Kaksi kuningatarta || Ros


Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 08, 2012 8:41

Kaksi kuningatarta || Ros

Delia

Lehdet olivat kauniin värikkäät. Juuri sopivaa inspiraatiota kuningattarelle tämän kirjoituksiin. Uusi tarina oli muodostumassa, tarina köyhästä trubaduurista ja kirotusta prinsessasta. Delia itse piti itseänsä melko amatöörinä, mitä hän edes tiesi köyhyydestä? Hänen tarinansa harvoin pääsivät piironginlaatikkoa pidemmälle, mutta hän silti nautti niiden tekemisestä. Tosin... Vaikka nyt hänellä oli inspiraatiota, pienen tihkusateen lyödessä ikkunaa vasten, hän ei saanut yhtäkään kaunista kaunokirjailtua sanaa paperille. Se johtui huhuista jotka olivat linnalla kierelleet. Tai... Delia tiesi hyvin etteivät ne olleet huhuja, kukapa kuningattarelle valehtelisi? Ihmisten kuningatar oli juuri tällä hetkellä heidän tyrmissä, ollut jo hetken aikaa ja se oli saanut haltianaisen mietteliääksi.
Vartia oltiin kutsuttu telepaattisesti paikalle, tämän avatessa oven kuningatar kääntyi tähän vakavana. Käsky kävi, käsky tuoda juuri tuo aikaisemmin mainittu vieras hänen luokseen seurahuoneeseen, eikä siitä pistelty vastaan.
Uusi jakso pienelle novellille sai odottaa, palvelijattaret kutsuttiin paikalla avittamaan häntä laittautumisessa. Ehkä hänen olisi pitänyt kysyä asiaa ensin mieheltään, toisaalta mitä vahinkoa siitä olisi, jos hän tylsyyttään vähän jututtaisi heidän kuninkaallista vierasta? Vihreä, leveähihainen, kultakirjailtu mekko vetäistiin päälle, hiukset laitettiin ylös nauhoin ja pinnein ja huone siistittiin nopeasti ennenkuin Delia itse astui sinne, heilauttauen kättään merkitsi palvelijoiden poistumiseksi.
Hän taisi olla hieman utelias, miltä ihmisten kuningatar näyttäisi? Millainen tämä olisi luonteeltaan, yrittäisikö tämä sylkäistä hänen kasvoilleen samantien kun saisi tilaisuuden?
Haltianaisella ei ollut aavistuttakaan, hänelle ei oltu kerrottu, eikä kuvia pahemmin oltu rustailtu levitykseen moisista asioista. Silti häntä huvitti ajatus täysin kapinallisesta ihmis naisesta joka hyvien tapojen vastaisesti pistäisi paikat uuteen järjestykseen. Ei sentään, vartia olisi oven takana mikäli nainen mitään yrittäisi.

Vartiat olivat lähettäneet sanaa eteenpäin, aina valkeamarmorisen linnan tyrmille asti jossa ovi avattiin ja käskettiin ihmisen tulemaan ulos; kuningattarella olisi hänelle asiaa. Asiasta ei keskusteltu, vartiat pysyivät hiljaa tai käskivät tätä vain seuraamaan, samalla kun johdattelivat Kerensaa pitkin linnan käytäviä ja rappusia kohden linnan sivummalla olevaan siipeen. Seurahuoneelle päästyä, siihen ei koputettu vaan se avattiin samantien ja Kerensa kehoitettiin astumaan sisälle.
Delia oli katsellut ikkunasta ulos, odotellut aikansa ja kääntyi oven avautuessa. Pitkä kaulainen haltianainen nostatti vielä vähän leukaansa, katsellessaan sisälle astuvaa näkyä. Nainen... Oli tumma, silmiään, hiuksiaan ja ihoaan myöten. Ihan tätä kuningatar ei ollut odottanut näkevänsä... Se oli jotenkin ei niin sievä kuin hän oli kuvitellut. Eikö ihmisetkin sitten suosineet vaaleaa ja siroa? Ovella kykkiville vartioille nyökättiin ja ovi suljettiin ihmis naisen takaa. Katse tämän jälkeen lukittiin nyt hänen vieraaseensa.
"Se on siis totta, olette suosineet meille läsnäolonne kunnian." Delia aloitti puhumisen asettaessa siron kätensä lepäämään vasten tuolin selkänojaa. Se oli ehkä vähän piikittelevää, haltianainen tiesi varmaksi, ettei toinen ollut täällä omasta tahdostaan. Noh... Delia itse halusi ajatella sitä tunnelman keventäjänä.
"Luotan, että tiedätte kuka minä olen. Oletan myös, että käyttäydytte sen mukaan, kuten maassa maan tavalla sanotaan, eikö teilläkin?" Kerensa oli tällä hetkellä heidän maillaan, tällä ei tulisi olemaan paljoa vaihtoehtoa kuin totella, ellei miellyt pysyä tyrmissä. Todellisuudessa Deliasta koko Crypti oli heidän maatansa, mutta siitä ei käyty nyt keskustelemaan. Lieni parasta pysyä mielekkäimmissä keskustelun aiheissa, vaikka haltianainen odottikin toiselta kunnioitusta.
"Istukaa toki alas... En minä, parempien sanojen puutoksessa teidän kielessänne; puraise." Kuningatar naurahti kevyesti, mutta ei osoittanut minkäänlaista hilpeyttä, jääden odottamaan toiselta vastausta.

Ros

Viesti Su Joulu 09, 2012 9:59

Kerensa

Tyrmät, yllättäen tai vähemmän yllättäen, eivät olleet mitenkään mukava paikka viettää aikaa. Jopa Kerri, joka saattoi käyttää kokonaisen päivän liikahtamatta, tuijottaen ainoastaan eteensä antaen ajatustensa kulkea omia ratojaan, löytäen katseellaan uutta ihmeteltävää yksityiskohtaa näkemästään, joutui toteamaan tämän.
Nyt kun hän ei kuitenkaan ollut paikalla vapaaehtoisesti samanlaisen meditatiivisen mielenrauhan löytäminen oli osoittautunut tavallista hankalammaksi. Oli hetkiä jolloin Kerri tunsi epäitsensälaista halua purskahtaa itkuun, raastaa hiuksiaan, painaa kasvonsa vasten tyrmän kylmiä lattioita epätoivon kyynelten saadessa hänen kehonsa värisemään. Näitä hetkiä tuli päivä päivältä enemmän ja jos hän ei pääsisi näkemään yksiäkään ystävällisiä kasvoja tai edes kävelemään pidemmän matkan kuin pienen sellinsä päästä päähän hän luultavasti vielä joutuisi noiden säälittävien halujensa valtaan ja purskahtaisi lohduttomaan itkuun.
Kerri sai omin silmin todeta kuinka nopeasti tällainen melankolia, vaikkei melankolia itsessään hänelle täysin vierasta ollutkaan, riudutti ihmiskehoa. Kuningatar oli ensimmäisenä päiviä kieltäytynyt koskemasta ruokaan tai juomaan mutta oli jo seuraavana päivänä joutunut taipumaan janon ollessa niin suuri, että hän oli ollut sekoamaisillaan siihen. Se oli ollut ensimmäinen myönnytys, jonka tummatukka oli joutunut tekemään. Jos se olisi hänestä kiinni, seuraavaa luonnollisesti ei tulisi.

Kerensa yllättyi vartijoiden ilmestyessä hakemaan häntä. Kuningattarella oli hänelle asiaa? Nuo sanat eivät suorastaan yllättäneet nuorta naista, hän oli kuitenkin kuningatar haltian tapaan vaikka olikin syntyperältään epäilemättä huomattavasti alhaisempi. Se, oliko asialla mitään väliä olisi siitä kiinni, miten haltiakuningatar käyttäytyisi.
Nuori nainen pujotti kengät jalkaansa ja suoristautui sanomatta mitään vartijoille, tietäen etteivät hekään soisi hänelle ainakaan ystävällisiä sanoja. Tilanteesta huolimatta Kerri huomasi olevansa kiinnostunut, edes tyrmän ankeus ei ollut onnistunut tappamaan hänen luontaista uteliaisuuttaan.
Kerri astui huoneeseen ja luonnollisesti hänen katseensa kohdistui ensimmäisenä ikkunan ääressä seisomaan naiseen. Haltiakuningatar oli kaunis - oliko haltiaa, joka ei olisi ollut? Hän oli siro samaan tapaan kuin prinsessa Lily, siihen tapaan että hänestä olisi ollut mahtavaa päästä veistämään veistos tai maalaamaan muotokuva, yksinkertaisesti jo kasvojen ja kaulan sirouden vuoksi. Kerensa ei voinut hetkeen olla tarkastelematta naista kuin kaunista taide-esinettä, täydellistä mallia kenelle tahansa taiteilijalle.
Vaikutelmaa ei vähentänyt yhtään naisen puhetapa joka oli kaikessa kohtelaisuudessaan jäykkä, kuninkaallisten tapaan, tapaan johon Kerri tuskin tulisi koskaan tottumaan, kuuluihan hän aivan eri yhteiskuntaluokkaan kauppiaan kasvattina. Ensimmäinen toteamus, oli se sitten tarkoitettu piikitteleväksi tai ei, sai kiharahiuksisessa ainoastaan aikaan pienen kulmien kohotuksen.
"Kiitän tarjouksestanne mutta seison mieluummin", Kerri vastasi naisen sanoihin samalla jäykällä maneerilla ja niiasi, voimatta kuitenkaan irroittaa katsettaan noista maalauksellisista kasvoista. "Kuulin, että halusitte tavata minut. Saanen tiedustella syytä?"
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Joulu 09, 2012 11:06

Kuningattarelta pääsi uusi hymähdys kuullessaan viimeinkin vieraansa äänen, joka tosin kieltäytyi hänen tarjouksesta istuutua. No, omapahan oli valintansa, ei tarvinnut valittaa jalkojaan sitten myöhemmin. Kuningattaren harmiksi, hän ei itsekään voinut istahtaa, vaikka raskaana kuopukselleen olikin. Hän ei halunnut, että ihmisen pää olisi hetkeäkään hänen omansa yläpuolella, varsinkin kun tämäkin yksilö vaikutti jäykältä, ei lainkaan niin murtuneelta mitä Delia oli uskonut sen ajan jälkeen mitä tyrmissä oli ollut. Heidän systeeminsä lieni liian hempeä, haltiakuningatar oli kuullut huhuja, että ihmisten tyrmissä tultiin hulluiksi jo ensimmäisen yön jälkeen.
"Hm? Aivan, kutsuin sinut tänne puhtaasti siitä syystä, että tuntematon olemuksenne häiritsi minua." Delia vastasi voimatta olla hymyilemättä vastaukselleen, samalla kun katsoi alas nenänpäästään nuoreenpaan.
"Joten olen päättänyt tutustua teihin. Nähkääs, olin kuullut tulostanne ja... Olin utelias. Luotan, että olette tavanneet mieheni?" Haltiakuningatar tiedusteli ottaen tuolin selkänojalla lepäävän kätensä vatsansa alle.
"Olin ehkä jopa hieman tylsistynyt, kirjoitelmani eivät luonnistuneet tänään, joten päätin kutsua teidät seurakseni. Ajattelin, ettei pienessä sellissä oleminen voinut olla kovin mukavaa nuorelle naiselle." Delia jatkoi, tunnustaen mielessään, että kyseessä oli enemmän hänen oma uteliaisuutensa, kuin mitä vangin hyvinvointi.

"Mutta ennenkuin alan tiedustelemaan asioita paremmin, haluan sinun tietävän, että vartiat ovat ovella, joten älä yritä mitään hassua. Toiseksi, saatan tilata meille teetä, mikäli se vain maistuu ja käyttäydytte. Te ette ainakaan vielä iske käytökseltänne kovin barbaariseksi..." Haltiakuningatar tuumi, silmäillen samalla tummaa naista jonka kasvonpiirteet olivat jokseenkin sievät, mutta siihen se jäikin. Ihmiskielen lausuminen oli jäänyt vähän vähemmälle viime aikoina, joten haltiakuningatar saattoi aistia lievää aksenttia äänessään. Kieli oli hänestä muutenkin hieman tönkömmän oloinen mitä heidän ja lieni kysymättäkin selvää, ettei hänen uusi seuralaisensa sitä osannut. Eiköhän sekin asia korjaantuisi, mikäli joutuisi täällä kauan hengissä olemaan. Tuskin tuo nyt aivan tyhmä oli kun ei oltu luontaisella kaunedellakaan pilattu, näin haltian kuvakulmasta.
"Joten... Joko te istutte nyt alas ja kerrotte minulle kuulumisenne, tai passitan teidät takaisin ja tapaamisestamme jää hyvin epämukava muisto." Delia päätti hoitaa asian näin, vääntää toista ranteesta vain, jotta itse pääsisi istumaan. Olihan se jutustelu mukavampaakin niin, tunnelmahan olisi turhan jäykkä, mikäli he rupattelisivat vain seisaalteen.
"Vieraat ensin..." Haltiakuningatar kehoitti ja ojennutti kättänsä kohden vapaaseen, pehmustetulle tuolille.

Ros

Viesti La Joulu 15, 2012 8:52

Kerensa ei pannut merkille hienovaraisia merkkejä naisen raskaudesta, muuten hän olisi mieluusti kehottanut haltiaa istumaan ja istunut seuraksi, jos se olisi saanut naisen olon tuntumaan paremmalta.
"...niin, olen saanut kunnian tavata hänet", Kerri totesi etäisellä äänellä haluamatta puhua aiheesta sen enempää. Hänellä oli tarpeeksi tilannetajua jättää mainitsematta kuinka kuvottava tuo mies hänen mielestään oli ollut. Eihän hänkään olisi kestänyt, jos joku pilkkaisi hänen Henryään joten tuskin kestäisi haltiakuninghatarkaan miehensä haukkumista. Ehkä Kerri ajatteli tämän liian naiivisti, moni nainen oli mennyt naimisiin pelkästään poliittisista syistä eikä kuten hän, umpirakastunut hölmö.
Hetken ajaksi tummiin silmiin syttyi kiinnostunut katse naisen mainitessa ääneen kirjoitelmansa. Seuraavassa hetkessä haltiakuningatar kuitenkin särki hetkeksi aikaansaamansa illuusion.

Kerri katsoi mustatukkaiseen naiseen ilmeettömästi haltian todetessa, ettei hän ainakaan vielä vaikuttanut kovinkaan barbaariselta. Niin, hän oli vanki, miksi kukaan olisi edes vaivautunut olemaan - ah, inhimillinen hänelle? Tai kenties se oli kulttuurisidonnainen asia ja nainen ei edes kyennyt ymmärtämään kuinka inhottavalta ja ylimieliseltä kuulosti, heidän kielensä kuitenkin olivat hyvin erilaisia.
Ei, luultavasti toinen kuningatar oli vain itse huomattavasti... huonotapaisempi vaikka antoi muuta olettaa. Kerri kurtisti hieman kulmiaan mutta jätti mainitsemasta asiasta ääneen.
"Näettekö sen, että istuisitte itse alas minun seistessäni jotenkin heikentävän asemaanne?" tyttö kysyi kulmiaan kohottaen. "En usko, että se on mahdollista." Hän kuitenkin oli vanki, hänen asemansa tuskin voisi olla paljoakaan heikompi.
"Mutta minä en aio istua. Ehdin tehdä sitä tyrmässäkin joten jos sallitte, jään mieluusti tänne ja kävelen hieman. Katsoisin myös mieluusti ulos ikkunasta, kaupunkinne on erittäin maalauksellinen." Tosiaan, jos hän olisi ollut täällä jostain muusta syystä kuin vankina hän olisi jo anellut saavansa kankaan ja siveltimen käsiinsä. Silloin yksinäisyys ei olisi tuntunut niin pahalta. "Tietenkään en voi estää teitä kutsumasta vartijoita raahaamaan minua takaisin majoitukseeni tarjoamaanne huoneeseen."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Joulu 15, 2012 10:43

Delia kohotti kulmaansa Kerrin seuraavien sanojen myötä tuon osuessa enemmän tai vähemmän naulankantaan. Kyse oli turhamaisesta periaatteesta, ei Delia uskonut sen heikentävän hänen asemaansa, myös keskustelu olisi käynyt sitä myötä mukavammin, varsinkin hänelle itselleen. Kerensa sitä tosin ei näyttänyt ottavan ymmärtääkseen. Uhkauksestakaan nuori nainen ei nättänyt olevan moksiskaan vaan kävi jopa kehumaan heidän kaupunkia maalaukselliseksi... Vetäen Kuningattaren hiljaiseksi. Hän ei ollut osannut odottaa moista vastausta ihmiseltä. Tämän sanat olivat sieviä ja kohteliaita häntä kohden, saaden Delian miettimään kahdesti omia sanojaan. Olihan hän toiselta vaatinut asianmukaista käyttäytymistä, mutta silti se oli päässyt jotenkin yllättämään.
"...Olen saattanut aliarvioida teidät rouva Rosen, niinhän se oli? Vai tulisiko minun kutsua teitä Scarlingtoniksi?" Haltianainen viimein sanoi hymähtäen, rikkoen sen hetkellisen, jännittyneen hjlaisuuden joka oli kahden välille ehtinyt syntymään.
"Hyvä on... Otan mitä sanoin aikaisemmin takaisin. Sanoinhan haluavani tutustua teihin, mutta ei teidän tarvitse hienostella kutsumalla tyrmää majoitushuoneeksi. Voin... Ehkä katsoa teille myöhemmin jotain sopivampaa... Miehelläni tuskin on sitä mitä vastaan." Delia sanoi ja laski leukaansa astetta alemmaksi, suoden naiselle vielä pitkän katseen ennen selkänsä kääntämistä. Haltianainen käveli takanaan olleen ikkunan luokse, viittoen samalla Kerensaa lähemmäksi luokseen. Mikäli tuo tahtoi kaupunkia nähdä, ei Delia sitä tuolta kieltänyt. Eipähän toisen viihdyttäminen käynyt kovin haasteelliseksi. Paremman huoneenkin myöntämistä hän kävi harkitsemaan, vaikka häkki mikä häkki se varmaan toiselle oli.

"Olette kyllä etuajassa kehujenne suhteen... Kaupunki on vasta lujassa kasvussa, vaikka suurin osa meistä onkin jo majoittuneet tänne aroille. Valitettavasti tästä huoneesta näkyy vain pieniosa siitä, mitä se jo on. Ehdeittekö kenties näkemään kaupunkiamme paremmin tänne tullessanne?" Haltiakuningatar kysyi pitäen katseensa ikkunasta aukeavalle näkymään. Valkeat, kohoavat rakennukset, tavallisemmat puiset talot maastoutuen niiden juurille ja juuri ja juuri erottuva haltiamassa antoivat kuvan kiireisestä kaupungista ja jollei Delia aivan erehtynyt, jossain taidettiin viettää häitä. Näky oli varmasti vaikuttava kenelle tahansa, mutta haltianainen itse oli siihen niin tottunut ja odotti siltä vielä paljon enemmän. Parempaa tietoa kuningattarella ei ollut, miten Kerensa oltiin kiinni saatu ja kuinka tämä oltiin linnalle tuotu, puhumattakaan mitä kautta. Siitä hän ei kuitenkaan käynyt kyselemään, ei hän niin epämieluinen keskustelu kumppani halunnut toiselle olla.
"Minulla onkin parempi idea... Seuraathan." Haltiakuningatar sanoi, ei niin innokkaasti mitä olisi voinut sanoista kuvitella ja käveli sivummalle, verhoitetulle seinälle, siirtäen ne sivummalle ja paljastaen lasisen oven joka johti parvekkeelle ja sitä paremmalle näkymälle.

Keskikokoinen, valkeasta puhtaasta marmorista tehty taso aukaisi huomattavasti laajemman näkymän syksyisen väriseen linnan pihaan ja suurempaan, valkeaan kaupunkiin.
"Nyt luotan, ettei olonne täällä ole ollut niin kamala, että halajatte reunalta hyppäämistä, hm?" Delia kysäisi hymyillen toiselle hetkellisesti. Hullu nainen sai olla, mikäli yrittäisi jotain näin korkealta. Alas oli kiitettävästi matkaa, eikä siitä kyllä selviäisi ellei omannut yllättäviä lentotaitoja. Syksyinen, mutta lämmin tuulahdus pyyhkäisi läpi parvekkeen haltiakuningattaren astuessa peremmälle, pitäen nyt kuitenkin hetken silmällä seuralaistaan, ennenkuin uskaltautui katsahtamaan kohden kaupunkia.
"Tuolla päin on meidän suurin torimme, omaamme pienempiäkin ympäri kaupunkiamme, mutta tähän meillä on paras näkymä ja syystä. Katsos... Siellä taidetaan juuri nyt juhlia." Naisen keltainen haukankatse saattoi sen nähdä, torilla vietettiin epäilemättä jonkun nuorenparin häitä. Sitä kuinka hyvin Kerensa näki saman, Delia ei tiennyt, mutta kyllä tämän pitäisi sentään erottaa muusta poikkeavan massan torin reunalla.
"Tuolla meillä on sotilastupa, se takaa nousevan kaupunkimme turvallisuuden. Kaupat sen ja torin ympärillä ovat suuressa kukoistuksessa ja suuressa kasvussa. Osa kaupankäynnistä käydään jo muutenkin muuriemme ulkopuolella. Tänne on muutenkin niin paljon halukkaita, että odotan todellista ryysistä talven mukana." Delia selitti, esitellen heidän kaupunkia hieman, asettaen samalla kätensä raskausvatsansa päälle.

Ros

Viesti Ma Joulu 17, 2012 12:18

"Kumpikaan sukunimi ei ole täysin omani joten pitäisin Kerensasta enemmän", nuori nainen sanoi tietämättä miten nainen reagoisi. Haltia saattaisi ottaa nokkiinsa ja pitää hänen sanojaan röyhkeytenä, kuin kuningatar haluaisi kutsua häntä pelkällä etunimellä sukunimen sijaan - juuri nyt hän ei pitänyt myöskään ajatuksesta että hän kutsuttaisiin rouva Roseniksi tai Scarlingtoniksi. Oikeastaan hei sinä olisi riittänyt.
Haltian ystävällisyys yllätti Kerrin ja ensimmäistä kertaa hänestä tuntui, että hän oli lähellä murtumista. Hän oli pitänyt itsensä kasassa epätoivolla ja odotuksilla siitä, että vielä hän tapaisi ystävällisen sielun. Sellaisen tapaaminen kuitenkin oli saada hänet itkemään koska syvällä sisimmässään Kerri ei ollut odottanut niin oikeasti tapahtuvan.
"Si-sille ei liene tarvetta", Kerri sanoi purren alahuultaan yllättävän tunnekuohun vallassa. Hän ei saisi itkeä nyt! Hän ei saisi purskahtaa itkuun kuin pikku tyttö päästyään lopultakin äitinsä luo! Haltian ystävällisyys ei saisi hämätä häntä! Hän oli silti vanki. "Se olisi vain toinen vankila."

Kerri oli tietenkin katsellut kaupunkia jo sinne saapuessaan mutta hän oli kiinnostunut näkemään sen uudelleen.
"Näin", nuorempi nainen vastasi. "Mutta siitä on jo päiviä aikaa."
Oliko? Hänen ajantajunsa oli hämärtynyt pimeässä, hän ei tiennyt oliko viettänyt täällä kuukausia, viikkoja vai vain päiviä. Hän ei osannut arvioida milloin päivä vaihtui, hänen unirytminsä oli täysin riippuvainen milloin hänelle tuotiin ruokaa eikä Kerri edes osannut enää arvioida tuotiinko ruokaa tasaisin väliajoin vai annettiinko hänen odottaa sitä joskus pidempään, joskus vähemmän aikaa.

Nuoren naisen silmät laajenivat naisen näyttäessä mitä hänellä oli mielessään. Tummatukka käveli lumoutuneena lähemmäs kaunista näkymää, hän rakasti tällaisia maisemia - siinä missä hän olisi mieluusti maalannut tuhon ja hävityksen sen aikaansaamien voimakkaiden tunteiden vuoksi tämän kaupungin hän maalaisi ainoastaan sen henkeäsalpaavan kauneuden vuoksi, ikuistaa sen siten että maalauksen katsoja tuntisi samat tunteet kuin hän tunsi.
Kerensa astui lähemmäs reunaa ja hengitti raikasta syysilmaa keuhkoihinsa. Hän joutui jälleen pidättelemään kyyneliään - ei, yleensä hän ei ollut näin tunteellinen. Vankeus oli tehnyt hänestä sellaisen. Aurinko hyväili hänen kasvojaan, ympäristön äänet löivät vastaan yllättävänä aaltona.
Kerrin suunnalta kuului pieni niiskaisu naisen kertoessa kauniista kaupungistaan. Se sai hänet ikävöimään omaansa. Ja kaupungin mukana mieleen tuli Henry mikä sai hänet tuntemaan olonsa entistä kurjemmaksi.
"Se on niin kaunis", Kerri huomasi jälleen sanovansa ja puristavansa kaidetta rystyset valkeina. "Harmi, etten ole täällä muissa merkeissä, haluaisin tutkia sen läpikotaisin, etsiä paikan josta se näyttää kaikkein parhaalta ja vangita sen ajan koskemattomiin kankaalle."
Tummatukka niiskaisi jälleen.
"Anteeksi, en yleensä ole näin... emotionaalinen." Miksi hän selitteli naiselle? Hänhän oli vanki, hän sai käyttäytyä kuinka huonosti halusi!
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ma Joulu 17, 2012 3:17

Nuorempi kuningatar olisi halunnut tulla kutsuttavan vain etunimellä. Delia ei tiennyt mitä tästä ajatteli, mielummin hän sukunimellä puhuttelisi, eihän hän haluaisi Kerensankaan käyttävän hänen etunimeään. Ei, sellaiseen olisi vielä pitkä matka mikäli se olisi edes vähänkään mahdollista. No, sai nähdä miten paljon toista joutui minkäänkäänlaisella nimellä kutsua. Haltiakuningattaren mielenkiinto omaa kaupunkiaan kohtaan häiriintyi lähempänä kaidetta kuuluvasta niiskahdukselta. Sydän oli pysähtyä, vähiten hän haluaisi alkaa kuuntelemaan toisen itkemistä. Ehkä hän ei ollut ajatellu tätä ihan loppuun, olisiko se nyt muka yllätys, mikäli vankina oleva nuori neito kävisi hieman tunteelliseksi?
Delia tarkkaili Kerensaa tyynen rahallisensa, kulmat vain hivenen koholla tämän kehuessa kaupungin kauneutta. Haltiakuningatar ei käynyt moista kieltämään, olihan se kaunis, epäilemättä kaunein kaupunki mikä Cryptin päällä oli. Tumma neito jatkoi vielä, esittäen haluamusta tutkia sitä paremmin ja mitä ilmeisemmin maalata sen kauneimman kolkan valkokankaalle. Haltiakuningatar sai samalla pisteen, nyt hän tiesi, että neidolla oli harrastus... Seuraavaksi Kerensa kävikin pahoittelemaan tunteellisuuttansa. Delia puristeli tälle anteeksipyynnölle päätään.

"Sinulla on varmasti ikävä perhettäsi. Voin kuvitella miltä sinusta tuntuu. Valitettavasti en voi auttaa sinua siinä, mutta kaikesta päätellen pidät maalaamisesta? Se on... Oikein sopiva ajankuluke kaltaisellesi nuorelle naiselle." Vanhempi nainen sanoi käännettyänsä keltaisen katseensa jälleen kohden toria. Kyllä hän ymmärsi miksi Kerensa tunteellinen olisi, vaikka jos häneltä kysyttiin, heidän kaupunkinsa kauneus oli jo hyvä syy yksinään alkaa kyynelehtimään. Sinimustat hiukset lainehtivat puolelta toiselle tuulen lempeästi pyyhkäistessä jälleen parvekkeen yli. Kuningatar itse ei halunnut olla kovin lähellä kaidetta, ihan vain varmuuden vuoksi... Hän ei Kerensaan luottanut niin paljon, etteikö uskoisi tuon käyttävän tilaisuutta hyväksi ja vaikka tönäisevän hänet ja syntymättömän lapsen alas reunalta. Ei, vaikkei nuori ihmisnainen niin julmalta päällisin puolin vaikuttanut, mutta eihän niitä kirjojakaan sopinut kannen perusteella tuomita.

Hetken nainen antoi toisen ihailla kaupunkia, mietiskellen itse mahdollisuuksia tehdä toisen olon mukavammaksi. Miksi? Olihan tuo totta, että toinen oli vain ihminen, mutta jokin siinä pelkässä faktassa, että toinen oli hänen kaltoin myöskin kuningatar, vaikkakin vihollispuolueen, toi tämän tumma hipiäisen naisen mukana jotakin arvostuksen tunnetta. Toisin tietenkin olisi ollut, mikäli toinen olisi heti ensinäkemykseltä käynyt kimppuun ja repimään hiuksista.
"Oletko katsellut tarpeeksi?" Delia lopulta kysyi, kääntyen puolittain jo ovelle päin merkiksi, että he olisivat menossa takaisin sisälle. Vaikka ilma olikin suhteellisen lämmin, ei ollut hyvä ottaa syysflunssaa riskiksi. Myöskin vangin ulkona piteleminen ei tuonut mitään turvallisuuden tunnetta haltiakuningattarelle itselleen.
Odotettua, että Kerensa oli saanut näystä tarpeekseen, kääntyi Delia takaisin sisätiloihin tämän kanssa, jättäen kuitenkin parvekkeen oven auki tuomaan lisää valoa jo hyvin valaistettuun tilaan. Ilman vaihtokaan ei ollut pahitteeksi.
Raskausvatsa alkoi olemaan jo pienoinen taakka ja tuolien tullessa näkökenttään halusi haltiakuningatar taas istumaan.
"Mitä jos kertoisin... Että luvassa olisi teetä, mikäli istuisimme alas hetkeksi?" Delia sanoi kääntyen seuransa puoleen. Hän ei halunnut antaa suoraa syytä, miksi istuminen olisi nyt tärkeää. Sehän olisi kuulostanut palveluksen pyytämiseltä toiselta. Miten kinkkinen tilanne olikaan, ei Delia ollut arvannutkaan kuinka lujasti pitäisi ylpeydestään kiinni ihmisen seurassa.
"....Vain hetkeksi. Sen jälkeen en pistäisi pahakseni vaikka esitellä linnaamme paremmin... Mikäli se sinua kiinnostaa. Keskustelukin kävisi paljon mukavammin, eikö teistäkin?" Pientä lahjontaa pistettiin kehiin, vaikkei haltianaista juuri houkutellut linnan esitteleminen, ainakaan vielä.

Ros

Viesti La Tammi 05, 2013 8:19

Kerensa ei huomauttanut naiselle pisteliäästi siitä, ettei hänellä oikeastaan ollut enää perhettä. Ei ketään muuta kuin Henry ja hänen perheensä johon Kerri ei voinut vielä väittää tuntevansa kuuluvansa. Hän tunsi itsensä vielä ulkopuoliseksi, eihän hän ollut kuitenkaan vielä osa Scarlingtonejen sukua vaikka olisi sitä mieluusti tuntenut olevansa.
Juuri nyt Kerri tunsi itsensä yksinäisemmäksi kuin koskaan. Hänellä oli aina ollut joku tukenaan, sedän ja veljen kuoltua hänellä oli sentään ollut Henry. Haltioiden kylmien kiviseinien sisällä hänellä ei ollut ketään lohduttamassa sillä vaikka haltiakuningattaren ystävällisyys oli ihanaa hän epäili sen olevan todellisuudessa valhetta. Näytelmää millä saada hänen puolustuksensa rakoilemaan - se toimi valitettavan hyvin.
"Rakastan maalaamista", Kerensa totesi tiuskaisun sijaan. "Jos... asiat eivät olisi kulkeneet kuten kulkivat olisin halunnut tehdä sitä työkseni."

Kerri käänsi katseensa upeasta kaupungista takaisin haltiaan naisen avattua suunsa.
"En, en usko että tulen koskaan saamaan tästä näkymästä tarpeekseni", nuorempi nainen totesi ja käänsi vielä kaipaavan katseen tuohon kaupunkiin. Enemmän kuin sen maalaamista hän kuitenkin kaipasi vapauttaan joka oli häneltä julmasti ryöstetty. "Mutta jos tarkoitatte, voinko tulla sisälle kanssanne, niin kyllä."
Kerri seurasi naista sisätiloihin luomatta enää katsetta taakseen vaikka olisi mieluusti jatkanut kaupungin ihailua vielä hetken. Ehkä hänen pitäisi olla vähän vähemmän itsepäinen ja tehdä kuten nainen sanoi, antaa hieman periksi. Hän olisi mieluusti hetken poissa pimeästä tyrmästä.

Teen juominen kuulosti hyvältä. Se voittaisi ainakin tyrmän ruuat joihin Kerensa oli koskenut mahdollisimman vähän. Paastoaminen ei tietenkään toiminut loputtomiin jos oli yhtä itsepäinen pitämään kiinni hengestään kuin hän.
"Hyvä on", Kerri sanoi. "Teidän jälkeenne."
Hän istui alas naisen istuttua harkiten kaunottaren ehdotusta. Se kuulosti ihastuttavalta ja hyödylliseltäkin jos sattuisi se ihme, että hän pääsisi tyrmästään. Olisi luultavasti ihme, että hän osaisi ulos kaupungista mutta aina saattoi elätellä toivoa.
"Esittelykierros kuulostaa hyvältä jos vain jaksatte."
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti La Tammi 05, 2013 9:24

Haltianainen kohotti toista, paksuhkoa kulmaansa Kerensan viimein suostuessaan istumaan, mutta hänen jälkeensä? Haltianainen empi hetken, ei kuitenkaan niin pitkään, että siitä olisi syntynyt epäilys toisen valta taistelusta. Olihan tuo toiselta kohteliaisuus ja ylimääräinen paino alkoi pikkuhiljaa käydä voittamaan, ettei Delia välittänyt enää alkaa pyytämään toista istuutumaan häntä ennen. Tulipahan samalla osoittauduttua, ettei toinen hetkellinen pään pituisuus haitannut haltianiasta, vaikka periaatteissa se niin tekikin. Periaatteista kuitenkin nyt luisuttiin, Delian nyökätessä pienellä, häviävähköllä hymyllä ja istahti alas, antaen viimeinkin jaloillensa levon. Ei aikaakaan kunes Kerensakin oli istuutunut alas. Haltiakuningatar nyökkäili ihmisnaiselle, lähettäen samalla telepaattisesti pyynnön teelle. Oikein hyödyllinen taito, sitä ei ihmisillä Delian käsityksellä ollutkaan, ei tarvinnut poistua huoneesta pyytääkseen mitä halusi, vaikka se olikin mukavampaa tehdä niin. Nyt oltiin kuitenkin jo istuttu.
"Jaksanen jahka olemme istuneet hetken. Kerrohan... Kerensa, käsitykseni mukaan ihmishoviin ei ole vielä syntynyt perijää? Vai olenko väärässä? Onko sinulla kenties toiveita isosta perheestä?" Haltianainen kävi kyselemään, tutustuakseen toiseen paremmin. Naisen sivilisääty ja harrastus tiedettiin, ulkonäköä mainitsematta, mutta Delia kiinnosti perhekeskeisenä haltiana itse perhe asiat.

"Entä miten on syntyperäisen perheesi laita? Annathan anteeksi, en ole vielä kerinnyt perehtymään ihmiskuninkaan puolison, eli sinun taustoihisi. Epäilen, että meillä pahemmin edes on mitään tietoa teistä, muuta kuin nimenne." Haltiakuningatar selitti, selkä suorana, mutta silti astetta levossa minkä raskausvatsa vaati, käsi kevyesti lepäämässä käsinojan päällä ja toinen vierailemassa vatsan päällä.
"Isää, äitiä? Vielä elossa? Sisaruksia? Tai mistä olette peräisin, hm? Oletan, että olet korkeaa säätyä, kerran olet päässyt niin hyviin naimisiin." keltainenkatseinen nainen kävi nopeasti lisäämään, toivoen voivansa aloittaa keskustelua toisen kanssa, unohtaa ehkä hetkeksi rodulliset erot, vaikka se ehkä tuntuikin hieman hassua. Hyvistä naimisistakaan Delia ei tässä tapauksessa tiennyt, ei ihmisten puolelta. Valtakunta oli rappioilla, eikä haltianainen antanut minkänlaiselle ajatukselle tilaa, että se siitä tulisi pitkään aikaan parantumaan. Näin heidän haltioiden mittakaavassa. Mutta eipähän se köyhä naimakauppa ollut, oletettaen, että se oli järjestetty... Toisaalta ei ollut hyvä olettaa moisia.

Oveen koputettiin kahdesti, naisen katse herkentyi Kerensaan tuijottelusta äänen suuntaan. Lupa käydä sisälle annettiin sanaakaan sanomatta ja pian sisään tuli yksi palvelianeidoista, kantaen teeastiastoa huteran oloisena peremmälle huoneeseen. Delia yritti olla seuraamatta toista katseellaan, haluamatta tuottaa toiselle paineita suoriutautumisestaan. Tarjotin löyisikin hänen ja Kerensan välisen pöydän, asianmukaisesti vielä niiattiin samalla kun haltianainen kiitti selvästi nuorempaa palvelijatarta hymyn kanssa, antaen toiselle luvan poistue, selvästi huojentuneena.
"Huomaa kyllä, keillä on ensimmäinen työpäivä täällä päin. Vaikkei meillä työlliset niin tiuhaan vaihdukaan." Haltiakuningatar rupatteli mukavia, ihan vaan saadakseen toisen rentoutumaan ja ojennuttautui tarjottimelle, kietoakseen etusormensa vain jo täyteen kaadetun teekupin korvan ympäri, ennenkuin veätyti takaisin, antaen sen vain olla.
"Kerensa, haluan, että unohdat hetkeksi mitä rotua olemme, haluan sinun ajattelevan minusta kuin sisaruksestasi tämän pienen jaetun hetken. Eihän se ole niin luovalta neidolta kuin sinulta käyttää mielikuvitustasi moiseen, eihän?" Haltianainen hymyili huomattavasti, tarkoittaen sanojaan. Jopa hän oli valmis nyt unohtamaan.
"En haluaisi tunkeutua yksityisasioihisi, eikä sinun tarvitse vastata mikäli et mieli, mutta miten kenties tapasitte ihmisprinssin? Oma... Avioliittoni oli järjestetty, asianmukaisesti, mutta mitenköhän on sinun laitasi?" Delia kysyi, antaen omassa mielessään armollisesti toiselle vaihtoehdon kieltäytyä vastaamasta, vaikka tuskin moinen oli niin intiimi kysymys, järjestettyjä avioliittoja tapahtui kaiken aikaa.

Ros

Viesti Su Tammi 06, 2013 11:05

Kerrin pyyntö tosiaan oli pelkkä kohteliaisuus, olihan nainen häntä tavallaan korkeammassa asemassa joten luonnollisesti istuisi ensin alas. Kerrillä ei ollut mikään kiire istua, hän olisi seissyt mieluusti vielä useammankin hetken.
Haltiakuningattaren sanat saivat naisen kääntämään katseensa hänen vatsaansa. Niin, haltiakuningatar oli itse saamassa jo perheenlisäystä joten ei ollut mikään ihme, että häntä kiinnosti tällainen asia. Kuinkakohan pitkään haltiat olivat raskaina? Kantoivatko he lasta yhdeksän kuukautta niin kuin ihmiset vai pidempään, koska itse elivät pidempään. Tarvitsiko pitempään elävä olento enemmän aikaa kehittyä kohdussa kuin lyhytikäinen ihminen? Ei, aika oli oletettavasti melko lähellä ihmisten raskausaikaa..
Kerensa huomasi miettivänsä epärelevantteja asioita.
"Emme ole vielä mieheni kanssa keskustelleet lasten hankkimisesta", Kerensa totesi ja tarkkaili katseellaan naista paremmin. Herranjumala kuinka kapeat haltianaisen lanteet olivat! Hänen pitäisi nousta lapsivuoteelta mahdollisimman pian ettei kuolisi sinne siroine kehoineen. "Aiotteko te hankkia vielä useamman lapsen?"
Jos aikoivat niin silloin olisi syytä olla huolissaan. Kerensa uskoi että hänen kehonsa kestäisi synnytyksen vaikka kuinka monesti mutta haltiasta hän ei uskonut samaa.

"En usko, että taustoissani on paljoakaan perehdyttävää", Kerensa totesi ja kohotti kulmiaan. Hänhän ei ollut ollut aikaisemmin ollut oikeastaan kukaan. "Isäni ja äitini kuolivat kun olin vielä nuori joten naimaton setäni on kasvattanut minut ja veljeni."
Kerensa ei tiennyt, halusiko nainen tosiaan kuulla kaiken hänen perheestään. He olivat enemmänkin kauppiaita kuin hienoa väkeä niin kuin mustatukka oli. Kerensalle ei ollut koskaan opetettu täysin kaikkia käyttäytymissääntöjä ja setä olisi epäilemättä antanut hänen opetella käyttämään miekkaa jos Kerensa ei olisi mielinyt tyttömäisempiin harrastuksiin kuten tanssiin ja maalaamiseen.
"Perheeni kuului aatelistoon mutta sanoisin enemmänkin meidän olleen kauppiaita, etenkään setäni ei ollut koskaan kovinkaan tarkka käytöstavoistaan, te epäilemättä pitäisitte häntä rahvaanomaisena ja karkeana", Kerensa totesi. Tyttö jätti mainitsematta useammankin asian. Että hän oli yksin, täysin yksin, ettei ketään muuta hänen lähisuvustaan enää ollut hengissä. Rosen ei ollut koskaan ollut suuri suku, monet sukulaisista olivat pysyneet naimattomina joten hän oli yksi viimeisistä jäljellä.

Kerensa oli jo aikaisemmin tuntenut olonsa hieman epämukavaksi kaikkien noiden kysymysten jälkeen. Hän olisi halunnut naiivisti uskoa, että ne olivat vain naisen kiinnostusta mutta jokainen merkittävä tieto kerrottaisiin todellisuudessa eteenpäin ja sitä käytettäisiin Henryä vastaan. Olisi parempi valehdella jottei asiasta koituisi mitään harmia.
Toisaalta Kerri ei ollut hyvä valehtelemaan mutta jos hänen sanoistaan koituisi harmia Henrylle hän ennemmin purisi kielensä poikki kuin antaisi haltioiden käyttää häntä kuninkaan surmaamiseen. Juuri niin, hänen olisi turha vielä valehdella joten nainen hymyili.
"Hyvä on, Delia", tyttö sanoi huomaten olevansa onnellinen siitä, että nainen kutsui häntä etunimellä. Hän oli kaivannut sitä, nykyään häntä kutsuttiin ihmistenkin parissa jatkuvasti pelkäksi rouvaksi jos ei laskettu mukaan Henryä ja hänen perhettään. "Mutta jos haluat että puhun kuin siskolleni, silloin sinun on sinuteltava minua, jos sopii."
Tyttö hymähti. Jos kerta tässä puhuttiin kuin siskokset, käytettiin etunimiä ja vastaavaa niin saivat myös kankeat teitittelyt ja kiertelevät lauseet jäädä. Tummatukalla ei ollut koskaan ollut siskoa mutta hänellä oli mielikuva siitä, ettei se eronnut paljoakaan veljestä, kenties keskustelunaiheet olivat hieman erilaiset. Jago ei ollut koskaan kysynyt hänen avioliitostaan.
"Henry ei ikinä hyväksyisi järjestettyä avioliittoa", Kerensa totesi hymyillen. "Jos minut olisi esitelty hänelle tulevana morsiammena hän olisi vihannut minua ensihetkestä alkaen ja olisin saanut murtaa hänen sydämensä jään päästäkseen lähelle häntä."
Tummatukka pyöritteli teekuppia kädessään.
"Mutta kohtaamisemme ei ollut mitenkään erikoinen. Tapasimme juhlissa joista kumpikaan ei pahemmin välittänyt joten päätimme että voisimme viihtyä edes hieman paremmin jos viettäisimme sen toistemme seurassa", Kerensa totesi. "Sen jälkeen Henry kirjoitti minulle kirjeitä, jatkuvasti. Keskustelimme elämästämme, kiistelimme politiikasta - Hän oli kirjekaveri jonka kirjeen avaaminen sai joka kerta sydämeni hakkaamaan."
Aluksi Kerensa ei ollut uskaltanut avata kirjeitä useaan kymmeneen minuuttiin, oli ainoastaan kantanut niitä mukanaan jännittäen mitä sisällä lukisi. Kertaakaan sanat eivät olleet olleet sellaisia, etteivätkö olisi miellyttäneet häntä mutta siitä huolimatta tummatukka oli joka kerta perännyt Henryn ehdottavan heidän kirjeenvaihtonsa lopettavan, pilkkaavan hänen mielipidettään hölmöksi - mitä tahansa.
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Su Tammi 06, 2013 6:57

Delia kuunteli nuoremmaisen sanoja, siemaisten aina välillä teekupposestaan. Ei lapsia, kuten hän oli arvellutkin. Siitä ei oltu edes keskusteltu, kuina hassua. Tosin eihän haltiakuningatar itsekään oikein ennättänyt miehensä kanssa asiasta puhua, ennenkuin se jo tapahtuikin. Siinäkin oli mennyt pidemmän aikaa, ennenkuin siihen pisteeseen oltiin päästy, kiitos lieni järjestetyn avioliiton vaikka Delia itse kuningasta oli alun alkaen Arania rakastanutkin.
"Hmm? Enpä tiedä, toisaalta ajattelen, että suuri lapsikatras olisi mainio idea, toisaalta taas minulla on jo yksi poika ja toinen lapsi tulossa, joista on jo paljon iloa." Haltiakuningatar vastasi, jälleen pitäen yllään roolia Antonin äitinä. Se ei tuntunut enää niin salaiselta, piilottelulta vaan luonnolliselta. Jos jokin kävisi muuta väittämään, saattaisi haltiakuningatar siitä vähän suutahtaakin.
Teekupin annettiin lämmitellä sormia, ihmisnaisen myöntäessä, ettei tämän taustoissa ollut paljoa perehdyttävää. Paksut kulmat nousivat kysyvästi, laskeutuen sitten hiukan toisen paljastaessa vanhempiensa kuolleen tämän ollessa vielä nuori. Se pysäytti naisen hetkeksi, sillä saattoi tietää miltä toisesta tuntui.
Osanottoja tai pahoitteluja ei kuitenkaan sanottu ääneen, ei hän ehättänyt toista keskeyttämään saatikka näyttää niin paljoa hempeää puolta itsestään toiselle, tiedä vaikka se olisi ollut haltioiden aikaansaannosta.
"Ahaa... Karkeana ehkäpä. Myönnettäkööt, melko mielenkiintoiselta tasolta tulet, mutta en näe sitä esteenä naimakaupoillesi, varsinkaan kun kerran on niin käynyt." Haltianainen sanoi katsellen intensiivisenä tummahipiäiseen naiseen. Tämähän muistutti häntä omista kirjoitelmistaan, kuinka köyhä talontyttö löysi elämänsärakkauden valtakunnan kuninkaasta ja tarinan lopussa tämä joko löysikin itselleen toisen tai päätyi kuningattareksi. Kerensan tapaus tosin oli korkealuokkaisempaa, mitä talontyttöisen, joten ei sitä käyty sen enempää morkkaamaan. Kerensa saattoi olla oikeassa myös yhden asian suhteen, tiedot eivät jäisi pelkästään kuningattarelle itselleen. Ne arkistoitaisiin, joku jonkun kenet hän pestattaisi hänen sanojaan alas sanelemaan tai kirjoittamaan itse, kun kerran siitä piti. Tieto ei sinänsä ollut niin tärkeää, ainakaan näiltä näkymin, mutta ken tiesi? Ainakin hienoa täytettä se toisi. Entisistä kuningattaristakin tiedettiin niin kovin vähän.

Haltianainen saattoi hymähtää huomaamattomasti toisen kutsuessa häntäkin etunimellä. No, reiluapa toi kaiketi oli, kerrankun oli itse mennyt ehdottelemaan heidän olevan kuin sisaruksia, näin väliaikaisesti. Pieni nyökkäys kävi naisen seuraaviin sanoihin, vaikkei nainen mielestään ollut pahemmin toista teititellytkään, näin toisen tilanteen vuoksi. Katse kävi laskeutumaan toisesta teekupille ja antamaan taas huomiota siinä samassa kuopukselle. Ah kuinka romanttista, pari olivat tavanneet tanssiaisissa, kuten hän ja Arankin jos oikein ajatteli. Siitä ei kyllä samanlaista romanssia ollut molemminpuoleisesti syntynyt, kuten Kerensalla oli käynyt vaikka tavanomaiseksi tapaamista kuvailikin. No olihan se, mutta kun rakkaudesta oli kysymys, se tekisi tapaamisen vaikka kadullakin merkittävän.
Haltiakuningatar saattoi naurahtaa kevyesti, jääden jopa hymyilemään pienesti naiselle, vai että kirjeen vaihtoa, poliitikasta puhumista?
"Vai että politiikkaa..." Haltianainen naurahteli, myönnettäkööt, ollen itsekin hieman kiinnostunut aihealueesta mutta oli jättänyt moisen mieluusti miehille. Ei haltiakuningatar aivan pihalla kuitenkaan ollut, mutta ei sitä sen paremmin harrastanut. Ei se naiselle sopinut sanottiin.
"Tunnen kuin tuntisin teidät jo, Kerensa. Vaikka yhteinen aikamme onkin ollut tähän mennessä kovin lyhyt." Nainen hymyili, jokseenkin maireasti ja nojasi leukansa vaakasuoraan asetetun kämmenselän päälle, jonka käsivarsi nojasi käsinojaan. Jalat lepuuttuivat siinä mukavasti, mutta liikkeelle nainen ei ollut vielä lähdössä. Siemaus lämmintä otettiin haltianaisen siirtäessä katseensa suurelle ikkunalle, katsellen hetkeksi ulos.
"Eikö tee maita? ...En voi syyttää sinua jollei, mutta olosi varmasti paranisi. Saisit hieman energiaa." Delia kävi tuumaamaan ääneen, kääntäen katseensa takaisin syksyisestä maisemasta takaisin Kerensaa. Oli arvattavaa, että toinen oli kapinoinut ruuan sun muun suhteen, niin varmaan Delia itsekin tekisi, mikäli samanlaisessa asemassa oli ollut. Vaikkei se viisain teko varmasti ollutkaan.
"Taustasi muistuttavat minua tarinoistani joita kirjoitan. Kaunis neito, ei niin korkeluokkaa, rakastuu prinssiin ja prinssi rakastuu tähän ja päätyvät naimisiin. Tosin, en yleensä kirjoita jatko saagoja, vaikka tilanteesi inspiroitseekin minua." Haltianainen kävi tuumaamaan ääneen, mutta jätti sanomatta, että nimenomaan tuon vangitsi päätyminen olisi ollut erinomainen lisä hänen kirjoitelmiinsa.

//Mitäs sanoisit jos tuupattaisiin Aksu Aranin kanssa sun seuraavan vastauksen jälkeen koikkelehtimaan paikalle. Crash the party ya know.//

Ros

Viesti Su Tammi 06, 2013 10:13

Kerri kallisti päätään hieman. Nainen tosiaan oli todella siro - eihän asia hänelle tietenkään kuulunut. Hän oli aina kuvitellut haltioiden hankkivan vähän ja harvemmin lapsia muttei oikeastaan tiennyt asiasta. Siitä tuskin oli minkäänlaista kirjoitettua totuutta, enemmänkin olettamuksia ja mielipiteitä.
"Joskus vähemmän on enemmän", nuori nainen totesi miettien edelleen, kantoivatko haltiat lasta kohdussaan yhdeksän kuukautta vai enemmän, kuitenkaan avaamatta suutaan ja kysymättä asiasta sen tarkemmin. Hänellä ei ollut mitään syytä edes epäillä, etteikö naisen esikoinen olisi hänen omaa vertaansa, eihän Kerri ollut edes nähnyt lasta joten moisien väittämien esittäminen olisi ollut vain typerää.
"Mielenkiintoiseksi sitä voi kutsua vain henkilö, joka tulee täysin erilaisesta syntyperästä", Kerri totesi huulillaan hienoinen hymy. Hän oli epäilemättä täysin eri maata kuin haltiakuningatar. Nainen oli upea, täydellinen aatelisneito joka oli saanut kunnollisen kasvatuksen. Eikä siinä ollut edes mitään vikaa, hän oli epäilemättä hyvä vaimo ja ilo miehelleen, tosin Kerri epäili ettei tuon naisen mies osannut arvostaa aarrettaan. Haltiakuningas ei vaikuttanut mieheltä, jolla olisi tarpeeksi järkeä päässään mutta näitä asioita tummatukka ei tuonut esille.

Kerri pyöritteli yhä teekuppia käsissään ja nyökkäsi naisen sanoille.
"Hänellä on tietenkin voimakkaammat mielipiteet kuin minulla", tyttö totesi huulillaan pienoinen hymy hänen ajatellessaan Henryä, kiihkeää, lempeää Henryä jonka tukena hän halusi olla loppuikänsä. Kerensa halusi olla hänelle kuin turvasatama, saada hänen olonsa tuntumaan turvalliseksi vaikka ajatuksien meri myllertäisi mielessä.
Haltianaisen sanat yllättivät tummatukan. Nainen oli epäilemättä tehnyt omia tulkintoja hänestä, omasta mielestään Kerensa ei ollut paljoakaan puhunut ja oli yrittänyt pysyä mahdollisimman neutraalina sanoistaan. Osasiko kaunotar lukea häntä noin hyvin?
"Sitten osaat lukea minua harvinaisen hyvin, Delia", tyttö sanoi. "Odotan teen jäähtyvän hieman, en halua polttaa kieltäni."
Hän oli paastonnut niin kauan, että tuskin muisti miltä tuntui saada jokin ruoka tai juoma eteensä oikeasti kuumana.

Kuullessaan naisen todelliset ajatukset Kerensa tuijotti häntä hetken silmät suurina ennen kuin tirskahti. Sen takia naisesta tuntui, että tunsi hänet, koska hän oli jo mielessään kirjoittanut Kerensa elämäntarinan yhteen kirjoistaan.
"En tiennyt, että haltiakuningatar voisi olla laisesi", tyttö sanoi ja siemaisi teetään varovasti. "Kiinnostunut tarinoista - tai etenkään, kiinnostunut kirjoittamaan niitä. Mutta onnettomista tarinoista tosiaan tulee parhaita. Kertoisitko minulle sitten, miten tarinani tulee päättymään?"

((sopii hyvin))
Avatar

Monarkki

Viestit: 14169

Liittynyt: Pe Marras 23, 2007 2:47

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 09, 2013 3:00

Yksinkertaisesti Yllättävä ääni kävi vastaamaan ihmiskuningattaren kysellessä, miten tarinansa tulisi päättymään Naiivi kuningatar lähtee yksin pois kaupungista, jää kiinni ja kärsii typeryydestään, aiheuttaen pian koko kansansa romahtamisen. Viholliset voittavat, ihmiset nöyryytetään ja häpäistään totaalisesti. Ja kaikki tämä yhden typerän neidon tähden. Tai ehkä neito kuolee, jonka johdosta urhea prinssi vaipuu masennukseen ja lopulta kuolee suruunsa. Sen minä haluaisin nähdä.
Se, kuinka kauan Aran huoneessa oli ollut, oli kysymys itse kullekin. Missä vaiheessa tuo sisään oli tullut ja miten. Ovi ei ollut käynyt eikä kuningas ikkunastakaan sisään hypännyt. Ehkä kuningatar oli tietoinen puolisonsa kyvystä siirtyä linnassaan miten huvitti. Aran tunsi linnansa, se oli hänen kotinsa. Hän tiesi mitä linnalla tapahtui, vaikkei ollut katsomassa ja jos jotain jännää tapahtui, oli kuningas tikkana paikalla. Todellisuudessa Aran oli alle minuutti sitten ilmestynyt huoneeseen täydessä hiljaisuudessa, kävellen nyt kauempaa lähemmäksi istuvaa kuningatarkaksikkoa, lähestyen Kerriä selän takaa. Koreasti, valkeaan pukeutunut kuningas ei antanut itsestään taaskaan sitä kaikkein ystävällisintä vaikutelmaa asenteellaan ja elekielellään, joka suorastaan halveksi ihmisnaista.

Tai ehkä kaikesta voisi syyttää kuningasta. Typerä ja nuori, helposti johdateltavissa oleva pasifisti. Sanot hänen omaavan voimakkaita mielipiteitä, mutta ovatko ne sittenkään hänen omiaan? Nopea virne vieraili kuninkaan kasvoilla, kun askel vei ohi Kerensan, kohden Deliaa En yhtään ihmettelisi, vaikka hän ritarillisesti tulisi yksin käskystä pelastamaan sinua. Ja sitten meillä olisi enää eliminoitavana prinsessa ja Haraldin veli. Tuskin suuri vaiva, kumpikaan. Te teette tästä aivan liian helppoa. Minä kun oletin, että ihmisten kuningassuvussa olisi edes jotain järkeä liikkunut. Mutta ei, Kaikki nämä vuodet sivusta seuraten on saanut todeta, ettei yksikään ole toista kummoisempi ja Henry nyt oli vain hännänpää typeryyden ketjussa.
Askel pysähtyi, haltiakuninkaan kääntyessä katsomaan nenänvartta pitkin ihmistä. Jos totta puhuttiin ei hän arvostanut kovin paljoa tätä tilannetta, jonka puolisonsa oli järjestänyt. Jos häneltä kysyttiin, olisi Kerri saanut virua tyrmässä vielä muutaman päivän, ennen kuin kuningas olisi määrännyt jonkun nöyryyttämään naista. Mutta ehkä tämä oli toisaalta hyvä. Kerri sai vähän esimakua siitä, millaista kohtelua olisi voinut ansaita, mikäli olisi tanssinut kuninkaan pillin tahtiin. Nyt kun Kerri sai hyvää ja ystävällistä kohtelua, oli tyrmiin palaaminen kahta karumpaa.

Ja kyllä, pistäisin pahakseni, mikäli majoittaisit tämän vieraan yhtään minnekään muualle, kysymättä minulta
Aran lisäsi haltiakielellä Delialle, vilkaisten kuningattareen. Tietenkin Aran tutki paraikaa kahden naisen ajatuksia ja varsinkin sitä, mitä nuo olivat keskustelleet. Merkittävän terävä katse kuitenkin kohosi kuningattaresta takaisin ihmiseen.
Luotatko sokeasti, ettei teessäsi ole myrkkyä?


// Mr. d*ckweed derp ilmoittautuu //
Avatar

kuninkaan neuvonantaja
kuninkaan neuvonantaja

Viestit: 1947

Liittynyt: Su Joulu 02, 2007 12:08

Paikkakunta: Crypt

Viesti Ke Tammi 09, 2013 5:31

Kerensa sanoi vain odottavansa teen jäähtymistä. Vai niin, ajatteli haltiakuningatar sen kummemmin, uskoen yhä osittain, ettei toista varmasti osittain edes maittanut. Pitäni vain yrittää saada toinen tuntemaan olonsa rennommaksi. Ehtisi se tee siinäkin jäähtymään. Pian sellaisia merkkejä tulikin, saaden Delian kohottamaan kulmiaan himean kysyvästi, hänenlaisensa? Koska kirjoitti? Delia itse ei pitänyt tätä mitenkään kummana, maalasihan Kerensakin ja molemmat olivat yhtälailla taiteenmuotoja. Pahastumista ei kuitenkaan ilmennyt kuningattaren huulilla, vaan pieni tuhahduksenomainen naurahdus pääsi haltianaisen huulienvälistä, nähdessään viimein toisen kokeilevan teetä, tosin jokseenkin varovasti.
"Sen me tulemme näkemään..." Delia kerkesi sanomaan, nyt yllättävän äänen katkaisten hänen ajatuksensa, ystävällisen tunnelman, kaiken. Haltiakuningatar lähti paikantamaan ääntä, saaden silmiinsä miehensä lähestyvän Kerensa takaa. Rauhallisesti käytiin korjaamaan ryhtiä nojaamasta käsinojalta ja jäätiin siihen katsomaan ylös haltiakuninkaaseen, jonka oma katse oli lähinnä hänen kestitettevässä.

Aranin sanat... Olivat mitä Delia kykeni odottamaankin, ei mitenkään vieraanvaraiset, jopa tallaavia nuorta naista kohtaan. Mitään haltiakuningatar ei käynyt sanomaan miehensä ollessa äänessä, vaikka olisi halunnut ystävällisesti pyytää tuota olla puuttumatta hänen teehetkeensä juuri nyt. Aran kävi mollaamaan niin Kerensaa, tämän miestä ihmiskuningas Henryä, sitä kuinka hangessa koko kuningaskunta oli, kaikkea mikä saattoi suolata toisen haavoja, ellei sitten repäissyt vallan uusia sellaisia. Huomaamattoomasti, aivan huomaamattomasti saattoi Delia pudistella päätään harmissaan tilanteesta, vaikka ei käynyt kieltämään olevansa samaa mieltä suippokorvaisen miehensä kanssa. Myönnettäkööt, he olivat niskanpäällä ja lujasti, ihmiskuningas ei ollut juurikaan se fiksuin henkilö josta Delia itse oli kuullut, näin mieheltään nyt alkajaisiksi ja muista huhuista tämän sinisilmäisesti luulleen toisen osapuolueen olevan hänen ystävänsä. Mitä tuli Kerensaan, uskoi haltiakuningatar ihmistenkuninkaan tulevan vielä suuna päänä yrittämään tuon pelastamista, ihme taas tarvittiin, että tuo pääsi pois linnasa omin avuin.

"Olen pahoillani, en uskonut, että sillä olisi niin väliä missä me häntä pidämme." Delia kävi vastaamaan lyhyesti miehelleen, siemaisten nopeasti omasta teekupposestaan.
"Rakkain, en kai minä nyt sinun kunniavieraasi teetä kävisi myrkyttämään? Kerensa varmaan itsekin ymmärtää olevansa enemmän hyötyä meille vielä elävänä, kuin kuolleena, epäilläkseen moista." Haltiakuningatar kävi vastaamaan ihmiskuningattaren puolesta, ihmiskielellä niin, että tämäkin ymmärtäisi ja kurottautui laskemaan teekupposensa alas tarjottimelle. Teet oltiin tosiaan kaadettu jo valmiiksi heille tarjoiltaessa, mikä loi ihanteellisen tilanteen toisen myrkyttämiseen. Tämä ei kuitenkaan ollut asian laita.
"Onko hänen kovistelu nyt aivan tarpeellista kuninkaani?"

Ros

Viesti Ke Tammi 09, 2013 11:52

Kerensa ei ehtinyt vastata kuningattaren sanoihin kun haltiakuningas ilmestyi paikalle. Tytön silmät laajenivat hieman mutta hän käänsi päänsä poispäin miehestä kasvot ilmeettöminä, silmät kuitenkin halveksunnasta kaventuneina. Hän ei halunnut edes katsoa miehen komeisiin kasvoihin sillä se sai hänet tuntemaan voimakasta halua lyödä nyrkkinsä niihin, murtaa hienopiirteinen nenä, nähdä hampaiden putoavan. Tällainen väkivaltaisuus, edes ajatuksissa, ei ollut Kerensalle tavanomaista ja sai tytön tuntemaan olonsa samaanaikaan raivostuneeksi että hermostustuneeksi.

Miehen puhuessa Henrystä tytön asento muuttui entistä jännittyneemmäksi. Hän olisi halunnut sanoa olevansa merkityksetön, että Henry pääsisi hänen kuolemastaan yli helposti. Heillä ei ollut lapsia, kunigas voisi hankkia uuden naisen rinnalleen.
Mutta Henry ei ikinä tekisi niin. Kerensa oli nähnyt miten Henry katsoi häntä, se oli juuri sellaisen miehen katse, joka on valmis tulemaan yksin, luultavasti surmattavaksi, ainoastaan pelastaakseen rakkaansa.
"Teillä on tosiaan ollut aikaa tarkkailla, arvon kuningas", Kerri totesi kätkien raivonsa mietteliääseen sävyyn. "Kuinka vanha te olettekaan? Satoja vuosia? Ja silti te ette vieläkään hallitse koko maata vaikka ihmisten kuningashuone silmissänne noin säälittävä onkin."

Kerri ei edes hätkähtänyt miehen todetessa, että kuka tiesi, mitä myrkkyä hänen teehensä oli laitettu. Tyttö tuijotti teekuppiaan ja kohotti sen uudelleen huulilleen. Jos haltiat tosiaan haluaisivat tappaa hänet, olisi myrkytetyn teen juominen se helpoin tapa kuolla. Kenties hän kärsisi suuresti ennen kuin kuolisi mutta silti myrkky antaisi hänelle armahduksen.
Tummatukka tiesi, ettei tee ollut myrkytettyä. Delia ei ollut samanlainen kuin miehensä ja jos he haluaisivat surmata hänet, olisivat he voineet tehdä sen huomattavasti helpomminkin.
Kerri halusi miehen lähtevän. Hän halusi kiljua hänelle, käskeä häntä katoamaan silmistään mutta tämä halu ei juurikaan ulospäin näkynyt. Tyttö ainoastaan puristi teekuppia sormet valkeina ja siemaisi sitä uudestaan ymmärtämättä, mitä aviopari juuri puhui. Hän ei osannut haltiain kieltä eikä tämä tilanne ollut omiaan innostumaan kuningatarta opiskelemaan sitä.
Seuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

Keskustelufoorumin moottorina toimii phpBB® Forum Software © phpBB Group

Designed by ST Software for PTF.
Käännös, Lurttinen, www.phpbbsuomi.com uncommitted-decoy

Tämäkin on ilmainen foorumi, jonka tarjoaa munfoorumi.com

Ilmoita asiaton sisältö