Arathet&Aran
Art hymyili katsellen Aaronin perään, joka juoksi hakemaan veljensä. Hetken aikaa hän hymyili paikoillaan, kunnes lähti kävelemään Aaronin perään. Veljekset tulivatkin häntä vastaan ennen kuin hän kerkesi näiden talolle asti ja Art kääntyi ympäri lähtien kävelemään kohti linnaa.
Matkan aikana hän ei puhunut mitään vaan kuunteli sivukorvalla mitä ympärillä tapahtui, samaan aikaan kun hän mietiskeli asioitan.
Kadut alkoivat jo tyhjentyä pikkuhiljaa illan tullen. Alkoi jo hämärtääkkin ja pian koko kylä ja metsä vaipuisi siniseen uneen jossa linna tulisi loistamaan valkoista, puhdasta ja kirkasta valoa, valaisten kadut ja tuoden kirkkautta pimeyteen. Tämä johtui loitsusta, jonka Aranin äiti oli aikoinaan linnan päälle langettanut. Valoa ei voinut nähdä, ellei tiennyt mitä etsi, joten ihmisten oli turha kuvitella löytävänsä linnaa sen valon perusteella.
Art oli arvioinut ajan auringosta ja päätteli että Aran olisi nyt omissa oloissaan. Tällä ei enää pitäisi olla kokouksia ja tämä toden näköisesti odottelikin jo Arttia.
Pian he saapuivat linnan portille josta kulki molempiin suuntiin sotilaita ja korkea-arvoisia haltijoita. Suurin osa oli pukeutunut hopean harmaisiin viittoihin, kuten Art tällä hetkellä. Tämä viitta oli tavallaan vakio asuste korkea-arvoisten haltijoiden keskuudessa, vaikka mikään laki ei sitä vaatinut.
Art käveli edeltä linnan portista sisään, halki pihamaan ja linnan ovista sisään. Käytävät olivat korkeita ja seinät olivat valkoista marmoria. Käytävillä ei ollut paljoakaan tauluja, muutama patsas ja kasvi. Aran halusi pitää sisustuksen yksinkertaisena, hän ei pahemmin taulusita piitannut, ainakaan käytävillä. Art johdatti veljekset käytävän läpi, kuninkaan saliin. Hän ei koputtanut, hänen ei tarvinnut, vaan astui sisään ja käveli peremmälle katsellen ympärilleen. Arania ei näkynyt salissa, mutta salin parvekkeen ovet olivat auki. Art käveli oville ja kurkkasi ulos.
Parveke oli suuri. Se oli kuin huone jossa ei ollut seiniä, mutta katto oli. Tosin yhdessä kohdassa oli puolikuun muotoinen ulkouma jossa ei ollut katosta.
Aran istui tuolla puolikuun muotoisen ulkouman keskellä olevalla divaanilla. Divaani oli erittäin koristeellinen, mutta yksinkertainen rungoltaan, väriltään valkoinen jossa oli hopeisia koristeita. Aran istui rennosti tuolilla, nojaten käsinojaan, pitäien toista kättäänsä selkänojalla ja toista edessään lukien kirjaa. Toinen jalka oli koukistettuna penkillä ja toista hän roikotti reunan yli kopistellen kantapäällään lattiaa.
Art hymyili itsekseen nähdessään.
"Tulkaa" Art huikkasi ennen kuin astui parvekkeelle ja käveli Aranin luokse.
Aran nosti katseensa kirjasta ja hymyili nähdessään Artin.
"Minä jo luulin että olet kadonnut, Arathet" Aran sanoi hymyillen, lempeällä äänellä samalla kun sulki kirjan.
"En minä katoaisi vaikka kylään hyökättäisiin, herrani" Art sanoi kävellessään Aranin luo joka nousi ylös divaanilta, laskien kirjan siihen.
Aran kääntyi kohti Arttia ja laski vasemman kätensä tämän olkapäälle ja Art teki samoin.
"Mukava nähdä sinua" Aran sanoi aivan kuin olisi ollut ikuisuus viimeksi kun he näkivät.
"Kuin myös" Art sanoi laskiessaan kätensä alas Aranin olkapäältä.
Aran vilkaisi Artin selän taakse ja katsoi sitten kysyväti Arttiin.
"Ensimmäinen tiedustelu ryhmä on palannut, he tuovat uutiset" Art sanoi.
Aran nyökkäsi ja siirsi katseensa nyt Aaroniin ja tämän veljiin, jääden odottamaan että nämä avaisivat suunsa. Art kääntyi sivuttain kohti kolmikkoa. Hänen kasvoiltaan ei voinut lukea mitään, hän oli nyt entistäkin virallisempi ja jäykempi mitä aikaisemmin päivällä, johtuen Aranin seurasta. Aranin seurassa hän aina vakavoitui.
Äkkiä jos katsoi, Aran ja Arathet näyttivät melko samanlaisilta, jopa veljeksiltä, mutta hetken aikaa kun tarkkaili, heidän kasvoistaan pystyi erottamaan selivä eroavaisuuksia. Artilla oli viirumaisemmat silmät mitä Aranilla, Aran oli hieman pidempi ja hänen kasvonsa olivat pidemmät. Aranista huomasi heti että hänessä virtasi kuninkaallista verta, se oli kirjoitettu hänen kasvoihin, olemukseen ja katseeseen.
// jatkuuh >P //