Kirjoittaja Crimson » 05 Elo 2012, 22:24
Virne faunin kasvoilta laski, kun mies sai mielensä tyynnyteltyä kreivin edellisestä arvauksesta. Ehkä hän todella tiesi jotain, mitä kumpikaan suippokorvista ei tiennyt. Tiesikin. Mutta se tieto ei ollut sopivaa kuultavaa tähän hätään niin kreiville kuin kuninkaallekaan. Käsi irtosi partaa sukimasta. Kun käsiä oltiin sitten palauttamassa takaisin selän taakse, pääsi kenraalin huulien välistä älähdys, kun Aran kävi tarraamaan alaistaan parrasta ja kiskoi alemmas.
Atrevaux suostui kumartumaan toisen kasvojen tasolle suosiolla, sillä tunne kun hiuksista tai parrasta käytiin kiskomaan, ei ollut koskaan miellyttävä. Aranin kasvoilla lepäsi jäätävä ilme, joka ei voinut olla saamatta vanhan sarvipäänkin kasvoille vääntymään hyvin harvinaisen ilkeää ilmettä.
Kaksi asteen tai enemmän pässinpäätä tuijotti toisiaan silmätysten, Aranin uhotessa jälleen kenraalilleen siitä kuinka tämä vietti aikaansa henkilöiden kanssa, joista kuningas ei välittänyt, ja kuinka miehen usko faunin uskollisuuteen alkoi horjua.
Jossain sisällään kenraali ymmärsi, ettei Aran täysin tosissaan sanojensa kanssa ollut. Silti, Atrevaux eli kiinni tässä hetkessä, eikä voinut sietää kuninkaansa käytöstä. Monarkilla ei ollut varaa suututtaa faunia, joka saattoi vain kutsua niitä valtavimpia, suurimpia talojakin kookkaampia petojaan pistämään paikat nurin, jos välttämättä tahtoisi kääntyä petturiksi. Eikä tuolla ollut varaa menettää kenraaliansa. Rohtonsa valmistajaa. Luottomiestään. Etenkään ystäväänsä, joka tiesi toisten mielestä ehkä turhankin paljon Aranin ja hovin asioista.
Lopulta ote pujosta parrasta laski, Aranin käydessä työntämään yhä selvästi ärtyneen faunin kasvoja kauemmas. Atrevaux hymähti, lähes ärähti pahansisuisuuttaan, seuraten sivusta kulmansa kurtussa kun huojuva kuningas kävi hakeutumaan istualtaan nojatuoliin ja huokaisi syvään.
Fauni ei vastannut kuninkaan aikaisempaan uhoon mitään. Kädet nousivat puuskaan syliin, kun askeleet lähtivät viemään ikkunalle. Atrevaux tarvitsi nyt raikasta ilmaa. Niin viilentämään hermojaan kuin saadakseen muuten puhdasta happea hengittääkseensä.
Areth perääntyi takaisin divaanille istumaan. Hänellä ei ollut osaa eikä arpaa Aranin ja Atrevauxin jonkinsortin kiistelyssä - ja ehkä niin oli vain parempi. Mustatukkainen siniverinen päätyi nojaamaan päänsä käsiinsä, päästäen hiljaisen huokauksen nyt itsekin.
"Sinun ei tarvitse tietää kaikkea. Ei nyt. Vasta myöhemmin, jos silloinkaan", Atrevaux kävi lopulta toteamaan ikkunan luota, ollen nyt selin Cúthalioneihin, "En katso uhkailuasi hyvällä, en silti näe sitä tai uskosi horjumista syyksi kääntyä sinua ja kuningaskuntaasi vastaan. Usko mitä tahdot, mutta tiedä, etten ystäviäni petä mistään hinnasta", fauni totesi yhä jonkinlaista ärtymystä äänessään.