Kirjoittaja Ivy » 16 Joulu 2007, 15:48
Ophelia
Ohelia tuijotti ulos ikkunasta, toistaen Lilyn sanoja mielessään. Hän ei yhtään ihmettelisi vaikka Harald olisi pistänyt jo koko linnan ja kylän ylösalaisin, varsinkin kun paikalla oli ollut ihmisiä todistamassa heidän lähtöään.
Ophelia oli myöskin huomannut, että tämä niin sanottu rotta kaupaunki oli piekemminkin lumoava satumaa, vaikka sen halltisija ei ollutkaan mikään unelmien prinssi syädnmeltään.
Jälleen kerran ovi avautui, mutta heidän onnekseen vieras ei ollut Aran, vaain Lucia..?
Lucia toi jälleen tarjotinta, hänellä oli myöskin mukanaan jopa häntä nuorempi poika, jolla oli myös kuolioita ja arpeutumia ympäri kehoa.
Lucia pyysi että Ophelia olisi parantanut hänen veljensäkin, joka vaikutti olevan lähes vasta taaperoiässä. Opheliaa ahdisti, hän ei haluaisi kieltäytyä, mutta hänen viimeiset voimansa eivät riittääneet edes Blackin parsimiseen.
Sitten pieni poika avasi suunsa, anoen myöskin apua Ophelialta.
Ophelia kuuli kuinka Black oli tuhahtanut ja vaihtanut kylkeä, häntä ajatus haltija lasten parantaminen kummemmin innostanut.
"Älkää te hänestä välittäkö..." Ophelia sanoi hymyillen vaivaantuneesti kohti kahta pientä lasta, ja huomasi tarjottimen jonka Lucia oli juuri ja juuri saanut pöydän päälle. Ophelia otti käteensä omenan ja haukkasi siitä palasen, toivoen että saisi jonkinlaista energiaa toteuttaakseen pienen pojan toiveen.
Syötyään omenan nopeasti, karoineen päivineen Ophelia katsahti pieneen poikaan samalla kun käveli tämän luokse.
"Älä huoli, minä osaan parantaa pipisi!" Ophelia sanoi yrittäen kuulostaa rohkaisevalta, vaikka väsymys ja epätoivo paistoikin lävitse. Hänen ei tarvinnut nousta seisomaan saadakseen kätensä helposti pojan päänpäälle, ja jälleen tämän kädet alkoivat hohtamaan heikkoa mutta kirkasta valoa. Ophelia tiesi ettei voisi pitää voimaansa kauaa yllä, hänen piti saada kaikki yhdellä iskulla, pienillä voima varoillaan, hänhän oli taitavampi parantamaan sairauksia kuin vammoja.
Ophelia joutui jälleen pinnistämään niin että valo kietoutui kokonaan pojan ympärille. Ophelia kesti pitää tätä yllä vain muutaman sekunnin, hän saattoi vain rukoilla ettei pojan sairaus olisi edennyt niin pitkälle kuin tämän siskolla.
Ophelian voimat loppuivat... Tuntui että hänen ja pojan välillä olisi tapahtunut räjähdys, valon purkautuma joka sai Ophelian irrottamaan otteensa pojasta salaman nopeasti. Hän ei ehtinyt nähdä mihin kuntoon pojan oli saanut kun jo kaatui maahan selälleen, katse kohti kattoa.
//*mEEb!*//