Kirjoittaja Sands » 20 Heinä 2013, 15:48
Garrett piti katseensa vanhuksessa, aluksi yhä epäilevänä ja hieman säikkynä, mutta toisen puhe onnistui rauhoittamaan mielen. Vanhus osasi käyttäytyä ihmeellisen kohteliaasti ja arvostavasti, puhuen niin rauhallisestikin. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan tuntui siltä, että joku oikeasti välitti. Haltiakuninkaan huone ja kohtelu saivat olon tuntumaan vangilta ja eläimeltä, ja vaikka tämä luola ja sen pieni, sisustettu syvennys olivat paljon... Yksinkertaisempia ja eivät lähellekään niin hienoja, kuin yhdenkään aatelisen asutus, tuntui olo paljon paremmalta täällä. Suorastaan tervetulleelta, se tuntui melkein jopa kodilta. Tietenkin oma kartano oli parempi, mutta parempi tämäkin oli, kuin Aranin tekosyy vieraanvaraisuudelle! Ehkä kreivi ei siltikään ollut aivan odottanut vanhan miehen toivottavan hänelle hyvää huomenta, kauanko hän oli sitten nukkunut?
"Onko... Nyt aamu?" Garrett kysyi hämmentyneenä, katsellen ympärilleen kuin yrittäen varmistaa vastauksen kysymykseensä, mutta luolasta ei ikkunoita löytynyt. Hän ei tiennyt lainkaan, missä mentiin, mutta miten hän nyt näin pitkään olisi voinut nukkua...
"Ei, sänky oli aivan... Hyvä," kreivi mutisi, hieman epävarmana, kuinka hänen nyt pitäisi käyttäytyä. Vanhus käyttäytyi hyvin ystävällisesti, muisti hänen asemansa ja oli oikein vieraanvarainen. Tavallisesti tässä tilanteessa vieraanvarainen aatelinenkin vähättelisi omaa asemaansa ja kehuisi toista. Ehkä sitä yritettiin nytkin, mutta selvästi Garrett löysi tämän maailman omituiseksi paikaksi, jonka sääntöjä ei ymmärtänyt. Hän halusi jo kotiin. Ehkei hän kuitenkaan voinut valittaa, eihän sänky ollut se pehmeistä pehmein, mutta hän oli nukkunut ja paikatkaan eivät tuntuneet erityisen kipeiltä. Ehkä sänky oli oikeastikin aivan hyvä.
"Kylpy?" Suussa maisteltiin, ennen kuin edellisen päivän toivomus muistui mieleen. Tietenkin hän halusi kylpeä! Kreivi ei ollut kylpenyt päiviin ja se tuntui hirveältä! Totta tosiaan, jostain vanhus oli kylpyammeen saanut luolaan tuotua, jalkojen varovaisesti kaivautuessa peittojen alta lattialle asettuakseen, jotta nuori aatelismies pääsisi nousemaan kunnolla jaloilleen ja pääsemään ammetta tarkastelemaan. Mielenkiinto oltiin selvästikin herätetty, eivätkä toisen sanat saaneet kuin sen pienen, nopean hymyn nousemaan sileille kasvoille, Garrettin ollessa nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan suorastaan onnellinen. Hän piti kuulemastaan suunnitelmasta.
"Sattuisiko sinulla olemaan... Saippuaa?" Varovaisesti kysyttiin toiselta mieheltä, askelten kiertäessä vanhan miehen yhä turvallisen välimatkan päästä. Kreivi oli suorastaan saastainen, hän tarvitsisi nyt kunnon perusteellisen pesun näyttääkseen edustuskelpoiselta!
"...Tuota," Garrett pysähtyi äkillisesti, kääntyäkseen toista katsomaan,
"Miksi minä kutsuisin sinua?" Siniharmaat silmät olivat kerrankin kuivat vanhuksen ryppyisiä kasvonpiirteitä katsellen, vaikka kyllä sitä epävarmuutta niiden takaa löytyi vaikka millä mitalla. Silmätön mies oli antanut vaikka mitä nimiä ja titteleitä, mutta valinnanvaraa oli liikaa...
((Ei Garrettille lihaksia, tuon pitää aina olla avuton ja pehmeä neiti. Olen kaikkien lempilinkittäjä. Sentään se ei ollut alaston tanssi. Voisin sellaisiakin laittaa, mutta sitten lapset itkevät, sillä alaston ihmiskeho on hirveä ja epäluonnollinen asia.))