Kirjoittaja Sands » 17 Marras 2012, 00:31
"Tietenkin välittävät!" Garrett kävi kertomaan mielensä selvästi ja äänekkäästi, totta kai se oli niin! Hän oli sentään kylän kreivi, eikä koskaan tehnyt mitään väärin, oli niin kauniskin ja hoiti asiansa hyvin... Tietenkin kaikki välittäisivät hänestä! Varmasti. Suunnittelivat tälläkin hetkellä, miten saisivat hänet pelastettua, vaikka olisi kuinka myöhä! Yötä päivää he tulisivat sitä suunnittelemaan, eivätkä kävisi nukkumaan, ennen kuin suunnitelma on valmis! Vaikkakin, Garrett pitäisi siitä huomattavasti enemmän, jos siinä ei menisi koko yötä ja hän pääsisi täältä pois mahdollisimman pian. Haltia vain yritti leikkiä hänen kanssaan, se oli selvä. Myrkyttää hänen mielensä, että saisi hänet käännytettyä omiaan vastaan. Ei suippokorviin voinut luottaa, mitä juonittelevia käärmeitä nuo olivatkaan, sanaakaan totuutta ei noista saisi ulos, myrkkyä vain valuisi hampaista, kun suu aukesi!
Ei kreivi uskonut toisen sanoja. Ei hän tahtonut uskoa. Ei Aran voisi käydä Nahorin kimppuun, se oli hänen kylänsä, ja haltiat pitäisivät saastaiset näppinsä erossa siitä! Toinen huijasi. Ei ollut mitään suunnitelmia, ei nyt ollut hyvä aika käydä hyökkäämään. Eivät haltiat edes pärjäisi heitä vastaan. Kaikki oli vain valetta, niin Garrett oli päättänyt. Huijausta, myrkkyä. Myrkystä puheen ollen, katse kävi taas kääntymään viinilasiin, mikä oltiin pudottamisen pelosta nostettu pöydälle odottamaan. Eihän hän siitä juonut sillä hetkellä, eikä ollut aikonutkaan, mutta... Hänellä oli jano. Kova sellainen, eikä juoman läheisyys auttanut ollenkaan houkutuksen vastustamisessa. Entä jos hän kuolisikin, hitaasti ja tuskallisesti, vihollisen kynsissä? Kuinka haltiakuningas nauraisikaan nähdessään sen, kauheaa...
Garrett kävi mulkaisemaan haltiaa niin pahasti, kuin pystyi, toisen ehdottaessa rauhoittumista. Miten tässä muka rauhoittuisi?! Puheet kääntyivät sitten taas siihen teloitukseen, mikä ei todellakaan saanut oloa paremmaksi. Pitikö tiedon siitä, ettei häntä tänään tapeta muka rauhoittaa? Päinvastoin, kauhu vain paistoi miehen silmistä. Olisiko sittenkin parempi, jos hänet tapettaisiin mahdollisimman nopeasti? Henki vain äkkiä pois, eikä hänen täytyisi enää kärsiä tästä? Entä jos tuo hullu aivan tahallaan pitäisi hänet pitkän aikaa vankina, ennen kuin kiduttaisi ja tappaisi niin hitaasti, kuin mahdollista? Mutta ei hän voinut anoa kuolemaakaan, joku tulisi vielä pelastamaan hänet... Ja häntä pelotti. Ei hän tahtonut kuolla.
Kreivi ei ymmärtänyt haltiaa. Toinen löysi hänet aluksi huvittavaksi, sitten tylsistyi ja tahtoi hänen käyttäytyvän, nyt taas pyysi häntä huutamaan ja kertomaan, mitä mielessä liikkui, mutta ehdotti myös nättiä käytöstä. Mitä toinen halusi?! Garrett olisi voinut sanoa montakin painavaa sanaa kohtelustaan, oi kyllä. Hän halusi jopa, kertoa kaiken, huutaa päin toisen naamaa, heittää vaikka pari lasia sisältöineen toista päin... Mutta hän ei halunnut takaisin tyrmään. Ei missään nimessä, siellä oli kauheaa ja kylmää, ja kuinka kylmää siellä tulisikaan olemaan yöllä? Hänhän kuolisi! Kreivi kävi pudistamaan päätään Aranille. Hän ei halunnut takaisin, ei uskaltanut edes avata suutaan, jos hän onnistuisi taas suututtamaan haltian. Heikkona käsi kävi ottamaan viinilasin pöydältä, tuoden sitä lähemmäs Garrettin suuta... Haju ei tuntunut liian oudolta. Uskaltaisiko hän? Huulet avautuivat hieman, asettuen lasin reunalle. Vähän, aivan vähän, viiniä otettiin suuhun, kreivin pitäessä sitä suussaan hetken aikaa, ennen kuin uskaltaisi edes nielaista. Se ei maistunut mitenkään erityisemmän pahalta, mutta se oli kovin... Vahvaa. Silti, neste suussa tuntui tällä hetkellä todella hyvältä...
((Ei ole. Joka aamu pitää herätä varhain peseytymään ja selvittämään hiukset ja laittamaan hiukset ja meikatakin pitää...))