Kevätflunssaa, hän sanoi

[Ivy]

Ophelia

Ophelia suki lapsellisen murjottavan näköisenä paria tottelematonta hiustupsua, kunnes sai nämä sliipattua jälleen siedettävään näköiseksi. Sitten hän huomasi Lilynkin heränneen kuullessaan tämän toivottelevan hänelle huomenia.
"Huomenta..." Ophelia vastasi takaisin kääntyen kohden tätä, kohottaen sitten hieman kulmiaan kun tämä mainitsi Antonin. Sitten tämä kysyi epäsuorasti missä tämä oli... Ophelia ei sanonut saatika ravistellut päätään merkiksi siitä ettei tiennyt vaan jäi katsomaan paikalleen kun Lily käveli ovelle. Ophelian omaksi suureksi hämmästykseksi -niinkuin myös varmaan Lilynki- ovi ei ollut lukossa! Ophelia otti pari askelta eteenpäin kun Lily kurkisti vielä uloskin, hänelle ei ollut todellakaan tullut mieleen kokeilla ovea, sehän oli aina lukossa heidän sisällä pitämiseksi.
Sitten Lily sulkikin jo oven ja katsahti häneen. Ophelia kohotti olkapäitään silmät suurina ja ravisti päätään kieltävästi, hänellä ei tiennyt yhtään sen paremmin kuin Lilykään.

"En tie--" Ophelia oli aloittamassa, kunnes näin ekana ovellepäin kasvotusten olevana huomasi kun ovi avautui jälleen ja ketä astui sisälle... Jos tämä oli unta niin se olisi painajaista ja jos se olisi ansa niin se oli kaikista katalin...
Ophelia otti heti hiemahkon vihaisen asenteen Arania kohtaan kun Aran toivotti huomenia kuin kaikki olisi ollut kaikin osin hyvin mitä se ei ainakaan heille ollut. Lily lähti heti pommittamaan Arania päälimmäisillä kysymyksillä, miksi ovet olivat auki? Hän halusi nähdä Blackin. Ophelia ei ollut tietoinen millälailla Aran oli tällä kertaa mennyt Lilyn unia häiriköimään, mutta nyt ei liennyt mikään paras hetki asiasta kysymään. Aran vastasi. Tämän lauseen alussa kuuluva sarkastisuus sai Opheliankin kohottamaan kulmiaan kysyvästi, muuttamaan vihaisesta nyt enemminkin huolestuneeksi.
Sitten Aran päästi suustaan sen, mikä ei yksinkertaisesti voinut pitää paikkaansa! Ophelian silmät suurenivat hämmästyksestä, suu loksahti auki huoneen hiljentyessä. 'Vale, sen on pakko olla vale...' muuta ei hänen päähänsä mahtunut... Oliko Black muka ehtinyt kuolemaan puoltatoista tuntia ennekuin hän oli kerennyt edes heräämään!? Se oli vale!
Ophelia ei saanut suustaan sanaakaan kun Lily lähti väittämään ääneen samaa, Aranin keskeyttämänä joka sai Lilyn valahtamaan maahan ja Ophelian katseen seuraamaan tätä tämän mukana, jääden tuijottamaan Lilyä, yhä hämmentyneenä, kysyvänä ja päässä ei kuulunut muutakuin että Aran oli hirviö, valehtelevakin vielä, ei Black voinut kuolla! Blackhän lupasi...!

Ophelia hätkähti ja nosti katseensa yli kulmiensa Araniin, nyt jopa pelokkaan näköisenä, pidellen käsivarsiaan tiukasti vasten rintakehäänsä ja tiukasti puristettuja nyrkkejään leuallaan. Ophelia ei sanonut mitään, se että hänen yksi parhaista ystävistä oltaisiin hirtetty tuli täydellisenä shokkina vaikka siitä oltiin kuultu, uhkailtu ja toistettu moneen otteeseen jo pitkälti taaksepäin... Pystyikö Ophelia uskomaan siihen? Ei. Hän ei kyennyt, tässä suhteessa hänellä ei riittänyt ymmärrys saatika uskomus että Black, joka oli ollut monta kertaa tätäkin vaikeammassa tilassa, olisi nyt poissa.
"O-Odota!" Ophelia sai huudahdetuksi kun Aran poistui huoneesta, oven rakoselleen jättäen. Ophelia juoksi perään, vilkaisten nopeasti Lilyyn ennenkuin avasi oven kokonaan ja katsahti kumpaan suuntaan Aran käytävässä meni ja lähti tepastamaan nopein askelin tämän perässä.
"Miten niin hänet jo hirtettiin!? Ei se ole mahdollista! Miksi näin pian!?" Ophelia aloitti Aranin takaraivolle, ei vihaisesti, vaan surkeana, hämmentyynenä ja puhuen osaksi aivan päättömiä.
"Si-sinä erehdyt! Ei, sinä valehtelet! Hän karkasi ja sinä et kestänyt tappiota, mutta yrität silti väittää meille että hän olisi muka kuollut!" Ophelia jatkoi samaan malliin, tuntien sekoavansa nyt minä hetkenä hyvänsä. Black sanoi tulevansa takaisin! Kumpi tässä valehteli...?

//.....-___-//

[Aksutar]

Aran, Arathet

Aran ei edes kerennyt ottamaan kahta askelta, kun Ophelia jo rääkyikin jo hänen peräänsä. Aran ei kyllä jäänyt odottamaan vaan jatkoi matkaansa mutta sitten hän kuuli kuinka Ophelia lähti hänen peräänsä.. pirun ipana. Jos Lily ei olisi ollut lähettyvillä, Aran olisi antanut Ophelialle selkäsaunan, mutta nyt hän ei halunnut antaa yhtään huonompaa kuvaa itsestään.. toisaalta, voisiko tämän huonompaa kuvaa enää antaakkaan?
Aran ei sanonut mitään vaan jatkoi kävelyä, vilkaisten sivusilmällä Opheliaan kun tämä lähti seuraamaan häntä... kohta palaisi pinna. Lopulta Aran ei enää jaksanut vaan pysähtyi äkillisesti ja työnsi Ophelian vasten seinää, tunkien naamansa tämän naaman lähelle.
"HÄN on KUOLLUT! ja jos et usko niin näytän!" Aran sanoi napaten Opheliaa ranteesta ja lähti pitkin askelin kävelemään eteenpäin.
Hän vei Ophelian Alimpaan kerrokseen ja sieltä pihamaalle jossa oli hirttolava. hieman kauempana oli hevosvankkurit, jotka oli peitetty suurella kankaalla. Aran vie Ophelian vankkureiden luokse ja kohotti kangasta hieman.
Kankaan alla oli kasa ruumiita.. Kaikki ihmisiä, kaikki eri ikäisiä. Löytyi naisia ja miehiä, ruumiita oli noin kymmenen ja päällimmäisenä oli Blackin ruumis.
"Hirtätytin hänet viimeisenä jotta saisin kunnolla nauttia siitä! JA NYT HÄN ON KUOLLUT!" Aran huusi saaden osan pihamaalla liikkuvan henkilön kääntämään katseensa häneen.
Aran laski kankaan takaisin alas ja vei Opelian sivummalle huokaisten syvään. Hän selvästikkin koitti saada itsensä rauhoittumaan, sillä hän hengitti syvään ja sulki silmänsä hetkeksi aikaa. Ei ollut soveliasta että kuningas riehuisi pitkin linnan pihaa ruumisvankkureiden lähellä. Johan kansa luulisi että kuningas olisi seonnut.
"Joten nyt kun sinulla on todisteita kuolemasta, turha enää väittää minua valehtelijaksi" Aran sanoi avatessaan silmänsä ja vilkaisi Opheliaan ERITTÄIN vihaisena... itse asiassa hänen teki juuri nyt hirtätyttää Opheliakin näin ohimennen.. ihan vain hyvin vuoksi.. tosin sitten Art ilmestyi näköpiiriin, joten Aran otti suosiolla askeleen kauemmaksi Opheliasta.

"Prinsessa kertoi että lähditte tänne.." Art sanoi saapuessaan paikalle ja kumarsi pienesti.
"sinä saat jatkaa tästä eteenpäin, minulla on muuta tekemistä kuin väitellä pikku kakaroiden kanssa" Aran sanoi kireähkösti, vilkaisten viimeisen kerran Opheliaan ja lähti pois paikalta, jättäen Ophelian ja Artin kaksitaan.
Art katsoi hetken aikaa Aranin perään, vilkaisi sitten vankkureille ja lopulta siirsi katseensa Opheliaan. Ei tarvinnut olla edes nero tajutakseen miski Aran oli Ohpelian tänne tuonut.
"A.. Aluksi Aran olisi halunnut hirttää hänet niin että te olisitte olleet paikalla... Mutta velhon viimeinen toive oli ettette te näkisi sitä." Art sanoi hetken mietittyään... sitä hän ei tiennyt oliko se viisasta sanoa vai ei.
"mutta nyt meidän pitää mennä, muuten jäämme aikataulusta jälkeen" Art sanoi lähtien kävelemään hitaasti kohti linnaa, pitäen katseensa kiinni Ophleiassa.
Samalla vankkurit lähtivät liikkeelle, kohti linnan portteja ja katosivat pian näkyvistä, vieden ruumiit pois kylästä.

// now bark like dog! //

[Ivy]

Ophelia

"Ei Black voi olla kuollut--!" Ophelia huusi roikkuen yhä Aranin perässä kuin takiainen ollen lähellä törmätä päin tämän selkämystä kun tämä pysähtyi äkillisesti hänen edellään ja pian Ophelia löysi itsensä selkä vasten seinää pamautettuna. Ophelia inahti, mutta hiljensi äänensä kun Aran alkoi räyhäämään hänelle päin naamaa ja muuttui hyvin nopeasti ympärillä pörräävästä ampiaisesta pieneksi hiireksi joka tahtoi vain vaipua omaan koloonsa.
"Mi-Mitä!?" Ophelia sai sanotuksi kun Aran nappasi häntä ranteesta ja lähti raahaamaan häntä perässään sen verran nopeaan tahtiin että Ophelia oli kompuroida omiin jalkoihinsa. Näyttää hänelle? Todisteen siitä että Black olisi kuollut? Hulluutta! Mutta, se lieni ainoa tapa, mutta se oli taas toinen asia halusiko Ophelia nähdäkään yhtään mitään todisteita!
Hänet raahattiin toisesta kerroksesta alimpaan, sieltä pihalle jonne oltiin rakennettu hirttolava -ainakaan Ophelia ei ollut siellä ennen sellaista huomannut- ja josta vähän matkan päässä oli vankkurit peitettynä suureen kankaaseen.
Aran sai raahata hänet sinne asti ja Ophelian päässä alkoi hälytyskellot soimaan yhä kovemmin ja kovemmin.
Kun Aran kohotti suurta kangasta, Ophelia inahti jälleen ja puristi silmänsä vaistonvaraisesti kiinni, raottaen niitä sitten vähitellen auki, nähden vankkureiden kauhean sisällön alhaalta ylös lähtien. Blackin osuttua silmään, kaikki muu unohtui. Ei väliä vaikka vankkureissa oli toisia hirtettyjä, Aran tosiaan näytti hänelle Blackin ruumiin asiaa sen enempää hienostelematta.

Ophelia pysyi hiljaa, hänellä ei todellakaan ollut mitään kommentoitavaa enää asiaan... Black ei liikkunut saatika näyttänyt hengittävän ja tällä oli kaulassa ilkeä hiertymä jonka Ophelia järkytykseltään unohti olleen siinä jo aikaisemminkin. Ophelia olisi halunnut siirtää katseensa tästä pois muttei kyennyt siihen vieläkään vaikka Aran peittikin ruumiit takaisin kangas peitteeseen ja lähti raahaamaan häntä sivummalle. Ophelia pysyi hiljaa, katsoen alaviistoon eteensä nyt sumein silmin ja pää takoen tyhjää. Tuntui kun hänen sydänmestään oltaisiin puraistu palanen tai että hänet oltaisiin imaistu jonnekin pimeyden syövereihin... Tai sitten molempia.
Ophelia ei nostanut katsetta Araniin vaikka tämä hetken päästä katsahtikin häneen. 'Todisteita...' Ophelia toisti mielessään, havahtuen sitten kuullessaan toisen tutun ääneen tulleen heidän luokseen. Ophelia kääntyi katsomaan kun Art oli tullut paikalle, kertoen että Lily olisi kertonut heidän olevan täällä. Niin, Lily... Ophelia oli tainnut jättää tämän yksin. Tosin ei se ollut kuulunut Ophelian suunnitelmiin tulla raahatuksi pihamaalle katsomaan jotain.... Todisteita.

Ophelia pysytteli yhä hiljaisena kun Aran käski Arathetin ottaa ohjat ja lähti sitten lampsimaan pois. Ophelia katseli lähinnä maahan, pidellen kiinni hameensa helmoista ja tajusi nyt vasta ettei hänellä ollut edes kenkiä jalassaan. Seurasi pienen hetken hiljaisuus jonka Art sitten joutui rikkomaan. Ophelia katsahti melko apaattisesti, yli kulmiensa tähän. Se olikin suurimmaksi osaksi myöskin hämännyt, Opheliakin kun oli uskonut että jos Black hirtettäisiin, heidät oltaisiin pistetty myös katsomaan sitä. Ophelia nyökkäsi pienesti, jääden tosin paikoilleen vaikka Art lähtikin jo linnalle päin puhuen jotain aikataulusta.
Ophelia oli kiinnittänyt huomionsa vankkureihin, jotka liikkeelle lähtiessään sai Ophelian säpsähtämään ja ottamaan puoliaskelta eteenpäin. Hänen olisi tehnyt mieli juosta perään, mutta... se olisi ollut aivan turhaa.
"...Kerro" Ophelia aloitti lähes olemattoman vaimealla äänellä. "Mihin hänet viedään...?" tuli selvennys.
"Saako hän hautauksen?" Ophelia jatkoi pian perään katsellen yhä suuntaan jonne kärryt olivat jo kadonneet.
"Olitko sinä siellä kun se tapahtui? Kerro... Sattuiko häneen? Aran sanoi että sattuisi ellei sitä tehtäisi oikein." Ophelia vuodatti kysymyksiä pian yhtä vuolaasti mitä hänen kyyneleensä olisivat saattaneet lähteä hänen poskiansa pitkin virtaamaan ellei hän olisi niitä onnistunut pidättelemään. Hän ei halunnut näyttää itkeneeltä kun taas näkisi Lilyn.

//...miau//

[Aksutar]

Art

Art käänsi katseensa Opheliaan kun tämä avasi suunsa ja aloi pommittamaan häntä kysymyksillä, joihin hän ei olisi edes halunnut vastata. Tuollaiset kysymykset olivat vaikeita.. varsinkin kun tunteet Blackiä kohtaan olivat melko erillaiset Arathetin ja Ophelian mielestä, joten Art ei tiennyt miten hän voisi vastata nätisti noihin kysymyksiin. Totuus ei aina ollut kaunista, mutta kai se piti kertoa.
"hän.. tai siis heidät viedään joelle. Joki virtaa metsän läpi kohti ihmisten kylää ja sieltä sitten mereen. Ennen ruumiit heitettiin vain mesään eläinten ruuaksi, mutta nykyään niiden annetaan lipua jokea pitkin ihmisten kylän läheltä, jotta ihmiset ymmärtäisivät että metsään ei ole tuleminen, ellei halua kuolla. Joskus pistetään pelkät päät jokeen ja loppu ruumis heitetään ruu.. no, ymmärsit kai mihin hän joutuu." Art kertoi kävellessään, samalla kun he saapuivat linnan käytäville ja lähtivät kohti kellariin vieviä rappusia "Ja ei, häntä ei haudata. Me emme hautaa edes omiamme vaan poltamme. Niin sielu pääsee vapauteen ja lentää savuna ilmaan.. mutta teloitetuille ei tehdä niin, heidän sielujen ei kuulu päästä vapauteen" Art jatkoi heidän mennessä alas portaita.
Sitten tuli kaikkein vaiken vastaus... tai, ei se vaikeaa ollut vastata, mutta Art olisi mieluusti jättänyt vastaamatta.. ainahan hän tietysti voisi valehdella..

"ja... minä olin siellä kun se tapahtui, velvollisuus... tai siis, ei yleensä, mutta koska Aran oli, olin minäkin." Art aloitti heidän kävellessään kellarin käytäviä pitkin " ja kyllä se oikein tehtiin.. vaikka Aran ei pahemmin pitänyt velhosta, ei hän siltikään voinut käskeä telottajaa tekemään siitä mahdollisimman kivuliasta, kun paikalla oli muitakin.. se olisi antanut huonon kuvan kuninkaasta..." Art selitti ja madalsi ääntään jatkaessaan "Vaikka teidän silmissänne Aran olisikin hirviö, toiset pitävät häntä lähes jumalana, itse hyvyytenä..".
Artilla oli kyllä omat mielipiteet "herra hyvyydestä" mutta ei edes pystynyt ajattelemaan sanovansa niitä ääneen kenellekkään!
Pian he saapuivatkin palvelusväen tiloihin, jotka olivat avarat ja valoisat, vaikka eivät niin juhlavat mitä muualla linnassa. Art johdatti Opelian läpi työhuoneiden - joissa kukin teki askareitaan tai kiiruhti toimittamaan asioitaan - kohti perällä olevaa vaatevarastoa.
Vaate huone oli täynnä.. vihreitä vaatteita.. yllätys. Kaikki asut olivat samanlaisia, paitsi peremmällä oli hieman erillaisempia, ehkä asteen juhlavampia mitä tavallinen vihreä mekko, jossa oli valkoinen essu. Ne olivat normaaleille palvelijoille tarkoitettu, paitsi miehille tietenkin oli omat vaatteet.
"en.. en tiedä sinun kokoasi, joten saat itse etsiä itsellesi sopivan asun. Tuolla perällä on asuja jotka ovat tarkoitettu ylemmille.. minä odotan oven ulkopuolella" Art sanoi.. no, eihän hänen olisi ulos asti pitänyt mennä odottamaan, olihan huoneessa sermi, mutta hän mielellään pysytteli kaukana vaatteitaan vaihtavista naisita.. ja miehistä.

//what did you say?! //

[Ivy]

Ophelia

Ophelia käänsi katseensa hitaasti vankkureiden suunnalta -vankkureita ei tosin enää ole vähään aikaan näkynyt- Arathetiin kun tämä lähti vastaamaan hänen kysymyksiinsä linnalle päin kävellessään, jättäen Ophelialle vain vaihtoehdoksi lähteä seuraamaan tätä ja jättää pihamaa taakseen. Ophelia kuunteli hiljaa, perässä sipsuttaen pitkin käytäviä Arathetin perässä kun tämä kertoi että ruumiit heitettäisiin jokeen, sieltä ihmisten kylään ja lopulta mereen. Ei hautausta. No, Ophelia oli ainakin siihen tyytyväinen ettei Blackiltä katkastaisi päätä ja Ophelia ei uskonut samaan sielun pois pääsemisestä, joten hän ei ottanut mitään kantaa siitä että Blackin sielu olisi jäänyt vangiksi ruumiiseen.
He saapuivat alaspäin vieville rappusille jotka Ophelia Arathetia seuraessa lähti kiipeämään alas, samalla saaden vastauksen muihin kysymyksiinsä.

Ophelia kohautti katsettaan hieman ylös Artiin, jälleen nähden vain edellä kävelevästä henkilöstä tämän takaraivon. Ei ollut sattunut. Ophelia ei tiennyt tunteako helpotusta vai ei. Hänellä oli yhä hieman vaikeaa uskoa että Black olisi kuollut. VAIKKA hän olikin nähnyt ruumiin ja vaikka Art sanoikin olleensa paikalla kera koko haltijakylän ja kuninkaan katsomassa kun se tapahtui. Silti sitä oli vaikea sisällöistää. Art jatkoi, madaltaen ääntään saaden Ophelian laskemaan katseensa ja tyytymään taas ylikulmien katsomiseen ja lopulta kokonaan sivulle katsomiseen. Tähän Ophelialla ei ollut mitään sanomista. Hän ei pahemmin ole nähnyt niin minkäänlaista hyvää puolta Aranissa, hirviö mikä hirviö, sitä kuvaa kukaan tuskin pystyi pyyhkimään hänen mielestään.
He kävelivät läpi huoneiden joissa hääri yksi jos toinenkin haltija askareidensa parissa joka kieli että kyseessä olivat selvästi palvelijoiden tilat. Sieltä he saapuivat huoneeseen joka oli täynnä vaatteita. Ophelia katseli hetken ympärilleen, vihreää...
Sitten Art selittikin hänelle että hän sai luvan etsiä itselleen asun ja että hän odottaisi oven ulkopuolell. Ophelia nyökkäsi pienesti, kävellen peremmälle ja katsahti taakseen kun ovi sulkeutui.

Hän huokaisi syvään ja lähti sitten kävelemään peremmälle huoneeseen. Ylempiarvoisille, niin Art oli sanonut ja sitä kai prinsessan hovineidot olivat myös haltijoiden säädyssä. Asujen alkaessa vaihtumaan tavallisesta vihreästä mekosta ja valkoisesta esiliinasta, Ophelia lähti selaamaan näitä melko laiskan oloisesti, yrittäen löytää itselleen sopivaa kokoa oli mekko muuten mikä tahansa, vihreä ei kuitenkaan ollut hänen värinsä. Lopulta Ophelia löysi jotain hänen kokoansa vastaavaa ja meni vaihtamaan sermin taakse, vaikkei hänen varmaan olisi tarvinnut kun ketään ei ollut huoneessa ja Art varmaan bahti muuten ettei ketään tullut huoneeseen, mutta kuitenkin. Hän vaihtoi asunsa vihreäsävyiseen mekkoon jossa oli puolikäsivarteen ylettyvät valkoiset pussiutuvat, löysät hihat. Yläosassa oli venekaula-aukko ja se oli huomattavasti tummeman vihreänsävyinen mitä lantiosta alaspäin laskoistuva alaosa joka oli koristeellinen yksinään sen lainehtivuudesta. rinnan alta lantioon asti kulki vielä valkopohjainen korsettimainen osa ja se mahtuikin Ophelialle ilman sen kummempia vaikeuksia.
Hän jätti vanhan asunsa sermintakana olevalle tuolille, jääden katsomaan sitä hetkeksi kunnes käänsi selkänsä ja meni ovelle.
"Sanoit että meillä on aikataulu?" Ophelia sanoi avatessaan oven, näin olettaen että Art olisi yhä sen takana.
"Mutta ennen sitä, tiedätkö yhtään saako Lilyä nukkua kanssani? Ei kai Aran meinaa pakottaa häntä nukkumaan hänen vierellään?" Ophelia esitti lapsenomaisemman kysymyksen samalla kun veti hiukset toiselle olalleen ja lähti letittämään sitä yhdelle löysälle letille.

//MEAOUW!//

[Aksutar]

Art

Siinä odotellessaan Art katseli ympärilleen ja seuraili sivummalta miten muut ahersivat kuin muurahaiset keossa. Osa hoiti paperi hommia, toiset kirjasivat varastojen sisältöä ylös, osa korjasi kankaita, osa valmistautui vuoron vaihtoon. Näissä huoneissa palvelijat saivat vapaammin tehdä askareitaan, kun ei ollut ylempi arvoisia haltijoita kyttäämässä selän takana. Artkin oli aloittanut täältä, mutta nykyään hän oli paljon - huomattavasti - ylempänä tätä tasoa. Tosin Art ei sillä paljoa mahtaillut, ei hän nähnyt mitään eroa itsensä tai pyykkääjän välillä.. työtä tekeviä molemmat olivat.
Pian Ophelia tulikin jo ulos huoneesta. Tämä oli löytänyt itselleen sopivan mekon, eikä Artilla ollut mitään lisättävää siihen. Ophelia kyseli aikataulusta.. ja siinä samantien nukkumisjärjestyksestä. Art mietti hetken aikaa, lähtien samalla ottamaan hitaasti askelia takaisin päin.
"en tiedä miten Aran on Lilyn nukkumiset suunnitellut, mutta uskon että hän saa nukkua omassa huoneessaan, mikäli vain haluaa. Mutta luulen että sinulle on oma huone, kuten minullakin. Yleensä palvelijoille ei edes järjestetä omaa huonetta, mutta koska me olemme ylempänä mitä muut, meille on omat huoneet" Art selitti.. yksinkertaista, mitä ylempänä, sitä enemmän etuja.
"Ja kyllä, meillä on aikataulu. Jokaiselle päivälle sama, ellei erikseen mainita" Art aloitti, tietäen että tästä tulisi pitkä saarnaus "Herätys on kello kahdeksalta. Tunti omaa aikaa pukeutua ja valmistua. Sitten on aamiainen, näillä näkymin te syötte minun ja kuninkaan seurassa. Sen jälkeen sinä teet mitä ikinä Neiti Lily tekee tai käskee sinun tehdä. Ruokailu ajat vaihtelevat, mutta niistä ilmoitetaan joka päivä. Jos ei osallistu tai pääse osallistumaan ruokailuun, saa.. tai joutuu syömään muun palvelusväen kanssa, mikäli nälkä on." Art selitti pitäen taukoa, jotta Ophelia kerkeisi edes jotain sisällyttämään.
He saapuivatkin jo ensimmäiseen kerrokseen ja kävelivät pitkin pitkää käytävää, jossa hyöri palvelusväkeä melko paljon.. mutta jokainen väisti heitä.
"Täällä on palvelijoiden välillä 'nokkimisjärjestys'. Me kuulumme siinä ylimmäiseksi, meidän jälkeemme tulevat vartijat, sitten kirjurit, sitten kokit ja tallimestarit, ja viimeisimpänä ovat siivoojat ja tarjoilijat ja muut palvelijat. Jos yksikään alempi palvelija yrittää käskyttää sinua, sinulla on valta heittää hänet pellolle" Art kertoi ja niinhän se menikin.
"kai pysyt kärryillä?" Art kysyi pysähtyen rappukäytävän alapäähän.
"sitten vielä linnasta.. Alimmassa kerroksessa ovat suuret salit ja ruokailutilat, toisessa kerroksessa oleskelu- ja makuuhuoneet. Ylempiin kerroksiin sinun tuskin täytyykään mennä, mutta niissä olisi vain työhuoneita ja kokoussaleja. Kellarissa ovat varastot ja äskeinen palvelijoiden tila." Art kertoi näin nopeahkosti, toivoen tosiaan että Ophelia kuunteli.
Hän ei millään jaksaisi selittää kaikkea uudestaan, tosin kyseenalaista oli pystyivätkö Ophelian aivo ottamaan tietoa näin nopeasti vastaan kohtuu suuren järkytyksen jälkeen. Mutta toivottavasti.
"Nyt voit mennä takaisin neiti Lilyn luokse, minun pitää hoitaa asioita, mutta tulen hakemaan teidät kello yhdeltä, niin voin esitellä paikkoja paremmin ja kertoa teille paremmin talon tavoista... vaikka tuskin tapamme paljon eroavat teidän omistanne" Art sanoi ja jäi vielä hetleksi odottamaan, mikäli Ophelialla olisi vielä jotain kysyttävää.


//BAD DOGGY!! //

[Ivy]

Ophelia

Ophelia lähti kävelemään omin pinenin askelin Artin perässä, ollen onnellinen tässä tilanteessa edes siitä että Art käveli hitaammin kuin esimerkiksi Black saatika Aran... Sitten Art selittikin nukkumajärjestystä, vihjaisten että Ophelialle itselleen saattoikin olla oma huone, sillä sattui olemaan ieman ylemmänluokan palvelija. Ophelia ei sanonut mitään, hän kyllä mieluummin nukkuisi Lilyn kanssa kuin omassa huoneessaan haltijoita kuhisevassa linnassa. Sitten tulikin aikataulua. Ophelia kuunteli alusta loppuun, yrittäen sisällistää mahdollisimman paljon asiaa mitä Art suustaan pääsi. Niissä ei ollut mitään ongelmaa, Opheliakun oli luonnostaan melko aamuvirkku ja hän tekisi muutenkin mitä Lilylä hänen käskisi tehdä. Ainoat mikä ei kuulostanut korvaan mieluisalta oli kaikki mitä Aranin seurassa piti olla, kuten nyt esimerkiksi ruokailut. Ophelia kerkesi pistämään tuon kaiken muistiin kun Art jatkoikin nokkimisjärjestyksestä.
Ophelia kuunteli senkin alusta loppuun asti, uskoen kuitenkin että tulisi sellaisen tilanteen eteen että jonkun pellolle potkisi.
"Kyllä pysyn" Ophelia vastasi pysähtyessään samalla mitä Artkin.
Sitten tulikin itse linnasta, sen kerroksista ja mitä huoneita kukin sisälsi. Näistä Ophelia ei kyllä uskonut tarvitsevansa kuin hyvin pientä osaa, mutta pistipä muistiin näin kummiskin.
Ophelia nyökkäsi luettelon päätteeksi ja nosti katseensa sitten Arttiin tämän sanoessa että hän voisi nyt palata Lilyn luokse ja että he tapaisivat taas kello yhden aikaan paremmaa tutustumiskeirrosta varten.
"Se tosiaan vaikuttaa paljon pienemmältä mitä ihmisten linna. Lily sanoi ettei hän edes itse tiedä mihin kaikki käytävät siellä veivät kun meillä oli pienempänä niitä tapanan tutkia." Ophelia sanoi ilman sen enempää syytä miksi.
"Mutta, kaksi kysymystä!" Ophelia jatkoi ja ojennutti kätensä ja nosti kaksi sormea pystyyn.
"Ensin, nyt kun kaikki olettavat että Black on kuollut, niin tuleeko Lilystä kuningatar?" Ophelia kysyi, painottaen pienesti sanaa 'olettavat' näyttämättä enää merkkiä siitä että olisi järkyttynyt, ainakaan kovasti.
"Toiseksi, onko teillä täällä kirjastoa?" kuului toinen kysymys, muuta hän ei halunnut tässä vaiheessa tietääkään.

//...miau .__. HAH! Lyhyt! Minä tein sen! Kulta-ajat kunniaan! Sais jatkua ees vähän matkaa näin >DD//

[Aksutar]

Art, Lily

Ennen kuin kumpikin lähti omille teilleen, Ophelia esitti omat kysymyksensä, joita oli kaksi. Art kuunteli hiljaa, tuhahtaen pienesti kun Ophelia painotti sanaa 'oletti'.. Black oli kuollut, Art menisi siitä takuuseen... mutta kuinka väärässä hän olikaan.
"Lilystä tulee kuningatar vain jos Aran nai hänet... Aranilta lie turha kysyä sitä, haluaako hän naida Lilyn, mutta mikäli Lily ei sitä halua ei liitto myöskään onnistu.. meillä haltijoilla ei onnistu pakko naittaminen... ja nyt jos meinaat kysyä 'eikö haltijoita ihmetytyä että ihmisten prinsessa hyppii linnassa?' - minulla on siihenkin vastaus. Kukaan ei edes tiedä miltä ihmisten prinsessa näyttää! Harva edes tietää hänen etunimeään... muutenhan Aran ei voisi pitää Lilyä täällä." Art selitti ja piti pienen tauon.
Tottahan se oli, harva ihmistenkään kylässä tiesi miltä Prinsessa Lily Scarlington näytti. Yleensä kuninkaalliset eivät liikkuneet kylillä ja jos liikkuivat niin harvat heitä näkivät muiden ihmisten takaa, tai sitten kuninkaalliset pysyttelivät vaunuissaan. Kyllä kaikki tiesivät miltä kuningas suurinpiirtein näytti.. mutta siihen se jäi.
"Ja kirjastoja löytyy jopa kaksi. Toinen on toisessa kerroksessa, lähinnä aatelisten ja kuninkaallisten käytössä ja toinen on täällä ensimmäisessä kerroksessa. Alakerran kirjasto on suurempi mitä toinen... ja nyt jos sinulla ei ole muuta, minä lähd--" Lause jäi kesken sillä Art näki liikettä silmäkulmassaan.

Hän käännähti nopeasti ympäri ja näki Lilyn tulevan alas rappusia. Lily oli jo saanut oman asunsa ja - yllätys yllätys - sekin oli vihreä. Mekko oli melko perusmallinen, tumman vihreä mekko jossa oli vaaleanvihreät, pussittuvat hihat ja laatikkomainen kaula-aukko. Oli Lilylle tarottu juhlavampiakin asuja, mutta hän halusi jotain yksinkertaista.
Art kumarsi pienesti Lilylle, lähinnä siksi että oli käsketty. Olihan Lily nyt ylempänä mitä hän.
"Vihaan häntä..." Lily aloitti ja ei tarvinnut kahdesti arvata ketä Lily tarkoitti "enkä usko että Black on kuollut.. te vain huijaatte."
Art ei sanonut mitään vaan tuijotti hetken aikaa lattiaan, kunnes nosti katseensa Lilyyn ja nyökkäsi pienesti. Mitä tuohon nyt pitäisikään sanoa? 'älä elä tyttö unelmissa, hän on kuollut?'. Jos Lily kerran halusi uskoa että velho oli elossa niin uskokoon.
"mutta minä menen nyt, palaan myöhemmin" Art sanoi astetta virallisemmin mitä oli Ophelialle puhunut ja poistui paikalta.
"..... mitä hän sanoi sinulle?" Lily kysyi vilkaisten Opheliaan.

// wohoo \o/ mut mä en kyenny lyhyeen >D //

[Ivy]

Ophelia

Oli helpottavaa kuulla ettei haltijoilla toiminut pakko naittaminen. Lilystä ei siis tehtäisi kuningatarta ilman tämän tahtoa ja Aran sai luvan vain katsella vierestä ja kestää. Ophelia nyökkäsi hieman jopa hymyillen kuullessaan tuon, kunnes Art vastasi kysymykseen jota Ophelia ei ollut edes esittänyt mutta kieltämättä ohimennen saattanut miettiä. Lieni vain hyvä ettei kuninkaallisista löytynyt muotokuvia ihan joka paikasta. Sitten Ophelia saikin kuulla että kirjastoja löytyi jopa kaksi! Syy miksi hän oli moisen halunnut tietää oli että jos he joutuisivat nyt olemaan vähän pidemmän aikaa haltijoiden kylässä, hänellä saattoi ehkä olla mahdollisuus jatkaa niin sanottua opiskeluaan sairauksista ja niihin auttavista yrteistä... Mutta vain jos.

Ophelia oli jo valmis kiittämään vastauksista kun Art keskeyttikin lauseensa ja käännähti rappusille päin, saaden Ophelian pään kääntymään kysyen tämän mukana. Se oli onneksi vain Lily tulossa alas rappusia joka oli myöskin saanut oman osansa vihreäkattoisesta puvustuksesta. Ophelia vilkaisi Artiin kun tämä kumarsi mutta ei tehnyt sitä itse sillä Lily ei sitä ole häneltä vaatinut ja katsahti takaisin Lilyyn kun tämä ilmoitti vihaavansa Arania. Näin Ophelia ainakin uskalsi olettaa.
Sitten Lily ilmoitti myös oman kantansa siihen ettei uskonut Blackin olevan kuollut joka sai Ophelian silmät ensin suurenemaan mutta sitten muuttumaan hieman tuskallisiksi, hänen varmaan piti kertoa Lilylekin mitä Aran oli hänelle näyttänyt. Hän oli nähnyt Blackin ruumiin mutta silti... Hänenkin oli vaikea uskoa tai yhä vain vaikea tajuta.

Art ei ilmaissut vastaväitteitä kyseiseen aiheeseen vaan ilmoitti lähtevänsä ja palaavansa sitten myöhemmin.
Ophelia ei sanonut mitään vaan jäi tuijottamaan hetkeksi Artin perään ja tästä taas Lilyyn.
"Ummh... Hän kertoi vain säännöistä ja mitä linnan kussakin kerroksissa on. Hän sanoi tulevansa yhden aikaan hakemaan meitä kierrokselle, joten hän varmaan selittää silloin sinulle saman mitä minulle." Ophelia sanoi näin aluksi, välttäen nyt toistamasta kaikkea samaa mitä Art oli hänelle kertonut.
"Oh! Ja hän kertoi ettei sinun ole pakko naida Arania! He eivät pakko naita täällä!" Ophelia vaihtoi astetta iloisempaan äänen sävyyn näin iloisemmassa aiheessa, niin hän ainakin oletti sen olevan.
Sitten Ophelia otti pari rappusaskelmaa ylöspäin, päästen näin Lilyn kanssa samalle pituustasolle ja kääntyi ympäri tätä kohden.
"Tuota... Art sanoi myös ettei sinun varmaan ole pakko nukkua Aranin kanssa, eli voit nukkua omassa huoneessani mikäli haluat, mutta näillä näkymin me ainakin syömme heidän kanssaan." Ophelia sanoi siirtäen kätensä selkänsä taakse ja jatkoi hieman ujomman puoleisesti.
"Ja minullakin saattaa olla oma huone... Mutta jos sinä nukut omassasi, niin haittaisiko sinua jos... mahdollisesti... livahdan?" se oli noloa hänestä kysyä moista, hän ei halunnut Lilyn pitävän häntä pienenä kakarana jota pelotti nukkua yksin pimeässä vaikka syy olikin tässä tilanteessa aivan toinen.
"Oviakaan ei varmaan lukita." Ophelia lisäsi ja jäi sitten katsomaan Lilyyn odottamaan vastausta.

//DDDx No kyll toi vielä läpi menee!//

[Aksutar]

Lily

Lily kuunteli hiljaa kun Ophelia kertoi hänelle mitä kaikkea Art oli tälle selittänyt. Ei mitään ihmeellistä, vain säännöistä ja linnasta. Samat asiat Lily oli saanut juuri kuulla. Aran oli pitänyt hänelle "seuraa" samalla kun oli pakottanut Lilyn vaihtamaan vaatteensa.
Tosin sitten tuli asiaa mitä Lily ei ollut kuullut Aranilta. Hänen ei ollut pakko naida Arania? Se oli hyvä, mutta kumpaa asiaa Ophelia tarkoitti sanalla naida? Mennä naimisiin vai... se toinen. Tosin sitten Ophelia lisäsi etteivät Haltijat pakko naita väkeään, joten Lily sain sen oikean kuvan asiasta. Hän ei siis voinut ruveta Aranin morsmaikuksi ellei hän itse halunnut! Ja hän piti itseään vielä Blackin vaimona, vaikka muut kuinka väittäisivät hänen kuolleen.
Sitten tuli puheeksi nukkumisjärjestys. Lily oli asteen helpottuneempi kuullessaan ettei hänen ehkä tarvinnutkaan nukkua Aranin vieressä.. mutta sitten tunnelma latistui kun Ophelia kertoi että heidät laitettaisiin eri huoneisiin. Lilyn katse valui alas maahan. Ei hän halunnut nukkua kaukana Opheliasta, ainoasta tuesta mitä hänellä täällä oli. Sitten Lilyn huulille levisi hymy. Hän vilkaisi Opheliaan hymyillen kun tämä puhui livahtamisesta.
"Ei se minua haittaa ollenkaan" Lily sanoi ja halasi Opheliaa samantien.
"nyt olemme vain me... mutta kyllä Black tulee hakemaan meidät, ihan varmana tulee" Lily sanoi halatessaan Opheliaa.
Hän ei ollut surullinen, eikä iloinen. Hän oli vihainen. Jälleen täynnä omaa jääräpäisyyttään ja oli päättänyt laittaa Aranille kampoihin vaikka mikä tulisi.
"Mutta nyt meidän pitää vain koittaa selvitä.." Lily lisäsi päästäessään irti Opheliasta.
"mutta mitä me nyt? Aran kertoi että saamme liikkua linnassa vapaasti, kunhan emme poistu linnan pihaa pidemmälle... ihmettelen kyllä miten hän ajatteli senkin asian varmistaa, mutta kai hänelläkin on keinonsa.." Lily sanoi ivalliseen sävyyn Aranista puhuttaessa.

// :----DD Hyvä Ophelian kirjastosta mitään lukee jos ne on haltija kielellä ^^ >P //

[Ivy]

Ophelia

Ophelia tunsi helpotuksen samalla kun Lily halasi häntä ja hymyili ettei hänen sittenkään tarvitsisi nukkua yksinään öitänsä täällä. Ophelia halasi Lilylä takaisin, nyökäten kun Lily sanoi että nyt olivat vain he. 'Kyllä Black tulee hakemaan meidät, ihan varmana tulee' kuului seuraavaksi. Niin Opheliakin halusi uskoa ja uskoikin, sillä hän oli niin päättänyt... Hänen päässään soi yhä ettei Black voinut olla kuollut ja se mitä Black oli viimeiseksi hänelle sanonut...
"Niin, selviytyä..." Ophelia toisti hiljaisena mutta hymyillen kun Lily päästi irti hänestä. Hän päätti olla kertomatta nyt ainakin toistaiseki näkemästään Lilylle, ellei tämä sitten erikseen kysynyt, mutta Ophelialle se oli vaikeaa varsinkin kun hän yhä uskoi Blackin hegissä olemiseen. Hän hädin tuskin enää edes muisti näkemäänsä kunnolla. Liian pahojen, melkein ylitsepääsemättömien asioiden oli hänellä tapana unohtua, se oli puolustusmekanismia jota Ophelia rukoilullaan edisti, kutsuen sitä mielenrauhaksi.
"Haha! Kai hän tarkoitti aiempaa kertomaansa ettei meidän kannata poistua kylille yksinämme, kovinkaan moni sieltä tuskin uskoisi että olisimme Aranin siiven alla ja joutuisimme hankaluuksiin." Ophelia sanoi naurahtaen Lilyn ivallisesa äänensävystä Aranin mainitessa.
Lily ei näyttänyt kovinkaan moittivalta senkään suhteen että hän oli aikaisemmin rynnistänyt Aranin perään ja jättänyt Lilyn jälkeensä, siitäkään Ophelia ei siis avannut suutaan vaan mietti mitä seuraavaksi.
"hmm... Minua ei haittaisi yhtään vetäytyä takaisin huoneeseen mistä tulimme. Toisaalta minua ei haittaisi tutkia linnaakaan ennen Artin kierrosta... Mutta sitten me saattaisimme törmätä johonkin epätoivottuun..." Ophelia sanoi hetken mietittyään, tarkoittaen epätoivotulla lähinnä nyt Arania ja Amodia, muista Ophelia ei tiennyt ja ei kai näistä kamalasti haittaakaan olisi, kiitos heille myönnetyn korkean arvon vaikkei Ophelia ketään oikeen käskyttää välittänytkään.
"Tiedätkö mihin Aran meni? Vosimme sillä välin yrittää pysytellä hänestä mahdollisimman kaukana niin kauan kuin mahdollista." Ophelia kysyi laskiessaan pari porrasaskelmaa takaisin maanpinnalle.

//Guah! Ei se ajatellu! Ja ehk sielt löytyy kuvakirjoja! 8D JA krmh, mitäköhän Opsukka nyt sillä tarkoittais!?//

[Aksutar]

Lily

Lilynkin teki mieli mennä takaisin huoneeseen, mutta toisaalta uteliaisuus oli liian suuri. Hän halusi tutkia linnaa paremmin, mutta kuten Ophelia sanoi, riskinä olisi törmätä johonkuhun ei toivottuun. Lily oli tarkemmin miettinyt asiaa ja tällä hetkellä ainoae ei toivotut täällä olivat Aran ja Amod.. Ei Lilyllä oikeastaan muita haltijoita kohtaan mitään ollut, eiväthän nämäkään olleet tehneet heille mitään.. ainakaan vielä.
Sitten Ophelia kyseli Aranista. Lily vilkaisi nopeasti ylös ja mietti hetken, kunnes laski katseensa takaisin Opheliaan.
"Hän meni ylempiin kerroksiin.. tai ainakin viimeksi näin hänet menevän sinne päin." Lily sanoi muistellen tilannetta kun Aran oli lähtenyt omille teilleen.
Ophelian suunnitelma kuulosti kyllä hyvältä. Pysyteltiin mahdollisimman kaukana Aranista! Lily ei edes halunnut nähdä koko miestä, ei vaikka saisi siitä palkkio--
"Anton!" Lily hihkaisi ja vilkaisi ylös vieviä rappusia "Haluan nähdä Antonin! Nyt kun kerran olemme samassa linnassa... tosin minulla ei ole hajuakaan missä hän on.." Lily sanoi loput lauseesta melko masentuneesti.
"Mutta kai hän on jossain makuuhuoneissa?" Lily ehdotti, lähtien ottamaan askelia ylöspäin.

// >_> <_< //

[Ivy]

Ophelia

Ophelia nosti katseensa Lilyn mukana ylös ja sitten tähän kun tämä avasi suunsa. Ylempiin kerroksiin? Sinne missä kokoussalit sun muuta minne hänelle tuskin tuli asiaa, näin Ophelia muisti asian olevan.
"No sitten me voisimme ehkä-" Ophelia oli aloittamassa mutta keskeytyi kun Lily hihkaisi Antonin nimen. "Mitä?" Ophelia kysyi ollen hetken aivan pihalla mitä Lily äskeisellä tarkoitti kunnes tämä sanoi haluavansa nähdä Antonin. Mutta kumpikaan heistä ei tiennyt missä tämä olisi...
"No käydään sitten katsomassa! Käydään läpi vaikka kaikki makuuhuoneet jos on pakko!" Ophelia hihkaisi ja lähti kävelemään nopein askelin portaita ylös, napaten Lilyä ranteesta tämän ohitse mennessä ja lähti vetämään tätä perässään kikahdellen kuten vanhoina hyvinä aikoina koti puolen linnaa tutkiessa. Antonin löytäminen tulisi olemaan ikäänkuin leikki!
"Hyvä on! Tämä käytävä on täynnä makuuhuoneita ja ovimeri senkuin jatkuu vielä tuon nurkankin takaa! Sinä voit Lily käyttää äidillistä vaistoasi tämän asian kanssa!" Ophelia juhlisti etsintöjen alkua päästyään portaiden päähän ja viittoen eri suuntiin missä nyt vaan ovia olikin.
"Minä katson ensin tuolta!" Ophelia hihkaisi vilkaisten nopeasti hymyillen Lilyyn ennenkuin säntäsi lähimmälle ovelle, avaten sen, sulkien ja ravistaen päätää kunnes meni toiselle. Saattoi vain toivoa ettei ketään oikeasti olisi noissa huoneissa kun hän oven avaisi, tosin silloin varmaan auttoi vain sanoe että 'hups, väärä ovi' ja jatkaa.
Ophelian lapsenmielisempi puoli pääsi valloilleen. Siitä oli ikuisuus kun hän oli päässyt saatika sallinut itsensä sillä lailla meuhata, vaikkeivat he kovaa ääntää varmaan pitäneetkään, mutta silti.
"ei, ei, ei" Ophelia toisteli jokaisten suljettujen -onneksi tyhjien huoneiden - ovien jälkeen ja vilkaisi välillä miten Lilyllä meni.
"En tiedä haltijoiden prinssistä, mutta eihän Henrynkään huoneen ovi ainakaan paljoa muista eronnut?" Ophelia kysyi lopulta vilkaisten olkansa yli Lilyyn, miettien nyt mahdollisuuksia että Antonin ovi saattaisi löytyä sen huomattavasta eroavaisuudesta muihin, olihan kyseessä prinssi. Mutta se oli vain arvaus ja ne ovet jotka hän näki olivat kaikki toistensa täydellisiä kopioita.

//<_< >_>//

[Aksutar]

Lily

Lily oli vähällä kaatua naamalleen kun Ophelia nappasi häntä ranteesta ja lähti viemään nopeampaan tahtiin ylöspäin. Nyt tunnelma oli jotenkin.. iloisempi. Hyvä vain, Lily ei jaksanut koko aikaa murjottaa! Pian he saapuivatkin portaiden yläpäähän ja Ophelia alkoi antamaan ohjeita kuin hukkunutta etsiessä. Lily hymyili kokoajan, eikä voinut muuta kuin nyökätä iloisesti Ophelialle, joka vaikutti nyt enemmän lapselta, mitä ennemmin. Tarkemmin kun ajatteli, Ophelia oli melko aikuinen ikäänsä verrattuna ja saanut kokea vaikka mitä. Oli suorastaan helpottavaa nähdä että Ophelia jälleen nauroi.
Lily selasi ovai samaan tahtiin mitä Ophelia, vilkuillen välillä missä Ophelia veti.
"Eihän Henryllä koskaan ollutkaan mitenkään erottuvs ovi" Lily aloitti kurkisaessaan sisään yhdestä ovesta "Ainoa ovi mikä erottuu, on kuninkaan ovi. Henrynhän huone on toisessa päässä käytävää, tosin se johtuu siitä ettei Henry halua olla lähelläkään isääni.. alunperin Henryn huone oli isän huoneen vieressä.." Lily selitti ja samantien pysähtyi ja vilaksi Opheliaan.
Ei Lily tiennyt mitä Ophelian päässä liikkui, mutta hänelle tuli heti mieleen tarkistaa lähimmät huoneet Aranin huoneen vieressä. Aranin huoneeseen Lily ei kyllä menisi, sitäpaitsi tuo huone oli varmasti lukittu, kuten viimekerrallakin. Lily lähti nopein askelin kävelemään käytävän päähän ja saapuikin pian Aranin huoneen ovelle. Hän raotti oikeanpuoleista ovea.. ei, huoneessa ei ollut mitään. Sitten hän raotti vasemmanpuoleista ovea... kyllä, pikku Anton löytyi.
"Anton on täällä!" Lily hihkaisi ennen kuin astui sisään vihreäsävyiseen huoneeseen.
Huoneessa oli valtavia tyynykasoja, paljon leluja ja yksi suuri kehto, sekä hyllykköjä ja kaappeja.. Mitä nyt kuninkaallisesta lastenhuoneesta voisi löytääkkään, Lisäksi huoneessa oli parveke ja ikkunat, joista näki suoraan lammelle. Pikku Anton oli nukkumassa kehdossa ja näytti entistäkin söpömältä. Lily oli itkeä onnesta kun näki jälleen poikansa.
"Kuka se täällä on?" Lily sanoi lähes kuiskaten kumartuessaan kehdon ylle ja silitteli Antonia.

// >_< <_> //

[Ivy]

Ophelia

Ophelia jatkoi ovien selausta samaan aikaan kun Lily puhui, pysähtyen sitten kun Lily mainitsi Henryn huoneen oven olleen ennen tämän isän huoneen oven vieressä. Sitä hän ei ollutkaan tiennyt/muistanut/tiedostanut, hänen muistikuvan Henryn huoneen ovi oli ollut aina samassa paikassa. Ophelia kääntyi ympäri suljettuaan vasta raolleen avatun oven, katsahtaen sitten Lilyyn kun tämä lähti ottamaan nopeita askelia toiseen päähän käytävää. Nyt Opheliakin sen tajusi, jos prinssin ovi oli normaalisti kuninkaan oven vieressä niin sitten saattoi myös Antonin ovi olla Aranin oven vieressä, ei kai tavat tässäkään niin erillaiset heillä olleet. Ophelia lähti pian ottamaan pieniä juoksuaskelia Lilyn perään kun tämä tutkaili Aranin huoneen oikeanpuoleista ovea, jonka tämä sulki ja siirtyi sitten oikealle. Ophelia pysähtyi vähänmatkan päähän odottamaan josko jotain löytyisi. Sitten Lily hihkaisi että Anton olisi löytynyt!
"Oh!" Ophelia henkäisi ja otti pari nopeampaa askelta huoneelle ennekuin kurkisti varovasti sisään Lilyn perässä ja astui sisään. Vihreä sävy ei ollut niinkään yllätys, siihen oli jo lähes tottunut mutta moista lelumäärää hän ei ollut ennen nähnyt muutakuin--... Anemonen huoneessa... Ophelia käveli peremmälle, kehdolle jossa Lily jo tervehtikin nukkuvaa pientä prinssiä.
Hän ei tiennyt mitä sanoa nähdessään nukkuvan pienen Antonin kehdossaan. Tämä oli kieltämättä kovin suloinen ja viattoman näköinen nukkuessaan ettei sille löytynyt edes sanoja, joten Ophelia tyytyi vain katselemaan. Mutta nyt hän hädin tuskin edes hymyili.
"...Ihmetteleeköhän Ane missä me olemme? Tai kuningas? Siitä ei ole kauaa kun hän vasta sai selville että Aran oli iskenyt sinuun silmänsä, joten Aran saattaa hyvinkin olla hänen listallaan ensimmäisenä." Ophelia sanoi nojatessaan kehdon reunaa vasten, katsellen pientä Antonia sen pehmusteissa. Hän ei tiennyt oliko viisasta mainita kuningas saatika ketään kotipuolessa olevaa, mutta jokin sai hänet jo potemaan koti-ikävää.
"Ah! Ei ollut tarkoitus masentaa..! Blackhän tulee hakeman meidät ennenkuin... Ennenkuin... No ei hän sanonut milloin mutta uskon että pian." Ophelia sanoi pienen hiljaisuuden jälkeen, katsahtaen Antonista Lilyyn ja yritti hymyillä ettei litistäisi äskeistä iloista tunnelmaa aivan lyttyyn. Tai niin hän ainakin yritti.

// <_> >_< //