Sivu 5/5

ViestiLähetetty: 17 Helmi 2008, 22:40
Kirjoittaja Ivy
Ophelia, Aaron

Aaron räkätti vielä vähän aikaa, eikä edes kuullut Artin ja Lilyn nälvintää toisiaan kohtaan ja yritti pidätellä nauruaan, joka loppui kuin seinään Aaronin tuntiessa lämpimän höyrähdyksen ja näki väreilevän ilman tuulahtavan tämän ohitse, eipähän ollut ainakaan enää kylmä, mutte hetken tuntui siltä että pyrstötulat olisivat kärähtäneet! Lämmin hyökyaalto äskeisen tuuletuksen jälkeen tuntui häntäluussa! Aaron käännähti lohikäärmeeseen päin joka nyt selitti Aranin ja tämän välisen sopimuksen ja halusi nyt kuulla mihin tämä tätä tarvitsi.
Aaron kohotti kulmaansa ja oli asettanut kätensä taas niskansa taakse, tämän hänkin oli halunnut tietää jo jonkin aikaa, kuten Opheliakin joka katsoi myöskin nyt Araniin ja tämä selitti syyksi sodan. Eikä! Pitikö Ophelian tästä nyt päätellä että Aran suunniteli käyttää lohikäärmettä ihmisiä vastaan? Lohikäärme ei vaikuttanut sinänsä vaaralliselta, mutta pitikö Ophelian nyt laskea tämäkin heidän vihollisekseen? Tosin ihmisiä Ophelia tässä ennemminkin ajatteli... Kuinka monta ihmistä tarvittiin surmaamaan lohikäärme? Ophelia ei halunnut ajatella edes tätä, oli vaikeaa päättää puolia tässä asiassa kun ei kellekään kuolemaa toivonut, vaikka vihata jotakuta saattoikin.

Noh, tosiaan... Jos Aran oli tämän kutsunut niin kai tämä sai tämän myöskin majoittaa... Mikä tarkoitti sitä että Lounatuuli olisi nyt Aranin neljäs vieras. Art lähtikin siis ilmoittamaan linnaan että lohikäärme liittyisi vieraisiin ja vei samalla kepit jolla tämä oli Aranin kanssa erän ottanut. Tomoderuwixikin lähti tämän matkaan ja Ophelia jäi nyt Lilyn, parin haltijan ja lohikäärmeen kanssa keskenään. Ei sinänsä paha tilanne, Aran ei sinänsä näyttänyt epäilyksiä sitä kohtaan että Elisa olisi joku muu ja Aaronin huomio ja mielenkiinto oli kaikonnut Ophelian läimäyksen mukana ja Lounatuulta tuskin asia edes kiinnosti, turvassa siis.
Aaron oli ehtinyt olemaan jo hetken oma vakavampi itsensä katsellessaan Artin ja Tomtomin perään ja naurahti sitten Lounatuulen kutsuessa Tomtomia ihme hiippariksi! Aaron oli aivan samaa mieltä ja irveili vielä sen jälkeenkin kun huomasi ettei Aran uskaltanut alkaa lohikäärmettä vanhusten kunnioittamisesta sättimään.
Sitten Aaron vilkaisi Elisaan joka puolestaan hätkähti tajutessaan Lounatuulen puhuvan hänestä ja katsahti nyt ylös lohikäärmeeseen ja ennenkuin edes ajatteli alkaa itseään mitenkään puolustelemaan, Lily ehti kopauttamaan tähän väliin että Elisa oli ihan normaali, toisinkuin taas Lounatuuli joka oli lohikäärme?
'Lily! Ei sinun olisi tarvinnut...' Ophelia sanoi hiljaa mielessään, ei Lilyn olisi tarvinnut häntä alkaa puolustamaan, Ophelia tiesi itsekin että hänen peilikuvansa oli vähän eriskummallinen tällä hetkellä...

Sitten Lily saikin alkaa korjailemaan sanomisiaan, selittäen että ihminen olisi siis yleisempi näky mitä lohikäärme ja Ophelia nyökkäsi pienesti, arastaen yhä itsekin suurta lohikäärmettä vaikka olihan Aaronkin yhä hengissä... Lounatuuli myöntyi Lilyn korjaukseen, sanoen jotain että asian voisi korjata? Samassa tämän ympärille tuli ikäänkuin pyörre mikä sai Aaroninkin kulmat kohoamaan ja seurasi kuinka lohikäärme pieneni pienenemistään ja muuttui lopulta..öh..No ihmismäisemmäksi? Vai pitäisikö Aaronin ajatella tätä haltijaismaisemmaksi? Sitten Ophelia siirtyi sivummalle Lilystä, huomatessaan Lounatuulen olevan jo näinkin lähellä ja tökki.. Lilyä? Ja sitten tämä nosti tämän käden? Niin, ei ihmisillä ollut panssareita saatika kivenkovia suomuja, vain pehmeä ja haavoittuvainen iho kuten Aran nyt tässä välissä Lounatuulelle huomauttikin ja Ophelia toivoi ettei Lounatuuli erehtyisi lähteä tutkimaan Lilyä tuon pidemmälle...
Sitten tämä huomasi Lilyn pyöreät korvat, mikä oli tosiaankin loogista, olihan tämä ihminen ja Lilyllekin alkoi Lounatuulen tutkiskelu riittämään ja ärähti tälle jotta tämä irroittaisi ja Ophelia käveli tämän viereen tämän ottaessa pari askelta kauemmaksi Lounatuulesta ja jäi sitten siihen.

Ihmiset olivat outoja, tyhmiä ja heikkoja, mutta ennen kaikkea outoja. Tämä oli tietenkin Aaronin mielipide. Ophelia puolestaan piti haltijoita outoina kun nämä pitivät heitä outoina kun Ophelia taas piti ihmisiä ihan normaaleina, mikä taas oli ihan normaalia ajateltuna että Ophelia oli ihminen. Aaron katsahti Lounatuuleen tämän vielä hetken seisoen tämän näköpiirissä, kunnes tämä katosi näköpiiristä ja olikin yht äkkiä Aaronin seläntakana, pidellen nyt tämän kättä vuorostaan ilmassa ja Aaron katsahti tähän, yhä ihmetellen miten tämä oli hänen selkänsä taakse päässyt ettei ollut edes huomaamaan ehtinyt!?
Ja kyllä, Aaronilla oli Aaroninkin mielestä tosiaankin enemmän habaa mitä prinsessalla, luonnollisesti, prinsessat, tai pikemminkin naiset olivat ihmislajista niitä heikompia.
Lopulta tämä päästi irti eikä Aaronin tarvinnut tälle prinsessan lailla alkaa ärähtämään, vaikka pian olisi jollei olisi kohtapian irti päästänyt ja nyt prinsessa huomautti Lounatuulta tämän sarvista... Ophelian olisi tässä vaiheessa tehnyt mieli kehoittaa Lilyäkin olemaan hiljaa ja varovainen sen suhteen mitä sanoi, kuten Blackiäkin oli pitänyt, tosin turhaan mutta onneksi Lounatuuli ei heittänyt Lilylle uhkausta kummempaa...

Lily hiljeni ja luikki Aranin seläntaakse ja Ophelia jäi seisomaan ja katsoi tämän perään ja sen jälkeen taas Lounatuuleen joka puhisi ja manasi tämänhetkistä ulkomuotoaan. Aaron katsoi tätä sivusilmällä yläviistoon saatuaan kädet taas niskan taakse ja kohta Lounatuuli olikin muuntautunut takaisin lohikäärmeeksi Aaronin ympärille ja Aaron hymähti ja katsahti sitten Araniin joka ehdottikin jo linnalle päin lähtöä.
Ophelia katsoi Lounatuulta ja Arania vielä hetken kunnes juoksahti Aranin taakse ja Lilyn viereen.
"Ehkä vain vähän outo..." Ophelia vastasi, käyttäen taas 'outo'-sanaa ja harmitteli sinänsä Lilyn suhtautumista lohikäärmeeseen, koska pelko tähän sai Lilyn piiloutumaan Aranin seläntaakse mikä taas suretti Opheliaa ja sai tämän toivomaan ettei tässä olisi Lilylle mitään muuta merkitystä.

"hmph. Ei kai minulla ole parempaakaan tekemistä..." Aaron vastasi ja lähti itsekin siis kävelemään linnalle päin, miettien miten Aran ikinä ajatteli lohikäärmeen minnekään linnaan sijoittaa? Ja ei, Aaronilla ei ollut nyt parempaa tekemistä, äskeisen lennon jälkeen olisi ihan liian tylsää jäädä vain lammelle jossa ei uinut tällä hetkellä edes sorsia joita ampua ja kotiin Aaron ei aikonut ennen pimeää, johtuen levästä jonka oli keittiönpöydältä itsellensä siepannut ja ulkona kaiken lisäksi tuuli, mikä ei sinänsä siis haitannut, mutta Aaron uskoi aivastavansa minä hetkenä hyvänsä mitä taas hänen äitinsä ei tulisi hyvällä katsomaan.

//X'DDDD Voi ei!//

ViestiLähetetty: 17 Helmi 2008, 23:30
Kirjoittaja Aksutar
Aran, Lily, Lounatuuli

Lounatuuli hymähti ja lähti kävelemään Aaronin perään.. tai no, lähinnä se hyppeli pitkin, kevyin hypyin.. ei kuulunut edes tömähdystä kun se laskeutui maahan ja ponnisti uudestaan, se oli kuin ilmaa. Se vilkaisi Aaronia, jonka jälkeen se lennähti ylöspäin, teki kiepin ilmassa syöksähtäen kohti Aaronia, nappasi tämän etutassuillaan ja heitti ilmaan, niin että tämä lopulta laskeutui takaisin Lounatuulen selkään, siihen missä hän oli istunut aikaisemminkin. Aran vilkaisi olkansa yli mitä ihmettä nämä puuhasivat, mutta ei sanonut mitään vaan jatkoi kävelemistä. Lounatuuli hyppeli jälleen pitkin hypyin, kunnes se ponnisti taas ilmaan ja lähti liitelemään haltijoiden kylän yläpuolella, lentäen aina vähän matkaa eteenpäin ja palasi sitten Aranin, Lilyn ja Elisan yläpuolelle.
Haltijat kummastelivat lohikäärmettä joka lenteli heidän yläpuolellaan, osa jopa juoksi piiloon.. tyhmiä haltijoita, ei sen kummempia mitä ihmiset! Tai no.. kai se oli henkilökohtaista.
"Hulluhan tuo on.." Lily mutisi vilkaisten heidän yllään lentävää lounatuulta.
"Voi olla tai sitten ei" Aran sanoi katsellen eteensä.
"no Blackin mielestä ainakin olisi" Lily sanoi ja samassa Aran pysähtyi ja nappasi Lilyä käsivarresta kiinni, kääntäen tämän itseään kohti.
"Unohda se mies, hän ei enää kuulu elämääsi, kuten ei kuulu papitar eikä isäsikään" Aran sanoi ja Lily oli lähellä lyödä tätä.
"kyllä varmana kuuluu!... ihme ettet maininnut Henryä.. eli hän kuuluu vai?" Lily huomautti.
Aran ei sanonut mitään vaan lähti kävelemään eteenpäin.

"Miksi hitossa ihmisten prinsessa täällä on?" Lounatuuli kysyi Aaronilta.
Se oli aina luullut että ihmisiä ei suvaittu haltijoiden kylässä ja toisinpäin, mutta ihmisten prinsessa kipitteli pitkin haltijoiden kylää itse kuningas Aranin kanssa! joitakin asioita Lounatuuli ei vain ymmärtänyt..
"Lounatuuli, lennä sisäpihalle" Aran sanoi lohikäärmeelle telepaattisesti.
Lounatuuli ei vastannut mitään vaan lennähti kohti linnaa, kaarrellen sen korkeinta tornia ympäri, kunnes näki allaan pienen sisäpihan ja lähti laskeutumaan sinne... hyvä etteivät puutarhurit saaneet sydänkohtausta kun lohikäärme lähes tipahti niskaan. Se laski päänsä taas alas jotta Aaron pääsisi turvallisesti maan kamaralle, samalla kun se kiertyi taas kerälle.
"nyt vain odotellaan" Lounatuuli sanoi vilkuillen ympärilleen.
"Kerroppa Aaron, kuinka vanha olet?" Lounatuuli kysyi luoden jonkinlaista keskustelua.

Lily käveli happamana Aranin vierellä, tämä kehtasi väittää etteikö Black, Ophelia tai hänen isänsä kuuluneet enää hänen elämään.. tottakai kuuluivat! Black oli hänen miehensä, Ophelia hänen paras ystävä ja isä.. no isä oli isä!
"Hän ei ole enää miehesi" Aran sanoi kuunneltuaan jälleen Lilyn ajatuksia.
"Etkö koskaan voi lopettaa! ja kyllä, kyllä Black on yhä mieheni! 'kunnes kuolema teidät erottaa', onko tuttu sanonta?!" Lily sanoi ja nosti vasemman kätensä esille, näyttäen sormustaan.
"Me vannoimme toisillemme ja se myös pitää!" Lily sanoi samalla kun he olivat pysähtyneet.
Aran siirsi oikean kätensä nopeasti Lilyn otsalle, painoi sitä hetken aikaa ja samantien Lily menetti tajuntansa.. Aran ei tästä asiasta keskustelisi! Hän otti Lilyn vastaan kun tämä lähti kaatumaan. Aran nosti Lilyn vasemman käden eteensä, samalla kun piti tästä kiinni ja irroitti sormuksen tämän sormesta ja heitti sen olkansa yli. Se vieri vähän matkan päähän ja jäi keskelle katua kiiltelemään auringon valossa.
"Meillä on vähän erimielisyyksiä.. tule, mennään" Aran sanoi Elisalle hymyillen, samalla kun nosti Lilyn käsivarsilleen ja lähti kävelemään kohti linnaa.

Kun he astuivat sisään linnan ovista, heidän luokseen juoksi heti muutama vartija jotka kertoivat lohikäärmeen laskeutuneen sisäpihalle. Aran selitti tilanteen näille ja käski näitä hakemaan Lounatuulen ja Aaronin kuninkaan saliin.. ja jos lounatuuli ei mahtuisi, tämä saisi muuttua ihmismuotoonsa. Vartijat nyökkäsivät ja lähtivät hakemaan kaksikkoa sisäpihalta.
"hm... kuin ei ennen lohikäärmettä olisi nähnyt.. oletko sinä ennen nähnyt?" Aran kysyi Elisalta heidän kävellessään kohti kuninkaan salia.
Lounatuuli käänsi katseensa ovelle, kun kaksi vartijaa saapui sisäpihaan huohottaen. Nämä selittivät tilanteen Lounatuulelle ja Aaronille.. tosin Lounatuulta ei yhtään miellyttänyt ajatus siitä, että hän joutuisi hyppimään ihmismuodossa pitkin linnaa.. mutta ei muu auttanut, ei hän ovesta sisään olisi mahtunut, joten tämä muutti muotoaan ja lähti kävelemään vartijoiden opastamana kuninkaan salia kohti.

// pause! replay? //

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 01:13
Kirjoittaja Ivy
Ophelia, Aaron

"HEI! MITÄ SINÄ-!?" Aaron ehti rääkäisemään tuntiessaan Lounatuulen kynnet melkein tämän niskavilloissa mutta hiljeni tajutessaan ollessaan heitettynä nyt yläilmoihin ja laskeutui lopulta tömähätäen taas Lounatuulen päänpäälle ja Aaron tarrutui tämän niskavilloista kiinni ettei tipahtaisi ja oli vähällä kirota ääneen Lounatuulen tempausta, olisi voinut edes varoittaa etukäteen!
Opheliakin oli katsahtanut olkansa yli Lounatuuleen ja Aaronin kuullessaan Aaronin rääkäisyn ja katsoi nyt Lounatuulen heittoa niin että Aaron laskeutui tämän päänpäälle kuten tämä oli aikaisemmin kapunutkin, tosin tällä kertaa se oli Lounatuuli joka kyytiä tarjosi ja hyppelehti nyt heidän perässään, Aaron jälleen tämän ratsailla. Sitten Lounatuuli lennähti ja lähti liitelemään kohti haltijoiden kylää ja Aaron katsahti sibulle, nähden kaikkien tuijottavan heitä ja Aaron irvisti näille ikäänkuin mahtaillakseen että sai olla lohikäärmeen kyydissä, tosin kaikki eivät kaateksi pistäneet kun piiloonkin juoksivat... Idiootit, eivät tienneet hyvän päälle.

Ophelia naurahti vaivalloisesti Lilyn huomautukselle, Aaron kyllä loi itsestään jo aika hullua kuvaa... Tähän Aran vastasi jotain epämääräistä johon Lily jatkoi, mainiten Blackin siinä samassa ja kaikki kolme tekivät äkkipysähdyksen. Aran tarttui Lilyä käsivarresta ja Ophelia oli vähällä huudahtaa ettei tämä koskisi Lilyyn, mutta pysyi hiljaa, tosin jo lähes vaivoin kun Aran alkoi selostamaan Lilylle ettei Black kuuluisi enään tämän elämään! Niinkuin ei Opheliakaan saatika Lilyn isä! Ophelialla oli naksahtaa, Aran oli jälleen oma inhottava itsensä nyt kun muita ei näkynyt ja Lily oli Blackin puheeksi ottanut... Lily tokaisi että nämä todellakin kuuluivat hänen elämäänsä ja nälväisi sitten Arania sillä ettei tämä ollut Henryä maininnut johon Aran ei sanonut enää mitään vaan lähti jatkamaan matkaa.

"Hitostako minä tiedän? Aran kyllä tosin selitti jotain siihen suuntaan että haluais sen morsmaikukseen." Aaron vastasi ja katsoi alas prinsessaan, ihmetellen yhä mitä Aran tässä näki? Sitten Lounatuuli lennähtäkin kohti linnaa, Aaron tietenkin yhä tämän kyydissä ja katseli nyt sivuilla olevia korkeita torneja kunnes huomasi itsekin linnan takana olevan pihamaan, jonne Lounatuuli pian laskeutuikin ja puutarhureiden ilme oli kertakaikkiaan korvaamaton! Aaron naurahti näille kuin pilkatakseen ja laskeutui lopulta Lounatuuleen kyydistä ja venytteli hetken kunnes asetti taas kätensä takaraivon taaksen, vaihtoi painoa jalalta toiselle ja katseli ympärilleen Lounatuulen sanoessa että nyt he vain odottelisivat. Sitten Lounatuuli kysyi Aaronin ikää ja tämä katsahti tähän toinen kulma koholla ja toinen kurtussa ja lähti jopa hetkeksi miettimään kuinka monta vuosisataa oli elänyt...
"Jotakuinkin 150 vuotta..." Aaron vastasi lopulta, eli yksi ja puoli vuosisataa... Hyvinkin nuori ikä haltijoille, kun taas ihmiset eivät eläneet edes yhdeksänkymmeneen ikävuoteen asti, tai suurin osa ei ainakaan elänyt.

Ophelia käveli Lilyä taaempana ja katseli sinänsä huolestuneena Lilyä ja Arani jotka kävelivät vierekkäin vaikka tunnelma ei ollut mikään kevyin Opheliankaan osalta. Aran avasi kohtapian taas suunsa, väittäen ettei Black olisi enää Lilyn mies johon Lily tietenkin pisti vastaan ja kaikesta päätellen Aran oli jälleen mennyt kuuntelemaan Lilyn ajatuksia..! Black oli Lilyn mies! Sitä oli Araninkaan turha lähteä vastaan väittämään, sillä tämä ei siinä voittaisi! Ja kyllä, Opheliakin muisti ihan hyvin sanonnan; "Kunnes kuolema teidät erottaa"-Opheliahan oli omasta suustaan sen valan sanonut joka nyt sitoi Lilyä ja Blackiä yhteen ja näiden sormukset olivat merkki näiden liitosta.
He olivat jälleen pysähtyneet ja Aran ei näyttänyt kovinkaan mieltyneeltä Lilyn laukauksille tämän liitosta Blackiä kohtaan ja Ophelia olisi tukenut Lilyä tässä asiassa jos ei olisi Aranin silmissä mikään muu kuin tyttö jonka kasvot olivat palaneet ja jonka nimi oli Elisa, nimi jonka Ophelia oli ottanut Lilyn äidin nimestä, antaakseen tälle jonkinlaisen yhteyden Lilyyn.
Ophelia oli säikähtää nähdessään Aranin kohottaessa kätensä Lilyä kohden, peläten että Aran olisi läimäissyt Lilyä, mutta sen sijaan tämä olikin asettanut kätensä tämän päänpäälle ja kohta Lily olikin menettänyt tajuntansa...
Ophelia pysyi hiljaa ja katsoi varoen, täysin kykenettömänä tekemään mitään sille että Aran irroitti nyt sormusta Lilyn vasemman käden nimettömästä... Sen sormuksen mikä symbolisoitsi Lilyn ja Blackin liittoa ja heitti sen lopulta olkansa yli kuin minkäkin roskan ja Ophelia seurasi tämän lentoa ja lopulta sen putoamista maahan... Tätäkö haltijaa Opheliaa oli hetken aikaa kehdannut sääliä tämän sokeuden takia? Kaiken sen jälkeen mitä oli aikaisemmin tapahtunut, Ophelia oli nähnyt senkin säälin tätä kohtaan?
Ophelia katsahti sormuksesta äkkiä Araniin joka hymyili tälle ja selitti että heillä olisi vain vähän erimielisyyksiä ja lähti sitten jatkamaan matkaa, tajuton Lily tämän käsivarsilla.
Ophelia katsoi hetken aikaa tähän, vilkaisi sitten kadulla olevaa sormusta ja punnitsi mahdollisuuksia siihen että voisi ottaa sormuksen mukaansa ilman että Aran huomaisi, yrittäen kuitenkin olla ajattelematta liikaa siltä varalta että Aran älyäisi lähteä tämän ajatuksia lukemaan. Ophelia olisi tosin voinut vain pistää muistiin sen missä sormus oli, mutta silloin olisi ehkä voinut olla jo liian myöhäistä.
Joten Ophelia otti pari askelta sivummalle ja nappasi sormuksen kämmeneensä, napaten samalla maatakin ja lähti kävelemään Aranin perässä ikään kuin ei olisi reitiltä poikennutkaan.
'Äiti neuvoi kerran Punahilkkaa ettei reitiltä saanut poistua vaan että tämän tuli mennä suorinta metsäreittiä sairaan isoäidin talolle, mutta Punahilkka poikkesi reitiltään kuitenkin, poimiakseen sairaalle isoäidilleen kukkia lakastuneiden tilalle, päätyen lopulta nälkäisen suden vatsaan.' Ophelia toisti pientä pätkää Punahilkka tarinastaan mielessään... Saatana tulisi vielä ja perisi hänet vielä tästä hyvästä...

He astuivat sisään linnan ovista ja pari vartijaa tuli heitä vastaan, selittäen että lohikäärme olisi laskeutunut sisäpihalle. Aran siis selitti tilanteen näille ja vartijat lähtivät pian sinne mistä olivat tulleetkin, hakeakseen siis Aaronin ja Lounatuulen kuninkaan saliin minne Elisa, Aran ja Lilykin oli nyt menossa... Tavalla tai toisella.
"E- Tai siis... Kerran." Ophelia oli vähällä vastannut ettei olisi nähnyt, joka ei taas myötäilisi hänen rooliaan Elisana. Tosin ei se välttämättä sitä tarkoittanut että Elisa olisi itse lohikäärmeen nähnyt kun tämän kylä oli maantasalle poltettu...
Aaron alkoi jo pitkästyä odottelemiseen, istui nyt maassa ja pyöritteli heinänkortta hampaissansa, kunnes kaksi vartijaa tulivat henkeä vetäen heille selittämään että heidät otettaisiin vastaan kuninkaan salissa.
Aaron sylkäisi heinän pois, nousi jaloilleen ja lähti kävelemään kädet ristittynä takaraivon päälle vartijoiden opastamaan suuntaan samalla kun Lounatuuli joutui muuntautumaan taas vähän vähäpätöisempään muotoonsa.
"Art ja se hyyppäkin ovat mitä ilmeisemmin täällä..." Aaron huomautti, lähinnä itselleen eikä kiinnittänyt juurikaan huomiota seinillä oleviin koristeluihin; kun oli nähnyt yhden käytävän, oli nähnyt ne kaikki...

//GO!!!//

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 01:57
Kirjoittaja Aksutar
Aran, Art, Tomtom, Lily, Lounatuuli

Lounatuuli katseli ympärilleen vilkaisten Aaroniin kun tämä huomautti Artista ja siitä hyypästä.. Lounatuuli ei sanonut mitään vaan venytteli kävellessään jatkaen koriste-esineiden katselua.
"On muuten hassua.." Aran aloitti heidän astuessaan kuninkaan saliin "Että et pelkää lohikäärmettä, vaikka vanhempasi tappoi lohikäärme ja kasovsi ovat karalla sellaisen takia.. olit sanomassa ettet ollut nähnyt lohikäärmettä aikaisemmin" Aran sanoi vilkaisten alaviistoon Elisaa.
Aran käveli parvekkeelle ja laski Lilyn divaanille nukkumaan. Hän silitti hetken Lilyn päätä ja suuteli tätä sen jälkeen otsalle.. jos Lily olisi ollut hereillä, tämä olisi saanut turpiinsa juuri. Sitten Aran kääntyi hitaasti kohti Elisaa käveli tämän eteen ja kumartui tämän puoleen, katsoen tyttöä suoraan silmiin.
"Ajatuksesi harhailevat ehkä liikaakin.. joskus Black, joskus Tomtom, joskus Lily, joskus Art.. ehkä Art on oikeassa sinun suhteesi, ehkä et ole Elisa" Aran sanoi matalalla, ehkä hieman uhkaavallakin äänellä... KYLLÄ! Oi kyllä, hän oli kuunnellut Elisan ajatuksia!
"Mutta.." Aran aloitti suoristaessaan selkänsä "Olit kuka tahansa.. Elisa, haltija, ihminen.. Ophelia, sinä et minua häiritse ja vaikka olisitkin täällä syystä, se ei vaikuta asioihin mitenkään" Aran sanoi kävellessään kuninkaan saliin.

Art oli tullut saliin ja seisoi nyt valtaistuimen lähellä, tervehtien Arania joka saapui saliin.. eikä aikaakaan kun vartijat avasivat ovet Lounatuulelle ja Aaronille, päästäen nämä kaksi sisään.
"Missä Tomtom?" Aran kysyi vilkaisten ympärilleen.
"Hän tulee pian, hän meni käymään huoneessaan" Art vastasi.
"Hyvä... haluan nimittäin selvittää erään asian" Aran sanoi vilkaisten jälleen Elisaan päin.
Lounatuuli haukotteli, päästäen matalan, onton murahduksen.. vaikka se oli ihmis muodossa, se sliti äänteli kuin lohikäärme. Sitten se lähtikin tutkimaan kirjahyllyä, siitä oli pitkä aika kun se viimeksi kirjoja oli nähnyt! tosin, eihän se lukea osannut, mutta kuvat kiinnostivat sitä.
Lopulta Tomoderuwix saapui saliin, hyräillen iloisesti ja kopistellen kävelykeppiään tasaiseen tahtiin lattiaan.
"Noh, mitäs seuraavaksi?" Tomtom kysyi hymyillen, mutta hänen hymynsä hyytyi nähdessään Aranin ilmeen... se oli jäätävä!

"Joten sinäkin epäilet?" Tomtom kysyi ja Aran nyökkäsi.
"hahahaa, fiksu poika, aistitte kuin eläimet!" Tomtom sanoi ja vilkaisi Elisaan.
Hän napsautti sormiaan ja samassa hänen luoma maski katosi savuna ilmaan, paljastaen Ophelian omat kasvot.
"minä tiesin sen!" Art henkäisi ja hymyili voitonriemuisesti.
"miksi hän on täällä Tomtom herra? Miksi toit ihmisen tänne?" Aran kysyi.
"Tulimme hakemaan prinsessaa" Tomtom vastasi hymyillen, hän ei nähnyt enää mitään syytä valehdella, eikä piilotella.. peli oli pelattu jos Arankin jo epäili!
"... sinä väität että se kalju idiootti lähetti tytön ja vanhuksen hakemaan naistaan? Miksi hän ei itse tullut?" Aran kysyi ja sai samassa kirjasta päähänsä.
Lily oli herännyt ja löytänyt divaanilta kirjan ja heitti sen nyt Aranin takaraivoon.
"BLACK EI OLE IDIOOTTI! Sinä olet idiootti! Sinä olet itse saatana!!" Lily huusi pää punaisensa, jos hänellä olisi ollut ase, hän olisi jo hyökännyt Aranin kimppuun.
"noh noh lapsukaiset, rauhoitutaampa" Tomtom sanoi yhä hymyillen... kaikki käänsivät kysyvän katseensa vanhukseen, kuinka tämä oli näin iloinen ja rauhallinen?! Lounatuuli sörkki yhä kirjahyllyä, vilkaisten olkansa yli kuullessaan Lilyn huudon.. ihmiset.. haltijat.. agh, niin hankalia otuksia.
"Aran poikaseni, kai tajuat ettei Lily ole sinun, hän on Blackin nyt" Tomtom sanoi ja Aran pysyi hiljaa, mutta nyökkäsi lopulta.
"Mutta en anna teidän viedä häntä" Aran sanoi ja vilkaisi Lilyyn. Art pysyi hiljaa ja kyttäsi Opheliaa hymyillen, hän oli ollut oikeassa! muuta hän ei enää tarvinnutkaan, nyt hän sai nukkua yönsä rauhassa.
"JA minähän en tänne ole jäämässä, Aran sin--"
"No voi itku!" Lounatuuli sanoi kuivahkosti tullessaan takaisin ja kaikki katsoivat tätä kysyvästi "Te olette outoja otuksia, te kaksijalkaiset.. luulette olevanne maailman valtiaita ja nyt kiukuttelette näinkin pienestä asiasta. Prinsessa kuuluu toiselle, miksi et hanki itsellesi toista kuningas Aran? Maailma on täynnä naisia ja sinä haluat juuri sen ketä et voi saada? hah, niin perinteistä.." Lounatuuli lopetti saarnansa ja kaikki pysyivät hiljaa.

"Kenen puolella sinä nyt olet?" Art kysyi lopulta Lounatuulelta.
"omallani.. mutta jos joku teistä pitää valita niin.. Aaron" Lounatuuli sanoi välinpitämättömästi.
"Mitäh?! Tuonko?" Lily rääkäisi tullessaan Ophelian viereen.
"Hän sentään osaa pitää hauskaa" Lounatuuli sanoi hymyillen pirullisesti.
"Art.. hae vartijat, meillä on epätoivottuja vieraita" Aran sanoi ja Art lähti samantien juoksemaan ovelle.
Aran napsautti sormiaan ja kaikki ovet ja ikkunat paukahtivat kiinni.. miksi tämä näin teki? Ainoat ovet mitä oli, oli pää ovi minne Art juuri juoksi ja terassin ovi.. luuliko että he olisivat terassilta jonnekkin päässeet?
"Aran minä vihaan sinua.." Lily sanoi laskiessaan kätensä Ophelian olkapäille ja oli lähellä taas itkeä.
"Senkin asian voi muuttaa..." Aran sanoi hieroen ohimojaan.
"... noh, koska syödään?" Lounatuuli kysyi välittämättä tilanteen synkkyydestä, sillä oli jo nälkä!

// kusessa!! //

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 05:23
Kirjoittaja Ivy
Ophelia, Aaron

Ophelia käveli Aranin perässä, kohotti sitten katseensa tähän tämän aloittaessa ja tästä Ophelia ei voinut aavistaa kuin pahaa... Sitten synkistyi.
Elisa, tyttö jonka vanhemmat kuolivat lohikäärmeen takia ja jonka kasvot olivat palaneet karalle, ei pelännyt lohikäärmettä... Ophelia ei tosiaankaan ollut osoittanut mitään suurempaa pelon merkkiä Lounatuulta kohtaan, mitä nyt oli ukkoseksi tätä ensin luullut... Ophelia oli hiljaa, ei vastannut tähän mitään, mitä hän olisi voinut muka vastata? Sanoa ettei Lounatuuli vaikuttanut sellaiselta lohikäärmeeltä? Ei, se ei olisi mennyt läpi...
Ja Ophelia oli tosiaankin tehnyt sen mokan että oli mennyt jo melkein sanomaan ettei olisi lohikäärmettä ennen eläissään nähnytkään...

Ophelia pysähtyi ja jäi vähin ääniin katsomaan kun Aran laski Lilyn diivanille, silitteli tätä ja suuteli lopulta otsalle saaden Ophelian kääntämään päänsä muualle, syytä kun ei enää nähnyt inhoansa peittelemään. Sitten tämä kävelikin tämän luo, kumartui ja Ophelia katsoi tätä suoraan silmiin ja ilme joka maskin takana piili oli kaikkea muuta kuin ystävällinen... Ophelia myönsi myös sen ettei ollut osannut ajatella sitä mitä Aranin seurassa oli ajattellut... Sellaiseen kun ei ollut juurikaan ihmisten keskuudessa tottunut, että joku kuunteli sitä mitä toisen pään sisällä liikkui ja tapahtui...
Sitten Aran suoristi selkänsä ja Ophelia tiesi jo nyt että oli jäänyt kiinni... Silti Ophelia jäi katsomaan vielä hetken diivanilla makaavaa Lilyä, miettien että oliko peli jo pelattu? Saisivatko he Lilyn vielä pois? Opheliaa vähän pelotti se mahdollisuus että tämän maskin myötä heidän suunnitelmansa Lilyn pois saammiseksi tulisi myöskin heikentymään...

Ophelia lähti kääntymään lopulta hitaasti, pitäen katseensa Lilyssä mahdollisimman kauan ja asteli myöskin nyt kuninkaan saliin, huomaten Arathetin olevan nyt myöskin paikalla mutta ei kiinnittänyt huomiota tähän tuon taivaallista... Ja ehkä Ophelia ei tämän asioihin paljoa vaikuttamaan pystynytkään.. Mutta Tomoderuwix oli varmastikin eri tarina?
Pian Lounatuuli ja Aaron kävelivät myöskin saliin ja Ophelia vältteli kaikkien katseita minkä kerkesi, varsinkin Artin ja Aranin joka sai Ophelian ahdistumaan entisestään. Ophelia tosin tarkkaili sivusilmällä muita saliin tulijoita, kuten Lounatuulta joka haukotteli äänekkäästi ja oli selvästikin kiinnostunut nyt kirjoista, toisinkuin Aaron joka nojasi seinää vasten eikä näyttänyt välittävän odottelusta.
Sitten Ophelia katsahti avautuvaan oveen josta Tomoderuwix tuli, hyräillen iloiseen tapaansa, onnellisen tietämättömänä tilanteesta ja kysyi mitä seuraavaksi tapahtuisi... Ophelia pudisti hiljaa päätään.
Kyllä, Arankin epäili jo Elisan henkilöllisyyttä, mikä olisi mitä ilmeisemmin yhtä kuin lorun loppu.
Tomtom kuitenkin nauroi ja kehui Arania fiksuksi ja pelkällä sormien napsauksella, Ophelian maski katosi tämän kasvoilta... Ophelia laski huppunsakin samalla alas hartijoillen, paljastaen pyöreät korvansa ja tummanrusehtavat hiuksensa, eikä edes katsonut Artiin tämän melkein hyppiessä voitonriemustaan, tämä tätä oli alunperin älynnyt epäilläkin mutta juuri nyt Ophelia ei tähän katsoa kehdannut.

Aran alkoi selvästi jo hiiltyä, kysyen nyt Tomtomilta miksi tämä oli ihmisen mukanaansa tuonut ja Tomtom vastasi suoraan ja rehellisesti, että myöskin hymyillen että he olivat tulleet hakemaan prinsessan takaisin.
Ophelia nyökkäsi tälle hiljaa, mutta olemus ei ollut ujo saatika surullinen, se oli pikemminkin kylmän rauhallinen ja vakava, nyt ei itkut auttaneet... Eivätkä kyllä Tomtomin hymytkään... Ellei tällä ollut jotakin vielä hihastaan vedettävänä.
Aaron? No Aaron oli katsellut tapahtumia kaiken aikaa, manasi yhä kipeää huultansa ja Art ei ollut joutunut kärsimään yhtään saadakseen selville että Elisa tosiaan oli Ophelia, ainakin kaikista puheista päätellen... Ja tämä oli ihminen, siihen Aaron oli ensimmäisenä kiinnittänyt huomionsa ja koki jonkinlaista voitonriemua nyt itsekin, tosin ei yhäkään ymmärtänyt sitä että mitä väliä tämän henkilöllisyydellä oli JA MIKSI HEMMETISSÄ BLACK OLI LÄHETTÄNYT TYTÖN JA PAPPARAISEN ASIALLEEN!? Aaron oli odottanut että velho tulisi itse ja antaisi Aranille uudestaan selkään niin että Aaronkin olisi sen nähnyt ja vienyt sumutorven mukanaan...

Ophelian korvan juuressa suhahti ja pian Aranin takaraivoon olikin osunut kirja jonka Lily oli parvekkeen kulmilta heittänyt. Ophelia katsahti tähän vähän hämmissään, ajatellen tosin itsekin että Aran ansaitsisi tällä hetkellä vähintään hirttopuun mutta se että Lily kutsui Arania itse saatanaksi sai Ophelian ilmeen kirkastumaan hetkessä, tämäkään ei enää säälinyt Arania tuon taivaalllista. Sitten Ophelia, että myöskin Aaron katsahti Tomoderuwixeen joka suhtautui tilanteeseen kuin pieneen kinaan
näin lasten kesken mikä sai Aaronin pidättelemään nauruaan, tilanne oli hänestä hieman koomihkon oloinen tämän patun ansiosta joka vain hymyili hölmönä kun ei olisi mistään mitään tajunnut.
Ophelia katsoi tiukasti Araniin joka lopulta nyökkäsi, merkiksi siitä että tajusi että Lily olisi virallisesti Blackin, mutta sanoi ettei ollut aikeissa tätä päästääkään.
Tässä vaiheessa Ophelia katsahti sivusilmällä Artiin joka tuijotti tätä omahyväinenhymy huulillaan, kuin saatana tuomitulle suorastaan, mutta Ophelia katsoi tätä vakavana että myöskin vihaisena takaisin, juuri nyt häntä ei pahemmin naurattanut ja Opheliaa alkoi yhä enemmän kaduttaa se että oli mennyt Lilyn hovimestari-ideaa puolustamaan.
Sitten Lounatuuli avasi suunsa, tähän asti se ei ollut välittänyt tilanteesta tuon taivaallista ja oli kävellyt nyt heidän luokseen, Aaron jopa astellen tämän perässä joka katsahti nyt Opheliaan, tältäkö useasti mainittu papitar sitten näytti? Eipä ollut kummoinen tämäkään... Aaron oli alunperin olettanut että papitar olisi ollut paljon vanhempi mutta tämä oli jopa lyhyempi mitä hän oli.

Lounatuuli ei ymmärtänyt Arania, ei tosin moni muukaan... Maailma tosiaan oli täynnä naisia ja Aranin oli juuri pakko saada Lily josta Ophelia yritti pitää kiinni kynsin ja hampain ja tämä oli kaiken lisäksi rakastunut toiseen.
Aaron hymyili, tämä oli samaa mieltä, naisia riitti vaikka muille jakaa mutta silti Aranin oli pakko saada niistä kaikkein äänekkäin?
Aran kysyi lopulta että kenen puolella Lounatuuli oikein oli kun uskalsi tuollaisen ääneenkin sanoa ja tämä vastasi olevan omallaan, aivan kuten Tomoderuwixikin, mutta jos jostain heistä piti valita niin se olisi Aaron?
"Heehee!" Aaron naurahti ilkikurisesti Lilylle joka näytti olevan asiasta hämmillään kaikista eniten ja sille että Lounatuuli oli sanonut Aaronin osaavan pitää hauskaa ja hymyili asialle pirullisesti nyt itsekin. Lentäminen ja kova vauhti sai Aaroonin tosissaan nauramaan vaikka siitä vilu tulikin.
Aran jätti asian sikseen ja käski Artin hakemaan vartijat nyt epätoivotuille vieraille ja samassa Art juoksikin ovesta ulos näitä hakemaan ja Aran napsautti tämän poistuessa sormiaan, saaden Ophelian katsahtamaan pitkin seiniä, seuraten ikkunoiden ja ovien sulkeutumista toinen toisensa perään, lukiten heidän kaikki nyt kuninkaan saliin kuin rotat rotanloukkuun.

Ophelia tunsi Lilyn kädet olkapäällään, muistuttaen nyt ihan Opheliaa siitä että Lilykin sai nyt tunnistaa tämän siksi ketä tämä oikeasti oli, Elisaa ei enään siis ollut. Ja kyllä, Opheliakin vihasi Arania sydänjuuriaan myöten, Art oli jälleen paljon pienempi paha mitä tämä oli mutta tämä hieroi vain ohimoitaan ja puhui jostain muuttamisesta...
"...Sinä söit Lilyn lemmikin vähän aika sitten..." Ophelia huomautti kuivahkosti Lounatuulen kehdatessa mainita oman tyhjän napansa tälläiseen väliin... Aaron kohautti kulmaansa tästä ja Ophelia katsahti vuorostaan tähän mutta ei sanonut mitään kun ei tämäkään mitään nälväissyt ja katsahti sitten Araniin... Vaikka inhoa tekikin.
"Herra Tomoderuwix ei antanut Blackin tulla oman puolueettomuutensa takia, häneen sinulla lienee siis kiittäminen siitä ettei kylänne ole vielä maantasalla." Ophelia selitti nyt hieman nävivämmän version ensinnäkin siitä miksi Black ei paikalla ollut...
"Me haluamme Lilyn takaisin, eikä hänkään halua todistetusti tänne jäädä, mutta silti halajat häntä yhä itsellesi? Me tulimme hakemaan hänet pois Aran, enkä ole ihan vielä luovuttamassa asian suhteen." Ophelia selitti Aranille. Black vihasi luovuttajia ja jos se Opheliasta riippui niin Ophelialla ei tämän suhteen ollut tosiaankaan luovuttamisen varaa, Black odotti heitä kotona palaamaan takaisin. Tosin heillä oli yhä Tomtom, velho tai taikuri, miten nyt itse halusi näin toivottavasti yhä halukas auttamaan prinsessan paon suhteen, sillä tämän varaan oli lähes kaikki nyt laskeminen, pelkkä katoamis temppu kuulosti riittävältä.
"Jos sinä tosiaan Lilyä rakastat niin sinun pitäisi päästää hänet menemään!" Ophelia sanoi lopulta, katsoen yhä vihaisena Araniin, suoraan tämän silmiin, tietäen sisimmissään ihan hyvin itsekin ettei mikään mitä hän sanoisi mitä ilmeisemmin asiaa tulisi auttamaan.


//SUOSSA! JA SYVÄLLÄ SIELLÄ!//

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 09:17
Kirjoittaja Aksutar
Aran, Art, Lily, Tomtom, Lounatuuli

Aran käveli istumaan tuolilleen samalla kun Ophelia huomautti lounatuulelle, että tämä oli syönyt Lilyl lemmikin.
"Olen lohikäärme, mitä minä siitä välitän? Liha on lihaa, ei väliä missä muodossa" Lounatuuli sanoi kylmästi ja sai Lilyn selässä kulkemaan kylmätväreet.
Aran katsahti Opheliaan kun tämä alkoi selittämään, miksi Black ei ollut tullut... sinäsä hyvä vain, mutta silti Arania huvitti tämän velhon valinta, kuka nyt vanhuksen ja nuoren tytön lähettäisi? Aran suorastaan hymyili halveksuvasti kun Ophelia selitti että he halusivat Lilyn kotiin eikä Lily kuulunut hänelle jne jne... ja lopulta sanoi: "Jos sinä tosiaan Lilyä rakastat niin sinun pitäisi päästää hänet menemään!". Siinä vaiheessa Aran nousi ylös ja syöksähti Ophelian ja Lilyn eteen, kumartui Ophelian tasolle ja hymyili.
"Ja sinäkö sen päätät papitar?" Aran sanoi kuivasti ja korosti halveksuvaa aksenttia papitar- sanan kohdalla.
Aran perääntyi nauraen matalasti samalla kun suoristi selkänsä.. NYT Aran oli pelottava jopa Lilyn mielestä.. ennen Aran oli vain.. ahdistelevasti pelottava, nyt hän oli.. pirullisen pelottava? kai tiedätte mitä ajan takaa? hyvä.
Aran vilkaisi taaks Opheliaan ja Lilyyn, nyt hän näytti enemmänkin pirulta kuin haltijalta: Silmät olivat täysin auki ja pupillit lähes olemattoman pienet, hän hymyili erittäin epämukavasti ja tuntui kuin jokainen hänen liikkeensä olisi ollut jäykkä ja vaivanloinen, aivan kuin hän olisi ollut puuta ja Lily vannoi että Aranin kynnet näyttivät terävämmiltä mitä äsken!

"Te olette vain eläimiä" Aran aloitti katsoen yhä Opheliaan ja Lilyyn "Ette mitään muuta ja sitäkautta lemmikeitä! Te olette heikompi osa puoli, tyhmät ihmiset.. ette ymmärrä hyvän päälle, elätte pienen mitättömän elämänne tyytyväisinä, vaikka ette tiedä mitään hyvästä!" Aran sanoi.
"... mutta tyytyväisinä Aran, tyytyväisinä" Lily uskalsi sanoa vastaan.
" Ei siltä kyllä enää näytä... olette unohtaneet miten elää" Aran sanoi.
"hm.. mikä sitte on elämistä? Haikailla jonkun perään päivätpitkät eikä tehdä mitään muuta?" Lily kysyi.
"saanko syödä hänet?" Lounatuuli naljaisi tähän väliin nähdessään että tästä tulisi vielä suurempikin riita.. helpointa olisi pistää prinsessa poskeen ja mennä päiväunille.
"Et, syö papitar mieluummin" Aran sanoi.
"Tai mitä jos söisit Aaronin?! Opheliaan et koske!" Lily sanoi astuen nyt Ophelian eteen.
"agh, ei sitten syödä ketään..." Lounatuuli mutisi ja siirsi katseensa lattiaan.
" papitar saa kumminkin vähintään rangaistuksen, ellei jopa kuolemaa..." Aran huomautti.
"e.. EIKÄ! Jos sinä Opheliaan kosket niin revin sinulta jokaisen raajan irti ja heitän mereen!" Lily sanoi. Ei Aran voinut Opheliaa rankaista, eihän? Tämähän oli vain tyttö! Ei Opheliasta sen kummempaa haittaa ollut kenellekkään!
"Entä sitten Tomoderuwix? Onhan hänkin ihm-- AU!" Lily aloitti mutta lopetti tuntiessaan Tomtomin kävelykepin iskeytyvän varpailleen.
"uskallakkin verrata velhoa ihmiseen" Tomtom tuiskaisi.
"No onhan Blackin ihminen!" Lily räyhäsi tällä kertaan Tomtomille.
"Eikö Se perhanan Black jo kuole! Sanoin että hänestä ei puhuta!" Aran huomautti.. ja Lounatuuli seurasi kyllästyneenä, ei suhde asiat nyt näin vaikeita voinut olla! Lohikäärmeillä se oli helpompaa: Etsittiin tyttö lohikäärme, tehtiin pikku lohikäärmeitä ja sen jälkeen takaisin maailmalle.. toisaalta, Lounatuuli kiitti onneaan etteivät haltijat toimineet samalla tavalla, prinsessahan olisi huutanut kuin syötävä.

"Minä puhun Blackistä niin paljon kuin haluan! Haluatko kuulla mitä sinä yönä tapahtui kun--"
"EN!" Aran keskeytti Lilyn, häntä ei TODELLAKAAN kiinnostanut mitä Black olisi tehnyt hänen naiselleen.. tai no, Aranin ja Aranin..
"No entäs sitten häiden jälkeinen y--"
"Lopeta.." Aran sanoi.
"hmm... Black on aika velmu sittenkin" Tomtom sanoi yhä hymyillen ja kaikki katsahtivat häneen lähinnä 'Sinäkin?!'- katseella.
"Annoin sinulle sentään pidemmän elämän, olisit kiitollinen edes siitä" Aran sanoi Lilylle kävellessään takaisin tuolilleen.
"En minä sit--"
"Annoit hänelle pidemmän elämän?" Tomtom keskeytti Lilyn.
Aran nyökkäsi ja nyt Lounatuulikin kiinnostui asiasta.. prinsessa siis vanhenisi kuin haltijat, mutta näyttäisi ihmiseltä? Nerokasta!
"Aran, mitä sinä olet mennyt tekemään?" Tomtom katsoi toruvasti Arania pudistellen päätään.
Aran ei sanonut mitään, vaan vilkaisi ovelle kuullessaan Artin tulevan takaisin, mukanaan kolme vartijaa. Lounatuuli kavahti nähdessään yhdellä vartijalla keihään.. keihäät olivat ilkeitä aseita!
"Viekää heidät huoneisiinsa ja lukitkaa ovet.. katsotaan myöhemmin mitä teemme" Aran antoi ohjeet vartijoille, jotka tekivät työtä käskettyään.
Tomtomiin heidän ei edes tarvinnut koskea kun tämä jo lähti kävelemään kohti huonetta.. vapaa-ehtoisesti? Lily kiitti onneaan että hänkin kuului "heihin" ja pääsisi nyt omaan huoneeseensa pois Aranin luota.
"ihmiset..." Aran huokaisi hieroen jälleen ohimojaan, kun vartijat ja Art olivat poistuneet kera kolmikon paikalta.
"mitäs kiinnyit siihen" Lounatuuli huomautti.

"Art.." Lily aloitti vaisusti heidän kävellessään "voisinko mennä heidän huoneeseen? en halua olla yksin.." Lily sanoi vilkaisten olkansa yli Arttia.
"olkoon.." Art sanoi sen kummempia juttelematta.
Pian he olivatkin perillä ja heidät lukittiin Tomtomin ja Ophelian huoneistoon. Hetken oli hiljaista kunnes Lily lysähti polvilleen maahan, peitti kasvonsa käsiinsä ja alkoi itkemään.
"No no tyttö kulta, älä itke" Tomtom lohdutteli ja taputti Lilyä selkään.
"Haluan kotiin" Lily ulisi pyyhkien kyyneliä silmäkulmistaan.
"Ja sinne me menemme, odotahan vain" Tomtom sanoi hymyillen ja käveli tuolille istumaan.
Lily meni hieman hämilleen, oliko tällä suunnitelma? Pirun huono suunnitelma jos siihen kuului paljastuminen ja lukkojen taakse joutuminen!

// Suossa nilkkoja myöten, pää edellä kun mennään!! //

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 19:52
Kirjoittaja Ivy
Aaron, Ophelia

Tuon viimeisimmän lauseen kohdalla, Ophelia sai taas säikähtää sydänjuuriaan myöten Aranin äkillisestä syöksähtämisestä heidän eteensä ja hänen puoleen kumartumisesta. Ophelia olisi halunnut mennä taas Lilyn taakse piiloon, mutta tyytyi tujottamaan Araniin vihaisensa, eikä vastannut mitään tämän halveksunnalle. Kyllä tämän pitäisi päästää Lily jos tätä rakasti, se olisi Lilylle itselleen kaikkein parasta? Ja ei, ei Ophelia sitä päättänyt, se oli Lily, mutta Aran ei tunnetusti tästä välittänyt. Sitten Aran suoristi selkäänsä ja nauroi kuin olisi ollut itse piru, demoni, saatana tai riivattu.
Aaron ei sanonut tietenkään mihinkään väliin yhtään mitään, seurasi vain tapahtumia ja ihmetteli lähinnä Opheliaa joka puhui Aranille kuin.. öh. No Aran ei ollut heidän kuninkaansa, mutta nämä idiootit olivat aika pitkälle Aranin armoilla, tyttö suorastaan kerjäsi nokkiinsa vielä tuolla tavalla, tosin mitä muutakaan sitä ihmiseltä osasi odottaa?

Nyt Aran ei pelkästään kuulostanut pirulta saatika riivatulta, tämä myös näytti siltä! Tämä näytti suoraan sanoen hullulta... He olivat eläimiä, he kaikki olivat, myös haltijat! Ihmiset eivät olleet sen huonompia saatika sitä mukaan kenenkään lemmikkejä. Ophelia ei tosin sanonut mitään, mutta Aran oli siitä huolimatta väärässä! Haltijat eivät olleet sen parempia mitä ihmiset ja toisin päin, paitsi Aran joka kuului vielä alempaan kastiin! Lilu uskali tosin sanoa vastaan... Tyytyväisinä, tyytyväisimpinä mitä Aran! He eivät eläneet pitkään... Mutta se antoi sitäkin suuremman syyn arvostaa elämää entisestään... Ophelia räyhäsi kaiken lähes mielessään, ääneen hän ei nyt nähnyt viisaaksi mitään sanoa, varsinkaan kun Aran ei näyttänyt ihan kunnossa olevalta.
Sitten Lounatuuli nälväisi tähän väliin ja Aaron hymyili omaa omahyväistä hymyään tämän vierellä, hänestäkin Lilyn syöminen oli hyvä idea, eipähän tarvinnut kuunnella tätäkään suhdesotkua!
Tosin Aran ehdotti että tämä söisi Ophelian Lilyn sijaan ja Ophelia katsahti tämän myötä sitten Lounatuuleen, mutta Lily astui hänen eteensä, antaen Ophelialle nyt selän minkä taakse piiloutua ja nälväisi että Aaron olisi parempi vaihtoehto ja sai Aaronilta 'Minulla onkin lohikäärme, mitä sinulla on?'-mulkauksen ja Lounatuuli jäi nuolemaan näppejään...

Sitten Aran huomautti että Ophelia tulisi saamaan vähintään rangaistuksen... Ellei sitten jopa kuolemaa!? Ophelia katsahti Araniin, oliko tämä tosissaan? Ophelia ei tiennyt että haltijatkin rangaitsivat vankejaan... Tai Ophelia oli kai luokiteltu nyt termiin 'epätoivottu vieras', ainakin vielä toistaiseksi.
Lilykin kivahti tälle ja uhkasi repiä Aranin jokaisen raajan irti mikäli tämä Opheliaan koskisi.
Entä sitten Tomoderuwix? Tämäkin oli ihminen? Aaron oli vaarassa ratketa räkättämään nähdessään nyt Lilyn saavan vuorostaan varpailleen! Se sattui! Aaronkin tiesi sen kun oli saanut sen tunteakin.
Sitten siirryttiin taas Blackiin, olihan tämäkin ihminen ja velho yhtä aikaa ja Aran ilmaisi taas mielipiteensä tästäkin velhosta...
Aaron halusi tietää velhosta puolestaan yhtä sun toista, joten ei pistäisi vastaan yhtään vaikka Lily alkaisi tästä puhumaankin... Paitsi halut kuulla tästäkin ihmisestä tyssäsi siihen kun Lilyn tarinointi Blackistä meni ihan jo ihan muuhun luokkaan!
Aran karjui minkä ehti ettei halunnut Blackistä mitään kuulla, varsinkaan mitä Lily oli kiusakseen aikeissa kertoa.
Sitten Tomoderuwix avasi suunsa ja sai jälleen kerran kaikkien katseet kohdistumaan tähän.
Sitten Ophelia katsahti Lilyyn, mitä Aran tarkoitti pidemmällä elämällä!? Aaron hymyili itsekseen, hän oli itse ollut paikalla kun Aran oli Lilylle pidemmän elämän antanut, kuhan Aran vain vielä jaksaisi prinsessaa sen ajan niin hyvä.
Ophelian päähän ei mahtunut... Pidempi elämä? Niinkuin haltijoilla? EI! Opheliahan ehtisi vanhentumaan vielä Lilyn ohi! Aran ei ollut tosissaan, eihän? Ophelian panikointi loppui kyllä pian lyhyeen havahtuessaan ajatuksistaan oven käydessä ja Art palasi kuninkaan saliin vartijoiden kera...
Aaron kohautti kulmaansa ja katsahti Lounatuuleen tämän kavahtaessa jotakin, mikä tämän ongelma nyt vuorostaan oli?
Aran käski vartijoita viemään heidät huoneisiin ja lukita ovet... Sai siis myöhemmin nähdä mitä heille tapahtuisi. Ophelia päätti nyt ettei alkaisi kiljumaan ja potkimaan ja puremaan vaan lähti vartijoiden mukana, huomaten onnekseen että Lilykin liittyisi heihin.

Saliin jäi siis vain Aran, Lounatuuli ja Aaron muiden poistuessa paikalta... Ihmiset tosiaankin, mutta mitäs oli sellaiseen kiintymään mennyt.
"Noh! Koska show näyttää olevan ohi niin kukaan tuskin pistää pahakseen että poistun?" Aaron lausahti rikkoen hiljaisuuden, tällä hetkellä lammellakin oli enemmän tekemistä mitä täällä. Aran oli mitä ilmeisemmin naisensa jo saanut joten siinä meni sekin ilo asiaa seurata, vaikka korville välillä kävikin.

Ophelia käveli hiljaa Tomtomin ja Lilyn kanssa näiden huoneeseen. Lily oli saanut luvan Artita liittyä heidän kanssaan samaan huoneistoon. Ovi lukittiin ja Ophelia jäi tuijottamaan ovelle, oliko Art nyt tyytyväinen? Ophelian katse tosin herpaantui ovesta Lilyyn joka lysähti polvilleen lattialle ja alkoi itkemään.
"Lily!" Ophelia parkaisi nähdessään nyyhkyttävän Lilyn jota Tomtom yritti nyt lohdutella. Lily halusi kotiin, Opheliakin halusi kotiin ja heidät myös halutiin kotiin... Ja sinne he olivat yhä menossakin, mikäli aika vain salli.
Ophelia oli hiljaa ja katsoi Lilyä huolissaan, vaikka ehkä Ophelian olisi kannattanut pelätä enemmän mahdollista rangaistustaan mistä Aran oli puhunut... Se ei tosin nyt tuntunut tämän hetkiseltä murheelta.
"Lily..." Ophelia toisti taas tämän nimen ja istahti polvilleen tämän eteen ja ojensi puristuksessa olevaa nyrkkiään ja avasi sen. Siellä oli hiekkaa, kiviä ja lähinnä siis maata, mutta keskellä kämmentä oli Aranin heittämä sormus, se sormus joka symbolisoitsi Blackin ja Lilyn liittoa.
"Hyvää syntymäpäivää.." Ophelia sai sanotuksi ja hymyilikin hieman katsoessaan kultaista sormusta jota Ophelia oli nyrkissään tämän ajan pitänyt. Päivä ei ole ollut kovinkaan kehuttava heidän osalta, mutta Ophelia toivoi että sormus piristäisi Lilyä edes vähän.
"Älä huoli, Tomtom sanoi että hänellä olisi suunnitelmia paon suhteen." Ophelia sanoi vielä, hymyillen yhä ja katsahti sitten nojatuolilla istuvaan Tomtomiin.
"Etkö sanonutkin?" Ophelia jatkoi, nyt toivoen että kuulisi Tomtomin aikaisemmin mainitsemat suunnitelmat.

//DDD'X//

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 20:23
Kirjoittaja Aksutar
Aran, Lounatuuli, Lily, Tomtom

"Senkus menet, en pistä pahakseni" Aran huomautti Aaronille nojautuessaan tuoliin.
Lounatuuli päästi matalan äännähdyksen ja vilkaisi Aaroniin, tämä halusi hänen mukaan! Ei hän halunnut jäädä Aranin kanssa tänne.. hän ei pahemmin aikuisista välittänyt.
"Jos poika lähtee, lähden minäkin" Lounatuuli sanoi lopulta saaden Aranin katsahtamaan tähän kysyvästi.
"En näe mitään syytä jäädän tänne.. asiasi tuli kutakuinkin selväksi: teillä on vajaa miehitys... ellei sinulla sitten ollut muuta?" Lounatuuli kysyi.
"ei.. ei ollut, mene vain" Aran sanoi hetken mietittyään.
"Otathan minut mukaan?" Lounatuuli kysyi kääntyen Aaronin puoleen ja katsoi tätä alaviistoon.

Lily nosti katseensa Opheliaan kun tämä istui hänen eteensä ja ojensi nyrkkinsä tälle. Hetken aikaa Lily tuijotti nyrkkiä, mitä siinä oli? maata, kiviä.. ja sormus!? Lily otti sormuksen varovasti Ophelian kädestä kuunnellessaan tämän lohdutteluja ja laittoi sen takaisin sormeensa.. Aran oli siis heittänyt sen menemään?
"Sinä muistit.." Lily sanoi pienesti hymyillen ja halasi Opheliaa, tämä oli muistanut hänen syntymäpäivänsä!
"hu?" Tomtom katsahti Opheliaan. "juu juu, tosin nyt suunnitelmat muuttuivat" Tomtom sanoi hymyillen ja hypähti alas tuolilta.
Lily nousi seisomaan samalla kun Tomtom käveli heidän ohitseen ovelle ja painoi korvansa sitä vasten.
"hmm... ainakin yksi vartija.. noh, ihan sama" Tomtom sanoi ja koputti kävelykepillään oveen.
"Mitä sinä teet?" Lily kysyi kuiskaten.
"Pakenen" Tomtom sanoi hymyillen ja samassa ovi avautui.
Ovella seisoi yksi vartija.. tarkemmin kun katsoi tämä taisi olla toinen Artin veljistä, Amod. Tomtom katsoi tätä kasvoihin ja siirsi sitten katseensa... alemmaksi.
"Herran jumala sinulla on housut auki!" Tomtom sanoi, vaikka eihän ne auki ollutkaan.
"eikä ole.." Amod sanoi nostaen kulmaansa.
"no nyt on" Tomtom sanoi, kopautti kävelykeppiään maahan ja samssa Amodin housut valahtivat alas.. onneksi tällä oli muutakin jalassa..
Amod tietysti kumartui nostamaan hosuja ja samassa Tomtom kolautti tätä päähän, niin että Amod kaatui maahan tajuttomana.
"Älä koskaan kumarru vihollisen edessä, muista se poikaseni" Tomtom sanoi ja kääntyi Opheliaa ja Lilyä kohti.

"no niin, hypätkää laukkuun" Tomtom sanoi avaten salkkunsa ja jäi sen viereen seisomaan.
"mitä? tuonne? eihän sinne mahdu edes.." Lily sanoi kumartuen laukun yllä.
"mahtauu mahtuu, sisään vain" Tomtom sanoi.
"mut-- AAAGH!" Lily aloitti mutta samassa Tomtom potkaisi tämän sisään laukkuun.. kyllä sinne sittenkin mahtui.
"Ophelia myös, pian nyt" Tomtom hoputti.
Lily katseli ympärilleen salkussa, se oli täynnä tavaraa.. nytkin Lily istui varmaan kokonaisen omaisuuden päällä! Kunhan mikään ei alkaisi liikkumaan.. olikohan täällä pupuja? Tavaraa oli vaikka mitä! Purkkeja, laseja, tee astiasto, käkikello, amuletteja, pulloja, astioita.. ja kaikkea turhaa! Aivan kuin romukaupassa.. Lilystä tuntui aivan kuin hänet olisi kutistettu ja sullottu normaali kokoiseen laukkuun, ylhäällä hän näki avonaisen salkun suun ja ympärillä oli laukun nahkaiset sisäseinät.. pohjasta Lilyllä ei ollut tietoakaan, sitä ei näkynyt rojun seasta.

// pidetääs taas tauko >8) pysytään vähän lyhyemmissä //

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 21:10
Kirjoittaja Ivy
Ophelia, Lily

Aaron oli jo menossa, mutta pysähtyi kuullessaan Lounatuulen matalan äännähdyksen ja katsahti kysyvästi taakseen, mitä nyt vielä? Lounatuuli sanoi lähtevänsä mikäli Aaronkin lähti ja Aaron kääntyi nyt kokonaan, kädet niskan takana ja odotti että Lounatuuli täsmentäisi. Ei kai tälläkään mitään syytä enää ollut linnaan jäädä ja kysyi nyt Aaronilta että ottaisiko tämä tämän mukaan Aranin antaessa tällekin luvan lähteä?
"Täh? Uskotko että menen kotiin ja sanon 'Hei äiti, lohikäärme seurasi minua kotiin, saanko pitää sen?'" Aaron sanoi ja katsoi yläviistoon Lounatuulta ja huokaisi lopulta. "Ihan sama, en ollut kotiin menossakaan..." Aaron sanoi lopulta ja lähti kävelemään kohti ovea, ei kai tästä eroonkaan niin vain päässyt ja olihan se aika siistiä hengata lohikäärmeen kanssa, ainakin ajatuksensa ja ei kovinkaan moni silloin uskaltautuisi tulla hänelle ryppyilemään.

Totta kai Ophelia oli Lilyn syntymäpäivän muistanut! Mutta onnitteluille ei ollut aikaisemmin oikein sopivaa väliä löytynyt. Sitten Tomoderuwix hypähti tuolilta, sanoen että kyllä suunnitelmia oli olut mutta muuttuneen, ajatellen varmaankin tämän hetkistä tilannetta ja käveli heidän ohitseen ovelle, painaen korvansa ovea vasten. Ophelia nousi pian itsekin taas seisomaan ja ihmetteli mitä Tomoderuwix oikein puuhasi.
"Pakenet?" Ophelia toisti kulmat koholla ja samassa ovi avatui Tomtomin koputtaessa siihen ensin kävelykepillään. Sitten kuului huudahdus; Herran jumala sinulla on housut auki!" ja Ophelia oli parkaista että mitä Tomtom oikein puuhasi ja juoksahti pari askelta nähdäkseen ja ehti näkemään Tomtomin kolauttavan vartijaa tämän kalloon niin että tämä menetti tajuntansa.
"Tuohan on..." Ophelia ehti aloittaa tunnistaessaan Amondin mutta Tomtom kehoitti heitä jo hyppäämään tämän laukkuun. Lily hämmästeli mitä Tomtom oikein tarkoitti, paljain silmin laukku näytti siltä ettei sinne mahtunut mitään kissaa suurempaa.
Mutta heillä oli kiire ja Lily parka sai huomata laukun pohjattomuuden vaikeimman kautta.
Sitten Tomtom kehoitti Opheliaakin kiirehtimään ja Ophelia nyökkäsi ja ujutti molemmat jalkansa laukun sisään ja päästi irti sitten laukun kahvoista ja katosi itsekin laukun sisään.
Laukussa oli vaikka mitä! Kaikkea turhaa rojua ja osa niistäkin näytti siltä ettei niitä oltaisi käytetty vuosiin.
Ophelia laskeutui myöskin romukasan päälle, niin että rymisi, mutta mitenkään ei ollut käynyt ja Ophelia alkoi nauramaan heti kun oli saanut itsensä ylös kömmittyä.
"Haha! Ihan kuin kaninkolo Liisa ihmemaassa!" Ophelia sanoi hymyillen ja katseli ympärilleen ja otti käteensä erittäin mauttoman näköisen hatun jossa oli suuri sulka ja pisti sen päähänsä ja alkoi taas nauramaan.
"Ei ihme että laukku painoi kun synti! Täällähän on kokonainen omaisuus!" Ophelia sanoi, vilkuillen yhä ympärilleen ja näki esimerkiksi käkikellon ja sen teeastiaston joka oli mitä ilmeisemmin selviytynyt sittenkin laukun maahan rojahtelusta.

//X'DDDDDDDDDDDDDDD KIITOS! KIITOS!//

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 21:46
Kirjoittaja Aksutar
Aran, Tomtom, Lily, Lounatuuli

Lounatuuli hymähti itsekseen ja lähti sitten Aaronin perään, hänellä ei kyllä ollut aikomustakaan aiheuttaa tämän mammalle mitään sydänkohtausta ilmestymällä ovelle. Aran huokaisi syvään ja katsoi kaksikon perään.
"Lohikäärmeet.." Aran huokaisi ja lähti kävelemään oleskeluhuoneelle päin.

Lily hätkähti nähdessään Ophelian tömähtävän laukun pohjalle.. tai no rojun päälle, mutta tämä vain nauroi.
"hehe, niin on" Lily sanoi katsellessaan Ophleiaa joka sovitti päähänsä hassua hattua.
"No niin nyt lähdetään!" Tomtom sanoi ja sulki laukun.
Hetkeksi kaikki pimeni.. Lily oli jo varma että jokin hengitti hänen niskaansa ja hän oli lähellä kiljua! Sitten rojusta alkoi hohtamaan kullan kellertävää valoa ja pian rakosista ilmestyi tulikärpäsiä, jotka pörräsivät ympäriinsä laukkua valaisten sen.
"Mitä ihmettä hän tekee tulikärpäsillä?" Lily kysyi katsellen yläpuolella kaartelevia tulikärpäsiä.
Tomtom hypähti Amodin selälle ja siitä käytävälle ja lähti iloisesti kävelemään kohti rappuja. Hän hyräili itsekseen ja oli kuin olisi juuri tulossa kotiin pitkältä matkalta.. ihme tyyppi. Lily saattoi kuulla salkun läpi Tomtomin askeleet ja hyräilyn. Salkku ei heilunut melki yhtään, vain vähän silloin tällöin kun Tomtom kääntyi.
"Miten Tomtom kuvitteli pääsevänsä ulos linnasta? Joku aiva varmana huomaa hänet.." Lily mietiskeli lähinnä itsekseen.
Tomtom käveli suoraan päätä ulko-ovelle, ohi menevät vartijat katsoivat häntä pitkään.. oliko tämä yksi niistä 'ei toivotuista'? Vaikka kaikki epäilivätkin, kukaan ei tehnyt mitään.. eihän tämä voinut olla: Hän käveli iloisesti ja hyräili itsekseen ja sanoi jopa hyvästejä joillekuille.. ehkä Aran oli päästänyt tämän vanhuksen menemään, harmiton kun näytti olevan.
Tomtom käveli iloisesti läpi katujen ja torin, kohti metsän reunaa ja pian katosi metsän siimekseen.

Hetken käveltyään Tomtom laski laukun maahan niin että tärähti! Tavarat sekoittuivat siinä samassa ja hyvä ettei Ophelia ja Lily hautautuneet siinä samalla!
Tomtom avasi salkun ja ojensi kätensä.
"no niin, nyt ulos. En ole aikeissa kantaa teitä koko matkaa!" Tomtom sanoi naurahtaen.
Lily tarttui Tomtomin käteen ja tämä vetäisi hänet kevyesti ylös salkusta, sen viereen istumaan. Sen jälkeen Tomtom ojensi kätensä Ophelialle ja kiskaisi tämänkin ylös.
"Mitä nyt? mitä jos joku lähtee meidän perään?" Lily kysyi noustessaan ylös ja vilkaisi ympärilleen. Haltijoiden kylää ei näkynyt enää missään.. mikä oli vain hyvä!
"Nyt vain kävellään ja vähän lisää kävellään... meidän perään saatetaan kyllä lähteä ja varmana lähdetäänkin. Se on ajankysymys, milloin he lähtevät.. se taas riippuu siitä milloin Aran huomaa tapahtuneet.. ja nyt" Tomtom sanoi ja kumartui kaivelemaan laukkuaan.
Pian hän suoristuikin ja piti käsissään mustaa kyyhkyä. Kyyhkyllä oli kiiltävän mustat sulat ja sen kädet ja nokka olivat kultaiset ja silmät tumman punaiset.
"Black saa tulla meitä vastaan, mitä pikemmin hän tulee sen parempi" Tomtom sanoi ja päästi kyyhkyn ilmaan.
"meneekö.. tuo hakemaan Blackin? Mistä Black tietää missä päin metsää olemme?" Lily sanoi katsellessaan kun lintu lennähti eteenpäin ja lopulta katosi näkyvistä.
"Se löytää aina minut" Tomtom sanoi iskien silmää, otti salkkunsa maasta ja lähti kävelemään eteenpäin.
"Se.. kävi aika helposti.." Lily huomautti Ophelialle lähtiessään Tomtomin perään.

// x'D //

ViestiLähetetty: 18 Helmi 2008, 23:04
Kirjoittaja Ivy