Meillä on vieraita || Sands

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Tammi 2013, 01:06

Garrett hymyili oikein tyytyväisenä, hän oli onnistunut saamaan toisessa reaktion, joka kieli hänen ajatelleen oikein. Tietenkin, ainahan hän oli oikeassa ja osasi ajatella niin pitkälle. Viinilasinsa silmäpuoli laski pöydälle ja lopetti särpimisensä, valmistautuen jo nousemaan, mutta minnekään tuo ei vielä noussut. Se oli kuitenkin tarpeeksi, tämä haltia seuraisi häntä minne ikinä vain halusikaan! Kreivin ei pitänyt kuin mennä jonnekin, ja toinen seuraisi! Olisihan se huonokin puoli, jos haluttaisiin rauhaa, kuten alussa, mutta nyt... Suippokorva oli ollut ärsyttävä, eikä ymmärtänyt paikkaansa. Mieluusti hän juoksuttaisi toista ympäriinsä, jos se vain saisi toisen miehen oppimaan paikkansa kuninkaansa arvovieraan hänen siis uskollisena palvelijana, jonka piti toteuttaa kaikki tuon toiveet. Silmäpuolella ei ollut varaa päästää Garrettia eksymään tai satuttamaan itseään ja hänhän tiesi sen! Oi, sen hän tiesi kyllä, ja aikoi pitää huolen, että toinenkin tiesi.

"Katselin itseäni jo tarpeeksi tällä erää," kreivi hymyili tyytyväisenä, katsellen toista yhä voitokkaana ja ylimielisenä. Tästä hän piti! Hän saisi silmäpuolen kierrettyä täysin sormensa ympärille, eikä toinen voisi tehdä mitään! Kyllä se peilailu vähän houkutteli, harvoinhan sitä tällä tavalla pukeuduttiin, mutta nyt piti jättää se myöhemmälle. Niin, suippokorvaa ei välttämättä saisi ärsytettyä ja nöyryytettyä myöhemmin, mutta peili ja kauneus eivät minnekään karkaisi. Hän härnäisi ensiksi ja sitten katselisi itseään peilistä! Täydellinen suunnitelma!
"Vieraan ei tarvitse viihdyttää itseään," askeleet jatkuivat kohti ovea, hymyn pysyessä huulilla,
"Mutta isäntäni palvelijan sinun on määrä toteuttaa toiveeni ja viihdyttää minua, onhan sinut minulle henkilökohtaiseksi seuralaiseksi määrätty," Garrett hymähti, nauttien tämän tilanteen joka sekunnista. Hän inhosi tuota mustahiuksista haltiaa yli kaiken ja nyt kun kerrankin pääsi niskanpäälle, siitä aiottiin ottaa kaikki ilo irti. Liian pitkään oli silmäpuoli nöyryyttänyt ja alistanut häntä, tämä olisi kosto!

"Joten sanokaa, yksisilmäinen, puutteellinen viihdyttäjäni," käsi nousi ovenkahvalle hypistelemään, valmiina avaamaan oven päästääkseen miehen ulos riippuen toisen vastauksesta,
"Lähdetkö näyttämään minulle linnan nähtävyyksiä, vai viihdytätkö minua huoneessani?" Kreivi ei voinut kuin antaa leveän hymyn nousta kasvoilleen. Päättäkööt haltia, kunhan se olisi huvittavaa. Ja sen oli parempi olla joko oikeasti mielenkiintoista tai nöyryyttävää tuota silmäpuolta kohtaan, tai toista pyydettäisiin tekemään jotain parempaa! Oi, hän voisi ehdottaa sitten omaa huvitteluaan! Jotain oikein julmaa, kyllä.




((Kukaan ei voi olla vihainen pelokkaalle koiranpennulle. Lellittyjä pentuja kukaan ei jaksa, mutta suuret, pelkäävät koiranpentusilmät ovat jotain aivan muuta. Eikä Garrett koskaan opi sitä jaloa taitoa, että esittäisi pelkäävänsä. Garrettin pitää käpertyä Aranin kainaloon nukkumaan, kun ei uskalla yksin enää omassa sängyssään sitä tehdä. Dariusmörkö on siellä alla piilossa. :< Hyllyy.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2013, 01:45

Garrett kertoi saaneensa tarpeekseen itsensä katselusta. Sitä kenraali epäili syvästi, mutta piti suunsa supussa. Selvästi kreivi oli päässyt juonesta kiinni ja tajusi oman asemansa tässä asetelmassa, mikä oli vain huono kenraalille. Ehkä tuolla ihmisellä sittenkin oli jonkinlaista älliä päässään, joskin se oli näennäisesti hieman kierohkoa. No ei ihme, että haltiakuningas Garrettista piti. Tai ilmeisesti piti. Viha haltian sisällä kasvoi kasvamistaan, hän olisi halunnut vain lyödä kreiviä päin näköä ja piestä tuon maan tasalle. Joka kerta kun nuorempi miehistä avasi suunsa, sai Darius lisää syitä vihata tuota.
Joskus se olisi toivottu ominaisuus vierailta Darius tuhahti Garrettin todetessa, ettei vieraiden tarvinnut viihdyttää itseään. Tottahan se oli, mutta tässä tapauksessa olisi erittäin suotavaa, jos Garrett osaisi iloita omista sormistaan tunnin tai toisenkin ja viihtyä niiden parissa. Ilmeisesti kreivi ei nyt niin yksinkertainen eliömuoto ollut.
Ah, mutta kun en ole varsinaisesti palvelija, jos sitä luulit. Olen kenraali, eliitti, jopa sukua hallitsijalle. Olen sinun vahtinasi, en palvelijana. Varmistan, ettet sinä mene ja hirtä itseäsi ensimmäiseen naruun, mikä vastaan tulee. Joskin, minua ei haittaisi, vaikka hirttäisitkin itsesi Pistävä katse nauliintui tuohon ovelle kävelevään ihmiseen, samalla kun kenraali kävi nousemaan ylös tuoliltaan.

Kreivi asetti kaksi vaihtoehtoa. Joko tämän yksisilmäisen, puutteellisen viihdyttäjän oli määrä käydä näyttämään linnan nähtävyyksiä kreiville, tai sitten hän saisi luvan viihdyttää ihmistä tässä huoneessa. Kumpikaan vaihtoehdoista ei ollut mieluisa, ei hän osannut viihdyttää ketään, hyvä jos itseään. Ja kreivin seurassa liikkuminen pitkin linnan käytäviä oli epämukava mielikuva.
Ja mikä mahtaisi teistä sitten olla viihdyttävää? Askel jos toinenkin lähdettiin ottamaan kohden kreiviä, samalla kun kädet hakeutuivat jälleen selän taakse Luulenpa, että viihdyttämistaitoni rajoittuvat vain kortinpelaamiseen ja shakkiin
Mistä sitä tiesi, mikä kreiviä miellytti. Mikäli tuo korttia osasi ja halusi pelata, se kyllä onnistuisi, kuten shakkikin. Kreivi ei kuitenkaan näyttänyt henkilöltä, jota moiset kiinnostivat. Tuo kaipasi mahdollisesti jotain, missä ei omia aivoja tarvinnut rasittaa..


(( Kyllä Aran tunnistaisi, jos se Garrett-pentu esittäisi tätä koiranpentusurua. Häpeä Garrett ei saa esittää. Hyi Garrett, tuhma. Garrett voi käpertyä Aranin viereen, mutta kuningatar ei varmaan tykkäisi ylimääräisestä petikaverista. Varsinkin, kun Garrett koittaisi potkia eukkoa alas sängystä yön aikana. ))
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Tammi 2013, 17:21

Garrett pyöräytti silmiään, eihän hänen täytynyt tietää koko tämän suippokorvan elämäntarinaa! Itseään tämä kenraaliksi kutsunut ei käynyt myöntämään palvelijaksi, mutta sen sijaan kuninkaan sukulaiseksi tuo itsensä myönsi. Siksikö Aran oli tämän miehen tänne käskenyt? Joku, jonka haltiakuningas tunsi ja johon tuo uskalsi luottaa? Huonosti kuitenkin oli valinnut, tämä silmäpuoli ei ensinnäkään ollut miellyttävää katseltavaa, ja käyttäytyminen oli sitten vieläkin epämiellyttävämpää! Eipä toinenkaan näyttänyt iloitsevan lapsenvahdin työstään, mutta vielä vähemmän kreivi arvosti sitä, että oli vahdittavana! Aran saisi kyllä kuulla kunniansa tästä!
"Kenraali, palvelija, vahti, sama asia," kättä heilautettiin välinpitämättömästi, eikä asiasta todellakaan näytetty välittävän lainkaan,
"Kutsuin sinua kuninkaasi palvelijaksi, joka kenraalina olet, etkö? Ja seuralaisekseni, joka myös olet, niinhän? Seuranani ainakin olet," Garrett nosti kulmaansa. Toinen sanoi turhia sanoja, jos haltia olisi käyttänyt noita suippoja korviaan hyödyksi ja kuunnellut, olisi tuo voinut säästää sanojaan ja vastata vain kyllä. Sen sanan hän halusikin muiden suusta kuulla, myöntymisen hänen sanoihinsa ja tekoihinsa!

Oli hankala peitellä sitä tyytyväisyyttä oman tympääntyneen ja tylsistyneen esityksen alle toisen noustessa tuolilta ja kävellessään luokseen. Tämä kenraali oli tosiaan suurikokoinen ja leveäharteinen, mutta nyt se uhka toisesta oli pois. Toinen ei näyttänyt enää siltä, kuin aikoisi satuttaa, kreivin löytäessä sen pienen säännön haltiakuninkaalta, mitä suippokorvan piti noudattaa. Kuinka huvittavaa! Ääni oli muuttunut kellossa ja silmäpuoli oli nyt rauhoittunut, valmiina niihin ehtoihin, mitä Garrett latelisi. Toinen halusi nyt palvella - no ei välttämättä halunnut, kovinhan viileältä mies yhä tuntui, mutta nyt häntä kuunneltaisiin ja toiveet toteutettaisiin!
"Ensiksikin voisit käyttäytyä arvolleni sopivasti ja pahoitella aikaisempaa käytöstäsi," leukaa hieraistiin muka niin miettivänä, vaikka tasan tarkkaan aatelismies tiesi, miten toisen nyt häntä halusi kohtelevan kaiken tekemänsä jälkeen. Viihdyttämisestä kreivi ei tosin ollut vielä aivan varma, kenraalin latelemat ehdotukset eivät kuulostaneet erityisen mukaansatempaavilta tapauksilta. Ei, sen pitäisi olla jotain huvittavaa, silmäpuoli saisi tehdä enemmän töitä.

"Kertokaapa, mikä on lempieläimenne?" Garrett hymyili toispuoleisesti, laskien kätensä ovenkahvalta. Voisihan sitä vielä uloskin lähteä, mutta katsottiin nyt ensin, kumpi ajatus kenraalista oli epämiellyttävämpi. Sillähän sitten voisi uhkailla, jos toinen ei tehnyt, mitä käskettiin.




((Kaikki huomaisivat, ei Garrett osaa esittää kunnolla. Aivan liian teatraalista ja epäaitoa. Ja sitten Garrett änkyröi, kun kukaan ei usko ja huomioi häntä ja hänen tunteitaan! Ihan typeriä kaikki. Niin. Garrett valtaa itse koko sängyn ja käpertyy vasta sen jälkeen Aranin kainaloon, joten ei, ei kannata päästää sänkyyn nukkumaan, tai tulee vain ongelmia. Mutta kun se itkee ja on pimeää ja ukkostaa ja sataa ja on kauheaa ja mörköjä sängyn alla, pelasta Aran. :<))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2013, 18:15

Yksisilmäinen katse tuijotti vakaana, jäätävän rauhallisena kreiviä. Mikäli katse olisi voinut tappaa, olisi Garrett varmasti jo kuollut. Joskin, Darius ei yrittänyt olla nyt uhkaava, eikä kaivannut kreivin pelkoreaktioita. Ei vielä, jos tilanne etenisi siihen pisteeseen, että kreivi koetteli rajojaan, löytäisi ihminen itsensä roikkumasta pää alaspäin ikkunasta. Toisaalta, oli mielenkiintoista nähdä kuinka kauas kreivi oli valmis menemään rajojaan koetellessaan. Tuon pelko näytti olevan tipotiessään, kun oli tajunnut, mikä tilanteen laita oikeastaan oli. Se oli huono oivallus kenraalin kannalta, mutta valitettavasti sitä ei voinut enää käydä kääntämään toisinpäin. Kreiville ei käyty vastaamaan mitään, tuon käydessä papattamaan jälleen täynnä omahyväistä rohkeutta, jota lyhyempi miehistä oli repinyt jostain. Tuo luuli olevansa tilanteen herra? Periaatteessa kyllä, mutta jos Darius vain halusi, voisi hän napata neitimäisen kreivin kainaloonsa ja kiikuttaa tyrmille, selliin häpeämään ja odottamaan, että kuningas palaisi jälleen vierastaan viihdyttämään. Totta kai Darius siitä tulisi ehkäpä kuulemaan, mutta sen riskin kenraali oli valmis ottamaan. Tuskin kuningas nyt niin tyhmä oli, että meni eliittiään rankaisemaan ihmisen kurittamisesta? Tai no, jos oli, niin Darius pitäisi huolen, että koko haltiakansa saisi siitä kuulla.

En pahoittele mitään, mitä en kadu Ja jos Darius ei jotain katunut, niin käytöstään kreiviä kohtaan. Mikäli tuo anteeksipyyntöä kävi odottamaan, siitä tulisi piiiiitkä odotus. Niin pitkä, että kreivi ehtisi kuukahtaa vanhuuteen, ennen kuin kenraali edes jollain ohikiitävällä hetkellä katuisi sitä kertaa, kun vähän meni kovistelemaan kreiviä. Tuskin sellaista hetkeä edes tulisikaan.
Kreivi kävi laskemaan kätensä ovenkahvalle ja kysyi mitä oudoimman kysymyksen. Kullankeltainen katse oli nauliintunut kreivin kätöseen, mutta kohosi nyt kysymyksen myötä hämmentyneen närkästyneenä kreivin kasvoihin. Minkälainen kysymys tuo nyt sitten oli? Miksi Garrett halusi tietää Dariuksen lempieläimen? Oliko Dariuksella edes sellaista? Hän piti omista lemmikeistään, mutta ei varsinaisesti eläimistä perustanut, ellei ne olleet hyvin koulutettuja. Suu avautui sanoakseen, jotain, mutta painui takaisin kiinni haltian miettiessä mitä sitä nyt sanoisikaan.
Koiraeläimet, kaiketi. Alistuvia, tottelevaisia, eivät kyseenalaista auktoriteetteja ja ovat äärimmäisen lojaaleja Olihan Dariuksella koira, juuri noista syistä. Hän ei voisi kuvitellakaan hankkivansa mitään elikkoa, joka kävi hyppimään silmille.
Miksi kysyt


// Garrett, opettele näyttelemään. Sitten menisi ehkä läpi tuo surkuttelusi. Nyt se on vain koomista. Garrett, senkin sängyn valtaaja. Mene nyt vain takaisin sinne nurkassa olevaan koiranpetiin ja koita nukkua. Hyst, ei saa uikuttaa tai joudut ulos huoneesta. Sängyn alla ei ole mörköjä. Vain Seth. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Tammi 2013, 20:59

Garrett selvästikään ei pitänyt toisen sanoista, mutristaen huulensa ja kurtistaen kulmansa antaen silmänsä kaventua ja tuijottaa sitä yhtä ainoaa silmää partasuun kasvoilla oikein pisteliäästi. Kuinka haltia kehtasikaan sanoa jotain tuollaista ja päin hänen kasvojaan?! Silmäpuoli sai mahdollisuuden miellyttää häntä helposti, mutta jos noin typerästi aikoi valita, et kreivi enää yrittänytkään olla mukava! Kohtahan kenraali katuisi, mutta saisi nähdä, hyväksyttäisiinkö anteeksipyyntöjä enää sen jälkeen. Toisella oli tehtävä huvittaa häntä, eikä tuo ollut tähän mennessä onnistunut kuin vain ärsyttämään! Ja pelottamaan, mutta sitä ei nyt enää muisteltu, Garrett kun oli tilanteessa niskanpäällä ja mässäili nyt sillä tiedolla mielessään. Miksei suippokorva ymmärtänyt sitä yhtä hyvin, kuin hän itsekin?! Tottelisi nätisti, niin kaikki olisi hyvin!

Hymy saatiin kuitenkin palaamaan huulille toisen käydessä vastaamaan kysymykseensä, mutta tässä tilanteessa se hymy kasvoilla ei tainnut kieliä mistään erityisen mukavasta. Hetken aikaahan haltialla oli mennyt vastausta etsiessä, eikä viattoman ja rupattelumaisen kysymyksen tarkoitus ilmeisesti oikein ymmärretty, mutta eihän sitä tarvinnutkaan. Toisen ei pitänyt kuin vastata, minkä tuo tekikin kiltisti. Oven luota asteltiin nyt itseään täynnä silmäpuolen vierestä takaisin sängylle, kreivin suoristaessa paidanhelmaansa, ennen kuin istahti alas sängynreunalle katse toiseen mieheen suunnattuna. Viekas hymy pysyi kasvoilla, pään hieman sivulle kallistuessa. Ilmeisesti suippokorva ei ollut pitänyt ajatuksesta lähteä ulos, joten näin kerrottiin, että kiltisti leikkiessä mukana Garrett myös itse olisi kovin kiltisti huoneessaan odottamassa, eikä minnekään tarvinnut lähteä.
"Oikein sopiva vastaus," nuori aatelinen hymähti ristiessä jalkansa toisen päälle, selvästikin hakiessa mukavaa istuma-asentoa, eikä siitä ihan heti oltaisi nousemassa. Hymy oli leveä ja juonitteleva, eikä sitä pientä pilkettä silmäkulmassa voinut olla huomaamatta. Suunnitelmiahan mielessä oli ja toisen tehtävä oli huvittaa tylsistynyttä vierasta.

"Lempieläimestään henkilö yleensä tietää paljon, etkä näytä olevan mikään poikkeus siinä. Tiedät, miten koirien kuuluu käyttäytyä," tyytyväisyyttä suorastaan säteiltiin, mutta vielä suippokorvan kysymykseen ei oltu päästy vastaamaan, eikä kreivillä oikeastaan näyttänyt olevan mitään kiirettä sitä paljastaakseen, nauttien rauhallisesta puheestaan,
"Ja se sopii sinulle. Näytä, miten koira käyttäytyy. Hauku," Garrett virnisti, selvästikin nauttien ehdotuksensa no, käskynsä toteutumista jo pelkästään mielessään, nähdä se oikeasti kuitenkin tapahtuvan silmien edessä olisi vieläkin parempi! Kuinka huvittavaa se olisikaan! Oli osuvaa, että haltia valitsi juuri koiran, toinenhan oli juuri kuin saastainen katupiski, joka ei osannut käyttäytyä lainkaan, niin kuin koiran isännän edessä piti. Mutta saisi nyt luvan oppia sitä tottelevaisuutta tai kenties hän sitten tekisikin jotain... Tyhmää, ja suippokorva saisi syyt niskoilleen. Kenraalin oli parempi ymmärtää, kenen kanssa leikki nyt! Jos hän alkaisi hankalaksi, alkaisi hän todella hankalaksi!




((Garrett osaisikin näytellä teatterissa, mutta ei se osaa näytellä realistisesti. Mutta sellainen on Garrett, yliampuva itkuparkuprinsessa änkyröimässä, kun asiat eivät mene halutulla tavalla ja keksiä ei anneta käskettäessä. Garrett ei halua mitään koria, Garrett tarvitsee ison ja pehmeän sängyn egolleen! Ja yhden Aranin turvaksi, kun näitä hirviöitä on joka paikassa! Hus muualle siitä nainen, miehet nukkuvat nyt. Garrett ei suostu olemaan Sethin lähelläkään, tarrautuu niin kovasti Araniin kiinni, ettei veri enää kierräkään. Katso nyt mitä teit, Darius. Garrett meni niskanpäälle ja yrittää nyt olla alfaurosnarttu.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Tammi 2013, 21:59

Kreivi ei selvästikään pitänyt siitä, ettei kenraali aikonut olla millään tapaa pahoillaan teoistaan. Ihmekös, mutta minkäänlaista anteeksipyyntöä tai edes katumusta teoistaan Darius ei aikonut suoda kreiville. Siinähän kiukutteli, jos ei kelvannut. Hänellä ei ollut mitään syytä pyytää anteeksi tältä miehenkuvatukselta! Tuo oli saastainen ihminen, hänhän ei alentuisi moiselta anteeksi pyytelemään! Ei, vaikka kuningas olisi käskenyt. Aran sai pitää kierot leikkinsä omana hupinaan, Darius ei niihin aikonut lähteä.
Kauaa ei Garrett kuitenkaan myrtsiä ilmettä ylläpitänyt, kun hymy palasi tuon miehen huulille. Se oli hymy, josta Darius ei pitänyt yhtään. Jotain nuori ihminen nyt suunnitteli ja Darius osasi yhdellä vilkaisulla kertoa, ettei se ollut mitään, mistä hän olisi pitänyt. Garrett kehui vastauksen olleen oikein sopiva. Tässä vaiheessa ei kenraalilla kauaa kestänyt raksuttaa, kun osasi jo hän arvailla, mitä tulevan piti. Katse oli seurannut koko matkan kreiviä, joka oli sängylle istahtanut, mutta vasta nyt kävi haltia kunnolla kääntymään Garrettia kohden, kasvoillaan mitä kysyvin ilme.

Lopulta se jokseenkin odotettu käsky kävi luikertelemaan ulos kreivin suusta. Vai piti kenraalin muka haukkua? Mitä tuo ihminen oikein luuli itsestään?
ah, mutta kreivi hyvä.. Darius aloitti lähtiessään askeltamaan kohden alas istunutta kreiviä, tullen aivan miehen eteen ja kumartui hitaasti kasvotusten toisen kanssa Minä en yhäkään ole teidän viihdyttäjä. En ole koiranne, enkä hauku käskystä.Enkä todellakaan aio leikkiä teidän pillinne tahtiin, vaikka kuinka kävisitte käskemään! Rauhallisesti alkanut puhe muuttui loppua kohden suorastaan halveksivan vihaiseksi, kielenkin vaihtuessa yleiskielestä haltiakieleen, kenraalin sihistessä huuliensa välistä. Se haudan vakava katse oli naulittu kreiviin ja jälleen kerran toinen käsistä kohosi ihmisen kaulalle, tarraten kiinni.
Garrett käytiin painamaan väkisin vasten sänkyä, eihän tuolla ollut mitään voimia verrattuna kenraaliin. Hitaasti, mutta varmasti kävi kenraali nojautumaan lähemmäksi alas painettua kreiviä, pitäen yhä kiinni tuon kaulasta. Jälleen niin hyvin, ettei tuo irti pääsisi, mutta sen verran hellästi, että henki varmasti kulki.. ainakin nipin napin.
Joten kertokaa te, kreivi hyvä Darius jatkoi nojautuessaan vielä asteen lähemmäksi ihmisen kasvoja Mikä on teidän lempieläimenne? Osaatteko anoa armoa yhtä hyvin, mitä pahainen eläin, mitä te ihmiset olette?.
Palvelijat olivat jälleen hätkähtäneet lähemmäksi, valmiina repimään kenraalin irti kreivistä, mikäli veri meinasi lentää. Kuitenkaan kummallakaan palvelijalla ei tainnut loppujen lopuksi olla rohkeutta käydä kenraaliin käsiksi Mutta sanavalmiita nuo varmasti olivat. Tosin, halusivatko he edes estää kenraalia?



// Garrettin pitäisi viettää enemmän aikaa muiden pentujen kanssa, niin ehkä se oppisi kerjäämään taidokkaasti. Kyllä se ego sinne koriin mahtuu, heti Aranin käsittelyn jälkeen. Se ego on niin kovin pieni sen jälkeen, aivan varmasti. Aran syö egoja lounaaksi, samalla kun kasvattaa omaa egoaan. Aranin ego vaatii kokonaisen linnan, että voi nukkua. Garrett, olepas kiltti raskaana olevalle naiselle, vaikka miehet yrittävätkin nukkua. Mutta älä kurista Arania, kun pelkäät Sethiä. Muistuttaako tuo luiseva, mustiin pukeutuva hopeahapsi sinua jostakusta, kenties? Garrett plz, Darius on alpha as fyck. Jäät jalkoihin, tiedä paikkasi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Tammi 2013, 23:08

Garrett istui sängynreunalla kuin voittaja, pelaten pelinsä hyvin omalta osaltaan, ainakin mielestään. Hän oli päässyt perille siitä, mitä suippokorvan piti tehdä ja mitä tuo taas ei saanut tehdä, tietenkin. Aran ei pitäisi siitä, jos hänen vierastaan satutettaisiin, varmasti. Jos tämä kenraali oli häntä vahtimassa ja pitämässä huolen, ettei mitään kävisi kreiville, ei toinen tietenkään saisi itsekään häntä satuttaa! Olihan tuo jo kerran käynyt käsiksi, mutta aikoisiko haltia muka sen toistaa, etenkin kun sitä voitiin käyttää tuota vastaan? Olihan tämä tummahiuksinen mies oikein typerä, mutta että niin typerä? Sitä tyhmyyttä ei edes haltioita vihaava Garrett halunnut uskoa vihollisistaan, ei edes tästä yksilöstä! Käsky oli nyt annettu ja silmäpuolen ei tarvinnut kuin totella. Mitäpä muutakaan toinen olisi voinut tehdä, kuin totella? Ainoastaan se huvittaisi tärkeää vierasta, jota piti tyydyttää, viekööt typerä haltia korttipelinsä ja shakkinsa jonnekin muualle! Jos toinen ei tottelisi, lähtisi kreivi tästä huoneesta ja sitten nähtäisiin, pysyisikö kenraali edes hänen perässään! Se olisi hauskaa ja haltiakuningas varmasti huutaisi toiselle, jos vieraan kadottaisi silmis- silmästään. Tietenkään sitä ei ajateltu, ettei välttämättä olisi hyvä ajatus juoksennella pitkin tuntemattomia käytäviä, mutta ylimielisyys piti huolen siitä, ettei ajatustakaan eksymisestä päässyt esille varoittamaan.

Itsevarma hymy pysyi kapeilla huulilla, kohottaen vain kulmaansa kuullessaan toisen empimiset lähestyessään. Yhä Garrettia ei pelottanut lainkaan, ei edes ne lähestyvät askeleet. Hän osasi hoitaa tämän, haltia vikisisi hieman ja ilmoitti siitä, ettei pitänyt tästä ideasta. Niin, tietenkään ei. Mutta silmäpuoleltahan ei kysytty ja se tehtäisiin selväksi. Seuraukset tottelemattomuudesta olisivat hirveät, ne selitettäisiin ja toinen ei voisi kuin totella! Itsevarmuus tosin alkoi pikkuhiljaa rapistua partasuun nojautuessa siihen aivan kasvojen eteen. Pieni kysyvä katse nousi suippokorvaan, mutta sanat selittivät hyvin... Vaikka loppuosaa ei ymmärrettykään, eikä kreivi voinut kuin mutristaa huuliaan toisen puhuessa niin saastaisella kielellä hänelle ja vieläpä näin läheltä! Rohkeutta olisi voinut olla vielä jokin aikaa sitten ilmoittamaan tyytymättömyydestä, mutta nyt liiankin vihainen äänensävy sai epävarmuuden hiipimään ylle. Haltian vakavaan katseeseen vastattiin vielä uhmakkaasti, mutta se loppui heti, kun käsi kävi taas tarrautumaan kaulasta, puristaen kovaa ja kipeästi. Garrett oli saanut jo viime kerralla tarpeekseen kuristuksesta, toisen kerran ehdottomasti ollen pahempi! Pelästynyt huudahdus karkasi kurkusta ennen kuin käsi oli edes saanut otetta, sirojen käsien kietoutuessa puristavan ranteen ympärille yrittääkseen repiä sen irti, mutta turhaan. Kenraalilla oletetusti oli paljon voimaa käsissään, eikä koko elämänsä ajan palveltu aatelismies kyennyt estämään toista mitenkään, painautuen pakotetusti vasten patjaa henkeään haukkoen.

Henkitorvi tuntui aivan liian ahtaalta, henki ei tahtonut kulkea vaikka kuinka happea yritti pakottaa alas. Kreiviä pelotti, senhän näki silmistä. Kädet yrittivät yhä pakottaa toista irti ja keho rimpuili ja sätki kiitos epämiellyttävän tunteen, mutta ote ei vain irronnut. Haltian kasvoja välteltiin, kasvojenkin kääntyillessä sivulta toiselle kivusta. Silmäpuolen kysymykseen ei haluttu vastata, tiesihän Garrett minne tämä leikki menisi, eikä hän sitä halunnut tehdä. Sen sijaan hän olisi mieluusti kertonut, kuinka toinen oli nyt pulassa ja kaikki kerrottaisiin haltiakuninkaalle!
"Ä-älä... Sattuu...!" Hätääntynyt vingahdus kuitenkin vain tuli huulien välistä ilmoille, kiemurtelun jatkuessa.




((Ei se ego oikeasti pienene, pysyy suhteessa samana Garrettiin, mutta kun koko mies vain tuntuu menevän niin pieneksi ja painuu kasaan alistuneesti Aranin edessä, niin ego tekee saman. Garrett ei varmasti ole kiltti sellaiselle, joka on tuomassa lisää haltiapenikoita maailmaan, kannattaa varoa, ettei tule mitään "vahinkoja". Joillain koirilla on katso tapana olla kateellinen lapsista, Aran. Pidä koiraasi silmällä. Voihan se Seth vähän muistuttaakin jostain, mutta eniten nyt pelottaa se, kun joku hullu tuijottaa sängyn alta! Äkkiä Aranin kainaloon piiloon. Garrett on pentu, joka tuli nyt uuteen laumaan ja yritti päästä johtajan paikalle. Darius on vanha ja voimakas koira, joka ei jaksa tuollaisen nuoren penikan riehumista katsella kovin kauaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 16 Tammi 2013, 00:58

Hymy kävi oletetusti kaikkoamaan kreivin kasvoilta, kun kenraali kävi jälleen kerran konkreettisesti ilmaisemaan vihaansa ja halveksuntaansa tätä eliömuotoa kohtaan. Dariuksen kanssa ei kannattanut leikkiä, sen kreivi tulisi vielä huomaamaan. Se pelästynyt huudahdus toisen suusta sai kenraalin virnistämään pienesti, ilmeen palatessa kuitenkin peruslukemille pian. Kreivin tukala tilanne toi kuitenkin mielihyvää yksisilmäiselle kenraalille. Hän halusi nähdä tämän miehen kärsivän, niin paljon, kuin mahdollista. Hän halusi kuulla kreivin anelevan henkensä edestä, ennen kun se riistettiin tältä surkealta tapaukselta säälimättä. Sen jälkeen Darius halusi nähdä Nahorin palavan maan tasalle, jahka kreivin pää oli heitetty kaikkine kauniine hiuksineen kylän kaduille pyörimään. Se oli Dariuksen toive, minkä kenraali halusi nähdä yli kaiken. Nyt nämä pienet kauhunhetket, kiemurtelut ja äännähtelyt saivat kuitenkin riittää Haukansilmälle. Hän ei voinut käydä tappamaan kreiviä, mutta hän saattoi satuttaa tuota tietyissä rajoissa.

Otetta ei hellitetty, vaikka kreivin kädet olivatkin käyneet tarrautumaan kiinni haltian kädestä. Joka kerta kun kreivi yritti irrottaa haltian otetta kaulastaan, kävi Dariuksen ote tiukentumaan entisestään. Mikäli Garrett antoi Haukansilmän käden vain olla, ei Darius käynyt turhaan painamaan saatikka tiukentamaan otettaan. Kreivi kävikin vaikeroimaan, hätääntyneen vingahduksen ilmoittaessa, että tämä sattui.
sattuu? Darius hymähti kuivahkosti, samalla kun nojautui kauemmaksi. Ote ei kuitenkaan hellittänyt Sinä et tiedä kivusta mitään! Sinä olet koko elämäsi pysytellyt turvassa ja mukavissa oloissa, tämä ei ole mitään, verrattuna kipuun! Olet säälittävä, kuten kaikki ihmiset. Heti anelemassa, kun vähänkin tulee vastoinkäymisiä vastaan. Ei ihme, että ihmiset ovat häviämässä tämän sodan. Ei teistä ole mihinkään!
Ote kävi jälleen kerran irtoamaan kreivin kaulalta, työntäen tuota vielä ennen irtoamista vasten pehmeää patjaa.
Kenraali kävi ottamaan nopeita askelia poispäin, käännähtäen kuitenkin kreivin puoleen.
Olet säälittävä, tiesitkö sen?


// Aranin edessä kaikki egot pienenee, jopa Roswellin, odotas vain. Mardukin ego ei kärsi koska Mardukin ego kattaa koko maailman. Garrett, uskallakin tehdä jotain harkitsematonta, niin pian olet sitten roikkumassa kiveksistäsi mikäli sellaiset omistat katosta. Siniverisiin et koske, edes vahingossakaan. Häpeä, hyi, tuhma Garrett! No ehkä siinä ei tule katseltua sen paremmin ulkonäköä, kun joku sängyn alla virnistelee. Aran vaan kyseenalaistaa mitä se pentu nyt itkee ja heittää sen takaisin lattialle, ei siellä sängyn alla mitään ole! Darius näyttää Garrettille tämän lauman arvojärjestyksen. Oppiipahan pentu tavoille, tuollaista uhoamista kukaan katsele //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Tammi 2013, 19:25

Garrett haukkoi happea ja yritti saada hengen kulkemaan puristetun henkitorven läpi, vaikkakin kovin huonolla menestyksellä. Pelko oli saanut hengityksestä pinnallista ja tiheää, eikä se tuntunut riittävän pelkotilassa minnekään, olon kokoajan tuntuessa siltä, että tukehtuminen oli lähellä. Ja se tunnehan tietenkin sai vain aikaa suuremman paniikin ja hengenahdistuksen, aloittaen oikein pahan kierteen entistä suurempaan hätääntymiseen, jolle ei loppua näkynyt. Kreivi piti kaulaansa puristavasta ranteesta kaksin käsin kiinni epätoivoisesti ja tukevasti, kuin kuolisi, jos irti päästäisi. Kädet yrittivät yhä nykiä hartian käpälää irti, mutta mitäänhän se ei hyödyttänyt, lihaksikasta soturin kättä ollessa vastassa vain kaksi kovin hoikkaa ja heikkoa käsivartta. Itse asiassa, tuntui siltä kuin ote kaulan ympärillä vain puristui kovemmaksi, mitä enemmän otteesta yritettiin rimpuilla irti. Helposti Garrett ei silti antanut periksi... Itse asiassa puristus sai tuon vain hätääntymään entisestään ja kiemurtelemaan pelastaakseen henkensä, jalkojen sätkiessä säälittävästi ja hiljaisen vaikeroinnin päästessä kurkusta.

Kyllä kreivi ymmärsi vihdoin, ettei sätkiminen auttanut ja hyväksyi kohtalonsa... Ainakin tähän hätään, jos tilanne muuttuisi pahempaan suuntaan, taistelu oli se kuinka säälittävää tahansa olisi taas yllä. Mutta nyt sätkiminen lopetettiin, tosin kovin rauhoittuneelta maahan pakotettu mies ei näyttänyt vieläkään. Kukapa voisi olla kovin rauhoittunut, kun jonkun toisen käsi puristi kurkkua umpeen kivuliaasti ja keuhkot huusivat hapenpuutteesta. Keho oli kuitenkin luovuttanut jo, ja se oikeastaan helpotti hieman. Turhaa energiaa ei käytetty kiemurteluun, eikä ote kaulastakaan enää koventunut. Vaikka Garrett oli pyytänyt oikein kauniisti toista lopettamaan, ei silmäpuoli siltikään päästänyt irti. Sen sijaan suippokorva kävi moittimaan häntä, vaikka selvästihän tässä se huonompi osapuoli oli tuo typerä haltia! Mitä toinen pystyi hänelle saarnaamaan kivusta, tämä sattui ja paljon! Itse tuo typerys ei ollut nyt kuristettavana, mitä tuo voisi sanoa! Tämä oli ehdottomasti yksi elämän kivuliaimpia kokemuksia! ...Se kyllä taisi vain todistaa kenraalin sanat siitä, ettei hemmoteltu aatelismies ymmärtänyt kivusta mitään, mutta sitähän tuo ei todellakaan myöntänyt, kuten ei myöskään toisen mustanmaalausta rodustaan! Haltia saisi nyt kuulla kunniansa!

...Mutta mitään Garrett ei sanonut päästessään vihdoin toisen otteesta irti, haukaten ensiksi oikein kunnolla ilmaa ja yritti tasata kiihtyneen hengityksensä ja sydämenjyskytyksensä. Pian koko mies oli taas käpertynyt pieneksi keräksi itseään suojellakseen ja olisi antanut miltei mitä vain saadakseen peiton taas päällensä turvaksi, mutta ei sitä käyty kuitenkaan lattialta noukkimaan. Kreivi oli kovin surkeassa jamassa, eivätkä ne oikeastaan ne sanat olleet ne, jotka eniten satuttivat. Olivathan ne loukkaavia ja kovasti niitä vastaan oltiin, mutta jos niihin ei vaivauduttu väittämään vastaan, eivät ne olleet tärkeitä. Kaulaan sattui ja silmät vettyivät pelosta ja kivusta, eikä miesparka halunnut muuta, kuin pillittää vasten tyynyä, jos se vaikka saisi olon paranemaan. Kasvot oltiin kuitenkin vasta puuteroitu, eikä meikkejä haluttu vielä tuhota, joten kova työ tehtiin pitääkseen kyyneleet sisällä. Kukaan ei ollut koskaan ennen kohdellut häntä näin! Hän oli yksin vihollisten keskellä vailla yhtään ystävää tai palvelijaa, kukaan ei välittänyt tai yrittänyt miellyttää! Tämä oli kauheaa, kuinka tuo suippokorva kehtasikaan?! Kerä vain rutistui pienemmäksi toisen äänen kuullessaan, eikä vastannut mitään, selkä koko muuta maailmaa vasten.




((Eihän Roswell voi kuin alistua, jos Aran onnistuu oikeista naruista vetäisemään. Roswellin narut ovat siinä helpommin esillä, kuin Mardukin. Mardukin onneksi jakaa samoja naruja Aranin kanssa, joten Aran ei pääse yhtä lailla niskanpäälle, kuin Roswellin kanssa. Hah, Garrett ja kivekset, hyvä vitsi. Ei kannata Garrettia päästää lähellekään Aranin perhettä, raskaana olevan naisen tuo ehkä juuri ja juuri saisi otettua panttivangiksi sankaria leikkiessään ja sitten kenelläkään ei ole kivaa ja voi sattua pahasti. Tuollainen rasavilli pentu, tuo Garrett, hyi. Garrett ei siellä lattialla kauaa pysy ja hyppää samantien takaisin kainaloon. Jos siitä taas lentää lattialle niin sitten yritetään jalkopäätä, jonka kautta sitten uidaan kokoajan lähemmäs kainaloa... Pentu sai osuvasti nokkiinsa ja nyt mököttää.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Tammi 2013, 18:36

Kenraali ei saanut minkäänlaista vastausta kysymykseensä, eikä hän kyllä odottanutkaan. Kreivi oli jälleen palautettu tilanteen tasalle ja näytetty, kuka tässä loppujen lopuksi oli vallassa. Jälleen kerran ihminen oli järkyttynyt syvästi kaltoin kohtelusta, eikä saanut järkytykseltään sanaa suustaan. Darius ei osannut sanoa, liioitteliko kreivi kipuaan vai oliko tuota oikeasti sattunut, mutta oli vaihtoehto kumpi tahansa, oli se säälittävää. Naurettavaa suorastaan. Yhtä nopeasti katosi se rohkeus ja uho, mitä oli tullutkin kreivistä. Jokseenkin huvittavaa, kai tässä sai taas odottaa uutta rohkeudenpuuskaa ihmiseltä? Vai aikoiko tuo nyt totaalisesti käydä murjottamaan?
Sängylleen kreivi ainakin käpertyi jälleen, pieneksi mytyksi murjottamaan. Ihme ettei ääneen pillittänyt. Darius käveli takaisin tuolilleen ja istahti alas, tuijottamaan tuota surkuhupaisan säälittävää näkyä. Juomapikari kävi vierailemassa viimeisen kerran huulilla, ennen kuin se tyhjeni. Pikari laskettiin alas ja katse kääntyi palvelijoihin, jotka olivat tätä näytelmää seuranneet sivusta. Heille annettiin käsky poistua huoneesta, heitä ei enää tarvittu. Hetken kaksikko epäröi, olisiko viisasta jättää kenraalia kahden tämän ihmisen kanssa, mutta lopulta pienesti kumartaen palvelijat poistuivat. Kaikessa hiljaisuudessa, jättäen kenraalin ja kreivin kahden.

Kukaan ei käynyt rikkomaan hiljaisuutta, joka jälleen huoneeseen oli laskeutunut. Kenraali tuijotti kreivin selkää kaikessa hiljaisuudessa, antaen toisenkin nauttia tai kärsiä painostavaksi laskettavasta hiljaisuudesta. Miettikööt kreivi rauhassa tekojaan, ehkä tuo viimein oppisi, kenelle kannatti päätään alkaa aukomaan ja kenelle ei. Tosin, Garrett ei vaikuttanut kovin fiksulta, tuskin tuo osasi ottaa opikseen.
Nouse ylös Darius tokaisi yllättäen, noustessaan itse tuolilta Kuningas haluaa tavata sinut Heti kun telepaattinen viesti oli korvien väliin pamahtanut, oli kenraali saattamassa ilomielin tämän ihmisen jonkun toisen vahdittavaksi. Eipähän hänen tarvitsisi enää katsella mokomaa! Kerta kuningas nyt pyysi saattamaan vieraansa luokseen, tekisi Darius sen ja poistuisi itse mahdollisimman nopeasti paikalta. Todennäköisesti kreivi tulisi hänestä kantelemaan, mikäli tuo tuli yhtään juttuun kuninkaan kanssa. Mutta niitä vikinöitä Darius ei aikonut jäädä kuuntelemaan, vaan poistuisi mahdollisimman nopeasti paikalta, luvan saatuaan.
Tummapukeisen haltian askel veikin nyt ovelle, käden laskeutuessa ovenkahvalle odottaen, että kreivi tekisi tiensä hänen luokseen, jotta matkaan voitaisiin lähteä



//Aran vetää oikeista naruista varmasti, kun ne vain ensin löytää. Vaikkei Roswellin päähän pääsekään seikkailemaan ainakaan yläpäähän ihihihihih niin eiköhän mokomaa ole helppo tulkita. Ei se muuten noin kärkkäästi olisi tullut kostamaan, ellei johonkin tärkeään olisi sattunut. Höpsö demoni. Hyi Garrett, häpeä. Pidetään tuo nulikka kaukana kuningattaresta, niin kaikki on hyvin. Ja alas sängyltä, heti. Joka kerta kun se sinne sänkyyn möyrii, heitetään se takaisin lattialle heti kun huomataan. Yksi kerta liikaa ja Garrett saa nukkua parvekkeella. Hihi, typotin Garrettin nimen ja nauroin itteni kipeäksi: Garrette. Keksin Garrettille nyt tyttönimen. Tee sopimus sen kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Tammi 2013, 22:27

Garrett ei voinut kuin olla pienen pieni kerä sängyllä, murjottaen hirvittävästä kohtelustaan johtuen. Silmät tuijottivat murhaavasti vetisen peitteensä läpi kohti vastapäistä seinää, sitä ainoaa asiaa, jota kohtaan nyt pystyttiin purkamaan omaa vihaa hiljaisesti tapittamalla. Olisihan sitä voitu hyökätä kimppuunkin, mutta se ei vain ollut kreivin tyyli. Ei, tämä aatelismies mökötti, jos ei saanut sanoillaan kaikkea tapahtumaan kuin taikaiskusta. Omat palvelijat aina tottelivat yhdestä käskystä! ...Ellei idea ollut jotain todella typerää, mikä saisi ne nuoremmat ja uudemmat palvelijat kavahtamaan kauhusta, tietäen hyvin kuinka isäntänsä halusi aina saada tahtonsa läpi, kun taas ne vanhemmat ja kokeneemmat hellästi vihjailivat jostain muusta, kunnes helposti käännyteltävä aatelinen unohti sen ja innostui jostakin muusta. Mutta tällaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut! Ei kukaan uskaltanut sanoa ei Garrettille, etenkään noin töykeästi saati sitten käydä käsiksi ja satuttaa! Sen yli ei vain yksinkertaisesti voitu päästä, tämähän oli hulluutta! Kaikki meni aivan väärin, täysin yli ymmärryksen! Pieni niiskautus kului kerästä sen värähtäessä, pitäen kuitenkin yhä kyyneleet sisällään. Typerä haltia!

Korvat kuulivat liikettä ja askelien poistuvan huoneesta, antaen jo kreiville toivoa siitä, että saisi vihdoinkin olla yksin ja mököttää rauhassa ilman kenenkään silmiä selässään... Vaikka kyllähän tuo oikeastaan halusi kaikkien näkevän surkean olotilansa, että muut katuisivat tapaa, jolla vierasta kohtelisivat! Tällä hetkellä olo oli kuitenkin huono ja oma rauha olisi ollut suotavaa rauhoittumisen kannalta, sen jälkeenhän sitä olisi voinut esittää närkästyneempää, kuin olikaan, ja saada tarvitsemansa huomio ja huolenpito sitten. Jatkuvat äänet selän takana ja pelkkä se tunne, että joku tuijotti niskaan ilmoitti kuitenkin katsomattakin, etteivät kaikki tämän huoneen henkilöt olleet tekemässä lähtöä. Pieni vilkaisu ovelle varmisti sen, että se kaikista epämiellyttävin suippokorva oli jäänyt jälkeen, eikä tehnyt elettäkään poistuakseen. Jos joku olisi Garrettin luota saanut lähteä, oli se tuo rujo silmäpuoli! Sanaakaan ei kuitenkaan sanottu, hänhän ei tuolle suippokorvalle enää puhuisi, eiköhän toinen jo ymmärtänyt tyytymättömyyden! Eihän tuo nyt niin tyhmä olisi voinut olla. Kärsikööt jäädessään kokonaan huomioimatta!

Tuoli narahti selän takana, haltian selvästikin noustessa ylös käskynsä jälkeen. Ja tuo mieshän ei kreiviä komentelisi, ei sitten millään! Kovasti toinen sanoi Aranin haluavan nähdä vieraansa, mutta miksipä hän tottelisi? Silmäpuolen sanoille ei varmasti annettu kuulevaa korvaa, eikä tällä hetkellä haltiakuningastakaan oikein arvostettu. Kaikki tämä oli myös tuon suippokorvan syytä, olihan tuo juuri antanut tämän kenraalinhirvityksen retuuttaa vierastaan mitä hirveimmillä tavoilla! Aranin pitäisi myös pahoitella alaisensa käytöstä ja luvata olla tekemättä tällaista typeryyttä toisen kerran.
"En," Garrett tuhahti rikkoen oman lupauksensa olla vastaamatta, eikä edes katsonut kohti ovea, jolle askeleet olivat kävelleet. Hänhän ei minnekään lähtisi, saisi se mokoma haltia tulla tänne, jos puhua halusi! Hänellä oli nyt valitettavaa saamastaan kohtelusta, eikä seurauksia juurikaan mietitty. Parempihan se olisi ollut päästä kuninkaan luokse, kauaksi tästä yksisilmäisestä suippokorvasta, mutta ylpeys ei nyt ajatellut kovin paljon omaa nenää pidemmälle. Mökötyshän jatkuisi, eikä ketään toteltaisi kiltisti tässä tilassa.




((Helppo niistä naruista on vetää, mutta demonin pitää osata sekin piilotella niin pitkään, kuin mahdollista. Ei Roswell myönnä mitään, ellei Aranilla ole miekkaa Henryn kaulalla. Sitten voidaankin jo myöntyä. Garrett vikisee eikä anna periksi, eikä se siellä parvekkeellakaan kovin kauaa säily. Aamulla on jo keuhkokuume ja siellä se vain itkee yksinäisyyttä ja kylmää. Garrette on oikein kaunis nimi, on tainnut Garrettin nimestä se viimeinen e kadota, kun on hiljainen. Pyh sopimukset.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Tammi 2013, 00:57

En. Kreivi kieltäytyi kuka tuo luuli olevansa? Millä asemalla tuo kieltäytyi hänen käskystään, puhumattakaan haltiakuninkaan kutsusta?! Kreivi selvästi halusi päätyä tyrmiin itkemään surkeuttaan, tuolla asenteella hän päätyisi sinne alta aikayksikön. Mikäli Darius yhtään tunsi kuningastaan.. ja saisi itse päättää. Kreivi ei kuitenkaan tuhahduksensa jälkeen tehnyt minkäänlaista elettä liikahtaakseen, varmistaen näin, että tarkoittikin sitä mitä sanoi. Darius antoi tuolle hetken aikaa. Muutaman ohikiitävän sekunnin, jonka aikana kenkä kävi jälleen naputtamaan kovaa lattiaa vastaan varoituksena. Vain muutaman kerran, kunnes kenraali lähti ottamaan nopeita askelia sängylle.
Varoittamatta saatikka häpeilemättä kävi kenraali tarraamaan kiinni käppyrälle vetäytyneeseen kreiviin ja kirjaimellisesti kiskoi tuon ylös sängystään. Kun kreivi oli nostettu kutakuinkin pystysuoraan asentoon, kävi Darius kumartumaan sen verran, että röyhkeästi, mitään odottamatta, nosti tämän ihmisen hartialleen ja lähti mitä nöyryyttävimmin kuskaamaan kreiviä kohden kuninkaan sijaintia.
Kreivi sai potkia, huutaa ja lyödä sen minkä jaksoi ja ehti. Darius ei otettaan hellittäisi eikä laskisi toista alas harteiltaan, nyt mentiin. Kreiville oltiin annettu mahdollisuus kävellä arvokkaasti itse, mutta ei. Tuo oli kieltäytynyt. Olisi Garrettin pitänyt aavistaa, mitä tämä hullu ja brutaali haltia tekisi, jos kaunista pyyntöä ei toteltu. Kreivi tuskin pystyi satuttamaan kenraalia, ei vaikka yrittikin. Mitään teräaseita tuolla ei edes pitänyt olla, joten hätää ei ollut. Otetta kreivistä käytiin korjaamaan samalla, kun saavuttiin rappusiin, joista matka vei alas nopein askelin. Matkalla ohitetut palvelijat katsoivat pitkään tätä näkyä, tietämättä, miten siihen olisi pitänyt reagoida. Dariuksella oli kuitenkin tehtävä, saattaa kreivi kuninkaan luokse, joten ei kenraali aikonut jäädä juttelemaan ylimääräisiä.

Nopea, mutta hillitty askel vei käytävältä toiselle, kunnes saavuttiin suurten, vartioitujen, valkeiden ovien eteen, jossa Kenraali viimein laski kreivin alas, ottaen pari askelta kauemmaksi ihmisestä.
Saat viisitoista sekuntia laittaa itsesi kuntoon, ennen kuin astut kuninkaan eteen, alkaen nyt Ja jälleen kerran se jalka kävi naputtamaan tahtia lattiaan, hengästyneen kenraalin tuijottaessa tuimasti kreiviin. Painoihan kreivi, vaikka niin kovin siro oli olevinaan. Oli Darius kuitenkin saanut elämänsä aikana kantaa raskaampiakin taakkoja.


// Aran hankkii Henryn haltuunsa, keinolla millä hyvänsä, mikäli Roswellin alistaminennöyryyttäminen sitä vaatii. Tosin, vaikka Roswell taipuisi, ei Henryä päästetä vapaaksi. Hups. Garrett heitetään sitten tyrmään, siellähän pysyy eikä tunge samaan sänkyyn. Aamulla sitten mennään pitämään saarna tuhmalle pennulle. Kyllä, Garrette on oikeasti hänen nimensä, mutta jostain syystä se viimeinen E aina unohtuu. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 18 Tammi 2013, 03:24

Garrett mökötti ja oli tehnyt jo päätöksensä lähtemisestä. Olihan se jo sanottu, mutta tuo toden totta tarkoittikin sitä! Mikään ei saisi mieltä muuttumaan, tähän hän jäisi. Kerä kävikin vielä käymään tiukemmaksi ja pienemmäksi, kuin ankkuroiden itsensä sillä tavalla patjalle liikkumattomaksi, vaikka eihän mitään itse sänkyyn kiinnittynytkään. Se kuitenkin sai olon tuntumaan tukevammalta ja painavammalta, kuin mikään ei voisi järkyttää noin hyvin suojautunutta kerää. Niin kreivi uskoikin, eikä liikahtanut, vaikka kuuli ja tunsi ne lähestyvät, nopeat askeleet, selvästikin kiihtyneet siitä kieltäytymisestä, mikä oltiin annettu. Vieläkin päätöksessä pysyttiin, eikä sitä epäröity. Silmät kuitenkin puristettiin tiukasti umpeen ja keho kävi käpertymään entistä tiukemmaksi keräksi, kuin odottaen kipua ja valmistautuen siihen. Kuka tietäisi, mitä tämä hullu suippokorva nyt tekisi, kun noin ryntäsi hänen luokseen kieltäytyessään! Se varmasti sattuisi, mutta hän kestäisi kyllä. Periaatteidensa vuoksi!

Ote takertui kehoon, saaden Garrettin älähtämään säikähtäneenä, silmienkin avautuessa apposen auki. Olihan jotain kontaktia jo uumoiltu, mutta sitä odotettiin lyöntiä, johon oltiin jo valmistauduttu! Ainakin melkein, omasta mielestä ainakin. Lyönti olisi saanut miehen käpertymään vain suojaavaan asentoonsa kuin siilin, mutta nyt se suoja rikottiin ja revittiin auki. Olo oli yhtäkkiä pakotettu kovin suojattomasti, ja se epämiellyttävä muistutus siitä, kuinka aatelinen tämän silmäpuolen armoilla olikaan voimansa puolesta, nosti taas rumaa päätään. Kreivi oli niin hämmentynyt, ettei osannut edes laittaa vastaan, vaikka ei aivan nätisti toisen otteesta noussutkaan jaloilleen. Eivät ne jalat olisi luultavasti edes kantaneet, jos ote ei olisi ollut kenraalilla niin tukeva, kuin se oli. Mutta tämäkään ei vielä riittänyt haltialle, ehei; tuohan kävi ja tarrautui vielä tiukemmin vieraasta, nostaen tuon harteilleen kuin minkäkin saaliin! Hetken aikaa Garrett oli niin mykistynyt tästä teosta, ettei saanut sanaakaan suustaan, eikä muuta tehnyt kuin pysyi liikkumattomana ja kovin hämmentyneenä. Tekikö tämä partasuu juuri, mitä hän luuli tuon tehneen?! Tämän oli pakko olla unta! Täysin älytöntä! Hän oli korkeassa asemassa, ei häntä saanut kohdella näin! Kuinka tuo kehtasikaan, häntä ei näin kannettaisi minnekään!

Ja sitten se alkoi. Kova sätkiminen ja rimpuilu, kädet hakkasivat nyrkeissä ja jalat potkivat. Kova äänikin lähti niin sirosta miehestä, tuon ilmoittaessa oikein kuuluvasti mitä mieltä oli tästä kohtelusta. Eihän näin saanut tehdä, hän oli kreivi ja haltiakuninkaan arvovieras, aikuinen mies, suippokorvan oli parempi irrottaa saastaiset näppinsä hänestä tällä sekunnilla, hänhän ei menisi minnekään, jos ei halusi, haltia saisi katua tätä... Paljon uhkauksia lateli matkan aikana, eikä se huutaminen tai hakkaaminen loppunut hetkeksikään. Garrett osoittautui harvinaisen kestäväksi tapaukseksi, voimaahan tuosta ei paljoa löytänyt, mutta silti tuo jaksoi riehua, eikä välittänyt mistään. Eipä tuo oikeastaan edes ympärilleen katsellut saati sitten huomannut ihmetteleviä katseita. Se nyt ei ollut kovin tärkeä huolenaihe, hirveintähän oli se, että tämä haltia kantoi häntä ja näin nöyryyttävällä tavalla! Hänet pitäisi päästää heti alas, heti!

Vihdoin jalat koskivat taas kovaa maata, askeleen käydessä heti perääntymään oikein varautuneena poispäin kenraalista, äänen vihdoinkin hiljentyessä. Siniharmaiden silmien katse oli oikein tuima, eikä tästä tempauksesta nautittu lainkaan, rintakehän noustessa ja laskiessa näkyvästi, pienen rimpuilutuokion jättäessä miehen kovin hengästyneeksi. Yhtäkkiä hänen oma vierashuoneensa olikin vaihtunut joksikin aivan muuksi, mutta silti ei aiottu luovuttaa helpolla. Automaattisesti kädet kävivät silloin tällöin korjaamaan paidan asentoa ja hiuksia, palaten aina sen jälkeen nyrkkeihin sivuille, varautuneesti kuin valmiina hyökkäämään nyrkein toisen päälle, jos liian lähelle tuli.
"En!" Huudahdus kävi, vaikka olihan kreivi jo itseään yrittänyt laittaa hieman siistimpään kuntoon, alitajuntaisesti. Silti, hän oli jo päättänyt olla menemättä minnekään ja siinä päätöksessähän hän pysyi! ...Vaikka matka oli jo tänne asti ollut liiankin helppoa tälle haltiakenraalille, eikä määränpäähän enää mikään kovin pitkä matka ollut. Loppuun asti kuitenkin aiottiin pysyä hankalana, asennonkin ollessa jo astetta hyökkäävämpi. Vastaanhan tuo nyt pistäisi, jos suippokorva yrittäisi käydä käsiksi, mutta eipä sekään olisi erityisen paljon.




((Jos Henry on vaarassa, alkaa Roswell tarjoamaan isompia asioita Henryn turvallisuutta vastaan. Olisihan se pelkkä Henry jo aika paljon Aranille, mutta Roswell lupaisi niin paljon enemmän... Garrett-parka itkee sitten pimeässä ja kylmässä sellissä. Eiköhän sitä yön jälkeen tule sielläkin se keuhkokuume, eikä ole ollut edes pehmeää alustaa, missä nukkua. Tai lämmintä peittoa. Olisi kyllä aamulla aika nöyrä tapaus, kiehnäisi jaloissa ja itkisi. Ja köhisi. Ja haluaisi vain vähän huomiota, hellyyttä ja lämpöä. On niin kipeä olokin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Tammi 2013, 15:46

Kaikesta sätkimisestä ja hakkaamisesta huolimatta ei kenraali ollut moksiskaan toisen mielenosoituksista. Jos totta puhuttiin, Darius tunsi monia naisia, jotka osasivat lyödä kovempaa, mitä tämä mies mikä sinänsä oli jälleen säälittävää. Garrettin pitäisi olla synonyymi säälittävyydelle, näin kenraalin mielestä. Tuosta miehestä ei tulisi mitään, parempi vain olisi, jos hänet päiviltä päästäisi. Olisipahan yksi riesa vähemmän tässä valtakunnassa. Mutta kuningas päättäkööt tämän lelunsa kohtalon, Darius ei siihen kävisi vaikuttamaan.
Tuima katse kuitenkin pysyi kreivissä, joka nyt kävi huudahtamaan, ettei aikoisi käyttää tarjottua aikaa hyväkseen ja laittaa itseään kuntoon, mikäli tuossa matkan aikana oli itsensä raivonnut sotkuiseksi. Pienesti tuo kyllä ulkonäköään korjaili ohimennen, mutta ei tarttunut kenraalin tarjoukseen.
Ei sitten Nopea askel kohti kreiviä, jonka yhteydessä käsi kävi tarraamaan kiinni miehen niskasta, puristaen hiukset otteeseensa. Ja niin lähdettiin kreiviä ohjaamaan hiuksista kiinni pitäen sisään valkeista ovista, jotka vartijat kävivät avaamaan, seurailtuaan tätä koomista näytelmää sivusta.

Ovien takaa avautui kuninkaansali. Korea ja mahtipontinen suuri tila oli harvinaisen autiona. Vain muutama palvelija, sekä vartija seilasi siellä täällä suuressa salissa. Kuningas oletetusti istui valtaistuimellaan. Kokovalkeaan asukokonaisuuteen pukeutunut haltiakuningas keskusteli viestinviejän kanssa vielä, kun salin ovet kävivät avautumaan ja sisään marssi se odotettu ja kutsuttu vieras. Viestinviejä hätyyteltiin matkoihinsa, samalla kun katse kääntyi nyt lähestyvään kenraaliin ja kreiviin.
Darius päästi irti talutetusta kreivistä vasta valtaistuinkorokkeen edessä. Kenraali itse kävi kumartamaan kuninkaalle sen pidemmin aikailematta, astuen sitten sivummalle, kauemmas kreivistä. Äskeinen kiukkuisuus kävi pyyhkiytymään haukansilmän olemuksesta täysin, kenraalin ottaessa jälleen perus kivikasvoisen, jäätävän olemuksensa. Kiihtynyt mies kuitenkin hengitti hieman raskaammin, katsoessaan hetken varoittavasti kreiviä, ennen kuin katse kääntyi takaisin monarkkiin.
Tuo taisi olla eittämättä mielenkiintoisin sisääntulo, mitä olen pitkään aikaan nähnyt Aran tokaisi nojautuessaan paremmin valtaistuimensa selkänojaan, nostaen toisen jalan toisen ylle Kenraali Winder ei ilmeisesti ymmärrä vieraanvaraisuuden päälle mitään ei sinänsä yllättävää.
Aran vilkaisi kenraaliinsa huvittuneennäköisenä. Darius oli toiminut juuri, kuten Aran oli toivonut, vaikkei kuningas mitään ohjeita ollut antanutkaan kenraalille. Hän luotti täysin siihen, että moinen törkeys tuli kenraalilta itseltään luonnostaan. Ja niin myös oli käynyt, ja mitä Aran osasi Garrettista sanoa, ei tuo vaikuttanut yhtään pitävän tai pitäneen käsittelystään haukansilmän kynsissä.
Kenraali voi nyt kuitenkin poistua Pieni käsiliike suotiin haukansilmälle, hoputtaen tuota poistumaan paikalta ja jättämään kreivi ja kuningas kahden. Tai no, kahden ja kahden, eiväthän he tässä salissa ainoat olleet, mutta ketään muuta ei ollut turhan lähellä valtaistuinta. Darius kävi kumartamaan ja lähti askeltamaan kaikuvassa salissa poispäin tästä kaksikosta, ennen kuin Garrett keksisi mitään itkeä kuninkaalle


// Aran tykkää käydä vaihtokauppaa kyllä, mutta pystyykö edes Roswell tarjoamaan mitään, mikä olisi Henryn hengen arvoista? Siellä Garrett saa nyyhkyttää yksinään. Sitten aamulla katsotaan, kuinka kipeältä se pentu näyttääkään. Sitten Garrett kiikutetaan vällyjen väliin lepäämään ja tarjotaan lämmintä keittoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 18 Tammi 2013, 18:34

Garrett valmistautui toisen lähestymiseen, nostaen jopa nyrkkejään ylemmäs hyökätäkseen... Tai kenties kädet oltiin painettu vasten kehoa kuin itseään suojellakseen ja kädet vain sattuivat olemaan nyrkissä aikaisemmasta ärtymyksestä, mitenkään erityisen iskuvalmiilta tai hyökkäävältä asento ei näyttänyt. Jalkakin perääntyi hieman, mutta jännittyneenä, koko kehon ollessa jäykistyneenä, eikä itse asiassa aivan niin pelokkaana, kuin olisi voinut odottaa. Kasvot kävivät kuitenkin hetken tuijottamisen jälkeen kääntymään sivulle silmien sulkeutuessa heti, kun kenraalin nopea, lähestyvä askel oli tullut liian lähelle nyrkkien nyt jopa noustessa ylemmäs, lähemmäs kasvoja niitä suojatakseen. Suippokorvan käsi ei vieläkään käynyt lyömään kasvoja kiitokset ja ylistykset siitä kai Jumalalle mutta sen sijaan se tarrautuikin niskapuolelta, puristuen nyrkkiin paksujen hiusten ympärille. Se sai älähdyksen ja korkeamman huudon tai no, kenties kirkaisun kurkusta, kreivin pään vetäytyessä taaksepäin, niin jo pelkästä hiustenvedosta kuin kivustakin. Niska oli kovin herkkä ja suojaton alue, päänahkakaan ei kestänyt tätä vetoa ja kipua. Tämä sattui! Ja vielä pahempaa, toinenhan veti laitettuja hiuksia ja pilasi kampauksen!

Kipu oli tarpeeksi, ettei vastusteleva vieras enää yrittänyt päästä toisen otteesta irti, saati sitten riuhtonut itseään tai antanut toiselle syytä vetää liian kovasti. Mitäpä Garrett olisi voinut tehdä, sätkiminen olisi vain satuttanut häntä itseään, hiusten ollessa niin tiukassa puristuksessa toisen nyrkissä. Kädet olivat kyllä nousseet taas suippokorvan ranteelle, sirojen ja hoikkien sormien kiertyen sen ympärille, mutta eivät nekään yrittäneet repiä toista irti. Ne taisivat olla siinä vain hiljaisena pyyntönä, että silmäpuoli lopettaisi nopeaa ja ei liikaa puristaisi, tai kädet kyllä ilmoittaisivat siitä. Sattuihan tämäkin jo kovasti, mutta mitä enemmän haltia satutti, sitä kovempaa kreivinkin kädet puristaisivat. Hampaat kun purivat yhteen kivusta, joten huutaa tuo ei paljoa voinut, ilmoitus satuttamisesta kyllä sihisi hampaidenvälistä, mutta hiljaisempi tämä tapa oli liikuttaa Garrettia, kuin kantaminen. Liiallinen riuhtominen sai kyllä pienen älähdyksen karkaamaan suusta, mutta pää takakenossa ja silmät kiinnipuristettuina kreivi kuitenkin nätisti käveli suippokorvan edellä, nopein tipuaskelin, antaen toisen johdattaa hänet, minne ikinä mielikään.

Viimein ote irtosi hiuksista, askelten käydessä taas hakeutumaan kauemmas typerästä silmäpuolesta ja tuon kovakouraisista otteista, siron miehen elekielen taas paistaessa uhmakkuutta nyt, kun toisella ei enää mitään valtaa hänestä ollut. Kipu tuntui yhä, säteillen päänahassa, eikä käsi voinut kuin hieroa takaraivoaan hiusten seassa lieventääkseen epämiellyttävää tunnetta. Hiljaa Garrett yhä oli, antaen hengityksensä tasaantua kaiken riehumisen jälkeen, mutta silmät tuijottivat kohti kenraalia, vastaten tuon varoittavaan katseeseen kaikella sillä vihalla, mitä tunnettiin kohtaan niin suippokorvia rotuna kuin tätä mitä epämiellyttävintä yksilöä ja lajinsa suoranaista mätäpaisetta, keskittäen kaiken inhonsa vain tuota yhtä ainoaa silmää vastaan! Tuijotus tuntui kovin pitkältä hetkeltä, eikä sitä vasta rikkonut kuin haltiakuninkaan ääni, saaden kreivin kiinnittämään huomiota ympäristöönsä. Siinähän se syyllinen kökötti muka niin pramealla valtaistuimellaan, matkan sitten lopulta päätyessäkin Aranin luokse. Tyytymätön, närkästynyt katse suunnattiin kohti Aranin kasvoja, yleensähän hänen sisääntulonsa saakin aikaan vaikutuksen ja jäi muiden mieleen, mutta tämä teki sitä väärällä tavalla! Mutta oikeassahan tuo suippokorva oli palvelijansa käytöksestä, "vieraanvaraisuus" oli viimeinen sana, jolla tuota silmäpuolta voisi kuvailla! Mutta kaikkihan tämä lähti siitä, että haltiakuningas oli mokoman elukan häntä määrännyt katsomaan, vaikka nytkin selvästi tiesi, ettei tuosta siihen tehtävään olisi! Tämä oli kaikki myös Aranin syytä!

"Voi poistua?! Kaiken tekemänsä jälkeen? Mestauslavalle tuollainen kuuluisi!" Garrett huudahti kipakasti vastalauseensa vihollisten kuninkaalle näin kasvotusten, kuten olettaa pystyi. Tyytymättömyytensä tekoja vastaan molempien näiden suippokorvien tekojen ilmoitettiin äänekkäästi, typerä kenraalihan pääsi tässä kuin koira veräjästä! Tietenkin kreivi halusi päästä kauaksi tuosta hirveästä miehestä, mutta seuraukset hän halusi nähdä ensin! Pää käännettiin sivulle, eikä typerää haltiakuningasta haluttu edes katsoa!
"Tahdon huoneeseeni," tuhahdus kävi nenä pystyssä, sormien käydessä korjaamaan kampausta sillä välin. Hankalaahan se oli, kun käsissä oli hansikkaat eikä mitään nähty, mutta silti sitä yritettiin kovasti. Aran ei saanut paljoa arvostusta, olihan tuo juuri epäonnistunut tehtävässään isäntänä, eikä vieras ollut lainkaan tyytyväinen!




((No, hankala sanoa, onko se nyt Henryn arvoista, mutta Roswell voi tarjota itsensä. Tekee Aranin tahdon kyselemättä ja kutsuu tuota herrakseen, kuten kunnon lemmikin kuuluukin. Muuten ei tuo villiori kesyynny. Garrett voi itkeä Aranin miehekästä rintaa vasten ja antaa jonkun syöttää lämpimät keitot mieluusti, kun on niin kylmä ja kaikkialle sattuu. Pitää kuitenkin kokoajan pitää tuota silmällä, ennen kuin saa päähänsä, että nyt pitää käydä kylvyssä ja laittaa hiukset ja pukeutua ja puuteroida kasvot...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 8 vierailijaa

cron