Susi ja lohikäärme osa 2

Dante

"Jaa..." Dante mumisi. Joko ne metsästäjät saivat meidät kiinni? Dante mietti, ei kai... Varmaan vain joku eläin tai nuotion heittämä varjo. "Hyvin tämä on jo parantunut", Dante hymyili ja taputti jalkaansa. Hän päätti jättää varjon sikseen, jos se merkitsi jotain, se selviäisi aikanaan. Dante kumartui vielä poimimaan laudankappaleen maasta ja repäisi kaapunsa hihasta kappaleen kietoen sen sitten laudanpäähän tehden käyttövalmiin soihdun. Soihtu kyllä tuntui liioittelulta, kun piti vain etsiä reitti ylös, mutta Dante oli utealias tutkimaan kellaria. Hän sytytti soihdun henkäyksellään ja kellari tuli heti valoisammaksi. Ensimmäiseksi Dante huomasi kellarin olevan laajempi kuin hän oli olettanut, sinne saattaisi olla sisäänkäynti rakennuksen ulkopuolella. Tai meille uloskäynti... Dante ajatteli ja silmäili näkyviä seiniä. Siellä oli muutama laatikko, kaatunut tynnyri... ja pölyn peittämä luuranko. "Mitä?" Dante älähti, hän ei voinut uskoa silmiään. Nurkassa makasi tosiaan haltian luuranko vaatteenriekaleisiin ja pölyyn kääriytyneenä. Sen vaalenneiden kylkiluiden välistä sojotti veitsen kahva. "No en kyllä osannut odottaa tätä", Dante sanoi ja unohti kellarista poispääsyn ja painajaisen aiheuttaman shokin. Nyt oli vallalla hänen uteliaisuutensa. Mitäköhän täällä on tapahtunut? Dante ajatteli ja meni tutkimaan luurankoa lähempää.

Naisen ajatukset keskeytyivät totaallisesti, kun Dante oli henkäissyt tulta esille. Jollakin tavalla hän ei ollut ihan tottunut siihen, että lohikäärme tekisi haltia muodossaansa sellaista mitä yleensä näki. Pienenä hänelle on kerrottu, että isot liskot lohikäärmeet osasisivat syökseä tulta suustaansa ja niitä saisi varota. Jos ei halunnut elää. Pian Safilye sai hengityksensä tasaiseksi. Ennen kaikkea Safilye oli helpottuneen oloinen siitä, että mies ei tehnyt tota unensa aikana. Danten sanottuan äänen sanan niin sai ruskean silmät katsomaan mitä mies ihmetteli. Mies näytti siltä ei haluisi enään päästä pois. Miten Dante näytti sai Safilyen uteliammaksi. Pian hän asteli varovasti miehen viereen. Simät isoni, kun huomasi kuoleen olennot luut. Pieni sääli tuli naiselta, kun näki tikarin siinä.
" Toivottavasti hän kuoli nopeasti. " Safilye sanoi hiljaa.
Hänen katseensä jäi katsomaan luita.

Dante

Dante polvistui tutkimaan luita lähempää. Ne olivat aika ohuet ja hauraat. Jos haltia oli ollut vanha kuollessaan, hänellä oli täytynyt olla osteoporoosi tai jokin muu luusairaus. Pääkallon tyhjät silmäkuopat tuntuivat aavemmaisilta, Dante melkein odotti niihin syttyvän punaisen hohteen ja luurangon alkavan liikkua jonkin manaajan kirouksen takia. Dante kiskaisi tikarin luurangon kylkiluiden välistä ja tutki sen terää varmistuttuaan, ettei luuranko aikonut liikkua. Tikari oli ollut varsin hyvälaatuinen, sitä pystyisi yhä käyttämään. Taitaa tämä tyyppi olla yläluokkaa. Joku sukulainen tai muu läheinen murhasi hänet jostain syystä, Dante arveli. "Todennäköisesti hän kuolikin", Dante vastasi ja nousi seisomaan. Sitten hän ojensi veitsen Safilyelle, kahva edellä. "Otapa sinä tämä, Safilye. Sinähän et kai pysty muuttamaan muotoasi osittain? Tarvitset jotakin millä puolustaa itseäsi tuossa ruumiissa", Dante selitti.

Luuranko ei oikein ollut hänen juttunsa ihmisen muodossa. Sutena hän oli varmasti maiskuttelemassa luita poskiinsa. Ajatellessaan juuri lähteä pois Danten luota, koska näytti hyvin uteliaana kuolleeseen luuranko kohtaa. Pian hän kääntyi Dantea kohtaa, kun hänelle hän alkoi puhumaan. Yllättyneenä hän katsoi miestä, kun ojensi tikarille hänelle. Samassa hän kuuli, että hän puolustaisi itsensä. Safilye ei voinut ottaa tikaria vastaan ja se näkyi jo ilmi silmissä, koska oli keltaiset.
" En pysty muuttumaan, kuin sudeksi ja ihmiseksi. " Safilye sanoi.
Se olisi toisinaan hyvä, että olisi jonkunlainen ase olisi suojelemassa itseäänsä. Ennen kaikkea hän ei osaisi käyttää minkäälaista asetta, kuin omaa vartaloa eli lyömällä tai potkimalla.
" En minä voi ottaa tuollaista vastaan, koska en osaa liikutella. Enkä ole vielä joutunut niin kovasti tuollaista kaipaan tilanteissani. Ketteryys saa riittää ja nopeus. " Safilye sanoi.
Pikaisesti hän katsoi Dantea keltaisilla silmillä ja kääntyi pikaisesti pois päin miehestä, koska hän ei pitänyt siitä, että Dante tykytti asetta, vaikka hyvä tarkoituksella varmaakin.

//Anteeksi kesto, koeviikko tyhjentää aina meikäläisen pään//

Dante

"Hyvä on sitten", Dante totesi Safilyen puhuttua ja otti veitsen takaisin. Hän ei huomannut muutosta Safilyen silmissä. Hetken hän ajattetli ottaa veitsen itselleen, mutta päätti hetken miettimisen jälkeen jättää sen. En tarvitse haltioiden aseita, olenhan sentään lohikäärme, Dante ajatteli ja laski veitsen luurangon viereen. Sitten hän nousi ja pudisteli pölyä kaavustaan. "Eiköhän etsitä sitten uloskäynti", Dante totesi ja nosti soihdun taas korkealle. Sitten hän lähti kävelemään kellarin seinänvierustaa. Sivumennen hän vilkaisi aukkoa josta he olivat pudonneet. Valoa näytti tulevan sieltä yhtä vähän kuin ennenkin. Hyvä. Toivottavasti nuotiomme ei ala levitä kun emme ole vahtimassa sitä, Dante ajatteli. Tosin, vaikka nuotio sytyttäisi tulipalon, Dante voisi muuttua lohikäärmeeksi ja suojautua siltä. Tosin silloin hänen siipiensä nahkakalvo saattaisi kärsiä, vaikeuttaen lentämistä.

Dante näytti suosiolla tyrkyttämättä asetta sai Safilyen ajatus rauhoittua. Hän ei olisi mitenkään jaksanut kinastaa siitä, että ei ottaisi asetta. Pienesti nainen oli yllättynyt, mutta riemuissaan sisälläänsä. Pienen jännityksen laantuessa keltainen väri silmissä oli edelleen silmissäänsä. Itse ei oikein tiennyt mitä naista pelotti. Safilye tunsi, että kovasti häntä pelottaa olla kellarissa. Tunsi itsensä, kuin olisi häkissä valmiina krillattavaksi jonkun ruaksi. Ruoka ei maittanut laisinkaan vaan lähtö pois täältä. Mietteliäänä Safilye katseli Dantea, että olisiko herra löytänyt ulos pääsyn. Ihmeelisin hyvin mies asteli kipeällä jalalla. Varmaakin kestävyys tuli kovatsi omasta rodustaansa. Pian keltaiset silmät kääntyivät katselemaan ylös päin takkaa mitä hän oli juuri höstellyt eläväksi, että lämpö saataisiin. Nuotiosta tuli leviäisi niin pian Safilye olisi paniikin alaisena. Se olisi kova paniikki.

// Toivottavasti koeviikko meni hyvin//

//Ihan hyvin meni//

Dante

Jalkaa vihloi Danten kävellessä, muttei kuitenkaan kovin pahasti. Dante pystyi jo laskemaan koko painonsa sille, mutta hän varoi sitä kuitenkin. Vaikka jalka kestöisi, saattaisi haava avautua uudestaan jos Dante rasittaisi sitä liikaa liian nopeasti. Soihdunvalo heitti lepattavia varjoja kellarin seinille ja lattioille. Hetken Dante mietti olisiko ollut järkevämpää antaa aistien tottua pimeään kuin sytyttää soihtua. Koska Dante seisoi valossa, hänen oli vaikea nähdä sinne minne valo ei yltänyt. Jos heitä vaani jokin tai joku täällä kellarin pimeydessä, olisi Dante soihtuineen vain maalitaulu. Varmuuden vuoksi Dante antoi suomujensa kasvaa panssariksi vaatteiden alle. En kai ole tulossa vainoharhaiseksi...? Dante hymähti itsekseen ja tarkkaili kuinka hänen vapaan kätensä iho kovettui ja muuttui sitten sinisiksi suomuiksi. Muutos kihemöi hiukan, tuskin huomattavasti. Sitten hän keskittyi taas uloskäynnin etsimiseen.

Hetken Safilye mietiskeli, että miehen jalkaa. Dante jalka ei kestäisi pitkää hitaassa ärsykkyydessä. Hän uskoi, että mies tietäisi mitä tekisi jalan kanssa. Paremmin tuntisi oman jalansa, kuin hän. Sydämellisesti Safilye säikähti, kun näki Danten tehtyä tulella valoa lankkuiden alla. Syvällisesti Safilyen silmät alkoivat hohtaa keltaisina. Melkein kontroilaman hän meinasi huutaa kivusta mikä ei osunnut, mutta huuto olisi ollut kipu siitä mitä hän pelkäsi todella paljon. Nyt hän halusi todella päästä tästä taosta pois niin sydämellisesti. Talo alkoi olla Safiyelle häkki missä hän oli nyt huonnoimmassa häkissä mistä häkistä vietäisiin roviolle. Keltaisina hohtavana silmät lauloivat hänen pelosta, jotka yrittävät löytää pois pääsyä. Pelon alaisena pieni kyynel ehti valahtaa poskista alas, kun hän muuttui hopean valkoisen hohdossa sudeksi. Hän ei jakasanut odottaa, jos Dante löytänyt turvallisen reitin takaisin. Vahvoilla jaloilla hän ponnisti huteraan alustalle. Siitä hypätessä ylemäksi sai kasan muuttumaan järjestystäänsä. Roinan järjestys muuttui kokonaan uusiksi ja se näkyi siinä, että Safilyen päälle alkoi tippua esineitä. Silmät löysivät pienen kolon minne hän puhjati turvaan. Ladon lattiassa oli suurempi reikä ja vaikeampi päästä ylös. Kolossa Safilye yskäili pölystä mitä oli tapahtunut. Nyt hän oli jäänyt erittäin ahtaaseen paikkaan. Valoa ei näkynyt yhtään missään. Oliko kohtalo tässä, hänellä pilkahti ajatuksissa.

Dante

Dante hätkähti äkillistä kolinaa ja hän kääntyi nopeasti, valmiina puolustautumaan jos jokin hyökkäisi. Kun mikään ei sitten käynytkään hänen kimppuunsa, Dante naurahti ja rentoutui. Tämän kellarin ilmapiiri kiristää hermoja, Dante ajatteli ja vilkaisi sitten ympärilleen. "Safilye...?" Dante kysyi kun Safilyetä ei näkynyt missään. "Hei Safilye? Minne menit?" Dante kyseli pöllämystyneenä. Kellarissa ei näkynyt liikettä, ainakaan alueella jolla Dante näki. Mitä jos Safilye yritti kiivetä tuosta aukosta, josta putosimme takaisin ylös? Dante ajatteli katsoessaan lautakasaa joka oli ylättänyt hänet aiemmin. "Safilye? Kiipesitkö sinne ylös?" Dante kysyi ja vilkuili ulos aukosta. Ylhäällä ei kyllä näyttänyt tai kuulunut liikkuvan mikään.

Paikka oli hyvin ahdas ja kammottava sudelle. Susi ei oikein viihtynyt ahtaassa paikassa. Eteen ei oikein nähnyt eikä samoin taaksekkaan. Ainoastaan sai kuunnella mitä tapahtuu takanaansa tai edessä. Pieni ulvahduksen susi kokeilli ja käyttävä antoi kaikkua ulvonnalle. Takaja jaloilla susi yritteli potkaista painavia paaluja. Paalut eivät oikein liikkuneet minnekkään. Hänen täytyisi olla vielä voimmakkaammin. Oikeasti paalut voisi olla mahdollisesti jumissakin niin, että ei liikkunut minnekkään. Pian hän kuuli hänen nimeensä. Samassa hopea vivahde tuli ja susi oli likainen ihminen. Keltaisilla silmillään hän katseli taakse miten paljon pystyi.
" Dante! " Safilye huusi voimmakkaalla äänellä.
Pimeää vain näkyi takana ja edessä. Huutamisesta ei oikein tullut yhtään mitään, kun pöly takertui hengitys tielle.
" Oletko sielä Dante. " Pienemmällä äänellä Safilye huudahteli.

Dante

"Haloo...? Safilye?" Dante huhuili huolestuneena ja vilkuili ylös, näkemättä tai kuulematta mitään mikä olisi viitannut jonkun liikkuvan siellä. Mihin ihmeeseen hän katosi? Dante ihmetteli ja vilkaisi vielä ympärilleen kellarissa, siltä varalta että häneltä olisi jäänyt jotain huomaamatta. Kellari vaikutti kyllä samalta kuin hetki sitten. Pöly kyllä alkoi nyt laskeutua, parantaen hiukan näkyvyyttä. Lisäksi Dante sammutti soihtunsa, jotta hänen silmänsä tottuisivat pimeään. Sitten Dante kuuli jotain mikä kuulosti kyllä Safilyeltä, mutta ääni tuntui tulevan hyvin kaukaa. Tai jonkin läpi, Dante ajatteli, Mutta minkä? Jos hän olisi yläkerrassa, äänen pitäisi olla selvempi. Täällä kellarissa äänen pitäisi kuulostaa normaalilta. "Haloo? Safilye? Missä olet? Oletko kunnossa?" Dante huusi peitellen huolestuneisuuttansa ja yrittiäen kuunnella mistä suunnasta vastaus tulisi.

Kuullui yhden kerran vielä hänen nimensä Dantelta, kunnes tuli kuoleman hiljainen olo Safilyelle. Hiljaisuus ei ollut yhtään mukava ahtaassa paikassa. Tämä oli niin tukahtuvan olla. Samalla hänen mielelleen tuli se, että mitä Dante mahtaisi juuri tehdä nyt? Nähtävästi Dante ei tiennyt missä hän oli. Jaloilla hän yrittelli potkaista tukkit ja roinat pois tieltään. Pöly alkoi laskeentua se tuntui tukehduttavansa Safilyen hengitys tiet kokonaan. Keltaiset silmät kääntyivät katsomaan Danten antamaan ihon palaa. Lohikäärmeen suomu hohteli hänelle valoa ympärilleen pienesti. Sitä katsella Safilye osasi rauhoitella itseäänsä, ettei tulisi hulluksi. Tömistys jalla loppui, kun taas tuli Danten ääni ilmaan. Samassa hän laittoi suomun turvaan, ettei hävisi käsistäänsä.
" Dante! " Huudahti Safilye.
" Olen täälä! Kuuletko ääneni? Kasojen ja seinänä välissä minä olen! " Huuhdahteli.
Huudastuksen jälkeen hän potkaili lankkua. Hetken aikaa potkaistun jälkeen Safilye huuteli Danten nimeä pienellä ikävöiden. Aika oli hyvin pitkältä tuntunut, vaikka ei olisi mennyt niin paljon.

Dante

Dante kuunteli tarkkana, odottaen huolestuneena Safilyen vastausta. Kun hän lopulta kuuli Safilyen vastauksen, huokaisi hän helpotuksesta, vaikka vastaus tulikin eri suunnasta kuin hän oli olettanut. Kunnossa tuntuu olevan, Dante ajatteli, mutta kysyi kuitenkin: "Oletko kunnossa?" Hän huusi kysymyksensä, koska ei ollut varma kuinka hyvin Safilye kuuli hänet. Sitten hän alkoi tutkia kasaa. Laudanpätkiä oli paljon ja ne olivat sekaisessa järjestyksessä. Pitkien kappaleiden päällä saattoi olla ties kuinka monta lautaa, jotka pitäisi poistaa ennen kuin kappaleen jaksaisi siirtää pois. Dante kääntyi ja mittaili kellaria katseellaan. Voisin ehkä mahtua muuttumaan lohikäärmeeksi ja siirtää kasan kerralla käyttämällä leukojani, Dante suunnitteli, Mutta jos tilaa onkin liian vähän, saattaa katto sortua päällemme ja nuotio sytyttää tulipalon. Parempi pelata varman päälle. Dante päätti, ja alkoi raivata lautoja tieltään kaksin käsin saaden kumpaankin verinaarmuja lautojen reunoista ja tikuista. Lopulta yhdestä laudasta törröttävä naulanpätkä teki syvemmän viillon Danten oikean käden kämmeneen. "Pahus", Dante mutisi ja kasvatti suomut käsiensä suojaksi. Naarmut ja viilto jäivät suomujen alle piiloon, mutteivät kadonneet.

Jatkuvasti Safilye huuteli Danten nimeä, että löytäisi hänet ahtaasta paikasta. Hirveän kauan hän ei jaksaisi odottaa ja silloin Safilye yritäisi päästä pois tästä paikasta. Nyt hän saattaisi ulos tietä suoraan edessä mikä veisi erittäin pimeään paikkaan. Mitä pahuutta tulisi sai nainen kokea sen. Hän tulisi kokonaan hulluksi, jos hän jäisi odottamaan monia päiviä samassa paikassa. Danten kysyessä sai Safilyen huudot pysähtymään hetkeksi.
" Olen minä, mutta voisitko jotenkin järjestää minut pois tästä ahtaasta paikasta. " Safilye sanoi.
Hiljalleen naisen korville kantautui ääniä mikä toi iloisuutta. Lautoja alkoi liikkua pois reijän estona. Itse hän ei tiennyt miten pahalta se näytti lankujen järjestys. Pian hän alkoi haistaa verta ja se oli Danten. Se oli pakko olla Danten, kun kukaan muu ei ollut hänen lähettyvillä. Toivittavsti miehellä oli kaikki hyvin, kun ei kuullunut minkäälaista taistelun ääniä. Toisinaan äänet olivat nyt hirveän jännittyneitä ja salaperäisiä.
" Onko kaikki hyvin? " Varovasti Safilye kysyi Dantelta.

//Anteeksi kun kesti//

Dante

"Homma on työn alla", Dante totesi ja lisäsi rauhallisesti ettei Safilye hermostuisi: "ja mitä minuun tulee, olen kunnossa. Pari naarmua näistä laudoista, ei kummempaa." Lautojen siirtely oli paljon helpompaa nyt kun Dante oli suojannut itsensä. Ihmisten ja haltioiden ihosta ei ole mihinkään. Ei ihme että heidän pitää käyttää rautapaitoja ja suojakäsineitä heti kun työssä on pieni loukkaantumisen riski, Dante ajatteli tuntiessaan lautojen terävien särmien painautuvan käsiä peittäviä suomuja vasten kun hän alkoi hitaasti vääntää yhtä suurempaa lautaa pois tieltä. "Miten sinä muuten sinne jouduit Safilye?" Dante kysyi ja mietti kuinka syvällä Safilye oli. Ei kai tämä kasa nyt niin suuri ole. Kenties hän on jo tämän tukin takana, Dante ajatteli ja sai lopulta kiskottua suurehkon laudan sivuun.