Meillä on vieraita || Sands


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Marras 15, 2012 12:53

Garrett jatkoi perääntymistään kädet korvien peittona, kasvot tuijottaen lähestyvää haltiaa kovin epätoivoisina. Eikö toinen ymmärtänyt, ettei hän kaivannut tuon hullu läheisyyttä lainkaan?! Miksi typerä suippokorva jatkoi vain asteluaan, vaikka tuo yritettiin pitää mahdollisimman kaukana? Pienet tipuaskeleet takaperin eivät liikuttaneet miestä kovin pitkälle, tuon joutuessa kävelemään nopeaa tahtia pitääkseen yllä tarpeeksi nopeutta välimatkan säilyttämiseen. Olisihan hän voinut kääntyä ympäri ja juosta pois, mutta minne? Ovien takana olisi vartijoita aseet ojossa, varmasti. Muutenkin, kuka olisi niin tyhmä, että kääntäisi selkänsä viholliselle? Viime kerralla hän oli tehnyt virheen, eikä katsonut taakseen, ajaen niin itsensä nurkkaan. Mutta nyt, nyt Garrett oli päättänyt vilkuilla kovin hätääntyneenä taaksensa, että tiesi minne oli menossa. Että pysyisi mahdollisimman kaukana seinistä. Mutta aina ne vain lähestyivät uhkaavasti, vaikka niitä kuinka vältteli...

Seuraavan kerran, kun katse palasi takaisin eteen aivan lyhyen vilkaisun jälkeen! - olikin vastassa kammottava näky. Yhtäkkiä Aran olikin päässyt jo aivan lähelle, kreivin säpsähtäessä säikähdyksestään, pysähtyen niille sijoilleen. Jalat eivät tahtoneet liikkua sen lyhyen hetken aikana, mutta se oli tarpeeksi haltialle. Toisen käsi kävi lähestymään ja tarrautui Garrettia oikean käsivarren ranteesta, poloisen kääntäessä kasvojaan pois silmät ummistettuna, parkaisun karatessa huulilta. Kuin kivusta, mutta oikeastaan suuri osa sitä oli myös pelkoa. Itse asiassa suurempi osa taisi olla juuri sitä. Sitä, ja kuvittelua. Kreivi oli olettanut toisen satuttavan, olettanut jo pelkästään puristuksen ranteessa olleen liian kova, odottanut jopa haltian käyvän käsiksi hetkellä minä hyvänsä, lyövänsä tai jotain... Mutta iskua ei koskaan tullut, eikä toisen ote oikeastaan sattunut. Olihan se tiukka ja se pakotti käden pois korvalta, mutta ei se tehnyt kipeää. Kovin kipeää ainakaan.

Pikku hiljaa suljetut silmät uskallettiin avata, kysyvän, eksyneen katseen noustessa kohti Aranin kasvoja. Hitaasti katse kääntyi kohti kättä, sitä omaa pientä kättä, mitä haltia oli käynyt avaamaan, lasisen pikarin ohuen jalan painautuessa kohta vasten kämmentä. Toinen kävi sulkemaan vielä Garrettin hennot sormet lasin ympärille, sen ollessa tarvittu liike hämmennyksen aikana. Ei hän... Ymmärtänyt, mitä juuri oli tapahtunut, mutta haltian käydessä hipaisemaan hänen leukaansa sormillaan, oli tuo mennyt aivan liian pitkälle! Jotain järkeä sinäkin hetkenä palasi taas kreivin päähän vihan myötä, mutta hiljaisena sitä silti pysyttiin ainakaan yhtään sanaa ei suusta tullut, vikinää kylläkin ja päätäkin käännettiin kauemmas toisen kädestä. Psykopaatti toinen oli, turha oli edes esittää, kyllä hän tiesi! Kuitenkin, ajatustakaan ei nuoren miehen päässä liikkunut siitä, että suippokorvan kosketus olisi saastuttanut ihon, joten jotain edistystä oli tapahtumassa. Hän ei vain halunnut hullua lähelleen tai antaa toisen koskettaa häntä.

Katse valui viinilasiin kädessä. Ei hän edes uskaltaisi juoda, kuka tietää, mitä siinäkin oli? Jos hän kuolisi tai jos häneen sattuisi? Ei kreivi tahtonut sitä. Katse kävi vähän väliä harhautumaan Araniin päin, haltian kävellessä huoneen keskellä sijaitsevan pöydän luokse. Garrettista tuntui taas siltä, että pystyisi hengittämään, toinen kun ei nyt ollut enää ihossa kiinni, mutta kauaa tunne ei pysynyt suippokorvan taas kerran uhkaillessa teloituksella. Anteeksi toinen tahtoi hänen pyytävän, mutta ihmisen ohuet huulet pysyivät suljettuina, katseen hakeutuessa taas kädessä olevaan lasiin. Haltia kyllä joi litkua, mutta entä jos pikareiden sisältö olisikin eri? Tai jos tämä olisi jotain myrkkyä ihmisille? Ei hän voisi juoda...




((Ei Garrett voi sille mitään, että on kaunis ja täydellinen.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Marras 16, 2012 7:57

Hetken kaksikon välillä vallitsi hiljaisuus, kuninkaan tuijottaessa kreiviä, jonka katse oli valunut kädessä olevaan lasiin. Ei tarvinnut edes olla ajatustenlukija, nähdäkseen mitä miehen päässä mahdollisesti liikkui. Oma lasinsa vieraili jälleen huulilla, ylimielisentympääntyneen katseen tarkkaillessa kreiviä.
Johan sanoin, etten tuhlaisi myrkkyjäni sinuun Kuningas lopulta totesi istuessaan alas omalle paikalleen. Toinen kyynärpää kävi laskeutumaan käsinojalle, saman käden sormien painautuessa vasten omaa poskea. Toinen jalka nousi rennosti toisen päälle lepäämään ja vapaana olevalla kädellä pidettiin kiinni viinilasista Olisi suorastaan häpeä tuhlata näin hyvää viiniä jonkun niinkin turhan ihmisen, kuin sinun, myrkyttämiseen.
Kreivin naljailu tuskin tulisi loppumaan vähään aikaan, mikäli tuo jatkoi samaa rataa. Kyllä Aran osasi nätisti leikkiä, jos vain näki siihen syyn. Juuri nyt hän ei nähnyt mitään syytä edes yrittää miellyttää kreiviä tavalla tai toisella. Tuo mies oli niitä ihmisiä, joita Aran ei voinut vähempää arvostaa.. lähinnä vain kreivin aseman takia. Toisaalta, tuon itsepintaisuus oli jokseenkin ihailtavaa.. Aran kuitenkin epäili, että nuorimies tulisi murtumaan heti kun vähän rajummaksi kävi leikki.

Mitä luulet, huomaavatko he edes poissaoloasi kartanolla? Kulma kävi nousemaan samalla, kun viekas hymy koristi kasvoja Vai ovatko he vain tyytyväisiä, kun olet niin kovin hiljaisena huoneessasi?.
Mahtaako kansa edes välittää, jos Nahorin kreivi on kadonnut? Kuningas jatkoi odottamatta edes Garrettilta vastausta kysymyksiinsä Tosin, nyt jos he saisivat tietää, menisi Nahor varmasti enemmän tai vähemmän sekaisin Olisi oiva väli hyökätä kyläpahaiseesi ja vallata se. En voi kuitenkaan väittää pitäväni Mor vuorien välittömästä läheisyydestä.
Tai no, ei ne vuoret haitanneet, vaan niiden asukkaat. Kolme vanhinta ei ollut haltiakuninkaan mieleen.
Istu Nyökkäys kävi kohden kreiville katettua paikkaa Se ei ollut pyyntö.


// Ah, Ulkonäkösi on kirous siinä missä siunaus, Garrett rakas. Älä syytä itseäsi //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Marras 16, 2012 9:41

Garrett säpsähti toisen äänestä, hyvä ettei tiputtanut lasia saman tien käsistään... Vaikka taisi tuo niin jännittynyt tämän tilanteen aikana olla, ettei lasia kovin helposti puristavasta kädestä irti kammettukaan. Ei hän ollut edes huomannut, kuinka keskittynyt kädessä olevaan lasiin olikaan, se vain oli onnistunut tapahtumaan tässä jotenkin. Kurkkua kuivasi kovasti, juomisestakin oli ollut niin pitkä aika, aivan liian pitkä. Viini niin lähellä näytti suorastaan houkuttelevalta, mutta eihän hän nyt voisi. Typerä suippokorva kävi taas muistuttamaan, kuinka oli aikaisemmin jo sanonut, ettei kreiviä myrkyttäisi. Ettei nähnyt siihen mitään syytä, itse asiassa kovasti kävi taas haukkumaan aatelismiehen hengen arvoa. Kuinka pöyristyttävää! Sai toinen sanoa sen kuinka monta kertaa, ei hän sitä uskoisi! Siksi hän epäili vieläkin. Hän tiesi myös olevansa tärkeä, joten hyvinkin haltia voisi yrittää myrkyttää hänet sanoistaan huolimatta. Mutta Garrett oli aivan liian ovela suippokorvalle, ei hän menisi noin helppoon! Tai... Ei ainakaan uskoisi toisen sanoja. Ehkä hän joisi vielä, hänellä oli kuitenkin jano. Mutta! Mutta. Ei hän uskonut haltiakuninkaaseen. Tuolissaan istuva haltia saikin oikein koppavan katseen osakseen viileän sellaisen siniharmaiden silmien katsellessa toista oikein kapeina, nenäkin hieman pystyssä.

"T-tietenkin he huomaavat!" Kreivi kävi huudahtamaan kohti Arania hyvän välimatkan päässä, se aikaisempi kopeus nyt tiessään, tuon jopa näyttäessä hieman hätääntyneeltä toisen edes ehdottaessa jotain niin naurettavaa. Kaikki rakastivat häntä! Ajatus siitä, että hänet voitaisiin noin vain unohtaa oli kammottava. Heti ensimmäisenä hänen puutteensa huomattaisiin, kaikki tulisivat pelastamaan hänet! Tosin, haltian sanat siitä, että kansa voisi joutua pakokauhun valtaan, jos saivat tietää Garrettin katoamisesta, sai miehen hiljentymään. Se olisi kyllä totta, mitäköhän kaikki tekisivätkään ilman häntä? Entä jos tuo hirveä suippokova hyökkäisikin?! Kauhu paistoi taas kreivin kasvoilta.
"E-et sinä...!" Toinen huudahdus karkasi kurkusta uhkailuihin vastalauseeksi, mutta loppui kesken. Voisi tehdä sitä? Ei hän halunnut sanoa sitä, entä jos suippokorva tuntisi tarpeen todistaa hänet vääräksi? Toisen oli parempi jättää Nahor rauhaan!

Istu. Yksi sana tuon haltian suusta osasi olla kovin voimakas, liian voimakas. Hän oli kreivi, ei mikään koira, ei häntä voitu komennella noin! Mutta Garrett ei tiennyt, voisiko olla tottelematta. Aran näytti kovin vakavalta, eikä tainnut pitää siitä, jos hänen piti odottaa, joten... Kreivin piti äkkiä suoristaa selkänsä, ei hän suostuisi tällaiseen kohteluun, hän ei alentuisi! Itse asiassa, hänen jalkojaan juuri vain alkoi väsyttää, joten hän halusikin istua. Nenä pystyssä nuori mies teki tietään kohti hänelle näytettyä paikkaa, mutta jokainen askel lähemmäs suippokorvaa sai tuon askeleet lyhenemään ja hidastumaan, ryhdinkin kadotessa pikkuhiljaa, kunnes Garrett ei muuta tehnytkään, kuin istui tuolissaan kiltisti paikallaan. Kilttinä ja hiljaisena, kovin säyseänä ja pelokkaana, vilkuillen vainoharhaisena kohti Arania.




((Ei sitä tietenkään syytetä itseä, vaikka joskus se on niin raskasta. Käy aivan työstä, kun on kaunis.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Marras 16, 2012 11:24

Ah, tietenkin he huomaavat, mutta välittävätkö? Virne kuninkaan kasvoilla ei ottanut laantuakseen, tuon syöttäessä mitä mielenkiintoisimpia kysymyksiä kreivin tietoisuuteen. Välittäisikö kukaan, jos kreivi puuttuisi? Totta kai mokoma aatelinen ajatteli jokaisen välittävän, mutta kuinka moni todellisuudessa välitti? Sitä voitaisiin miettiä vaikka koko ilta, varmasti Garrettin ja Aranin mielipiteet erosivat. Rajustikin. Tosin, se mitä mieltä Aran oikeasti oli, erosi hieman siitä, mitä hän halusi uskotella kreiville.
Enkö? Kulmat kohosivat huvittuneina Garrettin käydessä protestoimaan pienesti vastaan kuninkaan sanoja Nahorin valtaaminen on ollut suunnitelmissamme jo pidemmän aikaa. Nyt heillä oli mitä mainioin sauma käydä toteuttamaan tätä suunnitelmaa.
Katse seurasi kreiviä, joka käveli istumaan paikalleen. Aluksi niin kovin itsevarmana, mutta mitä lähemmäksi nuorimies pääsi, sitä nopeammin tuon uho näytti katoavan. Omahyväinen hymy koristi kuninkaan kasvoja, kun kreivi kävi iskemään takamuksensa alas.

Koittaisit rentoutua Sanojen myötä ryhti tuolilla suoristui, samalla kun lasi laskettiin pöydälle Ei sinua vielä tänään tapeta.
Olet hyödyllisempi elävänä. Ainakin toistaiseksi katse pysyi nauliintuneena kreiviin. Tuo oli hyödyllinen siihen asti, kunnes Aran päätti, ettei kreiviä enää tarvittu. Totta kai miehellä voisi kiristää ihmisiä tavalla tai toisella, kuitenkin, oli eri asia, kuinka tärkeä tämä mies oli ihmisille. Oliko kukaan heistä tekemään suurta uhrausta tämän yhden miehen hengen eteen? Tuskin.
Olit mielenkiintoisempi kun huusit Mies hymähti Anna tulla, haluat kuitenkin kertoa mielipiteesi tosin, jos osaat olla mieliksi, saatan harkita sinun majoittamista jonnekin mukavampaan paikkaan, kuin tyrmät. Tuskin haluat palata takaisin sinne, vai?


// Niinpä. Kauniina oleminen ei ole lasten leikkiä //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Marras 17, 2012 12:31

"Tietenkin välittävät!" Garrett kävi kertomaan mielensä selvästi ja äänekkäästi, totta kai se oli niin! Hän oli sentään kylän kreivi, eikä koskaan tehnyt mitään väärin, oli niin kauniskin ja hoiti asiansa hyvin... Tietenkin kaikki välittäisivät hänestä! Varmasti. Suunnittelivat tälläkin hetkellä, miten saisivat hänet pelastettua, vaikka olisi kuinka myöhä! Yötä päivää he tulisivat sitä suunnittelemaan, eivätkä kävisi nukkumaan, ennen kuin suunnitelma on valmis! Vaikkakin, Garrett pitäisi siitä huomattavasti enemmän, jos siinä ei menisi koko yötä ja hän pääsisi täältä pois mahdollisimman pian. Haltia vain yritti leikkiä hänen kanssaan, se oli selvä. Myrkyttää hänen mielensä, että saisi hänet käännytettyä omiaan vastaan. Ei suippokorviin voinut luottaa, mitä juonittelevia käärmeitä nuo olivatkaan, sanaakaan totuutta ei noista saisi ulos, myrkkyä vain valuisi hampaista, kun suu aukesi!

Ei kreivi uskonut toisen sanoja. Ei hän tahtonut uskoa. Ei Aran voisi käydä Nahorin kimppuun, se oli hänen kylänsä, ja haltiat pitäisivät saastaiset näppinsä erossa siitä! Toinen huijasi. Ei ollut mitään suunnitelmia, ei nyt ollut hyvä aika käydä hyökkäämään. Eivät haltiat edes pärjäisi heitä vastaan. Kaikki oli vain valetta, niin Garrett oli päättänyt. Huijausta, myrkkyä. Myrkystä puheen ollen, katse kävi taas kääntymään viinilasiin, mikä oltiin pudottamisen pelosta nostettu pöydälle odottamaan. Eihän hän siitä juonut sillä hetkellä, eikä ollut aikonutkaan, mutta... Hänellä oli jano. Kova sellainen, eikä juoman läheisyys auttanut ollenkaan houkutuksen vastustamisessa. Entä jos hän kuolisikin, hitaasti ja tuskallisesti, vihollisen kynsissä? Kuinka haltiakuningas nauraisikaan nähdessään sen, kauheaa...

Garrett kävi mulkaisemaan haltiaa niin pahasti, kuin pystyi, toisen ehdottaessa rauhoittumista. Miten tässä muka rauhoittuisi?! Puheet kääntyivät sitten taas siihen teloitukseen, mikä ei todellakaan saanut oloa paremmaksi. Pitikö tiedon siitä, ettei häntä tänään tapeta muka rauhoittaa? Päinvastoin, kauhu vain paistoi miehen silmistä. Olisiko sittenkin parempi, jos hänet tapettaisiin mahdollisimman nopeasti? Henki vain äkkiä pois, eikä hänen täytyisi enää kärsiä tästä? Entä jos tuo hullu aivan tahallaan pitäisi hänet pitkän aikaa vankina, ennen kuin kiduttaisi ja tappaisi niin hitaasti, kuin mahdollista? Mutta ei hän voinut anoa kuolemaakaan, joku tulisi vielä pelastamaan hänet... Ja häntä pelotti. Ei hän tahtonut kuolla.

Kreivi ei ymmärtänyt haltiaa. Toinen löysi hänet aluksi huvittavaksi, sitten tylsistyi ja tahtoi hänen käyttäytyvän, nyt taas pyysi häntä huutamaan ja kertomaan, mitä mielessä liikkui, mutta ehdotti myös nättiä käytöstä. Mitä toinen halusi?! Garrett olisi voinut sanoa montakin painavaa sanaa kohtelustaan, oi kyllä. Hän halusi jopa, kertoa kaiken, huutaa päin toisen naamaa, heittää vaikka pari lasia sisältöineen toista päin... Mutta hän ei halunnut takaisin tyrmään. Ei missään nimessä, siellä oli kauheaa ja kylmää, ja kuinka kylmää siellä tulisikaan olemaan yöllä? Hänhän kuolisi! Kreivi kävi pudistamaan päätään Aranille. Hän ei halunnut takaisin, ei uskaltanut edes avata suutaan, jos hän onnistuisi taas suututtamaan haltian. Heikkona käsi kävi ottamaan viinilasin pöydältä, tuoden sitä lähemmäs Garrettin suuta... Haju ei tuntunut liian oudolta. Uskaltaisiko hän? Huulet avautuivat hieman, asettuen lasin reunalle. Vähän, aivan vähän, viiniä otettiin suuhun, kreivin pitäessä sitä suussaan hetken aikaa, ennen kuin uskaltaisi edes nielaista. Se ei maistunut mitenkään erityisemmän pahalta, mutta se oli kovin... Vahvaa. Silti, neste suussa tuntui tällä hetkellä todella hyvältä...




((Ei ole. Joka aamu pitää herätä varhain peseytymään ja selvittämään hiukset ja laittamaan hiukset ja meikatakin pitää...))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 25, 2012 8:51

Intensiivinen katse pysyi kreivissä, nuoremman miehen käydessä pudistamaan päätään. Tietenkään tuo ei halunnut takaisin tyrmiin, kukapa sinne haluaisi? Paitsi ne itsepintaiset idiootit, jotka luulivat kapinoinnillaan ja uhmakkuudellaan osoittavansa jonkinlaista jaloutta ja kunniaa. Tosiasiassa noita pidettiin typerinä. Kukaan mokomia ihaillut käytöksen tai periaatteiden vuoksi, ei ainakaan Aranin linnassa. Tiedä sitten, jos vankien omapintaisuutta pidettiin jotenkin hienona ihmisten puolella. Aran halusi kuitenkin vain leikkiä vankien varsinkin korkea-arvoisten kustannuksella. Hän halusi noista irti jotain suuria reaktioita, puheita. Toisinaan mokomat sattuivat puhumaan ohi suunsa. Garrett oli kuitenkin kovin vaitonainen. Miten tuohon nyt suhtautua? Fiksustihan kreivi nyt oli, tuo saisi kuitenkin vähän hellittää kielenkannattimiaan. Oli käynyt jo selväksi, että uhkailulla tuota ei ainakaan puhumalla saanut. Meni vain entistä enemmän lukkoon.

Vino virne kuitenkin kohosi hetkeksi haltian kasvoille, Garrettin viimein käydessä maistamaan viiniä. Eipä tuolla ollut syytä pelätä viiniä, mitään myrkyllistä siinä ei ainakaan pitänyt olla. Ei ainakaan Aranin toimesta. Jos joku muu myrkkyä oli viiniin laittanut, niin sitten alkoi lynkkaus hovissa. Garrettilla oleva lasi kun oli alun perin tarkoitettu Aranille, joten jos siinä myrkkyä oli, olisi joku aikonut myrkyttää kuninkaan.
Saat toki muutakin juotavaa jos osaat kysyä Mies kävi hymähtämään nostaessaan oman juomapikarinsa vierailemaan huulillaan. Pikari laskeutui pöydälle kuninkaan ottaessa leivänkannikan käsiinsä, murtaen pienen palan hyppysiinsä lautasensa yllä.
Kuningas hiljeni hetkeksi, kerätessään lautaselleen alkupaloja. Oli turha pitää keskustelua koko ajan yllä, ehkä kreivikin rauhoittuisi jos haltia sulkisi leipäläpensä muutamaksi minuutiksi. Huoneessa vallitsikin rauhallinen hiljaisuus, jota Aran ei käynyt rikkomaan. Katsekaan ei vieraillut turhan usein kreivissä, haltian käydessä hillityn sivistyneesti syömään. Turhaa sitä ruokaa pöydällä tarjolla piti, jos syödä ei aikonut.


// On se rankkaa. Garrett, oletko ajatellut olla joskus ruma? Olisi helpompaa. //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Marras 25, 2012 10:53

Garrett ei voinut kuin ajatella juuri tehneensä typerästi, kuinka hän olikaan voinut antaa janolleen periksi ja käydä juomaan haltian tarjoamaa juomaa! Olihan hän vain juonut aivan vähän, mutta se vähänkin voisi olla tarpeeksi tappamaan! Jokainen pieninkin epämiellyttävä tunne sen siemaisun jälkeen sai kreivin kasvoille nousevan ilmeen, joka kieli silkasta pelosta. Kuolemanpelosta, myrkytyksestä. Ei, tuo oli aivan normaali vatsanväänne, johtui nälästä. Ei se tarkoittanut, että hän kuolisi nyt. Mitään ei tapahtunut, vielä oltiin hengissä. Mutta entä sitten...?! Ei, sydän pamppaili niin lujaa vain pelosta ja hermostuneisuudesta, ei se johtunut myrkytyksestä. Pikku hiljaa jokainen epämääräinen tuntemus paljastui harmittomaksi, vaikka joka kerta, kun jotain tunnettiin, reagoitiin siihen aivan samalla tavalla ja yhtä suurella voimalla. Minnekään ei kuitenkaan sattunut sen enempää ja kuolema ei tullut, vaikka monta kertaa sitä oltiin jo odotettu. Se oli... Oikeastaan suuri helpotus.

Haltia ilmoitti, että muutakin juotavaa oli tarjolla, mutta jos tämä lasi ei ollut myrkytetty, niin olisiko sitten seuraava? Kreivi ei tahtonut edes kokeilla onneaan, ei. Tämä oli aivan hyvä. Ei hän tiennyt, tahtoisiko edes juoda tätä viiniä yhtään sen enempää, mutta silti. Tietenkin pari kertaa lasi oli onnistunut käymään huulilla ja Garrett maistamaan sen sisältöä aivan pelkästä tavasta ja luultavasti jännityksestä, mutta ei se ollut paljoa, eikä hän ollut vielä kuollut. Aran oli hiljaa, kuten kreivikin. Ei ollut mitään syytä puhua, hiljaisuus oli itse asiassa vain rauhoittavaa. Suippokorva ei ollut ihossa kiinni, eikä uhkaillut, huone ei ollut ankea selli, eikä istuma-alustana kylmä ja kova lattia. Asiat olivat melkein hyvin, mitä nyt sitä oltiin edelleenkin vihollisen vankina. Niin... Garrett huokaisi, vaikka tuo oli selvästikin nyt rennompi, ei tilanteen vakavuus saanut tuota tuntemaan oloaan erityisen hyväksi. Viinilasia nostettiin taas suulle ja kallistettiin juodakseen... Mutta mitään ei tullut. Katse käännettiin nyt lasiin, joka oli onnistunut tyhjentymään tämän aikana, miehen ilmeisestikin juoden sitä huomaamattaan rauhoittumisensa aikana. Ehkä hän siksi tunsikin olonsa niin rennoksi...

Tyhjä lasi laskettiin nopeasti pöydälle, Garrettin nopeasti vilkaisten haltian suuntaan, kuin toivoen, ettei toinen olisi huomannut. Se tuntui vain niin kovin nololta, ei hän ollut edes tarkoittanut... Aran söi. Kreivikin tunsi vatsansa kovin tyhjäksi ja nälkä huusi jotain syötävää, mutta jos totta puhuttiin, ruokahalu oli mennyt jo... Katse kävikin seilailemaan ympäri huonetta, sen vähän väliä palaten syövän suippokorvan suuntaan, kovin eksyneenä.




((On se rankkaa, mutta Garrett on jo niin kaunis, että rumana olo olisi vielä hankalampaa!))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 03, 2012 12:28

Ruokaillessaan haltia ei varsinaisesti kertaakaan katsahtanut kreiviä kohden, mutta tarkkaili tuon jokaista liikettä sivusilmällä. Ennen pitkään alkoi myös viini maistua ihmiselle, vaikka myrkytetyksi sitä alkuunsa oli luultukin. No ei sinänsä yllätys, ei Arankaan vihollisen luona mitään pistäisi suuhunsa. Tosin hänellä oli taito lukea toisten ajatuksia, hän saisi helpommin selville oliko viini myrkytettyä vai ei. Hänen ei tarvinnut pelata uhkapeliä kokeilemalla. Garrett oli kuitenkin rohjennut juomaan lasinsa tyhjäksi, ainakin tuo viimein laski pikarin kädestään ja vilkaisi kuninkaan suuntaan.
Aran ei katsahtanutkaan Garrettiin mutta hymyili itsekseen. Kyllä hän oli huomannut nopean vilkaisun, mutta ei käynyt siihen reagoimaan mitenkään. Vasta tovin kuluttua haltia kohotti katseensa ihmiseen, tuijottaen nuorempaa hetken huvittuneena.
Sitä ei koskaan tiedä, milloin seuraavan kerran viitsimme ruokkia sinua Aran huomautti, jahka suu oli tyhjä. Ruoka suussa ei puhuttu, ei edes näin ala-arvoisen olennon seurassa.

Suosittelen, että söisit En haluaisi käskeä sotilaita pakkosyöttämään sinua, mutta mikäli meinaat kieltäytyä pitkäänkin, on meidän tehtävä se. Sinusta on enemmän hyötyä elävänä kuin kuolleena, ainakin vielä Haltia jatkoi nojatessaan kyynärpäällään tuolin käsinojaan ja antoi rystystensä kevyesti koskea leukaluutaan.
Jos Garrett aikoi kiukutella ja mennä syömälakkoon kuten varmaan moni vihollinen olisi mennyt tässä tilanteessa ei kreivi jättänyt haltioille vaihtoehtoja. Aran kuitenkin epäili, ettei nuorella miehellä ollut rohkeutta saatikka sitten halua alkaa näännyttää itseään nälkään. Kreivi ei koskaan ollut ikänsä aikana kärsinyt nälänhätää, moiset henkilöt eivät myöskään kestäneet nälässä kovin pitkään. Varmasti Garrett ennemmin tai myöhemmin halusi syödä omatoimisesti, ennemmin kuin antaisi saastaisten haltioiden tunkea ravintoa kurkustaan alas.


// No mutta helppoahan se olisi: Antaisi itsensä vaan rapistua.
Katso isi yllätin ja vastasin tänne //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Joulu 03, 2012 2:28

Garrett oli kauhuissaan siitä, kuinka paljon oli juonut ja niin lyhyessä ajassa. Eihän hänellä vieläkään ollut täyttä varmuutta siitä, etteikö se ollut myrkytettyä! Hän oli juonut vähän ja selviytynyt, mutta entä jos myrkkyä pitikin juoda enemmän, että se tepsisi? Tai jos siihen menisi vain aikaa, ennen kuin vaikutukset näkyisivät? Hirvitys! Kauaa ei kreivi saanut taas hermoilla mielessään Aranin tuodessa sen kauhean seikan esille, mitä ei oltu ehditty miettiäkään. Haltia oli kutsunut hänet illalliselle nyt... Jostain syystä, mutta entä jos tämä olisikin kaikki se ruoka, mitä saataisiin vähään aikaan? Jos suippokorvat aikoisivatkin näännyttää hänet tietoja vastaan tai yrittäisivät muuten vain kääntää hänet omiaan vastaan ruokaa vastaan? Kuinka kauheaa! Garrett ei koskaan pettäisi kuningastaan! Vaikkei oikeastaan tuntenut Henryä niin hyvin ja toinen oli itse veljeillyt vihollisen kanssa, mutta nyt hän oli kuitenkin kuningas, eikä ollut varaa arvostella. Hän oli kreivi, kuten isänsä, ja palveli kuningasta, kuten isänsä. Niin se vain oli.

Hetken aikaa Garrett katseli ruokaa pöydällä, miettien suippokorvan sanoja. Olisi hyvä syödä nyt, eikä hänelle ilmeisesti loppujen lopuksi annettaisi vaihtoehtoja... Aran halusi hänet elävältä. Ainakin nyt. Se tieto oli huojentavaa, vaikka osa päästä huusikin, että se aika olisi vain yhtä kidutusta ja kuolema paljon armollisempi. Eikä haltia aikoisi suoda sitä armoa, jos hupia riittäisi pidemmäksikin aikaa. Sellaiset ajatukset selviytymishalu kuitenkin työnsi syvälle mielen syövereihin ja hautasi alleen. Garrett ei tahtonut kuolla, etenkään vihollisten käsissä. Hänet pelastettaisiin, hänen piti vain pysyä elossa siihen asti.
"Minulla ei ole nälkä," kreivi kuitenkin sanoi, katseensa valuessa alas. Ei se ollut aivan tottakaan, vatsan muristessa tyhjyyttään. Ei hän tehnyt sitä ollakseen uhmakas, hän vain epäili omaa kykyään saada ruokaa alas tällä hetkellä, oli hänellä kuinka nälkä tahansa. Päässä ei käynyt ajatustakaan siitä, että syöminen nyt olisi parempi huomista varten, tai ettei tässä ollut mahdollisuutta edes olla syömättä, jos Aran oli toisin päättänyt. Itse ruokaa ei kuitenkaan ladottu lautaselle, saati sitten suuhunsa. Garrett tunsi olonsa ihmeen kevyeksi ja rennoksi, vaikka tilanne oli suorastaan kurja ja mitä ahdistavin. Se paljas käsi, jonka hansikas oltiin aikaisemmin uhrattu, nousi tyhjän viinilasin reunalle, kiertäen sitä sormellaan kovin hajamielisesti. Ehkä se olisi voinut jonkun silmiin näyttää hermostuneisuuden merkiltä, mutta se oli kreivistä kaukana. Kovin säyseältä mies vain näytti, mutta eksyneeltä. Väsyneeltäkin. Paljoa ei ajatuksia tuon päässä liikkunut sillä hetkellä, ei pelkoa, eikä suurempiakaan suunnitelmia tulevaisuuttakaan varten. Mies vain oli ja istui hiljaisena, katsellen viinilasiaan, jota sormi vieläkin kosketteli.




((Hyh, ei Garrett rapistuisi koskaan. Se on luonnollista kauneutta. Pitää vain vaalentaa ja harjata hiukset, käydä pesulla, nyppiä kulmakarvat, ajella epämukavat ihokarva pois, puuteroida kasvot... Isät eivät koskaan ylläty, sillä meillä on silmät joka paikassa. Niin se on.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Joulu 07, 2012 4:13

Kreivi kävi julistamaan, ettei hänellä nälkä muka ollut. Näkihän sen miehestä, että nälkä alkoi kalvaa, ellei jo kalvanut. Kauankohan Garrett aikoi jatkaa hiljaista kapinaansa? Ennemmin tai myöhemmin tuo tulisi murtumaan, se oli varma. Garrett kun ei vaikuttanut kovin.. rohkealta saatikka pitkäjänteiseltä mieheltä. Ylpeyttä kyllä, mutta sekin varmasti jäisi taka-alalle ennemmin tai myöhemmin.
En pidä valehtelusta Aran vastasi toispuoleisesti hymyillen kreiville Sinun on turha valehdella minulle.
Palvelija kävi astumaan sisään ruokailutilaan. Aran oli kutsunut nuoren haltiamiehen paikalle telepaattisesti ja kiltisti tuo myös oli toteltu. Palvelija kävi kaatamaan lisää viiniä sekä kuninkaalle, että kreiville.
Suosittelisin kuitenkin syömään Kuningas jatkoi samalla, kun tämä palvelija kävi nostamaan ruokaa kreivin lautaselle, monarkin pyynnöstä. Itsehän Garrett sitä ei todennäköisesti tulisi tekemään, ehkä nyt kun sitä tarjottiin toisen toimesta suoraan nenän eteen, olisi kreivin kynnyskin matalammalla.
Jos ei minun pyynnöstäni, niin teidän itsenne tähden kun palvelija oli tehtävänsä toimittanut, poistui tuo kumartaen paikalta, jättäen kaksi suurmiestä jälleen keskenään.

Haltia kävi nostamaan viinilasin vierailemaan huulillaan, kuninkaan tuijottaessa omalta osaltaan hiljaisuudessa kreiviä.
Pelaatteko shakkia, kreivi Fortescue? Yllättäen Aran vaihtoi lähestymistapaansa, huomasi jo lasillisen juonut sitä tai ei Kai teillekin on opetettu kuninkaiden pelin säännöt?
Päivänne on ollut pitkä ja uuvuttava, mutta olisin silti enemmän kuin mielissäni, mikäli suostuisitte vielä ruokailun jälkeen kanssani iltaa viettämään, hmm? Oliko Garrettilla edes vaihtoehtoa? Ei oikeastaan, mutta tuolle haluttiin uskotella, että oli. Tehdä tilanteesta vähemmän uhkaava ja rennompi. Se lieni kuitenkin hankalampi toteuttaa, mitä ajateltu. Tai no, mistä Aran tiesi, kuinka estottomaksi kreivi muuttui alkoholia saatuaan. Haltiaviinit olivat huomattavasti väkevämpiä, mitä ihmisten ruokaviinit. Oli kuitenkin parasta olla juottamatta kreiviä täysin tuiteriin, siitä tuskin hyvää seurasi viihdettä kylläkin.


//Garrett on ikikaunis ja nuori? Uhraako se neitsyitä, jotta pysyy kauniina? Se uhraa niitä Mardukille ja Marduk vähän antaa elämänvoimaansa Garrettille, kyllä. Vaan, jotta Marduk saattaisi pidempään katsella kaunista kreivitärtä luolansa turvista.
Kyllä sinä vielä yllätyt joskus. Odotas vaan kun repäsen ja teen jotain radikaalia. Ja niin Aran väkisinmakasi Garrettin. Se ei olisi yllättävää, eihän? //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Joulu 07, 2012 7:29

Garrett ei voinut kuin tuntea kylmät väreet pitkin selkäänsä haltian ilmoittaessa tunteensa valehtelua kohtaan hymyn kera. Kai... Hän sitten oli valehdellut. Vatsa kurni, joten hänellä oli nälkä, mutta ruokaa ei kuitenkaan tehnyt mieli, joten ehkä hänellä ei ollut nälkä...? Kreivi ei ollut enää edes varma, mutta kauaa sitä asiaa ei saanut päässä murehtia, ennen kuin toinen suippokorva kävi astumaan huoneeseen. Se sai ainoan ihmisen huoneessa heti varautuneeksi, kehon jännittyessä, mutta se oli vain palvelija. Haltia, kyllä, mutta aseeton. Luultavasti. Ainakaan tuo ei ensimmäisenä käynyt Garrettin kimppuun, sen sijaan kaataen lisää viiniä niin Aranille, kuin sitten... Voi ei. Hieman kreivi älähti pistääkseen vastaan huomatessaan palvelijan kaatavan lisää viiniä myös hänen lasiinsa, mutta se pieni nytkähdys eteenpäin lasia suojellakseen loppui lyhyeen tuon ymmärtäessä sen olevan turhaa. Lasi täyttyi piinaavan hitaasti, eikä tuoliin voinut kuin taas nojata ja yrittää uppoutua sen sisään mahdollisimman pieneksi ja huomaamattomaksi, nujerrettuna. Vielä jonkin aikaa sitten olisi aatelismiehellä varmasti ollut enemmän vastaan sanomista, mutta nyt tuo oli väsynyt, peloissaan ja kuitenkin niin... Säyseä. Kapeat kasvot ei voitu kuin kääntää sivulle kauhuissaan haltian käydessä vielä asettelemassa ruokaa Garrettin lautaselle, kuin hän muka aikoisi syödäkin! Nälkä kuitenkin oli ja haltioidenkin moskat näyttivät nyt hyvältä, eihän hän ollut syönyt murentakaan sitten aamun jälkeen. Kokonaiseen päivään melkeinpä! Kauheaa. Kreivi ei edes uskaltanut katsella kohti lautastaan ja ruokaa, mutta haltiakuningas ehdotti hänen syövän. Jos toinen halusi hänen syövän ja jo kerran kieltäytyessään ruoka oli hypännyt lautaselle, minne se seuraavan kerran menisi? Suuhun? Katse kävi seuraamaan haltiamiehen poistumista huoneesta kumarruksen kera, jääden niille teilleen hiljaisuuden vallitessa.

Aranin omituinen kysymys sai kreivin säpsähtämään ja kääntämään kasvonsa kohti toista. Garrett ei tiennyt, mihin tämä oikein liittyi tai miten hänen siihen piti vastata.
"On, m-mutta," tuo kävi mutisemaan suippokorvan kysyessä, josko ihmiselle oltiin käyty opettamaan shakin säännöt. Vastaus tuli miltei automaattisesti, ja se pelotti. Aran oli jo ilmoittanut, ettei pitänyt valehtelusta ja kuinka ajatuksia lukevalle oli turha valehdella, joten kai siksi ei ollut mitään syytä valehdella ja pitäisi olla rehellinen? Osasihan kreivi pelata, muttei oikeastaan pelannut. Ehkä kysymyksen syy alkoi pikkuhiljaa tarkentua, haltiakuninkaan ilmeisesti halutessa viettää enemmänkin aikaa vankinsa kanssa illallisen lisäksi. Oikeassa suippokorva oli siitä, että päivä oli ollut pitkä ja uuvuttava, mutta sitä toinen ei ymmärtänyt, ettei Garrett tahtonut olla missään tekemisissä moisen saastaisen elukan kanssa! Vaikka istui samassa pöydässä toisen kanssa. Kuitenkin, mitä hän voisi tuohon vastata?
"T-tuota," mies aloitti, mutta lopetti sanottavansa sitten siihen miettiäkseen. Kieltävähän se vastaus olisi ollut, mutta miten se menisi? "Ei kiitos, menisin mieluusti nukkumaan" "Selvä, takaisin tyrmään siitä sitten". Ja hän ei halunnut takaisin selliin! Oliko hänen pakko vain suostua? Mitä hän pystyi edes tekemään... Käsi kävi murentamaan leivästä mitä pienimmän palasen, asettaen sen sitten suuhunsa pureskeltavaksi.




((Niin kai sitä on pakko tehdä, sillä Marduk ei päästä noin nättiä kreivitärtä vanhenemaan, kun kerran sellainen niin lähellä on. Mutta sedän sylissä pitää käydä istumassa aina silloin tällöin kiitokseksi. Hahmoistani 60% on neitsyitä, 20% ei ja 20% epävarmaa. Näin täällä. Ei, se ei olisi yllättävää. Ei Aranilta tai sinulta. Yrität vain aiheuttaa traumoja pienelle prinsessalle, hirviö.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 08, 2012 7:04

Katse ei käynyt irtoamaan kreivistä kertaakaan. Intensiivisen tuijotuksen keskeytti aina välillä vain silmienräpäytys. Laiska, levollinen silmienräpäytys. Garrett myönsi osaavansa pelata, mutta ei näyttänyt turhan innokkaalta asian suhteen. Oliko se sitten loppujen lopuksi yllätys? Nuorimies oli uupunut päivän tapahtumien jälkeen, näkihän sen toisesta. Aran halusi kuitenkin nähdä, mitä Garrett tarjoukseen sanoisi. Ilmeisesti mies ymmärsi, ettei siitä voinut tuosta vain kieltäytyä, ties vaikka olisi pahoittanut kuninkaan mielen. Ja kerta tässä linnassa Garrettilla ei ollut minkäänlaista arvovaltaa tai asemaa, voisi tuo hyvinkin joutua mukavan illallisen jälkeen takaisin tyrmiin. Kylmiin, epämukaviin tyrmiin, nukkumaan likaisille pahnoille ja kuuntelemaan, kuinka jotkut vangit valittivat kipujaan ja itkivät kohtaloaan. Ei niin kovin mukava paikka kenellekään, mutta varmasti erittäin epämieluinen ylellisyyteen tottuneelle kreiville. Osa Aranista halusi heittää kreivin takaisin tyrmiin ja katsoa, miten tuo selviäisi edes yhden yön. Olisiko kreivi nöyrempi yön jälkeen? Toisaalta, kreivi ei tietäisi mistä jäisi paitsi tai mitä pitäisi kaivata, vielä Ehkä tuolle kannatti antaakin pieni maistiainen siitä, mitä kuningas voisi tarjota vangille, joka osasi käyttäytyä...

No.. mahdatte olla uupunut päivän jälkeen.. Aran jatkoi kun Garrett ei saanut suustaan äännähdystäkään Ymmärrettävää.
Tehdäänkö sopimus? hymy vanhemman kasvoilla levisi hetkeksi Te syötte nyt sen.. mitä jaksatte, nätisti ja vastustelematta. Sitten pääsette nukkumaan vierashuoneisiin Pelko siitä, että Garrett pääsisi pakenemaan vierashuoneista, oli lähes olematon. Vartijat ovelle, niin nuori kreivi ei minnekään juoksisi. Tuskin tuo oli niin tyhmä, että ikkunastakaan hyppäisi kuolemaansa. Tiputus linnan ylemmistä kerroksista oli riittävä tappamaan. Ja Aranin tietojen mukaan kreivi ei osannut lentää. Lisäksi kaupungissa ja linnan ympärillä lenteli vartijoita siivekkäillä ratsuilla, yksi käsky tälle rykmentille ja joku olisi pitämässä silmällä kreivin huoneen ikkunoita.
Saatte puhtaat vaatteet, mikäli vain pyydätte Aran lisäsi näyttäen nyt jopa pelottavan ystävälliseltä ja siltä hänen äänensäkin kuulosti Peseytymäänkin pääsette.

// Kyllä, välillä käydä istumassa sedän sylissä ja sukia tuon harmaita haivenia. . Veikkaan, että Roswell on neitsyt (: Tilland on kauhea seksipeto ja Garrett makaa komeiden miesten kanssa. Bal on ikisinkku ja Jack on asse.
Minä en aiheuta kenellekään traumoja *pppfffffffpfpffpfpfpff* //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Joulu 08, 2012 8:46

Garrett tunsi olonsa suorastaan ahdistuneeksi suippokorvan tuijottaessa niin pistävästi, silmäänsäkään räpäyttämättä. Tai no, kyllä haltia räpytteli silmiään aina vähän väliä, mutta kovin harvoin ja niin tuskallisen hitaasti. Se silmänräpäytys alkoi tuntua pikkuhiljaa ahdistavammalta, kuin se tuijotus! Mutta kreivi ei osannut sanoa mitään vastausta toisen kysymykseen, vaikka kuinka kuumeisesti sitä päässään mietti. Ei hän halunnut olla missään tekemisissä Aranin kanssa, mutta seuraukset pelottivat. Hermostunut nielaisu sai sen pureskellun leivänpalasenkin kurkusta alas, Garrettin vihdoin itsensäkin ymmärtäessä, että oli jotain suuhunsa jo laittanut. Se oli sattunut vahingossa, niin kuin se viinikin! Miten olikin onnistunut käymään näin... Typerät suippokorvat olivat juonineet tämän hänen menokseen, selvästikin... Mutta niinkin pieni palanen nälässä tuntui oikein hyvältä, liian hyvältä. Pystyisikö kreivi pidättelemään nälkänsä kurissa kaiken tämän ruoan kanssa?

Kovin säikysti tuo kävi nytkähtämään tuolissaan taas, kun Aran suunsa avasi. Toinen oli ilmeisesti odottanut Garrettilta vastausta näin pitkään, eikä hän ollut saanut sitä suustaan, joten haltian oli pakko puuttua asiaan. Olikohan toinen pettynyt...? Miksi hän edes ajatteli tämmöisiä, ei kreiviä edes kiinnostanut, kunhan pysyisi hengissä ja tulisi kohdelluksi hyvin! Kuitenkin haltia ilmoitti ymmärtävänsä, jos kerran hänen seurassaan ei aikaa haluttu viettää. Garrett oli uupunut. Selvästikin. Pieni kulmakurttu muuten niin sileille kreivin kasvoille tuli, eihän se toki ollut se ainoa syy, mutta parempi oli vain olla hiljaa. Aran ei ilmeisesti aikonut pakottaa häntä, se oli outoa... Tämä mielipuoli suippokorva etenkin tuntuisi sellaiselta mieheltä, joka sen tekisi, ja nauttisi siitä. Puheet sopimuksesta olivat kuitenkin oikein epäilyttäviä ja nuorempi aatelismies selvästikin varautui heti pahimpaan, mutta toinen pyysi häntä vain syömään ja vastalahjaksi hänelle suotaisiin lupa levätä yhdessä vierashuoneista. Mutta Garrett oli ovelampi kuin tuo! Lepo selvästikin tarkoitti kuolemaa ja ruoka oli luultavasti myrkytettyä ja "vierashuone" oli tyrmä! Kyllä hän tiesi, mitä haltiat suunnittelivat hänen päänsä menoksi! Hän ei ikinä suostuisi...!

Mutta enää kreivi ei ollut varma. Se itsevarma ja selvästikin kieltäytyvä ilme muuttui epävarmuudeksi Aranin ilmoittaessa myös kaiken sen muun, mitä toiselle antoi. Miten ne voisivat liittyä siihen kauheaan kohtaloon, mitä haltiakuningas hänelle suunnitteli? Hän ei saanut mitään päähänsä. Tarkoittiko toinen oikeasti...?
"S-selvä. Ja minä vain syön?" Garrett varmisti vielä, mutta oli ilmeisesti jo myöntynyt sopimukseen automaattisesti heti, kun se alkoi kuulostaa vähänkin paremmalta. Enää se ei kuulostanut varmalta ja kivuliaalta kuolemalta, vaan oikeastikin... Hyvältä. Hänhän tässä voittaisi! Hän sai kaiken, mitä halusi, Aran ei mitään. Miksi ihmeessä toinen moisia sopimuksia teki, hulluhan suippokorva totta tosiaan oli! Kreivi oli voitolla, ja näytti tyytyväiseltä siihen seikkaan kaiken tämän muun jälkeen. Vihdoinkin täällä saisi arvonsa mukaista kohtelua! Viinilasi nostettiin huulille voitokkaana.




((Äh, mistä tiesit. No, nyt kaikki tietävät hahmojeni seksielämän, vaikka niin salaperäinen yritin olla. Höh. Älä sylje Garrettin päälle, aiheutat traumoja! Uhkaukset ja vihjailut toimivat muutenkin paremmin, niin lelu ei mene heti rikki.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14486

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 09, 2012 1:04

Kreivi oli yhä kovin säikky ja ymmärrettävästä syystä. Kuitenkaan Aran ei käynyt osoittamaan minkäänlaisia huvittuneisuuden merkkejä toisen hätkähtelyistä, vaikka sisimmissään Aran nauroi ivallisesti toisen pelolle. Ei, tällä kertaa Aran keskitti kaikki ne suuret näyttelijänlahjansa näyttääkseen mahdollisimman ystävälliseltä, onnistuenkin siinä jopa erittäin kiitettävästi. Siltikin, ilkeästi ja lupia kyselemättä haltia luki toisen miehen ajatuksia, käymättä kuitenkaan kommentoimaan niitä ääneen. Huvittivathan nekin, mutta parempi vain pitää suunsa kiinni ja leikkiä mukavaa. Antaa kreiville esimakua siitä, mitä tuon vierailua parhaimmillaan saattoi olla.. mikäli osasi miellyttää isäntää. Mikäli kreivi tajusi leikin juonen, tulisi tästä harvinaisen hauskaa. Tuskin nuorella miehellä oli pokkaa kieltäytyä pienestä roolileikistä, tuo kun ei ilmeisesti kovin mielellään tyrmiin halunnut.

Kyllä. Sen verran mitä jaksatte ja haluatte. Toivoisin kuitenkin, että söisitte itsenne kylläiseksi, vaikkette nälkää ehkä koe tällä hetkellä Haltia hymähti, pitäen kasvoillaan sen ystävällisen hymyn Ei ole mukavaa yöllä herätä nälkään, uskoisin niin Tuskin kreivillä edes oli kokemusta nälkään heräämisestä. Tai no, mistä sitä tiesi. Ehkä tuolle oli ahmimisen jälkeen iskenyt yöllä vielä pieni nälkä ja kreivi oli hyppinyt käskemään palvelijoita tekemään yöpalaa herralleen. Liikaa Garrett ei ruuasta nauttinut, näkihän sen sirohkosta kropasta. Mikäli Garrettilla olisi ollut taipumusta naposteluun, olisi kreivi saattanut olla hieman tukevampi.
Eikä ruokanne ole myrkytettyä, vakuutan sen Kuningas kävi lisäämään, samalla kun oma viinilasi kävi vierailemassa jälleen huulilla Olisihan se sääli, jos lähtisitte seurastamme niinkin pian.


// Kyllä minä tiedän. Näkeehän sen Tillandista, ihan selvä nymfomaani. Roswell taas on tuollainen ujo poika joka punastuu aina naisten seurassa. Alistuva ja silleen, kyllä. Ja eihän Aran halua lelujaan rikkoa, ainakaan heti. Lelut pitää pitää hyvässä kunnossa //
Avatar

Kreivi

Viestit: 1586

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Joulu 09, 2012 2:20

Garrett piti tästä. Ei merkkiäkään ivallisuudesta haltian naamavärkillä! Kenties suippokorva ymmärsi vihdoin, kenen kanssa puhui ja katui aikaisempia tekojaan. Ehkä sitä melkein jo annettaisiin anteeksi, jos Aran piti sanansa, mutta pitäisihän sitä vielä hieman vaikeampaa esittää. Kreivi voisi antaa anteeksi toiselle sitten, kun mateli edessään ja anoi anteeksiantoa. Oi kyllä, se sopisi hyvin, oikein sopiva rooli tälle "kuninkaalle"... Haltia oli satuttanut häntä syvästi ja vielä tuo tulisi sitä katumaan! Vaikka pitäisi hieman esittää loukkaantuneempaa, kuin oli. Nyt olo itse asiassa oli erinomainen olosuhteisiin nähden. Ehkä suippokorva suostuisi päästämään hänet vapaaksikin tämän yön jälkeen...

Aran puhui kuitenkin täyttä asiaa, vaikka oli vain typerä haltia. Sen verran älliä toisella ainakin oli päässään, että ymmärsi jotain itsensä syömisestä kylläiseksi. Garrettillä oli kiljuva nälkä, eikä toista kertaa häntä pitäisi enää pyytää syömään, jos se olisi ainoa asia mitä hänen piti tehdä kaiken sen eteen, mitä tulisi saamaan! Vielä käytiin muistuttamaan, ettei ruokaa edelleenkään oltu myrkytetty, joten se olisi syötävää. Eikä ollut mitään syytä huoleen. Suippokorva mainitsi myös, kuinka ikävää se oli, jos kreivi näin nopeasti olisi lähtenyt pois. Olikohan tämä koko kidnappaus järjestetty siitä syystä? Jos Aran oli halunnut päästä tapaamaan häntä, muttei tiennyt mitään muuta tapaa järjestää sitä. Garrett oli kuuluisa ja kovin miellyttävää illallisseuraa, niinhän sen täytyi olla. Toivottavasti hän pääsisi kuitenkin kotiin vielä ihan ajallaan, eikä tämä haltiakuningas pitänyt häntä vieraanaan liian pitkää aikaa, kun ei halunnut päästää tuota menemään. Lasi kädessään ja mitä mairein hymy kasvoillaan kreivi naurahti tyytyväisenä saamiinsa kehuihin, olivat ne niiksi tarkoitettuja tai ei. Garrett ei hyväksynyt kuin yhden vaihtoehdon, pitkiä, vaaleita hiuksiaan heilauttaen kädellään pois kasvojensa edestä yhdellä nopealla liikkeellä.

Hetkessä kreivin olo oli parempi, eikä ruokaankaan pelätty käydä käsiksi. Hänhän oli jättänyt monta ateriaa jo tämän päivän aikana välistä, ja hänellä oli huutava nälkä! Aikaisemmin haltioiden ruoat oltiin haukuttu syömäkelvottomaksi moskaksi, mutta nyt moinen huomautus oltiin jo unohdettu. Nyt se oli vain ruokaa, jota hän tulisi syömään. Viinilasi laskettiin pöydälle pitkän siemauksen jälkeen ja aterimet otettiin käsiin sen tilalle, Garrettin aloittaessa ruokailunsa. Aatelismiehen piti aina ruokailla siivosti nälästään huolimatta, ja niinhän tuo teki. Pieniä palasia vain laitettiin suuhun, mikä piti tietenkin syödä tyhjäksi, ennen kuin lisää ruokaa sinne laittoi. Vaikka haluna olisi tunkea kaikki suuhunsa nyt heti. Nopeaa sitä kuitenkin yritettiin syödä, että nälkä saataisiin sammutettua, viinilasistakin kunnon hörppäyksen vähän väliä ottaen. Hän ei lopettaisi, ennen kuin niin lasi kuin lautanen oli tyhjä!




((Kyllä, se on se oikea syy, miksi Nimue ei kestä Tillandia. Kokoajan läpsimässä luiselle takamukselle. No, oikea syy on se, että se tuntuu liian hyvältä ja se on paha. Roswell on kovin alistuva, olemme todistaneet sen jo niin monta kertaa. Aran pitäisi Roswellista kovasti. Ei menisi ainakaan heti rikki, vaikka vähän kovemmin käsittelee. Garrett on toista maata, mutta ylireagoi niin hassusti, että se on sen arvoista.))
EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö