Kirjoittaja Zaubares » 29 Syys 2009, 19:17
Dante
Dante kuunteli kiinnostuneena Safilyen tarinaa. Pituus ei häntä haitannut, hän olisi kuunnellut vaikka koko yön saadakseen tietää mistä on kyse. Safilyen tarinan edetessä alkoi Dante tuntea sympatiaa Safilyen veljeä kohtaan. Olisin itsekin tehnyt saman, jos minulla olisi ollut lauma ja se olisi tuhottu, Dante aprikoi ja hieraisi leukaansa mietteliäänä, silmä silmästä, hammas hampaasta -menetelmä on kyllä vähän raaka, mutta kun oma perhe on tapettu niin on varmaan aika vaikea ajatella selkeästi. Safilyen tarina sai Danten myös ajattelemaan omaa perhettään. Ei sillä että Dante olisi paljoa muistanut lapsuudestaan pelkkänä lohikäärme Fajrona. Suurin osa Danten nuoruusmuistoista oli ajalta kun hän oli saapunut Cryptiin ja ottanut Dante Sinclair -nimisen haltiahahmon. Nimivalinta oli huono, sillä Fajro ei ollut paljoa tavannut haltioita, mistä seurasi ettei hän tiennyt eroavaisuuksia haltioiden ja ihmisten nimissä. Sitten Dante tajusi ettei ollut vielä kertonut varsinaisesti oikeata lohikäärmenimeään Safilyelle ja alkoi miettiä miten voisi kertoa asian töksäyttämättä sitä. Danten lohikäärmenimi kun ei liittynyt mitenkään Safilyen tarinaan. Sitten Dante tajusi eksyneensä pääasiasta, eli Safilyen menneisyydestä. "Anteeksi kun panin sinut muistamaan jotain noin surullista Safilye, mutta kiitos kun jaoit tarinasi kanssani", Dante kiitti Safilyetä ja mietti pitäisikö hänen lisätä vielä jotain lohdutukseksi, mutta hän ei keksinyt sanottavaa ja tyytyi kurottamaan kädellään ja taputtamaan Safilyetä rauhoittavasti olalle.