Kirjoittaja Aksutar » 19 Touko 2016, 18:19
Aran
Normaalisti jos hovissa tapahtui jotain kärhämää, ei Aran ollut asiaan puuttumassa, ellei häntä erikseen paikalle pyydetty. Sellaista tapahtui harvoin, kukapa kiireistä kuningasta halusi vaivata "turhanpäiväisyyksillä". Joten tälläkään kerralla ei kukaan ollut erikseen kuninkaalle kertonut, kuinka hänen "lemmikkinsä" oli korkea-arvoisen vieraan helyjä käynyt napsimaan itselleen. Ei kenenkään tosin tarvinnut, olihan Aran tietoinen kaikesta mitä omassa linnassaan tapahtui, joten kyllä hän tiesi miten pikku Nessansa oli jälleen hälyä aiheuttanut. Heti hän ei kuitenkaan ollut hätiin ehtinyt, vaan antoi tilanteen pyöriä omalla painollaan, kunnes oli saanut saneltua muutaman kirjeen valmiiksi neuvonantajalleen. Vasta sitten kuninkaalta liikeni aikaa tilanteen selvittelyyn, kerta mitään muuta ei tälle päivälle ollut ohjelmassa. Sekin oli sinällään ihme, yleensä päivät olivat täynnä ties mitä menoja, tekemisiä ja tapaamisia, mutta tänään tervetullutta vapaa-aikaa oli siunaantunut siniverisellekin.
Joten, jahka tehtäviltään ehätti, lähti keväisen vihreään asukokonaisuuteen pukeutunut monarkki askeltamaan kohden kalabaliikkia. Kaikessa rauhassa tosin, saapuen paikalle juuri kun Nessa kattokruunussa roikkui. Katse keskittyi heti ensimmäisenä punatukkaiseen muodonmuuttajaan, tuon ensimmäisenä tiedostaen kuninkaan läsnäolon. Heti tyttö kävi rääkymään omia puolustuksiaan kuninkaalle, jonka katse laski aatelisnaisen puoleen. Syystäkin tuo oli tuohtunut ja halusi omaisuutensa takaisin, mutta Aranilta ei kyllä tuolle naiselle sääliä herunut.
"Kuinka kehtaatte ampua kohden alaisiani?", Oli Aranin ensimmäiset sanat, jotka saivat aatelisen ja tuon sotilaat jokseenkin hämilleen - he olivat olettaneet, että siniverinen olisi heidän puolella!
"tu-tuo otus varasti koruni, Teidän Korkeutenne!", Kutsuvieras kävi parahtamaan, samalla kun kaikkien aseet laskeutuivat, eikä Nessaa enää uhattu kenenkään toimesta, "Se kuuluisi häkkiin! Tyrmiin, Teidän Korkeutenne, kuten varkaat yleensä!".
"Tyrmät tuskin pidättelisivät rakasta Nessaani", Aran hymähti lähinnä sivuhuomautuksena, aatelisen ymmärtämättä mitä siniverinen sillä varsinaisesti tarkoitti, "Ja eikö olisi fiksua säilyttää koruja ja muita arvoesineitä lukkojen takana, silloin kun niitä kukaan ei vartioi? Saatte vain itseänne syyttää siitä, että pikku ystävämme huomasi jotain kiiltävää ja päätti sen itselleen ottaa, ihan kuin harakatkin vievät varomattomien aarteet".
"m-mutta--"
"Hiljaa ja saatan ehkä antaa korunne takaisin", Aran hiljensi aatelisen, joka kovasti olisi vastaan halunnut väittää. Sen sijaan että väittelyä olisi jatkanut, kiinnittyi kuninkaan huomio kattokruunussa lymyilevään Nessaan.
"Nessa-rakas", Haltiakuningas aloitti, "Tulisitko alas, ettet riko kattokruunuani - tai mikä pahempaa, satuta itseäsi".
"Tiedän, että koru näyttää sinusta hienolta ja on naurettavaa, ettei arvon vieraamme osaa arvostaa sinun antamaa maksua moisesta rihkamasta", Aran jatkoi, samalla kun pitkän takkinsa taskua kaiveli, "Mutta uskon, että minulla on sinulle jotain vielä parempaa. Vaihtaisitko sen helyn näihin, kenties?", taskustaan kuningas otti esille muutaman punavalkean karamellin, käyden niitä ojentamaan Nessan suuntaan näytille. Oli niitä enemmänkin, mutta ei kannattanut heti kaikkea tarjota.