Music duel || Forteeee

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

Re: Music duel || Forteeee

ViestiKirjoittaja Ivy » 21 Kesä 2016, 22:20

Uskollinen Satyyri vielä ääneen varmistikin, että hän voisi avittaa tilannetta mikäli tarve. Ei sillä, että Delia sitä olisi edes epäillyt, mutta tälle vastattiin nyökkäyksellä, katseen kääntyessä jälleen puoldemoniin joka yhtyi Perianin ehdotukseen majatalossa oleskelusta. Ilmeisesti tämä oli jostain kauempaa kotoisin ja majaillut sitten jossain muualla kuin yleisessä majoitustilassa?
No siitä Kuningatar ei käynyt kyselemään, sillä oli juuri nyt vähän merkitystä.
"Tämä käy." Delia kohautti leukaansa, vain nyökätäkseen alas,
"Lähetän jonkun, ellen Perianin hyvissä ajoin vastaustasi varten. Mikäli tulet tulokseen aikaisemmin, tarvitsee sinun vain lähettää sana porteilta." Suunnitelma oltiin tehty.
Darions aisi miettiä ehkä päivän kaksi vastaustaan omissa oloissaan, jonka jälkeen sana lähtisi itse mestarille. Näin Haltiakuningatar ajatteli, varmana siitä, ettei Darion kieltäytyisi. Totta kai näin lahjakas nuorukainen tarttuisi tilaisuuteen tehdä sitä mistä löysi intohimonsa korkeamman luokan piireissä! Tämä ei vain aivan ymmärtänyt vielä, mitä hänelle oltiin tarjottu ja miten kunnolla suhtautua.

Ennen kuin kukaan muu sai paremmin suunvuoroa, kävi koputus ovelle. Yksi seuraneideistä katsahti kuningattareensa kyseliäänä, saaden siten luvan avata ovi jolloin yksi kuninkaallisista lastenhoitajista pilkisti sisään.
"Ah..! Anteeksi teidän korkeutenne, en uskonut, että olisitte yhä kiireinen." Vanhempi haltiarouva kävi häpeissään pahoittelemaan, niiaten asianmukaisesti.
"Suotta, ajoituksesi on oikein mainio, pääsimme juuri lopputulokseen pienessä leikissämme." Joutsenemo vastasi, leuan kohotessa ruhtinaalliseen korkeuteensa.
"Esitä asiasi. Aistin, että Limdur on herännyt?" Kävi jatko, haltiarouvan uskaltaessa viimein nousta niiauksestaan.
"Kyllä teidän arvonne ja saanen lisätä, kovin temperamenttisestikin niin. Kaipaa teitä luokseen."
"Hait minut kuten olin pyytänytkin. Tulen aivan pian, hyvästelen vain vieraamme.",
"Luvallanne..." Kävi vielä pieni niiaus, pikkuprinssien kaitsijan sitten lähtien sinne, mistä oli tullutkin, kuningattaren kääntyen jälleen vieraidensa puoleen.
"Pienoisini on melko rauhaton herätessään, nähkäämme jälleen uusissa merkeissä. Perian, olet vapaa tältä päivältä, olen loppupäiväkseni suunnitellut muita menoja." Lupa myönnettiin lähteä ja ilmaantua taas jahka paikalle kutsuttiin.
"Ja Darion, sinusta kuulen sitten myöhemmin. Toivon, että harkitset hartaasti vastaustasi." Hyvästelyjä käytiin, seuraneitojen seistessä kärsivällisesti kolmikko katsellen ja hiuksenlatvoja selvitellen.

//Mulla soi teemamusana vaan tiputanssi ku astun huoneeseen ): Mutta viimeisiä viedään!! Kiitän jo etukäteen pelistä! \o//
Avatar
Ivy
kuninkaan neuvonantaja
 
Viestit: 1981
Liittynyt: 02 Joulu 2007, 00:08
Paikkakunta: Crypt

Re: Music duel || Forteeee

ViestiKirjoittaja Aksutar » 19 Syys 2016, 22:14

Satyyri hymisi itsekseen tyytyväisenä, kun kaikille tuntui sopivan parhaiten hänen ehdotuksensa. Kyllähän hän sen tiesi, olihan hän nero ja osasi kaikkein parhaimmat ehdotukset laatia. Nätisti satyyri kuitenkin hiljaa kuunteli vielä emäntänsä lisäykset ehdotukseensa, ennen kuin heitä käytiin häiritsemään ovelta kuuluvan koputuksen muodossa. Sarvipäinen vain vilkaisi ovelle, sen pahemmin suutaan avaamatta siihen väliin, kun prinssien yksi kaitsijoista tuli kuningatarta informoimaan nuorimman siniverisen heräämisestä. Näin ollen Delia poistuisi lapsensa luo - Perian kiitti jälleen onneaan, ettei hänen tarvinnut siihen tilaisuuteen osallistua - antaen kilpakaksikolle tilaisuuden poistua paikalta.

"Voi kiitos, teidän armonne", Satyyri kiitteli kuningatarta vapaapäivänsä johdosta, "Ja kiitos myös siitä, että saimme soittaa Teille ja ihastuttaville seuraneidoillenne. Tämä oli mitä suurin kunnia, meille molemmille", sorkkajalka jatkoi, nousten ylös ja käyden kumartamaan syvään, asiaankuuluvasti kuningattarelle.
"Darion varmasti ilmoittaa teille mahdollisimman pian aikeistaan, nyt minä saatan arvon vieraamme pois, omaan rauhaan harkitsemaan mitä jalomielisintä tarjoustanne", Kumarruksesta nouseva satyyri kertoi, ennen kuin lähti perääntyvin askelin poistumaan kuningattaren luota - olettaen että myös Darion ymmärsi kiittää - tai ainakin kumartaa - ja lähteä hänen peräänsä.

Lopulta se askel kääntyi ympäri ja sorkkajalka johdatti tummahipiän takaisin käytäville, jossa askel lähti viemään heitä kohden Perianin huonetta.
"Se meni suhteellisen hyvin"


// no siis, kun mä astun huoneeseen niin tää pärähtää soimaan en oo taas myöhäs ja silleen //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Re: Music duel || Forteeee

ViestiKirjoittaja Forte » 20 Syys 2016, 20:32

Jos jotakin haltioilla oli, niin aikaa. Kun eli pitkään, saattoi puntaroida rauhassa vaihtoehtoja ja ajatuksia siitä, mitä halusi elämältä. Darion ei ollut haltia, mutta jakoi sentään pitkän iän kyseisen kansan kanssa. Silti tuntui etteivät mitkään vuosisadat riittäneet tähän tilanteeseen ja sen tuomaan paineeseen. Mitä ihmettä tässä kannattaisi oikein päättää? Darion voisi elää seuraavat tuhat vuotta ja silti olla epävarma vastauksestaan. Ja nyt hänellä oli vain päivä aikaa miettiä asiaa. Ja rehellisesti, Perianin maininta siitä, että Darion ilmoittaisi mahdollisimman pian, ei ainakaan parantanut asiaa yhtään. Ei tosiaan. Puolidemoni halusi miettiä mahdollisimman pitkään. Hän tosin oletti, ettei siihen annettaisi mahdollisuutta.

Darion noudatti Perianin esimerkkiä ja kumarsi kohteliaasti, ennen kuin seurasi satyyriä takaisin käytävälle. Tuntui kuin jonkinlainen kupla olisi juuri puhjennut, äskeinen huone ja nykyinen käytävä tuntuivat olevan kuin kaksi eri maailmaa. Darion huokaisi syvään ja haroi hiuksiaan, samalla kun seurasi Periania.
"Niin kai. Minulla ei ole mitään tietoa, mitä kannattaisi vastata pyyntöön."
Darion kyllä tiesi, että jos hän todella halusi keskittyä johonkin, hän löytäisi oikean vastauksen. Mutta juuri sillä hetkellä se tuntui aika laihalta lohdulta. Puolidemoni ei halunnut tehdä näin isoja päätöksiä, ainakaan ilman havaintoa siitä, mihin kumpainenkin päätös johtaisi. Mutta kuten hänen äitinsä oli aina sanonut; "Kun valitsee kahdesta ovesta, ne menevät automaattisesti lukkoon valinnan jälkeen. Joten valitse viisaasti järjellä äläkä tunteella. Sydämesi on idiootti.". Kaiketi tämä oli niitä tilanteita, kun tosiaan ei kannattanut miettiä tunteella, vaan loogisella järjellä.
"Taidan tarvita loppupäivän aikaa miettiä tätä kunnolla. Ehkä saan vastauksen aikaiseksi huomiseen mennessä."

// Ihania biisejä. Selvästi tulette huoneeseen tyylillä. Minulla alkaa soimaan tämä kun tulen paikalle //
Forte
 

Re: Music duel || Forteeee

ViestiKirjoittaja Aksutar » 09 Loka 2016, 09:12

Sivusilmällä satyyri huomasi sen syvän huokauksen, jonka tummahipiä kävi päästämään. Se toi virneen sarvipään kasvoille, satyyrin kuitenkin pysyen hiljaa. Varmasti äskeinen tapaaminen oli ollut omanlainen koettelemus henkilölle, joka ei ollut tottunut kanssakäymisiin siniveristen kanssa. Olihan se raskasta, omalla tavallaan, mutta sentään ei tarvinnut varsinaisesti fyysisesti raskasta työtä tehdä. Ja siitähän Perian piti.

"Vastaat mitä haluat", Perian hymähti Darionin mainitessa, ettei tiennyt yhtään mitä kannattaisi vastata pyyntöön, "Jos päätät kieltäytyä, voin kanssasi muotoilla asian mahdollisimman imelänpahoittelevaksi. Uskoisin myös, että jos päätät kieltäytyä, pelkkä kirje riittää - Kuningatar on kiireinen ja en tiedä, olisiko sinusta sanomaan päin hänen kauniita kasvojaan, ettet aio ottaa jalomielistä tarjousta vastaan syystä tai toisesta".
Yleensä ei kannattanut kieltäytyä mistään, mitä kuninkaalliset tarjosivat. Kieltäytyminen katsottiin rumana eleenä ja tultaisiin muistamaan pitkään. Perian oli saanut todistaa jo muutaman tapauksen hovissa, kun joku oli kieltäytynyt kasvotusten kuninkaan tai kuningattaren tarjouksista ja täten aikalailla pilannut kaikki mahdollisuutensa kaiken suhteen.

"Se lienee hyvä suunnitelma. Haetaan vain tavarasi huoneeltani ja saatan sinut majatalolle, maksan majoituksesi ja jätän sinut rauhassa miettimään", sorkkajalka nyökkäili Darionin tuumaukseen.


// :-----------DDD Mä oon syömässä niitä keksejä kun sisään tuut. Enkä pistä keksiä alas //
Avatar
Aksutar
Monarkki
 
Viestit: 14829
Liittynyt: 23 Marras 2007, 14:47
Paikkakunta: Crypt

Edellinen

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 10 vierailijaa

cron