Kirjoittaja Sands » 28 Kesä 2013, 02:08
Garrett virnisti myöskin hiljaisen vastauksensa Aranille toisen vastatessa kysymyksiin sen silmäpuolen suippokorvan kutsusta. Ei tietenkään tarvittu syytä kutsua palvelija luokseen, siinä haltia oli aivan oikeassa ja kreivi vain tunsi olonsa oikein kotoisaksi, kun hänen inhoamaansa henkilöä käskytettiin kuin mitäkin elukkaa! Sellainen käytös hyväksyttiin haltiakuninkaalta. Yleensä tapana oli tietenkin ilmoittaa etukäteen arvovieraan läsnäolosta, tosin, mutta tässä tilanteessa Aran taisi olla oikeassa toimiessaan tavallaan. Se olisi niin huvittavaa, jos se silmäpuoli ei tiennyt mitään ja kävelisi pahaa-aavistamattomana sisälle, nähdessään sitten Garrettin kuninkaansa kanssa! Oi, varmasti toinen tietäisi, että ihmisellä oli kana kynittävänä aikaisemmasta nöyryytyksestä ja hänellähän kyllä riitti ideoita kostoon! Suippokorva saisi tuta hänen mahtinsa, eikä tuo voisi mitään muuta tehdä, kuin totella. Aran pitäisi siitä huolen, eikä silmäpuoli varmastikaan kuninkaansa sanoja jättäisi toteuttamatta, kuningashan rankaisisi toista sitten itse! Ja ehkäpä... Ehkäpä se olisi pahempaa, olihan oma alainen tottelematon ja se oli kyllä hirvein loukkaus, mitä korkea-arvoisammalle voisi tehdä... Ainakin kreivin mielestä. Se suippokorva saisi myös osoittaa hänelle ymmärtävän paikkansa alapuolella, ei pelkästään tittelinsä johdosta, mutta myös siksi, että hän oli ihminen ja tuollaisen saastaisen eläimen yläpuolella.
"En malta odottaa," aatelismies miltei hihkaisi innostuneena, mutta kykeni pitämään äänentasonsa matalana ja sävyn asiallisena, vaikka ei niitä sanoja kylläkään tarvittu huomaamaan Garrettin tunnetilaa eikä Aranin kyky lukea ajatuksia toki ollut se ainoa syy siihen. Hoikka keho oli ehdottomasti nyt jännittyneempi, mutta enemmänkin innostunut ja energinen, kuin jäykkä. Huulet olivat yhä hymyssä ja silmät vaikuttivat tyytyväisiltä, mutta ehdottomasti paljon... Viekkaammilta sen aikaisemman hyväntuulisuuden sijaan. Katse kävi myös aika ajoin vilkuilemaan oven suuntaan odottavana, aivan kuin se olisi jotenkin auttanut ja saanut odotetun suippokorvan tupsahtamaan paikalle nopeampaa. Ei se auttanut. Mutta odottava palkittiin ja hetken päästä kolme koputusta kuului ovelta, jokaisen saaden kreivin sydämen pamppailemaan innostuksesta enemmän, tuon käydessä suoristamaan ryhtiään koputus koputukselta, oikein intensiivisesti ja odottavasti ovea tuijottaen. Hymy vain leveni, muuttuen oikein tyytyväiseksi virneeksi heti, kun ovi avautui ja silmäpuoli ilmestyi näkyviin, nähden kuninkaansa vieraan sillä yhdellä, ainoalla silmällään. Toisen reaktio oli pieni, mutta huvittava. Oi, ei suippokorva tietenkään pitänyt tästä... Mutta Garrett piti ja tuli pitämään enemmänkin etenkin, kun toinen ei pitänyt tilanteesta. Uhmakkaasti silmäpuolihaltia käveli sotisovassaan Aranin luokse, eikä näyttänyt sen enempää kreiviä huomioivan, mikä oli... Ikävää ja tietenkin hän olisi halunnut sen heti korjata, mutta haltiat hoitakoon tämän asian ensin, Garrett tyytyi nyt seuraamaan toisen askellusta vierestä, hiljaisena.
Tietenkin silmäpuoli kävi kreiviä loukkaamaan puhuessaan vain kuninkaalleen ja vielä kielellä, jota ihminen ei ymmärtänyt. Mutta eihän hänen tarvinnutkaan, varmasti toinen sanoi jotain typerää. Se kuulosti typerältä. Ja suippokorva oli typerä. Ja ruma. Ja silmäpuoli. Aran kuitenkin kävi alaisena töykeään käytökseen puuttumaan, eikä Garrettin tarvinnut itse sanoa sanaakaan. Hymy leveni taas silmäpuolen luodessa katseen ihmiseen, tuon nojatessa nyt hieman rentoutuneempana taakseen, hyvin paljon tilanteesta ja tulevaisuudesta nauttien. Toisella kädellä tuettuun käsivarteen poskensa nojaten, kavensi kreivi silmiään ylimielisiksi, huvittuneiksi viiruiksi.
"Käytöksesi oli hirveää, kuten se vieläkin on," silmät katselivat nenänvartta pitkin suippokorva, ylimielisyyden kuitenkin muka vaihtuessa niin pahoittelevaan katseeseen, vaikka selvästi se pieni sadistinen pilke loisti siniharmaissa silmissä.
"Sinun on aika oppia paikkasi. Pyytäisin sinua suutelemaan kättäni hyvittääksesi etikettivirheet minua kohtaan tämän tapaamisen aikana," imelä myrkky valui virneeseen kiristettyjen huulien välistä,
"Mutten halua tahria käsinettäni likaasi. Polvillesi, elukka. Suutele kenkääni," Garrett käski jalkaansa ojentaen, nauttien saamastaan voimasta. Olisihan tämä ollut paljon hirveämpää, jos näillä kengillä oltaisiin oikeasti ulkona kävelty, mutta eiköhän viesti menisi perille näinkin...
((Minähän se. Olisin voinut, mutta ajattelin pitää miehekkään hajuni. Ei sitä voi pestä pois. Kyllä minä vielä joskus viivyttelen, olen oikeasti laiska, mutta mässäilystä pidän enemmän.))