Susi ja lohikäärme osa 2

Linnasta löytyy käytävää jos toistakin, jolla vaellella päänsä pyörryksiin. Linnasta löytyy myös lumottuja salakäytäviä, jotka ovat erittäin vaikeita löytää tai sitten täysin mahdottomia avata ilman loitsuja. Käytäviä valaisee pimeällä hiljalleen edes takaisin lipuvat sinivalkeaa valoa kajastavat, lumotut valopallot. Käytävät ovat myös melko autioita ja maltillisesti sisustettuja.

Valvoja: Crimson

ViestiKirjoittaja Zaubares » 01 Maalis 2009, 22:44

Dante

Dante odotti rauhassa Safilyetä. Hän piti samalla silmällä miestä jonka Safilye oli potkaissut pois. Se nyt vielä puuttuisikin jos tämä alkaisi uudestaan heitellä veitsiään. Tämä ei kuitenkaan liikkunut. "Kiitti Safilye", Dante kiitti Safilyen tarjoutuessa kävelytueksi, "Kyllähän minä ilmankin pärjäisin, mutta pitää antaa jalan parantua ennen kuin rasittaa sitä uudelleen", Dante lisäsi ja nojasi kevyesti Safilyeen. Tuntui hieman oudolta kävellä toiseen nojaten, mutta kyllä se Dantelta sujui kohtalaisesti. Ovella Safilye ilmeisesti pysähtyi miettimmän minne nyt. Dante itsekin mietti, muttei keksinyt varsinaisesti mitään paikkaa mihin mennä. Jos lähtisi vain päämäärättömästi johonkin suuntaan...? Dante aprikoi. Vaihtoehto ei kuitenkaan vaikuttanut kovin hyvältä. Ennen pitkää nämä jotka Safilyetä jahtasivat saisivat heidät kiinni ja koko ruljanssi alkaisi alusta. Dante mietti hetken ja tajusi että oli aivan pihalla koko jutusta. Hän ei tiennyt ketkä Safilyetä jahtasivat ja miksi he jahtasivat. Aika iso kauna näillä metsästäjillä kuitenkin ilmeisesti oli Safilyetä kohtaan. Kaikki selvinnee aikanaan, Dante mietti ja siirtyi takaisin pulmaan minne nyt.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 01 Maalis 2009, 23:25

Pikaisesti hän kirjaili mitä muisti ennen, kuin tuli tänne. Seuraava veti vesi sateeseen mikä ei oikein haitannut naista. Hän ei tiennyt vaikuttiko se, jotenkin Dantelle tuli tyyppiä. Tätä menon kummatkin kastuisi ja vilistuisivat päästettyä edes jonnkekin suojaan. Lähdettyään oven juurelle Ewan jäi vilkuttamaan.
" Ewan taisi pitää sinusta. " Safilye sanoi.
Pienesti hän pahoitteli Dantelle, koska pakotti nyt miehen reppariinsa. Dante painoikin paljon hänen susien voi antoi voimaa kantamaan häntä. Askeleet olivat tontun askiallia, mutta Safilye päätti kantaa miestä selässään ruokien ja siteiden lisäksi. Kävellyttyään jonkin ajan hän löysi vanhan ladon. Oven aavaminen ei ollut helpoo, mutta suoriutui siitä kohtalaisistain. Sinne hän asteli ja asetti Danten istumaan heinän sekaan. Miehen vierelle hän lysähti.
" Varmaakin sinun haarsnikka painaa sinussa kaikkein eniten. " Safilye sanoi.
Hän oli finito. Pienesti hänen täytyi tasaantaan hengitystään ennen tekisi muuta.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 02 Maalis 2009, 19:43

Dante

"Olenkin ainka nopea ystävystymään", Dante sanoi ja heilautti kättään hyvästiksi Ewanille. Kun Safilye alkoi nostaa häntä sitten reppuselkään, alkoi Dante vastustella. Olihan Safilyekin astunut karhunrautaan siellä metsässä ja vaikka se olikin irroitettu oikeaoppisesti, oli jalkaan silti jäänyt haava. Safilye kuitenkin otti Danten selkäänsä vastustelusta huolimatta ja Dante luovutti. Safilyen kävely oli hidasta, mutta Dante ei sanonut sitä. Eipä hänkään ollut päässyt kovin nopeasti liikkeelle Safilye kyydissään.

Lato vaikutti hyvältä paikalta viettää yö. Heinillä voisi olla mukavakin nukkua. "Ehkä. Itse en oikein edes huomaa näitä", Dante sanoi Safilyen puhuessa haarniskasta ja näytti sitten kättään kasvattaen siihen ensin suomut ja pistäen ne taas pois. "Voisitko muuten kertoa miksi ne tyypit jahtaavat sinua Safilye?" Dante kysyi, nyt kun tilanne tuntui rauhoittuneen. Safilye kyllä näytti aika väsyneeltä, mutta Dante arveli että hän jaksaisi selittää.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 02 Maalis 2009, 20:37

Danten sanominen hupaisi Safilyeetä. Vaikka hän otti pienen huilimis tauan. Hän halusi ottaa selvää, että oliko miehen side pahentunut. Side oli märkä ja se piti vaihtaa kuivempaa. Märän siteen hän poisti ja haki uuden sideen. Ennen haki käski Dantea pitämää jalkaa ilmassa. Nopeasti hän oli hakennut uuden puhtaan. Ennen pisti uuden katsoi miten haavalle voi. Haava voisi ihan hyvin. Siden hän pisti sukkelaan takaisin paikoilleen. Danten näyttäessä miten haarniskansa toimi ja Safilyen mielestä se oli nokkelaa. Miehen ele sai naisen poskille pienen hymyn. Nainen keskittyi missä hän voisi kuivattaa ja tuoda lämpöä, ettei poltaisi latoa alas. Lopulta hän huomasi, että lato ei ollut aluperin lato heiniin vaan vanha sepän pajan. Milloin seppä piti tulta paikassa hän alkoi yrittää tulen saamista. Tulen teko keskeytyi, kun Danten kysymyksiin. Safilye katsoi, että oli hänen pakko pistää meneisyyteensä.
" Perhe ongelmia ja riitoja. " Safilye sanoi lyhyesti katsomatta Danteä päin.
Sanottuaan hän jatkoi yrittämistä saada tulta.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 03 Maalis 2009, 16:46

Dante

Dante seurasi Safilyen puuhastelua heinäkasasta. Kun Safilye kuittasi Danten kysymyksen lyhyellä vastauksellaan, arveli Dante ettei Safilye halunnut puhua asiasta enempää. "Selevä. Anna kun meikäläinen hoitaa sen nuotion", Dante tarjoutui ja nousi pystyyn, konkaten sitten entisen ahjon luokse, missä Safilye yritti sytyttää tulta. Hän kulki nopeasti ettei Safilye ehtisi mahdollisesti kieltää häntä. "Varo", Dante varoitti Safilyetä ja sylkäisi hiukan tulta nuotioon saaden sen heti syttymään. Sitten hän kinkkasi takaisin heinille ja asettui siihen mukavasti istumaan.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 03 Maalis 2009, 20:22

Kultaessaan varo hän saattoi huomata, että Dante oli kimmonnut jotenkin viereensä. Nopeasti mies syöksähti tulta vierestään ja siihen Safilye hypähti sivuun, kuin sammakko. Hän oli pakko katsoa hetken ihmeissään miehen taidosta. Lopulta hän muisti, että Dante oli lohikäärme. Lopulta hän katsahti Danten kiehtoviin silmiin ja hymyili.
" Toivottavasti se ei verottanut sinua. " Safilye tokaisi.
" Kiitos. " Hän sanoi perään.
Tulen saatuaan hän laittoi sideet lähelle nuotiota, mutta ei niin lähelle, että siteen palaisivat pohjaan. Laitettuaan Safilye huomasi, että horni ei vedännyt häet itseensä vaan levittäytyi.
" Eikä. " Väsyneesti ja huolestuneena hän sanoi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 04 Maalis 2009, 21:57

Dante

"Ei tämä verota mitään. Kun en ollut vielä tottunut haltiaruumiiseen, saatoin syöstä vahingossa tulta vaikka nukkuessani. Sitä ongelmaa ei tosin ole ollut enää vuosisatoihin", Dante kertoi Safilyelle. Dante oli suurimmaksi osaksi tottunut haltiaruumiiseen, tosin joskus kun hän nukkui haltiana ja oli unessa metsästämässä lohikäärmehahmossa, saattoi hän alkaa kuolata. Tätä hän ei kehdannut mainita. "Voi pahus", Dante sanoi savun levitessä ympäri latoa. "Pitää puhdistaa hormi. Meikä voi hoitaa sen", Dante sanoi ja nousi ylös, "Tarvitsen jonkin kepin tai muun, jolla voisin puhdistaa tuon." Dante alkoi etsiä jotain työkalua.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 04 Maalis 2009, 23:32

Safilye katsoi miestä kysyvästi olisko mahdollista se voisi toistua, jollakin mulla innoittamalla. Hän ei mielellään haluisi kärventyä vahingossa. Se sai myös ajattelemaan, että hänen pitäisi nukkua talon ulkopuolella, että vesi voisi pelastaa hädän uhatessa.
" Varmuuden vuoksi minä nukun ulkona, ettet polta minua vahingossa. " Safilye sanoi.
Naisen katse oli savussa, mutta nopeasti hän kääntyi katsomaan Dantea uudestaan.
" Ainakin se voi veroittaa pahemmin, kuin tulen syökseminen. " Safilye sanoi.
Hän tiesi, että mies vastustelisi niin hän meni hakemaan kepin. Antoi Dantelle ja huokasi. Huokaisu ei ollut hyvä hänen keuhkoilleen, koska häkä astui sisään ja sai yskimään häntä.
" Miten sinä ajattelit oikein tehdä? " Safilye kysyi.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 07 Maalis 2009, 14:50

Dante

"Kiitos, ajattelin hieman sohia tällä tuota hormia, jos se vaikka alkaisi vetää paremmin", Dante kertoi Safilyen antaessa kepin. Lohikäärmehahmossa ei savu olisi haitannut Dantea, mutta haltiaruumiilla oli hiukan vaikea hengittää. Kai minä selviä hetken, Dante ajatteli ja nosti kaapuaan polvien yli. Sitten hän muisti siteen, jonka Safilye oli juuri vaihtanut ja kumartui sitten irrottamaan sitä. "Panen sen kyllä takaisin, mutta nyt se on vain tiellä", Dante selitti Safilyelle saadessaan sen irti. Haava jalassa näytti olevan hyvää vauhtia paranemassa. Sitten Dante peitti jalkansa lohikäärmeensuomuillaan, jotka olivat tulenkestäviä. Sitten hän yksinkertaisesti astui nuotioon. Suomujen ansiosta hän ei polttanut itseään, mutta kuuma hänelle tuli. Sitten Dante alkoi etsiä hormia. Savu haittasi näköä, mutta pian Dante löysi sen ja työnsi sitten kepin hormiin. Pian se tömähti tukokseen ja Dante alkoi rikkoa sitä. Tukos oli tiukassa ja Danten piti iskeä sitä monta kertaa ennen kuin se alkoi höltyä. Lopulta tukos hajosi ja hormista putosi ainakin saavillinen nokea Danten päälle. Dante ei ollut osannut odottaa sitä ja hän kaatui yskien pois nuotiosta.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 08 Maalis 2009, 17:23

Syrjässä hän katsoi mitä Dante oikein teki nuotiolle. Hän oli auttanut poistaa siten uudestaan, kun Dantella olisi mennyt lian kauan siihen aikaa. Uudelleen hän asettui sivuun ja valaili pari ikkunaa auki, että häkät menisi ulos. Tiukalta se näkyi olevan, kun mies sai tehdä voimalla ja pistää monta kertaa, että aukeni tukos. Se oli helpotus näky, vaikka naisen silmät kirveli häestä. Kuulessaan tömähdyksen ja tulen ydämmen häviäminen kertoi naiselle, että Dante oli saanut noen ulos. Varovasti hän asteli Danten viereen. Miehen kasvot hän puhdisteli hiuksillaansa.
" Sinä sait sen auki, vaikka tuli sammui. Oletko kunnossa? " Safilye sanoi punaisilla silmillään.
Punaisilla silmillään hän katsoi Dantea. Kirvely ei haitannut naista tai yskänsä häestä. Sen sijaan hän auttoi miehen istumaan. Susimaisesti Safilye nuuhkaisi miehen lävitse, ettei käynnyt pahemmin ja varsinkin jalalle.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 08 Maalis 2009, 21:43

Dante

Dante avasi suunsa sanoakseen jotakin, mutta hän pystyi vain köhimään nokea keuhkoistaan. Lisäksi Safilyen hiukset kutittivat tämä putsatessa nokea Danten naamalta. "Juu, olen kunnossa. Entä sinä?", Dante sanoi ja yski vielä hiukan lisää Safilyen auttaessa hänet istumaan. "Harmi että nuotio sammui, nyt pitää sytyttää uusi", Dante sanoi ja huomasi Safilyen avanneen ikkunat, jolloin savu alkoi poistua ladosta. "No, äkkiäkös uusi tuli sytytetään", Dante totesi ja aikoi jo nousta, mutta poistikin suomut jaloistaan ja alkoi sitten näprätä sidettä takaisin jalkaansa, nyt kun kerran oli jo kumartunut. Kasvojen editse menevä sidekin pitäisi varmaan vaihtaa, mutta Dante arveli nuolen tekemän vamman olevan jo sen verran hyvässä kunnossa, että siteen voisi poistaa. Kun vain haavaan ei olisi mennyt nokea, Dante ajatteli.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 08 Maalis 2009, 23:05

Naisen tarkoitus ei ollut kutittaa miestä. Toisaalta hän ylettyi miehen kysyessä samaa häneltä.
" Hengissä ollaan. Silmiäni kirvelee kovasti ja hapen saanti vaikeata, mutta muuten hyvin. " Safilye sanoi.
Danten sanoessa sysyttelemään uudestaan nuotion sai pienesti huolestumaan. Edellinen sytytys oli varmaakin viennyt veroja mieheltä. Katseensa ja ajatuksensa muuttuivat, kun suomut hävisivät miehen jaloista. Pakettiiin oli aika pistää uudestaan. Uudemman kerran hän kääri miehen jalan pakettiin.
" Jaksatko sinä, ettei edellinen verottanut sinua? " Safilye kysyi sivusta.
Kylyys alkoi tulla sisään ja suuremmat häet olivat menneet seinän raosta ja ikkunasta ulos. Toisaalta ehdotus oli loistava.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 09 Maalis 2009, 19:54

Dante

Kun Safilye näpräsi Danten jalassa olevaa sidettä kiinni, irroitti Dante siteen kasvoiltaan. Side oli puhdas, joten Danten kasvoilla oleva vamma oli varmaan jo umpeutunut, mutta Dante kokeili sormillaan varmuudeksi. Vamma tuntui olevan ruvella. Saa nähdä tunnenko itseäni kun näen peilin seuraavan kerran, Dante ajatteli ja nousi seisomaan Safilyen saatua siteen paikoilleen. "Jaksan oikein hyvin", Dante rauhoitteli Safilyetä ja alkoi asetella nuotiopuita uudelleen. Ne olivat kyllä jo hyvin paikoillaan Safilyen jäljiltä, noki oli vain sammuttanut tulen. Dante siirsi enemmän palaneet puut nuotion reunoille ja pisti paremmassa kunnossa olevat keskelle. Sitten hän sytytti nuotion henkäyksellään.
Zaubares
 

ViestiKirjoittaja Ay » 09 Maalis 2009, 21:24

Olkien seassa hän katseli, kun Dante asteli nuotion luokse ja hönkäisi siihen. Se pienesti ihmetytti Safilyeltä. Hän ei vai tajunnut miten häneltä riitti syöksemään tulta.
" Miten sinulta riittää henkäistä tulta? " Kysyi pienesti.
Ystävällisesti hän katsoi miehen duumista. Ilma oli vilpominen ja hiljainen. Ulkona kuitenkin ukkosi kovalla äänellä. Mikä rauhoitteli paljon naisen mieltä kovasti, vaikka ei pidä ukkossäästä.
" Olen pahoillani, että sotkin sinut sukuriitaan metsästäjien kanssa. " Safilye sanoi hiljaa ja surullisena.
Hän ei olisi miellään halunnut sotkea miestä omaan ongelmiinsa. Hän vai ymmärtänyt miten hän oli sotkennut Danten mukaansa.
Avatar
Ay
Aatelinen
 
Viestit: 1652
Liittynyt: 16 Syys 2008, 21:54

ViestiKirjoittaja Zaubares » 09 Maalis 2009, 22:19

Dante

"Se on minulle luonnollinen asia", Dante vastasi Safilyen kysymykseen ja mietti hetken sopivaa vertausta, "Vähän niin kuin sinun silmäsi, ehkä. Paitsi että minä hallitsen sitä." Dante oli jo mennä takaisin makuulle, mutta päätti sitten pistää ikkunat takaisin kiinni. Savut olivat jo hälvenneet ja avonaisista ikkunoista satoi sisään. "Ei tarvitse pyydellä anteeksi. Ihan omasta tahdostani minä tähän sekaannuin, olisin voinut lähteä heti kun haluan, mutta ei ole minun periaatteideni mukaista jättää muita pulaan. Onko meillä muuten mukana tyhjiä lasipulloja?" Dante kysyi Safilyeltä, koska ei ollut itse osallistunut varusteiden keräämiseen siellä linnoituksella. Dante kokeili ohimennen kunnon kävelemistä siirtyessään ikkunalle. Jalka tuntui kestävän, mutta Dante ei vieläkään pannut kaikkea painoaan sille, ettei vamma aukeaisi.
Zaubares
 

EdellinenSeuraava

Paluu Käytävät

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 5 vierailijaa

cron