Don't say goodbye


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 10, 2011 11:00

Don't say goodbye

Aran

Päivä alkoi kääntymään jo illan puoleen. Kuningas oli saanut toimitettua jo kaikki asiansa, käytyä läpi jokaisen tärkeän kokouksen ja keskustellut jokaisen kenraalin kanssa, joka toivoi tavata kuninkaan kertoakseen jotain sotaan liittyvää. Toisinsanottuna, kuningas oli täynnä sotaa jo ennen kuin edes tantereelle oli päässyt.
Mutta sinne lähtö ei ollut enää kaukana. Pari hassua päivää, jonka jälkeen kuningas lähtisi viimeisten kenraalien kanssa tantereelle, päättämään tämän sodan voitoksi tai häviöksi. Nyt kuitenkin kuningas oli vetäytynyt omaan rauhaan työhuoneeseensa.
Ilta aurinko paistoi kauniisti sisään avoinna olevista parvekkeen ovista, värjäten samalla koko huoneen oranssiin kajoon. Kajo myös toi esiin haarniskan, joka oli jo valmiina telineessä lähtöä varten. Tai no, voiko sitä haarniskaksi kutsua. Kevyt, erittäin taidokkaasti valmistettu ja ennen kaikkea kaunis rintapanssari, joka peitti yläosan ruumiista. Siihen kuului myös olkapanssarit, jotka nekään eivät jääneet huomaamatta taidokkaan taontansa vuoksi. Jalkoihin ei ollut pahemmin mitään suojaa, paitsi yksittäiset, kauniisti valmistetut suojat reisiin, sääriin ja pohkeille. Käsiä varten oli tietysti kevyet, mutta kestävät hansikkaat.
Se oli haarniska, jota voisi kantaa ylpeydellä. Haltiatekoinen, kestävä ja vanha haarniska, joka oli ollut kuninkaalla jos toisellakin.

Aran seisoi huoneessaan, antaen katseensa lipua pitkin haarniskaa ja sen osia. Se yllä oli helppo taistella. Mikään osa ei ollut ylimääräinen tai tullut tielle. Kuningas olisi yhä yhtä nopea liikkeissään, mitä yleensäkkin. Tällä kertaa häntä olisi vain entistä vaikeampi haavoittaa.
Kuningas oli keskittynyt omiin ajatuksiinsa. Ensimmäistä kertaa tänä päivänä hän sai kuunnella hiljaisuutta ja ajatuksia, jotka velloivat päässä kuin myrskyävä meri. Ajatuksiinsa uppoutunut kuningas ei kuullut mitään mitä ympärillä tapahtui... eikä nähnytkään. Viimeinen asia minkä hän näki, oli haarniska, ennen kuin näkö petti jälleen, sumentuen lopulta kokonaan. Lääkkeistä ei pian olisi enää apua....

// LE IVY //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Touko 10, 2011 11:43

Delia

Päivä tosiaan alkoi jo olemaan ohitse kun Delia, vasta vähän aika sitten naitettu haltiakuningatar pisti pienen pientä kruununprinssi Anttonia unipuvulle jälleen kerran tämän pienoiseen, mutta ylevään kehtoon. Toivotettuaan hyvät yöt pienokaiselle ja saatuaan tämän nukahtamaan, Delialle itselleen jäi aikaa murehtimaan muita asioita kruununperijän kasvatuksen sijaan, sotaan. Delia ikäväkseen tiesi, että hänen miehensä Aran, olisi pian jättämässä hänet taakseen tämän lähtiessä sotatantereelle, ellei vain hetkeksi niin sitten iäksi, niin kuin moni muu perheenisä tästä kylästä oli perheensä jättänyt. Delia sulki verhot, maalaten kauniin illankajon pimeyteen ja vilkaisi vielä kerran hymyillen kehdossa tuhisevaan Anttoniin. Suuntasi ovelle ja sulki tämän rauhallisesti perässään, ottaen sitten suunnakseen kuninkaan työhuoneen jossa hän aavisti miehensä sinä tuntina vielä olevan.

Päästyään ovelle asti, Delia pysäytti ranteensa ennen kuin kerkesi koputtamaan tähän. Kuningatar ei ollut varma tekosistaan, hän ei yleensä tunkeutunut miehensä seuraan kutsumatta, mutta aina muuten niin rauhallisen kuningattaren sydämeen oli hiipinyt mitä pelottavimpia ennakkoaavistuksia siitä, ettei montaa yhdessä olo mahdollisuutta enää tulisi.
Kuningatar koputti hennosti oveen ja odotti mieheltänsä lupaa astua sisään. Delia suoristi ryhtiään ja raotti ovea. Nähtyään miehensä olevan vapaa muista ympärillä pörräävistä työntekijöistä, hän astui sisään sulkien oven takanaan ja lähestyi Arania. Päästyään tätä vastapäätä hän niiasi puolisolleen tervehdykseksi, näki Aran tuon tai ei, sitä Delia ei vielä hoksannut.
Puolisoin Aran, toivon saada puhua kanssanne. Delia sanoi toiveikkaalla äänellä ja suoristautui, vasta nyt katsoen kuningasta silmiin.
...O-Oletteko kunnossa armain..? Silmänne näyttäisi olevan sokeutuneen. Kuningatar huomautti ojentaen kättään kohden tätä, uskaltamatta kuitenkaan koskettaa jo valmiiksi jännittyneen ilmapiirin vuoksi.
Tarvitsetteko lääkkeenne? Delia kysyi vetäisten kätensä takaisin lähelleen, katsoen miestänsä nyt huolestunein katsein. Hän oli tietoinen kuninkaallisen suvun periytyvästä sairaudesta, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hän näki mitään merkkejä moisesta vitsauksesta.

//IM IVY//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 11, 2011 12:22

Aran

Ovelta kuuluva hento koputus sai vastaukseksi myöntävän pyynnön käydä sisään. Aran osasi arvata jo koputuksesta, kuka ovella mahtoi olla. Päästyään sisään tulijan ajatuksiin, ei ollut epäilystäkään kuka huoneeseen oli astunut.
Delia, neito joka oli tuhansien joukosta se yksi onnekas. Onnekas päästessään naimsiiin itse haltiakuninkaan kanssa. Monet olisivat varmasti olleet valmiita tappamaan tuon paikan johdosta, mutta Delia oli saanut sen. Ei ylitsevuotavan kauneuden takia, ei uskomattoman nöyristelun takia, vaan puhtaasti olemalla oma itsensä. Korkea-arvoinen aatelisneito oli täydellinen morsian kuninkaalle, jolla oli salaisuus jos toinekin kannettavanaan.
Delia pyysi lupaa puhua puolisonsa kanssa. Lause sai Aranin hymähtämään pienesti, samalla kun kuningas myönsi neidolle luvan nyökkäämäällä.
Vasta luvan kysyttyään Delia huomasi Aranin selvästikkin sokeat silmät, kysellenkin oliko kuningas kunnossa. Aran saattoi tuntea Delian käden lähestyvän kasvojaan, mutta ennen kosketusta, kuningatar perääntyi aikeistaan, siirtäen kätensä omalle puolelleen.

"Ei niistä mitään apua ole tässä vaiheessa" Aran totesi lopulta Delian viimeiseen kysymykseen, ojentaen oman kätensä haparoiden Deliaa kohti, etsien tuon toisen käden omaansa ja nosti hellästi Delian käden poskelleen, hieraisten pienesti päätään vasten neidon hellää kättä.
"Lääkkeet ovat ennalta ehkäiseviä" kuningas lisäsi, jättäessään Delian käden poskelleen ja hakiessaan käsillään Delian lähemmäksi itseään, keitoen lopulta käsivartensa tuon ympärille ja laski kasvonsa vasten neidon hiuksia.
Ensimmäistä kertaa tämän lyhyehkön avioliiton aikana Aran osoitti kysymättä avointa läheisyyden tarvetta. Kuningas hiljeni kuuntelemaan Delian hengitystä, uskaltamatta kajotakkaan tuon ajatuksia tutkimaan. Aran ei sitä ääneen myöntänyt, mutta hän oli yksinäinen. Luulisi moisen tunteen olevan tuntematon kuninkaalle, jonka ympärillä pörräsi henkilöitä päivät pitkät... Delia oli ainoa tällä hetkellä, jonka läsnäollessa Aran tunsi olonsa vähemmän yksinäiseksi...
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Touko 11, 2011 1:26

Delia

Delia katseli hiljaa miestään tämän kertoessa, ettei lääkkeistä olisi enää tässä vaiheessa apua. Kuningatar nostatti kulmiaan hieman huomaten Aranin käden haparoivan hänen luokseen, tarjoten kättään tälle vastaan vähän matkaa, tuntien pian kuninkaan posken kämmenellään tämän viedessä tämän vasten itseään. Tunne jota Delia ei uskonut tulevansa vielä hetki sitten tuntemaan, oli lämmin, mutta Delianin tutkaillessa kuninkaan kasvoja hän aisti tässä surun ja yksinäisyyden, eikä sitä oltu kaiverrettu vain tämän silmiin.
Delia lähti silittämään peukalollaan pienesti puolisonsa sileää poskea, tutkaillen tuon kasvoja aivan hiljaa, sanomatta hiljaisintakaan sanaa kuninkaan täsmentäessä lääkkeiden olevan vain ennaltaehkäisyyn. Aranin seuraava siirto ylitti Delialin kaikki odotukset tältä tapaamiselta, kuninkaan vetäistessä hänet lähelleen ja kietouduttaessa kätensä nyt hänen ympärilleen.

Suurimmalta hämmennykseltä toivottua, Delia antoi vastakaikua ja asetti kätensä hellästi vasten puolisona selkämystä, yrittäen samalla rauhoitella villiksi muuttunutta sydäntään joka oli kuin valmis puhkeamaan sen hetkisistä tunteista.
Tu-tulettehan kuntoon...Herrani? Delia onnistui kakistamaan hennosti, samalla kun tiukensi huomaamattaan otetta aviomiehestään, yrittäen samalla vilkuilla tähän, tyytyen näkemään vain tämän olkaa ja kultaisista hiuksista pilkottavaa korvanpäätä.
Älkää pelätkö pimeää, sillä aamu sarastaa aina uudelleen pimeän tultua... Delia sanoi vielä hetken kuluttua vanhan sanonnan, joko sitten lohtuna tai häpeällisenä hiljaisuuden rikkojana. Delia ei ollut aivan varma, oliko kuningas edes niinkään peloissaan mistään.
Tämän jälkeen Delia hiljeni, kehtaamatta lähteä ilmaisemaan omia murheitaan sotaan ja Arania koskien tuona ainutlaatuiselta tuntuvana hetkenä. Aran tuntui hyvältä, Aran tuoksui hyvältä, Delia ei nähnyt Aranissa muuta kuin hyvää ja siksi juuri hän oli niin syvästi rakastunut tuohon.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Kesä 08, 2011 10:19

Aran

Pieni, ontto hymy nousi kuninkaan kasvoille tämän läheisyyden osoituksen saadessa vastakaikua kumppaniltaan. Harvoin kaksikko sai viettää edes iltaa kahdestaan, joten tämä oli omalla tavallaan uniikki ja ainutlaatuinen kokemus. Delian kysymys sai kuninkaan naurahtamaan pienesti. Kysymystä seurasikin sitten vanha ja viisas sanonta pimeyden väistymisestä aamun koittaessa.
"En minä pimeää pelkää" Aran totesi kuivan rauhallisesti "Vaan sitä mitä se saattaa viedä mennessään tai tuoda tullessaan".

Sanojensa jälkeen Aran hiljeni uudestaan, painaen kasvonsa entistä tiukemmin Delian hiuksiin. Kuninkaan kädet hakeutuivat tiukemmin puolisonsa ympärille, samalla kun tuon mieli tyhjeni täysin. Hän ei yhäkään tohtinut saatikka uskaltanut lukea Delian mieltä. Mutta silti kuningasta askarrutti, mitä tuo mahtoi miettiä, tuntea ja ajatella. Aran oli liian estynyt kysyäkseen sitä ääneen. Ei sellaista sopinut tuosta vain kysellä.
Pian toinen käsi hellitti otettaan ja nousi ylös, pitkin Delian selkää, hivellen sitä kevyesti sormillaan. Aina niskan kautta hiuksiin. Käsi painautui vasten Delian takaraivoa, hellästi, samalla kun Aran nosti kasvonsa tuon hiuksista. Sokeat silmät tuijottivat kohti puolison kasvoja, näkemättä kuitenkaan sitä yksinkertaista kauneutta. Melankolinen hymy nousi kuninkaan kasvoille, samalla kun tuo antoi pienen suudelman kuningattaren otsalle.
Voi olla, etten palaa enää koskaan Aran totesi, tuoden esille sen karun tosiasian, melkolailla kaunistelematta.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Kesä 09, 2011 1:03

Delia

Vaikkei Delia saanutkaan kysymykseensä vastausta, tämä tyytyi olemaan hiljaa puolisonsa syleilyssä, tuntien olonsa samalla rauhalliseksi, että kumman levottomaksi yhtä aikaa... Aran ei sanonut pelkäävänsä pimeää, vaan pikemminkin sitä mitä se valoa väistäessä paljastaisi. Delia uskoi ymmärtävänsä myös tuon pelon, vaikkei ehkä juuri samalla tavalla mitä kuningas, mutta Aranin muotoilu tuntui joka tapauksessa ikävän tutulta.

Pari pysytteli hetken täydessä hiljaisuudessa, eikä Delia herkennyt rikkoa sitä toistamiseen. Aranin tiukentaessa otettaan hänen ympärillään, Delia olisi halunnut tehdä tälle juuri samoin, mutta malttoi mielensä. Syystä.
Sen sijaan hän sulki silmänsä, painoi korvansa vasten tuon olkapäätä ja hiljentyi kuuntelemaan miehen vaimeita sydämenlyöntejä. Ne kuulostivat surullisilta... Aivan kuten tämän aikaisemmat sanat olivat kuulostaneet.
Tuntiessaan puolisonsa otteen hellittävän, Delia katsahti kuninkaaseen päin, pysyen kuitenkin täydellisesti aloillaan tuon käden noustessa hänen selkäänsä pitkin aina takaraivolle, nähden pian tuon sokeat silmät hänen omiensa edessä.
Delia ei kyennyt hymyilemään edessään oleville kasvoille. Vaikka kuninkaan huomion osoitukset olivatkin saaneet hänen sydämensä tuntemaan ihanaa lämpöä, sitä myös pisteli. Pisteli niin kovin.
Herrani... Delia sanoi vaimeasti saadessaan tuolta suudelman otsalleen, tuntien itsensä hieman hölmöksi, mutta otetuksi.

Seuraavat sanat, mitkä kuningas lausahti, sai kuningattaren kääntämään katseensa tästä, nyökäten surumielisesti vaikkei tuo sitä nähdä voinutkaan. Aran oli lausunut ääneen hänen pahimman pelkonsa.
Juuri sen vuoksi... Tahdoin tulla tapaamaan teitä... Delia sanoi viimein ja peruutti hienovaraisesti askeleen taaksepäin irrottautuen samalla kuninkaan hellävaraisesta otteesta.
Pelkään... Tai siis toivon, että palaatte ja kaikki menee hyvin. Mutta myös pelkään, että ette enää palaisi luoksemme... Delia jatkoi katsellessaan alaviistoon, nähden osan Aranin auringonlaskua heijastavaan haarniskaan ja tunsi, ettei pian enää kykenisi pysymään rauhallisena saatikka säilyttämään tahdikkuuttaan vaikka kuningatar kuinka tunteiltaan yrittikin.
Pelkään, että menetätte näkönne taistelukentällä... Pelkään, että ette kykene sodan takia enää palaamaan luoksemme... Herrani... Teidän on luvattava palata luoksemme! Mitä tahansa tapahtuukin, teidän on luvattava palata! Rakastamme teitä liiaksi! Emme kestäisi menettää teitä..! Nämä sanat. Niiden ei pitänyt tulla ulos niin kuin ne tulivat, mutta Delia oli antanut tunteiden vallata itsensä ja kyynelehti nyt miehensä edessä.
Eikä vain kansan... Eikä vain nuoren kruununprinssin Antonin vuoksi... Vaan myös minun. Rakastan teitä herrani. Teitä Aran, enemmän kuin ketään muuta maailmassa. Delia tunnusti ehkä ensimmäistä kertaa tunteistaan ääneen niin suoranaisesti kuin oli koskaan aikaisemmin tunnustanut vaimeiden lämpimien hymyjensä sijasta.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 5:34

Aran

Aranin viimeiset sanat saivat kuningattaren avautumaan. Tuo puhui, kuin olisi pidätellyt ja harkinnut näitä seuraavia sanoja pitkään ja hartaasti, odotellut sopivaa hetkeä. Aran kuunteli Delian sanat loppuun, kasvoillaan mitäänsanomaton ilme. Edes tuon silmistä ei voinut lukea mitään tällä hetkellä. Se miten kuningas reakoisi Delian puheisiin, selviäisi vasta sitten, kun hän avaisi suunsa.
Delia kertoi kuinka pelkäsi, ettei kuningas enää palaisi. Aranin olisi pitänyt luvata mahdottomia kunigattarelleen tuon pyyntöjen perusteella. Mikään ei ollut varmaa ja ainoa joka osasi kertoa tulevan, oli itseksekeinen tonnikeiju Mor vuoren huipulla. Aran ei oraakkelin puheille menisi, ei vaikka olisi pakko. Avautumisensa lopuksi Delia myönsi rakkautensa Arania kohtaan. Sen Aran oli kyllä tiennyt jo alusta asti. Sen näki naisen kasvoista, siitä kuinka hän katsoi kuningasta ja siitä kuinka tuo puhui hänelle. Pieni hymy nousi Aranin kasvoille Delian lopetettua puheensa noihin sydäntä lämmittäviin sanoihin.

Kuningas siirsi molemmat kätensä Delian käsivarsia pitkin kohti tuon kämmeniä ja otti neidon hennot kädet omiinsa.
"En voi luvata palaavani, enkä voi luvata että selviäisin haavoittumatta" Aran aloitti pidellen Delian käsistä kiinni ja hymyili tuolle lempeästi "Mutta lupaan tuoda kansalle paremmat ajat. Lupaan tuoda sinulle paremman elämän. Enää ei rotumme tarvitse piilotella täällä niiltä saastaisilta tunkeilijoilta. Pian olemme vapaita ja Cryptin herroja jälleen" Aran kertoi, päästäen irti Deliasta.
Ei rakkauden tunnustusta. Ei vastakaikua Delian sanoihin. Aran ei kyennyt siihen, ei vielä. Delia oli tärkeä Aranille, tärkeämpi kuin kukaan tässä kylässä Antonin lisäksi. Mutta siltikään kuningas ei osannut vastata Delian rakkauteen toivotulla tavalla. Ei vielä.

"Nyt... autatko minut makuuhuoneeseen.." Aran totesi vaihtaen aihetta, ennen kuin Delia ehti edes vastata mitään. Kuningas saattoi vain toivoa ettei kuningatar alkanut nyt kiukuttelemaan, kun ei saanut samanlaista rakkauden tunnustusta vastaukseksi omaansa. Tosin, Aran tiesi ettei Delia sitä tekisi. Ei hän muuten olisi neitoa ottanut puolisokseen. Delia oli täydellinen Aranille, sellaisena kuin oli.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 7:48

Delia

Suljettuaan vielä hetki sitten, ehkä liian suulaan suunsa, Delia katsoi aviomieheensä tämän ottaessa hänen kätensä omiinsa, antaen niiden levätä tämän käsissä. Pieni hymy Aranin kasvoilla kuitenkin kertoi, ettei kuningas ollut pistänyt pahakseen tuon tunteiden tunnustusta. Oli kuningattaren aika kuunnella.
Aran ei alkanut lupailemaan mahdottomia. Delia tiesi sen hyvin itsekin ettei tuo voinut lupailla sellaisia, tai voisi, muttei kuitenkaan tehnyt niin ja se oli kai hyvä. Mies lupasi kuitenkin tuoda kansallensa paremmat ajat, lupasi, ettei heidän tarvitsisi enää piileksiä ja pian he olisivat vapaita. Aviomiehensä lempeän hymyilyn ja itsevarmojen sanojen myötä Deliankaan ei auttanut, kuin hymyillä tälle takaisin, vaikkei saanutkaan lupausta miehensä varmasta paluusta.

Näiden jokseenkin lohduttavien sanojen jälkeen, Aran päästi irti hänestä ja pyysi apua päästä makuuhuoneeseen. Neito katsoi aviomieheensä lempein kasvoin, hänellä ei olisikaan ollut mitään lisättävää kuninkaan sanojen jälkeen.
Kyllä herrani.. On myöhä. Delia sanoi pian lyhyen hiljaisuuden jälkeen ja pujotti kätensä miehensä käsivarren alta tämän päälle ja lähti saattamaan tätä ulos työhuoneesta kohti makuuhuonetta. Linna oli hiljaisempi kuin mitä se oli Delialin saapuessa. Aurinko tarjosi enää vain hyvin vähän valoa, sillä se oli jo melkein maassa. Kuningattaren oli turvauduttava käytävillä leijuvien valopallojen tarjoamaan valoon valaisemaan hänen tietänsä aina makuuhuoneelle asti.

Päästyään sisälle, Delia päästi irti Aranista ja sytytti pari kynttilää, siinä toivossa että ne valaisisivat sokeita silmiä edes vähän kirkkaalla valollaan.
Tarvitsetteko... Apua? Delia kysyi, hän ei tiennyt kuinka hyvin kuningas tunsi tiensä päällisvaatteistaan ja sänkyyn sokeudessaan. Saatikka näkevänä... Hän oli yleensä aina ollut ennen myöhään työskentelevää miestään vuoteessa ja herännyt vasta kun tämä oli jo lähtenyt. Joskus yöt saattoivat mennä niinkin, että Delia pystyi päättelemään aviomiehensä viettäneen yönsä tämän vierellä vain tunnustelemalla oliko hänen vierustansa vielä lämmin tämän jäljiltä.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 8:26

Aran

Delia ei käynyt väittämään vastaan tai kiukuttelemaan Aranin pyynnön jälkeen. Äskeinen keskustelu jäi sikseen, mutta siitä puhuminen ei ollut kiellettyä. Delia otti puolisoaan kädestä ja lähti saattamaan tätä makuuhuoneelle. Kuningas luotti täysin naisensa apuun, eikä epäröinyt yhtäkään askelta jonka otti. Reitti oli tuttu Aranille - olihan hän asunut koko ikänsä tässä linnassa - mutta silti pieni apu kävelymatkassa ei koskaan ollut pahitteeksi, nyt kun kuninkaan omat silmät eivät olleet apuna.
Kaksikon päästyä sisään makuuhuoneeseen, Delia päästi irti kuninkaasta, sytyttääkseen muutaman kynttilän. Aranille valo ei tuonut iloa näillä silmillä, mutta Delia oli toinen tapaus.

Kuningatar kysyi tarvitsisiko kuningas apua. Aran pudisti päätään ja käveli varmoin askelin huoneen poikki vaatekaapille. Mies avasi ovet ja tunnusteli sormenpäillään vaatteita, kunnes löysi oikean silkkikaavun. Aran päästi irti kaavusta ja alkoi riisumaan vaatteitaan, ollen selkä päin Deliaa riisuessaan. Saatuaan vaatteet pois päältään, kuningas otti kaapista tunnustelemansa silkkikaavun ja kietoi sen ympärilleen. Kaapu oli sammaleen vihreä ja koristeellinen. Ei yhtään sen vaatimattomampi mitä kuninkaalta saattaisi odottaa. Saatuaan kaavun päälleen ja narut kiinni, vilkaisi hän kohti Deliaa hymähtäen pienesti.
"Voisit oikeastaan auttaa yhdessä asiassa" Aran totesi kävellen jälleen määrätietoisesti huoneen poikki sängylle ja istui alas "Voisitko laittaa hiukseni kiinni?"
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 9:05

Delia

Aran pudisti päätään merkiksi, ettei tarvinnut apua. Delia astui siis sivummalle ja seurasi hetken tämän perään varmistaakseen, että tämä pärjäsi omin neuvoin. Tämän löydettyä vaatekaapin, Delia ymmärsi kääntää katsettaan toisaalle. Hän ei tohtinut katsoa riisuutuvaa miestä, vaikka kyseessä olikin aviomies. Delia asteli kynttilänvalon turvin omalle vaatekaapilleen, nostaen sieltä vaalean yömekon. Kesäöillä oli tapana käydä kuumiksi vaikka ikkuna vuoteen vierellä olisikin auki, joten oli ihanteellista pitää yllään jotain kevyttä. Vaikka Aran olikin sokea, kuningatar tunsi tarpeekseen riisuutua ja pukeutua sermin takana... Joko sitten tottumuksesta tai periaatteesta. Yömekko oli myös koristeellinen, näin yövaatteeksi siis, sitä tasoa mitä kuningattarelta odotettiinkin siinä missä kuninkaalta. Astuessaan ulos sermin takaa, Delia laitteli nutturaansa ja vilkaisi Araniin päin tämän pyytäessä häneltä sittenkin apua yhdessä asiassa.

Kyllä armas Kuningatar hymyili, otti kynttilän ja käveli pedin toiselle puolelle, asettaen valonlähteen yöpöydälle ja hivuttautui sen verran aviomiehensä puolelle että pääsi tämän taakse laittamaan tämän hiuksia.
Delia suki Aranin hiuksia hetken aikaa täydessä hiljaisuudessa, varmistaen ettei jättäisi yhtäkään hiussuortuvaa ulos ja osaksi pelkästä puhtaasta sukimisen ilosta. Hänellä oli tapana aina laittaa pikkusisarensankin hiukset ennen nukkumaan menoa, joten tällainen pieni näperrys oli hänestä mukavaa.
Millainen päivänne oli? Delia kysäisi näin ohimennen sitoessaan aviomiehensä hiuksia yhteen siistiin nippuun. Toteutettuaan sen, kuningatar hivutti sormenpäänsä tämän korvien takaa, kaulaa pitkin tämän hartioille, hieroen näitä kevyesti, toivoen lievittävänsä mahdollista stressiä mitä Aranilla oli.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 9:24

Aran

Jälleen kerran Delia suostui kuninkaan pyytöön mukisematta. Aran halusi itsekeskeisessä pääkopassaan ajatella Delian olevan jopa otettu siitä, että tuo saisi hiplailla kuninkaan hiuksia. Monet ovat salaa toivoneet päästä koskettamaan noita hiuksia. Harvat kuitenkaan pääsevät lähellekkään. Aran ei voinut olla hymyilemättä pienesti mielihyvästä Delian sukiessa hiuksia. Tuntui hyvältä kun joku kosketteli niitä ja moinen sukiminen sai kylmätväreet kulkemaan pitkin selkää.
"Normaali" Aran vastasi Delian kysymykseen hymähtäen pienesti "Samaa vanhaa kiirettä ja sekamelskaa mitä sodan alusta lähtien on ollut. Joskus mietin eikö kukaan uskalla tehdä päätöksiä ilman minua, vaikka siihen olisin antanut luvan" Aran huokaisi harmitellen päässään kuinka alaiset osasivat joskus olla turhankin varovaisia hölmöjä. Mutta toisaalta oli ihan hyvä, että joissakin asioissa tultiin kysymään varmistus kuninkaalta. Parempi katsoa kuin katua.

Delian alkaessa hieromaan hennoilla käsillään kuninkaan hartioita, ei Aran voinut olla hymyilemättä tyytyväisenä. Tuntui hyvältä saada kosketuskontaktia vaimonsa kanssa näinkin mukavalla tavalla.
"Entä omasi?" Aran kysyi Delialsta kääntäen kasvojansa pienesti olkansa yli tuota kohden.
"Eikä sinun tarvitse teititellä minua... se on alamisten hommaa".
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 9:51

Delia

Kuningatar hieroi toisen hartioita, kuunnellen hiljaa mitä kuninkaalla oli sanottavana päivästään. Kädet uskaltautuivat harhailemaan välillä lapaluiden ja välillä niskan luona, hieroen näitä kevyesti peukaloilla, hymähdellen välillä miehen sanojen välillä. Liian ronskeja otteita Delia ei lähtenyt ottamaan, eikä hän ollut varma olisiko hänen ronski otteensa millainenkaan Aranille. Kuninkaan puheista päätellen tämän päivä oli ollut yhtä sekamelskaa ja kiireistä. Pieni säälivä katse nousi Delialin kasvolle, sodan alustakin kun oli ollut niin monta vuotta... Jos nyt laskettiin sekin aika, jolloin molemmat osapuolet olivat olleet varpaillaan valmiina repimään toisiltaan hampaat ja raajat irti minä hetkenä hyvänsä.

Delia kohotti kulmiaan Aranin kysyessään vastavuoroisesti hänen päivästään, mutta ennen kuin hän ehti edes ajatella mitä vastata, tämä lisäsi ettei tätä tarvinnut teititellä. Pieni hymy nousi Delianin kasvoille tuon johdosta.
Tahdon osoittaa kunnioitukseni teitä kohtaan... Siitä ei ole minulle mitään vaivaa. Kuningatar vastasi lyhyesti ja lähti selvittämään kuninkaan toisiinsa kietoutuneita hiuslatvoja.
Ja päiväni oli myös normaali. Kirjoitin kirjeen sisarelleni ja vietin suurimman osan päivääni Antonin kanssa. Pikkuinen nukahti epätavallisen kiltisti tällä kertaa. Delia sanoi ja katseli hetken miehensä kasvoja.
Miten silmänne jaksavat? hän lisäsi, salaisesti ikävöiden jo tuon vihreitä silmiä jotka toivat huomattavasti enemmän eloa miehen kasvoille.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 10:54

Aran

Delia kertoi teitittelevänsä kuningasta osoittaakseen kunnioitustaan sillä tavoin. Neito myös lisäsi ettei siitä ollut mitään vaivaa hänelle itselleen. Aran kohautti pienesti olkapäitään. Tehköön Delia kuten halusi, ei Aran aikonut tuota pakottaa lopettamaan teitittelyä. Sitten Delia kertoi päivänsä olleen myöskin normaali. Aran ei voinut olla hymyilemättä Delian mainitessa Antonin. Pikku prinssi tulisi olemaan vielä vaikea tapaus kasvaessaan, mikäli tuo perisi äitinsä itsepäisyyden ja isänsä itsekeskeisyyden. Lastenvahdeilla koittaisi tuskaisat ajat.
Seuraavaksi kuningatar kyseli kuninkaansa silmistä. Aran mutristi pienesti huuliaan ja pudisteli päätään.
"Eivät paremmin, eivät huonommin... pöytälaatikossa on lääkettä, jota laitetaan suoraan silmiin... haluaisitko laittaa sitä? Voisi helpottaa näön palautumista" Aran totesi, muistaen sitten Tomtomin antaman lääkkeen. Yleensä Aran ei tuhlannut lääkettä turhaan, vaan ja ainoastaan silloin kun oli täysin pakko käyttää silmiään. Silloin kun näkeminen oli välttämätöntä.

Lääkkeen käyttäminen ei koskaan ollut mukava kokemus, mutta nykyään se oli jo paljon helpompaa laittaa, kuin aikoinaan. Kipu oli myös yksi syy miksei Aran aina halunnut käyttää lääkettä.
Ennen kuin Delia ehti tehdä mitään, Aran kurottautui omalle yöpöydälleen, avasi laatikon ja ojensi lääkepullon Delialle, käyden sitten makaamaan sängylle kasvot kohti kattoa. Delia saisi itse päättää käyttäisikö lääkettä vai ei, Aran oli silti valmiina makaamassa.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Kesä 28, 2011 11:28

Delia

Delia katseli kuinka Aran pudisteli päätään. Silmien vointi ei kuulemma ollut muuttunut kumpaankaan suuntaan, mutta tällä oli ilmeisesti olemassa helpottavaa lääkettä asiaan.
Toki... Delia vastasi ja otti vastaan miehensä ojentaman lääkepullon ja peruutti sen verran tuon takaa, että tämä pääsi makuuasentoon. Delialla ei ollut ideakaan lääkkeen sivuvaikutuksesta, kuten kuinka se sattuisi eikä hän tiennyt oliko näkeminen niin välttämätöntä tähän aikaan tunnista, mutta Aranin puheiden perusteilla, tämä toivoi sitä.

Kuningatar katseli hetken makaavaa miestään, epävarmana siitä miten seuraavaksi toimisi. Hän tunsi olonsa kummaksi mutta lämpimäksi katsellessaan levollisen näköistä haltia kuningasta vierellään ennen kuin kääntyi katsomaan lääkepullon etiketistä käyttöohjeita. Kynttilänvalo oli himmeä, mutta sekin himmeys sai kaiken, mihin se ylettyi näyttämään pehmeältä, mukaan lukien haltiakuninkaan kasvot.
Montako tippaa..? Delia kysyi ennen kuin avasi purkin ja madaltui sen verran, että pääsi varoen venyttämään tuon silmäkulmia siten, ettei tuo pääsisi sulkemaan silmäänsä tipalta ja päästi tipetistä tippumaan vaadittavan määrän tippoja.
Voitte sulkea sen... Delia sanoi hiljaisella äänellä ja teki saman tuon toiselle silmälle, hymyillen samalla itsekseen hänen kasvojensa ohittaessa Aranin.
Operaation jälkeen kuningatar suoristi selkänsä ja jäi odottamaan jonkinlaista tuloksen merkkiä aviomieheltään. Ettei hän olisi vaan mennyt huonontamaan tuon tilannetta hieman epävakailla käsillään.
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Kesä 29, 2011 12:04

Aran

Kuningas tiesi, ettei tulisi pitämään seuraavasta operaatiosta. Kuitenkin, hän halusi näkönsä takaisin tällä hetkellä. Hän halusi nähdä Delian. Joten Aran puri jo valmiiksi hammasta yhteen, Delian kysellessä montako tippaa tulisi laittaa per silmä.
"Kaksi riittää" Aran toteis ja valmistautui sitten sekä henkisesti että fyysisesti lääkkeen tuomiin kipuihin.
Delia laittoi lääkettä määrätyn määrän silmään ja sitten toiseen. Aran odotti mielellään että Delia sai molemmat silmät lääkittyä, ennen kuin puristi ne kiinni, kurtistaen samalla kulmiaan. Mies puristi kämmensä nyrkkiin ja puri hammasta yhteen, polttelevan tunteen kiiruhtaessa silmistä hermostoja pitkin aivoihin. Hänen olisi tehnyt mieli huutaa kivusta, mutta sai hillittyä tämän suuren reaktion ja piti itsensä tyynen hiljaisena, niin kauan kunnes kipu alkoi helpottaa.

Kului noin vartti. Vartin ajan oli hiljaista, kunnes Aran avasi hitaasti silmänsä. Ne olivat palautuneet takaisin normaali tilaan. Hetken Aran näki kaiken utuisena, kunnes kuva alkoi terävöityä ja kuningas erottaa asioita toisistaan. Kun näkö oli palautunut normaaliksi, Aran käänsi helpottuneen katseensa hymyillen Deliaan.
"Hei" Aran aloitti hymyille, samalla kun ojensi toisen kätensä kohti kuningatarta "Emme ole pitkään aikaan nähneetkään".
Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö