Kaksi kuningatarta || Ros

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Tammi 2013, 02:01

Jos jokin Arania huvitti, niin Kerensan reaktio haltiakuninkaaseen. Kiukkuinen nuori kuningatar ei ehkä tiennyt, kuinka hyvin Aran tuon mieltä lukikaan, mutta se oli eri asia välittikö nainen edes siitä. Ulkoisesti ihminen ei antanut ilmi pahemmin mitään ajatuksistaan ilmi, mikä sinänsä oli yhä kehumisenarvoinen ominaisuus. Mutta kehujahan haltiakuningas ei tuolle neidolle soisi. Merkittävä katse laskeutui kuitenkin Deliaan, tuon vastatessa haltiakuninkaan sanoihin. Ehkä jopa varoitukseksi laskettava katsahdus kertoi, ettei kuningattaren sopisi uudemman kerran harkitakaan sitä, että sijoittaisi Kerensan jonnekin muualle, kuin tyrmään.
Silmäkulmansa kävi nykäisemään pienesti, Kerensan huomautellessa haltian iästä ja valtakunnan hallitsemisesta. Naisella saattoi olla pointti, mutta mitäpä tuo tiesi heidän mahdistaan ja siitä, mitä haltiakansa oli saanut käydä läpi näiden vuosisatojen saatossa.
Naisena tuskin tiedätkään, miten sotaa käydään? Pitää odottaa sitä oikeaa hetkeä iskeä, eihän hätiköiden tulisi mitään muuta, kuin tappioita. Tarvittiin vain yksi hyväuskoinen hölmö viimeisestä sukupolvesta ja pian ihmisiä ei olekaan enää tässä valtakunnassa Pieni askel otettiin lähemmäksi Kerriä Niin kamalaa kuin se onkin myöntää, niin edesmenneet kuninkaanne sentään tunnistivat ystävän vihollisesta samaa ei voi sanoa Henrystäsi.
Kuinka hyväuskoiseksi yksi mies pystyi heittäytymään? Aran oli varma, jos nyt alkaisi taas leikkimään Henryn kanssa ystävää, olisi poika antamassa hänelle anteeksi kaiken jälkeenkin, jos oikein ovelasti osasi korttinsa pelata. Idea sinänsä oli houkutteleva, mutta Aranilla ei ollut valitettavasti minkäänlaisia aikomuksia käydä kokeilemaan sitä suunnitelmaa.

Elävä tai kuollut, onko sillä loppupeleissä väliä? Tuskin Henry nyt niin tyhmä olisi, että luovuttaisi valtakuntansa säästääkseen rakkaansa hengen Eikä meillä kyllä ole mitään muuta, mitä saattaisimme haluta häneltä.. paitsi hänen henkensä mutta ennemmin näen hänet kärsimässä pitkään, kuin suon hänelle nopean lopun Ja tietenkin Aranilla oli jotain henkilökohtaistakin, mitä halusi ihmistenhovin uumenista itselleen. Mutta sekään tuskin kävisi päinsä Ja kehtaatkin kutsua häntä minun vieraakseni nyt se astetta halveksuvampi katse kääntyi takaisin Deliaan, varoittaen tuota pelaamasta eripeliä, mitä kuningas. Jos nainen oli tarpeeksi fiksu, osasi tuo sulkea suunsa ajoissa, eikä kävisi miehensä sanaa vastaan. Tosin, mitä muuta voisi odottaa Winderiltä?
Jos pidät tätä kovisteluna, ehkä näytän sinulle mitä tuolle portolle tapahtuisi tyrmillä, hm? Olen yllättynyt että sinulla oli edes pokkaa käydä kutsumaan hänet tänne. Mistä tiedät kuinka vaaralliseksi tuo voi käydä? Etkö ajattele yhtään, edes lapsesi tähden, nainen? Jälleen kerran puhe vaihtui haltiakieleksi, äänensävyn käydessä halveksivasta enemmänkin nuhtelevaksi, varoittavaksi. Ei Aran voinut sanoa varsinaisesti olevansa vihainen Delialle, mutta vähemmästäkin sitä suuttui, kun kuningatar tietämättään tai tietoisesti kävi vaarantamaan syntymättömän siniverisen hengen. Ties mitä Kerensa olisi ehtinyt tekemään, ennen kuin vartijat paikalle olisivat ennättäneet. Jos Aranilta kysyttiin, olisi Delia saanut vain pysyä huoneessaan, missä palvelijat olisivat voineet hemmotella kuningattaren piloille kuninkaan pyynnöstä.
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 11 Tammi 2013, 02:53

Ihmiskuningatar.... Delia katseli tuon reaktiota hänen mieheensä, mikä oli melko arvattava, jopa ymmärrettävä reaktio, näin ihmiseltä joka oli vankina. Heti ei kuitekaan käytä haukkumaan toista koiraksi, päinvastoin, toinenhan puhutteli tätä kuninkaana -mikä oli fiksua-, mutta kävi samantien kyseenalaistamaan heidän valtaa.
Delia saattoi vain katsoa sivusta, piteän sievän suunsa supussa, antaen Aranin puhua suutansa tyhjäksi, samalla kun itse piti katseensa kiinni Kerensassa, arvellen koska tältä katkeaisi pinna ja joutui takaisin tyrmiin lähettämäksi. Aranin sanat olivat voimakkaita, määrätietoisia, ihailtavia näin Delian korviin, vaikkei mielellään olisi halunnut moisen puheenaiheen syntymän näiden kahden välille, tasoero oli liian korkea ja hänkin oli vain halunnut nauttia teestä uuden, mielenkiintoisen tuttavan kanssa. Hänen puolestaan kulta olisi saanut rellestää ja mollata naista silloin, kun hän ei ollut näkemässä.
"Taidatte olla oikeassa. Armas, unohtakaa mitä sanoin." Haltiakuningatar sanoi lopulta, vilkaisten kuninkaasen keltaisilla silmillään astetta pahoittelevampana, kun oli kutsunut Kerensaa vieraaksi, laskien katseensa siten syliinsä missä raskausvatsa pullotti. Hänestä olisi ollut käytännöllistä vain kutsua Kerensaa vieraaksi, vaikkei sitä aivan todellisuudessa ollutkaan. Sitä ei kuitenkaan sanottu Aranille, Delian tuntiessa olonsa turvattomaksi lähteä heittämään tälle omaa mielipidettään asiasta. Raskausvatsaa käytiin silittelemään hiljakseen, pään samalla lyödessä tyhjää kunnes Aran aukaisi suunsa seuraavaksi jälleen haltiakielellä.

"...Olin kiinnostunut hänestä... Joten, näin tiedän vaimonanne ajattelin ottaa selvää millainen ihmispuolueen kuningatar on. Enkä tietenkään luota häneen, siksi oven vierellä onkin vartiat ja hän tietää sen. Mikäli hänen henkensä on itselleen kallis, ei hän yrittäisi mitään. Hän aiheuttaisi paljon pahempaa jälkeä jo masentuneelle ihmiskuninkaalle kuin mitä meille seillaiselle tempauksella ja uskon hänessä olevan sen verran järkeä, vaikka onkin ihminen." Delia totesi, ehkä jokseenkin julmasti. Ei hän tietenkään halunnut ajatella lapsensa menetystä, mutta paljon pienempää vahinkoa lapsenmenetys heille aiheuttaisi kuin mitä puolison menetys ihmiskuninkaalle. Perustaen tämän siihen mitä Kerensa oli Henrystä kertonut, mikään keikari mies ei ilmeisesti ollut, jolla olisi nainen jokaiselle sormelle. Kerensalla oli suuri, aito merkitys tälle joten nainen saisi olla päästään vialla mikäli aiheuttaisi tietentahtoen puolisolleen sellaista surua vain päästääkseen haltialapsen hengiltä, joka ei ollut edes kruununperijä. Pieni omatunnon pistos kuitenkin tuntui sydämmessä, hän ei todellakaan ollut uskonut edes ottaneen riskiä asian suhteen ja kuten usea nainen raskautensa aikana, oli myös Delia muodostanut siteen vielä syntymättömään lapseen.
"Olen pahoillani, mikäli olen aiheuttanut teille mielipahaa, tarkoitukseni ei ollut loukata teitä." Haltiakuningatar jatkoi puolisolleen, harmissaan ääneti kuitenkin toisen sananvalinnasta. Eihän hänen pitäisi moisesta välittää, mutta moisesta nimityksestä Delia ei pitänyt, hänen korvilleen "portto" oli liian... halveksuva ilman kunnon syitä ja näytteitä.
"Tulitteko te tänne vain tarkistamaan tilannetta?"
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 22 Tammi 2013, 20:39

Kerensa kohotti kulmiaan. Aranissa ei ollut mitään rohkeutta mutta toisaalta, mitä virkaa oli rohkeudella kuninkaalle? Hänen ei tarvinnut olla rohkea ja joskus liika rohkeus kostautuisi miestappioina jotka olisivat suuremmat kuin mitä kyseisellä riskillä olisi saattanut saavuttaa.
"On rohkeutta luottaa viholliseensa", Kerensa sanoi vaivautumatta katsomaan miestä. "Typeryyttä tehdä se kahdesti. Henry ei tee samaa virhettä uudestaan."
Hän ei uskonut, että tekisi vaikka tiesikin Henryn olevan erittäin naiivi, etenkin haltiakuninkaan kaltaisen käärmeen silmissä. Mies luultavasti kuvitteli että kykenisi huijaamaan nuorta kuningasta uudestaan jos niin halusi - Kerri ei tuntenut haltiakuningasta kovinkaan hyvin mutta oli tavannut useamman hänen kaltaisensa miehen.
He olivat aina kompastuneet omaan nokkeluuteensa. Henry ei ollut sellainen, rehellinen, lämmin, hyväntahtoinen Henry.

Kerensa joi teekuppinsa tyhjäksi välittämättä siitä, ettei ymmärtänyt mitä haltiat puhuivat. Hän ei halunnutkaan tietää, luultavasti ainakin miehen puheet olivat häntä pilkkaavia ja halventavia. Kuningatar puolestaan kuulosti anteeksipyytävältä ja vetoavalta. Mies varmasti syyllisti jälleen naista siitä, että hän oli jättäytynyt kahdestaan ihmisen kanssa, kuin Kerensa oikeasti näkisi sopivana vahingoittaa naista tai hänen syntymätöntä vauvaansa.
Millaisena haltiakuningas häntä piti? Itsensä kaltaisena selvästi.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Tammi 2013, 18:03

Mitä kuivahkoin naurahdus karkasi Aranin suusta, Kerensan käydessä vakuuttelemaan, ettei Henry tekisi samaa virhettä kahdesti. Voi kun nainen olisi tiennyt, miten lipevä Aran osasi olla kielestään ja kuinka hyväuskoiseksi nuorikuningas saattoi langeta. Kerensahan suorastaan haastoi haltiakuninkaan leikkimään kieroja pelejään tuon toteamuksen myötä, ihan vain, jotta Aran saisi osoittaa olevansa oikeassa.
Et selvästikään tunne Henryä Aran hymähti loukkauksen Mutta älä huoli, näytän kyllä vielä, kuinka typerä hän voikaan olla.
Aran ei tiennyt, kykenikö joku muu käännyttämään Henryn päätä yhtä helposti mitä hän. Mikäli kykeni, saattoi siitäkin tulla vaikeampi tehtävä, mitä Aran oli kuvitellut. Mutta hänellä oli silti yksi valttikortti hallussa. Hänellä oli Arathet. Mikäli neuvonantaja kieltäytyisi osallistumasta kieroiluihin, olisi se hieman huonompi homma hänen kannaltaan.

Delia kertoi syyn, miksi oli Kerensan tyrmiltä kuskannut nauttimaan teetä kanssaan. Kuningatar kuitenkin vakuutteli, ettei luottanut Kerensaan, mikä sai Aranin kohottamaan pienesti toista kulmaansa.
Kulta, hän oli yksin metsänreunalla polttamassa tauluja. Kuinka fiksuksi häntä luulet? Kuningas katsoi vaimoaan harvinaisen merkittävänä, Delian huomautellessa, uskovansa Kerensasta löytyvän jonkinlaista järkeä. Jos Aranilta kysyttiin, oli tuo nainen harvinaisen tyhmä.
Delia kuitenkin pahoitteli tekojaan, mikäli ne olivat aiheuttaneet kuninkaalle mielipahaa tai loukanneet. Ei Aran voinut pysyä vihaisena vaimolleen. Vaikka Delia oli alun perin otettu kumppaniksi vain kulissien tähden, oli haltiakuningas jo kehittänyt tuohon asteen tai toisen kiintymyksen. Ei hän ehkä rakastanut vaimoaan niin, kuin olisi aviomieheltä toivonut, mutta hän välitti naisesta ja tuon hyvinvoinnista. Siitä johtuen haltiakuningas ei halunnut kuningatarta lähellekään ihmisiä, ties mitä nuo saattoivat tehdä. Nyt kun Delia oli raskaana, oli haltiakuningatar helppo kohde kenelle tahansa.
Aran nyökkäsi Delian kysyessä, oliko kuningas vain tullut tarkistamaan tilanteen. Ei hänellä ollut aikomustakaan liittyä teetä juomaan, varsinkaan, kun Kerensa oli läsnä.
Palauta tuo tyrmille, kun olet valmis Aran tokaisi sitten, yleiskielellä, samalla kun lähti taittamaan matkaansa kohden huoneen ovia Ja katso, että tyrmä on varmasti kurjempi, mitä edellinen Kerensalle ei haluttu suoda minkäänlaista mukavuutta, tämä teehetkikin oli jo liikaa, Aranin mielestä.
Sen pidemmittä puheitta, poistui haltiakuningas kuningattarien tai no, Aran näki vain yhden kuningattaren tässä huoneessa seurasta, jatkamaan omia tehtäviään.


// dick over and out //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ivy » 23 Tammi 2013, 18:54

"...Tauluja?" Delia ei voinut olla kohottamatta kulmaansa kysyvänä. Mikä odottamattomin sekä oudoin mielikuva joltakulta sellaiselta kuin Kerensa. Todella hullunkurista, ellei suoraan sanottuna hullua näin ihmiseltä näiltä ajoilta. Etusormi peitti leuan ja alahuulen välisen alueen, haltiakuningattaren kääntäessä kummastuneen katseen miehestänsä tummahipiään. Nuorempi kuningatar teki parhaansa puolustellessaan omaa aviomiestään, Delia itse antoi moisen mennä vain ohi suippojen korvien ja olla lisäämättä omia mielipiteitään asiaan, ainakaan ääneen. Hän luotti miehensä kykyyn manipuloida toista, mikä oli sinänsä astetta pelottavaa jopa hänelle, mutta ei sisimmissään uskonut kenenkään olevan niin tyhmä, että luottaisi niin vain viholliseen kahdesti kun kerran oltiin selkää puukotettu. Mikäli Aran ikinä uhkauksensa toteuttaisi niin, ettei edes Kerensan sanat menisi ihmiskuninkaan jakeluun siitä, kuinka kavala toinen vain oli, saattoi jopa Delia alkaa pelkäämään miestään jota piti tädellisyyden ja hurmaavana perikuvana.
Sen näki sitten, olipahan jotain jota odottaa, vaikka sääliksi melkein toista kävikin. Seuraavan kysymyksen jälkeen Aran päättikin tehdä lähtönsä, heittäen vielä, että toinen tulisi palauttaa vielä kurjempaan tyrmään mitä edellinen.
"Älkää rehkikö liiaksi..." Haltiakuningatar saattoi vielä sanoa tuon perään, tekemättä minkäänlaisia lupauksia sitten tarkoituksella tai tarkoituksetta. Ilmapiiri jonka Aran jätti jälkeensa oli hivenen kiusaantuneempi. Delia ei kuitenkaan voinut sanoa olevansa yllättynyt, että hänen miehensä oli paikalle piipahtanut, mitäpä tuolle nyt jäisi salaisuudeksi?

"....Hän ei tainnut olla kovin mielessään siitä, että puhuit takaisin." Delia saattoi hymähtää ja jatkoi kurottautuessaan jälleen teekupille.
"Olen pahoillani keskeytyksestä, minun olisi varmaan pitänyt ilmoittaa hänelle etukäteen, niin olisimme varmaan säästyneet tältä pieneltä numerolta. Tosiaan halusin vain nauttia teetä kanssasi." Haltiakuningatar pahoitteli, pyöritellen lusikkaa kupissa hetken mietteliäänä. Tuntui, kuin hänen tähän astinen työnsä toisen rentouttamiseksi ja luottamuksen voittamiseksi olisi ainakin osittain valunut hukkaan. Pitäni vain saada toinen unohtamaan äskeinen, vaikka tiedostikin joutuvansa vieläpä kurjempiin oloihin... Siitä ajatuksesta Delia ei kuitenkaan pitänyt... Ei tyttö nyt ihan sellaista ansainnut, vaikka olikin hölmöä miestään puolustanut, eikö tuolla ollut jo tarpeeksi kurjaa? Aran saattoi olla kohtuuton tässä asiassa, ei sillä, että Delia usein tuon päätöksentekoja kyseenalaistanut, mutta nyt se vähän jäi kalvimaan, jätti huonon maun suuhun joka ei huuhtoutunut edes teellä. Kuumeinen tunne aaltosi haltianaisen ylitse, hän oli hullu ajatellessaan seuraavaa ja sen näkyi myös haltiakuningattaren ilmeestä tämän vakavoituessa syvälle ajatuksiinsa, nyt kun se oli turvallista Aranin poissa ollessa.
"Sinä poltit... Tauluja... Yksin metsänreunalla?" Delia sivuutti edelliset ajatuksensa, melkeinpä jopa suunnitelmansa taka-alalle ja kohotti katseensa nyt Kerensaan epäilevänä.
"Miksi ihmeessä..?" Kuului kysymys. Miksi juuri metsänreuna? Ja mitä ihmeen tauluja, eikö oma takapiha ollut sellaiseen käynyt? Yhtä hyvin toinen olisi voinut kävellä lappu kaulalla heidän kaupunkiinsa ja huutaa "ottakaa minut".


//Roger//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 29 Tammi 2013, 22:55

Kerensa laski katseen käsiinsä kuullessaan, että hänet vietäisiin entistä kurjempaan tyrmään. Oliko täällä sellaisia? Hänen nykyinenkin majapaikkansa oli aivan asuinkelvoton joten sitä seuraava koituisi luultavasti hänen kuolemakseen muutamassa viikossa - tummatukka oli kestävämpi kuin prinsessa Lilyn kaltaiset hauraat naiset mutta ei Kerrikään kaikkea kestänyt eikä hänen rajansa ollut enää kovinkaan kaukana.
Oikeastaan hänen rajansa olivat tulleet lähemmäs murtumispistettä, kiitos Delian vaikkei nainen sitä näyttänyt tietävän tai sitten hän oli taitavampi ja juonikkaampi kiduttaja kuin miehensä. Kerri oli joskus sattunut lukemaan kidutustavasta jossa uhri laitettiin kävelemään lumessa mutta ennen kuin hänen jalkansa menivät tunnottomiksi niihin hierottiin lisää lämpöä jottei turtumus antaisi helpotusta. Juuri tuon turtumuksen Delia oli vienyt häneltä ja saanut Kerrin henkiseen panssariin valtavan halkeaman.

Kerensä hymähti.
"Jos en väitä vastaan, millainen puoliso olisin miehelleni? Miehenne saa kutsua minua miksi ikinä haluaa mutta en salli, että Henryä loukataan", tummahipiäinen sanoi ja kohautti olkiaan. "Hyväksyn anteeksipyyntösi, näin ettei äskeinen välikohtaus ollut sinunkaan mieleesi."
Haltiakuningas oli huolissaan - ja kai siihen oli syytäkin. Henrykin olisi varmasti samanlaisessa tilanteessa mutta tyttö ei uskonut, että he olisivat käyttäytyneet samalla tavalla haltiakuningatarta kohtaan.

Kerri kallisti päätään kuullessaan naisen kysymyksen. Niin - miksi?
"En ole vielä mieltänyt itseäni mitenkään tärkeäksi", nainen sanoi. "Ja olin luvannut, ettei tuota maalausta tulisi näkemään yksikään elävä sielu ennen kuin olisin näyttänyt sen edesmenneelle kuninkaalle. En pystynyt pitämään lupaustani hänen poistuttuaan keskuudestamme joten näin, että minun on maalattava taulu ja poltettava se siten, ettei kukaan voi vahingossakaan nähdä, mitä olen maalannut."
Tummatukka hymähti.
"Nyt se tietenkin tuntuu hätävarjelun liioittelulta, olisin varmasti löytänyt turvallisemmankin paikan polttaa sen."

[Aye!]
Ros
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 30 Tammi 2013, 21:04

Ihmisnaisen lojaallisuutta tuli ihailla. Delia saattoi sielunsa silmin nähdä tekevänsä itsekin samoin, mikäli joku hänen miestään mollaisi, varsinkin Kerensan kengissä. Nainen ei vaikuttanutkaan enää niin tyhmän rohkealta, ehkä vhän vain hölmöltä syystä mikä oli johtanut tämän kiinni ottoon, ihmiskuningatar selittikin tarkemmin tapahtumia.
"Vai niin... Ihan ymmärrettävää. Itsekin tuhoan teoksiani kaiken aikaa. Paremman paikan harkitseminen olisi omalla kohdallasi kyllä ollut kannatettavaa." Delia vastasi tuumaillen, naurahtaen tosin naisen toteamukseen, että olisi voinut ehkä löytää paremman paikan taulujen poltolle. Kyllä todellakin, vaikkei itseään tärkeäksi mieltänytkään, mutta kyllä Kerensa varmasti omaa henkeänsä arvosti kuten kuka tahansa rahvaskin. Haltiakuningatar itse tosin ymmärsi, miksi Kerensa taulut poltti. Vaikkei Delia ollutkaan kellekään yllättäen kuolleelle mtään kirjoitellut, oli hän tuhonnut tekstejään aina välillä takkatulen sytykkeeksi, ettei kukaan pääsisi käsiin, lukemaan ja nauramaan hänen kömpelöä tarinointia. Mitään ei kuitenkaan käytä kommentoimaan näiden edesmenneestä kuninkaasta, se oli heidän voittonsa, toisten menetys eikä paksu kulmaisella kuningattarella ollut haluja lähteä toisen haavoja suolaamaan.

Haltiakuningatar tuumaili hetken, tullen tulokseen, että tilanne kaipasi maiseman vaihtoa äskeisestä. Nilkat tuntuivat tarpeeks levänneiltä, vatsa, jota Delia silitteli ei varmasti painaisi enää niinkään paljoa.
"Miten olisi, saanenko tarjota sinulle kierroksen linnan ympäri? Pelkäänpä pahoin, etten voi päästää sinua puutarhalle asti, mutta voin näyttää sinulle mahtavia salejamme... Kirjastomme, mikäli olet kiinnostunut. Olemme myös kuuluja kylpylästämme, en ole kuullut, että teidän linnastanne sellaista edes löytyisi?" Haltiakuningatar kysäisi kulmaansa kohottaen, osaamatta kuvitellakaan elämää ilman niin yleellistä peseytymis mahdollisuuksia.
"Se piristäisi sinua varmasti, päästä vähän jaloittelemaan, sitähän sinä aikaisemmin kovasti näytit ainakin toivovan, hm?" Käsinojaan tartuttiin tuen ottamiseksi ylös nousemisessa. Melko vaivatonta se loppujen lopuksi oli ja haltiakuningatar sai tuntea taas itsensä pitkäksi toiseen verrattuna.
"Pysythän lähelläni, niin saat korkeintaan katseita osaksesi. Kaitsamatonta ihmistä kyseenalaistetaan heti." Delia neuvoi käydesään ovelle päin, avasi sen ja odotti Kerensaa käytävän puolella. Valkea marmori hohti sisään tulvivassa päivänvalossa, mistä nurkassa, pilaria ympäri kasvanut köynnös nautti myös. Muuta kasvillisuutta ei pahemmin näin syvällä linnassa ollut, mutta kun päästiin alempiin kerroksiin ja käytäviin, joka erottui vain ulkoilmasta matalan koristeellisen marmori kaiteen avulla, oli kasvillisuuskin huomattavasti suuressa osassa linnan elementtiä. Tälläinen kaistale kulki myös puutarhan ohitse, jonne Delia korkeintaan kuvitteli seuralaisensa päästävän.

Heidän matkansa kävi pitkin käytävää kohden portaita, ohi monien ovien, joita Delia ei pitänyt esittelemisen arvoisina. Kerensa oli parempi seurata häntä kuin ankkaemoa, eikä karata minnekään. Korkeintaan saisi parin haltian pään kääntymään erikoisesta näystä, mutta ei uskaltaisi lähestyä tai sanoa mitään suureen ääneen heidän kuningattaren olevan tämän läheisyydessä.
"Tuolla meillä on vain pienempiä oleskelutiloja ja vierashuoneita, jonna ajattelin majoittavani sinut. Valitettavasti se ei tosin käynytkään loppupeleissä päinsä. Menehän edeltä... Menemme alas asti." Delia sanoi pysähdyttyään portaiden alkupäähän, nyökäten päällään sivummalle käytävään. Kerensa tosiaan annettiin mennä ainakin askeleen edellä, ihan vain varmuudeksi, ettei toinen saanut epätoivossaan päähänsä tönäistä häntä alas. Jonkinlainen pieni epäluottamus piti toiseen säilyttää, muutenhan touhu menisi ihan uskomattomaksi.
Suurien, leveiden marmori portaiden jälkeen seurasi aukeampi tila, kierreportaita, selkeitä käytäviä, koristeellisia ovia...
"Tänne päin, meidän kirjastomme on perällä." Delia viittosi, kääntyen näystä vastakkaiseen suuntaan, käytävän perälle ja avasi astetta suuremmalla työntövoimalla suuren kirjaston ovea auki. Näky avautui suurikkunaiseen, valoa tulvivaan tilaan jossa koreili pystyssä korkea kirjahylly toinen toisensa jälkeen, joissa osssa oli tikkaat ylempiä hyllyjä varten. Tila oli siisti, yhtäkään kirjaa ei ollut järjestämättä, huoneen keskiöstä löytyi pyöreä aukeama josta löytyi aurinkokello ja marmorilattiaan kaiverrettu suuri kartta siitä, millainen maailma heidän käsityksensä mukaan oli. Seinät olivat koristeltu kaiverruksin yksisarvisista, neidoista ja verhoiltu osin seinävaattein, mitä koristi haltioiden vaakuna.
"Olen unohtanut itseni tänne usein pidemmäksikin aikaa... Ennen raskauttani tosin, silloin vielä jaksoin ravata rappusia." Haltiakuningatar selitti kävellessään peremmälle ja katsahti olkansa yli Kerensaan.
"Kerrohan, millainen teidän linnanne kirjasto on, verrattuna meidän?"
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 17 Helmi 2013, 23:53

Kerensa tuijotti haltianaista yllättyneenä. Kuningatar aikoi viedä hänet oikeasti katsomaan upeaa linnaa? Hän ei ollut uskoa tuuriaan, hän joka oli joutunut olemaan pimeässä tyrmässä tuskin enää muistaen, miltä päivänvalo edes näytti! Hän pääsisi näkemään nämä kauniit salit joiden muistoa hän voisi vaalia mielessään palatessaan takaisin siihen loukkoon missä hän yleensä joutui päivänsä viettämään - noissa kurjissa oloissa hän ei edes halunnut ajatella Henryn kaltaista elämänsä valoa sillä se saisi hänet vain murtumaan ja satuttamaan itsensä pahasti.
"Se olisi ihanaa!" Kerensa sanoi hämmentyen itsekin omasta innostaan. Hän halusi tosiaan päästä näkemään hänen vangitsijoidensa salit - ehkä hän halusi nähdä, millaisissa oloissa heidän vihollisensa oleskelivat? Ei, enemmänkin tässä oli kyse siitä, että hän arvosti haltiain estetiikan tajua pitkälle vaikka he vihollisia olivatkin. Hän ihaili heidän kaunista kaupunkiaan ja uskoi heidän saliensa olevan yhtä upeaa nähtävää.
"Kylpylää? Ei löydy", Kerensa sanoi osaamatta arvostaa tuota ylellisyyttä, jonka haltiakuningatar näki.

Haltioiden linna oli näyttävä vaikkei Kerensa saanutkaan nähdä heidän puutarhaansa. Ihminen vilkuili ympärilleen heidän kulkiessaan marmorisella lattialla, kasvoillaan poikkeuksetta haltioitunut ilme. Haltioiden linna oli tosiaan upea vaikkeivat he päässeetkään noihin päivänvalon ja kasvillisuuden koristamaan kerrokseen, Kerensalla riitti ihailtavaa jo tässäkin.
Hän ahmi näkymää silmissään ja opitimistina painoi mieleensä jokaisen oven mistä he kulkivat. Ehkä hän pääsisikin pakoon, kenties hän pystyisi piirtämään mielessään linnan tästä osasta kartan mielessään. Kuningattarella oli hyvä näkömuisti, se oli kehittynyt kaiken sen maalaamisen myötä, mitä hän oli vähäisten elinvuosiensa varrella harjoittanut.

Kerensa vilkaisi naiseen ja pystyi kuulemaan hänen äänestään vilpittömyyttä. Kuningatar tosiaan tarkoitti sitä, mitä sanoi mikä sai tummatukan hymyilemään hienoisesti. Hän meni luonnollisesti kiltisti edeltä sillä Delian mukavuudella ja vilpittömyydellä oli täysin vastainen vaikutus kuin kuninkaan julmuudella ja luultavasti haltiakuningatar olisi saanut tytön murtumaan koska tahansa.
"Linnanne on upea", Kerensa sanoi eteenpäin astellessaan. "Harmi, että minulla tuskin tulee olemaan tällaista tilaisuutta ihailla sitä uudelleen - mutta minun täytyy olla kiitollinen siitä, että tarjoatte minulle tämän tilaisuuden."
Portaiden alapäässä heitä odotti entistä upeampi näky mitä Kerensa ahmi katseellaan. Hän ikuisti tuon näyn mieleensä ja oli varma, että pystyisi maalaamaan sen tulevaisuudessa, jos joku sattuisi sitä häneltä kysymään.
"Teidän ei pitäisi ponnistella noin paljoa", Kerensa sanoi haltianaisen avatessa kirjaston oven, äänessään hienoisesti huolta. Nainen näytti niin hauraalta ja särkyvältä vatsansa kanssa. Nämä mietteet kuitenkin katosivat Kerrin mielestä ihmisen päästessä ihalemaan komeaa kirjastoa eikä tyttö voinut olla astelematta kiinnostuneena lähemmäs nähdäkseen sen tarkemmin.
"Vähemmän koristeellinen", Kerri vastasi. "Ja luultavasti hieman eri kirjoilla täytetty."
Tyttö hymyili melankolisesti. Muisto toisesta kirjastosta sai hänet vain pahoittamaan mielensä.
"Pystyn näkemään, miksi kävitte täällä niin usein."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 24 Helmi 2013, 16:18

Ihmisnainen osoitti kiitollisuuttaan kierroksesta, jota Delia tarjosi. Haltianaisella ei ollut ideaakaan siitä, kuinka paljon tällainen jaloittelu merkitsisi Kerensalle. Hän kun ei ole koskaan itse ollut vihollispuolueen vankina ja luojat paratkoon, sellaiseen asemaan hän ei ikinä itseään saattaisikaan. Paljastui myös, ettei ihmisillä ollut kylpylää. Barbaarinen kuva ihmisistä sen kun vain kasvoi, sitähän voisi melkein luulla, etteivät nuo kylvenneet ollenkaan... Mutta sellaista ei ollut soveliasta kysyä, varsinkaan jos halusi ylläpitää ystävällistä kuvaa toiselle.
Kirjasto tulvi valossa, mikä läpäisi suuret ikkunat pylväiden reunustamana. Haltianainen nyökkäsi hymyillen Kerrin vastaukselle, eri kirjoilla varmastikin, vaikka ehkä sieltä joku samainenkin löytyisi, muinaisilta ajoilta.

"Heh... Niin. Kirjastot ovat yhä paikka kadota hetkeksi ja unohtaa ulkopuolinen maailma." Haltianaisen askel kävi yhdelle monista kirjahyllyistä ja pläräsi sormenpäällään kirjojen selkiä. Suurimman osan ajastaan hän oli kirjastossa viettänyt sitten sodan aikaan. Silloin oli hyvä yrittää unohtaa huolet kaatuvista sotilaista, mahdollisuudesta hävitä, aviomiehestä joka riskeerasi henkensä. Se on kaikki jo takana ja kirjasto oli nähnyt kuningatartaan harvemmin. Ajatukset sodasta ja mahdollisuus häviöstä, ajatukset seilasivat takaisin ihmiskuningattareen... Delia ei tuntenut, että hänellä olisi sydäntä antaa tytön vain mennä takaisin tyrmään. Vieläpä kurjempaan mitä edelliseen. Mihin hän olikaan itsensä saattanut? Tämä oli kuin olisi antanut kulkukoiralle nimen ja kiintynyt siihen, kulkukoiraan joka oli spitaalinen ja mahdoton pitää. Katse harhaili tähän tummahipiäiseen neitoon, Delian hiljaa manatessa uteliaisuuttaan. Voi, hänen olisi vain pitänyt antaa tämän olla, näin tällaisilta omantunnon ongelma oltaisiin säästytty... Mitä hän höpisi? Tyttö oli ihminen! Mutta toisaalta viaton, heikko, puolustuskyvytön. Mikäli tämä olisi ollut mies, ei Delialla olisi seuraavat ajatukset, jotka jäädytti sydämen hetkeksi paikalleen, olisi edes tulleet mieleen.

Intensiivinen, vakava katse tuijotti selittämättömänä naiseen, kunnes leukaa kohotettiin ja kädet tuotiin elegantisti yhteen.
"Seuraa... On vielä jotain, mitä haluan näyttää." Haltianainen sanoi jokseenkin kylmästi ja olisihan linnassa vielä vaikka mitä... Mutta Delia päätti katkaista tämän mahdollisimman lyhyeen, ennen kuin ajaisi itsensä hulluksi. Oven vierellä olevasta naulakosta roikkui viitta jos toinen, ilmeisesti peremmällä kirjastossa vierailioiden, mutta Delia päätti olla välittämättä niiden omistajista ja nappasi niistä selittämättä yhden, taitellen sen matkalla syliinsä. Heidän tiensä johdatti heidät pois kirjastosta, pitkin käytävää, yhä peremmälle ja peremmälle. Palvelusväki, joka katsoi aina kahdesti, hävisi. Koristeelliset käytävät muuttuivat koko ajan pelkistetyimmiksi ja olisi voinut luulla, ettei haltianaisella ollut mitään sanottavaa, kunnes tovin hiljaisuuden jälkeen avasi suunsa.
"Linnassamme on ainakin kaksitoista salakäytävää... En ole löytänyt niitä kaikkia, enkä usko, että niitä kaikkia on arkistoitukaan, mutta olen nähnyt palvelijoiden käyttäneen niitä. Niitä tuskin huomaakaan, ne ovat lähes saumattomia. Olemme kävelleet ainakin kolmen ohitse..." Haltiakuningatar sanoi rauhallisena, selvästi jännittyneenä, ennenkuin pysähtyi ja katsekontaktia luomatta. Seinä, joka vaikutti täysin kiinteältä, haltiakuningatar kävi tunnustelemaan. Sormenpäät pian paikansivat ohuen sauman ja kävivät kaivelemaan matalaa ovea -josta kulkemiseen täytyi kyyristyä- auki.
"Tässä on esimerkki..." Haltiakuningatar sanoi ja yhä naiseen katsomatta, levitti viitan käsissään ja toista pidempänä, laski sen Kerensan harteille.
"Tämä käytävä vie kylälle. Mitä teet sinne päästyäsi, on sinun kannoillasi." Menisi jo ennen kuin mieli muuttuisi. Käytävä oli niin syrjäisessä, ettei kukaan heitä näkisi... Huppu nostettiin vielä naisen pään yli, ennen kuin Delia siirsi katseensa kokonaan tästä pois, jääden vain odottamaan, että toinen pistäisi vipinää kinttuihinsa.
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 12 Maalis 2013, 20:33

Kerensa kääntyi naiseen ja hymyili.
"Mielihyvin", hän sanoi tietämättä, mitä ihmettä naisella mahtoi olla mielessään. Hän ei edes kuvitellut, että haltia olisi halunnut pelastaa hänet tästä helvetistä ja ymmärsi mielestään ettei miksei haltia asettuisi aviomiestään vastaan puolustaakseen vihollista. Näin ollen Kerensa oletti naisen näyttävän hänelle vain jälleen uuden paikan - mikä se voisi olla, sitä ihminen mietti useampaankin kertaan kiinnostuneena. Hän toivoi onnistuvansa pitkittämään tätä kierrosta niin pitkälle kuin vain mahdollista jottei hän joutuisi palaamaan tuohon tyrmään, jonka oli luvattu olevan edellistäkin kamalampi.
Kerensa pani merkille naisen ottavan yhden viitoista mukaansa muttei kysynyt mitään, raskaana olevalla naisella saattoi olla kylmä.

Käytävät puuttuivat yhä yksinkertaisemmiksi entisen koristeellisuuden sijaan ja Kerensa uskoi jo tietävänsä, mihin he olivat menossa. Takaisin tyrmille tietenkin. Hän haki mielessään jotain, miten estää naista viemästä häntä uhkaavasti häämöttävään helvettiin muttei ehtinyt aloittaa kun haltiakuningatar ryhtyi puhumaan täysin toisesta aiheesta.
Salakäytäviä? Miksi nainen kertoi niistä nyt? Sydän hakkasi kiihkeästi ja veri pakkautui Kerensan kasvoille hänen ymmärtäessä - tai toivovansa naisen tarkoittavan sitä, mitä hän luuli. Tummahipiäinen kohotti haltiaan katseensa silmät täynnä toivoa, osaamatta sanoa mitään.
Aikoiko Delia tosiaan auttaa hänet pakoon? Eihän tämä ollut pelkkää sairasta pilaa?
"Hyvä on", nainen sanoi yllättyneenä voimatta irroittaa katsettaan haltiakuningattaresta. Saattoiko tämä olla totta? Kaiken tämän kärsimyksen ja tuskan jälkeen nainen aikoi toisiaan päästää hänet menemään?

Kerensa halusi halata naista mutta hillitsi itsensä.
"Kiitos", ihminen sanoi. "Sinä tosiaan käyttäydyt kuin sisko."
Hän piti pienen tauon, tämä ei ollut sovelias tapa hyvästellä Delian kaltaista ylhäistä olentoa joten nainen kumarsi syvään.
"Olen henkeni ja kunniani velkaa teille, kuningatar", Kerensa kuiskasi ennen kuin kääntyi ja katosi käytävään. Osaisiko hän pakoon kylästä? Ehkä osaisi, ehkä ei. Toivottavasti kuitenkin osaisi sillä Delia olisi muuten turhaan hankkinut itsensä vaikeuksiin.
Ros
 

ViestiKirjoittaja Ivy » 02 Huhti 2013, 18:31

Haltiakuningatar ei sanonut enää mitään. Vakavin kasvoin, tämä katsoi alas nuorempaan, tämän kiittäessä, oli kuulemma henkensä velkaa... Ehkä niin. No vähintäänkin... Delia ei uskaltanut edes päätellä millasessa lirissä tästä olisi. Ihmisnainen sujahti salakäytävään huppu korvilla ja pieneksi hetkeksi haltianainen jäi siihen hiljaa, lopulta sulkien salaoven sormenpäällään. Tehty mikä tehty, nyt jos vain Aranilta onnistuisi salaisuuden pitäminen... Miksi hän oli sen tehnyt? Oliko hän nähnyt ettei nainen ansainnut niin julmaa kohtaloa hedän käsissään? Delia skenaroitsi päässään mitä kaikkea Aran voisi mahdollisesti sanoa hänelle... Täytyi myöntää että vähän kadutti, mutta hän tuskin olisi nukkunut öitään rauhallisesti tietäen, että Kerensa olisi heidän kylmissä tyrmissä. Oli tosin mahdoton sanoa kumpi oli parempi, tämä kävi petoksesta. Pää meinasi seota haltiakuningattaren kuullessa askelia kauempaa, saaden haltianaisen lähtemään paikalta, kantapäät kopiston kohden omia oleskeluhuoneita.
Palvelijatar katsoi vierestä ihmeissään, minne raskaalla olevalla haltiakuningattarella oli kiire ja tarjosi apua ja vaikka Delian olisi tehnyt mieli käskeä tämän suksia ystävällisesti metsään, otti hän tuolta tukea rappusten ajan ettei vahinkoja tapahtuisi.
Yläkerrassa palvelija lähetettiin matkoihinsa, haltiakuningattaren yrittäessä hillitä askeliaan kohti huonettaan. Hänen olis parasta olla ajattelematta asiaa, mennä piilloon kuin häpeävä lapsi joka oli syönyt jälkiruuan ennen pääruokaa. Mutta ei, Delian mieli oli yhä vaivautunut. Hän marssi sille samaiselle parvekkeelle missä oli hetki sitten vielä ollut ja nojautui kaiteelle, katsellen alas haltiamassaan, yrittäen paikantaa tuttua huppua haukankatseellaan.

Nainen ei voinut olla kaukana, näin Delia uskoi ja pienen etsinnän jälkeen löysikin lievästi sanottuna eksyneen hahmon kaiken muun järjestäytyneen massan siasta... Mutta nainen ei ollut yksin.. Ei, tämä oli löytänyt jonkun. Hetken Delia uskoi erehtyvänsä, mutta ei nähnyt sille muutakaan mahdollisuutta. Oliko Kerensa löytänyt itselleen oppaan? Valkea, sarvekas ja kavioinen olento näytti johdattavan mysteeristä hahmoa. Delia katsoi näiden menemisiä vielä hetken... Kunnes hiljalleen suoristautui kaiteelta ja käänsi selkänsä haltiamassalle. Huojentuneet, väsyneet askeleet veivät takaisin sisälle, jossa nojatuoli odotti mukavasti. Nilkkoja kolotti jälleen... Oli niin hiljaista, syyllisyyden painostaman hiljaista jossa neulankin tipahdus pöydänreunalta olisi ollut suuri metakka.
Delia yritti parhaansa ajatella järkevästi... Mutta kysymys kysymyksen jälkeen nousi päähän. Mitä jos Kerensa hiiskui kellekään? Oppaalleen? Uskottaisiko tätä, pidettäisiin varmasti hulluna... Ei, haltianainen ei uskonut kenenkään uskovan tätä, mutta kuitenkin...
"Te kutsuitte ylhäisyys?" Yksi vankka hartiaisista vartioista kopautti auki jääneelle ovelle ja katsoi sisään harvinaisen synkkä auraiseen kuningattareen.
"Etsikää minulla satyyri... Vaalea, oikein nätti... Tumman silmän ympäristöt, hyvin siro ja pieni. Satyyri jolla näyttää olevan erikoistunut maku vaatteisiin." Delia sanoi, käyden suoraan asiaan noustessaan jälleen seisomaan, kohottaen pitkän kaulansa.
"Tuokaa hänet tänne... Siinä kaikki."

//Tässä lopetus viestini tältä peliltä. Kutsu Aksu paikalle~//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 15 Huhti 2013, 22:28

Kerensa ei ollut uskoa onneaan. Haltiakuningatar tosiaan oli säälinyt häntä ja päästänyt hänet pakenemaan varmalta kidutukselta, kärsimykseltä ja murtumiselta. Kerensa ei tiennyt, miten olisi kyennyt kiittäämään naista tarpeeksi mutta hän tuskin tulisi edes koskaan saamaan siihen mahdollisuuta. Hän saattoi vain toivoa kaikkea hyvää haltiakuningattarella ja hänen vielä syntymättömälle lapselleen.
Eihän julma ja kylmä kuningas voisi vahingoittaa vaimoaan joka kantoi kohdussaan lasta? Ei, Delian täytyi olla turvassa kuninkaan vihalta ja Kerensan olisi parempi olla huolissaan itsestään.

Tytöllä ei ollut mitään tietoa siitä, mihin hänen kulkemansa käytävä saattoi johtaa. Jonnekin päin kaupunkia kenties? Ja kuinka pitkään kestäisi ennen kuin haltiakuningas huomaisi hänen olevan kadonnut ja lähettäisi jonkun etsimään vankiaan? Kerensa kävi mielessään useita vaihtoehtoja, hän voisi joko piileskellä ja odottaa, että takaa-ajajat olisivat siirtyneet etsimään häntä kaupungin ulkopuolelta mutta vaihtoehto olisi tarvinnut onnistuakseen ruokavarastoja. Kerensa oli laihtunut vankeutensa aikana useamman kilon eikä hän ollut syönyt juuri mitään viimeisien päivien aikana.
Näin ollen Kerensalle jäi vain mahdollisuus yrittää olla nopeampi kuin takaa-ajajansa.

Kerensa nousi katutasolle ja katsoi ympärilleen. Viitan huppua vedettiin paremmin kasvojen suojaksi mutta siitä huolimatta hänen pitäisi pysyä liikkeellä tai hän alkaisi herättää huomiota. Hän muisteli näkymää yläkantista mutta edes hänen muistinsa ei ollut tarpeeksi tarkka jotta Kerensa olisi osannut paikantaa, missä oli.

//Joo, ilmoittelen Aksulle\\
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Touko 2013, 16:10

Perian


Haltioiden linna, niin kaunis ulkoa, mutta miltä se mahtoi näyttää sisältä? Jälleen palvelusviettinen satyyri oli löytänyt tiensä ylemmille tasoille, aateliston ja muiden ylimyksien sekaan kiertelemään. Kauniiksi laittautunut sarvipää ei kuitenkaan enää jaksanut varsinaisesti myydä itseään työhön, sillä oli löytänyt ainakin väliaikaisen toimeentulon taskuvarkaan apulaisena. Keijuhaltian seurassa Perian olikin viettänyt viimeaikansa, välillä molempien eksyessä omille teilleen.
Tänään satyyri oli ottanut hieman omaa aikaansa toveristaan, harhaillen kaupungilla ilman sen suurempaa päämäärää tai tarkoitusta. Sivusilmällä Perian kuitenkin pisti merkille paikkoja, joissa olisi hyvä seuraava esitys pistää pystyyn samalla kun taskuvarasystävä tyhjentäisi katsojien taskuja. Niitä paikkoja löytyi harvinaisen paljon, varsinkin täältä.

Satyyri kuitenkin harhautui melskeestä ja hälinästä hieman rauhallisemmille kujille, joissa vastaantulijoita oli vähemmän. Jokaista vastaantulijaa satyyri vilkaisi tarkasti, koettaen huvikseen arvailla näiden statuksia. Kuitenkin, yksi kadulla liikkuja osui silmään paremmin. Hupulliseen viittaan sonnustautunut nainen, joka vaikutti olevan lievästi sanottuna hukassa. Ensinnäkin huppu herätti kysymyksiä, miksi kukaan tällä tasolla, tähän aikaan kulkisi huppu päässä? Huppupäiset sankarit olivat aina kovin mystisiä, joskus jopa epäilyttäviä.
Tietenkään utelias olento ei voinut pitää nokkaansa poissa tämän kulkijan ajatuksista. Niinpä siropiirteinen satyyri lähti lähestymään huppuun sonnustautunutta naista, avaten suunsa päästyään kuuloetäisyydelle.
Eksyksissä, kenties? Oli kysymys haltiakielellä, mikä tuli suorastaan automaattisesti. Olivathan he haltiakaupungissa, satyyri oletti kaikkien täällä liikkuvien osaavan tuon jalon kielen Vai muuten vain sekaisin?.
Sininen katse koetti tavoittaa toisen katsetta, tarkastellen intensiivisesti hupun suojiin. Äkkiseltään Perian olisi voinut jopa veikata, ettei tämä nainen ollut haltia. Tai jos oli, niin ei ainakaan sieltä kauneimmasta päästä rotua Tietenkin Perian tunnisti haltianaiset, hänen elämäntehtävänsä oli tuijottaa kauneutta ja tunnistaa rotuja toisistaan. Kuitenkaan hän ei saanut kokonaista kuvaa toisen kasvoista, joten vielä oli paha mennä mitään veikkailemaan.


// Täällä vihdoista viimein //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Ros » 29 Kesä 2013, 19:14

Kaikki oli liian tuntematonta Kerrille, jotta hän olisi pannut vuohenjalkaisen henkilön merkille ennen kuin tuo olento puhui hänelle minkä vuoksi henkilö sai osakseen rävähtämättömän katseen. Tummanruskeat silmät tuijottivat hänen naisena pitämäänsä henkilöä tuon solkatessa hänelle sanoja tuntemattomalla kielellä, jonka Kerri tunnisti haltiaksi.
Tietenkin, miksi hänelle tässä kaupungissa puhuttaisiin ihmistä? Hänen olisi pitänyt ottaa selvää, miten pyytäisi apua haltiaksi, nyt hän paljastuisi samantien. Taiteilija kävi mielessään erilaisia vaihtoehtoja tietämättä, mistä lähteä liikkeelle.
"En ymmärrä", tyttö kuiskasi ihmiskielellä ja katseli itsensä pituista naisena pitämäänsä henkilöä onnettomana. Miten hän muka pääsisi ulos? Hän oli kuvitellut muistavansa pikkutarkalla muistillaan, minne päin pitäisi mennä, mutta totesi olevansa täysin eksyksissä. Kerrin olisi pakko löytää opas.
Ehkä tuo nainen haluaisi auttaa häntä jos hän tarjoaisi tarpeeksi paljon rahaa.
"Olen valmis maksamaan avusta, haluan pois."
Ros
 

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Kesä 2013, 20:32

Perianin yllätykseksi tämä nainen ei puhunutkaan haltiakieltä Toisaalta, oliko se sitten niin yllätys, kun kyseessä oli mitä ilmeisimmin ihminen? Eipä kaiketi. Perian kuitenkin kävi vain hymähtämään pienesti, huvittuneesti, naisen todetessa, ettei ymmärtänyt mitä satyyri juuri oli sanonut.
Voi suokaa anteeksi, en tajunnut, etteivät kaikki puhu haltiakieltä heidän kaupungissaan Perian kävi lähes saman tien pahoittelemaan omaa virhettään, tuttuun tapaansa teititellen tätäkin tuntematonta naista.
Naisen kuiskailu tietenkin herätti kysymyksiä, piilotteliko tuo joltakulta? Oliko kenties pakenemassa omistajaltaan? Ei ollut harvinaista, että haltiat omistivat ihmisorjia ja jos Perianilta kysyttiin, näytti tämä tyttö yhdeltä heistä Tosin Tummahipiällä oli kaulassaan koru, joka oli jokseenkin vaatimattoman, mutta silti arvokkaannäköinen. Lienikö tämä tyttö siis niitä orjia, joilta odotettiin hieman Fyysisempiä palveluksia? Kyseisillä orjilla yleensä oli koruja ja kauniita mekkoja, isäntää, emäntää tai asiakasta miellyttämään. Tuon korun Perian kuitenkin halusi! Hän asui tällä hetkellä ystävänsä kanssa melko mitäänsanomattomassa asunnossa, tietenkin kaikki, mikä vähänkin näytti arvokkaalta, oli taskuvarkauteen oppineen satyyrin mieleen!

Sitten se tulikin. Tyttö tarjosi maksu vastaan siitä, että hänet autettaisiin pois. Mitä voitonriemuisin, mutta silti sivistyneen hillitty hymy kohosi kauniskasvoisen miehen huulille.
Siinä tapauksessa, sallikaa minun auttaa teitä, enemmän kuin mielelläni Satyyri aloitti, käyden kumartamaan syvään
Olen valmis saattamaan teidät turvallisesti pois kaupungista, mutta maksukseni ottaisin mielelläni tuon korun, joka siroa kaulaanne koristaa Perian kävi latelemaan ehtonsa, noustessaan hitaasti syvästä kumarruksestaan.
Viimeksi muokannut Aksutar päivämäärä 30 Heinä 2013, 20:15, muokattu yhteensä 1 kerran
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 6 vierailijaa

cron