Meillä on vieraita || Sands


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Tammi 22, 2013 5:22

Garrett oli aivan punainen siitä nöyryyttämisestä, jonka sai osakseen. Se oli kovin noloa, ja vaikka kyyneleet eivät enää pitkin poskia valuneet, olivat silmät sen verran vettyneet, ettei uusi itkuun purskahdus ollut kovin kaukana, jos haltia liian julmaksi päätti käydä. Kreiville jo tämä leikki oli aivan liian ilkeää hänhän oli arvostettu mies, kaikkien muiden piti alistua hänen edessään! Mutta ei, tässä sitä nyt oltiin suippokorvien kuninkaan armoilla, eikä vaihtoehtoina ollut kuina leikkiä sitä sadistista, nöyryyttävää leikkiä... Tai sitten mennä tyrmään. Ja päästä hengestään. Tämä ei ollut oikein, miksi Aranin piti olla niin julma?! Garrett oli käyttäytynyt oikein kiltisti, eikä pyytänyt paljoa, miksi häntä sitten rangaistiin? Hän oli toiminut oikein ikävässä tilanteessa, tämä kaikki oli varmasti sen silmäpuolen kenraalin syytä! Mitähän kaikkea pahaa toinen olikaan hänestä sanonut ja saanut nyt kuninkaan vihat niskoillensa, epäreilua! Olisikin se kaikki viha ja inho suippokorvaa vastaan saanut olon paremmaksi, mutta ei se vain toiminut. Olo oli yhä aivan liian nolo, nöyryytetyn miehen taistellessa pitääkseen kyynelvirran sisällään, kun sen nyt kerrankin oli saanut lopetettua.

Kovastihan Aran siinä yritti paijailla ja auttoihan se vähän... Mutta omalla tavallaan sekin vain nöyryytti, kuin kreivi totta tosiaan olisi se lemmikki ja koira miksi haltia hänet näki. Liikaa se kuitenkin oli, kun toisen käsi lopetti päänsivun silittelyn ja nousi taputtamaan päälakea samalla, kun sitä hyväksi pojaksi kehuttiin. Kuin koiraa! Siniharmaat silmät räpsähtivät apposen auki, katsoen haltiaa edessään suurin, kysyvin ja ennen kaikkea hämmentynein silmin, pienen pelonkin näkyessä sieltä veden takaa. Garrett ei ollut koira, eikä häntä saanut kohdella niin! Silmistä ei kuitenkaan paistanut ärtymys, vain hiljainen, säälittävä pyyntö siitä, että tämä leikki loppuisi, sillä siitä ei pidetty ollenkaan. Se kuitenkin oli turha toivo, suippokorvan seuraavan pyynnön ollessa vielä nöyryyttävämpi, vaikka eihän se nyt ollut se ensimmäinen huolenaihe. Taas Aran oli sysäämässä jotain muuta huoneeseen kiusaamaan kreiviä, joka ei nyt halunnut muuta, kuin olla yksin! Tämän nöyryytyksen jälkeen ei haluttu nähdä ketään, hän halusi vain olla rauhassa ja olla huolehtimatta ulkonäöstään, jonka kyyneleet olivat jo pilanneet!
"E-en halua ketään," nyyhkytys kävi, toisen itkukohtauksen ollessa selvästikin lähellä,
"En halua palvelijaa!" Alahuulta purtiin, ettei se väpättäisi pahaa oloa surkutellessa. Kaikki palvelijat tähän asti olivat olleet hirveitä tai no, ainakin ne, jotka muistettiin. Yhtään enempää ei nyt haluttu, kun olo oli näin hirveä! Hän halusi olla yksin ja teki sen selväksi!

Rattaat raksuttivat hiljaa päässä, haltiahan oli luvannut palkinnon, jos Garrett haukkuisi kiltisti... Minkä tuo tekikin, ikävä kyllä. Itsellekään sitä ei haluttu myöntää, mutta missään ei näkynyt tai kuulunut palkintoa. Oliko palkinto muka se, että hän sai levätä? Miksi senkin eteen piti tehdä jotain niin nöyryyttävää, kreivihän oli jo tehnyt tehtävänsä ja se oli saanut Aranin tyytyväiseksi! Ei lepo ollut edes mikään palkinto, se oli oikeus! Hän halusi sen palkinnon, silmien katsoessa pyytävänä kohti suippokorvaa.




((Voi sinua Henry, Roswell taas toruu sinua siinä haliessaan, kun et ole taaskaan höpsö pieni nukkunut tarpeeksi. Älä huolehdi turhista asioista. Ei kannata aliarvioida vanhaa demonia, mulkkujen rotuunhan tuo kuuluu, joten juonia ja metkuja on kyllä aina mielessä. Roswell ei taida tehdä aivan yhtä pahasti, kuin Aran, mutta aina kun haltiaystäväisemme käy liian koppavaksi, näpäyttää Roswell jotain vittumaista ja pääsee voitolle. Ainakin siksi aikaa, kunnes Aran pistää paremmaksi. Se voi jatkua jonkin aikaa. Olisi aika homoa, jos Jack ja Garrett olisivat yhdessä, molemmat tuollaisia nuoria, herkkiä neitosia! Syntistä. Istupa siellä, huonon paikan kyllä valitsit. Et välttämättä ole hengissä kovin kauaa.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14213

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 23, 2013 7:20

Garrett kävi tokaisemaan, ettei halunnut ketään. Tietenkään tuo ei halunnut, mutta kun kreivin kiusaaminen oli niin mukavaa. Tietenkin se kaikkein kamalin ja ilkein palvelija pyydettäisiin paikalle toista vahtimaan ja ivaamaan, jotta kreivi tuntisi olonsa entistä surkeammaksi. Tosin, oliko se edes mahdollista? Oliko mahdollista, että Garrett tuosta vielä surkeammaksi muuttuisi? Ehkäpä, tietenkin kreivi voisi vollottaa solkenaan, eikä vain nyyhkytellä ja kyynelehtiä pienesti. Mutta Aran ei ollut varma, halusiko kuulla toisen huutavan kurkkuaan käheäksi itkiessään, sellainen itku ei ollut Aranin mieleen. Parkuminen ylipäätään. Ei siis ihme, ettei kuningas lasten seurassa viihtynyt. Paitsi jos lapset osasivat käyttäytyä.
Garrett kävi vielä toistamaan ja täsmentämään, ettei halunnut palvelijaa. Pienesti hymyillen Aran kävi kohottamaan kulmiaan, katsellessaan alakanttiin itukohtauksen partaalla olevaa miestä.

Et halua palvelijaa? Aran hymähti käsien hakeutuessa selän taakse, kuninkaan esittäessä hämmästynyttä, muka mietteliästä.
Mutta etkö olekaan kreivi, jonka tehtävänä on tulla palvelluksi, hm? imelä hymy hiipi kasvoille Vai oletko sittenkin koira, joka pärjää ihan omillaan, vaikka omistaja ovesta ulos kävelisi?
Mutta oletko kiltti koria? Osaatko olla yksinäsi, etkä järsi huonekaluja tai merkitse reviiriäsi? askel kävi viemään poispäin kreivistä, takaisin tuolle vuoteelle, jolla kuningas äsken oli istunut. Hitaasti haltia kääntyi kohden Garrettia, jääden hetkeksi pää kallellaan katselemaan ihmisen puoleen. Kaukaakin katsottuna tuo oli harvinaisen surkuhupaisa näky. Voi kun kreivi olisi nyt nähnyt itsensä istumassa niin kovin surkeana siinä.
Näytä että olet kiltti koira, jonka voi jättää yksin huoneeseen. Toteuta pyyntöni, kuten kiltti koira tekisi, Garrett Ehkä haltiakuningas uskaltaisi jättää vieraansa yksin huoneeseen, jos tuolle suotaisi mahdollisuus päättää, olisiko kiltisti vai kävisikö yrittämään jotain typerää. Tietenkin vartija käskettäisiin ovelle vahtimaan ja mahdollisesti seuraamaan kreiviä, jos tuo jonnekin aikoisi pyrkiä.


//Henry on aina huolissaan, kun ei tiedä, miten ystävillä menee >: Et voi syyttää Henryä siitä, että hän on niin kovin huolehtivainen persoona. Aran ei tykkää näpäytyksistä ja näpäyttääkin takaisin kaksin verroin pahemmin. joten varo Roswell, nyt olet saanut vertaisesi vastuksen. Olisi aika homoa, senkin neidit. Ei hätää, minulla on tämä kaasunaamari, pärjään kyllä. Sinusta en kyllä mene takuuseen, söin tänään hernekeittoa //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Tammi 24, 2013 12:07

Garrett katsoi edessään olevaa haltiaa surkein silmin, eikä oikein ymmärtänyt, miksi toinen niin hämmästynyt sanoistaan oli. Mitä pahaa siinä muka oli, jos halusi olla yksin, eikä edes halunnut palvelijaa vierellensä patsastelemaan? Aran kuitenkin kävi ilmoittamaan, mitä ajatteli kreivien työn olevan, eikä tuo suippokorva olisi voinut olla enemmän väärässä! Kreiveillä oli paljon tehtävää elämässään hänkin kreivinä oli oikein kiireinen mies, eikä haltiakuningas voisi sitä ymmärtääkään! Kuuluihan hänen tehtäviinsä siis velvollis- etuihinsa, siis palvelluksi tuleminen, mutta se ei suinkaan ollut se ainoa asia, mistä kreivin muka tunnisti! Tietenkin Garrettia piti palvella, mutta hänellä oli myös mahdollisuus ei, oikeus kieltäytyä siitä ja olla yksin, ilman ketään. Olihan hän useinkin omassa rauhassaan, kun ei tarvinnut ketään siihen ympärille hääräämään, rauhallisuudesta sai ja piti nauttia! Palvelijat tulisivat silloin tällöin kysymään, josko kreivi halusi jotain ja tekivät isäntänsä haluamalla tavalla, eikä se palvelijoiden puuttuminen rinnalta laskenut hänen arvoaan mitenkään!

"O-olen, mutta...!" Kreivi sai vain väitettyä vastaan, mutta ei saanut sen enempää suustaan ulos itkuaan pidätellessään. Ei hänen olisi tarvinnut kuin sanoa, mitä ajatteli, korjata Aranin mielipiteet kreiveistä ja noiden työtehtävistä... Mutta ei hän kyennyt. Sanoja ei löydetty, vaikkeivät ne olleet monimutkaisia. Haltian sanat lopettivat sen selitysyrityksen siihen, Garrettin pudistaessa päätään. Hän ei ollut koira, eikä hänen yksinoloaan saanut verrata koiraan! Hän pystyi kyllä olemaan yksin, ei hän tekisi mitään! ...Mutta se ei kuitenkaan tarkoittanut, että kreivi olisi jokin "kiltti koira"! Hän ei purrut huonekaluja, koska hän oli ihminen, hän ei myöskään tehnyt mitään noin iljettävää, mitä haltia vihjasi! Hän ei ollut saastainen elukka! Suippokorvan ei tarvinnut huolehtia nyt kreivistä, tuo halusi vain olla rauhassa vähän aikaa, yksin. Ei hän karkaisi, satuttaisi itseään tai tekisi mitään... Tuhmuuksia. Ei siksi, että hän oli kiltti koira, vain siksi, että hänellä oli käytöstapoja! Siinä oli iso ero!

Kyyneltenpeittämät silmät seurasivat Aranin kulkua sängylle, eikä olo parantunut yhtään toisen alentaessa ja vihjaillessa. Mitä hän muka nyt tekisi, kun mikään ei haltialle kelvannut? Olo oli kovin musertunut, eikä halua taistella enää löytynyt. Garrett ei kaivannut nyt mitään muuta, kuin pehmeää sänkyä ja tyynyä, jolle saisi painaa poskensa ja itkeä. Hiljaa. Yksikseen. Ainoa tapa suippokorvan mielestä todistaa itsensä oli jatkaa tätä sairasta leikkiä ja todistaa samalla olevansa... Koira. Mutta kreivi ei ollut koira, vaikka tekisi jotain noloa toisen mieliksi, ei se tarkoittanut mitään! Haltialle vain näytettiin, mitä tuo halusi nähdä, että sitä itse hyödyttäisiin kuitenkin loppujenlopussa! Rohkaisevat ajatukset eivät auttaneet, kyynelten nyt valuessa silmistä taas poskille, Garrettin käydessä nousemaan tuoliltaan vain käydäkseen kontalleen maahan. Jo se pelkkä ele oli niin nöyryyttävää, että kyynelmeri vain nopeutti virtaustaan, nyyhkytyksen kuuluessa miehestä. Katse ei edes voinut nousta maasta, tilanteen ollessa aivan liian alentava. Kreivi ei voinut kuin nyyhkyttää tai no, itkuahan se jo oli ja hitaasti kontata kohti sänkyä, ryömien lopulta sen päälle pieneksi keräksi nyyhkyttämään. Arania päin ei vilkaistukaan.




((Eihän siitä voi syyttää, Roswell vain toivoisi, ettei Henry turhia murehtisi hänen suhteensa. Itsekinhän Roswell on tuollainen hössöttäjä, eikä voi kuin huolehtia kaikkien hyvinvoinnista, mutta kyllä muille annetaan mahdollisuus, jos sanovat, että hoitavat homman. Pitää sen verran osata luottaa muiden kykyihin. Kyllähän sitä Aranin näpäytystä odotellaankin, sitten näpäytetään takaisin ja jatketaan loputtomuuksiin. Niin kauan kun näpäytykset eivät koske Henryä, eivät ne tunnu missään. Siksi Henryn pitää pysyä kaukana. Olen myrkkytyypin peikkomon, kestän kyllä kaasut.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14213

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Tammi 25, 2013 12:43

Kreivi ei löytänyt sanoja, pistääkseen vastaan haltialle. Se sai Aranin virnuilemaan sisäisesti, katsellessaan yhä surkeammaksi käyvää kreiviä. Olisi ollut kyllä näkemisen arvoista, jos Garrett nyt uskaltautuisi taas vastaan väittämään tai uhmaamaan haltiakuningasta. Aran uskoi, että kreiviä oli peloteltu jo tarpeeksi, uhkaukset olivat menneet perille ja Garrett ymmärsi asemansa tässä tilanteessa. Kreivillä ei ollut yksinkertaisesti muuta vaihtoehtoa. Tai no, vaihtoehto oli, mutta tyrmät tuskin houkuttelivat vieläkään aatelia.
Jälleen kyynelehtimään alkanut kreivi kävi lopulta nousemaan ylös tuoliltaan vain, että saattoi käydä kontilleen maahan. Mitä tyytyväisin hymy valtasi haltiakuninkaan kasvot, suippokorvaisen katsellessa, kuinka nöyryytetty, alistettu ihminen kävi taipumaan hänen tahtoonsa ja toteutti sen nöyryyttävän pyynnön, joka oli annettu. Hitaasti Nahor kylän kreivi konttasi itkien huoneen poikki kohti vuodettaan, kuin koira konsanaan. Aran seisoi ryhti suorassa, katsellen tätä tragikoomista näkyä. Hitaasti etenevä kreivi saavutti kuitenkin vuoteensa, jolle mies kömpi nyyhkyttämään. Kertaakaan tämän tehtävänsä aikana ei Garrett vilkaissutkaan haltiakuningasta kohden, mikä vain kertoi toisen nöyryytyksen olleen liian suuri.

Aran oli kuitenkin tyytyväinen, katsellen nyt tätä sängyllä nyyhkyttävää kerää. Kreiviä oli pahoinpidelty, nöyryytetty ja palautettu tuo ajan tasalle. Aranista alkoi tuntua siltä, että tämä alkoi riittää kreiville. Heillä tulisi olemaan vielä paljon aikaa pelata tätä peliä, mikäli se Aranista riippui. Garrett ei ollut menossa minnekään ja haltiakuningas aikoi pitää siitä huolen. Tämä oli vasta alkua.
Hyvä poika Kävi jälleen tyytyväinen hymähdys haltialta, tuon kääntyessä kunnolla Garrettin puoleen. Hitaasti haltiakuningas kävi nojautumaan kreivin ylle, ottaen toisella kädellä tukea vuoteesta, Garrettin vierestä. Toinen käsistä nousi sukimaan kreivin hiuksia, haltiakuninkaan nojautuessa vieläkin lähemmäksi kreiviä, aivan miehen korvanjuureen.
Miellä tulee olemaan hauskaa yhdessä uskokaa pois, kreivini Lempeä, hymisevä kuiskaus pääsi ilmoille, haltiakuninkaan pysyessä kreivin lähellä vielä pienen hetken, kunnes vetäytyi kauemmaksi ja otti askeleen poispäin vuoteesta.
Lepää nyt, rauhassa. Mikäli tarvitset jotain, ilmoita siitä vartijalle oven takana Noiden sanojen myötä Aran lähti askeltamaan kohden huoneen ovea, suoden Garrettille sen mahdollisuuden jäädä huoneeseensa yksin, kuten oli lupaillut.


// Henry vain on tuollainen. Kyllä se luottaa, mutta silti se murehtii >: Nytkin pohtii, onkohan Roswell missä kunnossa. Tästä tuli nyt näpäytyssota. Jos Roswell ja Aran olisivat facebookissa, ne tökkisivät toisiaan kilpaa. Aran yrittää kuitenkin parhaansa mukaan saada näpäytettyä Henryn kautta. Tai Henryn jälkeläisten. Roswell, älä nyt suututa sitä haltiaa, et arvaakaan mitä voi seurata. Ja Marudk vain nauroi.
Aksu uses fart. Its not very effective //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Tammi 25, 2013 1:38

Garrett oli käpertynyt oikein pieneksi keräksi peitonpäälle, nyyhkyttäen surkeuttaan ja haluten kadota tasan tällä sekunnilla maanpäältä kokemastaan nöyryytyksestä. Mutta mentiin sitä kuinka pieneksi tahansa, ei tuo ikävä kyllä koskaan kyennyt katoamaan ei edes haltian silmistä, jonka arvosteleva katse oli tuntunut niskassa pistelemässä koko nöyryytyksen ajan. Kyyneleet valuivat virtoina yhteen puristetuista silmistä pitkin poskia, pesten yhä enemmän ja enemmän puuterikerroksesta pois kasvoilta, mutta jättäen kuitenkin iholle jälkeensä paakkuuntunutta puuteria. Koskaan ei kreivi ollut tuntenut oloaan yhtä kurjaksi, kuin nyt ja hänhän kyllä muistaisi tällaisen lopun ikäänsä, joten se ei unohtamisestakaan johtunut! Olo oli kovin muserrettu ja voimaton, paljon voimiahan sitä oltiin käytetty vastusteluun niin sanalliseen kuin fyysiseenkin tämän päivän aikana, puhumattakaan itkemisestä, joka kyllä kävi kovasta työstä myöskin. Mitään ei enää ollut jäljellä, eikä Garrett voinut kuin totella, toivoen, että Aran olisi tyytyväinen ja jättäisi hänet vihdoin rauhaan, kuten oli luvannut. Suippokorvat olivat kovin epäluotettavia, joten toisen sanaankaan ei voitu sokeasti luottaa. Käytettävissä ei ollut kuin toivo siitä, että hänet jätettäisiin vihdoin rauhaan itkemään kohtaloaan ja toivomaan asioiden kääntymistä parempaan suuntaan.

Toinen kehuminen muistutti kreiviä yhä liikaa siitä koirasta, jota oli pitänyt esittää, saaden nyyhkytyksen vain voimistumaan häpeästä. Hiustensilittely sopi paremmin koiralle, mutta tällä hetkellä kosketus osasi oikeastaan tuntua rauhoittavalta, saaden pienen kerän hieman rentouttamaan jännitettyjä lihaksiaan. Silmiä ei kuitenkaan yhä uskallettu avata, eivätkä ne kyyneleet lopettaneet virtaustaan poskia pitkin, vaikka haltia kävi nojautumaan lähemmäs. Vielä mitä, toisen läheisyys hermostutti, eikä Araniin vieläkään viitsitty katsoa tuon kaiken jälkeen. Haltiakuningas oli nähnyt Garrettin kovin surkeassa jamassa, eikä omasta maineestaan tarkka mies tietenkään halunnut kenenkään näkevän häntä tällaisessa tilassa, itkien ja ryömien maassa vihollisen edessä, kuin pahainen rakki! Toinen oli todistanut hänet hyvin herkässä tilassa, nähnyt liian syvälle ulkokuoren sisään ja löytänyt heikkoudet, joita kreivi ei halunnut edes myöntää omaavansa. Ja nyt joku muu oli nähnyt kaiken ja pystyi kertomaan siitä eteenpäin...

Kaikeksi onneksi haltia kuitenkin ilmoitti pitävänsä lupauksen, käyden astumaan kauemmas makaavasta ihmismiehestä aina ovelle asti, josta matka jatkui sitten eteenpäin. Sitä Garrett osasi arvostaa, omaa rauhaa nyt oltiin kaivattukin. Käskettiinhän häntä ilmoittamaan vartijalle, jos jotain halusi, mutta tällä hetkellä mitään muuta ei tarvittu, kuin oma huone, jossa sai olla yksin! Toive oli toteutunut, kreivin jatkaessa hiljaista nyyhkytystään, suoristautuen kerästään painaakseen kasvonsa vasten tyynyä. Tällä hetkellä ei haluttu mitään eikä nähdä ketään, mutta jossain välissä sitä pitäisi kuitenkin käydä pyytämässä vettä, että likaantuneet puuterit saataisiin pestyä kasvoilta. Se olisi kyllä kovin noloa, kaikkihan näkivät kyynelien jäljet meikissä...




((Roswell kuitenkin haluaa, että nukut hyvin, Henry. Yritä parhaasi, edes Roswellin tähden? Kunnon näpäyttelyä, Facebook-referenssisi meni ohi suun, kun en käytä sitä. Aranin on parempi pitää näppinsä erossa Roswellin lapsista, tai äitikarhu suuttuu. Taas. Pieren pelin loppuun näin, hyvä tuli.))
Edellinen

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron
Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö