Ojasta allikkoon || Sands


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Marras 08, 2013 12:59

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett näytti hieman pettyneeltä kuullessaan vanhuksen vastauksen. Monille varmasti se oma tulevaisuus riitti ja oli oikeastaan juuri se, minkä halusivat nähdä, mutta tällä aatelisellapa oli jotain parempaa mielessään! Oli kai siitä omankin tulevaisuuden tietämisestä hyötyä, mutta peilin voima näytti kokoajan muuttuvan heikommaksi ja heikommaksi kreivin silmissä. Hän näkisi vain yhden asian, ei miksi se tapahtuisi tai mitä sen välttämiseen – tai toteuttamiseen – tarvittaisiin. Eikä kenestäkään muusta opittaisi mitään mielenkiintoista juorua tai kiristysvälinettä! Surkeaa. Oli niin monta kysymystä, mihin Garrett mieluusti saisi vastauksen tullakseen oikein voimakkaaksi mieheksi itsekin. Tämän maan tilanne oli menossa hyvin epämiellyttävään suuntaan, eikä hän enää tiennyt, mitä tehdä. Ei kai hän ikuisesti voinut pyöritellä peukaloitaan ja luottaa muiden taitoihin, kun muut olivat selvästikin uusavuttomia hoitamaan mitään asiaa kunnolla! Tämä typerä sotahan koituisi kohtaloksi tätä menoa, mutta kreivillä oli asema ja rahaa. Ja kenties, oikein voimakkaita ystäviä, jotka voisivat kääntää sodan haluamalleen suunnalle...

"Sanot, ettei minun pitäisi," aatelinen nyrpisti nenäänsä epäilevänä liskon puhuessa hänestä "kuolevaisena". Pyh! Kenties hän sellainen oli – ikävä kyllä eikä sitä haluttu miettiä – mutta ei sitä silti tarvinnut hieroa tuolla tavalla naamaan, kuin muka toinen olisi jotenkin... Parempi!
"Mutta silti sinä olit se, joka asian toi esille," Garrett huomautti kyllä mieluusti Mardukin epäilyttävän tavan hoitaa tämän asian, hetken vielä pysyen vakavana, kunnes virne nousi huulille,
"Haluatko minun tekevän sen? Houkutteletko muita tahallasi, että saisit hieman hupia elämääsi?" Nuorukainen oli oikeastaan huvittunut lähtiessään seuraamaan toista. Mitäpä hän lohikäärmeistä tiesi, mutta tämä vanhus oli outo ja hulluilla usein oli halvat huvit, kuten sanonta kuului. Kielletty hedelmä oli tunnetustikin monelle ihmiselle suorastaan mahdoton vastustaa. Silmättömän miehen sanat ja varoitukset oltiin kyllä muotoiltu juuri oikealla tavalla, oikein mielenkiintoisiksi ja niin... Vaarallisiksi! Vastustamatonta.
"Entä sinä? Mitä sinä näet?"




((Uppoat, sillä vatsani on niin pehmeä. Pinta valuu alemmas ja sinä sen mukana. En sylje mitään, nielaisin jo. Hyvvää oli. Hirveää tämä vastaaminen, eihän näin saa tehdä. Peli ei lopu koskaan.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Marras 08, 2013 1:43

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Virne levisi jälleen vanhuksen kasvoille, harmaahapsen vilkaistessa kreivin puoleen.
"Sehän tässä onkin ideana" Marduk kävi kujertamaan jatkaessaan matkaansa "Minun huvittaminen. Sinun testaaminen. Menetkö varoituksista huolimatta vilkaisemaan peiliin. Näetkö kenties tuhosi tai noususi, näetkö kenties jotain taktisesti, sodankannalta tärkeää vai et yhtään mitään mielenkiintoista. Onko elämäsi tylsää, yltäkylläisyydessä ja turvassa elämistä vai tuleeko sinulle tapahtumaan jotain. Viekö sopimuksemme sinut kunniaan vai kostautuuko se kenties tulevassa tavalla tai toisella. Kaikkiin kysymyksiin peili saattaa tarjota vastauksen tai sitten ei mitään selkeää. Se kuitenkin näyttää sinulle sen, mitä et ehkä halua nähdä".
"Se teissä kuolevaisissa huvittaakin... Olette toisinaan arvaamattomia. Välillä on mukavaa nähdä massasta poikkeavia yksilöitä" Marduk jatkoi, eikä tosin käynyt mainitsemaan, ettei kreivi tainnut pahemmin olla näitä massasta eroavia yksilöitä lohikäärmeen silmissä.

Pieni naurahdus kävi karkaamaan vanhoilta, kuivilta huulilta, Garrettin kysellessä, mitä vanhus näki.
"Näen kaiken" Oraakkeli tokaisi ykskantaan, samalla kun kaksikko oli jo saavuttanut autuaan pimeyden luolassa, jota kävi valaisemaan vain yksi pieni valopallo. Aarrekasa oli jäänyt taakse, eikä enää edes näkynyt pimeydestä.
"Näen menneen, nykyhetken ja tulevan. Jokaisen tulevan, jokaisen menneisyyden... Näen, mitä jokainen tekee tällä hetkellä... Ja sekös huvittaa. Voin kertoa, että haltioiden kuningas on erittäin vihainen, menetettyään sinut" Marduk jatkoi virnuillen "Mutta hänestä sinun ei tarvitse enää huolehtia. Edes Aran ei ole niin typerä, että tulisi lähelle Nahoria, kun on nähnyt minut sinun seurassa. Hän osaa aavistaa jotain tapahtuvan".
Pimeydestä kävi käymään seinä vastaan. Seinä, jolla lepäsi kolme, suunnattoman suurta peiliä. Marduk vältteli selvästi yhdenkään peilin eteen astumista, pysyen reunimmaisen peilin vieressä. Tämä johtui vain siitä, että peili näytti lohikäärmeen todellisen muodon heijastuksesta, eikä vanhus pahemmin halunnut sitä kreiville esitellä. Ainakaan vielä.
"Astu eteen jos haluat..." Marduk kävi viittomaan peilin puoleen, vilkaistessaan kreiviä "Tai jätä astumatta. Valinta on sinun"


// Eeen uppoa. Kusetat. Ei kun nyt syljet ne pois tai minä tulen hakemaan ne. Kamalaa on, ei saa tehdä. Lopeta se vastailu. Peli jatkuu ikuisuuksiin //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Pe Marras 08, 2013 3:48

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett mutristi huuliaan, vanhuksen vastatessa epäilyihin turhankin nopeasti ja läpinäkyvästi. Toinen ei todellakaan yrittänyt piilotella motiivejaan, joihin ei kyllä tainnut juurikaan liittyä kenenkään muun auttaminen, vain oman itsensä huvittaminen vaikka kaikkien muiden kustannuksella. Tyypillistä lohikäärmettä, varmasti. Siksi kai niihin petoihin ei luotettu ja ne tapettiin mieluummin, kuin koulutettiin ratsuiksi. Kovasti sitä porkkanaa kuitenkin nenän edessä riiputettiin – olisiko hyöty suurempi, kuin mahdolliset riskit? Tieto... Olisi hyvä. Tähän asti sota ei ollut mennyt sillä toivotulla tavalla, joten mikä tahansa – aivan mikä tahansa – teko, joka kääntäisi tilanteen ihmisten eduksi olisi täydellinen, kultaakin kalliimpaa. Ja se kirottu suippokorvien "kuningas" oli nöyryyttänyt häntä, tehden tästä oikein henkilökohtaista! Kostoa haluttiin ja sen haluttiin olevan suloinen. Suippokorvat saisivat maksaa siitä kammottavasta vääryydestä, minkä olivat Nahorin kreiville tehneet! Tosin, Garrett ei voinut olla samaa mieltä siitä, että elämä yltäkylläisyydessä ja turvallisuudessa olisi muka tylsää... Sitähän hän juuri halusi! Pieni hymy kyllä nousi kapeille huulille vanhan miehen kehuessa, totta kai kreivi oli massasta poikkeava yksilö, niin kaunis ja oikea valioyksilö puhtaalla verellä!

Jalat osuivat pehmeästi vuoron perään maahan, askelten seuratessa Mardukia, koko aatelismiehen pysyessä lähellä toista. Luola oli pimeä ja pelottava, eikä sinne todellakaan haluttu eksyä. Vanhus oli tuki ja turva, joka kyllä suojelisi hirviöiltä. Ja eksymiseltä. Pimeys tuntui nopeasti nielevän kaiken, pienen, leijuvan valopallon vain valaistessa ympäristöä heikosti. Nopea vilkaisu taakse todisti sen, aarteiden kimmellyksen ollessa tiessään. Se oli... Oikeastaan aika pelottavaa, Garrettin askelten nopeutuessa pysyäkseen varmasti oikein lähellä vanhusta. Vähän kyllä kulmia kurtistettiin toisen väittävän, että näki kaiken. Aikamoinen väite silmättömältä mieheltä keskellä pimeää luolaa, eikä kreivi kyllä tiennyt, oliko mahdollista nähdä nyt aivan kaikki silläkään tavalla, millä Marduk sen tarkoitti. Se kuulosti... Liialta. Mitäpä nuorukainen ajasta ymmärsi, mutta toisen puheet eivät ainakaan auttaneet yhtään ymmärtämisessä!

Valo välkähti takaisin osuessaan heijastavaan pintaan, luolan käytävän tullessa päätökseensä ja seinän siintäessä edessä, heikon valon paljastaessa sen. Mutta eihän se seinä ollut mielenkiintoinen, se välkähdys oli. Peilejä. Suuren suuria peilejä, kuten Marduk oli sanonutkin. Mutta eihän kreivi nyt aivan tätä ollut odottanut! Pitihän hän peileistä ja omisti niitä monta, muttei kyllä mitään aivan näin isoa. Ehkäpä ne olivatkin maineensa arvoisia... No, ehkei aivan vain kokonsa puolesta. Kyllä ne aarteet taisivat vieläkin viedä voiton rahallisesti. Garrett ei voinut kuin katsella hiljaisena näkyä edessään, pysähtyen kuitenkin vanhuksen viereen. Kehotusta mietittiin kyllä. Uteliaisuus kutkutti mieltä ja yksi askel otettiinkin eteen, ennen kuin empivä katse valui maahan, hiljaisena.
"Mutta sanot näkeväsi kaiken," kreivi sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, kääntäen katseensa kohti vanhaa miestä takanaan,
"Mikset sinä voi katsoa ja kertoa minulle?" Kysymys kuului, empimättä. Peileistä oltiin jo annettu mielikuva, jota olisi hankala olla huomaamatta. Jos hän näkisikin jotain epämiellyttävää... Voisiko hän koskaan unohtaa sitä? Voisiko hän väittää sen olevan valetta? Jos outo, haiseva, ruma ryppynaama kertoisi hänelle saman, ei se olisi lähelläkään yhtä paha asia. Hän voisi sanoa sen olevan väärin!

"Jos todellakin omaat kykysi, joita väität osaavasi, olet hyödyllinen liittolainen," Garrett nyökkäsi tuumien, luultavastikin ollen oikein selvä siitä, mihin oli menossa,
"Mikset siis auttaisi minua? Et pidä siitä suippokorvasta yhtään sen enempää, kuin minäkään. Eikö liitostamme olisi hyötyä meille molemmille?" Vanhusta houkuteltiin, vaikkei kreivi oikeastaan tiennyt, mitä lohikäärme halusi tai piti hyödyllisenä. Aarteita tuolla oli jo enemmän, kuin koko Nahorissa omaisuutta! Alahuulta purtiinkin mietteliäänä, ehkäpä tämä olisi sittenkin aika kivulias ehdotus. Aatelinen ei halunnut näyttää kenenkään silmissä sellaiselta, joka olisi muka lohikäärmeiden puolella, mutta...
"Halusit minun pitävän ihmiset pois vuorelta. Sanoin, että ilmoitan vain siitä, enkä voi sen enempää sen eteen tehdä. Mutta minulla on valtaa, mainetta. Rahaa. Nahorin väki on helppo pitää pois ja voin vaikka palkata vartijoita pitämään siitä huolen. Kuninkaan kanssa se asiointi on paljon hankalampaa," siniharmaat silmät katsoivat vanhusta vakavina,
"Tiedät varmasti ne vanhat, jääräpäiset lohikäärmeenmetsästäjät. Sanani ei merkitsisi heille juurikaan mitään, ei edes itse kuninkaan! Kenties vanhemman Scarlingtonin sanalla olisi ollut jonkinlaista valtaa, mutten usko niiden typerysten kuuntelevan ketään nuorempaansa. Viime sopimuksemme mukaan en olisi edes yrittänyt estää heitä, jos sanani ei riitä... Mutta nyt olisin valmis tekemään senkin. Jääräpäisiä ja typeriä he voivat olla, mutta niin typerä ei kannata olla, että suututtaisi Nahorin kreivin," Garrett tuntui kummankin sisukkaalta ja varmalta, kovin outo näky kun mietti, kuinka pelokas ja itsekäs aatelismies yleensä oli. No, ehkäpä tässäkin pienessä tapauksessa oli itsekkyys kaiken takana, mutta ainakaan tuo ei itkenyt ja vikissyt saadakseen tahtonsa läpi tällä kertaa.

"Voit tulla luokseni kertomaan mitä vain! Olet vieraani, milloin haluat, kuten sovimme. Kohtelen sinua vaikka kuin... Kuin aatelista! Palvelen sinua haluamallasi tavalla. Teitä. Haluamallanne."




((Upposit jo, mitään ei näy. Kuuluu hyvin heikosti. En sylje mitään, mahassani ne ovat jo. Peli jatkuu taas.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Pe Marras 08, 2013 11:32

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Kaikessa hiljaisuudessa vahnus seurasi kreivin liikkeitä, kääntäen kasvojaan aatelisen suuntaan. Vaikkei hän varsinaisesti yhäkään voinut nähdä kreiviä, saattoi hän silti osoittaa huomioivansa Garrettin suomalla "katseensa" tuon suuntaan. Se tuttu hymy kävi kuitenkin hiipimään vanhuksen kasvoille, Garrettin käydessä kääntämään huomionsa peileistä vanhukseen. Vanhus pysyi hiljaa, vaikka kreivi esittikin hänelle kysymyksiä. Mitä pidemmälle Garrett puheissaan eteni, sitä huvittuneemmalta vanhus alkoi näyttää. Joskin, se huvittuneisuus kävi muuttumaan jokseenkin lempeäksi hymyksi. Hymy, jonka isä saattoi antaa lapselleen, joka selitti omiansa, hupsuja pieniä asioita. Asioita, jotka olivat päin prinkkalaa, mutta koska lapsi oli niin innoissaan ja selittämiseen tempautunut, ei isä viitsinyt käydä korjaamaan lastaan kesken selittelyn.
Viimein vanhus kävi hymähtäen pudistamaan päätään, ottaen askeleen lähemmäksi kreiviä, vältellen kuitenkin itse peiliä yhä. Tosin, mikäli nyt sattui kävelemään oikeaan kulmaan, saattoi jo nähdä oraakkelin tosimuodon heijastumassa, peilin kulmassa.

"Kreivi hyvä" Vanhus aloitti hymähtäen "Niin paljon kuin halveksunkin Cúthalionia, olen päättänyt olla ottamatta osaa teidän sotaanne. Me emme puutu teidän kummankaan asioihin, ellemme siitä itse hyödy tavalla tai toisella. Kenties voisinkin kertoa sinulle jotain, pientä tai suurta, mutta se ei ole paikkani. Kaikella on hintansa, myös tiedolla ja valitettavasti edes sinulla ei ole mitään sen arvoista, mikä vastaisi tietojeni hintaa. Tarjouksesi on toki houkutteleva, mutta en myy tietoani niin helpolla, edes sinulle".
"Sinä pidät väkesi parhaasi mukaan pois vuoreltani. Minä pelastin henkesi ja vastaisuudessa varmistan, ettei yksikään nuoristamme tule kylääsi" Archelaus jatkoi, kävellen nyt aivan kreivin viereen.
"Kenties joskus kupposella käydessäni saatan kertoa sinulle jotain.... Tulevasta... mutta pyytämällä et moisia tietoja minulta saa. Et nyt. Etkä tulevassa" Lohikäärme kävi sanomaan jokseenkin pahoittelevaan sävyyn "Mutta kenties, jos kuuntelet... saatat saada selville enemmän kuin tarvitseekaan".


// En uponnut. Täältä nyt kuitenkin syön tieni mahalaukkuusi pöllimään nallekarkit takaisin. Nomnom. Peli jatkuu, kyllä. Ja piru vie jos sinulla muka parempaa tekemistä on perjantai iltana, kuin ropettaa //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Marras 09, 2013 1:02

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett toivoi toisen hymyn tarkoittavan myöntymistä, mutta sitä se ei ollutkaan. Hän ei ymmärtänyt! Jos vanhuskin inhosi niin kovasti suippokorvaa, olisi tuon pitänyt käyttää kykyjään tehdäkseen Aranin elämästä mahdollisimman hankalaa! Niin kreivi ainakin olisi tehnyt. Ja aikoikin tehdä! Häntä oltiin nöyryytetty ja kidutettu mitä hirveimmillä tavoilla, hän ei aikonut koskaan antaa anteeksi! Suu mutristui ärtyneenä, olisihan Mardukin pitänyt ymmärtää! Kreivi ansaitsi tämän kaiken kokemansa jälkeen, hänen täytyi kostaa Aranille, täytyi! Se oli hänen oikeutensa eikä tämä ollut reilua! Hieman nuorukaisen nyrkki pusertuikin nyrkkiin ärtymyksestä, kovasti haluten tehdä jotain harkitsematonta, mutta se tunne oli ilmassa vain hetkisen ja kehokin rentoutui. Olo oli toki yhä turhautunut, muttei enää niinkään vihainen. Olo oli enemmänkin surkea.
"Mutta," Garrett vikisi, katseen valuessa maahan pettyneenä. Omasta mielestään hänen ideansa tietenkin oli hyvä. Käärmehän saisi mitä halusi, eikö? Mitä muuta tuo voisi muka vielä pyytää, kun omisti jo kaiken muun? Marduk olisi niin hyödyllinen, se salainen ase...

"Maineeni," tuo henkäisi, katse yhä alas suunnattuna ja niin surkeana,
"En voi... En minä voi tehdä liikaa, jos en edes saa jotain... Suurta," Garrett jatkoi. Voisihan joku sanoa, että aatelisen henki oli oikein arvokas ja sen verran nyt sitten oltiin toiselle velkaa – puhumattakaan siitä sopimuksesta Nahorin koskemattomuudesta – mutta kun silmätön vanhus oli lohikäärme! Ihmisten täytyi pitää yhtä, sillä kaikki friikit olivat heitä vastaan. Se olisi liian epäilyttävää, jos kreivi tekisi nyt liikaa hyvää lohikäärmeille, hänhän olisi suorastaan kuin petturi! Sodassa pettureita ei katsottu hyvällä, eikä tuo todellakaan sitä kohtaloa – tai mainetta – halunnut.
"Lohikäärmeenmetsästäjäkonkarit eivät kielloista piittaa ilman kovia otteita. Jos yritän estää, olen itse vaarassa ilman hyviä syitä. Ja mikään ei ole niille vanhoille jästipäille hyvä syy!" Garrett tuhahti suorastaan turhautuneena, seuraten kyllä katseellaan Mardukin lähestymistä, vaikkei kasvojaan vielä maasta nostanut. Vanhuksen pitäisi vain tyytyä sitten siihen, mitä hän pystyi tekemään! Ei hän nyt itseään aikonut riskeerata liskojen takia! Kai.

Hetkeksi katsetta nostettiin ylöspäin vanhaa miestä vilkaistakseen, mutta nopeasti kasvot käännettiin pois, sivulle. Totta kai nuorukainen oli pettynyt. Tietenkin pilalle hemmoteltu aateliskakara oli tottunut saamaan kaiken haluamansa, eikä kielteistä vastausta otettu hyvällä vastaan. Lievä kulmakurttu kasvoillaan kreivi olisi varmasti halunnut taas riehua ja huutaa enemmänkin, muttei kuitenkaan siihen asti päässyt. Tai ehkäpä tuo pääsi sittenkin jo sen yli. Nyt Garrett vain mökötti, surkeus paistaen sen turhautuneen ulkokuoren alta.




((Upposit, yrität vain itsellesi vakuutella, että söit tiesi sisään. Ikävä kyllä nallekarkit löytyvät jo suolesta. Perjantaina ei tehdä muuta, kuin pelataan netissä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Marras 09, 2013 1:58

Re: Ojasta allikkoon || Sands

"ah. Maineesi. Maine kun on teille kaikki kaikessa" Vanhus kävi myhisemään aateliselle, katsellen selvästi pettynyttä nuorukaista.
"Entä jos teemme kotiinpaluustasi jokseenkin... Suuren?" Lohikäärme kävi jatkamaan, tarkkaillessaan yhä maata tuijottavaa aatelista "Tuskin lohikäärmeenmetsästäjätkään kävisivät uhmaamaan sinun sanojasi, jos tarinat kertoisivat, kuinka itse suuri oraakkeli kävi lempeästi kumartamaan sinun sanojesi edessä, hmm?" Tietenkin vanhus oli valmis leikkiin. Mikäli kreivi tarvitsi hieman tukea sanoillensa, oli valtava käärme valmis leikkimään, pitämään roolinsa näytelmässä, jota saisivat todistaa kaikki Nahorin kansalaiset. Ei heidän tarvinnut kuin pitää yksi pieni, liioitellun dramaattinen keskustelu päiväsaikaan, kun kaikki katsoivat. Kun valtava vuori kävi kumartamaan kreiviä, ei varmasti monikaan uskaltaisi uhmata Nahorin aatelista. Vähemmästäkin sitä kunnioitusta sai. Tietenkään Marduk ei aikonut pitää sitä roolia yllä, jos joku kreivin alaisista tulisi hänelle ryppyilemään vuorille, mutta eipä tuo alainen siitä eläisi kertomaankaan. Se pieni näytös olisi kreivin ja oraakkelin välinen salaisuus. Ihmiset saivat luulla mitä halusivat, valtaosalle totuus ei kuitenkaan tulisi tietoon. Ehkä Marduk saattoi myös leikkiä pidemmällekin tätä leikkiä. Ehkä, jos Aran ikinä uskaltaisi näyttää pärstäänsä Nahorin rajoilla, olisi oraakkeli paikalla, seisomassa kreivin vierellä. Kuin kiusatakseen haltioiden kuningasta entisestään.

"Kenties kansa uskoisi sanaasi, jos näkisivät tämän, kyläsi laidalla" Marduk kävi lopulta toteamaan, ottaen pari askelta kauemmaksi kreivistä ja lopulta kadoten paikalta. Hetken, vain pienen hetken, kreivi saikin olla täysin yksin valopallon kanssa peilien ääressä, kunnes Garrettin takaa, ylhäältä, alkoi laskeutua valtava... jokin. Se valtava, kallion seinämää muistuttava massa kävi laskeutumaan kolmannen peilin eteen, kauas itse kreivistä. Ei noin iso asia kuitenkaan turhan kauaksi voinut laskeutua, tässä tilassa. Myös kreivin takana ja toisella sivulla näkyi liikettä. Jokin valtava oli laskeutunut luolan lattialle, röhnöttäen pitkin pituuttaan valtavassa luolassa. Jokin osa mokoman otuksen ruumiista kävi jopa aarrekasan puolella, jonka johdosta kaukaisuudesta saattoi kuulla, kuinka osa aarteista kävi kaatumaan maahan kolisten ja rämisten.
Se valtava jokin joka kreivin "viereen" oli laskeutunut, oli itse oraakkelin pää - mikäli sen nyt valtavaksi pääksi saattoi hahmottaa. Jos katsettaan kohotti hieman valopallojen valaisemassa luolassa, saattoi tuosta valtavasta päästä erottaa kuonon, hampaat, jotka olivat isompia kuin täysikasvuinen mies ja ne tyhjät silmäkuopat, joihin mahtui varmasti asunto jos toinenkin. Myös partahaivenet, jotka nyt maata vasten lepäsivät, lohikäärmeen kääntäessä turpaansa pienesti kreivin suuntaan. Liian lähelle kasvoja ei kuitenkaan viety, sillä lohikäärme hengitti lämmintä ilmaa. Ilmaa, joka saattoi yhdellä ulospuhalluksella kaataa mokoman kuolevaisen kumoon ja nostattaa hien pintaan. Sikäli mikäli jättiläisen koko ei jo saanut pienempää hikoilemaan.

"Ei luolani turhaan ole iso..." Tuttu ääni kävi kaikumaan suuressa luolassa, kumisten, tuon suuren pään raottaessa pienesti suutaan virneeseen "Eikä meitä turhaan kutsuta kolmeksi "suureksi" ".
Archelaus yritti parhaansa mukaan pitää äänensä mahdollisimman hiljaisena, sillä tässä muodossa valtava käärme saattoi hyvinkin tärisyttää koko vuorenhuippua, jos alkoi turhan railakkaasti huutamaan. Eikä hän todellakaan halunnut järisyttää Garrettin maailmaa tämän "enempää". Varmasti moisen liskon näkeminen aiheutti asteen tai toisen reaktion.


// Ei, täällä minä jo mahalaukussasi olen. Nyt siirryn kohti suolia. Tulen pyllystä ulos sitten. Hyvä, se on laatu perjantai //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti La Marras 09, 2013 5:53

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett nyökkäsi, mainehan oli tärkeä! Ilman mainetta mies ei ollut mitään, vain tuntematon matkaaja. Nimetön. Mitätön. Ja sitähän aatelinen ei koskaan halunnut olla. Tai edes voinut, eihän mitätön, tuntematon aatelinen ollut edes aatelinen! Nahorin kreivillä kuitenkin oli hyvä maine, varmasti parempi monien mielestä, kuin tuo oikeasti ansaitsikaan. Jos nuorukainen jotain osasi, oli se aatelisten maineleikin leikkiminen – sehän oli tuolla suorastaan veressään, monen vuoden kokemus ei muuta tehnytkään, kuin auttanut muokkaamaan oman kuvansa muiden mielessä mahdollisimman hyväksi! Se mukava, antelias, ihmisille uskollinen Garrett. Sitä mainetta oltiin rakennettu vuosia, jo ennen kreivin titteliä. Liika ystävällisyys lohikäärmeille voisi helpostikin rikkoa kaiken sen, mitä varten oltiin työskennelty. Koskaanhan nuori mies ei ollut näyttänyt sympatiaa liskoja kohtaan, eikä mitään halua yhteistyöhön! Jos hän yhtäkkiä ryömisi takaisin häntä koipienvälissä ja vikisisi, ettei lohikäärmeitä saisi häiritä... Olisi hän varmasti tullut hulluksi muiden silmissä! Eihän kukaan voisi enää häneen luottaa, tuo olisi pettänyt rotunsa jonkin muun lajin takia ja ei enää voisi nauttia hyvästä maineestaan. Petturiksi hänet leimattaisiin – ja se leima oli pahempi, kuin ei mainetta.

Kreivin silmät kirkastuivat kuitenkin, kun Marduk mainitsi kotiinpaluusta, katseen noustessa kunnolla katsomaan ryppyisiä kasvoja. Niin... Suuri kotiinpaluu. Mahtava, jotain, jota ei koskaan unohdettaisi. Ja hän piti kovasti käärmeen ideoista!
"Niin... Niin!" Tuo hihkaisi innostuneena, silmistä paistaen mieltymys ja innostuneisuus, suun ollessa yhtä hymyä. Aivan! Hän näki sen jo: Garrett, suuri sankari. Pakeni haltioiden kynsistä omin avuin ja kesytti vanhan lohikäärmeen, itse Oraakkelin! Hemmetti, eihän Nahorin kansan silmissä hänen enää tarvinnut tehdä itsestään yhtään sen parempaa, mutta kyllä hän sen otti! Ne lohikäärmeenmetsästäjät olisivat ne hankalat käännytettävät, mutta tarinat kreivin sankariteosta varmasti kuuluisivat kauas. Kansakin luultavasti normaalisti kuuntelisi lohikäärmeasioissa niitä lohikäärmeenmetsästäjiä, joilla tiettävästi oli enemmän tietoa liskoista, kuin kreivillä. Mutta hänpä oli se, joka yhden niistä suurimmista kesytti ja alisti, se tarkoitti sitä, että hänen sanallaan olisi yhtäkkiä paljonkin painoa! Typeryksiksi lohikäärmeenmetsästäjät itsensä leimaisivat, jos vastustelisivat Nahorin kreivin – Oraakkelin kesyttäjän – käskyä. Maine toimi niinkin päin, eikä tulevaisuus ollut niille antoisa, jotka tahallaan oman hyvän maineensa heittäisivät menemään...

Garrett odotti innolla lisää vanhukselta, ennen kuin tuo katosi. Pelottava hiljaisuus valtasi luolan, saaden paniikin nousemaan nuoren miehen mielentilaan. Pimeys oli yhä ympärillä, pienen – ja oudon – valopallon tuodessa ainoan tuen ja turvan tilanteessa, eikä outoon taikuuteen haluttu edes luottaa! Hädissään, kreivi vilkuili ympärilleen, yrittäen löytää vanhan miehen pimeydestä.
"Marduk...?" Pelokas ääni vingahti, yrittäen edes saada toisesta vastauksen aikaiseksi, kun silmät eivät ketään kyenneet löytämään. Mutta yhtäkkiä... Yhtäkkiä luolassa oli taas joku. Tai... Jokin. Garrett ei tiennyt, eikä ollut varma, halusiko tietää. Pelko valtasi mielen, askelten perääntyessä nopeasti niin kauas omituisista äänistä, kuin mahdollista. Luolan seinä – ainakin tuo kovasti sitä uskoi (tai sitten toivoi) luolan seinäksi – tuli nopeasti vastaan, eikä sitä vasten voitu kuin painautua hädissään, kuin se auttaisi. Ääniä kuului joka paikasta, ympäriltä kaikkialta luolasta, nuorukaisen pään vain seuratessa paniikinomaisesti niitä katseellaan, kuin yrittäen löytää äänien aiheuttajan pimeydestä. Tuntui, kuin seinät olivat tulleet lähemmäs, pimeyden loppuessa liian aikaisin edelliseen verrattuna. Kreiviä pelotti.

"Marduuuuk!" Pelokas mies huusi toista apuun, ei hän halunnut kuolla tänne! Kokea kirkaisu yritti kovasti karata huulilta jonkin laskeutuessa liian lähelle tuota, mutta pelko sai sen tarttumaan kurkkuun ja jäämään sinne. Vain pieni vinkaisu pääsi ulos Garrettin pyllähtäessä takamukselleen kovaa, käsien haudatessa kasvot sisäänsä turvaan. Pieni kerä vain jäi jälkeensä tärisemään pelokkaana paikoilleen, suostuen raottamaan käsiään ja katsomaan kunnolla vasta sitten, kun tuttu ääni kaikui ympärillä. Näky ei kuitenkaan ollut mieluisa, heikon valon valaistessa jonkin suuren otuksen... Jonkin! Hampaat – aivan liian suuret hampaat – nähdessään kreivi kykeni päättelemään sen olevan otuksen turpa edessään ja veti nopeasti päänsä takaisin käsiensä turvaan. Hän ei pitänyt tästä!




((Sinne sitten upposit navan läpi. Ole hyvä vain, kovin moni ei sinne suoleen ole uskaltautunut. Laatuperjantai, pizzalauantai.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Marras 10, 2013 6:57

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Kreivin hätääntynyt ja pelokas reagointi sai lohikäärmeen huvittumaan entisestään. Olihan tuo ihan ymmärrettävä reaktio ihmiseltä, oli kyseessä sitten pelokas kreivi tai kokenut seikkailija. Harvemmin sitä törmäsi isoihin liskoihin, varsinkaan pimeissä, suurissa luolissa ilman minkäänlaista turvaa. Vähemmästäkin sitä saattoi pelästyä. Marduk kuitenkin piti liikkeensä mahdollisimman olemattomina, antaen valtavan päänsä, kuin myös ruhonsa, levätä rauhassa pitkin valtavaa luolaa. Enää se autio luola ei tuntunutkaan enää niin avaralta ja autiolta.
"Turhaan huudat" Kumiseva ääni kävi naurahtamaan luolassa, pedon liikauttaessa massiivista päätään hieman "Kuulen sinut kyllä ihan hyvin".
Hymähdyksen kera kävi vanhus loitsimaan paikalle lisää valopalloja, jotka tällä kertaa olivat huomattavasti suurempia, kuin se pikkuinen, joka yhä kovasti koitti kreivin mukana pysyä. Avain kuin sille olisi annettu tehtäväksi vahtia kreiviä ja pysytellä tuon lähellä. Suuret valopallot kävivät luomaan valkeaa valoa luolaan, valaisten sen lähes täydellisesti, kohotessaan korkealle katonrajaan pyörimään.

Nyt kun valossa saattoi paremmin nähdä suuren liskon, pysyi vanhus yhä paikoillaan. Marduk ei tehnyt äkkinäisiä liikkeitä ja jopa rauhalliset liikkeet jätettiin mahdollisimman vähäisiksi, jottei kreivin tarvitsisi moisia säikähdellä. Pitkän serpentin ruumis tietenkin liikkui pienesti hengittämisen johdosta, mutta sitä pientä liikettä ei oraakkeli valitettavasti voinut jättää pois.
Valtava lisko katseli maahan pyllähtänyttä kreiviä, antaen tilanteen rauhoittua kaikessa hiljaisuudessa hetken.
"Luulitko, että minulla näin iso luola oli vain huvin vuoksi?" Lohikäärme kävi lopulta hymähtämään, raottaen kitaansa pienesti, jotta ääni sieltä pystyi kumpuamaan.
"Ei meitä turhaan pelätä omiemme parissa... Harva uskaltaa edes harkita meidän haastamista... Tietenkin on niitä nuoria, typeriä, jotka eivät vielä ole saaneet kunnolla selkäänsä" Vanhus jatkoi rupattelua, aivan kuin koittaen vähän rauhoitella hysteeristä miestä jonninjoutavilla keskusteluilla.


// Täällä seikkailen ja tuhoan sisuskalusi. Nom nom. Inboxsini sekosi, kaikki kauniit Gawwett viestit. Eih. Ota vastaus. OTA SE //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Marras 11, 2013 7:09

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrettia pelotti. Hän ei halunnut enää raottaa silmiään ja vetää päätään pois turvasta. Hän ei halunnut katsoa ympärilleen! Suuri otus ei liikkunut juurikaan, ääni olisi ilmoittanut liikkeestä pelokkaalle miehelle hetkessä. Se vain... Oli. Ja odotti. Kenties tuijotti, eihän hän nyt osannut sitä sanoa! Sen jonkin muun läsnäolo tuntui kaikkialla ympärillä, eikä kreivi halunnut kuin hautautua syvemmälle käsiensä turvaan – aivan kuin se muka olisi jotenkin puolustanut jättimäistä hirviötä vastaan. Eihän oikeastaan edes kokovartalohaarniska tekisi yhtään mitään noita hampaita estääkseen, ei mitään suojellakseen yhdeltä, suurelta käpälältä ja sen rusentavalta painolta. Jos sillä oli edes käpäliä. Garrett ei ollut nähnyt, eikä oikeastaan katsonutkaan – eikä todellakaan halunnut katsoa uudestaan! Se... Puhui silti Mardukin äänellä. Olihan se ääni hieman oudompi kun puhujana oli suuri lisko vanhan miehen sijaan, mutta, no, olihan toinen lohikäärme jo kertonut olevansa. Oraakkeli. Yksi Vanhimmista. Ja Suurimmista. Ei se siltikään tehnyt jättimäisestä hirviöstä yhtään sen tutumpaa ja turvallisempaa tapausta, yhä se otus hirvitti ja kovasti!

Kreivi hengitti tiheästi aikansa, rauhoitellen hiljaisuuden vallitessa itseään. Ainakin yrittäen, jos ei muuta. Helppoahan se ei ollut, mutta pikkuhiljaa hengityksen tempo laski ja muuttui raskaammaksi, hyperventiloinnin jäädessä niille teilleen. Yhä kuitenkin yritettiin pysyä mahdollisimman pienenä ja tiukkana pallona, pelon vielä pysyessä. Kysymykset luolan koosta olivat oikeastaan aika typeriä. Toinen oli lohikäärme, mistä Garrett tiesi, mitä noiden mielessä liikkui! Olisihan moinen lisko voinut helpostikin ottaa itselleen liian ison luolan juuri huvikseen! Olihan Mardukilla aimo läjä kultaa ja jalokiviä, joilla ei tehnyt mitään, omin silmin hän oli ne saanut nähdä! Eihän liian suuri, no, asunto ollut yhtään sen oudompaa, kuin liskon älytön määrä aarteita. Jalokivet olivat vain nätimpiä, kuin harmaa, kivinen luola ja... Ja ehkäpä lohikäärmeen höpöttely oikeastaan auttoikin. Se sai aatelismiehen ajattelemaan jotain muuta, kuin pelkoa. Hitaasti yksi käsistä valuikin maahan, ottaen seinästä takanaan tukea, yrittäessään työntää koko kehon nyt urheasti jaloilleen... Mutta hetkinen, eihän kivi oikeastaan aivan tältä tuntunut...

Älähtäen Garrett pomppasi jaloilleen, heittäen itsensä kauemmas selvästikin elävästä pinnasta, jota seinäksi luuli ja jonka turvissa oli yrittänyt suojassa kökötellä. Silmät joutuivat näkemään painajaismaisen hirviön koko komeudessaan – ainakin ne kohdat, jotka tarpeeksi lähellä olivat – nyt uudessa, paremmassa valaistuksessa. Eikä se oikeastaan auttanut asiaa ollenkaan! Huulta purren tärisevä kreivi antoi katseensa etsiä sen suuren turvan, perääntyen vielä varmuudenvaralta pari askelta. Tosin, käärmehän oli kaikkialla ympärillä, eikä se perääntyminen juuri vienyt nuorukaista yhtään sen kauemmaksi Mardukista, mutta ainakin se helpotti oloa hieman! Pelokkaana ilmestystä edessä vain tuijotettiin, sanaakaan sanomatta. Mikään ääni ei nyt kurkusta päässyt, mutta ainakin Garrett katsoi, eikä piilotellut. Seisoikin aivan omin jaloin. Vaikkakin, tätä menoa ei ollut varmaa tietoa siitä, pyörtyisikö koko kreivi nyt...




((Et taida kyetä tekemään pahempaa vahinkoa, kuin kaikki se chili mitä naamaani vedän. Otin vastauksen, annan takaisin. Kiltti olen.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 18, 2013 4:13

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Lähes olemattomasti hymähtäen oraakkeli kävi seurailemaan kreivin puuhia. Pikkuhiljaa ihminen alkoi rauhoittua ja uskaltautui jopa käsiensä suojasta pois, vaikkei tuota nyt kovinkaan rohkeaksi voinut sanoa siltikään. Garrett oli kuin pelokas hiiri, joka koitti parhaansa mukaan tilanteen tasalle päästyään löytää keinoa pois satimesta. Tosin, eipä kreivi vieläkään ihan tilanteen tasalla tainnut olla. Vasta nyt ylös pyrkiessään kreivi huomasi, mitä olikaan mennyt seinäksi luulemaan ja reagoi havaintoonsa harvinaisen huvittavasti.
Valtava lisko kävi kuitenkin kallistamaan vain pienesti päätään, antaen kreivin rauhassa päättää miten tilanteessa jatkaisi. Kuten todettu, eihän Mardukilla minnekään kiire ollut. Koskaan. Lopulta kreivi pääsi siihen pisteeseen, että kykeni seisomaan paikoillaan - tosin peloissaan - ja katsomaan valtavaa järkälettä edessään. Se oli jo saavutus, sentään nuorimies ei ollut pyörtynyt. Tosin, vielä taisi olla turhan aikaista sanoa...

"Mikäli et kykene edes kahden kanssani olemaan rohkeana, ei siitä esiintymisestäkään taida tulla mitään" Lisko kävi lopulta toteamaan, äänen kumistessa syvältä kidasta "Sehän olisi noloa, jos menisit tuolla lailla paniikkiin menisit, kun kansalaiset katselevat".
Valtava pää kävi liikahtamaan. Se nousi muutaman metrin irti maasta ja kävi työntymään lähemmäksi kreiviä. Kuitenkaan turhan lähelle pää ei koskaan ehättänyt, lohikäärmeen käydessä muuttamaan jälleen muotoaan. Se valtava lisko ruhoineen katosi ja lähestyvän pään tilalle ilmestyi nelijalkainen kummajainen. Hybridi, ihmisen ja liskon välimuoto. Tuo isohko olento kävi kävelemään lähemmäksi, jääden kuitenkin kunnioittavan matkan päähän itse kreivistä.
"Kenties jotain... pienempää?"


//Olen pahempi kuin kaikki maailman chilit ja tabascot yhteensä. Olit kiltti. ota toinen. ole hyvä //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Marras 18, 2013 11:38

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett oli kovin peloissaan katsoessaan jättimäistä hirvitystä edessään. Liskonhan ei tarvitsisi kuin avata suunsa syödäkseen paljon pienemmän ihmisen! Se olisi vain yksi, nopea hotkaisu! Pelkkä ajatuskin hirvitti, kuten myös ajatukset paljon, no, hirvittävämmästä kohtalosta. Mikä lie se oli, niin pitkälle kuvitelmissa ei haluttu mennä, ennen kuin se taju oikeastikin lähtisi pelosta! Pelokas, kovin säälittävä vinkaisu lähti kreivistä lohikäärmeen kidasta kumpuavan äänen myötä, äännähdyksen ilmeisesti pitäen olla jonkin sortin sanallinen vastaus toisen toteamukseen, mutta sinne asti ei kyllä nyt päästy. Yritys oli kova, mutta sanat eivät halunneet päästä kurkusta yhtään ylemmäs, eikä paljon voimaakaan äänen takana löytynyt. Silti, jokseenkin myöntyvä vastaus se pieni vingahdus oli. Tuskinpa kukaan voisi moittia ketään siitä, jos moista jättiliskoa pelkäisi, mutta Garrett ei kykenisi näyttämään pelkoa Mardukia kohtaan, jos halusi esittää osansa! Eihän se sopinut, hänhän oli alistanut mokoman suomuturvan, ei hänellä pitäisi olla mitään syytä pelätä! Kenties nuorukainen oli hyvä näyttelijä, kun halusi saada itsensä näyttämään paremmalta, mutta tällä hetkellä tuo ei saanut edes tutisevia polviaan pysymään paikoillaan!

Kreivi nytkähti automaattisesti taaksepäin vanhan käärmeen nostaessa päätään, tuoden sitä uhkaavasti lähemmäksi vierastaan. Sellaista elettä ei oikeastaan arvostettu lainkaan, mutta taaskaan iskua ei koskaan tullut, vaikka sitä kovasti silmät ummessa odotettiinkin. Kun eteen voitiin taas kerran katsoa, ei se sama suuri turpa ollutkaan enää vastassa. Jokin... Muu oli nyt odottamassa, outo, pelottava otus yhä kuitenkin. Eikä Garrett oikeastaan pitänyt siitä. Pienempi se oli kyllä, onneksi, mutta sen otuksen ihmismäisyys oli oikeastaan aika kammottavaa. Silti, kai se Marduk oli puheidensa perusteella ja kovastipa vanhus oli yrittänyt tehdä vieraansa olon mukavaksi. Kreivi ei ollut kestänyt suurta käärmettä, joten tuo oli ottanut pienemmän muodon. Ei se ollut paljoa parempi, mutta toinen yritti ja se oikeastaan... Oli mukavaa. Eihän nuori mies ollut vielä oikeastaan tottunut siihen vanhan ryppyturvan ihmismäiseenkään muotoon, joten oli oikeastaan liikaa olettaa, että tuo kykenisi nopeasti tottumaan muka erikoisempaan otukseen.

Silti, Garrett nyökkäsi. Jokin pienempi oli hyvä, vaikkei tuo oikeastaan ollut vielä aivan tyytyväinen tuohon outoon ilmestykseen edessään. Silti, reaktio oli varmasti paljon parempi, kuin aikaisemmin. Hetken tutkimisen jälkeen tuo jopa uskaltautui hieman lähemmäskin, yrittäen tutustua outoon otukseen lähempääkin. Jotta suunnitelma toimisi, pitäisi kreivin olla peloton Mardukin läheisyydessä... Ja siihen oli pakko nyt opetella.




((Pyh, aika mieto olet oikeastaan. Otan kolmannenkin.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Marras 25, 2013 8:09

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Jälleen kerran oraakkelin liikkeet olivat rauhallisia ja mahdollisimman vähäisiä, oudon olennon seistessä paikoillaan tarkkailemassa kreiviä. Pienempikään muoto ei näyttänyt kovin auttavan kreiviä pelkonsa kanssa, mutta eipä sekään ollut suuri ihme. Ei Marduk odottanut Garrettilta mitään kovin rohkeaa, varsinkaan näin ensikättelyssä. Jos totta puhuttiin, oraakkeli oli tavannut rohkeampia neitokaisiakin. Kreiviä ei kyllä voinut kehua moisesta ominaisuudesta.
Siinä hiljaa odotellessaan pitkä hybridi kävi pistämään maaten, kuin koira konsanaan. Liskonpuoli ruumiista iski itsensä kivistä lattiaa vasten, etujalkojen käydessä hakeutumaan ristiin. Humanoidiosan käsistä toinen nousi sukimaan mietteliäänodottavaisena valkeaa partaa, toisen käden taas noustessa selän taakse lepäämään.
Sentään kreivi sai aikaiseksi nyökätä, täten ollen sitä mieltä, että jokin hieman pienempi oli parempi. Archelaus kävi hymähtämään myöntävästi partaansa sukiessa, samalla kun kreivi vihdoista viimein sai jonkinlaista rohkeutta ja uskaltautui lähestymään tätä sekasikiötä.

"En minä pure" Marduk kävi hymähtämään virnistäen "Nielaisen ruokani yleensä kokonaisena" oli vitsaileva lisäys, joka tuskin oli niin kovin hauska Garrettin korvaan.
"Mutta älä huoli, ihmiset tai muut humanoidit eivät yleensä kuulu ruokalistaani" Vanhus päätti olla mainitsematta, että kyllä hän noiden sieluilla pääasiassa ruokaili....
"Mutta tähän muotoon sinun tulisi tottua... En usko, että kovin moni kyläläisistäsi ottaisi tosissaan ihmisilluusiotani. Pitäisivät sinua vielä hulluna, kun vanhaa, silmätöntä miestä kävisit väittämään oraakkeliksi. Kuka sellaista nyt uskoisi, eikö totta?"


// Ota lisää. Ja lisää. JA LISÄÄ //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Marras 25, 2013 10:03

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett piti askeleensa oikein rauhallisina ja varovaisina, vieläkin kovasti peläten outoa lisko-otusta edessään. Pieninkin liikahdus Mardukin puolelta sai miehen pysähtymään täysin, suorastaan jähmettymään pelosta ja odottamaan hirviön seuraavaa liikettä. Seuraavaa liikettä, jonka mielikuvitus aina halusi kuvitella hyökkäykseksi, mutta todellisuus onneksi ei koskaan ehtinyt niin karuksi kääntyä. Kreivi ei ollut tottunut näkemään tällaista laisinkaan, eipä tuo juuri muita friikkejä haltioiden lisäksi elämässään ollut läheltä nähnyt ja niitä haltioitakin tavattiin kunnolla vasta jonkin aikaa sitten tultuaan kidnapatuksi. Oma aikansahan tässäkin menisi ymmärtää mokoma lisko, ei tuo koskaan uskonut lohikäärmeiden olevan nyt aivan näin pelottavia läheltä! Pelottavia kyllä, mutta polvet tuntuivat aivan veteliltä, eikä henkikään aina halunnut kulkea kunnolla silmien taas nähdessä hirvityksen edessään.

Huomautus siitä, ettei Marduk purrut auttoi hetken. Vain sen hetken, kunnes tuo sanoi enemmänkin nielaisevan ruokansa kokonaisena puremisen sijaan, mikä sai kyllä Garrettin valahtamaan täysin kalpeaksi ja pysähtymään paikalleen oikein pitkäksi toviksi, siniharmaat silmät pyöreinä pelosta. Edes toisen rauhoittelut eivät kauheasti auttaneet, tämä ei ollut yhtään hauskaa, eikä toisen pelottelua arvostettu yhtään! Kreivihän ei tosiaankaan halunnut minkään lohikäärmeen mahaan! Vähän kyllä huuli kävi mutristumaan lohikäärmeen muistuttaessa, että tähän muotoon pitäisi tottua, sillä eihän kukaan nyt sitä raihnaista vanhusta miksikään oraakkeliksi ja mahtavaksi lohikäärmeeksi uskonut. Mutta Garretthan oli juuri uskonut, ei hän nähnyt liskon suomupeitettä kun vasta myöhemmin! Pilailiko toinen vain hänen kustannuksellaan ja haukkui muka niin huomaamattomasti päin naamaa?!

Se pieni ärsytys auttoi kreiviä kovasti pääsemään pelkonsa yli. Taas jalat pääsivät liikkeelle ja aatelismies asteli oikein päättäväisesti lähemmäksi lisko-otusta. Pää kierrettiin selvästikin kaukaa, mutta huulta purren ja katse terävänä kuitenkin käveltiin oikein lähelle Mardukia, aivan liskon vierelle. Tuntui lohikäärme silti suorastaan jättimäiseltä näin läheltä, vaikka tuo ei enää ollut mitään verrattuna siihen aikaisempaan jättiläiseen! Taktisesti katse yritettiinkin pitää pois siitä ihmismäisestä puolesta liskoa, siitä korkeammasta ja pelottavammasta puoliskosta. Kuinka hassua se olikaan, että se ihmistä muistuttavampi puoli oli se pelottavampi, mutta niin se vain oli! Se näytti oudolta ja epäluonnolliselta, kun taas se liskomaisempi osa oli oikeastaan niin kuin... Suuri koira. Omalla, oudolla tavallaan. Aivan lähelle pysähdyttyään Garrett nostikin kättään koskettaakseen lohikäärmeen kylkeä henkeään pidätellen, kuin tutustuen näkemäänsä tuntoaistin avulla kuin jokin pieni lapsi.




((Lisää mahtuu aina.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14051

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ti Marras 26, 2013 2:07

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Pienen pieni virne käväisi karuilla kasvoilla, kreivin käydessä järkyttymään oraakkelin vitsailusta. Ehkei sitä olisi pitänyt sanoa, mutta minkäs vanhus itselleen mahtoi. Välillä oli mukavaa järkyttää ja suututtaa kuolevaisia, tavalla tai toisella. Noiden reaktiot kun tuppasivat olemaan äärimmäisen huvittavia toisinaan. Kreiviä ei kuitenkaan haluttu liikaa järkyttää tai suututtaa, heillähän oli vielä sopimus toteuttamatta ja jos Mardukilta kysyttiin, Garrett taisi olla niitä henkilöitä, jotka suutuspäissään saattoivat hyvinkin perua sopimukset, jos sopimuksen toinen osapuoli ei enää miellyttänyt. No, ei sillä, Marduk ei siinä loppujen lopuksi paljoa menettäisi - vain mahdollisuuden taata vuorilleen hieman rauhallisemmat olot Nahorin kannalta sekä uuden harrastuksen: Kreivin kiusaamisen - mutta Garrettin kannalta sopimuksen rikkoutuminen olikin sitten... hieman kohtalokkaampaa.
Näemmä pieni kiukustuminen valtasi kreivin ja Garrett kävi saamaan siitä tavalla tai toisella rohkeutta. Hetken pysähtymisen jälkeen kreivi jatkoi lähestymistään, eikä näyttänyt pysähtyvän. Garrettin lähestyminen oli jopa päättäväistä, mikä saikin sokean miehen virnuilemaan pienesti.

Mitään Marduk ei kuitenkaan sanonut. Minnekään tuo pitkulainen keho ei lähtenyt liikkumaan, lohikäärmeen pysyessä nätisti paikoillaan. Kasvot kuitenkin seurasivat Garrettia, nuoren miehen kävellessä aivan otuksen viereen ja kävi koskettamaan hybridin kylkeä. Olennon hengitys tuntui rauhallisen tasaisina kohoamisina koko kehossa, vanhuksen antaen kreivin vielä hetken kaikessa rauhassa pitää kättään alati rauhallisesti kohoilevalla kyljellä.
"Välillä toivoisin, että omistaisin turkin" Lohikäärme totesi lopulta, Garrettin käden levättyä suomuisella kyljellä "Olisi lämpimämpää talvisin... Ja kenties pörröinen otus ei olisi niin pelottava, mitä nykyiset ulkomuotoni".
"Mutta toisaalta... karvainen lohikäärme saattaisi olla turhankin huvittava näky... Menettäisin vielä kunnioituksen, jos näyttäisin lentävältä puuhkalta" Otus virnisti, korjaten pienesti ja rauhallisesti makuu-asentoaan.



// JA LISÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1571

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ti Marras 26, 2013 7:31

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett piti kämmentään vasten käärmeen kehoa, hädin tuskin edes painaen kättään suomuihin. Kyllä sitä silti tunnettiin aivan tarpeeksi, Mardukin kylki kohoili hitaaseen tahtiin ja painoi itse itseään kohti liikkumatonta kättä. Ilmeisesti jättimäisellä liskolla ei koskaan ollut syytä huoleen, niin rauhallisesti tuo siinä hengitteli lötkötellessään. Kreivin tilanne oli hieman toisenlainen, hetkeen tuo ei ollut tainnut hengittääkään ollessaan niin keskittynyt tehtäväänsä. Eikä tuo muutenkaan tainnut uskaltaa nyt hengittää tilanteessa, joka tuntui sieltä, kuin räjähtäisi käsiin hetkenä minä hyvänsä yhdenkin väärän liikkeen jälkeen. Katsetta ei käännetty minnekään, silmien yhä tuijottaessa oikein päättäväisesti suoraan eteensä, katsellen kohoilevaa suomupeitettä. Vieläkään ei oltu valmiita näkemään sitä toista puolta lohikäärmehirvityksestä, eihän edes näihin suomuihin oltu kokonaan totuttu, eivätkä ne olleet ne pelottavimmat asiat lohikäärmeessä!

Silmiä ei siirretty, vaikka Marduk puhui, mutta eihän se kuitenkaan tarkoittanut sitä, etteikö aatelismies kuunnellut. Keskittynyt tuo oli pitämään oman kätensä suorana ja vakaana, mutta korvat pidettiin yhä auki. Eipä hän tosiaan ollut koskaan nähnyt karvaista lohikäärmettä – sitten taas, eihän Garrett koskaan ennen ollut nähnyt lohikäärmettä näin läheltä muutenkaan. Tuliko suurille liskoille yleensäkin kylmä? Olihan se ymmärrettävää, talvella harvoin näki matelijoita ympäristössä ryömimässä, eikä noilla tosiaankaan ollut turkkia lämpönään...
"Hevosillakin on turkki, ja näyttävät kovin jaloilta eläimiltä siitä huolimatta," kreivi avasi suunsa pitkästä aikaa, hengityksenkin käynnistyessä taas kerran. No, hevosilla oli tosin lyhyt turkki, eivätkä nuo yleensä miltään karvakasoilta näyttäneetkään. Ne jotka näyttivät todellakin näyttivät suorastaa naurettavilta! Lohikäärmettä lyhyt turkki ei kyllä välttämättä paljoa lämmittäisi, eiväthän hevosetkaan olleet nyt niin hyviä selviytymään yli kylmien talvien ilman mukavaa ja lämmintä tallia...

Lohikäärmeen pienikin liikahdus sai kreivin suorastaan säpsähtämään, mutta rohkeutta löytyi edes sen verran, ettei vielä karkuun juostu niinkin pienestä syystä. Olisihan se voinut hyvinkin tapahtua... Tai sitten nuorukainen olisi voinut pyörtyä pelosta, mutta sitäkään ei tapahtunut. Onneksi. Garrett tosin kääntyi katsomaan Mardukin etuosaa aivan sen varalta, ettei tuo vain olisi hyökkäämässä tai jotain. Koko mies oli jähmettynyt paikoilleen, katsellen vain hiljaa aikansa, kunnes uskaltautui taas keskittämään kaiken huomionsa liskon kylkeen. Nousipa se taakse vedetty käsikin taas eteen, kreivin silitellessä hellästi ja hitaasti suomuista pintaa sormenpäillään.




((Nam.))
EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö