Kevätflunssaa, hän sanoi

[Ivy]

Ophelia

Pian Opheliankin tuimahko katse viatonta lautasta kohtaan nousi yllättyneenä -Lilyn mukana- ylös Araniin kuullessaan vastauksensa lähestulkoon vain tuulesta temmattuun kysymykseensä. Ophelia muisti joskus kuulleensa kylpylöistä, mutta ei hän ollut koskaan sellaista nähnyt saatika sitten ikinä sellaisessa ollut! Eihänhän nyt sen enempää ollut tietoinen kuin mitä Lilykään että koko Cryptissä moista -nyt ainakaan ihmisten keskuudessa siis- olisi ollut... No kuinka moni onnekas ihminen tiedostikaan mitä haltijoiden linna sisälsi? Mutta kuitenkin. Hetkeksi, ihan pieneksi hetkeksi Ophelia unohti näsäviisaan ja paheksuvan käyttäytymisensä Arania kohtaan ja unohtui tuijottamaan tätä silmät suurina ja kulmat koholla, heräten pian takaisin hetkellisestä hämmästyksestä että myöskin pikku tytön haltioituneesta tilastaan Aranin nostaessa katseensa Lilyyn.
Niin myrtsiksi kuin Lily Ophelia ei kuitenkaan mennyt, vaan vilkaisi melko neutraalina Lilyä takaisin ja tästä taas Araniin. Tosin pientä naurahdusta Ophelia ei voinut vastustaa kun Lily avasi suunsa, lisäten pienen nälväyksen haluavansa peseytymisen ohella. Ehkä hieman häveten, Ophelia oli kääntänyt katseensa sivulle pitäen naamalla kuitenkin pientä kurillista mutta huvittunutta hymyä. Silloin Art, joka oli ollut ihan hissun kissun koko ruokailu ajan nousi ja poistuikin pian koko huoneesta... Ophelia vaihtoi siis asenteensa takaisin peruslukemille, nyt he olisivat Aranin kanssa samassa huoneessa ihan vain kaksistaan... Niin mielyttävältä kuin se kuulostikin.
Hän vilkaisi vielä vaistonomaisesti Lilyyn, hymyillen tälle pienesti kunnes tunsi saavansa jäätävän katseen osakseen ja käänsi siis päänsä hitaasti Araniin, kohdaten tämän tuiman katseen joka ei saanut häntä tuntemaan oloansa yhtään sen paremmaksi! Hetken Ophelia päätti tuijottaa tätä takaisin kurtussa oleviensa kulmiensa alta, sanomatta kuitenkaan sen hetken aikana jälleen kerran yhtikäs mitään. Miksi Aranin piti häntä nyt alkaa tuijottamaan kuin lasta joka olisi jättänyt lautaselleen ruokaa, ihan tyhjäksihän hän oli sen syönyt. No nyt Ophelia tiesi itsekin esittävänsä tyhmää! Mutta silti...
"Miten Blader voi...?" Jälleen hiljaisuuden rikkominen. Aiheena Blader joka pomppasi Ophelian mieleen jälleen täysin tyhjästä.
"Tiedäthän? Suuri viherkotka jonka rengastit?" Ophelia täsmensi vielä, vaikka Aran saattoikin tunnistaa linnun jo nimestä, jälleen kerran olettaen näin vain siksi koska tämä oli haltjia ja väärinkös tuo nyt oli.

//Puuroaaaa! Liisteriäää!! Ivy on pahoillaan! ;____; //

[Aksutar]

Aran, Lily, Art

"... se voi hyvin, tosin en ole nähnyt sitä vähään aikaan. Se viettää nykyään suurimman osan ajastaan vuorilla päin. " Aran vastasi pienen hiljaisuuden jälkeen.
"Kutsutko sinä sitä Balderiksi?" Lily kysäisi, tosin erittäin varovasti.
"Lintu kertoi että se on sen nimi, joten kyllä." Yksinkertainen vastaus.. tosin Lily ei ymmärtänyt miten Balder tuollaisen asian olisi voinut kertoa, eihän se puhunut.. mutta kai Aran sitten osasi lukea eläintenkin ajatuksia? No, Lily ei sitä jaksanut eikä halunnut ottaa selville.
Pian Art palasikin ja samantien Aran avasi suunsa, mutta tällä kertaa puhuen haltija kielellä. Lilystä se tuntui ärsyttävältä ja erittäin epäkohteliaalta puhua heidän seurassaan kielellä, mistä he eivät voineet ymmärtää mitään... ja tämä tietenkin viesti että asiaa salattiin heiltä. Lopulta Aran nousi ylös ja vilkaisi Opheliaan ja Lilyyn.
"Haluan keskustella Lilyn kanssa kahdestaan muutamasta asiasta ja varsinkin Antonista. Sinä voit sillä välin tehdä mitä lystäät" Viimeinen lause oli tarkoitettu vain ja ainoastaan Lilylle.
Normaalisiti Lily olisi alkanut valittamaan samantien asiasta, mutta kuullessaan että asia koski Antonia, hän vain nyökkäsi pienesti ja nousi ylös. Vielä viimeinen vilkaus Opheliaan, jonka jälkeen Lily poistui vähin äänin Aranin perässä pois huoneesta, jättäen Ophelian ja Artin kahdestaan.

Art tunsi jälleen pientä vaivautuneisuutta.. hän ei yhäkään osannut/tiennyt miten tai mistä naisten kanssa piti keskustella ja nyt kun kyseessä oli vielä nuori ihminen niin asia senkun vain mutkistui. Olihan hän ennenkin Ophelian kanssa jutellut, mutta nyt tuntui vain oudolta.
"tuota.. Aran sanoi että minun pitää pitää sinua silmällä.. toisin sanottuna pidän sinulle seuraa, mikäli vain haluat" Art sanoi lopulta pienen hiljaisuuden jälkeen, nostaen katseensa maasta Opheliaan.

// aksu tarvii kahvia =_= aksulta tulee tervaa =_= aksu menee lukemaan matikkaa --> //

[Ivy]

Ophelia

Jotta hänen ja Aranin välinen tuijotus ei muuttunut kilpailuksi, tämä vastasi melko pian hänen esittämäänsä kysymykseen. Ophelia piti yllään neutraalin, ehkä hieman vihoittelevan katseen vaikka myönsikin sen olevan hyvä että Bladerillä meni hyvin, missä päin maailmaa sitten olikin. Kaikesta päätellen Aran tiesi heidän tuntevan linnun ja mahdollisesti kelle tämä oli ennen itse haltija kuningasta kuulunut... sillä vasta kysymyksiä tämä ei heille esittänyt.
"Hyvä sitten..." Ophelia sanoi vaisuhkosti samalla kun katse vieri alasivuun Aranista, kohoten sitten vilkaisuna Lilyyn tämänkin kysyessä Bladeristä. Ophelia itse ei ollut edes ihmetellyt. Olihan Blackin tiennyt nimen! Tai no... Silloin sitä helposti luuli että Black oli itse sen nimennyt, mutta Blader oli aina ollut Opheliasta sen verran inhimillinen että olisi uskonut helpostikin että tämä jollain mystisellä tavalla oli nimensä ilmaissut.

Art palasi huoneeseen mikä kevensi ilmapiiriä huomattavasti ja lytistyi samantien kun haltijakieli, kaikessa kauneudessaan mutta ärsyttävyydessään alkoi kuulumaan. Ophelia vilkaisi nopeasti Lilyyn ja sitten näitä kahta odottaen mitä seuraavaksi tapahtuisi kun puheesta ei voinut lähteä mitään päättelemään. Sitten Ophelia hätkähti hieman Aranin noustessa ja kuulikin pian mitä oli tuleva.
Hän vilkaisi huolestunein kasvoin vielä Lilyyn ennekuin tämäkin nousi seisomaan ja poistui Aranin mukana huoneesta, jättäen hänet sitten kaksistaan Arathetin kanssa.
Ophelia jäi hiljaa ja orvon oloisena tuijottamaan ovea, aprikoiden mistä kaikesta Aran haluaisi Lilyn kanssa puhua... Hän ainakin tahtoi kuulla kaiken sitten jälkeen päin Lilyltä! Hän ei halunnut Arania Lilyn lähelle sen enempää kuin Lily itsekään!
Hetkeksi Ophelia unohtikin koko Artin olemassa olon jäätyään tuijottamaan suljetulle ovelle, tuskin edes tiedostaen mitä hänelle sanottiin, mutta nousi pian Artin sanojen jälkeisen jännittyneisen hiljaisuuden jälkeen seisomaan niin nopeasti ja äkisti että tuoli hänen takanaan oli lähellä kaatua selälleen.
"Tarvitsen raitista ilmaa" Ophelia sanoi jäykästi ja kääntyi ovelle.
"Kiitos ruuasta" Kuului tavanmukainen lisäys ennen kuin hän marssi ulos ruokailuhuoneesta, jättäen Artille vain mahdollisuuden seurata mikäli hänen kuului häntä vahtia.
Muistellen tietä ulos, hän tunsi itsensä turjautuneeksi ja jokseenkin vihaiseksikin jouduttuaan eroon Lilystä ja jotta hän ei lähtisi vallan riehumaan hän menisi ensin ulos haukkaamaan happea ja palauttamaan kärsivällisyyden tajuntansa.

Päästyään ulos pääovista ja parin nopean askeleen päästä näistä, Ophelia veti keuhkonsa täyteen ilmaa, kyyristyen sitten ja painaen päänsä polviin. Nyt ei ollut kiinnostusta olla mitenkään edustava! Hän halusi vain kyetä näkemään mitä siinä kyseisessä huoneessa tapahtui ja puhuttiin jossa Aran ja Lily nyt olivat. Tosin saaden toiveen kuulostamaan vaatimattomalta ei asiaa yhtään mahdollistuttanut. Hetken aikaa Ophelia hengitteli, rauhoittuen sitten hieman ja saaden kerättyä itselleen päättäväisyyttä vain odottaa siihen asti kunnes taas näkisi Lilyn.
"Miten sinä kestät häntä?" Ophelia kysyi noustessaan takaisin seisaalteen ja suoristaen mekkoaan jonkinnäköisen edustavuuden tarveen jälleen myöskin palattua.

//No eihän tule! Ja eikä mee lukemaan mitään matikkaa! D8< Eikä saa valittaa pituudesta >__< Se vaan vaatii sen! Jos se nyt pitkä edes oli >_>//

[Aksutar]

Art

Pian Ophelia nousi ylös ja ilmoitti tarvitsevansa raitsita ilmaa. Siinä samalla hän kiitti ruuasta ja lähti samantien marssimaan ulos ruokailuhuoneesta. Art totta kai lähti Ophelian perään samantien, ei hänellä muutakaan tekemistä ollut ja olihan Aran käskenyt hänen vahtia Opheliaa. Toisaalta Art kyllä ihmetteli miksi ihmeessä Aran Opheliaa täällä piti, jos ei kerran tykännyt tästä.. ihan hyvin he olisivat voineet päästää papitaren menemään.
Artilla ei ollut mitään vaikeuksia pysyä Ophelian perässä, olihan häellä pidemmät jalat ja hän oli muutenkin nopeampi, joten nuoren ihmistytön vauhdissa pysyminen ei ollut edes temppu eikä mikään.
Lopulta he pääsivät pihalle asti. Ophelia otti pari askelta, veti keuhkonsa täyteen ilmaa ja kyyristyi sitten painaen päänsä polviin. Art oli siinä samassa törmätä Opheliaan, sen verran nopea pysähdys oli ollut, mutta onneksi hän kerkesi astumaan sivuun.
Art jäi hiljaa seisomaan Ophelian viereen ja tuijotti häntä hetken alaviistoon, kunnes nosti katseensa taivaalle ja odotteli että Ophelia tekisi jotain. Hänellä ei ollut aikomustakaan tehdä mitään, ei hänellä ollut yhtään ideaa mitä Ophelia haluaisi tehdä tai missä käydä.. joten tyttö saisi itse ehdottaa. Pian Ophelia nousikin ylös ja kysyi Artilta, kuinka hän kesti Arania. Art naurahti pienesti ja pudisti päätään.
"joskus mietin samaa, mutta usko pois.. on hänellä se mukava puolensakkin. Ei hän oikeastaan ole tuollainen muuta kuin teidän suhteen.. enkä usko että hän oikeasti vihaa sinua, sinä olet vain määränpään tiellä ja hän on tottunut saamaan kaiken mitä haluaa.. joten esteet täytyy raivata pois" Art selitti laskien katseensa hitaasti alas Opheliaan, pienesti hymyillen.
Toisin hän lakkasi hymyilemästä melko pian, syytä siihen hän ei tiennyt.
"mutta.. en usko että hän lähtee vahingoittamaan sinua, kyllä hänelläkin sydän on. Vaikka Blackin mestauttaminen ei hänelle mitään omantunnon tuskia toisikaan, sinua hän tuskin pystyisi mestauttamaan... mutta älä koettele onneasi, ihan vain varmuuden vuoksi" Art lisäsi.
Hän ei oikeastaan tiennyt kenen puolella olla.. hän oli erimieltä Aranin kanssa joissakin asioissa, mutta silti Aran oli hänen ystävä.. kyllä, Ystävä, ei pelkkä kuningas. Art oli saanut kuulla aikoinaan että Aran piti häntä tavallaan veljenään.
"..mutta nyt jos haluat enemmän raitista ilmaa, voisimme käydä kävelyllä?" Art ehdotti, tosin melko varovaisesti.

// NÖÖÖDLES! \o/ //

[Ivy]

Ophelia

Saatuan vihreän, oliivin vihreän mekkonsa siistiksi hän vilkaisi Arathetiin mitään sanomatta kun tämä naurahti. Ophelialle tosin meinasi syntyä hymy kun Art tunnusti ihmettelevänsä asiaa itsekin, mutta esti sen ikäänkuin se oli kiellettyä...No nyt ei tässä kyllä muuten hymyillyttänytkään. Mukavat puolensakin? Jos näin oli niin tämä ei ainakaan sitä puolta heille -tai ainakaan hänelle- näyttänyt, kuten Art pian sanoikin ja ei sen väliä, Aranin oli turha edes ajatella yrittävänsä korjata mainettaansa hänen silmissään. Ophelia kuunteli kuitenkin loppuun varsin neutraalilla ilmeellä ylös pilviin päin pälyilevää Artia kunnes tämä laski katseensa, hymyili pienesti johon hän ei reagoinut kun Art vielä jatkoikin.

Ophelia laski päänsä tästä suoraan eteensä ja veti kätensä lähemmäksi itseään, yhä uskossa ettei Blackiä oltaisi oikeasti mestautettu. Ruumi, josta Ophelian mieli salli muistaa vain välähdyksiä olisi saattanut olla loppujen lopuksi kuka tahansa! Ei sitä tiennyt mihin nämä haltijat ja taruolennot pystyivät...Tosin sitten hän nyökkäsi, vaikkei voinutkaan sadan prosentin varmuudella luvata ettei vahingossa alkaisi kokeilemaan onneaan.
"Kävelyllä...Kyllä, se kuulostaisi mukavalta" Ja oloa piristävältä mikäli se tässä haltijoita kuhisevassa kylässä oli mahdollista...
"No...Ti-tiedätkö sinä yhtään mistä he puhuvat? En haluaisi jättää Lilyä kovin pitkäksi aikaa hänen seuraansa jos Aranilla on mitään poikkeavaa mielessään." Ophelia sanoi lähtiessään ottamaan askelia linnanmuurin porteille ja lopulta ulos Arathet hänen passiporttinaan.

Kylä kuhisi haltijoita, yksittäisiä ja perheellisiä, jälleen kerran ei yhtään orpoa osunut Ophelian silmään saatika ennen aikojaan juopunutta kylämiestä. Tietämättään Ophelia tiivistäyti hieman lähemmäs Artia, arastaen hieman muita haltijoita tuntiessaan itsensä kummajaiseksi näiden joukossa vaikka hänestä paljon poikkeavampiakin otuksia -näin Ophelia ainakin kuvitteli- hänestä kulki tätä samaa polkua joka harvasen päivä.
Tosin hyvin harva haltijoista joiden ohi he kulkivat kiinnittivät huomiota nuoreen ihmistyttöön, varsinkin kun tämä ei kulkenut yksin ja piti yllään vihreää ja vaikka Ophelia ajatteli haltijoista melko samalla tavalla mitä ajatteli ihmisistä, hän ei tuntenut oloaan kovinkaan mukavaksi ilman Lilyä.
"Tuota..! Ummh, se paikka...siellä oli sorsia lammella!" Ophelia sanoi yhtäkkiä kääntyessään ympäri kohti Artia. Kovin montaa paikkaa Ophelia ei lammen, linnan ja torin lisäksi tiennyt ja torilla näytti olevan sen verran iso tungos ettei hän sinne uskaltanut mennä. Tiedä vaikka hän joutuisi erille Artista ja joutuisi sitten pulaan kuten kerran jo oli vähällä käydä.
"Haluaisin käydä siellä! Jos se vain käy..." Ophelia sanoi ja hymyili pienesti ja viattomasti pidellessä käsiään selkänsä takana, hänkun oli arka esittämään sellaista toivetta mutta jonnekkin piti mennä siksi aikaa kunnes Aran päästäisi Lilyn kynsistään.

//CHOCOLATE! \o///

[Aksutar]

Art

Ophelia sanoi että kävely kuulostaisi mukavalta.. niin kyllä Artistakin, hän joutui useinmiten viettämään aikaansa linnan muurien sisällä, juosten pitkin linnaa. No, nyt hänellä oli "helppo" tehtävä hoidettavanaan. Joten he sitten lähtivätkin kohti portteja, niistä ulos ja kohti kylää. Sitten Ophelia kysyi tiesikö Art mistä Aran ja Lily puhuivat sillä välin.
"en.. ole aivan varma, mutta Aran halusi keskustella asioista, jotka liittyvät Antoniin. Aran haluaa kasvattaa pojan täysin meidän tapojemme mukaan.. ja todenäköisesti Aran aikoo ottaa Lilyn vaimokseen, nyt kun... no, nyt kun Black on poissa lopullisesti" Art selitti samalla kun he kävelivät kohti kylää.
Art ei tietenkään mitenkään ihmetellyt saatika arastanut kylällä liikkumista. Hänelle se oli arkipäivää, eikä kylässä voinut tulla vastaan mitään mitä Art ei olisi jo nähnyt. Suurin osa väestä totta kai oli haltijoita, mutta täällä liikkui myös kaikenlaisia taruolentoja. Hän jopa tunnisti muutaman haltijan ja tervehti näitä ohimennen. Varmastikkin kaikki ihmettelivät kuka kuninkaan neuvonantajan seuralainen oli, mutta sitä Art ei lähtisi selittämään.

Sitten Ophelia alkoikin sepittämään jotain lammesta. Art katsoi kulmat koholla papitarta ja odotti että tämä saisi asiansa loppuun. Ophelia kertoi että hän haluaisi käydä lammella. Art nyökkäsi pienesti ja vaihtoi suuntaa.
"kuulostaa hyvältä.. en minäkään olisi kylällä jaksanut pyöriä.. liian paljon väkeä, ainakin näin päivisin" Art sanoi ja johdatti Ophelian sivukujalle.
Art tiesi tasan tarkkaan missä päin kylää oli ruuhkaista ja mistä päin he pääsisivät nopeiten lammelle. Kaikista nopein reitti olisi ollut kattoja pitkin, mutta Artilla oli niin surkea tasapaino ja Ophelia tuskin pystyi pitkin kattoja hyppelemään. Joten he kulkivat sivukujia pitkin. Osa kujista oli erittäin kapeita, jopa niin kapeita että heidän täytyi kulkea sivuittain.
Mutta pian he pääsivät kylän reunalle ja Art lähti johdattamaan Opheliaa kohti lampea.
"kaikki kunnossa?" Art kysyi ohimennen heidän lähestyessä lampea, jolla ei ollut yhtään sorsaa saatika mitään muutakaan elävää.. Lampi oli vielä ohuessa jäässä, vaikka sen ympärillä ei ollutkaan melki yhtään lunta.
Lumesta puheenollen, tuntui kuin haltija kylässä ei olisi ollut lunta ollenkaan! Lunta ei näkynyt missään, vaikka ilma olikin viileää. Art ei tiennyt mistä tämä johtui, mutta hän oli huomannut jo ajat sitten että haltija kylässä kevät tuli aikaisemmin mitä muualla Cryptissä. Se oli sinänsä hassua, mutta ei se ainakaan Arttia haitannut.

"no.. täällä ollaan" Art sanoi heidän pysähtyessä lammen lähelle.
"ei kannata koittaa jäätä.. se ei kestä" Art huomautti vielä varmuuden vuoksi.. eihän hän voinut tietää kuina hölmö Ophelia oli, vaikka ei hän kyllä alkanut aliarvioimaan tätä.

// HAPPY B-DAY TOOOO MUAAAAH! ave muoh \o //

[Ivy]

Ophelia

Se ei säväyttänyt Ophelian korvaan kovinkaan kauniisti kun Art -niin hienovarasiesti kuin aluksi yrittikin- sanoi myöskin että Black olisi lopullisesti poissa. Hän ei lähtenyt sanomaan mitään, hän tiesi omasta mielestään paremmin ja siksi olikin pian pyytämässä lammelle menoa.

Ophelia hymyili pienesti ja nyökkäili Artin selvästikin olevan yhtä mieltä siitä että torilla olisi liian paljon väkeä. Hänen hymynsä muuttui pian neutraalin ja hämmennyksen sekoitukseksi kun hänen saattajansa että oppaansa poikkesikin leveämmältä polulta sivulle. No ei kai siinä mitään muuta kuin seuraamaan, vaikka hänellä olikin hieman erillaisempi muistikuva lammelle pääsystä mutta kaipa tähän syytkin oli. Kujia joissa jopa hänen piti mennä sivuttain pisti jo kysyväksi ja jos hänen mielikuvituksensa olisi ollut yhtään suurempi, hän olisi varmasti jo kääntynyt takaisin.
"On..." Ophelia vastasi lyhyesti heidän päästyä pois kapeilta kujilta ja silloin lampi alkoikin jo näkyä. Varmistaakseen tämän Ophelia otti muutaman nopeamman askeleen Artin vierelle ja päästi suustaan pienen 'waaaaih~' äänhädyksen kuten ensimmäisellä kerralla hän oli lammen nähnyt.
Peilimäinen lampi oli hänestä kaunis ja viheriä -jota Ophelia ei ollut melko ankean talven aikana nähnyt ollenkaan- kaunisti lammen ympärystää kuin koru kaulaa.

"Hehe, en ollut aikomassakaan" Ophelia sanoi naurahtaen Artin jokseenkin tarpeettomaan huomautukseen ja kyyristyi lammen reunalle, pitäen kuitenkin huolen etteivät hänen helmat saatika kengät kärjet päässeet kastumaan ja katsoi kuinka hänen peilikuvansa lähti väreilemään hänen kastettuaan siihen etusormensa ja totesi veden olevan kylmää kuten se alkukeväästä -joka tässä kylässä selvästi vallitsi- kuuluikin olla. Jäätä hän ei ollut kokeilemaan lähdössä, heikolta se hänenkin silmänpäälle näytti.

Aaron

Tunti, ehkä kaksikin Aaron oli jälleen tapansa mukaan lähtenyt kotoa nurkista pyörimästä ja lähtenyt lammelle. Tunnelmat olivat olleet jälleen liian kireitä hänen päänsä menoksi, varsinkin kun hänen äitinsä odotti jo neljättä lastaan ja äidin puoleinen laaja suku hössötti siitä aivan jatkuvasti eivätkä jättäneet häntä rauhaan kysymyksillä että miltä nyt tuntui tulla isoksiveljeksi? Ärsyttävältä! Siltä se tuntui! Ei pelkästään sukulaisten osalta vaan myös tulevan parkujan itse! vauvat kuolasivat, parkuivat tärykalvot rikki ja haisivat kaiken aikaa. Miten hän tulisi nukkumaan jos vauva parkuisi kaikki yöt jos hänen huoneensa oli hänen vanhempiensa vieressä? Aaron nukkuisi mieluummin taivasalla! Kunhan ei vain sataisi siis...

Joten jälleen, Aaron istuskeli puussa, tylsistynyt ilme kasvoillaan puoliksi taivasta ja puoliksi metsän lehtikattoa joka kyseisein puun -jossa hän istui- oksien välistä näkyi. Roikotteli jalkaansa ja napsi aina vähän väliä talven yli säilytettyjä herneitä jonka hän oli kadulta löytäneellä hopeakolikollaan mukaansa napannut. Mitään, ei siis yhtään mitään, tai ainakaan mitään jännittävää ollut tapahtunut koko talven aikana! Hänen veljensä olivat käyneet kotona ehkä pari kertaa jolloin he olivat syöneet tavanmukaisen juhla-aterian ja menneet sen jälkeen lumisotasille ja palanneet kotiin nokat ja korvanpäät punaisina ja Arnold seuraavana aamuna nuhaisena.

Siinä hän istui, katseli taivasta ja napsi herneitä kuin kuvitellen jokaista hernettä ihmiseksi ja itseään suurinpiirtein lohikäärmeeksi joka söi näitä. Mikäs siinä kun ei olllut vielä sorsiakaan joita ampua...?
Tosin sitten hänen oikeanpuoleinenn korvanpää värähti, saaden hänet hätkähtämään pienesti ja kiinnittämään huomion lähestyviin ääniin.
'Tunkeilijoita?'-Aaron ajatteli kuin omistaisi lammen ja koko sen lähiympäristön ja vaihtoi lunkin istuma-asentonsa väijyntään ja odotti ketä hänen reviirilleen halusi....
No mutta perhana! Haltija jota Aaron oli yrittänyt kylän kaduilta metsästää ja yrittänyt jopa päästä tapamaan kunnes vartijat olivat saaneet luvan taluttaa henkilökohtaisesti kadulle- Oli nyt lähes suoraan hänen silmiensä alla!
Arathet oli ainoa jolle hän kuvitteli kertovansa reissustaan ihmisten kylään ja kaikesta siitä mitä siellä oli tapahtunut ja keltä hän olisi vaatinut vastauksia kysymykseen jos toiseen! Hänen veljensä kun eivät häntä uskoneet ja niin näille oli turha alkaa puhumaankaan... Aaron levitti huulilleen leveän, kulmahampaat paljastavan virnun ja avasi suunsa.

"NO MUTTA PER--" Aaron kerkesi sanomaan kunnes ote jäiseltä oksalta pääsi lipsahtamaan, hänen kasvonsa valahtaa valkoisiksi ja mätkähti puusta rymisten alas melkein niskalleen...Jälleen kerran mitä toimimin sisääntulo.
"SINÄ!" Aaron parkaisi mätkähdettyään ensin komeasti selälleen ja noustuaan nyt istumaan ja osoittaen terävästi etusormellaan Aratehtiin, selvästikin vihaisena.
"Missä hemmetissä sinä olet ollut!? Mikä tärkeys sinä luulet olevasi että sinua tapaamaan pitää varata muka aika!?" Aaron sanoi, tuijotti ja osoitti Arathetia kuin syytettyä ja aivan kuin äskeisen pudotuksen unohtaneen Arathetin melko korkeahkon aseman.
"Ja mitä sin--JA MITÄ TUO TEKEE TÄÄLLÄ!?" Aaron parkaisi vielä kovemmin ja hypähti seisomaan ja osoitti nyt Opheliaan, joka oli -Aaronin mätkähtäessä nurmikolle- noussut myöskin äkisti jaloilleen lammen reunalta ja tujotti nyt astetta jos toista järkyttyneenä tuttuja, vasta tänä talvena viimeksi nähtyjä tuttuja kasvoja...

//I AM SOORRYY! CRAAAWLING IN MY SKIIN! ;__; Mutta kun on tyytyväinen ite <3//

[Aksutar]

Arathet

Olisihan se pitänyt arvata, se oli kuin kirous. Lammella ei suurinpiirtein voinut edes viittä minuuttia olla rauhassa, etteikö tämä pieni räyhänhenki nimeltä Aaron olisi pompannut jostain nurkan takaa. Asuiko hän täällä? Artista kyllä tuntui joskus siltä.
No, joka tapauksessa, Aaron tupsahti puusta hienolla tiputuksella, katkaisten melkein niskansa ja alkoi samantien räyhäämään aivan kuin hänellä olisi ollut valtaa tehdä se.. puhuihan puusepän poika nyt kuninkaan neuvonantajalle.. se oli sama kuin hiiri olisi alkanut räyhäämään sudelle. Arathet katsoi melko apaattisella ilmeellä, seisten erittäin jäykästi ja muodollisesti samalla kun Aaron pommpitti häntä kysymyksillä ja lopulta vielä huomasi Opheliankin. Joskus Art ihmetteli miksei Aaron ollut saanut jo selkäänsä...
No, viimein Aaron sai kymykyksensä kysyttyä ja pääsi seisomaan. Art katsoi hiljaa Aaroniin melko kysyvästi ja nuhtelevasti, kunnes lopulta avasi suunsa, puhuen tällä kertaa Haltija kieltä..
"Eikö äitisi opettanut että on rumaa osoitella toisia. Ja mikä tärkeys sinä luulet olevasi että sinulla olisi valtaa alkaa huutamaan täällä kuin mikäkin lammen omistaja. Ensikerralla kun kiipeät puuhun varmista ettet tipu, seuraavalla kerralla saatat taittaa niskasi, puusepän poika" Art sanoi haltija kielellä, lähinnä siksi että tämä asia ei Ophelialle kuulunut ja olihan se mukava välillä omaa kieltään puhua.
"ja hän on täällä koska Aran herra sanoi niin. Ophelia neiti ja hänen ystävänsä tulevat pysymään täällä jonkin aikaa.." Art sanoi, vaihtaen nyt kielien ihmiskieleen.
Hän ei sanonut että Ophelia ja Lily olivat tulleet tänne jäädäkseen, koska olihan se jo moneen otteeseen todettu että nämä eivät täällä pysyneet, vaikka kuinka Aran yritti. Mutta nyt Artilla ei ollut hajuakaan kuinka kauan he tulisivat täällä pysymään, koska nythän Black ei heitä ollut hakemassa.. eikä Aran menisi uudestaan Tomtomin vedätykseen.. ja se oli jo naurettava idea että tytöt olisivat itse pakoon päässeet! Eiväthän nämä tunteneet metsää ollenkaan, heillä ei ollut mitään millä puollustaa itseään metsässä ja haltijat jäljittäisivät ja saisivat heidät kiinni varmasti ennen kuin mikään eläin kerkeisi heitä syömään. Joten oli edes turha yrittää pakoon.
"ja mitä itse täällä teet? tuntuu siltä ettei lammelle voi edes tulla ilman että sinä mätkähdät puusta tai ammut sorsien takaliston turtaksi" Art huomautti.. hän ei yhäkään pahemmin pitänyt siitä että Aaron ammuskeli sorsia ihan vain omaksi huvikseen.

//fu >8[ did he noticed boobs? //

[Ivy]

Ophelia & Aaron

Aaron luimisti suippoja korviaan alemmaksi ja jo väärinpäin kaartuvat hymykuopat hänen kasvoillaan syvenivät kun hän siirsi vihaisen mulkauksensa nyt Opheliasta Arathetiin joka puolestaan avasi suunsa. Hän ei pitänyt alkuunkaan tämän komentavasta ja ennenkaikkeaan virallisesta äänensävystä, mutta hän kuitenkin laski osoittavan sormensa hitaasti alas, josta oli Artin sanojen mukana katosi voima ja asetti sitten molemmat kätensä lantiolleen tuhahtaen, näyttäen jälleen napurin tädiltä kaulimen kanssa, tosin ilman kaulinta ja paljon luisevammassa versiossa.

Ophelia taas oli yhä hämmentynyt haltija pojan puusta putoamisesta, eikä pitänyt siitä että Arathet lähti puhumaan haltijakieltä tietoisesti hänen seurassaan, niin ettei hän ymmärtänyt mistä nämä kaksi puhuivat.
Edes se pieni rauhallisuuden tunne jonka lampi oli tarjonnut, oli järkkynyt ja Ophelia sai toljottottaa nyrkit rintakehän päällä Aaronia, joka ei lähtenyt turhaan puhumaan Arathetille takaisin tämän moittelun jälkeen.
Opheliakaan ei lisännyt mitään siihen kun Art sanoi -tai väitti- heidän olevan kylässä koska Aran herra sanoi niin... Mutta seuraavan huomautuksen kuultuaan Ophelia jo tirskahti, lähtien lopulta nauramaan käsiin peitettyä ja sivulle suunnattua jopa ihmiskorvalle kuuluvaa nauruaan jonka hän tiedosti olevan melko röyhkeää mutta samalla mahdoton peitellä saatika pidätellä.

Aaron taas ei pitänyt viimeisestä kommentista ollenkaan! Joten hän vihastui, mutta samalla syystä taikka toisesta huomattavasti punastui Ophelian alkaessa nauramaan Arathetin kommentille häntä kohtaan ja siirsi katseensa kikattavasta ihmis-tytöstä selvästi vihaisena takaisin heidän kuninkaansa neuvonantajaan leuka pystyssä, yrittäen tehdä itsestään pidempää mitä oikeasti oli.
"Eihän täällä ole edes mitään sorsia jolta takaliston turtaks ampuisi, luulisi sinun neuvonantajana tietävän edes sen verran. Ja kai minullakin on yhtälailla oikeus olla täällä niinkuin kaikilla muillakin!" Aaron ärähti kuin kiukutteleva pikkupoika. 'kaikilla muillakin'-ei todellakaan! Ei Aaronista! Ja hän -ainakin uskoi tietävänsä- tiesi ettei Art häntä selliin -hänen kaltaistaan harmitonta nuorta haltija poikaa, niin sanottua tulevaisuuden toivoa- tuuppaisi selliin vaikka hän vähän tälle äsähtäisikin.
Ophelia oli katsellut sivusta, hymyillen näin saatuaan naurunsa laantumaan, mutta lopulta Aaron muistutti häntä missä he olivat...Missä Lily oli sillä välin kun hän itse pääsi ulos linnasta ja sivuun muista haltijoista...Tai siis niin kauan kunnes Aaron tupashti puusta.

Aaron mulkaisi vielä kerran Arathetia vihaisesti, kääntäen sitten päänsä hitaasti -että varovaisesti- Ophelian puoleen, todeten suureksi onnekseen että tämä oli jo kääntänyt heille selkänsä ja oli kyykistynyt taas lammenreunalle, välittämättä heistä enää ollenkaan.
Normaalisti Aaronille tulisi se ilkeä ajatus että olisi hiipinyt tämän taakse ja tuupannut mokoman häiriköitsijän lampeen, mutta ei nyt... Ei tällä kertaa eikä hän tiennyt saatika edes kyseenalaistanut mistä tämä johtui. Aaron seisoi hetken paikallaan, toljottaen papittaren takaraivoa, kunnes veti syvää henkeä eikä vilakissut enää kertaakaan edessään olevaan haltijaan kun jo lähti ottamaan askelia kohti tyttöä, rehellisesti tietämättä mitä oli tekemässä ja miksi hänen sormenpäänsä hikoilivat ja miksi häntä niin jännitti, mutta se tässä olikin mielenkiintoista ja hän halusi ottaa asiasta enempi selvää.
Ophelia oli katsellut omaa, jopa masentuneen näköistä kuvajaistaan vedestä. Hänen päässään oli pyörinyt Lily, kuningas, Black ja kaikki ketkä kuuluivatkin kuvioihin... Tapansa mukaan hän murehti kaikkea mahdollista ja olisi varmaan rukoillut jos olisi pitänyt ajoitusta hyvänä. Pian nuoren haltijapojankin kuvajainen piirtyi veteen, mikä sai Ophelian säpsähtämään ja heräämään omasta pienestä pimeästä maailmastaan ja nostamaan katseensa hämmästyksissään nyt erittäin vakava ilmeistä, hänen vierellään seisovaa Aaronia kohti.

Kumpikaan ei sanonut mitään, joten Ophelia vain toljotti kysyvänä suuauki toista yläviistoon, kunnes tämä mätkähti nurmelle istumaan hänen vierelleen ja ojensi hänelle -Ei, tyrkytti- verkkopussukkaa josta Aaron oli herneenpalkoja puussa aikaisemmin puussa napsinut.
"Ota!" Aaron sanoi naama yhä vakavana, ojennuttaen pussukkaa suoraan ojennetussa kädessä, pitäen loppuja itsestään hieman loitommalla.
"Eh!? Mi-minä kyllä juuri söin..." Ophelia sai täpärästi sanottua ja ehti jopa hymyillä penesti.
"Ota! Olen poika, en minä tarvitse niin paljoa kuin naiset!" Aaron toisti, kuin ei olisi kuullutkaan mitä tyttö oli sanonut tai sitten hän ei ymmärtänyt kieltävää vastausta.
Ophelia toljotti tätä hetken hämmillään, samalla kun Aaron ei tiennyt mitä hänen päässään liikkui ja tirskahti sitten jälkeen.
"Tytöt, tarkoitat tytöt" Ophelia nauroi, unohtaen hetkeksi mitä olikaan hetki sitten murjottanut ja otti kuin ottikin hernepussukan Aaronilta lopulta omaan syliinsä.
"Kiitos" Ophelia kiitti ja pyyhki silmäkulmastaan että murheen ja naurun sekoittuneesta kyyneleen etusormeensa... Aaron parka ei tiennyt miksi oli vähästä rahastaan hankitut herneet tälle antanut. Vielä suurempi kysymysmerkki oli miksi hän oli nyt suorastaan jähmettynyt paikoilleen kun tyttö oli ottanut pussin hänen käsistään omiinsa ja kun hänen omat silmänsä olivat kohdanneet tytön yönsiniset silmät.
"...E-eipä mitään..!" Aaron sai kuin ihmeen kaupalla sanotuksi ja käänsi jo pienen punan valtaaman pärstänsä tästä nopeasti muualle, tuntien olonsa suorastaan sekavaksi ja huonoksi. Kevätflunssaa, sitä sen oli pakko olla... Tänä vuonna se näköjään aiheutti sydänmenjyskettäkin.

//where ya think he was pointing at!? UGH! this was hell to write! Respect!//

[Aksutar]

Arathet

jälleen kerran Aaron osoitti valtavaa viisauttaan huomauttamalla, ettei paikalla ollut yhtään sorsaa. Tyhmäkin sen näki, mutta Art jätti nyt kettuilematta ja piti suunsa supussa, Aaronin huomautuksista huolimatta. ja mitä tuli niihin "tulevaisuuden toivo" ajatteluihin.. no, Aaron ei valitettavasti näyttänyt Artin silmissä niinkään lupaavalta nuorelta mieheltä, ainakaan armejaan.. tuollaisella asenteella. Hänhän saisi sieltä potkut alta aikayksikön, jos alkaisi jokaiselle itseään korkeampiarvoiselle haltijalle urputtamaan. Mutta tämä oli vasta lapsi, Art pisti kaikki Aaronin sanomiset sen piikkiin.
Ei hän myöntänyt itse olleensa ollenkaan samanlainen mitä Aaron oli. Kun hän oli Aaronin ikäinen, hän oli jo lukenut ihmisten ja haltijoiden historiat läpi, opiskellut taistelulajeja, osasi jo ratsastaa ja teki avusti isäänsä töissä, kun opiskelultaan kerkesi.

Art saattoi olla toivoton tapaus naisten suhteen, mutta ei hän tyhmä ollut. Kaikki mitä tapahtui seuraavaksi, sai Artin hymyilemään erittäin kettumaisesti, katsellessaan Aaronin perään. Muistellen siinä samalla niitä puheita jotka oltiin käyty pari kuukautta sitten mökissä Tomtomin kanssa.. ei Art vieläkään voinut kuvitella Aaronista ja Opheliasta paria, mutta Aaronista suoraan hohkasi kiinnostenuisuus Opheliaa kohtaan. Ei siinä, ei Art kiistänyt etteikö Ophelia ollut viehättävä nuori naisen alku, mutta häntä ei niin nuoret tytöt kiinnostaneet.. ja isä oli neuvonut pysymään "rotupuhtaana", joten ihmiset sikseen.
Art ei saanut pyyhittyä typerää virnettä kasvoiltaan, joten hän katseli muualle ja koitti pitää naurut mahassaan, ajatellen jotain muuta, ja mikä olisikaan ollut parempi aihe vakavoitua, kuin ajatella aikatauluja. Tänään.. ei ollut enää mitään erikoista, paitsi piti Anton tarkistaa ja katsoa että tytöt pysyisivät linnassa.. ja piti käydä tarkostamassa että kaikki oli varmiina huomisen--
"tanssiaiset.." Art sanoi ääneen sen mitä ajatteli.
Hän oli totaalisesti unohtanut ne, eihän tässä välissä nyt huvittanutkaan tanssiaisia pitää, mutta nyt kun hän muisti ne, aikataulut pomppasivat melko täyteen.
"Ophelia, meidän pitää palata linnalle. Minun pitää mennä tarkastamaan että huomisen tanssiaisten valmistelu sujuu aikataulujen mukaan.. ja pitää ilmoittaa että kuninkaan pöytään on tullut pari lisä vierasta.." Art sanoi kääntyen nyt vakavoituneena takaisin kohti Opheliaa ja Aaronia.
Sääli sinänsä, Art olisi halunnut tietää miksi Aaron oli tulipunainen ja käyttäytyi niin.. oudosti. Tai, kyllähän sen jo arvasikin, näin sivustakatsojan silmin, mutta paras antaa asioiden vain olla.
"tule" Art sanoi lopulta sen kummemmin jäämättä kuuntelemaan halusiko Ophelia palata vai ei, nyt mentiin joka tapauksessa.. ja jos ei suosiolla niin sitten väkisin. Art otti pari askelta linnalle päin, jääden sitten katsomaan kysyvästi Opheliaan.

// hell this and hell that, i don't care, it was too long! respect mah lyhyitä vastauksia! //

[Ivy]

Ophelia & Aaron

Ophelian alkaessa näpräämään Aaronin antamaa hernepussia, joko hermostuksissaan Lilyn puolesta tai saadakseen sen auki ja Aaronin itse katsellessa yhä muualle, kerätäten itselleen taas rohkeutta vailkaista toiselle sivulleen ilman että jäisi kiinni, Art, joka oli ollut heistä vähän kauempana, avasi suunsa.
"Tanssiaiset?" Ophelia toisti kysyvästi samalla kun käänsi katseensa olkansa yli Artiin, jääden kuuntelemaan hetkeksi, ennenkuin nyökkäsi, nousi ylös ja avasi kädessään olevan pussukan.
Aaron olisi hirttäyttänyt Arathetin jos hän olisi ollut kuningas! Hän oli juuri saanut katseensa käännettyä takaisin kun Ophelia jo nousikin, avasi hänen antamansa pussukan ja otti sieltä kourallisen herneenpalkoja, nappasi hänen käsiin ominsa ja--!

"Tässä, minusta tuntuu että se sanonta meni alunperin toisinpäin" Ophelia sanoi hymyillen antaessaan pussin takaisin, pitäen vain muutaman itsellään Aaronin sydän pysähtyi sekunnin murto-osaksi, puna lähestulkoon leimahtaen hänen kasvoilleen ja enään hän ei tiennyt hirtäyttäisikö ketään muuta kuin itsensä. Eennekuin hän sai kuitenkaan jämähtäneistä leuoistaan mitään sanotuksi, Ophelia oli jo irrottanut otteensa, niiannut pienesti ja lähtenyt sitten lähestulkoon juoksuaskelin suuntaan mihin Artkin ja lopulta tämän ohikin, ajatellessaan enään vain linnaan takaisin pääsyä ja Lilyn näkemistä.
Aaron katsoi hetken hölmistäytyneenä näiden perään, istuen puoli märällä nurmikolla niin alistuneen näköisenä kuin joku häntä viisi kertaa suurempi olento olisi tyrannisoinut.
Hetkeen hänen päässän humisi vain tyhjyys, kunnes hälytyskellot lähtivät soimaan ja hän kompuroitsi jaloilleen, lähestulkoon liukastuen taaksepäin lampeen mutta onnistui pitämään tasapainonsa ja lähti juoksuun Artin perään.
"AARAATHEET!" Aaron karjui, lopulta lähestulkoon törmäten tähän myöhäisen jarrujen käytön seurauksena näin juoksumatkansa päässä ja oli jälleen kaatua naamalleen ellei olisi tarttunut kaksin käsin haltija kuninkaan neuvonantajan hihasta ja vetäissyt itseään jälleen pystyyn.
"Minä haluan mukaan tanssiaisiin!" Aaron sanoi haltijakielellä päätääväiseen äänensävyyn ja kohdistaen jälleen väärinpäin olevan mutta vakavan katseensa Arathetiin, silmät palaen ja vaatien pääsyä mukaan, oli hinta hänen vähäisistä rahoista sitten mikä tahansa!

Ophelia ei ollut huomannut edellä kävellessään ihan heti Aaronin pysäytystä, joten hän oli pysähtynyt vähän kauemmaksi, jääden katsomaan näihin kahteen, vilkuillen tosin hieman hermostuneena toisessa suunnassa olevaan valkoiseen marmori linnaan...

//*respect respect*-*worship worship*-*obey obey* \o/ //

[Aksutar]

Arathet

Artin korvat melkein särkyivät kun Aaron karjaisi hänen nimensä kuin viimeistä päivää, eikä aikaakaan kun tämä jo roikkui hänen hihassaan. Art tuhahti pienesti ja katsoi astetta vihaisemmin Aaroniin, vaikka hän oli tämän jo tuntenut pidemmänkin aikaa, ei hän siltikään hyväksynyt sitä että Aaron alkoi hänen vaatteitaan kiskomaan ja vielä vihaisemman ilmeen hän väänsi kun kuuli SYYN miksi Aaron näin oli tenhyt!
"Oletko hullu?! Tanssiaiset eivät todellakaan ole sinunlaisten paikka, pistäisit koko paikan sekaisin aivan varmana! Epäilen että käyttäytymist taitosi sinne riittäisivät... ja miksi edes haluat tulla, sehän on vain tylsää, aikuisten puhetta ja tanssia?" Art sanoi, viimeisen kysymyksen kohdalla hänen oli pakko vääntää naamalleen pirullinen hymy ja vilkaista Opheliaan päin... ja totta kai Art puhui nyt Haltija kieltä, vaikka tämä voisi kyllä olla nöyryyttävämpää Aaronille, mikäli hän ihmisten kielellä alkaisi puhumaan.. mutta Art ei ollut niin ilkeä, ei ainakaan yleensä.
"...vai kenties tanssiaisissa on joku joka kiinnostaa?" Art jatkoi kääntäen katseensa hitaasti takaisin Aaroniin, vääntäen kasvoilleen perus ilmeen.
Sitten seurasi hiljaisuus. Art jäi tuijottamaan Aaronia ja odotti että tämä vastaisi jotain. Tuuli tuntui yltyvän.. Art vilkaisi nopeasti taivaalla ja näki kuinka pilvet alkoivat kerääntyä. Tästä tulisi synkkä päivä.. kirjaimellisesti. Oli tässä jokaisella mieli synkkänä jostain syystä, paitsi Art ei mennyt sanomaan mitään Aaronin puolesta. Nyt Art todella toivoi, että Tomtom tai Henry pomppaisi paikalle ja keksisi jotain, minkä avulla tytöt saataisiin pois täältä. Hän ei uskonut että he viihtyisivät täällä niin, mitä kotonaan.

//... ja lyhyet jatkuu, patskat väliä. //

[Ivy]

Aaron & Ophelia

Aaron piti ilmeensä vihaisen asteikolla ja kuunteli Arathetin -asiaa kieltämättä- kutsuvan häntä hulluksi. Moista hän ei itsestään ollut vielä ehtinyt kuvitellakaan, ei sitä pahemmin koskaan ennen ole ollut mihinkään hienohelma snobien tanssiaisiin ollut hinku päästä! Aikuisten puheita ja tansseja nimen omaan. Ja ei, Aaronin käyttäytymistaidot eivät riittäisi, mutta sitä Aaron piti itse sivuseikkana. Sitten Art sanoi sen joka sai Aaronin säpsähtämään...
Joku joka kiinnostaa?! ...Tai, no... Aaron jäi hetkeksi hiljaiseksi, ruveten itsekin miettimään miksi olikaan ryntäissyt Artin hihaan roikkumaan ja pyytänyt pääsyä tanssiaisiin. Tosin sitten Aaron ravisti päätän sivulta toiselle ja vakavoitsi äskeiset hämmentyneet kasvonsa takaisin.
"Usko pois! Minä tekisin vain palveluksen jos pistäisin yhtään ranttaliksi siellä teidän tylsissä kemuissanne! Tulisi varmaan edes jotakin eloa sinnekin! Äläkä ala kuvittelemaan mitään omiasi! minä vain...!" Aaron pysäytti hetkeksi ja nosti oikeanpuolimmaista jalkaansa sen verran että sai napattua hopeavärisen huilun ja puristi sen varren sitten nyrkkiin kasvojensa eteen.
"Jos on ongelmaa järjestää minut sisälle niin järjestä minut sinne tämän avulla! Osaan soittaa mitä vain pyydetään mutta ripaskaa en ala tanssimaan!" Aaron sanoi yhä vain vaativammalla äänellä ja ote nyrkissä sen kuin puristui kun hän jäi odottamaan Arathetilta vain ja ainoastaan sitä toista vastausta kielteisestä. Enempää kenenkään ei tarvinnut tietää.

Kauempana seisovalle Ophelialle kerkesi jo tulla vilu odotellessa näiden kahden hoitavansa asiat keskenään. Ei hän kehdannut väliin mennä vaikkei tämä todellakaan vaikuttanut saatika edes ollut kahden aikuisen välistä keskustelua jolloin lapset eivät saaneet mennä väliin. Joten Ophelia sai vain hytisä ja lämmitellä käsivarsiaan samalla kun taivas muuttui yhä vain harmaammaksi jopa näin haltijakylän taivaaksi ja vilkuili välillä olkansa yli valkoiselle marmori linnalle. Hän halusi nähdä Lilyn niin pian kuin mahdollista että hänellä kävi mielessä lähteä vaivihkaa edeltä, mutta hän ei halunnut törmätä ongelmiin... Joten hän odotti, kuten haltijoiden kanssa näköään joutui tekemään melko usein...

//\o/ Älä ruikuta >D//

[Aksutar]

Arathet

Jälleen kerran Art kuunteli hiljaa kun Aaron avasi suunsa ja kertoi että tekisi varmasti palveluksen jos pistäisi ranttaliksi. Se lause ei kuulostanut lupaavalta Artin korvaan ja hän oli jo valmis lähtemään kävelemään pois päin, kunnes Aaron vetäisi huilunsa ja kertoi että sen avulla pitäisi päästä sisään.
Art tuijotti Aaronia epäuskoisen näköisenä... poikahan oli tosissaan ja sekös oli huvittavaa. Mutta uskaltaisiko Art ottaa sen riskin että Aaron tulisi juhliin ja saattaisi oikeasti pistää ranttaliksi.. sen jälkeen hän saisi kuulla kunniansa ja Aaron tuskin enää kylässä sen jälkeen asuisikaan.
"meillä on jo soittajia, meillä on jo viihdyttäjiä. Sinä olet vain puusepän poika, miten ajattelit voittaa soitollasi ammatti soittajat? Minä en halua ottaa sitä riskiä että sinä pistäisit paikan remonttiin. Tottakai sinä voit Aranilta asiasta kysyä, mutta minä en mene mitään lupaamaan" Art sanoi hetken aikaa mietittyään.
Oikeastaan hän halusi Aaronin tulevan juhliin.. loppujen lopuksi, voisihan se olla kokeilemisen arvoista, mutta Art halusi että Aaron aneli pääsyä juhliin. Kaikkea ei aina saanut helpolla ja sen Art halusi nyt näyttää Aaronille. Jos kerran halusi niin kovasti juhliin, tehköön sen eteen myös jotain.. ja käyttäytyisi edes kerrankin.
Sitten Art taputti Aaronia päälaelle, kääntyi ympäri ja lähti kävelemään Ophelian luokse.
"no, mennään... korvathan täällä jäätyvät ja Lily on varmasti jo huolissaan sinusta" Art sanoi työntäen Ophelian kevyesti liikkeelle kohti linnaa.
Samalla Art kuunteli lähtikö Aaron heidän peräänsä.. jos ei, Art suoraan sanottuna pettyisi.. puusepän pojalla ei sittenkään olisi tarpeeksi yrittämystä saada tahtoaan läpi. Mutta jos hän taas lähtisi seuraamaan heitä... Art ei todellakaan tiennyt mitä sitten tekisi.. kai Aaron oli päästettävä juhliin, ennen kuin tämä ihan tosissaan Aranilta menisi kysymään!

// rui rui rui rui ruikulip*ska //

[Ivy]

Ophelia & Aaron

Aaron jäi hiljaiseksi, jääden toljottamaan Artia jopa jokseenkin avuttoman näköisenä. Se että Art yritti jotenkin lohduttavasti vihjasta että hän ehkä voisi Aranilta tanssiaisiin pääsyä kysyä, ei riittänyt vakuutukseksi. Hän tarvitsi suostuttelijan, ei hän yksinään läpi pääsisi, sen verran hänkin nyt tajusi. Hän joka oli vain puusepän poika...? No niinhän se oli, mutta Aaron ei ollut koskaan antanut sen olla esteenä. Joten melko nöyryyttävähkön päätaputuksen jälkeen, Artin mentyä vähän matkaa ommille teillensä, Aaron jäi hetkeksi, pää painalluksissa miettimään asiaa.

Ophelia huokaisi helpotuksesta kun Art vihdoinkin pääsi liikkeelle ja pienen pään nyökkäyksen jälkeen he kävelivätkin jo kohti linnaa. Ophelia ainakin toivoi ettei Lily kerkeäisi hänestä huolestumaan... Hänhän tässä heistä kahdesta oli Aranista kauimpana. Ophelia ei kauaa ehtinyt pyörimään ajatuksissaan kun takaapäin kuuluikin jo juoksuaskelia, saaden Ophelian mielenkiinnon puoleensa, kääntämään katseensa olan yli ja näkemään kun Aaron oli heittäytynyt maahan, tehden pitkän vatsaluisun ja lopulta tarttunut tiukasti Aratetia vasemmasta saappaasta.
"Minä soitan paremmin kuin yksikään tedän ammattilaisistanne! Olen soittanut koko ikäni ja niin ovat veljenikin! Todistan sen! Päästä minut vain sisään niin soitan koko väelle!" Aaron rääkyi alempana kuin polvenkorkeudella, jolla ei tosiaan ollut tarkoitus nöyristellä vaan pitää toinen paikallaan tai roikkua mukana kunnes saisi myöntävän vastauksen. Ja ei Aaron valehdellut, hän tosiaan soitti mielestään hyvin, vaikkei lavalle oikeasti edes halunnutkaan, mutta jokin pakotti hänet tunkemaan itsensä mukaan ylenpalttisen nöyryytyksenkin uhalla.

Ophelia oli arkaluontosuudeltaan säikähtänyt kun Aaron oli yks kaks vain heittäytynyt toisen jalkoihin ja puoltoista askelta kauemmaksi katsomaan kummastuneena toista. Mikä nyt saattoi olla niin tärkeää että piti tarttua toiseen ja mögertää jotain mistä hän ei ymmärtänyt sanaakaan?

//Yar making this the hard way!//