Meillä on vieraita || Sands


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 18, 2013 8:12

Kuten olettaa saattoi, alkoi kreivi mieltään osoittaa kaltoin kohtelustaan. Dariukselle oli kuitenkin annettu lupa poistua ja niin tuo myös teki, kuninkaan vielä telepaattisesti kertoen, ettei Haukansilmän tarvinnut edes vilkaista taakseen. Joskin, ajatus Dariuksen rankaisemisesta oli huvittava, mutta tämän tilanteen yhteydessä Aran ei sitä voinut tehdä. Valitettavasti oma kansa tuskin arvosti, jos yhtä eliiteistä käytiin rankaisemaan ihmisen nöyryyttämisestä. Kenraali poistukin vähin äänin, jättäen kuninkaan huolehtimaan tästä kiukkuisesta vieraasta.
Aran katsoikin kenraalin perään hetken, kunnes rauhallinen, jokseenkin ylimielinen katse laskeutui valtaistuinkorokkeen rappusten alapäässä seisovaan kreiviin, joka ilmoitti haluavansa huoneeseensa. Kuningas katsoi alakanttiin tätä ihmistä, joka oli kuitenkin pukeutunut ja nyt kävi kampaustaan korjailemaan, niin kovin suivaantuneena. Palvelijat sekä vartijat suuressa salissa vilkuilivat sivusilmällä ihmistä, joka oli yksi niistä harvoista vihollisista, jotka tässä salissa olivat käyneet. Kreivillä ei tietenkään ollut minkäänlaista arvostusta saatikka tilanteentajua oman asemansa suhteen, mutta Aran ei edes odottanut Garrettilta moisia.

Mutta kreivi hyvä, Kenraalini totteli vain käskyjä Aran kävi lopulta vastaamaan, nojautuessaan valtaistuimen käsinojalla lepäävän käden rystysiin päällään Teille annettiin mahdillisuus tulla itse, arvokkaasti paikalle, mutta jätitte käyttämättä sen tilaisuuden. Valitettavasti kenraalini on toteltava ennemmin minun, kuin teidän sanaanne.
Valitettavasti se ei käy päinsä Oli vastaus kreivin vaatiessa päästä huoneeseensa, kuninkaan nyt vakavoituessa valtaistuimellaan Et taida tietää, kuinka onnekas olet. Olen tarjonnut sinulle ruokaani, mukavan yösijan, mahdollisuuden käyttää kylpylääni ja käyttää vaatteitani mutta ennen kaikkea, olen armollisesti antanut sinun säilyttää henkesi.
Rauhallinen ääni alkoi yllättäen vaikuttaa erittäin pahaenteiseltä, kuninkaan osoittamatta minkäänlaisia ystävällisiä eleitä tai ilmeitä kreivin puoleen.
Et taida ymmärtää asemaasi täällä Aran hymähti Et ole vieraani. Et ole vankini. Olet minun omaisuutta nyt. Kaikki mitä olet, kuuluu minulle äläkä luule, että epäröisin riistää henkesi, jos sen tahdon ottaa. Jos haluan, ruoskin sinut verille, leikkaan hiuksesi, sokaisen sinut, katkon raajasi. Mikäli et miellytä minua, älä luule, ettenkö myös toteuttaisi uhkauksiani.

Omahyväinen hymy alkoi kohota pikkuhiljaa haltian kasvoille, vihreiden silmien tuijottaessa intensiivisesti ihmiseen.
Meillä on nyt kaksi vaihtoehtoa Haltia jatkoi, nojautuessaan istumaan ryhdikkäämmin tuolillaan Joko sinä kumarrat minua, tottelet minua ja kunnioitat minua, niin voimme jatkaa mukavaa leikkiämme. Kaikki palvelijani olisivat käytettävissäsi, valmiina toteuttamaan pyyntösi, valmiina miellyttämään sinua ja palvelemaan sinua mutta jos kieltäydyt, päädyt takaisin tyrmiin. Sinut nöyryytetään ja sinua satutetaan, kunnes sinut mestataan ja pääsi lähetetään kauniissa paketissa Scarlingtonille, varoituksena siitä, mitä käy typerille, omahyväisille ihmisille.
Joten nyt, Garrett Fortescue kumarratko isäntääsi? Se omahyväinen hymy muuttui nyt virneeksi, kuninkaan jäädessä odottamaan kreivin päätöstä.


// Roswellin Aran haluaa, oma demoni kun on tuollainen.. pieni. Mutta mitä jos Aran käskee Roswellin tappaa Henryn ja Scarlingtonit, onko Roswell valmis toteuttamaan tämän toiveen? Aranin rintaa vasten on hyvä itkeä, sitten hoidetaan pikku Garrett kuntoon ja sitten voidaan jatkaa leikkejä. Ei Garrett, tuhma Garrett. Ei saa juosta pitkin linnaa miten sattuu. Varsinkaan jos olet käynyt kylvyssä, lattiat ovat liukkaita, kun jalat on märät //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Tammi 18, 2013 10:59

Garrett mutristi huuliaan samalla kun oikein ylimielisesti kavensi silmiään, katse yhä kaikkialla muualla, kuin tässä typerässä suippokorvien kuninkaassa, joka oli häntä niin kovasti loukannut palvelijansa käytöksestä johtuen. Sehän oli tietenkin isännän syytä ja se pitäisi hoitaa niin loukkaantuneen vieraan kuin kauhean palvelijankin kanssa, pää poikki mokomalta palveluskelvottomalta otukselta! Tai ainakin potkut. Tai jotain muuta hirveää, ehkä pari ruoskaniskua selkään, kaipa sekin kävisi, jos huuto olisi tarpeeksi tuskallinen. Mutta ei, Aran päästi silmäpuolen menemään, eikä sen enempää toista moittinut, vaikka olisihan vieras aina sen arvoinen, että saisi haukut seurata vierestä ja nauttia siitä! Miksi kreivi edes oli olettanut saavansa hyvää kohtelua haltioilta, suippokorvathan olivat barbaarisia elukoita, jotka eivät edes osanneet yksinkertaisia käytöstapoja! Aran oli suorastaan petollinen, esittäen, kuin muka ymmärsi, esitti niin hyvää ja kuuliaista palvelijaa... Ja teki sen työn vielä hyvin! Garrett jo luuli, että toinen ymmärsi, mutta ei! Mutta tässä sitä taas oltiin, haltian käskiessä jotain toista pitämään vieraastaan huolta, eikä se ollut onnistunut laisinkaan. Yksinkin asiat olisivat menneet paremmin, mutta Aran ei vain yksinkertaisesti kuunnellut vierastaan tai yrittänyt tyydyttää tuota tuskin edes tiesi, että tämä oli ongelma! Mokomat haltiat.

Oikein kylmän ja lyhyen vilkaisun kreivi soi kuninkaalle sivusilmällään ennen kuin ne ummistuivat kovin tympääntyneinä, miehen viedessä kätensä puuskaan rinnalleen. Totteli vain käskyjä, muka! Miksi Aran piti tuon kenraalinsa puolia, vierashan se oli paljon tärkeämpi ja arvokkaampi, etenkin joku, jolla oli hänen asema! Mitä silmäpuolen olisi pitänyt tehdä käskyjä noudattaakseen ei ollut heittäytyä väkivaltaiseksi ja fyysiseksi, toinenhan olisi voinut yrittää houkutella ja miellyttää, niin hänhän olisi varmasti tullut mukana! Pari haukahdusta ja Garrett olisi ollut oikein tyytyväinen palvelijan tekoihin, mutrun kääntyessä hymyksi. Silloin Aranin luokse oltaisiinkin voitu kävellä omin jaloin ja hyvillä mielillä, mutta ei, suippokorvien kaikkien piti vain olla niin hankalia, eikä käytöstapoja tai vieraanvaraisuutta löytynyt tippaakaan! Olisi vielä paljon, mitä kreivin pitäisi opettaa näille sivistymättömille otuksille hänen kohtelustaan.

Katse kääntyi kuitenkin kunnolla haltiakuningasta kohden toisen ilmoittaessa, kuinka Garrett ei nyt takaisin huoneeseensa pääsisi. Kuinka suippokorva noin vain kehtasi hänelle sanoa noin, vaikka toisen tarkoituksena oli nyt lepyttää vierastaan kiitos huonon kohtelun?! Tietenkään isäntä ei haluaisi päästää vierastaan silloin takaisin huoneeseensa, mutta ei sitä saanut noin sanoa! Isännän kuului madella ja huolehtia vieraastaan, jotta saisi anteeksi. Tämä meni aivan väärin. Pieni ääni päänsisällä muistutti kyllä siitä, että Aranin sanoissa oli hippunen totuutta. Onnekashan hän oli ollut päästessään pois tyrmästä ja saadessaan niinkin hyvää kohtelua vihollisen käsissä, kuin olikin, mutta... Haltiahan halusi hänet vieraakseen, eikö? Vieraita kohdeltiin niin, ei siinä ollut mitään erikoista. Pelko kuitenkin hiipi pitkin selkäpiitä toisen ottaessa hengen ja sen säästämisen puheeksi, tämähän ei ollut lainkaan sellainen keskustelu, kuin sen piti! Suippokorva ei tuntunut ollenkaan miellyttävältä enää, toinenhan vaikutti suorastaan... Julmalta! Pari perääntyvää askelta kreivi kävikin ottamaan varmuuden varalta, katseen pysyessä kuninkaassa. Tämä... Tämä ei ollut oikein! Yhtäkkiä Aran kutsuikin häntä omaisuudekseen, kuin joku typerä haltia voisi koskaan ihmisen omistaa! Toinen toden totta oli mielipuoli! Eihän ihmistä edes voisi omistaa, muutenkin hän oli kreivi, eikä mikään palvelija, orja tai lemmikki!

Garrett oli kauhuissaan, toisenhan oli pakko pilailla, eikö? Ei kukaan voisi tehdä mitään noin hirveää! Hermostunut nielaisu kuului aatelisen ottaessa vielä yhden, perääntyvän askeleen. Ei tämä voinut olla totta. Suippokorvallehan hän ei kumartaisi! ...Mutta uhkaukset tyrmästä ja kuolemasta ja kaikesta muusta siinä välillä olivat hirvittäviä, ja tämä haltia taisi olla tarpeeksi hullu kaiken toteuttaakseen! Pitihän kreivi siitä ajatuksesta, että olisi vieraana ja saisi käskyttää palvelijoita mielin määrin, mutta että Arania pitäisi totella ja kunnioittaa? Sehän oli mahdotonta!
"T-tuota," yskähdys kävi, katseen vilkuillessa hermostuneena ympärilleen. Vaihtoehtoja ei oltu monia annettu, eikä yksikään niistä ollut mieluinen. Kuningasta ei edes uskallettu käydä korjaamaan siitä, että hän oli kreivi Fortescue toiselle...
"Entä jos vain päästäisit minut menemään? Antaisin kaiken saamani huonon kohtelun anteeksi ja ylistäisin vieraanvaraisuuttasi kaikille?" Hymy pakotettiin huulille kreivin ehdottaessa parempaa ratkaisua. Nyt tarinat toisen kohteluista olisivat niin hirvittäviä, ettei kukaan tuollaista isännäkseen vieraana ollessaan, ei minään muuna, mitä Aran yritti ehdottaa haluaisi. Se teki huonoa maineelle, ja maine oli kaikki kaikessa.




((Roswell yrittää pelata korttinsa sen verran hyvin, että Henry ja perheensä säilyy. Sitä ei haluta ehdottomastikaan tehdä, joten pitää juonia niin, että Aran on tyytyväinen. Garrettia pitää hoitaa hellästi ja rakastavaisesti, että parantuu taas. Kyllähän Garrett terveenä osaa itsensä hoitaa, mutta noin sairaana sitten on pakko yrittää edelleen näyttää hyvältä ja mennä kuumeissaan hourien riehumaan ja laittautumaan. Sairaan pitää pysyä sängyssään, eikä kylmettää itseään alastomana vedessä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 19, 2013 3:31

Omahyväinen virne laskeutui nopeasti haltian kasvoilta, kreivin käydessä avaamaan suunsa. Oletetusti tuo ei ollut kovin innoissaan vaihtoehdoista, mutta mitään muuta ei nyt tarjottu. Ehkä Garrett alkaisi pikkuhiljaa tajuamaan asemansa ja sen, että oli oikeastaan täysin haltian armoilla. Moista tilaisuutta tuskin olisi suotu yhdellekään haltialle ihmisten vankina, joten Garrett sai kai kiittää sitten onneaan siitä, että haltioiden kuninkaalla oli hieman kierommat leikit, mitä ihmisten hallitsijalla. Ei Henryä ja Arania voinut edes verrata toisiinsa tämän asian saralta. Henry oli rauhaarakastava, hyväuskoinen hölmö, joka oli valmis antamaan anteeksi, vaikka tulisi kaltoin kohdelluksi. Niin Aran ainakin uskoi, hänellä oli vielä näppinsä pelissä, kun Henry tuli puheeksi. Hän tunsi pojan paremmin, mitä olisi suotavaa ja kaikki tämä kiitos pojan hyväuskoisuuden. Tuskin Henry olisi edes elossa, jos Aran ei olisi halunnut leikkiä nuoren prinssin kanssa omia kieroja leikkejään. Nyt kun Henry ei enää ollut leikkikaverina, ehkä Garrett voisi korvata tämän tyhjän paikan.

Päästäisin sinut menemään? Aran lähes huudahti naurahtaen, katsellessaan alakanttiin perääntymään käynyttä kreiviä Kuinka tyhmänä minua oikein pidät, kreivi?! Kuningas kävi nousemaan ylös valtaistuimeltaan, lähtien hitaan uhkaavasti askeltamaan alas, kohden kreiviä.
Pilkkaasi olen kuunnellut jo tarpeeksi. Saisit olla kiitollinen, että ylipäätään olen jaksanut katsella koppavaa asennettasi. Ehkä sinulle pitäisi opettaa hieman nöyryyttä, vierailu ammattikiduttajien luona tuskin olisi pahitteeksi Puheidensa lomasta haltia jatkoi lähestymistään kylmän rauhallisesti, pysähtyen kuitenkin lopulta kunnioittavan välimatkan päähän.
Viimeisen kerran, Garrett Kumarra, alistu tai koe tuskainen kuolema Aran ei enää halunnut kuulla selityksiä kreiviltä, nyt tuon oli aika päättää lähtisikö haltiakuninkaan leikkiin mukaan, vai kieltäytyisikö kunniakkaasti tästä tarjouksesta ja kokisi loppunsa. Olisihan se sääli, jos leikki jäisi tähän, mutta jokin kertoi Aranille, ettei kreivi ollut valmis luopumaan hengestään. Eihän Aran tarjous loppujen lopuksi paha ollut. Kreivi saisi elää ja tulisi palvelluksi, Aran katsoisi kyllä, että lemmikkinsä pysyisi hyvässä kunnossa ja olisi esittelemisen arvoinen saavutus. Kuinka nöyryyttävää sekin mahtoi olla ihmisille, Nahor kylän kreivi haltiakuninkaan jalkarahina? Tämä aikakausi alkoi käydä vain paremmaksi ja paremmaksi, Aranin mielestä. Samaa ei voinut sanoa ihmisistä


// Aran on tyytyväinen vasta sitten, kun ihmiset on poissa tai orjina. Koska hänen hiekkalaatikkonsa. Joten Roswell, ala häätämään ihmisiä pois tai tuo ne tänne Aranin leluiksi. Hop hop. Garrett hoidetaan hellästi ja rakastavaisesti kuntoon, kunnes pentu on jälleen valmis leikkimään. Siellä sängyssä nyt pysyt, kunnes olet terve. Kyllä sinä ihan nätiltä näytät, vaikket olekaan laittautunut. Haluatko, että Aran-setä tulee viereesi nukkumaan? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Tammi 19, 2013 3:52

Garrett hieman kurtisti kulmiaan toisen toistaessa turhankin loukkaavasti ehdotuksensa, nauraen ja suorastaan pilkaten sitä äänensävyllään. Tyhmänäkin jostain syystä haltia luuli hänen tuota pitävän, vaikka eihän siihen edes vihjattu. Tietenkin suippokorva oli typerämpi, kuin ihmiset, mutta verrattuna muihin suippokorviin, oli Aran harvinaisen älykäs. Oli ainakin omaksunut paikkansa palvelijana nopeasti ja tehnyt sen hyvin, mutta nyt jokin toisen pääkopassa oli mennyt pahasti pieleen. Kreivistä tämä idea oli todella hyvä, molemmat vain erkanisivat ja jatkaisivat omaa elämäänsä, eikä toisesta pitäisi enää huolehtia. Ainakaan näin läheisissä merkeissä, olivathan he vielä vihollisia. Hän kiittäisi toista vieraanvaraisuudestaan ja lähtisi sitten pois tieltä, mikä sen parempaa haltialle? Kaikki pääsisivät helpolla ja Garrett voisi vielä esittää matkasta jääneen hänelle oikein hyvä mieli, joten Aran saisi nauttia myös siitä tunteesta, että oli kerrankin hyvä isäntä. Sitä harvoin toiselle varmasti sanottiin, jos kohtelu oli tämänkaltaista...

Haltiakuningas nousi valtaistuimeltaan, aloittaen hitaan ja piinallisen lähestymisen kohti kreiviä, joka tietenkin yritti pysyä paikoillaan, mutta silloin tällöinhän paria suippokorvan askelta kohtaan tuli yksi perääntyvä askel, ettei toinen nyt liian lähelle tulisi. Sanojensa jälkeen haltia läheisyyttä ei kaivattu erityisemin, joten mieluusti kaksikon välillä pysyisi miellyttävä välimatka. Mutta että tämäkö oli pilkkaa?! Aranin pitäisi ymmärtää, että ihminen edessään oli juuri ollut kohtelias ja ystävällinen tarjouksessaan, Garretthan vaati täydellisyyttä kehuakseen jotain hyväksi isännäksi. Tämä kohtelu oli ollut kaukana täydellisestä, mutta silti hän oli niin epäitsekkäänä ihmisenä valmis laittamaan toisen maineen oman hyvinvointinsa eteen. Ja hänhän oli kaukana koppavasta, hän oli kreivi, aatelinen, hän sai odottaa arvolleen sopivaa kohtelua! Se tyytymätön kulmakurttu vaihtui kuitenkin taas suuriksi, säikähtäneiksi silmiksi suippokorvan ottaessa kiduttajan puheeksi, sitähän ei haluttu kokea. Ei koskaan! Päätä käytiinkin pudistelemaan tuollaiseen ehdotukseen oikein nopeasti, eiköhän Aran ymmärtäisi, mitä kreivi halusi... Ja se ei todellakaan ollut kidutusta näin turhasta asiasta!

Garrett ei voinut kuin katsella hiljaisena sopivan välimatkan päästä, haltiakuninkaan vihdoin lopettaessa lähestymisensä. Tämä oli oikein ongelmallinen tilanne, eikä Aran näyttänyt ymmärtävän sitä tarjousta, mikä annettiin! Tuskainen kuolema ei ollut lainkaan houkutteleva ajatus, joten se oli heti pois laskuista. Siihen ei suostuttaisi, hän ei halunnut kuolla! Mutta ei siihen toisenkaan ehtoon haluttu suostua alentua suippokorvan edessä, mitä toinen oikein höpsi? Kreivillä oli jo yksi kuningas, jota kumarrettiin, eihän haltialle voisi koskaan kumartaa! ...Mutta vaihtoehdot olivat vähissä, eikä Aran näyttänyt siltä, että aikoi ikuisuuksiin vastausta odottaa. Oi voi, tämä oli oikea sotku, josta ei vain ollut helppoa tietä ulos. Garrett vilkuili ympärilleen hermostuneena, mutta ennen kaikkea kuin häpeillen ja tarkistaen, ettei liian monia ollut katsomassa. Lopulta pieni ja nopea kumarrus enemmän kuin nyökkäys suotiin Aranille, siniharmaiden silmien noustessa kohti toisen kasvoja, toiveikas hymy kasvoilla. Sehän oli kumarrus...




((Pitää kai sitten ottaa se synnynnäinen kierous käyttöön, joka kaikilta demoneilta löytyy, tietenkin. No Roswell voi käydä ihmisten luona, kävelee rauhallisesti kaikkien luokse ja ilmoittaa, että hänen pitäisi nyt joko ajaa nuo pois tai viedä haltiakuninkaalle. Eipä tuo voi itse sitä vastustaa, mutta jos joku ystävällisesti nyt hakisi luudan ja hakkaisi tarpeeksi, olisi hänen pakko lähteä pois. Ja niin Roswell tulee takaisin ilman yhtään ihmistä, hakattuna ja turhankin tyytyväisenä. Eihän vanhus ketään saa mukanaan tuotua... Ai mitä? Olisi pitänyt ottaa se lonkerohirviömuoto käyttöön? Älä höpsi Aran, eihän Roswell siihen itse kykene muuttumaan. Ai että olisi pitänyt ilmoittaa siitä ennen sopimusta? Oi voi. Garrett on tyytyväinen, jos näyttää kauniilta, mutta silti vähän ahdista... Eikö Aran voisi edes hiuksia harjata? Saa Aran tulla viereen nukkumaan, jos silittelee nätisti päätä ja antaa Garrettin nukahtaa siihen kainaloon, kun on vähän parempi taas olla.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 19, 2013 6:26

Haltiakuningas kävi kallistamaan päätään pienesti, odotellessaan kreivin päätöstä. Joillekin päätös oli yleensä helppo: Oli henkilöitä, jotka mieluummin kuolivat periaatteidensa ja kansansa puolesta, kuin kumarsivat väärää kuningas ja kävivät taipumaan tuon tahtoon. Sitten oli näitä pelkureita, jotka tekivät mitä vain, pelastaakseen itsensä. Tosin, oliko se pelkuruutta, jos halusi vain selvitä tässä maailmassa? Kaikki keinot olivat käytettävissä, jos Aranilta kysyttiin. Hän tosin ei koskaan kumartaisi kenellekään, ei, vaikka oma henki olisi vaakalaudalla. Haltioiden hallitsijana hänellä ei ollut varaa kumartaa ketään, sillä hän oli kansansa keulakuva. Marttyyrikuolema ei ollut siis pahitteeksi hänelle, jos siihen tilanteeseen päädyttäisiin.
Hermostuneena kreivi vilkuili ympärilleen, kunnes viimein kävi pienesti ja nopeasti suorittamaan eleen, jonka pystyi ehkä juuri ja juuri lukemaan kumarrukseksi. Aran ei näyttänyt tyytyväiseltä, sen pystyi lukemaan haltiakuninkaan kasvoilta helposti.

Kumarra minua, kuten tahtoisit alaistesi kumartavan sinua, kreivi jälleen yksi askel otettiin kohden ihmistä, joka oli jo ilmeisesti päättänyt mieluummin pitää henkensä kuin mennä kohtaamaan tyrmien synkät huoneet kunnolla, syvään ja pitkään. Tunnusta olevasi minun omaisuuttani, minun käytettävissäni. Pyydä minulta lupaa palvella ja miellyttää minua. Pyydä, että otan sinut siipeni alle turvaan.
Kyseessä ei ollut vain sen kumarruksen rutistaminen kreivistä, vaan toisen nöyryyttäminen. Aran veisi tämän niin pitkälle, kuin tarve. Kreivihän kumartaisi ja kunnolla, anoen vielä lupaa palvella haltiakuningasta. Kumarruksen Aran myös aikoi saada Garrettilta. Haltia ei tiennyt, tajusiko Garrett tilannetta, mutta salissa oli muitakin katsomassa, kuinka kreivi kumartaisi haltiakuninkaan edessä. Mikäli tuo ei kumartaisi kunnolla, pääsisi niin sanotusti helpolla, heikentäisi se Aranin asemaa todistajien silmissä. Aran halusi sen kumarruksen, nyt. Mikäli kreivi oli fiksu, antaisi hän myös Aranille sen, mitä haltia halusi. Aranin piti vain sanoa yksi sana ja lähinnä seisova vartija kävisi noukkimaan kreivin matkaansa tyrmille. Eikä Aran aikonut säästellä tätä keinoa, mikäli tarve sitä tulisi käyttää...


//.... Roswell, älä suututa Arania nyt. Jos sinä et leiki kiltisti, niin sitten pakotetaan Henry mukaan leikkiin. Mitä olisikaan typerä nuorimies valmis tekemään, auttaakseen ystäväänsä pulassa? No ehkä Aran voisi niitä kauniita kutreja vähän harjailla aikansa kuluksi, samalla kun Garrett kehrää sylissä //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Tammi 19, 2013 7:26

Garrett piti oikein toiveikkaan ilmeensä yllä, olihan tuo tehnyt aivan niin, kuin haltia halusi... Ja liikaa alentumatta toisen tahtoon. Hän kumarsi ja haltiakuningas pyysi kumarrusta, hän teki oman osansa ja nyt Aran sitten tekisi omansa. Eli säästäisi hänen henkensä ja antaisi palvelijat käyttöönsä, ehkäpä se johtaisi lopulta siihen, että tästä kirotusta linnasta keskellä aroja pääsisi myös pois. Eihän kreivi enää koskaan näkisi Nahoria tai pääsisi omaan kartanoonsa, jos nyt henkensä typerästi meni heittämään hukkaan vihollisen kynsissä. Sitä kunniaa suippokovat eivät saisi, että hänen henkensä riistäisivät, sehän oli varma! Hän oli ollut täällä jo päivän, joku varmasti tulisi vielä pelastamaan. Kaikkihan rakastivat häntä, eivätkä kestäneet olla ilman hänen ihanaa läsnäoloaan! Kyllä, tulevaisuus näytti hyvältä, jos sitä vain vähän Aranin kanssa leikkisi. Sitten suippokorva saisikin maistaa sen, mitä tapahtui, kun Nahorin kreiviä piti panttivankina!

Haltia ei kuitenkaan hyväksynyt kumarrusta, saaden sen pienen toiveikkaan hymyn laantumaan. Mitä ihmettä muka Garrettin pitäisi tehdä, osoittaa oikeaa kunnioitusta toista kohtaan? Ei ikinä, haltioiden kuningas ei ollut kovin korkealla arvoasteikolla miehen päässä tällä hetkellä, eikä koskaan tulisi olemaankaan. Hetki sitten tuolla oli vielä mahdollisuus, mutta ei enää. Aran oli saanut juuri sellaisen kumarruksen, kuin oli ansainnutkin! Taas kerran kreivi oli oikein hiljaisena, tuijottaen vain toista räpyttelemättä. Aran pyysi aivan vastenmielisiä asioita, tuohonhan hän ei koskaan suostuisi! Niin, suippokorva pyysi häntä vain näyttämään, millaisen kumarruksen Garrett itse palvelijoiltaan kaipasi, tuskin haltia oli edes nähnyt kunnollista, syvää kumarrusta elämänsä aikana! Kukapa tuollaista mielipuolta kunnioittaisi. Mitään tunnustusta Aran ei saisi, kreivi ei minkään haltian omaisuutta ollut, eikä pillin tahdissa hyppelisi! Nyt toinen vain uhkaili tappamisella, kun ei parempaan pystynyt, joten tilannehan oli aivan eri. Vilkaisu kävikin taas ympärilleen, kuninkaan valtaistuinsalissa tietenkin koreillen turhankin monta vartijaa, joita vastaan aseettomalla miehellä ei ollut mitään mahdollisuutta. Tämän kerran, mutta hänhän ei todellakaan pyydellyt mitään lupia tai palvellut suippokorvaa, se oli varma! Hän vain näytti esimerkin, kuten toinen oli pyytänyt, sitä se vain oli!

Hampaita purtiin yhteen, tuntuihan se teko, jota juuri yritettiin tehdä hirveältä vakuutteluista huolimatta. Se jätti pahan maun suuhun, mutta ei sen olisi pitänyt. Ei tämä ollut alistumista tai kunnioitusta, vain esimerkki ja todella hyvästä syystä. Joko se tehtäisiin tai sitten henki menetettäisiin... Ja sehän ei kävisi päinsä! Huokaisten mieli viimein antoi periksi ja Garrett kävi laskemaan kasvonsa käden noustessa rinnalle, käyden kumartamaan kunnolla... Kuten itse aina halusi muidenkin kumartavan. Katsetta ei vähään aikaan lattiasta nostettukaan, mutta pikkuhiljaa sekin nousi maasta, muttei käynyt enää kohdistamaan itseään kohti Arania, suunnaten silmänsä jonnekin sivulle, missä kenenkään katsetta ei tarvinnut kohdata. Hermostuneesti kädet kävivät korjailemaan paitaa parempaan asentoon, kuin yrittäen keksiä jotain muuta tekemistä, ettei tilanne nyt aivan niin yhtä kiusallinen olisi. Hiljaisena kreivi kuitenkin pysyi.




((Roswell suututtaa Aranin, jos haluaa. Eihän Roswell olisi lemmikiksi alkanut, ellei Henry olisi päässyt turvaan, se oli tietenkin hänen ehtonsa siitä. Aranin pitäisi ensiksi saada Henry käsiinsä ja Henry on toivottavasti oppinut jo, ettei jäädä kiinni. Henryn pitää kuitenkin tietää, että Roswell olisi hyvin pettynyt, jos poika ei luottaisi häneen. Kyllä hän osaa leikkinsä leikkiä, eikä ole missään pulassa. Garrett tykkää oikein paljon, kun hellitään ja huolehditaan. Oikein hellästi pitää silitellä ja harjata, niin on käynyt kovin säyseäksi kissanpennuksi koko mies.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 20, 2013 12:59

Jälleen pitkä, pistävä katse käytiin suomaan kreivin puoleen. Pallo oli heitetty ihmiselle, nyt tuo sai reagoida parhaaksi näkemällään tavalla. Olisihan se sääli, jos Garrett päätti olla kumartamatta ja hyväksyisi kohtalonsa mestauslavalla, Aran kun alkoi vasta nauttia tästä leikistä. Garrett oli kuitenkin korvattavissa, melko lailla kuka tahansa ihminen kelpasi tähän leikkiin... mutta mitä korkeampi status, sitä mielenkiintoisempaa tästä tulisi. Garrett oli suorastaan täydellinen Aranin kieroihin peleihin. Ei siniverinen, mutta arvostettu, korkea-arvoinen aatelinen. Oikeastaan Aran ei voisi tässä tilanteessa muuta toivoakaan. Valitettavasti ihmisten siniveriset pysyttelivät kauniisti piilossa. Ainakin vielä....
Lopulta Garrett kävi kumartamaan. Syvään, asiallisesti, vain Aranin mieliksi. Kyllä haltiakuningas tiesi, ettei tuon kumarruksen takaa sitä todellista arvostusta löytynyt, mutta tämä oli hyvä. Kunhan aatelinen vain kumarsi, kaikkien näiden vähäisten haltioiden todistamana. Alamaiset saisivat sitten levitellä tätä uutista korvasta toiseen, jonka jälkeen kreiviä alettaisiin pitämään uudenlaisessa valossa... Se valo tosin vaihteli, riippuen keneltä kysyi. Todennäköisesti ihmistä pidettäisiin alistuneena olentona, joka ymmärsi paikkansa oikean kuninkaan alaisena, joten kreiviä myös kohdeltaisiin hieman lempeämmin. Tietyissä korvissa tämä ele vain kieli ihmisten heikkoudesta ja siitä, kuinka kreivi oli ennemmin mennyt pettämään oman kansansa, kuin kävelisi kunniansa puolesta mestauslavalle. Aranille molemmat juorut olivat mieleiset.

Hyvä... Aran kävi tokaisemaan kreivin kumarrettua, sen ylimielisen tyytyväisen hymyn noustessa jälleen kasvoille Tiedät nyt paikkasi... Ja jos edes ajatteletkaan jotain, mistä minä en pitäisi... saan sen selville.
Sillä minä luen ajatuksiasi, aina, kun sitä vähiten odotat Viimeinen tokaisu kävi tunkeutumaan kreivin päähän, telepaattisena viestinä, haltiakuninkaan hymyillessä erittäin tyytyväisenä.
Vielä hän tulisi Garrettista puristamaan irti ne haluamansa sanat, mutta nyt tämä kumarrus sai luvan riittää. Oli hyvä aloittaa pienellä tai no, pienellä ja pienellä nöyryytyksellä tuntemattomien katseen seuratessa. Kyllä hän ehättäisi vielä nöyryyttää kreiviä pahemminkin, kun aika koittaisi.
Mihin jäimmekään? Aran kävi yllättäen toteamaan, äänensävyn muuttuessa uhkaavasta jälleen ystävälliseksi, lempeäksi Meillä taisi olla suunnitelmia loppu päivälle, vai muistanko väärin? Askel kävi hitaasti viemään ohi kreivin, kohden valtaistuinsalin ovia, olettaen, että kreivi älyäisi seurata monarkkia... mikäli ei seurannut, saisi tuo jäädä yksin ihmettelemään lähes autioon saliin.


// Arania ei kannata suututtaa. Koska jos Aran tuntee itsensä petetyksi, on helvetti irti. Henry on tyhmä eikä ymmärrä, varsinkin jos Aran käy asiaa omalla kierolla tavallaan vääristelemään. Henry kun on niin helposti johdateltavissa. Aranilla on kokemusta siitä, kihihihi. Aran hellii ja pitää huolen Garrettista, niin Garrettilla ei ole mitään huolia enää. Ja pian Garrett ei halua edes lähteä Aranin luota, vaikka tilaisuus tulisi //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Tammi 20, 2013 2:20

Garrett ei voinut kääntää katsettaan kohti haltiakuningasta. Ei, ei vielä, oli aivan liian aikaista tuon kaiken jälkeen. Tuntui siltä, kuin posket punertuivat vaalean puuterikerroksen alla häpeästä ja nöyryytyksestä, mutta yhä sitä yritettiin kovasti itselle vakuuttaa, ettei tässä kumarruksessa ollut mitään ihmeellistä. Ei se ollut kumarrus Aranille, eikä tuo mokoma suippokorva sellaista koskaan häneltä saisikaan. Ei toinen ansainnut sitä, eikä saanut tippaakaan kunnioitusta osakseen. Se oli vain kumarrus ei haltialle itselleen, pelkkä kumarrus. Esimerkki. Joskus elämässä piti kumartua, eikä se tarkoittanut mitään. Se vain piti tehdä ja elämä jatkuisi, kuin sitä ei olisi tapahtunutkaan. Kreivi oli yhä uskollinen omalle kuninkaalleen ja lajilleen, ja aina tulisi olemaankin. Tämä ei muuttanut mitään, mutta säilyisipähän ainakin henki vielä tulevaisuudessa. Se olisi tärkeää, hänhän teki juuri palveluksen ihmisille pysyessään hengissä! Muut saisivat kiittää häntä myöhemmin, vaikkakin... Tästä pienestä välikohtauksesta pysyttäisiin mieluummin hiljaa muiden kuullen.

Olisivatkin mietteet saaneet olon yhtään paremmaksi, mutta minnekään se häpeä ja likainen olo ei kadonnut, katseen vilkuillessa hermostuneena ympärillään. Olihan täällä muitakin, jotka katsoivat, mutta toivottavasti kukaan ei kuitenkaan nähnyt tätä. Tai ainakaan huomioinut tai ajatellut sen olevan jotenkin erikoista. Ei tämä ollut sitä, miltä se näytti! Kaikkien muiden näkeminen sattui melkeinpä enemmän, kuin ylimieliseen haltiakuninkaaseen katsominen, joten hiljalleen se seikkaileva, häpeilevä katse nousi taas kohti Aranin kasvoja, tyytymättömänä, mutta kuitenkin jotenkin niin... Voitettuna. Kai tämä erä oli pakko antaa suippokorvalle, Garrett oli tekonsa nyt tehnyt ja kärsi sen tuottamista omantunnontuskista. Ja siitä ei pidetty. Sormet hypistelivät paidanhelmaa, kreivin suorastaan näyttäessä kuin pieneltä lapselta, joka oli jäänyt kiinni pahanteosta, eikä keksinyt mitään hyvää tekosyytä oman nahkansa pelastaakseen. Mutta yhtäkkinen ääni päänsisässä sai miehen säpsähtämään taas säikähdyksestä, silmien avautuessa suuriksi ja hämmentyneiksi. Tämä oli väärä hetki suippokorvalle käydä muistuttelemaan, ettei edes pääkopansisäiset ajatukset olleet turvassa tuolta... Tuolta... Hirviöltä! Kuinka surkeaa elämä osasikaan olla, kasvojen taas valahtaessa kohti maata oikein surkeana. Olo oli hirvittävä.

Katse kuitenkin nousi pian Aranin avatessa suunsa, ilmeen nuoremman kasvoilla ollessa suorastaan hämmentynyt, kysyvä. Hetki sitten haltia oli pelottava ja uhkaava, suorastaan hullu, mutta nyt ääni yhtäkkiä olikin muka niin ystävällinen. Se tuntui melkein... Vilpittömältä, mutta voisiko tuollaisen käytöksen jälkeen uskoa mitään? Garrett ei voinut kuin seistä hiljaa paikallaan ja antaa katseensa seurata suippokorvaa toisen kävellessä rauhallisesti ohitseen, kohti ovia. Mitä ihmettä tässä tilanteessa piti muka ajatella?! Haltia oli yksi tunteiden vuoristorata! ...Ja se miete tuli tunnetustikin kovin ailahtelevalta henkilöltä, joten ehkä siitä pitäisi huolestua. Tai sitten löytää se vain huvittavaksi. Kreivi ei kuitenkaan halunnut jäädä yksin, joten ripeämpi askel kävi ottamaan Aranin kiinni, aatelisen seuratessa toista.
"Haluan huoneeseeni," hiljainen mutina kävi, tuon vähän välittäen siitä, mitä suippokorva nyt halusi. Päivä oli ollut hirveä ja nöyryyttävä, puhumattakaan kauhistuttavista tappouhkauksista, jotka saivat polvet hyytelöksi. Hän halusi istahtaa ei, laittaa pitkäkseen ja olla yksin huoneessaan. Kauan. Ehkä sitä vähän itkettäisiinkin, mutta sitä mietittäisiin sitten myöhemmin. Hirveintä nyt kyllä oli se, että se silmäpuoli oli ollut oikeassa...




((Roswell tykkää, kun saa leikkiä tulella, mutta Henryn on parempi pitää itsensä kaukana tai Roswell suuttuu. Hänellä kun on tulenkestävät hanskat, pojalla ei. Pysy nyt vain kaukana, anna kokeneempi setä nyt hoitaa hommansa. Garrettille Tukholma-syndrooma.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 21, 2013 12:47

Ilmeisesti yksin jääminen tai tuntemattomien seura ei houkutellut kreiviä, joten ihminen kävi nopeammin askelein ottamaan kiinni liikkeelle lähteneen haltiakuninkaan. Ties kuka Garrettia olisi käynyt ahdistelemaan ja pahoinpitelemään, jos kreivi jäisi yksin nyt. Yhdellekään palvelijalle ei oltu vielä niitä muutamaa lukuun ottamatta ilmoitettu kreivin uudesta asemasta tässä hovissa, joten kukaan ei tulisi sitä uskomaan, jos Garrett itse yrittäisi vakuutella vartijoille, että kyllä hän sai nyt liikkua linnassa ja saisi käskyttää palvelijoita. Garrett tekikin siis viisaasti, lähtiessään Aranin perään. Aran piti katseensa menosuunnassa, suoden kreiville vain nopean vilkaisun tuon saapuessa rinnalle kävelemään. Hiljaiseksi oli tämäkin keskustelu vetänyt kreivin, mutta viimein tuo avasi suunsa ja ilmoitti jälleen haluavansa huoneeseensa.
En pidä mutinasta, Garrett, puhu kunnolla, jos sinulla jotain asiaa on Monarkki kävi heti sättimään vierellä kävelevää miestä, aivan kuin isä lastaan. Oli Aran ehkä itse aikanaan, silloin vuosisatoja sitten, kun pieni oli ollut, kuullut samanlaisen kommentin omalta isältään. Kun puhuttiin, niin puhuttiin selkeästi ja kuuluvasti, eikä mutistu kaulukseen.

Askel kävi kuitenkin johdattamaan pois salista, takaisin käytäville.
Tuskin edes muistat reittiä takaisin huoneellesi Aran kävi huomauttamaan, johdattaessaan kreiviä eteenpäin käytävillä Sinä kun et ilmeisesti maisemista tänne tullessasi nauttinut. Aran saattoi vain arvailla, minkälainen näky Haukansilmä ja kreivi olivat olleet. Jotain, mitä olisi halunnut itsekin todistaa, mutta valitettavasti se jäi nyt näkemättä.. pitäisiköhän järjestää tämä kaksikko uudestaan samanlaiseen tilanteeseen, mutta tällä kertaa seurata itse sivusta?
Aran johdatti kuitenkin kreivin takaisin yläkerrassa sijaitseville vierashuoneille, joista yksi nyt oli nimetty kreivin käyttöön. Askel eteni rauhallisesti, hitaasti, aivan kuin nauttien jokaisesta hetkestä tämän suhteellisen lyhyen kävelymatkan aikana. Mitään kiirettä kuningas ei pitänyt.
Lopulta kuitenkin saavuttiin ovelle, josta kreivi äsken oli kannettu väkisin ulos. Tämän lyhyen poissaolon aikana olivat palvelijat käyneet siivoamassa huoneen, pedanneet pedin ja pistäneet kaiken tiptop kuntoon vierasta varten. Aran kävi hätyyttelemään huoneessa vielä viimeistelevät palvelijat pois, samalla kun itse käveli edeltä peremmälle siistiin, tilavaan huoneeseen ja kävi istahtamaan vuoteen reunalle. Ihan vain kiusallaan. Totta kai hän tiesi, että Garrett olisi halunnut olla yksin ja päästä makaamaan, lepäämään kaikkien kamalien kokemusten jälkeen. Mutta ilkeä kun oli, halusi Aran ärsyttää ja nöyryyttää kreiviä aina viimeiseen asti. Tietenkin Garrettille suotaisiin myös omaa rauhaa ja kaikkea, mitä kreivi saattoi vain toivoa, kunhan tuo ensin osaisi miellyttää uutta omistajaansa. Kreivi tulisi vielä huomaamaan sen, ennemmin tai myöhemmin, mikäli vain älyäisi pelin juonen.
Taisit pyytää Kenraaliltani jotain, mistä hän ei oikein pitänyt Aran tokaisi heti, kun ovi palvelijoiden perässä oli sulkeutunut Pyysit häntä haukkumaan näyttämään, miten koira käyttäytyy, hm?
Miten koira sitten käyttäytyy, Garrett? Näyttäisitkö minulle? Lempeä hymy kävi muuttumaan jokseenkin haastavaksi, kujeilevaksi virnistykseksi, haltiakuninkaan nostaessa jälleen toisen jalkansa toisen päälle, sängynreunalla mukavasti istuessaan. Kädet ristittiin ja laskettiin lepäämään vasten jalkaa, kuninkaan nojautuessa eteenpäin. Intensiivinen, odottava katse nauliintui kreiviin, kultahiuksisen selvästi odottaen jotain suurempaa reaktiota pyyntöönsä.


// Roswell, leikit nyt hapolla. Ja sitä Happoa mennään heittämään myös Henryn naamalle, jos et osaa pitää pentuasi poissa vaikeuksista. Ja kokemuksella voimme veikata, että itsehän se pentusi ei vaikeuksista pysy poissa. Oi kyllä, sellainen hankitaan Garrettille, jooko
Hienoa vastata näin koko päivän lagailun jälkeen. Nyt voin olla tyytyväinen itseeni, vaikka piti muka kaikkiin ropeihin vastata... mutta kun.. sunnuntai. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Tammi 21, 2013 4:33

Garrett piti katseensa suurimmaksi osaksi maassa, kovin voimattomana tämän kaiken jälkeen. Paljon oli ehtinyt tapahtua hyvin lyhyessä ajassa, paljon jotain kamalaa... Nyt sitä ei muuta toivottukaan, kuin hieman omaa rauhaa, omassa ylhäisessä yksinäisyydessä. Tämä oli ollut todella raskasta ylpeälle miehelle, joka oli nyt pakotettu nielemään iso osa omasta itsetunnostaan ja nöyristelemään haltiakuninkaan edessä. Se masensi ja raivostutti ja ärsytti niin kovasti! Kreivi halusi nyt heti paikalla huoneeseensa, ja sinne Aran hänet totta tosiaan saisi nyt johdattaa! Hän oli asiansa jo ilmoittanut, eikä aikonut sitä toista kertaa sanoa, saati sitten mitään muuta! ...Vaikka lähellä oli, ettei sitä lupausta rikottu, kun suippokorvalla oli pokkaa moittia häntä puhetavastaan, kuin jotain pientä lasta! Oi kuinka se raivo roihahti Garrettin sisällä täyteen mittaansa, käsien puristuessa nyrkkeihin ärtymyksestä. Hänhän puhuisi niin, miten halusi, ja suu miltei avautuikin sen ilmoittamaan, mutta lopulta kuitenkin päätettiin, ettei haltia ollut sen arvoinen. Toinen oli jo kuullut, mitä hän sanoi, ei sitä tarvinnut toistaa. Jos tuo typerä suippokorva todellakin oli kuuro, eikä muka kuullut vaikka tietenkin kaikki kuuntelivat kreivin sanoja korva tarkkana, siitä ei ollut epäilystäkään saisi tuo mokoma sitten etsiä sen tiedon hänen päästään! Sitä kykyähän Aran oli jo monesti hieronut vasten kasvojaan, käyttäkööt sitä sitten nyt johonkin hyödylliseen!

Pieni puna nousi poskille puuterin alle haltian ilmoittaessa matkalla, ettei Garrett tainnut edes muistaa, missä huoneensa sijaitsi. Tottahan se oli, matkallaan tänne sitä ei oikein katseltu ympärille tarpeeksi painaakseen reitin muistiinsa, joten pakko oli nyt seurata Arania, joka tien huoneelle tiesi. Vielä kovemmin puna kävi nousemaan toisen huomauttaessa siitä kovin mielenkiintoisesta tavasta, jolla kreivi oltiin saatu paikalle haltiakuninkaan eteen. Sitä muistutusta ilman oltaisiin voitu elää aivan hyvin, kuinka nololta se nyt näin jälkeenpäin ajatellessa tuntuikaan! Garrett ei ollut nähnyt, keitä kaikkia oli sitäkin esitystä katsomassa, mutta pakkohan joidenkin oli ollut nähdä se! Nyt hävetti. Jos sitä oltaisiin nähty edes yksi arvosteleva katse siinä kenraalin harteilla riehuessa, olisi sekin kiukunpuuska varmasti laantunut siihen ja kreivi pyytänyt päästä alas, valmiina kävelemään loppumatkan itse. Mutta ei, lopputulos olikin lopulta ollut paljon nolompi, kuinka sitä haluttiinkaan nyt vain päästä omaan huoneeseen kaikkien katseilta piiloon ja haudata kasvot vasten tyynyä, turvaan arvostelevalta maailmalta.

Matka oli aivan liian hidas ja mateleva, eikä muserrettu aatelismies halunnut nyt mitään muuta, kuin päästä huoneeseensa mahdollisimman nopeasti! Aran ei kuitenkaan hoppuillut, eikä Garrett voinut itsekään kiirehtiä huoneeseen, jonka olinpaikkaa itse ei edes tiennyt! Eikä hän todellakaan aikonut avata suutaan toista hoputtaakseen, olihan sitä jo päätetty olla hiljaa! Matka tuntui pitkältä, eikä kreivi voinut olla tuntematta kaikkien suippokorvien silmiä niskassaan. Mikä helpotus se olikaan, kun se tuttu ovi siinsi näkökentässä! Sinnehän oltaisiin melkein voitu juosta, mutta aatelinen ja arvostettu mies kun hän oli, piti sisääntulo tehdä rauhallisesti ja arvokkaasti... Sääntö, joka oli pari viimeistä kertaa unohtunut, mutta sehän ei ollut hänen omaa syytään! Vihdoin kun ovesta pääsi astumaan sisään, rentoutui kreivi entisestään. Palvelijat olivat olleet oikein ymmärtäväisiä ja siivonneet aamun sotkut muualle, siitä hän piti ja paljon! Puhdas huone oli, mitä kaivattiin. Arankin osoittautui oikein ymmärtäväiseksi ja hääti viimeistelevät palvelijat tiehensä huoneestaan, että Garrett saisi olla rauhassa. Kuinka huomaavaista, tuntui jo miltei siltä, kuin suippokorva ei olisikaan niin hirveä hirviö, miksi itsensä oli esitellyt.

Tai niin kreivi olisi voinut toivoa, ellei tuo typerä haltia olisi asettanut muka kuninkaallista ahteriaan hänen sängylleen, jolle hän olisi itse halunnut lysähtää makaamaan ja lepäämään. Silmät nuoremman kasvoilla kapenivat ja tuijottivat oikein murhaavasti kohti Arania, mutta mitään ei vieläkään sanottu. Nenä pystyssä Garrett kävelikin tuolille ja istahti alas sille odottamaan, kunnes suippokorva lähtisi matkoihinsa. Ikävä kyllä toinen avasi taas suunsa, eikä tuohon enää voitu olla puuttumatta, ettei haltia saisi väärää kuvaa tapahtuneista.
"Se silmäpuoli suorastaan kerjäsi sitä huonolla käytöksellään," kädet tuotiin taas rinnalle puuskaan, kreivin tuhahtaessa tympääntyneenä. Omapa oli kenraalin vika ja jos olisi nätisti totellut, olisi vieras myös totellut ja tullut kiltisti mukana, mitään kantamisia ei olisi pitänyt tehdä. Mutta ei, sen typerän suippokorvan piti vain esittää olevansa kovanaama. Barbaari!
"En," nenää nyrpistettiin oikein närkästyneenä Aranin ehdottaessa, että hän sitten näyttäisi, miten koira käyttäytyisi! Ei ikinä, hän oli ihminen, silmäpuoli taas saastainen suippokorva elukka, kuten koirakin.
"Ja se on kreivi Fortescue," Garrett oli antanut toisen sinutella jo aivan liian monta kertaa, selvästikin haltia nyt luuli sen olevan sopivaa. Se ei ollut.




((Eihän Roswell voi pitää pentuaan pois ongelmista, kun pentu on toisella puolella. Turvassa. Henry, pysy nyt vain siellä, Roswell osaa hoitaa tämän homman itse. Jos tulet häiritsemään ja Aran saa kiinni, niin sitten Roswellilla menee kaikki suunnitelmat vain mönkään. Kiltti Heny. Garrett on helppo, saa nähdä, miten niin haavoittuvainen mieli hoitaa itsensä tällaisessa tilassa. Tarpeeksi kuria ja hellyyttä, niin ehkä sitä saadaan jotain hauskaa aikaiseksi. Sunnuntai on pierupäivä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 21, 2013 7:09

Garrett kävi istahtamaan tuolille, ollen selvästi närkästynyt haltiakuninkaan läsnäolosta. Aranin ei edes tarvinnut lukea toisen ajatuksia, tajutakseen sitä. Kuitenkin, toisen kiukku vain viihdytti haltiaa ja jos Garrett meinasi pitkäänkin leikkiä äkäpussia, tulisi tästä pitkä päivä.. kreiville. Aranhan ei lähtisi kulumallakaan, jos päättäisi jäädä toista riivaamaan. Garrett kävi kuitenkin huomauttelemaan kenraalin huonon käytöksen johtaneen tapahtumiin, jotka olivat kreivin mielestä ansaittuja kenraalin osalta. Aran ei voinut sanoa, etteikö Darius olisi mahdollisesti verta nenästään kerjännyt, mutta eipä tainnut kreivi tietää, kenen kanssa oli leikkinyt.
Joidenkin arvostus pitää ansaita. Ilmeisesti sinusta ei ole ansaitsemaan kenraaleideni arvostusta Ainakaan kolme neljästä eivät tulisi millään tapaa arvostamaan kreiviä tai ihmisiä ylipäätään. Silverforestista Aran ei osannut sanoa mitään varmuudella, tuo kun oli kenraaleista se, jonka Aran tunsi huonoiten. Kuningas kuitenkin epäili, ettei edes tuolta kenraalilta heruisi minkäänlaisia säälipisteitä kreiville.

Ei ollut yllätys, että Garrett kävi kieltäytymään annetusta tehtävästä. Vinosti hymyillen Aran tuijotti ihmistä, joka kävi nyt muistuttamaan haltiakuningasta hänen omasta tittelistään. Kuinka typerää mutta suloista omalla tavallaan. Mistäköhän kreivi tätä uhmaansa oikein repi? Se oli varma, että uhmakkuuden sai kitkettyä aika nopeasti pois, mutta myös se palasi yhtä nopeasti. Kauankohan siinä menisi, että Garrett luopuisi uhmakkuudesta kokonaan ja tajuaisi tilanteensa?
Garrett Aran aloitti noustessaan hitaasti ylös, huokaisten samalla Mikäli se nyt nimesi tulee olemaan. Minä kutsun sinua miksi ikinä haluan, minä nimeän sinut uudestaan, mikäli haluan ja sinä tottelet sitä nimeä, mikäli minä niin käsken Jälleen kerran pelottavan rauhallinen askel kävi viemään kohden kreiviä, pysähtyen aivan tuon tuolin eteen.
Ja sinä teet, mitä minä käsken. Jos käsken sinun haukkua, sinä haukut. Jos käsken sinun nuolla kenkäni, sinä nuolet. Jos käsken sinun kumartaa, sinä kumarrat etkä kyseenalaista käskyjäni kertaakaan hitaasti kävi Aran kumartumaan Garrettin puoleen, päästäkseen kasvotusten puuteroidun miehen kanssa.
Toinen haltian käsistä kävi nousemaan kreivin puoleen yllättäen, aivan kuin tarratakseen kiinni kreivistä enemmän tai vähemmän väkivaltaisesti. Ehkä yllätykseksi, käsi kävi kuitenkin laskeutumaan kevyesti toisen hiuksille, sukimaan kevyesti sormien selällä kauniisti laitettuja hiuksia.
Mutta minä en satuta sinua, jos sinä et anna minulle syytä siihen Pieni hymy koristi ehkä turhankin lähelle nojautuneen kuninkaan kasvoja, katseen kohdistuessa kreivin silmiin Mutta jos annat minulle syyn vannon, että satutan sinua pahimmalla mahdollisella tavalla ja sinä tulet tietämään, mitä todellinen tuska on.
Ymmärrätkö? Hiuksilla seikkaillut käsi kävi laskeutumaan Garrettin leuan alle, kohottaen kreivin kasvot kohden haltiaa, joka nyt odotti sitä oikeaa vastausta kysymykseensä.


// No ehkä Henry osaa pysyä paikoillaan, jos tosissaan käsketään. Mutta sitten se potee omantunnon tuskia, jos on jotain, mitä hän olisi voinut tehdä pelastaakseen ystävänsä. Roswell, tule jo kotiin, Henry on huolissaan. Garrett senkin herkkis. Hellyyttä ja kuria tulossa, rakkaudella. No homo. Okei, super homo.
Ja Maanantai on lagi päivä //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Tammi 21, 2013 8:32

Garrett ei voinut kuin tuhahtaa oikein tympääntyneenä ja loukkaantuneena haltian ilmoittaessa, kuinka arvostus piti ansaita... Eikä hän sitä muka voisi typerältä silmäpuolelta koskaan ansaita. Eivätkö nämä suippokorvat ymmärtäneet, että hän oli kreivi? Ei hänen tarvinnut ansaita mitään arvostusta, hän oli kunnioitettu, korkea-arvoinen mies! Muiden kuului arvostaa häntä automaattisesti, tai kokea kreivin viha. Siinäpä sitten itkisivät, kun istuivat tyrmässä odottamassa, milloin suututtamansa henkilö päättäisi rahvaan armahtaa. Onneksi kaikki ymmärsivät sen, joten Garrettin ei koskaan pitänyt kärsiä hirveästä kohtelusta... Muuta kuin täällä, haltioiden keskellä! Ensimmäinen kerta, kun näin pahasta kohtelusta piti kärsiä tällä mittakaavalla ja kreivi oli ymmärretystikin aivan kauhuissaan! Kuinka kauan tätäkin tulisi jatkumaan, kuinka kauan piti kärsiä? Linnasta ei löytynyt yhtään ymmärtäväistä ihmistä, eikä ketään, kuka osoittaisi kreivilleen sitä ansaitsemaa kunnioitusta. Kuinka hirveää tämä oli...

Siniharmaat silmät katselivat taas kapeina ja pisteliäinä varoittavasti Aranin puhutellessa aatelismiestä taas etunimellä, vaikka juurihan sitä vihjailtiin, ettei niin ole sopiva tehdä! Oli suippokorva kuningas tai ei, kreiviä piti puhutella kreivinä etenkin kun kyseessä oli alempiarvoinen haltia! Haltialla ei ollut mitään oikeutta sinutella Garrettia, eihän hän ollut edes antanut lupaa! Lupaa ei kyllä oikeastaan oltu annettu kenellekään pitkään aikaan, milloinhan kreivi olikaan viimeksi kuullut jonkun kutsuvan häntä etunimellään? Kukaan ei ollut läheinen tai perheenjäsen, ystävät olivat aatelisia, joiden kesken tittelit kyllä säilytettiin. Mikä tämä suippokorva luuli olevansa, pystyvänsä tekemään jotain sellaista, mitä kukaan muukaan ei ollut saanut tehdä pitkään aikaan?! Katse ei hellittänyt Aranista, vaikka pitkä mies taas nousi ja lähestyi uhkaavasti, liiankin rauhallisena. Toisella ei ollut mitään oikeutta hänen nimeensä, se oli hänen nimensä, joka oltiin hänelle annettu, jonka kanssa hän oli syntynyt! Kenelläkään muulla ei ollut mitään oikeutta siihen tai sen muuttamiseen, pitäkööt tuo saastainen elukka näppinsä irti siitä!

Uhmakkuus ja tuijottaminen joutuivat taas koetukselle haltiakuninkaan pysähtyessä aivan eteen. Niin kauan kuin toinen oli kaukana, oli helppo pöyhistellä ja uhmata kaikkia sanoja, mutta nyt... Nyt taas tuntui siltä, kuin Aran voisi satuttaa, ollessaan lyöntietäisyydellä. Yleensäkin niin siroiksi mielletyt suippokorvat eivät todellakaan olleet siroja näin läheltä, haltiakuninkaan ollessa ruumiinrakenteeltaan jykevämpi, kuin se hento ihmismies edessään! Pelkoa yritettiin pitää kaukana, mutta epävarmuus hiipi kyllä ilmoille, Garrettin kääntäessä vihdoinkin katseensa pois, sivulle. Tuolilla käytiin nojaamaan kauemmas Aranin kumartuessa lähemmäs, puuskassa olleet kädet nyt enemmänkin suojellen kehoa, kuin näyttäen tympääntyneisyyttä. Sivusilmällä haltiaa vain uskallettiin vilkuilla, nopean käsiliikkeen toisen suunnasta saaden koko kreivin vingahtamaan ja jännittymään, sulkien silmänsä odottaakseen lyöntiä, joka nyt varmasti tulisi! Haltia ei ollut saanut haluamaansa ja nyt sitten rankaisisi häntä!

Silmät pakottivat itsensä auki, hetken jo odotellessa iskua. Kipua ei tullut, vaikka monesti jo tämän päivän aikana joku oli tarrautunut kreiviin kivuliaasti, kun ihminen ei ollut suippokorvien pillin mukaan hyppinyt. Haltian käsi silitteli hiuksia, hämmentäen aatelismiehen kokonaan. Tätä... Hän ei aivan ollut odottanut, eikä ollut varma, olisiko mieluummin ottanut sen lyönnin. Käsi valui hiuksilta leuan alle, kääntäen Garrettin kasvot ylemmäs, kohti Arania. Silmät eivät edelleenkään oikein halunneet katsoa suoraan kohti toista näin läheltä, mutta aina kun ne lähtivät vilkuilemaan sivuille, pakotti pelkkä haltian voimakas läsnäolo katseen takaisin itseensä, vaikka sitä kuinka yritti taistella vastaan. Kuinka onnellinen sitä olisi voinut ollakaan, jos ei olisi kuullut kaikkea sitä, mitä suippokorva sanoi. Mutta turhaan, kreivi oli kuullut jokaisen sanan ja ymmärtänyt aivan liian hyvin. Pelko oli suuri, hän ei halunnut, että sattuisi! Aran lohdutteli ja vakuutteli kovasti, ettei satuttaisi, jos Garrett toimi tahtojenmukaisesti, mutta...
"E-en halua," kyyneleet valuivat silmistä, vaikka niitä niin kovasti oltiin yritetty pidätellä, sanojen tullessa ulos yhdessä niiskutuksen kanssa. Puhuttiinko nyt sitten käskyjennoudattamisesta vai ymmärryksestä, jota ei haluttu, se tieto ei tainnut olla tiedossa kreivilläkään. Hampaat purivat alahuulta, kuinkahan kauan sitä olisi voinut valehdella itselle ja vakuutella, että sitä ei pitäisi alentua haltian tahtoon? Garrett ei itse ainakaan näyttänyt kykenevän siihen enää, tulevaisuuden näyttäessä kauhealta silmissään.




((Roswell tulee kotiin kyllä, mutta ei voi vielä. Odota vain kärsivällisesti ja luota Roswelliin, ei tuo sinua ikinä hylkäisi. Garrettin kanssa kaikki on no homo, sillä Garrett on neiti. Ja Aran ei. Niin se menee. Maanantaikin on pierupäivä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Tammi 21, 2013 10:03

Aran oli saanut kreivin hämilleen. Hyvä, tämänkaltaista reaktiota haltiakuningas oli toivonutkin. Olihan tilanne itsessään jo hämmentävä, eikä ollut siis ihme, että haltian yllättävän lempeä kosketus oli pistänyt ihmisen ajatukset sekaisin. Kreivi oli kuitenkin uupunut kaikesta siitä pelosta, mitä oli kokenut tänään, vaikka iltakaan ei ollut lähellä. Hämmentynyt olotila kävi kuitenkin laukaisemaan sen surun, minkä pystyi näkemään kreivin nätinsiniharmailta silmiltä, jo ennen kuin kyyneleet kävivät valumaan pitkin nuorenmiehen poskia.
En halua, oli ainoa asia, minkä itkuinen kreivi sai kakistettua suustaan tässä tilanteessa. Garrettin leuan alla hellästi levänneet sormet lähtivät pienesti silittelemään sitä siroksi luokiteltavaa leukaa. Hellästi, Aranin kallistaessa pienesti omaa päätään, katsellessaan noiden kyynelten valumista alas puuteroituja poskia pitkin. Surullinen näky suorastaan. Jos Aran olisi yhtään välittänyt Garrettista, olisi haltiakuningas ehkä tuntenut jonkinlaista sääliä.. mutta kun ei tuntenut. Kasvonsa kuitenkin antoivat ymmärtää toisin. Lempeää, pientä hymyä sävytti sympaattinen katse, samalla kun kreivin leukaa silitellyt käsi kävi nousemaan nuoremman miehen poskelle ja hellästi pyyhkimään kyynelnorot Garrettin poskelta. Totta kai hän halusi antaa kreiville välittävän kuvan itsestään, hän oli nyt kreivin ainoa ystävä.

Enkä minä haluaisi satuttaa sinua Haltia hymisi lempeänlämpimästi, samalla kun antoi kämmenselkänsä lipua hellästi puuteroitua poskea pitkin kyyneliä pyyhkiessä, kunnes peukalo kävi pienesti pyyhkäisemään toisen silmäkulmaa Mutta joskus meidän on tehtävä asioita, joista emme pidä. Joita emme haluaisi tehdä nyt, annan sinulle mahdollisuuden käydä toteuttamaan sen pienen tehtävän, jonka minä sinulta pyysin.. ethän haluaisi pistää minua tekemään jotain, mistä en nauti, ethän? Jos totta puhuttiin, olisi Aran mielellään käynyt rankaisemaan Garrettia, mutta tässä vaiheessa oli kuitenkin parempi saada toinen luottamaan ja tukeutumaan haltiaan edes jotenkuten.
Näytä, miten koira käyttäytyy, Garrett.. ja saat palkintosi Lempeästi kuiskaten kävi Aran toistamaan käskynsä, samalla kun käsi kävi lipumaan toisen poskelta kreivin korvan yli hiuksille, pienesti paijaamaan toisen päätä sivulta.


// Henry ei ole kovin kärsivällinen, varsinkaan tällaisessa tilanteessa. Mutta Henry odottaa, valvoen yönsä huolesta. Niin no, Garrett on Garrett. No homo. Saanko liittyä tähän pierurinkiin? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Tammi 21, 2013 11:38

Garrett nyyhkytti, kyynelten nyt valuessa silmistä, eikä sitä olisi saanut loppumaan, vaikka kuinka yrittäisi. Olo ei ollut lainkaan sieltä parhaimmasta päästä ja tätä oltiinkin jo hieman odoteltu, mutta tähän asti oli kreivi saanut kyyneleet pidettyä sisällään. Ikuisuuksiin sitäkään ei voitu tehdä, olon vihdoinkin yltyessä niin pahaksi, ettei mikään enää pysäyttänyt kyynelmerta ei, vaikka vihollinen näkisi heikkouden, ei vaikka niin kovasti oltiin uhottu, ettei itkettäisi. Kaikki vastoinkäymiset yhtyivät yhdeksi, suureksi surunaiheeksi, purkautuen ulos ja pyyhkien puuterit poskilta mukanaan. Kuinka noloa sekään oli, Garrett oli käyttänyt niin paljon aikaa saadakseen ihonsa kauniin tasaiseksi kylvynjälkeen puuteroidessaan, mutta nyt lämpimät kyyneleet saivat puuterin poskilla paakkuuntumaan ja peseytymään, jättäen inhottavat viivat jälkeensä. Se oli sen meikin loppu, enää siitä ei saisi näyttävää. Kaikki pitäisi pestä pois ja aloittaa alusta... Ja kreivi joutui näyttämään naamansa nyt Aranille, silmät vetisinä ja itkuisina, kasvot taasen kyynelten sotkemina!

Näin säälittävässä tilassa odotettiin ivallista naurua ja tyytyväistä, nauttivaa virnettä, mutta sitä ei koskaan tullut. Ei Aranilta. Käsi leualla kävi silittelemään hellästi, haltian katseen ollessa ymmärtäväinen, miltei välittävä. Hellästi toisen käsi nousi poskelle pyyhkimään kyyneleitä, saaden jo valmiiksi pilatun puuterikerroksen levittyvän entisestään sormien alla. Sehän vasta saikin nolon punan nousemaan poskille, eihän noloa ollut ainoastaan se, että toisen edessä itkettiin, mutta että tässä kunnossa...! Hyväksymätöntä, hänhän oli aivan sotkuisennäköinen, oksettava! ...Mutta Aranin kosketus oli lämmin ja tuntui hyvältä, rauhoittavalta, nyyhkytyksen hiljentyessä. Olo ei edelleen ollut hyvä, eikä nöyryyttäviin tekoihin haluttu suostua, mutta rauhoittelut toimivat tarkoituksenmukaisella tavallaan. Vähän haltian sormea aristettiin sen tullessa liian lähelle silmää, mutta päätä ei kuitenkaan vedetty kovin paljoa pois kosketuksen alta. Garrett ei tiennyt, olisiko toisen sanoja pitänyt uskoa, mutta niihin haluttiin uskoa. Suippokorva puhui satuttamisesta, joten jos ilmoitettiin, ettei sitä haluttu tehdä, sai se vain kreivin paremmalle tuulelle. Toisen ehdotuksesta ei pidetty, mutta vaihtoehtoja ei taaskaan annettu montaa joko hän tekisi niin, kuin Aran pyytäisi, tai kärsisi rangaistuksen. Eikä rangaistusta haluttu kärsiä, ei missään nimessä!

Silmät vilkaisivat taas sivulle häpeillen, eihän hän ollut mikään koira, mitä toinen halusi hänen esittävän! Puheet palkinnosta kuitenkin houkuttelivat, eihän haltia ollut maininnut mitään sellaisesta, eikä Garrett tiennyt, mitä toinen mahtoi tarkoittaa. Yllätyksiä inhottiin, sillä ne herättivät mielenkiinnon. Se oli ahdistavaa ja osasi pitää hereillä vaikka koko yön, jos yllätystä ei selvitetty. Aranin sormet kävivät liukumaan poskea pitkin hiusten sekaan silittelemään rauhoittavasti, surkean miehen niiskauttaessa vielä kerran, kyynelten pikkuhiljaa kuivatessa.
"H-hau...?" Kreivi nyyhkytti lopulta, kovin eksyneenoloisena. Kyllähän hän tiesi, miten kenraalin olisi halunnut edessään matelevan, mutta samaahan hän ei itse halunnut olla tekemässä! Eihän hän edes tiennyt, mitä Aran halusi hänen tekevän, mutta Garrettista tämä oli nyt jo aivan tarpeeksi, kasvojen punertuessa korvia myöten. Kuinka noloa...




((Mene nyt vain nukkumaan Henry, kaikki on hyvin. Ei Roswell olisi niin tyhmä, että haukkaisi isomman palasen, kuin voi pureskella, eihän? Pfft, no, niin. Kuitenkin, nyt on kahden suuren mulkun taistelu, siellä keskellä ei tuollaiset pienet pojat pärjää. Heteroa. Liity vain, se on yhden peikon rinki tällä hetkellä, mutta ahteria on tarpeeksi ringinmuodostamiseksi.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Tammi 22, 2013 12:26

Garrettin punastelu oli mitä mieluisinta katseltavaa. Tai no, kreivin koko surkeus kokonaisuutena oli harvinaisen miellyttävää, varsinkin, kun Aran itse sai leikkiä sitä kaikista pahoista pienintä. Pikkuhiljaa alkoi haltiakuningas toteuttaa suunnitelmaansa kreivin alistamisen suhteen ja juuri nyt kaikki näytti menevän toivotusti. Tosin, ei sitä koskaan tiennyt, jos Garrett kaivaisikin jostain vielä rohkeutta ja päättäisi vastustella ja olla osallistumatta haltiakuninkaan leikkeihin. Se olisi tietenkin valitettava mutka matkassa, mutta eiköhän sekin mutka suoraksi saataisi tai sitten leikki loppuisi lyhyeen. Kaikki oli loppupeleissä kreivistä kiinni. Aran saattoi pakottaa toisen tekemään jotain, mutta mikäli kreivi ei yksinkertaisesti totellut käskyjä, ei Aranilla olisi käyttöä moiselle turhalle nirppanokalle. Kreiviä saattoi käyttää vain vihollisen kiristämiseen tai mahdolliseen vankienvaihtoon, mutta tällä hetkellä kukaan niin tärkeä haltia tai liittolainen ei ollut vihollisen käsissä.
Aran odotti, kreivin kääntäessä katseensa sivulle. Garrettille annettiin se hetki aikaa miettiä, mitä tekisi tämän pyynnön käskyn suhteen. Pieni hetki, liian pitkään ei Aran odottelisi, vaikka omalla tavallaan nauttikin toisen painostamisesta, ollessaan näin lähellä ja paijatessaan ihmistä päätöstä odotellessaan.

Lopulta, hieman rauhoittunut mies kävi haukahtamaan. Ei niin hienosti, saatikka tunteella, mutta kuitenkin se koiranäännähdyksenimitaatio tuli sieltä. Pieni hymy kävi nousemaan haltiakuninkaan kasvoille, peittääkseen sen tyytyväisen virnistyksen, mikä kasvoille meinasi pyrkiä. Tulihan se haukahdus, kun nätisti pyysi.
Hyvä poika Päänsivua paijannut käsi kävi taputtamaan muutaman kerran päälaelle, haltian viimein vetäytyessä kauemmaksi kreivistä, suoristautuen tuon eteen Nyt kävele kuin koira vuoteellesi.. ja saat jäädä lepäämään huoneeseesi. Sitähän sinä haluat, hm? Yksin et kuitenkaan saa olla, olen varma, että palvelijoistani löytyy joku vahtimaan sinua Tietenkin Aran voisi pyytää paikalle jälleen jonkun kamalan, joka varmasti aiheuttaisi lisää traumoja kreivi paralle. Ja niin aiottiin varmasti tehdäkin, ellei kreivi osannut pyytää nätisti jotain mieluisampaa seuraa Tai halunnut välttämättä jatkaa päivän kuluttamista kuninkaan seurassa, sekin olisi vaihtoehto. Kuitenkin, nyt toiselle oli tarjottu mahdollisuus lepäämiseen, mikä ei kuulunut alun perin Aranin suunnitelmiin. Mutta Garrettille oltiin valmiita suomaan se mahdollisuus nyt, kreivi kun oli kokenut niin kovia.


// Ei Henry saa unta, pyörii vain, kunnes nukahtaa uupumuksesta hetkeksi. Mutta eihän Roswell voi edes haukata, kun sillä ei ole suuta. Kolossaalisten mulkkujen taistelu alkakoot. Aran vie voiton, Roswell, sinusta ei ole tähän leikkiin. Heteroa. Kiitos, istunkin sitten tähän persposkien väliin, nnnnoin. Kumpi aloittaa vai piereskelläänkö kilpaa? //
EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö