Geniuses both of 'em

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Geniuses both of 'em

ViestiKirjoittaja Nipustin » 29 Maalis 2012, 16:14

//Harlekiini ja Lam' odotetaan saapuviksi hetkenä minä hyvänsä.//

Aamupäivän ahkerana työskenneltyään Yurel oli päättänyt antaa itselleen lyhyen tauon ja oli lähtenyt tornistaan, sekaisesta työhuoneestaan, kohti linnan kattavaa kirjastoa. Pöyisen tunkkainen työhuone oli siis vaihtunut yhtä kaikki tunkkaiseen kirjastoon, jossa ainakin hovivelhoa kiinnostavat kirjat olivat hyvin usein pölynietosten peitossa.
Neroilla oli omat huvinsa.

Kääpiö kipusi kirjahyllyä vasten nojaavia tikkaita ylös ylettääkseen ylähyllyllä lepäävään opukseen. Muutenkin kirjastoa ei kyllä oltu suunniteltu kääpiö kokoisille, joten saihan tässä huhkia ihan riittävästi tiedonnälkänsä täyttämiseksi. Saatuaan opuksen viimein käsiinsä ei velho malttanut olla vilkaisematta teosta jo tikkaiden yläpäässä. Kyllä, tämä vaikutti juuri oikealta.
Tömpsähtäessään tukevasti takaisin maankamaralle Yurel puhalteli kirjasta enimmät pölyt pois, nostattaen sen kuitenkin ilmaan ja yskäisten pari kertaa siihen päälle. Velho olisi aina voinut leijutella kirjan alas hyllyltä, mutta kuollakseenkaan mies ei tahtonut luopua tästä perinteisestä tavasta. Kirjasto oli ikään kuin hänen kirkkonsa; siellä mies olisi vain kuka tahansa kaikkitietävän tiedon jumalan silmien alla. Ei sillä että Yurel olisi hetkeäkään jaksanut uskoa jumaluuteen.
Kovin syventyneenä kääpiö alkemisti selaili teoksen kellastuneita sivuja, selvästi etsien sieltä jotain tiettyä. Tämä ei varmasti olisi huomannut edes vaikka joku oli saapunut kirjastoon.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 29 Maalis 2012, 21:18

Oli kirjasto kirjojen hajusta kuinka tunkkainen hyvänsä, se ei onnistunut karkottamaan uskollisimpia kuluttajiaan edes nyt kun sää oli lauhtunut talven pakkasista ja ilma tuoksui keväältä. Oli totta, ettei hyllyjen välistä kuulunut samaa hiljaista meteliä, joka syntyi vaatteiden kahinasta, sivujen kääntymisistä, kirjakääröjen rullaamisesta, vaimeasta hengityksestä ja tukahdutetuista yskäyksistä ja aivastuksista, mutta paikalla oli yhtä kaikki muutama vieras kukin taholleen levittäytyneenä, osa istuen, osa seisten, kukin varoen visusti häiritsemästä muita. Se ei ollut vaikeaa; linnan kirjasto oli tilava ja soi jokaiselle mahdollisuuden rikkumattomaan omaan rauhaan.

Ainakin teoriassa. Leveää, hillitysti koristellulla matolla peitettyä pääkäytävää pitkin riensi lähes äänettömin askelin yksi linnan asukkaista, joka oli aikanaan lähes muuttunut osaksi kirjaston rakennetta, niin tiiviisti hän oli siellä istunut. Vaaleahiuksinen mies pysähtyi hetkeksi kesken askeleen tarkastelemaan käytävän keskelle asetettua puista ja pronssista ovaalin muotoista pienoispatsasta, joka ylsi korkeudeltaan keskimittaisen haltian lantiolle ja oli pituudeltaan kaksi kertaa sen verran. Sileälle pinnalle oli mosaiikein ja hillityin kohokuvin muodostettu Cryptin kartta. Eri aikakausilta olevia karttoja olivat seinätkin täynnä, mutta tämä ei näyttänyt valtakuntien rajoja, ainoastaan kaupunkien, metsien ja vuorten suhteet toisiinsa. Suurimmat kaupungit oli merkitty kirkkain keltaisin kivin, kylät pienemmillä ja yksinkertaisimmilla. Siniruskeat silmät tarkastelivat kiinnostuneina kolmea kohollaan olevaa mosaiikkipalasta, ja idänhaltia räpäytti ensimmäisen kerran sitten saavuttuaan kirjastoon. Lamenderlyn siveli harvaa partaansa sormillaan. Maantieteestä innostuneilla oli tapana merkitä hoksaamansa pikkukylät kartalle, mutta ilmeisesti kahdella tai useammalla innostuneella oli ollut pieniä erimielisyyksiä yhden tietyn kyläpahasen sijainnin kanssa, jolloin irti kammetut mosaiikkipalat olivat jääneet hujan hajan. Tarkasteltuaan asetelmaa hetken haltiamies kasasi kivet torniksi ja kiilasi ne yhteen raoista ennen kuin jatkoi matkaansa.

Ohitettuaan yhden kasvein reunustetuista käytävistä Lamenderlyn pysähtyi ja palasi peruuttaen takaisin. Tämän osaston kirjat olivat haltioidenkin mittapuulla vanhoja, ja hyllyjen välissä leijui voimakas vanhan pergamentin tuoksahdus. Siellä, hieman kauempana, oli kirjaansa syventynyt huomattavasti lyhyempi ja tanakampi hahmo kuin millaisia haltialinnassa usein näki. Haltia hymyili ja suuntasi askeleensa itseään pienempää hahmoa kohden. Hän oli kylmästä kivilattiasta huolimatta jättänyt kevyet kenkänsä huoneeseensa, ja vaaleasta villasta kudotut sukat vaimensivat hänen askeleensa.
Hän pysähtyi kääpiön näkökentän ulkopuolelle katselemaan hahmoa silmiensä sinisyys korostaen kavenneita pupilleja ja katseen rävähtämättömyyttä. Tapa, jolla haltian tuijotus tuntui porautuvan suoraan keskustelukumppanin pään ja vielä takana olevan seinänkin lävitse sai useimmat välttelemään niin hänen katsettaan kuin seuraansakin, mutta jokin idänhaltian takaraivossa nakutti, että tämä henkilö ei ollut pannut pahakseen. Ainakaan joskus.
Lamenderlyn painoi kämmenensä reisiään vasten kumartuessaan kääpiön puoleen.
Montako mennyttä sielua löydät kirjastasi, pieni ystäväni?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 02 Huhti 2012, 19:29

Yurel M. Folkriver

Äänettömästi kääpiön luokse hiippaillut haltia tervehti tätä varsin omaperäisesti ja sai Yurelin kohauttamaan katseensa kirjasta, jota niin mielenkiinnolla oli tutkinut. "Kas hei, Lamender", Hän sanoi ja kohautti lukemaansa opusta niin että haltiakin huomaisi mistä kirjasta oli kyse, "Lueskelin tässä kasveista." Teos siis tosiaan käsitteli Cpyptin alueen kasvillisuutta, sekä niiden toimivuutta rohtojen sekä taikajuomien valmistuksessa.
Velho asetti sormensa kohtaan, jota oli ollut tutkimassa ja sitten painoi kirjan kiinni. Näin mies muistaisi missä oli ollut menossa, kätevää. Sitten Yurel kohautti katseensa korkealle Lamenderin kasvoihin. "Kuinkas te voitte tänään? Sää oli kerrassaan ihastuttava, mitä sitä nyt kerkesin nähdä kun olin matkalla tänne. Voisimmekohan vetäytyä jonnekin nauttimaan vaikkapa lämpimät kupposet teetä?" Riimumestarin teehammasta oli jo alkanut kolottaa ja hän nautti suuresti saadessaan aina silloin tällöin vaihtaa kuulumisia jonkun, noh, älykkyysosamäärältään samantasoisen kanssa. Ehkä tämä opettaja tuttava osaisi avustaa Yurelia tämän ongelman kanssa.
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 04 Huhti 2012, 00:53

Kasveista? Ulkona on paljonkin, Lam vastasi kiinnostuneeseen sävyyn kurkistaessaan kirjan nimeä. Hänen esittämästään kiistattomasta faktasta olisi voinut esittää huomautuksen, että tähän vuodenaikaan Yurel löytäisi todennäköisemmin viherkasvillisuutta haltialinnan sisältä kuin ulkoa, missä oksat olivat yhä harmaat ja paljaat pörröisiä kukintojaan puskevia pajuja lukuun ottamatta. Haltia ei kommentoinut rohdospainotteisuutta sen tarkemmin. Hän oli pitkään tuntenut olonsa hieman epämukavaksi yrtteihin liittyvän tutkimuksen parissa, vaikkei osannutkaan sanoa miksi, ja oli luisunut kiinnostuksessaan enemmän abstraktiin logiikan ja retoriikan puolelle.

Mies nyrpisti nenäänsä paheksuvasti teekutsulle, ei niinkään kutsun itsensä kuin tarjotun nesteen vuoksi. Hän oli vannoutunut kahvin ystävä, jos moinen ilmaisu edes riitti hänen riippuvaisuuttaan kuvaamaan.
Voin vallan mainiosti, kiitos kysymästä. Oveni alta ei ole vähään aikaan noussut savua ja lohikäärme on ollut mukavan hiljaa tänään. Tietäisitpä, millaisia hävyttömyyksiä se huutelee minulle! En ymmärrä mistä se on sen kaiken edes oppinut. Hänen puinen pienistä tikuista ja lastuista koottu lohikäärmeen pienoismallinsa oli yksi vanhimpia esineitä mitä Lamenderlynin huoneesta löytyi. Kenties heidän pitkä yhteinen historiansa selitti miksi pienoismalli puhui vain hänelle; muut huoneessa olijat eivät tuntuneet saavan aikaan keskustelua sen kanssa ja näyttivät kumman kiusaantuneilta aina kun hän mainitsi asiasta.
Lam suoristautui ja viittasi purppuraisen hihan peittämällä kädellään kirjaston pääkäytävän ja oven suuntaan.
Teehen en koske, en luota niihin lehtiin, mutta kupillinen kahvia kelpaisi kyllä. Juodessamme mikset kertoisi, mitä kaikkea olet touhunnut viime aikoina? En ole juurikaan nähnyt sinua. Ja vielä kun muistan: älä turhaan teitittele minua.

Virkaheitto opettaja johdatti intellektuelliystävänsä kirjaston poikki voimatta vastustaa kiusausta napsauttaa sormellaan mosaiikkipalatornin kylkeen karttakiekon ohi kulkiessaan. Hän nyökkäsi puisen pöydän takana istuvalle kirjastovastaavalle, jonka tehtävät koostuivat lähinnä hiljaisuuden ylläpitämisen valvonnasta ja tiettyjen teosten etsimisestä niitä kaipaaville. Kirjastosta harvemmin lainattiin kirjoja, osittain siksi, että joitain teoksia oli vain yksi kappale ja muillekin tuli jättää mahdollisuus niiden lukemiseen, osittain koska kukaan ei halunnut kohdata valvojan raivoa mikäli lainattu teos myöhästyisi, katoaisi tai jollain tavalla vahingoittuisi.
Heidän edettyään kirjastosta vievää käytävää pitkin jonkin matkaa Lam pysähtyi epäröivän näköisenä.
Suostuisitko juomaan kanssani jossain syvennyksessä? En pidä sopivana viedä sinua työhuoneeseeni nyt kun tavarat kailottavat mikä mitäkin.
Haltialinnassa oli toki tarkoituksenmukaisempiakin paikkoja nauttia tee- tai kahvihetkestä, mutta koska tilaa oli ruhtinaallisesti sinne tänne oli lyhyiden portaikkojen välimaastoon tehty tilaa piskuiselle salille tai syvennykselle, jonne oli kasattu sohvia, tuoleja tai, kuten joissain tapauksissa, divaaneja pienen pöydän ympärille syrjään kulkuväylältä. Syvennykset olivat etenkin kiireisten tai laiskojen asukkaiden sekä uusien linnassa käyvien suosiossa, sillä ne tarjosivat mahdollisuuden välttyä varsinaisten oleskeluhuoneiden etsimiseltä. Lamenderlynin ehdottama levähdyspaikka ei ollut kuin kahden käytävänmutkan päässä. Juomapuoli ei kuulunut syvennysten tarjontaan, mutta se oli helposti järjestettävissä nopeajalkaisen palvelijan avulla.

Palvelijoita suuressa linnassa riittikin, ja oli ällistyttävää kuinka huomaamattomiksi he osasivat itsensä tehdä toimittaessaan askareitaan. Huomiota kiinnittävä saattoi kuitenkin huomata vähintään yhden palvelijan pyörivän lähistöllä oli katselija missä päin linnaa tahansa, eikä nytkään kulunut kauaa ennen kuin yksinkertaiseen asuun pukeutunut haltia ainakin osittain haltia, Lam pisti merkille huomatessaan ihopoimut nuorukaisen sormien välissä kiirehti heidän ohitseen ja käännytettiin välittömästi takaisin pyynnöllä noutaa opettajalle ja velholle juomakupit ja kannullisen keitettyä vettä. Idänhaltia piti aina mukanaan pussillista kahvipapuja tai valmiiksi paahdettua kahvia jossain päin persoonaansa, eikä nähnyt tarpeelliseksi pyytää nuorukaista etsimään hänelle sitäkin.
Hän tutkaili Yurelin parran peittämiä kasvoja heidän kävellessään.
Millainen on oma vointisi?
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 16 Huhti 2012, 23:03

Haltia oli hyvinkin entisellään, juuri sellainen kuin Yurel muisteli. Huomautus kasvien paljoudesta ulkosalla, sekä kertomus lohikäärmeestä vahvisti sen paremmin kuin hyvin. Yurel innostui hieman kun haltia suostui teeseuraksi, tai oikeastaan kahviseuraksi. Toinenhan oli opettaja, vaikka hieman vaikeaselkoisempi ymmärrettävä kuin tavallisesti muut samaa ammattia harjoittavat, mutta kyllä tämä taatusti oli vertaista juttuseuraa, sekä pieni lisä haaste oli aina tervetuloa kääpiön arkeen. Onneksi Yurelille passasi lämmin jutustelu hetki kera kahvikupposenkin. Selvä, teitittely jäisi jälleen sivuun ja sitten Yurel antoi pintaraapaisun kuulumisiinsa: Olen alkanut tutkailla elementtejä sekä niiden hallintaa. Minusta maa on yhä ystävällisin, säysein sekä luotettavin ystävä, mutta ilma alkaa olla hanskassa myös. Silloin tällöin se on ehkä vähän tuuliviiri, mutta muuten pidän kyllä tuulesta elementtinä melkein yhtä paljoin kuin maasta. Mutta maa on vakaa, tukeva ja aina siellä.

Sitten jo toinen lähti ohjaamaan Yurelia kahvihetkeä viettämään. Siinä toheltaessa Yurel vallan unohti, ettei kirjaston kirjoja saisi ehkä ilmoittamatta lähteä kanniskelemaan pois kirjastosta, mutta taisivatpa kirjastonhoitajatkin olla jo tottuneita hovivelhon silloin tällöiseen hajamielisyyteen. Haltiaa huomattavasti pienempi veikkonen yritti pysyä opettajan tahdissa, kuitenkin kääpiön askelmitta oli niin paljon pienempi haltian askelta, että niitä tarvittiin useita kattamaan haltian yksi askel. Vuosien harjoittelu näiden pitkäsäärien välissä koikkelehtiessa kuitenkin auttoi asiaa. Yurel nyökkäsi myös kirjastonhoitajalle, kuin luvatakseen palaavansa kohta uudestaan käyttämään tämän valtakuntaa. Niin, siltikään muistamatta sitä että kanniskeli erästä opusta yhä mukanaan.

Lamin vauhti pysähtyi jonkin ajan päästä tykkänään. Yurel pystyi lukemaan toisen kasvoilta pientä epäröintiä ja hän oli jo kysyä mikä toisen mielen päällä, kun haltia kysyi kääpiön hyväksyntää syvennyksessä tarjoiltavaan teehetkeen. Samalla mies puheli työhuoneensa tavaroista uudemman kerran ja kätkien hymyilyään Yurel suostui mielihyvin. Melkein kuin retkeilyä, tällaiset syvennyksessä vietetyt kahvihetket. Kuinka eksoottista! Yurel mietti itsekseen. Kääpiöhän ei siis liiemmin vietellyt aikaa torninsa ulkopuolella, tai ainakaan kahvittelusyvennyksissä.

Puhuvista esineistä alkemistille tuli mieleen hänen eräs kokeilunsa, joka sai keitoskattilan henkiinheräämisen. Se oli ottanut jalat alleen ja valittanut kurjaa kohtelua. Kun Yurel oli lopulta pyydystänyt padan takaisin monien anteeksi pyyntöjen kera ja saanut tekosensa kumottua, kohdeltiin siitä lähtien pataa huomattavasti huomaavaisemmin. Hekotuksien kera velho kertoi heidän istuskellessaan syvennyksessä vain juomat uupuen tarinansa myös toisen kuultavaksi.
Juomia odotellessa Lamderlyn herätteli keskustelua tiedustellen Yurelin vointia. Pohtivaisena velho asetti mukanaan kantaman kirjan syvennyksessä olevalle kahvipöydän reunalle ja haroi partaansa. Mmmh, hyvä, Parran sukiminen jätettiin ja ilme muuttui paljon positiivisemmaksi, En keksi mitään valitettavaa. Kaikki tuntuu sujuvan. Mitä nyt tämä uusi pulma työssäni, mutta minä rakastan työtäni sekä lisähaasteita, joten en todellakaan keksi mitään nuristavaa. Sen sanottuaan käytävältä paikalle ilmestyikin jo äskettäin nähty palvelija ja tällä oli mukanaan suuri hopeatarjotin. Tarjottimelle oli koottu jos vaikka sun mitä, erilaisia teelehtiä, kahvileipiä, kermoja sekä tietysti kannullinen kuumaa vettä ja kupposet. Yurel kiitti nyökäten palvelijaa ja alkoi sekoitella itselleen teetä.

Mutta, kuuluukos sinun opintoihisi mitään uutta ystävä kallis? Muuta kun olet saanut sen pahuksen lohikäärmeen koulutettua, Yurel suhtautui tietyllä vakavuudella haltian mielen tuotoksiin, sillä toisellehan ne olivat totisinta totta. Ja mihin sitä enää voi uskoa jos ei siihen minkä omin silmin saattoi nähdä, vaikkeivat muut sitten sitä ehkä nähneetkään.

//Anteeksi kesto mutta inspiraatio on oikeasti jossain pitkällä Thaimaan reissulla eikä millään oikein tahtoisi kylmään Suomeen rantautua:I Pahoillani olen muuten siitäkin ettei tämä nyt minun osalta oikein kulkenut mutta kun ei keksi.//
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 19 Huhti 2012, 22:08

Lam pyyhkäisi hellästi seinän vieressä kasvavan ruukkukasvin suuret lehdet syrjään istahtaessaan toiselle syvennyksen sohvista sulavuudella, jota häneltä ei olisi osannut odottaa. Hän laski nytkähtelevät kätensä aluksi syliinsä hymyillen kääpiöystävälleen lämpimästi, mutta hetken kuluttua hän jo hieroi levottoman oloisesti peukalollaan toista kämmentään epätasaisella tahdilla, katse poukkoillen ympäristössä vaikka idänhaltian huomio olikin pääasiallisesti suuntautunut Yureliin.
Pulmako? Hän kysyi kevyesti samalla kun seurasi katseellaan auringonsäteen raitaa kiviseinässä. Hän ei voinut olla tuntematta syvällä sisällään lyhyttä haikeuden pistosta velhon kehuessa työtään. Lamenderlyn oli yhä virallisesti linnan opettaja, mutta käytännössä hänet oli siirretty tahdikkaasti syrjään, ei aivan unohdettuna, mutta ei enää tarpeellisenakaan. Hän oli yhä jatkanut tutkimuksiaan, joskin vain omaksi ilokseen saadakseen jotain tekemistä. Toimettomuuden hetket olivat kaikkein pahimpia.
Hän veti toisen palvelijan tuomista kupeista lähemmäs kiinnittämättä osin-haltiaan mitään huomiota ja taputteli hetken taskujaan etsien kahvinpurujaan. Tunnustelu oli tarpeetonta, sillä hän olisi löytänyt kahvinsa vaikka pää alaspäin roikkuen, mutta tuntui hyvältä antaa käsille tekemistä.

Opettaja avasi nahkaisen kahvipussinsa tottuneesti ja virnisti velhon puheille samalla kun kippasi huomattavan määrän kahvijauhetta kuppiinsa.
Saattaisin saada kiinnostavamman tutkimuksen, mikäli selvittäisin kuka käy huoneessani opettamassa pienoismalleilleni hävyttömyyksiä, ja toisen mokoman tutkimalla kuinka ne ylipäätään puhuvat!
Hän suojasi kämmentään hihallaan tarttuessaan vesikannuun ja kaatoi runsaasti kuumaa vettä purujen päälle. Se kävi vähän hankalasti; hänen kätensä tärisivät niin pahasti, että vesi oli alati vaarassa roiskua yli. Kuljetuksen aikana vesi oli viilennyt, joten idänhaltia antoi sille lukemattomista kahvinjuontirituaaleistaan tutun sysäyksen. Ei kestänyt kauankaan ennen kuin kuppiin kaadetun nesteen pinta alkoi hiljakseen poreilla. Palvelijan tuomiin lisukkeisiin hän ei koskenut.
Lam tarttui kahvikuppiinsa ja nojautui sohvan selkänojaa vasten, vallaten kaksi kolmasosaa istuimesta levittämällä vapaan kätensä puureunuksiselle selkänojalle. Hän kurotti magiansa leikkimään kahvillaan ja nosti piskuisia suihkuja ja kiemuroita tanssimaan kuuman nesteen pinnalle seuraillen niitä kiinnostuneesti rävähtämättömillä silmillään.
Kerrohan siitä pulmastasi.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 28 Touko 2012, 16:40

Yurel M. Folkriver

Velho tuijotteli kovin haltioissaan opettajan kahvissa seikkailevia kahvisuihkuja. Yurelista vesitaiat olivat tuntuneet aina hankalilta, eikä mies sen kummemmin sitten ollut työstänyt asiaa vaan alkanut harjoittaa jotain hänelle itselleen sopivampaa kuten maan muokkausta ja ilmataikoja. "Ah, kyllä, juuri niin, pulmani", Yurel herättäytyi jälleen oikeaan maailmaan kahvipöydässä ja sekoitteli teensä loppuun nostaen sitten sievän kupposen käteensä ja myös nojaten selkänojaan rennnommassa asennossa, "Luonani kävi eräs vieras, jolla oli harras toive..." Yurel piti pohtivaisen tauon ja mutusteli menneitä tapahtumia aivan kielensä päällä. "Kyllä, hänellä oli ongelma. Jostain syystä sanoi tarvitsevansa rakkausjuoman. Voitko kuvitella? Pullotettua rakkautta. Noh minä käskin hänen mennä poppamiehen paikkeille sillä tuo ei kuulostanut joltakin mitä minun asemaiseni miehen pitäisi hoitaa. Yksi asia johti kuitenkin toiseen ja lopulta minä lupauduin tekemään sen." Tarinaa kerrottaessa Yurel sekoitteli teetään ja tämän kulmat olivat miettiväisesti kurtussa. Välillä kääpiö myös pyöräytti silmiään ja vilkaisi pilareita, kattoa ja lopulta taas keskustelukumppaniaan.
"Kaiken kaikkiaan, nyt minulla on aika simppeliltä kuulostava pulma. En yksinkertaisesti ole onnistunut tekemään sellaista rakkausjuomaa, joka toimisi oikein. Juomastani puuttuu jotain! Ja tiedän että aine ei voi olla kovin monimutkainen mutten saa sitä päähäni. Jotain pitäisi silti kokeilla, sillä eihän minun kaltaiseni alkemisti vuosien kivittämällä kokemukselle voi kompastua tälläiseen naisten hömpötyslitkun valmistamiseen."
Selostuksen päätteeksi Yurel otti pitkän hörpyn teestään hieman kiihtyneenä ja selvästi rauhoittui mukavista teelehtien aromeista ja lämpimästä höyrystä. "Niin, halusin tosiaan tiedustella sinulta jos sinulla sattuisi olemaan jotain ehdotuksia?"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 29 Touko 2012, 02:36

Yksi kahvispiraaleista kaartui turhankin paljon tanssinsa temmellyksessä ja loikkasi kupin reunan ylitse. Se olisi roiskahtanut lattialle ja idänhaltian vaatteille, ellei olisi kesken putoamisensa muuttanut suuntaa ja palannut kiltisti takaisin kuppiin, missä juoma hiljalleen asettui. Haaleansiniset silmät olivat keskeyttäneet vaelluksensa ja suunnanneet pysähtyneen katseensa mustaan nesteeseen, jonka makua haltia ei ollut vuosikausiin pyrkinyt parantamaan kerman tai maidon kaltaisilla turhakkeilla. Katse irtaantui juomasta vasta velhon päästyä ongelmansa selventämisessä pidemmälle, ja sillä kertaa sen seurana oli tietäväinen virnistys.
Vai että vieras pyysi, Lam hymisi kuin selitys olisi ollut äärimmäisen vaikea uskoa. Voi Yurel, vanha ystävä, lemmenjuomiako sinä tarvitset? Vaikka hän ei todellisuudessa epäillytkään kääpiön kertomusta, ei hän voinut olla hieman kiusoittelematta vanhaa tuttavaansa.

Lam hörppäsi kulauksellisen kuumaa juomaansa hymy yhä huulillaan. Oli kummallinen ajatus, että velho oli tullut ajatelleeksi pyytää hänen apuaan sellaisen juoman valmistuksessa, jonka nimeäkään hän ei vaivautunut edes lukemaan. Vaikka toimiva lemmenjuoma olisikin mahdollista valmistaa, ei se kykenisi herättämään juojassaan aitoa rakkauden tunnetta, vaan koko suhde perustuisi pakottamiselle, hämäykselle ja valheelle, sen verran hänkin ymmärsi.
Rakkauden salat eivät ole minun erikoisalaani, hän vastasi, pidellen kaksin käsin kupistaan estääkseen juomaa läikkymästä käsien tärinän johdosta. Tunnen muutamia yrttejä kyllä, mutta onko niistä sinulle hyötyä, se on asia erikseen.
Toinen kulaus. Idänhaltia tuijotti nyt lattian marmorikuvioita kuin hypnotisoituneena yrittäen löytää ajatustensa sekamelskasta päteviksi arvioimiaan tietoja eri kasveista ja niiden vaikutuksista. Hänen mieleensä tulvi erilaisia puita, yrttejä, pensaita, kukkia ja juuria nimineen ja käyttötarkoituksineen, mutta monet olivat sekoittuneet keskenään, ja hänen ajatustensa alla häilyvät sekavat kuiskaukset ja epäilyt vaikeuttivat yritystä entisestään. Oli mahdotonta seurata yhtä ajatusta ilman sen vääntymistä suuntaan tai toiseen ja sotkeutumista lukuisten muiden kanssa. Lisätään soppaan vielä hallitsemattomien harhojen ja kuvitelmien sivupolut, jolloin todellisen tiedon ja itse todellisuuden löytäminen saivat labyrintin selvittämisen sokkona tuntumaan lastenleikiltä. Ei siis ollut ihme, että Lamenderlyn oli pitkään hiljaa ennen kuin hänen kylmänväristen silmiensä katse napsahti jälleen kääpiön kasvoihin.

Asiakkaasi pyyntö oli kenties kaunis ja tarjous avokätinen, ja tokihan tehtäväsi on haastava, mutta onko lemmenjuoma mitä tuo naisparka tarvitsee? Kenet hän sitten yrittääkin hurmata, tulisi hänen tehdä se omalla sulokkuudellaan ja luonteensa lahjoilla ennemmin kuin tuudittaa valittunsa valheeseen. Mikä pahempaa, saattaa hän käyttää juomaa kostonsa välikappaleena aiheuttaakseen tuskaa variksille, jotka eivät koske kiiltävään vaan sodassakin niiden on helppo lentää, kun taas mehiläisten ei tulisi kyetäah Haltia puristi silmänsä kiinni hetkeksi. Hänellä oli tunne, että hän oli eksynyt aiheesta, vaikka hän oli joiltain osin varma, että puhe oli liittynyt variksiin. Joku oli puhunut variksista, mutta keittivätkö ne lemmenjuomaa? Vai olivatko ne harakoita? Kumpikaan ei ollut kiiltävän perään, sen hän oli Ei. Nyt ei ollut puhe linnuista.
Suorana kuin kynttilä istunut Lamenderlyn rentoutui ja avasi silmänsä.
Mitä olinkaan sanomassa? Aivan. En tunne kovinkaan monta yrttiä, joiden vaikutus kenties olisi toivotunlainen, mutta oletko kokeillut laventelia tai ajuruohoa? Kenties hunajaa tai brandya mauksi ja lisukkeeksi. Keskityinkeskitynenemmän, sanotaanko tieteellisempiin seikkoihin. Kenties noita, nymfi, keiju tai haltia voisi auttaa sinua. Hän ajatteli hetken sanojaan ja virnisti sitten. Tai ehkei sittenkään haltia. Olen pahoillani, ystäväni, mutta tässä asiassa tietoni ovat hyvin rajalliset. Metsän nymfit kenties osaisivat auttaa sinua, ellet rohkene kutsua itse succubusta syntisestä kodistaan sinua neuvomaan.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 07 Kesä 2012, 13:16

Yurel M. Folkriver

Kuten Yurel oli arvellutkin eivät rakkaushömpötykset olleet myöskään Lamenderin ominta alaa, mutta joitakin yrttejä tämäkin tunsi, ehkä niistä löytyisi ratkaisu, ehkä ei.
"Se tässä kummallista onkin!" Yurel melkein huudahti toisen kertoessa mielipiteensä siitä että oliko rakkausjuoma oikea vaihtoehto käyttää ikinä, "Kyselijä ei ollut nainen alkuunkaan, vaan mies. Hyvin komea nuori haltia mies. Hänellä ei luulisi olevan tarvetta moisille juomille, mutta ilmeisesti hän halusi juomaa salaiseksi ainesosakseen uuteen majataloonsa. Aluksi se kuulosti mielestäni vilpiltä, mutta kun annoin miekkosen puhua suunsa puhtaaksi sain selville että se on majatalo vastanaineille ja onnellisille pariskunnille ja tapaamispaikkana onnettomille sinkuille, silloin kiinnostuin asiasta lisää. Ruokaan kuuluisi lisätä ihan hituinen rakkausjuomaa jolloin ravintolan ruoka vain lisäisi valmiiksi rakastuneiden rakkautta toisiinsa aiheuttamatta hulluja pakkomielteitä. Näin ollen muutaman ensimmäisen kuunkierron jälkeen rakkausjuoman lisäämisen ruokaan voisi lopettaa sillä asiakkaille olisi jo muodostunut majatalosta sellainen mielikuva että se todella auttoi heidän suhteitaan. Minusta ajatus oli nerokas! Ja toki mies lupasi nöyrästi minulle hieman palkkiotakin jos majatalosta tulee menestys." Yurel selosti koko asiansa ulos ja tunsi hetken kummallista samaistumista hänen keskustelukumppaniinsa.
Yurel joutui harmikseen toteamaan että oli jo kokeillut niin laventelia kuin ajuruohoakin, mutta brandy oli aivan uusi ehdotus. Ei kai se haittaisi jos kokeilisi, Yurel tuumi itsekseen ja kaivoi pienen nuhjuisen muistikirjasen kaapunsa sisuksista merkaten siihen huvittavalla käsialalla muistiin ehdotuksen.
"Kävin aikaisemmin aamukasteen aikaan metsässä etsimässä metsänneitoja, nyhfejä, mutta taitavat olla pahuksen ujoa porukkaa sillä en kohdannut yhtäkään! Vaikka joku kepuli veikko vielä vannoi että kohtaisin yhden jos olisin liikkeellä niin aikaisin että aamukasteesta näkee kuinka auringon ensisäteet kimpoilevat valaisten metsän kimallukseen. No joo, olihan näky mahtava, muttei se tyydyttänyt minun tieteenjanoani." Turhautuminen oli luettavissa kääpiön otsakurtuista, vaikka Yurel yleensä pysyikin ongelman kuin ongelman kanssa tyynenä.
"Ehkä kutsummekin yhdessä sen saamarin succubuksen sieltä valaisemaan asiaa!" Yurel tuhahti tarkoittamatta sanomaansa, mutta alkoihan tässä ideat loppua itsekullakin.
Pitkä hörppäys teetä auttoi taas kääpiötä löysäämään hermojaan ja tämä avasi kirjan jonka oli ottanut mukaansa. "Mietin näitä variksenmarjoja", Yurel aloitti kuulostamatta erityisen ihastelevalta, sillä olihan kyseessä aikalailla roskamarjana tunnettu jokapaikan koristaja, "Jotkut keittelijät väittävät sillä olevan rauhoittavia ja huumaavia ominaisuuksia. Se voisi olla yksi vaihtoehto rohtooni, muttei kuulosta yhtään niin kiehtovalta kuin vaikkapa lohikäärmeen hiki, yksisarvisen sarsi, merenneidon kyynelt tai vaikkapa succubuksen suudelma."
Teekupin pohja näkyi jo kun Yurel kurotti ottamaan pullapalaisen korista jonka palvelija oli aikaisemmin tuonut. Pullan kääpiö maagi kastoi teekuppiinsa imaisten siihen loput teet ja sitten hän söi nisuaan peri tyytyväisenä. "Voi kun tämä on niin mainiota!"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 26 Kesä 2012, 18:19

Lamenderlyn ei kätkenyt lievää hämmästystään kääpiövelhon korjatessa asiakkaan olevan sittenkin miespuolinen, eikä hän voinut sydämensykäystä lyhyemmän hetken ajan olla ajattelematta, mitä moiset ennakko-oletukset kertoivat hänen ajatusmaailmastaan. Hän oli pitänyt juomia, myrkkyjä, suitsukkeita ja muita hienovaraisemmiksi luokiteltavia keinoja naisten alana ja siten muodostanut johtopäätöksensä. Juoman aiottu käyttötarkoitus selitti asioita hieman, mutta idänhaltia ei tullut lainkaan sen vakuuttuneemmaksi idean kannattavuudesta. Lemmenjuoma ei ollut virvoke, jolla saattoi leikitellä huoletta. Vaikka tuoreen majatalonisännän aikomukset olivatkin jalot, oli niin monta tapaa, joilla suunnitelma saattoi mennä pieleen, että päämäärä kalpeni niiden rinnalla. Annostus saattaisi olla väärä, mistä voisi olla epämiellyttäviä seurauksia, tai isäntä tai joku hänen apulaisistaan saattaisi käyttää juomaa omiin itsekkäisiin tarkoitusperiinsä. Lam värähti ajatellessaan sitä onnetonta, joka joutuisi lemmenjuoman täyden annostuksen uhriksi ja pakotettaisiin himoitsemaan henkilöä, jolle hän ei todellisuudessa saattaisi sopia laisinkaan.

Entisen opettajan ajatukset katkesivat velhon avautuessa epäonnisesta nymfinmetsästyksestään, eikä pidempi miehistä voinut olla hymyilemättä kuvitellessaan vanhan ystävänsä loikkivan pitkin aamukasteista metsää parta vipattaen nymfejä etsien.
Luulenpa, että hengettäret kummastuivat nähdessään kääpiön laukkaavan saloillaan aamutuimaan. Me puhumme nyt hienoista luonnottarista, ystäväiseni, ja lemmen salaisuuksien tähdenhän sinä heitä etsit. Kenties pieni romantiikka ei seuraavalla kerralla olisi pahitteeksi. Hän virnisti kahvikuppiinsa nähdessään sielunsa silmin velhon ryhtyvän uuteen yritykseen hedelmäviinipullo toisessa ja villikukkakimppu toisessa kädessään. Hän ei kuitenkaan sanonut ajatuksiaan ääneen; hän kunnioitti kääpiötä liikaa ollakseen tekemättä sen suurempaa pilkkaa ystävästään.
Ajatus succubuksesta oli toki harkitsemisen arvoinen, mutta kuten Lam tyhjää kuppiaan tarkastellen tuumikin, kumpikaan heistä ei voinut ylpeillä manaustaidoillaan.
En voi kieltää, etteikö minua kiehtoisi mahdollisuus tutustua toisen maailmantason olennon ajatuksiin ja arvoihin, mutta minun on myönnettävä, että suhtaudun epäillen kykyihini karkottaa tuo olento. Olen liian kiireinen ehtiäkseni hätistellä succubuksia pedistäni. Hän oli koko ikänsä ollut liian kiireinen edes kutsuakseen ketään petiinsä, mistä hänen edesmennyt apulaisensa oli häntä kiusoitellutkin. Kuinka suurta älyä ja luovuutta hän saattoikin säteillä, hän oli kuuro ja sokea kaikelle henkilöiden väliselle intiimiydelle. Lam ei olisi tunnistanut seksuaalista viittausta vaikka se olisi maannut ketarat levällään hänen työpöydällään (hän olisi vain pyytänyt sitä siirtymään voidakseen jatkaa töitään).

Puheen kääntyminen takaisin yrtteihin ja varpuihin palauttivat myös idänhaltian ajatukset takaisin itse juomaan. Hän hymähti Yurelin pohdinnoille kurottaessaan laskemaan kuppinsa tarjottimelle, vastoin tapojaan santsaamatta.
Olen kuullut variksenmarjojen olevan terveellisiä, mutta huumaavasta vaikutuksesta en osaa sanoa. Tutkin vuosia sitten flooraa hieman enemmän, kenties muistiinpanoistani löytyy jotain silkkaa arvailua hyödyllisempää. Hän piti pienen tauon, jonka aikana hän kohotti toista kulmaansa kakkusestaan nautiskelevalle velholle hieman epävarmana siitä, viittasiko mielihyvän osoitus leipomukseen, teehen, vai molempiin.
Mitä nimiin tulee, en olisi siitä kovinkaan huolissani. Asiakkaiden ei tarvitse tietää jokaista ainesosaa, ja heillä on jo omat odotuksensa näiden isännän lupaamien pikku lisäysten suhteen. Entä sitten, jos käytämmekin variksenmarjaa tai ajuruohoa? Kutsutaan niitä kastehelmiksi yksisarvisen sarvesta tai nymfin nauruksi, ei se niitä pahenna.
Lam veti väristen henkeä yrittäessään pitää ajatuksensa ja nykivän kehonsa kasassa saadakseen käsiteltyä arveluttavan juomapyynnön loppuun. Hänen mielensä tuntui epämukavan venytetyltä aivoitusten pyrkiessä singahtamaan kukin taholleen, ja hänen joutui tarttumaan toiseen kyynärvarteensa rauhoittaakseen kehonsa tärinää. Kahvitauko oli tullut varsin otolliseen aikaan, ja kitkerä juoma tekisi piakkoin taikansa.
En ole kuitenkaan lainkaan sitä mieltä, että tämä olisi hyvä idea, ystäväni. Etkö voisi houkutella asiakastasi kokeilemaan ensin vaarattomampia keinoja? Tietyt öljyt ja suitsukkeet ajavat hyvinkin samaan asiaan, virittäköön hän tunnelmaa niillä. Sanokoon hän asiakkaille kaiken olevan ruoan ansiota ja lisätköön annoksiin tilkkasen hunajaa makua tuomaan; he uskovat sen kyllä, unohtavat suitsukkeet ja uskovat tarjoilujen lähentäneen heitä. Yksinkertainen temppu mielelle, lopputulos on sama, ja riskejä on huomattavasti vähemmän. Voi kun hän ei vaatisi lemmenjuomaa! En lainkaan pidä siitä ajatuksesta.


¤¤ Ja eikun uudestaan viestiä. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 04 Heinä 2012, 08:32

Yurel M. Folkriver

Pikkuinen yskähdys ja heleä puna levisi kääpiömaagin kasvoille kun Lamenderlyn ehdotti seuraavalle nymfinetsintäreissulle hieman enemmän romantiikkaa mukaan. Se ei aivan ollut Yurelin vahvinta alaa ja mikäli tämä koskaan olisi rakastunut, olisi varmasti rakkausrohdon kehittelykin vähemmän mahdoton tehtävä kuin hempeily ja romanttiset eleet. Kyllä Yurel tiesi että naiset pitivät kun heille antoi kukkia tai lahjoja, mutta faktoista pidemmälle Yurelista ei oikein ollut menemään. Mitä sanoa kukkia ojennettaessa? Kaikki naisten luritukset kuulostivat niin nöyryyttäviltä ettei Yurel voisi niitä kurkustaan päästää. Esimerkiksi kuka keksi moisen naurettavuuden että joku voisi muka hakea kuun taivaalta rakkaimmalleen? Vaikka Yurel ei ollut tähtitieteilijä hän tiesi sen olevan loogisesti aivan mahdotonta ja siksi kamalaa kukkua. Ehkä joitakin rakastuneita hölmöjä hämäsi kuun koko maasta katsellen, se näytti juuri sopivasti syliin sopivalta jos tuonne ylös vain pääsisi. Yurel tuhahti itsekseen kadottaen punan kasvoiltaan ja kiirehtien aiheesta toiseen.

Yurel naureskeli partaansa kuvitellessaan succubusta viettelemässä hänen kolleegaansa. Viettelijätärhän siinä häviäisi kyseenalaistamatta! Näitä ajatuksia ei kuitenkaan tuotu ilmoille, sillä Yurel ei tahtonut pahoittaa ystävänsä mieltä. "Emme taida tosiaan olla kummoisia nekromanian hallitsijoita, ehkä parampi kaikille jos emme sitten sotkeennu siihen vaan jätämme ammattilaisille", Yurel naureskeli vaikka tunsi kyllä yhtälailla tiedonnälkää ja uteliaisuutta vieraan ulottuvuuden olennoille kuten Lamenderlynkin.

Muistiinpanoista saattoi hyvinkin löytyä jotain käyttökelpoista joten Yurel halusi kyllä päästä vilkaisemaan niitä myöhemmin. Kääpiö mutusteli suutaan tyhjäksi pullasta ja samalla oli pohtivan näköinen kuunnellessaan ystäväisensä selitystä tavallisten yrttien nimien muuntelusta. Samalla resepti pysyisi salaisempana eikä kuka tahansa tunari alkemisti voisi yrittää valmistusta. Kiinnostunut nyökyttely sai riittää vastaukseksi pienen suun vieläkin jauhaessa.
Yurel sai juuri nielaistua loput leivonnaisesta kun palautti haahuilevan katseensa puhumaan alkaneeseen Lamenderlyniin. Toinen ilmaisi yhä huoltaan aineen valmistamista kohtaan ja Yurel ymmärsi kyllä alkemistina huolen hyvin. Aina oli vaara että jotain niinkin voimakasta kuin rakkautta käytettäisiin väärin. Rakkaus oli asia jota ei voinut luoda kepulikonstein ja siihen ei pitäisi sekaantua. Silti Yurelia kuumotti idea täydellisen toimivan lemmenjuoman valmistukseen, ihan vain kokeena itselleen että onnistuisiko siinä. Jos joku alkemistiparka oli aikanaan onnistunut valmistamaan lemmenjuomaa, oli resepti myöhemmin tuhottu joko alkemistin omasta toimestaan tai vihaisen väkijoukon, pahimmillaan joka kuninkaallisen kaartin kädestä. Reseptin olemattomuus teki lemmenjuoman kehittelystä hidasta ja tuskaista sillä jokaisen alkemistin piti keksi juoman ainesosat itse.
"Vaan mitä jos!" Yurel hihkaisi selvästi idean saaneena, "Mitä jos, en antaisikaan miehelle oikeastaan toimivaa lemmenjuomaa, vaan vaaleanpunaisella sävytettyä hunaja-mesi-vettä?" Yurel kaiveli toisella kädellään kaavustaan muistikirjasta ja toisella suki partaansa kovin tohkeissaan. Silmät liikkuivat kun olisivat lukeneet ilmassa leijuvaa teksiä. "Liemen maku ja ulkoinen olemus vastaisivat taatusti jokaisen kuvitelmaa lemmenjuomasta ja mikäli usko olisi riittävän vahva ehkä se tosiaan myös menisi lemmenjuomasta, mutta silti väärinkäytön pelkoa ei olisi. Suitsukkeita ja öljyjä voisin muuten vain suositella sopivana lisänä, niin ehkä niistä saisi toivottua potkua." Yurel selosti toiminta suunnitelmaansa joka oli aivan simppelin nerokas. En kyllä kehtaa pyytää mieheltä rahaa lumejuomaa vastaan, Yurel vielä tuumi itsekseen ja teki näin ollen itselleen valmiin sopimuksen siitä ettei laskuttaisi miekkosta.
Kun Yurel kirjasi kaiken ylös ja leveästi hymyillen palasi tieteen ihmeellisestä maailmasta tämä katsoi taas kolleegaansa ja huomasi nyt toisen hassun liikehdinnän. "Olethan kunnossa? Toinen kupillinen kahvia ehkäpä?"
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 08 Heinä 2012, 13:25

Idänhaltia kallisti päätään kääpiövelhon kertoessa suunnitelmansa, muttei näyttänyt juuri aiempaa ilahtuneemmalta kuullessaan lumejuomavaihtoehdosta. Hän nosti toista kättään varoittavasti.
Olet oikeassa, että tämä vaihtoehto on turvallinen, mutta pystytkö huijaamaan asiakastasi? On itse päätettävissäsi, kerrotko hänelle, että kyseessä on valejuoma, mutta lemmenjuomana et voi sitä hänelle myydä, etkä pyytää siitä täyttä hintaa. Velho oli toki aivan riittävän nokkela tajutakseen niin yksinkertaisen asian itsekin. En kuitenkaan keksi parempaakaan vaihtoehtoa, mikäli hän todella haluaa nimenomaan lemmenjuomaa. On kuitenkin paras yrittää vakuuttaa hänet lumeliemen ja suitsukkeiden tehosta ja saada hänet tyytymään tähän vaihtoehtoon, ennen kuin hän etsii pahaa-aavistamattomien hyvinvoinnista vähemmän kiinnostuneen liemenkeittäjän taikomaan itselleen sitä petollista litkua.
Niistä vaihtoehdoista Lamenderlyn olisi mieluimmin antanut Yurelin raapia harmittomista aineksista kasaan jotain lemmenjuoman tapaista kuin katsonut majatalonisännän lunastavan myrkyllisen voimakkaan vaihtoehdon tuntemattomalta liemimestarilta, jonka aikeista ei ollut mitään takeita.
Mikäli lemmenjuomaa onnistut kuitenkin valmistamaan, suosittelen valitsemaan huolellisesti kenet pyydät sitä maistamaan, hän jatkoi virnistäen. Yleensä puollan tutkijan itsensä uhrautumista, mutta mikäli juoma toimii liiankin hyvin, kuinka voimme luottaa, että hullaantunut riimumestarimme kykenee pilvilinnoiltaan keittelemään vastalientä?
Yhdessä vinksahtaneessa hovin tiedemiehessä oli jo tarpeeksi, kaksi olisi ollut jo liikaa, vaikka toinen olisikin seonnut ihastuksesta eikä myrkyistä.
Myös minut voit jättää ulos listaltasi, Lam lisäsi hetken mietittyään. Olen liian vanha laukkaamaan nuorten perässä.

Jokatieteenalanhöylä huitaisi vähättelevästi kädellään kääpiön tarjoukselle.
Ei, ei tällä kertaa. Hieman myöhemmin. Hän nousi seisomaan ja sieppasi kahvipannun mukaansa. Kahvi oli kallista, eikä sitä sopinut heittää hukkaan. Jossain hänen huoneensa syövereissä ajelehti kaksi muutakin kahvipannua kaikkien niiden muistiinpanojen alla, jotka olivat maanneet työhuoneen lattialla niin pitkään että olivat jo muuttumassa osaksi sen rakenteita. Kovin moni ei kuitenkaan uskaltautunut hullun haltian kammioon hakemaan astioita takaisin, joten pannut olivat saaneet jäädä sinne missä olivatkin, kenties asuinsijoiksi niille pienille elämänmuodoille jotka syntyivät, kun liikaa sanoja ja ideoita kasaantui vartioimatta yhteen paikkaan.
Haluatko pitää kiinni hunajavesiaatteestasi, vai katsoisimmeko mitä muistiinpanoillani on tarjottavana? Hän viittasi pannua pitelemättömällä kädellään lyhyeen portaikkoon muutaman askeleen päässä. Hänen työhuoneensa ja asumuksensa sijaitsi ylemmän käytävän päässä, missä hänellä oli sopivasti omaa rauhaa sekä helppo pääsy kirjastoon ja suurelle parvekkeelle. Ovi ei ollut koskaan lukossa; maalaisjärki piti kutsumattomat vieraat ulkopuolella. Lam ei uskonut Yurelin kaipaavan liiemmin opastusta huoneensa luokse, vaikka hän näkikin kääpiötä harmillisen vähän.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 06 Elo 2012, 22:26

Yurel M. Folkriver

Yleensä alkemisti mestarin ei ollut vaikea löytää itselleen koemaistajia hänen hulluimpiinkaan keitoksiinsa, sillä hänen taitonsa olivat arvostetut ja olihan se kunnia päästä niin liki mestaria. Tällä kertaa halukkaita olisi odotetusti vähemmän, mutta eiköhän sieltä joku löytyisi, vaan varovainen sai tosiaan olla. Ei koskaan voinut tietää minkälaiset väärinkäyttäjät olisivat pian ovella jos sana lemmenjuomasta pääsisi leviämään.
Yurel saattoi testata itse teoksiaan, mikäli kyseessä oli jokin harmiton aine, kuten uusi yskänlääke tai hengityksenraikastaja. Pahimmillaan Yurel oli onnistunut värjäämään oman partansa sekä saanut itsensä röyhtäilemään pinkkejä perhosten muotoisia pilviä, ei kuitenkaan mitään kohtalokasta.
Jos velholta kysyttiin, Lamenderille olisi saattanut tehdä hyvää saada vähän ihastushoitoa. Ehkä joku oikein topakka emäntä olisi saanut tuon haltian vähän enemmän raiteilleen. Toisaalta, Lamender oli kuka oli. Ja kuka tietää, ehkä tässä tapauksessa asia oli, kuten joku viisas oli joskus sanonut; hulluus ja nerous kulkevat käsi kädessä. Et voi astua toiselle tielle, koskematta toista. Älä huoli ystävä armas, en minä sinuun sitä testaa. Voit nukkua kevyin mielin, Yurel hekotti miettien yhä keksimäänsä ilmausta neroudesta ja hulluudesta.

Toinen kieltäytyi kahvista, joka oli Yurelista hieman kummallista, mutta toisen napatessa kahvipannun tiukkaan otteeseensa kääpiö saattoi huokaista helpotuksesta, sillä toinen oli kuitenkin oma itsensä ja oletettavasti ihan kunnossa. Vaikka kääpiömaagi olikin aika varma, ettei aikonut valmistaa nuorelle ruokalan avaajalle oikeaa lemmenjuomaa, kiehtoi tätä silti ajatus moisesta juomasta joten tietenkään hän ei tyrmännyt ideaa päästä tutkimaan mahdollisesti hänen projektiaan siivittäviä tietoja. Oikein mielellänihän minä, jos siitä ei ole vaivaa. Ei minulla muuta tekemistä tässä tältä seisomalta olisi kuitenkaan ollut, vastaus kuului kovin vaatimattomana yrittäen hillitä innostusta, joka oli samaa luokkaa kuin lapsosella nekkumaistiaisissa.

Matka kollegan työhuoneeseen ei onneksi ollut pitkä. Sisään asteltuaan Yurel ei voinut olla pohtimatta oliko huone vain sotkuinen vai sotkuisen järjestelmällinen, kuten hänen oma armas työhuoneensa, ainakin suurimman osan aikaa. Kääpiö ei oikein tiennyt mihin asettua, hän oli enemmän tottunut vain olemaan koko ajan liikkeessä oman tilavan aikataulunsa mukaan, mutta nyt sitten hän vain tyytyi katselemaan ympärilleen odottaen että Lam löytäisi etsimänsä tutkielmat ja ojentaisi ne Yurelille. Missäköhän se lohikäärme mahtoi olla, kääpiö mietti ja yritti silmäillen havaita jossakin makoilevaa lohikäärmettä. Lohikäärmettä ei näkynyt, mutta erään kasan alta taisi pilkottaa kahvipannu..
Nipustin
 

ViestiKirjoittaja harlekiini » 14 Elo 2012, 01:27

Kevyin mielin. Kenties Lamenderlynin nukkumista saattoi sellaisillakin sanoilla kuvailla, miehen yleisin nukahtamistapa kun sattui olemaan projektinsa ääreen sammuminen ja selkä kipeänä herääminen. Murehtimiset eivät kuuluneet hänen rituaaleihinsa. Idänhaltia taittoi taivalta yhtä kevyin askelin kuin hänen mielialansakin oli, joskin vähän matkaa kuljettuaan hänen tasaiset askeleensa alkoivat murtua epätahtiin, jotka hänelle ominaisen epäsäännöllisesti pitenivät liuuiksi. Pehmeästä villasta neulotut sukat luistivat moitteettomasti sileällä kivellä. Askel, askel, askel, liuku. Askel. Askel, askel askel liuuuuku.
Ei siitä vaivaa ole, hän vastasi. Ei hän muuten olisi sitä ehdottanutkaan. Lam ei kuulunut niihin, jotka varjelivat työhuoneensa ja tutkimustensa sisältöjä henkensä uhalla, mutta entisen opettajan käsitys järjestelmällisyydestä oli syy siihen, miksi kovin moni ei päässyt hänen muistiinpanoihinsa tutustumaan. Uteliaat harvemmin vaivautuivat etsimään.

Käytöltään harvemmansorttiseksi jäämisestään huolimatta ovi aukeni helposti ja kahvan kalahdusta lukuun ottamatta äänettömästi, päästäen kaksikon sisään tilavaan työhuoneeseen. Oven avaamisesta koituva tuulahdus pyyhkäisi muutamia papereita liikkeelle pitkin lattiaa, joka oli tasaisen harmaata kiveä kaikkialta muualta paitsi yhdestä nurkasta, mistä myös seinät olivat hieman mustuneet. Huoneessa aiemmin työskennelleet alkemistit olivat jättäneet pysyvät jälkensä. Idänhaltia väisteli niin tottuneesti huonekaluja ja kirja- ja pergamenttipinoja ettei tuntunut edes huomaavan niitä, ja asetti kahvipannun pienelle pöydälle huoneen keskivaiheilla seisovan sohvan vierelle. Muutama ripeämpi harppaus vei parrakkaan haltian tutkimaan seinustan hyllykköjä, osoittelemaan sille kasattuja muistiinpanoja ja mutisemaan itsekseen. Hän jätti lähes korostellun tarkasti huomioitta osapuilleen käsivarren mittaisen puisen rakennelman seinähyllyllä hieman kauempana. Mallin suomut olivat limittäin kuin kävyllä, kaula kaartunut ja ohuet, liikuteltavat paperisiivet puoliksi levitetyt. Avonainen kita oli täynnä pienenpieniä puisia hampaita, joiden kaivertamisessa oli kulunut kuunkierto jos toinenkin. Tällä kertaa lohikäärme oli kuitenkin vaiti.
Katsotaanpastäällä olevat taitavat olla teeman mukaanja osittain kiinnostavuudenkin, uskoisinkyllä, tämä on luontohyllyhmmtäällä päin olivat kasvitpuut, pensaat jatässä, yrtit ja rohdoskasvit. Hän kumartui tarkastelemaan ristikkohyllyn vinoneliön muotoisiin aukkoihin tungettuja pergamentteja keskivaiheen oikealta puolelta. Tiesin että nämäkin olisi pitänyt lajitella käyttötarkoituksen mukaan, mutta luulin erottelun myrkyllisiin ja terveellisiin riittävän. Minkäs teet.
Lam keräsi syliinsä lukuisia pergamentteja ja kauhaisi viereisen lipaston päältä toiseen kainaloonsa kaksi kirjaa, joista toisesta solahti irtonainen paperi ja toinen oli kaksi kertaa todellista sivumääräänsä paksumpi vanhan opettajan lisäämien huomioiden ja näytteiden tähden.

Lam palasi takaisin sohvan luokse, kippasi saaliinsa matalalle pöydälle sen edessä ja istuuduttuaan mukavasti alkoi henkisen tilansa ja fyysisen vapinansa huomioon ottaen yllättäen vikkelästi selailla läpi enemmän tai vähemmän kellastuneita pergamentteja. Hylätyt päätyivät pinoon pöydän toiseen laitaan, potentiaaliset lähemmäs Yurelia. Jälkimmäisiä ei ollut paljon.
Tästä ei ole hyötyä..eiei tästäkään..tästä kenties, jos hän haluaa parantaa samalla hammassäryn...anisruoho, tämä voisi tepsiäbelladonna, miksi ei? Vaarallinen tosin, hyvin vaarallinen väärin käytettynä, mitäköhän se tekee tässä pinossarosmariini voisi toimia öljynä, mutta en tiedä ruoassakärsämöstä en osaa sanoa, en ole maininnut siitä mitään Haltian kapeat kulmat kurtistelivat ajatusten tahtiin hänen nakellessaan läpikäymiään muistiinpanoja yhdestä pinosta toiseen. Lopulta hän mumisten hylkäsi irtonaiset pergamentit ja kiskoi kirjoista paksumman lähemmäs itseään.
Tämän on kirjoittanut mestari Altorno jo ennen minun aikaani. Opin häneltä paljon, mutta minun on myönnettävä, että perehdyttyäni kasveihin tarkemmin vuosien aikana olisin minä voinut kenties laajentaa hänen tietämystään. Älä käsitä minua väärin, hän säästi minut paljolta etsimiseltä havaintojensa perusteella ja oli selvästi aikansa merkittävimpiä tutkijoita, enkä voi kuin ihailla häntä. Nykyään tiedämme kuitenkin vähän enemmän... Vaan katsotaan, tuntisiko hän nämä asiat paremmin.

Haeskelun lomassa idänhaltian ääni ja olemus olivat muuttuneet. Hänen kätensä tärisivät yhä ja hän vaihtoi asentoaan usein, mutta hänen katseensa oli maanisen pälyilemisen sijasta keskittynyt hänen edessään oleviin papereihin. Hänen äänensä oli yhtä rauhallinen kuin aina ennenkin, vaan nyt hänen puheensa ei lähtenyt harhailemaan ajatusten perässä kuten se niin usein teki. Syventyneenä vanhoihin tutkimuksiin hän oli hetken aikaa se nero, joka oli älyllään ansainnut työpaikan hovissa. Tervejärkisyyden harso oli kuitenkin häilyvä.
Lam kohotti katseensa kääpiöön ja huitaisi epämääräisesti toisella kädellään.
Onhan tässä asiaa, ja epäilyksettä yrtteihin perehtynyt henkilö saisi näistä hyödynnettyä niiden afrodisiakaominaisuudet. Vaan pelkäänpä, ettei minun tiedoillani kerrota, millä menetelmällä näistä kasveista lemmenjuoma on mahdollista uuttaa. Toinen huitaisu, tällä kertaa Yurelille sysättyjen muistiinpanojen suuntaan. Voit viedä mukanasi mitä tarvitset, ja toivon, että niistä on sinulle hyötyä. Lähetä joku tuomaan ne takaisin joskus. Milloin, sillä ei ole niin väliä, en usko tarvitsevani niitä.
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Nipustin » 20 Loka 2012, 18:36

Yurel M. Folkriver

Heidän päästyään ovelta eteenpäin Yurel joutui ihailemaan hänen haltiaystävänsä ketteryyttä. Kääpiö ei varmasti koskaan pääsisi haltian tasolle refleksien terävyydessä, notkeudessa tai ketteryydessä, mutta vielä vähemmän hieman pullea alkemisti kääpiö onnistui lyllertää huoneen omistajan perässä. Tahattomasti Yurel onnistui muun muassa töytäisemään muuan kirjapinoa niiin että pinosta tipahti muutamia opusksia lattialla. Nolostuneen maagi mutisi anteeksipyynnön partansa seasta, vaikkei haltia juurikaan eteenpäin taiteillessaan vaikuttanut huomioivan Yurelin liikkeitä.

Hymy kohosi vanhuksen kasvoille kun tämä näki seinähyllyllä oleskelevan puisen lohikäärmeen. Se oli oikein taidokkasta käsityötä vaikke Yurelilla juurikaan sellaisella silmää ollut. Vai sinä se täällä aiheutat hämminkiä ja yleistä hämmennystä, Hän hymäili itselleen ja "eksyi" haltian vanavedestä mennäkseen katsomaan käärmettä lähempää.
Kun Lamenderlyn alkoi puhua Yurel palasi kiireesti - niin kiireesti kun kääpiö siinä sekamelskassa vain saattoi - lohikäärmettä tutkimasta ystävänsä tykö. Aivan kun olisi siinä koko ajan tököttänyt. Lam pinosi syliinsä ison kasan pergamentin palasia ja tempaisi mukaansa vielä pari kirjaakin. Sitten lähdettiin taas pujottelemaan sokkeloon - kuten Yurel huonetta mielellään kuvailisi.

Sohvan luona Lam kumosi löytämänsä tarpeet sohvapöydälle ja alkoi muodostaa niistä pinoja. Yurel istuutui myös sohvalle ja katsoi vauhtia jolla toinen vilkaisi pergamentin sisällön ja sitten joko hylkäsi - jota tapahtui melkein jokaisen kohdalla - tai hyväksyi sen.
Hyväksyt päätyivät aivan Yurelin eteen, joka alkoi samantien silmäillä niitä lävitse. "Aivan, niin, niin... En minäkään välitä rosmariinista..." Kääpiö mutisi samalla kolleegalleen jotain tämän puheiden seuraksi.
Kun pergamentti pino hyljättiin tarttui hopeahiuksinen haltia siihen paksuun kirjaan joka pullisteli lisämerkintöjen määrästä. Yurel nosti katseensa pergamenteista ja kuunteli ihan ajatuksen kanssa mitä Lamilla oli kirjasta sanottavanaan. Yurelista tuntui että hän oli kuullut puhuttavan kyseisestä opettajasta joskus aijemminkin vaikkei asianyhteydet tulleetkaan selvinä mieleen juuri sillä hetkellä.
"Aivan. Hänellä oli varmasti paljon mielenkiintoisia havaintoja ja aikanaan ne olivat varmasti hyvin arvostettuja", Hän sanoi nyökytellen ja samalla vieden ajatuksissaan kätensä sukimaan partaansa. Kun Lam sitten syventyi tutkailemaan kirjaa Yurel yritti myös kurottautua mahdollisimman pitkäksi että myös näkisi silmäillä sivuja. Kaikki merkinnät olivat kyllä todellakin asiantuntijoiden alaa, mutta kyllä hän sen verran saattoi luottaa omiin taitoihinsa, että uskoi saavansa kirjasta jotain hyödyllistä irti.

Yurel saisi kuulema viedä mukanaan minkä katsoi tarpeelliseksi joten kääpiö kiitti kohteliaasti ja keräsi syliinsä pöydältä valitsemiaan pergamentteja. "Entä kirja? Voisinka saada sitä lainaan?" Yurel kysyi ohimennen ja katsoi samalla ympärilleen työhuoneessa, "Ja jos vain tahdot, voisin kyllä opettaa sinulle muutaman yksin kertaisen siivousloitsun..." Kääpiö yritti sanoa jälkimmäisen mahdollisimman arvostelemattomasti ja ystävällisesti, muttei vain yksinkertaisesti voinut jättää sitä sanomattakaan.

Yurelin vielä katsastellessa viimeisiä pöydälle jääneitä hyväksyt-pinossa olleita pergamentteja, miettien kuumeisesti pitäisikö nekin hamstrata mukaan vaikkei niistä ehkä tässä kyseisessä tapauksessa olisikaan apua, joku kopautti Lamin työhuoneen oveen ja ilmestyi ovensuuhun. "Yurel, sinua kaivattaisiin tornillasi, pyysivät välittämään sinulle viestin", kohtuu nuori haltia ilmoitti. "Aaa, tosiaan pitäähän minun työni hoitaa!" Yurel huudahti ja nappasi viimeisetkin palaset pöydältä ja pyysi viestinviejää kipaisemaan paikalle jonkun palvelijan joka voisi ottaa kääpiön kasan kantaakseen. Saatuaan myönteisen vastauksen Yurel käännähti Lamin puoleen. "Tämän on ollut varsin miellyttävä tapaaminen, näistä on minulle varmasti apua! Pahastuisitko jos jättäisin nämä odottelemaan palvelijaa johonkin tähän ja lähtisin itse jo tornilleni?"

//Suuret pahoittelut kamalasta epäaktiivisuudestani ja pidempi selitys sille löytyy tuosta allekirjoituksesta ja kiitokset kärsivällisyydestä ja olet jaksanut odotella vastausta:)//
Nipustin
 

Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron