Kevätflunssaa, hän sanoi

[Ivy]

Ophelia & Aaron

Aaron vain virnisteli ja nojasi kaksin kyynerpäin kirstuun vaikka Art sanoikin kylmästi, että hänen tekonsa oli ollut typerä. Vai oli papparainen tännekin kerennyt hänestä lavertelemaan, no ei se haitannut, Aaron olisi sitten kuitenkin itse myöhemmin kertonut voidakseensa leveillä jonkinlaisella rohkeuden mitallaan Arathetille kuitenkin. Tosin Arathetin hymy sai Aaronin virneen laantumaan. Hänelle hymyili yleensäkin vain häntä parhaiden ymmärtävät veljensä, tosin tässä tilanteessa molemmat olisivat varmaankin antaneet hänelle koivunniemen herraa kaksi käsin tai eivät sitten olisi uskoneet häntä ollenkaan. Aaron sitten nyökkäsi, hymyillen pienesti aivan pientä, aitoa hymyä Artin ehdotukseen että tämä ottaisi sitten seuraavalla kerralla hänet mukaansa. Tämä pieni aito hymy tosin kuli varsin nopeasti kun Art vaihtoi aihetta astetta arempaan!
Aaron säpsähti rennosta asennostaan nopeasti pystyyn, jääden hetkeksi tuijottamaan Arathetiin kuin pyöveliin ja tunsi kuin sydän olisi ponnahtamassa ulos hänen rintakehästään...!
Mutta istten kuului vain huokaus kun Aaron istahti äskeisen nojaamansa kirstunsa päälle, apaattinen, mutta hivenen lumoutunut katse kohdistuen valkoisiin seiniin.
"Minulle on tulossa vain flunssa..." Aaron sanoi surkeaksi puolustuksekseen tai sitten valheeksi itselleen, niiskahtaen samalla sarkastisesti... Hän tiesi jo Arathetin tietävän sen mitä hän ei ihan täysin itse itselleensä vielä myöntänyt. Se että olisi edes hitusen ihastunut ihmis tyttöön johon hänellä pitäisi olla täysin vastakkaita tunteita.


Ophelia tirskahti lähes nauruun Lilyn sanoessa ettei riisuisi edes kenkäänsä ellei Aran olisi toisessa päässä linnaa! Nyt piti vain toivoa että kylpytilat olisivat siellä. Ophelia vilkaisi vastavuoroisesti Lilyyn, hymyillen yhä kunnes he lähtivät Aranin opastamaan suuntaan, Lily tämän silminä. Matkalla he ohittivat haltijoita joiden katsekontaktia Ophelia vältteli parhaansa mukaan ja yritti pitää katsettaan alaviistossa, ainakin siihen asti kun Aran sanoi heidän pitävän lilyä kuningattarena! Ophelia ei todellakaan sanonut tuohon mitään vaikka asia ihmetyttikin suuresti. Olisiko Aran tosiaan mennyt kansalleen tunnustamaan että olisi mennyt 'naimisiin' ihmisen kanssa ja että kuninkaan suku olisi tästä lähin rotusekoitteinen...?

He saapuivat kylpylätiloille ja pian ovelle jonka takana olisi heille tarkoitettu allas. Ophelia ei sanonut mitään vaan tuijotti Lilyn mukana Aranin lähtiessä kulkemaan samaa reittiä takaisin yksinään. Nyökkäsi sitten lilylle ja asteli tämän perässä kolmannesta ovesta okealta sisään. Ophelian astuessa sisään, hänkin jäi hetkeksi katselemaan ympärillensä haltijoiden kylpylätilaa. Sellaista ei kyllä löytyisi ikänä ihmisten linnasta! Tämä tosin ei saanut Opheliaa yhtään kiitollisemmaksi kuninkaan velhon hirttäjäisten jälkeen.
"m'hm" Ophelia vastasi vaisusti ja lähti avaamaan yläselän nyörejä, riisutti mekkonsa ja viikkasi se nätisti jakkaralle ja avasi lettinsä pistääkseen sen pienelle ylänutturalle.
"Sinusta on näköjään ehtinyt yhdessä yössä tulemaan haltijakansan kuningatar..." Ophelia mainitsi, ollen yhä melko vaisu ennekuin alkoi avaamaan aluspaidan rusettia.
"Ethän sinä vain aio suostua siihen?! Toiseen perilliseen!? Ei hänellä pitäis olla millaista oikeutta sellaista yksinään päättää jos te olette haltijoiden lain mukaan nyt aviopari!" Kuului lisäys jonka äänensävystä selvästi kuuli että Ophelia oli suivaantua epäpapittaramaiseen tapaan, kaikki oli tällä hetkellä hänestä niin sekaisin ja väärin.

[Aksutar]

Art, Lily

Art ei voinut muuta kuin hymyillä Aaronin vastaukselle. Flunssa.. sitähän se varmana olikin.
"No, meneppäs kotiisi parantamaan flunssasi, ettet huomenna ole yhä 'flunssainen'" Art sanoi ja otti askeleen ovelle päin, ohjaten Aaronin samalla ulos huoneesta.
Hän aikoi saattaa Aaronin ulko-ovelle asti.. eihän sitä tiennyt kuinka helposti nuori haltija poika eksyisi linnaan.. Art olisi voinut jopa veikata ettei Aaron osannut edes takaisin kuninkaan saliin!
"Tule huomenna puolenpäivän aikaan portille... parempi olla ajoissa kuin myöhässä, lisäksi saat harjoitella rauhassa ennen kuin tanssiaiset alkaa.. ja kai sinä osaat tanssia?" Art aloitti kertomaan. Hän halusi ettei mikään jäänyt viime tippaan.. ja nyt jos Aaron kertoisi ettei osaisi tanssia, Art iskisi päänsä seinään.

Lily ei vastannut Ophelian huomautukseen Haltijakansan kuningattaresta, vaan riisui mekkonsa ja lähti riisumaan alusmekkoaan ja muita vaatteitaan.
Sitten Ophelia otti puheeksi toisen perillisen. Lily kavahti pienesti pelkästä ajatuksestakin, mutta ei vastannut mitään vieläkään. Lily laittoi hiuksensa löysälle nutturalle ja hierasi kevyesti alaselässään olevia raapimisarpia.
"ei.. en aijo suostua siihen.. ja en ole kuningatar ennen kuin Aran on minut nainut eikä hän voi tehdä sitä niin kauan kuin Black elää" Lily sanoi ja käveli altaan luo ja laskeutui hitaasti lämpimään veteen.
Teki kipeää myöntää, mutta se tuntui ihanalta. Silti Lily pysyi melko kippuralla, peitellen itseään. Hän ei luottanut siihen etteikö Aran olisi jo toisella puolella linnaa, eikä hän todellakaan halunnut että Aran nyt tänne ryntäisi. Toisaalta, kyllä hän uskoi että Aranilla sen verran sivistyneisyyttä olisi, ettei tämä nyt sellaista tekisi. Ja olihan Opheliakin täällä.
"eikä hänellä ole oikeutta vaatia mitään sellaista..." Lily lisäsi lopuksi, upottautuen nenään asti veteen.

// nomnom! //

[Ivy]

Aaron, Ophelia

Aaron hymähti mietona, nousten samalla ja lähti Artin opastamana ulko-ovelle päin. Vaatteet hän jätti vielä huoneeseen, hänellä itselläänkään ei ollut tarpeeksi luottamusta itseään kohtaan että uskoisi vaatteiden säilyvän ehjinä huomiseksi asti. Sitäpaitsi hän ei halunnut alkaa selittelemään vaatteista kellekään, ei, hän piti kaiken toistaiseksi vielä salassa. Ulko-ovella he pysähtyivät ja Aaron kuunteli Artin sanat loppuun--TANSSIA!? Aaronin kasvoista oikein huomasi kuinka epämukava olo hänelle Arathetin kysymyksestä tuli, mutta ei hän todellakaan alkanut myöntämään ettei osaisi!
"....Jotenkin" Aaron sanoi nielaissessaan ja lähti miettimään olisiko ikinä edes kokeillut. Ei ollut ja vasta nyt Aaron tajusi että tanssiaississa häneltä vaadittiin myöskin tanssiaitoa.
"No mutta kyllä minä ehdin huomiseen mennessä jotain keksimään! Noudan vaatteet ja... Etsin vaikka sinut käsiini jostain." Aaron sanoi vielä, vältellen puhetta tanssimisesta.
Sitten Aaron nosti kämmenensä päänsä viereen -elehtien näin sanattomat hyvästit- ja lähti kävelemään pois päin, osaamatta niinkään kaunista sanaa kuin 'kiitos', ainakaan vielä ja käveli puusepän pajalle katsomatta kertaakaan taakseen kohti valkoista marmori linnaa.

"Mh..." Ophelia äänähti Lilyn vastaukseen ja riisuutti loputkin vaatteensa, tuntien alastomuuden olevan hieman omituista niinkin avarassa tilassa, mutta hinasi itsensä sitten altaanreunalle ja siitä lopulta ihanan lämpimään veteen. Se sai hänet hieman rentoutumaankin ja pian Ophelia jopa hieman hymyilikin, muuttuen sitten neutraalimmaksi Lilyn seuraavan huomautuksen jälkeen.
Ophelia nyökkäsi, hymyillen hitusen Lilyn upottautuessa nenäänsä myöten veteen, lähinnä siksi koska se näytti huvittavalta vaikkei asian laita oikeasti huvittava ollutkaan.
"Sanot vain 'ei' ja hän ei voi koskea sinuun, nytkun hänellä ei ainakaan ole ketään--..lähellä, jolla kiristää" Ophelia sepitti, yrittäen piristää ankeaa tunnelmaa hymyillen samalla huvittuneesti...Tietäen osin olevansa väärässä, olihan Ophelia itsekin jo kerran Aranin hirttolistalla... Mutta toivoi ettei Lily tajuaisi ajatella sitä asiaa juuri nyt.

Sitten Ophelia upotti yllättäen itsensänkin nenää myöten veteen, puhaltaen ilmaa ulos sieraimistaan niin paljon kuin hänen keuhkoistaan lähti ja sai veden pinnan kuplimaan hullu lailla.
Tämä huvitti Opheliaa itseään niin paljon että veti vahingossa vettä nenäänsä, tuntien viiltävän kirpaisun nenäkalvossaan ja nousemaan pystyyn ja pärskimään vettä ulos ja pitämään nenäänsä.
"se ei ollut mukavaa..." Ophelia sanoi nuutuneena ja laskeutui takaisin istumaan.

//BURP!/

[Aksutar]

Art, Lily

Aaronin reaktiosta päätellen tämä ei pahemmin osannut tanssia... mikä yllätys. Vastauskaan tuohon kysymykseen ei ollut yhtään sen lupaavampi. "jotenkin" saattoi tarkoittaa sitä, että Aaron osasi tanssia saksanpolkkaa pöydällä, mutta ei tiennyt mitään valssista, taikka muista sivistyneistä tansseista.
Sitten Aaron alkoikin kovasti selittämään että kyllä hän jotain huomiseen mennessä keksisi, mikä ei helpottanut Artin oloa yhtään. Sitten he saapuivatkin jo ulko-ovelle ja sen kummemmin hyvästelemättä, saatika mitään sanomatta, Aaron lompsi tiehensä.
Art katsoi pojankoltiaisen perään vielä hetken, kunnes kääntyi ympäri ja käveli takaisin sisään, hoitamaan omia askareitaan.

Ophelian selitys siitä, ettei Aran voinut kiristää Lilyä kellään tällä hetkellä, ei mennyt läpi. Aran aivan varmasti pistäisi Ophelian hirttolistalleen, mikäli Lily liikaa kiukuttelisi. Lily pysyi nenäänsä asti vedessä koko tuon ajan, pidättäen hengitystään. Luonnollisestikkaan hän ei vastannut mitään Ophelian puheisiin, vaan nyökkäsi pienesti osoittaakseen että edes kuunteli häntä.
Sitten Ohpeliakin meni veteen nenäänsä myöten ja alkoi puhaltamaan sieraimistaan ilmaa niin, että pinta kupli hullunlailla. Tämä sai Lilyn hymyilemään ja nousemaan ylemmäs vedessä, saadakseen happea keuhkoihinsa. Äkkiä Ophelia nousi pystyyn ja alkoi pärskimään. Lily katsoi silmät pyöreinä mitä papittarelle nyt tapahtui, kunnes älysi että tämä oli vetänyt vettä sieraimiinsa. Tapaus itsessään oli jo huvittavaa, mutta Ophelian kommenti sitäkin enemmän.
Lily naurahti pienesti ja hymyili lempeästi, samalla kun Ophelia laskeutui takaisin istumaan.
"... luulempa että jos ikinä pääsemme täältä pois, meidän on pakko kertoa isälle totuus.." Lily totesi äkkiä, ajatellen kaikkea tätä.. he eivät voineet mitenkään enää peitellä asiaa, ainakaan niin että se kuulosti uskottavalta!
Lily ei ainakaan keksinyt mitään selitystä..

// sika >O //

[Ivy]

Ophelia

Ophelia hieroskeli pää kallellaan nenänpäätänsä, kunnes kuuli Lilyn huomautuksen. Nenän hierominen loppui siihen ja Ophelia jäi hetkeksi hiljaa paikalleen... He olivat jo kertoneet valkoisia valheita ja totuuksia poissa olojen selityksiksi ja lyhyempiä poissa oloja ei ole ollut -onneksi- tarvetta edes selittää.
"...jos me kerromme totuuden, isäsi suuttuu entisestään ja tilanne senkuin kiristyy, mutta toisaalta meillä ei ala olemaan muuta vaihtoehtoa..." Ophelia sanoi hetken mietinnän jälkeen ja katsoi ylös katossa olevaan aukkoon josta tulvi puhdasta valoa.
"Mutta...Se tosiaan on sen ajan murhe jos me täältä ikinä pois pääsemme. Blackin voisi ehkä keksiä jotain, ei olisi ensimmäinen kerta kun hän ainakin minun nahkani pelastaisi" Kuului lisäys ja Ophelia halasikin jo polviaan ja laski leukansa niiden päälle. Nyt kun Ophelia pysähtyi miettimään... Hänet valtasi ikävän tunne. Hänellä oli ikävä Blackia ja häntä valtasi suunnaton epäluuloisuus oliko Black loppujen lopuksi hengissä vai ei... Vaikka papitar kuinka yrittikin käyttää uskonlahjojaan uskomaan velhon sanoihin, silti pari kyyneltä nousi pinnalle. Ophelia pesasi kasvonsa ennekuin hänen herkistelynsä paljastuisi, hän oli yrittänyt olla nyt vahvempi ettei olisi ainakaan tiellä.
"Onko se outoa minulta ihmetellä kuinka Aaron tuleekin yhtäkkiä tanssiaisiin..? Aran pitää minua varmaan pilkkanaan, on minulla ennenkin ollut paljon pidempiä kavaljeerejä." Ophelia tuumasi vielä ääneen kastauttaen hiuksensa veteen ja kietaisten löystyneen nutturan kireämmäksi.

//....tjooo >___> Ei kovin sisältävää//

[Aksutar]

Lily

Ophelian puheet eivät pahemminkaan vieneet Lilyn ajatuksia suuntaan taikka toiseen. Tosin Black kyllä saattaisi keksiä jotain.. hän keksi aina. Hän oli tähänkin mennessä keksinyt kaikkeen pieniä valkoisia valheita.. se oli hyvä, mutta toisinaan Lily epäili että Black valehteli myös hänelle. Ainoa asia missä Black ei ollut hyvä valehtelemaan, oli se oliko hänellä nälkä vai ei. Velhon maha antoi hänet aina ilmi.
Tuon ajatteleminen sai Lilyn hymyilemään pienesti, samalla kun hän tuijotti ylös. Hetken hän viipyi omissa ajatuksissaan, kunnes havahtui Ophelian kysymykseen.
"...Aaron tulee tanssiaisiin?" Lily kysyi lopulta katsahtaen Opheliaan päin melko hämmästyneenä.
".. minä luulen että siinä on taka-ajatus... ehkä Aran haluaa pitää sinut pois jaloista... ja Aaron saa hoitaa sen osuuden, tosin ihmettelen miksei Art sitä voisi tehdä... tai sitten hän ajattelee että olisitten niiiiiin suloinen pari" Lily sanoi viimeisen huomautuksen vitsillä hymyillen, samalla kun nousi ylös ja käveli pyyhkeiden luokse.
Hän otti yhden, pehmeän pyyhkeen ja lähti kuivaamaan itseään, lopulta kietoen pyyhkeen ympärilleen ja istui penkille ja huokaisi syvään.
"... ompahan Anton sentään täällä" lily sanoi koittaen ajatella edes JOTAIN positiivisesti.

// sisälmyksiä?! (8DDDDD //

[Ivy]

Ophelia

"tu-tulee, kyllähän sinä siitä kuulit..." Ophelia vastasi katsoen Lily ihan yhtä hämmästyneenä kuin tämä häntä.Ophelia pysytteli hetken hiljaa kuunnellen Lilyä jonka sanoissa oli toisaalta paljonkin perää... Aran tahtoi hänet pois jaloistaan ja oli jostain syystä uskoutunut Aaroniin parhaiten, vaikka sen tosiaan olisi voinut tehdä lähes kuka tahansa muukin. Sitten Lily antoi todella absurdin ehdotuksen joka sai Ophelian silmät pyöristymään ja poskepäät punoittamaan, hänelle ei tulisi mieleenkään!
"Älä ole ilkeä Lily" Ophelia tokaisi nolostuneella hymyllä samalla kun yritti vasemmalla kädellään roiskasta Lilyä joka valitettavasti ehti jo nousemaan ja kuivattelemaan.
Lähes kuollut hilpeys ei tuntunut kasvamaan suuntaan taikka toiseen ja Ophelialla alkoi loppumaan ideat prinsessan piristykseksi vaikkei tilanne tosin yhtään huisimpi ollut hänellekään.
"niin...Onhan Anton täällä" Ophelia toisti samalla kun käveli altaalla Lilyä vastapäätä ja nojautui sen reunaan, hän ei halunnut nousta ihan vielä lämpimästä vedestä.
"...Haluatko kasvattaa äitisi puutarhan uudestaan sittenkun päästään kotiin?" Ophelia kysyi seuraavaksi hymyillen suurilla yönsinisillä silmillään, toivoen että prinsessa sentään yrittäisi hymyillä ajatuksesta edes pienesti.

//Uber Duber lyhyt \o///

[Aksutar]

Lily, Aran

Niin.. kyllähän Lily siitä kuuli.. mutta ei hän sitä muistanut. Tässä oli nyt yhtä ja toista muistettavaa ja mietittävää ja murehdittavaa, ettei yksi pieni haltija poika mahtunut päähän.. ainakaan Lilylle. No, Ophelialle selvästikkin mahtui, mutta tämä ei teinnytkään puoliakaan Aranin ja Lilyn keskusteluista.
Lily sai itsensä kuivattua ja alkoi pukemaan.. hän ei tuntenut oloaan kovinkaan kotoisaksi ollessaan alasti haltijoiden linnassa, mutta ei hän oloaan kyllä muutenkaan tuntenut kotoisaksi siellä.
Sitten Ophelia kysyi jotain mikä sivuutti kaikki aiheet täydellisesti.
"Puutarha?... se olisi ihana idea.. voisin istuttaa isän lempikukkia sinne. Saisi hänkin piristystä.. Black ei ole vieläkään kertonut lempi kukkaansa, mutta tuskin hänellä onkaan.. kyllä sinä hänet tiedät" Lily alkoi miettimään, istuessaan alas penkille.
Hän sulki silmänsä ja hymyili pienesti, mutta samalla pieni kyynel valui pitkin posken pieltä.. mitä jos kaikki olikin jo ohi?

Oliko se nyt yllätys että Aran oli tullut oven taakse? Hän nojaili seinään oven vieressä ja kuunteli näiden kahden puheita. Ei hänellä parempaakaan tekemistä juuri nyt ollut, joten mikäs siinä. Hän kyllä tiesi että Lily tulisi huutamaan hänelle tämän jälkeen, mutta prinsessahan huusi hänelle jo muutenkin, joten yksi huuto toisten joukossa ei ollut mitään... tosin pian ne huudot loppuisivat..

//YAYNESS! niillä jos jatkettais niin kiitos 83 //

[Ivy]

Ophelia

Opheliaa alkoi aidosti hymyilyttämään kun sai Lilyn huomion kohdistumaan tämän äidin puutarhaan.
"Tiedän" Hän sanoi naurahtaen ja nousi lopulta itsekin vedestä, hankki itselleen pyyhkeen ja kietoi sen ympärilleen.
"Tiedätkös...Hän on kuin ohdake, ei kovin koristeellinen, hieman pisteliäs mutta todella vahva" Ophelia sanoi istahtaessaan Lilyn viereen ja tarkasteli sormenpäitään.
"Aran taas...on kuin ruusu, hyvinkin korea, mutta todella ikävä käsitellä ja valitettavasti ruusut eivät piikkiään pudota, niinkuin ei myös hänkään" papittaren luontaiset vertaukset jatkuivat samalla kun letitti märkiä hiuksiaan letille olalleen.
"Ja ohdakkeet sopivat minusta paremmin liljojen kanssa, ruusujen kanssa ne olisivat liian tasapainottomia... En siis tietenkään kiellä sinua istuttamasta ruusuja! Mutta...tiedät kyllä mitä tarkoitin" Ophelia sanoi hymyillen vaivalloisesti huomattuaan tehneensä sellaisesta aatteesta kuin 'mikäköhän on Blackin lempikukka' ehkä tarpeettoman syvällisen.

"...Ovatkohan ihmiset vihaisia minulle kun olen ollut niin paljon poissa?" Yksi asia joka askarrutti papittaren mieltä oli juuri tuo... Kuinka hyvän kuvan se antoi että papitar oli aina poissa muualla, varsinkin jos joku kyläläisistä sairastuisi ja olisikin jo liian myöhäistä? Se oli valitettava murhe muiden joukossa ja siihen Ophelian auttoi tällä hetkellä vain rukoilla.

//Olen ylittänyt itseni....//

[Aksutar]

Lily, Aran

Lily raotti silmiään ja vilkaisi Opheliaan kun tämä alkoi jälleen puhumaan.. Ohdake? Sen parempaa vertausta ei Blackille voinut kyllä keksiä. Hän oli, kuten Ophelia sanoi, ei kovin koristeellinen ja pisteliäs, mutta vahva.
Aran puolestaan vain tuhahti papittaren vertauksille.. kunnes tuli puheeksi itse hän.
Lily kuunteli loppuun... Ophelia oli kertonut kaiken melko täydentävästi. Aran oli kuin ruusu, pirun terävine piikkeineen ja petollisine ulkomuotoineen. Lopuksi Ophelia vielä visäsi että ohdakkeet sopivat liljojen kanssa paremmin. Kuinka Ophelia teki sen? Hän sai Lilyn hymyilemään jälleen, vaikka oikeasti ei ollut mitään syytä hymyillä.
Aranilla olisi ollut vaikka mitä lisättävää äskeiseen keskusteluun.. mutta hän tyytyi pitämään suunsa - kerrankin - kiinni ja kuunteli yhä oven vieressä näiden puheita.

"Eivät he sinulle vihaisia ole... Jos heidän todella on tarve tunnustaa syntinsä, he menevät kirkkoon tekemään sen. Sinun luonasi käydään sen takia että olet kaikista jumalan lähettiläistä se mukavin.. ainakin niin olen kuullut. Sotilaista on helpompi puhua sinulle, kuni kirkon vanhalle rovastille" Lily sanoi lopulta yrittäen nyt luoda keskustelua.. ehkä olisi parempi yrittää olla iloinen, kuin kuihtua murheessaan.
"ja Liljat ja Ruusut tappelisivat keskenään... puutarhaan ei mahdu kahta kaunista, muuten toinen kuihtuu pois..." Lily lisäsi noustessaan ylös ja siirsi hiuskiehkuran pois kasvoiltaan.
"Ruusuhan on melkein kauniimpi mitä lilja..." kuului lisäys, jonka jälkeen lily hiljeni.
... Aran oli jälleen kerran sanaton. Sitä hän ei tiennyt ymmärsikö Ophelia, mitä Lily juuri oli sanonut, mutta hän ymmärsi. Olihan hän... otettu, mutta ah, kuina hän halusikaan kertoa Lilylle kuinka paljon tätä jumaloi...

//BRAVO! //

[Ivy]

Ophelia

Opheliasta oli todella helpottavaa kuulla Lilyn seuraavat sanat. Tosiaan, ihmiset pääsisivät aina ripittäytymään mikäli vain halusivat, pitäni vain toivoa ettei koko kylään kerennyt iskemään rutto tai jokin muu epätodennäiköinen kulkutauli hänen poissa ollessaan. Ophelia nyökkäsi ja hymyili melko leveästi nyt Lilynkin hymyillessä aitoa -ei 'kaikki hyvin, ei hätää'- hymyään. Lisäksi pieni papitar tunsi pientä voitonriemua ilmapiirin keventyessä hieman keskustelun lähtiessä käyntiin.

Lilyn palaessa kukkasiin, Ophelia nyökkäili päästellen pieniä ymmärtäväisiä äänähdyksiä, kunnes Lily sanoi ruusun olevan melkein kauniimpi mitä Lilja. Ophelia pysähtyi hetkeksi miettimään, mutta ei, ei ymmärtänyt mitä Lily tosissaan tarkoitti vaan harmitteli Lilyn vertauksen johdosta ettei Aran ollut henkisesti enempää kieroutunut...
"No, sitten istutamme vain liljoja, ruusujahan on linnan puutarhassa jo muutenkin" Ophelia sanoi pirteään äänensävyyn pompatessaan pystyyn ja käveli sitten vaatteidensa luokse niitä pukemaan.
"Ja minä pidän henkilökohtaisesti enemmän liljoista..." kuului vielä lisäys kun Ophelia sukeltautui yläalu-asun kaula-aukosta sisään eikä sanonut hetkeen mitään.
"...Haluatko kuulla salaisuuden?" Ophelia kysyi saatuaan lähes kaikki vaatteensa päälle ja puristeli nyt suurinta osaa vettä hiuksistaan, käveli sitten Lilyn vierelle, kurottautui ja kuiskasi tämän korvaan; "Olin ihastunut veljeesi kun hän vielä leikki kanssamme"
Ophelia ei tiennyt miksi kertoi, ehkä vain saadakseen prinsessan hymyn lisäksi jopa nauramaan jostain suloisesta, vanhentuneesta mielikuvasta vaikka Ophelian omat posket asian myöntäessä näin paljon myöhemmin hieman punoittikin.

//LUL!//

[Aksutar]

Lily, Aran

Lily nyökkäsi pienesti hymyillen Ophelian kommentille. He sitten istuttaisivat vain liljoja, hyvä niin. Ruusut olivatkin melko yleisiä kukkia muutenkin, niitä näki melkein jokaisessa puutarhassa.. Jokaisessa puutarhassa jonka omistaja oli rikas.
Haluatko kuulla salaisuuden, olivat Ophelian seuraavat sanat. Lily käännähti kysyvästi Opheliaa kohti, totta kai hän halusi kuulla! Tosin riippui mihin salaisuus liittyi..
Ophelia tuli hänen vierelleen ja kuiskasi salaisuutensa Lilyn korvaan. Lilyn kasvoille levisi huvittunut hymy kun hän vilkaisi Opheliaan.
"Olitko? Mikset kertonut minulle aikasemmin?" Lily kysyi pienesti nauraen. Olihan se suloinen ajatus.
"Mutta et ole enää?" Lily kysyi vielä, huomatessaan Ophelian puhuneen menneessä muodossa. Olisihan se ollut sääli jos tämä vieläkin olisi ollut ihastunut, eikä Henry näyttänyt piittaavan papittaresta sen pahemmin.
Aran oli lähellä nauraa ääneen oven takana.. Papitar ihanstunut prinssiin? päivän paras, mutta Aran tiesi ihan hyvin ettei noista kahdesta voisi koskaan tulla paria. Henry nyt oli mitä oli.. olihan prinssi hetero mutta ei tämä nyt minkäänlaista kiinnostusta naisia kohtaan ollut koskaan osoittanut.

// lyhyet <3 //

[Ivy]

Ophelia

Ja kuten Ophelia oli toivonutkin, Lily tosiaan ainakin naurahti hänen tarkoin varjeltulle salaisuudelleen ja naurahti kyllä sitten itsekin nolosta tunnutuksesta ja siirsi punoittavalle poskelle taittuvan hiussuortuvan korvansa taakse. 'no en todellakaan! ei millään pahalla Lily, mutta veljesi on todistautunut todelliseksi älykääpiöksi!' Tai näin hänen teki ainakin mieli sanoa, mutta sen sijaan vastasi lyhyesti;
"en, en ole, älä sitä murehdi" Ophelia vastasi totuuden mukaisesti hymyillen yhä nolona ja heilautti kättään viittoen antamaan asian olla. "Enkä minä kehdannut kertoa! Sinä olisit kuitenkin saanut jotain hassua päähäsi ja minä olisin saanut hävetä silmät päästäni! Minun olisi muuten silloin pitänyt tajuta sinun olleen ihastunut Blackiin kun tulit ensimmäistä kertaa minulta kysymään mitä mieltä hänestä olin" Ophelia vastasi kikattaen muistellen sitä syyspäivää jolloin Lily ja Black olivat vielä kaksi täysin erillaista ihmistä, varsinkin Black joka oli todistautunut ainakin papittaren silmien edessä paljonkin pehmeämmäksi kuin mitä ensivaikutelmastaan oli aikoinaan antanut ymmärtää.

//yush <3//

[Aksutar]

Lily, Aran

Aran oli nauraa Ophelian ajatuksille.. hän otti jälleen oman käden oikeuden ja kuunteli samalla näiden kahden ajatuksia, vaikka siitäkin tulisi taas huudot. Ehkä hänen pitäisi kertoa Henrylle - seuraavan kerran kun tämä tänne tupsahtaisi - että papitar oli ihastunut häneen. Tuskin prinssi sitä pahemmin noteeraisi, mutta eihän sitä koskaan tiennyt.
Lily hymyili Ophelian sanoessa ettei enää ollut ihastunut Henryyn. Liekö totta vai ei, Lily tyytyi siihen vastaukseen tällä kertaa.
sitten puheeksi tuli Black ja ensimmäinen kerta, kun Lily oli kysynyt Blackista Ophelialta. Lily muisti oikein hyvin sen kerran ja pelkkä ajatteleminen sai hänet punastumaan hieman. Silti pieni epäusko ja suru painoi hänen mieltään, mutta nyt hän päätti kätkeä sen.. Black tulisi ja hakisi heidät pois ja he pääsisivät takaisin kotiin, normaaliin arkeensa.
"ehkä oli vain hyvä ettet silloin vielä tajunnut sitä" Lily sanoi lopulta sukiessaan hiuksiaan.
"Mutta meidän pitäisi varmaan mennä.. en halua että Aran tulee vartijoiden kanssa raahaamaan meidät pois täältä" Lily sanoi lopulta ja käveli ovelle.
Astuttuaan ulos ovesta hän kirjaimellisesti törmäsi Araniin.
"kestipä se kauan" Aran totesi lopulta samalla kun Lily otti pari askelta taakseppäin ja näytti astetta vihaisemmalta.
"et tietenkään voinut pysyä kaukana edes sekunttia. Tule Ophelia" Lily tuiskaisi lähtiessään kävelemään eteenpäin sen kummemmin Arania noteeraamatta.

//AGGAGA. nostalgia <3 muisakko ku just about viime keväänä ropetettiin tota ropee minkä Opsukka mainitti <3 //

[Ivy]

Ophelia

Ehkä se tosiaan oli ollut parasta, ettei Ophelia ollut edes epäillyt prinsessan rakastuneen velhoon! Ophelia olisi silloin varmaan saanut elämänsä järkytyksen jos Lily olisi siinä teen äärellä ilmoittanut rakastuneensa velhoon, toisinkuin vehon lopullinen tunnustus rakastumisesta prinsessaan ei ollut yllätys eikä mikään. Kuka linnan miehistä nyt ei ollut katsonut prinsessaan vielä kahdesti ensin ohi käveltyään? Näistä kahdesta Lily oli tosiaan se joka osasi parhaiten kätkeä tunteensa.
Ophelia vain hymyili Lilyn kommentille, ollen samaa mieltä tämän kanssa ja nyökkäsi kun Lily ehdotti heidän poistumista.
"Olisi se nyt aika hassua jopa Aranilta että meitä alkai--" Papittaren sanat katkesivat siihen kun Lilyn nassu törmäsi suoraan vasten Aranin rintakehää!
Ophelia otti askeleen sivummalle Lilyn peruuttaessa ja katsahti Araniin lähinnä järkyttyneenä kuin vihaisena. Mitä ihmeen motiivaatio tällä oli odottaa heitä peseytymis huoneen oven takana!? Tirkistelyä Ophelia ei epäillyt sillä olihan ovi ollut kaiken aikaa kiinni, joten jäljelle jäi vain haltijoiden kehuttu kuulo. No, sitä Ophelia kauaa ehtinyt miettiä kun oli jo valmis livahtamaan kauas Aranista Lilyn mukana.
"Mh" Kuului turhautunut ja vihaisen sävähtävä tuhahdus kun Ophelia lähti kävelemään Lilyn perässä Aranin ohi, mulkaisten tätä vielä olkansa yli vihaisesti ennenkuin käänsi päänsä takaisin eteensä eikä noteerannut haltijaa enää itsekään.
"Menemmekö takaisin huoneeseen?" Ophelia kysyi, tarkoittaen huoneella huonetta jossa he oliat viime yön nukkuneet. Eddelleenkään ei oltu varmoja -tai ainakaan Ophelia ei sitä tiennyt- tulisivatko he saamaan erilliset huoneet vai ei ja ei silläkään ollut merkitystä sillä oli jo sovittu että hän saisi luikahtaa Lilyn huoneeseen, ellei Aran ryhtynyt niin pikkumaiseksi ja lukinnut häntä oven taakse.

//JEP! mutt...se oli kyll sitä edeltävänä keväällä O.o//