Kirjoittaja Crimson » 12 Loka 2014, 18:45
Atrevaux
Tummanharmaa kivinen olento juoksi pölypilvi perässään kohti haltioiden koreilevaa kaupunkia, selässään vaaleatukkainen silmäpuoli. Luca nojasi kivisen petonsa selkää vasten lähes makuultaan, irvistellen jatkuvasti sitä epämukavaa tunnetta joka kovan selän päällä ratsastaminen – tai, ehkä lojuminen kuvaili sitä näkyä paremmin – tuotti. Eliittikenraali oli vain hetkeä aikaisemmin saanut mojovasti turpaansa, kohdattuaan yllättävän seurueen kotimatkallaan arojen laidalla. Vaikka varsinaisesti olikin ollut etulyöntiasemasta omien taitojensa puolesta, oli tilanne kääntynyt nopeasti täysin toisinpäin yhden typerän sotilaan takia. Vai oliko tuo kenraali? Vai jotain muuta? Oli miten oli, mies oli omannut kuitenkin jotain maagisia voimia, ja sen sijaan että olisi suostunut sijoillensa kuolemaan, kävi ensin tappamaan faunin summonipedon, sitten iskemään miekallaan vielä sen omistajaa selkään. Ehkä Parebris oli ollut tilanteen suhteen hieman huolimaton itsekin, mutta koska paikalla oli ollut vielä kolmas pelinappula heidän lisäkseen, jonka fauni olisi mukaansa tahtonut ottaa, oli koko ottelu muuttunut yllättäen pelkäksi sähläilyksi. Syystä jos toisestakin. Ja sitten vielä Shyvana…
Pelkkä ajatteleminen kuitenkin nyt tuntui väsyttävän, Lucan murahtaessa ratsunsa selästä harvinaisen tympeästi. Punainen viitta piilotti verisen selän alleen, joka jatkoi kangaskappaleiden värjäämistä, saattaen silmäpuolta hiljalleen siihen samaan tilaan, missä siniverinen prinsessa oli aikaisemmin aroilla maassa lojunut. Mitä lähemmäs kenraali kaupunkia saapui, sitä visummin käsivartta koristava verinen kangas myös piilotettiin viitan alle. Atrevaux ei apua tarvinnut. Hoitajat saivat ennemmin tulla hänen luokseen omatoimisesti, pyytämättä, kuin itsepäinen pässinpää olisi haavojaan heidän luokseen lähtenyt hoidattamaan. Sitä paitsi, Parebris osasi kyllä pitää itsestään huolen!
Ennen kaupungin portteja, Atrevaux kävi hävittämään petonsa, jottei se aiheuttaisi turhia katseita kun kaupunkiin päästäisiin, nuorukaisen jatkaessa kovin ontuen askeltaan eteenpäin. Aina porteista sisään. Syrjäisempiä polkuja hyödyntäen. Välillä pysähtyen vetämään henkeä ja vetämään viittaa paremmin itsensä suojaksi. Kavuten jalkaisin aina sinne ylimmille kerroksille, kuninkaallisen viestinviejän ohittaessa vielä linnan vartijatkin sen suuremmitta ongelmitta. Lucan kantama uniformu tunnistettiin kyllä hovin piireissä, eikä viestinviejältä käyty kulkua estämään, vaikka jostain syystä tuo silmäpuoli näyttikin olevan harvinaisen uupuneen oloinen.
Illuusionsa taakse piiloutunut fauni halusi vain lepäämään. Sitomaan haavansa. Väsytti niin kovasti, selkää kumaraan pakottavan kivun saadessa Lucavin ähisemään itsekseen, kun nuorukainen yritti askeliaan tahdittaa nopeammiksi päästäkseen nopeammin omalle tuvalleen. Nojatuoliin, piipusta henkäisemään jotain mikä kivut vei pois.
Kuitenkaan se vauhti ei kauaa kannattanut, viestinviejän kirjaimellisesti romahtaessa jaloiltaan alas kovalle linnan lattialle. Jos kyseessä ei olisi ollut tämä illuusio, olisi fauni todennäköisesti painollaan rikkonut jotain rysähtäessään alas. Onni onnettomuudessa, vaikkei kipeälle kädelle kaatuminen varsinaisesti hyvältä tuntunutkaan. Sinnikkäästi vaaleaverikkö kuitenkin seinää myöten nosti itsensä takaisin pystyyn, varmistellen ympäriltään oliko kukaan nähnyt hänen kaatuvan. Kai sen voisi laittaa kömpelyyden piikkiin jos joku olisikin nähnyt, tällä kertaa käytävä kenraalin huoneen lähettyvillä oli kuitenkin hiljainen Lucaa itseään lukuun ottamatta.
Siinä vaiheessa kun tuskanhiki alkoi nousta ohimoille heti muutaman askeleen jälkeen, löysi silmäpuoli itsensä taas lattialta, tällä kertaa seinää vasten valuen polvilleen, Lilyn kuivuneen veren tahriman käden ottaessa yhä tukea seinästä. Atrevauxen sisällä kiehui tämän heikkoudentunteen takia, mutta vaikka miten kenraali olisi halunnut itseään nostaa takaisin jaloilleen, ei illuusion peittämä ruho käynyt enää nousemaankaan niin vain ylös. Rikkinäisen selän alkaessa nyt viimein värjätä myös sitä vasten painunutta viittaa tummemmaksi, alkoi painotakkaa tuntua rangassa yllättävänkin lujalta, alkaen hitaanvarmasti työntämään vaaleaverikköä kumaraan ja siitä nuutumaan lattiaa vasten kyljelleen. Ehkä fauni voisi levätä tässä pienen hetken, vain aivan pienen hetkisen ja sitten jatkaa taas huonetta kohti kaikessa rauhassa…
//Hei, hei hei Aksu, hei! Hei katso mitä herkkua täällä on <://