Taikatemppuja


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 4:21

Aran, Art, Lily, Tomtom

Art seurasi katseellaan kun Elisa siivosi tavarat ja tuli Tomtomin viereen, hän ei keskittynyt mihinkään muuhun kuin Elisaan, yrittäen yhdistää tämän johonkuhun.. pituus, ääni, sukupuoli.. mahdollisuuksia oli tuhansia, mutta silti Art tuntsi että joku aivan tuttu voisi olla lähellä Elisaa.
'Aran, katso tyttöä.. hänessä on jotain tuttua, hänen äänessään ainakin' Art sanoi Aranille telepaattisesti ja Aran siirsi katseensa hymyilevästä Tomtomista Elisaan.
"Mikä hänen nimensä olikaan?" Aran kysyi katsoen Elisaa.
"Elisa" Tomtom vastasi mutkattomasti ja hymyili yhä.
"Mistä hän tulee?" Aran jatkoi kysyelemistä.
"Meren toiselta puolelta, otin hänet mukaani kun hän menetti vanhempansa" Tomtom selitti ja hänen hymynsä hyytyi hieman, epäilivätkö nämä jotakin?
'saatat olla oikeassa tai sitten väärässä.. mutta pidä häntä silmällä' Aran sanoi Artille ja nousi ylös.

"Minun täytyy nyt käydä hoitamassa asioita, mutta Art pitää teille seuraa.. toivottavasti ette lähde vielä tämän päivän aikan?" Aran sanoi kävellessään Tomtomin luo.
"voi kuule, meillä riittää aikaa vaikka muille jakaa ja jos kerran tarjoat niin mikäs siinä!" Tomtom sanoi hymyillen.
"Mukava kuulla.. nyt jos suotte anteeksi" Aran sanoi vilkaisi Lilyä ja poistui paikalta.
Tomtom käveli Lilyn viereen istumaan, vaikka hän olikin energinen, tarvitsi hän myös lepoa. Tomtom hieroi polviaan ja katseli kun muutama pupu hyppeli takaisin heidän luokseen, hänen jalkojensa juureen. Tomtom nosti yhden valkoisen pupun käsiinsä ja antoi sen Lilyn syliin.
"Sinä voit pitää sen, minulla riittää noitakin tuholaisia" Tomtom sanoi hymyillen katsellessan kun Lily silitteli pientä pupua.. joka juuri pisteli poskeensa sen valkoisen ruusin, jonka Tomtom oli antanut Lilylle.
"onko sillä nimeä?" Lily kysyi silittäen pupun leukaa.
"Ei ole, ei."
"Sille täytyy antaa nimi" Lily sanoi ja alkoi miettimään.
"Miten olisii--" Tomtom aloitti mutta Art keskeytti hänet.
"Ophelia!" Art sanoi kokiessaan AHAAA elämyksen.
"Ophleia? On minulla ikävä häntä, mutta onko se nyt sopiva nimi pupulle.. toisaalta kyllä suloinen ajatus" Lily sanoi vilkaisten olkansa yli Arttiin, joka oli hetken aikaa pihalla mitä tapahtui.
"Juu! Vallan mainio nimi!" Tomtom sanoi tähän väliin.
"no.. kai se sitten pupulle käy" Lily sanoi nyt silitellen Opheliaksi ristittyä pupua.

Art tajusi vasta nyt mihin väliin oli hihkaissut oivalluksensa siitä, kuka Elisa saattoi olla... ja lopputuloksena oli Ophelia niminen pupu. Art vilkaisi Elisaa ja nojautui hieman eteenpäin.
"Kerroppa Elisa, uskotko jumalaan?" Art kysyi hymyillen erittäin epäilyttävästi.
Tomtom siirsi katseensa Op.. Elisaan ja jäi odottamaan tämän vastausta.

// jos pysyttäis näis lyhyissä ropetuksissa vähän aikaa :'DD //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 5:13

Ophelia

Ophelia katsahti Araniin tämän kysyessä mikä Ophelian, nyt siis Elisan nimi olikaan ja Tomtom vastasi sen myöskin olevan Elisa. Sitten Aran jatkoi kyselyänsä ja Tomtom vastaili. Hän oli Elisa, hän tulee toisesta valtakunnasta, hän lähti Tomoderuwixen matkaan kun hänen vanhempansa kuolivat palossa- Ophelia kertasi tarinaa mielessään... Mutta, miksi nämä kysyivät? Ei kai nämä epäilleet häntä jo nyt?
Ophelian hymykin oli nyt hyytynyt, hänen kannattaisi ehkä keskittyä enempää nyt näyttelemiseen, vaikka se tuntuikin siltä että valehtelisi Lilylle.

Sitten Aran nousi ylös, ilmoitti että tällä olisi asioita vielä hoidettavanaan ja joutuisi siis poistumaan, mutta Arathet jäisi heidän seurakseen... Tomoderuwix oli aikaisemmin sanonut että Aran pitäisi heitä vieraanaan vaikka kuinka kauan, selliasen kuvan Ophelia oli tämän puheista saanut ja nyt sekin toditautui todeksi, heillä ei siis ollut kiire lähteä... Mutta, se tarkoitti että Ophelian piti takertua rooliinsa yhä tiukemmin, sillä alkoi tuntumaan että häntä jo epäiltiin ja se, että he olisivat kauemmin tarkoitti myöskin sitä että hän esittäisi myös kauemmin.
Tomtom käveli Lilyn viereen istumaan ja taas tämä antoi kuvan energisen itsensä sijaan taas väsyneen vanhuksen onka polvia kolotti.
Ophelia katsoi Lilyä, vilkaisi sivusilmällä myöskin Arathetiä ja huomasi tämän kiinnittävän huomiota häneen turhankin paljon... Ophelian ajatus kuitenkin herpaantui huomatessaan parin pienen pupun rynnistelevän hänen ohitsensa Tomoderuwixen luokse ja Tomtom nostikin niistä yhden ja ojensi sen Lilylle.

Ophelia hymyili nähdessään pienen valkoisen kanin Lilyn sylissä ja kuinka Lily sitä silitti vaikka se pistikin poskeensa Tomoderuwixen aikaisemmin antaman valkoisen ruusun. Tomtom antoi Lilyn pitää tämän 'tuholaisen' ja Lily kysyi kanin mahdollista nimeä jota sillä ei ollut.
Opheliakin alkoi mielessään, ihan huviksensa keksimään mahdollista nimeä tuolle pienelle kanille, mutta katsahti sitten Tomtomiin jolla oli kai jotain jo mielessään ja sitten Ophelia oli saada sydänkohtauksen!
Ophelia katsahti nopeasti Artiin, tämä olisi sanonut hänen nimensä ääneen muitta mutkitta! Mitä se tarkoitti? Ehdottiko tämä pupun nimeksi Opheliaa vai oliko Arathet hoksannut kuka Elisa todellisuudessa oli!?
'Au~au~au...' Ophelia vikisi hiljaa mielessään ja katsahti tässä välissä Lilyyn joka ainakin oli käsittänyt että Art oli tarkoittanut sen nimi ehdokkaaksi.
Tältä kai Blackistäkin oli suunnilleen tuntunut... Sai katsoa muttei puhua saatika paljastua, tavallaan iän ikuista varjoissa pysyttelemistä kuten Blackin oli joutunut pysyttelemään ettei olisi kiintynyt kehenkään, joutuen kokemaan kumminkin tuskaa rakastuessaan prinsessaan.

Tomtom yhdistyi Artin 'nimen ehdotukseen' ja nyt Lily silittelikin Ophelian nimistä pupua. Ophelia, no siis Elisa katseli hiljaa tuota Ophelian nimistä pupua vielä hetken ja katsahti sitten Arathetiin joka oli suorastaan nojautunut eteenpäin ja kysyi nyt tältä että uskoiko tämä jumalaan... Ophelia oli hetken hiljaa ihmetellen tämän äkkinäistä ja jopa odottamatonta kysymystä. Kyllä Ophelia jumalaan uskoi, mutta Ophelia ei tiennyt Elisasta... Joutuisiko hän nyt kieltämään uskonsa sen eteen ettei paljastuisi? Eijeijeijei! Ophelia ei halunnut! Mutta jollei Ophelia kieltänyt niin epäilykset hänen suhteensa kasvaisivat. Ja tällä kertaa Ophelia ei voinut vain kuvitella puhuvansa mistään muusta jumalasta saatika luonnonhengestä paitsi omastaan... Ophelia mietti ja katsoi hiljaa Arathetiin joka kaiken lisäksi hymyili siihen suuntaan että teki tämän kiusallaan.
"Vanhempani kuolivat palossa ja kasvoni paloivat karalle... Päätelkää siitä..." Ophelia vastasi, kiertäen vastauksen, pisti Arathetin päättelemään itse että uskoiko tämä vai ei antamalla tälle kaikki mahdolliset syyt siihen miksi ei uskoisi. Kuulostaen nyt myös mahdollisimman katkeralta, jonka oli saanut aikaan tämän hetkisestä pelosta Artia kohtaan ja sitä että paljastuisi.
"Miksi haluatte tietää?" Ophelia lisäsi pian, nyt oli Artin aika antaa syy kysymykseensä... Eiväthän haltijat ihmisten jumalaan uskoneet.

//KÄY!!<3333//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 5:39

Art, Lily, Tomtom

Tomtom huokaisi huomaamattomasti kuulutaan Ophelian, tässä tapauksessa Elisan, vastauksen. Se oli suorastaan neroa! Tosin nyt oli Artin vuoro vastata. Lily katsahti Arttiin, kun tämä suoristautui ja käveli penkin takaa hänen vierelleen katsellen yhä Elisaa.
"Kuninkaan neuvonantajana, velvollisuuksiini kuuluu tarkkailla jokaista joka on jotenkin tekemisissä kuninkaan kanssa.." Art vastasi epäsuorasit, olisihan hän voinut vastata myös 'kunhan kysyin', mutta se ei olisi mennyt läpi.
Tosin.. Arttia epäilytti yhä, tämä tyttö oli tuosta vain lähtenyt Tomtomin mukaan, joka ei todellakaan ollut mitään parasta seuraa naisille. Lily ihmetteli Artin käytöstä, ensin hän oli lähes huutanut Ophelian nimen ja nyt kyseli Elisalta tämän uskomuksista.. ellei sitten.

"Heeei..." Lily aloitti saaden Artin kääntämään katseensa Lilyyn "Et kai luule että Elisa olisi Ophelia? hah, sinä olet outo Art, mitä Ophelia täälä tekisi taikurin kanssa, jota hän tuskin tuntee.. tunnetteko te papitar Ophelian?" Lily sanoi ja käänyti kohti Tomtomia kysyvästi.
"en, mutta kuullut olen.."
"Mutta tunnette Blackin" Art huomautti.
Tomtomille ei ollut yllätys että Art tiesi hänen tuntevan Blackin, olivathan nämä samaa kansaa.
"Tavallaan juu, tosin en ole nähnyt häntä sitten sen jälkeen kun lähdin matkalleni.. ja silloin hän oli vielä nuori mies" Tomtom sanoi naurahtaen.
"Tunnet Blackin?" Lily kiinnostui heti asiasta ja oli innostuksissaan halata pupun kuoliaaksi.
"Hans oli minun oppilaani aikoinaan, mutta empä sen kummemmin ole häntä nähnyt.. kuulin tuossa vähän aika sitten että hän on elossa, luulin hänenkin kuolleen muiden mukana.. mutta elämä yllätti jälleen" Tomtom sanoi pyöritellen jälleen partaansa.
Lily hymyili, vihdoinkin joku kenen kanssa hänellä oli jotain yhteistä! Nämä molemmat tunsivat Blackin, tosin Lily ei osannut sanoa kumpi heistä tunsi hänet paremmin, mutta silti!

"Ota maskisi pois" Art sanoi Elisalle vaihtaen puheen aihetta.
"mitä?! Et ole tosissasi, jos hänen kasvonsa ovat palaneet niin tuskin hän niitä haluaa näyttää" Lily sanoi pidellen pupusta kiinni kuin hukkuva oljenkorresta.. pupu tosin vähät välitti vaikka sitä halattiin.
"Ota maskisi pois" Art toisiti käskynsä.
"Art--"
"Olen kuninkaan neuvonantaja ja koska Aran ei juuri nyt ole täällä, minä olen se jolla on eniten valtaa" Art sanoi vilkaisten Lilyyn.
Tomtom ei sanonut mitään, Art oli oikeassa, he olivat vain vieraita joilla ei ollut mitään valtaa.
"Joten.. riisu maskisi Elisa" Art sanoi kääntäen päänsä takaisin kohti Elisaa.

// <33 //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 6:25

Ophelia

Ophelia seisoi hiljaa, sydän tykyttäen tuhatta ja sataa Artin vastatessa jotain, hiukan perätöntä... Neuvonantajana Artin kyllä kuuluikin näin tehdä, mutta ei koskaan näin pitkälle että hyökkää heti niskaan kun tällä on vain pieni, hyvin ohut epäilys toisesta, Elisahan olisi voinut olla kuka tahansa katsottuna siihen kuinka pitkä oli ja kumpaa sukupuolta oli.
Ophelia katsahti Artista nyt Lilyyn joka osui lähemmäksi kuin itse arvasikaan. Ophelia olisi täällä taikurin kanssa pelastamassa Lilyä tietenkin! Ophelian katse tosin kulki nyt pitkin maanrajaa Lilyn kyseässä Tomtomilta, että tunsiko tämä hänet, siis papitar Ophelian ja Tomoderuwix tietenkin vastasi ettei tuntisi, mutta oli kuulemma kuullut tästä.

Sitten Art mainitsi Blackin? No, olivathan nämä samaa kansaa, mutta Ophelia ei ollut ollenkaan tietoinen siitä että Art tiesi tästä... Tomtom myönsi tuntevansa tämän, mutta väitti ettei olisi tätä nähnyt moniin vuosiin sen jälkeen kun oli matkoille lähtenyt. Tästäkös Lily innostui ja Ophelia ei ihmetellyt yhtään miksi, kyllä Opheliakin oli ollut asiasta kiinnostunut ja Tomoderuwix selittikin nyt saman Lilylle mitä Black/Tomtom oli Ophelialle aikaisemmin kertonut. Lily hymyili tästä, mutta tällä kertaa Lilynkään hymy ei saanut Opheliaa hymyilemään, Art oli yhä kiinni hänen niskassaan!

Ophelian pää käännähti nopeasti Lilystä ja Tomtomista taas Arathetiin, oliko tämä tosissaan!? Ophelian sydän oli pysähtyä tämän käskiessä tätä riisumaan maskinsa! Lilykin parahti, tosin luullen että maskin takaa todellakin löytyisi palaneet kasvot, mutta ihan kummin vain, Ophelia ei halunnut kasvojansa Artille näyttää vaikkei kasvojansa hävennytkään.
Art toisti jälleen käskynsä ja Lily yritti puolustaa, mutta Art keskeytti, alkoi selittämään olevansa se jolla enemmän valtaa oli mikä tas oli totta, mutta mikä tapa tämä oli vierasta kohdella?
"E-En! En minä voi!" Ophelia parkaisi pelosta myös omana itsenään, kun pelkäsi paljastuvansa ja asetti molemmat kätensä maskin päälle, painaen sitä yhä enemmän kasvoihinsa, valmiina pistämään hanttiin mikäli Art menisi niinkin pitkälle että yrittäisi saada sitä tältä väkisin, hän ei nyt voinut siitä luopua!
"O-Olen pahoillani! En minä voi! Olkaa kiltti, antakaa minun pitää maskini!" Ophelia esitti nyt Elisaa joka pelkäsi palaviensa kasvojen paljastumista ja peruutti pari askelta taaksepäin. Todellisuudessahan Opheliaa ei todellakaan haluttanut tätä teititellä saatika anoa tätä olemaan kiltti, tämä oli napannut Lilyn häneltä ja Blackiltä pois yhdelle suippokorvalle jolla oli soittorasioiden vierellä myöskin pakkomielle Lilyyn, näin ilkeästi sanottuna.

Ophelia katsahti tässä nopeasti myöskin Lilyä joka oli myöskin sillä kannalla että Elisa saisi maskinsa pitää ja sitten Tomoderuwixeen, eikö tämä voisi jotain tehdä? Pientä illuusiota tai jotain vastaavaa joka saisi Ophelian kasvot näyttämään palaneelta? Tai heittää Art kaiteen yli, se oli Ophelialle ihan sama tällä hetkellä! Ophelia ei velhon taidoista sen paremmin tiennyt muuta kuin että tämä teki taikatemppuja..?

//x'D shit...//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 7:15

Art, Tomtom, Lily

Lilyn kävi ihan sääliksi Elisaa, joka peitti käsillään maskinsa ja aneli Arttia. Art katsoi tätä ilmeettömästi ja tyytymättömänä ratkaisuun, tämä selvästi piilotteli jotain.. joko palaneita kasvojaan tai sitten jotain muuta.
"ota maskisi p--"
"ART! Sinä et voi olla noin ilkeä!" Lily sanoi nousten tuolilta ja astui Artin ja Elisan väliin, pidellen käsissään yhä pupua.
Art katsoi alaviistoon Lilyä joka seisoi tämän edessä, pupu käsissään ja katsoi takaisin vihaisesti. Tomtom alkoi hyräilemään omiaan penkillä, saaden kaksikon kääntään katseensa häneen.
"Arathet kuule, toivoppa jotakin muuta. Elisa raukka ei pysty edes itseään katsomaan peiliin, et voi vaatia tyttö rukalta mitään tuollaista" Tomtom sanoi noustessaan ylös.
Miksi Tomtom ei sitten loihtinut Ophelian kasvoja näyttämään palaneilta? Noh, sitten kun tulisi aika paljastaa Lilylle kuka Elisa oikeasti oli, eihän tämä välttämättä olisi uskonut jos kerran olisi nähnyt Elisan palaneet kasvot..

"Olkoon.." Art sanoi lopulta katsellen Elisaan, mutta hän ei todellakaan aikonut jättää asiaa tähän!
"Hyvä.. nyt Ophelian pitää päästä jalottelemaan.. onko linnassa pihamaata?" Lily kysyi nostaen Ophelia pupun suoraa hänen eteensä ja katseli sitä silmiin.
Pupun nenä liikkui kun se haisteli ilmaa, se näytti niin suloiselta että Lily olisi halunnut halata sen kuoliaaksi!
"onhan meillä.. seuratkaa minua" Art sanoi ja lähti kävelemään Elisan ohi kohti ovea.
"HOHOOO! Kävelylle!" Tomtom sanoi hieroen käsiään ja lähti Lilyn ja Artin perään.
Art johdatti heidät läpi käytävien, aivan uuteen paikkaan, missä Lily ei ennen ollut käynyt. Pian he saapuivat pienelle, puiselle ovelle, Art avasi sen ja samassa sisälle tulvi kirkasta valoa. Lily joutui sulkemaan silmänsä hetkeksi jotta tottuisi valoon, samalla kun astui ovesta sisään.. tai tässä tapauksessa ulos.

He olivat tulleet linnan sisäpihalle. Aukio oli suurehko, mutta silti niin pieni että sen toisen pään pysyi näkemään. Pihaa ympäröi linnan seinät ja perimmäisessä nurkassa oli korkea muuri. Pihamaa oli vehreää, siellä oli tasaisen pitkä, kirkkaan vihreä nurmi, muutama omena puu ja penkkejä, kukkia ja puskia. Lily katseli suu auki näkyä, kunnes älysi laskea rimpuilevan Ophelia pupun maahan. Pupu syöksähti saman tien kirmaamaan pitkin pihamaata, jääden välillä syömään ruohoa ja jatkoi sitten matkaa.
"hohoo, uusia paikkoja! Täällä en käynytkään viime kerralla" Tomtom sanoi katsellessaan ympärilleen.
Tomtom asteli eteenpäin katsellessaan samalla ympärlilleen ja pysähtyikin pian lähimmän penkin viereen ja istahti siihen. Lily lähti kävelemään ympäri pihaa, katsellen ympärilleen ja koitti pysytellä pupun perässä, joka vähän väliä syöksähti takaisin hänen luo ja lähti sitten juoksemaan poispäin.
"Voinen jättää teidät tänne hetkeksi.. menen katsomaan miten Aran pärjää ja ilmoitan samalla missä olette" Art sanoi Tomtomille.
"siitä vain! Emme me karkaa" Tomtom huikkasi hymyillen.
"Pitäkää silmällä prinsessaa" Art huomautti vielä ennen kuin poistui.. ja lukisi oven perässään, varmuuden vuoksi.
"ilo mielin!" Tomtom huikkasi ja siirsi katseensa prinsessaan joka kykki puskan juurella koittaen houkutella pupua pois sieltä.

// >DDDD //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 8:09

Ophelia

Ophelia oli jo menettää toivoansa siihen että Art kiltisti vain uskoisi hänen aneluihinsa, kunnes kuuli Lilyn huudahduksen ja Ophelia siirsi kätensä pois maskinsa päältä, nosti päätänsä ja näki Lilyn seisovan tämän ja Artin välissä.
Ophelia ei tietenkään voinut täältä nähdä oliko Lily vihainen vai ei, mutta päätteli sen tämän äänen sävystä ja asian yhteydestä... Ophelian olisi tehnyt mieli liimaantua Lilyyn, kuten Ophelialla tapana oli aina kun tarvitsi selkää jonka taakse piiloutua. Nytkin Ophelia oli nostamassa kättäänsä, ottaakseen Lilyn hameen helmasta kiinni kuten oli tapana, mutta pysähtyi ja veti kätensä rintansa päälle ja tunsi oman kovan sydänmenlyöntinsä, hän sai nyt tyytyä tähän.

Ophelia ei tosin katsahtanut Tomtomiin kuullessaan tämän hyräilyn kuten Lily ja Art tekivät. Hänestä tuntui jotenkin kurjalta, mutta katsahti tähän lopulta pienesti tämän sanoessa ettei Elisa voinut katsoa edes peiliin palaneiden kasvojen takia, Art ei siis voinut tältä tyttö rukalta moista vaatia. Ophelia nyökkäsi hiljaa ja selitys onneksi myös auttoi ja Art antoi asian olla, ainakin näin toistaiseksi. Ophelia ei uskonut voivansa luottaa siihen että Art antaisi asian olla, sen verran epäilyttävä tämäkin oli kun kerran oli moisia kysynytkin.
Lily myötyi ja Ophelia hetken luuli jo että Lily puhui hänestä, vaikka tarkoittikin pupua jonka kuulemma pitäisi päästä jaloittelemaan ja kysyi nyt Artilta, että oliko linnassa pihamaata.
Pupu tosiaan oli suloinen, sen verran Opheliakin näki astuessaan hieman sivulle Lilyn takaa sen nähdäkseen, mutta ei tiennyt pitäisikö tuntea itsensä imarrelluksi siitä että pupu oltiin nimetty hänen mukaansa vai uskoa että pupu olisi yhtä kuin hänen korvikkeensa.

Heillä kuulemma oli ja Ophelia lähti seuraamaan kolmikkoa viimeisenä, eli neljäntenä, pysytellen mahdollisimman kaukana Artista joka heitä ensimmäisenä opasti. Ophelia tiesi haltijoiden linnan päälle vähemmän mitä ihmisten, joten katseli nyt kaikkea mitä ohi meni kunnes he saapuivat pienelle ovelle josta valoryöppy vyöri sisään niin että Ophelian oli peitettävä maskinsa silmäaukot hetkeksi, kunnes oli taas totuttautunut.
Ophelia astui vehreälle nurmelle ja katseli ympäriinsä. Pihamaata ympäröitsi korkea muuri jonka yli oli turha yrittää päästä ellei osannut sitten hypätä hyvin korkealle. Sitten Ophelia seurasi Tomtomia jo melkein tottumuksesta ja jäi penkin viereen seisomaan ja katselemaan Lilyä joka yritti pysyä pienen pupun perässä joka sujahteli ympäriinsä kuin rasvattu salama ja palasi aina tämän jalkojen juureen.
Ophelia hätkähti Artin ääntä ja katsahti tähän tämän ilmoittaessa, että menisi käymään Aranin luona ja ilmoittamassa että he olisivat pihamaalla.
Niin ja eivät he karkaisikaan, ei vielä, ei ilman Lilyä ja sitten Art poistuikin.

Ophelia huokasi syvään helpotuksesta ja istahti penkille Tomoderuwixen viereen ja painoi kasvonsa käsiensä varaan jotka olivat taas polvien varassa.
"Se oli lähellä..." Ophelia valitti, hän oli hyvin lähellä menettää maskinsa, tosin Ophelia olisi vikitellyt vastaan viimeiseen hengenvetoon asti, siltä se ainakin tuntui.
"Lily ei epäile minua... Mutta Arathet epäilee, siitä ei ole epäilystäkään ja hänellä on hyvät mahdollisuudet saada Aran epäilemään ihan yhtä lailla."
Ophelia sanoi ja suoristi taas selkänsä ja katsoi Lilyä joka temmelsi omiaan vähän kauempana.
He saisivat siis olla vieraana? Opheliasta tuntui siltä että Art piti huolta nyt siitä että he myöskin pysyivät vieraana niin kauan kunnes saisi haluamansa, joko nähdäkseen että Elisa oikeasti olisi Ophelia tai nähdäkseen Elisan palaneet kasvot jolloin tämä saisi olla hyvinkin pahoillaan että edes epäili, tai sitten maskia maskin perään.

"Lilyllekin asia vielä kyllä paljastuu, joko täällä tai kaukana täältä, miten vain, mutta haluan tehdä sen itse. Tuntuu jo tarpeeksi kurjalta, että joudun valehtelemaan hänelle, ei olisi todellakaan mukavaa jos asia paljastuisi Artin tai kenenkään muun kautta... Olen silti kiitollinen että otit minut mukaasi, saanpahan ainakin olla lähellä häntä ja näen ettei hän itke, mutta eikö teidän ja Aranin välit ole yhtä lailla vaarassa?" Ophelia kysyi lopulta. Jos Ophelia paljastuu niin eikö Tomoderuwix olisi silloin pettänyt Aranin luottamuksen? Ophelia tiesi ettei Tomoderuwix tätä vihannut, kuten Ophelia tai Lily, tämä osasi kieltämättä kunnioitaa vanhempiaan... Ehkä vähän liikaakin.

//MWAH!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 9:04

Tomtom, Lily, Art

Tomtom kuunteli hymyillen kun Ophelia puhui. Hän katseli Lilyä joka peuhasi pupun kanssa, mutta lopulta siirsi katseensa hymyillen Opheliaan.
"tyttö kulta, Aran ei ole minulle niin rakas mitä Hans.. tai Black, miten vain. Olen tuntenut Blackin kauemmin mitä Aranin ja luulen että Aran pysyy minuun hyvissä väleissä salaisuutensa takia..." Tomtom sanoi hymyillen.
"Mikä salaisuus?" Lily kysyi, hän oli kävellyt näiden kahden luo sillä välin kun Tomtom oli puhunut ja kuuli onneksi vain viimeisen lauseen.
"Se on salaisuus tyttö kulta" Tomtom sanoi Lilylle iskien silmää. "Mihin sinä Ophelian hukkasit?" Tomtom lisäsi katsellen Lilyn ympärille kun ei nähny pupua missään.
"se meni kauemmaksi.. mutta mikä salaisuus?" Lily toisti kysymyksensä.
"Sanoinhan jo, se on salaisuus ja salaisuuksista ei puhuta.. ja uskon että Aran itse kertoo sinulle jos niin haluaa" Tomtom sanoi.

Lilyä harmitti. Hän olisi halunnut kuulla sen salaisuuden, jos se kerran oli niin suuri että se pitäisi Tomtomin ja Aranin suhteet hyvinä.. mutta kai hän siitä myöhemmin saisi kuulla, vai?
"kuulkaa.." Lily aloitti ja istui polviensa päälle näiden kahden eteen "Kuten varmaan huomasitte.. en pahemmin viihdy täälä. Voisitteko te edes viedä viestin Ophelialle ja Blackille että olen kunnossa.. ja olen tulossa kotiin heti kun voin" Lily sanoi katsellen maahan ja pyöritteli käsissään ruohonkortta.
"Itse--" Tomtom aloitti mutta lopetti lauseensa kun näki ovi avautui.
Art astui sisään.. tai ulos, sulkien oven perässään.
"Täällä taas!" Tomtom huudahti nähdessään Artin kävelevän heidän luokseen.
"Kyllä. Aran herra haluaisi näyttää teille jotain." Art sanoi pysähtyen penkin viereen ja katsoi alas maassa istuvaa Lilyä.
"jos hän viitsisi näyttää tien pois täältä niin sitten voisin innostuakkin.. mitä hän nyt haluaa?" Lily sanoi masentuneensa katsellen Tomtomin hassuja tohveleita.
"soittarasia huoneen" Art vastasi ja Tomtomin huulille levisi erittäin leveä hymy.
"ai se... hyvä on" Lily sanoi muistaessaan huoneen, josta eilen puhuttiin.
"seuratkaa taas minua" Art sanoi samalla kun Lily kömpi ylös maasta.
Tomtom hypähti alas penkiltä ja vihelsi. Valkoinen pupu hyppeli heidän luokseen, suoraan Lilyn jalkoihin ja Lily nosti sen syliinsä ja lähti seuraamaan Arttia.

Art johdatti heidät pieneen saliin josta lähti käytäviä eri suuntiin. Salissa ei ollut ketään ja se suorastaan kaikui tyhjyyttään.. pimeällä tämä paikka olisi voinut olla erittäin pelottava, mutta ei näin päivänvalossa.
"Odotetaan Aran herraa tässä, hän tulee pian" Art sanoi seistessään selkä suorana, tapansa mukaan kädet selän takana.
"Haluatko sinä pidellä Opheliaa?" Lily kysyi hymyillen Elisalta ja ojensi pupua tätä kohti.

// BUNNY!!! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 9:59

Ophelia

Ophelia käänsiö katseensa Tomoderuwixen puhuessa ja oli iloinen kuullessaan että Black olisi hänelle tärkeämpi mitä Aran ja sitten Tomoderuwix puhui jostain salaisuudesta? Ophelia hätkähti Lilyn ääneen ja katsahti nyt ylös tähän, huomaten tämän kävelleen heidän luokseen ja kuulleen vain tuon viimeisen lauseen, ainakin toivottavasti. Opheliaakin kiinnotsi mistä salaisuudesta puhuttiin ja katsoi nyt Tomtomin joka ei suostunut salaisuutta paljastamaan ja kysyi nyt, näin aihetta vaihtaen Lilyltä, että minne tämä oli kaninsa hukannut.
Ophelia katseli nyt sitten pihanurmelle ja uskoi nähneensä vilauksen valkoista joka katosi puskan taakse, se oli todellakin mennyt kauemmaksi ja liikkui niin vikkelään että ei ihme jollei Lily sitä kiinni saanut ja nyt Lily toistikin jälleen kysymyksensä, niin mikä salaisuus?

Opheliaa harmitti siinä missä Lilyäkin, mutta jätti asian sikseen. Ophelia uskoi kuulevansa sen kuitenkin sitten Lilyltä, mikäli Aran suostui tämän suuren salaisuuden Lilylle sitten paljastamaan. Sitten Lily laskeutui polvilleen ja Ophelia seurasi tätä katseellaan tämän pyytäessä kuuntelemaan... Lily olisi halunnut että Elisa ja Tomoderuwix olisivat vieneet viestiä että Lily olisi kunnossa ja että tulisi kotiin niin pian kuin voi. Opheliaa kävi Lilyä sääli, se nyt oli huomattu jo aikoja sitten ettei tämä saatika Black tai Opheliakaan täällä viihtyneet... Ja Ophelia näki että Lily oli kunnossa, ainakin päällisin puolin... Ja Lily oli todellakin menossa kotiin niin pian kuin mahdollista, siitä Ophelia oli tullut pitämään huolen sillä välin kun Black sai luvan selitellä kuninkaalle missä hän ja Lily oikein olivat...

Sitten ovi avautuikin ja Art astui ulos pihamaalle ennenkuin Tomoderuwix ehti Lilylle edes vastaamaan. Ophelia olisi pysynyt vain hiljaa, vaikka hänen olisi tehnytkin mieli jo parkaista Lilylle sen kuka oikeasti oli ja syöstä tämän syliin, mutta aijoitus olisi ollut liian riskialtis ja Arathet oli elävä todiste siitä. Tomoderuwix tervehti Artia omaan iloiseen tapaansa ja Art ilmoitti kolmikolle että Aran haluaisi näyttää heille jotakin... Ophelia taas vältti Artiin katsomista ja katsoi siis sen sijaan maassa kiukuttelevaa Lilyä joka puolestaan katseli Tomoderuwixen hassunkurisia tohveleita.
Art kertoi että kyseessä olisi eilen mainittu soittorasia huone jonka myötä Opheliankin mielenkiinto heräsi. Ophelia kuvitteli suuren huoneen jonka seiniät olivat täynnä hyllyiköitä ja joiden hyllyköt olivat täynnä toinen toistaan kauniimpia soittorasioita. Osa puisia, osa posliinisia, osa neliskanttisia ja osa pyöreitä.
Lilykin vaikutti suhteellisen kiinnostuneelta ja kömpi nyt maasta ja Opheliakin nousi penkiltä ja kuuli tämän vihellyksen, kuten myös kanikin joka pian ilmestyikin Lilyn jalkoihin ja nyt kaikki neljä lähtivät seuraamaan Artia kohti soittorasia huonetta.

He kävelivät taas pitkin käytäviä joista Ophelia ei ollut ennen kulkenut ja lopulta Art oli opastanut heidät tyhjään saliin mikä tuskin oli se kuuluisa soittorasia huone, sillä se oli aivan liian avara ja täältä lähti käytäviäkin kaikkiin mahdollisiin ilman suuntiin. Art sanoi että he odottaisivat Arania täällä ja Ophelian valtasi 'niinpä tietenkin'- tunne.
"Hu?" Ophelia katsahti Lilyyn joka hymyili ja siirsi sitten katseensa tästä sitten 'Opheliaan', tajuten että tämä tarkoitti kania. Ophelia ojensi omat kätensä ja otti kanin lopulta omaan syliinsä.
"Kiitos." Ophelia sanoi ja katseli pientä kania sylissänsä joka heilutteli pientä tupsu häntäänsä ja katsoi takaisin Opheliaan... Hehe, tuntui aika kummalta pitää kania sylissä jonka nimi oli sama mitä itse pitäjällä.
"Pidättekö te paljonkin eläimistä?" Ophelia kysyi, näin tietenkin Elisan hennomman laatuisella äänellä ja tämänkin vain esittääkseen ettei tuntisi Lilyä edes sen vertaa...

//FILEE!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 10:46

Aran, Art, Tomtom, Lily

Lily katseli hymyillen kun Elisa otti Ophelian syliinsä, pupu oli suloisen näköinen yhä ja Lily olisi yhä halunnut juosta pää kolmantena jalkana, pupu kainalossaan pois ja paijata sitä jossain omissa oloissaan.
"Kyllä pidän.. paitsi kissoista" Lily sanoi hymyillen Elisalle.
"AH! Ihanata, viimeinkin joku jota ymmärrän, minäkin vihaan kissoja!" Tomtom ylisiti ja sai Lilyn hymyilemään, Tomtom oli hassuin vanhus kehen Lily koskaan oli törmännyt.
Art piti yhä silmällä Elisaa, mutta ei sanonut mitään.. hän odotti että Elisa tekisi jonkin virhe liikkeen.. mikäli Elisa oli se, keneksi Art häntä epäili.
"Kissat ovat sitten ilkeitä, itsekeskeisiä maailman valloittajia.. ne ovat niin.. kissoja!" Tomtom selitti huitoen taas käsillään elehtiäkseen paremmin.
Lily nyökytteli, hän oli aivan samaa mieltä Tomtomin kanssa, juuri noista syistä Lily kissoja vihasikin.. liian itsekeskeisiä.

Pian Aran ilmestyi yhdestä käytävästä ja käveli heidän luokseen hymyillen jälleen. Tomtom hymyili tälle takaisin, Art piti naamansa peruslukemilla yhä kytäten Elisaa ja Lily ei edes vilkaissut häneen.
"Art varmaan kertoikin mitä aijon näyttää teille?" Aran sanoi samalla kun he lähtivät liikkeelle.
"Kyllä kyllä.. onko kokoelmasi paljonkin kasvanut? viimeksi kun näin, niitä oli.. 50?" Tomtom puhui kävellessään Aranin vierellä.
"Oikeastaan 55.. nykyään niitä on jo yli sata" Aran sanoi katsellen eteensä tarkasti.
Tomtom huomasi Aranin katseen ja hymähti itsekseen, mutta ei sanonut mitään. Lily katseli ympärilleen heidän kävellessään, välillä vilkaisten aivan perässä tulevaa Arttia.. joka yhä kyttäsi Elisaa kuin korppikotka. Lilyä ainakin olisi häirinnyt jos joku niin olisi kytännyt.. vaikka Aran kävi kyllä jo lähellä.

Pian he pysähtyivät puiselle ovelle, Aran kaivoi taskustaan avain nipun ja alkoi selaamaan niitä etsien oveen sopivaa avainta.
"Yhtä tarkka kuin ennenkin?" Tomtom kysyi katsellessaan kun Aran löysi oikean avaimen ja sovitti sitä lukkoon.
"Kyllä.. en halua ketään ylimääräistä tänne" Aran sanoi ja avasi oven, astuen itse ensimmäisenä sisään.
Lily käveli Aranin perässä sisemmälle ja käveli huoneen keskelle pyörähtäen siinä ympäri katsellen seinustoja.
Seinät olivat täynnä korkeita ja leveitä hyllyjä, joilla oli erillaisia soittorasioita. Yksikään soittorasia ei soinut, mutta pelkästään niiden näkeminen sai Lilyn sanattomaksi. Hän otti oman vapauden mennä tutkimaan niitä, ottaen yhden kerrallaan käsiinsä ja pyöritteli sitä aikansa, kunnes laski sen takaisin ja otti seuraavan käsiinsä.
Art jäi seisomaan oven viereen, painaen sen perässään kiinni. Tämä oli yksi niistä huoneista, jota hänkään ei kovin usein ollut nähnyt.

Tomtom katseli ympärilleen hymyillen.. sillä miehellä oli kestohymy. Tämä ei pahemmin soittorasioita hiplaillut, hän oli kerran jo nähnyt ne kaikki ja tyytyi siihen.. tosin nyt oli 'muutama' uusi soittorasia, jotai Tomtom etsi katseellaan hyllyköistä.
"Mitä pidät niistä?" Aran kysyi kävellessään Lilyn luo, saaden Lilyn hieman hätkähtämään.
"tuota.. ovathan ne hienoja" Lily sanoi suhtkoht normaalilla äänellä.
"Mukava kuulla että pidät" Aran sanoi vilkaisten ympärilleen.
Lilyn olisi tehnyt mieli kysyä Aranin salaisuudesta.. se oli jäänyt häiritsemään häntä! Salaisuuksien piti levitä! Mutta Lily ei uskonut kuulevansa sitä jos hän kiukutteli.. mutta jos hän esittäisi mukavaa...

// WOT?! //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Helmi 12, 2008 11:58

Ophelia

Hehe, Ophelia naurahti mielessään, Lily ei ollut muuttunut sitten yhtään kissojen suhteen. Ophelia piti kissoista ja koirista varmaankin yhtä paljon, Ophelia ei pahemmin asiaa ollut miettinyt, mutta kaneista Ophelia piti! Tosin tämän Ophelia oli tajunnut vasta pari minuuttia sitten saadessaan pidellä Ophelian nimistä kania sylissään, se oli todella söpö ja sen pienet nappisilmät toljottivat Opheliaa takaisin ja sen nenä heilui sen mukaan mitä se vähänkin hengitti.
Ophelian katse herpaantui tosin kanista nyt Tomoderuwixeen joka ilmoitti vihaavansa kissoja ihan yhtä lailla! Ophelia naurahti tälle ehkä pienesti nähdessään Lilynkin hymyilevän Tomtomin elehtimiselle, mutta vaikka tunnelma olikin suhteellisen leppoisa, Artin tuijotus painoi Ophelian mieltä...
Ophelia ei tosin kääntänyt katsettansa Artiin vaikka tämän tuijotus häiritsikin saatika ottanut puheeksi, ainakaan vielä.

Sitten Aran ilmestyikin yhdestä käytävästä ja hymyili hymyyänsä ja pian kaikki viisi lähtivät kävelemään toista käytävää pitki ja Ophelia yritti pitää kania viihtymään tämän sylissä ettei tämä alkaisi rimpuilemaan pois, Artin katse yhä tämän niskassa, sen suorastaan tunsi, se suorastaan poltti! Ellei Ophelia ollut sitten aivan vainoharhaiseksi tullut...
Ophelian olisi tehnyt mieli kääntää päänsä kohti Artia ja sanoa, että tuijottaminen oli rumaa, mutta sen sijaan Ophelia tyytyi Lilyn perässä kävelemiseen kohti huonetta jossa olisi soittorasioita. Tässä samassa Aran ja Tomoderuwix keskustelivatkin siitä kuinka iso kokoelma Aranilla oikein oli ja soittorasioita olisi siis vähän yli sata! Sata kuulosti todella suurelta numerolta Ophelian korvissa, sata soittorasiaa? Oliko maailmassa edes niin montaa? Soittorasiat nyt kun eivät Ophelian jokapäiväiseen elämään kuuluneetkaan...

Kohta he saapuivatkin puiselle ovelle ja Ophelia pysähtyi Lilyn viereen ja jäi odottamaan että Aran löytäisi lukkoon sopivan avaimen, huone ei ollut varmaankaan siis tarkoitettu ihan kaikkien nähtäväksi. Ophelia astui peremmälle ja jäi seisomaan ovesta hieman sivummalle ja oli puristaa kanin ilmat keuhkoista pihalle siinä samassa... Huone oli juuri sellainen kuin Ophelia olit kuvitellut! Paljon leveitä ja pitkiä hyllyjä, toinen toistensa päällee koottuina ja niitä päällysti mitä erillaisimmat ja yhä toisiaan kauniimmat soittorasiat! Oli pyöreitä, oli kulmikkaita, oli eri puumateriaalisia ja oli posliinia ja jopa yksi sametti päällysteinen pisti heti Ophelian silmään. Ophelian katse harhaili hyllyköstä hyllykköön, soittorasiasta soittorasiaan, eikä tajunnut hämmästyksestä edes suutansa sulkea vaikkei sitä kukaan onneksi nähnytkään. Aran oli tosiaankin keräilijä eikä Ophelia ihmettelisi yhtään vaikka Aran osaisi ulkoa jokaisen soittorasian melodian nimetkin ulkoa!

Lily oli ottanut ilmeisesti vapauden lähteä tutkimaan soittorasioita tarkemmin, Ophelia ei kehdannut tehdä samaa vaan pysytteli sivummalla, Tomoderuwixen lähellä ja piteli Ophelian nimistä kania sylissänsä joka haisteli ilmaa.
Aran taas.. No Aran meni liian lähelle Lilyä! Taas kerran, mutta onneksi tämä kysyi vain Lilyn mielipidettä soittorasioista jotka olivat kieltämättä kauniita, tosin jotkin niistä olivat turhankin koreita... Hieman yksinkertaisemmat olivat enemmän Ophelian mieleen. Elisaksi sopeutuminen oli yhä helpompaa ja helpompaa... Ophelia saattoi ilmeillä miten ikinä lystäsikään maskinsa suojista, hänen piti vain puhua astetta hennommalla äänellä ja yrittää olla turvautumatta Lilyyn ja olla olevinaan epätietoinen kaikesta paitsi siitä mitä Elisa nyt tiesi...

Ophelia... Sanotaan mielummin Elisa, käänsi päätänsä nyt Arathetin puoleen, häpeilemättä yhtään tuijottaa tätä nyt takaisin ihan samalla mitalla. Art näkisi kuitenkin vain maskin ja vihreeseen pukeutuneen tytön, mutta silti tämä selvästi odotti vahvistuksia epäilylleen, odotti että Elisa tekisi yhden, edes pienen virhe liikkeen mikä saattaisi paljastaa tämän Opheliaksi...
Au~au~au... Ophelia käänsi katseensa taas pois Arathetista, soittorasioita tutkivaan Lilyyn tätä ajatellessa, hän tunsi nyt ahdistuksen tajutessaan kunnolla että häntä tuijotettiin ja pelkäsi paljastumista nyt ehkä äskeistä enemmän. Hyvä jos saisi edes yöt nukuttua ilman että sai pelätä paljastumista! Hyvä kun uskalsi samaa ilmaa hengittää... Art tosiaan tarkkaili häntä kuin korppikotka saalistansa, mutta heidän oli jäätävä ja otettava sekin riski että kävisi niinkin köpelösti, Ophelia ei lähtisi ilman Lilyä. Tosin, jos he onnistuisivat huijaamaan Artia niinkin taitavasti että tämäkin menettäisi epäilyksensä, Ophelian ei tarvitsisi olla näinkään paljoa varpaillansa... Voi kuinka Ophelia vihasikaan haltijoita juuri nyt...

//Umm... CHICKEN TENDERS!//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2008 12:35

Aran, Art, Lily, Tomtom

Art huomasi kun Elisa käänsi katseensa häneen.. ja sen jälkeen hän ei edes ajatellut kääntävänsä katsettaan pois tytöstä! Art tulisi vielä saamaan maskin pois tytön kasvoilta ennen kuin nämä lähtisivät, se oli Artin tavoite juuri nyt! Mutta miten? Sen voisi naamioida vahingoksi.. taikka sitten vain repäistä maskin pois Elisan kasvoita. Tosin.. jos tyttö oikeasti oli se keneksi väitti itseään.. Art olisi maskin repäisyn jälkeen lievästi sanottuna kusessa... joten ehkä 'vahinko' olisi parempi vaihtoehto.
Tomtom tuijotti Arania ilmeettömästi. Lopulta vanhus huokaisi syvään ja vilkaisi ovella olevaa Arttia huolestuneen näköisenä.. tosin hänen ilmeensä muuttui tuimaksi kun hän huomasi Artin tuijottavan Elisaa.. tai siis Opeliaa, miten vain. Art huomasi Tomtomin tuiman katseen ja siirsi omansa pois Elisasta, mutta vai hetkeksi.
"Minäpä menen nyt, tiedät kyllä mitä tekemään.." Tomtom sanoi Aranille.
"Selvä" Aran sanoi vilkaisten huolimattomasti Tomtomia joka käveli jo ovelle.. jättäen Ophelian näiden kolmen kanssa keskenään!

Lilyä hieman epäilytti, kannattiko Tomtomin lähteä ja jättää Elisa Artin kanssa samaan huoneeseen.. Tomtomhan oli ainoa joka sai Artin luopumaan maskin riisumis ideasta, mutta olihan Aran täällä! Aran vilkaisi Elisaa joka piteli yhä pupua sylissään. Aran lähti kävelemään toiselle hyllylle ja otti sieltä pian karusellin muotoisen soittolaatikon ja käveli Elisan eteen, kumartui ja näytti sitä tytölle.
"Sinä varmaan pidät tästä" Aran sanoi samalla kun soittolaatikko alkoi soittamaan kohtuu iloista melodiaa.
Lily ihan heltyi! Aran oli niin ystävällinen pienelle tytölle, varsinkin kun otti tämän taustat huomioon!.. mutta silti osa Lilystä yhä vihasi Arania, tämä oli kaapannut hänet jo kahdesti! Tai no.. välikäsien kautta molemmilla kerroilla.. oikeastaan hänen pitäisi vihata Arttia, neuvonantajahan hänet tänne molemmilla kerroilla oli tuonut!

Kun soitto rasia lopetti soimisensa, Aran vei sen takaisin hyllyyn.
"Ne ovat kaikki erillaisia, melkein jokaisessa on erillainen melodia" Aran sanoi katsellessaan ympärilleen.
"Mikä sitten on suosikkisi?" Lily kysyi koittaen pitkästä aikaa kehittää keskustelua.
"Se mihin sinulla on avain" Aran sanoi.. ja jostain syystä Lily ei ollut yllättynyt.
"Tuota.." Lily aloitti laittaessaan soittorasian käsistään hyllyyn "Mihin herra Tomtom meni?" Hän kysyi ja vilkaisi ovella olevaa Arttia.
"Hoitamaan asioita" Aran vastasi, oikeastaan vastaamatta ollenkaan kysymykseen.
"Mitä asioita?" Lily kysyi.
"Meidän kahden välisiä asioita" Aran täsmensi epäselvästi.
".. tuo ei johda mihinkään, tiedät että kyselen niin kauan kunnes vastaat perusteellisesti, joten kerro samantien suoraan" Lily sanoi ristien kätensä taas puuskaan.
Aran vilkaisi Arttia joka katsoi häntä takaisin, tekemättä kumminkaan elettäkään.
"Hän meni valmistamaan lääkettä" Aran sanoi huokaisten.
"Kenelle?" Lily kysyi kiinnostuneena.
"Yhdell--"
"kenelle?!" Lily kysyi uudestaan avratessaan että Aran oli taas antamassa epäselvää vastausta.
"Minulle" Aran vastasi ja Lily oli hetken aikaa hiljaa.
"Miksi? Mitä lääkettä?" Lily kysyi lopulta laskien kätensä sivuilleen.

Art ei tykännyt tilanteesta yhtään, eikä kyllä Arankaan. Hän oli hetken hiljaa ja tuijotti Lilyä lähes ilmeettömästi.. ja niin oudosti, kuin..
"Olen sokeutumassa" Aran sanoi lopulta ja Lilyn suu loksahti auki.
"Tai olen ollut jo monta vuosi sataa... mutta Tomtom herra antoi minulle lääkettä jonka avulla näköni pysyy kohtuullisen hyvänä, ihmisten tasolla vähintään... tosin välillä saatan menettää näön kokonaan, joskus päiviksi, joskus vain minuuteiksi" Aran selitti ja Lily katsoi tätä kuin valehtelevaa.
"se.. siis.. voi ei" Lily sanoi lopulta.. eihän se ollut edes huono juttu hänelle, miksi hän sanoi voi ei?!

Se selitti paljon.. Aran oli usein niin poissa olevan näköinen ja joskus katsoi kuin sokea. Ihme kyllä hän liikkui aivan kuin näkisi kaiken..
"Miten sitten et koskaan kävele kuin sokea?" Lily kysyi miettien asiaa, ettei koskaan ollut nähnyt Aranin törmäävän seinään.
"Art toimii silminäni.. telepaattisesti hän voi kertoa minulla asioita, esimerkiksi jos kokouksissa pitää lukea jotain ja näköni on sillä hetkellä mennyt, Art lukee sen puolestani ja kertoo telepaattisesti mitä paperilla lukee" Aran selitti vilkaisten Arttiin.
Tämä selitti Lilylle paljonkin.. Sen takia Art ja Aran olivat niin läheisiä, tuollainen vaati todella suurta luottamusta toista kohtaan.
"Eikö nyt olisi reilua että näyttäisit kasvosi, kun kerran kuulit Aran herran salaisuuden?" Art huomautti Elisalle tullen lähemmäksi.

// BOM BOM BOOOOOOM //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2008 1:37

Ophelia

Tämän jälkeen, tunne Artin tuijotuksesta Ophelian niskassa hellitti hetkeksi... Eikä Ophelia tiennyt syytä kun oli keskittynyt vain Lilyyn ja Araniin ja siihen etti puristanut pupua hengiltä, sen verran hermostunut Ophelia oli. Ophelia katsahti sitten Tomtomiin joka avasi suunsa ja ilmoitti poistuvansa, tekemään jotain, muttei kertonut mitä ja Aran näytti olevan heistä ainoa joka tiesi mistä Tomtom puhui... Hetkinen! Ei! Ei hän voinut jättää Opheliaa yksin! Ophelia käännähti ovelle ja näki vielä ehkä sekunnin murto-osan Tomoderuwixen selkää, kunnes ovi menikin jo kiinni ja Ophelia oli jäänyt yksin Lilyn, Aranin ja Arathetin kanssa...
Ophelia kääntyi hitaasti takasin, vilkaisemattakaan Arathetiin jota Ophelian oli syytä varoa jopa Arania enemmän. Ophelia piteli pupua yhä sylissään, sitä kun ei voinut miekään laskeakaan ja Ophelia kohotti kasvonsa sitten Araniin joka käveli tämän luokse, eräänlainen soittorasia käsissään, kumartui, ja näytti nyt pienen karusellin näköisen soittorasian.

Ophelia katsoi Arania ja sitten soittorasiaa joka alkoi soittamaan iloista melodiaa ja Ophelia myönsi pitävänsä siitä ja nyökkäsikin pienesti. Erilailla valjastetut valkoiset hevoset lähtivät pyörimään kehää telttamaisen katoksen alla, mennen ylös ja alas, ikään kuin ne olisivat tanssineet tuon melodian tahdissa...
Opheliaa vain häiritsi Aran joka oli hänelle kiltti, mutta Ophelia olikin Elisa tämän silmissä ja Ophelia oli sinänsä iloinen ettei Aran itse näyttänyt mitään epäilevän. Ophelia ehkä vähän hymyilikin, purren tosin huultansa, ei hän Aranille hymyillä saanut, Ophelia ei ainakaan pystynyt sitä ihan heti kuvittelemaan. Soitto loppui ja hevoset pysähtyivät paikoilleen, sinänsä harmi ja sinänsä hyvä sillä Aran lähti pois hänen luotansa ja vei soivan pienois karusellin takaisin hyllykköön.

Ophelia kohotti taas päänsä ja vilkuili ympärilleen päätään kääntämättä, ettei vaikka osuisi Arathetiin Aranin selittäessä että jokaisessa soittorasiassa olisi erillainen melodia.
Sitten Lily kysyi Aranin suosikkia, joka paljastui siksi mihin Lilyllä oli avainkin... Sitten puheenaihe vaihtui herra Tomtomiin, minne tämä oli mennyt? Aran vastasi että tämä oli mennyt hoitamaan asioita, niin, mutta mitä asioita?
Tähän Aran vastasi että heidän kahden välisiä asioita... Ja Lily ei tietenkään tähän tyytynyt ja Opheliakin seurasi tilannetta suurella mielenkiinnolla, Lily ei antaisi periksi niin helposti!
Aran paljasti Tomtomin menneen valmistamaan lääkettä..? Opheliaa kalvasi epäilys, oliko Aran siis sairas? Lilykin ilme oli muuttunut kuullessaan, että lääke olisi Arnille... Ophelia hellitti otettaan kanista, oliko se vakavaakin?

Ophelia hätkähti, melkein suorastaan puraisi huuleensa kuulleessaan että Aran olisi sokeutumassa. Aran selitti nyt paremmin, kun oli kerran aloittanutkin. Tomtomin ansiosta siis Aran sai pitää näkönsä joka oli heikentynyt jo monta vuosisataa? Ophelia nielaisi, oliko se nyt hyvä vai huono juttu? Tavallaan oli hyvä heille jos Aran menettäisi näkönsä, mutta tavallaan Ophelian kävi sääliksi tätä, minkä vuoksi Ophelian teki sitten mieli läimäistä itseään! Ophelia pudisti vain päätään, katse taas maanrajassa. Aran ei liikkunut kuin sokea Artin takia, niin Aran ainakin heille nyt kertoi. Ophelia tiesi että haltijat pystyivät keskustelemaan telepaattisesti keskenään, niin Helga oli heille silloin kertonut kun he olivat käyneet tämän luona puhumassa Lilyn unista.

Sitten Arth avasi suunsa ja Ophelian sydän oli ponnahtanut kurkkuun, missä oli Tomtom kun tätä tarvittiin?
"En minä sitä Aran herralta kysynyt..." Ophelia sanoi, kääntyessään nyt Artia päin, pakittaen hiukan huomatessaan Artin tulleen lähemmäksi ja asetti kätensä taas maskinsa päälle ettei Art pääsisi kajoamaan siihen niin helposti. Ja Ophelia kutsui Arania 'herraksi'... Uskokaa, Opheliasta se ei ollut ollenkaan mukavaa, varsinkin kun haltijoille herra tarkoitti kuningasta ja Ophelialle se oli yksi jumalan kutsuma sanoista. Vaikka olihan tuo ihan tavallisessa, 'rahvaanomaisessakin' puheessa esiintyvä sana jolla Ophelia lohduttautui.
"En minä voi kasvojani näyttää, ne ovat palaneet. Mielummin vaikka kädet ja jalat, mutta ei kasvoja." Ophelia yritti kuulostaa uskottavalta, väittäessään jälleen että hänen kasvonsa olisivat palaneet, ei hän niitä voinut näyttää ja lisäsi vielä pari muuta vaihtoehtoa, yrittäen lievittää taas epäilystä, vaikka jalkojen näyttö kuulostikin vähän epäsiveelliseltä, mutta sehän olikin jotain mitä ei papittaren suusta uskoisi kuulevan kun tätä ajatteli?
Art ei maskia saisi Ophelian kasvoilta pois. Ei jos se Opheliasta, Lilystä tai Tomtomista riippui...

//I WANT YOU IN MY ROOM!<--Lily laulaa//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2008 2:05

Aran, Art, Lily

"Art miksi?" Aran kysyi telepaattisesti Artilta.
"Epäilen yhä.. enkä luovuta ennen kuin näen kasvot" Art vastasi totuuden mukaisesti.
Lilyn olisi tehnyt mieli mennä lyömään Arttia! Ahdistella nyt viatonta tyttöä.. kaiken lisäksi Lilyä sapetti että Art oli vaihtanut puheenaihetta, Lily olisi halunnut jatkaa vielä pitkään tästä aiheesta! Jotenkin.. hänestä tuntui että Aran oli nyt paljon vaarattomampi.. jopa suloinen omalla heikolla tav-- MITÄ!?! Ei Lily näin saanut ajatella! EI! Lily vilkaisi Arania joka katsoi häntä hymyillen ja nosti kulmaansa.
"MITÄ?!" Lily rääkäisi ja tunsi punan nousevan poskilleen.
"Luin ajatuksesi" Aran sanoi hymyillen yhä.
Lily meni aivan punaiseksi ja käänsi katseensa pois Aranista, tuo oli jo ilkeää!
"Eikö täällä saa yhtään rauhaa..." Lily mutisi tulipunaisena.
"saa.. jos minä en kyttää ajatuksia" Aran sanoi ja vilkaisi ovelle.
"Meidän pitänee lähteä.." Art sanoi katsellen Arania.
Aran nyökkäsi ja käveli ovelle, Lily tämän perässä yhä punaisena. Art poistui huoneesta viimeisenä ja sulki oven visusti perässään, tähän huoneeseen ei ulkopuolisilla ollut asiaa.

"Minä käyn juttelemassa Tomtom herralle.. pitäkää te sillävälin toisillenne seuraa, vaikka oleskelu huoneessa" Aran sanoi heidän saapuessaan jälleek kuinkaan saliin.
Art nyökkäsi ja ei aikaakaan kun Aran oli jo mennyt. Lily jäi miettimään oliko Aranin näkö nyt huono, mutta ei sitä kehdannut kysyä. Art johdatti Lilyn ja Elisan huoneeseen, missä He olivat eilen olleet Aaronin kanssa. Huone oli huomattavasti valoisampi nyt kun oli päivä.. loogisesti. Art tuli taas viimeisenä ovesta sisään ja sulki huoneen oven perässään. Lily istui kiltisti yhdelle pehmeälle penkille ja otti taas tyynyn syliinsä ja halasi sitä. Art meni ikkunan luo katselemaan ulos.. toisaalta tämä oli äärimmäisen kiusallinen tilanne, Elisaa hän tuskin tunsi ja Lilyyn hänellä ei ollut mitkään maailman parhaimmat välit.
Lily huokaisi syvään ja katsahti kattoon.. siellä ei ollut muuta kuin kattoikkuna, josta näki suoraan pilvettömälle taivaalle. Art olisi halunnut alkaa raivoamaan, pomppimaan pitkin huonetta ja huutamaan Elisalle 'ota se pirun maski jo pois!'.. mutta pysyi kylmän rauhallisena ja katsahti Elisaan. hän otti pari nopeaa askelta kohti tyttöä, mutta Lily nousi penkiltä ja astui taas näiden kahden väliin, halaten yhä tyynyä ja katsoi Arttiin vihaisesti.
"Anna hänen olla! Hän ei ole tehnyt sinulle mitään ja sinä vain kiusaat häntä.. jos et kohta lopeta niin sinullakaan ei ole silmiä!" Lily sanoi katsoen yli kulmiensa ylös Arttiin.
Art pysyi hiljaa ja vilkaisi Lily ohi Opheliaan, huokaisi syvään ja otti askeleen sivummalle, kohti ovea.
"Käyn hoitamassa muutaman asian... odottakaa te täällä" Art sanoi ja poistui huoneesta, lukiten sen samalla.
Lily istui takaisin penkille yhä halaten tyynyä.
"tiedätkö.. koska te olette lähdössä? Tänne tulee varmaan hiljaista kun te lähdette.. Aran tuntuu olevan kiireinen, joten minä saan varmaankin istua päivät pitkät huoneessani.. Ophelian kanssa" Lily sanoi ja vilkaisi pupuun, mutta siirsi sitten katseensa Elisan peitettyihin kasvoihin.

// LOLLERS :'DDDDD //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1957

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2008 4:19

Ophelia

Onneksi puheenaihe vaihtui aika nopeasti Ophelian maskista taas johonkin aivan muuhun! Ophelia katsahti Lilyyn tämän rääkäistäessä ja huomasi siten Aranin oudon hymyn. MITÄ LILY SITTEN AJATTELI!? Ophelia oli nyt yhtä kysymysmerkkiä, mitä Lily oli niin ajatellut että Aran olisi siitä niin riemastunut!? Ja--! Hetkinen... Aran lukee ajatuksia..? Ophelia ei ollu tätä ennen tiennyt ja nyt Opheliaan iski suunnaton pelko, ehkä hän oli paljastunut Aranille jo aikoja sitten? Tosin jos oli, niin miksei tämä sanonut sitä ääneen? Hänen neuvonantajahan näki juuri tällä hetkellä kovaa vaivaa saadakseen tämän selville! Ei, Ophelia ei voinut olla paljastunut, Aran ei käyttäytynyt niin... Mutta mitä Lily oli ajatellut että oli noinkin punaiseksi muuttunut? Opheliaa sapetti, eikä tiennyt minkä takia, syitä oli varmasti enemmän kuin yksi.
Sitten Art ehdotti lähtöä, johon Aran myöntyi ja Ophelia lähti seuraamaan Lilyä, joka taas seurasi Arania kuninkaansalille missä he olivat eilen ja tänään jo kertaalleen olleet.

Aran ilmoitti menevänsä käymään Tomoderuwixen luona ja että he voisivat mennä siksi aikaa vaikka oleskeluhuoneeseen, Art tosin mukana... Art lähti siis johdattamaan Opheliaa ja Lilyä kohti Aranin mainitsemaa oleskelu huonetta joka sijaitsi pitkän portaikon päässä, ikään kuin he olisivat kavunneet jonkinlaiseen torniin. Ophelia piteli kiinni kanista ja pian Art avasikin jo huoneen ovea ja Ophelia meni sisään. Huone oli pyöreä jossa oli kupalimainen katto... Siellä oli kirjahylly ja muutamia kasveja sekä pitkä, seinän muotoa myötäilevä pehmeä penkki ja nurkilta että penkiltä löytyi useitakin koriste tyynyjä. Ophelia siirtyi taas sivulle ja katsoi, pikemminkin tarkkaili Artia sivummalta samalla kun Lily istui ja halasi tyynyä. Tilanne oli kieltämättä hyvinkin kiusallinen. Ophelia tunsi tavallaan jo paljastuneensa Artille vaikka tämä yhä tämän maskin taakse kurkkia yrittikin ja nyt hän oli tämän kanssa saman katon alla vain ja ainoastaan Lily turvana, jolla ei taas Artiin kauheasti vaikutusvaltaa ollut.

Ophelia katsahti hetkeksi pois, Artin näkeminen alkoi jo tosissaan kyllästyttämään ja aivot tuntuivat lievästi sanottuna ylikuormittuneilta. Mutta heti kun Ophelia vähänkin päätään pois kääntänyt, Lily joutui taas tulemaan hänen ja Artin väliin! Ophelia käännähti nopeasti ja päästi Ophelian nimisen pupun samalla käsistään joka vaikutti enemmän kuin iloiselta päästessään taas jaloittelemaan, vaikka sisätiloissa olikin.
Lily ärhänteli Aranille, käski tätä jättämään 'Elisan' rauhaan. Ophelia mulkoisi Artia maskinsa suojista ja lopulta ilmoitti käyvänsä hoitamassa muutaman asian...

Ophelia kuuli kuinka ovi naksahti lukkoon ja Ophelia huokasi syvään ja katsoi ovelle, otti pari nopeampaa askelta sen luokse ja painoi korvansa kiinni oveen eikä vastannut Lilylle. Ophelia ei kuullut mitään, muuta kuin oman hengityksensä ja sydänmenlyöntinsä ja puu ovi oli muutenkin aika paksu, ettei siitä ääni helposti kuulunut, Ophelia vain halusi varmistaa tällä jotakin. Ophelia kääntyi, siirtyi ovesta sivummalle ja nojasi seinään, kasvot ylös päin.
"Minä en ole tänne jäämässä..." Ophelia sanoi viiveellä, tietäen varsin hyvin että Lily oli tarkoittanut kania eikä häntä ja tunsi nyt kuinka hänen silmänsä alkoivat kostua ja pian pari kyyneltä valuikin hänen poskipäitänsä pitkin korviin ja imeytyi lopulta huppuun. Se oli nyt vain hän ja Lily ja Ophelia ainakin luotti ettei kukaan näkymätön ollut paikalla ja nyt itku meinasi ottaa valtaa.

Ophelian oli ollut niin ikävä! Ophelia oli itkeä ilosta nähdessään Lilyn eilen olevan kunnossa, muttei silloin kyennyt ja nyt sen aikainen tunneryöppy otti nyt valtaa kun ketään muuta ei ollut paikalla.
"...Tulin tänne Tomoderuwixen kanssa... olen joutunut peittämään kasvojani Aranilta ja Arathetilta ja jopa sinulta... Äläkä puhu siihen sävyyn että olisit tänne jäämässä! Sinä et ole!" Ophelia sanoi, sanoen pari viimeistä lausetta vihaisen katkeran sävyyn ja katsoi nyt Lilyyn, kunnes painoi katseensa taas lattian rajaan.
"Blackillä on sinua ikävä... Hän on taistellut kauan pitääkseen sinut, hän oli jo lähteä perääsikin, enkä minäkään olisi täällä ilman Tomtomia joka ilmestyi tyhjästä kuin jumalan mitä hassuin suojelus enkeli." Ophelia sanoi mitä kyyneliltään ehti ja itki nyt vasten oikeaa käsivarttaan, nyt oli leveän hihan vuoro kastua.
"'Eksyimme' tänne... ja Tomtom--Ja Tomtom tunsi onneksemme Aranin ja suostui ottamaan minut mukaan. Ja koska.. Ja koska.. Ja jouduin peittämään kasvoni ja otin roolikseni Tomoderuwixen apurin ja valehtelin tulevani meren toiselta puolelta josta en todellisuudessa edes tiedän mitään. Jouduin melkein kieltämään oman jumalani ja jouduin valehtelemaan sinulle vasten tahtoani, hokein itselleni että se oli vain hyväski..."....
"Tältä varmaan Blackistäkin tuntui; hän toisti aina että 'katsoa saa muttei koskea' ja niin minäkin jouduin vain katsomaan kun sinä itkit ja yritin olla turvautumatta sinuun kun olin paljastumassa Arathetille jota vihaan nyt ehkä enemmän mitä Arania... Enkä voinut vain sanoa että olin tässä ihan koko ajan." Ophelia nyyhkytti ja itki ja puhui suutansa tyhjäksi mitä itkultansa kerkesi ja Ophelia lyhistyi lopulta polvilleen.
Maskin silmäreiät eivät tosin enään riittäneet eikä Ophelia nähnyt enää mitään syytä sitä edes pitää, joten Ophelia laski huppunsa, paljastaen tummat hiuksensa ja samassa myös korvansa ja otti maskista kiinni ja viskasi sen nurkkaan, peittäen tosin kasvonsa taas käsiinsä näin itkun takia.
"Pelkäsin jääväni yksin! En halunnut jäädä yksin! Haltijoiden tapettua maman ja papan minä kerran jo jäin!" Ophelia itki ehkä tilanteeseen nähden vaaralliseen kovaankin ääneen, tiedostamatta asiaa ollenkaan itse, niin kova tarve Ophelian oli saada itkeä.
"Joten älä ikinä enää puhu saatika ajattele siihen sävyyn että pitäisit Aranista..! Hän vie sinua pois luotani minkä kerkeää, jättäen minut yksin jo toistamiseen ja minä en ole lähdössä täältä mihinkään ilman sinua! Black oli oikeassa Artin suhteen... Mutta me emme ajatelleet pidemmälle mitä näimme..." Ophelia sanoi vielä ja vaikeni tähän, pyyhkien kyyneleitä jotka valuivat Ophelian poskia pitkin ja nyyhkytti, kasvot yhä lattiaan ja itki niin ettei olisi yhtään ihmetellyt vaikka lattiaan olisi syntynyt kokonainen kyynel lammikko.

//*vollaa*//
Avatar

Monarkki

Viestit: 14263

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Helmi 13, 2008 7:52

Lily, Aran, Tomtom

Elisa aloitti vaisusti ja.. sen jälkeen tämä puhui kuin tuntisi Lilyn paremminkin?! Lily kuunteli hiljaa ja katsoin kulmat koholla Elisaa kun tämä puhui ja suorastaan komensi ettei Lily ollut tänne jäämässä.. siinä Lily oli Elisan kanssa samaa mieltä mutta mitä--
Black?! Tyttö tunsi Blacki? Hetkinen... Lily joutui nyt keskittymään kunnolla, kuka piru tämä tyttö oli? Hän puhui siitä miltä Blackistä mahtoi tuntua ja ilmoitti vihaavansa Arttia enemmän mitä Arania ja--
"Ophelia?" Lily kysyi hiljaa kun tyttö laski huppunsa mutta peitti kasvojaan vielä käsillään.
Kyllä sen täytyi olli Ophelia! Kukaan muu ei puhu mamasta ja papasta, se oli Ophelian tapa 'nimittää' vanhempiaan. Lily suorastaan häpesi kun Ophelia huomuatti ettei Lily saanut edes ajatella pitävänsä Aranista ja siinä hän oli oikeassa! Mutta Aran oli niin kiltti... mutta ei! Lily katsoi hetken aikaa hiljaa maassa nyyhkivää Opheliaa, oliko tämä totta? Vai jotain taikatemppuja? Ei se voinut, tämä oli Ophelia, tämä tiesi niin paljon!

Lily laski tyyny vierelleen, nousi ylös penkiltä, polvistui Ophelian eteen ja kietaisi kätensä tämän ympärilleen ja halasi kuin viimesitä päivää. Lily suorastaan itki! Hetken hän oli jo uskonut ettei koskaan tulisi näkemään Blackiä saatika Opheliaa ja nyt papaitar pillitti hänen edessään kerraten lyhyesti miksi ja miten täällä oli!
"Minun oli niin ikävä sinua!!!" Lily vollotti halaten yhä Opheliaa.
"Enkä minä pidä Aranista, EN! Haluan Blackin luo kotiin nukkumaan! Haluan Anemonen kanssa leikkimään ja juomaan teetä sinun kanssa, Ophelia, Minä haluan kotiin!" Lily parkui ja koitti pidätellä itseään, ettei alkaisi huutamaan.
"lis--" Lily aloitti mutta käänsi päänsä äkkiä ovelle kun kuuli avaimen kääntyvän lukossaan ja joku avasi oven samantien.
Oli vain kaksi vaihtoehtoa: Aran tai Art! Toisaalta Aran olisi ollut parempi, mutta Art todennäköisempi.. mutta sisään astui Aran joka katsoi suoraan Opheliaan ja Lilyyn.. melko.. sokeasti?
Lily vilkaisi Aranin oikeaa kättä, se oli kiinni seinässä? Oliko tämä sokea? Aran otti muutaman varman askeleen sisälle päin, kunnes pysähtyi ja sulki oven perässään ja kääntyi heitä kohti.

"Toivottavasti aikanne ei käynyt pitkäksi" Aran sanoi hymyillen.
"e.. ei käynyt, me vain tutustuimme toisiimme paremmin" Lily sanoi värisevällä, nyyhkyttävällä äänellä samalla kun nousi ylös ja pyyhki kyyneleitään.
Aran oli sokea! Riemu voitto tähän väliin.. toisaalta tuntui ilkeältä huijata sokeaa ihm.. haltijaa, mutta tämä oli sen ansainnut.
"Oletko itkenyt?" Aran kysyi kävellessään lähemmäksi.
"k... en! minä vain, eh.. Elisa kertoi oman tarinansa ja se oli niin surullinen!" Lily sanoi nyökäten kohti Opheliaa, mutta eihän Aran tätä nähnyt.
"Sepä ikävää" Aran sanoi katsoen sokasti alaspäin, mutta osui aika lähelle Opheliaa katseellaan.
"Aran o--"
"Missä Arathet on?" Aran kysyi keskeyttäen Lilyn.
"en tiedä.. hän lähti hoitamaan asioita.." Lily vastasi vilkaisten ovelle..
Ovi ei enää ollut lukossa.. vain kiinni.. ja hänen ja vapauden välissä oli enää yksi sokea haltija.. ajatus oli huokutteleva, mutta mitä jos Aran huijasi? mitä jos tämä vain esitti sokeaa?
"Aran, oletko sinä sokea?" Lily kysyi lopulta vilkaisten Araniin.
"Joskus ole--"
"Ei kun nyt? Oletko sinä sokea tällä hetkellä?" Lily tarkensi kysymystään.
"Olen.." Aran vastasi oltuaan hetken hiljaa.
Lily vilkaisi Opheliaan helpottuneen näköisenä, tämä oli niin lähellä paljastaa itsensä.. toisaalta, tavallaanhan nämä olivat jo paljastuneet, mutta kenelle sokea kertoisi, mitä olisi nähnyt?

"Mitä sitten teet täällä? Kuinka pääsit tänne?" Lily kyseli katsellessaan Aranin silmiä.
"Täällä voi turvallisesti olla sokea.. tännehän on helppo tulla, tarvitsee vain osata reitti kuninkaan salista ulkoa.. Lisäksi etsin Arttia, mutta hän ei näemmä ole täällä... tai kuulemma" Aran vastasi.
Aran otti pari askelta eteen päin, tuli aivan lähelle Lilyä, joten Lily pysäytti tämän nostamalla kätenäs tämän rintakehän päälle.
"Haluan yhä pitää hajuraon" Lily sanoi katsellessaan Arania.
Aran nosti kätensä ja otti Lilyn käsistä kiinni, laskien nämä alas rintakehältään, mutta ei tullut lähemmäksi.
"Autatko minut istumaan?" Aran kysyi pidellen kiinni Lilyn käsistä.
Lily nyökkäsi.. sinänsä hassua, eihän Aran nyökkäystä nähnyt, ja auttoi tämän istumaan pehmeälle penkille.
"Kiitos.." Aran sanoi istuessaan alas ja katsoi sokeasti suoraan eteensä.
"no.. saanko minäkin kuulla tarinasi, Elisa?" Aran kysyi hymyillen.
Lily vilkaisi Opheliaan, samalla kun istui Aranin viereen.. tosin pitäen sen "hajuraon" yhä.

// *vollotusta* WYÄÄHÄHÄHÄHÄÄHÄÄÄÄ!!! //
EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö