Ojasta allikkoon || Sands

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Sands » 14 Elo 2013, 02:10

Garrett odotti hyvinkin kärsivällisenä käskynsä jälkeen toisen reaktiota, eikä juurikaan liikahtanut odotuksensa aikana, painautuen yhä vasten lämmintä ja pehmeää pyyhettä. Miksipä hän olisi minnekään mennyt, pyyhe tarjosi nyt mukavaa lämpöä kylmän ja kolkon luolan keskellä. Tällä hetkellä kreivillä ei ollut kiire minnekään, vaikka märkä iho sai ilman tuntumaan entistä viileämmältä. Kotikaan ei ollut nyt mielessä, olon ollessa oikeastaan aivan mukava kylvyn jäljiltä. Jonkin aikaa sitten tarkka aatelismies ei varmasti olisi suostunut tällaiseen kohteluun saati sitten yöpymiseen luolassa, mutta haltioiden vieraanvaraisuuden jäljiltä tämä tuntui juuri siltä, mitä tuo kaipasi. Ajatuskaan siitä, ettei Marduk olisi suostunut kuivaamaan Garrettia ei löytynyt nuoren miehen päästä, tuon ollessa aivan varma siitä, että käskyä noudatettaisiin. Siihenhän oltiin koko elämän ajan ehditty tottua, Aranin seurassa vietetyn ajan ollessa se outo ja traumaattinen kokemus, jota ei koskaan haluttu enää toistaa. Silmätön vanhus oli pelottava, mutta erilainen, kuin suippokorvat. Toinen ymmärsi ja halusi vieraalleen hyvän olon.

Viimein pyyhe kietoutui paremmin kreivin ympärille vanhuksen toimesta, hellästi painaen ja hieroen sitä vasten märkää ihoa. Helpottunut huokaus karkasi kapeiden huulten välistä koko ihmismiehen rentoutuessa käsittelyssä, silmien sulkeutuessa tuon nauttiessa hemmottelusta. Olihan Mardukin liikkeet kovin nykiviä, mutta olihan toinen sentään silmätön ja ikäloppu, rupsahtanut ilmestys. Ehkä Garrettilta löytyi edes sen verran ymmärrystä vanhuksia kohtaan, että tajusi noiden olevan kykenemättömiä joihinkin asioihin. Tai sitten se ymmärrys johtui vain siitä, koska tämä oli parasta kohtelua, mitä oli liian pitkään aikaan saanut. Sitä oli hankala mennä sanomaan, mutta Nahorin kreivi selvästikin nautti olostaan, lämmitellen toisen otteessa, kiltisti pysyen paikallaan ja myötäillen liikkeitä, jos siihen oli tarvetta.

Lopelta liike loppui, siniharmaiden silmien raottautuessa laiskasti katsoakseen ylemmäs taputuksen jälkeen, etsiäkseen toisen kasvot silmiinsä kysyvän katseen esittääkseen. Se tosin oli typerä liike, rujon ja ryppyisen naamavärkin ollessa viimeinen asia, mitä Garrett halusi nähdä näin läheltä. Puhumattakaan niistä tyhjistä silmäkuopista, joiden sisältöä ei haluttu edes lähteä muistelemaan niiden tullessa vilkaistuksi. Katso nopeasti laskeutui takaisin eteenpäin, sirojen käsien tarrautuessa kiinni pyyhkeestä pitäen sen yllään lämpöä havitellen. Katse kävi kääntymään vuoteen pariin Mardukin ilmoittaessa vaatteiden löytyvän sieltä, saaden nuorukaisen ottamaan rauhallisia askeleita kohti sisustettua syvennystä. Kreivi halusi kyllä kunnolliset vaatteet ylleen yöpaidan jälkeen, muttei ollut aivan varma, mitä odottaisi. Eihän hän ollut nähnyt toisen edes käyvän missään vaatteita hakemassa, mutta totta vanhus oli puhunut. Tarpeeksi lähelle päästyään nähtiin, että niitä vaatteita löytyi kuin löytyikin sanotulta paikalta tarpeeksi, että niistä jopa kykeni valitsemaan.

Garrett katseli jo tarjoamaa kriittisellä silmällä, kunnes pieni tunne vatsanpohjassa ilmoitti jonkin nyt olevan oudosti. Hetken tuijottamisen ja hypistelyn jälkeen tuo kykeni jo sanomaan, mikä.
"Eivätkö nämä...?" Kreivi aloitti, aivan kuin ei itsekään olisi vielä aivan varma, ajatellen ääneen,
"Nämä... Jotkin näistä ovat minun, eikö?" Mies ei voinut ymmärtää, mitä oli juuri sanomassa, mutta silmät eivät valehdelleet. Jotkin vaatekappaleista olivat aivan liian tuttuja, mutta eihän siinä ollut mitään järkeä, että niitä täältä löytyisi! Tämä tuntui hullulta, mutta kyllä hän omat vaatteensa tunnisti! Vaikka niitä löytyi vaikka kuinka monta vaatekaapillista...




((Garrett ei tyydy mihinkään, niin. Garrett änkyröi. Hyvin änkyrästi. Voit minut bannata, mutta sitten seuraavana päivänä voit aamulla nivusia rapsuttaessa tunteakin kätesi yhtäkkiä kovin märäksi ja tahmaiseksi. Jos uskallat housuihisi katsoa, niin voi löytää haarojenvälisi olevan näppylöiden peitossa. Joista pari jo onnistuit poksauttamaan. Ja mystisesti samana päivänä foorumille rekisteröityy käyttäjä Sends. Koulut ovat pippelistä, mikset ole työtön sosiaalipummi, kuten minä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 14 Elo 2013, 21:59

Garrettin lähtiessä askeltamaan syvennykseen, vanhus kävi liukumaan taas kauemmaksi, jääden kuitenkin kaartelemaan syvennyksen lähettyville. Aivan kuin korppikotka, joka seuraili kuolemaa tekevän viimehetkiä. Vanhus selvästi tarkkaili nuoren miehen liikkeitä, Garrettin käydessä tutkimaan vaatetarjontaa. Aivan kuin Marduk olisi odottanut tuolta jotain. Ja niinhän hän odotti. Vanhuksesta oli hauska tietää, tunnistaisiko aatelinen omaisuuttaan, kun siihen törmäsi oudossa paikassa. Kuten Marduk oli oletellutkin, alkoi kreivi katselemaan vaatteita kriittisellä silmällä ja hetken vaatteita hypisteltyään kävi kysymään kysymyksen, joka sai yllättäen kreivin taakse ilmestyneen vanhuksen virnistämään leveästi.
Ehkä ovat, ehkä eivät Marduk kävi vastaamaan hymistessään kreivin vieressä Onko sillä väliä?.
Vai merkitseekö se sinulle paljonkin? Onko se ihanaa saada omistamansa vaatteet viimein ylleen? Vai herättääkö se sinussa vihaa minua kohtaan, koska olen luvatta koskenut sinun omaisuuteesi, vienyt sinulta. Mutta miksi vein ne sinulta, kartanostasi? Pahuuttani? Vai vain tarjotakseni sinulle jotain laadukasta ja varmasti mieleistä?

Hitaasti vanhus lähti kävelemään poispäin kreivistä, kääntäen tuolle myös selkänsä osoittaakseen, että mies sai rauhan pukeutua, heti kun mielisi.
Älä huoli. Kaikki ne ovat takaisin kartanollasi, kun palaat. Jos palaat. En aio pitää mitään niistä itselläni, vaikka hienoja vaatekappaleita ovatkin Minä vain en ole sellaisen perään Marduk kävi tokaisemaan samalla, kun käveli poispäin Garrettista.


// Garrett mestataan, jos Garrett vielä änkyröi. HYI YÖK LOPETA ÄLÄ EW ÄLLÖÄ! //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Elo 2013, 00:17

Garrett ei voinut kuin kääntyä kohti vanhusta takanaan kuullessaan tuon sanat aivan liian läheltä, ynähtäen säikähtäneenä ja perääntyen silmät pelosta pyöreinä, kaatuen lopulta selälleen sängylle. Reaktio oli todellakin tullut enemmän säikähdyksestä kuin oikeasta pelosta, mutta kyllä ne silmät vielä tapittivat oikein suurina vanhaa miestä, sormien puristaessa pyyhettä otteessaan rystyset valkoisina. Vielä hetki sitten Marduk oli ollut kauempana, eikä siitä oltu välitetty sitten sen enempää. Lähestymistä ei oltu kuultu tai edes huomattu millään tavalla, joten toisen yhtäkkiä ilmestyttyä selän taakse säikäyttämään sai sydämen tykyttämään turhankin nopeasti. Kreivi oli jo pari kertaa suostunut olemaan pelottavan, sokean miehen lähellä, mutta ehkä nyt oltiin liikuttu aivan liian nopeasti. Eikä kenenkään taakse saanut noin vain hiipiä, se oli ahdistavaa!

Hetkeen pelokas nuorukainen ei saanut sanaakaan suustaan. Taaskaan vanhus ei antanut suoraa vastausta, mutta totta kai Garrett tunnisti omat vaatteensa! Ja tietenkin sillä oli merkitystä! Ehkä häntä ei niinkään ahdistanut ajatus siitä, että Marduk oli tuonut hänelle omia vaatteita omasta vaatekaapistaan. Kuten toinen epäili, olivathan tutut ja turvalliset vaatteet tietenkin mielekkäitä ja muistuttivat kodista, jonne oli jo kova ikävä. Se oli omalla tavallaan suloinen ele, eikä herättänyt vihaa sisimmässä. Mutta ei, se mikä häntä nyt ahdisti, oli jotain paljon enemmän. Jotain paljon, paljon pahempaa, jättäen pelokkaan ilmeen nuorukaisen kasvoille. Pyyhettä tosin siirrettiin ensin paremmin kehoa peittämään, ennen kuin suuta raotettiin varovaisesti.
"M-mutta jos kävit hakemassa nämä kartanostani," kreivi aloitti toisen poistumista seuraten,
"Mikset ottanut minua mukaasi?" Sanat olivat empiviä, eikä vastausta niihin välttämättä haluttu edes kuulla. Sitä vastausta pelättiin etenkin, kun ajatukset vihdoinkin ymmärsivät, mitä korvat olivat aikaisemmin kuulleet, edellistä kysymystä seuraavien sanojen pakottaessa itsensä kapeiden huulien välistä ennen, kuin toiselle annettiin aikaa vastata.

"M-miten niin... Jos palaan?" Ääni oli entistä pelokkaampi, vanhan miehen kaikkien muiden sanojen kadotessa tästä maailmasta. Se pahin jäi kaikumaan korviin hirvittävällä tavalla, eikä Garrett voinut tuntea oloaan enää yhtä hyväksi, kuin hetki sitten.




((Garrett itkee, jos uhkailet mestauksella. Sitten kenelläkään ei ole mukavaa. Ja muista, että ne näppylät nyt leviävät käsiisi, kun niitä noin kovasti olet hieronut käsiäsi vasten...))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2013, 18:33

Pienesti kävi vanhus vilkaisemaan olkansa yli, kun kreivi kävi kyselemään, miksei vanhus ollut ottanut häntä mukaansa, kun kartanolla oli käynyt.
Koska meillä on vielä paljon keskusteltavaa. Jos nyt veisin sinut kotiin, olen varma, ettet ikinä edes suostuisi näkemään minua vapaa-ehtoisesti Sitä paitsi, en pelastanut sinua haltioiden kynsistä vain hyvää hyvyyttäni. Ei, kyllä sinäkin saat tehdä jotain minulle, jotta pääset kotiisi ehjänä, turvallisesti ja varmasti Marduk tokaisi kääntyen puolittain kreivin puoleen.
Tietenkin Mardukilla oli koira haudattuna. Tietenkään ahne lohikäärme ei tehnyt mitään hyvää hyvyyttään, se olisi pitänyt kyseenalaistaa jo heti alussa. Ilmeisesti kreivistä ei ollut miettimään niin pitkälle tai sitten nuori mies ei vielä ollut ehättänyt tilanteen tasalle. Ei se vanhusta kuitenkaan haitannut, hänhän piti puhumisesta ja kertoi oikein mielellään, mistä oli kyse.
Pieni, pirullisen huvittunut virne kohosi vanhuksen rumille kasvoille, kreivin käydessä kyseenalaistamaan Jos sanan merkityksen vanhuksen puheissa. Ei tuo ihan tyhmä ollut, vaikka siltä välillä vaikutti, jos Mardukilta kysyttiin.

Palaamisesi riippuu täysin sinusta Marduk hymähti Minä en aio satuttaa sinua ja loppupeleissä en myöskään estä sinua kävelemästä ulos luolastani, mutta selviytymismahdollisuutesi yksin, kylmässä ja petojen armoilla ovat kovin pienet olemattomat, oikeastaan.
Minä vien sinut turvallisesti kotiin silmänräpäyksessä heti, kun olemme päässeet yhteisymmärrykseen minua kalvavasta asiasta. Teemme sopimuksen, sen jälkeen lupaan viedä sinut kotiin. Ennen sitä sinun on turha edes odottaa minun tekevän elettäkään sen eteen, että veisin sinut takaisin kartanollesi. Olet kuitenkin vieraani ja pidän sinusta huolta, mutta heti kun jalkasi astuu pois luolastani, en ole sinusta enää vastuussa. En tule pelastamaan sinua, en vastaa avunhuutoihisi enkä ota sinua enää takaisin tänne Ajankiitäjä kävi huokaamaan pitkän puheensa lopuksi, samalla kun kääntyi jälleen selin kreiviin.
Mutta uskon, että haluat pukea päällesi, ennen kuin tämä keskustelu minnekään etenee


// Kunpa Garrett olisi mykkä. JA HYI NYT LOPETA JO EW TAI ALAN KIUKUTTELEEN SULLE. EN LEIKI ENÄÄ SUN KANS. POIS MUN HIEKKALAATIKOLTA //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 15 Elo 2013, 22:09

"Suostuisin!" Garrett intti heti vastaan pelokkaana toisen vihjaillessa, ettei nuorukainen enää silmättömän miehen kanssa puhuisi, jos päästäisi vieraansa menemään helpolla ennen sitä tärkeää keskustelua. Kreivi ei tiennyt lainkaan, mistä toinen muka nyt haluaisi keskustella sen enemmän, hän ei edes uskaltanut lähteä arvaamaan! Olisihan hän mieluusti pitänyt tämän otuksen kaukana kartanostaan, mutta no, ehkä ylpeys olisi pakottanut hänet kohtelemaan Mardukia hyvin. Olihan toinen hänet kuitenkin pelastanut, mutta ehkä oli vielä liian aikaista mennä lupaamaan mitään. Keskustelu oli ottanut hyvin ahdistavan käänteen yllättäen, olon tuntuessa yhtäkkiä entistä kylmemmältä, vaikka syvennys oli luolassa se lämpimin paikka. Ainakin lämpimin, missä Garrett oli saanut aikaansa viettää. Järkeväähän se oli vaatia palkintoa kreiviltä, mutta jos vanhus oli pelastanut hänet vain sen palkinnon takia, eikä siksi, että halusi miehen elävän... Oli se hirveää! Hän oli nyt suorastaan panttivanki! Mitä hänellä muka olisi nyt antaa Mardukille, joka veti haluamiaan asioita esiin tyhjästä? Oliko tämä oikeastaan parempi vaihtoehto, kuin haltiat...?

Kreivin silmät olivat suuret ja täynnä pelkoa niiden katsoessa räpyttämättä vanhuksen suuntaan, pirullisen virneen ryppyisillä kasvoilla saaden kylmät väreet kulkemaan pitkin ihoa. Ehkä sitä olisi voinut ajatella, ettei hän ollut taas joutunut vangiksi, jos häntä ei estetty lähtemästä. Mutta totuushan oli se, että Garrett oli löytänyt itsensä oudosta paikasta, josta ei helpolla omin voimin minnekään pääsisi. Vuoret olivat talvisin surmanloukku, eivätkä ne kesälläkään paljon turvallisempia olleet. Koko lyhyen ikänsähän nuorukainen oli elänyt vuorien suojassa, tietäen kyllä niistä tarpeeksi, vaikkei niillä itse kiipeillytkään. Hyvästä syystä. Kiipeily oli riski vartijoiden ja varusteidenkin kanssa. Nyt, ilman mitään, se olisi kuolema. Se ei ollut vain pelottelua ja kreivi tiesi sen hyvin. Ehkä pientä lohdutusta toi se, että Marduk väitti pitävänsä vieraastaan hyvää huolta, kunhan tuo pysyi kiltisti luolassa. Vaihtoehtoja ei tainnut olla, kunhan vanha mies piti sanansa.

"M-mikä sopimus?" Garrett kysyi katse yhä toiseen nauliintuneena, haluten tietenkin heti saada sen hoidettua pois alta. Ehkä vieraiden miesten lupauksiin ei pitäisi luottaa, mutta lupaus kotiin pääsemisestä oli pieni toivonpilkahdus kaiken pelon keskellä. Kartanoaan kreivi ei ollut nähnyt pitkään aikaan ja kaipuu oli yhä suuri. Muutenkin, mieluummin hän menisi takaisin kotiin, kuin viettäisi aikaansa kolkossa luolassa pelottavan, silmättömän miehen kanssa.
"Mitä sinä haluat?" Kysymystä jatkettiin, mutta viimein katse kääntyi takaisin vaatteisiin toisen sanojen myötä. Niin, ehkä olisi parempi pukea jotain ylleen, tarpeeksi kauan aatelismies oli vanhuksen edessä ollut turhan vähissä vaatteissa. Ajatus vaatteista rauhoitti kyllä mieltä hieman, Garrettin kääntyessä taas kerran niiden puoleen, tutkiessa valikoimaa paremmin. Ainakin nuorta miestä oli helppo miellyttää. Taas kerran tuo näytti enemmän siltä, että keskittyi enemmän vaatekappaleiden hypistelyyn kuin surkeaan tilanteeseensa, huulilta melkein löytyen jopa hymykin. Melkein.




((Se olisi kyllä helpompaa korville. Ja miten niin leikimme hiekkalaatikolla? Etkö muka näe, että jokainen hiekanjyvänen on pieni, irronnut näppylä?))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 15 Elo 2013, 22:53

Pieni, yksittäinen hymähdys karkasi vanhuksen suusta, kreivin käydessä inttämään vastaan vanhuksen puheille. Hän sattui olemaan seuraa, jota ei turhan usein kaivattu lähelle edes sitä ensimmäistä kertaa. Marduk uskoi myös, ettei kreivi turhan iloinen tulisi olemaan, jos joskus vielä näkisi ruman vanhuksen syystä tai toisesta. Tosin, sehän vain innostu lohikäärmettä entistä enemmän tunkeutumaan henkilön jos toisenkin elämään. Hän piti siitä, kun sai ärsyttää toisia tavalla tai toisella. Yleensä pelkkä hänen läsnäolo riitti suututtamaan heikkohermoisimmat tuttavat. Ja sekös huvitti vanhusta. Se tuntui suorastaan olevan Mardukin elämäntehtävä tällä hetkellä. Ärsyttää muita niin paljon, kuin kykeni. Ainoa asia, mikä sai vanhan lohikäärmeen hymyilemään. Mutta kyllä sitä vuosituhansien aikana ehätti tylsääkin tulla, pitihän hänellä olla harrastuksia.

Kreivi kävi kyselemään sopimuksesta, vanhuksen käymättä heti vastaamaan mitään. Sen sijaan valkeahapsi seisoi selkä kohden kreiviä, antaen tuon puuhata mitä nyt ikinä mielisikään, jos edes halusi mitään tehdä. Kuten vaikka pukea. Eihän se Mardukia haitannut, jos toinen ilkosillaan viihtyi, mutta tekihän ne vaatteet keskustelusta hieman Virallisemman.
Kaikki aikanaan, Garrett hyvä. Pukeudu nyt vain, ettet vilustu Marduk kävi tokaisemaan lopulta, vastaamatta pahemmin kumpaankaan kreivin kysymykseen.
Niine hyvineen Marduk hiljeni ja antoi kreiville kaiken tuon tarvitseman ajan pukeutumiseen. Kyllähän ajankiitäjä odotti, vaikka ikuisuuden, jos oli pakko. Kuitenkin, kun kreivi viimein vaatteensa oli päälle saanut, saattoi vanhus jälleen avata suunsa.
Nälkä, kenties?


// Nimenomaan. Nyt nyt.. Mä mökötän sulle, en puhu mitään //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 16 Elo 2013, 00:43

Garrett ei saanut vastausta yhteenkään kysymykseensä, mutta ehkäpä tuo ei nyt niitä niin kovasti kaivannutkaan. Ajatukset pukeutumisesta tuntuivat nyt kokoajan entistä paremmilta, saaden sen oikeastaan näyttämään oikein hyvältä idealta. Ainahan se oli häntä menneisyydessäkin piristänyt, kun oli saanut valita taas uuden asukokonaisuuden päivälle ja käyttää aikaa vain vaatteiden kanssa puuhasteluun. Mistään muusta ei tarvinnut miettiä. Päivän kaikki murheet laitettiin aina taka-alalle siksi aikaa, saaden pukeutumisesta yhden kreivin päivittäisistä lempipuuhista. Palvelijat eivät välttämättä aina olleet samaa mieltä, kestihän siinä aina aikansa. Mutta Marduk näytti ymmärtävän. Ehkä. Garrettista oli outoa tulla kutsutuksi etunimellään, olisihan toisen pitänyt oikeasti käyttää sitä titteliä, mutta... Ehkä hän antoi sen olla tämän kerran. Vanhus oli käynyt nyt aikaisempaa viekkaammaksi ja ilkeämmäksi mieheksi tuon motiivien tullessa esille, mutta silti tuo näytti välittävän kreivin hyvinvoinnista. Kenties. Toivottavasti. Niin tilanteen ainakin toivottiin olevan.

Pienesti nyökäten nuorukainen aloitti valikoimisen, vaikkei sitä nyökkäystä yleensä kukaan kyennyt näkemään, jos oli selkänsä toiselle kääntänyt. Mutta eihän Mardukilla ollut edes silmiä, joten nyökkäys vastauksena olisi monien mielestä ollut typerä joka tapauksessa. Garrettia ei kauheasti kiinnostanut. Omat vaatteet tuoksuivat raikkailta ja puhtailta, mutta silti niistä löytyi se tuttu tuoksu, jota ei muualta voinut löytää, kuin kodista. Se sai olon samaan aikaan paremmaksi ja huonommaksi. Olihan se lohduttavaa saada kerrankin jotain tuttua käsiinsä, mutta he olivat nyt niin lähellä kotia. Niin lähellä, mutta niin kaukana, eikä kreivi pääsisi kotiin vielä, vaikka haluaisi. Ja hän halusi niin kovasti! Pukeutuminen onnistui kuitenkin piristämään mieltä ja vaikka aatelinen kuinka omista vaatteistaan piti, ei niitä voinut aina suosia. Asukokonaisuus oli tärkeämpää, joten jos jokin muu toimi paremmin, piti sitä kokeilla. Kunhan se vain oli puhdas.

Kaikkien onneksi Garrett ei voinut viettää liian pitkää aikaa miettiessään valintaansa, valikoima kun oli normaalia pienempi. Vaatteet tuo kuitenkin sai ylleen, työntäen sirot jalkansa hellästi saappaisiin lattialla, kunnes nousi seisomaan, suoristaen paitaansa. Punainen takki napattiin sängyltä kreivin aloittaessa vetämään sitä ylleen. Luolahan oli kylmä, joten yksi lisäkerros auttaisi siinä. Muutenkin, takit olivat tyylikkäitä! Vielä hieman kosteat hiukset oli ikävä kyllä pakko jättää auki, eikä meikkaamiseenkaan näkynyt mahdollisuutta missään. Se hieman ahdisti, mutta ehkä tämä olisi tarpeeksi vähään aikaan. Toivottavasti. Olisihan hiukset mieluusti laitettu vähän paremmin...
"Emme ole vielä syöneet aamiaista," Garrett vastasi toisen kysymykseen, vaikka ehkäpä se vain oli ääneen ajattelua,
"Aamiainen kuulostaisi... Hyvältä, kyllä."




((Mutta jos Garrett on mykkä, niin ethän sinäkin voi olla. Yksi mykkä mahtuu vain tänne kerrallaan.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 17 Elo 2013, 17:48

Sinä et ole syönyt. Minä olen. Tai sitten en. En kuitenkaan tarvitse ravintoa samalla tavalla, mitä sinä, joten en voi sanoa tarvitsevani aamiaista, toisin kuten sinä Marduk kävi jälleen puhumaan niitä näitä, turhanpäiväisiä höpinöitä, joita Garrett tuskin jaksoi edes kuunnella kunnolla. Mutta olihan vanhus yksinäinen vuoren valtias, tietenkin hän halusi puhua kun siihen tilaisuus tuli. Harvoin hänellä oli vieraita omassa vaatimattomassa kodissaan.
Ehkä voisimme aloittaa keskustelumme myös ohessa, mikäli sinulla jo kiire kotiin olisi. Mitä aikaisemmin olemme käyneet sen keskustelun, sitä nopeammin pääset kotiin Minulla ei tietenkään ole kiire minkään suhteen Minulla kun on aikaa Ja aika on minun ystäväni Vanhus jatkoi höpinöitään, samalla kun käveli pöydän ääreen. Jälleen kerran näytti siltä, kuin vanhus olisi tyhjästä vain vetänyt ruokaa pöydälle, Ajankiitäjän käydessä laskemaan käsiinsä ilmestyviä ruokia pöydälle. Jälleen kerran pöytä kävi notkumaan ties mistä tuoreesta ruuasta, antaen kreiville jälleen valinnanvaraa mitä haluaisi suuhunsa pistää. Kun pöytä oli nopeasti koreaksi laitettu, kävi vanhus kääntymään kohden kreiviä ja viittoi tuota istumaan pöydän ääreen tuolille, jonka vanhus eleensä yhteydessä kävi vetämään esiin.

Kuten varmaan oli odotettavissa, he ovat kovin huolissaan kartanolla, kun sinua ei ole näkynyt Marduk kävi tokaisemaan kävellessään kauemmas ruokapöydästä. Hän kun sattui yhä olemaan ilmestys, joka saattoi helposti viedä ruokahalun mennessään, jos liian lähellä oleili.
Taitavat kaivata sinua jo kotiin Ajankiitäjä hymähti vilkaistessaan kreivin puoleen Ja sinäkin jo kaipaat sinne, etkö? Koti-ikävä vaivannut jo alusta asti.
Kerro, miltä sinusta tuntuisi, jos joku tunkeutuisi kotiisi? Kysymättä, tulisi vain sisään ja alkaisi jopa uhkailla sinua? ... Sinullahan on kokemusta siitä, eikö? Lohikäärme jatkoi käyden istahtamaan nojatuoliin, pitäen kasvonsa kohden kreiviä Ei tainnut olla kovin mukava kokemus, eihän?
Nyt kuvittele, miltä meistä tuntuu, kun te tulette vuorillemme ja valtaatte meidän alueitamme, tapatte nuorimpamme koska pidätte heitä uhkana, vaikka te itse olette hankkiutuneet heidän lähettyvilleen...



// >:{ //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 17 Elo 2013, 20:00

Garrett ei voinut kuin katsoa hetken aikaa vanhusta tyhjällä katseella toisen puheita kuunnellessaan. Ehkei se niinkään ollut merkki siitä, ettei tuo kuunnellut. Kyllähän nuorukainen kuunteli ja ymmärsi, mutta ei oikeastaan... Ajatellut tällä hetkellä. Vanha mies tuntui paikoitellen hyvin oudolta otukselta, jonka puheissa ei ollut päätä eikä häntää. Usein niistä ei saanut mitään selvää mutta jos sai, huomasi, kuinka ne usein eivät menneet minnekään, jaarittelivat vain paikallaan. Kreivin kädetkin pysähtyivät, jättäen takinnapituksen kesken, kunnes hetken hiljaisuuden jälkeen ne taas kerran palasivat tehtäväänsä, sen loputtua vielä suoristaen takin kaulusta ja helmaa. Pitihän hänen tietenkin yrittää näyttää mahdollisimman siistiltä ja viimeistellyltä, kun siihen tarjottiin jonkin sortin mahdollisuus. Paremminkin olisivat asiat voineet olla, mutta ainakin Garrettilla oli nyt puhtaita vaatteita päällään ja olihan hän itsekin vasta saanut kylpeä. Siihen hän pystyi olemaan tyytyväinen, jos ei sitten mihinkään muuhun. Mieluummin näin, kuin likaisena ja puolialastomana.

Siniharmaiden silmien katse seurasi rauhallisesti Mardukin matkaa pöydän luokse höpinöitään jatkaessa. Eihän kreivin edes tarvinnut vastata, tietenkin hänellä oli jo kova kiire takaisin kotiin. Yleensä tuo vietti aamiaisensa mieluusti rauhassa silloin tällöin mukavista asioista puhellen, mutta ehkä nyt voitiin tehdä poikkeus ja keskustella jostain muustakin ruokailun lomassa. Jos se saisi asiat etenemään nopeammin, olisi Garrett oikein tyytyväinen... Vaikkei hän edes tiennyt, mitä toinen halusi. Toivottavasti se ei olisi mitään hirveää. Pöytä täyttyi taas kerran vaikka ja mistä, ruokamäärän ollessa jo toisen kerran aivan liian iso yhdelle miehelle syötäväksi. Viimeksi Marduk ei ainakaan pakottanut syömään pöytää tyhjäksi, joten kai tämäkin ateria hoidettaisiin samalla tavalla, eikä kreiviä huolettanut sen enempää. Tarjoukseen istua alas vastattiin hitaalla lähestymisellä, kunnes takamus painettiin hellästi vedetylle tuolille, käsien alkaessa hetken odotuksen jälkeen asettelemaan ruokaa lautaselle.

Raskaat aamiaiset eivät olleet Garrettin mieleen, eikä ruokaa löytynyt paljoa lautaselta. Jokainen haarukallinenkin oli oikein pieni suupala, tämänkertaisen syömisen ollessa paljon rauhallisempaa, kuin viimeöisen ahmimisen. Eihän nälkä enää ollut yhtä suuri. Kreivi ei tiennyt puhuiko toinen totta sanoessaan, että kartanolla ikävöitiin häntä. Hän halusi sen olevan totta, hän halusi muiden olevan huolissaan. Se sai olon tuntumaan halutulta, mutta omalla tavallaan sitäkin epäiltiin. Kukaan ei tullut auttamaan häntä, eikä kukaan yrittänyt pelastaa. Se oli saanut mielen kovin mustaksi, toivon pelastumisesta tuntuen aina entistä mahdottomalta. Koti-ikävä Garrettilta kyllä löytyi ja ehkäpä ne sanat muiden huolehtimisesta saivat pienen hymyn kohoamaan huulille, katseen kääntyessä vanhuksesta takaisin ruokaan edessään. Kauan sitä tyytyväisyyttä ei kuitenkaan kestänyt, kasvojen kääntyessä kuin salamaniskusta Mardukin tuodessa pahoja muistoja esille. Ja mitä epäilyttävimpää, toinen tiesi! Ellei se ollut vain onnekas arvaus. Mutta kreivi ehdottomasti näytti närkästyneeltä ja avasi suunsa sanoakseen jonkin vastalauseen, mutta sulki sen kuitenkin, tympääntyneenä ja luovuttaneena. Mitäpä sitä turhaan väittelemään tai kuulustelemaan silmätöntä vanhusta, eihän sitä järkevää vastausta tulisi. Garrett olisi kuitenkin mieluusti voinut olla kuulematta siitä kauheasta tapauksesta enää ikinä. Se oli tehnyt nuorukaisesta kovin pelokkaan omassa kodissaankin, vaatien enemmän vartijoita lähettyville joka sekunti. Ja nyt sitten ilmeisesti pitäisi hankkia enemmän vartijoita pitämään huoli, että metsätkin pysyivät turvallisina...

Vaikka vastausta ei sanallisessa muodossa tullut, ehkä kreivin reaktio oli tarpeeksi kertomaan, mitä mieltä mies oli siitä kokemuksesta. Kovin mieluinen se ei selvästikään ollut, eikä tuo siitä halunnut edes puhua, saati sitten muistella. Se hirveä noita-akka oli saanut elämän tuntumaan kerralla niin paljon vaarallisemmalta, eikä vähään aikaan Garrett ollut voinut edes nukkuakaan kunnolla, painajaisten herättäessä keskellä yötä! Hetken aikaa Marduk sai kärsiä mykkäkoulusta, kunnes sai jonkin sortin vastauksen nuoremmastaan.
"...Ja mitä sinä tuolla tarkoitat?" Silmät kapenivat kreivin selvästikin halutessa toisen menevän asiaan ja sanoessa haluamansa selvästi, sen sijaan, että kierteli ja kaarteli tuttuun tapaansa.




((Garrett suuttuu, jos ei ole uniikki lumihiutaleprinsessa.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2013, 14:53

Kreivin närkästynyt ilme sai vanhuksen virnistämään leveästi, Mardukin jättäen kuitenkin kommentoimatta asiaa sen enempää. Kyllähän hän tiesi, mistä hän muka ei tiennyt? Lohikäärmeestä oli suorastaan huvittavaa muistuttaa vanhoista, pahoista tapahtumista, oli kyseessä sitten kuka tahansa. Eikä kreivi ollut poikkeus tässä tilanteessa. Marduk oli saanut haluamansa reaktion aikaan nuoressa miehessä, joten enempää vanhus ei kiusannut muistutuksilla nuorempaa. Ehkei vielä kannattanut suututtaa kreiviä, tai muuten tästä neuvottelusta voisi tulla hankalampaa.
Garrett kävi ilmaisemaan, että halusi vanhuksen menevän suoraan asiaan. Sääli, Marduk olisi mielellään pitkittänyt keskustelua ties kuinka kauan, mutta mikäli kreivi nyt halusi saada asian pois alta, ei vanhus käynyt vastaan väittämään.
Haluan että pidät kyläläisesi pois vuoriltani Marduk kävi töksäyttämään sitten asiat suoraan Haluan myös, että kerrot kuninkaallesi, ettet haluaisi hänenkään toimesta kenenkään tulevan vuorilleni, varsinkaan aggressiivisissa merkeissä.
Vastapalveluksi pidän nuorimpamme pois kylästäsi. Katson, ettei yksikään tule liian lähelle tai uhkaa kyläläisiäsi mikäli he eivät vuorelle tule Ajankiitäjä jatkoi, kuulostaen nyt leppoisan vanhuksen sijasta vakavalta.

Myöskin henkesi pelastamisen johdosta vaadin, että kestitset minua aina, kun kartanollasi käyn. Kohtelet minua kuin arvovierasta etkä edes harkitse käännyttäväsi minua porteilta. Olet minulle vähintäänkin sen velkaa Huvittuneen kujeileva virne nousi vanhoille kasvoille, kasvojen kohdistuessa merkittävästi kreivin suuntaan.
Siinä ovat ehtoni. Jos niihin suostut, pääset kotiisi heti kun haluat Mikäli Garrett suostuisi saman tien mikä tuskin kävi tuosta vain olisi vanhus valmis viemään kreivin heti kotiinsa, jos tuo halusi.
Ja jos edes harkitset sopimuksen sitomista ja sitten sen rikkomista Takaan sen, että haltioiden kuningas ja hänen tekonsa kalpenevat minun rinnallani olemattomiin, kreivi Garrett Fortescue Se virne katosi noiden sanojen myötä, vanhuksen jälleen vakavoituessa, aivan kuin painottaakseen sanojensa todenmukaisuutta. Mutta tottahan se oli.


// . >8X //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 18 Elo 2013, 16:57

Garrett antoi vanhukselle oikein ilkeän mulkaisun toisen virnistäessä no, ainakin niin ilkeän, minkä kauniskasvoinen mies kenellekään kykeni antamaan ilman, että liikaa kasvojaan väänsi. Eihän kukaan halunnut ryppyjä sileitä kasvoja rumentamaan! Epäilykset olivat yhä ilmassa, Marduk koki ilmeisesti kauheat tapahtumat jotenkin huvittaviksi, mutta sellainenhan oli hirveää! Etenkin, kun kreivi oli se, joka oli joutunut kärsimään. Pitäisihän toisella olla edes sen verran myötätuntoa, että säälisi ja lohduttaisi kiusaamisen sijaan! Eikä hän vieläkään tiennyt edes, kuinka vanhus tiesi koko tapahtumasta. Siitä ei tiennyt kukaan! No, tarkasti ainakaan. Olihan siitä kerrottu vartijoille ja palvelijoille, mutta Mardukille ei! Oliko vanhus jotenkin sen noita-akan kanssa tekemisissä? Se kuulosti hirveältä, entä jos tämä kaikki olikin ollut jokin sairas juoni Garrett-paran kiusaamiseksi!

Kerrankin ihme ja kumma sokea mies meni suoraan asiaan pyydettäessä, sanoen sanottavansa jopa selvästi ja yksinkertaisesti ilman sen suurempia kiertelyjä tai kaarteluja. Ei se kuitenkaan tarkoittanut sitä, että kreivi piti siitä pyynnöstä erityisemmin. Kuka ihme toinen muka luuli olevansa, pyytävänsä tuollaisia! Ja mitä vanhus muka luuli, että Garrett sen eteen tekisi? No, olihan tuo sentään Nahorin kreivi, mutta silti! Harvoinpa mies vaikutusvaltaansa käytti tällä tavalla.
"Vuoriltasi?" Tuo kuitenkin tuhahti närkästyneenä, selvästikin ollen eriä mieltä siitä, kenelle ne typerät kivenlohkareet lopulta kuuluivatkaan,
"Ja milloin joku Nahorista on täällä muka kiipeillyt?" Garrett ilmoitti epäilyksensä myös sopimuksen syystä, kukapa muka vuorilla halusi kiivetä, ja miksi? Eihän hän nyt niin tarkasti tiennyt kaikkien tekemisiä, mutta jokin koira tähän varmasti oli haudattuna, miksi toinen halusi ihmiset pois vuorilta. Jotain arvokasta rinteillä, kenties?

"Älä kuvittelekaan, että voisin pakottaa kuninkaan tekemään yhtään mitään. Jos haluat minun lähettävän kirjeen, hyvä on. Mutta enempään en pysty," siihen helpoimpaan ehtoon kreivi kuitenkin pystyi melkein heti suostumaan, eihän se häneltä olisi pois. Yksi pieni kirje, ja hän olisi tehnyt tehtävänsä. Lohikäärmeenkaatajat olivat kuitenkin eriä maata, eivätkä varmasti aikoneet noin vain lopettaa tekemisiään koko kansan hyväksi, koska Garrett lähetti kirjeen kuninkaalle. Tietenkin vastaväitteitä löytyisi, jotka varmasti olivat paljon painavampia, kuin hänen sanansa. Mutta idea siitä, että lohikäärmeet pysyisivät kaukana Nahorista houkutteli. Se tekisi lohikäärmeiden olemassaolon siedettäväksi, ja turvaisi kylän tulevaisuuden. Sitä tarjousta ei noin vain haluttu päästää käsistä, mutta vähän Mardukin sanaa kyllä epäiltiin.
"Minulla on maineeni, enkä voi noin vain yhtäkkiä tukea lohikäärmeitä ja tehdä niiden vuoksi älyttömyyksiä Sellainen sympatia voi nopeasti johtaa henkeni menettämiseen," kreivi ilmoitti asiallisesti kantansa ja pelkonsa. Hänen kätensä olivat osittain sidotut, joten vanhus ei mitenkään voinut pyytää häntä tekemään mahdottomuuksia!

Mutta voi kuinka nopeasti se närkästyneisyys palasi kasvoille toisen käydessä pyytämään enemmän. Jos joku hänen henkensä pelasti, pitäisi noiden odottaa, että Garrett tarjosi palkinnon! Tietenkin hän tarjoaisi, olihan hän antelias, mutta tuo oli jo töykeää! Ja Marduk pyysi vielä niin paljonkin! Se oli suorastaan älytöntä. Tietenkin hänen henkensä oli arvokas, mutta silti!
"Ja nytkö olet ajatellut vierailla kodissani, milloin sinä haluat? Sanoit, että pidät nuoremmat kaukana kylästä, mutta miten sitten on niiden vanhempien liskojen laita?" Kreivi tuhahti, tämä ei nyt tuntunut aivan oikealta. Ei hän voinut näihin noin vain suostua, vaikka kotiin pääsisikin heti sen jälkeen. Typerähän hän oli, jos uskoi pääsevänsä tästä helpolla ja jättää lupauksensa tekemättä!




((Garrett änkyröi jo.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 18 Elo 2013, 18:10

Vanhus kävi napakasti nyökkäämään, Garrettin mainitessa hänen vuorensa. Kyllä, ne olivat Mardukin. Hän oli täällä paljon ennen kuin yksikään ihminen oli paikalle ilmestynyt, ne olivat hänen. Ei ihmisten, ei haltioiden, ei edes pimeän paikan väen, vaan hänen. Syy, miksi Marduk antoi toisten lohikäärmeiden myös pörrätä vuorilla, oli silkkaa suojelua omaa lajia kohtaan. Kunhan mokomat eivät liian koppaviksi käyneet kolmea vanhinta kohtaan, saivat nuoremmat asustella vuoren rinteillä mikäli mielivät. Myös puolueettomat ja täysin harmittomissa merkeissä liikkuvat muut kulkijat olivat Mardukilta turvassa. Mutta heti jos joku, varsinkaan puolueellinen, yritti tulla ja käydä hyökkäämään hänen tai lajitovereiden kimppuun, oli Marduk aika ärhäkkään paikalla. Tai joku, joka Mardukin sanaa totteli.
Etkö muka ole nähnyt, kuinka kyläläisesi välillä lähtevät oikein metsästämään nuorimpiamme ja palaavat voiton tullen pöyhkeinä rehentelemään kylän toreille saaliinsa kera? Röyhkeää suorastaan! Emmehän mekään tule teidän koteihinne ja nylje nuorimpianne silmienne edessä ja lähde paikalta pois, kuin mikäkin sankari Vanhus kävi napauttamaan, samalla kun hitaasti nousi ylös tuoliltaan Enkä myös sanonut, että sinun täytyy kuninkaasi pakottaa mihinkään. Vain ystävällinen huomautus. Pyyntö. Kehotus. Varoitus. Kyllä hän tulee vielä kohtaamaan minut ja kaksi muuta, mutta ennen sitä, sinä saat toimia viestinviejänäni.

Maineesi? Ajankiitäjä naurahti lähtiessään jälleen kaartelemaan syvennystä pitkin, pitäen kasvonsa kohden Garrettia Millaisen maineen sinä saisitkaan, jos katsoisit asiaa toiselta kannalta. Garrett Fortescue, mies, joka onnistui takomaan järkeä vanhimpien päähän. Mies, joka sai lohikäärmeet pysymään poissa kylästään. Legenda, joka uskalsi vaatia vanhimpia pitämään lajinsa kurissa, pientä vastapalvelusta vastaan. Kreivi, joka turvasi kylänsä lohikäärmeiltä! Ei kukaan sanonut, ettetkö voisi vääristellä totuutta Ota siitä kaikki hyöty irti.
Ja niin ajattelinkin. Miten meinaat estää sen? Kävin viemässä vaatteitasi, kukaan ei edes nähnyt minua. Jos minä päätän tulla, minä myös tulen Vanhus virnisti pienesti vastatessaan kreivin kysymykseen kodissa vierailusta. Se virnistys kuitenkin levisi ja lopulta muuttui kumisevan huvittuneeksi nauruksi, Garrettin kysellessä vanhemmista liskoista.
Ja tovin Ajankiitäjä nauroikin, samalla kun käveli turhankin huvittuneena poispäin syvennyksestä.
Poika hyvä, minä olen vanhin. Minua vanhempaa ei olekaan. Kaikki ovat minulle nuorempia. Kaikki, joka ikinen lohikäärme tässä valtakunnassa, Joten minä olen ainoa, joka kylääsi hyökkäisi. Mutta en tee sitä Huvittunut vanhus kääntyi vilkaisemaan Garrettia, yhä hymisten äskeisen naurunsa jäljiltä.



// >:| //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 20 Elo 2013, 03:08

Garrett ei voinut kuin tuijottaa vanhusta sillä pienen, räkyttävän sylikoiran uhmakkuudella, varoittaen, että toinen oli menossa liian pitkälle. Mutta sitten taas, mitäpä heikko aatelismies tässä tilanteessa muka voisi, jos Marduk jotain typerää sanoisi tai tekisi. Oli tuo kuinka tympääntynyt tahansa, oli tuo harmiton etenkin, kun vastustajana oli suuri ja voimakas lohikäärmevanhus. Se ei kuitenkaan estänyt nuorukaista isottelemasta ja purkamasta turhautuneisuuttaan tilanteen epäreiluuteen sillä pienellä, masentavalla mulkoilulla. Tuhahduksen kera se pisteliäs katse kuitenkin käännettiin takaisin lautaseen, kreivin leikatessa veitsellä pienen palan aamiaisestaan, haarukallisen päätyessä suuhun pureskeltavaksi. Ruokailu nähtiin aivan yhtä tärkeänä, kuin keskustelukin, paikoitellen ehkä jopa tärkeämpänä. Ainakin silloin, kun vanhus kävi liian koppavaksi, eikä Garrett siihen halunnut tai voinut reagoida. Ehkäpä ihminen ajatteli olevansa silloin se isompi mies, vaikka muiden silmissä taisi enemmänkin käyttäytyä pilalle lellityn kakaran tavoin.

"Väität, etteivät lohikäärmeet hyökkää ihmisten kimppuun?" Kreivi tuhahti toisen saarnalle. Ehkäpä hän tiesikin siitä, kuinka jotkut saalistivat lohikäärmeitä. Ei hän ketään lähettänyt sitä tekemään, mutta ehkä hän oli valmis palkitsemaan sankaritekoja saadakseen itsensä näyttämään sellaiselta mieheltä, joka arvosti kyläänsä ja sen asukkeja paljon. Ei hän nähnyt muuta, kuin hyviä puolia onnistuneessa lohikäärmeenkaatoretkessä. Yksi vaarallinen lisko vähemmän ja noiden ruumiinkin pystyi laittamaan hyvään käyttöön puhumattakaan mahdollisista aarteista, joita suomunahat vartioivat. Eihän Garrett tiennyt, mitä lohikäärmeet tekivät keskenään, ehkäpä nuo rehentelivätkin teoillaan muille lajitovereilleen! Mardukin oli aivan turha yrittää väittää, että ihmiset olisivat tässä suhteessa joitain hirviöitä. Ehkäpä hän oli valmis myöntämään, että molemmat hyökkäsivät toistensa kimppuun kenties syyttä, mutta lohikäärmeet tekivät aivan yhtä paljon hirveyksiä, tuhoilta ei lohikäärmehyökkäyksen jälkeen monesti säästytty.

"Lähetän sen kirjeen," aatelinen murahti, ärtyneenä siihen pieneen seikkaan, että oli joutunut jonkun muun viestinviejäksi ja toinen vielä huomautti siitä. Ehkä sekään ei aivan kivutonta kreiville ollut, hän ei tiennyt lainkaan, miten sen kirjeen muotoilisi. Ainakaan hänen ei tarvinnut pitää huolta siitä, että kuningas oikeasti jotain tekisi. Siihen Garrettilla ei ollut voimia, vaikka ehkä niin haluaisi uskoa. Mutta niin typerä hänkään ei ollut! Hän ei kuitenkaan halunnut näyttää kuninkaansa silmissä joltain taruolentoja puolustavalta, joten kirjoittamisesta tulisi erityisen hankalaa. Mardukin sanat maineesta saivat ärtyneisyyden kuitenkin katoamaan kasvoilta, siniharmaiden silmien näyttäessä pitkästä aikaa uteliailta ja viattomilta, kun ne kääntyivät katsomaan kohti vanhusta. Kreivi ei ollut ehtinyt vielä ajatellakaan, että hän olisi voinut kääntää tämän sopimuksen parempaan suuntaan ja maalata itsensä sankariksi kansan keskuudessa. Se ei tosiaankaan kuulostanut hullummalta, ja hän kun oli ollut niin peloissaan joutuakseen alentumaan lohikäärmeiden edessä ja tekemään, mitä nuo käskivät! Mutta kenenkään ei tarvinnut tietää. Hän ei olisi Mardukin panttivanki ja siinä pakenemisessa haltioidenkin käsistä Garrettilla olisi voinut olla suurempi ja mahtavampi rooli, oi kyllä! Hemmetti, vanhushan antoi siihen suorastaan luvan! Kukaan muu ei sitä tietäisi. Silmät suorastaan säihkyivät juonien punoessa kavalaa verkkoaan aatelismiehen pääkopassa. Ehkäpä tämä pieni sopimus ei sittenkään olisi niin nöyryyttävä, kuin aluksi ajateltiin...

Pienen tuhahduksen vanhempi miehistä sai vastaukseksi mennen taas liian pitkälle vihjauksissaan, esittäen olevansa taas muka niin voimakas ja mahtava, että kaikkeen pystyisi. Tällä hetkellä kreivi oli kuitenkin niin hyvällä tuulella, ettei antanut toisen uhmakkuuden häiritä liikaa. Etenkin, kun hän ymmärsi Mardukin tarkoittavan pitävänsä jokaisen lohikäärmeen pois Nahorin kimpusta. Kylä, johon lohikäärmeet eivät voisi hyökätä, vaikka niitä parveili lähettyvillä vaikka kuinka paljon! Se kuulosti melkein liian hyvältä ollakseen totta ja no, itseään sokea mies ei siihen listaan luetellut, joten ehkäpä siitä voisi tulla ongelmia tulevaisuudessa. Ja yhä kovin röyhkeästi toinen halusi silti Garrettin kestitettäväksi, milloin halusi, eikä siitäkään puolesta pidetty erityisemmin, mutta... Lupauksissa oli paljon hyvääkin Nahorin turvallisuuden kannalta. Ehkä juuri tarpeeksi.
"Ja olettaisin, että saisimme korvauksia, jos yksikään lohikäärme kävisi hyökkäämään kylään lupauksistasi huolimatta?" Kreivi kävi heti tiedustelemaan, haluten tietenkin puristaa mahdollisimman paljon tästä irti.

"En tiedä, millaisena isäntänä minua pidät. Olen tietenkin oiva sellainen," Garrett hymyili tyytyväisyyttään omaa egoaan kohentaessaan, suoristaen ryhtiään,
"Mutta älä luule, että hyväksyisin millaisen vieraan tahansa. Vaadin hyviä käytöstapoja kattoni alla, jos haluat vieraanvaraisuuteni. Ei häiriköintiä, ei varastamista," kasvot vakavoituivat. Se aarrekasa oli yhä mielessä, vaikkei tuo sitä vielä ollut nähnytkään. Lohikäärme keräsi aarteensa vaikka ja mistä kai joten varkauden uhriksi rikas aatelinen ei halunnut joutua. Hän halusi tietää, miksi tämä ryppyinen nahkakasa väkisillä halusi hänen kestittämäksi...




((Garrett heittelee jo tavaroita ympäriinsä.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

ViestiKirjoittaja Aksutar » 20 Elo 2013, 16:17

En. Mutta kun me tapamme teitä, se johtuu joko reviirille tunkeutumisesta tai yksinkertaisesti nälästä. Te taas tapatte huviksenne, lohikäärmeitä, jotka sitä eivät olisi ansainneet Sitä paitsi, useimmat lohikäärmeiden hyökkäykset ottavat paikkansa muualle, kuin teidän koteihin Vanhus kävi hymähtämään kreivin kysymykseen, katsahtaessaan merkittävästi kreivin suuntaan.
Garrett kuitenkin sanoi lähettävänsä kirjeen, mutta tapa, jolla nuorimies tähän asiaan alkoi suhtautua, sai myös vanhuksen äreälle tuulelle. Tietenkin hän oli odottanut aatelisen olevan mitä koppavin tapaus, eikä tuo Mardukin mielestä yhäkään ymmärtänyt tilanteen painoarvoa. Hän oli pelastanut pojan hengen ja silti tuolla oli pokkaa suhtautua häneen tuolla asenteella? Garrettin onneksi lohikäärmeen lyhyttä pinnaa esti napsahtamasta se tosiasia, että vanhus todellakin halusi solmia sopimuksen tämän kuolevaisen kanssa.

Kreivin käydessä kyselemään korvauksista, mikäli sopimuksen sääntöjä rikottaisiin, kävi vanhus kurtistamaan kulmiaan murahtaen. Murahdus ei kuitenkaan ollut millään tapaa inhimillinen äännähdys, vaan koko luolassa kumiseva, monitasoisen matala jyrähdys suorastaan.
Suurempi mahdollisuus on, että sinun puolesi sopimuksesta pettää Vanhus huomautti nyt jo huomattavasti närkästyneemmällä äänellä Joten kysymys kuuluu, mitä sinä muka voisit tarjota meille korvaukseksi?.
Mardukilla oli vaikka mitä tarjottavana noille kaksijalkaisille kummajaisille, jos hänen puolensa sopimuksesta muka pettäisi. Hänellä oli kultaa enemmän kuin kummallakaan kuninkaalla, hänellä oli myös tietoa, jota pidettiin jopa kultaa kalliimpana. Mitä ihmisillä oli, mitä hänellä jo ei olisi tai mitä hän ei saisi, jos haluaisi? Ei oikeastaan mitään.
Ja millaisena vieraana sinä minua pidät? Yhä vakavankuuloinen vanhus kävi kysymään, Garrettin tuodessa esiin, ettei hänen kartanollaan saanut häiriköidä, varastaa ja hän vaati käytöstapoja Pidätkö minua varkaana? Ehkä voisin sittenkin varastaa saman tien sielusi ja jättää vailla järkeä ja älyä olevan kehosi vaeltelemaan keskelle vuoria, kunnes joku nuorista sinut kävisi syömässä.
Varo sanojasi, kreivi. Lupasin pitää sinut turvassa ja kohdella sinua vieraana, mutta jos jatkat, en minäkään pidättele sitä sisälläni vellovaa vastenmielisyyttä sinua ja säälittävää lajiasi kohtaan. Älä herätä petoa, Garrett. Sitä sinä et halua nähdä Pöydän eteen pysähtynyt vanhus kävi latelemaan uhkauksensa, eikä äänestään löytynyt tippaakaan vitsailun sävyä. Merkittävästi kasvot oli suunnattu kreiviä kohden, kunnes vanhus lähti jälleen liikkeelle, kävellen nyt reippaasti kauemmas syvennyksestä, keskemmälle avaraa, synkkää luolaa.


// >:Y
Oke en mä enää voi mykkäkoulua pitää kun mun pitää kertoa mun unesta: Näin unta et avauduit mulle skypessä tai vastaavassa chatissa ja sun oikee nimi oli Laura. Ei mulla muuta. //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

ViestiKirjoittaja Sands » 21 Elo 2013, 19:14

"Mistä ihmeestä sinä puhut?" Garrett tuhahti toisen suojellessa lohikäärmelajitovereidensa tekoja ja yrittäen maalata sankarilliset ihmiset hirviöiksi teoillaan, asettaen ruokailuvälineensä siististi lautaselle odottamaan siksi aikaa, kun vetäisi kätensä puuskaan ilmoittaessaan tyytymättömyydestään. Miten vanhus muka kuvitteli saavansa minkään sortin rauhaa solmituksi, jos itse ajatteli oman rotunsa olevan oi niin mahtava eikä yksikään sen lajin edustajista kykenisi tekemään mitään väärin? No, tekihän ihmismies aivan samaa, mutta ainakin hän näki tämän selvästikin olevan petollinen kehä, jonka aloittajasta ei ollut tietoa, eikä se enää edes merkinnyt mitään. Jos hänen haluttiin myöntävän ihmisten tekevän väärin, oli toisen osapuolen parempi kyetä myöntämään sama oman lajinsa osalta, kun nuokin olivat siihen osallisia!

"Jos sinusta on oikein, että nälkäinen lohikäärme tulee syömään karjaamme ja kansaamme, ja taas väärin, jos me pelkäämme uutta iskua ja yritämme suojella perheitämme hankkiutumalla parista liskosta eroon, en voi uskoa sinun haluavan mitään meidän hyväksi," kreivi tuijotti kavennetuilla silmillä kohti Mardukia, huulien käydessä mutristumaan hetken hiljaisuuden aikana,
"Et taida tietää motiiveistamme mitään," käytiin jopa väittämään, aatelismiehen kenties käyttäytyessä kuin pienen lapsen, mutta kyllä sitä painavaa asiaakin löytyi sanoista. Ehkäpä tuo ei nyt aivan niin tietämätön ollut tapahtumista ympärillään, kuin monesti antoi ymmärtää. Kyllä kai ihminen parhaiten tiesi, miksi muut ihmiset jotain inhosivat, hän tiesi syyt. Toki, olihan niitäkin lohikäärmeenmetsästäjiä, jotka tekivät sen vain maineen, kunnian ja rahan takia, mutta niin moni teki sen, koska uskoi sen olevan paras vaihtoehto oman lajin selviytymisen turvaamiseksi! Jos silmätön vanhus halusi suojella omaa lajiaan, eikö tuon pitänyt myös kyetä ymmärtämään, kuinka muut halusivat tehdä saman?

Matala murahdus kuului vanhasta miehestä, äännähdyksen lopulta kasvaessa joksikin käsittämättömäksi ääneksi, saaden suorastaan seinämät tärisemään. Garrettin se ainakin sai värähtämään, silmien käydessä taas kerran ottamaan sen pelokkaan katseen, käsien tipahtaessa sivuille puuskastaan. Se oli tarpeellinen näpäytys palauttamaan koppavan aatelisen takaisin maanpinnalle, joka oli jo ehtinyt unohtaa toisen vaarallisuuden kiitos liiallisen tyytyväisyytensä. Pelosta oli aina hyötyä, jos halusi kunnioitusta.
"M-mutta lohikäärmeitä on enemmän, kuin Nahorissa väkeä! Kai," kreivi vingahti puolustelevasti Mardukin epäillessä hänen puolensa sopimuksesta olevan se, joka pettäisi. Toisella olisi enemmän otuksia komennettavana! Ehkä. Eihän nuori aatelismies nyt niin hyvin tiennyt, montako lohikäärmettä valtakunnassa oli, mutta luulisi niin suurelle alueelle mahtuvan enemmän liskoja, kuin Nahoriin ihmisiä? Hänellähän se olisi helpompaa! Nopeasti inttäminen kuitenkin lopetettiin, kun olisi pitänyt jotain korvauksia keksiä omalta puolelta. Olihan hän sentään rikas mies, mutta kyseessä oli nyt kuitenkin lohikäärme. Mitä hemmettiä sellainen muka haluaisi!

Uhkailut eivät saaneet Garrettin oloa lainkaan paremmaksi, päinvastoin. Taas kerran nuorukainen näytti kovin pieneltä ja viattomalta, niin pelokkaalta ja avuttomalta tuolissaan melkeinpä täristen, silmät suurina vanhusta tuijottaen. Hän ei ollut aivan varma, milloin keskustelu oli tällaiseksi kääntynyt, mutta häntä pelotti, eikä hänellä ollut hyvä olla!
"M-mut-" kreivi aloitti pelokkaana, yrittäen sanoa jotain vastaan, muttei saanut ääntään ulos heti,
"Mutten tunne sinua! Sinä tunnet minut, olet outo ja puhut oudosti ja vedät haluamasi ilmasta ja p-pyydät outoja asioita, enkä tiedä miksi!" Garrett yritti selittää epäilyksiään melkein itku kurkussa, ennen kuin Marduk teki mitään kauheaa. Ehkä ne paniikinomaiset vikinät eivät olleet parhaita selityksiä, mutta tällä hetkellä tuo ei parempaan pystynyt, ollessaan niin peloissaan. Eihän hän tiennyt, mitä toiselta odottaa, jos tuon vieraakseen otti! Vanhus oli omituinen ja vieläpä lohikäärme!




((Uniminä on mestaripeikko, yhdestäkään nimistäni ei löydy edes l-kirjainta. Ja nyt mykkäkoulusi on pilattu sen takia.))
Avatar
Sands
Kreivi
 
Viestit: 1628
Liittynyt: 27 Elo 2010, 13:40
Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron