Ojasta allikkoon || Sands


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Syys 01, 2013 6:53

Marduk ei edes vaivautunut vastaamaan kreiville mitään, tuon käydessä puhumassa karjasta. Mitäs kävivät valtaamaan riistaeläinten asuinalueita ja pistivät omaa karjaansa sinne vaeltamaan. Nuoret lohikäärmeet olivat laiskoja ja tietenkin ottivat helpoimman tavan hankkia ruokaa. Ehkä ihmisten kannattaisi keskittyä ennemmin karjansa suojeluun, kuin lohikäärmeiden päättömään metsästykseen. Näyttäisivät liskoille, ettei heidän karjansa ollut helppoa saalista.
"Enemmän? Älä nyt naurata! Teitä on kuin muurahaisia keossa, meidän lukumäärämme on juuri ja juuri sama, mitä sinun kyläläistesi määrä. Ja tietä tulee vain lisää ja lisää... Onneksi olette lyhytikäisiä" Vanhus kävi tuhahtamaan kauempaa. Vaikka hän itse olikin jo huomattavan välimatkan päässä, kuului vanhuksen ääni erittäin hyvin aina syvennykseen asti, aivan, kuin hän olisi puhunut yhä siellä.
Pelokkaaksi käynyt kreivi kävi kuitenkin parkaisemaan, ettei tuntenut tätä vanhusta oikeastaan yhtään. Marduk tunsi kyllä Garrettin ja kreivi toikin sen esille itku kurkussa. Vanhus kävi kääntymään kohden kreiviä, katsellen kaukaisuudesta pientä, pelokasta ihmistä virnuillen.

"Ei sinun tarvitse tuntea minua yhtään tämän paremmin. Et sinä välitä tuntea minua. Eikä sinun tarvitse tietää miksi, tärkeintä on vain, että ymmärrät mitä. Minun suunnitelmani ulottuvat kauas tulevaisuuteen ja olen suunnitellut niitä jo vuosituhansia sitten. Sinulle ei tee hyväksi alkaa miettimään niitä yhtään sen paremmin. Keskity vain tähän hetkeen ja siihen, miten pääset takaisin kotiisi. Sen jälkeen voit jatkaa tyhjäpäistä elämääsi sen pahemmin miettimättä mitä tulevaisuus on sinulle varannut" Vanhus kävi kertomaan, samalla kun suki partaansa pimeässä luolassa.
"Ja nyt, meinaatko vielä kyseenalaistaa ja keskustella asiasta, vai onko meillä sopimus?" Ajankiitäjä kävi lisäämään, ollen itse jo valmis lopettamaan turhanpäiväiset löpinät ja saattamaan kreivin mahdollisimman nopeasti takaisin kartanolleen. Joskin, olihan hän luvannut näyttää aarrekasansa kreiville. Mutta kreivi saisi itse muistuttaa siitä, mikäli mokoma ei suutaan avaisi, veisi vanhus kreivin vain suoraa takaisin kartanolleen.


// No pentele. Kaikki on nyt pilalla. KAIKKI! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Syys 02, 2013 7:07

Garrett ei tiennyt, puhuiko toinen totta lohikäärmeiden lukumäärästä. Olihan ihmisillä tapana asua kovin lähellä toisiaan, yhdessä pienessäkin kylässä ollen vaikka kuinka monta taloa ja perhettä. Nahor ei ollut kylänä mikään kaikista pienin, mutta Mardukhan oli luvannut pitää koko valtakunnan lohikäärmeet kaukana kylästä! Ei kai Nahorin ihmismäärä voinut mitenkään olla niin... Suuri tai pieni, kuin koko maan lohikäärmekanta? Ajatus tuntui hullulta, maata oli lohikäärmeiden käytössä vaikka kuinka paljon! Ei niillä liskoilla ollut tapana rakentaa kyliä tai kaupunkeja kreivin tietojen mukaan, asustaen yleensä yksin, mutta silti! Jo Nahorin läheisissä vuoristoissa niitä asui aika lailla, joten eihän yksi ihmisten kylä mitenkään voinut riittää asukasluvultaan? Eihän hän edes tiennyt, kuinka monta lohikäärmettä yleensä syntyi kerrallaan! Ehkäpä Garrett ei edes osannut ajatella Nahorin lukumäärää, yleensä pysytellen omassa kartanossaan katujen sijaan...

Uhkaukset olivat saaneet aatelismiehen säikyksi, eikä olo paljoa ollut parantunut, vaikkei vanhus kimppuun ollut käynytkään. Yhä toisen sanat olivat outoja ja hankalia ymmärtää, eikä joku niin nuori voinut mitenkään ymmärtää vuosituhansien suunnittelua. Miten se edes toimisi, niin kauan aikaa sitten Garrett ei ollut vielä edes olemassa! Olisihan hän mieluusti kuitenkin keskittynyt vain tähän hetkeen, mutta Marduk pyysi häneltä asioita, joiden merkitystä hän ei vain kyennyt ymmärtämään. Lainkaan. Pitäisihän hänen tietää, ennen kuin sopisi mitään!
"Ei elämäni ole tyhjäpäistä," kreivi mutisi, haluten selvästikin vastustella haukkuja enemmän, mutta ei tuo tainnut enää uskaltaa käyttäytyä aivan yhtä koppavasti, kuin aikaisemmin. Sitä nöyryyttä löytyi miehestä kyllä, kun tarpeeksi pelottavalta tuon silmissä näytti.
"Mutta sinä halusit olla kestitettävänäni," sanat olivat varovaisia katseen vältellessä nyt silmätöntä miestä, epävarmana tästä tilanteesta,
"Silloin, kun sinä haluat. Näkisin sinua useammin," Garrett ei edes tiennyt, pitäisikö heidän keskustella. Toinen oli jo tarjonnut kotiin pääsyä. Hänen täytyisi vain suostua, ja kaikki onnistuisi. Kai. Mutta hänen piti tehdä enemmänkin, kuin vain pitää kyläläiset pois vuorilta.
"Eikö minun olisi pakko tietää, mitä haluat? Tai ainakin saada se selville myöhemmin, jos et kerro nyt?" Siniharmaat silmät vihdoinkin kääntyivät kunnolla kohti loitonnutta miestä luolan pimennossa.




((Niin siinä käy. Minä 1, sinä 0.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Syys 11, 2013 9:43

Vanhus kävi hymähtämään pienesti kreivin uhotessa, ettei hänen elämänsä todellakaan ollut tyhjäpäistä. Jos Mardukilta kysyttiin, niin se oli. Tosin, lohikäärmeen mielipide ei tainnut nyt painaa kovinkaan paljoa vaakalaudalla, eikä Mardukia oikeastaan huvittanut edes asiasta lähteä väittelemään tämän ihmisen kanssa. Antoi kreivin nyt uskoa mitä halusi ja pitää mielipiteensä, vanhus pitäisi omansa, eikä avaisi suutaan. Näin kaikki olivat varmasti tyytyväisempiä.
Ehkä meillä olisi sitten aikaa tutustua toisiimme, eikö? Arcelaus kävi vastaamaan Garrettin todetessa näkevänsä vanhusta useammin, mikäli tuota kestitsisi Pitäähän sitä jättää jotain keskustelunaihetta myöhemmällekin, vai mitä. Nyt tärkeintä on, että muistatte nimeni tai edes yhden niistä ja olette kiitollinen palveluksesta, jonka teille tein. Olisin yhtä hyvin voinut jättää teidät riutumaan haltioiden armoille, mutta katsoin paremmaksi auttaa teitä. Ehkä meillä on nyt myös yhteinen vihollinen Tai no, Cúthalion on aina pitänyt välit kovin kylmänä kanssani Ehkä voisimme juoruta hänestäkin, seuraavan kerran kun tapaamme Leveä virne levisi vanhuksen kasvoille. Tietenkään Marduk ei aikonut kertoa liikoja haltioiden kuninkaasta, eihän hän halunnut tehdä tästä sodasta turhan tylsää seurattavaa. Tietenkin hän halusi säilyttää salaisuutensa, eikä aikonut helpolla käydä kertomaan niitä kenellekään. Mutta ainahan tiedolla saattoi käydä vaihtokauppaa

Se mitä haluan pidemmällä tähtäimellä, ei edes liity teihin mitenkään. Jahka olette hoitaneet oman osuutenne sopimuksesta, siirtyy päämääräni teidän auttamisesta muualle Tietenkin pidän sopimukseni, katson kylänne perään ja saatan piipahtaa, mutta muuten minulla ei ole enää suunnitelmia teidän kannalle Ainakaan vielä. Vain aika näyttää, tulenko hieromaan lisää kauppoja kanssanne, vai en Vanhus jatkoi hymähtäen pienesti.
Joten Mitä sanotte?


// Eikä. Sinä 6 minä 9. Eheheh //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Syys 11, 2013 7:08

Garrett ei voinut sanoa, että ymmärsi toisen tapaa tehdä sopimuksia. Hän halusi tietää, mihin hän oli lupautumassa ja miksi, ennen kuin mihinkään suostuisi! Silmätön mies taasen tuntui enemmän siltä, että yritti saada kaiken näyttämään nyt mahdollisimman hyvältä ja sitten tulevaisuudessa pyytää enemmän, muka jotain, mihin hän oli suostunut aikaisemmin! Mutta eihän hän tiennyt, mitä toinen halusi! Marduk ei suostunut edes kertomaan, vihjaillen vain, että tulevaisuudessa se saataisiin luultavasti tiedoksi. Mutta sittenhän se olisi jo liian myöhäistä ja sopimus olisi lyöty lukkoon! Kreivi ei pitänyt tästä. Hän ei todellakaan pitänyt, mutta kädet oltiin suorastaan sidotut selän taakse, eikä hän mihinkään muuhun kyennyt. Eihän tässä tilanteessa ollut mahdollista kieltäytyä, ja se oli hyvin epäreilua! Ikävä kyllä, oli Garrett kuinka omahyväinen ja itsekäs tahansa, oli tuon pakko myöntää, että vanhus oli tehnyt hänelle suuren palveluksen. Toinen oli pelastanut hänen henkensä. Mardukin ei olisi tarvinnut tehdä sitä, kukaan ei edes pyytänyt sitä, mutta silti tuo vanha mies oli tullut hätiin ja pelastanut nuoren aatelismiehen haltioiden kynsistä. Pakkohan kreivin oli olla kiitollinen, oma henki kun kuitenkin oli kultaakin kalliimpaa. Halusi hän sitä tai ei, sen verran hän oli nyt silmättömälle velkaa.

Toisen sanat saivat kuitenkin mielenkiinnon heräämään, siniharmaiden silmien katsellessa toista uteliaana. Marduk inhosi myös haltiakuningasta? Siihen puoleen hän kykeni itsekin samaistumaan. Garrett ei tiennyt noiden kahden suhdetta, mutta kieltämättä se oli tuntunut oikein kireältä, kun Aran oli tavannut vanhuksen. Tosin, siinä tilanteessa hän oli itse ollut niin pelokas, eikä aivan tiennyt, oltiinko hänelle vihaisia, vai jollekin muulle. Mutta kyllä se selittäisi asioita.
"Olet puolellamme?" Viaton kysymys karkasi esille silmien säihkyessä hämärässä luolassa, kreivin tietenkin löytäen enemmän yhteistä liittolaisen kanssa, kuin minkä tahansa lohikäärmeen. Nuorukaisen mielestä se ainakin oli yksinkertaista, joko olit haltioiden tai ihmisten puolella. Ja jos kerta vanha mies inhosi haltiakuningasta, olisi tuo tietenkin myös haltioita vastaan ja niin samalla puolella sotaa. Lohikäärmeet olivat vahvoja, joten tietenkin sellaiselle ystävälle löytyi käyttöä...

Garrett käänsi katseensa Mardukista eteensä, miettien hetken. Vanhus oli omituinen otus ja tuohon oli mahdotonta luottaa kokonaan. Mutta ehkäpä tuota ei tosiaankaan paljoa kiinnostaisi kreivin kekkerit? Normaalisti sellainen olisi ollut loukkaus, mutta nyt nuorukainen oli oikein tyytyväinen, jos pääsisi tästä helpolla, eikä silmätön mies käyttäisi vieraanvaraisuutta hyväkseen ja olisi ärsyttävä. Harvinainen vieras oli parempi vieras. Totta kai hän vieläkin olisi mieluusti kuullut aivan kaiken tästä sopimuksesta etukäteen, mutta ehkäpä...
"Ja lupaat käyttäytyä luonani, kuten hyvä vieras yleensä?" Garrett vielä halusi tarkentaa, kääntäen katseensa takaisin kohti Mardukia. Kovasti tuo ei enää tuntunut vastustelevan, näkevän ilmeisesti ne paremmat puolet sopimuksesta. Vielä niitä kysymyksiä oli, mutta ne eivät enää olleet yhtä hyökkääviä, kuin aikaisemmin.




((Mitä se tämmöinen on, hyi hyi. Eihän se nyt noin mene.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Syys 14, 2013 10:51

Tuttu virne kohosi hymähdyksen kera vanhoille kasvoille, kreivin käydessä tiedustelemaan niin kovin viattomasti vanhuksen kantaa sotaan.
"Olen omalla puolellani. Olen yksilöitä vastaan. Haltioiden kuninkaalla oli mahdollisuutensa tehdä minusta ystävänsä ja hän möhli sen. Tässä on lopputulos" Virne kävi leviämään entisestään. Jo ajat sitten, ennen ihmisiä, oli Marduk antanut haltioille mahdollisuuden tehdä itsestään ikuisen liittolaisen. Suippokorvat kuitenkin sivuuttivat tarjouksen ja tässä sitä nyt oltiin. Myös nykyinen haltioiden kuningas oli saanut mahdollisuuden, mutta tyhmä kun oli, oli Cúthalion päättänyt tehdä Ajankiitäjästä vihollisensa. Ei se silti Mardukia estänyt kaveeraamasta haltian höperön, vanhan opettajan kanssa, puhumattakaan yhdestä eliittikenraalista.
Kaiketi kreivikin voisi nyt laskea lohikäärmeen olevan puolellaan. Marduk oli pelastanut kreivin ja lupasi suojella tuon kyläpahaista omiltaan, joten kyllä Marduk jonkin asteen liittolainen oli, mikäli kreivi sopimuksen löisi lukkoon.

Pieni naurahdus karkasi vanhuksen kuivien huulien välistä, kreivin vaatiessa vanhusta lupaamaan käyttäytymään, kuin hyvän vieraan kuuluisikin.
"Minua parempaa vierasta saat etsiä..." Marduk kävi hymähtämään, jättäen kuitenkin mainitsematta, millaiseksi maanvaivaksi hän muuttuisi, jos ei saanut isännältä sitä kunnioitusta, jota vaati "Teidän on siis turha pelätä sen suhteen".


// Älä valehtele, tiedät itsekin, että oikeasti haluat sitä. Meinaan hävitä minulle noin reiluin numeroin. Pieksen sut tekkenissä. Ja ei, emme pelaa painia öljyttyinä ja puoli alasti //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Syys 15, 2013 10:18

Garrett ei voinut sanoa, että aivan ymmärsi toisen paikan sodassa. Ehkäpä nuorukaisen maailma oli mustavalkoinen, jossa vain ihmiset ja noiden liittolaiset olivat hyviä, haltiat ja suurin osa taruolennoista sitten pahoja. Mitään niiden välistä ei löytynyt, mutta Marduk yritti kovasti sinne änkeytyä. Jos vanhus inhosi niin kovasti haltiakuningasta, miksei tuo vain päästänyt toista hengiltä? Selvästikin toisella oli kykyjä, kaikki olisi ollut niin helpompaa, niin Mardukille kuin ihmisillekin! Omituista. Ajattelivatko kaikki lohikäärmeet niin omituisesti? Kreivistä sokea mies olisi voinut kuunnella hänen ehdotuksiaan enemmän tulevaisuudessa, inhosivathan he molemmat sitä samaa, typerää suippokorvaa. Ehkäpä tämä pieni sopimus oli sittenkin hyvä asia. Aluksi Garrett ei olisi halunnut nähdäkään rujoa ryppynaamaa, mutta jos he voisivat keskustella enemmän yhdessä, voisi toinen auttaa häntä ja Nahoria vaikka kuinka paljon! Kyllä, hän piti siitä, miltä tämä suunnitelma kuulosti nyt. Aran ei voisi mitään hänen mahdilleen!

Siitä kaikesta huolimatta, kreivi ei nyt aivan voinut uskoa Mardukin hymähtäessään, kuinka häntä parempaa vierasta saisi etsiä. No... Toinen ei ollut aatelinen, ensimmäiseksi. Toiseksi, toinen oli lohikäärme ja kuka tietää, kuinka outoja ruokailijoita nuo olivat. Sitten kun vielä otettiin huomioon silmättömän vanhuksen likaisuus ja, no, silmättömyys, oli tuo nopeasti aika inhottavannäköinen vieras. Toivoa sopi, että käyttäytyminen todellakin oli mallikasta. Garrett katseli vielä hetken vanhaa miestä, ennen kuin kääntyi ruokansa puoleen päättääkseen ateriointinsa, syöden aamupalansa rauhallisesti ja pyyhkien huulensa lautasliinaan hellästi taputtaen heti, kun aterimet oltiin asetettu alas.
"Jos minä aion olla oikein hyvä isäntä sinulle," kreivi aloitti kääntäessään päänsä kohti Mardukia,
"Teet samoin, etkö? Olet vieras kartanossani ja näytän sinulle, mitä haluat. Voisit näyttää luolaasi minulle," tuo nyökkäsi. Tuskin luolasta löytyisi mitään toista oikeaa huonetta, mutta niistä aarteista todellakin oltiin puhuttu. Totta kai Garrett halusi nähdä ne!




((Pyh, minä pieksen sinut. Pentuna aina olin se ärsyttävä vittuilijavastus. Kiusasin vain ja käytin tyhmiä iskuja, että peli olisi mahdollisimman pitkä ja pitkäveteinen. Ja sitten käytetään hyväksi kaikkea ja voitetaan. Niin. Et saisi minusta edes otetta öljyttynä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Loka 09, 2013 3:37

Vanhus antoi aatelisen syödä rauhassa loppuun. Eihän Ajankiitäjällä koskaan ollut kiire minnekään, missään tilanteessa. Garrett ei kuitenkaan näyttänyt pistävän hanttiin enää sopimuksen kanssa, lohikäärmeen käydessä nyt olettamaan, että kreivi oli jo mielessään hyväksynyt sen. Hyvä, Marduk ei olisi enää turhaa jaksanut asiasta jauhaa. Kreivi saisi oikeastaan kiittää häntä! Harva sai edes mahdollisuuden keskustella hänen kanssaan, puhumattakaan sopimusten tekemisestä. Ja nyt hän itse oli tarjonnut kuolevaiselle sopimusta, josta vain hullu olisi käynyt kieltäytymään. Sopimuksesta oli enemmän hyötyä, kuin haittaa kreiville, vaikkei nuorimies sitä ehkä vielä ymmärtänyt. No, kaiketi tuo aikanaan huomaisi. Toivottavasti.
Pieni hymy kävi hiipimään vanhuksen kasvoille, kreivin käydessä nyt pyytämään vanhusta näyttämään luolaansa. Garrett jopa vetosi siihen, että hän aikoi näyttää kartanostaan kaiken, mitä Ajankiitäjä vain haluaisi nähdä. Hassua sinänsä puhua näyttämisestä sokealle, mutta olihan se jo käynyt selväksi, että tavalla tai toisella vanhus tiedosti ympäristönsä ja osasi jopa kertoa siitä. Toisaalta, hän tiesi jo valmiiksi Fortescuen kartanon jokaisen nurkan, kuten hän myös tiesi ihmisten ja haltioiden linnasta, mutta ainahan hän voisi leikkiä mukana ja esittää tietämätöntä. Joskus moinen esittäminen toi yllättävänkin paljon iloa kuolevaisille. Oli sitten kyse oman tarinan kertomisesta tai asuntonsa näyttämisestä.

Tietenkin näytän luolaani teille, vaikkei täällä mitään suurempaa olekaan Olette jo nähnyt vierashuoneeni ja itse luola on kovin tylsä ja autio paikka näyttää.. Ellette halua nähdä vasemmassa reunassa sijaitsevaa kiveä Marduk kävi naurahtamaan Mutta uskon, ettei se teitä kiinnosta. Kenties aarteeni Tai peilini Ne voin näyttää teille, jos vain seuraatte minua


// HAH. Minä en edes pelaa reilusti tai sääntöjen mukaan. Minä en edes pelaa. Minä vain voitan. Öljyttynä saisin kiinni, katsotaanko vaikka? Katso vastasin, eikö ole ihme? //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ke Loka 09, 2013 10:57

Garrett katseli rujoa ryppynaamaa, kohteliaisuuden määrätessä, että katsekontakti piti olla. Vaikka vanhuksella ei ollut silmiä ja oli muutenkin epämiellyttävää katsottavaa, mutta ehkäpä sitä pikkuhiljaa totuttiin tuohon vanhaan naamavärkkiin. Hankalaahan tästä tulisi, jos toista päin ei voitaisi edes katsoa! Ei kreivi kyllä tiennyt, olisiko Marduk nähnyt sitä inhotusta nuorempansa kasvoilla tai välittänyt katsekontaktin puutteesta, mutta hankalahan se oli taistella vastoin omaa kasvatustaan. Jos tämä sopimus nyt tulisi toimimaan ja vanhus käyttäisi saamaansa suostumusta hyväkseen, joutuisi Garrett katsomaan silmättömän miehen turpavärkkiä useamminkin, jopa omassa kodissaan. Ja jos hän haluaisi itse mahdollisimman paljon tästä irti, täytyisi hänen oppia sietämään sitä ja kohdella toista tosiaankin kuin mitäkin arvovierasta. Se olisi helpompaa, mitä aiemmin sen aloittaisi. Ehkäpä se voitaisiin omaksua niin, ettei sitä tarvinnut enää edes miettiä...

Kreivi kallisti päätään lievästi toista kuunnellessaan. Luola oli varmasti suorastaan jättimäinen, mutta eihän tämä nyt oikeasti voinut olla kaikki? Yksi pieni "huone" rahvaalla sisustuksella? Itsehän Marduk oli itseään kutsunut vanhaksi ja voimakkaaksi, miksi toinen tällaisessa paikassa halusi asua? Eihän siinä ollut mitään järkeä! Missä vanhus sitten itse nukkui? ...Täytyihän tuon nukkua, eikö? Kyllä hän ainakin itse olisi halunnut oikein hienon paikan, missä asustaa. Mutta mitä hän höpsi, hänellähän oli sellainen jo! Typerät kivet ankeassa luolassa eivät tosin Garrettia kiinnostaneet lainkaan elleivät ne olleet jalokiviä mutta puheet aarteista ja jopa siitä peilistä saivat innostuneena hymyn nousemaan nuoren aatelismiehen huulille. Aarteita hän todellakin halusi nähdä! Ja no, peilit eivät olleet mitenkään niin erikoisia, mutta hetkeen hän ei itseään ollutkaan saanut katsella peilistä. Kreivi kaipasi jo omia kasvojaan ja täytyihän hänen nähdä, olivatko hiukset siististi vai pitäisikö niitä laittaa erikseen. Eihän hän ollut saanut mahdollisuutta siihen vielä.

"Tietenkin," Garrett nyökkäsi tyytyväisenä noustessaan tuolilta jaloilleen, todellakin odottaen innolla näkevänsä jotain hienoa. Tähän asti vanhus oli piilotellut niitä kaikista mielenkiintoisimpia asioita, joita vanhalla lohikäärmeellä varmasti oli vaikka kuinka monta. Ja sehän oli jännittävää, kun ne vihdoinkin pääsi näkemään! Nuorukainen ei malttanut edes odottaa, mutta käveli kuitenkin rauhallisesti Mardukin luokse säilyttääkseen arvokkuutensa.
"Johdattakaa," kreivi hymyili, todellakin seuraten kernaasti.




((Et voi voittaa, jos et pelaa. Niin. Saat yrittää tarttua öljyttyyn ruhooni, mutta eihän siitä mitään hyötyä ole. Yrityksesi jää yhtä säälittäväksi, kuin voittomahdollisuutesi. Minäkin vastasin, myöhään.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Loka 10, 2013 2:15

Kreivi näytti turhankin iloiselta päästessään viimein näkemään jotain no, näkemisen arvoista. Tosin saattoiko kreiviä syyttää innostuksesta? Harvoin sitä pääsi katsomaan vuosituhansia vanhan lohikäärmeen aarrekasaa. Olihan Mardukilla ollut aikaa kerätä ties mitä hienoja helyjä ja aarteita. Ajan saatossa oli lohikäärme jopa ruvennut nirsoksi aarteiden suhteen. Ihan mikä tahansa kiiltävä kultainen esine ei enää kelvannut kokoelmaan.
Vanhus lähti kuitenkin johdattamaan kreiviä peremmälle kolkkoon, pimeään luolaan. Tuttu ja turvallinen syvennys jäi taakse, kaksikon astellessa pimeyteen. Korkeammalla luolassa pyörivistä valopalloista yksi lähti kuitenkin laskeutumaan kreivin ja lohikäärmeen luokse, valaisten kaksikon matkaa halki pimeän luolan. Marduk pysyi hiljaa heidän kävellessä eteenpäin, sillä juuri nyt ei vanhuksella mitään sanottavaa ollut. Ihme kyllä, yleensä tuolta löytyi ties mitä mistä keskustella.
Hetken kävelyn jälkeen alkoi edessä näkyä jotain kiiltävää, jotain suurta. Toinen korkeammalla leijailevista valopalloista kävi laskeutumaan alemmaksi, kauemmaksi kaksikosta, tuon aarrekasan luokse, valaisemaan sen koko komeudessaan.

Kasa oli tosin hieman väärä termi kuvaamaan Ajankiitäjän kokoelmaa. Aarteet oli lajiteltu värin mukaan puoliympyrän muotoiseen, suureen rakennelmaan. Aarteita oli pinoissa monen metrin verran, niin pituus, syvyys kuin korkeussuunnassa. Kaikki olivat hienosti aseteltu ja varmistettu, että pienimmätkin aarteet olivat näkyvillä. Aarteita oli pinossa toistensa päällä, lattialla nätissä rivissä, jalustoilla, suuremmilla hyllyillä. Jokaisen värikasan välissä oli noin kahden metrin kokoinen väli, jotta uteliaat pystyivät kävelemään eriväristen aarrekasojen väliinkin katselemaan ja ihailemaan kokoelmaa. Aarteista löytyi kaikenlaista, vaatteita, koruja, helyjä, seinätaljoja, kirstuja täynnä pienempää rihkamaa, patsaita, kauniita kankaita, astioita ja jopa huonekaluja, lista jatkui loputtomiin. Oli kokoelmassa myös kirjoja ja kääröjä, joiden sisältö oli mittaamattoman arvokas.
Pyydän, ettet koskisi mihinkään, mikä selvästi saattaisi romahduttaa koko kasan Niiden kasaamisessa on mennyt oma aikansa Marduk tokaisi, kaksikon saapuessa kultaisen aarrekasan reunalle.


// Voitin jo syntyessäni. Olen voittaja. Käytän öljyttyä ruhoasi liukumäkenä. Kehtaatkin vastata myöhään senkin kurja //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Loka 10, 2013 9:59

Garrett seurasi kiltisti perässä, jo nyt innostuneena. Ei hän millään voinut uskoa, että vanha liskonkuvatus olisi jättänyt kaiken vain yhteen, yksinkertaiseen huoneeseen. Lohikäärmeethän olivat tunnettuja ahneudestaan ja harakkamaisesta tavastaan hankkia kynsiinsä kaikkea kiiltävää, joten varmasti Mardukinkin aarrekasa olisi aikamoinen nähtävyys! Toinenhan oli ikivanha, eikä vaikuttanut niinkään barbaariselta, kuin monet muut lohikäärmeet. No, ainakin sellaisena kreivi lohikäärmeet näki, eihän hän ollut puhunut kuin... Yhden ainoan lohikäärmeen kanssa tähän asti. Eihän se tietenkään tarkoittanut, ettei muut lohikäärmeet olleet hirveitä barbaareja ja petomaisia olentoja, vaikka vanhus käyttäytyi aivan ihmisiksi! Jotain älliä silmättömällä miehellä piti olla, kun sentään yritti ihmiseksi tekeytyä. Totta kai toisen piti sitten tietää jotain ihmisistä ja noiden tavoista, mutta se oli poikkeus, eikä sääntö. Mutta hyvä poikkeus aatelismiehen mielestä.

Vierashuone jäi taakse askelten jatkuessa rauhalliseen tahtiin, suorastaan kumisten luolan hiljaisuudessa. Garrett oli toki ollut innostunut, mutta kun se ainoa lämmin ja tuttu ympäristö jäi taakse, kävi nuorukainenkin hermostuneemmaksi. Luola oli outo ja pelottava, eikä Mardukin läsnäolo rauhoittanut mieltä niin paljoa, kuin sen pitäisi. Siniharmaat silmät katselivat ympärilleen säikkynä, oudoksuen ja kavahtaen jokaista varjoa, jonka mielikuvitus joksikin pelottavaksi hirviöksi muodosti. Pimeyttä hieman helpotti omituinen, leijuva valopallo ilmassa, joka lähestyi kaksikon kävellessä sen ali. Se tietenkin pelotti kreiviä myös, olihan se jotain outoa taikuutta, mitä tuo ei ymmärtänyt lainkaan. Kovasti sitä yritettiinkin vältellä leijuvaa valoa, askelten kiihdyttäessä vauhtiaan päästäkseen aivan vanhuksen läheisyyteen turvaan.

Valo pimeässä luolassa kuitenkin auttoi, vaikka valonlähde pelottikin omituisuudellaan. Kaukaisuudesta tarkat silmät pystyivätkin jo näkemään oikein tuttua kimmellystä valon osuessa johonkin oikein heijastavaan pintaan. Hetkessä Garrettinkin ilme kirkastui ja ryhti suoristui, vaikkei tuo vielä sitä päänähtävyyttä ollut oikeasti nähnytkään! Hymy nousi nuorukaisen huulille tuon nopeuttaessa askeltensa tahtia entisestään, hymynkin vain leventyessä matkan jatkuessa yhä lähemmäs ja lähemmäs määränpäätään. Eikä kreivi mitenkään voinut edes uskoa silmiään. Aarteita oli luolassa suuria kasoja, kaikki kauniisti kimmeltäviä ja oikein tarkasti aseteltuja. Kaikki eivät toki olleet kultaa tai jalokiviä, mutta ne olivat, mitkä kreiviä eniten kiinnostivat vaikka muutkin aarteiksi laskettavat esineet varmasti arvokkaita oli. Mutta aatelisen sydäntä lähellä oli juuri ne nätit ja säihkyvät tavarat, joita heti käytiin hämmästelemään läheltä tilaisuuden tullessa. Marduk oli varoittanut koskettamasta kasoja kannattelevia esineitä, mutta kokonaan tuo ei ollut kieltänyt koskematta. Siitä huolimatta Garrett hallitsi vielä itsensä, eikä koskettanut mitään.

"Vaikuttavaa," kreivi yritti sanoa pätevänä ja tavallaan vähätellen omaa innostuneisuuttaan ilman, että toisen kokoelmaa haukkuisi. Se ei tietenkään kovin vakuuttavalta näyttänyt nuoren miehen pörrätessä aarrekasojen ympärillä oikein innostuneena, kuin ei nahoissaan voisi pysyä. Pitihän hän toki omasta kartanostaan ja kokoelmastaan, eikä tietenkään Nahorista pois haluaisi muuttaa, mutta olihan vanhan käärmeen luolassa aikamoinen määrä kauniita esineitä. Ryppyturpahan taisi olla koko valtakunnan rikkain mies tällä kokoelmalla, eikä Garrett voinut edes yrittää aliarvioida sitä! Heillähän oli samanlainen maku, oikeastaan. Rikas ystävä olisi muutenkin hyödyllinen. Vieläkään kreivi ei voinut ymmärtää, miksi näin rikas henkilö pukeutui niin rumiin ja vanhoihin ryysyihin, mutta ehkä hän voisi oppia elämään senkin seikan kanssa... Jos se tarkoittaisi sitä, että hän pääsisi Mardukin tärkeäksi yhteistyökumppaniksi. Täytyihän vanhuksella olla aika paljon tarkkaavaisuutta ja kykyjä, jos näinkin hienosti on saanut aarteensa järjesteltyä...




((Et ole voittamista nähnytkään. Ja jos sinä minua nyt liukumäkenä käytät, niin et edelleenkään saa minusta sitä otetta uhoamisestasi huolimatta. Liukuminen kun on aikalailla tarttumisen vastakohta. Ja katso, vastaan vielä myöhempään, hähää.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Loka 19, 2013 6:15

Huvittunut virne kohosi vanhuksen kasvoille, kreivin käydessä kommentoimaan kokoelmaa kovin vähäpätöisesti. Kyllä vanhus tiesi mitä tällainen aarrekasa yleensä kuolevaisissa herätti, vaikkeivät sitä päällepäin näyttäneet. Oraakkelilta kun oli niin vaikea salata mitään ja harva tosissaan kävi vähättelemään moista kokoelmaa. Kukaan Cryptissä tuskin oli nähnytkään näin paljon arvoesineitä yhdessä paikassa, jos ei nyt laskettu niitä, jotka Archelauksen kokoelman olivat päässeet näkemään. Ja no, ne muutamat, jotka olivat aarteet nähneet, eivät eläneet kovin pitkään sen jälkeen. Viimeinen asia mitä kannatti tässä valtakunnassa kokeilla, oli ryöstää aarteita Oraakkelilta. Marduk piti huolen, ettei yksikään pitkäkyntinen päässyt elävänä pois luolasta saatikka sitten kuollut tuskattomasti... Mutta siitä oli ehkä parasta olla mainitsematta kreiville, joka tuntui olevan turhankin säikky kaiken suhteen. Ei Marduk nyt halunnut pelotella nuorukaista, joskin toisinaan ilkikurisen lohikäärmeen oli vaikea vastustaa kiusausta vähän säikytellä tavalla tai toisella kreiviä.

"Niinhän siitä sanotaan.." Marduk hymähti kreiville, antaen Garrettin tutkia ja kierrellä aarrekasoja, minkä lystäsi.
"Sanokaa toki, kun haluatte seuraavaan paikkaan siirtyä... Kenties peilien jälkeen voisin viedä teidät kotiinne, vai viihdyttekö vielä pidempään seuranani?" Vanhus virnisti, katsahtaessaan kreivin suuntaan. Ehkä koti-ikävä saattoikin viedä voiton uuden "ystävän" seuralta, mikä sinänsä oli ymmärrettävää.


// Voitin jo. Koko elämän. Ja minulla on ote sinusta, kun olen päälläsi. Olen jo alistanut sinut alle, nyt et voi enää mitään pistää vastaan. Katso, vastasin tännekin! TÄNÄÄN MINÄ ROPETAN! hitaasti. Mutta yritän. SENTÄÄN YRITÄN //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Loka 20, 2013 3:44

Garrett ei voinut kuin pörrätä aarteiden ympärillä ja kiertää kasoja ihmetellen ja ihaillen. Jos tämä aatelismies jotain arvosti, niin sehän oli kauniita asioita ja esineitä, sen monet saivat selville hyvin nopeasti. Olihan hän tietenkin ylpeä omasta omaisuudestaan ja omisti tietenkin vain niitä hienoimpia tavaroita, jotka kriittistä silmää miellyttivät, mutta siihen samaankin kyllästyttiin. Olivathan ne esineet yhä arvokkaita ja kreivi nautti niiden katselemisesta, mutta tämä oli sentään jotain uutta! Totta kai se oli jännittävää, eikä silmiä voitu nähtävyyksistä irrottaa millään! Aarteiden paljous oli kenties vähän turhan häiritsevää, eikä jokaista taideteosta kyetty ihailemaan joka suunnasta omana, yksilöllisenä esineenä, joten ehdottomasti Garrettia viehätti ajatus päästä katsomaan niitä kaikkia yksitellen oikein läheltä. Kuinka tuo halusikaan pidellä koruja käsissään tai kokeilla niitä ylleen! Kukapa olisikaan parempi pidike kauniille helyille, kuin oikein kaunis mies! Hän siis. Hän oli kaunein ja osasi kyllä esitellä aarteet arvoisellaan tavalla.

Kreivin oli hankala lopettaa tutkailua, eivätkä askeleet pysähtynetkään Mardukin puhuessa. Katsekaan ei voinut suunnata itseään vanhuksen puoleen, aarrekasat olivat selvästikin yhä nuorukaisen mielessä ensimmäisenä. Niihin todellakin keskityttiin nyt eniten, sanojen ollessa nyt vain joitain hyvin kaukaista, jonka juuri ja juuri kykeni kuulemaan ja ymmärtämään.
"Niin," Garrett vastasi, suorastaan automaattisesti, tuskin mitään miettien. Eipä tuo mihinkään oikeastaan tainnut vastata vielä, ilmoittipahan vain kuulleensa ainakin jotenkuten. Hetken ajan tuo vielä pörräsi aarteita ihastelemassa, ennen kuin oikeasti sokean vanhuksen sanoja mietti. Mihin sokea muka peilejä tarvitsi? Kyllähän toinen jotenkin näki, mutta silti... Ajatus oli kovin hassu. Muutenkin, ei vanha mies todellakaan käyttänyt peilejä kunnostaakseen omaa ulkonäköään, sehän oli selvää kysymättäkin.

"Peilejä?" Nuori aatelinen vihdoin sai sanottua pakottaessaan katseensa kaikesta kiiltävästä kohti rujoa vanhusta. Olivathan peilit tietenkin arvokkaita ja hyvin tärkeitä kapistuksia, joita ei kaikkialta löydettykään, mutta... Miksi peilit olivat nyt niin tärkeitä sellaiselle, jolla oli näin paljon omaisuutta ja aarteita, eikä se oma ulkonäkökään kiinnostanut? Miksi niistä piti mainita ja miksi toinen ne kreiville halusi näyttää? Eikö paras oltu jo näytetty? Miksi säästää tämä viimeiseksi?
"No, tuota," Garrett mutisi kuullessaan toisen ehdottavan kotiinpaluuta. Totta kai hän halusi takaisin kotiin kaiken koettelemuksen jälkeen, hänellähän oli jo kova ikävä! Mutta no, pitäisikö se sanoa nyt ääneen, vai loukkaisiko se Mardukia? Vanhushan oli aika pelottava otus, eikä kreivi oikeastaan halunnut toista suututtaa nyt, toisin kuin aikaisemmin. Nopeasti lohikäärme oli näyttänyt sen petomaisen luonteensa, joka kovasti pelotti heikompaa.

"V-voimme miettiä sitä myöhemmin," kreivi lopulta sanoi, kyeten pitämään katseensa toisessa. Samat aarrekasat oltiin jo monta kertaa kierretty, mutta silti tuntui siltä, ettei kaikkea oltu nähty. Vielä sieltä olisi löytynyt niin paljon ihasteltavaa, mutta nyt Mardukin läsnäolo oikeastaan tuntui hoputtavalta. Niin, ehkäpä hän haluaisi katsoa aarteita vielä toisen kerran. Ja kolmannen. Mutta jos toinen jotain muutakin haluaisi nyt näyttää, niin ne paremmat aarteet oli parempi jättää viimeiseksi, eikö? Jotta hän lähtisi hyvällä mielellä? Garrettia ei oikeastaan kiinnostanut kovasti jäädä kolkkoon luolaan istuskelemaan ikälopun liskon kanssa...
"Voit tietenkin nyt näyttää minulle, mitä halusit," tuo nyökytteli jotenkin niin tietäväisenä kävellessään sokean miehen luokse, valmiina kyllä seuraamaan.




((Olet päälläni vain lyhyen hetken, kunnes uppoat sisääni. Sitten et enää päälle pääsekään. Pidä hauskaa. Minä taas ajattelin vastata myöhään, koska voin. Olen pahis ja rebel.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Marras 07, 2013 7:03

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Silmätön seurasi herkeämättä kreivin pörräämistä aarteiden ympärillä, eikä liioin käynyt hoputtamaan aatelismiestä tutkailunsa suhteen. Katselkoon rauhassa, olihan se myös tavallaan ylpeyden aihe lohikäärmeelle, kun sai esitellä suurta kokoelmaansa jollekulle. Ja vieläpä kreiville. Toivoa kuitenkin sopi, ettei ahneus vienyt järjestä voittoa, eikä kreivi kävisi lähettämään ketään ryöstämään mitään lohikäärmeen luolasta. Sillä se oli varma, etteivät nuo rosvot elävänä päässeet tästä kolosta pois. Hyvä jos pääsivät edes perille asti. Vuoristo oli vaarallinen ja mitä korkeammalle kiipesi, sitä varmemmin saattoi heittää hyvästit hengelleen. Kolme vanhinta kun eivät olleet ainoa vaara huippua kohden kiivetessä.
Paksut kulmat kävivät kohoamaan aatelisen toistaessa maininnan peileistä, samalla kun nuorimies viimein sai katseensa irti aarteista. Oli kai sanomattakin selvää, ettei Garrett ollut tietoinen oraakkelin kolmesta peilistä. Tiesihän Marduk sen. Olihan se sinänsä huvittavaa, että sokea mainosti peilejä, kuin mitäkin nähtävyyttä, varsinkin kun kanssapuhuja ei tiennyt itse peilien voimista. Marduk kun ei todellakaan ollut henkilö, jonka uskoisi edes vilkaisseen peiliin koskaan. Mutta, eipä vanhus ulkonäöstään pahemmin välittänyt. Hänen ei tarvinnut koreilla ulkoisella kuorella.

"Niin" Marduk kävi tokaisemaan huvittuneena kreivin myöhemmin miettimiskommentille "Minullahan ei ole koskaan kiire minnekään".
"Et selvästikään kuitenkaan ole kuullut peileistäni, hmm?" Vanhus kävi virnistämään, esitettyään kysymyksen, joka sinällään oli tyhmä "Peilini eivät ole ihan tavallisia peilejä... Ja ne ovat arvokkaampia, kuin kaikki tämän maan rikkaudet yhteensä".
"Niistä nimittäin näkee kaiken" Vanhus jatkoi myhäillen, samalla kun kävi sukimaan takkuista partaansa "Menneen, nykyhetken ja tulevan... Onko sinua kenties koskaan kiinnostanut tulevaisuutesi, kreivi hyvä?"
"Yhdellä kurkkauksella voisit saada jo vaikka mitä tietoa tulevasta... Jos vain uskallat" Virne kävi leviämään iän raiskaamille kasvoille, vanhuksen selvästi kiinnostuessa kreivin mahdollisista reaktioista tähän tietoon.


// En uppoa. Kellun. Senkin pahis kuinka kehtaat olla noin kapinallinen. Häpeä. Ei nallekarkkeja sinulle //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Marras 07, 2013 9:51

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett pudisti päätään, ei hän mistään lohikäärmeen peileistä ollut kuullut. Mardukistakin kuullut tarinat olivat vain niitä, tarinoita. Tarinoita, joiden tuo ei edes tiennyt – tai uskonut – olevan totta, mutta tässäpä hän ainakin puhui vanhuksen kanssa, joka kyseinen lisko väitti olevansa. Ehkäpä hän oli joutunut hullun miehen kynsiin, joka uskoi itsestään vaikka ja mitä typerää, mutta voimakas sokea ukkeli ainakin oli, jos ei muuta. Ja hemmetin rikas, oltiinhan toisen aarteita katsottu läpi kriittisellä silmällä ja kovin aidolta se kimmellys tuntui. Eihän hän nyt kunnolla ollut päässyt tarkastamaan, mutta tältä katsomalta tarina ei tuntunut täysin mahdottomalta. Minkä ihmeen takia tarinat voimakkaasta, vanhasta lohikäärmeestä edes sisältäisivät mainintoja joistain peileistä? Kaikki aarteethan ne varmasti ensimmäisenä kerrottaisiin, kultaa ja jalokiviä oli vaikka muille jakaa! Ei sillä, että kreivi edes tiesi tämän Oraakkelin taustoja ja tarinoita nyt niin hyvin, joten kuka tiesi... Kenties tarinoissa oli mainintoja joistain typeristä peileistä kaiken muun sijaan, mutta hänellä ei ollut tapana lukea satuja. Vaikkakin tämä satu olikin totta...

Mutta kreivin mielenkiinto heräsi heti, kun toinen kertoi peilien olevan erikoisia, arvokkaita. Arvokkaampia, kuin mikään muu tässä maassa. Yhteensä. Se kuulosti jo aika mahdottomalta saavutukselta, mantereeltahan löytyi vaikka kuinka paljon rikkauksia, vanhuksella itsellään omistuksessa aimo kasa! Siniharmaat silmät eivät voineet kuin katsoa epäuskoisina vanhan miehen ryppyisiä kasvoja – vaikkei nyt aivan varma ollut, näkikö toinen edes sellaisia eleitä ja ilmeitä. Aluksi Garrett ei voinut sanoa aivan ymmärtävänsä Mardukin sanoja ja niiden muka niin arvokkaiden peilien syytä arvoonsa, mutta pikkuhiljaa sekin valkeni nuorukaiselle. Näkihän peileistä yleensäkin kaiken – ainakin kaiken, mistä tämä aatelinen välitti – mutta että nyt aivan kaiken kaiken? Se... Se taisikin olla mielenkiintoista, kyllä. Oikein... Voimakasta. Se, joka tiesi tulevan olisi todellakin mahtava mies. Sen voiman kreivikin mieluusti omistaisi.

"No, tuota," Garrett aloitti miettien, yleensä ollen sellainen, joka murehti nykyhetkestä enemmän. Tulevaisuus ja menneisyys eivät olleet aatelismiehen normaalissa ja niin rauhallisessa elämässä erityisen tärkeitä, mutta nyt, kun mahdollisuus olisi...? Kaiken sen jälkeen, mitä hän oli joutunut kokemaan? Pieni huoli paistoi tosin silmissä Mardukin sanojen myötä, mitä kaikkea hän halusikaan – tai oli valmis – näkemään? Entä jos... Se olisikin jotain hirveää?
"Voinko nähdä vain omani, vaiko kenties... Mitä tahansa haluan?" Uteliaisuus pilkisti päätään huolen ja varovaisuuden takaa, ajatuksen omalla tavallaan muuttuen hetki hetkeltä paremmaksi ideaksi. Tai sitten kenties hirvittävämmäksi. Yhtä aikaa. Se oli pelottavaa, mutta niin mielenkiintoista...




((Uppoat. Plumps vain. Minä olen tällainen pahis. Söin ne nallekarkit jo kysymättä, niin.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Marras 07, 2013 11:08

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Kreivi ei turhan innoissaan ollut peileistä tai sitten tulevaisuudesta. Sinänsä ymmärrettävää, peileistä saattoi nähdä mitä vain. Jopa jotain, mitä ei haluaisi nähdäkään. Yleensä pahojen asioiden näkeminen peilissä sai ihmiset vain elämään loppu elämänsä kurjuudessa, odottaen sitä hetkeä, kun peilien kuvat kävisivät toteen. Harvoin nuo tiedostivat, että peilien kuvat tulivat toteen juuri sen takia, että mokomat antoivat pelon ja epätiedon vallata itsensä. Toisin, peilit toimivat samalla tavalla, kuin oraakkelin näkö. Oli monta tietä itse määränpäähän ja tulevaisuus saattoi muuttua pienienkin yksityiskohtien johdosta. Peili näytti vain sen tulevan, mikä todennäköisimmin toteutui. Yleensä jos edes peili ei ollut varma siitä, mikä tulevista kävisi toteen, sekoittuivat visiot toisiinsa ja tuloksena oli yksi tapahtumien sekamelska.

"Vain omasi" Marduk kävi hymähtämään Garrettin kysymykseen, sen pahemmin kiertelemättä totuutta "Kuolevaisten ei edes pitäisi nähdä tulevaa. Peili tarjoaa mahdollisuuden nähdä yhden, todennäköisimmän tulevan omasta elämästäsi. Kenties se sisältää joidenkin muiden läsnäolon, mutta tarinaa heidän läsnäololleen et saa tietää. Voit vain arvailla".
"Valinta on kuitenkin sinun" Lohikäärme totesi, samalla kun lähti hitaasti kävelemään poispäin aarrekasalta "Mutta joskus on hyvä elää tietämättömyydessä, kreivi hyvä..." vanhus lisäsi, lähes mutisten loput lauseestaan itsekseen. Joskus Marduk oli kateellinen olennoille, jotka eivät nähneet kaikkea sitä, mitä hän. Elämä osasi olla turhankin... Ennalta arvattavaa tällaisten voimien kanssa. Mikään ei yllättänyt, lähes kaikki päivät olivat samanlaisia kuin toiset. Tylsäähän siinä tuli, joten ei kai ollut ihmekään, että vanhus tuppasi tunkemaan kuononsa toisten asioihin. Satunnaisesti, valiten kenet itse halusi. Joskus oli hyvä järjestää itselleen tekemistä!


// En uppoa. En ole niin painava. Pintajännite pitää minut pinnalla. Senkin suotana, sylje ne ulos! KATSO OLIN HURJA JA VASTAAN TOISENKIN KERRAN. Ehkä vielä joskus tämäkin loppuu. voisiko se olla mahdollista //
EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö