Winderin sisarukset || Templer!


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Heinä 10, 2012 6:20

Winderin sisarukset || Templer!

Delia

Yömisevät askeleet kulkivat huoneen läpi kerta toisensa jälkeen. Kuningatar Delia oli etsimässä tärkeää kirjettä samalla kun palvelijattaret pistivät oleskeluhuonetta kuntoon. Seiniin ja ikkunoiden eteen laitettiin uudet verhoilut ja ikkunat että kaakelit pestiin loistamaan kilpaa linnan marmoriseinän kanssa. Tämä oli tärkeä päivä ja jos hermostunutta ilmettä ei ollut ennen kuningattaren kasvoilla nähnyt, niin tänään sen sai huomata joka edes vahingossa astui tielle. Sen sai kokea yksi palvelijoista joka kantoi suurehkoa viikattua lakana pinoa, eikä ollut nähnyt eteensä kovin hyvin ja niin melkeinpä törmännyt tummaan majesteettiseen korkeuteen joka kulki ristiin rastiin lipastojen luona. Jokainen palvelijoista tosin ymmärsi kuningattaren vauhdikkuuden, tänään oli päivä jolloin Winderin sisarukset kokoontuisivat pitkästä aikaa viettämään aikaa yhdessä.
Välillä joku vihjaili naiselle että tämän kannattaisi istahtaa ja levähtää pienokaisen vuoksi, mutta kuningatar ei ollut kuulevinaankaan ennen kuin löytäisi siskonsa vastauksen hänen kutsuunsa, se oli säästettävä!
Hovinväki saattoi keskustella keskenään kaiken tohinan keskellä, vaihdelleen mielipiteitä siitä kuinka eliittikenraali Darius ehtisi töiltään ajoissa tapaamaan sisaruksiaan. Joku löi vetoa, ettei tämä tulisi ollenkaan.
Kuningatar mutristi suutaan, muttei käskenyt näitä olemaan vaiti. Hän kyllä uskoi, ettei hänen veljensä suostuisi jäämään paitsi hänen ja Lanaen näkemiseltä, mutta kuka tiesi? Darius tuntui olevan mitä kiireisin oman joukkonsa kanssa nyt kuin koskaan ennen, vaikka sota olikin ohi. Hänen miehensäkin oli pois linnan alueelta, vierailemassa muualla työasioiden merkeissä, mikä sitten tekikin tästä päivästä sitten oivallisen hänen sisarustensa vierailuun. Paitsi ehkä tummahko pilvisen taivaan puolesta jota kuningatar manasi mielessään kirkastumaan.
Löytyi! Kuningatar ilmoitti siirrettyään nahkaisen päiväkirjansa kadonneen kirjeen päältä, saaden palvelijat samalla henkäisivät helpotuksesta, ettei kukaan heistä ollut syyllinen kirjeen katoamiseen ja että kuningatar viimein malttoi istahtaa alas divaanille lukemaan kirjettä läpi vielä kerran.

Hymy vierähti naisen huulille kirjettä läpi lukiessa samalla kun aika kiri kuin huomaamatta sovittuun ajankohtaan. Palvelijat pistivät töpinäksi saadakseen kaiken valmiiksi kuningattaren taitellessa kirjeen siistiin nippuun ja kerätessä hovineidot puoleensa jotka auttoivat raskaan naisen jälleen pystyyn.
Haltiat tekivät lähtöä, siivousvälineet vietiin pois ja viimeinen ryppy verhoissa silitettiin suoraksi ennen kuin huone jätettiin tyhjilleen Delian ja hovineitojen lähdettyä kulkemaan pitkin käytäviä kohti pääpiha aluetta odottamaan vankkureiden saapumista.
Vankkureilla kuningatar ainakin toivoi nuoremman sisaruksensa saapuvan eikä omin päin hevosella... Sää kun uhmasi kuningattaren manausta entisestään.

Viesti Ti Elo 07, 2012 5:21

Lanae

Neito oli jokseenkin poissaoleva ja hän tiesi, että hänen pitäisi alkaa lähteä, mutta hän ei saanut paljoakaan aikaiseksi. Niál makasi hänen lähellään ja hän vain tuijotti koiran turkkia kuin kootakseen ajatuksensa. Lanae oli erittäin iloinen siitä, että hän pääsisi taas tapaamaan sisarensa, mutta hän oli jotenkin hermotunut, ettei hän tiennyt mitä tehdä. Hetken hän vain hapuili käytävillä ja mietti mitä oli juuri ollut tekemässä, kunnes hänen katseensa kohtasi peilin. Hänellä oli vieläkin väärä mekko päällä. Lanae oli halunnut kokeilla uutta mekkoaan, mutta totesi, ettei pitänyt siitä niin paljoa, että voisi mennä se päällä siskonsa luokse. Tästä Lanae sai uutta pään vaivaa hänen kiiruhtaessaan vaatehuoneeseen. Hetkessä Lanae oli riisunut edellisen makkonsa ja laittanut sen nätisti paikoilleen. Nyt hänellä oli kädessään pari mekko valintaa, joista hän kiireesti koetti peilin kautta katsoa kumpi olisi parempi valinta. Mielijohteesta hän otti mekoista yhden, laittoi muut takaisin pakoilleen ja rupesi pukemaan mekkoa päälleen. Kun mekko oli päällä ja Lanae oli sen saanut suoraan ja kiinni neito näki, että se oli hyvä ja hieman rauhallisempana hän lähti ulos vaatehuoneesta. Hän asteli portaat alakertaan, katsahti vielä itseään eteisen peilistä ja hengitti rauhallisesti sisään ja ulos.
Lanae otti käteensä pienen pussukan, jonka sisällä hän piti itse tehtyä teetä, lahjaksi sisarelleen tietenkin. Lanae oli jopa sitonut siihen soman, sinisen rusetin. Lanae otti kauneimmat kenkänsä, jotka kävivätkin hyvin hänen mekkonsa kanssa. Yhä vain enemmän Lanae alkoi rauhoittua ja lopulta hän astuikin ulos rauhallisena ja hänen huulilleen muodotui pieni, soma hymynkare. Ulkona sää vaikutti pahaenteiseltä ja siksi häntä odottivatkin tiellä vankkurit. Lanae asteli kepein askelin kohti vaunua ja nousi kyytiin. Hetken Lanae tuijotti kotiaan ikkunasta, kunnes ajaja kannusti hevoset liikkelle ja vankkuri nytkähti eteenpäin.
Matka oli tarpeeksi pitkä Lanaelle, jotta tuo pystyi keräämään innostusta mielessään. Lanae hypisteli teepussukkaa kädessään, hän oli hermostunut jostain syystä.. hermostunut, mutta silti innostunut. Hän oli hermostunut, koska pelkäsi sanovansa jotain väärää, josta hänen sisarensa ei välttämättä pitäisi tai jos hän olisi pukeutunut väärin.. tai jotain pahempaa. Mutta turhaan hän hermoili.. vierailu menisi varmasti hyvin.
Kun Lanae alkoi tunnistaa maiseman todellakin tutummaksi, neito koetti vain rauhoitella itseään. Loppu matka menikin sitten jo hieman rauhallisimmissa merkeissä ja Lanae osasi jo odottaa tapaamista innolla. Kun hän pääsi perille ja vankkurit pysähtyivät samallailla nytkähtäen kuin lähtiessäkin Lanae nostatti hymyn huulilleen ja nousi ulos. Ulkona oli alkanut satamaan ja Lanae koetti pysyä positiivisena sipsuttaessaan sateelta suojaan. Hän näki siskonsa häntä odottamassa, joten se sai Lanaen huulille yhä vain suuremman hymyn.
"Delia!" Lanae sanoi iloisena kohdatessaan sisarensa.
"Vaikka sää ei suosikaan tapaamistamme, olen mitä iloisin tästä tilaisuudesta tavata sinut." Neito sanoi hymyillen. Hän teki pikaisen katsauksen sisarensa ulkonäköön ja jatkoi hymyilemistä.
"Olet kaunis, sisareni. Viime tapaamisesta on liian pitkä aika." Lanae sanoi ja hän olisi melkeinpä tahtonut itkeä tapaamisen johdosta. Hänellä oli oikeastaan ollut ikävä siskoaan, olihan kartanossa hyvin yksinäistä asua.

//ja näin sain vastattua. Anteeksi, että jouduit odottamaan vastausta. Luulin, että täällä oli vieläkin ongelmia sen virus jutun kanssa. =_=''//
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 07, 2012 6:32

Delia

Sää päätti kääntää selkänsä heille lopullisesti ja sade lähi tihkuttamaan maanpinnalle. Delia kirosi mielessään, luontoäiti ei voinut odottaa edes hetkeä pidempää? Onneksi seurue oli pysyttäytynyt katoksen alla odotellessaan vieraan saapumista. Kuningatar piti katseensa tiukasti portilla, eikä aikaakaan sateen alettua, tutut vankkurit ajoivat sisälle ja pysähtyivät melko ajattelemattomasti etäälle katoksesta. Delia ravisti päätään, mutta pian kasvot valaistuvat hänen nähdessä Lanaen astuvan ulos vankkureista.
Lanae kallehin! Delia astui vastaan, ottaen sisartaan kämmenistä hymyillen ja katsoi tuota päästä varpaisiin, ei kai tuo ollut mennyt kasvamaan tässä ajassa?
Kuin myös, siskoni. Hyvin kauniilta. Enkä olisi viivästyttänyt tapaamistamme enää päivälläkään. Sydämmein lyö ilosta saada nähdä sinut jälleen! Kuningatar purkasi ilon tunteitaan, suoden sisarelleen nopean, mutta lämpimän halauksen mitä raskausvatsa heidän välillään soi.
Tule, menkäämme sisälle ennen kuin vilustumme. Kuten sanoit, luontoäiti ei ole puolellamme tänään. Vanhempi sisar kävi nuoremman vierelle ja lähti toinen käsi raskaan vatsan päällä kohden sisätiloja, hovineidot perässä.

Esittäisin sinulle niin mielelläni paikkoja, mutta hovinlääkäri on neuvonut minua pysymään mahdollisimman aloillani. Suothan anteeksi, olen kyllä laittanut meille valmiiksi oleskelu tilan josta on mitä kaunein näky puutarhaan. Kuningatar selitti sisarelleen heidän kävellessä pitkin valkean hohtoisia marmori käytäviä joka oli paikoin kasvanut muratin peittoon. Rappusten tullen vastaan, yksi hovineidoista otti kuningattaren toisen puolen, tukemaan tuota nousussa, ihan vain varmuuden vuoksi ettei raskaana oleva nainen astunut harhaan ja kaatunut. He saapuivat huoneen ovelle ja hovineito, meikein identtinen toisten kanssa avasi sen heille, päästäen Lanaen ja Delian edellä. Huone oli raikas, valkea, valoisa... Uudet kultakirjatut verhoilut loivat kodikasta tunnelmaa ja lasiset kaksoisovet avautuivat parvekkeelle mikä oli kasvotusten puutarhan kanssa.
Voitte jättää meidät kahden... Teen voi tuoda aikaisemmin sää vuoksi Kuningatar sanoi kääntyen hovineitojen puoleen näiden vielä tarkistaessa, että kaikki oli tip top.
Vaaleaveriköt niiasivat ennen kuin kääntyivät yksi toisensa jälkeen käytävälle, viimeinen sulkien oven hiljaa perässään, jättäen sisarukset toistensa seuraan.
Noin... Nyt voimme olla rauhassa. Tosiaan suunnittelin että tee tarjoiltaisiin vasta myöhemmin, mutta ilma tosiaan viileni, hyvä sinänsä Nainen kääntyi sisarensa puoleen hymyillen äidillisen lempeää hymyä ja viittoi tuota istumaan parvekkeen läheiselle pehmustetulle tuolille, istuutuen itse vastakkaiselle.
Dariuksen olisi pitänyt liittyä seuraamme, mutta sain sanan että hänellä meneekin pidempään töiden kanssa. Minun lienee olla tyytyväinen, mikäli hän ilmaantuu ollenkaan. Delia hieraisi ohimoaan ja käänsi sitten uudestaan hymyilevän katseen pikkusiskoonsa.
Miten asiat ovat olleet kotona? Voin vain kuvitella kuinka tyhjältä talo tuntuu nyt minunkin muutettua tänne.

//Eipä se mitään, hyvä myöhemmin kun ei milloinkaan//

Viesti Ke Elo 08, 2012 4:35

Lanae

Neito seurasi sisartaan sisälle kuvan kauniiseen linnaan. Kaikki oli siellä niin kaunista ja Lanae tunsi jonkinlaista halua jäädä linnaan sisarensa kanssa, ikuisesti, vaikka sehän oli mahdotonta, mutta saisihan hän aina ajatella niin, eikai se ollut kiellettyä. Unelmoiminen.

Delia sanoi, ettei voinut esitellä hänelle paikkoja, mikä oli sinänsä sääli, olihan linna niin kauniskin. Mutta kerkiäisihän Lanae sen varmasti nähdä toistekin.
"Meidän on syytä kuunnella hovilääkäriäsi. Olen kuitenkin jo tyytyväinen tähän tilanteeseen, että saan vihdoin tavata sinut uudestaan. Mitään surempaa en henno toivoakaan." Lanae totesi, sanat oikeastaan tulivat vain hänen suustaan automaattisesti, ilman, että hän ajatteli niitä sen enempää, koska hän katseli marmorin kiiltävää pintaa ja linnan kaunista muotoa. He pääsivät portaisiin, Lanae siirtyi lähemmäs sisartaan, sillä jos tuo horjahtaisi, hän voisi aina olla toisen lähellä ja tukea häntä. Olihan Delian lähellä tietenkin muitakin, mutta Lanae tunsi tarvetta olla siinä, siskonsa lähellä.
He pääsivät ovelle, se avattiin ja he astuivat raikkaaseen huoneeseen. Lanae pisti heti merkille näkymän puutarhaan, aivan kuin Delia oli luvannutkin. Lanae rakasti luontoa ja hän olisi halunnut rientää tuijottamaan sateen kastelemaa puutarhaa. Hän ei pannut merkille, mitä Delia puhui palvelijan kanssa, vaan hän käveli syvemmälle huoneeseen, lähemmäksi parveketta. Mitä lähemmäs hän pääsi, sitä enemmän hän puutarhasta näki, se oli taianomaista. Kun Lanae kuuli, että ovi sulkeutui, hän kääntyi sisarnesa puoleen hymyillen. Hän istuutui tuolille, johon Delia oli häntä viittonut istumaan. Vaikka ilma olikin hieman viileä, sisällä oli mukavan lämmin ja hänen sisarensa länsäolo sai hänet tuntemaan vielä suurempaa lämpöä.
"Siitä onkin aikaa, kun viimeksi tapasin veljemme. Hän on nykyään niin kiireinen. Toivottavasti hän saapuu paikalle." Lanae sanoi hymyillen. Totta puhuen siitä oli liiankin pitkä aika, kun Lanae oli viimeksi veljensä tavannut.
"Oih. Kotona. Olen pitänyt monet asiat samanlaisina kuin ne olivat ennen lähtöäsi, mutta eihän se enää sama ole. Kartano on pystyssä, hyvässä kunnossa. Hiljaista siellä kuitenkin on, varsinkin iltaisin, kun palvelijatkaan eivät enää kiirehdi käytävillä. Sinun pitäisi joskus käydä siellä, olisin siitä erittäin iloinen." Lanae sanoi hymy kasvoillaan, vaikka hän ei pitänytkään siitä, miten asiat olivat nyt kartanossa, kaikki niin hiljaista, yksinäistä.
"Entä täällä? Miten sinulla asiat menevät täällä?" Lanae vaihtoi puheen aihetta.
"Olet varmasti iloinen täällä. Kaikki on niin kaunista ja upeaa. On varmasti hienoa asua linnassa." Lanae sanoi ja katseli ympärilleen huoneessa, kuinka kaunis yksikin huone osasi olla. Hän olisi halunnut olla Delian paikalla, kuningattarena, mutta sehän oli vain typerää unelmoimista ja eiköhän Lanaekin löytäisi vielä joskus syyn lähteä pois kartanosta, kuten hänen siskonsa ja veljensäkin tekivät. Eiköhän hänelläkin olisi joku syy maailmassa, muukin kuin istua kartanossa, jokin syy, jonka avulla hän voisi auttaa muita haltioita.

//yyh.. en osannut jatkaa peliä. Jummasin. >_<//
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 08, 2012 6:21

Delia

Vanhempi sisar kuunteli nuorempaansa. Samahan se ei enää arvattavasti ollut, Delia uskoi sen ja kävi sääli sisartansa yksin kartanossa. Kuningatar toistaiseksi vain nyökkäsi, lempeällä hymyllä sisarensa epäsuoraan kutsuun käydä kotona.
Noh Delia aloitti naurahtaen Lanaen vaihtaessa puheenaihetta, Onhan se toki. Erittäin kaunista ja avaraa, mutta... Toisinaan ajattelen kotiani takaisin kartanolla. Olisin niin mielelläni käynyt luonasi tämän sijaan, jos minun tosiaan suotaisiin matkustaa. Delia sanoi kääntäen kasvonsa hymyillen kohden pullottavaa vatsaansa, suoden kuopukselleen muutaman silityksen.
Vaikka täällä onkin kaunista ja kuten sanoit, melko upeaa, on minulla välillä ikävä takaisin kartanollemme, sen puutarhaan ja vanhojen kirjojemme pariin. Kuningatar sanoi hymähtäen ja antoi katseensa kiertää pitkin huonetta. Älä käsitä väärin Lanae, en missään nimessä valita. En voisi olla yhtään onnellisempi täällä kuninkaamme ja Antonin kanssa... Tosiaan, ehkäpä mikäli kruununprinssi tohtii herätä nokosiltaan, pääsisitte viimein tutustumaan toisiinne? Olethan siskonani sentään hänen tätinsä. Delia hymyili ja havahtui koputukseen ovella.

Tee on valmis tarjottavaksi kuningatar Kuului ääni oven toiselta puolelta ennen kuin Delia antoi luvan tulla sisään, vilkaisten sisartaan pahoittelevasti keskeytyksestä.

Teekärryt työnnettiin sisälle, hopeinen pannu höyrysi hopeisten kuppien ympäröimänä hopeisella tarjottimella. Yksi palvelijoista niiasi, ennen kuin nosti tarjottimen pyöreälle pöydälle heidän välillään, hopeisen kermakon, sokerikon ja hunaja purkin kanssa ja lopulta keraamisen lautasen johon oli aseteltu riviin kolme eri keksi lajiketta. Hassua, Delia ajatteli hopeisen astiaston loppuvan kesken kaiken, muttei lähtenyt yksityiskohdista Lanaen edessä nipottamaan. Palvelijoiden laskettua vielä lusikat ja servetit, niiasivat nuo vielä kerran ennen kuin tekivät lähtönsä. Delia kuitenkin avasi suunsa, Ilmoittakaa milloin kruununprinssi herää, haluan rauhan olla hänen kanssaan silloin Palvelijattaret nyökkäsivät ja teekärry rollattiin pois. Ovi sulkeutui jälleen, Delia naurahti kääntyen sisarensa puoleen.
Olihan meillä palvelijoita kotonakin, mutta silti kaipaan joskus saada keittää oma teeni Nainen hymyili puristaen päätään, murheet olivat kyllä pienet näin sodan voitettua ja hyvä niin.
Anna minun Kuningatar sanoi sisarelleen ja tarjoutui kaatamaan heille ensimmäiset kupilliset. Teen kanssa Delia otti lusikallisen hunajaa. Kuningatar seurasi kuinka tämä kultainen aine suli ja sekoittui jo kultaisen teen sekaan ennen kuin nosti kupin huulillensa ja siemaisi. Lämmin neste tuntui hyvältä kolottaviin nilkkoihin jonka sade ja raskaus aiheuttivat.
No, puheen aiheesta toiseen; onko minun viehättävällä nuorella siskollani vielä ketään kiikarissa? Delia kysyi kiusoitellen nuorempaa sisartansa jonka seura oli tuonut mukanaan sen kodikkaan rentouden. Delia ei tuntenut tarvetta olla jäykkä tai virallinen tämän kanssa. Tätä, myös, hän oli kaivannut.

//Ei tuo mitään!//

Viesti La Elo 11, 2012 1:50

Lanae

Lanae kuunteli hartaasti, kuinka hänen sisarensa kertoi kaipailevansa kartanoon. Sisällään Lanae toivoi yhä toisen palaavan, mutta kun Delia muistutti, että hänellä oli kaikki hyvin täällä, kuninkaan ja Antonin kanssa, lanae tiesi, että hänen toiveensa, unelmansa olivat mitättömiä. Delialla oli kaikki mitä hän tarvitsi täällä, kartanossa hänellä ei olisi siitä puoliakaan. Ei Lanaen kuuluisi edes unelmissaan toivoa Delialle, rakkaalle siskolleen vähempää.
Onneksi Lanaen ajatukset siirtyivät Antoniin, pieneen siskonpoikaan ja neidon jo hieman alaspäin kääntyneet suupielet nousivat taas hymyyn ja tälläkertaa hymy levisi myös silmiin ja Lanae odotti suuresti Antonin näkemistä.
"Olisin erittäin iloinen, jos saisin mahdollisuuden tavata sisarenpoikani." Lanae sanoi hymyillen ja säikähti hieman kopustusta, joka kuului juuri hänen lopetettua lauseensa.

Tee kuului olevan valmista ja Lanae korjasi pois pyyhkiytyneen hymyn takaisin huulilleen, kunhan vain säikähdyksestä tokeni. Tee tuotiin sisään huoneeseen ja Lanae tunsi heti teen houkuttelevan tuoksun. Neito katsoi hopeisia astioita ja ihasteli sitä, kuinka ne kiilsivät, Lanae rakasti hopeaa, paljon enemmän kuin kultaa. Neitoa hymyilytti kun hän tajusi, että keksien alle oli päätynyt aivan erilainen astia, mutta tiesihän Lanae, että Delia oli sen myös huomannut, joten asiaan ei ollut mitään syytä ottaa kantaa. Ellei hänen siskonsa aikonut asiasta mitään sanoa, jättäisi neito lautasen huomionsa ulkopuolelle.
Kun palvelijat olivat lähteneet huoneesta ja ovi oli sulkeutunut kuin merkiksi, että he voisivat jälleen keskustella rauhassa, Lanae kuunteli mitä Delialla oli sanottavaa.
"Mikään ei ole niin hyvää, kuin itsevalmistettu tee. Aikaa vieväähän se on, muttei ollenkaan raskasta ja valmistuksen aikana syntyvät aromit ovat unohtumattomia." Lanae sanoi hymyillen. Delia tarjoutui kaatamaan hänelle teetä ja Lanae suostui siihen hymyillen ja nyökäten. Hän katsoi kuinka lämmin neste täytti hopeisen kupin kultaisella hohdolla. Lanae kiitti ja kaatoi hieman kermaa teehensä. Vaalea aine muodosti kiemuroita läpikuultavaan nesteeseen ja kun Lanae pari kertaa sekoitti nestettä lusikalla, kaksi nestettä sekouttuivat keskenään ja saivat äsken läpikuultavan ja kimaltelevan nesteen haaleaksi ja läpinäkymättömäksi. Se oli jotenkin surullista katseltavaa, mutta näin neito tykkäsi juoda teensä, eikä vain teen ulkoiset seikat saaneet neitoa muuttamaan tapojaan. Lanae nosti kupin huuliensa tasolle ja antoi aromin vielä hetken leikitellä nenässään, ennenkuin hän siemaisi nestettä hieman kurkustaan alas. Se oli hyvää teetä, teetä joka sai neidon mielen kirkkaaksi ja kun Delia kysyi, oliko Lanaella ketään kiikarissa, neito naurahti hennosti.
"Olen pahoillani, mutta joudun tuottamaan sinulle pettymyksen. Ei vielä, ei vielä." Lanae vastasi hymyillen ja soi loppuun vielä pienen naurunpyrähdyksen.
"Ei ole tullut ketään oikeaa vielä vastaan. Olen kyllä tavannut pari mielenkiintoista persoonaa, mutta suurempia en ole vielä kokenut." Neito vastasi hymyillen. Hän katsoi kirkkain silmin siskonsa silmiin, hetki oli taianomainen, kuin he vieläkin istuisivat kartanossa, kaksistaan ja velikin oli saapumassa.
"On ollut liikaa kiireitä kartanon hoitamisen kanssa. Enhän minä oikeastaan sitä niinkään hoida, mutta minun pitää kertoa palvelijoille mitä heidän pitää tehdä ja tarvittaessa jopa näyttää. Palvelijat eivät osaa tehdä mitään omaaloitteisesti." Lanae sanoi hilpeästi. "Onkai se ymmärrettävääkin, jos he tekisivät jotain väärin, se olisi luultavasti suurempi pahe se." Lanae totesi hieman mietteliään kuuloisena.
"Ja jos vain jättäisin kartanon palvelijoiden käsiin, luulenpa että se hajoaisi käsiin." Lanae naurahti hymyillen. Hänen katseensa kävi puutarhan puolella, ulkona satoi yhä, mutta sisällä sentään oli lämmintä ja jotenkin vastakohtaista ulos verrattuna. Hänen katseensa palasi nopsaan siskoonsa.
"Mutta voisinhan minä itselleni joskus aikaa suoda." Lanae myönsi pieni, jopa hieman viekas hymy huulillaan.
"Soinhan minä tämänkin tapaamisen kanssasi." Neito totesi iloisesti. "Mutta olisihan se ollut paheksuttavaa jos kartanon takia olisin jättänyt tämän kaiken kokematta. Enkä olisi tehnyt niin, vaikka olisi pitänyt" Neito sanoi minä-tunnustan-äänellä ja soi lämpimän hymyn Delialle.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 12, 2012 7:01

Delia

Lanae pahoittelu tuottavansa pettymyksen sai isosiskon hymyn syvenemään. Varjeleva luonne oli tästä tyytyväinen, Lanae oli vielä niin nuori hänen silmissään, vaikka idea jossa hänen pikkusisarensa löytäisi sen erityisen jonkun, miellytti myös kuningattaren mieltä. Yksinäisyyskin olisi sillä suurimmin osin kuitattu. Delia nyökkäsi, oikoen pitkää hiussuortuvaansa pois teekupin tieltä, vieden tämän jälleen huulilleen nuoremman neidon vaihtaessa puheen aiheen jälleen kartanoon. Ah, palvelijoita oli varmasti tullut ja mennyt sitten hänen jälkeensä kuningatar tuumasi, uusimpia täytyi aina vähän ojentaa, vaikka sekin saisi olla vanhempien vakituisten työtä lähinnä.
Delian katse kävi Lanaen katseen kanssa puutarhaan jossa yhä satoi, luoden sadepisara valumis kilvan lasiin. Kuningatar hymähti
Usko pois sisareni, olisin tullut tapaamaan sinua ja tullut näkemään rakasta kartanoamme jos se olisi ollut suotavaa. Nainen sanoi laskien teekipin hopeiselle tarjottimelle ja silitti hymyillen syypäätä, miksi Lanaen piti tulla hänen luoksensa eikä toisin päin.
Älä vain rasita itseäsi siellä kuitenkaan, anna vanhempien palvelijoiden hoitaa nuorempien koulutus. En halua lukea seuraavasta kirjeestäsi kuinka olet uupunut vain palvelijoiden vuoksi. Delia sanoi lempeällä äidillisellä äänellä ja oli nostamassa jälleen kuppia kunnes kuului koputus, saaden teen melkein läikkymään kuningattaren sormista.

Hyvänen aika, saammeko olla rauhassa ollenkaan? Delia naurahti ja katsoi pahoittelevasti kohden Lanaeta, vakautuessaan takaisin virallisempaan olemukseensa ymmärtäessä ettei koputus tullut täysin syyttä.
Marmorinen seinä aukeni salakäytävän omaisesti huoneen toisella laidalla. Se oli ollut ovi jota ei ihan heti olisi erottanut muusta marmori seinästä. Hieno ja romanttinen idea arkkitehtuurissa näin Delian mielessä, vaikka kyseinen ovi ei tällä kertaa yhdistänytkään erotettujen rakastavaisten huoneita. Ei, viereinen huone kuului kruununprinssi Antonille.
Prinssi on herännyt uniltansa ylhäisyys. kuului ääni ovelta kurkkivalta palvelijattarelta. Kuningatar nyökkäsi ja vastasi heidän liittyvän viereiseen huoneeseen piakkoin. Palvelijatar poistui, jättäen oven auki.
Hieno, eikö? En itsekään olisi arvannut heti kahden seinävaatteen keskellä olevan ovea. Delia virnisti ja otti tuolin käsinojasta tukea nousemiseen.
Toivotaan hänen olevan hyvällä päällä, Anton osaa olla hieman kärttyinen heti unien jälkeen. kuului lisäys tämän päästyä ylös, korjautti vaaleaa mekkoa ja lähti Lanaen kanssa marmori ovelle. Huoneiden välissä oli yhden askeleen pituinen käytävä jonka päässä oli kevyempi puuovi. Delia avasi sen ja astui sisään huoneeseen jossa verhot oltiin juuri avattu. Huoneen keskellä olevasta kehdosta saattoi kuulla ähinää ja kähinää nuoren prinssin tahtoessa ulos! Delia naurahti puristaen päätänsä ja kiiruhti viimeiset askeleensa kehdolle noukkimaan prinssin käsivarsillensa, poika oli vielä tarpeeksi pieni ollakseen sylissä jonka tämän nuorempi tuleva sisar jakoi.
Anton...kulta.. Tätisi on tullut kaukaa tervehtimään sinua... Äidillinen lempeä äänensävy jutusteli kultakutriselle taaperolle joka ei varmaan aivan ymmärtänyt äitinsä sanoja, vaan oli enemmän kiinnostunut takertumaan tuota hiuksista. Delia katsahti Lanaeen hymyllen, kääntäen Antonia niin että tämän vierelle pääsi katsomaan.
Hän muistuttaa niin paljon isäänsä, ulkoa ja sisältä... vanhempi sisar naurahti ja katseli hetken Antonia joka silmäili hiljaa kurttukulmaisesti vierasta henkilöä. Haluatko kenties pidellä hetken?

Viesti La Elo 18, 2012 6:38

Lanae

Neidon sisko oli yhtä huolehtivainen kuin aina ennenkin. Hän oli huolissaan siitä, että Lanae antaisi uuvuttaa itsensä.
"Älä pelkää. Sentään minulla on tekemistä." Neito sanoi naurahtaen. Pian sen jälkeen kuului koputus. Lanae sai ihmetellä, kuinka seinä aukesi tai siis oikeastaan sehän oli vain ovi, mutta oli siinäkin ihmettelemistä tarpeeksi. Hämmästyksen pystyi varmasti jopa lukemaan neidon kasvoilta. Palvelija, joka oven oli avannut, sanoi, että prinssi oli herännyt ja Lanae suoristi heti selkänsä niin suoraksi kuin vain pystyi, vaikka jo valmiiksi suora selkä ei enää siitä paljoa neitoa korottanut. Hän vain halusi nähdä "paremmin" ovesta sisään. Onneksi Delia sanoikin heidän pian siirtyvän huoneeseen, joten Lanaen ei tarvinnut pitkään odottaa sisarenpoikansa tapaamista.
"Kyllä. Tämä paikka osaa yllättää minut yhä vain uudelleen." Lanae sanoi hymyillen ja jäi niin tiiviisti tuijottamaan ovea, miettien, että tajuaisiko sitä nyt, kun tietäisi sen olevan siellä. Kun Lanae kuitenkin näki, että hänen sisarensa oli nousemassa, oikeastaan nuuri noussut omalta penkiltään, Lanae nousi itsekin ja suoristi hieman rypistyneen mekkonsa. Lanaekin toivoi Antonin olevan hyvällä tuulella, mutta kohtahan se selviäisi. Neito lähti astelemaan sisarensa perässä marmoriselle ovelle ja huomasi, että se veikin puiselle ovelle. Jännitys kasaantui neidon mahanpohjalle. Hän rakasti lapsia, varsinkin kun he kuuluivat "perheeseen."
Viimein he pääsivät huoneeseen ja pikkuprinssi tahtoikin jo ulos kehdostaan, jolloin Delia kiiruhti pojan luokse. Delian puhuessa pojalle, Lanae tajusi hymyilevänsä erittäin leveästi. Kun hänen sisarensa kääntyi niin, että Lanaekin pystyi katsomaan kuvan kaunista pikkupoikaa. Lanae otti siispä askeleen lähemmäs ja hymyili herttaisesti pienelle Antonille.
"Onpa hän kaunis.. tai siis pitäisikö sanoa komea." Lanae sanoi ja hymyili pojalle vielä enemmän, kun poika tutkivalla ilmeellään häntä katsoi.
"Niin näyttää. Hän tulee varmasti olemaan ylväs kuningas, kunhan sen aika koettaa." Lanae sanoi Delian huomautukselle ja soi silmäyksen jopa siskoonsa, eihän poika nyt varmasti tauottomasta tuijottamisestakaan pitäisi.
Delia kysyi halusiko Lanae pidellä prinssia hetken.
"Olisin siitä erittäin iloinen." Lanae sanoi ääni kirkkaana, ottaen pienen prinssin vastaan käsivarsilleen. Anton oli jotain niin kaunista, uutta tässä maailmassa, kuvastamassa sitä, että vaikka kaikkea kauheaa maailmassa tapahtuikin, oli aina olemassa elämän suuria ja pieniä valoja ja iloja, kuten Anton.
Lanae piteli pienokaista niin varovasti kuin vain pystyi, tietenkin häntä pelotti, että hän pudottaisi pienokaisen, vaikka se olisi todella epätodennäköistä.
"Onpa hänen silmänsä kirkkaat." Lanae sanoi ihailevasti. "Ja minä olen hänen tätinsä." Neito sanoi ja se sai hänet hymyilemään entistä enemmän, jos vain mahdollista.
"Vaikka nimitys "täti" saakin minut kuulostamaan jotenkin vanhalta. Enkä minä halua olla vielä vanha." Lanae sanoi kepeästi naurahtaen. "En vielä."
Kun pikkuprinssi ei näyttänyt enää niin viihtyvän hänen sylissään, Lanae päätti palauttaa pienokaisen mammansa huostaan. Eipä Lanae osannut kovinkaan lukea pojan ilmeitä, mutta parempi näin, kuin niin, että poika rupeaisi itkemään.
"Vaikea kuvitella, että hänestä varttuu vielä kuningas." Lanae sanoi katsoen pientä poikaa hymy yhä itsepäisesti huulilla.

//viivästyin .. >: anteeksi. ^^' //
Viimeksi muokannut Templer päivämäärä La Syys 01, 2012 2:28, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Elo 26, 2012 3:54

Delia

Kuningattaren hymy syveni hetkeksi entisestään tämän sisaren osoittaessa halua ottaa prinssi hetkeksi käsivarsilleen. Delia ojennutti ympärilleen ihmettelevää prinssiä Lanaelle, pitäen huolen, että Lanae tukisi niin pojan päätä kuin vartaloakin. Prinssi osaisi kyllä rääkäistä, mikäli häntä pideltiin väärin, sen oli eräs kokematon lapsenvahdin alku saanut kerran kokea selkäpiissään. Vapautuneet kädet kuningatar asetti jälleen vastansa päälle, antaen vuorostaan huomiota tulevalle kuopukselle ja katseli hymyillen vierestä sitä pientä osaa perheestä, mikä hänellä oli jäljellä... ja mikä toivon mukaan kasvaisi. Delia havahtui lämpimän mukavista aatoksistaan Lanaen kommentoidessa Antonin silmiä.
Niin... Nainen sanoi lyhyesti, kommentoimatta sen enempää pojan silmiä kun seuraava kommentti sai kuningattaren jopa naurahtamaan.
Älä huoli sisar rakas, sinulla on vielä paljon edessäsi ennen kuin sinusta tulee vanha. Mietipä minua, äiti pian kahdelle lapselle... Enkä itsekään haluaisi kutsua itseäni vielä vanhaksi. Ei, ei vanhaksi... Mutta varttuneeksi, kypsäksi naiseksi Delia ajatteli hymy huulin.
Anton oli tiiraillut kulmat kurtussa tapahtumia alempana, lähes paikallaan totuttautumattomana vieraaseen henkilöön joka muistutti hieman äitiä. Mutta joka ei kuitenkaan ollut äiti... Hetken kuitenkin oltuaan, tämän pienet uteliaat sormet olivat yrittäneet tarttua kaikkeen mahdolliseen ja kun ei siinä onnistunut, alkoi tuhina ja ähkiminen. Jalatkin kävivät levottomiksi!
Delia huomasi tämän ja Lanae ojennuttikin poikaa jo takaisin tämän huostaan. Äiti otti hymyillen, hieman päätään ravistaen kultakutrisen poikansa vastaan joka oli sitä mieltä, ettei kyllä viihtyisi sylissä ollenkaan.

Heh... Niin, se on vielä tässä vaiheessa vaikea kuvitella. Delia sanoi lämpimästi antaen etusormensa pojan puristeltavaksi.
Mutta mikäli hän osoittautuu Aranin kaltaiseksi vielä aikuisenakin, niin en osaisi kuvitella parempaa... Kuningatar keinutteli Anttonia, joka päästeli jo äännähdyksiä, ikään kuin käskyjä päästäkseen alas vetäen samalla äitiään sormesta.
Yhtä itsepäinen hän kyllä jo on. Delia naurahti ja käveli kaula pitkänä muutaman metrin päähän ikkunalle, vapauttaen sormensa ja avasi sen yhdellä kädellä samalla kun piteli Anttonia toisella. Raikas ilma pääsi huoneeseen. Sade oli rauhoittunut tihkuksi...
Kuningattaren tie jatkui keskelle huonetta jonne oli levitetty jo viltti, laskien pikku prinssin varovasti vatsalleen. Leluilta Anton ei säästynyt... Tältä löytyi jo vasta taaperoiästä lukuisia kaiverrettuja eläimiä, niin eksoottisia kuin mitä Cryptin mantereelta löytyi, palikoita oman linnan rakentamiseen, puusotilaita, hopeinen helistin... Viltti itsessään oli kokonaan käsin kirjailtu täyteen kuvatarinoita suurista lohikäärmeistä ja hurjista sotureista.
Kuningatar katsoi hetken Anttonin suunnatessa lelusotilaille, istahtaen sitten alas vieressä olevalle valkoiselle divaanille, taputtaen kevyesti vierellään olevaa vapaata tilaa, pyytäen näin Lanaeta vierellensä.
Kerrohan Lanae kallis, oletko lukenut mitään hyviä kirjoja viime aikoina? Iltani uupuu hyvistä romaaneista, enkä haluaisi lukea suosikkejani kyllästymiseen. Delia kysyi hinautuen hieman lähemmäksi, sukaisten sisarensa yönmustista hiuksista pienen osan itselleen ja lähti letittämään tälle lettiä, niin kuin hänellä oli sateisina iltoina usein ennen nukkumaan menoa ollut tapana... Vaikkei nyt ollut edes ilta, loi se silti mukavan tuttua ilmapiiriä.

//Ei se mitään! Itsellänikin nyt kesti pidempään vähän tapahtuma rikkaamman viikon vuoksi! Jatkuu! Tuli muuten mieleen ettei Lanae ole vielä antanut lahjaansa? Ajattelin vain sanoa sen varalta, ettei se pääsisi ehkä unohtumaan. Vai olenko hätähousu? :D//

Viesti Ti Loka 16, 2012 7:37

Lanae

Lanae soi sisarelleen lempeän hymyn, tuon kertoessa, ettei itsekään halunnut kutsua itseään vanhaksi.
Poika vaihtoi onneksi turvallisesti syliä ja Lanae pystyi lämmöllä katsomaan sisartaan, joka piteli pientä poikaa sylissään niin äidillisesti ja miltei täydellisesti.
Lanae naurahti kuullessaan, että poika oli itsepäinen. Oli sydäntä lämmittävää nähdä Delia onnellisena, eikä Lanae pystynyt poistamaan hymyä kasvoiltaan, vaikka miksipä olisi pitänyt?
Lanae seurasi sisartaan, ku ntuo siirtyi ikkunalle ja avasi tuon vaivattomasti. Raikas tuulahdus toi mukanaan jonkinlaista virkeyttä ja Lanae katseli hymyillen, kuinka Delia laski pojan lattialle. Samassa neito huomasikin Anttonin lelut ja ihasteli pienen pojan matkaa lelusotilaan luokse. Ainakin pojalla oli virikettä.
Lanae tajusi katsoa kuitenkin myös Delian suuntaan ja huomasikin sisarensa viittovan häntä istumaan vierelleen. Lanae kiersi Anttonin lelut ja viltin istuen sitten siskonsa viereen vaalealle divaanille.
"Olenhan minä parikin kirjaa kerennyt lukea viime tapaamisestamme." Lanae naurahti ja antoi sisarensa letittää hänen hiuksiaan.
"Yksi, josta eritoten pidin, kertoi lohikäärmeen ja tytön erikoisesta siteestä. En sitten tiedä miten paljoa se kuitenkaan sinua kiinnostaa. Ehkä joku hieman romanttisempi? Lanae naurahti. Hän mietti kirjoja, joita hän oli ajan kuluessa lukenut ja niitä kirjoja, joita Delia oli hänelle lukenut. Lämpimiä muistoja.
"Delia.." Lanae aloitti hetken ajatuksissaan olemisen jälkeen. "Luuletko todella, että maailmassa on joku minullekin?" Neito kysyi innokkaana, ei apeana, kuten aiheesta olisi voinut luulla.
"Sinähän olet aina tiennyt parhaiten." Lanae naurahti. Hän tiesi sisimmässään, ettei hänkään jäisi yksin, mutta ainahan sisaren mielipide oli hyvä kuulla. Lanae kun oli sitä mieltä, että Delia tiesi melkeinpä kaiken, mahdottomankin, maailmassa.

//Vastaus kesti enemmän kuin on edes laillista. Tästä suuri anteeksi pyyntö, mutta nyt kun vastauksen sain vihdoin tehtyä, mikään ei estä minua tekemästä toista ja ajallaan!
hätähousu, kyllä olet. ;) Noei. Unohdin sen, muistin itsekin jossain vaiheessa ja kehitin suunnitelman sen varalle. :D//
Viimeksi muokannut Templer päivämäärä Ti Loka 23, 2012 11:37, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Loka 17, 2012 12:01

Delia

Kuningatar suki sisarensa hiuksia siroin ottein. Hiusuortuva kerrallaan taittui ylitse toisen, synnyttäen siistiä letti janaa löysästi roikkumaan tämän posken viereltä aina alas latvoihin saakka. Vanhempi sisar lähti solmimaan lettiä vielä kahdella latvanlopulla, kuunnellen samalla sisartaan tämän kirja kokemuksista.
"Heh, enpä tiedä. Ehkä jatkankin vain omien katkelmieni kirjoittamista kunnes olen valmis petiin." Delia vastasi tehden vielä solmimistyötä, ajatellen kuinka nätiltä Lana näyttäisikään mikäli tämän hiuksiin saataisiin sidottua valkeita liljoja.
"Hm?" Delia hymähti kysyvästi, sukien tämän loppuja vapaalla olevia hiuksia työtä haluavilla sormilla jotka halusivat päästä leittämään niitäki, mutta pidättäytyi moisilta haluilta ettei toisen kampaus mennyt aivan överiksi.
Delia kaarsi tiheitä kulmiaan sisarensa seuraaville sanoille, hymähtäen sitten nuoren neitokaisen kysymykselle ja pudisteli päätään. Hienostuneella kädenliikkeellä, kuningatar veti leveää hihaansa päin itseään ja ojennutti sormensa Lanaen leuan alle hymyillen, katsellen tuon vihreitä silmiä omilla keltaisillaan.
"Olisi luonnonvastaista mikäli niin hurmaava että hyveellinen nuori nainen kuin sinä, jäisit yksin tähän maailmaan joka pursuaa muuten niin paljon rakkautta." Vanhempi sisar sanoi kaikki tietäväisesti ja veti kätensä, selkä suoristuen omalle puolelleen. "Älä kuitenkaan hätäile sen oikean löytämisessä. Kyllä sen aika tulee kypsäksi aivan itsestään. Et sinä tule jäämään paitsi." Kävi vanhempi sisar painoittamaan, haluten että heistä nuorin ei tosiaan hätäilisi tulevaisuutensa suhteen ja löytäisi onnensa maailmassa, joka todellisuudessa osasi olla julma ja kylmä. Sitä hän toivoi, ettei Lanaen tarvitsisi koskaan sen pahemmin kokea kuin mitä Winderin suku oli jo osakseen kokenut.

Nuori kruunun prinssi oli saanut ideakseen leikkiä lohikäärmettä joka pisteli sotilaita poskeensa. Se tai tämä sitten muuten vaan halusi yrittää mussuttaa kaikkea mitä pieniin kätösiinsä sai. Delia katsahti alas matolla olevaan prinssiin, luottaen ettei tuo saisi puuta niinkään hampaillansa rikki että vahingossa menisi mitään nielemään.
"Johan on... Mikähän Dariusta pidättelee? Luulisi eliitti kenraalin voivan rentoutua kun sota on voitettu." Delia huokaisi hetken poikansa touhuja seurattuaan, sätkähtäen sitten vatsassaan olevaa outoa, täysin uutta ja salaman nopeaa tunnetta.
"Hän... Vauva taisi potkaista." Delia sanoi hämmästyneenä ja asetti kätensä nopeasti pyöreän vatsan päälle, yrittäen saada parempaa tuntumaa mutta turhaan.
"Olen aika varma että tunsin potkun omaisen liikkeen" Kuningatar kääntyi hetkessä onnesta soikeana sisarensa puoleen, ottaen kyselemättä tämän käsistä kiinni ja asetti ne vasten raskaana olevaa vatsaa. Hetken henkeään pidätellen kuningatar odotti, että jotain tapahtuisi... Turhaan.
"Ehkä hän jo rauhoittui... Odotin kyllä paljon kiukkuisempaa käytöstä." Nainen naurahti ja sukaisi pitkän kasvojen vierestä laskeutuvan hiussuortuvan suipon korvansa taakse, päästäen samalla sisarensa käsistä irti.

//YAY! ei se mitään, kiva että tulit takaisin kuitenkin! Piirsin muuten tällaisen poissa ollessasi http://ivyro.deviantart.com/gallery/713859#/d5cyo81 //

Viesti Ma Marras 05, 2012 6:08

Lanae

Lanae seurasi prinssin touhuja hetken hymyillen. Sitten hän taas keskittyi sisarensa sanoihin, yhäkin hymyilyä jatkaen.
"Niin, mutta ainahan sota jättää jälkitöitä." Lanae sanoi pienesti huokaisten, hän ei pitänyt sodan ajattelemisesta ja olisi todella halunnut tavata veljensäkin, silti hänen mielessään pyöri ajatus, ettei Darius tulisikaan. Lanae ei kuitenkaan halunnut ajatella sitä, eikä hänen onneksi tarvinnutkaan, kun Selia sanoi, että vauva potkaisi. Lanae käännähti nopeasti sisartaan päin. Hän ei sinänsä tiennyt, miten asiaan täytyisi suhtautua, mutta kun näki Delian olevan iloinen, hänkin innostui asiasta.
Delia otti hänen kätensä ja asetti sen mahansa päälle, Lanae odotti henkeään pidätellen, mutta lapsi oli päättänyt rauhoittua. Delia päästi Lanaen käsistä irti ja neito laski kätensä syliinsä hymyillen.
"Rauhallinen käytös on vain hyvä merkki, eikö? Ainakaan hänestä ei tule rasavilliä seikkalijaa." Lanae naurahti ja laski taas katseensa Antoniin. Saisi nähdä, minkälainen tulinen luonne, hänestäkin tulisi.
"Oletko pitänyt yhteyttä Dariukseen?" Lanae kysäisi hetken hiljaisuuden jälkeen. Neidon oli tunnustettava itselleen, että oli itse pitänyt häpeällisen vähän yhteyttä perheeseensä tai muihinkin kavereihinsa.
"Hänellä tuntuu olevan aika paljon tekemistä." Lanae sanoi mietteliäänä, hän ei edes tiennyt paljoakaan, mitä Darius työssään teki, ainakaan nyt, kun sota tosiaan oli ohi. Sinänsä työ asiat yleensä olivat niin yksinpuhelu aiheita, että Lanae ei niistä hirveänä edes jaksanut keskustella, ellei joku nyt todella työtään esille työntänyt.
"Minä itse pidän kyllä rauhallisuudesta ja siitä, että asiat voi tehdä omalla ajallaan." Lanae totesi naurahtaen. "Turha kiire stressaa.. turhaan." Lanae sanoi hymyillen.
"Äläkä sinäkään rupea turhia hössöttämään, vaikka tämä onkin jo toinen lapsi taloudessa." Lanae naurahti tarkottaen vain hyvää sisarelleen. Taas neidon katse laski prinssiin, oli pienen elämä niin huoleton, että Lanae pysty melkein kadehtimaan sitä, mutta koska lapsen leikki oli niin ihastuttavaa katseltavaa, ei Lanae pystynyt edes kadehtimaan pientä leikkivää poikaa, olihan Lanaellakin ollut oma aikansa leikkiin.

//:o aivan ihastuttava kuva! *3* ja pienempää roolia tuli tähän väliin:D//
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Marras 08, 2012 1:30

Delia

"Niin, niimpä se kai on." Delia naurahti autuaasti, jääden silittelemään kuopustansa ja katsoi alas Lanaen mukana Antoniin, joka rakensi tomerana itselleen linnoitusta palikoista, ähkien ja puhkuen vaikka se jäikin vähän heiveröiseksi ja palikat kaatuilivat herran kylkeä kääntäessä. Delia hymyili huvittuneena pojan suurta ihmetystä, kun tämä kääntyi takaisin ja huomais muurin kaatuneen.
"Hm? Olen kyllä, kirjeitse tosin. Hän lupasi kyllä tulla, älä huoli Lanae rakas. Mikäli hän pettää lupauksen niin lupaan antaa hänelle korvapuustin sinunkin puolestasi." Delia sanoi ja kävi kevyesti nauramaan kieltänsä ja nojasi divaanin niskanojaan.
Hyvittuneen hymyilevät kasvot kääntyivät jälleen leikkivästä prinssistä kohti sisarta, tämän puhuessa hössöttämisestä. Kuningatar saattoi vain nyökätä, turhaan stressaaminen ei tosiaan ollut mukavaa, se kun vain tietäisi miten se onnistui, ettei huolehtinut turhaan asioista.
"Haha, voi Lanae älä sinä minusta huoli. Tämä saattaa ehkä olla toinen lapseni, mutta täällä linnassa minulla on monta auttavaa kättä. Tietenkin haluaisin pysyä pienokaisteni lähellä ja hoitaa heidät itse varttuneiksi alusta loppuun, mutta se ei valitettavasti ole kokonaan mahdollista. Joten minulla on kyllä vapaatakin aikaa rentoutua ja ottaa rauhallisestikin." Kuningatar hymähti, käsi jälleen silittämässä raskaana olevaa vatsaa Delian hiljaisesti toivoessa, että tämä kävisi jälleen potkimaan, antamaan elonmerkkejä itsestään.

Lanae ei ehkä sitä tiennyt... Mutta tämä oli hänen ensimmäinen oikea raskaus ja se merkitsi hänelle paljon. Sattuiko Deliaa valehdella perheelleen, ettei Anton ollut hänen oikea poikansa? Yllättävän vähän, Delian pitäessä Antonia omana poikanaan, mutta nyt hän sai kokea jotain sellaista, mikä ei ollut Antonin kanssa mahdollista; side joka muodostuu äidin ja lapsen välille jo ennen lapsen syntymää, se oli jotain niin kaunista... Delia säpsähti aatoksistaan kuulessaan kruununprinssin kiukuttelun. Kiukkuinen itku pääsi pojan suusta kun palikka muuri ei tahtonut pysyä koossa.
"Nooh Noh Anton kultaseni..." Delia sanoi lempeästi ja nousi kömpelösti, divaanista nojaa ottaen pystyyn ja käveli lattialle olevalle matolle, siitä sitten istuutuen polvilleen ja otti Antonin pienistä kätöistä kiinni, heilutellen näitä, saaden pienokaisen ajatukset haurhautumaan kurjasta leikistä.
"Lanae... Tuletko istumaan tuolle toiselle reunalle, kokeilkaamme jotakin." Delia sanoi hymyillen ja otti Antonia kainaloista kiinni, pystyttäen tämän jaloilleen. Prinssi ihmetteli hetken minne hän oli nyt menossa, mutta ei loppujen lopuksi liikkunut minnekään, kun hänet käännettiinkin suuntaan missä se häntä vähän aika sitten pidellyt täti nyt istui.

"Katsotaan suostuuko hän ottamaan askelia. Näytätkö Lanae tädille kuinka sinä kävelet?"Kuningatar kysyi kumartuen poikansa korvan juuren, muiskaisten tätä poskelle samalla kun kulmiaan kurtistava poikanen ähki ja potki jaloillaan ilmaa äidin yhä pidellessä häntä pystyssä. Kuningatar naurahti ja päästi irti, samassa prinssi pyllähti takamukselleen, myöskin nauraen saaden Delian nauramaan tämän hulluttelulle.
"Kyllä hän on askelia ottanut, nyt häntä näyttää vähän ujostuttavan" Delia naurahti ja nosti prinssin jälleen pystyyn ja keinutteli tätä hetken ennenkuin päästi jälleen kiinni, prinssin tällä kertaa jääden pystyyn jaloilleen ja lähti hitain, mutta varmoin askelin kohti Lanaeta.

//Ajattelin että tuodaan Darius peliin sen jälkeen, kun olen toisen kerran tämän jälkeen vastannut. Eli vastaat vielä kerran ja vastaan sitten siihen ja sitten Aksu tulee mukaan ni lanae pääsee ekana reagoimaan Dariukseen tuloon, käykö näin? :D//

Viesti Su Marras 11, 2012 2:50

Lanae

Neito seurasi hymyillen, kuinka Delia istuutui lattialle prinssin viereen. Eipä aikaakaan, kun Delia pyysi jopa Lanaeta istuutumaan ja neitohan istuutuikin mielellään, hieman uteliaana näkemään, mitä hänen sisarellaan oli mielessä.
Delia nosti pikku Antonin seisomaan ja kun Delia kertoi aikomuksensa, Lanaen innostus hieman nousi, halusihan hän todella nähdä pikkuisen askeleet. Lanae ei voinut estää pientä naurun pyrähdystä, kun pikkuisen jalat potkivat vain ilmaa. Eikä pikku prinssin pyllähdyksellekään Lanae voinut olla nauramatta. Ei neito paljoa kehdannut nauraa, ettei pieni menisi aivan lukkoon, jos vaikka tuntemattoman nauru loukkaisikin pienen mieltä, mutta sentään hän ei ollut ainoa, joka huvittui asiasta, nauroihan tuo asianomainen itsekin.
Lanae nyökkäsi pienesti Delialle ja katsoi, kuinka Anton alkoi pikku hiljaa ottamaan askelta toisen eteen. Lanae katsoi prinssin etenemistä kiehtoutuneena, hän tunsi olevansa jotenkin ylpeä Antonista, olihan Lanae kuitenkin pikkuisen täti.
Lanae levitti kätensä valmiina ottamaan toisen kiinni, jos tuo vaikka pyllähtäisi kesken matkan. Niin ei kuitenkaan vaikuttanyt käyvän, vaan pikkuinen näytti pysyvän moitteettomasti pystyssä ja pääsi jopa määränpäähänsä.
"Hei." Lanae sanoi Antonille hymyillen.
"Sinähän olet jo taitava kävelijä." Neito lisäsi hymyillen ja katsoi pojan kirkkaita silmiä.
Lanae hieman jännitti, mitä sanoisi taikka tekisi pojan kanssa, eihän hän halunnut saada poikaa itkemään. Lanae vilkaisi sisareensa, mutta palautti pian katseensa poikaan.
"Mitä muuta sinä osaat tehdä?" Lanae kysyi hymyillen pojalta, koettaen jo äänen väsyllään innostaa toista näyttämään jotain, mitä ikinä poika olisikaan oppinut. Ei Lanae tietenkään mitään voltteja odottanut pojan näyttävänkään, juuri jotain sellaista pientä, joka aikuisille olisi jo itsestäänselvyys, mutta pienen mielestä erittäin kiehtovaa ja uutta.

//Käy käy (: //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1944

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Marras 14, 2012 6:09

Delia

Kuningatar katseli hymyillen pojan menoa. Hyvin tämä tallusti pitkin pehmeää leikkimattoa kohden tätiä, jonka oli tavannut vasta tänään. Ei poikaa kovin ujoksi voinut tämän perusteella sanoa, tämän saavuttaessa päämääränsä. Anton ähähti ja kääntyi Lanaen luona äitiänsä päin käsi suorana vilkuttamaan. Delia hymyili ja vilkutti takaisin, pojan tädin lähtiessä jututtamaan poikaa.
"Heh, hän tosiaan on, etkös olekin Anton?" Nainen jututti poikaa tämän hämmennellessä sanojen merkitystä, mutta keskittyi pian sormiinsa kunnes Lanae kävi kysymään, mitä muuta Anton osaisikaan tehdä.
"No, kävelyn ohella hän on yrittänyt ponteikkaasti saada ensimmäistä sanaa suustaan. Kyllä hän on pienellä avustuksulla tehnyt kuperkeikan, mutta emme ole uskaltaneet rohkaista häntä temppuilemaan hauraan niskansa kanssa sen enempiä." Kuningatar naurahti ja katsoi kuinka poika pyllähti siihen Lanaen eteen, mussuttaen sormiaan. Ei hän ei temppuilisi.
"On se ihanaa, Anton ei yleensä pidä vieraista. Palvelijoihin hän on jo tottunut, mutta jos meille tulee uudet kasvot, olen kuullut hänen kiukuttelevan tälle joka käänteessä kuin vain mahdollista. Sinusta... Sinusta hän näyttää pitävän. Lieneekö syy sitten siinä, että olemme sukua." Nainen jatkoi ja heilutteli sormiaan siiheen malliin, kuin kutsuakseen Antonia takaisin luokseen.

Anton katseli pitkään, ennenkuin vilkaisi ylös äidin vieraaseen ja lähti sitten kontaten takaisin äitiänsä kohden, vain pysähtyäkseen puolimatkaan lattialla olevan pallon harhauttaessa pojan mielenkiinnon.
"No voi sun..." Nainen luovutti ja katsoi päätään puristellen, mutta hymyillen pojan tutkaillessa nahkaista palloa, kuin miettien, missä sen reunat olivat. Delia ojennutti itseänsä sen verran että sai pojan kyljistä kiinni ja vetäisi tämän syliinsä, pallo yhä pojan käsissä tämän ähistessä ja potkiessa jälleen ilmaa.
"Vannon, mikäli meille kohta tulee viesti Dariukselta, ettei ehdi työkiireiltään, niin järjestän hänet pakkolomalle. Eiköhän minulla ole jotain valtaa näin kuningattaren tittelissäni." Delia naurahti sisarelleen, puristellen jälleen päätään, olematta täysin varma kuinka paljon hänellä loppujen lopuksi olisi valtaa. Lähinnä hänen kuuluisi vain edustaa miehensä vierellä ja hoitaa lapsia, kuten moni muukin tavallinen perheenäiti. Ovelta kuului koputus, saaden naisen katsahtamaan taakseen.
"Sisään!" tämä huudahti ovelle, niin että varmasti kuului, odottaen vain palvelijan tulevan nyt sen viestin kanssa.


//A'ight, Aksu we summon thee//
Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö