Ojasta allikkoon || Sands


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 01, 2013 7:46

Re: Ojasta allikkoon || Sands

"Vain jos joku on pitämässä huolen niiden turkista" Lohikäärme kävi hymähtämään heti, kun Garrett oli tuonut esille hevoset ja niiden jalouden "Ja mitä nyt olet minua joutunut tuijottamaan, voit varmaan arvailla, kuinka ahkerasti minä turkista pitäisin huolta".
Hyvä jos vanhus edes välitti näyttää säädylliseltä kuolevaisten keskuudessa. Toisaalta, se vanhan miehen illuusio vaatimattomuutensa ja siistimättömyytensä kera ajoi melko kauniisti kaikki ylimääräiset pois vanhuksen lähettyviltä. Jos hän olisi näyttänyt turhan tärkeältä illuusiossaan, olisi hän varmasti kääntänyt enemmän katseita puoleensa. Nyt jos hän käveli ihmisten kaupungissa kera sokeanmiehen illuusion, ei kukaan vaivautunut edes vilkaisemaan. Silloin tällöin katsoivat kuin spitaalista, mutta muuten jättivät vanhuksen rauhaan. Kukapa tuolle nyt olisi halunnut mennä puhumaan, kenties olisi voinut joutua auttamaan sairasta vanhusta tavalla tai toisella. Ja sehän olisi ollut hirveää.

Garrettin kääntyessä katsomaan vanhuksen etuosaa, kävi Ajankiitäjä kohottamaan pienesti kulmiaan. Selvästi säikky mies oli yhä varuillaan tämän olennon kanssa ja Marduk pyrki yhä antamaan mahdollisimman vähän syitä juosta pakoon pää kolmantena jalkana. Tosin, kreivin käydessä nostamaan kätensä silittelemään hellästi suomupintaa, liskon häntä kävi heilahtamaan muutaman kerran sivulta toiselle, kuin koiralla konsanaan... tai kissalla... Miten sen halusi tulkita, moinen heilahdus ei kuitenkaan ollut ärtymyksestä tai varoituksesta johtuva, ehkä päin vastoin. Harvoinpa sitä vanhus sai silityksiä keneltäkään. Tosin, eipä Marduk niitä pahemmin pyytänytkään.
"Joko sait kerättyä tarpeeksi rohkeutta, hmm?"


// nnnnam. Nom. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Joulu 01, 2013 10:12

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett piti katseensa tiukasti edessään, huulten mutristuessa. No, niin. Eihän hän nyt aatelisena joutunut omia hevosiaan hoitamaan ja harvoinpa sitä mietittiin, kuinka paljon aikaa meni niidenkin pitämiseen ratsastuskunnossa. Ja muutenkin nättinä, totta kai kreivi halusi hevostensa näyttävän valioyksilöiltä – niitähän ne olivatkin sukupuunsa mukaan! Ja jos Marduk oli jotain itsestään tuonut esille, niin sehän oli sen sotkuisuuden ja saastaisuuden! Iljettävää, oikeastaan. Kreivillähän olisi täysi työ saada toinen siihen kuntoon, että viitsisi edes ottaa sisälle kartanoonsa...
"Käske sitten joku muu pitämään siitä turkista huolta," nuorukainen töksäytti yksinkertaisesti. Niin hän itse tekisi, sellainenhan hänen elämänsä oli. Ehkäpä sitä olisi voinut uskoa Garrettin viime päivinä ymmärtäneen, ettei kaikki nyt niin helppoa ollut, mutta tässä sitä taas oltiin. Oli hankala sanoa, oliko tuo oikeastaan mitään tärkeää oppinut kidnappauksestaan – ja siitä kovasta nälästä, joka oli vatsaa kiduttanut monen tuskaisen päivän ajan.

Kreivin käsi jatkoi hellää silittelyään, kokeillen suomuja sormillaan ja kämmenellään. Sekin koskettelu tosin loppui lyhyeen sivusilmän huomattua suomuisen hännän liikahtavan, miehen nytkähtäessä kauemmaksi peloissaan. Totta kai häntää varottiin, helpostihan sellaisella olisi voinut lyödä jotain kipeästikin! Garrett tiesi, olihan hän lukenut sen verran tarinoita lohikäärmeistä. Se ylimääräinen uloke ei tosin näyttänyt paljoa aatelismiehestä välittävän, heiluen vain puolelta toiselle hetken aikaa. Kovin outoa oikeastaan, mutta eihän kreivillä itsellään häntää ollutkaan, joten sellaisen tarkoitusta tai liikkumista oli joskus kovin hankala ymmärtää. Hetken tuijottamisen jälkeen tuo tosin kykeni keräämään taas rohkeutensa ja astumaan lähemmäksi lohikäärmeen kylkeä, nostaen molemmat kätensä suomupinnalle kokeilemaan.

"Mikset voi näyttää normaalilta?" Garrett kysyi silitellessään ja painaessaan, eikä oikeastaan edes vastannut toisen kysymykseen. Kyllä se outo muoto vieläkin pelotti hieman.
"Tiedäthän. Niin kuin ne kaikki muutkin lohikäärmeet. Uljas muoto, pitkä kaula, neljä jalkaa ja kaksi, suurta siipeä. Ja tietenkin sinulla pitäisi olla kauniit, värikkäät suomut."




((Ei noin saa porsastella, hyi hyi. Ruokaa ei ole edes lentänyt pitkin seiniä, häpeä. 0/10))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 01, 2013 11:36

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Terävä naurahdus karkasi vanhuksen suusta, Garrettin todetessa, että Marduk voisi käskeä jonkun pitämään huolta hänen turkistaan. Niin, varmasti. Jos vain joku jaksaisikin pitää jättimäisen lohikäärmeen karvoista huolta, niin voisihan sitä. Tuskin kukaan täysijärkinen sellaiseen hommaan ryhtyisi. Mikäli joku ihmisen kokoinen otus joutuisi pitämään hänen turkistaan huolta, siihen tarvitsisi kyllä kokonaisen kylällisen ihmisiä, jotta työn saisi hoidettua ennen kuin mokomien elinkaari kävi lähenemään loppuaan. Marduk päätti kuitenkin olla sanomatta mitään tuohon toteamukseen, antaen kreivin elää siinä uskossa, että oli saattanut sanoa jotain fiksuakin. Siitä kreivi varmasti piti.
Hännän liikautus kuitenkin sai kreivin hätkähtämään kauemmaksi, mikä oli ymmärrettävää. Kannattihan sitä varoa jokaista liikkuvaa osaa, ei sitä koskaan tiennyt, millä tavalla hirviöt hyökkäsivät. Kyllähän hännästäkin sai kiitettävän aseen hätätapauksessa, kyllä sen massalla jo satutti pienempäänsä, mikäli tarve. Vanhuksella ei kuitenkaan ollut tarvetta moiseen, joten Garrett oli turvassa... Ainakin nyt.

"Normaalilta?" Ajankiitäjä naurahti kreivin toteamukseen, antaen Garrettin kuitenkin jatkaa selittämistään loppuun.
"Koska minä en ole kuin muut lohikäärmeet. Valitsin tämän muodon, koska se oli ensimmäinen, jonka kohtasin. Et selvästikään tiedä lohikäärmeistä turhan paljoa... Mutta mikäs siinä. Onhan minulla pitkä kaula ja neljä jalkaa. Siivet olisivat vain tiellä. Ja värikkäillä suomuilla erottuisin turhankin selvästi vuoren rinteiltä.. Tämä on hyvä suojaväri, vaikkakin, minun ei pidä pahemmin miltään suojautua".
"Voisinhan tietenkin ottaa eri muodon. Tekeytyä joksikin, mitä en ole. Kietoutua illuusioon ja miellyttää toisten silmää enemmän mutta... Eei. Se ei ole kaltaista" Vanhus kävi naurahtamaan sukiessaan partaansa "Tietenkin voisin meidän pikku esitystä varten ottaa sinun silmääsi miellyttävämmän ulkomuodon... "



// En häpeä. Porsastelen miten huvittaa. NOmnomonom! Katso vastasin uudestaan //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Joulu 02, 2013 11:55

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett ei suonut kuin pienen vilkaisun kohti sitä käärmeen pelottavampaa puoliskoa, muka niin tympääntyneenä... Mutta ennemminkin toisen outoja kasvoja ei vieläkään uskallettu kovin pitkään katsoa. Lohikäärme oli tietämättömälle ihmiselle lohikäärme, mitäpä muutakaan sellainen lisko silmissä muka oli. Eihän – periaatteessa – Mardukissa ollut mitään eroa normaaleihin lohikäärmeisiin, tällä hetkellä tuo vain näytti turhan omituiselta sekasikiöltä! Ehkäpä se juurikin olisi tehnyt lohikäärmevanhuksen sanoista totta, mutta eihän kreivi niin pitkälle ajatellut. Tuo ei totta tosiaankaan tiennyt lohikäärmeistä juuri mitään, mitä nyt oli pari kirjaa lukenut ja kuullut muilta ihmisiltä tarinoita mokomista hirviöistä. Eiväthän Mardukin sanat muutenkaan erityisen järkeviltä nuorukaisen korviin kuulostaneet, saaden kyllä nyt hieman rohkeamman Garrettin avaamaan sanaisen arkkunsa.

"Mutta sehän on se idea," kreivi tuhahti, kun Marduk kertoi kuinka muka ei nähnyt värikkäissä suomuissa mitään hyvää,
"Ei sinun kuuluisi piilotella ja suojautua, sinun pitäisi näkyä ja olla korea! Näyttää paremmalta ja värikkäämmältä, kuin jokin typerä kivenlohkare!" Omasta ulkonäöstään oikein tarkka mies saarnasi, tuoden kyllä esille, kuinka kauan kestäisi luonnossa omin neuvoin elossa. Suojaväri ei Garrettia kiinnostanut, olihan se aina niin tylsän harmaata tai ruskeaa, niin tyylitöntä. Kyllä sitä nyt sentään värikkäältä ja kauniilta täytyi näyttää, muidenkin silmissä! Ja ehkä siksi oli aivan hyvä, ettei kreiviä erityisemmin kiinnostanut retkeillä maastossa omin päin, tuon todellakin tuntuen sellaiselta lajilta, joka nopeasti kuolisi sukupuuttoon kiitos turhan hienostelun.

Hetkessä Garrettin katse tosin kirkastui toisen mainitessa, kuinka voisi kuitenkin tehdä muodostaan jotain sellaista, josta pelokaskin nirppanokka pitäisi! Ja totta kai siitä ideasta pidettiin, se kuulosti kaikin puolin suorastaan täydelliseltä! Jos muoto olisi jotenkin, no, normaalimpi, olisi se helpompi hyväksyä, eikä se olisi enää niin pelottava! Muutenkin, täytyihän kreivin lohikäärmeen näyttää lajinsa koreimmalta – etenkin kun oli vielä se voimakkain.
"Niin!" Tuo hihkaisi kuin olisi parhaimmankin idean kuullut,
"Jokin oikein hieno ja ällistyttävä, jotain, joka varmasti saa kaikki uskomaan juuri sinun olevan se suuri ja mahtava Oraakkeli! Ettei kenelläkään olisi mitään epäiltävää! Sellainen koreus, jonka olisi aivan pakko olla jotain erikoista!," Garrett luetteli innostuneena, Mardukin kylkeä taputtaessaan. Tästä tilanteesta pitäisi tulla jotain unohtumatonta, Nahorin rakastettu kreivi palaisi haltioiden kynsistä omin neuvoin paenneena, alistaen käärmeistä vanhimman tahtoonsa ja pelastaen koko Nahorin muiden liskojen raivolta! Se olisi kaikki todella ällistyttävää, mutta kun siihen lisäisi vielä lohikäärmeistä kauneimman, niin näky muistettaisiin vielä monta sukupolvea!
"Ja sitten voin ratsastaa sinulla kylään!"




((Et edes porsastele kunnolla, nyt sitä rasvaa roiskumaan ympäriinsä tai en ala.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 23, 2013 12:55

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Kaikessa hiljaisuudessa vanhus kuunteli kreivin aatteet ja ideat, jääden pohtimaan asiaa sitten itsekseen. Toisaalta, miksipä ei? Miksei hän ottanut jotain näyttävää ja koreaa ulkomuotoa tähän esitykseen? Tietenkin, vaarana oli aina se, että joku, joka oli aikaisemmin oraakkelin tavannut, kävisi sanomaan, ettei tuo outo otus ollut oraakkeli, jolle hän oli puhunut. Mutta toisaalta, eihän kukaan loppupeleissä tiennyt, miltä oraakkeli näytti kokonaisuudessaan. Ei edes se kultti, joka kaikkitietävää niin kovasti palvoi. Yksikään heistä ei tiennyt, miltä Marduk näytti kokonaisuudessaan todellisessa muodossaan. Ainoat, jotka sen kunnolla tiesivät, olivat kaksi muuta vanhinta. Arcelaus oli pitänyt huolen siitä, ettei kukaan varsinaisesti osannut sanoa, miltä oraakkeli näytti tosimuodossaan.
"Oikein hyviä ideoita sinulla on... Nyt, anna kun mietin hetken" Vanhus kävi hymähtämään kääntäessään viimein kasvonsa pois kreivistä "Mielikuvitukseni kun ei ole paras mahdollinen... Mikä nyt ääneen sanottuna kuulostaa kovin surulliselta... Mutta ehkä osaan luoda jotain kaunista... Tai ainakin näyttävää".

Varovaisen rauhallisesti hybridi kävi nousemaan ylös ja otti askeleen jos toisenkin kauemmaksi Garrettista. Kävellessään vanhus suki mietteliäänä partaansa, koittaen muodostaa päässään kuvan mahdollisen kauniista olennosta. Tosin, hänen kauneuskäsityksensä oli todennäköisesti hieman erilaisempi, mitä kreivin tai ihmistien ylipäätään. Tai no, arvostihan Oraakkeli naiskauneutta ihmisten keskuudessa, joten tuskin hänen käsityksensä kauheasti erosivat. Ainakaan naisten suhteen.
Lopulta vanhus kuitenkin kävi muuttamaan muotoaan. Pieni, valkea hohde kävi ympäröimään ruman sekasikiön ja hälveni pois - tai ainakin himmeämmäksi - paljastaessaan uuden olennon, joka sen oudon rujon hirvityksen tilalla seisoi.
Sen koko oli lähemmäs sinivalasta. Se kulki neljällä jalalla, joista takajalat olivat selvästi etujalkoja pidemmät, täten nostaen liskon takaruumiin sulavalla kaarella ylemmäksi, mitä eturuumis. valkokullanvärisen liskon päätä koristi viisi suoraa, puhdasta kultaa olevaa sarvea, jotka muodostivat kuin kruunun olennon päähän. Sen pää oli sironpitkän kaulan päätteenä. Päästä löytyi vain kita. Ei silmiä, ei sieraimia. Yläosa pääkallosta olikin täysin tasainen ja sileä, valkea pinta, jossa näytti olevan musta tatuointi tai värityksellinen kuviointi. Tuo kuvio muistutti kolmea silmää, joista yksi oli kahden välissä, otsan kohdalla, pystysuorassa. Päästä, sarvikruunun takaa lähti kulkemaan kultaisia jouhia, jotka aaltoilivat ilmassa kuin ne olisivat olleet veden alla, piittaamatta lainkaan painovoimasta ja sen laeista. Tuo keskipitkä harja jatkui aina kaulaa pitkin selän yli hännänpäähän, lyhentyen matkanvarrella sentti sentiltä, lukuun ottamatta sitten pitkiä jouhia hännän päässä, saaden tuon pitkän kapean ruumiinosan muistuttamaan päältään leijonan häntää.
Olennolla oli myös neljä paria valkeita siipiä, jotka muistuttivat ulkonäöltään linnun siipiä. Etummainen siipipari oli selvästi isompi, mitä takimmainen ja valkokullan värisiä sulkia koristi myös pienet kullankeltaiset vivahteet. Siivet näyttivät myös alapintansa puolelta heijastavan pastellisävyissä sateenkaarenvärejä, aina kun valo kävi osumaan niihin tietystä kulmasta.

Liskon selästä löytyi myös satula. Kultainen, kauniisti jalokivillä koristeltu tukeva ja mukava istuin sijaitsi ensimmäisen siipiparin edessä, mukavasti kaulanjuuressa ja oli selvästi tukevasti kiinni remmeillä olennon selässä.
Tämä uusi, harvinaisen oudonnäköinen lohikäärme kävi nyt venyttelemään raajoja ja selvästi testasi uuden kehonsa toimivuutta. Siipiä oiottiin ja testailtiin, liskon käydessä nousemaan myös ilmaan muutaman kerran.
Lopulta sen reippaankokoisen miehen mittainen huomio kääntyi kreivin puoleen, olennon laskiessa joutsenmaisen kaulansa päässä olevaa päätään Garrettin lähelle.
"Parempi?" Huomattavasti pehmeämpi, kehräävän miellyttävä ääni kävi kaikumaan lohikäärmeen suusta, kidan auetessa vain pienesti, jotta sanat pystyisivät kiilamaisesta kuonosta ulos kumpuamaan "Vai meninkö liiallisuuksiin, kenties?"


// Katso setä sain jotain aikaan. Voi kyllä se läski roiskuu nyt kun kinkkua syödään nomnomonomn //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Ma Joulu 23, 2013 4:10

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett ei voinut kuin hymyillä tyytyväisenä toisen kehuessa ideoitaan. Ainahan kehut tuota nuorukaista miellyttivät, ja nyt ne tulivat voimakkaalta ja vanhalta lohikäärmeeltä, itse Oraakkelilta! Totta kai niillä sanoilla oli enemmän valtaa, eikä niitä edes epäilty. Tässä vaiheessa lohikäärme olisi helposti voinut käyttää moista yksinkertaista ajatustapaa hyväkseen, ja tehdä vaikka ja mitä pienelle "vieraalleen" kehuilla huijaten. Mutta tietenkään kreivi ei uskonut sellaisen olevan mahdollista, ei edes ajatellut. Hänen ideansa olivat hyviä, aina. Ainakin parempia, kuin muiden. Ja tämä idea, tämä idea oli todella hyvä! Hän pystyi näkemään sen jo sielunsa silmin ja Fortescuen nimi pysyisi ihmisten muistoissa vielä pitkään! No, pysyihän se jo nyt tietenkin, mutta se olisi entistä parempi ja jotain todella, todella mahtavaa.

Kreivi näytti tosin hieman huolestuvan Mardukin ilmoittaessa, ettei erityisemmin hyvää mielikuvitusta omannut. No sen kyllä pystyi näkemään! Sehän se ongelma nyt olikin, lohikäärme uskoi saavansa aikaan jotain kaunista, mutta kun sitä ympärille katsottiin... Luola oli synkkä, likainen ja suurimmaksi osaksi paljas kaikesta. Se oli vain kiveä – jos niitä aarrekasoja ei ottanut huomioon. Se todellakin oli ainoa kaunis paikka koko luolassa, joten ehkäpä käärme kykenikin ymmärtämään kauneutta... Mutta sitten taas, lisko itse näytti aina niin rumalta ja harmaalta, vanhalta ryppykasalta. Mielikuvitusta toiselta ei todellakaan löytynyt, eikä toinen edes näyttänyt ymmärtävän kauniiden suomujen tarkoitusta! Garrett ei voinut kuin toivoa, että Marduk oli kuunnellut selitykset ja ymmärsi nyt edes hieman enemmän... Jos ei, olisi hänen pitänyt sitten hankkia värikyniä ja piirtää oikea lohikäärme. Se olisi selittänyt todella hyvin – ainakin miehen itsensä mielestä, muilla kun oli hieman tapana epäillä tuon piirrustustaitoja.

Käsi nostettiin käärmeen kyljeltä liskon noustessa, kreivinkin ottaessa pari askelta taaksepäin. Kyllähän moisen ilmestyksen kanssa oltiin vieläkin hyvin varovaisia, syystäkin. Garrett ei tuntenut mitään sen suurempaa syytä pysyä lohikäärmeen vieressä, kun tuo itse nousi ja tallusteli kauemmas. Nuorukainenkin perääntyi hieman aivan turvallisuussyistä, jääden sitten odottamaan mielenkiinnolla Mardukin ratkaisua. Valo ympäröi liskon ruumiin, kreivin hieman siristäessä silmiään yrittäessään nähdä sen läpi, saadakseen selvää sen sisällä tapahtuvista muutoksista. Mitään tuo ei kuitenkaan voinut nähdä, ennen kuin valo hälveni, paljastaen paljon suuremman lohikäärmeen edessään – tosin, ei se nyt ollut lähelläkään niin suurta, kuin se ensimmäinen liskomuoto, mikä oltiin hänelle näytetty!

Se oli lohikäärme. Se oli juuri sellainen, kuin lohikäärmeen piti ollakin! Juuri sopivan kokoinen, iso, muttei liian. Sulavalinjainen, korea. Kaunis ja kiiltävä, pitkäkaulainen ja siivekäs! Innostunut hymy nousi Garrettin huulille tuon ottaessa pari lähestyvää askelta. Kyllä, juuri tätä hän oli halunnut! Lisko oli oikein näyttävä ja todellakin jotain, minkä tuo mieluusti omisti ja kutsui omakseen! Auringonvalossa ilmestys oli varmasti todella kaunis helmiäismäisessä värityksessään, eikä kreivi voinut odottaa vievänsä lohikäärmettä ulos kaikille näytettäväksi. Se oli hänen liskonsa, eikä siihen saisi kajota! Kreivin pelko näytti olevan nyt tiessään, innostuneisuuden ja uteliaisuuden vallatessa miehen mielen.

Lähestyminen tosin pysähtyi Mardukin kokeillessa uutta olomuotoaan, aivan turvallisuussyistä. Tietenkään kukaan ei halunnut noin suurta häntää naamaansa – ja no muutenkin, siipien levittely ja räpyttely nostatti sellaisen pölyn ilmaan, ettei Garrett voinut kuin köhiä ja peitellä silmiään.
"Kyllä," kreivi köhi liskon kysyessä, jos tämä muoto oli parempi. Totta kai se oli! Sehän oli täydellinen.
"Ei," sitä kuitenkin yskähdettiin vielä kurkkua puhdistaessa Mardukin kehdatessa kysyä, että oliko kenties mennyt liiallisuuksiin. Moista sanaa ei ollut edes tämän aatelismiehen sanavarastossa, mutta mitä käärme muka edes kuvitteli! Nythän he sopivat yhteen täydellisesti!
"Ei missään nimessä. Juuri tämä on hyvä!" Tuo vielä hihkaisi, innostuneisuuden taas vallatessa mielen hetken pakotetun rauhoitteluhetken jälkeen. Garrett asteli rohkeana lohikäärmeen luokse, kosketellen ja silitellen toisen kehoa, hellästi tarttuen siipien sulkiin ja levitellen niitä. Niin innostuneena tutkien kauniin eläimen jokaista yksityiskohtaa, kuin mikäkin pikkutyttö, joka oman ensimmäisen poninsa oli saanut.

"Haluan selkääsi!" Kreivi vaati innostuneena ja selvästikin näytti merkkejä yrittävänsä kiivetä selkään, muttei vielä kunnolla moista aloittanut. Ei tietenkään, ennen kuin lisko meni maahan makaamaan ja tekisi siitä helppoa.




((Minäpä katson. Pyllistä.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Joulu 25, 2013 10:23

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Kreivi näytti pitävän tästä uudesta olennosta, joka kovin intensiivisesti päällään seurasi kreivin eleitä ja liikkeitä. Lisko kävi sulkemaan siipensä kuunnellessaan kreivin mielipidettä uudesta ulkomuodostaan, joka Garrettin mielestä ei ollut ollenkaan yliampuvaa. Marduk saattoi olla erimieltä tosin, mutta ei lisko käynyt sitä ääneen sanomaan. Hän tyytyi vähään ulkonäkönsä suhteen, kuten oli huomattu ja tällainen turhankin koreileva ulkomuoto oli hänestä vain turhaa. Ei hänen pitänyt näyttää mahtiaan tai asemaansa ulkoisesti. Pelkkä kokonsa riitti yleensä saamaan tahon jos toisenkin kumartamaan nätisti edessä.
Garrett näytti kovinkin innostuneelta tästä uudesta liskosta, eikä näyttänyt pahemmin pelkäämisen merkkejä. Archelaus seisoi nätisti paikoillaan kreivin tullessa lähelle ja käydessä koskettelemaan uutta näkyä. Kreivin annettiin kaikessa rauhassa kosketella ja tutkia, ihastella tuota uutta liskoa. Jollain tasolla tämä oli kuitenkin huvittavaa Mardukista, mutta nätisti tuo piti turpansa kiinni asian suhteen. Antoi toisen nyt innostua asiasta, mikäli mieli.

Lopulta Garrett ilmoitti, että halusi nyt nousta selkään. Hymähtäen lohikäärme kävi laskeutumaan makuulleen, jättäen toisen etujaloistaan sen verran sivulle, että kreivi saattoi astua sen päälle, ennen kun selässä olevalle satulalle pyrkisi.
"Sinun lienee paras keksiä hyvä tarina tapaamisellemme... Ja olla muuttamatta sitä turhan usein saatikka radikaalisti. Emmehän halua, että kukaan alkaisi kyseenalaistamaan sinua ja sanojasi, emmehän?" Ääni kävi kumpuamaan jälleen kidasta, lohikäärmeen odottaessa maltillisesti, että Garrett pääsisi selkään. Marduk oli valmiina auttamaan jalallaan ja siivellään sen verran, mitä kykeni, mikäli Garrett apua tarvitsi. Vasta sitten, kun kreivi oli tukevasti satulassa, kävisi lohikäärme nousemaan ylös.


// EI! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Joulu 26, 2013 1:54

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett pörräsi liskon ympärillä, ihastellen oikein kunnolla. Oli todellakin selvää, mistä aatelismies nyt piti. Kyllähän tuo tällaista viitsi pitää lähellään pidempiäkin aikoja, nyt oikeastaan toivottiinkin sitä, että Marduk tulisi kyläilemään ja ottaisi kreivin selkäänsä! Kukapa pikkupoika ei olisi halunnut itselleen lohikäärmeratsua ja nyt ne unelmat olivat tulleet toteen. Paremmin, kuin olisi voinut kuvitellakaan! Liskothan olivat barbaarisia otuksia, jotka olisi pitänyt aluksi kesyttää ja sitten kouluttaa. Mutta nyt Garrettilla oli kaikista liskoista se mahtavin ja tällä hetkellä varmasti se kauneinkin. Todellakin hänen arvolleen sopivaa!

Kreivi otti askeleen taaksepäin toisen laskeutuessa, aivan vain antaakseen lohikäärmeelle hieman tilaa. Nopeasti tuo tosin oli innostuksissaan jo aivan vierellä, asettaen kätensä vasten toisen nahkaa ja aloittaen kipuamisensa. Mardukin käpälää käytettiin apuna, mutta harvinaisen ketterästi mies kuitenkin käärmeen selkään kipusi. Olihan hän sentään tottunut ratsastamiseen, ja vaikka suuri lohikäärme oli vähän eri asia hevoseen verrattuna, niin kyllä tilanne oli vielä hallussa! Ainakin Garrettin mielestä, joka etsi parempaa asentoa satulassa, ihastellen sen muotoilua ja koristelua. Kultaa ja jalokiviä, siitä hän kyllä piti!
"Pyh, kyllä minä osaan pitää tarinani kunnollisina," kreivi tuhahti ja heilautti kättään, vähätellen toisen huolenaiheita,
"Sanon vaikka, että pakoni jälkeen löysin sinut tekemästä jotain, mitä lohikäärmeet yleensä sen. Ahdistelemassa viattomia neitokaisia tai jotain, ja minä pelastin heidät ja osoitin sitten itseni niin mahtavaksi mieheksi, että alistuit tahtooni," Garrett hymyili omahyväisesti, kuin uskoenkin oman tarinansa, jonka juuri sepitti.

"Voitko tehdä kultaa ja jalokiviä? Oikeita sellaisia, jotka pysyvät?" Tuo kuitenkin heti muutti aihetta, silmien taas huomatessa sen kauniin satulan, jolla istui ja jonka käärme oli itse omaan selkäänsä hetki sitten muotoillut. Sehän olisi vaikka kuinka arvokas, jos sen irrottaisi ja ottaisi mukaansa...!




((Itsehän pyysit.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 26, 2013 1:20

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Vanhus kävi hymisemään jokseenkin huvittuneena, kreivin vakuutellessa, että osasi kyllä pitää tarinansa kasassa. Toivoa sopi, yksikin hieman poikkeavampi versio tarinasta samoille korville ja varmasti taho tai toinenkin alkoi kyseenalaistamaan Garrettin sanoja, joko hiljaa mielessään tai sitten ääneen.
"Pelastit neidot mutta mitä heille sitten kävi?" Marduk kävi kysymään, kääntäessään päätään selkäänsä päässeen kreivin puoleen. Kreivin piti valmistautua hiomaan tarinansa valmiiksi jokaisen pikkuisen yksityiskohdankin osalta. Tarinan piti loppua, eikä jättää mitään auki. Silloin se kuulostaisi uskottavalta.
Mitä itse tarinaan tuli ja sen yksityiskohtiin, ei Marduk välittänyt käydä kommentoimaan tai korjailemaan niitä. Garrett sai rauhassa sepittää ihan mitä vain halusi ja lohikäärme leikkisi mukana. Tietenkin, jos Garrett aikoisi käyttää lohikäärmettä aseena haltioita kohtaan tai turhanpäiväisiin palveluksiin, Marduk kyllä pistäisi pakkia. Hän ei puuttuisi sotaan, ellei siitä itse hyötyisi tavalla tai toisella. Ja mikäli kreivi kävisi liian koppavaksi sopimuksen suhteen, osasi Oraakkelikin pelata sitä peliä....

Kreivi kävi kuitenkin kysymään kovin ahneelta kuulostavan kysymyksen. Tietenkin olihan se kiva tietää, mihin kaikkeen toinen kykeni, mutta Marduk näki moiset kysymykset vain kovin... omaisuudenhimoisina.
"Ehkä osaan. Ehkä en" Vanhus kävi vastaamaan, samalla kun lähti hitaasti askeltamaan pitkin luolaa, testaillen omaa ulkomuotoaan ja antaen kreiville mahdollisuuden totutella liskon askellukseen. Askel tosin oli kovin tasaista, eikä satula selässä pahemmin keikkunut.
"Mutta hauskempaa se on keräillä kuin luoda. Mitä hienoa siinä olisi, jos vain tekisin kaiken itselleni valmiiksi. Tylsää se olisi. Jokainen aarre tarvitsee tarinan" Lohikäärme jatkoi, antaen ymmärtää, että kyllä kykeni luomaan arvoesineitä, mutta ei sitä tehnyt itsensä hyväksi ainakaan.
"Mutta kaikella on hintansa..."


// EI! //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Joulu 26, 2013 5:49

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett vain tuhahti aivan yhtä vähättelevään sävyyn toisen kysyessä, miten se tarina sitten jatkuikaan. Eihän se ollut tärkeää! Tarinahan oli hänestä eikä joistain typeristä naisista, jotka hän ylivoimaisilla kyvyillään ja urheudellaan pelasti. Häneen muiden pitäisi keskittyä, eikä johonkin, mikä ei ollut edes tärkeää! Mutta no niin, kenties joku typerys kysyisi.
"No, sanotaan, että pakotin sinut sitten käyttämään voimiasi lähettämään heidät kotiinsa, tai jotain," kreivi heitti välinpitämättömästi Mardukin selässä istuessaan. Eihän tämä osa tarinasta kiinnostanut lainkaan, mutta hetkessä nuorukaisen kasvot olivatkin täynnä innostusta tuon keksiessä jotain. Jatkoa sille omalle tarinalleen, jossa hän oli tärkein ja mahtavin!

"Ja sitten minä hyppäsin selkääsi ja tein sinusta ratsuni! Tietenkin hyvänä hevosmiehenä tiesin, että jokainen ratsu pitää kouluttaa, ennen kuin sillä voi ratsastaa turvallisesti ja ennen kuin se ymmärtää, kuka on herra," Garrett hymyili hetkeksi silmät sulkiessaan tyytyväisenä, ennen kuin kannusti toista liikkeelle painaessaan toisen kylkiä kantapäillään. Totta kai tuo paloi jo halusta oikeasti ratsastaa lohikäärmeellä, tarrautuen tukevasti Mardukin harjasta kiinni kaksin käsin.
"Sitten ratsastin sinulla takaisin kotiin!" Kreivi jatkoi kertomustaan hyvin innoissaan, nähden jo sielunsa silmin, kuinka koko Nahorin väki ihastelisi ja palvoisi häntä,
"Olet omaisuuttani, kuten nämä vuoretkin. Jos joku tunkeutuu yksityisalueelleni varastamaan tai haavoittamaan omaisuuttani, joutuvat he maksamaan. Ja pidän huolen, että se hinta on korkea," tuo nyökkäsi. Eihän kovin monella ollut varaa maksaa ylimääräistä, etenkään jonkun aatelisen nimeämiä hintoja. Garrett voisi hyvinkin tehdä hinnoista niin suuria, ettei kukaan voinut maksaa! Oraakkeli etenkin oli niin arvokas lohikäärme, ettei koko valtakunnankaan rahat varmasti olisi kyenneet maksamaan vahingon summaa kokonaan.
"Kunhan vain pidät huolen, ettet tässä muodossa tee mitään ja muutenkaan sano, mikä olet. En halua joutua maksamaan sinun tekemiäsi vahinkoja."

Kreivi näytti kovin tylsistyneeltä Mardukin puhuessa jotain tyypillistä vanhojen miesten höpinää. Jos hän sai kääntää toisen vastaukset selkokielelle, oli se "kyllä, osaan tehdä kultaa ja jalokiviä niin paljon kuin haluan". Vähän taas innostuttiin, kun käärme oikeasti lähtikin liikkeelle, miehen pidellessä toisesta tiukasti kiinni aivan varmuuden varalta, odottaen jo kunnollista laukkaa. Tai no, juoksua.
"Mutta sehän se juuri onkin!" Garrett hihkaisi toisen mainitessa kaikella olevan hintansa,
"Voit tehdä sen ilmaiseksi ja myydä sen kalliilla, voisimme olla rikkaita! ...No, rikkaampia."




((Älä sitten pyydä, jos et halua. Vai leikitkö vain, ettet halua.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti To Joulu 26, 2013 9:27

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Marduk olisi pyöritellyt silmiään, jos olisi missään muodossa omistanut sellaisia. Garrett sai ihan itse miettiä tarinansa ja näytti siinä olevan erittäin "etevä". Sen koommin vanhus ei kommentoinutkaan Garrettin suunnitelmia, keksikööt itse sepityksensä. Marduk leikkisi vain mukana. Lohikäärme keskittyi sen sijaan askeltamiseensa, joka kävelystä vaihtui hölkkään ja siitä laukanomaiseen juoksenteluun, liskon totutellessa kehoon ja kokeillessa sen liikkeitä. Samalla myös Garrett sai totutella olennon askelluksiin ja vauhtiin. Vielä Marduk ei kuitenkaan lentoon lähtenyt, vaikka siipiään aukoikin välistä, testaillen niitäkin.
"Ai et vai?" Virne olisi vieraillut liskon kasvoilla, mikäli se olisi ollut kykeneväinen moiseen ilmeilyyn. Vai ei halunnut kreivi hänen tekemiä vahinkoja maksaa? Sehän nähtäisiin, kuka maksaisi ja mitä, jos oraakkeli sille päälle sattuisi.

Loikkiva laukka pysähtyi kuin seinään, kreivin käydessä puhumaan rikkauksista. Lisko pysähtyi niille sijoilleen ja kohotti päänsä ylös, käyden kääntämään päätään sen verran, että pystyi "katsomaan" kohden selässään istuvaa kreiviä.
"Pelastin henkesi. Suostun olemaan sinun ratsunasi, jopa nöyryyttämiseen asti ja sinulla on pokkaa ehdottaa minua tekemään rikkauksia, jotta me, eli sinä, voisit rikastua?" Pää kävi laskeutumaan lähemmäksi kidan käydessä avautumaan ja paljastamaan kaksi rivistöä neulanteräviä hampaita "Ja mitä minä saisin siitä hyvästä? Älä koettele onneasi, Garrett Nikita Fortescue. Minunkin anteliaisuudella ja armollani on rajansa" Turpa kävi lipumaan lähemmäksi, aivan Garrettin kasvojen eteen, päästäen kidasta pienen, matalan sihahduksen.
"Eikä mikään tässä maailmassa ole ilmaista. Ei. Mikään".



//Tiedäthän, että tykkään leikkiä vaikeasti tavoiteltavaa //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti To Joulu 26, 2013 10:54

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Garrett oli innoissaan kun liskon vauhti kasvoi. Harjasta pidettiin yhä kiinni, eikä siitä nyt varmastikaan aiottu päästää irti, miehen myötäillessä toisen hölkkää koko kehollaan. Lohikäärmeellä ratsastaminen oli omanlaisensa unelma varmasti monella, eikä Nahorinkaan kreivi ollut poikkeus. Ehkäpä tuolle tämä idea oli vielä innostavampi, kuin monille muille. Ehkäpä pilalle hemmoteltu lapsi, jolle ostettiin kaikki haluamansa aina uskoi pystyvänsä tähän syystä tai toisesta. Ja tässä hän nyt oli, lohikäärmeen selässä ratsastamassa. Garrett ei voinut kuin hymyillä, tuntiessaan sen pienen tuulahduksen kasvoillaan, saaden hiukset liehumaan takana. Vauhdin kiihtyminen ei ollut kuin mukavaa, miehen melkein nauraen ja hihkuen onnesta, mutta piti kuitenkin arvokkaasta olemuksestaan edes sen yllä, ettei näyttänyt tunteitaan nyt aivan niin selvästi. Selvää kuitenkin se oli kaikille niille, jotka olisivat katsoneet tätä esitystä, innostuneisuuden ja onnellisuuden paistaen ratsastavan ihmisen kasvoilta.
"En tietenkään!" Tuo hihkaisi Mardukin kysyessä, eikö tuo muka halunnut maksaa liskonsa aiheuttamia vahinkoja. Sellaiseen lupautuminen olisi hullua, moisen järkäleen ei pitänyt kuin istua yhden linnan päälle ja hän olisi vararikossa!

Kreivi ei osannut varautua äkilliseen pysähdykseen, voiman saadessa tuon nytkähtämään eteenpäin ja vasten liskon niskaa, ynähtäen ilmojen karaten keuhkoista iskun voimasta. Pieni, hieman vihainen ja kysyvä "hei" karkasi tuon kurkusta myöskin, kulmien käydessä ärtyneeseen kurttuun. Selvästikään Garrett ei arvostanut tätä äkkipysähdystä, mutta Mardukin, no, "katse" sai sen ärtyneisyyden kaikkoamaan. Vaikkei mikään oikeastaan tuijottanut kreiviä, ei tuo kyennyt katsomaan lohikäärmeen päätä kovin pitkään, pelkän tunteen tulevasta nuhtelusta saaden tuon perääntymään satulassa hieman ja katsomaan sivuun.
"Itse sanoit pitäväsi rikkauksista," tuo mutisi hiljaa, eikä ymmärtänyt lainkaan, miksi toinen yhtäkkiä näin käyttäytyi. Hänestä se oli hyvä idea! Rahaa oli aina mukava saada lisää ja tällä tavalla Marduk saisi myös lisää oikeaa omaisuutta myymällä niitä omia tekeleitään. Tosin, ehkei kreivi nyt oikein ajatellut sitä, kuinka esineiden arvo romahtaisi kun niitä oli liikaa.

Katsekontaktia välteltiin – vaikka no, eihän sellaista oikeastaan voitu saada aikaiseksi. Aatelismies oli nyt kuin mikäkin häpeävä koiranpentu, joka vielä vähän yritti pitää aikaisempaa uhitteluaan yllä, mutta oli nopeasti alistumassa suuremman ja vahvemman käsittelyssä.
"Olisit vain voinut sanoa, ettet pidä ideasta," hiljainen mutina jatkui.




((Siksi juuri kysyinkin. Tiedän, että haluat minun katsovan.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 25, 2014 7:35

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Virneentapainen ilme kohosi ilmeettömän olennon kasvoille, Garrettin käydessä mumisemaan hiljaa. Eihän tuo tietenkään ymmärtänyt mitään lohikäärmeen ajatusmaailmasta ja selvästi heillä oli täysin erilainen tapa arvioida rikkauksia. Marduk arvosti arvoesineitä, joilla oli tarina takanaan. Joilla oli myös tunnearvoa jollekulle. Itse tehdyt aarteet eivät täten kiinnostaneet Mardukia, ne olivat vain kiiltäviä objekteja ilman sen suurempaa tunnearvoa. Tietenkin, ihmiset käyttivät rikkauksia eritavalla, mitä lohikäärmeet, joille käsite valuutastakin oli kovin absurdi.
"Minähän sanoin" Marduk kävi myhäilemään kreivin huomauttaessa, että lisko olisi vain voinut sanoa, jos ei pitänyt ajatuksesta. Sen paremmin vanhus ei käynyt asiasta enää keskustelemaan, pitkän kaulan suoristautuessa taas ylös ja liskon suunnatessa päänsä menosuuntaan. Jälleen askeleet lähtivät hitaasti viemään ratsua ja ratsastajaa eteenpäin, Archelauksen lisätessä vauhtia pikkuhiljaa aina laukkamaiseen hypähtelyyn.

"Pidä kiinni" Marduk kävi sanomaan ennen kuin muutaman hypähtelevän juoksuaskeleen jälkeen viimein levitti siipensä ja kävi iskemään ilmaa. Kepeästi, erittäin nopeasti lisko nousi ilmaan ja lähti kaartelemaan ympäriinsä suuressa luolassa, testaillen nopeuttaan ja lennon tasaisuutta. Pitihän sitä varmistaa, että Garrett osasi pitää tasapainonsa lentävänkin ratsun selässä. Sehän tästä puuttuisi, jos mokoma tipahtaisi kesken lennon kun ulos lähdettäisiin. Lohikäärme vaihteli korkeutta, kokeili eri nopeuksia ja nopeampia liikkeitä, seuraillen kuitenkin kokoajan miten Garrett pärjäsi satulassa. Eipä tuosta istuimesta helpolla pudonnut, mutta ei sitä koskaan tiennyt.
Lopulta kultasiipi kävi suuntaamaan lentonsa luolan suuaukolle, lennähtäen leveään, valtavaan käytävään. Yksi valopalloista lähti seuraamaan nopeasti liitävää liskoa pitkin valtavankokoista käytävää, aina seuraavaan suureen luolaan. Luolaan, josta avautui viimein massiivisen suuri uloskäynti. Uloskäynniltä tulvi sisään kirkasta, valkeaa valoa, joka kieli siitä, että ulkona oli päivä. Aurinko oli korkealla ja paistoi suoraan sisään sisäänkäynnistä, käyden jopa ikävästi sokaisemaan silmiä, kun ulos pimeästä luolasta tultiin. Tai no, eihän se Mardukia haitannut, mokomalla kun ei silmiä ollut.
Oraakkeli kuitenkin kävi laskeutumaan tämän "eteisluolan" keskellä sijaitsevan alttarin eteen. Alttarilla oli muutama ruukku, sekä pienehkö arkku, jossa varmasti oli arvoesine jos toinenkin. Joku oli jälleen käynyt tuomassa kolmelle vanhimmalle lahjoja, tiedä sitten miksi. Kenties kiitokseksi, kenties pelosta, kenties uhrilahjana. Aina löytyi joku, joka muisti vanhimmat, vaikkei kolmikko kovin tunnettu ollutkaan enää kuolevaisten joukossa.
"Jätän puhumisen täysin sinulle. Kansa kuuntelee kaltaistaan paremmin kuin tuntematonta, jota pelkäävät" Marduk aloitti oikoessaan siipiään ja tallustellessa alttarin ympärillä, aivan kuin venytellen ennen suurta urheilusuoritusta "joten... Oletko valmis palaamaan kotiin?"


// Jäin kiinni. Tunnustan. Katso sain vastattua. Ehkä ennen tätä vuotta tämä peli viimein saadaan päätökseen. Ehkä. //
Avatar

Kreivi
Kreivi

Viestit: 1576

Liittynyt: Pe Elo 27, 2010 1:40

Paikkakunta: Vattavaivane lehemä

Viesti Su Tammi 26, 2014 3:58

Re: Ojasta allikkoon || Sands

"N-niin, mutta!" Garrett oli heti väittämässä vastaan liskon huomauttaessa, että tuo totta tosiaan sanoi vastustuksensa, aivan kuten ihminen nyt sitä kovasti oli haluamassa. No. Tietenkin Marduk oli sen sanonut, mutta ei oikealla tavalla! Olihan hän sentään aatelinen ja herkkä sielu, ei hänelle saanut sanoa asioita niin ilkeästi ja epämiellyttävästi! Ei kreivi kyllä oikeastaan voinut väittää, että toinen olisi muka huutanut ja siten saanut tuon herkän mielen järkyttymään, mutta lohikäärmeen tapa huomauttaa asiasta oli täysin asiaton ja, ja... Inhottava!
"Ei sinun tarvitse sanoa sitä noin! Olla niin... Tuollainen!" Aatelismiehen oli kovin hankala löytää sanoja kuvaamaan Mardukin käytöstä ja miksi se oikeastaan oli ollut väärin, mutta kenties tuo ei vain halunnut myöntää sen olevan uhkaavaa. Myöntää, että oikeastaan pelkäsi sitä otusta, jonka selässä hetki sitten niin ylpeänä oli ratsastanut. Mutta Garrett pelkäsi, se oli selvää. Oli pelännyt lohikäärmettä jo pitkän aikaa ja olihan se kidnappauskin ollut kovin pelottava tapaus, mutta vähän aikaa nuorukainen tuntui oikeastaan siltä, että oli unohtanut pelkonsa ja kokemuksensa. Petoeläimen terävät hampaat niin lähellä kasvoja olivat kyllä aivan liikaa herkälle miehelle – eihän häntä koskaan oltu toruttu tuolla tavalla, noin uhkaavasti! Saati sitten toruttu ollenkaan...

"Ymmärrän, jos puhut aivan normaalisti," kreivi kävi taas vetäytymään itseensä, mutisemaan vastalauseensa heikkojen yritysten jälkeen. Omassa mielessäänkin tämä pieni esitys oli jäänyt kovin heikoksi, mutta tuo uskoi kuitenkin, että Marduk ymmärsi sanat täysin ja tunsi olonsa hyvin pahaksi tekojensa myötä. Olihan hän kuitenkin niin vetovoimainen ja komea mies! Ainakin Garrett uskoi toisen ymmärtävän, kun ei enempää siitä mitään sanonut, liskon selvästikin luovuttaen ja ymmärtäen itsensä olleen se typerä osapuoli tässä kinastelussa! Vaikkakin, kyllä vanhus oikeastaan oli anteeksipyynnön velkaa... Mutta ehkäpä kreivi antaisi tämän anteeksi, kun niin armollinen henkilö sattui olemaan.

Garrett otti kunnolla lohikäärmeen harjasta kiinni tuon suoristaessa kaulansa, tuntien kuinka siivekäs ratsu kävi taas liikkeelle, laittaen jalkaa toisensa eteen. Eihän kreivi tietenkään halunnut tipahtaa selästä, joten tiukasti kyllä pidettiin kiinni vaikkei lisko vielä kovin nopeaa liikkunutkaan! Mutta pianhan Marduk nopeuttikin tahtiaan, askeltahdin muuttuessa lähemmäs juoksua ja kovin pompahtelevaksi. Ratsastaja selässä teki parhaansa mukautuessaan moiseen omituiseen askellukseen, mutta molempien osapuolien onneksi Garrett ei ollut se kaikista huonoin ratsastaja... Vaikkei kyllä taitanut se parhainkaan olla. Silti, aatelismies ei voinut kuin kokea jonkin sortin innostusta uudesta ratsustaan, leveän ja oikein innostuneen hymyn noustessa tuon nuorille kasvoille uudella lelulla leikkiessään. Lohikäärmeellä ratsastaminen oli tuosta kovinkin hauskaa!

Kreivi ei voinut kuin yhtäkkiä havahtua Mardukin sanoihin, katsoen toisen niskaa kuin toivoen näkevänsä käärmeen kasvot, yrittäen etsiä niistä jotain inhimillistä ilmettä selittääkseen sanojen tarkoituksen. Siipien levähdys sai miehen kädet tarrautumaan nopeasti entistä tiukemmin toisen harjaan, pelon ja omanlaatuisen innostuksen vallatessa mielen. Oli selvää, mitä lohikäärme aikoi tehdä... Ja se hermostutti. Mutta silti kiinnosti. Eihän Garrett ollut koskaan ennen lentänyt, ei lohikäärmeen tai minkään muunkaan selässä! Hevosilla tuo oli vain ratsastanut, eikä niidenkään otusten loikka ollut lähelläkään lentämistä, vaikka se siltä joskus sattui tuntumaankin. Eihän kreivi voinut muuta kuin katsoa alas, kohti jalkojaan jotka roikkuivat ilmassa – joka ei ollut mikään ihme, jos jollakin ratsasti – ja varjoa allaan, tuntien tuulen hiuksissaan...

Ja hetkessä lohikäärme oli nostanut itsensä ilmaan, turhankin nopeasti irrottaen jalkansa maasta. Garrett vain huusi, säikähdyksestä ja kauhusta, puristaen harjaa käsissään valkoisin rystysin niin lujaa, kuin vain voi. Silmät ummistettiin nopeasti eikä minnekään uskallettu edes katsoa, tämähän oli suorastaan hirvittävää! ...Hetken aikaa. Pikkuhiljaa kreivi oikeastaan tottui tunteeseen, satulan ollessa oikein tukeva ja turvallinen, tehden olon varmemmaksi. Kyllähän tuo nyt ymmärsi, ettei ollut tippumassa kunhan piti kiinni ja käärme pysyi suorassa, nopeasta vauhdistakin huolimatta. Hitaasti silmät taas avattiin ja Garrett katsoi kunnolla ympärilleen, maahankin! Ottihan näky vatsanpohjasta, mutta eihän tuo voinut kuin antaa pienen hymyn tulla kasvoille, muuttaen vaivanloisen vaikerruksen hermostuneeksi nauruksi, kunnes sekin muuttui innostuneiksi kiljahduksiksi.

Hän piti siitä! Ilmavirrasta kasvoillaan, kuinka tuuli tuiversi hiuksissa, kuinka maahan ei edes koskettu! Kreivi nojautui lähemmäs Mardukin kaulaa, otteen ollessa yhä varma ja tiukka, reisien puristuessa vasten toisen kylkiä. Eihän Garrett lohikäärmeellä ratsastanut ja oli oikeastaan vain vapaamatkustajana selässä, täysin toisen armoilla... Mutta kyllähän se tuntui aivan siltä, kuin hän olisi ratsastanut pitkin luolaa, sukeltaen tunnelista toiseen käärmeen selässä niin sulavasti ja nopeammin, kuin koskaan ennen! Kreivihän oli suorastaan pettynyt, kun Marduk lopulta laskeutui maahan, antaen kuitenkin niin Garrettille mahdollisuuden vihdoin irrottaa yhden käsistään silmiään suojaamaan silmiään. Auringonvaloa aatelismies ei hetkeen ollutkaan nähnyt syvällä luolassa oleskellen, kirkkauden ollessa herkille silmille aivan liikaa näin yhtäkkiä. Iho tunsi kylmyyden joka huokui ulkoa, aivan erilaisen viiman pureutuessa vaatteista läpi. Vapaus oli aivan parin askeleen päässä.

Garrett yritti totutella hiljalleen valoon edessään, tahtoihan hän tietenkin nähdä eteensä kunnolla auringonvalossa! Silmiä hierottiin ja raoteltiin hitaasti pieniksi hetkiksi, korvien kyllä kuunnellessa yhä tarkasti. Totta kai hän olisi se, joka puhui. Tietenkin kreivi puhuisi, olihan käärme vain se ratsu! Nopeasti se tarina, jonka kaksikko oli sepittänyt, muuttui todeksi nuorukaisen mielessä. Kädet kävivät taas laskeutumaan Mardukin kaulalle, sormien hakiessa kunnon tupot harjaa pidikkeiksi väleihinsä. Silmiä siristeltiin yhä hieman, mutta ainakin eteen nähtiin.
"Tietenkin olen!"




((Senkin kurja. Ei tämä peli lopu ikinä, älä luulekaan.))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14214

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Helmi 22, 2014 1:47

Re: Ojasta allikkoon || Sands

Lohikäärme jatkoi ympäriinsä tallustelua ja patsastelua, aivan kuin olisi ollut näyttelyssä, jossa itseään piti edustaa. Näytti kieltämättä siltä, että Marduk nautti turhankin paljon tästä uudesta olomuodostaan. Olihan se nätti tietenkin, mutta loppujenlopuksi dramaattisuutta ihannoiva jättiläinen piti enemmän uskomattoman suuresta tosimuodostaan, joka sai monenkin laskemaan alleen alta aikayksikön, jos mokoman näkivät.
Myös kreivikin näytti pitävän tästä uudesta kokemuksesta ja pian nuorimies saisikin nauttia lentämisestä täysin rinnoin. Eri asia tietenkin oli, mitä mieltä Garrett oli ulkona lentämisestä. Ulkona oli kylmempää ja lennettiin huomattavasti korkeammalla. Vaarana oli myös toiset lohikäärmeet. Marduk oli nyt pienempi, mitä normaalisti, mutta silti kultaharjasta aisti sen suuren, painostavan auran ja läsnäolon, jota pienemmät ja nuoremmat yleensä karttoivat. Mutta aina niitä hurjapäitä löytyi. Marduk kuitenkin osasi varautua kaikkiin vaaratekijöihin, joten Garrettilla ei ollut hätää. Viimeinen asia mitä oraakkeli halusi, oli kreivin menettäminen tässä vaiheessa. Noloahan se olisi, kaiken sen jälkeen mitä kreivi oli jo kokenut ja nyt sitten kotimatkalla, viimeisellä etapilla menehtyä. Eihän se sopinut, nyt kun oltiin jo voiton puolella.

"Sinun on paras miettiä tarkkaan sanasi. Niin kauan kuin sinä pidät kyläsi ja lajitoverisi aisoissa, minä en hyökkää kenenkään kimppuun. Mutta jos yksikin vartijoistasi tulee lähelle aseet heiluen, vetoan itsepuolustukseen" Vanhus tokaisi lähtien nyt askeltamaan kohden luolansuuta, josta valo tulvi sisään. Tasaisen elegantti askel veikin aina luolasta ulos, vuoren huipulla sijaitsevalle tasanteelle. Tasanteella kylmä viima kävi heti iskemään luihin ja ytimiin, tuulen ulvoessa huipulla kirkkaana, aurinkoisena päivänä. Taivas oli selkeä ja sää kovin mieluisa. Hyvä vain, kyläläiset näkisivät jo kauempaa saapuvan kreivin - tai mahdollisen uhan, jos kultasiipi sellaiseksi laskettiin - ja osaisivat jo hieman varautua tulevaan. Jos sumuisella säällä lisko ykskaks vain ilmestyisi keskelle toria, saattaisi tuloksena olla suurempi paniikki, jonka lomasta kreivin läsnäoloa ei edes huomioitaisi.
"Saavummeko kylään tyylikkään näyttävästi vai....?" Archelaus kävi kääntämään päätään selässään istuvan kreivin puoleen, samalla kun oli kohottanut siipensä suojaamaan Garrettia hieman viimalta, joka vuorenhuipulla tanssahteli.


// Kyllä tämä loppuu. Meinaan siihen, että Garrett rakastuu Mardukiin ja nuo kaksi menevät naimisiin. Yhteiskunta ei hyväksy tätä liittoa, mutta Garrett on valmis karkaamaan Mardukin mukana pois, jättäen kaiken taakseen, sillä rakkaus on ikuista ja Garrett on viimein löytänyt onnen //
EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö