää pöytää. Aran johdatti heidät yhdelle pöydälle ja heidät istutettiin alas. Vartijat pysyivät tällä kertaa kokoajan lähettyvillä - kaksi vartijaa - jostain kumman syystä.
Lily nyyhki yhä silmät vuotaen kuin vesihana, samalla kun hän puristi nyrkissään olevaa sormusta. Aran vilkaisi Lilyyn, mutta siirsi katseensa Opheliaan.. nyt ei puhuttu Lilystä.
"Sinulla on tasan yksi vaihtoehto. Tottelet minua kuin omaa kuningasta ja olen ainoa jolle kumarrat.. jos sen teet, saat pitää paikkasi Lilyn neuvoantajana, mutta papitaren virkaa sinä et täällä hoida, onko selvä?" Aran sanoi katsoen vakavana Opheliaan, painottaen viimeisiä sanojaan... täällä ei jumalasta puhuttaisi.

//... yes i'm >8[ //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Heinä 11, 2008 6:04

Ophelia

Ophelia irroitti otteensa Blackin hihasta kun tämä avasi rähisevää ääntään, sanoen sen minkä Ophelia ja Lily tuskin halusivat saatika uskoivat saavansa kuulla. Mitä muutakaan voisi tehdä? Luovittiko Black? Ei Black voinut...! Ophelialta katosi jälleen ajattelukyky jonnekin pimeyden syövereihin kun Lily parahti yhä kuuluvampaan poruun, lopulta antaen Blackille suudelman jonka Ophelia kykeni vain puoliksi sinä hetkenä tiedostamaan.
Hehän olivat aina ennenkin... Oliko sen pakko olla jo huomenna? Aranin tuntien tämä tuskin enää kokemuksiensa perusteella velhon hirttäjäisissä vitkuttelisi saatika kaksintaisteluihin ryhtyisi mutta... Mutta Ophelia ei keksinyt enää mitään. Saatuaan itseään kuitenkin jollain lailla taas kasaan, vartijat olivat jo avanneet sellin oven ja Black irroitti sormustaan vasemmasta nimettömästään. Sormusta jonka oli kuulunut sitoa velho ja prinsessa yhteen. Sormus jonka Ophelia oli hölmönä ja liian naiviina uskonut olevan piste Aranin yrityksille jo naimisissa olevaa prinsessaa kohtaan. Sormus joka oli nyt suljettuna Lilyn kämmeneen säilytettäväksi...

Ophelian katse suuntautui olemattomasta kaukaisuudesta Lilyyn kun yksi selliin ilmestyneistä vartijoista joutui käyttämään voimakeinoja saadakseen itkevän Lilyn ulos sellistä joka -ei todellakaan ihme- suostunut lähtemään ovin avuin. Toinen kahdesta vartijasta oli jo tulossa Ophelian itsensä luokse, mutta pysähtyi ja Ophelian jokseenkin pelokas katse kääntyi ylös tästä, omien silmien tasolle kumartuneeseen Blackiin.
'Pysy Lilyn seurassa... Minä palaan vielä' Black sanoi hänelle, saaden Ophelian tuijottamaan Blackia kysyvänä silmiin. Palaa vielä? Oliko Blackillä suunnitelma..? Nimittäin Ophelia ei alkaisi manaaman jos Black palaisi heidän luokseen haamuna kummittelemaan!
Mutta, mitä se ikinä olikaan, Ophelia päätti luottaa siihen, pohjautuen nyt siihen ettei hän kyennyt ylipäätänsäkään kuvittelemaan Blackia kuolleena... Ei Black voinut kuolla.

Ophelia katsahti alas, nyökkäsi kerran pienesti ja peruutti sitten pari askelta taakse, yrittäen olla itkemättä ja aiheuttamatta kohtausta kävelemällä lopulta omin avuin ulos sellistä, katsahten Blackiin vielä kerran ennenkuin ovi käytävän ja sellin välillä pamautettiin kiinni. Lily kiljui ja parkui yhä ja Ophelialla itsellään alkoi olemaan jälleen vaikeuksia pidättelemään omaa itkuaan tätä kuunnellessa ja Blackin viimeisiä sanoja ajatellessa. Mitä Black oikein tarkoitti? Heidät johdatettiin alimmalta kerrokselta yhä ylempiin kerroksiin, josta heidät johdatettiin suurehkoon saliin, joka muistutti Opheliaa kaikkien kirjojen että istumapaikkojen perusteella kummasti kirjastoa...
Päivä tuntui yhä vain venyvän ja venyvän että Ophelian väsymys alkoi muuttamaan kurssiaan. Heidät istutettiin alas yhteen monista pyöreistä pöydistä, jonka tuolille Ophelia istahti täysin hiljaisena, ottamatta katsekontaktia kehenkään huoneessa olevaan.
Pieneksi hetkeksi salia valtaisi hiljaisuus, Lilyn nyyhkytys että synkkä ilmapiiri.

Sitten Aran rikkoi hiljaisuuden, saaden Ophelian katsahtamaan tähän yli nyt kurtuttujen kulmiensa tajutessaan että hänelle puhuttiin. Tasan yksi vaihtoehto? Totella ja kumartaa Arania, haltijoiden kuningasta? Ja että jumalasta piti olla hiljaa?
Ophelia puristi hampaansaa että sylissä olevat nyrkkinsä tiukasti kiinni ja käänsi naamavärkkinsä pois päin Aranista, paljastaen nyt vihaisemman että lapsellisesti kiukuttelevan puolen itsestään.
"Voin-voin luvata olla puhumatta teille jumalasta että luopua papittaren virastani täällä ollessani ja totella sinua kaikessa kohtuudessa, mutta-!" Ophelia aloitti ja käänsi sitten katseensa suoraan ylös Araniin, ottaen suoran katsekontakin tämän silmiin.
"Mutta sinunlaistasi kuningasta en kyllä kumarra ikinä!! Sinä et ole minun kuninkaani, sinä olet hirviö! Et mitään muuta!" Ophelia lähti huutamaan Aranille nyt jos jokseenkin sankarillisia mutta täysin harkitsemattomia sanoja vihan kyyneleet silmäkulmissaan, kapinoiden vastaan asiaa joka ei kuulostanut hänen korvalleen lainkaan kohtuulliselta!

//.....*HAMN!*//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Heinä 11, 2008 6:58

Aran, Lily

Aranin pupillit kapenivat kuin kissalla, kun Ophelia aukaisi nassunsa ja huusi päin naamaa, ettei aikonut kumartaa Arania. Suoraansanottuna Aran näytti nyt aika demonilta, näin Lilyn silmin. Huoneeseen laskeutui taas pitkä, vaivautunut hiljaisuus. Aran tuijotti Opheliaan kapeine pupilleineen, pidellen käsiään ristittynä pöydällä. Sillä välin kun hiljaisuus vallitsi salissa, Lily keräsi itsensä kasaan ja hillitsi nyyhkimistään ja pyyhki kyyneleet poskiltaan, jääden hiljaa tuijottamaan Arania. Lopulta Aran rikkoi hiljaisuuden pienellä naurahduksella.
"En tiedä mikä teidän kylässänne on käytäntö, mutta meillä kaikki jotka eivät kumarra kuningasta, hirtetään.." Aran sanoi tuijottaen yhä Opheliaan.
"m-mutta i-isä antoi Artin elää vaikka hä-hän ei kumartanut!" Lily huomautti saaden Aranin kääntämään murhaavan jäätävän katseensa pois Opheliasta.
"S-sinä olet sen velkaa!" Lily lisäsi.
Aran Pysyi hiljaa. Katse kääntyi aina välillä Lilystä Opheliaan ja sitten takaisin prinsessaan. Lopulta Aran nousi ylös ja antoi vartijoille käskyn - haltija kielellä - ja käveli itse Ophelian viereen, kumartuen tämän korvanjuureen.
"sinä kumarrat vielä" Aran kuiskasi, nousi ylös ja poistui paikalta.

Vartijat pyysivät papitarta ja prinsessaa seuraamaan heitä. He johdattivat kaksikon takaisin samalle käytävälle, missä oli makuuhuoneita. Heidät ohjattiin yhteen, suurehkoon makuuhuoneeseen ja ovi lukittiin perässä.
Lily katseli hetken ympärilleen, kunnes läsähti suuren sängyn reunalle istumaan ja peitti kasvonsa kämmeniinsä. Tosin tällä kertaa hän ei itkenyt.. enää ei itkettänyt, nyt hänet valtasi turhautuminen ja viha. Hän huokaisi syvään liu'uttaessaan kätesä kasvojaan pitkin alas ja jäi sitten tuijottamaan eteensä.
"h-hänellä on jokin suunnitelma.. aivan varmana.. Ei Black luovuta, hänhän itse sanoi että vihaa luovuttajia.." Lily sanoi lopulta koettaen miettiä tilannetta järkevästi.. tosin sekin oli melko hankalaa kun ajatukset harhailivat ties missä.
Lopulta Lily pötkähti sängylle ja jäi tuijottamaan kattoa. Häntä väsytti, mutta hän ei uskaltanut nukkua... ei jos Aran oli samassa rakennuksessa.
"mitä me nyt teemme...?" Lily kysyi puoli ääneen, katsellen kattoon.

/DDDDD'8//
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 12, 2008 12:47

Ophelia

Tilityksensä jälkeen Ophelia sulki suunsa ja jäi tuijottamaan Arania vihaisena kuin pieni muriseva eläin, tosin ilman murinaa mikä jätti siis koko salin äänettömäksi. Aranin silmät olivat muuttuneen viirumaisiksi... Miten Opheliasta tuntui että hän olisi nähnyt tämän ennenkin? Oliko se muka normaali haltijoille...? Hän ei tiennyt, mutta ihme kyllä Ophelia ei pelännyt tätä. Hetken aikaa kaikki vain tuijottelivat toisiaan, kunnes Aran -näin jälleen- rikkoi hiljaisuuden naurahduksellaan.
Ophelia ei sanonut mitään haltijoiden käytäntöön, sama se heilläkin lieni mutta--
Lily sanoi ääneen sen minkä Ophelia oli vasta ajattelemassa. Ophelia pysyi jälleen hiljaa ja antoi Lilyn kertoa rauhassa ja kaikessa ajassa mitä änkytys vei että tämän isä, kuningas Haraldkin oli jättänyt Arathetinkin henkiin vaikkei tämä ollut tätä kumartanut. Ophelia muisti tuon hyvin, tosin Art oli ollut monin verroin Opheliaa kohteliaampi ilmaisussaan ettei voinut kumartaa. Riippuni kai kuninkaasta ketä sitten piti kumartaa.

Jälleen kaikki, tai no pikemminkin vain Aran vilkuili heitä, Lilyä ja häntä nyt vuoronperään. Ophelia ei katsonut enää Araniin mutta tunsi kun katse vaihteli aina hänestä muualle ja takaisin häneen. Sitten Aran sanoi jotain vartijoille ja käveli sitten hänen luokseen. Totta kai Ophelia käänsi päänsä pois päin tästä, mutta kuuli kuitenkin sanat jotka tämä kuiskasi ennenkuin suoristautui ja katosi huoneesta kokonaan.
Eivät hekään kauaa paikalla olleet kun vartijat lähtivät ohjaamaan heitä ulos huoneesta takaisin kerrokseen jonka kaikista päädyimmässä oleva ovi oli haltijakuninkaan oma. Ophelia pysyi koko matkan hiljaa, vilkuillen välillä ylös Lilyyn joka ei onneksi enää itkenyt niin kovasti mitä aikaisemmin, kuten Opheliakin oli äskeisen purkauksen jälkeen jälleen normalisoitunut.
Heille anettiin yhteinen, suurehko makuuhuone ja kohta he olivat kahdestaan neljänseinän sisällä, lukittuna, aivan kuin he olisivat voineet jonnekin edes mennä...

Ophelia jäi tuijottamaan hetkeksi ovelle, kunnes lähti riisumaan kaulahuiviaan ja takkiaan, asettaen ne siististi yhden huoneen nojatuolin selkänojan päälle samalla kun Lily istuskeli sängynreunalla.
"hm?" Ophelia kastahti Lilyyn, sanomatta kuitenkaan mitään vastaukseksi. Niin... Ei Black voinut luovuttaa, tämähän aina itse sanoi kuinka vihasi luovuttajia. Ophelia riisui vielä kenkänsä ja käveli sitten sängynreunalle, kääntäen ensin selkänsä kohti sänkyä ja vapaa pudottautui sitten päiväpeitteelle.
"En tiedä... Mutta ei Black voi luovutta. Hän sanoi minulle että hän tulisi takaisin..." Ophelia kertoi katsellen nyt itsekin kattoon ihanan pehmeältä sängyltä joka soi levon jo kauan kolottaville että väsyneille jaloille.
"En... En tiedä mitä hän sillä tarkoitti... Mutta hänellä on pakko olla jotain, hänen on pakko olla päässyt jo pois ennenkuin Aran ehtii toteuttamaan suunnitelmansa hänen suhteensa. Sitä ennen emme kai voi muuta kuin odottaa tulevaa... Ja rukoilla." Ophelia selvensi tilannetta näin sekä Lilylle että itselleen. Ei kai tässä tosiaan auttanut muu kuin odottaa huomiseen?

"Hän sanoi myös että pysyisin seurassasi.... Mikä on kyllä tarkoitukseni mutta jos kuitenkin joudumme erilleen, voin antaa tämän sinulle jos vain haluat." Ophelia lisäsi kaivaen taskuaan, nostaen sitten kätensä ylös kohti kattoa niin että Lilykin näkisi mitä hän kahden sormenpäässään piteli. Se oli pienehkö, kyyneltipan muotoinen lasinen pullo jonka suuaukko oltiin tukittu korkilla, niin ettei sen sisällä oleva, aivan tavalliselta näyttävä vesi pääsisi ulos.
"En tiedä auttaako se, mutta ehkä se voisikin toimia ikäänkuin hyvän onnen tuottajana..? Aloin kantamaan sitä mukanani Blackin kohtauksien varalta. Mutta nyt jos Aran yrittää jotain, voit aukaista korkin ja käyttää pyhitetyn veden häntä vastaan, vaikkei Aran oikeasti olisikaan paholaisen riivaama... Hyvällä onnella se ainakin hämmentäisi häntä." Ophelia sanoi, alkaen miettimään mahdollisuuksia sille että Aranissa olisi jotain paholaisen riivamaa. Mitään kunnolla pätevää piirrettä Ophelia ei kuitenkaan tästä muistanut, mutta kuten Ophelia sanoi, hyvän onnen tuttajana?

//Mwahahahaa!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 12, 2008 2:55

Lily

Lily seurasi katseellaan kuinka Ophelia käveli sängylle ja vapaasti pudottautui sen pehmeälle, sammaleen vihreälle päiväpeitteelle. Ophelia kertoi että Black oli sanonut tulevansa takaisin.. Lilylle tuli heti mieleen että Blackin sielu - kyllä, Blackilläkin täytyi olla sielu - jäisi kummittelemaan tämän ja tuonpuoleisen välille.. no, Aran varmasti saisi sydänkohtauksen siitä, mutta hänen ei tarvitsisi jäädä kummittelemaan!
Mutta Blackillä täytyi olla suunnitelma! ei hän muuten sitä olisi sanonut.. ehkä Black tekisi jonkun hokkuspokkus tempauksen ja katoaisi kuin tuhka tuuleen savupilvien saattelemana! Tuskin... sitä Lily ei vielä ollut nähnyt ja jos Black sellaista osaisi, hän olisi saanut tehdä sen useamminkin.
Ophelia kertoi myös että Black oli sanonut Ophelialle että pysyisi Lilyn seurassa.. Lily ei edes halunnut ajatella sitä vaihtoehtoa, että hän joutuisi erilleen Opheliasta täällä! mutta ei heillä kai ollut mitään sanavaltaa.. tosin ainahan sitä voisi koittaa neuvotella.
Sitten Ophelia kaivoi jotain taskustaan... Lily katseli tarkaan kun Ophelia otti esille kyyneleen muotoinen, pienehkö lasipullo jonka suuaukko oltiin tukittu korkilla. Sen sisällä oli vettä, näin Lily näkökulmasta se ei ollut mitään muuta kuin kaunis, kunnes Lilylle selkisi että se oli pyhää vettä.
Ophelia kertoi että oli alkanut kantamaan vettä Blackin kohtauksien varalta mukanaan, mikä oli sinänsä sekä nerokas että suloinen ajatus.. olipahan jotain millä puollustautua. Sitten - pitkästä aikaa - Lily naurahti pienesti kun Ophleia ehdotti että Lily viskaisisi vedet Aranin naamalle, vaikka tämä ei sitten olisikaan paholaisen riivaama.
"Tuo on suloista.. minä pidän sen kokoajan mukanani" Lily sanoi kierähtäen vatsalleen makaamaan.
"ja sinä voit pitää tämän mukanasi.." Lily aloitti ja alkoi irroittamaan kaulastaan korua, jossa roikkui kultainen sydän.. sen minkä hän oli löytänyt äitinsä puutarhasta.
Hän irroitti korun ja ojensi sen Ophelialle hymyillen.
"Se ei ehkä tuo onnea - ei ainakaan minulle näköjään - mutta ompahan edes jokin muisto mukana.." Lily sanoi hymyillen.. tuntui oudolta hymyillä tässä tilanteessa, mutta pitkästä aikaa hän oli Ophelian kanssa kahden.. niin kuin pienenä, silloin aina oltiin kahden ja leikittiin, tai tutkittiin linnaa, kerrottiin salaisuuksia ja juoruja ja kikatettiin yhdessä.. ne olivat olleet niitä hyviä aikoja..
"en tiedä sinusta, mutta minua väsyttää.. mutta en uskalla nukkua.." Lily sanoi sitten vaihtaen puheenaihetta hieman synkempään suuntaan.
"En uskalla nukkua jos Aran on samassa rakennuksessa.." Lily lisäsi, vilkaisten nopeasti ympärilleen ettei Aran ollut samassa huoneessa!

// >8] mutta mä olinkin se lumikin myrkkyomena! MUAWAHAHAHAAA!!! ha haa guess whos dead sucker //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 12, 2008 7:29

Ophelia

Ophelia katseli itsekin pitelemäänsä lasipulloa, kuullen sitten että se oli suloista ja että Lily pitäisi sitä aina mukanaan. Se sai Ophelian hymyilemään hiukan, mutta sitten Lily sanoi että hänellä olisi jotain hänellekin mukana pidettäväksi. Ophelia kohotti kulmiaan kysyvästi ja kierähti sitten itsekin vatsalleen, jääden katsomaan kun Lily irroitti kaulaltaan kultaista sydän riipus korua. Opheliakin naurahti nyt pienesti kun Lily ojensi hänelle hänen äitinsä puutarhasta löytynyttä korua, se ei tosiaan tainnut olla niitä onnea tuottavimmista.
"Eheh.. Kiitos. Pidän sitä aarteenani..." Ophelia sanoi ottaessaan Lilyn ojenteleman korun vastaa, muistaen että se kuului alunperin Lilyn äidille, mikä kyseenalaisti Ophelian kehtaamisen korun vastaan ottamiseen. Ja hänellä oli vielä Blackin antama ristikin kaulallaan. No, Ophelia sulki korun kuitenkin käsiinsä ja hymyili takaisin Lilylle, Lilyn hymy sai näinkin synkässä tilanteessa hänetkin hymyilemään ja oli helpottavaa nähdä ettei Lilykään enää itkenyt.
Sitten Lily sanoi että häntä väsytti, muttei uskaltanut nukkua.
"hm?" Ophelia äännähti kysyvästi ja pian selkeni ettei Lily uskaltanut nukkua jos Aran olisi samassa rakennuksessa.
"Ai..." Ophelia vastasi lähtien tutkimaan huonetta ylimääräisen haltijan varalta, ei kai Aran nyt täällä olisi? Sitten Ophelia naurahti, vaikkei tilanteessa mitään hauskaa ollutkaan niin hän peitti suunsa käsiinsä ja lähti kikattamaan kuin vanhoina hyvinä aikoina oli tapana. Se oli vainoharhaista ja väsymys nyt tekisi tepposia itse kullekin tässä tilanteessa.

"Mitä me oikein teemme? Ei Aran täällä ole! Ei äskeisen jälkeen, en usko!" Ophelia sanoi nauraessaan. Aran olisi hänen päätelmissään korkeintaan samassa kerroksessa. Sitten Ophelia kaivoi kaula-aukoltaan esiin ristiä, jota hän joutui Blackin takia aina piilossa pitämään ja näytti nyt hopeista riipusta oikeassa kämmenessään ja avasi vasemman jossa Lilyn antama kultainen.
"Emme me kuitenkaan ole yksin. Sinähän sen minulle kerran sanoit. Sanoit että kaikkein rakkaimmat ihmiset pysyvät aina sydänmessä, ei väliä missä me sitten olemme." Ophelia sanoi katsellen alas molempiin riipuksiin ja hymyili, piilottaen ristin takaisin vaatteidensa uumeniin. Tänä päivänä oli jälleen tapahtunut niin mahdottoman paljon... Lily oli synnyttänyt, he olivat ristineet Antonin, he olivat tavanneet Bladerin, vieneet Antonin Aranille joutuen itse vietäviksi ja nyt he olivat tässä odottamassa ihmettä tapahtuvan. Ei ihme että heitä molempia väsytti.
Ophelia ei kuitenkaan pukenut Lilyn antamaa korua vaan pisti sen taskuunsa, lasisen pullon tilalle jonka hän oli antanut Lilylle. Ja jos totta puhuttiin, hänestä tuntui vähän hölmöltä pitää kahta korua yhtä aikaa päällä.
"Parempi? Minuakin kyllä väsyttää... Mutta jollet vielä halua niin voin ainakin yrittää valvoa kanssasi." Ophelia sanoi, hymyillen hieman vaivallohkoisesti, yrittääpä hyvinkin. Tosin ei se häntä haittaisi, se kuulosti itsekkäältä, mutta nyt hän sai olla Lilyn kanssa aivan kaksistaan, niinkuin joskus pienempänä, paljon ennen Blackia... Ja Blackistä ei voinut olla varma koska he taas tästä kuulisivat.

//....THANKS A LOT!!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Heinä 12, 2008 8:28

Lily

Kun Opheli naurahti, Lily katsahti tähän erittäin kysyvästi, mutta lähti sitten pienesti nauramaan samalla kun Opheliakin. Hän ei edes tiennyt mille naurettiin, tässä tilanteessa ei ollut mitään nauramisen arvoista! Black oli tuomittu kuolemaan, he olivat kaukana kodista ja vain luoja tiesi mitä tulisi tapahtumaan ja silti he molemmat nauroivat kuin ennenkin.
Ei, Aran ei ollut täällä. Ei tässä huoneessa, ei lähelläkään heitä, onneksi. Lily laittoi Ophelian antaman pikku pullon taskuunsa, samalla kun pyörähti takaisin selälleen makaamaan. Vasta siinä vaiheessa hän huomasi ettei hänellä enää ollut ulkovaatteita päällä.. kuka lie hänetkin riisunut, hällä väliä.. kunhan loput vaatteet pysyisivät päällä niin Lily pysyisi onnellisena.
Sitten Ophelia muistutti Lilyn sanomisista. Rakkaimmat ihmiset pysyvät aina sydämessä.. se oli totta ja niin tulisit tapahtumaan. Teki Aran mitä tahansa...
Ophelian kysyessä oliko parempi, Lily nyökkäsi nopeahkosti, pyöritellen samalla hiuskiehkuraa sormillaan. Ophelia myönsi että häntä väsytti, mutta lupasi yrittää valvoa. Lily hymyili pienesti ja pudisti päätään.
"Kyllä sinä voit nukkua.. minäkin yritän.. vaikka sitten tuijotan kattoa koko yön ja koitan miettiä mitä Blackillä on mielessään." Lily sanoi jääden ihan oikeasti pohtimaan sitä.
Lily ei enää uskonut suostumaan että Black kuolisi huomenna! Hänhän oli sanonut Ophelialle palaavansa, joten hänellä täytyi olla suunnitelma.. ehkä hänet hirtettäisiinkin, mutta ei hän kuolisi! Ei...
"täytyy.. kyllä myöntää että jostain syystä sängyt ovat täällä pehmeämpiä.." Lily sanoi koittaen pitää aiheen kutakuinkin iloisena ja etisiä ede JOTAIN positiivista tästäkin aisasta.. positiivinen ajattelu kunniaan.
"Kuin.. leijuisi pilvissä..." Olivat Lilyn viimeiset sanat ennen kuin hän nukahti.. Kyllä, hän nukahti tuosta vain. Tänään oli ollut rankka päivä, joten väsymys iski kuin nuoli takamuksen.
Siinä samalla.. Lily tiedostamattaan oli keksinyt miten Black huijaisi kuolemansa.. mutta eihän Lily sitä väsyneillä aivoillaan tajunnut.

//muahahahahahaaa! saa tehä aikahypyn aamuun! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1950

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Heinä 20, 2008 6:49

Ophelia

Ophelia nyökkäsi hymyillen väsyneenä kun Lilykin lupautui yrittää nukkua, vaikka se menisikin Blackin pohtimisessa.
"hm?...Pehmeämpiä?" Ophelia toisti Lilyn mukana, nytkäyttäen itseään kerran testatakseen olivatko sängyt tosiaankin yhtään sen pehmeämpiä... Kyllä ne olivat, näin väsyneenä ja taipeiden kolottamana vähän vähemmänkin pehmeä oli vähintään taivas, sen oli Opheliankin myönnettävä.
Sitten Lily nukahti, ylistäen vielä sänkyjen pehmeyttä mikä lieni tällä hetkellä varmaan ainoa lohtu. Ophelialle levisi jälleen pieni, väsähtänyt hymy ja hänkin painoi päänsä vasten patjaa, jääden hetkeksi tuijottamaan nukkuvaa Lilyä. Hänellä kävi mielessä rukoilla ennenkuin hän sulkisi silmänsä, mutta väsymys vei voiton ja pian hänkin oli nukahtanut ensin kevyeeseen, sitten sikeään että tilanteeseen nähden rauhalliseen uneen.

Ophelia oli herännyt ennen Lilyä, huomaten käännähtäneensä yön aikana vatsaltaan kyljelleen, mikä ei sinänsä ollut kai kovinkaan ihmeellinen asia mutta Ophelia oli yleensä löytänyt itsensä samasta asennosta mihin oli nukahtanutkin. Rauhallinen uneksia.
Hän ei muistanut aamulla herätessäänkään nähneensä juurikaan unia. Ei painajaisia siitä että Black oltaisiin hirtetty saatika mitään vähemmän dramaattista. Se antoi toivoa, ainakin vähän ja hän yhä uskalsi luottaa siihen mitä Black oli hänelle ennen selleistä poistumista sanonut. Oli miten oli, tänään kai kaikki selviäisi. He eivät voineet jälleen muuta kuin odottaa ja rukoilla.
Aivan... Vaikkei Ophelian ole sallittu toimittaa papittaren virkaa hän silti ei luopunut rukoilemisestaan valtakunnan, hänen ystäviensä, vanhempiensa ja nyt erityisesti Blackin puolesta joka oli antanut heille sellaisen kuvan että hänellä olisi suunnitelma selviytäkseen. Ophelia oli langennut polvilleen ikkunan eteen josta varhainen aamuaurinko vasta sarasti. Risti kätensä rukoukseen ja sulki silmänsä, antaen Lilyn nukkua vielä kaikessa rauhassa.

Suojelusta Aranilta, varjelusta heille, onnea Blackille. Rukoiltuaan reilun puolituntisen ajan, Ophelia nousi jaloilleen, tapautti itseään reisille pöllyttääkseen mekkonsa pölystä ja tapautti pariin otteeseen käsiään kevyesti yhteen ja
"Oih..!" Ophelia äännähti ja lähti sitten suoristamaan paria vinksahtanutta hiussuortuvaansa jotka hän ikkunan kautta näkyvästä heijastuksestaan huomasi, tuhisten samalla turhautuneena yrittäessään saada tummanruskeita hiuksiaan kuriin. Hiurharjaa ei ainakaan näkynyt olevan missään lähettyvillä.

//Nii meinaanki!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14244

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Heinä 20, 2008 8:20

Lily, Aran

Ei painajaisia, ei levotonta pyörintää.. vain hyviä unia, kiitos Aranin. Aran oli jälleen ottanut omankäden oikeuden ja manipuloinut Lilyn unia tämän nukkuessa ja Lily tiesi sen aivan hyvin herätessään. Hän avasi silmänsä hitaasti ja huomasi tuijottavansa kattoa. Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi Ophelian jo nousseen ja setvien hiuksiaan ikkunan edessä. Hitaasti mutta varmasti Lily nousi ylös ja hieroi päätänsä, näyttäen astetta kiukkuisemmalta.
"huomenta..." Lily sanoi venytellessään ja nousi lopulta seisomaan.
Hän ei edes muistanut mitä kaikkea eilen oli tapahtunut.. he olivat juosseet metsässä pakoon Arania ja sitten joutuneet tänne ja...
"Anton.." Lily - vaikka se hassulta kuulostaakin - muisti juuri että hänhän oli eilen synnyttänyt.
"Missäköhän Anton on..." Lily jatkoi kävellen suoraan ovelle kokeilemaan oliko ovi yhä lukossa.
Hän väänsi kahvaa ja.. ei.. ovi ei ollut lukossa. Lily vilkaisi erittäin kysyvän näköisenä Opheliaan, kunnes kurkisti varovasti ovesta ulos.
Ei edes vartijoita? Käytävä oli täysin tyhjä. Lily vetäisi päänsä nopeasti sisälle ja sulki oven, kääntäen katseensa nopeasti Opheliaan.
"...tämä on ansa! ihan varmana.. tai sitten tämä on vielä unta" Lily sanoi kävellessään takaisin päin, mutta pysähtyi kun kuuli oven avautuvan.

Aran astui sisään melko apaattisen näköisenä, kunnes väänsi kasvoilleen pienen hymyn. Lily oli pysähtynyt keskelle huonetta ja kääntyi nyt hitaasti ympäri katsomaan kuka oli tullut, vaikka tuo lieni täysin turhaa.
"huomenta" Aran sanoi melko pirteästi kävellen peremmälle, saaden Lilyn hyppimään reippain askelin taaksepäin.
"Miksi ovet ovat auki? Miksi sinä taas häiriköit uniani.. ja haluan nähdä Blackin!" Lily sanoi kerättyään hieman rohkeutta.. hän oli jälleen oma kiukutteleva itsensä ja päätti vaihteeksi uhmata Arania eikä vain vikistä. Aran pysyi hiljaa kunnes pudisti päätään ja suki hiuksiaan taaksepäin.
"Valitettavasti et voi enää koskaan nähdä sitä velhoa. Ovet ovat auki koska uskon ettet poistu linnasta minnekkään, en usko että haluatte tulla tapetuiksi kylillä tai metsässä.. joka tapauksessa teidät saataisiin kiinni, ette pääsisi pakoon omine nokkinenne... ja unikysymykseen minun lienee turha edes vastata" Aran selitti.. sana valitettavasti tuli erittäin sarkastiseen äänensävyyn, mikä sai Lilyn kohottamaan kulmiaan. Aran huokaisi syvään ja otti askeleen lähemmäksi ja jatkoi.
"Se velho on jo kuollut. Aurinko on jo korkealla taivaalla, hänet hirtettiin jo pari tuntia sitten! Häntä ei enää ole! hän on kuollut".
Huone hiljeni. Lily katsoi Arania suu auki ja oli vähällä valahtaa alas polvillensa kuultuaan tuon. Ei Black voinut kuolla! ei.
"sinä valehtele--"
"sano yksi hyvä syy miksi en olisi hirttänyt häntä." Aran keskeytti Lilyn joka koitti yhä kasata ajatuksiaan.
Lily ei enää saanut sanaa suustaan vaan lysähti lattialle tuijottaen eteensä kuin muistinsa menettänyt. Aran katsoi hetken aikaa Lilyä alaviistoon tuhahtaen pienesti, mutta nosti katseensa sitten Opheliaan.
"Art tulee pian hakemaan sinut ja kertoo lyhyesti talon tavat. Sinä saatu uuden asun - kuten myös Lilykin - ja sen jälkeen katsomme miten päivä etenee." Aran sanoi melko ilmeettömästi ja kylmähkösti, kunnes käänsi selkänsä ja poistui paikalta vähin äänin, jättäen oven rakoselleen.

// good doggy!//
Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö