Sivu 2/3

ViestiLähetetty: 03 Touko 2012, 23:03
Kirjoittaja Pappis
Demoni ei sarkasmia säästellyt kommentoidessaan pitkään ja hartaasti Mäyrän päivän suurinta neronleimausta. Mies itse ei kommentoinut tai tehnyt eleitä muutenkaan Tsytanin monologin aikana vaan tyytyi tuijottamaan toista kulmiensa alta. Antoi demonin paasata aikansa, Mäyrä haki sillä aikaa toisen pyyhkeen, jolla hän alkoi kuivata hiuksiaan. Kylpeminen toisen, etenkin demonin, silmien edessä ei kuulostanut houkuttelevalta. Ei sillä, että hän ei olisi sitä koskaan tehnyt...

"Suothan anteeksi, mutta demonit eivät ole juuri antaneet minulla aihetta luottavaisuuteen", Mäyrä aloitti ja antoi pyyhkeen valua harteilleen, "Sinä toki voit olla erillainen, mutta niin kauan, kun minulla ei ole syytä uskoa niin, annatatehan ennakkoluuloni anteeksi." Mies ei ottanut askeltakaan taaemmas demonin tullessa lähemmäs, eikä räpäyttänytkään silmiään tuon tökätessä hänen rintaansa vaikka se tekikin hieman kipeää.
"Vaistoni ei siis varoittanut minua turhasta", Mäyrä sanoi viitaten aiempaan kissa ja hiiri leikkiin pitkin linnaa. Mies ei pahoitellut Tsytanin hupien keskeyttämistä, koska ei nähnyt tehneensä mitään väärää. Tosin se ei todistaisi mitään, koska Mäyrä ei tuntisi omantunnon pistoksia vaikka olisi syypää kokonainen ihmiskylän tuhoon.
"Kiitän kehuistasi", mies sanoi kuulostamatta lainkaan kiitolliselta, "Mutta koskien aiempaa palvelijatarta, välitin hänelle vain hänen käskynsä", Mäyrä jatkoi aiemmasta tarinasta kiinni pitäen.

Mies ei sanonut sanaakaan Tsytanin pohdintoihin. Pahimmassa tapauksessa Mäyrä poistuisi kylpylästä ilman sielua, sikäli kun siinä tilassa poistuttiin yhtään minnekään. Mies teki pienen hivuttautuvan liikkeen vaatteitansa kohti ja naamioi sen painonsiirroksi jalalta toiselle. Tarpeen tullen hän aikoisi puollustaa itseänsä sitten vaikka väkivalloin, koska arveli loutsujensa olevan hyödyttömiä demoneita vastaan. Tosin ei puukkokaan tuntunut ajatuksena miltään kuningasidealta. Aran-idealta se tuntui, koska haltioiden kuningas saattaisikin laittaa ihmismiehen taistelemaan demonia vastaan pelkkä puukko aseenaan silkaksi huviksi.

ViestiLähetetty: 03 Touko 2012, 23:51
Kirjoittaja harlekiini
Epäluulosi on toki ymmärrettävää, mutta mietihän asiaa tältä kannalta: tässä paikassa, tähän aikaan, minä en kuitenkaan kyseenalaista ihmisen tekemisiä.
Virnistettyään vielä kerran paljonpuhuvasti Mäyrälle, Tsytan parkkeerasi itsensä kiiltäväpuiselle penkille lähelle ihmisen vaatekasaa ristien viehkosti sorkkansa istahtaessaan ja pyöräyttäen häntänsä heilahtelemaan laiskasti vierelleen. Hän kohautti hartioitaan ihmisen puheille vaistostaan. Hänet oli siis havaittu, ainakin alitajunnan tasolla. Se viittasi ihmisen yrittäneen tarkoituksella karistaa hänet kannoiltaan ja siten hieman lievitti mielipahaa, jonka jäljiltä eksyminen oli hänelle aiemmin aiheuttanut. Kommentti käskyjen välittämisestä kirvoitti demonilta happaman mulkaisun.
Et tiennyt, kuka minä olen, joten kaipa se on annettava anteeksi. Seuraavalla kerralla toivoakseni ymmärrät olla sekaantumattaellet ole valmis tarjoutumaan, ah, seuraksi hänen tilalleen.

Sarvipää tutkiskeli kiinnostuneesti kynsiään Mäyrän liikahdellessa paikallaan, tarkkaillen ihmisen liikkeitä silmäkulmastaan. Ihmisten Jumala oli voimallinen, sillä koko kansan usko keskittyi vain tuohon yhteen jumaluuteen, toisin kuin taikaolennoilla jotka taipuivat enemmän polyteismin puoleen, eikä hän halunnut yllätysristejä survaistuksi naamansa eteen. Muille jumalille pyhitetyt esineet eivät toisaalta olleet yhtään sen parempia, jos ihminen olisikin kääntynyt vanhaan kunnon luonnonuskoon lajinsa kummallisesta kirjaan tukeutumisesta.
Vaikutat hermostuneelta. Älä toki anna minun häiritä. Tsytan viittasi liioitellun kohteliaasti altaan suuntaan. Hänen hymynsä muuttui hieman. Keskustelun väliin jäävissä hiljaisuuksissa kuului vaimea suhina hienon hiekan juostessa tiimalasin kaulasta alempaan kupuun.
Olomuotoniko sinua häiritsee? Voin toki vaihtaa ylleni jotain neutraalimpaa, nyt kun olen saanut huomiosi.
Demonin kasvojen piirteiden lievyys teki keskittyneestä irveestä vähemmän näkyvää kuin aikaisemmin, mutta lopputulos oli sama. Sarvet vetäytyivät kalloon ja hiukset kesyyntyivät, iho vaaleni hännän kutistuessa ja jalkojen vääntyessä toisenlaiseen muotoon, silmät vaalenivat ja punaisuus kiertyi pupillien ympärille. Saatuaan muodonmuutoksensa päätökseen Tsytan nosti rennosti toisen nilkkansa lepäämään vastakkaisen polvensa päälle. Leveä hymy ei ollut kadonnut minnekään.
Ota toki rauhallisemmin, Mäyräseni. Kerro minulle hieman itsestäsi, tutustumisemme jäi niin valitettavan lyhyeksi! Kuuluuko toimenkuvaasi muukin kuin käskyjen välittäminen? Varmasti kuuluu, sinun taidoillasi! Minua ei ole helppo eksyttää. Mitä se on? Entä kuinka kummassa sait haltiakuninkaan vakuutettua luotettavuudestasi tässä vaiheessa sotaa? Se on askarruttanut minua koko tämän ajan.
Punahiuksinen viittasi uudemman kerran ylimalkaisesti kehottaen ihmistä asettumaan mukavasti ja rupattelemaan hetkisen. Haltiahahmossaankaan hän ei millään tavoin yrittänyt peitellä ruumiinsa alastomuutta, ja miksi olisikaan? Ruumis ei ollut varsinaisesti hänen, ja se oli vallan mukavan näköinen. Omassa muodossaan hänellä ei puolestaan ollut mitään syytä kainostella yhtään mistään.

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 00:23
Kirjoittaja Pappis
Seuraksi hänen tilalleen... Ties mitä Tsytan sillä tarkoitti, sillä tuo saattoi hyvinkin puhua Mäyrän sielusta, mutta ottaen huomioon, miltä tilanne oli alun perin näyttänyt. Mies ei sallinut ajatustensa mennä pidemälle.
"Suoritan vain saamani käskyt..." Mäyrä sanoi ja osoitti sillä, ettei ollut lainkaan vastuussa, vaikka hän pölähtäisi paikalle silloin, kun Tsytan olisi höyläämässä tai syömässä jokun palvelijattaren sielua. Demonin tuskin piittaisi siitä, mutta ei piitannut mieskään.
Tsytan vaihtoi muotonsa takaisin haltiaksi ja kehotti Mäyrää rentoutumaan. Aiempien kauniisti muotoiltujen uhkausten jälkeen tuolla ei ollut aikomustakaan tehdä niin. Mies oli jo melkein kuivunut keskustelun aikana, mikä näkyi tuon jalkojen ympärille tippuneesta vesilammikosta. Toisen alkaessa esittää kysymyksiä toisensa perään Mäyrä uppoutui taas kuivaamaan hiuksiaan, kunnes yhteen kysymykseen hän ajatteli suovansa vastauksen.
"Vakuutteluja ei tarvittu..." Mäyrä aloitti ja jätti pyyhkeen lepäämään päänsä päälle. "En ole ikinä pettänyt ketään, olen aina ollut uskollinen hänen korkeudelleen Aran Cúthalionille, niin kuin isäni oli ja hänen isänsä." Hetken hiljaisuuden jälkeen mies jatkoi ja kääntyi puoliksi Tsytanin puoleen, joka loikoili tuolilla melkein kuin hänellä olisi vaatteet päällä, "Ja niin tulee olemaan myös poikani, jos hän henkeänsä arvostaa..." Mäyrä tiesi olevansa typerä poikansa mainitessaan, koska demoni saattaisi valita tuon kohteekseen, jos Mäyrän käytös kävisi hänelle turhan epämiellyttäväksi. Pojan ollessa ainoa perijä Mäyrän tittelille, tuon henki oli arvokas, eikä kuolema olisi ollenkaan hyvä tilanne Sullivanien vakoojasuvulle. Haltioille se ei ehkä olisi edes kovin suuri menetys...

Mäyrä viittasi yhä kuvitteellisella kintaalla Tsytanin kehotuksille rentoutua ja seisoi yhä paikallaan. Lähtöä hän ei aikonutkaan vielä, koska ei ollut lainkaan varma, mihin demoni kykenisi ja mihin toimiin tuo ryhtyisi, jos ihminen nyt epäkohteliaasti pukisi ylleen ja poistuisi.
"Sanoit olevasi hänen korkeutensa hyväksymä..." Mäyrä sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, "Jos hän luottaa sinuun, ei minullakaan ole syytä vaivata sinua epäluuloillani." Tämän mies sanoi vain toisen mieliksi, koska epäluulot olivat yhä ilmassa. Vakoojana Mäyrä ei voinut luopua koskaan ja kauniit sanat olivat oleellinen osa hänenkin kulissiansa.

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 01:12
Kirjoittaja harlekiini
Demonin olemuksessa viivähti ärtyneisyyttä ihmisen jankuttaessa käskyistä. Kai sinulle on omaa ajatteluakin siunattu? Vaadittiin melkoista omistautumista käskyjen noudattamiselle, jotta tunkisi ehdoin tahdoin saalistavan demonin ja tämän uhrin välille. Oli Mäyrän onni, ettei Tsytan ollut ehtinyt aloittaa sielunryöstöään ja huumautunut sen villiydestä ja energiasta. Hän oli ollut niin kauan ilman ensimmäistäkään sielua, ettei uskonut kykenevänsä hillitsemään itseään kun tilaisuus viimein koittaisi.

Mäyrän selonteko luottamuksen saavuttamisensa luonteesta oli mielenkiintoinen, ja tokihan usean sukupolven mittainen palvelusjakso oli vakuuttava, mutta vasta maininta pojasta sai Tsytanin ryhdistäytymään. Hän oli hetken hiljaa, jolloin saattoi lähes kuulla hammasrattaiden raksuttavan demonin punaisen pehkon alla. Hänen jyrkästi kapenevat kasvonsa vääntyivät myötätunnon tapaiseen ja hän pudisti päätään surkuttelevasti.
Poikasi? Eikö julmuudella ole rajaa? Pakottaa nyt polvi toisensa perään elämänmittaiseen palvelukseen kuoleman uhalla, tietäen kuoleman kuitenkin koittavan koko perheelle kun hallitsija vaihtuu. Osanottoni. Tieto oli arkistoitu demonin mielessä Hyödyllistä lokeroon, ja päällimmäiseksi. Lapsi itsessään ei kiinnostanut häntä; hänelläkin oli omat periaatteensa, ja yksi niistä oli lasten jättäminen rauhaan kun kypsempiäkin oli tarjolla, mutta lapset tapasivat olla mitä voimakkain vipuvarsi jos vanhemmat heittäytyivät hankaliksi. Täytyi kuitenkin edetä varoen.

Tsytan purskahti nauruun Mäyrän jatkaessa.
Luottaa minuun? Ei suinkaan! Majesteetti tuskin luottaa muuhun kuin omiin käsiinsä. Ei, ei hän luota minuun. Mutta hän ei myöskään minua suoranaisesti epäluotettavana. Siinä on ero. Tiettyjen asioiden kohdalla demoni oli luotettavampi kuin aurinkokello; hänen saattoi olettaa toimivan lajinsa luonnon mukaisesti, mutta hänen sanojensa ei voinut luottaa pitävän sisällään mitä ensivaikutelma näytti. Tsytan harvemmin valehteli, mutta se ei estänyt häntä pimittämästä totuutta. Jostain näkökulmasta se saattoi toki olla epäluotettavuuden merkki.
Minut tuotiin tänne viihdyttäjäksi. Siihen ei liiemmin luottamusta tarvita, kun kuninkaalla on käytössään muita voimia. Puheeni Syvyyksistä eivät olleet sanahelinää.

Lukuisista kehotuksista huolimatta ihminen törötti yhä paikoillaan kuin maahan juurtuneena saaden demonilta kulmienkurtistuksen. Epäkohtelias. Ensin häiritsee hänen tekemisiään, sitten käyttäytyy ylipäätään röyhkeästi ja lopulta ei edes suostunut istumaan kun niin kehotettiin! Ihmiset. Mitäpä muuta voisi odottaakaan muutaman vuosikymmenen ikäiseltä pojanklopilta? Punahiuksinen pyöräytti silmiään ja nousi seisomaan venytellen käsiään niin tehdessään.
Majesteetilla on luonnollisesti syynsä suhtautua epäluuloisesti kehen hyvänsä tapaamaansa, mutta sinulta, joka olet lähes kohtalotoverini, toivoisin pientä myönnytystä. Sanot, ettei epäluuloillesi ole aihetta, mutta silti seisot siinä jäykkänä kuin heinäseiväs! Aikomukseni ei ollut keskeyttää kylpytuokiotasi. Pyydän jälleen, älä toki anna minun häiritä.
Niine puheineen Tsytan risti tiukasti sormensa, pyörähti vikkelästi ympäri toisen jalkansa varassa ja suuntasi Mäyrän keskivartaloon hartiapuskun koko kehonsa voimalla. Allas ei ollut kaukana, joten ihminen tuskin raksauttaisi kalloaan auki vaikka sattuisikin kaatumaan.

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 18:12
Kirjoittaja Pappis
Demoni kertoi säälivänsä Mäyrän poikaa, tämän joutuessa jatkamaan isänsä jalanjäljissä. Mies ei vaivautunut korjaamaan, ettei häntäkään oltu pakotettu vakoojakoulutukseen eikä hänkään ollut myöskään pakottanut Greytä siihen. Sullivanit antoivat lapselle mahdollisuuden valita, mutta usein lapset päätyivät jatkamaan esi-isiensä työtä. Samaan päätökseen tuli myös Grey ja Mäyrä oli tyytyväinen siitä.
"Jos niin on käyvä, sitten käy..." Mäyrä vastasi Tsytanin todetessa, että hallitsijan vaihtuessa koko Mäyrän suku tapettaisiin. Mies aavisti sen myös, mutta ei piitannut siitä, koska Sullivaneilla ei ollut maailmassa muuta tarkoitusta kuin haltioiden palveleminen. Kun nuo katsoivat, ettei heistä ollut enää hyötyä, menettäisivät Sullivanitkin syyn elämälleen. Elleivät he sitten ehtisi loikata ihmisten puolelle, ennen kuin heidät surmattaisiin, mutta Mäyrä epäili sitä. Hän oli ollut haltioiden puolella liian pitkään vaihtaakseen puolta, vaikka hänen henkensä olisi uhattu. Mies ei ollut petturi eikä tulisi olemaankaan.

"Eli pääsi on pölkyllä yhtä lailla kuin minunkin", Mäyrä totesi eikä ollut aikeissakaan yhtyä Tsytanin ilakointiin. Mies kyllä arveli, ettei Kuningas pyytäisi hoviin väkeä ellei olisi varma olevansa heiltä täysin turvassa. Mäyrä ei viitsinyt väitellä asiasta sen enempää vaan otti pari askelta edes ja taakse ja vaivihkaa sivulle.

Punatukka alkoi ärsyyntyä todenteolla Mäyrän epäluuloihin ja hän toi sen varsin kivuaalisti esille, iskemällä miestä torsoon. Tuo ei ehtinyt kunnolla rekisteröidä tapahtunutta lennähtäessään ilmaan iskun voimasta ja kaatuessaan altaaseen. Vesi kohisi korvissa ja ilmansuuntia joutui hetken hakemaan ennen kuin Mäyrä löysi pinnan. Henkeä haukkoen mies työnsi päänsä takaisin hapekkaampaan ympäristöön ja yritti yskiä pois kaiken veden, jonka oli mahdollisesti niellyt. Vettä oli mennyt nenään ja korviin ja joka paikkaan tuntui sattuvan. Hän loi tylyn mulkaisun Tsytania saadessaan hengityksensä viimein tasaantumaan vaikka olo tuntui yhä korisevalta ja tukkoiselta. Siihen kohtaan, mihin Tsytan oli iskenyt, sattui ja Mäyrä uskoi saavansa siihen mukavan kokoisen mustelman myöhemmin illalla. Varovasti mies ui altaan reunalle ja pyyhkäisi märät hiukset silmiltään. Liikettä pysäyttämättä, hän pyyhkäisi terävästi kädellään ilmaa ja matkan varrella sattui sijaitsemaan Tsytanin nilkat...

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 20:04
Kirjoittaja harlekiini
Tsytan pysäytti liikkeensä juuri parahiksi välttyäkseen luiskahtamasta lämpimään veteen ihmisen jäljessä ja siristi silmiään vesiroiskeita vastaan tyytyväisesti virnistellen Mäyrän menetettyä tasapainonsa. Hän ravisteli ohimennen käsivarttaan, jonka sivusta oli tömähtänyt voimakkaasti vasten ihmisen ylävartalon lihaksia katsellessaan vedenpinnan väreitä ja odotellessaan tumman hahmon nousevan takaisin pintaan. Hän tunsi kenties suurempaa tyydytystä parrakkaan härnäämisestä kuin tilanteen olisi voinut olettaa tarjoavan, mutta toinen oli niin väritön. Demoni venyi mielellään lapsellisuuksiin, mikäli se tarjoaisi mahdollisuuden kirvoittaa passiivisesta osapuolesta reaktioita.

Hän hymyili sydämellisesti mäyrän happamalle mulkaisulle ja nojasi käsiään polviinsa kumartuessaan lähemmäs. Hän oli keikauttamaisillaan häntäänsä nokkavasti, kunnes muisti, ettei hänellä enää ollut sitä. Hänen päästäänkin tuntui puuttuvan puolet.
Onko vesi märkää? Minähän pyysin sinua istumaan. Vaikka sitten isän polveen.
Punaiset silmät kääntyivät seuraamaan heilahtavan käden liikettä, mutta aivot rekisteröivät tapahtuman vasta tummahiuksisen käsivarren iskiessä hänen nilkkoihinsa saaden hänet horjahtamaan taaksepäin tasapainoa hakien, kierähtäen samalla altaan suuntaan välttyäkseen lyömästä takaraivoaan mikäli kaatuisi. Mäyrä oli kuitenkin aikaisemmin tiputellut vettä kivilattialle, ja äskeinen molskahdus oli kastellut sitä entisestään muuttaen pinnan petollisen liukkaaksi. Demoni astui vesilätäkköön ja liukastuessaan iski itseltään jalan alta lyöden kipeästi lantionsa altaan reunaan ennen putoamistaan veteen. Koko tapahtuma vei vain muutaman sekunnin.

Veden noustessa kohisemaan hänen korviinsa Tsytan kiitti luojaansa siitä, ettei ollut tulielementaali, joskin samaan hengenvetoon kiroten sitä, ettei ollut syntynyt vesielementaaliksi. Altaaseen ei ollut kuitenkaan niin paha pudota, hän tuumi kierähtäessään veden alla oikein päin ja ponnistaessaan vauhtia altaan seinästä. Lantiota poltteleva kipu ja orastava mustelma tosin latistivat tunnelmaa. Reunus tuntui kuorineen hieman ihoakin.
Demoni rikkoi vedenpinnan pärskien ja vettä naamaltaan pyyhkien, yleensä niin villi hiuspehko nyt littanaksi painuneena. Tsytan nosti toisen kätensä altaan reunalle ja kohotti itseään hieman, viitsimättä pulikoida lähellä sijaitseville leveille portaille. Hän pyyhkäisi hiuksensa pois kasvoiltaan ja virnisti Mäyrälle hengittäen aiempaa raskaammin kaatumisen säikäyttämänä.
Löytyihän sinustakin eloa! Minä jo ehdin kuvitella, ettet ole muuta kuin nöyriä sanoja ja tylsää katsetta! Hän yskäisi. Suuhun päässyt vesi yritti pyrkiä keuhkoihin.
Minä sanoisin Hän piti pienen tauon, jonka aikana hän pärski vettä naamaltaan ja kuivasi silmiään. Että sinä oletMaagi, käänteisenä.
Hän katseli huvittuneesti Mäyrää puhuessaan. Teet mitä tehdä täytyy, käytät kykyjäsi ja tiedät miksi, samoin keskityt tiettyyn tavoitteeseen. Et kuitenkaan vielä koe suurta voimaa tai saa ihmeitä aikaanellemme laskisi poikaasi sellaiseksi, hm? Et ole myöskään päässyt loppusuoralle pyrkimyksissäsi. Demoni keplotteli irti hiuksiaan kiinnittävät puikot ja väänsi vettä harjastaan.

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 21:09
Kirjoittaja Pappis
Mitä suurempi puu, sitä komeammin se kattuu, Mäyrä ajatteli Tsytanin horjuessa ja viimein kaatuessa veteen äänekkäästi loiskahtaen. Altaan vesi pyrki pois punatukan ruhon alta, minkä seurauksena lattia lainehti ja Mäyräkin joutui pitelemään tiukasti kiinni altaan reunasta.
"Kyllä tämä vaikuttaisi olevan hiukan märkää", mies tokaisi aaltojen rauhoituttua ja Tsytanin ilmestyttyä pinnan alta dramaattisesti kuin pieni merenneito, joskis vähemmän viehättävästi.
"Mitäs sanot?" Tsytanin olemus muistutti hetkittäin uitettua koiraa, pitkät hiukset kehoon liimautuneena ja hengitys raskaampana. Ihan kuin hän olisi ollut aikeissa hukkua, mutta tullut katumapäälle, kun pokka ei riittänytkään.
Tsytan toipui äkkisukelluksen aiheuttamasta järkytyksestä nopeasti, koska pian tuo oli taas yhtä hymyä, Mäyrän jatkaessa samalla pokerinaamalinjallaan. Ilme ei muuttunut edes silloin, kun demoni mainitsi tuon olevan muutakin kuin nöyriä sanoja ja tylsää katsettä. Muu tarotkortteihin pohjautuva tietokaan ei saanut suuria ilmeitä miehen kasvoille, tuon tyytyessä vain hieromaan väsyneesti kasvojaan. Oli aika varmasti jo keskiyö...

Mäyrä ei uskonut juuri tarotkortteihin tai muihin ennustuskeinoihin vaikka joskus ne tuntuivat osuvan oudosti oikeaan. Greykö ihme... mies ajatteli kaukaisuuteen katsoen. Ihmeitä se poika tulee tarvitsemaan selvitäkseen hengissä. Vaikka Grey oli vielä nuori, Mäyrä osasi jo sanoa, että tuon lapsen kouluttaminen tulee olemaan haaste niin hänelle kuin pojalle itselleenkin. Siinä missä isä oli rauhallinen ja vakaa, poika oli rasavilli, vaikkakin älykäs sellainen. Mies arveli, että vaimo oli jotenkin kasvattanut pojan sellaiseksi, mutta sekin oli asia, jolle ei enää voinut mitään, vaan jonka kanssa piti hammasta purren elää.
"Eloa, niinkö?" Mäyrä sanoi ja katsoi Tsytanilla silmillä, joita ei olisi hyvällä tahdollakaan voinut kutsua elollisiksi. "Sepä outoa tähän aikaan yöstä", hän jatkoi ja haukotteli voimakkaasti, "Kun viimeksi vaimoltani kysyin..." Mäyrä laski hiljaa sormillaan, "joitakin kuukaisia sitten, hän toivoi, että olisin elottomampi. Ja kuusi jalkaa syvemmällä." Silloin hän voisi mennä uusiin naimisiin ja saada viimeinkin aviomieheltä huomiota, mitä vaille Mäyrä oli hänet jättänyt.

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 21:52
Kirjoittaja harlekiini
Demoni oli kohdannut tarpeeksi cryptiläisiä ollakseen hämmästymättä reaktion puutosta hänen viitatessaan kortteihinsa. Sepulchrelaiset olivat huomattavasti tottuneempia povaamiseen ja merkitysten etsimiseen, mitkä olivat olleet yleistä viihdettä samalla kun Cryptin väki tuhlasi aikansa sodankäyntiin ja hiljalleen unohti pienten taikojen, mikäli niitä saattoi taioiksi kutsua, ilot. Hän katseli ihmismiestä paikaltaan altaan reunaan nojaten odottaen kärsivällisesti, että mies sai prosessoitua ajatuksensa loppuun.

Mäyrän puhjetessa puhumaan Tsytanin punaiset silmät kääntyivät tarkastelemaan lantion naarmua ja tutkimaan sormenkynsiä hänelle tyypillisen huolettomasti.
Sepä kummallinen toivomus. Minun naiselleni olisi riittänyt kuusi tuumaa.
Vesi loiskahti hänen siirtyessään kauemmas reunasta ja lähtiessään pohjaa tapaillen etenemään kohti portaita, vaivautumatta turhaan kiertämään Mäyrää sosiaalisesti hyväksyttävältä etäisyydeltä.
Minä olen yhä kiinnostunut siitä sinun pojastasi, hän huikkasi olkansa yli saavutettuaan portaat. Ei siinä mielessä, tietenkään. Eikä siinä toisessakaan, kehittymättömiin sieluihin kajoaminen olisi haaskausta.
Tsytan asettautui istumaan yhdelle portaalle mukavasti rintakehäsyvyiseen veteen toinen polvi koukussa ja saman puolen käsi sillä leväten. Tuikahtelevien silmien tumma rajaus oli levinnyt vedessä saaden hänen silmänsä näyttämään syvälle kuoppiinsa vajonneilta, tai nyrkistä saaneilta.
Vaikutat kovin passiiviselta kasvattajaksi, puhumattakaan siitä, että tunnut juoksevan kuninkaasi asioilla paljonkin. Missä välissä koulutat pojastasi seuraajaasi? Vapaapäivinäsikö? Ottaen huomioon, että kaltaistesi elinkaari on kuin päivänkorennolla, en kykene ymmärtämään kuinka ehdit opettaa hänelle kaiken tarvittavan niin lyhyessä ajassa.

Tsytan siirtyi yhden portaan ylöspäin pitääkseen kasvonsa pinnalla nojautuessaan mukavasti käsiensä varaan.
Et ole kenties värikkäimpiä persoonia, mitä olen linnassa tavannut, mutta viihdytät minua omalla tavallasi. Siitä on jonkin aikaa, kun olen viimeksi tavannut ihmisiä, enkä kertaakaan tämänkaltaisissa olosuhteissa. Kuka tietää, ehkä tulen katsomaan kun nukut. Hän väläytti häijyn virneen.

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 22:35
Kirjoittaja Pappis
Tsytanin heitto kuudesta tuumasta oli aluksi askarruttanut Mäyrää, mutta hetken ajattelun jälkeen, kun hän oli tajunnut sen, mies käänsi kasvonsa pois päin demonista, koska ne olivat alkaneet hieman punoittamaan. Jos Mäyrän sanat olisi tarkoitettu siinä mielessä, vaimo olisi toivonut, että mies olisi ylipäätänsä ollut sisällä. Tuo ei ollut koskenut vaimoonsa sitten Greyn syntymän eli yli kymmeneen vuoteen. Mäyrä on periaatteen mies, silllä hän on vannonut, ettei aio koskea naiseen ellei rakasta tätä ja ole valmis kantamaan seurauksia. Avioliitto oli vanhempien järjestämä, eikä parin välillä ole koskaan ollut rakkauden pisaraakaan. Hääyö oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun Mäyrä kajosi naiseen. Selibaattiin mies ei ollut kuitenkaan taipunut, joten tarpeensa hän tyydytti vaihtoehtoisilla menetelmillä... Jotka sattuivat muistumaan mieleen, Tsytanin ohittaessa ruskeatukan hivenen hajuraon sisäpuolelta. Ne ajatukset demoni sai onneksi donkattua romukoppaan sanoessaan olevansa kiinnostunut Greystä, mikä nosti Mäyrän suojauksen heti kattoon asti. Aiemmin väsyneissä silmissä oli nyt terävä katse, joka ei vaikuttanut kovin uhkaavalta heidän molempien ollessa yhä ilkoalasti... Tsytanin selitykset ja perustellut eivät juuri muuttaneet tilannetta, koska molemminpuolista luottamusta kaksikon välillä ei ollut vieläkään.
"Isäni opetti minulle kaiken oleellisen viidessätoista vuodessa ja oli poissa useammin kuin minä... Jos poikani ei kykene samaan, se koituu hänen omaksi kohtalokseen, ei minun", Mäyrä kertoi ja suoristi selkänsä. Sen jälkeen, kun Grey olisi koulutettu vakoojaksi ja ryhtyisi uudeksi Mäyräksi, kaikki virheet, mitä tuo tekisi tulisi olemaan hänen omaan syytään. Jos hän on tarpeeksi typerä ettei käytä aikaansa niin fyysiseen kuin psyykkiseenkin harjoitteluun, myös silloin, kun opettaja on poissa, hän ansaitseekin kuolla kuin pahainen koira. Opettajan tehtävä ei ole pyyhkiä oppilaansa persettä, kun tuo tyrii.

Mäyrä ei pystynyt ymmärtämään, mitä Tsytan näki hänessä viihdyttävänä. Hän oli varsin tietoinen, että oli henkilönä ja yksilönä hilpeä kuin hautajaissaattue hirttäjäisissä.
"Ole hyvä ja jätä se väliin", Mäyrä pyysi demonin uhatessa tulla tarkkailemaan hänen untaan. Ajatuskin tuosta punaisesta sarvipäästä miehen sängyn yläpuolella tuntui karmivalta vaikka se olikin yksi niistä tunteista, joita Mäyrä oli lähes kykenemätön tuntemaan.
"Mitä tarkoitit sillä, että olet kiinnostunut pojastani?" Mäyrä kysyi viimein, asian jäädessä vaivaamaan häntä. Tsytan ei ilmeisesti ollut kiinnostunut Greyn sielusta, mutta mitä muuta tuo voisi tahtoa kymmenvuotiaasta pojasta?

ViestiLähetetty: 04 Touko 2012, 23:59
Kirjoittaja harlekiini
Etkä ole lainkaan huolissasi? Demoni kysyi ihmisen todetessa kylmästi kohtalokkaan epäonnistumisen tulevan olemaan pojan oma asia, ainakin löyhästi tulkiten. Hänen oli kuitenkin oltava yhtä mieltä siitä, että laiskuuden kostautuminen ei koskettaisi ketään muuta kuin viitsimätöntä poikaa itseään, mutta hän oli pitänyt vanhempia poikkeuksetta varsin suojelevaisina jälkikasvujaan kohtaan. Tsytan ei itse ollut kokenut vastaavaa huolenpitoa; demonit harvemmin olivat perhekeskeisiä, eikä hänellä edes ollut vanhempinaan pitäviin olentoihin mitään biologista sidettä.
Mikäli hänelle sattuisi jokinepätoivottu onnettomuus, se tarkoittaisi, että jäisit ilman perijää. Työsi menee varmasti perheesi edelle, mutta mitä teet, kun olet liian vanha hoitamaan tehtäviäsi?
Punahiuksinen ei osannut selittää itselleenkään äkillistä kiinnostustaan ihmisen ja hänen räkänokkapentunsa suhdetta kohtaan, ellei sitten kokemaansa uteliaisuutta siitä, miksi ihmeessä nähdä kaikki se lihallinen vaiva uuden ihmisen tekemiseksi ja sitten suhtautua niin välinpitämättömästi? Ainakin siihen pisteeseen asti, kun suojeluvaistot nousisivat pintaan.
Olen vain utelias. Minä en syntynyt, yhtenä hetkenä aloin vain olla olemassa. Tämän maailman vanhempi-lapsi suhde on moniulotteisuudessaan mielenkiintoinen.

Hän kohautti hartioitaan vastaukseksi pyyntöön olla hiipimättä miehen huoneeseen. Se saattoi olla myönnytys tai pyyhkäistä kommentin syrjään merkityksettömänä. Tsytan loi ihmiseen yhden pitkäkestoisen katseen sanaakaan sanomatta, naputellen samalla porrasta sormillaan. Mäyrä ei todellakaan ollut persoona räiskyvintä lajia, mutta kenties juuri ihmisen ennalta-arvattavuus ja elottomuus tekivät hänestä niin kiehtovan. Punahiuksinen voisi hyvinkin vierailla ihmisen makuukammarissa yön aikanaLoppujen lopuksi Mäyrä ei ollut vielä korvannut aiheuttamaansa harmia ja ansaitsi ylimääräistä höykytystä. Demoni nielaisi leviävän virnistyksensä ja viittasi sen sijaan kädellään ylimalkaisesti.
En ole niinkään kiinnostunut pojastasi kuin sinun ajatuksenjuoksustasi, niin yksinkertainen kuin se onkin. Ajattelin vain, että olisit kenties ottanut vastaan auttavan käden.

Tsytan kohottautui vesi loiskuen ja asteli kevyin askelin ja vettä tippuen kivilattialle hakemaan hiuspuikkonsa ja vaatteensa. Pyyhkeet eivät poistuneet kylpylästä, joten demoni kiepautti paitansa lantiolleen ja piteli muita vaatteitaan sylissään jonkinlaisena näköesteenä herkemmille kehonosilleen.
Olen kuitenkin häirinnyt sinua riittävästi, ainakin toistaiseksi. Hyvää yötäMetsäsika. Hän iski ihmiselle silmää ennen kuin poistui kylpylän ovesta aivan kuin mitään tavallisesta poikkeavaa ei olisi tapahtunutkaan. Hän suuntasi vettä tippuvat askeleensa huoneeseensa, mutta hänellä ei ollut pienintäkään aikomusta jäädä sinne. Demoni virnisteli autiolle käytävälle.

ViestiLähetetty: 05 Touko 2012, 00:28
Kirjoittaja Pappis
"Tiedän, en ole hyvä isä", Mäyrä sanoi tyynesti, kun toisen puheet saivat tuon kuulostamaan välinpitämättömältä ja jopa julmalta isukilta, joka ruoskisi lastaan opettelemaan Cryptin historian ulkoa. Sitä ihminen kyllä hieman olikin, mutta ei hän ollut koskaan nähnyt syytä, miksi hänen pitäisi olla pojalleen lempeä isähahmo. Osasyy saattoi olla se, ettei Mäyränkään isä ollut kummoinen eikä omena ollut pudonnut kauas puusta.
"Kun minä olen tarpeeksi vanha", mies aloitti Tsytaniin katsomatta, "Poikani ottaa paikkani. Samoin kuin minäkin otin isäni paikan. Jos olisin kuollut, se olisi ollut siinä. Sukumme ei olisi voinut enää tehdä työtään. Sama tilanne on, jos hän kuolee ennen aikaansa... Ei siinä ole mitään muuta." Mäyrä oli tietoinen siitä, että hänen olisi pitänyt pistää useampia lapsia alulle siltä varalta, että perillinen kuolee, mutta silloin, kun oli mahdollisuus, hän ei tahtonut. Kun kerran ensimmäisellä kerralla arpaonni suosi, ei ollut pakko yrittää toiste.
"Jos tahdot tietää vanhempi-lapsi -suhteesta, suosittelen kysymään muualta. Minulta et saa tahtomiasi vastauksia", Mäyrä sanoi ja käänsi katseensa punatukkaan. Sullivanit eivät olleet perheidyllin kärkikastia eivätkä koskaan tulisi olemaankaan.
Mäyrä ei ollut varma, mitä Tsytan auttavalla kädellä tarkoitti, muttei hän aikonut kysyäkään. Demonien apu ei ollut koskaan ilmaista eikä miehellä olisi ollut edes mitään mistä antaa. Punatukka ei jäänyt asiaansa tarkentamaan vaan poistui kylpylästä aiheuttamaansa häiriötä pahoitellen ja Mäyrää Metsäsiaksi kutsuen. Mies puuskahti nimitykselle ja heilautti kättänsä ilmassa hyvästiksi. Hän alkoi olla liian väsynyt sanoihin.

Puolisen tuntia myöhemmin Mäyräkin astui ulos kylpylästä puhtaana ja raikkaansa, joskin rättiväsyneenä. Silmät melkein ristissä tuo hoippui lähimpään huoneeseen, jonka hän tiesi olevan tyhjä. Tällä kertaa hän lukitsi oven huolellisesti ennen kuin kaatui sängylle. Huone oli pieni ja yksinkertainen. Sängyn lisäksi siellä oli pari kaappia ja kulahtanut matto sekö yksi pieni ikkuna katonrajassa, josta tulvi kuunvaloa sisään. Huoneessa oli muutama kasvi sekä pari yrteistä kertovaa kirjaa, koska huoneen olisi pitänyt kuulua jollekin puutarhureista. Asukkia huoneeseen ei ollut löytynyt, joten se on lähinnä toiminut muiden puutarhureiden lepopaikkana tai Mäyrän satunnaisena yösijana. Miehellä ei mennyt kauaa päästä unten maille sillä lähes sillä sekunnilla, kun tuon pää oli tyynyyn osunut, hän oli jo sikeässä unessa. Viikkojen unenpuute iski kerralla ja, jos Mäyrä saisi olla rauhassa, hän varmaan nukkuisi seuraavat kaksi päivää yhtä soittoa. Tosin elämä ei ollut koskaan niin heppoa...

ViestiLähetetty: 05 Touko 2012, 01:04
Kirjoittaja harlekiini
Suljettuaan huoneensa oven takanaan Tsytan tipautti vaatteensa sen edustalle odottelemaan aamua ja palvelijaa, joka uskaltautuisi linna väkeä kyseenalaisin keinoin häirinneen demonin tiloihin siivoamaan ja asteli penkomaan vaatekaappiaan. Pengottavaa ei ollut paljon. Kaapissa oli muutamia haltioille mitoitettuja vara-asuja sekä vaatteita, joita demoni oli varta vasten tilannut itselleen, muttei juuri muuta. Linnan pesupalvelu oli tehokas, eikä herättänyt tarvetta kovinkaan lukuisiin vaatetusvaihtoehtoihin, eihän hän ollut siniverinenkään. Tsytan valitsi sivuilta avoimeksi jätetyt haaremihousut yleisen mukavuuden takia, sekä pitkän harkinnan jälkeen hihattoman tunikan, joka kiinnitettiin soljilla hartioiden kohdalta. Paidat olivat kertakaikkisen yliarvostettuja. Pukeuduttuaan demoni sormeili kokeilevasti märkiä hiuksiaan, jättäen ne lopulta liehumaa avoimina. Turha taistelu puikkojen kanssa aiheuttaisi vain uuden taistelun takkurintamalla. Hän otti kuitenkin puikot mukaansa; ne olivat toisista päistään hyvin ohuet, ja saattoivat osoittautua hyödyllisiksi.

Läiskeposki ei aikaillut huoneessaan, vaan hetimmiten peitettyään alastoman vartalonsa ja todettuaan itsensä säädylliseksi hän riensi takaisin käytävään, ohittaen kummastuneen palvelijan vilkaisuakaan suomatta. Hän ei ollut varma, kauanko Mäyrä aikoisi kylpylässä viihtyä, eikä hän tällä kertaa aikonut myöhästyä.
Onni oli vihdoin löytänyt hänet, sillä hän ehti jopa odotella hetkisen varjoissa piilotellen ennen kuin näki ihmisen poistuvan hygieniatiloista. Vaikka hän silläkin kertaa antoi ihmiselle reilusti etumatkaa, hän pysytteli kuitenkin huomattavasti lähempänä kuin aiemmin jahdatessaan partasuuta pitkin käytäviä.
Matka ei ollut pitkä, joten eksyttämisen vaaraa ei ollut. Tsytan istahti puoliksi seinään upotetun pylvään vierustalle oven kilahdettua lukkoon ja kaivoi tiimalasinsa esille. Neljätoista minuuttiahän odottaisi kolme käännöstä, ja yrittäisi sitten sisään. Ihminen oli vaikuttanut väsyneeltä, joten sen luulisi riittävän.

Tsytan ei ollut koskaan ollut hyvä odottamaan milloin hän tiesi haluamansa asian olevan aivan kätensä ulottuvilla. Hän vaihteli asentoaan lukuisia kertoja ja nousi useaan otteeseen kuljeskelemaan käytäviä edes takaisin aikaa tappaakseen viitsimättä mennä takaisin huoneeseensa. Hän tarkisti tiimalasiaan tuon tuostakin, kunnes uppouduttuaan ajatuksiinsa ja lähes torkahdettuaankin hetkeksi oli unohtanut kääntää sen, ja kadottanut siten ajan tajunsa. Arvellen, ettei ollut menettänyt kuin muutamia minuutteja, hän odotti kunnes oli kääntänyt tiimalasin kolmannen kerran, ja laski sen jälkeen kymmeneen. Sai luvan riittää. Punahiuksinen nousi kankeasti ylös ja hiipi kuuntelemaan Mäyrän oven taakse. Ei inahdustakaan. Hän otti hiuspuikkonsa esille ja alkoi varovaisesti keplotella lukkoa auki surkeilla tiirikankorvikkeillaan. Työ olisi ollut hidasta jo ilman pyrkimystä tehdä se mahdollisimman vähin äänin.

Lopulta, kun demoni oli jo ehtinyt uskoa tuhlaavansa vain aikaansa, lukko kalahti. Sydän ja mieliala hypähtäen hän käänsi kahvaa hitaasti vaimentaakseen sen päästämät äänet ja raotti ovea juuri ja juuri tarpeeksi mahtuakseen puikahtamaan huoneeseen, sulkien sen sitten perässään aivan yhtä varovaisesti.
Sängyllä makaava hahmo nukkui kuin raato. Tsytan hissutteli sängyn jalkopäähän katselemaan miestä hetkeksi. Mäyrä tuskin olisi herännyt, vaikka lohikäärme olisi rynnistänyt seinän läpi ja tuhonnut puolet linnasta, mikä sai hänen varovaisuutensa tuntumaan turhalta. Toisaalta, olipahan hän ainakin varmistanut pääsynsä miehen makuutiloihin. Demoni virnisti ja vaihtoi hahmoa. Jos hän aikoi katsella miehen nukkumista, hän voisi tehdä sen omana itsenään.
Patja painui demonin painon alla hänen kavutessaan istumaan ihmisen vierelle. Hän istui siinä jonkin aikaa nukkuvaa hahmoa katsellen, tasaisen hengityksen saadessa hänet tuntemaan olonsa lähes levolliseksi.
Saatuaan tarpeekseen killittämisestä Tsytan kohotti häntäänsä ja hipaisi kevyesti sen tupsulla Mäyrän ylähuulta. Kerran. Toisenkin. Reippaammin kutitellen.
Demoni nojautui lähemmäs nukkuvan miehen korvaa, kunnes lähes kosketti miehen poskea omallaan.
Huomenta, Ruusunen.

ViestiLähetetty: 05 Touko 2012, 01:31
Kirjoittaja Pappis
Ennen heräämistään Mäyrä oli ehtinyt jo jonkin verran seikkailla uniensa maailmoissa. Hän oli tosin ollut niin väsynyt, että ainoa asia, minkä hän niistä jälkeenpäin muisti, oli se ettei hän muistanut niistä yhtään mitään. Se ei varsinaisesti miestä haitannut. Syvä uni ilman epämääräisiä ja epäloogisia maailmoja oli varsin tervetullut rankan päivän ja uuden ei-välttämättä-niin-miellyttävän tuttavuuden jälkeen. Mies sai vedellä hirsiä vaivaisen vajaan tunnin verran, kunnes hän tunsi jotain kutittavaa huulillaan, mikä näkyi hänen unessaan ärsyttävänä apinana, joka oli varastanut jotain häneltä. Refleksinomaisesti Mäyrä puri huultaa saadakseen inhottavan tunteen loppumaan, mutta ei. Hän tuli enemmän valveille ja apinanriesa katosi. Tilalle oli ilmestynyt punainen demoni, jonka hännän tupsu oli aiemman kutituksen aiheuttaja. Pelkästään se olisi jo saanut normaalin ihmisen raivon partaalle, mutta Mäyrä olisi voinut ohittaa sen pelkällä turhautuneella huokaisulla ja silmien pyöräytyksellä. JOS kyse olisi ollut pelkästään hännästä, mutta silloin, kun mies kuuli Tsytanin äänen ja huomasi tämän olevan vain millien päässä kasvoistaan, tuo käänsi ennen kaikkea ärsyyntyneen, järkytyksestä laajenneen katseensa demonin puoleen ja tempaisi terävästi polvellaan punatukan kyljen suuntaan. Harkinta oli käynyt myös veitsen puolella, mutta Mäyrä päätti jättää sen myöhemmäksi, jos tarve vaati.

Mies hieroi kasvojaan hitaasti noustessaan istumaan kauemmas demonista.
"Tsytan, mitä ihmettä...?" tuo kysyi ja yritti työntää toista jalallaan pois sängyltään. Mäyrä ei ollut koskaan miettinyt, millaista olisi herätä demonin vierestä ja nyt, kun se oli koettu, hän toivoi, että olisi. Silloin järkytys tuskin olisi ollut yhtä suuri, kun tilanteen olisi käynyt läpi mielessään pari kertaa. Tapaus tulisi vaikuttamaan mieheen puistattavasti vielä hyvän aikaa... Sydän löi vieläkin keskivertos kiivaammin.
"Mitä helvettiä sinä täällä teet?" Mäyrä kivahti unohtaen hetkeksi oman luonteensa ja saadakseen sanoihinsa tarpeeksi tunnetta.
"Kuule, olen kuoleman väsynyt, kärsin monen viikon univajeesta ja alan olla lievästi vihainen..." mies sanoi ja hieraisi ohimoitaan, "Pyydän nöyrästi anteeksi kielenkäyttöäni, mutta voisitko ystävällisesti painua vittuun?" Jos Mäyrä olisi päättänyt olla vetämättä roolia tuo olisi vain tarttunut tyynyyn ja viitannut kintaalla puistattavalle demonille, kunhan olisi ensin tuikannut puukon toisen kylkeen. Tämä oli molempien kannalta helpompi. Tai oikeastaan vain Tsytanin kannalta.

//Toivottavasti tää Ruusunen ei ensisuudelman jälkeen päädy prinssin kanssa naimisiin.

ViestiLähetetty: 05 Touko 2012, 13:50
Kirjoittaja harlekiini
Tsytan tarrasi kiinni petivaatteista pysyäkseen sängyllä herätetyn miehen polven iskiessä hänen kylkiluihinsa ja tuupatessa hänet ikävän lähelle sängynreunaa. Hän hilasi itsensä istumaan pukinjalat koukussa ihmistä vastapäätä häntä nytkähdellen laajoissa kaarissa. Lähes piirteettömillä kasvoilla kareili itsetyytyväinen hymy, jota ihmisen ärsyyntynyt ilme ei lievittänyt. Mäyrä sai olla kiitollinen, että demoni oli poikennut vaatekaapillaan sen sijaan, että olisi ilmestynyt kaikessa alastomuudessaan hänen viereensä. Tsytan kohotti puikkojaan, joita hän piteli yhä toisessa kädessään syömäpuikko-otteella, ja kilisytti niitä toisiaan vasten paljonpuhuvasti.
Tulin katsomaan sinua, kuten sanoin. Harkitsin jättäväni sen johonkin toiseen yöhön, mutta kuinka ollakaan, minua ei väsytä lainkaan. Hän venytteli antoisasti päättäen kätensä kaaren päälakensa toisen pitkän sarven silittelyyn. Hämärässä huoneessakin hänen virnistyksensä näkyi selvästi. Toisella kädellään hän huitaisi anteeksipyynnön syrjään. Kuten maininnat univajeestakin.
Selkärangattomuus taitaa olla osa luontoasi, joten annan anteeksi. Ercassielinkin löydän kyllä toistamiseen.

Demoni kurottautui nappaamaan Mäyrän tyynyn ja pyöritteli sitä käsissään. Epätoivottu vierailu oli herättänyt ihmisessä heikon tulisuuden kipinän, jota hän aikoi huolellisesti vaalia. Oli paras olla ärsyttämättä liikaa.
En toki toivo vihamielisyyttä välillemme. Missä minunkin käytöstapani ovat? Ensin keskeytän kylpysi ja nyt yöunesi. Mikään demonin äänessä ei kuitenkaan kielinyt pienimmästäkään katumuksesta. Hän tarttui tyynyn reunoihin molemmin käsin ja nakkasi sen voimalla päin Mäyrän kasvoja. Hän nojautui eteenpäin tyynyn ilmalentoa seuraten päätyen liki nelinkontin ihmisen vierelle, toinen käsi Mäyrän reiden vieressä hänen painoaan tukemassa samalla kun toinen kohottautui nappaamaan kiinni ihmisen leuasta, hyvin samaan tapaan kuin miten haltiakuningas oli tarttunut häneen ensitapaamisella.
En ole kuitenkaan menossa mihinkään.


¤¤ Don Juan Prince comes, loves and leaves. ¤¤

ViestiLähetetty: 05 Touko 2012, 14:46
Kirjoittaja Pappis
"Kuule, olen pohtinut ihan samaa", Mäyrä totesi kuulostamatta lainkaan sarkastiselta. Demonin puheet eivät oikein menneet yksiin tuon tekojen kanssa, koska vihamielisyyttähän tuollainen tunkeilu herätti. Ainakin useimmissa tapauksissa. Mies kohotti kätensä torjumaan Tsytanin viskaaman tyynyn, joka kuitenkin tuli sellaisella voimalla, että väsynyt torjunta tuli liian myöhään. Mäyrä päästi tukahtuneen äännähdyksen tyynyn osuessa tuota kasvoihin ja kaataen tuon sängylle selälleen. Hän tunsi itsensä liian väsyneeksi tekemään mitään ja olisi tahtonut vain nukahtaa siihen paikkaan, mutta, kun paikalla oli sieluja popsiva demoni, se ei tuntunut parhaimmalta vaihtoehdolta. Mies pyyhkäisi tyynyn pois kasvoiltaan vain saadakseen huomata olevansa varsin alistetussa asemassa demoniin nähdeen. Mäyrä ei jaksanut ottaa kasvoilleen katkeraa tai vihaista ilmettä, mikä yleensä kuului asiaan, kun joku, jota et parhaaksi ystäväksesi laskisi, on yläpuolellasi ja pitää melko kivuliaasti kiinni kasvoistasi. Mies tuijotti demonia ilmeettömällä katseella eikä liikkunut.

"Mitä sinä haluat?" Mäyrä kysyi Tsytanin luvatessa, että toinen saisi nauttia hänen seurastaan vielä pitkään. Miehen ääni kuulosti oudolta, mutta se saattoi johtua vain siitä, ettei tuo voinut liikuttaa leukaansa kunnolla.
"Sielua ei ole antaa, poikaani et koske..." Mäyrä sanoi. Mutta vaimo varmaan lähtisi mielellään.