Kaksin aina kaunihimpi

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Kaksin aina kaunihimpi

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Tammi 2013, 19:49

Ikkunasta ulos katsottaessa ei kyllä voinut kuin olla onnellinen, ettei moisessa ilmassa tarvinnut tarpoa. Tuuli oli kovaa, kuten no, aina. Aroilla ei muuta tainnut tehdäkään, kuin tuulla! Pari päiväähän Garrett vasta oli ollut haltiakuninkaan "vieraana" vankina kuitenkin taitaisi olla lähempänä totuutta, mutta sellaista ylpeä mies ei halunnut itselleen myöntää. Saati sitten pelkuri, jonka vikaa kyllä aatelisesta löytyi; vangin kohtalohan kuulosti hirvittävältä! Kreivi ei siihen suostuisi, etenkin, kun ikkunoita ei koristaneet kalterit, eikä ovikaan oikeastaan ollut lukossa. Vartija oli kuitenkin kiltisti oven takana aina kököttämässä ja varmistamassa, ettei tämä kuninkaan "vieras" minnekään katoaisi. Garrett tiesi, ensimmäisen itsenäisen no, itsenäisen ja itsenäisen, joku kun oli aina selkään hengittämässä, haltiakuninkaan käskyjä, mukamas päivänsä aikana parikin kertaa oltiin vilkaistu. Niin tyhmähän epätoivoinen kreivikään ei olisi, että yrittäisi pakoon yksin, kun sellainen suippokorvainen korsto seisoo edessään, valmiina kyllä nappaamaan paljon pienemmän ihmismiehen kynsiinsä! Mitähän siitäkin seuraisi, sitä ei kyllä haluttu edes kokeilla. Miksi noin isoja haltioita edes tehtiin, suippokorvienhan kuului olla pieniä ja siroja, eikä tuollaisia pitkiä, leveäharteisia muskelimiehiä. Sama korstohan siellä ei aina ollut, mutta se ei muuttanut asiaa, että joku oli aina siellä. Kuten huoneen sisälläkin, mutta palvelijat eivät olleet aivan niin pahoja, kuin vartijat. Olihan kokoajan pelko siitä, että mokomat suippokorvat siinä ympärillä pörräämässä vielä jossain välissä puukottaisivat selkään, mutta kyllä noihin paljon pienempiin ja tietenkin alempiarvoisiin otuksiin uskalsi purkaa kiukkuaan. Ja sitähän löytyi.

Typerä Aran, tämä kaikki oli tuon syytä. Tämä oli kidnappaus, miksei kuningas jo lähettänyt armeijaa pelastamaan tärkeää ja arvostettua ystäväänsä! No, eihän Garrett niinkään tuntenut Henryä, mutta Fortescuen suku oli palvellut moisen räkänokan perhettä jo iät ja ajat! Kyllä hänen eteensä nyt voitaisiin tehdä jotain ja vähän äkkiä! Olihan haltiakuningas antanut kreiville huoneen tyrmään sijasta, eikä palvelijoiltakaan tarvinnut kuin pyytää, niin nuo tekivät kaikkensa. Sitäkin oltiin kokeiltu, aivan pelkän kokeilun vuoksi. Mutta se kaikkein halutuin pyyntö ei koskaan mennyt läpi. Vapaus kuulosti korvaan nyt hyvältä, mutta se oli ikkunalasin toisella puolella... Ja kauempana, huoneen ollessa niin korkealla, ettei ikkunankaan kautta alas niin vain kivuttaisi. Etenkään tuossa tuulessa! Se oli mahdotonta, mikä teki olon surkeaksi. Ja kovin, kovin ärtyneeksi. Garrett ei pitänyt siitä, kun ei saanut tahtoaan läpi, eikä Aranillekaan nyt voinut mieltään osoittaa, kun tuo typerä suippokorva oli jossain muualla, eikä ollut vaivautunut naamaansa näyttämään pitkiin aikoihin! Omalla tavallaan se oli hyvä, sillä lisää nöyryytystä ei kaivattu. Sitten taas, ilman haltiakuningasta oli tylsää, eihän kreivi uskaltanut minnekään huoneesta lähteä, kylpyyn vain! Aran olisi saanut olla täällä viihdyttämässä... Vierastaan!

Vihdoin tänään tuo suippokorva oli kuitenkin ottanut tehtävänsä vieraansa viihdyttäjänä tosissaan, jonkin aikaa sitten kutsun tullessa ripeäkinttuisen palvelijan suusta. Hetken aikaahan Garrett tuumasi, josko osoittaisi mieltään ja kieltäytyisi menemästä, mutta hänhän tylsistyi hengiltään vielä täällä! Ja olihan se kutsu kauniisti esitetty. Olipa ainakin jokin syy laittautua oikein hienoksi, johon mies nyt oli paneutunut oikein tunnollisesti. Ja kauan. Lähetetty palvelija näytti jo oikein epätoivoiselta, eikä ilmeisesti tiennyt, mitä tehdä. Luultavasti tuo ja haltiakuningas olivat molemmat luulleet, että myöntyvä vastaus tarkoittaisi sitä, että heti lähdettäisiin liikkeelle, kieltävä taas antaisi oikeuden hakea vartijan raahaamaan kreivi paikalle. Mutta ei, Garrett oli suostunut tulemaan mukana, mutta ei vielä. Hän ei ollut laittautunut, senhetkiset vaatteetkin oltiin nakattu lattialle pois päältä, sillä pitihän sitä laittaa nyt jotain näyttävämpää päälle! Aran eivätkä haltiat yleensäkään näyttäneet ymmärtävän sitä, eiväthän nuo barbaariset elukat koskaan laittautuneet samalla tavalla, kuin hän. Siinä meni aikaa, aivan Aranin oma vika tämä oli, joten saisi nyt odottaa ja olla kärsivällinen! Mitä ei lähettänyt kutsua ajoissa...

Pitkät, ripeät askeleet kopisivat pitkin linnankäytäviä palvelijan perässä. Kreivi oli vihdoin pukeutunut ja laittautunut omasta mielestään sopivasti tähän tilaisuuteen; kasvot oikein nätin kalpeiksi ja tasaisiksi puuteroituina, hiukset tarkasti ylös kiinnitettyinä, ainoastaan joidenkin vaaleiden hiussuortuvien roikkuessa vapaana, kehystäen kapeita kasvoja. Tummansininen, kultakirjailtu takki oli vedetty ylle korostamaan hartioita, päästäen vaalean röyhelöpaidan kauluksen esille koristeellisesti. Hän kun niin kovasti piti röyhelöistä! Haltia taasen näytti oikein helpottuneelta kaksikon vihdoin päästessä liikkeelle kaiken sen odotuksen jälkeen johdattamaan kutsuttua vierasta kohti odottavaa kuningasta. Garrett käveli nokka pystyssä, esittäen kovinkin loukkaantunutta ja ylimielistä matkan aikana, suuttuneena Aranille, tietenkin. Niin aikaisemmasta nöyryytyksestä, kidnappauksesta kuin vangitsemisesta... Kuten siitä yksinäisyydestä ja tylsyydestä, jota hän oli "vierailunsa" aikana saanut kokea! Suuri ovi avattiin aatelismiehelle ja tuota viitottiin astumaan sisälle huoneeseen ensin, joka myös tehtiinkin. Eikä palvelija saanut edes yhtä ylimielistä katsetta osakseen, saati sitten kiitosta. Sellaisia suippokorvat eivät edes ansainneet. Ei ainakaan kukaan muu, kuin se itse kuningas, joka huoneessa kökötti. Arania vastaan katse oli kylmä ja tyytymätön, huuletkin viestivät aivan samaa mutrullaan. Sanaakaan ei vaivauduttu sanomaan, kyllähän toisen piti tietää, miksi hän oli tyytymätön!




((Aksu aaa))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Tammi 2013, 22:50

Aran

haltiakuningas oli kiireinen tuttuun tapaansa, joten aikaa ei liiennyt pahemmin huvitteluihin. Tapaamisia oli vaikka muille jakaa ja niinhän niitä myös jaettiin, luotetuille ja päteville alaisille. Kaikkialle haltiakuningaskaan ei aikonut revetä ja suorastaan vaati omaa aikaansa, näin muutaman päivän kiireiden jälkeen. Aran olisi tietenkin voinut varata aikaansa perheelleen, ystävilleen ja läheisilleen, mutta sen sijaan Aranilla oli jotain muuta mielessä. Vaikka ilta oli alkanut tehdä jo pikkuhiljaa tuloaan, ei kuningas aikonut vetäytyä omiin oloihinsa. Hänellä oli vieras viihdytettävänä.
Garrett, Nahor kylän kreivi, oli jätetty omilleen muutaman päivän takaisen tapaamisen jälkeen. Kreiville oli annettu aikaa miettiä tilannettaan, tekojaan ja suhtautumistaan vierailuun, ihan kaikessa rauhassa. Kreiville oli suotu se yksityisyys, mitä nöyryytetty aatelismies oli itkenyt muutama päivä takaperin. Garrettin nöyryyttäminen ei kuitenkaan ollut lähelläkään loppua. Niin kauan kuin kreivi tulisi pysymään haltioiden vankina, piti Aran huolen siitä, että kreiville myös muistutettiin surkeasta tilanteestaan. Nyt kuitenkin kreivi oli saanut viettää päiviään rauhassa, komennellen palvelijoita mielensä mukaan. Tietenkin Aran oli halunnut kuulla kaiken, mitä kreivi teki ja milloinkin, eikä mikään jäänytkään kuulematta kuninkaalta. Vaikka Aran olisi jo heti seuraavana päivänä halunnut häiritä kreiviä, ei siihen kuitenkaan oltu kyetty. Nyt kuitenkin kuninkaalla oli aikaa ja se aika aiottiin jakaa tämän erityisen vieraan kanssa.

Palvelija oli lähetetty viemään viestiä kreiville heti, kun Aran oli tehtävistään päässyt. Kuningas ei osannut arvailla miten kreivi kutsuun suhtautuisi, saatikka kauanko tuolla menisi laittaa itsensä valmiiksi, jos nätisti päätti tulla, mutta haltia epäili, että ehtisi itsekin vaihtaa vaatteita, ennen kuin Kreivi olisi valmis. Nopea vierailu omassa huoneessa, jonka jälkeen kulku kävikin oleskeluhuoneen puolelle, jonne Garrett oli kutsuttu kuninkaan seurasta nauttimaan.
Kreivillä kestikin sitten tovi.. toinenkin, ennen kuin paikalle ehätti. Sentään aatelismies ilmeisesti laittaisi itsensä viimeisenpäälle, mikä ei sinänsä ollut yllättävää. Eihän kreivi nyt itsestään mitään nahjuksen kuvaa saattanut antaa, vaikka vihollisten keskellä olikin. Olisiko Garrett edes osannut kieltäytyä laittautumisesta?
Valkea, vihreäyksityiskohtainen kaapu laahusti kuninkaan perässä, tuon kävellessä rauhallisentuntuisessa oleskeluhuoneessa ikkunalta toiselle, odotellessaan kreiviä. Huonetta koristavalle palvelijallekaan ei puhuttu, tuon varmistellessa, että tarjolla oli vain parasta kahden suurmiehen tapaamiselle. Kerta ruoka oltiin jo syöty, koristi tarjontaa kaikenlainen naposteltava, aina pienistä suolaisista paloista leivoksiin. Idea kreivin juottamisesta humalaan houkutteli jälleen, mutta tällä kertaa Aran ajatteli tarjota vieraalleen myös muutakin. Mikäli viini ei vielä tässä vaiheessa päivää maistunut, sai kreivi valita teen. Mikäli nyt nirppanokkaisena vieraana edes mihinkään suostui koskemaan.

Lopulta lämpimän huoneen ovet kävivät avautumaan, kreivin astellessa saattajansa kera sisään. Aran kääntyi hitaasti katsomaan oven puoleen, nirppanokkaisen kreivin kävellessä peremmälle uhkuen sitä arvonsa tietävyyttä ja uhoa, mikä tuolta oli jo kerran nöyryytetty olemattomiin. Kuten olettaa saattoi, oli kreivi laittanut itsensä erittäin edustavaan kuntoon.
Kreivi Fortescue Haltiakuningas hymähti lähtiessään lähestymään ihmistä, joka nyt niin kovin tyytymättömänä huoneeseen oli tullut patsastelemaan Minun ei edes tarvitse lukea ajatuksianne huomatakseni, että ette ole kovin tyytyväinen johonkin
Jokin painaa mieltänne, kenties? Kreivin saattaneelle palvelijalle annettiin lupa poistua. Kumarruksen saattelemana tuo alamainen poistuikin, vetäen ovet kiinni perässään, jättäen kreivin kuninkaan ja tuon yhden palvelijan seuraan.


// Sands aaaaa. Ota teekutsusi //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Tammi 2013, 23:58

Garrett vastasi haltiakuninkaan sanoihin tympääntyneellä tuijotuksella, seuraten toisen lähestymistä paikoillaan vailla pelkoa, enemmänkin uhoa huokuen. Aranista ei edelleenkään pidetty, mutta suippokorvaa ei kuitenkaan enää ainakaan tällä hetkellä pelätty eikä vältelty. Yhtään perääntyvää askelta ei otettu, eikä merkkiäkään halusta tehdä niin näytetty elekielessä tai ajatuksissa. Kerrankin kreivi osasi seistä paikoillaan pelottomana ja kenties jopa kunnioitusta herättävänä, toisin kuin niinä viime kertoina, kun tämän haltian kanssa oltiin vietetty aikaa. Aran saisi itse lähestyä, hänellä ei ollut mitään syytä lähestyä toista tai edes ottaa pari askelta lähemmäs ollakseen kohtelias, ei. Kaikki oli tuon suippokorvan syytä, joten Garrett ei aikoisi myötäillä lainkaan, ennen kuin ongelmakohdat oltiin korjattu! Tietenkin jo pelkästään se seikka, että haltiakuningas käytti oikeaa titteliä häntä puhutellessaan sai vihan hieman lieventymään, kuin Aran vihdoinkin oli ymmärtänyt kenelle puhui ja miten pitäisi käyttäytyä aatelismiehen seurassa. Kiero haltia oli tosin tehnyt sen jo aikaisemminkin ja esittänyt kohteliaampaa, kuin oli, sitten heti iskiessä kiinni, kun kreivi oli vähän jotain luottamusta yrittänyt suippokorvaan rakentaa! Olihan tässä mennyt jo jokunen tovi siitä viime tapaamisesta, kenties haltiakuningas oli miettinyt tekojaan ja nyt pyöri sängyssään omantunnontuskissaan, eikä voinut kuin yrittää pyytää anteeksi.

"Kysytkin," Garrett tuhahti, kuin olisi loukkaantunutkin toisen kysymyksestä... Mutta oikeastaan nyt pitkästä aikaa joku oli kysymässä hänen olostaan ja taisi oikeastikin haluta sen kuulla, joten se oli jotenkin huojentavaa kaikkien näiden päivien jälkeen. Vaikka kokoajan ympärillä pyöri henkilöitä jos haltioiden kaltaisia elukoita halusi henkilöiksi kutsua oli olo kuitenkin kovin yksinäinen, eivätkä keskustelut olleet mahdollisia. Muistutus siitä hirvittävästä kyvystä, minkä Aran omasi, sai nuoren miehen varautumaan. Hän oli ollut yksin, mutta kukaan ei ollut tonkimassa hänen päätään. Kumpihan nyt oli se parempi vaihtoehto? Pitäisikö hänen vain kääntyä ympäri ja kävellä takaisin huoneeseensa tällä kertaa kun oli kävellyt itse paikalle ja saanut katsella ympärilleen, kenties reitin jopa muistaessaan? Vai pitäisikö suippokorvalle antaa mahdollisuus viihdyttää häntä ja korjata virheensä?
"Jos olet sattunut unohtamaan, kidnappasit minut ja pidät minua nyt täällä vasten tahtoani," kreivi vastasi nenäänsä nyrpistäen, kääntäen katseensa pois Aranista, kuin toinen ei olisi edes sen arvoinen. Hänellä oli montakin syytä olla närkästynyt, mutta monien juuret johtivat juuri tuohon samaiseen ongelmaan, joka oltiin tuotu esille. Tietenkään haltiakuninkaan nöyryytystä ei oltu unohdettu, ja se jos jokin olisi saanut posket punoittavaan häpeästä ja vihasta, ellei Garrett olisi päättänyt nyt pitää tunteensa kurissa ja näyttää viileältä. Se oli onnistunut tähän asti kovin helposti, mutta eihän vielä mitään pelottavaa tai raivostuttavaa ollut tapahtunutkaan. Hän uskoi kuitenkin pystyvänsä pitämään tämän olotilan loppuun asti, oppisipahan haltia ainakin, kuinka mahtavan miehen kanssa oli tekemisissä, eikä minkään... Koiran.

Aran antoi saattaneelle palvelijalle luvan poistua, tuon tehdessä sen ja oven sulkiessa perässään. Kreivi vaivautui kääntämään katsettaan sen verran, että näki sen tapahtuvan omin silmin typerähän sitä olisi ollut, jos olisi antanut suippokorvan noin vain vaania takanaan, eikä ollut edes varmistanut toisen poistumista! Nyt huoneessa ei enää ollut kuin kolme henkilöä, yksi ylimääräinen suippokorva... Tai kaksi, jos sitä niin halusi ajatella, mutta ehkäpä Garrett nyt tyytyisi antamaan Aranin nauttia hänen läsnäolostaan, kerran oli sitä niin kauniisti pyytänyt. Katse käännettiinkin kohti haltiakuningasta, yhä uhmakkaana ja viileänä, vaikkakin olo alkoi olla vähän turhankin lämmin. Ehkäpä se johtui jännityksestä tai kuumista tunteista, jotka päälle nyt puskivat, mutta luultavasti se kuitenkin oli tämä lämmin huone ja turhan lämpimät, kerroksiset vaatteet. Sen kanssa pitäisi nyt vain elää, kauneuden eteen piti joskus kärsiä ja kesällä kuumassakin täytyisi pukeutua edustavasti. Ehkä talvella oli parempi, kun oli lämmin, eikä hytissyt kylmästä. Katse pysyi Aranissa, eikä näyttänyt luovuttavan, vaikka mistään ei tällä hetkellä taisteltukaan. Kreivi aikoi pysytellä nyt lähellä ovea ja näyttää toiselle, ettei ollut edes varma siitä, jäisikö. Hän voisi minä hetkenä hyvänsä vain lähteä, jos seura tai palvelu ei kelvannut tai niin ainakin haluttiin uskotella itselleen. Haltiakuninkaan pitäisi nyt hyvittää tekonsa ja saada Garrett pysymään kanssaan, saada tuon tuntemaan olonsa halutuksi ja tervetulleeksi!




((Otamme teekutsumme.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 30 Tammi 2013, 23:46

Garrett ei käynyt ujostelemaan Aranin kysymyksen suhteen, vaan jatkoi tätä loukatun ylimyksen rooliaan. Haltian kulma kävi hienoisesti kohoamaan kreivin tuhahduksen myötä, kuninkaan näyttäessä kovinkin huvittuneelta tilanteen suhteen. Aran leikkisi nätisti, vain jos Garrett leikkisi nätisti. Ja näin heti ensikättelyssä, ei kreivi näyttänyt olevan sillä tuulella. Ehkä mieli tulisi vielä muuttumaan. Aran ei oikeastaan tiennyt, halusiko nähdä Garrettin mieluummin leikkivän jotain, mitä ei ollut tai halunnut olla vai nöyryyttäisikö kreivin taas siihen kuntoon, että kyyneleet virtaisivat pitkin tuon suloisia poskia. Molemmat kelpasivat, miksei vaikka yhdistettynä. Kunhan Garrettille muistutettaisiin paikasta, jolla tuo tällä hetkellä seisoi.
Miten minä muka voisin kidnapata omaisuuttani? Aran kysyi naurahtaen kreiviltä, ottaessaan vielä yhden askeleen lähemmäksi ihmistä Kreivi hyvä, olet vapaa lähtemään, koska vain haluat. Mutta siinä missä sinulle annetaan mahdollisuus lähteä, on myös alaisilleni annettu käsky tappaa sinut siihen paikkaan, kun poistut linnani alueelta. Olkaa siis hyvä ja lähtekää, jos siltä tuntuu.
uskon kuitenkin, että haluatte mieluummin elää, kuin kuolla yrittäessänne jotain niin typerää Aran kääntyi yllättäen kannoillaan ja käveli peremmälle huoneeseen, pienellä käsiliikkeellä pyytäen palvelijaa kaatamaan hänelle viiniä lasiin.

Joten miksi ette vain totuttelisi siihen ajatukseen, että asutte nyt täällä ja nauttisi siitä, mitä minä olen valmis tarjoamaan teille Lasi otettiin vastaan palvelijalta, joka sen kävi tuomaan kumartaen kuninkaalleen, Aranin vilkaistessa jälleen kreivin puoleen.
Voitte olla joko vankini, tai vieraani, alaiseni, lemmikkini. Omaisuuttani. Saatte itse sen päättää mutta niin kauan kuin te olette valmis käyttäytymään minun mieleni mukaan, minä myös käyttäydyn teidän mielenne mukaan, kreivi Fortescue Mitä merkittävin katse suotiin kreiville, kuninkaan hiljentyessä hetkeksi. Virneeksi tulkittava hymy kuninkaan kasvoilla suorastaan haastoi aatelismieltä osallistumaan tähän leikkiin.
Teetä? Jotain syötävää, kenties? Kuningas kysyi lopulta iloiseen sävyyn, viitatessaan kreiviä astumaan peremmälle ja pyytämään palvelijaa tarjoamaan, mitä ikinä kreivi mielisi.
Aran itse käveli hitaasti läheiselle divaanille, jonka läheltä löytyi myös muutama pikkupöytä, sekä pari divaania ja nojatuoli, jonne kreivin oletettiin raahaavan olemuksensa mikäli tuo kiltisti osaisi leikkiä.


// Tiesin, ettette voisi vastustaa. Sinulle kenties pikkupeikonkyyneliä juotavaksi? //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 31 Tammi 2013, 19:17

Garrett tiuskaisi tuhahduksen ilmoille oikein loukkaantuneena ja suorastaan järkyttyneenä haltian sanoille, kuinka tuo kehtasikaan väittää jotain tuollaista! Kasvot näyttivät selvästi sen, kuinka toisen tekoa ei edes kyetty ymmärtämään. Kreivihän ei ollut kenenkään omaisuutta, etenkään jonkun typerän suippokorvan, esitti kuinka kuningasta tahansa! Olihan Aran jo siitä puhunut aikaisemmin, silloin... Silloin pari päivää sitten. Kun kidnappauksesta ei ollut vielä kovin pitkää aikaa. Kun tapahtui... Asioita. Asioita, joista ei pitäisi koskaan puhua, saati sitten edes ajatella, antaa kaiken nöyryytyksen mieluummin vaipua unholaan, vaikka se polte punaisilla poskilla vieläkin miltei tuntui kasvoilla puuterikerroksen alla. Vaikka hän olisikin ollut toisen omaisuutta, kidnappasi haltia hänet silti ennen, kuin mistään oltiin puhuttu tai sovittu! Se oli silti kidnappaus joka tapauksessa! Kulmat kurtistuivat, tämä kaikki oli aivan väärin! Eihän Garrett voinut vapaasti lähteä, jos joku heti olisi nirhaamassa, kun jalallaan ulos astuttiin! Aran oli typerä, jos tuollaista edes kuvitteli. Hänet pidettiin täällä vasten tahtoaan!

Kreivi olisi kovasti halunnut vastata takaisin ja väittää vastaan, ilmoittaa toiselle typeryydestä ja loukkaavuudesta sanojen takana, mutta suu ei saatu kuin auki vihaisena aloittaakseen, kunnes suippokorva ilmoitti uskomuksensa ja kääntyi ympäri kannoillaan, kävellen peremmälle ja jättäen... "Vieraansa", muuksi ei vielä suostuttu, jälkeensä. Tuohonhan Garrett ei oikeastaan voinut väittää vastaan, olisi typerä yrittää karata omin voimin linnasta etenkin kun juuri varoitettiin siitä ja ilmoitettiin seuraukset. Hän oli aivan liian nuori kuolemaan vielä, joten moista itsemurhasuunnitelmaa ei edes harkittu! Aranin olisi pitänyt järjestää kyyti pois ja varmistaa, ettei kreivin päästä katkaistu edes yhtä ainoaa hiussuortuvaa! Eikä muutenkaan satutettaisi tai tapettaisi, jos haltiat päättäisivät alkaa kirjaimelliseksi. Siniharmaat silmät lopettivat murhaavan tuijotuksensa kohti suippokorvaa, vilkaisten sen sijaan tuhahtaen sivulle. Olihan hän oikeastaan jo nauttinut siitä, mitä haltia oli hänelle tarjonnut. Palvelijoista, kylvyistä, pyytäessä sai melkein mitä tahansa... Mutta jotenkin se kaikki oli tullut itsestäänselvyytenä koko ikänsä palvelluksi tulleelle aatelismiehelle, sitä ei oltu edes ajateltu. Ajatus kuitenkin siitä, että hän asuisi täällä oli outo ja hirvittävä, eihän hän sellaista halunnut! Pitäisihän Aranin se ymmärtää?

Hetken aikaa Garrett oli hiljaisena ja mietteliäänä, eikä vaikuttanut enää aivan niin vihaiselta, kuin aikaisemmin. Eihän tilanteesta pidetty, mutta kiukuttelemalla tahtoa ei näyttänyt saavan läpi. Vanki sitä ei haluttu olla, mutta vieras näytti olevan yhdistettynä kaikkiin niihin epämukaviin rooleihin, mihin kreivi ei suostunut. Lemmikki hän ei ollut, eikä suippokorva häntä omistaisi, mutta jos haltia käyttäytyisi mukavasti, jos hänkin vain vähän viitsisi osoittaa ystävällisyyttä toista kohtaan... Ehkä Aran suostuisi päästämään hänet pois? Mihinkään liiallisuuksiin ei mentäisi, joku kyllä pelastaisi hänet, mutta pois haluttiin mahdollisimman pian. Jos oli mahdollista, hän ei odottaisi hetkeäkään! Katse kääntyi takaisin kohti haltian kasvoja.
"Tee sopisi. Sokerilla. Ja toivon, ettei teen seassa lillu mitään epämääräistä," Garrett käveli suippokorvan perässä divaaneille nenä pystyssä, ei vieläkään oikein mieltyneenä tilanteeseen, mutta ainakin Aranille suostuttiin nyt antamaan mahdollisuus viihdyttämiseen. Takamus laskettiin pehmeälle divaanille, kreivin jäädessä odottamaan teetä palvelijalta, jonka todellakin oli parempi olla hyvälaatuista, tai se syljettäisiin suoraan lähimmän suippokorvan kasvoille.




((Mhh, kyyneleitä. Ja uppopaistettuja pikkulapsenpakaroita. Rapeaa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 02 Helmi 2013, 03:55

Kreivi ei vieläkään vaikuttanut kovin innokkaalta asemansa suhteen, mutta Aran ei aikonut käydä mielistelemään ihmistä liikaa. Tuo sai nyt tyytyä osaansa, paikkaansa tässä linnassa ja jos se ei kelvannut, niin aina oli tilaa tyrmissä. Olisihan se ollut sääli heittää kreivi tyrmille taas virumaan, mutta Aran löytäisi varmasti tottelevaisempiakin leluja, mikäli mieli. Toisaalta, liian helpot lelut eivät koskaan jaksaneet viihdyttää haltiakuningasta pitkään. Garrett oli juuri sopiva, tuo itki heti jos väkivaltaiseksi kävi, mutta silti tuolla oli se pieni asenne, jota ei saanut niin helposti taltutettua. Mutta kyllä siihenkin päästäisiin, jos se Aranista oli kiinni
Lopulta kreivi kävi kävelemään kuninkaan perässä divaaneille, esitettyään ensin toiveensa palvelijalle. Nyökäten tuo suippokorvainen alamainen kävikin tekemään työtä käskettyään, nyökäten Garrettille ennen kuin työhön kävi.
Mistään ylimääräisestä teidän ei tarvitse huolehtia.. Aran tokaisi, viinilasin vieraillessa huulilla Luuletteko, että olisin niin huono isäntä?.
Tietenkin Aran halusi tarjota vain parasta, ilman mitään sivumakuja, kuten myrkkyjä. Ei hänellä ollut mitään syytä käydä kreiviä myrkyttämään, ainakaan vielä. Tosin, mikä olisikaan otollisempi hetki myrkyttää kreivi, kuin kuninkaan läsnä ollessa? Hän saisi nauttia, katsellessaan, kuinka kauniisti pukeutunut ihmisryökäle kuolisi hitaasti ja tuskallisesti jalkojenjuureen. Sitä ei kumminkaan haluttu, nyt.

Oletan, ettei palvelijoissani ole ollut mitään moitittavaa, hm? Aran jatkoi keskustelua. Kauaa ei kreivin tarvinnut kuitenkaan teetään odottaa, kun tee käytiin jo ojentamaan kreiville pienen kumarruksen kera. Juuri sellaisena, kuin Garrett sen oli toivonutkin. Tosin, palvelija parka ei pahemmin tiennyt paljonko sokeria kreivi olisi teehensä halunnut, joten sitä ei turhan paljoa kupilliseen kipattu.
Olisin kai jo kuullut siitä, mikäli joku teitä liian kaltoin olisi kohdellut, enkö? Garrettille esitettiin kysymyksiä, jotta tuo saataisiin puhumaan. Aranista oli niin kovin epämukavaa vetää yksipuolista keskustelua, vaikka pitikin omasta äänestään suhteellisen paljon.


// mmm. Suurta herkkua. Jälkiruuaksi teinien murskattuja unelmia //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 02 Helmi 2013, 16:59

Garrett istui divaanillaan, yhä esittäen kovinkin loukkaantunutta, vaikkei oloaan edes erityisen pahaksi tuntenut. Olivathan haltian sanat ylimielisiä ja loukkaavia, mutta kreivi oli tuollaista herjaa ylempänä. Silti toiselle haluttiin nyt näyttää ja tehdä selväksi, ettei hän ollut tyytyväinen osaansa, jota suippokorva kovasti tarjosi ja halusi hänen esittävän. Vierasta ei tehty kidnappaamalla, eikä Garrett koskaan olisi tähän tyytyväinen, jos Aran ei tehnyt omaa osaansa! Olihan heillä mennyt alkukankeuden jälkeen niin hyvin, mutta typerä haltia halusi heittää sen kaiken menemään vain siksi, koska halusi isotella! Naurettavaa ja säälittävää, todellakin! Ja voi sitä katsetta, minkä kreivi soi suippokorvalle tuon kysyessä, josko olisi muka niin huono isäntä, että ylimääräisestä pitäisi teessäkin huolehtia. Jos tältä vieraalta nyt kysyttiin isännästä, olisi vastaus varmasti ollut epämiellyttävä Aranille, mutta nyt toinen sai vain oikein masentavan ja syyttävän katseen osakseen. Tietenkin toinen olisi niin huono isäntä, että teetäkin piti pelätä. Haltia oli mielipuoli ja oli tehnyt niin paljon hirveitä asioita niin ihmisille yleensäkin kuin tälle aatelismiehelle henkilökohtaisesti, ettei mikään enää ollut mahdotonta! Se, ja suippokorvat olivat likaisia otuksia. Kuka tietää, millaista teetä nuokin lipittivät? Teetä ei vielä oltu edes uskallettu pyytää juotavaksi ennen tätä!

Kilinä, joka korvissa kuitenkin kuului sen suippokorvapalvelijan valmistellessa juomaa tyydytti kuitenkin hieman. Palvelijat todellakin olivat tehneet työnsä viime aikoina mallikelpoisesti, Garrettin piti vain pyytää, niin toiveet toteutettiin. Kyllähän pienistäkin virheistä valitettiin kovasti, mutta se valitus oli jäänyt vähemmälle sen ensimmäisen päivän jälkeen. Aranin teoista johtuva ahdistus piti purkaa johonkin, eikä ketään muita ollut käsillä, kuin palvelijoita. Teekin tarjottiin pian pyynnön jälkeen kreiville kohteliaasti kumartaen, tuon ottaen tarjotun teekupposen käsiinsä sanaakaan sanomatta. Teetä hämmennettiin lusikalla, mutta vielä siitä ei hörpätty. Pitäisihän sokerin antaa ensiksi sulaa, ennen kuin uskaltauduttiin edes maistamaan...
"He ovat haltioita," Aranin kysymykseen tuhahdettiin vastaus, olihan sitä pakko löytää jotain moitittavaa palvelijoiden käyttäytymisestä. Ja olihan palvelijoiden rotu suurikin ongelma, eihän suippokorviin voinut luottaa! Selkääkään ei uskallettu kääntää kovin usein kohti palvelijoita pelossa, että nyt sieltä se isku sitten tulisi. Mutta eihän Garrett voinut kaikkea tehdä itse, vaikka kuinka olisi halunnut tai yrittänyt! Hän oli kreivi, ei hänen kuulunut pestä itseään!

"En tiedä, olisitko?" Kysymys kävi kulmaa kohottaen. Mistäpä Arankin sen olisi kuullut, jos joku olisi häntä päättänyt kohdella väärin. Kuka muka kertoisi? Olettiko haltia muka, että Garrett pääsisi minnekään siitä valittamaan, jos vartija päättäisi työskennellä palvelijoiden kanssa ja estäisi pääsyn itse haltiakuninkaan luokse siitä omin sanoin kertomaan? Ja mitäpä tuo kirottu suippokorva edes tekisi, nauttisi vain, jos vieraaseensa sattui? Se ei yhtään ihmetyttäisi. Haltiat olivat sairaita... Etenkin tämä kuninkaaksi itseään kutsuva yksilö.




((Hyvää, nom nom.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 05 Helmi 2013, 18:46

Ainoa moittimisen aihe tuntui olevan palvelijoiden suipot korvat. Aran ei voinut kuin hymähtää pienesti tälle toteamukselle, samalla kun oma juomapikari vieraili huulilla. Aranilla ei valitettavasti ollut ihmisiä linnassaan ja jos oli, eivät nuo todellakaan olleet siinä asemassa, että saisivat astella lähelläkään kuninkaan vierashuoneita. Siinä missä kreivi ei pitänyt haltioita arvossa, ei kuningas pitänyt ihmisiä arvossa. Hän ei halunnut nähdä mokomia lyhytikäisiä kaksijalkaisia pilaamassa käytävien näkymiä. Ihmiset olivat kömpelöitä, rumia ja eivät osanneet käyttäytyä. Harvemmin sitä edes ihmisiä palvelijoina käytettiin, ennemmin nuo orjia olivat ja jostain syystä orjat eivät kovin nöyriltä vaikuttaneet. Aranilla ei ollut halua saatikka sitten aikaa käydä ihmisiä kouluttamaan palvelijoiksi, ei edes välikäden kautta. Kerta nättejä, elegantteja haltioita oli tarjolla, miksi sitä tyytyä vähempään?
Onko se sitten ihme, kun olette haltiakuninkaan linnassa? Oli ainoa vastaus kreivin tuhahdukseen, Aranin pitäessä silmällä Garrettia. Kreivi ei kyllä näyttänyt olevan lähdössä mihinkään, saatikka vaikuttanut turhan hermostuneelta seurastaan, mikä oli vain hyvä. Ehkä tästä tilanteesta saisi jopa mieluisan. Ehkä.

Uskon, että olisin. Heille on annettu käsky välittää viesti minulle ja tiedä sitten miten teillä päin alamaiset toimivat, mutta minun palvelijoillani ei ole tapana uhmata käskyäni tai toimia sitä vastaan Haltiakuningas naurahti kreiville, tuon käydessä epäilemään, olisiko kuningas kuullut, mikäli Garrettilla jotain valittamista. Ehkä jos joku palvelija olisi tehnytkin jotain väärää kreiviä kohtaan, ei tämä kyseinen haltia olisi siitä itse kipittänyt kertomaan kuninkaalle, mutta äkkiäkös sana kulki muiden suiden kautta. Oli yhtä paha teko jättää kertomatta toisen vääristä teoista, kuin itse tehdä se teko. Ja kukaan ei halunnut Arania suututtaa tietoisesti. Ei ainakaan kukaan palvelijoista.
Ja minulta ei pysy salaisuudet piilossa varsinkaan omassa linnassani No jos totta puhuttiin, oli niitä muutama henkilö, joiden ajatuksiin Aran ei päässyt seikkailemaan, kiitos loitsujen tai amulettien. Mutta näitä henkilöitä pidettiin tarkemmin silmällä, sillä vähemmästäkin alkoi epäillä toisen salailevan jotain. Ja Aranilta ei saanut salailla mitään.


// Lasku on sitten nelinumeroinen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 05 Helmi 2013, 20:48

Garrett ei voinut kuin mutristaa tyytymättömänä huulensa ja olisi oikein mieluusti myös tuonut kätensä rinnalle puuskaan ilmoittaen koko tyytymättömyytensä laadun haltian sanoille, mutta kuuma teekuppi kädessä esti sen. No, eihän se tietenkään ollut ihme, että haltioiden keskellä löytyi haltioita palvelemaan haltioita. Kreivihän olisi ollut suorastaan loukkaantunut, jos jotain ystäväänsä ihmistä tietenkin olisi ollut tapaamassa, ja häntä palvellut henkilö olisi haltia! Kenties suippokorvat kokivat asian samalla tavalla, joka oli oikeastaan typerää. Haltiat olivat lipeviä, selkään puukottavia otuksia, jotka eivät edes osanneet käytöstapoja, ihmispalvelijahan olisi niin paljon parempi! Mutta mitäpä haltiat tiesivät laadusta. Silti, Garrett oli ihminen, miksei Aran muka voisi järjestää ihmistä häntä palvelemaan? Hankkinut yhden jostakin aivan sama mistä, kunhan vain osaisi käyttäytyä ja olisi siisti! Suippokorviin verrattuna jokainen ihminen olisi sellainen! ...Ainakin kreivin mielestä tällä hetkellä, vain, koska oli päättänyt niin.

Kulmat kurtistuivat haltiakuninkaan vihjaillessa ihmisen lajitovereidensa käyttäytymisestä palvelijoina, selvästihän rivienvälistä oli luettavissa, kuinka Aran solvasi näitä muka niin tottelemattomia ihmisiä ja ylisti suippokorvia ja noiden kykyjä! Garrettilla oli monen monta palvelijaa, kaikki oikein tottelevaisia ja tekivät työnsä oikein hyvin, haltia ei selvästikään tiennyt, mistä oikein puhui! Suippokorvathan ne häntä olivat kiduttaneet ja satuttaneet, kaikki ne olivat Aranin palvelijoita! Tottelemattomia sellaisia! Siniharmaat silmät eivät voineet kuin syyttää viinilasiaan siemailevaa haltiaa kaikesta, täynnä ärtymystä kohti kokemaansa kohtelua ja toisen sanoja. Turhaa tuo suippokorva mitään esitti, eihän toinen edes oikeasti välittänyt!
"Ja entä jos sinä käsket heitä satuttamaan minua? Tietäisit siitä, eikä se merkitsisi mitään sinulle tai suippokorvillesi," nenää nyrpistettiin inhoten, lusikan hitaasti kiertäessä kupissa. Kreivi muisti vielä hyvin Aranin teot, ne kauheat, kauheat teot, vaikka niitä kovasti yritettiinkin unohtaa. Sen kaiken nöyryytyksen ja pelon ja vihan. Ja suippokorvahan vain nautti siitä, varmasti! Miksei tuo käskisi haltioita satuttamaan vierastaan useamminkin, eihän Garrett sitä tietäisi, milloin palvelijat tekivät vasten käskyjä ja milloin toimivat juuri niiden mukaan. Ei toinen välittänyt hänestä lainkaan ja halusi vain tehdä hirveitä tekoja sairasta mieltään tyydyttämään! Aran oli vihollinen ja hirviö, ei tuota kiinnostanut, pysyisikö vieraansa hyvällä mielellä vai ei.

Lusikka lopetti vihdoinkin hämmentämisensä, kreivin ilmeisesti nyt päättäessä sokerin olevan täysin sulanut kuumaan teehen. Kuppia tuotiin varovaisesti ylemmäs ja lähemmäs huulia, hellän puhalluksen käydessä viilentämään juomaa. Teeltä se ainakin tuoksui ja näytti, kauniilta ja puhtaanruskealtakin, eikä teelehtiä näyttänyt olevan juomassa. Pienellä siemaisulla Garrett kävi maistamaan tarjottua juomaa, eikä maistanut mitään erikoista... Samettista se oli kielelläkin, siitä hän piti. Mutta sokeria olisi ehdottomasti saanut olla vähän enemmän, tee ei ollut tarpeeksi makeaa, mutta tällä hetkellä siitä ei jaksettu edes valittaa. Tämäkin menetteli, juuri ja juuri. Tosin, se tyytymätön ilme, minkä tee sai miehessä aikaiseksi, vain auttoi tässä tilanteessa. Hänhän halusi näyttää tyytymättömältä, tämä oli hyvä! Vaikkakin jotain makeaa kaivattiin kovasti...




((Kukaan ei saa kertoa sinulle, että peikot ovat niinkin isoiksi otuksiksi aika nopeita katoamaan paikalta, jos on laskusta kyse. Ai, kerroin sen? No hitsi.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 06 Helmi 2013, 20:59

Viekas katse kävi terävöitymään Garrettin kysymyksen myötä. Entä jos haltiakuningas olikin käskenyt alaisiaan satuttamaan kreiviä? Garrettilla oli kyllä syytä epäillä tai pelätä moistakin vaihtoehtoa, kaiken sen jälkeen mitä oli jo tapahtunut. Aran ei ollut antanut niin kovin turvallisuutta takaavaa vaikutelmaa kreiville ja ehkä se oli hyvä. Pysyisipähän ainakin varpaillaan, olettaisi ainakin. Mutta juuri nyt Aran ei kokenut suurta tarvetta satuttaa kreiviä välikäsien kautta, saatikka sitten ilman, että oli itse paikalla! Mitä hauskaa siinä olisi, jos tietäisi ihmisen kärsivän, mutta ei saanut todistaa sitä? Ehkä oli kuitenkin parempi olla mainitsematta tuota kreiville, alkaisi vielä epäilemään tämän tapaamisen motiiveja.. tosin, olivatko ne sitten kaukana niistä epäilyistä?
Miksi käskisin? Aran naurahti lopulta viekkaan hymyn pyyhkiytyessä kasvoilta Ei minulle ole tullut syytä satuttaa teitä, joten miksi tekisin sitä turhaan? Olette olleet erittäin mieluisa vieras minulle, joten minulla ei ole mitään syytä näpäyttää teitä suoraa tai välikäsien kautta. Niin kauan kuin käyttäydytte, ettekä riko omaisuuttani, ei minulla ole mitään syytä satuttaa teitä, kreivi hyvä.

Garrett ei vielä ollut tehnyt mitään, minkä takia Aran haluaisi nähdä kreivin kärsivän. Tuskin tuo edes tulisi mitään moista saavuttamaan, tämä mies kun vaikutti niin kovin harmittomalta, ei niin haastavalta. Garrettin käydessä maistamaan teetä, piti Aran silmällä miehen reaktioita ja seurasi ajatuksia. Se huvittunut, vino hymy kohosi jälleen haltian kauniille kasvoille, kreivin ilmaistessa tyytymättömyyttään.
Mikäli haluatte, pyytäkää palvelijaa kaatamaan uusi tee ja lisäämään enemmän sokeria. Miksi sitä tyytyä huonompaan, kun parempaa, täysin mielenne mukaista olisi tarjolla? Intensiivinen katse oli naulittu Garrettin kasvoihin, haltian kallistaessa pienesti päätään.
Palvelijani ovat yhä käytettävissänne Aran halusi saada kreivin rentoutumaan, ehkä luopumaan tuosta alati tyytymättömältä vaikuttavasta olotilastaan. Se saattoi olla hankalammin tehty kuin sanottu, mutta Aranilla oli aikaa eikä kreivikään minnekään ollut juuri nyt menossa


// Pikkupeikot ovat vikkelämpiä, mitä isot. Nappaan sinut minä päivänä tahansa. Isken laskun ihrojesi väliin ja seuraan niin kauan, kunnes maksat sen. Tarvitsen rahaa, anna nyt //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 07 Helmi 2013, 00:15

Garrett kavensi silmiään, terävöittäen oman katseensa haltiaa kohti toisen tehdessä saman kysymyksen kuullessaan. Hän tiesi! Selvästikin Aran oli juoninut jotain, ehkäpä juuri tällaista kysymystä odottanut! Tämä suippokorva ei ollut sieltä tyhmimmästä päästä, varmasti toinenkin ymmärsi sen, että kreivillä leikkasi. Ehkei aivan niin usein, kuin tuo itse uskoi, mutta leikkasipa joskus sentään. Hän oli arvannut tämän ja siitähän ilmoitettiin haltialle sillä hiljaisella, syyttävällä katseella. Selittäisihän se kaiken, miksi suippokorvat esittivät muka niin mukavaa! Vain ja ainoastaan johtajansa käskystä, että Garrett kävisi varomattomaksi ja sitten nuo hirviöt iskisivät, Aranin pyynnöstä, kyllä! Haltiakuninkaan oli turha uskoa, että hän muka niin helppoon menisi, suunnitelmat oltiin huomattu jo kaukaa!

...Mutta suippokorva yhtäkkiä muuttikin sen viekkaan olemuksensa täysin, naurahtaen vain turhankin vähättelevästi, mutta kuitenkin tietävästi. Nuoremman miehen katse ei enää voinut tuijottaa toista yhtä syyttävästi tyytyväiseltähän ilme ei vieläkään näyttänyt, mutta mukaan oli tullut nyt selvästi enemmän hämmentyneisyyttä. Aranin sanat kuulostivat omiinkin, kriittisiin korviin hyviltä ja ymmärrettäviltä. Mitään ei ollut sattunut pariin päivään, kreiviä ei oltu satutettu, eikä tuo itsekään ollut käyttäytynyt tavalla, joka olisi ollut töykeää isäntäänsä kohtaan... Ja haltia vielä sanoi, kuinka mieluisa vieras tuo oli! Se ymmärrettiin, olihan aatelismies oikein kaunis ja hyväkäytöksinen yleensä, tahtonsa saadessaan. Kukapa ei häntä rakastaisi? Silti, kovin yllätykselliset kehut piristivät heti Garrettin päivää, sen tyytymättömän olotilankin muuttuessa hetkellisesti kovinkin tyytyväiseksi, vaikkakin hämmentyneeksi. Aivan tätä ei suippokorvalta oltu odotettu, eikä vähään aikaan kreivi ollutkaan saanut kuulla vilpittömiä kehuja vihollisten keskellä häärätessään. Olo oli parantunut ja nyt tuntui turvalliselta, mutta nopeasti se tyytyväinen ilme pyyhittiin kasvoilla ja korvattiin sillä vanhalla, tympääntyneellä katseella. Hänen piti pysyä vahvana nyt, jos Arania kiinnosti vieraansa hyvinvointi, pitäisi olla tyytymätön, että jotain muutettaisiin ja hänet tehtäisiin onnelliseksi! Ja päästettäisiin kotiin, se oli myös tärkeää.

"Se ei ole tarpeen," toisen sanoihin vastattiin miltei välittömästi nenää nyrpistäen, katseenkin kääntyessä vähättelevästi ja tyytymättömyyttä loistaen pois. Normaalisti Garrett olisi valittanut teestään jo oikein äänekkäästi, oli kyseessä sitten oma palvelijansa tai jonkun muun. Hänen makuaistinsa oli tarkka ja vaati täydellisyyttä nauttiakseen, mutta nyt aikeina ei ollut nauttia. Ei, sitä piti vältellä niin paljon, kuin mahdollista, että Aran ymmärsi yskän. Ja sen, kuinka huono isäntä oli, kun ei vieraitaan osannut saada tyytyväiseksi. Mutta tämähän oli epäreilua! Haltia tiesi, mitä hänen mielessään liikkui, olipa tiennyt senkin, ettei tee ollut mieluisaa! Kreivi inhosi tätä ja tunsi olonsa niin suojattomaksi, kuin olisi jäänyt alakynteen. Ei se voinut olla niin, hän oli vieras ja oli siten aina oikeassa, häntä pitäisi miellyttää! Suippokorvat eivät yksinkertaisesti vain kyenneet sitä tekemään, siihen ei suostuttaisi!




((Teit virheen, siellä makkaroideni välissä mikään lappunen ei pysy lukukelpoisena kauaa. Peikot eivät koskaan maksa laskujaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 11 Helmi 2013, 23:55

Aran piti silmäpelistä, joka kaksikon välillä käväisi. Ehkä kreivistä sittenkin saisi jotain älyllistä vastusta? Tuskin, äkkiä tuo syyttävä tuijotus muuttui hämmentyneeksi kreivin kasvoilla, kuninkaan alkaessa puhua. Kreivin miellyttäminen oli ehkä turhankin helppoa Aranin makuun, mutta toisaalta se oli vain hyvä. Eipähän tarvinnut rehkiä liikaa, jotta kreiviltä olisi jälleen pieni luottamuksenkipinä ansaittu. Tai no, jos Garrett päätti ruveta hankalaksi, saattaisi sen luottamuksen ansaitseminen käydä vaikeammaksi. Garrett oli kuitenkin vielä lueteltavana pelinappulaksi, ei tuo ollut päättänyt pysyä omalle kansalleen uskollisena ja mieluummin kävellyt teloituslavalle, kuin ollut vankina. Tosin, jos Garrett olisi halunnut tappaa itsensä, ei sitä iloa olisi suotu kreiville. Ei Aran niin armelias ollut.
Kreivi kieltäytyi teen vaihtamisesta, todeten sen olevan tarpeetonta. Aran kävi hymähtämään pienesti, nostaessaan jälleen oman juomapikarin vierailemaan huulilla. Huoneessa olevalle palvelijalle suotiin merkittävä katse, jonka myötä alamainen kävi kumartamaan syvään, ennen kuin lähti poistumaan paikalta. Palvelijaa ei nyt tarvittu, eikä Aran kaivannut ylimääräistä korvaparia huoneeseen.

Tummanvihreä katse seurasi toista haltiaa aina niin kauan, kunnes tuo nuorimies oli poistunut paikalta, painaen oven perässään kiinni. Jälleen kerran oli kuningas ja kreivi jätetty kahden. Oliko se sitten hyvä vai huono asia, se riippui täysin siitä, keneltä kysyttiin. Aranista se oli vain hyvä.
Lienee paikallaan, että pahoittelen kenraalini muutamanpäiväntakaista käytöstä Kuningas aloitti kääntäessään katseensa hitaasti ovesta takaisin kreiviin Hänellä kun on patoutumia Nahoria ja sen kreivisukua kohtaan.
Tosin, oli varmaan typerä teko minulta valita juuri hänet katsomaan teidän peräänne. Mutta valitettavasti hän sattui olemaan lähin paikalla oleva Se oli vale. Lähellä olisi ollut ties ketä muitakin, jotka olisi voinut määrätä kreivin perään katsomaan. Mutta Aran oli valinnut Dariuksen vain, koska halusi myös tehdä kenraalinsa elämästä hieman vaikeampaa. Ehkä se joskus kostautuisi kuninkaalle, kenraalin tietäessä hänen tekevän kiusallaan hallaa toiselle, mutta juuri nyt Aranin ei tarvinnut pelätä sitä. Darius ei olisi kenraali, jos Aranilla olisi syytä vähääkään epäillä tuon uskollisuutta.
Joten anteeksi, että toimin ajattelemattomasti


// mutta se on laminoitu kuitti mikä on vielä kahden muovitaskun sisällä! Siellä epämukavasti pistelee. Tässä, otin siitä kopionkin. Nyt maksat. Luonnossakin käy //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 12 Helmi 2013, 01:18

Garrett piti katseensa yhä haltiassa, kylmänä ja pisteliäänä no, niin kylmänä ja pisteliäänä, kuin tuo osasi. Eihän se katse vetänyt vertoja monille, mutta kyllä sitä uhmakkuutta silmien takana ainakin riitti, teekuppi nätisti kädessä. Katse pysyi, vaikka Aran oman katseensa kreiviin kohdistikin, nuorukainen oli nyt niin täynnä uhmakkuutta ja itsevarmuutta ainakin yritti olla aikaisemman hämmennyksensä jälkeen ettei mikään estäisi häntä esittämästä sitä! Hiljaa. Ja syyttävästi, vain katseellaan. Suippokorva oli kuitenkin se, joka ensiksi katseensa käänsi pois, vaikka joku olisi voinut tässä tuijotuskisassa nähdä haltian huomattavasti sinä parempana kilpailijana. Ei tietenkään Garrettin mielestä. Aran kuitenkin oli kiinnittänyt huomionsa nyt siihen yhteen ainoaan palvelijaan, joka huonetta vielä rumensi. Se oikeastaan loukkasi kreiviä, se voitokas tunne nopeasti muuttuen takaisin siksi tympääntyneisyydeksi, minkä ainoastaan pilalle hemmoteltu aatelinen kykeni tuntemaan, kun jäi ilman huomiota. Mikä loukkaus, kuinka töykeää! Syyttävä kulmakurttu kohdistettiin kohti haltiakuningasta, tähän ei oltu lainkaan tyytyväisiä!

Mutta tyytyväisyyskin tuli takaisin palvelijan kumartaessa ja lähtiessä kävelemään kohti ovea, poistuen huoneesta. Sehän oli mahtavaa, taas yksi suippokova vähemmän! Aran ei ollut miellyttävää seuraa, mutta mieluummin yksi haltia, jota pystyi pitämään helposti silmällä, kuin kaksi, joista toinen oli selän takana piilossa juonimassa! Tyytyväinen hymy kasvoillaan Garrett seurasi suippokorvan poistumista, kunnes joutui lopettamaan sen lyhyeen huomatessaan Aranin kääntäen oman katseensa takaisin kreiviin, ilmeen tietenkin muuttuessa takaisin siksi tympääntyneeksi ja syyttäväksi katseeksi, mutta kyllä se nyt jos ei aikaisemmin oli aikamoista esitystä. Asiat menivät kokoajan paremmin ja paremmin, mielenkin muuttuessa kokoajan paremmaksi. Olo alkoi oikeastaan olla ihan hyvä, mutta sepäs vasta Garrettia innosti, kun suippokorva pahoitteli hänelle! Kyllä, Aran ehdottomasti oli anteeksipyynnön velkaa laittaessaan sen kauhean barbaarisen kenraalinsa lähellekään jotain niin korkea-arvoista henkilöä, kuin Nahorin kreiviä! Tämä voisi muuttua paremmaksi vain, jos se silmäpuoli itse olisi täällä alentumassa ja pyytämässä anteeksi häneltä!

"Pidä se viallinen suippokorva kaukana minusta!" Garrett kuitenkin tiuskaisi, yrittäen pitää olemuksensa yhä inhoavana nyt, kun oli päässyt niskanpäälle. Tähänkin oltiin jo enemmän, kuin tyytyväisiä, mutta eihän sitä voinut jättää vain tähän! Onneksi ei ollut hankala näyttää tyytymättömältä, eihän tässä tarvinnut ajatella ketään muuta, kuin sitä typerää kenraalia...
"Olit typerä ja ajattelematon," kreivi nyökkäsi toisen sanoille, nostaessaan teekuppiaan lähemmäs huuliaan ottaakseen pienen siemauksen. Tee maistui entistä kitkerämmältä, kun se silmäpuoli oltiin taas otettu puheeksi, mutta se vain ruokki vihaa! Aran oli tehnyt sen tahallaan, varmasti. Siitä ei ollut epäilystäkään, haltian sanat olivat valetta! Kuka tahansa muu olisi voinut tulla seuraksi, mutta ei! Typerät suippokorvat, eivät koskaan osanneet tehdä mitään oikein!
"En tiedä, tarkoitatko edes sanomaasi. Ei minulla ole mitään syytä uskoa sinua. ...Rankaisitko edes sitä silmäpuolta? Satutitko?" Garrettin katse oli oikeastaan täynnä mielenkiintoa kupin laskeutuessa, kenties vähän liikaakin. Tietenkin hän halusi nähdä Aranin matelevan edessään ja anovan anteeksiantoa, mutta se kenraali... Tuon kohtalo häntä nyt eniten kiehtoi.




((Ihrojen välissä ei ole ainoastaan kosteaa, siellä on myös todella kuuma. Lämpö ei pääse minnekään ja hikoilu on kovaa, kuten myös ihrojen hankaaminen toisiaan vasten. Muovisi on jo sulanut. Pitkä ja tahmea kieleni taas nappaa kopion ja syön sen. Mhhm. Kuitua.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2013, 21:11

Aran seuraili tavalla tai toisella kreivin reaktioita ja tunnetiloja. Mitä ilmeisemmin oli nuorimies pitänyt siitä, että toinen haltia oli poistunut paikalta. Hyvä, jos Garrett oli tyytyväinen, olisi Arankin. Tiettyyn pisteeseen asti Aran olikin valmis miellyttämään uutta leikkikaluaan, kunnes kyllästyisi roolileikkeihin ja palaisi siihen omaan, ilkeään persoonaansa. Nyt sille ei kuitenkaan ollut tarvetta.
Kuningas kävi naurahtamaan pienesti Garrettin kuvaillessa Dariusta vialliseksi suippokorvaksi. Ehkä kenraalissa olikin vikaa, enemmän ja eritavalla, kuin kreivi osasikaan aavistaa. Mitään siitä ei kuitenkaan käyty mainitsemaan, vaan annettiin kreivin sanoa sanottavansa loppuun. Tietenkin Aran sai osansa tässä saarnassa, Garrettin leimatessa kuninkaan typeräksi ja ajattelemattomaksi. Kai asian saattoi tulkita niinkin, vaikka oikeasti kaikki oli suunniteltua Aranin osalta. Garrett vaikutti kuitenkin olevan turhankin kiinnostunut siitä, mitä kenraalille oli tapahtunut tekojensa seurauksena. Aran ei voinut olla hymyilemättä viekkaasti, katsellessaan kreivin puoleen. Hetken kuningas pysyi hiljaa viinilasin käydessä huulilla, kunnes haltia avasi suunsa.
Tietenkin rankaisin häntä, miksi en olisi rankaissut? Aran tokaisi noustessaan yllättäen ylös ja lähti kävelemään pienessä ringissä ympäri huonetta Hän teki väärin, hän ansaitsi rangaistuksen. Valitettavasti en usko sen sattuneen kovinkaan paljon, ainakaan kenraalin mielestä. Sotilailla kun yleensä on kovin korkea kipukynnys ainakin minun sotilaillani. Voin kuitenkin taata, ettei kenraalini tule teitä toisten kohtelemaan samalla tavalla Askel kävi hitaan kiertelyn jälkeen käymään kohden kreiviä, pysähtyen vain puolen askeleen päähän miehestä Kukaan ei kohtele kaltoin minun vieraitani minun omaisuuttani.

Mutta siinä missä en hyväksy teidän kaltoin kohtelua Haltia jatkoi, katsoessaan alas kreiviin En myöskään hyväksy teiltä ikäviä kommentteja minua vastaan. Voimme leikkiä yhä kiltisti ja nätisti toistemme kanssa, tai sitten voitte valita hankalamman vaihtoehdon siis teille hankalamman ja yhteiset mukavat hetkemme ovatkin sitten historiaa.
Ellen minä teiltä sitä pyydä, toivon, että jättäisitte minun herjaamisen vähemmälle Tietenkin, jos se on jotain mitä toivotte, jotain mikä teitä viihdyttää, voimme tietenkin pelata sellaista peliä... Hitaasti haltia lähti perääntymään kreivin luota, istahtaen lopulta takaisin omalle paikalleen. Kertaakaan ei Aran katsahtanut pois Garrettista, perääntymisensä yhteydessä.
Omalta osaltaan Aran antoi hiljaisuuden nyt laskeutua huoneeseen, haltian jatkaessa kreivin tuijottamista. Silmiään kuningas ei vaikuttanut räpäyttävän lainkaan, mutta kun viimein räpäytti, tapahtui se kaikessa rauhassa. Aran antoi Garrettille nyt aikaa miettiä haltian sanoja, mikäli tuo halusi punnita vaihtoehtojaan tilanteen suhteen.


//. >:< No, onneksi meillä on nuo laskun tiedot koneella tallessa. Voimme tulostaa monta, monta kopiota kuitista. Maksa nyt. Tai lähetän Mardukin ja Roswellin vierailemaan luonasi jouluvalojen kanssa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 13 Helmi 2013, 22:20

Garrett tunsi olonsa kovin malttamattomaksi, hän oli kysynyt toiselta kysymyksen, johon todellakin oli vastauksen halunnut saada, mutta haltia ei todellakaan kiirehtinyt vastauksensa kanssa! Se oli ärsyttävää, hän on aatelinen, joten vastaukset haluttiin ja piti saada heti. Aran päätti kuitenkin töykeästi ensiksi juoda lasistaan ja tuhlata kreivin kallisarvoista aikaa, ennen kuin suostui suunsa avaamaan jostain muustakin syystä, kuin vain viiniä ryystääkseen ahneesti. Tilanne oli niin kovin jännittynyt! ...Ainakin Garrettin mielestä. Silmät kapeina tapittaen ja suu supussa suippokorvaa tuijotettiin ja odotettiin, käsien puristuessa hitaasti nyrkkiin. Tämä oli sietämätöntä! Jos Aran ei pian kertoisi, hän... Hän...! Sitä ei edes ehditty keksiä, kun haltia vihdoinkin kertoi, että se yksisilmäinen kenraali oli kuin olikin saanut rangaistuksensa, jonka totta tosiaan oli ansainnut! Haltiakuningas teki sen, eikä nähnyt mitään syytä olla tekemättäkään sitä! Kreivi oli suorastaan haltioissaan, oikein tyytyväisen ja innostuneen hymyn noustessa huulille, katseen seuratessa Aranin nousemista ja kävelyä. Tässä tilanteessa sitä nuori aatelinen löysi itsensä pitävän haltian sanoista ja oikeastaan huomasi, että hehän ajattelivat tästä samalla tavalla! Silmäpuoli oli tehnyt väärin ja ansaitsi tämän suippokorvankin mielestä, kuningashan ei ollut valmis suojelemaan omiaan Garrettin kustannuksella! Siitä... Oikeastaan pidettiin. Niinhän sen kuului mennäkin, hän oli kreivi ja arvostettu henkilö, kenenkään ei saanut antaa hyppiä hänen nenälleen tai satuttaa, fyysisesti tai henkisesti! Suippokorva oli toiminut oikein ja ansaitsi sillä arvostusta myös viholliseltaan, edes se pieni seikka, ettei kenraali välttämättä ollut kovasti kipua tuntenutkaan, ei kauheasti mieltä pahoittanut. Mutta puheet taas siitä, kuinka hän muka oli haltiakuninkaan omaisuutta taas pahoittivat ja pahasti!

Katse taas kerran terävöityi ja suu avautui jo ilmoittamaan oikein tyytymättömän vastalauseensa, mutta Aran päästi ensimmäisen äänen esille ja siten hiljensi kreivin. Haltian matka oli kiertänyt jo vähän kauemmas, mutta nyt sitä oltiin taas kerran palattu lähelle, aikaisempaa lähemmäskin, aivan Garrettin eteen. Katse siis ikävä kyllä piti suunnata ylöspäin näin lähellä, mutta se ei tarkoittanut mitään. Paljon uhmakkuutta nuorukaisesta vielä löytyi, mutta suippokorvan sanoista ei pidetty. Kuka Aran muka oli tuollaista pyytämään, hänellähän oli oikeus sanoa aivan mitä tahansa hän halusi etenkin kun se oli totuus! Uhkaukset eivät kuitenkaan houkutelleet kreiviä kauheasti, joten yhä uhmakkaasti mutta huomattavasti luovuttaen tämän asian suhteen pää käännettiin sivulle, katse ja kasvot pois toisesta. Huulet olivat tympääntyneessä mutrussa, joten tästä ei pidetty, mutta olihan suippokorva osoittanut jo osaavansa toimia toivotulla tavalla. Olisi ikävä pilata sitä kaikkea vain siksi, koska tuollainen otus ei ymmärtänyt kritiikin päälle. Kyllähän hänkin ymmärsi voimakkaiden liittolaisten päälle, etenkin vihollisten keskuudessa sellaiset olivat tärkeitä!

"Minähän vain sanoin totuuden," Garrett mutisi enemmänkin itsekseen, kuin haltialle puhuakseen,
"Jos teet oman osuutesi ja pidät minut turvassa, minulla ei ole mitään syytä moittia sinua," katse vihdoinkin suostuttiin kääntämään takaisin eteensä, katsomaan Aranin silmiä. Kreivi ei näyttänyt kauhean tyytyväiseltä vieläkään, eikä oikeastaan halunnut tähän suostua. Aran oli suippokorva, miten noita muka voisi olla haukkumatta, kun koko noiden olemassaolo oli kuin yksi suuri vitsi ja vitsaus maailmassa, tämän maan häpeäpilkku! Mutta... Ehkä tämän kerran, jos toinen noin herkkä muka oli. Mutta vain, jos haltia teki tehtävänsä, Garrettin kehut piti ansaita.
"Mutta mitä sinä teit sille silmäpuolelle? Kerro."




((Käynkö niillä tietokoneilla vähän leikkimässä? Voi olla, että tiedot katoavat sitten. Jouluvalot eivät pelota, suurien, vihreiden ja hyllyvien pakaroideni kätköistä löytyy sellaisia lihaksia, että olen koko takamukseni valtias. Ja sitten voin pieraista Mardukin kuonolle.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 4 vierailijaa

cron