Satojen silmien prinssi


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 6:04

Aran kävi hienoisesti virnistämään, demonin sanojen käydessä jälleen jyskyttämään päähän. Olihan se totta, että hän olisi voinut pitää omaa demoniaan kuin koiraa narussa ja katsoa tuon tekemisiä alati, mutta jaksoiko Aran? Ei. Tsytan tehköön mitä halusi vapaa-ajallaan, kunhan vastaisi kuninkaan kutsuun kun sellainen kävi. Mikäli pikku demoni oli tarpeeksi tyhmä mennäkseen tämän jälkeen ihmisten alueille, ei Aran estänyt. Menkööt ja katsokoot, mitä tapahtui. Tietenkin Aran aikoi muistuttaa Tsytania, mitä tapahtuisi, jos uudestaan vanhemman demonin reviirille meni, mutta se oli sitten pikku pirun oma asia, ottiko varoituksen kuuleviin korviinsa.
Voin luvata pitäväni hänet omalta osaltani poissa, mutta mikäli hän omasta vapaasta tahdostaan haluaa välttämättä tulla, en minä häntä voi ikuisuuksiin estää Haltia kävi hymähtämään. Jos Aranilta kysyttiin, olisi tuo lupaus pitänyt vaatia ennemmin Tsytanilta itseltään, kuin haltiakuninkaalta.

Katse kävi laskeutumaan nopeasti itse suurimmasta silmästä mustiin lonkeroihin, noiden käydessä lähestymään. Jo silkka maalaisjärki käski pysyä kaukana noista raajoista, mutta demonin lähestymistapa oli rauhallinen, eikä lonkerot näyttäneet havittelevan mitään ylimääräistä. Tulivat vain lähemmäs. Myös kauppatavaraksi lueteltava pikkudemoni oli tuotu lähemmäs, mutta vielä ei lonkeroiden ote hellittänyt uhristaan.
Roswell kävi tiivistämään vaihtokaupan ehdot, kerraten nyt jokaisen kohdan, jota osapuolien tuli noudattaa. Aran kävi pienesti nyökyttelemään näiden ahdistavien sanojen valuessa päähän, nostaessaan katseensa takaisin kohtaamaan tuon suuren, keltaisenpistävän katseen. Nyt Aran ymmärsi miksi lonkero lähemmäs oli tullut. Eihän sopimus ollut sopimus, ilman että osapuolet kättelivät. Oli kyseessä sitten suullinen tai kirjallinen sopimus. Ajatus lonkeroon tarttumisesta oli kuitenkin lähes ylitsepääsemättömän vastenmielinen. Ei Aran siihen halunnut koskea! Mutta olisi se nyt ollut surkeaa, jos kaupat olisivat kaatuneet tähän. Oli sitä kamalampiinkin asioihin koskettu, tai niin Aran ainakin vakuutteli itselleen. Tietenkin se myös pelotti toisista syistä. Mitä jos demoni huijasikin ja heti kun haltia koski tuota ojennettua lonkeroa, olisi hän itse painajaisen otteessa. Oliko se riskin arvoista?

Lopulta, selvästikin vastentahtoisesti kävi haltiakuninkaan oikea käsi nousemaan ja ojentumaan lonkeron puoleen. Aran tarttui kiinni lonkeroon kätelläkseen näin demonia, solmien sopimuksen, samalla kun säilytti katsekontaktin demonin suurimman silmän kanssa.
Lupaus on lupaus ja sopimus pitää. Henryn unet jäävät rauhaan minun osaltani, saat symbolin ja minä saan demonini Kättelyn yhteydessä myös kääröä pitelevä käsi kävi pienesti ojentautumaan jo demonin puoleen, tarjoten näin paperia Roswellille. Katse kävi kuitenkin terävöitymään demonin seuraavien sanojen myötä, Roswellin käydessä lupailemaan tulevansa haltian perään, mikäli Henrylle koituisi harmia Aranin toimesta.
Olemme sodassa Aran tokaisi käyden jälleen madaltamaan ääntään, huomattavasti vakavampana mitä aikaisemmin Jos Henry iskee, minä isken takaisin. Otan varoituksesi vastaan, mutta siitä huolimatta, ei Henry ole minulta turvassa, jos ikinä enää uskaltautuukaan ulos muuriensa turvista. Mikäli näin käy taidamme tavata sitten uudestaan Ote käytiin irrottamaan lonkerosta, Aranin nyt kunnolla ojentaen kääröä demonin ulottuville.
Siihen asti, näkemiin. Ota käärö ja laske Tsytan alas Saat poistua kaupungistani rauhassa, mutta tee se nopeasti Ja koita olla valuttamatta sisältöjäsi pitkin katuja Aran kyllä otti demonin varoitukset tosissaan, mutta ei aikonut antaa niiden käydä tielleen. Mikäli demoni haluaisi, saisi tuo tulla koettamaan onneaan haltiakuninkaan kaatamisessa, jos ja kun Aran jotain itse tai välillisesti Henrylle teki. Mutta silloin he olisivat jo valmiina. Silloin ei demoni ottaisi yhteen vain yhden surkean pikkudemonin kanssa, vaan Aran vetäisi kaikki valttikorttinsa esille, alkaen Authionista. Olisi siitäkin jätistä jotain hyötyä vihdoista viimein.


// Jos on kaksi päätä, niin voisiko ne sitten jutella keskenään siellä seinällä vaikka? Tsytan takaisin keittiöön. Ei älä mene, Aran ei halua myrkytettyä voileipää. skipatkaamme herra mukiloitu jälleen. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Kesä 30, 2013 7:52

Roswell olisi voinut hymähtää, vähättelevästi ehkä, mutta hymähtää silti. Hymähdykseen tuo ei kuitenkaan kyennyt, joten sitä ei koskaan ilmoille tullut, ele jäi vain toiveeksi. Ei hän tarvinnut Aranin lupauksia punahiuksisen demonin pitämisestä kaukana kylästä ja kuninkaasta kuten vanhus oli sanonut, se tekisi Tsytanista helpon saaliin, joka suorastaan kotiovelle kävelisi. Sitten ei tarvinnut kuin pitää huoli, ettei se enää pois päässyt ja demoni saisi kostonsa. Eikä se vaatisi sen enempää, matka kun haltialinnan luokse oli pitkä, eikä tunkeutuminen täysin riskitön. Jos Aran ei halunnut menettää demoniaan, pitäisi tuo huolen siitä, ettei nuorukainen nenäänsä työntäisi, minne se ei kuulunut. Ilman lupauksiakin, se oli pelkkää maalaisjärkeä. Jos Tsytan kerjäsi verta nenästään, oli vanhus valmis ojentamaan toista taas kerran. Viimeisen kerran. Se oikea sopimus nyt oli, mikä Roswellia kiinnosti, silmien katsellessa haltiakuninkaan reaktioita äänen päässä tiivistäessä ehdot, etteivät ne jääneet kummallekaan osapuolelle epäselväksi. Kerran Aran oli jo kuullut, mitä tuon pitäisi antaa ja mitä saisi vastineeksi, joten mitään yllätyksiä ei tullut, eikä muuta pyydetty. Haltia nyökytteli ja suostui sanoihin olihan tuo jo niihin aikaisemminkin suostunut ja itse ollut mukana sopimusta väsäämässä. Silti, hyvähän se oli vielä ennen sopimuksen lukkoon lyömistä käydä kaikki ehdot läpi...

Lonkero pysyi tarjottuna, odottaen, milloin haltiakuningas aikoi siihen tarrautua. Hetkihän siinä meni, toisen ilmeisestikin ensiksi täytyen ymmärtää eleen tarkoitus ja sitten ilmeisemmin vielä pakottaen itsensä tekemään se teko. Olihan lonkero kovin epäilyttävä uloke ja demoni suuri, ja no, pelottava, mutta tällä hetkellä Roswell ei nähnyt mitään oikeaa syytä pelkoon. Omasta mielestään, ainakaan. Haltian pienen pieni käsi tarrautui lonkeroon, lumen ja viiman kylmentämän kalvon sen pinnalla sulaen lievästi kosteaksi käden lämmöstä. Hellästi lonkero kävi myös kietoutumaan käden ympärille kunnolliseksi kättelyksi myös omalta osaltaan sormettomana, pehmeän lihan antaen periksi käden luiden alta. Lupaukset oltiin luvattu, sopimus solmittu, Aranin nyt ojentaessa kääröä lähemmäs demonia antaakseen sen toiselle, kuten kuuluikin. Hetkessä toinen lonkeroista ei sitä käynyt riistämään, pitäytyen vielä kauempana kättelyn ajan, mutta aivan samalla tavalla Tsytan vielä pysyi lonkeroiden puristuksessa. Aivan vain kohteliaisuuden merkeissä, käytiin nuorta demonia taas ojentamaan hieman lähemmäs, aivan kuten haltiakin oli oman kätensä kanssa tehnyt.

"Ymmärrän sodan," vanhus ilmoitti vastauksensa Aranin vakaviin sanoihin,
"Mutta kenties nyt ajattelet kahdesti, mitä tulet tekemään. Tilaisuus satuttaa Hänen Majesteettiaan ei välttämättä ole henkesi arvoista," Roswell vastasi toisen katseeseen, vaikka eihän tuo vielä ollut omaa katsettaan haltiakuninkaasta irrottanutkaan. Totta taisi toinen puhua ja mitä luultavimmin, demoni ja haltia tulisivat tapaamaan toisen kerran samanlaisissa merkeissä. Molemmat heistä laittoivat tässä henkensä vaaraan, demonilta ei paljoa vaadittu yhden haltian murhaamiseksi, mutta kuningas oli kuitenkin tärkeämpi henkilö, kuin tuon orjuutettu demoni. Ketään ei kiinnostanut Tsytanin selviytyminen muuta kuin Aranin, tietenkin. Tällä kertaa vanhuksella oli apunaan se, että hyökkäys oli yllätys, kuten hänen olomuotonsakin. Seuraavalla kerralla sitä onnea hänellä ei ollut ja häntä odotettaisiin, mutta kenties... Kenties seuraavalla kerralla hänelläkin olisi jotain ylimääräistä apua mukanaan, riippuen haltiakuninkaan teosta ja sen vakavuudesta. Väärässä he molemmat olivat, jos uskoivat vihollisensa kuolevan helpolla.

Käsi irtosi lonkerosta, lonkeron tehdessä samoin. Kääröä pitelevä käsi ojentui yhä lähemmäs demonia, lonkeron valmistautuessa ottamaan sen. Kuten vanha demoni oli luvannut, puristus Tsytanin ympärillä heltyi, kunnes mikään ei enää pidätellyt toista liukkaan raajan päällä, antaen nuoren demonin tipahtaa lumiseen maahan kuin pieni, punainen kasa rikkinäisiä luita ja murjottua lihaa... Mikä tuo oikeastaan olikin, jos totta puhuttiin. Toinen lonkeroista taas kävi kiertymään oikein hellästi ja varovaisesti käärön ympärille, kokonsa tehden pieniin asioihin tarrautumisesta kovin vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Käärö vedettiin lähelle keho ja sitä heti avattiin, kylkien silmien tutkiessa ja opiskellessa sen sisältöä varmuuden varalta, kuin vieläkin peläten, että käärölle voisi jotain sattua matkalla. Aran halusi demonin pois kaupungistaan ja omien sanojensa mukaan ei aikonut mitenkään estää sitä, mutta lupaushan se ei ollut, eikä haltian pelkkiin sanoihin luotettu täysin. Roswell oli kyllä varautunut ikäviin yllätyksiin, mutta silti poistuminen päätettiin suorittaa rauhallisesti. Pari askelta otettiin taaksepäin, ennen kuin demoni kävi kääntymään ympäri poistuakseen samaa reittiä, mitä oli tullutkin. Takapuolen silmät katselivat kuningasta pitkien jalkojen harppoessa eteenpäin, jättäessään jälkeensä pieniä, syviä aukkoja lumihankeen. Mustan liman valumista ei voitu estää, mutta rauhallisesti tarpoessa sitä ei ainakaan räiskitty ympäriinsä kaupunkia. Muuria ylittäessä olo oli vanhuksella jo kovin väsynyt, suorastaan uupunut. Samalla voimalla ei poistuttu, kuin oltiin tultu sisään, liikkeiden ollessa hitaita ja varovaisia. Tämä ei ollut helppoa keholle ja jos Roswell nyt jotain tarvitsi, oli pitkää lepoa... Puhumattakaan ruoasta, jota elimistö suorastaan kirkui kaipaavansa. Viima piiskasi jäisiä hiutaleita vasten tummaa ihoa ja ammottavia silmiä, demonin poistuessa kaupungista ja astuen takaisin aroille tuulien armoille, jalkojen askeleet vieden tuota hitaasti kauemmas.




((Se on mysteeri. Haluatko ottaa selville? Tsytanin pitää oppia tekemään kunnon voileipiä, rankaise naistasi, Aran. Ilmeisesti minun viimeinen viesti täällä, ellei joku nyt jotain perseestään ulos aio vetää. Kai te voitte jatkaa täällä, jos haluatte, lähden kotiin.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Kesä 30, 2013 8:17

Tietenkään Aranin henki ei ollut vain Henryn satuttamisen arvoista, Aran halusi viedä Henryltä hengen siinä samalla! Tai no, parasta olisi, jos itse vielä säilyisi hengissä. Mitään Haltiakuningas ei kuitenkaan enää demonille sanonut, tyytyi vain tuijottamaan tuota vakavan rauhallisena. Jos totta puhuttiin, ei hän halunnutkaan kuulla enää yhtään lausetta demonilta, niiden tunkeutuessa päähän jyskyttävinä ja raskaina. Vähemmästäkin alkoi nuppia jomottamaa, mutta tietenkään haltia ei näyttänyt tätä särkyä tai pahaa oloaan vieläkään.
Tsytan kuitenkin vihdoista viimein laskettiin alas, Aranin suoden pikku demonille vain nopean vilauksen. Niin kauan, kuin Roswell oli paikalla, ei Aran aikonut huomiotaan pitkäksi aikaa tuosta irrottaa. Lopulta, tuskallisen pitkältä tuntuneen tilanteen jälkeen lähti demoni poistumaan. Hitaasti, mutta varmasti. Aran piti lupauksensa ja käski jokaista sotilastaan pysymään kaukana poistuvasta demonista. Saattamaanhan tuota kävi muutama, vain varmistaakseen, ettei silmähirviö tehnyt tuhojaan kaupungissa. Roswell kuitenkin poistui nätisti, jättäen haltioiden kaupungin rauhaan.

Kun lonkerodemoni oli poistunut linnan alueelta, kävi Aran vihdoin kääntämään katseensa Tsytanin puoleen, joka huonommassa hapessa oli. Säälittävä näky suorastaan, harmi vain, ettei Aran kauheasti sääliä demonia kohtaan tuntenut. Itse tuo oli tämän aiheuttanut.. Tai no, kai tästä olisi voinut syyttää myös Arania, joka demonin oli pakottanut mukaansa väijytykseen. Mutta se nyt oli sivuseikka. Tsytan oli syyllinen.
Olet kiitoksen ja henkesi velkaa minulle Aran aloitti käydessään kyykistymään Tsytanin puoleen Odotan, että tulet myös käyttäytymään sen mukaisesti tulevaisuudessa. Ilmeensä oli rauhallinen, mutta silmistään paistoi se häikäilemätön ilo toisen alistamisesta entisestään paremmin haltiakuninkaan tossun alle.
Pystytkö kävelemään itse vai pitääkö sinut kantaa pois? Olisihan Aran voinut vain tarttua kiinni demoniin ja siirtyä tuon kanssa sairastuvalle, jonne Tsytanin oli syytä hankkiutua mahdollisimman pian. Eivätköhän parantajat olleet valmiita tekemään kaikkensa, auttaakseen haltiakuninkaan lemmikkiä.


// Kai se olisi kiva selvittää. Aran rankaisee naistaan, kuten aina. Hei hei Roswell, ellei Tsytan päätä heittää vielä muurin kivellä //

Viesti Ti Elo 06, 2013 7:13

Punaiset, joskin kivusta, särystä ja hengenahdistuksesta siristyneet silmät seurasivat kuinka sinettikäärö esiteltiin, suljettiin ja vaihtoi omistajaa käden ja lonkeron puristuksella. Katsellessaan sinettiä pitelevää lonkeroa Tsytan arveli synkästi, ettei hänen vähään aikaan tarvinnut harkitakaan vastaavansa mihinkään kutsuihin joita ei suoritettu hänen tosinimellään, varmuuden vuoksi. Nimen paljastumisesta ihmisten puolelle tuskin oli pelkoa: kuningas oli niin paksupäinen, että tuskin osaisi sitä itse etsiä, manaukseen perehtyneet velhot tuskin haluaisivat uusia demoneita rellestämään alueelleen joten heidänkään apuunsa ei ollut luottamista, ja Roswell oli jonkin-korkeamman-olennon kiitos, tyytynyt vähempään ja suostui vihdoin jopa irrottamaan otteensa.

Haltioille, sekä joillekin demoneille ominaisesta sulokkuudesta ja ketteryydestä ei näkynyt merkkiäkään painovoiman tehdessä työnsä ja Tsytanin mätkähtäessä lumiselle linnanpihalle kuin sätkynukke, josta oli katkaistu narut, ensin jaloilleen ja tussahtaen siitä selälleen. Hänen murtuneet luunsa tuntuivat syttyneen tuleen ja hänen silmissään tanssi tummia täpliä lukuisten täräysten voimasta. Hän jäi makaamaan aloilleen tuijottaen pimeälle taivaalle raajaakaan liikauttamatta tasaillen hengityksensä lisäksi yleistä mielenrauhaansa ja nauttien kylmän lumen turruttavasta vaikutuksesta. Laskettuaan kaikki raajansa, todettuaan ehjien luiden lukumäärän ylittävän murtuneet roimasti ja arveltuaan saamiensa vammojen ja ruhjeiden olevan vähemmän pysyvästi haitallista sorttia, demonin ajatukset kääntyivät kiroamaan Roswellia joka ainoalla herjauksella, manauksella ja muulla vastaavalla pahalla ajatuksella, jotka hän osasi. Siinä meni aikansa. Päästyään loppuun hän käänsi silmänsä viereensä kyykistyneen haltiakuninkaan puoleen hilliten halunsa ilmaista, mitä mieltä hän oli oletetusta henkensä velkaa olemisesta ja minne sen voisi hänen puolestaan työntää.
Maagisi ja vartijasi eivät ole aivan tehtäviensä tasalla, hän valitti ohittaen hänelle esitetyn kysymyksen jaksamatta olla erityisen kohtelias ja ponnistautui irvistäen ensin kyynärpäidensä varaan ja siitä murahtaen istumaan tunnustellen varovasti aristavaa rintakehäänsä sormenpäillään.
Hänet olisi pitänyt pysäyttää jo muureilla.
Hän ei käynyt ehdottelemaan suojaussymbolien lisäämistä, sillä mistä hän olisi tiennyt toimivatko ne Roswelliin kun hän ei edes tiennyt mikä piru toinen oikein oli ja mistä pirusta kotoisin.

Demoni laski jalkansa ja tarkisti niiden toimintatavan vielä kerran ennen kuin könysi pystyyn. Juuri muuta verbiä loukkaantuneen miehen liikeradalle ei ollut, vaikka vakavimmat vammat olivatkin osuneet hänen ylpeyteensä fyysisen ruumiin sijaan. Hän vilkaisi sinne tänne unohtuneita aseitaan ja päätti antaa niiden lojua missä olivatkin. Juuri nyt hän olisi tappanut sielusta. Se tosin ei ollut kovin kaukana hänen normaalista olotilastaan.
Uskoisin pystyväni kävelemään riittävän hyvin. Olisiko pari sielua liikaa pyydetty? Paraneminen tämän maailmantason tahtiin on viheliäinen prosessi.



¤¤ Tässä näemme harvinaisen pelivastaus harlekiiniumin luonnollisessa ympäristössään, luonnollisesti myöhässä. ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Elo 13, 2013 12:28

Kuninkaan tarkka katse kävi seuraamaan demonin istumaan nousemista, Aranin tyytyessä vain hymähtämään pienesti demonin toteamuksille. Tottahan se kuitenkin oli, Roswell olisi pitänyt kyetä pysäyttämään jo muureilla. Viimeistään muureilla, jos Aranilta kysyttiin. Vihollinen oli tunkeutunut hänen kaupunkiinsa leikiten, suoraan hänen linnalleen, miltä se sai hänet näyttämään vihollisen saatikka sitten omien silmissä? Toisaalta, ehkä tämä oli erikoistilanteeksi laskettava tapaus. Hyökkäys ei varsinaisesti ollut kohdistunut haltioihin tai noiden kuninkaaseen vaikka Aran pitikin omaisuutensa turmelemista henkilökohtaisena iskuna vaan yhteen pieneen demoniin. Tämä oli kahden demonin välinen asia, jossa haltiat nyt sattuivat tämän tapahtuman yhteydessä olemaan sivullinen osapuoli.
Ehkä sinun ei olisi kannattanut suututtaa sitä Aran päätti käydä töksäyttämään Tsytanille takaisin, samalla kun nousi itse istuvan demonin viereltä ylös.
Eipä demonin ja kuninkaan välillä mitään kovin lämmintä ollut meneillä, joten ei Aranilla ollut varsinaisesti syytä olla huolissaan punaisesta paholaista. Lähinnä hän halusi vain varmistaa, että omaisuutensa oli kunnossa ja toimintakykyinen.

Tsytan kuitenkin vakuutteli pystyvänsä kävelemään, mikä sinällään oli jo ihme. Aran ei varmasti moisen höykytyksen jälkeen kävelisi minnekään, mutta kannattiko demonia ja hitaasti kuolevaa haltiaa verrata toisiinsa tällaisissa asioissa. Demoni kuitenkin kävi kyselemään paria sielua, vedoten paranemisprosessiinsa. Hetkeksi muualle kääntynyt katse kääntyi tuon kysymyksen myötä takaisin seisomaan kammenneeseen demoniin, Aranin selvästikin miettiessä, harkitsisiko edes tuon kysymykseen suostumista.
Uskotko ansainneesi moisen palkinnon? Aran kävi kysymään matalammalla äänellä, aivan kuin joku olisi tässä säässä muka voinut pidemmälle kuullakin heidän keskusteluaan. Toistaiseksi kukaan ei vielä ollut kuulo etäisyydellä, joskin muutama sivustakatsonut lähestyi jo.
Jos en välittäisi pitää sinua hengissä, olisi vastaukseni kieltävä. Kuitenkin, olisi typerää kieltää sinulta tarvitsemasi paranemistasi varten Joten eiköhän se järjesty Kerta noin kauniisti osasit pyytää



// Holy heck. Rare Harlekiini. Aksu uses pokeball. Ota heti vastausta, ettet ehdi laiskistua. Vastasin koulussa, syytän herpaderpaa siitä. Niin. //

Viesti Ke Elo 14, 2013 9:16

Tsytan ei käynyt inttämään vastaan ettei kukaan ollut voinut ottaa Roswellin ensitapaamisen puheita muuna kuin yltiöpasifistisena suunsoittona, jotka antoivat ymmärtää lausujansa vaativan maailmanlopun kaltaisen ihmeen ennen ryhtymistä mihinkään vastatoimiin, saati sitten äskeisen löylytyksen kaltaiseen ylireagointiin. Tsytan oli ehdottoman vakuuttunut, ettei hän ollut nuoren kuninkaan jalan katkaistessaan tehnyt mitään oikeasti pahaa, ainakin ottaen huomioon mitä hän olisi voinut tehdä. Kukaan ei voinut viettää vuosisatoja Helvetissä oppimatta muutamia temppuja. Lisäksi hän oli vain noudattanut käskyjä, tai ainakin hänen oli annettu ymmärtää tietyt ohjeet, mikä Cúthalionin tapauksessa oli yksi ja sama. Vaan kukapa häntä olisi ottanut todesta? Tasa-arvo oli kaukana tästä maailmasta.
Aivan kuin se olisi loppujen lopuksi ollut huono asia.

Demonin toinen silmä oli muurautumassa umpeen, mutta silti sekin onnistui leviämään hämmästyksestä haltiakuninkaan suostuessa hänen pyyntöönsä. Hänen palautti kasvonsa peruslukemille ennen kuin ilme oli ehtinyt edes kunnolla käväistä hänen kasvoillaan, mutta sisäinen yllätys ei ollut kadonnut minnekään. Hän oli kuluttanut vuosikymmeniä metsästämällä edes yhtä sielua, ja nyt hän sai kaksi suoraan pyytämällä? Näinkö helppoa se olikin? Hänellä oli tainnut jäädä joitain hienoisia yksityiskohtia aikoinaan kuulematta.
Huolimatta siitä, että pysyi pystyasennossa lähinnä pelkän tahdonvoimansa ansiosta, Tsytan onnistui nytkäyttämään kivistävää selkäänsä asentoon, jota hyvällä tahdolla saatettiin kutsua kumartamiseksi.
Sielut palauttavat voimani ja enemmänkin, teidän armonne. Toiste tätä ei tapahdu. Ei ainakaan mikäli se hänestä riippui, hän ei halunnut saada selkäänsä uudemman kerran ja oli vakaasti päättänyt välttää sitä loppuun asti suotiin hänelle sieluja tai ei.


Yrittäessään ottaa horjuvia askelia linnan suuntaan demonille selvisi, että hänen uskomuksensa kävelykyvystään olivat liioiteltuja. Yksi paikalle juosseista vartijoista sai omasta mielestään ikävän toimen demonin kävelykeppinä runnotun miehen horjahtaessa vaarallisesti kesken askeleen ja joutuessa ottamaan tukea lähimmästä haltiasta, joka alistui tehtäväänsä taluttaa punainen osapuoli linnaan ja sieltä käytäviä myöten sairassiipeen. Parantajat oli hälytetty hereille ja valmiuteen heti kun tunkeilija oli havaittu muurien sisäpuolella, ja tunnelma oli ollut kireä kunnes oli selvinnyt henkilövahinkojen jääneen vain yhteen, vaikka kyseessä olikin kuninkaan epäpyhä lemmikki. Parantajat, joiden palveluksia ei tarvittu, poistuivat pitkähköstä huoneesta vähin äänin kahden paikalle jääneen yrittäessä puhdistaa demonin haavoja viileään yrttiveteen kastetulla liinalla. Tsytan oli istahtanut irvistäen yhden kapean sängyn laidalle ja nykäisi liinan parantajan kädestä puhdistaen haavansa itse vaimeasti muristen. Toinen parantajista ymmärsi yskän, jätti vesimaljan jälkeensä ja poistui taakseen vilkuillen, mutta toinen vaati demonilta ensin sanasen ja sitten ärähdyksen ennen kuin livisti tiehensä itsekseen mutisten, eikä silloinkaan mennyt kauas tuntien velvollisuudekseen potilaita kohtaan pitää huolta näiden vammoista silloinkin kun potilaana oli kiukutteleva ja kaltoin kohdeltu demoni joka napautti pystyvänsä huolehtimaan itse itsestään ja odotti itse asiassa parhaillaan parasta lääkettä kolhuihinsa, kiitoksia vain, ja josko arvon parantaja voisi siis painua hemmettiin ja jättää hänet rauhaan.

Tsytan huokaisi ja painoi märän liinan kasvoilleen hillitsemään päänsärkyä hänen koko kehonsa sykkiessä eri asteisista säryistä, haavoista, kolhuista ja kuhmuista. Hän toivoi, ettei pyydettyjen sielujen järjestämisessä kestäisi kovin kauan. Sarven katkeaminen vaivasi häntä yhä, ja hän mietti mahtaisiko se kasvaa takaisin edes sielujen energialla. Se oli ollut kova kolaus hänen ylpeydelleen, eikä hän ollut aivan varma mahtoiko tapahtuneeseen suhtautuminen taisteluarpena piristää häntä kovinkaan paljon.
Hän päästi kätensä putoamaan kasvoiltaan ja antoi syvään huokaisten päänsä kierähtää taakse. Huone oli autuaan parantajaton ja hiljainen, ja päästyään pois kylmältä pihalta hän tunsi olonsa jo hieman paremmaksi. Hänen suupielensä nytkähtivät ylöspäin. Kenties kokemuksesta oli sittenkin seurannut jotain positiivista. Ilman Roswellia häneltä olisi voinut jäädä sielut mässäilemättä. Hän aikoi yhä pitkittää vanhemman demonin tapaamista uudemman kerran niin kauan kuin mahdollista, mutta mikäli seuraava kerta tulisi, ei häntä paiskottaisi aivan niin helposti.
Tsytanin haltiankurkusta nousi pieni hymähdys. Hän rentoutti kipeitä lihaksiaan sen verran kuin pystyi, irvisti kivistäville kylkiluilleen, ja jäi odottelemaan.



¤¤ Success! You have captured a rare reply! ¤¤
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Elo 14, 2013 10:33

Demoni oli selvästi yllättynyt kuninkaan avokätisyydestä pyyntönsä kohtaan. Tsytan sai kuitenkin olla varma, että jos kyseessä olisi ollut joku toinen, ei tuo varmasti olisi saanut yhtäkään sielua, vaikka kuinka olisi anonut. Demonin onneksi Aran oli kuitenkin oli tarpeeksi omahyväinen ja välinpitämätön sen suhteen, menettäisikö joku sielunsa, jotta hänen lemmikkinsä pysyi pystyssä ja jopa vahvistuisi. Tietenkin Aran käytti hyväksi valtaa ja asemaansa, kukaan ei sanoisi ei hänelle. Varsinkin jos vaihtoehtoina olivat joko kuolema tai käskyjen totteleminen. Joten, sielun jos toisenkin hankkiminen ei ollut ongelma, jos Aran toimi välikätenä. Kunhan demoni ei liian usein alkaisi sitä pyytämään, ainakaan ilman syytä. Tosin, olihan se hyvä porkkanan kepinpäässä. Jos Tsytan teki jotain, mistä Aran piti tai mitä hän oli pyytänyt, voisi hän hyvinkin alkaa lahjoittamaan lemmikilleen pieniä makupaloja. Yksi sielu sinne tänne, eikö? Ehkä jonkun olisi kannattanut kertoa haltialle demonien kanssa leikkimisestä jo ajoissa. Nyt se taisi olla liian myöhäistä, Aranin suhtautuessa turhankin huolettomasti noiden olentojen kanssa leikkimiseen.

Parempi niin Oli Aranin huomautus demonille, joka vakuutteli, ettei tämä tulisi toistumaan.
Kuningas kävi katseellaan seuraamaan kuinka punainen paholainen lähti taittamaan matkaa poispäin tilanteesta, joutuen kuitenkin vakuutteluistaan huolimatta turvautumaan apuun kävelemisen suhteen. Kuningas kävi pienesti hymähtämään tuolle näylle, käyden sitten vakuuttelemaan paikalle saapuneille olevansa itse kunnossa. Joskin, hän halusi pesemään kätensä. Roswelliin koskeminen ei ollut tuntunut kovin mukavalta, olo oli sen tähden kovin likainen.
Mutta ennen kuin kävisi käsiänsä pesemään, Aran kävi toteuttamaan lupauksensa ja pisti Tsytanin tilauksen täytäntöön. Demoni sai haluamansa, niin pian kuin oli mahdollista. Eipä siihen kauaa kuitenkaan mennyt, Aranin tietojen mukaan. Hän ei itse enää demonia nähnyt eikä oikeastaan välittänytkään katsella pilalle runnottua haltiankuvatusta, vaan vetäytyi omiin oloihin. Vaikkei itse ollut osumaa ottanut, oli niin voimakkaan demonin ja tuon auran kohtaaminen turhaakin auraherkälle kuninkaalle. Hän halusi vain lepäämään, nyt kun päätä ei enää jomottanut


// OH MY GOSH I DID IT thats all yes i guess? //
Edellinen

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö