Satojen silmien prinssi

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja harlekiini » 24 Maalis 2013, 02:25

Tsytan ojensi toisen tärisevän kätensä kynsimään muuria painaen välillä koko kämmenensä kylmää kiveä vasten saadakseen tukea pystympään kömpiäkseen ja onnistuen lopulta hilautumaan polvilleen. Toisessa kädessään hän puristi yhä vaimeasti sihisevää sarvenpalaa, jonka hän saattoi tuntea hitaasti pienenevän ja haalistuvan kadotessaan maailmasta, johon se ei kuulunut. Hänen rintakehäänsä kivisti ja puristi, ja murtuneet luut saivat hänet hengittämään suunsa kautta lyhyin puuskahduksin. Tämä ei ollut enää lainkaan hauskaa. Leikki ei ollut riemastuttavaa alun perinkään, mutta nyt sekin hupi oli valahtanut kuin vesi ankan selästä.
Demoni oli yhä liian pyörryksissä törmäyksen jäljiltä pyöritelläkseen silmiään, mutta hän kyllä muljautti niitä paljonpuhuvasti muurille raajaihmeen jälleen kerran takertuessa väittämään, että hän olisi punonut nuoren kuninkaan pään menoksi mitä kieroimman ja halveksittavimman juonen, vaikka tosiasiassa kyse oli ollut taistelusta. Ärsyttävä rauhanhellijä kun oli, Roswell tuskin oli tietoinen siitä, ettei sodassa kohdeltukaan toisia herrasmiehinä (maiden päämiehiä kenties lukuun ottamatta; hän oli kuullut tapauksista, joissa hallitsijat olivat sopineet hyökkäyksistä teekupposen äärellä).

Raskaasti seinään nojaten hän koukisti toisen jalkansa eteensä, muttei yrityksestä huolimatta onnistunut nousemaan vielä jaloilleen. Tykyttävä kipu levisi liikkeen mukana koko kehon läpi saaden hänet irvistämään ja yskäisemään odottaen näkevänsä verta hangella. Sitä ei kuitenkaan ollut sen enempää kuin mitä hänen ruhjeistaan ja haavoistaan oli vuotanut. Kesken hänen toipumisensa yksi lonkeroista kurottautui jälleen hänen ympärilleen ja rusensi hänen ennestään arkaa kehoaan nykäistessään hänet koivilleen. Lonkeron irrottaessa demoni horjahti uudestaan käsiensä varaan muuria vasten, mutta hän sentään seisoi. Hän olisi voinut seistä ja liikkua ilman tukeakin, mutta jokin aiempien viidentoista minuutin tapahtumissa ei erityisemmin rohkaissut esittämään tarmokasta.
Ei se ollut minun vikani! Hän siirsi painonsa toiselle hartialleen kääntyen samalla sivuttain Roswelliin nähden. Puhuessaan hän elehti käsillään lyhyesti korostaakseen sanojaan ja ennen kaikkea saadakseen aikaa puhumiselleen. Hän tietää minun nimeni! Luulitko hyökkäyksen olleen minun ideani? Minä noudatin vain käskyjä, Roswell, luulisi sinun ymmärtävän! Hän tietää minun nimeni, mitä muuta minä olisin voinut tehdä? Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa!

Hän piti tauon ja pyyhkäisi verta huuleltaan. Iskun aiheuttama sekavuus oli asettumassa, mutta sekin tarkoitti lähinnä sen taantumista tasaiseksi koko vartalon kattavaksi jyskytykseksi. Hän ei enää nähnyt kahtena, mutta parannusta ei voinut sanoa tapahtuneen, ellei otettu lukuun Roswellin ruman kaksosen autuasta katoamista.
Olisiko nuoren kuninkaan vaihtoehto miellyttänyt enemmän? Ellen olisi sekaantunut asiaan, luuletko, ettei haltiakuningas olisi tarttunut tilaisuuteen leikkiä hänellä? Sisaresta puhumattakaan.



¤¤ Katso herra sika, hurgghpglöksglkgaklgmkl ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Sands » 24 Maalis 2013, 22:50

Roswell irrotti lonkeronsa rikkinäisestä vastustajastaan kokeeksi, katsoen, josko tuo nyt vihdoin pystyisi omin jaloin pystyssä pysymään. Eihän se olisi ollut yhtä hauskaa mukiloida avutonta vastustajaa maassa, ei. Vanhaa demonia nyt innostaisi kovastikin, jos Tsytan vielä yrittäisi juosta karkuun tai hyökätä kimppuun ja sitä saataisiin tässä vielä kunnon taistelua aikaiseksi, mutta niin ei näyttänyt käyvän. Hetken lonkeron irrottamisesta näytti jopa siltä, että nuori punapää nyt kaatuisi lievästi punertuneelle hangelle, kuinka tuon runneltu keho ei enää omannut tarpeeksi voimaa pysyäkseen omin jaloin pystyssä. Muuri antoi toiselle kuitenkin tukea ja siihen nojatessaan nuorukainen pysyi kuin pysyikin jaloillaan, mutta demonin hengitys oli kevyttä ja tuskaista. Sitä katsellessaan Roswell pystyi sanomaan, että toiseen sattui, jos ei sitä muka ennen ollut huomannut. Toinen oli tosiaankin rikottu. Se tuntui nyt jälkeenpäin niin... Harmittavalta. Totta kai vanhus halusi Tsytanin hengiltä, kuten oli sanonutkin. Sitä suunnitelmaa ei oltu vielä muutettu. Mutta... Hän oli odottanut tämän olevan enemmän, niin paljon enemmän. Hän halusi enemmän, hän halusi taistelua ja kunnollista hakkaamista, mutta he eivät olleet edes vielä ehtineet aloittaa ja nyt toinen oli jo tässä pisteessä? Miten siihen muka pitäisi reagoida? Demoni oli pettynyt, oikeastaan. Ehkä tuon olisi pitänyt olla vähän helläotteisempi, huijata nuorukainen uskomaan, ettei ollut sen voimakkaampi, että toinen olisi yrittänyt ja sitten saanut kunnolla selkäänsä... Mutta se ei tuntunut oikealta tavalta lähestyä tätä asiaa, eikä siitä enää voinut itkeä.

Kulmaa oltaisiin taas haluttu nostaa kysyvänä ja suu vääntää huvittuneeseen hymyyn, jos se olisi vain ollut mahdollista. Tsytan vikisi taas, kuinka tämä ei ollut hänen syytää. Niin, mikään ei tietenkään ollut tuon syytä, punapää oli puhdas kuin pulmunen, kyllä, ehdottomasti. Roswell ei ollut enää halunnut puhua, leikkiminen ja satuttaminenhan nyt olivat tuolla mielessä olleet, mutta jos nuorempi demoneista taas halusi esittää viatonta, pystyi hän kertomaan taas kerran, kuinka väärässä toinen olikaan. Vieläkään toinen ei ollut oppinut mitään.
"Tiedän," demonin ääni porautui päähän raskaana, eikä siitä löytynyt tippaakaan minkään sortin ihmetystä nuorukaisen ottaessa nimensä puheeksi. Roswell tiesi, sen tiesi Tsytankin. Haltiakuningas tiesi demonin nimen ja se oli kova pala purtavaksi demonille kuin demonille ja toinen demoni ymmärsi sen parhaiten. Oli ollut aika, jolloin vanhus tunsi sääliä nuorempaa ja tuon tilannetta kohtaan. Tässäkin tapauksessa hän olisi voinut, jos punapää olisi toiminut toisin.
"Sinut voidaan pakottaa tekemään mitä vain, vaikket haluaisi," jalat ottivat pari askelta lähemmäksi pitkän kaulan kumartuessa alemmas, sen suurimman silmän kaulan päässä pysähtyen aivan Tsytanin eteen tuijottamaan,
"Nautit siitä. Pidit siitä. Suorastaan mässäilit sillä. Et kadu tekoasi pätkääkään, etkä ansaitse sääliä. Se on sinun syytäsi, etkä ole oppinut mitään, vieläkään," inho toista kohtaan taas tuntui sanoissa, suuren silmän tuijottaessa apposen avonaisena nuorempaansa, eikä sen pahemmin huolehdittu tai kunnioitettu toisen henkilökohtaista tilaa. Uskoiko toinen muka puhumisen auttavan?

"Jos isäntäsi olisi koskenut Hänen Majesteettiinsa, olisi hän nyt samassa tilassa, kuin sinäkin," kaula suoristautui taas noustessaan korkeammalle, mutta jokainen Tsytanin näkevä silmä jatkoi tuijottamistaan yhä kovin pisteliäänä ja liikkumattomina,
"Olet varoitus ja esimerkki. Kaikki näkevät, miten käy, jos Hänen Majesteettiinsa koskevat," Roswell ilmoitti vielä, eikä oikeastaan vastannut punapään kysymykseen. Ei sillä ollut merkitystä, Tsytan oli se, joka tyhmästi teki. Asiat olisivat voineet mennä hyvin toisella tavalla, kenties huonommin, kenties paremmin. Vanhaa demonia ei enää huvittanut puhua, olihan hän jo puhunut enemmän, kuin oli aikonut. Hän oli antanut vastustajalleen vaihtoehtoja, eikä niistä kumpaakaan otettu. Joten, yksi lonkeroista kävi taas paiskautumassa vasten pientä demonia edessään, musertaen toista vasten raajaa ja muuria. Ei sekään riittänyt, nopeasti lonkero vedettiin kauemmaksi toisen sitten käydessä takertumaan puristavasti Tsytanin ympärille heittääkseen nuoren demonin taas kerran vasten sitä samaista kivimuuria mutta yhtä kovastihan se ei tapahtunut, kuin viimeksi Roswellin heittäessä uhrinsa pihan poikki vauhdilla.




((Minä näen, hyvät hajut.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Maalis 2013, 02:41

Aran

Jos Aran jotain vihasi, niin sitä, että hänen untaan tai rentoutumistaan häirittiin. Yleensä häirintä koski jotain vähäpätöistä, jollakulla oli vielä asiaa kuninkaalle tai joku halusi viettää iltaa siniverisen kanssa. Ne jos mitä, ärsyttivät. Toisinaan kuitenkin tuli häiriötekijöitä, joita ei todellakaan ollut osannut odottaa. Juuri sellainen oli tänään pamahtanut päin näköä.
Aluksi tilanteesta oli tiedetty vain se, että jokin hyökkäsi kaupunkiin. Eivät ihmiset, ihmiset eivät mitenkään olisi voineet päästä lähelle huomaamatta sellaisen joukon kera, jolla pääsisi edes porteista sisään. Sitä paitsi olisi hullua hyökätä tällaisella kelillä, tähän aikaan. Pihallehan jäätyi! Tietenkin jo omiin oloihinsa vetäytynyt kuningas oli saanut tiedon tästä tunkeutujasta, joka tietojen mukaan suuntasi uhkaavasti kohti linnaa. Kuka tai mikä ikinä se olikaan, sitä ei osannut kukaan sanoa, ei ainakaan tässä vaiheessa. Riskejä ei kuitenkaan haluttu ottaa, vaan sotilaat määrättiin valmiustilaan. Kuningatar ja kruununprinssi vietiin turvallisimpaan paikkaan linnassa, Aranin jäädessä seuraamaan tilannetta Turvallisen välimatkan päästä.

Mitä lähemmäksi tämä tuntematon hyökkääjä pääsi, sitä ahdistavammalta sen läsnäolo alkoi tuntua. Tuo tunne toi auroja aistivalle kuninkaalle mieleen vain yhden tietyn lohikäärmeen, jonka läsnäolosta hän saattoi olla yhtä iloinen, mitä tästä tapahtumasta. Aran ei kuitenkaan epäillyt Archelauksen olevan tämän takana. Ajankiitäjällä oli tapana putkahtaa kutsumatta, yhtäkkiä linnalle, eikä edetä hitaasti koko kylän läpi. Ei tuo massiivinen lisko tainnut edes mahtua kaupunkiin, joten oraakkeli jätettiin pois laskuista. Mutta kuka muukaan se voisi olla? Ei Aran ollut ennen tällaiseen törmännyt Cryptissä, jos oraakkelia ei laskettu.
Epämukava olo ja painostava tunnelma saivat ajatukset harhailemaan. Tilanteen kärjistyessä linnan pihaan, oli vähällä, ettei Aranin pää haljennut.
Oli hyökkääjä kuka tahansa, pysähtyi se linnan pihalle. Pikaisen tilannekatsauksen jälkeen selvisi, ettei tuo otus ollut ketään varsinaisesti satuttanut tunkeutuessaan kaupunkiin. Mitä se halusi? Ja mikä piru se oli? Vasta nyt saattoi Aran ikkunasta nähdä, mikä pihamaalla seisoskeli. Ja se ei toden totta ollut kovin mukava näky, painajaismateriaalia, suoraan sanottuna. Sen katsominenkin ahdisti, kaikki nuo silmät ja sen koko olemus. Mikä ikinä se oli, se ei varmasti ollut alun perin tästä maailmasta. Demoni, kenties?

Toisen tilannepäivityksen myötä kävi ilmi, että tuo tummanpuhuvapainajainen oli vain ja ainoastaan yhden henkilön perässä: Tsytanin. Kun tämä tieto kiiri Aranin korviin, oli punainen paholainen ehättänyt jo pihamaalle, jonne demoni oli kutsuttu monisilmäisen vieraan toimesta. Ei tarvinnut olla viinin terävin nuoli, kun taustoista tietävän ajatukset alkoivat jo raksuttaa. Oliko tämä otus nyt se demoni, joka itseään Roswelliksi kutsui? Se, joka Henryn vierellä seisoi? Yllättäen pelottavan tuntematon tilanne muuttui vastustamattoman mielenkiintoiseksi, eikä Aran voinut vastustaa kiusausta seurata sitä hieman lähempää.
Niinpä tummaan, kaapumaiseen asukokonaisuuteen pukeutunut kuningas kävi siirtymään linnansa alueella, turvallisista yläkerroksista alemmas, sisäpihan puolella olevalle parvekkeelle. Parvekkeelle, joka sijaitsi melko kaukana itse päätapahtumista, mutta sieltä näki juuri sopivasti turvallisen välimatkan päästä itse tapahtumat. Ja ne todellakin olivat näkemisen arvoisia.
Kerta demonit halusivat tai no, toinen niistä halusi pitää tämän kahdenkeskeisenä, antoi Aran käskyn yleisesti kaikille pysyä poissa kaksikon tieltä. Telepaattinen viesti pistettiin kiertämään, samalla kun henkivartijat löysivät vihdoista viimein parvekkeelle tyhjästä tupsahtaneen kuninkaan. Tietenkin Aran olisi voinut kertoa, minne aikoi siirtyä omassa linnassaan, mutta toisinaan oli hauskaa katsoa, kuinka nopeasti vartijat löysivät suojeltavansa tuon kadottua kuin tuhka tuuleen. Demonien yhteenotto ei kyllä ollut niin kaunista katseltavaa, mitä olisi voinut olettaa. Taisteluksi tuota ei voinut kutsua, Tsytan oli altavastaaja jo heti ensikättelyssä. Jos olisi pitänyt lyödä vetoa kukkotappelussa, olisi Aran sijoittanut rahansa vastustajan lemmikkiin. Hänen demonista ei näyttänyt olevan mitään hyötyä noin isoa vastustajaa vastaan.

Tilannetta seuraillessaan, ei Aran voinut kuin ihmetellä, oliko Roswell tullut omasta tahdostaan vai oliko tuo käsketty paikalle. Ei ollut Henryn tapaista hyökätä, se olisi viimeinen tempaus, mitä jalkapuolelta odotti. Tuo taisi vieläkin olla vuoteen orjana, ellei ollut kokenut ihmeparantumista. Viimetietojen mukaan Scarlintonin vanhin oli kuitenkin elossa, ellei sitten kuninkaan kuolema ollut ajanut monisilmäistä painajaista liikkeelle? Sekin saattoi olla mahdollisuus. Sinänsä sääli, jos Henry oli nyt kuollut. Aran halusi itse päättää Henryn elämän.
Kaiteeseen nojaillen, Aran seuraili tilannetta aikansa. Tsytan otti turpiinsa, eikä se yllätys ollut. Aran olisi oikeastaan voinut antaa pikkudemonin kuolla. Viimetietojen mukaan painajainen oli tullut tänne Tsytanin tähden ja lupaillut, ettei kuningas tai kansa kärisi, mikäli Tsytan uhrattaisiin. Mutta millainen kuningas hän sitten olisi ollut, jos antaisi vihollisen tunkeutua omaan kaupunkiinsa hakkaamaan omaa lemmikkiään? Katsottaisiinko demonin kuolemaa vain uhrauksena kansan parhaaksi vai katsottaisiinko sitä raukkamaisena, oman liittolaisen uhraamisena kuninkaan oman nahan pelastamiseksi? Molemmat vaihtoehdot nähtäisiin tavalla tai toisella huonona Joten kai tilanteeseen oli puututtava. Loppujenlopuksi, ei Aran vielä halunnut luopua punaisesta paholaisestaan.

Tsytanin käydessä paiskautumaan jälleen vasten kivimuuria, katosi Aran parvekkeelta. Kuningas ilmestyi tällä kertaa, kuin tyhjästä muurille jota vasten pienempää demonia oli hakattu juuri muutama sekunti sitten. Näin lähellä seistessä, tästä kulmasta katsottuna, oli Roswell mitä kamalin näky. Aran oli elämänsä aikana ehtinyt nähdä yhtä ja toista, mutta tuon silmähirviön näkeminen meni kärkipäähän kamalimpien asioiden listalla. Aran ei olisi edes halunnut katsoa sitä. Mihin tuollaisessa olennossa katse edes piti kiinnittää? Jonkinlainen pääksi luokiteltava osa painajaisesta löytyi, joten katse pidettiin siellä. Koko tämän ajan oli Aran valmis katoamaan ja siirtymään kauemmas demonista, mikäli jättiläinen päättäisi hyökätä. Sisällään Aran kuitenkin tunsi pakottavaa tarvetta hankkiutua mahdollisimman nopeasti kauemmaksi tuosta ahdistavantuntuisesta olennosta. Sitä ahdistustaan Aran ei kuitenkaan näyttänyt päällepäin, haltiakuninkaan näyttäessä olevan suoraan sanottuna kieronkiinnostunut tilanteesta.
Roswell! Muurille ilmestynyt kuningas huudahti, toivoen näin kiinnittävänsä painajaisen huomion. Muurilla virnuileva haltia oli selvästi lähempänä demonikaksikkoa, mitä muut haltiat. Tosin nyt, kun kuningas oli ehkä turhankin lähelle mennyt, heräsivät vartijat jälleen tilanteeseen ja olivat selvästi valmiita puuttumaan, mikäli tarve.

En oikein pidä tavastasi tunkeutua minun kaupunkiini ja vuotaa saastaista eritettäsi minun pihalleni, samalla kun hakkaat minun demoniani Puheista päätellen ei tarvinnut kahdesti arvata, kuka painajaista puhutteli.
Anna demonini olla. Yksikin isku vielä ja saatat välittömästi Henryn vaaraan. Vain yksi sana ja joku saattaa pian olla pojan sängyn vieressä tikarin kanssa. Yksi käsky ja sinun käy huonosti Aranista ei ottanut selvää, bluffasiko haltia vai ei. Kysymys kuuluikin, oliko Roswell valmis ottamaan sen riskin? Olisiko se muka niin yllättävää, että haltioilla oli vakoojia ja soluttautujia ihmisten kaupungissa, peräti jopa linnalla? Toisaalta, ei saattanut olla hyvä idea uhkailla valmiiksi vihaista demonia yhtään sen enempää. Mutta Aran ei edes halunnut yrittää lähestyä rauhallisesti ja ystävällisesti tätä demonia.
Vai joko poika kuoli? Tietoni saattavat tietenkin olla vanhentuneet, viimeksi tapasin hänet.. syksyllä, oikein iloisissa merkeissä. Sinä tosin et näytä olevan kovin iloinen siitä Haltia virnisti Siitäkö tämä kaikki johtuu? Siitä, että Henry oli tuttuun tapaansa hyväuskoinen hölmö?


// We'll bang okay?
Katsokaa sedät, väänsin tortun. AnteeksiAnteeksiAnteeksiAnteeksiAnteeksi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 03 Huhti 2013, 22:51

Roswelliin oli suorastaan mahdotonta vedota millään lailla. Mikäli suurempi demoni olisi ollut siedettävämpää kokoa, Tsytan olisi turhautumistaan heittänyt vastustajaansa korttipakalla. Helvetin kekäleet, Roswell oli demoni itsekin! Hänen jos kenen olisi voinut luulla ymmärtävän valta, joka nimellä oli kun jokainen tavu sitoi demonin olemuksen itseensä viimeistä piirtoa myöten, jättämättä yhtä ainutta pakopaikkaa ja luoden niin suuren kontrollin, ettei yksikään toinen olio kykenisi sitä kuvittelemaan. Kun äänteet saivat tarkoituksen, syntyi sana. Kun sana sai merkityksen, syntyi nimi. Ja kun nimi heräsi eloon, syntyi demoni, joka oli pateettisten äännähdysten muodostamien kokonaisuuksien orja, joskin orjillakin oli asiat paremmin, sillä heillä oli aina mahdollisuus vapautua.
Oli totta, ettei haltiakuningas ollut suoranaisesti käyttänyt nimeä pakottaakseen punaisen demonin retkelleen, mutta senkin saattoi katsoa johtuneen vain ja ainoastaan siitä, ettei Tsytan ollut antanut suippokorvalle sitä tilaisuutta. Cúthalionilla ei ollut minkäänlaista suhteellisuudentajua saati ymmärrystä kirjoittamattomien sääntöjen kunnioittamisesta, ja Tsytan suostui olemaan sätkynukkena vain niille, joiden ylitse hänellä todellisuudessa oli valta. Aranin kanssa leikki ei olisi ollut lainkaan hauskaa.

Nojatessaan yhä linnanpihaa kiertävään muuriin Tsytan sai luotua happaman mulkaisun kulmiensa alta silmälääkärin painajaiseen edessään tuon mahtipontisesti väittäessä Aranin mahdollisuudesta saada sama selkäsauna. Aivan kuin ei olisi ollut ilmiselvää, että uhan havaittuaan kuningas olisi kerännyt kaikki maaginsa ja manaajansa ja passittanut Roswellin kuuden maailmantason halki ennen kuin yksikään laastinmurunen olisi rapissut muurista.
Mulkosilmistä suurin oli laskeutunut ärsyttävän lähelle. Kädellä, jolla hän ei tukenut itseään muuriin Tsytan koetteli varovasti kylkiluidensa tilaa irrottamatta katsettaan okulaaritutkaimesta siirtäen samalla jalkansa tukevampaan asentoon. Mitään sopimusta ei oltu tehty ja Aran oli täysi paskiainen, sehän oli selvä, mutta Roswell oli yhtä kaikki loukannut hänen isäntäänsä. Hänestä ei kenties ollut fyysisessä kamppailussa vastusta sen enempää kuin kärpäsestä härälle, mutta ei hänenkään tarvinnut kiltisti sietää mitä hyvänsä.
Tsytan osasi arvata mitä liikkeelle heilahtaneet lonkerot olivat aikeissa tehdä (hän oli jo saanut siitä kylliksi esimakua), mutta ennen kuin ne osuivat kohteeseensa haltianhahmoisen toinen, yhä sarvenkappaleen jäännettä puristava käsi heilahti irti muurista ja iski silmämunaa kuin ruhjottu käärme. Hän sai lyönnistä lievää tyydytystä lonkeroiden kietoutuessa jälleen hänen ympärilleen ja paiskatessa hänet jälleen kerran muuria vasten.

Mustuus räjähti hänen silmiensä takana, ja murtuneista kylkiluista yksi napsahti poikki. Demoni lysähti kasvoilleen hankeen ja jäi siihen makaamaan suoltaen kirkuen kirouksia päänsä sisällä. Hän oli yhä tajuissaan, mutta piti silmänsä kiinni odottaen ruumiinsa kykenevän jälleen keskittymään laajempiin käsitteisiin kuin tuska, nöyryytys, huimaus ja erinäiset ruumiinosat, vaikka se samalla onnistuikin odottamaan seuraavaa lonkeron iskua.
Sitä ei tullut. Sen sijaan muurilta kajahti tutuksi tullut, ivallinen ääni, ja hetken nuorempi demoni riiteli itsensä kanssa siitä, oliko Cúthalionin väliintulo tervetullutta vai ei. Ainakin Roswellilla oli nyt oikea henkilö syytettävänään ja Tsytan saisi keskittyä syljeksimään hampaita suustaan ja laskemaan ehjinä säilyneitä luitaan. Hampaiden sijasta hän kuitenkin sylkäisi suustaan vain verensekaista lunta punnertautuessaan käsivarsiensa varaan ja kohottaessaan katseensa muurin harjan suuntaan. Hän ei nähnyt tarvetta kommentoida haltian puheita, mutta ihmiskuninkaan tituleeraaminen hyväuskoiseksi hölmöksi sai demonin toisen suupielen nytkähtämään. Oli surullista, ettei Roswell kyennyt kiintymykseltään näkemään mikä oli kaikkien muiden mielestä ilmiselvää
Hetkinen.
Punaiset silmät loivat nopean katseen Roswelliin. Saattoiko suuremman olennon höyrypäinen suhtautuminen isäntänsä idioottimaisuuteen ja omiin virheisiinsä johtua aidosta kiintymyksestä? Se kieltämättä selittäisi paljon. Voi vanha vihtahousu, tuo vanha tapittaja ihan aidosti välitti surkeasta ihmisestään! Millainen demoni tekee sen virheen? Hän oli pitänyt Roswellia vain hassahtaneena pasifistina, mutta tämä oli kaiken huippu. Vanhus oli häpeäksi rodulleen. Myönnytykseksi oli sanottava vain, että typeryydestä huolimatta lonkeroista löytyi kiitettävä määrä ruista, mikä riitti pitämään taivastelut päänsisäisinä. Tsytan ravisti päätään selkeyttääkseen ajatuksensa ja etsi katseellaan sirppiään ja keihästään tallettaen aavistuksensa mielensä arkistoihin tutustuakseen niihin myöhemmin. Hänestä ei olisi tarjoamaan vastusta kamppailussa, mutta Roswell saattoi olla varma, että tämä nöyryytys kostettaisiin.



¤¤ Tämä vastaus on jaettu kahtia kaksosiin Pee ja Poo. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Sands » 04 Huhti 2013, 00:44

Roswell antoi lonkeronsa iskeytyä punapäiseen saaliiseensa, aivan kuten oli aikonutkin, muuta ei tarvittu, kuin yksi, nopea sivallus. Vähän jotain vastustusta nuoremmasta demonista vielä löytyi, tosin. Se oli yllätys, mutta sitähän vanhus oli toisesta toivonutkin: vastusta. Lonkeron päästessä tarpeeksi lähelle, liikautti Tsytan kättään sen verran, että siinä puristettu irtonainen pätkä sarvea iskeytyi vasten hyökkääjää, upoten terävän muotonsa avulla kiitettävästi yhteen keltaisista silmistä, puhkaisten sen ja sammuttaen näön. Mitään uuttahan se ei ollut, sotilaat olivat samaa tehneet jo monta kertaa, joten punapään viimeinen isku jäi kovin säälittäväksi ja suorastaan keskinkertaiseksi. Huomaamattomaksi, miltei. Mikä sääli, mutta ei tältä nuorukaiselta muuta ilmeisesti voinut odottaakaan. Yksi menetetty silmä satojen rinnalla ei ollut mitään. Lonkero ei hidastanut lainkaan, ei edes nytkähtänyt tai lopettanut iskuaan. Tsytan pääsi taas kerran tuntemaan muurin järkkymättömyyden omassa nahassaan paiskautuessaan vasten sitä, sataneen lumen sen harjalla tipahtaen tärähdyksen voimasta maahan. Olisi ollut helppo lopettaa leikki nyt tähän yhdellä liikkeellä, mutta suurempi demoneista ei sitä tehnyt. Tuo ei hyökännyt, vaikka olisi voinut, helpostikin. Lonkeroista yksi ei kuitenkaan ollut aikonut jättää maassa makaavaa vastustajaan siihen vapaaksi, hitaasti luikerrellen punapään ympärille ja puristuen toisen ympärille, mutta otetta ei puristettu liian tiukaksi. Vielä. Nyt oli muutakin mielenkiintoista mielessä, mutta nuorukaisen oli turha kuvitellakaan saavansa hengittää ja kerätä voimiaan rauhassa.

Roswellin silmät näkivät kyllä uuden hahmon äkkinäisen ilmestymisen. Kovin lähelle, turhankin lähelle varmasti monien mielestä, vanha demoni kun oli aikamoisen karmea ilmestys, eikä saanut karsimallaan tai ulkonäöllään helposti muita kerääntymään luokseen. Tässä tapauksessa se oli tosin tapahtunut ja kovin yhtäkkiäkin, haltiamiehen vain tupsahdettua paikalle muurin viereen kuin taikaiskusta sitä se kyllä taisi ollakin, haltia ei ainakaan paikalle ollut kävellyt, ei edes näkymättömänä. Näkymättömyyden olisi aistinut tai nähnyt kiitos lumen, joten Roswellille tämä tapaus kertoi siitä, että tämä henkilö osasi vähän hankalampia temppuja, kuin keskivertomaagi. Toista ei kuitenkaan nähty minkäänlaisena uhkana ainakaan vielä joten muuten huomiota ei ilmestyneen haltian läsnäoloon kiinnitetty. Silmät olivat tuota kuitenkin tuijottamassa, olivatpa heti nytkähtäneet ja lukittautuneet uuteen ilmestykseen tuon paikalle tullessa, pistävällä, keltaisella katseellaan tarkkaillen miehen tekosia. Suurin silmä kaulan päässä killumassa ei näyttänyt kiinnittävän mitään huomiota tuohon, demonin mieluummin tarkkaillen sillä silmällään Tsytania, vastustajaansa otteessaan, mutta sehän ei tietenkään tarkoittanut, ettei tuijotus voinut olla ahdistavaa. Kenties päinvastoin, kaulan, rinnan, etujalkojen ja lonkeroiden silmien tuijottaessa tulokasta apposen auki kirkasta keltaisuuttaan miltei hohtaen mustanpuhuvaa kehoa vasten, liikkumattomina. Täysin liikkumattomina... Ellei vanhan ja suuren demonin kehon täytynyt liikkua, jolloin silmienkin oli pakko nytkähtää tarpeeksi pitääkseen haltian näkökentässään. Tosin, sekin vain näytti siltä, etteivät silmät liikkuneet yhtään, vain keho niiden ympärillä... Nyt tyydyttiin vain katseluun, yhtään lonkeroa ei asetettu valmistautumaan iskuun kohti haltiamiestä, vaikka monen monta niistä olisi ollut vapaana ja kykenevänä siihen.

Haltia haukahti nimen. Toinen tiesi hänen nimensä tai no, ainakin sen nimen, millä Roswell ihmisten parissa kulki, mitäpä muutakaan nimeä tässä tilanteessa oltaisiin voitu ehdottaa. Nimeen ei kuitenkaan reagoitu, mutta oikeaanhan haltia oli onnistunut osumaan, joten jotain tuon täytyi tästä asiasta tietää, eikä tuo ollut kuka tahansa henkilö. Silmät näkivät vartijoiden hermostuneisuuden kasvaneen ja lähestymisen, eivätkä haltian sanat hänen kaupungistaan ja hänen demonistaan menneet ohi korvien. Niin, tuon miehen henkilöllisyys tuli selville helposti, eikä sitä tarvinnut edes vaivautua esittäytymään eikä demoni nähnyt sitä myöskään omalta osaltaan tarpeellisena. Jotain reagointia toisen sanoihin tapahtui vasta, kun tuo oli kysymyksensä esittänyt ja lopetti puhumisensa.
"Tapaamme vihdoin," Roswell käänsi kaulansa silmän kohti Arania, kumartuen ja tuoden suuren silmänsä turhankin lähelle toista tuijottamaan yhä lievästi yläkantista katsoen. Tsytan ei saanut nauttia enää demonivanhuksen puheesta, toisen ollessa vain rikkinäinen räsynukke ajun leikkiän käsissä.
"Jos sinun olisi mahdollista saada Hänen Majesteettinsa hengiltä silmänräpäyksessä, olisi sinulla myös mahdollisuus saada Hänen tilansa selville," sanat tai ajatukset tai tunteet, miten sen nyt otti valuivat haltian päähän, raskaina ja jyskyttävinä, tunkeutuen mielen jokaiseen sopukkaan, kuin tukahduttaen kaiken muun pääkopassa kiertymällä tiukasti niiden ympärille, kunnes mitään muuta ei ollut jäljellä, kuin demonin sanat. Vanhus ei uskonut haltiakuninkaan uhkauksia pätkääkään, sen näki. Jos Aran olisi voinut saada Henryn hengiltä, olisi tuo jo sen tehnyt. Jos vakoojia löytyi linnasta ja linkki noiden ja Aranin välillä kykeni lähettämään viestejä hetkessä, ei haltian todellakaan tarvinnut kysyä neuvonantajalta, oliko Henry jo kuollut. Vakoojat olisivat siitä ilmoittaneet. Oman henkensä puolesta demoni ei myöskään osannut pelätä, mitä muuta Aranilla olisi ässänä hihassaan? Tänne vanhus oli jo itse omin jaloin kävellyt, ottanut osumaa näinkin suurelta armeijalta ja elänyt. Ei itse asiassa näyttänyt laittavan haavoja pahakseen, vaikka lumi ympärillä oli tahriintunut mustaksi tuon verestä, eikä kaikkia niitä aseita ja nuolia törröttämässä lihasta voitu myöskään jättää huomioimatta puhumattakaan niistä puhkotuista silmistä ympäri kehoa...

"Varoitin demoniasi jo aikaisemmin ja nyt teen vain sen, mikä minun on tehtävä," Roswellin ääni kumisi, kovin asiallisena... Vaikka turhankin välinpitämättömänä, kuin tämä olisi vain pieni ja epämukava asia, joka pitäisi hoitaa pois alta mahdollisimman nopeasti,
"Tämän otuksen isäntänä olet vastuussa vahingosta ja tämä on maksusi. Otan tältä hengen, niin se ei voi enää käydä Hänen Majesteettinsa kimppuun. Tyydyn siihen," kaulaa nostettiin ja suoristettiin, silmän päätyen taas korkealle, mutta Arania yhtä kovasti tuijottaen, eivätkä ne pienemmät silmät ympäri kehoa näyttäneet myöskään katsetta haltiakuninkaasta hellittävän. Tumma demoni oli jo päättänyt punapään kohtalosta, eikä sitä päätöstä aiottu muuttaa, sen näki tuosta kyllä. Oli omituista, että haltia ylipäätään koki tarpeen tulla väliin. Mikä Tsytan muka toiselle oli? Aran tuskin tuollaiseen luotti tai näki nuoren demonin ystävänään, joten sitä ei pelastusyrityksen syyksi voitu laskea. Kovasti tuo myös uhkaili ja koetti saada vanhuksen lopettamaan armottoman hakkaamisensa, joten eloon mokoma petollinen rääpäle olisi pitänyt haltian mielestä jättää. Se ei kuulostanut siltä Aranilta, josta Roswell oli kuullut, joten jotain tässä nyt oli haudattuna. Silti, haltiakuningas halusi demoninsa pysyvän elossa, muttei oikeastaan antanut mitään kunnollista syytä sille, miksi mokoma säästettäisiin. Kovasti uhkailtiin, mutta uhkaa suuri ja voimakas demoni ei ympärillään nähty. Päinvastoin, demonin lonkerot kykenivät kyllä Tsytanin hoitelemaan hyvin nopeasti, joten jos haltia nyt uhkauksensa toteuttaisi... Pääsisi punapää myös hengestään, eikä Aran saisi haluamaansa.
"Olkoon tämä varoituksensa myös sinulle, haltioiden kuningas," silmä tuijotti kuin haltian läpäisten, äänen jylistessä sekavaa sinfoniaansa toisen mielessä,
"Ajat ovat muuttuneet. Hänen Majesteettiinsa ei kosketa, tai jaat demonisi kohtalon," demoni ilmoitti, sanojansa tarkoittaen, varoituksensa ilmoille päästäen. Tsytaniakin käytiin nyt nostamaan maasta lonkeron avulla, sen yhä ollessa kietoutuneena toisen ympärille, kuin mikäkin kuristajakäärme konsanaan. Haltiakuninkaalle näytettiin heti, mitä tarkoitettiin, eikä tuo todellakaan haluaisi tehdä tästä henkilökohtaista, jos vain yhtään osasi oman henkensä puolesta pelätä. Oli miten oli, punapäinen rääpäle menettäisi henkensä, jos Aran korttinsa väärin pelasi. Ainoa syy, miksei sitä vielä oltu tehty, oli vain pelkkää uteliaisuutta. Roswell olisi valehdellut jos väittäisi, ettei olisi kiinnostunut näkemään, mitä haltia aikoisi tehdä ostaakseen yhden demonin hengen toisen omistuksesta.




((Mhhm pidän pissakakkaleikeistä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 31 Touko 2013, 15:45

Haltiakuningas ei vieläkään näyttänyt minkäänlaisia tunteita ulospäin tämän olennon läsnäolonsuhteen. Se yhä ahdisti, ehkä entistä enemmän nyt, kun oli saanut demonin huomion itseensä. Ja ne sanat, jotka päähän tunkeutuivat. Demonilla ei ollut suuta, joten sen ei voinut olettaakaan puhuvan ääneen, mutta tapa, jolla se toi äänensä kuuluville, oli suorastaan murskaavaa. Ahdistus sen kun kasvoi haltian osalta, kuninkaan yrittäessä pitää kasvonsa peruslukemilla. Kuitenkin, kulmat kävivät väkisinkin kurtistumaan tuskaisesti noiden raskaan tukahduttavien sanojen myötä. Itse sanoma ei kuitenkaan tuntunut järkyttävän haltiaa mitenkään. Demonin annettiin puhua, tuoda ilmi kaikki sanottavansa, vaikkei tuon sanoja mielellään kuunneltu.. tai tunnettu, miten sen nyt ilmaisisi.
Harmi Haltia tokaisi hymähtäen, demonin lopetettua jyrisemisen Minä kun pidän siitä demonista, joten en siitä myöskään haluaisi luopua. Jos jonkun koira puree sinua, et sinä mene teurastamaan sitä tuosta vain, ethän? Anna minä rankaisen itse omia demoneitani, jos siihen tarpeen näen. Nyt, en näe tarvetta. Henry teki typerän siirron ja maksoi siitä, jos sinun jotakuta pitäisi läksyttää, niin isäntääsi vai kumpi teistä onkaan isäntä sitten? Suojeletko isäntääsi, vai lemmikkiäsi? En olisi yllättynyt, jos Henrysi olisi sinun tossun alla Niin helposti manipuloitavissa

Vihreä katse käväisi normaalia punaisemmassa demonissa. Ilmeensä oli jokseenkin halveksuva, mutta samalla arvioiva. Oli Tsytan vielä hengissä, joten tuon pelastamisyritykset eivät olleet turhia. Toisaalta, Aran ei ollut varma miksi niin kärkkäästi juuri tämä demonin halusi pelastaa, vaikka omia kuoli joka päivä ties missä yhteenotoissa. Ehkä hän oli toisaalta velkaa demonille, tavalla tai toisella. Tosin, jos tuo tästä elossa selviäisi, jäisi demoni kuninkaalleen velkaa.
Mutta silmä silmästä, vai? Aran jatkoi yllättävän positiivisella äänellä, katseen kääntyessä taas tumman demonin puoleen Henry on hyvä ja kävelee itse tänne vaatimaan tasoitusta, jos haluaa Nopea, pirullinen virne käväisi suippokorvaisen kasvoilla, ennen kuin haltia taas vakavoitui.
Mutta ehkä aloitimme väärällä jalalla. En ensinnäkään näe mitään järkevää syytä, miksi sinä niiden ahdasmielisten kuolevaisten seurassa liikut. Voin jopa lyödä vetoa, ettei vastaanotto ole ollut kovin ystävällistä Haltia jatkoi, ottaen jopa askeleen lähemmäksi Miksi et liittyisi meihin? Tulet jo somasti toimeen yhden demonini kanssa, varmasti tulisit toimeen myös muiden kanssa.
Voimme tarjota sinulle niin paljon enemmän, mitä sinun pikku kuninkaasi ikinä. Saisit sen arvostuksen, mitä sinun kaltaisesi vahva demoni ansaitsee Oliko se sitten kenellekään yllätys, että Aran halusi tuon painajaisen omiin kokoelmiinsa? Tietenkin tuosta olisi hyötyä tavalla tai toisella ja mikä olisikaan parempaa, kuin ryöstää demoni Henryn nenän edestä itselleen? Se varmasti murskaisi Henryn mielen entistä pahemmin ja pian tuosta ei olisi enää kaitsemaan edes porsaita.
Laske Tsytan maahan ja keskustellaan. Vain sinä ja minä Pieni hymyn ja virneen sekoitus kohosi haltiakuninkaan kasvoille. Tietenkin hän halusi suostutella Roswellin omalle puolelleen, mutta samalla hän halusi pelata aikaa. Ei kai tämäkään demoni ikuisuuksiin voinut pitää tätä olomuotoaan yllä tässä ulottuvuudessa? Kai vanhoillakin demoneilla oli rajansa? Aran ei suostunut uskomaan tuon ulkomuodon kuuluvan luonnollisesti tähän maailmaan, joten jollakin keinolla se oli tänne tuotu. Miten, se oli sitten eri kysymys, mistä haltia ei oikeastaan välittänyt. Hän halusi vain tietää, kauanko aikaa tuhatjalkaisella oli tässä maailmassa.


// Pieraisen naamallesi. Haista sitä.
Hei jätkät kattokaa mitä mä tein. Kurakasan! Tämä teksti on hieman ontuva--- OKEI LOPPU ENNEN KUN ALKOKAAN TAAS NIIN MSKDFJ. Noni //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 02 Kesä 2013, 01:06

Tsytan seurasi titaanien verbaalista taistelua muurin juurella hetkeksi unohdettuna ja siitä varsin kiitollisena katse pomppien puhujasta toiseen. Veri valui noroina hänen haavoistaan ja tipahteli kirkkaanpunaisiksi läiskiksi myllätylle hangelle ja yleinen särky kaikkialla hänen kehossaan muistutti häntä siitä, kuinka hauraita ja hyödyttömiä tämän maailmantason lihalliset ruumiit olivatkaan, puhumattakaan siitä kuinka tuskastuttavan kauan niiden paraneminen kesti ilman maagista apua. Hän oli vakuuttunut siitä, että Helvetissä näin ei olisi koskaan käynyt.
Demonin toinen käsi otti tukea kylmästä muurista toisen painaessa ruhjoutunutta kylkeä sormenpäiden koetellessa varovaisesti katkenneen luun ympäristöä. Vaatteiden alla oli kovaa kyytiä muodostumassa mahtavia mustelmia lukuisten ruhjeiden ja muiden nirhamien seuraksi, ja seuraavat kaksi viikkoa koko hänen toinen kylkensä tulisi käymään läpi kaikki kuviteltavissa olevat ja olemattomat myrkkyyn vivahtavat värisävyt. Punaiset kulmakarvat kohosivat hivenen epäuskoisesti Cúthalionin ilmoittaessa pitävänsä hänestä, mutta Tsytan ei valittanut. Ainakaan haltiakuningas ei ollut suinpäin heittämässä häntä susille. Tämä oli jopa imartelevaa.

Hän pyyhkäisi verta suupielestään ja tunnusteli turvonnutta huultaan katse Roswellissa paljaiden ja aristavien jalkojen ottaessa pari hidasta, tunnustelevaa askelta muurinvierustaa pitkin. Jos nuo kaksi aikoivat jatkaa miekkojensa mittelyä, häntä ei siinä tarvittu ja hän voisi hyvin siirtää olemuksensa jonnekin muualle. Sen pitemmälle hän ei kuitenkaan päässyt, ja demonin kasvot venähtivät lonkeroiden jälleen liikahtaessa kietoutumaan hänen ympärilleen uhkaavalla ja samalla lievästi perverssillä tavallaan. Hän urahti ja irvisti puristuksen lähettäessä kivun salaman hänen kyljestään pitkin kehoa, muttei pistänyt vastaan, sillä mitä hyötyä siitä olisi ollut? Hän oli menettänyt aseensa, eikä hänen ruumiinsa ollut kehuttavassa kunnossa. Niinpä hän roikkui kuin räsynukke vanhemman demonin otteessa seuraillen keskustelun pääosanottajia katseellaan, pyöräyttäen silmiään Aranin maanitteleville sanoille. Tiettyinä hetkinä haltiakuningas ei tuntunut sen nokkelammalta kuin Henrykään. Tässä kohtaa näytelmää kuului lavalle nostaa manaaja tai manauskirja ja karkottaa tunkeileva silmäsieppo hyvän matkan päähän, mieluiten kokonaan toiselle maailmantasolle, ei jäädä neuvottelemaan ja yrittämään saada ylikasvanutta heinäsirkkaa vaihtamaan puolta kauniilla sanankäänteillä. Tsytan harkitsi jo käyttävänsä tuntemiaan karkotuksia itsekin, mutta hillitsi itsensä toistaiseksi. Ensinnäkään ei ollut takuita, että ne hänen lausuminaan toimisivat, ja toiseksi vaikka niin kävisikin, ne karkottaisivat hänetkin. Pahimmassa tapauksessa vielä samaan paikkaan Roswellin kanssa, eikä hän jaksanut uskoa vanhemman demonin erityisemmin ilahtuvan käänteestä. Nyt hänellä oli ainakin näennäinen Aranin tarjoama suoja, ja hän aikoi tukeutua siihen niin pitkäksi aikaa kuin suinkin mahdollista.

Hymy ei koskaan pysynyt kauan poissa punaisen demonin haltiankasvoilta, ja nytkin huolimatta hänen kirjaimellisesti ahdistavasta tilanteestaan ja kivuista ruhjotussa ruumiissaan pieni hermostunut hymy ponnahteli hänen huulilleen lähes pakkoliikkeen omaisesti, ja hän naurahti vaimeasti. Aivan kuten hän ei osannut olla hymyilemättä, ei hän myöskään osannut olla vaiti loputtomiin. Mikäli hänen kätensä olisivat olleet vapaat, hän olisi nyt läimäissyt ne yhteen ja hieraissut kämmeniään kuin toiveikas hevoskauppias, mutta nyt hän joutui tyytymään vain tavallista leveämpään (ja edellisten kanssa aivan yhtä nopeaan) virnistykseen.
Tämähän on sivistynyttä ja mukavaa jutustelua, eikö vain? Aivan kuin perheillallinen, koskettavaa, tulee aivan mieleen tapaamiset piirien kesken. Älkää missään nimessä antako minun häiritä. Hän liikahti lonkeron otteessa sen verran kuin pystyi. Teillä kahdella varmasti riittää puhuttavaa. Minä tästä menenkinjos suinkin sopii


¤¤ Mutapainia, jee. Katsokaa, vastasin peliin! Eikä mennyt kuin kaksi kuukautta viime viestistä, öhöhöh. Hups. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Sands » 03 Kesä 2013, 20:07

Roswell piti katseensa haltiakuninkaassa tuon vastauksen ajan, vaikka pitiväthän ne muut silmät tietenkin ympäristöään silmällä. Ympärillä oli paljon muuttuvia tekijöitä, joiden ei voinut luottaa pysyvän paikallaan nätisti ikuisuuksiin. Mutta katse sai kertoa, että demoni edes kuunteli ja huomioi haltian, muuta tunnetilaa kun oli hankala näyttää ammottavista, keltaisista silmistä. Aran sai olla onnellinen, että vanhus oli niinkin kärsivällistä ja kohteliasta otusta, että oli valmis odottamaan sen sijaan, että vain päästäisi Tsytanin hengiltä tässä ja nyt, ennen kotiinlähtöä. Siihen hän olisi helpostikin pystynyt. Pientä demonia lonkeroiden otteessa ei huomioitu niin paljon, kuin kaikkea muuta; tunsihan lonkerot, mitä niiden sisällä oli, eikä sieltä helposti minnekään päästäisi. Puristus oli jämäkkä ja punapää itse oli saanut huomata oman kehonsa heikkouden. Mikään suuri uhka tuo demoni ei suuremmalle ja vanhemmalle ollut, ei aikaisemmin, eikä nytkään. Tyhmä Roswell ei kuitenkaan ollut, joten pari silmää piti punapäänkin katseessaan, ettei tuo keksisi mitään typerää huomatessaan olevansa täysin vartioimaton. Silti, tärkeimmät pelaajat tällä kentällä olivat haltioiden kuningas, kuten myös tuon sotilaat, jotka yhä katselivat varautuneina tapahtuneita, ollessaan valmiita puolustamaan niin kansaa kuin kuningasta. Omasta mielestään demonista se oli turhaa, eihän hänellä ollut aikeitakaan hyökätä, mutta jos se sai haltioiden olon paremmaksi, niin olkoot...

"Tämä on minun ja demonisi välinen asia. Et ole viaton, mutta varoitan sinua, kuten demoniasikin. Et ymmärrä, mitä sinun pitää tehdä. Teen sen puolestasi," ääni kirskui harvinaisen verenhimoisesti haltiakuninkaan päässä, huomauttaen, ettei tämä tilanne nyt aivan niin mennyt, kuin Aran kuvitteli. Aran itse ei ollut tärkeä. Toki, haltia oli osana tätä ja yksi suuri syypää tapahtuneeseen kenties se suurinkin, mutta Tsytan oli se, jota oltiin varoitettu. Tsytan oli se, jonka kanssa vanhuksella oli kana kynittävänä ja se, joka sai olla esimerkkinä kaikille muille. Näin kävi, jos voimakkaan demonin suututti ja jos tuon sanoja ei ottanut tosissaan. Haltiakuninkaankin piti ilmeisesti oppia ymmärtämään se ja mikä olisikaan parempi keino, kuin päästää tuon surkea demonilemmikki hengiltä haltian silmien edessä. Näyttää ne seuraukset, ja kuinka helppoa se olisikaan. Kuinka Aran ei voisi asialle yhtään mitään, jos demonilla itsellään oli jotain muuta mielessä. Tämä ei suinkaan johtunut Henrystä no olihan nuori kuningas itse tässä se, joka oli kärsinyt ja jota kai sitten kostettiin, mutta periaate oli nyt aivan yhtä tärkeä. Vaikka Henry kieltäisi... Kenties Roswell tekisi tämän silti. Siitä huolimatta tai kenties juuri siitä syystä Aranin kannattaisi pitää tarkasti silmällä, kuinka paljon Henryä aikoi pilkata vanhan demonin lähettyvillä; sillä demonilla kun oli monta silmää, jotka ainakin tekivät niin.

"En halua, kuin yhtä ainoaa asiaa, haltioiden kuningas. Muuta sinä et voi minulle antaa, enkä sinua tarvitse sitä saadakseni," demoni jyrähti napakasti, ohittaen suurimman osan haltiakuninkaan värväysyrityksistä ja nuoleskeluista. Tarjous oli suorastaan naurettava, eikä niitä edes harkittu, ei sitten sekuntiakaan.
"Et taida ymmärtää tilannetta. Voin selittää," Roswell otti oman askeleensa kohti ylimielistä ja uhmakasta haltiaa, keltaisten silmien tuijottaessa pistävästi suoraan toisen silmiin,
"Haluan demonisi hengiltä. Voin puristaa sen sisälmykset ulos ja katsoa mielenkiinnolla, mistä reiästä ne ensiksi alkavat valua. Siinä ei mene kuin pieni hetki. Pieni hetki, minkä aikana kukaan teistä ei ehtisi sitä pelastamaan ja saisin tahtoni lävitse, oli mikä oli. Demonisi olisi vain pieni, muserrettu kasa verta, luita ja lihaa lumihangessa. Eloton," sanat jyskyttivät raskaina, kuin leka haltian korvienvälissä, hakaten seinämiä kuin yrittäessään rikkoa ne sisältä päin päästäkseen ulos. Pisteliäs ja itsevarma kirkuminen taustalla ei antanut hetkenkään rauhaa tai hiljaisuutta kaulan käydessä laskeutumaan lähemmäksi Arania.
"Säännöt ovat minun päätettävissäni, haltioiden kuningas. Olen tuhlannut jo tarpeeksi kärsivällisyyttäni niin sinun kuin demonisi kanssa. Minulla on, mitä haluat. Sinulla ei ole mitään, mitä minä haluan. En ole kuullut tarjousta, josta pitäisin, joka olisi tämän arvoista. Olet alakynnessä, joten suosittelen sinua ymmärtämään sen ja näyttämään nöyryytesi," demoni tuijotti, eikä näyttänyt juurikaan välittävän Tsytanista, tuon kiemurtelusta tai sanoista. Kyllä niihin puututtiin, lonkeron puristautuessa vain entistä tiukemmin punahiuksisen demonin ympärille, tällä kertaa pitäen otteensa tiukkana ja kivuliaana kuin esimerkin näyttääkseen, niin Tsytanille kuin Aranille. Minnekään nuori demoni ei olisi menemässä, eikä vanhus aikonut päästää saalistaan irti.
"Jos keskustelet, kuuntelen. Ainakin niin kauan, kuin haluan. Sinun halusi eivät merkitse mitään, jos en pidä äänensävystäsi. Demonisi pidän itselläni, mutta jos haluat keskustella kahden, voit aloittaa käskemällä sotilaasi pois."




((Veitte jalat altani.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Kesä 2013, 12:57

Vihreä katse vilkaisi nopeasti, ilmeettömästi Tsytanin suuntaan, altavastaajan avatessa suunsa ja puuttuessa painajaisen ja kuninkaan keskusteluun. Minkäänlaista vastausta ei punainen tapaus kuitenkaan saanut kuninkaalta, saatikka ilmeisesti Roswellilta, näiden jättäessä pikkupirun omaan arvoonsa kommenttiensa kanssa. Aran ei kyllä olisi halunnut olla Tsytanin paikalla tässä tilanteessa. Pikkupiru ilmeisesti oli todellakin suututtanut isompansa, kerta tähän tilanteeseen oli joutunut. Ilmeisesti edes Tsytan ei ollut osannut odottaa tekojensa seurauksia, varoituksista huolimatta. Tai sitten Tsytan oli uhmannut varoituksia tietoisesti ja tiedostaen riskit. Ehkä sitä pitäisi kysyä demonilta, jos ja kun tuo tilanteesta selviäisi.
Haltiakuninkaan katse kääntyi kuitenkin takaisin Roswelliin, demonin käydessä hylkäämään haltiakuninkaan tarjouksen hypätä veneestä toiseen. Aran ei tiennyt olisiko tuota nyt pitänyt odottaa vai olla pettynyt lopputuloksesta. Kukaan ei varmastikaan kävisi kieltämään, etteikö ison demonin kaltainen liittolainen olisi hyödyllinen. Valitettavasti demoni oli kuitenkin valinnut väärän puolen, eikä vaikuttanut olevan vaihtamassa sitä näin vähällä.
Roswellin ehdotus kaksinkeskustelusta oli tietenkin houkutteleva, mutta sotilaiden käskeminen pois oli jotain, mitä ei ollut tullut edes harkittua tässä tilanteessa. Vaikka Aran käskisikin noiden poistua, tai ainakin perääntyä nurkan taakse, olisi joukossa aina ne muutamat sotasankarit, jotka eivät poistuisi hallitsijan rinnalta, vaikka käskettäisiin. Roswellin harmiksi ulkomuotonsa oli sen verran uhkaava ja pelottava, että sivustakatsojille oli varmaankin turha alkaa vakuuttelemaan, että kaikki oli hyvin. Tai no, hyvin kuninkaan osalta, Tsytanista ei voinut sanoa samaa.

Minulla ei ole mitään, mitä sinä haluat? Aran kävi naurahtamaan demonin sanoille Ymmärrän tilanteen turhankin hyvin, demoni. Tiedän mitä sinä haluat ja miksi haluat. Mutta ymmärrätkö sinä tilannetta minun näkökulmastani, hm? Sinulla on jotain, mikä kuuluu minulle ja minä haluan sen takaisin, elävänä. Minulla taas on vaikka mitä vaihtaa säälittävän pikkudemonin hengestä, varmasti jokin asia sinua kiinnostaisi
Kuten vaikkapa kuninkaasi terveys? Viekas ilme kohosi haltian kasvoille, Aranin lähes kuiskaten nuo sanat. Kuningas kuitenkin tarkkaili äänensävyään, varoituksien johdosta.
Demonilta ei kuitenkaan odotettu vastausta heti, vaan kuningas kävi kääntämään katseensa sotilaiden puoleen. Joukosta poimittiin se korkea-arvoisin ja käskettiin telepaattisesti vetäytyä joukkoineen kauemmaksi. Hän keskustelisi nyt demonin kanssa, sotilaita ei tarvittu hengittämään lonkeroiden pintaan tällä hetkellä. Aran luotti siihen, että ehättäisi itse siirtyä kauas pois, jos Roswell päättäisikin jotain harkitsematonta tehdä.
Sotilaat perääntyivätkin, osa sisätiloihin, osa kauemmas pihamaalla. Kukaan ei kuitenkaan ollut niin lähellä kolmikkoa, että olisi saattanut kunnolla kuulla heidän keskustelunsa.
Parempi? Oli seuraava, turhankin iloiselta kuulostava kysymys silmäkasalle, katseen kääntyessä tuon painajaisen puoleen jälleen.


/// Veitte varpaat nenästäni. aaahahahahlkaahfkhgjahuehuehuehuehuehahahajajajajajajaaaoink.
Olin ajallani hiljaa en stressannut tai mitään menkää pois. DON'T QUESTION ME MY LOGIC IS UNDENIABLE! OFF WITH THEIR HEADS //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 27 Kesä 2013, 15:10

Roswell jatkoi haltiakuninkaan pistävää tapitusta etusilmillään, niiden pysyessä täysin liikkumattomina tummassa kehossa toista katsellessaan. Mitenkään Aran ei käynyt kommentoimaan demonin kieltäytyessä puolenvaihdosta, sanallisesti ainakaan mutta mitäpä toinen siihen olisi sanonutkaan? Millaiseksi haltia vanhusta luulikaan? Ehkäpä se oli helppo kuvitella demonin olevan kiero ja juonikas otus, joka ei nähnyt omaa puoltaan minään sen erikoisempana asiana, vaihdellen herraansa vain huvin vuoksi ja täysin arvaamattomasti. Mutta niin ei tässä tilanteessa käynyt, eikä Roswell oikeastaan tiennyt, oliko toinen kuvitellut hänen olevan sellainen. Oliko se sitten toiselle pettymys, vai oliko kysymys heitetty ilmoille vain, koska se voitiin, odottamatta sen oikeasti mitään seurauksia aiheuttavan. Mihin Aran päätti puuttua, olivatkin demonin sanat siitä, ettei haltiakuninkaalla olisi mitään annettavaa vastalahjaksi Tsytanin hengestä, mutta haltia olikin ilmeisesti toista mieltä. Keltaisten silmien tapitus jatkui, katsellen hahmoa edessään. Ilmeisesti toinen halusi pienen demoninsa pitävän henkensä niinkin voimakkaasti, että tuo oli valmis antamaan jotain vähän enemmänkin. Raha, valta tai sielut ne yleisimmät kauppavälineet eivät juurikaan vanhaa demonia kiinnostaneet, joten mitä muuta haltia sitten aikoikaan hänelle luvata? Se kyllä herätti Roswellin mielenkiinnon, tuon astuessa pari askelta lähemmäs rauhallisesti ja tarkasti kuunnellen. Oliko syy sitten demonin ahneus vai uteliaisuus, kuka tiesi, mutta hän halusi kyllä kuulla, mitä Aran oli tarjoamassa vastalahjaksi, ennen kuin päätöksensä tekisi.

Viekkaasti haltiakuningas kävi ehdottamaan jotain hyvin hiljaisella äänellä, sen miltei hukkuen tuuleen ulkona, jos sitä ei olisi odottanut ja kuunnellut valppaana. Siihen demoni itse olisi mieluusti kaventanut silmiään enemmänkin tyytymättömyyden merkeissä, mutta silmät ammottivat yhä apposen auki ja yhtä ilmeettöminä, kuin ennenkin. Tapa, millä toinen sen sanoi, kertoi enemmänkin uhkailusta... Mutta hiljaiset sanat kenties kielivät siitä, että Aran oli tosissaan, eikä halunnut sotilaiden mahdollisesti kuulevan sitä suustaan. Se oli mahdollisesti osa syytä, sotilaiden pian kaikotessakin ympäriltä, antaen kolmikolle enemmän tilaa ja mahdollisuuden puhua rauhassa. Kuninkaansa käskystä, mitä luultavimmin. Katse seurasi kyllä muiden poistumista läheisyydestä, mutta silmien määrä mahdollisti sen, että Arania pystyttiin pitämään silmällä myös, suunnitelmien varalta. Roswell ei todellakaan luottanut haltiaan niin paljon, että kääntäisi katseensa tuosta, mutta Aranilla itsellään sitä mahdollisuutta suuren demonin kanssa ei ollut. Keltaiset silmät olivat tapittamassa ja vastaamassa toisen katseeseen heti, kun ne kasvot käännettiin takaisin.
"Sotilaasi eivät minua paljon huolestuta," ääni tunkeutui haltiakuninkaan korviin kirskuen, muttei kuitenkaan erityisen ärsyyntyneenä. Yksi ja sama se lopuksi hänelle oli, oliko armeija vieressä tapittamassa vai ei, mutta kai tämä oli merkki toisen hyväksyvän kaupanteon ja ollen valmis osoittamaan demonille, ettei selkään puukotusta tapahtuisi... Ainakaan nyt heti.

"Jos uhkailet, voit lopettaa sen saman tien. Sillä et kanssani pitkälle pääse, haltioiden kuningas," Roswell ilmoitti, aloittaen vihdoinkin vastauksensa toisen ehdotukseen nyt, kun Aran ei enää niin kiireinen ollut tilannetta järjestellessään,
"Jos satutat Hänen Majesteettiaan joko itse tai lähetetyin voimin, tulet jakamaan demonisi tämänhetkisen kohtalon, sen voin luvata," ääni tunkeutui pakottavasti haltian päähän, sanojen repiessä itsensä pinnalle hyvin kuuluvaksi, kirkuen ja manaten tunteensa kaunistelematta. Demoni tarkoitti, mitä sanoi, vihan ja inhon suorastaan räjähtäen Aranin mielessä hyvin suurina tunteina. Selvähän oli, että haltiakuningasta pidettiin tässäkin osasyyllisenä, mutta aivan omasta kohteliaisuudestaan johtuen, antoi vanhus haltialle vielä mahdollisuuden. Tuota hän ei ollut vielä varoittanut, mutta varoitus oli tullut nyt. Tsytan oli varoituksensa saanut ja ollut kuuntelematta.
"Näen demonisi uhkana Hänen Majesteettinsa hyvinvoinnille, oli se sitten henkistä tai fyysistä. Kuolleena se ei voisi satuttaa," demoni kävi laskemaan kaulaan alemmas ja tuomaan sitä suurinta silmäänsä lähemmäs haltiaa hitain liikkein, melkein kosketusetäisyydelle. Pieni, musta pupilli kaiken keltaisuuden keskellä tapitti kuin suoraan Aranin sisimpään, silmän heijastaen haltian peilikuvan tuon itsensä nähtäväksi.
"Demonisi henki sen tosinimeä vastaan. Niin pitkään, kun pidät sen kaukana Hänen Majesteetista ja kylästä, pysyy nimi vain minun tietonani. Jos uhmaat sanojani, pidän huolen, että jokainen tällä mantereella tietää nimen ja kenelle se kuuluu."




((No mitäpä sillä päällä muka tekisi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 27 Kesä 2013, 23:15

Roswellin muutamat askeleet lähemmäksi saivat niskakarvat nousemaan pystyyn. Vaikka ääni pään sisällä käskikin perääntymään sitä mukaan, mitä painajaisen askeleet toivat lähemmäksi, ei kultakutrinen hievahtanutkaan paikaltaan. Demoni kuitenkin liikehti rauhallisesti, mikä sinällään herätti pientä uskoa ja kunnioitusta siihen, ettei silmäkasa aikonut hyökätä heti ensikättelyssä.
Myöskään sotilaat eivät kuulemma demonia pelottaneet, mikä taas sai haltian hymähtämään pienesti. Niinhän tuo sanoi, kun oli tavannut vain aseen kanssa heiluvia jos hovimaagit ja velhot käskettäisiin paikalle, voisi ääni kellossa olla toinen. Näin Aran ainakin oletti. Olihan heillä tietenkin myös liittolaisia, jotka olivat samaa kokoluokkaa isomman demonin kanssa. Se voisi olla mielenkiintoinen ottelu, joskin Aran ei halunnut ottaa sitä riskiä, että linnaa tuhoutuisi sen painin yhteydessä. Nämä aatteet haltia kuitenkin piti itsellään.

Tarkoitukseni ei ollut uhkailla Aran kävi täsmentämään demonille, jonka ääni pakotti päässä Vaikka se siksi ehkä voitaisiin tulkita Tarkoitus oli kuitenkin tuoda vain esille yksi niistä vaihtoehdoista, mistä Aran voisi käydä kauppaa. Hän ei aikonut tappaa Henryä tai satuttaa poikaa, mutta jo pitkän aikaa oli haltiakuningas kiusannut nuorukaista painajaisin. Varmasti Henry oli valmis antamaan jotain siitä hyvästä, että ne painajaiset loppuisivat, ennen kuin ajaisivat pojan hulluuden partaalle. Ilmeisesti Roswell ei ollut tietoinen tästä, kai demoni olisi jo maininnut asiasta, jos tietäisi?
Ensimmäistä kertaa Aran näytti ulkoisia merkkejä demonin pelkäämisestä, kavahtaessaan pienesti, kun suurin silmistä kävi laskeutumaan lähemmäksi, lähes kosketusetäisyydelle. Näin lähellä demonia kuningas ei välittänyt olla, sanojen jyskyttäessä päässä ja painajaisen koko olemuksen aiheuttavan pahoinvointia auraherkälle kuninkaalle. Katse kuitenkin pysyi uhmakkaan rauhallisena tuossa suuressa silmässä.

Se, mitä Roswell pyysi Tsytanin hengestä, tuli jokseenkin yllätyksenä. Tosin, eipä vanhempi demoni vaikuttanut olevan kiinnostunut mistään maallisesta omaisuudesta, mitä haltiakuningas olisi saattanut antaa, joten kai jotain yhtä outoa ja peräti kieroa oli odotettavissa?
Tsytanin nimi hänen hengestään? Haltiakuningas kävi toistamaan Roswellin päässään kaikuneita sanoja, vilkaisten nyt punaisen demonin puoleen. Hetken jopa näytti siltä, että Aran olisi tosissaan harkinnut antavansa demoninsa nimen juuri sillä hetkellä Roswellille, tuosta vain. Pienesti hymähtäen, suoden samalla pienen virnistyksen Tstytanille, käänsi haltiakuningas katseensa takaisin suurimpaan silmään.
Sitä en anna tuosta vain, sehän olisi liian helppoa, eikö? Kenties voisin kuitenkin antaa jotain muuta häneen liittyen, kenties symboli? Eikö olisi mukavaa käydä selvittämään sen avulla nimeä, vähän kuin arvuutusleikkejä. Vai mitä Tsytan? Nopea katse suotiin taas Tsytanin puoleen, Aranin kuitenkin jatkaessa vielä.
Lisäksi voisin tarjota kaupaksi kuninkaasi unien jättämistä rauhaan Lieneekö hän kertonut painajaisistaan? Niistä, joihin herää yöllä kylmänhikisenä, silkkaa kauhua silmissään, hm? Ovela katse tarkkaili silmäkasan olemattomia reaktioita Varmasti Henry olisi kiitollinen, jos ne loppuisivat, Jos sinä voisit ne lopettaa. Vai mitä luulet, Roswell?
Mielessä kävi myös mahdollisuus urkkia Roswellin nimeä tuon mielestä Mutta sitten taas, halusiko Aran edes kurkistaa tuollaisen olennon mieleen? Olisiko se edes mahdollista? Pieni mielenkiinto heräsi, muttei haltiakuningas käynyt koettamaan onneaan. Ei ainakaan vielä Vai pitäisikö? Olisiko mitään niin herkullista, kuin käydä riistämässä demonin tosinimi ajatusten syövereistä tässä tilanteessa ja alistaa mokoma valtaansa?


// Et halua tietää. Pistäisin seinälleni tietenkin. Tsytan, sano jotain, nyt. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Kesä 2013, 23:13

Roswell katseli haltiakuningasta, kuten oli tähän asti kokoajan tehnytkin, taukoamatta ja silmiänsä räpyttämättä eihän tuo siihen yksinkertaiseen eleeseen kykenisikään ilman luomia. Nopeasti ja järkevästi haltia kävi vakuuttelemaan, ettei tarkoittanut sanojaan uhkaukseksi, vaikka myönsikin, että siltä ne kyllä taisivat kuulostaa. Mutta typerähän toinen olisi ollut, jos olisi tässä tilanteessa yrittänyt kiristää luullessaan olevansa tilanteessa voitolla, vaikka vanha demoni oli nyt se, joka voittoa lonkeroissaan piti. Aran kävi kuitenkin hieman kavahtamaan demonia tuon lähestyessä, mutta eipä haltiaa siitä voisi syyttää. Hyvin toinen oli kestänyt sellaisen hirviön läheisyyden, mikä monesti ajoi muut täyden paniikin partaalle. Pieni, varovainen kavahdus Roswellin käydessä aivan liian lähelle ei ollut normaalia sinänsä reaktio kun usein oli paljon suurempi mutta mitä pelon näyttämiseen tuli, oli se aivan hyväksyttävää. Tosin, tämäkin oli vain niitä fyysisiä puolia pelosta, mitä haltiakuningas näytti. Toisen päänsisälle ei päässeet kuin sanat, vanhus ei tiennyt, mitä siellä oikeastaan liikkuikaan. Hyvin mahdollista oli, että sisäinen taistelu pelon kanssa oli enemmän, kuin Aran halusi näyttää. Aran oli kuningas ja sotilaidensa silmien edessä, kyllä demoni ainakin ymmärsi, jos tuo halusi esittää olevansa enemmän, kuin olisikaan. Tehköön toinen niin, siihen Roswell ainakin suostuisi. Haltia oli pitänyt pintansa tähänkin asti, jatkakoot samaan malliin... Jos vain vielä kykeni näin lähellä ollessaan.

Demonin pyyntö ei näyttänyt olevan aivan, mitä Aran oli odottanut. Mutta mitäpä toinen oli edes odottanut? Sanat Tsytanin nimestä vastalahjaksi toistettiin, haltian miettiessä tarjousta samalla, kun katseli pientä, punahiuksista demonia tummien lonkeroiden puristuksessa. Roswell ei osannut sanoa, aikoiko haltiakuningas ottaa sen tarjouksen tai oliko tuo juuri keskustelemassa demoninsa kanssa sanattomasti Aranilla kun tiettävästi oli monenlaisia kykyjä. Harkinta oli kuitenkin varmasti Tsytanille paljon piinaavampaa, kuin vanhalle demonille, hänen nimensä kun ei ollut tässä vaakalaudalla. Haltian kiinnittäessä katseensa takaisin Roswellin silmään ja ilmoittaessa kieltäytyvänsä, olisi vanhus helposti voinut ilmoittaa, ettei mihinkään muuhun tyytyisi. Toinen kohteli tätä kuin mitäkin leikkiä, eikä sitä asennetta erityisemmin arvostettu. Kuitenkin, haltiakuninkaan sanat Henryn painajaisista saivat aikeet punaisen demonin rutistamisesta kuoliaaksi tässä ja nyt loppumaan kuin seinään. Se oli se hetki, milloin demoni ymmärsi, että vaikka olikin nyt niskan päällä ja omasi jotain, mitä Aran halusi... Oli haltialla myöskin omat lonkeronsa Henryn ympärillä. Yhtä nopeasti toinen ei saisi uhriaan hengiltä, mutta olihan Roswell nähnyt kuninkaansa käytöksen ja tiesi riskit. Ei hän tiennyt, että Aranilla oli sormensa pelissä aivan tällä tavalla, eihän hän unettomana henkilönä itse ymmärtänyt unista oman kokemuksensa perusteella mitään, mutta ymmärsi kyllä painajaisten mahdollisia syitä. Henry oli kokenut paljon hirveitä asioita, jotka varmasti tuota ahdistivat, eikä elämä nuorena kuninkaana ollut lähelläkään helppoa, joten painajaiset olivat odotettavissa. Mutta kun se poika oli aina niin hiljainen, mitä painajaisiin tuli! Jos demoni olisi vain tiennyt aikaisemmin, jos Henry olisi suoraan sen sanonut...

Haltiakuningas olisi voinut tietenkin huijata, mutta ne pienet vihjaukset ja maininnat Aranista tekivät tarinasta tarpeeksi vakuuttavan. Henryn terveys oli nyt pelissä. Tsytan voitaisiin saada helposti poissa hengiltä, mutta jos poika tulisi tulevaisuudessakin aina heräämään kauhuissaan keskellä yötä, ei tuon terveys kauaa kestäisi. Aranin ehdot hyväksyttyä, olisi Henry rauhassa ja saisi nukkua yönsä kunnolla.
"Jätät Hänen Majesteettinsa unet rauhaan, lopullisesti. Demonistasi annat tarvittavan tiedon sen nimen selvittämiseksi," Roswell luetteli tahtomansa asiat haltiaa tuijottaen. Tsytanin nimi saataisiin vielä selville, toinen kun oli sen verran nuori demoni ja niin paljon tekemisissä tämän maailman väestön kanssa, että tietoa oli pakko löytyä jostain ja keinoa siihen tarjottiin. Tällä tavalla oli mahdollista, että vanha demoni saisi molemmat haluamansa asiat, toisen vain myöhemmin.
"Ja saat demonisi takaisin, elossa. Jos kuitenkaan tunnen sen kylän lähettyvillä, en mene takuuseen sen hengestä," ääni kirskahti varoittavasti haltiakuninkaalle, ilmoittaen, ettei nuori demoni missään nimessä ollut saamassa suojaa. Roswell oli yhä kovasti sitä mieltä, että päästäisi tuon päiviltään ja oli valmis tekemään sen. Muttei nyt.




((No kyllähän niille päille joku muu voi käyttöä löytää, mutta en minä ainakaan omaani tarvitse. Ota pois vain. Tsytan ei koskaan sano mitään.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 29 Kesä 2013, 00:06

Aran jäi odottamaan demonin vastausta kaikessa hiljaisuudessa. Varmasti vanhempi demoni välitti kuninkaastaan, kerta näin ärhäkästi oli käynyt pientä, lähes vaaratonta lajitoveriaan mukiloimaan kuninkaansa satuttamisesta. Ehkä kyseessä oli vain henkilökohtaiset, ehkä ei, mutta Aran laski nyt täysin sen varaan, että Roswell todellakin välitti Henrystä, eikä halunnut tuon kärsivän turhaan. Aran oli valmis tekemään Henryn unista täyttä helvettiä, mikäli Roswell päättäisi torjua tarjouksen, mutta niin kauan kuin silmäkasa pysyi hiljaisena, ei Aran käynyt hätiköimään päätöksiensä suhteen. Kuitenkin, jos Tsytan kuolisi nyt Roswellin toimesta, tekisi Aran Henrylle unienvälityksellä selväksi, että painajaisistaan nuori kuningas saisi syyttää vain demoniaan.
Lopulta se kamala ääni kävi jälleen tunkeutumaan pään sisään, vannottaen haltiakuningasta jättämään Henryn unet rauhaan lopullisesti. Aran kävi hymähtämään pienesti, nyökkäyksen kera.
Tietenkin, jos sopimuksemme niin sanoo Eri asia oli, jättäisikö hän muiden Scarlingtonien unet rauhaan, mutta siitä ei ehkä kannattanut mainita tässä vaiheessa. Henryn unet kuitenkin jätettäisiin rauhaan, jos niin luvattaisiin. Aran ei halunnut ottaa sitä riskiä, että tuo näemmä pysäyttämätön lonkerohirviö tulisi hänen peräänsä, jos sopimusta rikottaisiin.

Myös Tsytanin symbolin antaminen kuului myös sopimukseen, eikä Aran nähnyt siinä mitään väärää. Symboli tuskin oli täysin hänen ja Tsytanin välistä tietoa, varmasti se löytyi jostain muualtakin, kerta Tsytan jo tällä maailmantasolla oli olemassa. Ihan hyvin Roswell olisi sen saattanut löytää joka tapauksessa, monien vuosien etsimisen jälkeen Aran vain antoi pienen vihjeen. Tietenkin, mieleen heräsi kysymys, mitä toinen demoni tekisi toisen symbolilla? Ehkä kuitenkin oli parempi kysellä yksityiskohtia ja päättää tilanne mahdollisimman nopeasti ja rauhallisissa merkeissä. Tsytan ei muutenkaan näyttänyt kovin hyvässä kunnossa olevan, joten turhaan Aran kävisi toisen piinaa pitkittämään Toisaalta, mitä hän välitti demonin hyvinvoinnista? Ei hän voinut kiistää, etteikö itsekin olisi saattanut saattaa Tsytania tuohon kuntoon syystä taikka toisesta.
Tsytaniin eksynyt katse kuitenkin kääntyi Roswellin puoleen, suuremman demonin viimeisten sanojen myötä.
En voi luvata, että demonini pysyisi kaukana kylästä, mutta en myöskään ole kukaan estämään sinua tekemästä mitä lystäät, jos toinen demoni reviirillesi tulee Kouluttamattomat, tiedäthän Haltiakuningas suorastaan naurahti, samalla kun vilkaisi linnan sisäänkäynnille.
Linnan etuovista kipitti ulos juoksupoika, jolle oli telepaattisesti annettu viesti hakea tarpeellinen kauppatavara sisätiloista paikanpäälle. Aranhan ei tässä tilanteessa alkaisi piirtelemään Tsytanin symboleja minnekään, lähinnä siksi ettei muistanut sitä tarkalleen eikä ollut visuaalisesti niin lahjakas, mitä ehkä olisi toivonut. Sen sijaan valmis kuva, joka ajat sitten oli huvin vuoksi etsitty ja toteutettu, tuotiin paikalle sievänä käärönä. Juoksupoika tietenkin lähestyi erittäin varovasti kolmikkoa, kiertäen Roswellin mahdollisimman kaukaa Ja lopulta ei uskaltanut tulla niin lähelle demonia, mitä kuningas seisoi. Siispä Aranin piti käydä muutaman askeleen päässä juoksupojan luona. Tästä Aran ilmoittikin tilanteen tullen nostaen kätensä rauhoittelevin elein eteensä, Roswellia kohden, ennen kuin lähti perääntymään nuoren haltian puoleen.

Käärö otettiin vastaan tutisevalta nuorukaiselta, Haltiakuninkaan suodessa nopea, jokseenkin halveksuvanarvosteleva vilaus tuon suuntaan. Toisaalta, olihan se ihan ymmärrettävää pelätä moisen hirviön edessä, mutta että noin selvästi kävi sen näyttämään
Kun paperikäärö oli omiin hyppysiin saatu, kävi Aran jälleen lähestymään hitaasti Roswellia, vaikkei oikeastaan yhtään lähemmäksi olisi halunnut palata. Kuitenkin, kuten sanottu, pelkoa ei kannattanut näyttää.
Tässä on symboli kuten lupasin Aran aloitti, avaten paperikäärön ja näyttäen sitä nopeasti Roswellin puoleen todistaakseen, että käärö tosiaan sisälsi symbolin. Käärö kuitenkin suljettiin lähes yhtä nopeasti, mitä olikin puoliksi vilautettu. Eihän sitä sopinut kauppatavaraansa täysin näyttää, ties vaikka Roswell olisi sen kerrasta painanut mieleensä ja lähtenyt menemään. Tosin, oli Aranilla yhä Henryn unet.
Saat sen, heti kun demonini on maassa, vieressäni, hengissä Haltiakuningas kävi toteamaan, ojentaen kääröä pienesti Roswellin suuntaan, ollen kuitenkin valmiina katomaan käärön kanssa paikalta alta aikayksikön, jos Roswell päättäisi koettaa ottaa sen väkipakolla napaten.


// En halua päätäsi, jos siitä tulee samanlainen, mitä Roswellin pää. Puhuu seinällä ja ajaa minut hermoromahduksen partaalle. Tsytan nyt varmaan tähän haluaa ehkä jotain sanoa, Malta Roswell //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja harlekiini » 29 Kesä 2013, 20:04

Ollakseen keskustelun pääpuheenaihe, Tsytania kohtaan osoitettu piittaamattomuus oli ilmiömäistä. Demoni haukkoi henkeä lonkeron otteen kiristyessä, mutta puristusta lukuun ottamatta hänet sivuutettiin täysin, eikä edes hänen puheitaan kommentoitu. Terve järki sanoi, että aiemman löylytyksen jälkeen hengähdystaukoon lonkeroriippana olisi suhtauduttava kiitollisuudella, mutta Helvetin punainen asukas oli nuori ja niin ylimielinen, että hänen oli kuljettava kapeista ovista sivuttain saadakseen egonsa mahtumaan karmien välistä, jolloin huomioitta jättäminen oli niinkin hengenvaarallisessa tilanteessa ennemmin loukkaavaa kuin huojentavaa.
Huojennusta evät erityisemmin lisänneet häntä koskevat neuvottelut. Tsytanin katse pomppi keskustelijoiden välillä ja useammin kuin kerran hän avasi suunsa keskeyttääkseen tai kommentoidakseen, mutta tuli joka kerralla toisiin ajatuksiin päättäen sittenkin jäädä kuuntelemaan sananvaihtoa. Oli rasittavaa seurata keskustelua, jonka osanottajista vain toisen ajatukset oli mahdollista kuulla itse. Aran tuntui kuitenkin suovan hänelle sen myönnytyksen, että oletettavasti toisti joitain Roswellin meuhkaamisia helpottaen vanhemman demonin sanomisten päättelyä.

Yksi moisista toistoista oli kuin läimäisy vasten kasvoja ja sai Tsytanin leuat loksahtamaan ammolleen. Tosinimi hänen hengestään? NIMI? Hän tuijotti avoimen kauhistuneena haltiakuningasta, joka seisoi pöyhkeänä muurilla ja päivänselvästi tuntui harkitsevan tarjousta. Tsytan ei ollut niinkään yllättynyt haltian reaktiosta, juuri muuta kuninkaalta ei voinut odottaakaan, mutta häntä järkytti enemmän Roswell, joka toisena demonina, kaikista lajinsisäisestä sanattomasta herrasmiessopimuksesta tai selviytymisvaistosta, silkasta terveestä järjestä piittaamatta kävi vaatimaan hänen nimeään. Hän ei tiennyt monenkaan demonin edes harkinneen nimien paljastamista, se oli alhaista petturuutta ja parhaimmillaankin pahaksi liiketoiminnalle (kukaan ei halunnut manaajia kutsumaan kilpailevaa demonia), mutta siinä Roswell nyt seisoi vaatimuksen esittäneenä, eikä Tsytan voinut kuin tuijottaa lamaantuneena. Niiden muutaman sydämenlyönnin aikana, jotka Cúthalion käytti harkitsemiseen, järkytys ehti väistyä nuoren demonin sisuksissa leimahtavan vihan tieltä. Hän ei pitänyt Aranista alunperinkään, eikä ollut mainittavan tyytyväinen tapaan jolla komentelevainen nuori haltia piti häntä palveluksessaan, mutta jos tuo nulikka kehtaisi hyväksyä vanhemman demonin pyynnön, olisi haltia hankkinut itselleen leppymättömän vihollisen. Tsytan veisi itseään täynnä olevan lapsikuninkaan sielun vaikka väkisin, ja Helvettiin päästyään kuluttaisi kolme ikuisuutta piinaamalla sitä kaikilla keksimillään tavoilla, ja halutessaan levähtää ajaisi sen kärsimään vuoron perään kaikkien piirien piinat ja rangaistukset.

Hänen suunnitelmansa Aranin sielun kurittamisesta kuitenkin keskeytyivät kuninkaan esittäessä vaihtoehdon nimen antamiselle, jolloin punainen demoni huomaamattaan rentoutui hieman. Hänen sinettinsä oli sentään yleistä tietoa, ja vaikkei hän olisi omasta puolestaan sitä Roswellille antanut, oli se yhtä kaikki parempi vaihtoehto kuin hänen nimensä, ainakaan vanhempi demoni ei saisi sen kanssa aikaan yhtä suurta tuhoa. Hän muisti kyllä hyvin kuinka oli tullut aikaisemmin maininneeksi sinettinsä ja manaamiseensa liittyvät yleiset piirteet kuninkaalleen aikaisemmin, kun kelit olivat olleet siedettävämpiä, ja oli hämmästyneempi siitä, ettei ollut lainkaan hämmästynyt kuinka kuningas oli jälleen keinon löytänyt keinon väärinkäyttää toisten yksityisyyksiä. Oli ollut kummallinen tunne piirtää kuvio haltiakuninkaan säilytettäväksi. Usein hänen isäntänsä näkivät sen verran vaivaa, että etsivät symbolin omin neuvoin, mutta eihän Cúthalion sellaiseen ryhtynyt.
Tsytanin valtasi jälleen kerran halu protestoida kuuluvaan ääneen Aranin käydessä Roswellin puhumisesta kielivän hiljaisuuden jälkeen myöntymään jonkinlaiseen sopimukseen, jonka Tsytania koskemattomasta puolesta ei ääneen mainittu mitään. Hän pystyi kyllä päättelemään mitä yksityiskohtiin liittyi, mutta kyse oli sentään hänen elämästään ja symbolistaan, kiitoksia vain.

Demonille tuotti lieviä vaikeuksia pysytellä alinomaa hiljaa, mutta mikäli Roswell todella aikoisi hyväksyä sinetin tosinimen sijaan, oli paras olla sanomatta mitään jottei silmälääkärin painajainen muuttaisi mieltään silkkaa piruuttaan. Hah. Lonkeron puristuksissa hänen hengityksensä oli tihentynyt lyhyiksi puuskahduksiksi, mutta muuta ääntä punainen demoni ei päästänyt odottaessaan sopimuksen hyväksymistä ja samalla hiljaa mielessään kiukutellen, että Aran oli kyllä tehnyt sopimuksen Roswellin kanssa, muttei hänen kanssaan. Mutta ehkä se vain todisti, ettei haltiakuningas ollut yhtä typerä kuin ihmisvirkaveljensä.



¤¤ Ei se nyt sitten sanonut mitään. ¤¤
harlekiini
 

ViestiKirjoittaja Sands » 30 Kesä 2013, 16:48

Roswell pysyi hiljaa hetken aikaa miettiessään, katse ympäristössä ja sen jokaisessa näkyvässä henkilössä. Hän oli pyytänyt kahta asiaa ja Aran ei alkanut väittämään vastaan, ilmeisesti nähden sen kaupan hyvänä ja oman osuutensa sopivana maksuna Tsytanin hengestä. Eihän vanha demoni mieluusti päästänyt punaista pientä pirulaista käsistään näin helpolla olihan hän tuota mokomaa ollut tänne tullut tappamaan mutta enää kosto ja toisen henki eivät olleet kaikista tärkeintä tässä tilanteessa. Jotain arvokkaampaa oli nyt pelissä, joten tällä kertaa nuorukainen saisi elää. Tällä kertaa. Jos Tsytan ei ottanut oppia tapahtuneesta, tulisi tämä käymään uudestaankin eikä sillä kertaa kukaan enää kykenisi demonia pelastaa, jos Roswell tuon käsiinsä saisi. Haltiakuningas ymmärsi myös sen, ettei voinut demoniaan pelastaa toisen kynsistä, jos tilanne toisen kerran tähän menisi. Enää vanhus ei leikkisi tai odottaisi, sanaakaan ei sanottaisi, homma vain hoidettaisiin pois alta ja omaa elämään jatkettaisiin hyvin mielin. Aran ei kuitenkaan kyennyt lupaaman sitä, että pitäisi Tsytanin kaukana, mihin vanhempi demoneista tietenkin puuttui heti.

"Kykenisit lupaamaan sen. Kuningas, joka ei pysty alamaisiaan pitämään kurissa? Herra, joka ei omaa, orjuuttamaansa demonia kykenisi hihnassa pitämään?" Roswell antoi äänensä jyskyttää taukoamatta, pistellen kyllä aukkoja Aranin sanoihin, näyttäen, ettei erityisemmin uskonut naurahtavan haltian totta puhuvan... Mutta jos kuningas yhä aikoi sanoissaan pitäytyä, täytyisi tuon hyväksyä vanhan demonin kovin pilkkaavatkin sanat omasta asemastaan ja kyvystä komentaa.
"Mutten pakota sinua lupaamaan sitä. Jos demonisi tulee luokseni, olisi minun helppo hoitaa se pois hengiltä, kuten haluan. Saan haluamani, sinä menetät," tuo jatkoi Arania tuijottaessaan. Tsytan totta tosiaan oli nuori ja varmasti tottelematon, omapäinen demoni, mutta haltialla oli ässä hihassaan sen suhteen. Ehkä punahiuksinen nuorukainen kykenisi toista huijaamaan ja silti luikahtaisi kielletylle alueelle, mutta se ei haitannut Roswellia. Ehkäpä nuorella demonilla oli nyt halu kostaa tai jotain yhtä typerää, mutta toisen vanhus kykeni tuntemaan jo kaukaa. Se ei loppuisi hyvin Tsytanin osalta, joten jos tuo omaa henkeään yhtään arvosti, ymmärtäisi tuo sen, eikä edes yrittäisi. Mutta milloinpa itseään täynnä olevat nuorukaiset ottivat opikseen? Vanhalle demonille se oli vain oikein mieluisa puoli tässä tilanteessa, olihan se kosto yhä mielessä...

Sanaakaan ääneen sanomatta, oli haltiakuningas ilmeisesti taas kutsunut paikalle palvelijan, nuoren haltiapoikasen astuessa linnan ulko-ovista käärön kanssa, alkujaan kovinkin nopeaa vauhtia, sopien juoksupojalle... Tosin, nopeasti vauhti hiljentyi tuon lähestyessä suurta demonia. Roswell yritti tehdä asiaankuulumattoman henkilön olon mahdollisimman helpoksi, eikä juurikaan liikkunut, ettei toinen säikähtänyt enempää... Mutta kyllä ne monenmonet, keltaiset silmät katselivat pojan liikettä, eikä demonin läheisyys näyttänyt olevan mieluisaa lainkaan. Lopulta toisen liikkeet jähmettyivät kokonaan, eikä tuotu käärö päässyt perille haltiakuninkaan käsiin. Olihan Aran seisomassa hyvin lähellä vanhusta, eikä juoksupoikaa huvittanut olla edes samalla pihalla hirviön kanssa varovaisten liikkeidensä perusteella. Roswell ei voinut syyttää toista, eikä voinut oikeastaan kuin olla pahoillaan... Mutta mitään hän ei voinut tehdä parantaakseen pojan oloa. Aran näytti käsillään merkin demonille, hakien sitten itse käärön juoksupojaltaan lumen narskuessa kenkien alla ilmeisesti ymmärtäen, ettei odottamalla ainakaan haluamaansa saisi. Haltiakuningas palasi myös takaisin rauhallisin liikkein, juoksupojan taas turhana nyt perääntyen kauemmas kolmikosta. Suurimman silmän katse pysyi kuitenkin Aranissa, seuraten liikkeitä tarkasti. Käärön sisältöä vilautettiin hieman todisteeksi, että jotain siellä sisällä oli, mutta kauaa ei kauppatavaraa haluttu pitää monien tuijottavien silmien alla. Ymmärrettävää kyllä. Haltia ilmoitti haluavansa demoninsa nyt takaisin ja niin saisi Roswellkin käärön hyppysiinsä. Tsytania pitelevää lonkeroa käytiinkin tuomaan hieman lähemmäs, mutta ote pysyi yhä kovin tiukkana tuon ympärillä, eikä sitä hellitetty. Kaksi puhtainta lonkeroa valittiin ja tuotiin rauhallisesti lähemmäs, toisen jäädessä hieman kauemmas odottamaan samalla kun ensimmäinen päästi itsensä hyvin lähelle Arania ja tuon kättä, mutta kääröä se ei havitellut.

"Et enää koskaan tee mitään Hänen Majesteettinsa unille. Lupaat jättää ne rauhaan. Annat demonisi symbolin minulle ja lupaan päästää irti demonistasi, antaen sen sinulle takaisin elävänä," demoni kävi toistamaan sopimuksen ehdot kuuluvasti ja raskaasti haltiakuninkaalle, että jokainen pieninkin sana uppoaisi tuon mieleen, eivätkä koskaan unohtuisi,
"Lupaukseni sitoo minua, lupauksesi sitoo sinua. Suostutko? Lupaatko?" Lonkero pysyi paikallaan tarjottuna, selvästikin kättelyyn valmiina. Muut ulokkeista taas pysyivät paikallaan vain heikosti heiluen, pysyen kaukana, eivätkä näyttäneet merkkejä hyökkäyksestä. Roswell oli valmis pitämään sanansa ja kaapattua demonia pidettiin miltei Aranin ulottuvilla, valmiina irrottamaan.
"Mutta muista varoitukseni. En pyydä sinulta muita lupauksia, mutta minä annan sinulle yhden: aiheuta Hänen Majesteetilleen harmia ja lupaan tehdä minkä voin päästääkseni sinut hengiltä, haltioiden kuningas. En välitä, teetkö sen itse ja miten satutat, jos voin syyttää sinua tapahtuneesta, olet minulle syyllinen. Demonisi on tässä tilanteessa omasta tyhmyydestään, koska ei kuunnellut minua. Älä tee samaa virhettä," keltaiset silmät tuijottivat hyvin pisteliäästi haltian kasvoja varoituksen kaikuessa korvissa. Aikoiko Aran kuunnella? Sitä demoni ei tiennyt, mutta sitä tuo ainakin toivoi. Itsehän omin silmin haltia oli nähnyt, mitä tässäkin tilanteessa oli tapahtunut, uskoiko tuo sitten itse kykenevänsä välttämään tämän kohtalon? Halusiko toinen ottaa sen riskin?




((Mutta kysymys on, kumman pään otat? Eihän niissä ole edes mitään eroa. Molemmat ovat hyvin puheliaita. Emme malta laisinkaan, Tsytan pysyy hiljaa, koska on hyvä nainen, niin. Ei vain ole keittiössä, joten nyt rangaistaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 9 vierailijaa

cron