Kirjoittaja Sands » 18 Tammi 2013, 03:24
Garrett mökötti ja oli tehnyt jo päätöksensä lähtemisestä. Olihan se jo sanottu, mutta tuo toden totta tarkoittikin sitä! Mikään ei saisi mieltä muuttumaan, tähän hän jäisi. Kerä kävikin vielä käymään tiukemmaksi ja pienemmäksi, kuin ankkuroiden itsensä sillä tavalla patjalle liikkumattomaksi, vaikka eihän mitään itse sänkyyn kiinnittynytkään. Se kuitenkin sai olon tuntumaan tukevammalta ja painavammalta, kuin mikään ei voisi järkyttää noin hyvin suojautunutta kerää. Niin kreivi uskoikin, eikä liikahtanut, vaikka kuuli ja tunsi ne lähestyvät, nopeat askeleet, selvästikin kiihtyneet siitä kieltäytymisestä, mikä oltiin annettu. Vieläkin päätöksessä pysyttiin, eikä sitä epäröity. Silmät kuitenkin puristettiin tiukasti umpeen ja keho kävi käpertymään entistä tiukemmaksi keräksi, kuin odottaen kipua ja valmistautuen siihen. Kuka tietäisi, mitä tämä hullu suippokorva nyt tekisi, kun noin ryntäsi hänen luokseen kieltäytyessään! Se varmasti sattuisi, mutta hän kestäisi kyllä. Periaatteidensa vuoksi!
Ote takertui kehoon, saaden Garrettin älähtämään säikähtäneenä, silmienkin avautuessa apposen auki. Olihan jotain kontaktia jo uumoiltu, mutta sitä odotettiin lyöntiä, johon oltiin jo valmistauduttu! Ainakin melkein, omasta mielestä ainakin. Lyönti olisi saanut miehen käpertymään vain suojaavaan asentoonsa kuin siilin, mutta nyt se suoja rikottiin ja revittiin auki. Olo oli yhtäkkiä pakotettu kovin suojattomasti, ja se epämiellyttävä muistutus siitä, kuinka aatelinen tämän silmäpuolen armoilla olikaan voimansa puolesta, nosti taas rumaa päätään. Kreivi oli niin hämmentynyt, ettei osannut edes laittaa vastaan, vaikka ei aivan nätisti toisen otteesta noussutkaan jaloilleen. Eivät ne jalat olisi luultavasti edes kantaneet, jos ote ei olisi ollut kenraalilla niin tukeva, kuin se oli. Mutta tämäkään ei vielä riittänyt haltialle, ehei; tuohan kävi ja tarrautui vielä tiukemmin vieraasta, nostaen tuon harteilleen kuin minkäkin saaliin! Hetken aikaa Garrett oli niin mykistynyt tästä teosta, ettei saanut sanaakaan suustaan, eikä muuta tehnyt kuin pysyi liikkumattomana ja kovin hämmentyneenä. Tekikö tämä partasuu juuri, mitä hän luuli tuon tehneen?! Tämän oli pakko olla unta! Täysin älytöntä! Hän oli korkeassa asemassa, ei häntä saanut kohdella näin! Kuinka tuo kehtasikaan, häntä ei näin kannettaisi minnekään!
Ja sitten se alkoi. Kova sätkiminen ja rimpuilu, kädet hakkasivat nyrkeissä ja jalat potkivat. Kova äänikin lähti niin sirosta miehestä, tuon ilmoittaessa oikein kuuluvasti mitä mieltä oli tästä kohtelusta. Eihän näin saanut tehdä, hän oli kreivi ja haltiakuninkaan arvovieras, aikuinen mies, suippokorvan oli parempi irrottaa saastaiset näppinsä hänestä tällä sekunnilla, hänhän ei menisi minnekään, jos ei halusi, haltia saisi katua tätä... Paljon uhkauksia lateli matkan aikana, eikä se huutaminen tai hakkaaminen loppunut hetkeksikään. Garrett osoittautui harvinaisen kestäväksi tapaukseksi, voimaahan tuosta ei paljoa löytänyt, mutta silti tuo jaksoi riehua, eikä välittänyt mistään. Eipä tuo oikeastaan edes ympärilleen katsellut saati sitten huomannut ihmetteleviä katseita. Se nyt ei ollut kovin tärkeä huolenaihe, hirveintähän oli se, että tämä haltia kantoi häntä ja näin nöyryyttävällä tavalla! Hänet pitäisi päästää heti alas, heti!
Vihdoin jalat koskivat taas kovaa maata, askeleen käydessä heti perääntymään oikein varautuneena poispäin kenraalista, äänen vihdoinkin hiljentyessä. Siniharmaiden silmien katse oli oikein tuima, eikä tästä tempauksesta nautittu lainkaan, rintakehän noustessa ja laskiessa näkyvästi, pienen rimpuilutuokion jättäessä miehen kovin hengästyneeksi. Yhtäkkiä hänen oma vierashuoneensa olikin vaihtunut joksikin aivan muuksi, mutta silti ei aiottu luovuttaa helpolla. Automaattisesti kädet kävivät silloin tällöin korjaamaan paidan asentoa ja hiuksia, palaten aina sen jälkeen nyrkkeihin sivuille, varautuneesti kuin valmiina hyökkäämään nyrkein toisen päälle, jos liian lähelle tuli.
"En!" Huudahdus kävi, vaikka olihan kreivi jo itseään yrittänyt laittaa hieman siistimpään kuntoon, alitajuntaisesti. Silti, hän oli jo päättänyt olla menemättä minnekään ja siinä päätöksessähän hän pysyi! ...Vaikka matka oli jo tänne asti ollut liiankin helppoa tälle haltiakenraalille, eikä määränpäähän enää mikään kovin pitkä matka ollut. Loppuun asti kuitenkin aiottiin pysyä hankalana, asennonkin ollessa jo astetta hyökkäävämpi. Vastaanhan tuo nyt pistäisi, jos suippokorva yrittäisi käydä käsiksi, mutta eipä sekään olisi erityisen paljon.
((Jos Henry on vaarassa, alkaa Roswell tarjoamaan isompia asioita Henryn turvallisuutta vastaan. Olisihan se pelkkä Henry jo aika paljon Aranille, mutta Roswell lupaisi niin paljon enemmän... Garrett-parka itkee sitten pimeässä ja kylmässä sellissä. Eiköhän sitä yön jälkeen tule sielläkin se keuhkokuume, eikä ole ollut edes pehmeää alustaa, missä nukkua. Tai lämmintä peittoa. Olisi kyllä aamulla aika nöyrä tapaus, kiehnäisi jaloissa ja itkisi. Ja köhisi. Ja haluaisi vain vähän huomiota, hellyyttä ja lämpöä. On niin kipeä olokin.))