Sivu 1/3

Painajaismainen muisto [akuma!]

ViestiLähetetty: La Elo 08, 2009 9:12
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter oli palon vankina. Tulimuurit ympärillä, eikä hän päässyt liikkeelle. Jokin piti häntä aloillaan, eikä hän voinut muuta kuin katsoa kattoon ja sivuilleen, ja kaikkialla oli vain tulta. Tulta joka tuhosi aivan kaiken tieltään. Seinät tummuivat, ja Splinterin teki mieli huutaa, mutta savu... Savu tukehdutti, jokainen henegnveto tuntui olevan viimeinen, ja sitä hän tavallaan toivoi, sillä keuhkoihin pisti, ja palavan puun haju tuntui nenässä pahemman kerran...
Kohtaus vaihtui, ja joku piteli häntä edelleen, tosin nyt ranteista. Hän katseli kauhun vallassa palavaa taloa, ja huusi ihmisiä ympärillä auttamaan. He tekivät kaikkensa, mutta saivat ainoastaan tulen pysymään paikoillaan, niin ettei se levinnyt yhtään enempää. Hän kuuli ihmisten huutavan toisilleen, mutta vain katkonaisia lauseita tärähti tajuntaan.
'...hakekaa vettä...'
'...Silverstreamien talo palaa...'

"Lucas, missä vanhempasi ovat? Tai veljesi? Älä sano että olit ainoa, joka pääsi ulos!"
"Äiti ja isä ovat kuolleet!", Splinter huusi, mutta se ei ollut hänen ääni. Ja kuka ihmeen Lucas? Tuttu nimi, mutta se ei ollut hänen nimensä.
"Tomas on yläkerrassa, päästäkää!", hän jatkoi huutoaan, yritti rimpuilla. Hän pääsikin irti, ja vailla pelkoa syöksyi sisälle palavaan rakennukseen, vaikka joukko ihmisiä huusi häntä takaisin.
"Tomas! Tomas, odota minua!", poika huusi edelleen, yrittäen nähdä jotain. Hänen täytyi pelastaa Tomas, se oli tärkeintä nyt! Pistelevästä ja tukehduttavasta savusta huolimatta, poika juoski rappuset ylös. Hän ehti tasanteelle, kun liekit iskivät korkealle. Niiden läpi hän näki jonkun, miehen joka kantoi rimpuilevaa pientä nyyttiä.
"Tomas! Päästä hänet, päästä veljeni!", poika huusi edelleen, yrittäen kiertää liekit. Kuka tuo mies oli? Splinter ei voinut hallita ruumistaan, hän oli kuin sivustakatsoja, paitsi että nuoren, Lucas nimisen miehen pään sisältä. Hän yritti itsekkin nähdä liekkien läpi, ja näki jotain tuttua. Ei voinut... Mies näytti kävelevän liekkien läpi, ja kun tuo oli aivan edessä, hän löi poikaa palleaan, joka vajosi polvilleen...

Splinter heräsi hätkähtäen pienen huudon saattelemana. Hetken hän luuli, että se Lucas-niminen huusi jotain vielä, mutta se tulikin hänen omasta kurkusta. Onneksi hän ei huutanut kovaa, niin että sitä olisi kuullut, mutta kyllä hänkin siihen säikähti. Poika tuijotti järkyttyneenä kattoon. Mies siellä liekkien takana... Ei voinut olla... Splinter nieleskeli, ja katsoi sitten tärisevää kättään. Mikä se uni oli? Ja kuka Lucas oli? Hän yritti karistaa huudot päästään, ja kääntää kylkeä, muttei saanut enää unta. Hän nousi varovaisesti ja hiljaa ylös sängystä, ja katsoi ulos ikkunasta. Oli vielä yö, ja kelmeä kuunvalo heijastui sisään. Splinter nojasi toisella kädellään ikkunan karmiin, käskien itsensä ryhdistäytyä. Unet olivat unia, ei mitään muuta. Häntä ei kuitenkaan enää väsyttänyt, joten poika kävi laittamassa vähän paremmin vaatetta päälleen, ja ripustaen hopealaatan kaulaansa, hän käveli ulos ovesta. Pieni kävely voisi tehdä hyvää... Käytävät olivat autioita, ainakin melkein. Splinter tiesi onnekseen juuri ne käytävät, joilla ei ollut läheskään yhtä paljon vartipoita tähän aikaan. Hän ei olisi yhtään halunut joutua kuullusteltavaksi. Lopulta hän päätyi täysin tyhjään käytävään, jolla oli penkki. Splinter käveli penkille, meni sille istumaan, ja rupesi miettimään untaan paljon tarkemmin. Lucas, Silverstreamin perhe, Tomas, ja hänen opettajansa. Miten ne liittyivät toisiinsa? Tomas ja Lucas olivat ainakin veljeksiä, ja heidän sukunimensä oli Silverstream. Mutta entä hänen opettajansa? Miten tuo liittyi asiaan? Splinter ärähti, nojaten sitten takaraivollaan viileään seinään.
"En tajua..."

[[Eli Akumaa minä pyydän tänne. ]]

ViestiLähetetty: Su Elo 09, 2009 11:20
Kirjoittaja Aksutar
Aran

Koko linna oli täysin hiljainen.. Ei kuulunut edes askeliä käytävällä. Yö oli laskeutunut jo monta tuntia sitten, joten se oli täysin normaalia että linnassa ei pahemmin ollut liikettä. Vain muutama yövartia, mutta nuokin lähinnä alimmassa kerroksessa. Kuu paistoi taivaalla valaisten kuninkaan huonetta.. Aran istui hiljaa tuolissa, tuijottaen hypnoottisesti tyhjyyteen. Kertaakaan tuo ei räpäyttänyt silmiään, eikä katsellut ympärilleen.. hyvä että edes hengitti. Kuninkaalla oli yllään valkoiset, löysät housut ja pitkä, valkoinen kaapu joka oli koristeltu hopeisin kuvioin.
Tunnit kuluivat, kunnes Aran vihdoista viimein liikahti.. hän käänsi päänsä ovelle päin ja jäi tuijottamaan sitä täydessä hiljaisuudessa. Hän ei ollut täysin varma, mutta hän aisti että joku oli liikkeellä.. saattoi olla vain yövartija tai sitten Arathet.. sekään ei olisi ihme. Lopulta kuningas nousi ylös tuolilta. Hitaasti Aran käveli ovelle ja astui ulos huoneesta ja jatkoi matkaansa käytävää eteenpäin. Koko tuon ajan Aran piti kättään lähes kiinni seinässä, niin että sormenpäät koskivat vähän väliä kylmää kiviseinää. Tuo johtui siitä että Aran ei taaskaan nähnyt mitään.. sairaus alkoi ottamaan yhä pahemman ja pahemman otteen kuninkaasta ja se tulisi vain olemaan ajankysymys milloin tuo sokeutuisi lopullisesti ja lopulta kuolisi sairauteen.

Käytäviltä kuului lähes olemattomia askeleita.. mutta kyllä Aran ne kuuli, kiitos normaalia tarkemman kuulonsa. Askeleet tulivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi, kunnes ne pysähtyivät nurkan taakse ja Aran kuuli kuinka joku istui penkille. Sanomatta mitään, Kuningas käveli täysin äänettömästi nurkalle ja käänsi katseensa kohti tuota henkilöä.. vaikkei mitään nähnytkään. Tuo ei tainnut huomata häntä vielä, joten hän otti täysin vapaat oikeudet käyttää ajatustenluku taitoaan, mutta ei päässyt syvemmälle tuon pojan ajatuksiin kun tuo jo tuhahtu itsekseen ettei tajunnut..
"Harva tajuaa kaikkea kunnolla, mutta tärkeintä on ymmärtää kuka itse on" Aran sanoi lopulta kallistane hieman päätään, kasvot suunnattuina yhä poikaa kohti.
Kasvoillaan Aranilla oli mitäänsanomaton, tyhjä ilme, josta teki vielä tyhjemmän tuon täysin valkoiset silmät..
"Sinä siis olet Splinter, poika josta Arathet on puhunut" Aran totesi sitten.. mistä hän tunnisti pojan? Yhä se niin ihana ajatustenluku taito.

// hiöööör \o //

ViestiLähetetty: Ma Elo 10, 2009 11:46
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Apua, kummitus! Eikun ei, kyllä se taisi sittenkin haltia olla... Poika oli niin lähellä huutaa, kun oli kuullut äänen takaalta, ja oli samalla pompannut ylös penkiltä.
"Hui kamala, miten säikähdin...", Splinter huokaisi pelästyneenä, pitäen toisella kädellä rintakehäänsä. Sydän pamppaili hullun lailla, mutta alkoi sitten rauhoittua. Pelästyksen tilalle tuli nolostuminen, hän oli säikähtänyt melekin turhasta. Olisihan hiippailia pitänyt huomata ajoissa, mutta kun Splinter oli ollut omissa maailmoissaan... Lopulta poika huokaisi taas, nyt huomattavasti rennommin, ja istuen sitten takaisin penkille, nyt vaan toiselle reunalle, että haltiakin pääsisi istumaan jos halusi. Eipä hän tiennyt, kenelle puhui. Kyllähän hän tiesi, että linnassa asui kuningas, muttei ollut koskaan nähnyt tuota.
"Juu, minähän se... Tunnetko Arathetin?", Splinter kysyi, hymyillen kiltisti, mutta tajusi sitten, ettei toinen nähnyt häntä. Ainakaan poika ei uskonut niin, silmistä päätellen. Mikähän niihin oli tullut. Ja jälleen poika joutui puremaan lujasti kieleensä. Mutta miten sitten toinen oli tiennyt, kuka Splinter oli, jos ei kerran nähnyt?
"Mistä tiesit, kuka olen?", poika kysäisi, pää hieman kallellaan. Silmä-kysymys sai nyt odottaa, tämä oli paljon mielenkiintoisempaa.

[[Jostain kumman syystä kuvittelin Aranin laulamassa 'mä tahtoo veivaa'-viisua >.<]]

ViestiLähetetty: Ti Elo 11, 2009 10:33
Kirjoittaja Aksutar
Aran

Splinter ihan selvästi pelästyi kun Aran avasi suunsa.. eikä mikään ihme, toinenhan oli hiippaillut hänen vierelleen ja pamauttanut sanottavansa ilman sen kummempia varoituksia. Aran hymyili pienesti kun Spinter sauhoitteli itseään ja lopulta istui takaisin penkille. Aran ei tietenkään nähnyt että tuo jätti hänelle tilaa, mutta aisti sen kyllä.. mutta juuri nyt hänen ei tehnyt mieli istua, joten hän jäi seisomaan.
Splinter ei selvästikkään tunnistanut kuningasta.. no, eihän tuota siitä hyvästä voinut syyttää, Ei Splinter koskaan ollut nähnytkään koko kuningasta eikä Aran tosiaan nyt ollut maailman kunikaallisimmassa asussa. Hän näytti enemmänkin jonkinsortin sokealta oraakkelilta, kuin kunikaalta...
"Kyllä minä Arathetin tunnen.." Aran aloitti ottaen askeleen lähemmäksi, pitäen kasvonsa yhä kohti Splinteriä "Hän on minun neuvonantajani".
Tuon sanottuaan Aran jatkoi pientä hymyilyään samalla kun tunkeutui taas hetkeksi Splinterin ajatuksiin.
"Ja minä tunnistin sinut ajatuksistasi... päässäsi liikkuu ties mitä.. taidat olla huolestunut jostain, vai?" Aran kysyi kohottane toista kulmaansa kysyvästi.

// :'D että ku repesin... mut mä kuvittelen Aranin aina laulamassa sitä "I'm too sexsy" biisiä >D //

ViestiLähetetty: Ti Elo 11, 2009 12:14
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Anteeksi MIKÄ? Neuvonantaja? Splinteriltä meni noin sekuntti, ennenkuin tajusi kuka hänen edessään seisoi, ja nanosekunnin päästä hän sätti itseään rajusti. Tosin jossain mielensä perukoilla, muta sätti kuitenkin. Tilanne oli aika lailla uusi pojalle, joka ei osannut varoa aukoriteettejä niin hyvin kuin olisi pitänyt. Sitä se erakkona eläminen aiheuttaa...

Oli kuitenkin huojentavaa nähdä kuninkaan... tai oikeastaan herra Aranin, tekevän jotain niinkin ystävällistä kuin hymyilevän. Herra-jutusta Splinter oli kuullut sivumennen, ja olikin pistänyt sen muistiin. Seuraava kommettin... Splinter ei ollut ihan varma, pitäisikö siitä suuttua. Kaipa hänen pääkoppansa sisusta näytti enemmän muurahaispesältä, jos siellä kerran vilinä meni.
"Yhdestä unesta vain...", Splinter mutisi nolostuneena. Ei ollut oikein mukavaa, kun ajatuksia sörkittiin, muttei poika halunut sanoa mitään vastaakaan. Hänet oli opetettu alistumaan, jos henkilö oli oikea, ja nyt taisi olla. Mielessä vilahtivat taas ne kaksi nimeä, Tomas ja Lucas Silverstream.
"Se oli vain vähän outo uni."

ViestiLähetetty: Ti Elo 11, 2009 6:47
Kirjoittaja Aksutar
Aran

Splinter selvästikkin oli yllättynyt siitä miten Aran tunsi Arathetin, eikä tuolla kestänyt kauaakaan tajuta että puhui itse kuninkaan kanssa. Harvinaisen fiksu poika. Aran hymähti pienesti ja istui lopulta tuon viereen, kun kerran tässä alettiin ihan kunnolla juttelemaan. Tai no, niin Aran oletti.. Tuskin he nyt vain sanoisivat toisilleen hyvää yötä ja lähtisivät eri suuntiin.. ei Aran ainakaan väsynyt ollut, ei vielä.

Sitten keskustelu siirtyikin Splinterin mieltä painavaan uneen. Aran siirsi kasvonsa kohti poikaa ja näytti mietteliäältä hetken, kunnes hymähti pienesti.
"Minä en unia osaa tulkita, mutta uskaltaisin jopa veikata että tuolla unella on jotain tekemistä menneisyytesi kanssa.." Aran sanoi.
Saattoihan se olla hemmetin hyvä veikkaus, tai sitten Aran osasi tulkita unia.. tuskin tuollaisia unia nyt tyhjästä tupsahti toisten päähän. Niin aran ainakin olisi veikannut.

//äh, sori, hemmetin lyhyt X__x //

ViestiLähetetty: Ke Elo 12, 2009 3:14
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Jotain menneisyyden suuntaista oli Splinterkin ehtinyt ajatella, mutta oli sysännyt ajatuksen syrjään jo jokin aikaa sitten. Hän ei enää tiennyt, pysyikö omiinkaan ajatuksiinsa luottaa, vaikka hänellä oli vapaus ajatella niinkuin halusi. Ainakin melkein, Aran-herran lähellä pitäisi varmaan työntää joitakin asioita niin syvälle, ettei niitä enää itsekkään muistaisi.
"Noh, jos jossain lähellä on ollut tulipalo noin viisitoista tai kuusitoista vuotta sitten, niin ehkä.", poika virnisti. Se selittäisi tulikammon paremmin, mutta se ei selittäisi ihmisvihaa... tai no vihaa ja vihaa, hän ei vain halunut mennä liian lähelle muita ihmisiä. Jokainen eläköön rauhassa, niin turhilta uhreilta vältyttiin, ainakin pojan mielestä. Tätä sotaa tosin ei pelkästään yksinololla parannettaisi, sen hänkin tiesi. Splinter raaputti nopeasti nenänviertä.
"Jotenkin... En tiedä enää, kuka olen. Tai siis, tiedän suurimman osan, mutta aina kun jotain uutta ja pientä selviää, herää kysymyksiä, ja elämä menee taas sekaisin. Kohta varmaan selviää että olen jonkin sortin kääpiön ja hengen sekoitus, en yhtään ihmettelisi.", alku oli varsin epäileväinen, mutta lopussa poika kuitenkin naurahti. Ja se oli hauskaa juuri sen takia, koska Splinter ei tosissaan ihmettelisi, olihan hän keskiverto ihmistä pienempi.

[[Meinasin kirjoittaa koko ajan Splonter... Näppäimistö ihan outo. ]]

ViestiLähetetty: To Elo 13, 2009 4:03
Kirjoittaja Aksutar
Aran

Aran hymähti pienesti Splinterin miettiskellessä viisitoista vuotta sitten ollutta tulipaloa. Aran ei moisesta ollut kuullut, mutta ei häntä oikeastaan kiinnostanutkaan.. ei häntä kiinnostanut mikään mikä ei jotenkuten liittynyt hänen kansansa hyvinvointiin tai valtakuntaan. Joten pieni tulipalo siellä tai täällä ei kantautunut kuninkaan korviin asti.
Aran kuunteli tarkkaavaisesti kun Splinter alkoi avautua hänelle siitä kuinka ei tietänyt enää kuka oli.. Aika helposti tuo alkoi selittämään asioitaan lähes tuntemattomalle henkilölle, mutta Aran oli otettu siitä. Tosin ihan hyvin hän olisi voinut alkaa lukemaan tuon ajatuksia ja urkkia mitä päässä liikkui, mutta oli se nyt mukavampaa saada kuulla toisen suusta tuon ajatukset.
Splinter kertoi ettei ihmettelisi yhtään vaikkei olisikaan täysiverinen ihminen. Tuohon Aran vain hymyili ja kohautti olkapäitään.
"En kyllä yhtään ihmettelisi.. aurasi on hieman erillainen mitä täysin 'normaaleilla' ihmisillä." Aran totesi.. kyllä, hän pystyi aistimaan Auroja.. tosin Splinterin auran poikkeavuus saattoi johtua siitä että tuo oli velho.. tai ainakin velhon alku.

// Splonter kuulostaa sellatteelta löllöltä räkäpallolta... ja sori lyhykäisyys X_x //

ViestiLähetetty: Pe Elo 14, 2009 12:15
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinterin oli huomattavasti helpompi avautua, kuin yleensä. Niin moni asia oli painanut pojan mieltä, että hän olisi varmaan alkanut huutaa, ellei olisi saanut kertoa jollekulle asiasta enemmän. Arathetille hän olisi halunut kertoa, mutta kun tuota ei näkynyt missään, niin... Noh, nyt joutui kuningas kärsimään teinipojan ongelmista. Saipahan hyvää harjoitusta omaa poikaansa varten, jos ei muuta, vaikkei Splinter tälläin ajatellut. Ainoastaan sitä, kuinka nyt häiriköi toista...

Velhon alku tosiaan, mutta harjoitukset olivat jääneet vähemälle ja rajusti. Kun ei jaksanut ei jaksanut, Splinterillä oli sen verran muutakin puuhaa kuin harjoitella tähtäämistä tai lentämistä. Taidot ehkä siinä ruostuivat, mutta saisipa sitten tehdä urakalla töitä myöhemmin. Jotakin tekemistä sentään...
"Aurani?", Splinter kurtisti kulmiaan hieman, ja mietti asiaa tarkemmin. Kiva tietää tälläinenkin asia, se vain vahvisti sitä seikkaa ettei Splinter ollut ihan normaali.
"Pitäisiköhän huolestua?"

[[Jotenkin räkäpallo sai minut tyrskähtämään... Ja anteeksi, en minäkään pidemmäksi saanut ;__; ]]

ViestiLähetetty: La Elo 15, 2009 3:03
Kirjoittaja Aksutar
Aran

No, Ei Aranilla kyllä mitään muutakaan tekemistä ollut, kuin kuunnella Splinterin avautumista.. Lisäksi Aran nimenomaan halusi tutustua poikaan paremmin. Hän oli kuullut Artilta tuon voimista ja peilin kautta teleporttaaminen kuulosti ERITTÄIN mielenkiintoiselta asialta, näin kuninkaan mielestä. Tosin tunti aika ilkeältä edes kuvitella käyttävänsä pojan voimiaan hyväksi mutta... no, Ei Arankaan mikään puhdas pulmunen ollut, vaikka monet niin olettivat. Sisältä kuningas oli yhtä kiero kuin korkkiruuvi, ainakin niitä kohtaan jotka eivät hänen mielestä ansainneet hänen kunnioitusta tai ystävyyttä.

Spinterin ihmetellessä auraansa Aran naurahti pienesti ja pudisti päätään.
"ei, ei sinun pidä olla siitä huolestunut.. se on normaali aisa.. jokaisella on jonkinlainen aura, joka kertoo sisäisestä voimasta. Yleensä juuri taikuutta käyttävillä henkilöillä se on huomattavasti vahvempi mitä muilla" Aran selitti pienesti hymyillen.
"mutta nyt... kerroppa lisää siitä unestasi, joka sinua noin paljon vaivaa" Kuningas sanoi siirtäen katseensa takaisin poikaan.

//juh, ei se mitään ^^ ei tässä tilanteessa oikein pitkiä tekstejä voi saadakkaan kauheen helposti x_x //

ViestiLähetetty: Ma Elo 17, 2009 3:35
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Eihän poika osannut edes aavistaa, että hänen hieman oudohko peilin kautta siirtyminen saisi jonkun kiinnostumaan. Se oli jo niin normaali osa hänen elämäänsä, ettei hän itsekkään välistä tajunnut sitä, saattoi vain kävellä peilistä ja tulla toisesta ulos sen enempää miettimättä. Se että joku halusi käyttää sitä kykyä... No sitäkään poika ei pahemmin osannut odottaa.

"Unestani? Nooh...", Splintr joutui hetken miettimään, millainen se olikaan ollut. Hänellä oli paha tapa unohtaa unensa, joten jotkut yksityiskohdat katosivat heti.
"Se alkoi kuten eräs tavallinen painajainen... Sitten se vaihtui, niin että olin joku muu, joku joka juoksi suoraan tulialon keskelle hakemaan jotakuta.", pikkuvelho sitten kertoi tiivistettynä.
"Nimi oli jokin Silverstream... Silverstream Lucas, se oli sen pojan nimi. Pari vuotta nuorempi kuin mitä minä juuri nyt.", Splinter jatkoi muistaessaan unen entistä paremmin. Silverstream, Hopeavirta.
"Ja se jota Lucas haki oli joku Tomas... Hänen pikkuveljensä.", uni alkoi palautua pikkuhiljaa entistä paremmin, varsinkin kun se oli melkein kadonut pojan mielestä äsken.

[[Hopeavirta... Kaanista... ]]

ViestiLähetetty: Ma Elo 17, 2009 7:12
Kirjoittaja Aksutar
Aran

No, Splinter alkoi selittämään unestaan sen minkä muisti. Aran kuunteli tarkkaan tuon selitykset painajaisesta ja tulipalosta. Splinter kertoi olleensa joku muu, joka yritti jousta suoraan tulipaloon hakemaan jotakuta sisältä. Splinter muisti myös nimen.. Silversteam Lucas, oli kuulemma pojan nimi.. ja tuo poika oli pari vuotta nuorempi mitä Splinter itse tällä hetkellä. Poika kertoi että Lucas oli mennyt hakemaan pikkuveljeään Tomasia palavasta talosta ja tuon jälkeen Splinter hiljeni.

Aran tuijotti hetken Splinteriä vaikkei tuota pystynyt näkemäänkään poikaa. Kuningas oli pitkän tovin hiljaa ja näytti siltä ettei tuo aikonutkaan sanoa sanaakaan. Oikeastaan Aran koitti tunkeutua syvemmälle Splinterin päähän josko tuon muistin perukoissa olisi vielä jotain tietoa unesta, mutta ne olivat vielä niin hämäriä ettei edes Aran niistä saanut selvää.
"siinä ei ollut koko unesi, eihän?" Aran kysyi sulkiessaan silmänsä hetkeksi.. Toisinaan hän unohti räpytellä silmiään ollessaan sokea, minkä johdosta nuo kuivuivat aika äkkiä. Sen takia Aran yleensä piti silmiään suosilla kiinni ollessaan täysin sokeassa tilassa, ellei sitten ollut tarvetta esittää näkevänsä jotain.

// tuli mieleen semmonen elohopea lillinki 8D //

ViestiLähetetty: Ti Elo 18, 2009 4:12
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Huih, oli hieman pelottavaa katsoa jotakuta, jonka silmät olivat valkoiset. Aran oli hieman kummitusmainen, niin silmien, vaatteiden ja puheidensa mukaan katsottuna. Oliahn se aavemaista, jos joku tiesi mitä toinen ajatteli? Aran hiljeni, ja Splinter piti oman suunsa myös kiinni. Ties vaikka tuo miettisi jotain tärkeääkin, silloin oli tärkeää olla katkaisematta ajatusta jollakin turhanpäiväisellä kommentilla. Tosin se joka kommentoi, oli lopulta Aran itse. Splinter hätkähti hieman. Aaargh, pitikö niitä muistoja ja ajatuksia lukea!? Poika olisi mieluiten halunut unohtaa unensa viimeisen osan, sen verran se painoi Splinterin mieltä.
"No... ei, siinä ei ollut kaikki...", hän sitten mutisi. Hänelle tuli nykyään kurja olo, kun ajatteli entistä opettajaansa. Splinter oli vain sokeasti totellut tuota ja niellyt kaiken mitä tuo oli niskaan kaatanut, uskoen että kyllä hän pärjäisi näinkin.
"Entinen opettajani oli siellä talon sisällä... Siihen minä heräsinkin, kun minä... tarkoitan Lucas, huusi tuolle.", Splinter mutisi nolostuneena ja hieman surkeana. Miten yksi ihminen pystyi tekemään näin kurjan olon jo pelkällä muistamisella?

ViestiLähetetty: Ke Elo 19, 2009 11:14
Kirjoittaja Aksutar
Aran

Kuten Aran oli arvannut - tai no, tonkinut tuon mielestä - siinä ei ollut kaikki. Splinter jatkoi vielä kertomalla enitsestä opettajastaan, jonka oli nähnyt talon sisällä ja poika oli sitten herännyt kun Lucas oli huutanut tuolle. Aran kuuli pelkästään Splinterin äänestä, ettei tuolle ollut helppo puhua entisestä opettajastaan. Olihan Splinter saanut kokea kovia tuon käsissä, Aran tiesi sen.. osaksi siksi että Art oli hänelle kertonut ja osaksi siksi että hän tässä samalal tutki YHÄ Splinterin päätä. Ehkä pitäisi suosilla ihan kohteliaisuus syistä vähentää toisten ajatusten ja muistojen urkkimista.. mutta hän näki kuninkaana olevansa etuoikeutettu moisiin toimiin. Eikä häntä pahemmin voinut estää, ellei osannut lukita mieltään kuten eräät.....

"Poika parka" Aran totesi hetken hiljaisuuden jälkeen ja nosti kätensä Splinterin pään päälle sukien pienesti tuon hiuksia.
"olet kokenut jo kovia.. vaikka olet vielä nuori" Kuningas jatkoi sukien tuon päätä.
"Mutta mitä tulee uneesi... oletko koskaan miettinyt miten jouduit entisen mestarisi hoiviin..?" Aranin käsi pysähtyi noiden sanojen myötä ja kuninkas jäi katsomaan kohti poikaa, odottane tuolta jonkinlaista vastausta.

ViestiLähetetty: To Elo 20, 2009 11:42
Kirjoittaja Dogster
Splinter

Splinter tuijotti eteenpäin masentuneena, mutta tunsi sitten jotain päälaellaan. Mitä ihmettä, mikä ihmeen käsimagneetti hänen päälaessaan oli, kun kaikki olivat hänen hiuksiinsa kajoamassa!? Ja mitä kokemiseen tulee... Mitähän Aran olisi sanonut, jos olisi tiennyt kuinka monta ruumista makasikaan suonsilmäkkeissä juuri tämän pojan takia? Luojan kiitos, haltiat eivät hiippailleet suolla, ja jos menivät, niin heitä ei ainakaan huomattu... Ihmiset olivat näet yrittäneet tehdä pari jos kolmekin yllätyshyökkäystä metsään suon kautta. Kukas heidät pysäyttikään, vaikka asia ei heille kuulunutkaan?

"Olenhan minä... Kysyinkin monta kertaa, hän vain kuulema löysi minut jostain perhe tapettuna.", poika vastasi, miettien itsekkina siaa tarkemmin. Niin kuinka monta kertaa hän olikaan kysynyt asiasta?
"Ja päätti kuulema silloin ottaa minut mukaansa. Olin niin pieni, etten osannut vielä edes kävellä, ei sen puoleen...", Splinter vielä naurahti nolona. Niin, vauvahan hän oli ollut, kun tämäoli tapahtunut.

[[ Tuli 'Aww'-momennti... Aranin takia... ]]