Kirjoittaja Sands » 04 Heinä 2013, 03:02
Garrett tunsi olonsa hirveämmäksi, kuin koskaan ennen. Ei ollut mitään tapahtumaa, mihin tätä olisi voinut edes yrittää vertailla. Olo oli väsynyt ja loppuun palanut niin henkisesti kuin fyysisestikin, kaikki oli vain ollut niin raskasta ja kamalaa. Kuinka keho ja mieli olisivat vain halunneet nyt lopettaa kaiken, edes hetkeksi. Lysähtää vain maahan lepäämään, ei tehdä tai miettiä mitään. Ehkä se olisi antanut aikaa haavoille parantua, mutta mahdollisuutta siihen ei nyt annettu. Panta pysyi tiukasti kaulassa muistuttamassa haltiakuninkaan voimasta tässä tilanteessa, pureutuen nahkaan entistä kovemmin aina, kun liike oli vääränlaista... Kuten liian hidasta. Kreivi tunsi olonsa niin avuttomaksi, halun taistella vastaan kadotessa aina, kun kaulaa puristettiin liikaa. Se panta teki hengityksen miltei mahdottomaksi narun kiristyessä Aranin ja konttaavan miehen välissä, kuin ilmoittaen ivaten, että niskuroinnista seurasi kuolema. Eikä hän halunnut kuolla! Kaikki kokemansa nöyryytys tosin melkein tuntui jo yhtä pahalta, kuin kuolema. Tai niin tuo ainakin kuvitteli, eihän hän koskaan ollut kuollut tai ollut lähellä kuolemista, mutta kaikki tämä... Tuntui vain niin hirveältä.
Panta pysyi kireänä, eikä Garrett voinut muuta, kuin yrittää pysyä haltian vierellä. Sitä toinen ilmeisesti halusi ja silloin paine kaulan ympärillä hellitti, joten siihen pyrittiin. Olo oli kauhea, suippokorvahan sai juuri haluamansa, eikä hän voinut vastustaa lainkaan! Hän käveli vierellä kiltisti, niin kuin... Niin kuin koira! Silmät saivat kyyneleet peitokseen, eivätkä raajat voineet hidastaa kävelyään. Se lyhyt matka ovelle tuntui pitkältä, mutta kreivin mielestä matka olisi saanut olla paljon pidempikin. Vaikka loputon, saman tien. Ovesta oli ehdottomasti hankalinta päästä läpi ja siinä jopa uskallettiin laittaa eniten vastaan, vaikka panta kiristikin henkitorvea tappavalla otteellaan. Eihän hän voinut mennä ulos! Kaikki muut olisivat siellä ja he katsoisivat ja nauraisivat ja se olisi liikaa, ei hän kestänyt sitä! Heikko kiemurtelu loppui yskimiseen ja lopulta alistumiseen, Garrettin ollessa pakko taas seurata kiltisti vieressä tai kärsiä seurauksista, jotka olisivat pahempia, kuin kävely hihnassa muiden silmien edessä. Ehkä. Hän ei ollut varma. Voi kuinka hän olisi mieluusti edes itse päättänyt vauhdin tai paikkansa, mutta ei. Hihnasta vedettiin heti, jos kreivi oli kävelemässä liian hitaasti tai hakeutumassa Aranin taakse, haltian pakottaessa hänet pysymään vierellä konttaamassa. Molemmat haltiat itse asiassa pakottivat hänet sinne, typerän silmäpuolen seuratessa takana ja nopealla potkaisulla kengänpohjaan ilmoittaen, että vauhtia oli lisättävä. Monta kertaa se sai vain kreivin säikähtämään ja sekoavan askelissaan, saaden pannan kiristymään.
Alistuminen pantaan ja hihnassa kävelyyn teki pahaa kahden haltian edessä. Käytävillä oli paljon enemmän, kuin kaksi haltiaa. Kauhistus paistoi Garrettin silmissä tuon ymmärtäessä liiankin hyvin, miltä tämä kaikki juuri näytti. Se oli nöyryyttävää ja sai yleensä niin huomiota rakastavan ihmisen haluavan nyt vain vajota maan alle. Vaikka lopullisesti, ehkä se olisi tarpeeksi pitkä aika saamaan häpeän katoamaan. Kreivi suuntasi katseensa nopeasti lattiaan, eikä edes uskaltanut kasvojaan nostaa, samalla myös pitäen huolen, että käveli aivan Aranin vieressä. Jos hän olisi aivan lähellä, ehkä kukaan ei huomaisi häntä, hän sulautuisi haltiaan. Hän olisi pieni ja huomaamaton. Hän ei halunnut nähdä ketään, kukaan ei näkisi häntäkään... Kiltti. Hermostuneesti nielaisten tuo tiesi kuitenkin, että häntä katsottiin. Tuijotus tuntui niskassa ja ivallinen nauru kantautui korviin, joidenkin suippokorvien jopa seuratessa! Nuo hirviöt... Eivätkö ne ymmärtäneet, miten kauhealta tämä tuntui?! Tai, ehkäpä ne juuri ymmärsivätkin. Garrett tunsi olonsa niin... Haavoittuneeksi. Ei hän ymmärtänyt sanaakaan, mitä suippokorvien suusta tuli, mutta se tuntui silti kipeältä. Varmasti nuo puhuivat hänestä, varmasti! Nauroivat ja ilkkuivat! Tietenkin...
Konttaaminen oli tuntunut tunneilta ja aivan yhtä raskaaltakin se oli tuntunut. Pysähdys siis kiinnitti nopeasti kreivin huomion itseensä, mutta heti kun katse nousi hetkeksikään lattiasta pitkään aikaan, toivoi tuo, ettei olisi sitä koskaan tehnyt. Kuin kaikki olisi vain mennyt ohi, jos hän ei olisi sitä huomioinut, mutta nyt hänen oli pakko huomata se. Kaikki ne haltiat edessä, tuijottaen kuningasta ei, häntä. Siitä ei ollut epäilystäkään, hän se oli. Hänessä oli huomio ja ne arvostelevat silmät. Garrett olisi halunnut nopeasti yrittää edes piiloutua Aranin taakse, mutta haltiakuningas kävi nopeasti kiristämään hihnaa ja pakottaen päätäkin ylemmäs. Mutta hän ei halunnut katsoa minnekään! Päätä käännettiin nopeasti sivulle häpeillen, punan noustessa puuterin alle. Tilanteesta haluttiin vain kadota, sitä toivottiin. Jumala tai mikä lie, nyt olisi oiva tilaisuus pelastaa. Häpeä oli suuri, eikä suippokorvan sanoja haluttu kuunnella, mutta ne pakottivat itsensä ymmärretyksi, satuttaen. Kreivi ei halunnut olla mikään esimerkki! Hän ei ollut koira ja hän oli parempi kuin jokainen typerä suippokorva tässä huoneessa, ihmiset olivat korkea-arvoisempia, tämä vain oli...! Tämä oli väärin! Hän ei halunnut...
Kasvot käänsivät nopeasti katseen ylös Araniin tuon pyytäessä hänet tekemään jotain kauheaa. Ei ikinä! Ei hän voinut tehdä jotain sellaista! Suippokorva oli käyttämässä jokaista hänen sanaansa vastaan ja se oli julmaa! Silmäpuoli oli se, jonka kenkiä piti nuolla, ei hänen! Ei etenkään kaikkien näiden haltioiden edessä, se oli liikaa!
"Kiltti," Garrett vikisi hiljaisella äänellä, kyynelten nyt valuessa pitkin poskia,
"En voi... Tämä on liikaa, kiltti, älä," tuo anoi, katsellen ylöspäin anovin silmin, hyvin surkeana. Kreivi oli selvästikin kokenut jo liikaa ja oli aivan lopussa. Ei hän... Halunnut olla tuhma. Ei hän halunnut tulla rangaistuksi. Hän ei vain enää kyennyt ja oli niin lähellä, että vain purskahtaisi itkuun, eikä voisi pitää mitään sisällään. Kaikkien näiden suippokorvien edessä.
"Pyydän, armoa..."
((Kyllä Garrettin ilmeisesti nyt pitää niin tehdä. Älä unohda emomeikkejä.))