Kaksin aina kaunihimpi

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Aksutar » 13 Helmi 2013, 23:36

Kreivi mutisi kertoneensa vain totuuden aikaisemmin, eikä omasta mielestään ollut tehnyt mitään väärää. Aran kävi hymyilemään vinosti, katsoessaan kumia kohottaen merkittävästi kreivin puoleen. Tietenkin hän oli kuullut nuo mutinat, mutta ei nähnyt tarpeelliseksi puuttua asiaan sen kummemmin. Antoi Kreivin nyt pitää mielipiteensä, tämän kerran. Lieni parempi olla aloittamatta kiistelyä tästä aiheesta, sillä se joko päättyisi siihen, että Aran antaisi periksi ja Garrett tuntisi itsensä entistä enemmän voittajaksi tai sitten Aranin piti käydä näpäyttämään kreiviä, mikä ei juuri nyt ollut mielessä. Aran ei tällä hetkellä halunnut pahoittaa kreivin mieltä tietoisesti, paitsi jos se oli tarpeen.
Jos pysytte mieluisana seurana, ei minulla ole syytä heittää teitä susille niin sanotusti. Usko pois, en haluaisi tehdä sitä, mutta mikäli minun täytyy Kujeileva hymy jäi hetkeksi kasvoille, haltian tuijottaessa yhä kreiviä, vilkaisemattakaan muualle.
Ei ollut yllättävää, että kreivi halusi tietää paremmin rangaistuksesta, jonka kenraali oli saanut hänen kaltoin kohtelusta. Todellisuudessa Aran oli vain hieman nuhdellut kenraalia, mutta antanut asian sitten olla, ainakin siltä erää. Mutta ainahan hän saattoi valehdella kreiville siitä, mitä oli tapahtunut. Ihan vain Garrettin mieliksi.

En tiennyt, että olette kiinnostuneet toisen tuskasta noinkin paljon, kreivi hyvä Aran aloitti hymyillen Mutta eipä minulla ole syytä sitä jättää kertomattakaan. Katsoin, että hän tuli kärsimään samalla mitalla, mitä te. Ammattikiduttajieni toimesta. Sen jälkeen pistin hänet anelemaan armoa ja vannomaan, ettei enää satuttaisi teitä, missään nimessä. Tietenkin armoa piti anoa polviltaan, nöyrästi ja niin, että hän tarkoitti sitä.
Joten, teidän tuskin täytyy enää pelätä kenraaliani. Uskoisin, että hän on jo läksynsä oppinut ja katson, ettei hän enää satu silmiinne.. maisemaa pilaamaan Hymy jätettiin kasvoille pienen kertomuksen jälkeen, kuninkaan käydessä etsimään parempaa asentoa divaanilta.
Miten itse olisitte halunneet häntä rangaistavan, jos saan kysyä? Viekas katse tarkentui kreivin puoleen kysymyksen myötä Ilmeisesti teillä olisi ollut jotain mielessä, hmm?


// Älä käy. Se lasku on kuitenkin myös muutamalla eri muistitikulla. Lisäksi tatuoin tämän kuitin nyt käsivarteesi, ei kai haittaa? Mardukilla ei taida olla hajuaisti niin hyvä, että moinen tuhnu haittaisi. Mutta Marduk ei kyllä arvosta moista tekoa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 14 Helmi 2013, 00:32

Garrett tuhahti teen nostaessaan huulilleen toisen sanojen myötä kitkerää teetä juodakseen, totta kai hän itse oli mieluisaa seuraa kenelle tahansa, muissa se vika aina oli, jos ilta meni epämukavaan suuntaan. Hän oli mitä ihanin vieras ja isäntä, osasi kyllä tehtävänsä ja tiesi, mitkä oikeudet ja velvollisuudet olivat. Kreivi oli käyttäytynyt aivan oikein tilanteessaan, eikä ollut aikonut muuttaa käyttäytymistään jotenkin töykeämpään suuntaan, vaikka haltiat sitä olivat suorastaan kerjänneet käyttäytymisellään...! Ainakin miehen itsensä mielestä, jokainen suippokorva kuitenkin ajatteli kaikenlaista epämukavaa hänen haitakseen! Garrett oli kuitenkin sen verran hyväkäytöksinen ja omasi varmaankin aivan liikaa armoa näille barbaarisille elukoille, ettei kyennyt aivan hirveäksi vieraaksi heittäytymään millään. Aranin pieneen ehtoon suostuttaisiin, mutta sehän ei tarkoittanut sitä, että toisen ei tarvinnut enää tehdä töitä vierastaan tyydyttääkseen, päinvastoin!
"Aion kuitenkin huomauttaa, jos saamani kohtelu ei ole mieleeni," nenä pystyssä kreivi ilmoitti teekupin laskiessaan, kuin liian hyvään palveluun tottunut aatelismies konsanaan mikä tuo oikeastaan olikin. Hän leikkisi mukana, mutta vain niin kauan, kuin Arankin. Heti kun palvelu muuttui kelvottomaksi, se tehtäisiin selväksi oikein värikkäin sanoin ja henkilökohtaisesti.

"Täytyyhän minun tietää, kuinka kunniaani puolustettiin. Se otus loukkasi minua suuresti ja ansaitsee suuren rangaistuksen. Rankaiseminen kuului sinun tehtäviisi vieraasi isäntänä, mutten tiedä, kuinka hyvää palvelua voin sinulta odottaa, ellet kerro," Garrett tuhahti siniharmaat silmät kapeina ja pisteliäinä, katse oikein kylmänä. Puhuminen siitä silmäpuolesta ei ollut mieluisaa, ellei tuon säälittävästä ja kivuliaasta kohtalosta ollut puhe. Se oli tämän miehen lempikohta, eikä Aran onneksi liian pitkiä aikoja viivytellyt siihen päästessään. Ammattikiduttajien mainitseminen sai kylmät väreet kulkemaan pitkin nuorukaisen selkäpiitä, mutta hyvällä tavalla. Se kuulosti oikein hyvältä korvaan, oikein kivuliaalta sille rumilukselle. Niin sen piti mennäkin. Katse oli muuttunut kovin innokkaaksi ja hymy huulilla oli mitä nauttivin ja omahyväisin. Kreivi nautti tästä kertomuksesta ja siitä nöyryytyksestäkin, minkä kenraali oli joutunut kokemaan, aivan kuten Garrett itsekin sen barbaarin käsissä. Tämä oli karma. Oikeus. Aran oli tehnyt hyvin ja siitä toista melkein voitiin kiittääkin. Melkein.

"Toivottavasti hän ymmärtää nyt paikkansa," kreivi hymyili turhankin tyytyväisenä, suorastaan voitokkaana toisen lopettaessa kertomuksensa. Silmät suorastaan kerjäsivät lisää tietoa haltialta, yksityiskohtaisempaa kertomusta silmäpuolen rangaistuksesta ja kärsimyksestä. Oi, hän halusi tietää kaiken, aivan kaiken...! Mutta niin ilmeisesti halusi tietää Arankin, kysyen, kuinka Garrett sitten olisi tämän pienen kiistan ratkaissut ja millaista rangaistusta oli suunnitellut. Tietenkin sitäkin oltiin suunniteltu heti siitä hetkestä lähtien, kun viha sitä typerää suippokorvaa vastaan oli ilmennyt.
"Minusta vieläkin kenraalisi pitäisi pahoitella minulle henkilökohtaisesti, eikä vain sinulle. Muuten tekemäsi kuulostaa aivan hyvältä," oikein pirullinen virne nousi kapeille huulille,
"Mutta hänen pitäisi myös tehdä se, mihin ei silloin suostunut. Mokomalle tottelemattomalle piskille pitäisi laittaa naru kaulaan, että kaikki näkisivät, millainen elukka hän on. Ja hänen olisi parempi totella sanaani, kuin kiltti koira," hymy muuttui leveäksi, ideasta selvästikin nautittiin.




((Syön muistitikkusi ja ihoni. Peikot kasvattavat uuden ihon todella nopeaa. Saat vielä toisen pierun naamaasi Marduk, jos siellä takana pysyt.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Helmi 2013, 00:59

Eiköhän se ole ihan reilua ja aiheellista Aran hymähti Garrettin ilmoittaessa, että hän aikoi huomauttaa, jos saamansa kohtelu ei ollut mieleistään. Jos Garrett pysyi mukavana Aranin mielestä halusi kuningas tarjota kreiville vain parasta. Ja jos parasta ei jostain syystä tarjottu välikäsien toimesta halusi Aran siitä kuulla ja korjata asian.
Garrett kuitenkin perusteli kysymyksensä sillä, että halusi tietää, miten hänen kunniaansa oli puolustettu. Kreivi kävi huomauttamaan rankaisemisen kuuluvan Aranin tehtäviin, sillä hänhän se isäntä tässä kohtaa oli. Oli siis ihan aiheellista kysellä, mitä oli tapahtunut, sillä Garrett ei sitä itse voinut tietää.. ellei joku kertonut. Kreivi vaikutti kuitenkin olevan tyytyväinen kuulemaansa, eikä ainakaan heti käynyt huutamaan rangaistuksen olleen liian heppoinen. Hienoa.
Eiköhän hän paikkansa nyt ymmärrä.. toivoa ainakin sopisi, hänen vuokseen Kreivin tyytyväinen hymy sai haltian virnistämään pienesti, ihmisen vaikuttaessa turhan tyytyväiseltä tilanteeseen. Ehkä oli hyvä, että Aran oli valehdellut, jos se teki Garrettin näinkin tyytyväiseksi. Ja tästähän valheesta Garrett ei koskaan totuutta saisi tietää, Aran pitäisi siitä huolen.

Garrett kävi kuitenkin kertomaan oman mielipiteensä asiasta, jonka mukaan kenraalin pitäisi vielä henkilökohtaisesti pahoitella tekojaan kreiville. Lisäksi kreivi halusi, että kenraali tekisi sen, mistä oli viimekerralla kieltäytynyt ja niin kovasti suivaantunut. Viekas virne kohosi Aranin kasvoille, haltian katsoessa huvittuneen merkittävästi kreivin puoleen.
Pidän ajatuksistanne, kreivi hyvä haltia aloitti pienesti naurahtaen Ehkä olettekin enemmän mieleeni, kuin osasi arvatakaan.
Kenraali on tällä hetkellä toimittamassa tehtäviään mutta mikäli tosissanne haluatte, voimme järjestää illalle tapaamisen kenraalin kanssa, jossa hän saa tehdä, kuten kuvailitte Minun valvonnan alaisena, tietenkin. Emmehän halua, että hän uudemman kerran kävisi typerästi teidän käskyänne vastaan, emmehän? Jos kyseessä olisi ollut joku muu, kuin Winder, olisi Aran ehkä antanut asian olla, eikä suostunut Garrettin vihjailemiin ehdotuksiin.. mutta koska Darius oli jo käynyt tavallaan Arania ärsyttämään, sai kenraali nyt siitä kärsiä lisää. Aran halusi koetella kenraalinsa rajoja, mikä olisikaan parempi tilaisuus, kuin tämä?


// Kerroin laskustasi koko maailmalle, nyt kaikki tietävät, että olet velassa. Joni maksa velat. No Marduk lähtee ja menee jonnekin mököttämään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 14 Helmi 2013, 17:20

Garrett nyökkäsi miltei loukkaantuneena, kun Aran tuollaista edes ajatteli! Tietenkin se oli reilua ja aiheellista huomauttaa, jos kohtelu oli huonoa! Se oli hänen oikeutensa ei, velvollisuutensa vieraana isäntäänsä kohtaan, jos haltia sen olisi häneltä yrittänyt riistää, olisi kreivi ilmoittanut tyytymättömyytensä oikein äänekkäästi suostumuksestaan olla moittimatta Arania huolimatta. Mutta sehän sopimus oli voimassa vain, jos suippokorva teki tehtävänsä ja palveli vierastaan oikein, Garrett ei aikonut nuoleskella ketään, jos nuo eivät sitä ansainneet! Kovin hyvä ajatus se ei välttämättä olisi ollut, jos haltia ei olisi suostunut edes ottamaan sen verran kritiikkiä vastaan, mitä kreiviä oli valmis ja aikoikin antaa. Oikein tunteikas ryöppy, jossa kaikki virheet tuotaisiin esille suoraan päin Aranin kasvoja kovalla äänellä siinä tilanteessa olisi luultavastikin koitunut oikein kohtalokkaaksi hengelle sen vieraan hengelle, tietenkin. Mutta sitähän ei nyt oltu edes ehditty ajattelemaankaan, liian pitkälle ajattelu ei sopinut, jos halusi säilyttää rypyttömät kasvot.

Tyytyväinen hymy ei kadonnut huulilta minnekään, vaikka silmäpuolikenraali pysyikin puheenaiheena. Sen typeryksen kiduttaminen ja rankaiseminen kuulosti ihanalta, oli suorastaan musiikkia korville. Sääli, ettei Garrett ollut sitä päässyt näkemään, kuinka mieluusti tuo olisi seurannut vierestä ja nauttinut toisen kärsimyksestä...! Olikohan se suippokorva huutanut paljon? Itkenyt? Anonut armoa? Oi, kuinka jännittävää se oli pelkästään ajatella sitä!
"Aivan! Aivan," leveä virne huulillaan kreivi hihkaisi Aranin myöntyessä, että kenraalinsa luultavasti tiesi nyt paikkansa näin korkea-arvoisen vieraan ja ihmisen alapuolella, pelkkänä palvelijana, jonka piti noudattaa kaikki käskyjä, olivat ne kuinka nöyryyttäviä tahansa. Jos se otus oli järkevä, niin sehän ymmärtäisi. Mutta kauneus ja älykkyys kulkivat usein käsi kädessä, eikä sitä suippokorvaa ilmeisesti oltu siunattu kummallakaan, joten kuka tietää, ehkäpä tuo toistaisi virheensä toisen kerran! Garrett ei halunnut enempää nöyryytystä tai kipua osakseen, mutta... Mutta jos se kenraali teki jonkinlaisen virheen ja Arankin oli kovasti sitä mieltä, että vierasta vastaan oltiin oltu töykeitä ja siitä piti rangaista, niin sellainen käytöshän pakottaisi suippokorvan taas anelemaan ja pyytämään anteeksi! Sekin ajatus innosti, pitäisiköhän sitä tahallaan vähän...?

Kreivi suorastaan säteili ylpeydestä saadessaan niitä pienimpiäkin kehuja osakseen. Hänhän oli hyvä vieras ja osasi olla mukavaa seuraa kenelle tahansa, ja haltiakin sen ymmärsi! Suippokorvien kuningas ei ehkä ollutkaan aivan niin töykeä tapaus, kun tuo aluksi oli vaikuttanut olevansa. Olihan toinen... No, töykeä ja oli tehnyt hirveitä tekoja, mutta tässä asiassa Aran tuki vierastaan ja ymmärsi, ettei omat palvelijat saaneet tuolla tavalla käyttäytyä korkea-arvoisia vieraita kohtaan! Ehkä Garrettista kenraali olisi voinut kärsiä enemmän teostaan, mutta samaa mieltäpä tuon isäntä näytti olevan, mielenkiinnon herätessä sisimmässä. Aran piti hänen ehdotuksesta, hän piti Aranin ehdotuksesta, asiahan oli jo sillä selvä, eikö? Se häntä loukannut suippokorva saisi nyt oppia, että oli parempi tehdä heti, mitä kreivi käski, tai se tehtäisiin itkun kanssa rangaistuksen jälkeen!
"Se kuulostaisi sopivalta opetukselta, tarvitsemme vain hihnan ja kuristuspannan," aatelismies hymyili oikein tyytyväisenä, tämähän päivä oli menossa hyvään suuntaan...




((Ei se haittaa, peikot nauttivat kuuluisuudesta, vaikka se olisi pahaa sellaista. Etenkin silloin, koska peikot ovat pahiksia. Niin Marduk, ei koskaan kannata lähestyä peikkoa takaapäin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Helmi 2013, 23:25

Garrett vaikutti olevan erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Kreivi kävi osoittautumaan kierommaksi mieheksi, mitä Aran oli osannut epäilläkään. Ehkä se kuitenkin sopi tälle ihmiselle, tuohan olisi ollut varsin tylsä otus, jos osasi vain mököttää ja itkeä. Garrett selvästi halusi nähdä oikeuden käyvän toteen ja halusi itse todistaa kenraalin nöyryyttämisen, jopa osallistua siihen. Mutta jos se teki kreivin tyytyväiseksi, kävisikö Aran sitä kieltämäänkään? Ei, ei oikeastaan. Hänellä oli omat syynsä nöyryyttää hieman Winderiä, eikä se, että kenraali oli kuningattaren veli, helpottanut asiaa yhtään. Darius oli tehnyt omat valintansa tekojensa suhteen ja tulisi kyllä kärsimään niistä, nyt Aranille oli koettanut täydellinen tilaisuus nöyryyttää kenraalia Garrettin kautta. Mikä olisikaan nöyryyttävämpää kenraalille, kuin polvistua Nahorin kreivin edessä? Ihmisen edessä, jonka sukua kenraali vihasi suuresti? Ajatus moisesta nöyryytyksestä oli suorastaan vastustamattoman houkuttava.

Garrettin mielestä Aranin ehdotus oli varsin sopiva. Kreivi kävi täsmentämään, että he tarvitsisivat nyt vain hihnan ja kuristuspannan. Haltiakuningas ei voinut olla virnuilematta kreivin ehdotukselle, katsellessaan aatelismiehen erittäin tyytyväistä hymyilyä.
Ne kyllä järjestyvät ongelmitta... Mutta, pääsemme pitämään hauskaa kenraalin kanssa vasta illemmalla. Siihen asti teidän on valitettavasti ootettava ja tyydyttävä minun seuraani... vai nauttisitteko päivästänne kenties enemmän yksin, kreivi hyvä? Aran totta kai halusi pitää kreivin seurassaan, mutta tarjosi nyt tälle vaihtoehdon viettää aikaa yksinkin. Se, saisiko kreivi sitten yksin olla, oli toinen asia. Ehkä Garrett ymmärtäisi vastata siten, että vastaus miellytti myös Arania.
Tietenkin, olisin enemmän kuin otettu, jos antaisitte minun viettää aikaa kanssanne ja viihdyttää teitä tavalla tai toisella iltaan asti


//Varokaa, meillä on täällä pahaperse. No mutta nyt, maksaisitko? Marduk ei enää koskaan lähesty peikkoja takaa, vaan syö ne samantien suihinsa. Niin. Hyi mikä tynkä //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Helmi 2013, 00:18

Garrett nyökytteli tyytyväisenä haltian ilmoittaessa, kuinka kuristuspanta ja hihna löytyisivät kyllä elukalle koulutusta varten. Se oli hyvä, Aranistahan pystyi melkein pitämään, kun toinen käyttäytyi noin! Oli outoa huomata, kuinka paljon yhteistä suippokorvan kanssa pystyikään olemaan. Molemmat heistä ymmärsivät vieraan ja isännän tehtävät sekä velvollisuudet... Ja jakoivat sen inhon sitä silmäpuolikenraalia kohtaan. Vihollisten viholliset olivat ystäviäsi, eikö? Kreivi ei kyllä halunnut myöntää tai niin pitkälle mennä, että haltiakuningasta ystäväkseen kutsuisi, mutta tällä hetkellä... Tällä hetkellä he olivat kumppaneita tässä leikissä. Samalla puolella, vasten sitä barbaarista elukkaa yhdessä. Siitä oli hyvä pitää kiinni niin kauan, kuin mahdollista, eihän siitä olisi hänelle muuta, kuin hyötyä ja turvaa! Ainakin täällä sillä välin, kun hän oli vieraana. Aran oli sentään kuningas, jos haltioiden johtaja oli Garrettin puolella, ei se typerä kenraalikaan uskaltaisi asettua häntä vastaan! Oi, tämä kaikki oli niin jännittävää, eihän sitä tässä voinut edes pysyä nahoissaan!

Teekuppi nousi taas kerran huulille silmien sulkeutuessa, sen kitkerän juoman peittäessä maullaan hieman sitä innostuneisuutta, mitä kreivi tällä hetkellä tunsi. Korkea-arvoisen aatelisen ei ollut hyvä innostua liikaa, hänenlaisensa pitäisi aina olla rauhallinen ja arvokas! Odotus oli ikävä ajatus, mutta jos oli pakko, niin kai sitä pakko olisi. Kenraalin olisi kyllä pitänyt tulla herransa luokse heti, kun pyydettiin, mutta eihän barbaarisilta haltioilta sellaista voinut odottaa. Garrett sitten odottaisi, mutta katse kääntyi Araniin toisen kysymysten myötä, silmien auetessa ja kupin laskeutuessa. Hänkö haluaisi olla yksin? Sitä oltiin kyllä kerran jo kovasti pyydetty, mutta hänhän oli ollut yksin nyt jo vaikka kuinka monta päivää! Niin monta päivää vailla älykästä puheseuraa, eikä mitään tekemistäkään ollut! Kaikki kirjat olivat täynnä omituisia tuherruksia, joista ei edes selvää saanut! Ei, kreivi oli suorastaan tullut hulluksi siinä tylsyydessä, ja nyt suippokorva kysyi, josko hän haluaisi taas palata huoneeseensa omaan, ylhäiseen yksinäisyyteensä?

...Mutta Aranin ei tarvitsisi tietää, kuinka yksinäinen Garrett oli ollut ja kuinka paljon seuraa kaivattiin, kuinka haltiankin seura nyt kelpasi. Se oli noloa. Ei, toinen saisi nyt viihdyttää vierastaan isäntänä, niin kuin toisen tehtävä olikin. Se oli Aranille etuoikeus saada viettää aikaansa Nahorin kreivin kanssa! Tuon pitäisi olla oikein tyytyväinen.
"Kuinka ajattelit viihdyttää minua?"




((Ei pelkkä pahaperse, pahin perse. En maksa edelleenkään, niin. Takamukseni kertoo sinulle myös mielipiteensä äänekkäästi. Tänään Marduk oppi jotain tärkeää peikoista. Älä huolehdi tyngästä, huolehdi tuplapostauksestasi, sinä kurja.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 28 Helmi 2013, 15:41

Vaikka kreivi ei sitä ehkä tiedostanut, oli Aran harvinaisen perillä, kuinka yksinäiseksi kreivi oli muutaman päivän aikana olonsa tuntenut. Yksinäiseksi, tylsistyneeksi. Olihan se ymmärrettävää loppujen lopuksi, mutta silti Aran ei halunnut antaa itsestään sitä kuvaa, että tietäisi tämän nolon salaisuuden. Ei ainakaan vielä. Nyt haluttiin miellyttää kreiviä ja pysyä tuon seurassa, Aran saikin kiittää onneaan siitä, ettei Garrett vaikuttanut viihtyvän pitkiä aikoja yksinään. Olihan niitäkin ihmisiä, jotka mieluummin tulisivat hulluksi yksinäisyydestä, kuin viettäisivät sekuntiakaan haltian seurassa. Kreivi ei tainnut olla niitä miehiä, vaikka kovasti haltioita vihasi. Tai ainakin halveksui.
Pian Garrett kävikin kyselemään, mitä haltiakuninkaalla mahdollisesti oli mielessään kreivin viihdyttämisen suhteen. Hetkeen Aran ei vastannut, lasin vieraillessa jälleen haltian huulilla.

Se riippuu täysin teistä Haltia aloitti nostaessaan katseensa kreivin puoleen Enhän minä voi sanoa, mikä mahdollisesti viihdyttäisi teitä samalla tavalla, mitä minua.. meitä. Uskon, että haltioiden ja ihmisten tavat viihtyä saattavat erota toisistaan, vai mitä luulette? Itsehän sanotte meitä kovin barbaarisiksi ja sivistymättömiksi, kenties en siis osaisi viihdyttää teitä toivomallanne tavalla. Viimeinen asia, mitä haluan, on mielipahantuottaminen teille.
Joten auttaisitteko minua, kreivi hyvä. Miten voisin mahdollisesti viihdyttää teitä?


//double post, my bad. Katso isä, minä etenin tasan 0%
Kyllä maksat, minä en sinun perärööriä pelkää. Olen immuuni myrkkykaasuille//
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 28 Helmi 2013, 18:25

Garrett joi loputkin turhankin kitkerästä teestään, ainakin yleensä niin ylimakeaan tottuneena miehenä. Kenties se kupponen oli kadonnut hieman liian nopeasti, mutta tämä tilanne osasi vain tuntua jotenkin niin kiusalliselta, ettei sitä voinut vain istua nätisti hiljaa paikoillaan tekemättä mitään! Muutahan hän ei edes voinut tehdä, kuin juoda sitä tarjottua teetä... Mutta nyt sitä sitten huomattiin, että kenties sitä oltiin hörpitty turhan usein ja turhan suurin siemauksin, mitäänhän ei enää ollut jäljellä! Sitten taas, tämä kuppi teetä ei ollut mikään kovin nautinnollinen elämys maultaan, joten sen loppuminen oli aivan miellyttäväkin asia. Se vain tuntui hieman nololta, mutta eihän sitäkään tietenkään voinut näyttää Aranille! Kreivi jatkoi siis käytöstään, kuin mikään ei olisi vialla, kuin mikään ei olisi muuttunut. Kuppia laskettiin alemmas, mutta vielä ei näytetty elettäkään siitä, että se haluttaisiin laskea pois käsistä jollekin alustalle. Ei tietenkään, sehän vain keräisi aivan liikaa huomiota itseensä ja näyttäisi suorastaan typerältä, hirveä ajatus!

Kasvoja ei voitu kuin hieman kallistaa kysyvänä, Garrettin kyllä ymmärtäessä hyvinkin haltian tarkoituksen, mutta silti se tuntui jotenkin niin... Oudolta. Hänhän oli suippokorvan vieraana ja tietenkin vieraan toiveita pitäisi kuunnella ja kunnioittaa, mutta yleensä kaikki tiesivät jo, mitä kreivi halusi! Hän oli arvostettu vieras, hänen vierailuihinsa varattiin paljon aikaa valmisteluihin ja yksi iso osa niitä valmisteluita oli selvittää, mistä aatelismies piti. Mutta nyt, nyt kreivin pitäisi itse muka jotain keksiä huvitukseksi? Se oli hankalaa! Hän oli jo käynyt kylvyssä ja syönyt aamupalankin vasta, mitä muuta hän vieraillessa tekisi, jos isäntä ei ollut suunnitellut mitään yllätystä jo valmiiksi? Aran ei kuitenkaan ollut mitään erityisen miellyttävää puheseuraa ja teetäkin tässä oltiin jo litkitty... Kenties niitä herkkuja saisi olla enemmän jokuhan voisi niitä syöttääkin suoraan suuhun! mutta eihän sellaista nyt haluttu tai kehdattu pyytää. Itse Garrett viihdyttäisi itseään luultavasti lukemisella tai jonkun kanssa puhumisella, tai kenties hän sitten haluaisi käydä ratsastusretkellä metsässään, jos sää oli mieluisa. Pelkkä palvelluksi tuleminen oli jo oikein miellyttävää hänen mielestään... Mutta mitä sitä muka haltian vieraana tekisi? Tottahan Aran puhui, haltiat olivat barbaarisia otuksia, eikä mokoma suippokorva koskaan saisi hänenlaistaan, hyvään kohteluun tottunutta miestä tyytyväiseksi ilman apua! Silmäpuolikenraaliakaan ei saisi kiusata, kuin vasta myöhemmin. Se olisi ehdottomasti se päivän kohokohta, mutta aika piti saada kulumaan.

"No," kreivi aloitti, katsellen kapein, ehkä turhankin ylimielisin silmin haltiaa. Aranhan oli itse sanonut, ettei halunnut aiheuttaa mielipahaa vieraalleen, joten tuon oli sitten parempi olla valmis matelemaan etenkin, kun haltia halusi miellyttää ja huvittaa!
"Joku voisi hieroa minua," Garrett nyökkäsi tyytyväisenä, hän totta tosiaan oli ollut kovin kireänä nämä viime päivät, hyvästä syystä. Hieronta auttaisi paljon, vaikkakaan haltioita ei mieluusti päästettäisi niin lähelle. Pakko kai sitä olisi nyt sitten tyytyä siihen, mitä pystyi saamaan. Se kuitenkin olisi palvelemista ja nyt kreivi kaikista eniten halusi hyvää kohtelua ja palvelua! Hän ei halunnut eväänsäkään väräyttää tehdäkseen mitään, kaikki liian raskaat huvittelut olisivat heti pois kuvioista, liika ajattelukin! ...Vaikkakin, ulkona olisi aivan mukava käydä haukkaamassa hieman happea, eihän sitä oltu päästy raikkaaseen ilmaan pitkään aikaan.




((Hyvä hyvä, nyt pyllistä. En maksa mitään, älä yritä. Merkkaan asuntosi hajullani, eikä se koskaan lähde pois, ei millään tavalla!))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 23 Maalis 2013, 17:14

Maltillisesti, kaikessa hiljaisuudessa Aran odotti Garrettin vastausta. Meni siinä sitten kuinka kauan tahansa, annettiin kreiville aikaa miettiä. Samalla tietenkin urkittiin toisten ajatuksenjuoksua, siltä varalta, että keskustelua voitaisiin viedä eteenpäin, mikäli kreivi päättäisi olla vastaamatta mitään. Rauhallinen katse seuraili kreivin liikkeitä, Aranin jättäessä tyhjäksi käyneen teekupin rauhaan. Siitä ei mainittu mitään, vaikka hyvänä isäntänä sitähän olisi voinut kysyä, halusiko kreivi lisää. Mitä ilmeisemmin ei, sillä tuo piti teetä kovin kitkeränä. Mitä sitä juomaan jotain, mistä ei nauttinut.
Lopulta Garrett tuli kuitenkin ratkaisuun, miten halusi aikaansa viettää. Kreivi ilmoitti, että joku voisi hieroa häntä. Hymynpoikanen kiiri viekkaille kasvoille, haltian hymähtäessä tälle ilmoitukselle.
Palvelijani ovat käytettävissänne, kuten olen sanonut Haltiakuningas tokaisi, noustessaan ylös. Lasi käytiin laskemaan pöydälle, samalla kun askel lähti viemään jälleen satunnaisesti ympäri huonetta, pysyen kuitenkin kreivin lähettyvillä Vai pelkäättekö, että joku kovakourainen, ilkeä ja sivistymätön haltia kävisi teitä jälleen kaltoin kohtelemaan? En usko, että sitä pelkoa on Olen kertonut alamaisilleni, ettei siitä hyvää seuraa, jos teitä satuttaa millään tavalla.

Tietenkin, pelkonne on ymmärrettävää, en minäkään viholliseen sokeasti luottaisi Askel kävi viemään lähemmäksi kreiviä Mutta auttaisiko kenties, jos saisitte valita, kuka teitä hieromaan käy ja missä? Osaisitteko jo nyt nimetä jonkun, jonka tahtoisitte?.
Hitaasti pidempi miehistä kävi kumartumaan kasvotusten kreivin kanssa, nyt vihdoista viimein vilkaisten sitä tyhjää teekuppia.
Lisää teetä, kenties?


// KATSO SETÄ TÄLLAISEN PIERAISIN! Kauan se muhikin, silti kaameaa kakkaa.
Olen kyllästynyt pyllistelemään sinulle, pyllistä sinä välillä minulle. Kerran se vain kirpaisee. Maksa velat. Ei se haju haittaa, kohta muutan pois muutenkin. Seuraava asukas kuolee sitten mystisesti myrkkykaasuihin //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 23 Maalis 2013, 18:46

Garrett osasi jo odottaa haltian vastaavan juuri sillä tavalla, millä toinen sen tekikin. Haltiakuningas oli sen oikein epämiellyttävän kokemuksen jälkeen vieraalleenkin luvan käyttää palvelijoitaan, miten halusi. Ja olihan kreivi tietenkin käyttänyt sitä tarjousta hyväkseen tehdäkseen oman elämänsä vihollisten keskellä edes hieman miellyttävämmäksi eihän korkea-arvoinen aatelinen mitenkään voisi itse palvella itseään, miten pöyristyttävä ajatus! Ongelma oli vain siinä, että ne palvelijat olivat suippokorvia. Saastaisia, iljettäviä otuksia, barbaarisia hirviöitä. Eiväthän nuo osanneet edes hänen toiveitaan toteuttaa! Elleivät ne käskyt tietenkin olleet hyvin yksinkertaisia, silloin Garrett ehkä saikin haluamansa. Mutta että pyytää noita tekemään jotain hienovaraista, missä hänelle voisi sattua pahastikin, jos haltiat eivät päättäneet tehdä asiaa siihen vaativalla tarkkuudella ja hellyydellä? Hulluutta! Herkässä hipiässä tuntui vieläkin kaikki se kipu, mitä nuo onnettomat vätykset olivat saaneet aikaan muka niin "vahingossa". Pah! Kreivin katse oli täynnä aikamoista inhoa Aranin sanoja vasten, seuraten hitaasti silmillään haltiakuninkaan askellusta ympäri huonetta, sanattomana. Totta kai toinen tuollaista ehdotteli, kun ei edes ymmärtänyt omien palvelijoidensa puutteista yhtään mitään...

Haltia tosin... Näytti ymmärtävänkin. Tai ainakin ymmärtävän sen, ettei Garrett halunnut ketä tahansa itseään koskettelemaan, ymmärsi sen pelon... Tai no, eihän häntä tietenkään pelottanut, hän ei vain ollut tyhmä! Yritti Aran kuinka saada haltioitaan tottelemaan tai käyttäytymään, ei kukaan saisi sellaisia elukoita kesytettyä ja tekemään työnsä kunnolla! Kreivin ei tarvinnut edes vastata uteluihin, tyytyen yhä vain tuijottamaan hiljaisena haltiakuninkaan kävelyä ja lähestymistä... Kunnes Aran vihdoinkin esitti kysymyksen, johon pitäisikin vastata. Kysymyksen hierojavalinnasta.
"E-en minä," nuori aatelinen aloitti kovin puolustelevaan sävyyn, oudoksuen selvästikin haltian läheisyyttä, katsetta vältellen. Mitä hän muka sanoisi, uskoiko haltiakuningas muka Garrettin vaivautuneen edes opettelemaan suippokovapalvelijoiden nimiä? Eikä kukaan niistä olisi edes sopiva, kaikki vain juonivat hänen selkänsä takana satuttavansa!
"Jonkun, joka osaa hieroa. Hellästi," kreivi vilkaisi nopeasti Arania kohti, ennen kuin antoi katseensa valua taas hitaasti alas. Kysymykselle teestä vain pudisteltiin päätä.




((Mhhhm aromipesässä kun muhii, niin saa hyviä tuoksuja. Et sinä kuule minun suurta vihreää ahteriani pysty kesyttämään. Jos pyllistäisin, niin sinne sinä sitten katoaisit, eikä kukaan sinua enää löytäisi. Mitään en maksa, uudenkin kämppäsi ajattelin merkata.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Touko 2013, 22:09

Rauhallinen, jokseenkin tarkkaileva katse lepäsi kreivissä, haltian vähän väliä räpäyttäen silmiään hitaasti. Vain luomet kävivät rikkomaan sen katsekontaktin kreiviin, joka selvästi itse ei välittänyt katsoa lähelle tullutta haltiaa niin kovin tarkasti silmiin. Garrett ei kuitenkaan osannut tältä istumalta käydä nimeämään ketään, kenet olisi tahtonut hieromaan itseään. Tuskin kreivi edes oli opetellut kenenkään nimeä täällä ollessaan, mikä sinänsä oli ymmärrettävää. Ei Arankaan jaksanut painaa muistiin kaikkien palvelijoidensa nimiä. Mutta hän saattoikin aina luntata ne. Toisaalta Aran kiitti onneaan, ettei Garrett käynyt nimeämään ketään omaa palvelijaansa kartanostaan. Aran halusi nyt miellyttää kreiviä ja mikäli jonkun tietyn ihmisen raahaaminen tänne olisi ainoa tapa miellyttää kreiviä, Aran myös tekisi sen. Tai ainakin harkitsisi. Ehkä.
Garrettin toiveena oli kuitenkin joku, joka osaisi hieroa ja vieläpä hellästi. Pieni virne vieraili haltiakuninkaan kasvoilla, kultahiuksisen käydessä nojautumaan kauemmas kreivistä.

Vai hellästi. Teillä on ilmeisesti kovin herkkä hipiä Kuningas myhäili kiertäessään rauhallisen hitain askelin kreivin taakse, irrottamatta kertaakaan katsettaan ihmisestä.
Mutta eihän se huono asia ole, eihän? Muiden pitää vain ymmärtää se. Mutta harva taitaa ymmärtää, ennen kuin on liian myöhäistä? Askel pysähtyi suoraan kreivin selän taakse, käsien käydessä hitaasti ja hellästi laskeutumaan pienemmän miehen harteille.
Mutta ehkä voisin koettaa, muistaakseni teillä ei ollut mitään valittamista viime kerran suhteen Kuningas tokaisi viitaten heidän kylpyhetkeensä tovi sitten. Otteensa oli todellakin hellä ja jälleen kreivin jokaista ajatusta seurattiin. Mikä tuntui hyvältä kohdalta, mikä taas huonolta. Mihin ei kannattanut koskea kovaa ja mihin sai taas painaa hieman enemmän. Kaikki käytiin tarkastamaan, eikä Aran aikonut tehdä yhtäkään virhettä tässä pienessä pelissään.


// Kaivaudun sitten syvemmälle ja sitten sinulla ei ole enää hauskaa, kun alan syömään sinun ihrojasi sisältä päin. Mmm. Ja aina kun syöt jotain, olen siellä kurkussa suu auki syömässä sinun ruuat, ennen kuin mahaan ehtivät. Kuolet nälkään!
Katso setä mitä sain aikaiseksi! Pitääkö pyytää anteeksi kestoa? Vaikka olen niin ahkerasti yksityisviestejä spammannut >: //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Touko 2013, 00:46

Garrett vältteli yhä osoittamasta katsettaan kohti haltiaa, mutta tunsi kyllä toisen silmien piston nahassaan niitä näkemättäkin. Se sai ihon miltei kananlihalle ja kylmät väreet kulkeutumaan pitkin selkäpiitä, mutta rauhallisesti hengittäen oloa yritettiin parannella. Olihan miehellä niin korkeassa asemassa kuin hän velvollisuus pysyä rauhallisena ja arvokkaana vihollistenkin kynsissä etenkin vihollisten kynsissä! No, eihän kreivi ollut onnistunut aivan niin käyttäytymään, sen tuo itsekin joutui myöntämään, mutta siitä huolimatta nyt ei annettaisi helposti periksi. Typerä suippokorva vain nauttisi siitä! Uhmakkuudesta huolimatta Aranin läsnäolo tuntui yhä kovin ahdistavalta toisen sanoista huolimatta, eikä katsetta saatu kohdistettua haltiakuninkaan silmiin lattian sijaan. Sanoi haltia mitä tahansa tai käyttäytyi kuinka mukavasti tahansa, se vain aina onnistui tuntumaan... Ahdistavalta. Väärältä. Hyökkäävältä. Se teki olon niin epävarmaksi ja herkäksi... Ja se sana särähti ikävästi Garrettille korvaan haltian päästäessä sen suustaan, katseen nopeasti vilkaistessa kohti toista, kovin puolustelevana, kunnes se adjektiivia seuraava sanakin ymmärrettiin. Niin. Herkkä hipiä. Tietenkin. Hän oli kreivi, hän oli aatelinen! Miksipä hänellä olisi kova iho, mihin hän sellaista tarvitsisi! Aatelinen piti ihonsa pehmeänä ja täydellisenä, eikä sen tarvinnut tottua karkeuteen tai kovuuteen. Aranille vain nyökättiinkin vastaukseksi, kumpaankin kysymykseen. Ihoaan Garrett ei vaihtaisi mistään hinnasta! Muut eivät vain näyttäneet ymmärtävän, kuinka sitä piti kohdella, mokomat kurjat rahvaat. Eiväthän nuo osanneet kohdella edes omaa ihoaan, eivätkä todellakaan tienneet, mitä aatelisen iho tarvitsi! No, eivät tienneet, ellei noille kertonut. Hirveää ja moukkamaista.

Hartialle laskeutuva käsi nähtiin kuitenkin sivusilmällä mietteiden lomasta ja se sai kreivin varautumaan pahimpaan, tuon jännittäen kehonsa ja silmänsä sulkien kuin kipua odottaessaan. Araniin ei luotettu, etenkään tuollaisen keskustelun jälkeen! Kipua ei kuitenkaan tullut, vaikka Garrett oli jo suorastaan reagoinut siihen jo, jättäen aatelismiehen kovin hämmentyneeksi. Ote oli hellä, eikä se sattunut. Yhä läheisyys ahdisti, mutta häneen ei sattunut. Sitä ei jotenkin... Osattu odottaa, vaikka sitä oltiin lupailtu mutta kukapa haltiaan luottaisi? Eihän hän nyt edes tiennyt, mitä ajatella, katseen vilkaistessa suippokorvan kättä hartialla. Oikeastaan, koskaan tuo käsi ei häntä ollut lyönyt tai kipeästi tarrautunut. Pitikö sitä pelätä? Aran oli vihollinen, mutta... Hyvinhän tuo oli ennenkin tehnyt palvelijan tehtävät ja miellyttänyt kreiviä. Toinen halusi kokeilla, ehkä hänen pitäisi antaa mahdollisuus? Hetken sitä mietittiin hiljaisena, vuoron perään Aranina kasvoja ja kättä vilkuillen, kunnes jännittyneet hartiat rentoutuivat hieman.
"Hyvä on, mutten hyväksy mitään juonia," Garrett ilmoitti napakasti nenä pystyssä itsensä kerätäkseen, ennen kuin käsistä yksi kävi toisen hansikkaan kimppuun, vetäen sitä jokaisesta sormesta yksitellen irti poistaakseen sen kädestään, toistaen toimenpiteen toisellekin hanskalle. Hansikkaat laskettiin käsistä vierelle, takinkin tullessa avatuksi ja riisutuksi, senkin päätyessä lopulta nopeasti viikattuna viereen odottamaan sormien aloittaessa vaalean röyhelöpaidan nappien avaamisen. Iho oli ehtinyt jo tottua lämpöiseen kankaaseen, eikä erityisemmin pitänyt turhan kylmän huoneilman osuessa sitä vasten, kehon refleksinomaisesti yrittäen nostaa olematonta karvapeitettään pystyyn lämmittääkseen itseään. Hetkeksi kreivin sirot sormet lopettivat työnsä, kuin antaakseen isännälleen hetken aikaa miettiä, josko tämä olikaan loppujen lopuksi niin hyvä idea... Mutta lopulta se paita kuitenkin riisuttiin ja taiteltiin takin päälle odottamaan, Garrettin vilkaistessa nopeasti ja hermostuneesti Arania kohti ennen kuin laittoi makaamaan vatsalleen divaanille.




((Sitten sinusta tulee osa minua ja jaamme ravintomme, hähä. En kuole ikinä. Viestejä pitää spammata enemmän ja ikuisesti. Vastaan myöhään ja väsyneenä, parhaat vastaukset tulevat silloin.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 01 Kesä 2013, 15:16

Haltiakuningas seurasi tarkasti vähäsanaisen kreivin reaktioita. Käden laskeutuessa tuon harteille, kävi Fortescue jännittymään ja selvästi valmistautui pahimpaan Jota ei kuitenkaan koskaan tullut. Jos totta puhuttiin, Aran oli hieman yllättynyt, että kreivi antoi hänen vielä koskea itseensä. Hän olisi voinut helposti taittaa toisen niskat sillä samalla sekunnilla, mutta kreivi näytti sen verran luottavan haltioiden kuninkaaseen, ettei sentään ylös ponkaissut ja perääntynyt suippokorvaisen otteesta.
Katse lepäsi huvittuneen rauhallisena Garrettin kasvoilla, kreivin vilkuillessa vuoroin haltian kasvoja, vuoroin tuon kättä. Pikkuhiljaa kreivi kuitenkin rentoutui haltian kosketuksen alla, lisäten kuitenkin, ettei hyväksynyt mitään juonia. Aran ei voinut olla pienesti naurahtamatta mokomalle kommentille. Tietenkin hänellä oli juonet mielessä, mutta ei niistä kreiville mainittaisi.
Miksi minä sellaista tekisin, kreivi hyvä Aran hymähti naurahduksensa perään, vetäytyen hetkeksi kauemmaksi kreivistä, antaen tuon suorittaa riisuutumisen rauhassa. Katseensa kuitenkin pysyi naulittuna vaatekerroksia sirosti vähentävässä kreivissä, pään käydessä pienesti, kysyvästi kallistumaan tuon pysähtyessä hetkeksi toimituksen kanssa.

Lopulta Garrett kuitenkin sai riisuttua yläkroppaansa verhoavat kankaat ja kävi makuulleen divaanille. Huomaamattomasti hymähtäen Aran kävi nyt jälleen lähestymään kreiviä. Lämpimät kädet laskeutuivat hellästi ihmisen harteille, siirrellen kevyesti sormillaan hiuksia pois niskan tieltä. Sehän tästä puuttuisi, että Aran vahingossa hiuksista vetäisi. Hitaasti ja kevyesti Aran alkoi lopulta hieromaan aluksi kreivin harteita. Kevyet liikkeet muuttuivat raskaammiksi vain, jos se Garrettista tuntui hyvältä. Aranin osalta tilanteen valtasi nyt hiljaisuus, kuninkaan keskittyessä tutkimaan toisen ajatuksia, antaen katseensa samalla lipua pehmeäihoisen selän poikki pariinkin otteeseen. Välistä toinen käsi nousi irti kreivin ihosta, siirtämään haltian omia hiuksia korvan taakse, jotteivät pitkät kutrit laskeutuisi kutittamaan Garrettin selkää. Käsi kuitenkin palasi aina takaisin tehtäväänsä. Pikkuhiljaa kädet alkoivat hieroa myös alempaa, jättäen vähävähältä hartian ja yläselän rauhaan.


//Vai tuleeko sinusta osa minua? HMMMMMM?! Viestejä pitäisi spammata, kyllä. Aina ja ikuisesti. Ja parhaat viestit tulevat yöllä. Mielellään asteen tai toisen sekavassa tilassa //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 03 Kesä 2013, 01:57

Garrett ei voinut sanoa, että vieläkään erityisemmin luotti haltiaan ja miten hän muka haltiaan voisi koskaan luottaa, noihin hulluihin, selkään puukottaviin otuksiin! Se, että hän suostui kosketeltavaksi ei tarkoittanut mitään, ei yhtään mitään, eikä kenenkään kannattanut mitään muuta edes vihjailla! Kyllä se pieni epäluulo aina kreivin silmistä paistoi tuon luodessa katseensa suippokorvaan, mutta, no, kenen tahansa muun silmissä ihminen varmasti vaikutti paljon luottavaisemmalta, kuin tuon pitikään. Ehkäpä, mutta siihen ylpeä aatelismies ei ikinä itse ainakaan uskoisi. Hän vain oli valmis käyttämään Arania ja tuon tarjoamia etuja hyväkseen, siinä kaikki. Se oli kovin järkevä teko, oikeasti! Varmasti muutkin ihmiset ymmärsivät sen ja kehuisivat Garrettin järkevää käyttäytymistä. Kovasti se haltian tuijotus kuitenkin ahdisti, saaden olon tuntumaan niin haavoittuvalta, kuin saaliseläimeltä pedon kynsissä. Paljon oli päässä jo nyt epäilyksiä siitä, olisiko tämä loppujen lopuksi niin hyvä idea. Hieman pelottikin, mutta suippokorva ei oikeastaan omalta osaltaan tuntunut kovin hyökkäävältä. Järki päässä yritti tietenkin varoittaa, mutta Aran oli niin kovin rento ja rauhallinen, ettei kreivi oikeastaan voinut tuntea oloaan liian ahdistuneeksi. Kyllä sitä hieman löytyi ja koko pieni hoikka keho oli jännittynyt yrittäessään varautua tulevaan, mutta toisaalta, olisihan tuo voinut tällä hetkellä vain huutaa hysteerisenä pelosta ja juosta kauimmaisimpaan nurkkaan huoneessa, jos ei suoraan ovesta ulos päässyt.

Haltian askeleet tuntuivat miltei kaikuvan huoneessa tuon lähestyessä kohti makaavaa hierottavaa, vaikkei sitä ääntä oikeastaan juurikaan kuulunut. Garrettin korvat taas olivat eriä mieltä. Paikoitellen tuntui melkein siltä, että sydän halusi kiivetä kurkusta ulos, mutta hengitystä yritettiin rauhoittaa ja samalla sitten omaa mieltä. Selän kääntäminen viholliselle tuntui suorastaan hullulta ja se ensimmäinen kosketus oli pahin. Sitä ei nähty, se vain tunnettiin. Se sai kreivin säpsähtämään ja ynähtämään, käsien kuin valmistautuessa vetämään koko kehon ylös pompatakseen kauemmas Aranista. Sen enempää tuo ei kuitenkaan liikkunut, hellän kosketuksen ja lämpimien käsien vakuuttaessa rauhallisista aikeistaan. Hieman Garrett rentoutui otteessa, mutta kovin rennoksi tuota ei yhä voinut sanoa etenkin, kun haltia kykeni tuntemaan jokaisen jännittyneen lihaksen niitä kosketellessaan. Koko keho toden totta tuntui hyvin jäykältä, eikä se kaikki tainnut pelkästä jännittyneisyydestä johtua. Tämä kaikki oli ollut rankkaa kreiville, eikä tilaisuuksia rentoutua ollut monia löytynyt saati sitten hierojia, joihin tuo kykenisi luottamaan edes sen verran, että antoi koskea.

Herkkähipiäisen miehen huulien välistä karkasi vaikerointia suippokorvan käsien työntäessä jännittyneitä lihaksia. Hartiat eivät edes tahtoneet rentoutua toisen otteessa, kuin olisivat pistäneet vastaan ennen antautumista. Ainahan Garrett oli hankala hierottava, mutta nyt tuon lihakset olivat jäykempiä, kuin yleensä. Hieman se tuntui. Ei se oikeastaan sattunut, mutta ei se tuntunut niin mukavalta. Aluksi, ainakaan. Kreivi tiesi sen. Joskus hierominen tuntui hyvin epämukavalta, ennen kuin lihakset rentoutuisivat ja olo tulisi taas hyväksi, joten siihen oltiin varauduttu... Jotenkuten. Mutta pakko hänenkin oli edes yrittää rentoutua, jos halusi tämän onnistuvan. Hän ei voinut pistää vastaan ja hitaasti lihakset lopettivat ylimääräisen jännittämisen, Garrettin ottaessa mukavamman asennon divaanilla loikoillessaan. Toki lihaksissa tuntui yhä jännitystä, mutta sitähän varten sitä hierontaa oltiin pyydetty. Varovaisia, pieniä ynähdyksiä pääsi yhä suusta, mutta pikkuhiljaa hartiatkin rentoutuivat hellästikin hieroessa, hiljaisten äännähdysten muuttuessa enemmänkin nauttiviksi olon parantuessa Aranin kosketuksessa. Vihdoinkin kreivi tuntui oikeasti nauttivan olostaan, kehon rentoutuessa aivan kunnolla ja antautuen kosketettavaksi, silmien sulkeutuessa tyytyväisinä. Olo oli todella hyvä. Niin rento ja rauhoittunut, kuin mies olisi räsynukke, raskaan ja tyytyväisen hengityksen saadessa selän nousemaan rauhallisen hengityksen tahtiin.




((Minua on enemmän, joten sinusta tulee osa minua, niin. Kirjoitin viestin yöllä sekavassa tilassa, hyvää tulee. En kuitenkaan spammaa, koska muka esitän, että minulla olisi elämä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 25 Kesä 2013, 18:53

Kädet jatkoivat määrätietoista, mutta hellää liikehdintää kreivin selässä, suoden tuon tiettävästi jäykille ja kivistäville paikoille huomiota sen verran, että edes hieman helpottaisi. Aluksi kreivi oli turhankin varovainen ja jäykkänä, kuten kuka tahansa hänen tilanteessaan olisi saattanut olla. Pikkuhiljaa Garrett kuitenkin alkoi rentoutua tilanteen suhteen, mikä taas sai haltian hymyilemään pienesti, kierosti. Hän olisi ihan hyvin voinut puukottaa kreivin hengiltä nyt, tai vain vetää kyntensä pitkin tuon puhtaankaunista ihoa, jättäen jälkeensä ikävät, punaiset rannut. Voi kuinka se varmasti olisi sattunut herkkähipiäistä ihmistä, joka muutenkin tuntui olevan tarkkana ulkonäkönsä suhteen. Tuskin kukaan hänenkaltaisensa halusi minkäänlaisia naarmuja kehoonsa. Pieni tuhahdus karkasi silloin tällöin kuninkaan huulienvälistä, kreivin käydessä äännähtelemään nauttivammin, ihmisen käydessä rentoutumaan tilanteen johdosta.

Taidatte olla kovin stressaantunut, kun näin jäykkänä olette Haltiakuningas kävi viimein rikkomaan hiljaisuuden, antaessaan käsiensä liukua hellästi pitkin aatelisen selkää Olen pahoillani. Kaikesta, mistä on teille ollut harmia.
Haluaisin teidän vain viihtyvän luonamme Tuollaisen aatelisen, jolla on arvoa, valtaa ja merkitystä Aran jatkoi hymyillen itsekseen Garrettin selän takana.
Kai vuoteenne on ollut tarpeeksi mukava teille? Huono vuode voi pahentaa selkäkipuja ja sitä me tuskin haluamme teille, niinhän?


// Vai onko sittenkään? Mitä jos sinä oletkin vain pieni loinen minun suolistossa? Yöllä kirjoitetut viestit ovat parhaita ja vain yöllä kuuluisi ropettaa. Minäkin leikin, että minulla on elämä ja että muka stressaan viestien pituudesta ja sisällöstä tämän pelin suhteen, joten viivytän vastauksia ihan tahallani //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 7 vierailijaa

cron